Sivu 150 – Hidasta elämää

Ruokitko pelkoa vai lisäätkö ymmärrystä? – Kertomamme tarinat määrittävät, miten näemme maailman

Istun kiikkerän veneen reunalla. Aurinko paistaa, mutta meri on rauhaton. Pulahdan viileään meriveteen, märkäpukuun vuorattuna. Kylmyys ei pure, sillä adrenaliini kiihdyttää verenkiertoa, jonka virtaus lämmittää kehossani. Ympärilläni on ohut rautainen häkki, en ole luontaisessa elinympäristössäni.

Toisin kuin kuivalla maalla, täällä ollessani en pysty suojautumaan, pakenemaan tai taistelemaan. Mitkään odotukset eivät ole puolellani. Pystyn ainoastaan hapuillen hakemaan hetkellisiä tukipisteitä häkkikehikosta.

Pompin kuin ongenkoho. Aallot nostavat ja laskevat kehoani pinnalla. Lokit kirkuvat, veneen pohja natisee vettä vasten. Ympäristö on jokseenkin rauhaton.

Vedän syvään henkeä ja laskeudun pinnan alle.

Ilmakuplat ja yläpuolella väreilevä pintavesi solisevat korvissa. Jo metrin verran alempana tunnen kevyen paineen. Kun päästän ilmaa ulos keuhkoista, painaudun syvemmälle häkin pohjaa vasten. Hopeanväriset pikkukalat pyrskähtelevät parvissa, kunnes kaikkoavat.

Hahmotan turkoosin veden seasta lähestyän varjon, se erottuu hahmona.

Tum-tum-tum-tum…

Yleensä tässä vaiheessa lähtee voimistumaan John Williamsin ikoninen Tappajahai-tunnusmusiikki, joka on kuin enne saalistavasta hirviöstä. Siitä, että kohta tapahtuu jotain pahaa.

Pelon ei tarvitse hallita käyttäytymistä

Joskus pelko ottaa ohjat ja kuljettaa elämää harhaisille sivupoluille. Se alkaa ohjata ajattelua ja suodattaa käyttäytymistä. Pelko saa uskomaan asioihin, jotka eivät ole todellisia, vaikka siltä tuntuvat.

Kun yli neljämetrinen valkohai kaartaa häkin ohi, voisin kilauttaa sen hammasta. Halutessaan hai voisi repiä häkin riekaleiksi ja popsia minut suuhunsa. Se kuitenkin vain lipuu tyynenä ohitseni. Tunnistan elokuvista tutun hahmon: tummat silmät, hieman virneessä olevan suupielen, terävät sahalaitaiset hampaat…

Mutta pelkäänkö? En.

Toisin kuin mielikuvituksessani elävä tappajahai, todellinen valkohai ei anna pelkoon aihetta. Ylväästi ja rauhallisesti se ohittaa häkin. Keuhkoni ovat tyhjenneet, mutta olo on rento, lähes harmoninen.

Vapautan itseni siitä lamaannuttavasta ajatuksesta, että antaisin pelon hallita käyttäytymistäni tässä tilanteessa, jossa tiedän sen olevan valetta. Keskityn hengenveto kerrallaan tuntemaan oloni turvatuksi. Pelko höllää otettaan, jonka myötä kehooni vapautuu endorfiinia. Tunnen yhä voimakkaammin sen, että selviydyn.

Tarinat auttavat hahmottamaan maailmaa

Me ihmiset olemme tarinankertojia, ja ympäröivä luonto on yksi vanhin tarinoiden lähde. Siinä missä eläimet olivat kivikauden ihmiselle ruokaa, olivat ne usein myös yhteys johonkin suurempaan.

Sittemmin villieläimet ovat muuttuneet tarinoissa jumalista hirviöiksi, jonka myötä olemme oppineet pelkäämään niitä. Tarinoita ei enää maalata kallioihin, mutta niitä myydään kirjoina tai elokuvina, ja niiden parissa viihdytään. Formaatista riippumatta tarinan kaava on usein toistuva: ihminen kohtaa vaarallisen ja itseään voimakkaamman pedon, jonka onnistuu lukuisten vastoinkäymisten jälkeen tuhoamaan.

Steven Spielbergin ohjaama Tappajahai (1975) on edelleen yksi suosikkielokuvani. Se on lajityypissään oivallinen ja monikerroksinen teos. Silti tekijöiden (ja toki myös alkuperäisen kirjan kirjoittaneen Peter Benchleyn) maalaama kuva valkohaista on muokannut ihmisten käsitystä valkohaista ja tehnyt siitä ihmistä saalistava hirviön.

Opetamme lapsille, että elokuvat ovat satuja eivät todellisuutta, mutta monilta osin myös oma “aikuinen” maailmankuvamme muovautuu juuri populaarikulttuurista saatujen viestien ja väitteiden mukaiseksi.

Toki enemmän tai vähemmän epätodellisia myyttejä tulvii myös muualta, mutta lopputulema on sama. Myytit ja tarinat auttavat meitä hahmottamaan ympärillä olevaa maailmaa, ja meidän osaamme siinä.

Tarinat poikkeavat toisistaan

Viimeisimmästä kerrastani haihäkissä on jo lähes puolitoista vuotta. Muistan, kuinka tuolloin höyryjunan lailla vedestä noussut valkohai ponkaisi pinnan yläpuolelle, jonka jälkeen se rojahti häkkiä vasten. Hetken se kolisutteli hampaitaan kehikkoon, jonka jälkeen heilautti suurta pyrstöään puolelta toiselle ja sukelsi jonnekin syvyyksiin. Sen voima näyttäytyi kiistattomana ja itsevarmuus vakuutti.

En tuntenut pelkoa, mutta tunsin surua.

Surua siitä, että valkohait ovat katoamassa Etelä-Afrikasta, jossa ne ovat viihtyneet ties kuinka pitkään. Eikä kyseessä ole pääni sisällä jylläävä tarina, vaan todellinen fakta. Syytä haiden katoamiselle on haettu miekkavalaista, jotka syövät ravinnokseen valkohaiden ravintorikasta maksaa. Merkittävämpi syy lienee silti ihmisten harjoittama liikakalastus, joka uhkaa tyhjentää Etelä-Afrikan merialueet esimerkiksi juuri niistä kaloista, jotka ovat valkohaille tärkeää ravintoa.

Harva kokee sympatiaa valkohain puolesta, onhan kyseessä kaikkien tuntema tappajahai. Kun taas toisaalla uutisoidaan, että miekkavalas kantaa kuollutta poikastaan päiväkausia, koko maailma on pakahtua. Se on suurelle osalle maailman ihmisistä Free Willy, jonka käyttäytymistä on helppo inhimillistää.

Tarinat poikkeavat toisistaan, mutta ne vaikuttavat yhtälailla tapaamme suhtautua maailmaan.

En väitä valkohaita säyseäksi lemmikiksi. Ne eivät ole kavereitani, ne ovat petoeläimiä. Siitä huolimatta ne eivät vastaa sitä vaarallista kuvaa, minkä usein niistä haluamme esittää.

Meillä ihmisillä on tiettävästi ainoana lajina kyky symboliseen kommunikaatioon ja tarinoiden kertomiseen. Petoeläin seuraa vaistoaan, me ihmiset kerromme toisillemme tarinaa, että me emme.

Sen vuoksi tarinoilla on merkitystä. Ne voivat lisätä ymmärrystä tai ruokkia pelkoa. Joskus hyvinkin nopeasti, toisinaan vasta useamman sukupolven jälkeen.

Harri-Pekka Pietikäinen pohtii elämää ja ihmisenä olemista sekä niitä pelkoja, jotka estävät meitä tulemaan nähdyiksi ja kuulluiksi kokonaisina. Hän on tietokirjailija ja Bonfire.fi-bisnesmedian päätoimittaja. Harri-Pekalta on ilmestynyt teokset Työelämän taktiikkataulu (Fitra, 2019) ja Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa (Johnny Kniga, 2020). Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa Luolatarinoita (Docendo, 2022), jossa suomalaisia luolia lähestytään myyttien ja tarinoiden, sekä omien pelkojen kohtaamisen kautta.

Jokaiselle tulee aika ajoin tarve tarkistaa elämänsä suunta – se voi olla läheiselle pelottavaa

Välillä jäsennän elämää palikoiden kautta. Tiedäthän ne lasten puukuutiot, joissa on kirjaimia kyljissä. Koen, että abstraktista hyhmästä, kuten vaikkapa arvoista ja tavoitteista, saa paremman otteen, kun ne pukee mielessään konkretiaksi.

Kun elämän tärkeät palikat ovat kasassa, menee hyvin. Olo on levollinen ja hetkessä on hyvä olla. Jos jokin tärkeä palikka, kuten terveys, läheiset, työ, parisuhde tai arvojen mukainen elo vinksottaa tai on kokonaan tippunut kasasta sivuun, ihminen kohtaa kriisin. Hän etsii vimmaisesti palikoilleen uutta järjestystä ja sählää usein muutkin kuutionsa ikävästi sotkuun.

Totuus on, että yleensä elämässä on harvoin sellainen tilanne, että kaikki palikat olisivat luotisuorassa ja armeijamaisessa järjestyksessä. Elämässä kun ainoa pysyvä asia on muutos. Aina tulee jotain. Jostain nurkasta vuotaa aina. Joku syntyy, kuolee, pettää, jättää, rakastuu, satuttaa, kasvaa tai muuten vaan uusia väyliä avautuu tai vanhoja sulkeutuu. Sellaista elämä on.

Ihminen on kuitenkin siitä jännä olento, että se sekoittaa elämän palikkansa välillä myös itse. Vaikka juuri eilen hän olisi elänyt tyytyväisenä ”hetki kerrallaan, tässä on hyvä näin” -elämäänsä, hän saattaa yhtäkkiä istahtaa ymmällään palikoittensa eteen miettimään, mitä minä oikeastaan elämältä tai tulevaisuudeltani haluan. Ihmiselle tulee tarve tarkistaa elämänsä suunta.

Epämääräinen impulssi tähän voi tulla uusista kymmenluvuista, juhlapyhistä, keväästä, vuoden vaihtumisesta, uutisista – tai jostain ihan pienestä merkityksettömästä asiasta, joka sysää ihmisen ajattelemaan elämäänsä. Ihminen on hetken kuin hämmentynyt parivuotias kuutioiden keskellä miettiessään, mitä kasaan oikeastaan kuuluu ja mitä ei. Ne hetket ovat ihmisen kasvun ja arvojen mukaisen elämän kannalta äärimmäisen tärkeitä.

Kaikilla palikat ovat välillä sekaisin. Ihan kaikilla. Ja ne hetket täytyy hyväksyä myös läheiselle. Vierestä katsottuna toisen sekavat palikat ovat usein pelottavia hetkiä: Läheinen katoaa hetkeksi, eikä ole takeita siitä, palaako hän ennalleen vai kasvaako hän joksikin toiseksi. Millaiset palikat hänen elämäänsä kuuluvat jatkossa? Kuulunko minä joukkoon enää?

Viisainta on kuitenkin vain antaa toiselle aikaa ja odottaa itse rauhassa. Usein ei haittaa, vaikka ei osaisi oikein auttaa tai sanoa mitään. Tilan ja rauhan antaminen sekaviin ajatuksiin hautautuneelle on usein se paras tuki ja apu. Sillä oikeasti, suuria palikoita vaihtuu elämässä onneksi aika harvoin.

Usein riittää, että palikoiden paikat vain tarkistaa ja ehkä kevyesti päivittää. Sen jälkeen voi taas huokaista ja hymyillä itselleen ja omalle sieltä täältä rempsottavalle elämälleen.

Kun vähän nyrjähtäneetkin osa-alueet on itse valinnut omaan elämäänsä kuuluviksi ja kokonaisuuden kannalta parhaimmaksi kompromissiksi tai kombinaatioksi, ne on paljon helpompi hyväksyä.

Palikkaleikin jälkeen elämällä on jälleen varmempi pohja ja sen virralla itselleen oikea suunta. Silloin on aidosti olo, että tää on just hyvä näin.

Kurkkaa Annin uusi kirja:

Miksi epäonnistuminen tuntuu niin häpeälliseltä?

Ihan jokainen epäonnistuu tekemisissään välillä, ihan jokainen. Siksi mietin, miksi epäonnistumisille ei tässä yhteiskunnassa ole juurikaan sijaa. Jos mokaat, sinun täytyy heti oppia virheestäsi ja olla mokaamatta uudelleen.

Työelämässä mokailua katsotaan usein pahalla, sillä kyllähän työ täytyy hoitaa hyvin. Ystävyyssuhteissa mokailu saattaa joskus olla ystävyyden loppu. Vaikka epäonnistuminen otettaisiin näennäisesti hyvin vastaan, jättää se usein jäljen, arvo laskee.

Minä mokailen mielestäni verraten usein pienissä asioissa ja tunnen siitä syyllisyyttä. Koen pienetkin mokat voimakkaasti ja pyydän mokailujani anteeksi. Pyrin selittämään syyt toimintani taustalla erityisesti, jos huomaan, että mokani turhauttaa muita ja vaikeuttaa toisten olemista.

Toivoisin, että epäonnistumiset herättäisivät lopulta iloa ja avoimuutta turhautumisen sijaan. Toivoisin, että mokiin suhtauduttaisiin armollisesti ja mielenkiinnolla. Uskon, että näin myös mokailu vähenisi, kun pelko epäonnistumisista hälvenisi.

Mistä epäonnistumisen pelko johtuu?

Olen pohtinut, olenko vain itse itseni pahin kriitikko, ja pidän mokana asioita, joita muut eivät edes huomaa. Vai juontaako epäonnistumisen pelko jostain muusta?

Tämä yhteiskunta arvostaa hyviä, tehokkaita suorituksia, itsensä ja osaamisensa korostamista. Erityisesti nuorena naisena koen, että minulta odotetaan tietynlaista käytöstä ja suoritusta. Jos en sovi siihen malliin, en ole riittävä. Näin on varmasti myös monissa muissa rooleissa.

Entäpä, jos ei arvostakaan sitä, että tekemisissään puskee aina täysillä ja pyrkii parempaan kuin muut? Jos ei arvostakaan sitä, että pyrimme näyttämään muiden silmissä älykkäiltä ja osaavilta? Entäpä, jos riittäisi, että yritämme parhaamme ja hyväksymme, että aina ei pysty suoriutumaan täydellisesti tai edes hyvin?

Ainakin minulla on joskus arjessa tilanteita, jolloin en jaksa ja pysty erinomaiseen tai edes hyvään suoritukseen. Se ei haittaa minua, mutta joskus se haittaa tätä yhteiskuntaa. Ymmärrän sen. Mutta juuri siksi, koska haluan vilpittömästi olla hyvä työntekijä, hyvä ystävä ja hyvä ihminen ihan omana itsenäni, tunnen syyllisyyttä.

Valtava ristiriita omien arvojen ja yhteiskunnan vaatimusten välillä herättää ajatuksia. Kulutamme hurjasti energiaa siihen, että pelkäämme epäonnistumista, arvomme laskemista. Koen, että jos mokailuille, epäonnistumisille ja vaikeille tunteille annettaisiin enemmän mahdollisuuksia ja tilaa, olisi ihmisyys todella paljon helpompaa.

Miten sinä suhatudut omiin sekä toisten epäonnistumisiin tai mokailuihin?

Miksi parisuhde ahdistaa? – 4 mahdollista syytä

Luultavasti jokainen on joskus kokenut, että parisuhde ahdistaa – tai jokin asia suhteessa ahdistaa. Läheisriippuvaisuuteen taipuva kokee sitä luultavasti varsin herkästi.

Mutta miksi parisuhde ahdistaa?

Joitakin syitä siihen, miksi parisuhde ahdistaa

Turvaton kiintymyssuhde ja turvaton vuorovaikutus – suhteessa on epävarmuutta sitoutumisen, saatavilla olon ja tunneyhteyden alueella.
Suhde nostaa esiin omia käsittelemättömiä asioita. Kaikilla meillä on näitä, mutta miten tietoisia olemme menneisyyden haavojemme vaikutuksesta?
Parisuhde on jossain kasvun tai kriisin vaiheessa, kuten siirtymässä symbioosivaiheesta ns. itsenäistymisvaiheeseen
Parisuhteessa on aktivoituneena joku alitajuinen ilmiö, kuten lapsi-vanhempi- tai ylivastuullinen-alivastuullinen-kuvio

Ahdistuksen syyn ymmärtäminen voi auttaa pääsemään kontaktiin myös haavoittuvaisempiin tunteisiin, joita tilanne itsessä herättää. Ahdistus on suojaava tunne, se pyrkii viemään huomion pois esimerkiksi pelolta, loukkaantumiselta, pettymykseltä, surulta tai vihalta.

Katso lisää aiheesta videolta!

Parisuhteen haasteista on mahdollista mennä läpi. Mutta olisi luultavasti epärealistista odottaa, että se on kaikissa suhteissa mahdollista. Ei se ole. Valitettavasti. Silti voimme oppia paljon, itsestämme, syvemmistä tarpeistamme ja toiveistamme ja siitä, miten itse ilmaisemme niitä. Ethän hylkää enää itseäsi.

LUKUVINKKI: Jos koet suhteessasi tunteita, joiden syytä et oikein ymmärrä, tai jos haluat muuten ymmärtää paremmin itseäsi ja sitä kautta parisuhdettasi, Eevin kirja Tunne itsesi parisuhteessa voi olla hyvä apuväline.

Joskus vasta sairastuminen saa meidät arvostamaan kehoamme – Keho ei ole pelkkä objekti, jonka tarpeita voi loputtomiin ohittaa

Kehomme ei ole pelkkä objekti, jonka hyväksyttävyys riippuu siitä, miltä se näyttää tai mahtuuko se kauneusihanteisiin. Se ei ole meistä ulkoinen asia, jonka olemassaolon voi vain unohtaa, tai pelkkä kulkuväline, jonka ainoa tehtävä on yltää täydellisiin suorituksiin.

Tämä on jotain, mikä kuitenkin elämän pyörteissä saattaa unohtua.

Kun synnymme tänne, olemme hyvin syvässä yhteydessä kehomme kanssa. Löydämme sormet, varpaat, ensimmäiset liikkeet. Moni saattaa muistaa lapsuudestaan, millaista oli liikkua ja juoksennella – oma keho kertoi, miltä tuntui, kun johonkin sattui, kun jokin sai hyppimään ilosta.

Moni saattaa kuitenkin muistaa lapsuudestaan myös kohtia, ehkä aikuisen tai kaverin sanoja, joissa tuota aiemmin niin ihmeellistä kehoaan on alkanut kyseenalaistaa. Onko minussa jotain virheellistä tällaisena?

Yksi on ehkä oppinut peilaamaan hyväksyttävyyttään ulkonäkönsä mukaan. Toisen elämää täyttävät jatkuvat laihdutuskuurit. Joku unohtaa jatkuvasti kehonsa tarpeet ja raksuttaa menemään pelkän rationaalisen mielen mukana, kunnes ei enää kykene mihinkään. Jotakuta ei jaksa kiinnostaa ollenkaan. Joku tunnistaa itsestään näiden kaikkien yhdistelmää.

Minä opin katselemaan kehoani ulkopuolelta jo varhain. Aloin peilaamaan kuulemiani arvostelevia sanoja ja kipeitä tapahtumia itseeni, ja vertaamaan hyväksyttävyyttäni niihin. Lopulta syömishäiriöön sairastuminen katkaisi yhteyden kehooni lähes kokonaan. Vasta siinä kohtaa, kun olin vuosikaudet ohittanut kehoni tarpeet ja kurittanut kehoani, jokin sisälläni alkoi herätä. Kysyin itseltäni, mitä oikein olin tekemässä, ja halusinko todella elää näin?

Toipuminen oli kivuliasta, sillä minun oli luovuttava uskomuksesta, että olen vain sitä, mitä peili heijastaa, tai että ollakseni riittävä minun tulisi olla tietyn kokoinen tai muotoinen. Minun oli kohdattava häpeä, jota itseäni kohtaan tunsin, ja toisaalta uskallettava katsoa kehoani uusin silmin – hyväksyen ne osat, joita lähes koko elämäni ajan olin yrittänyt muuttaa.

Vasta vakavasta sairaudesta toipuminen herätti arvostuksen omaa kehoa kohtaan – riippumatta siitä, miten sairas olin ollut, millaista elämää olin elänyt, miten olin itseäni kohdellut ja miten mahdottomiin muotteihin olin yrittänyt kehoparkaani sulloa, tässä se silti oli. Elossa. Vaikka se ei ollut itsestäänselvää.

Vaikka tunnistaisit itsesi jostakin kirjoittamastani, lohdullista on kuitenkin se, että kaikista osumista ja unohduksista huolimatta kehosuhdetta ei ole koskaan liian myöhäistä tutkia, ymmärtää ja vahvistaa. Kehoaan voi alkaa arvostaa ja katsella hyväksyen. Vaikka tuntuisi, että siihen on loputtoman pitkä matka.

Ajattelen, että löytämällä yhteyden kehoomme palaamme takaisin johonkin sellaiseen, jonka kanssa me tänne maailmaan synnyimme.

Johonkin sellaiseen, joka vain pääsi unohtumaan elämän mutkissa.

Kotiin omaan kehoomme.

Yksi
askel
kerrallaan.

Lisää aiheesta kirjassa Kotona kehossa

Entä jos parisuhdekriisi onkin upean suhteen alku?

Parisuhdekriisin keskellä ihmisen on tärkeää irrottautua menneestä, mutta aina se ei tarkoita kumppanista luopumista. Parin on mahdollista tehdä tietoinen irtiotto aiemmasta suhteestaan ja suuntautua uudella asenteella yhdessä kohti tulevaa.

Hyvä keino tässä molemmille on ottaa alkuun aikalisä ja jopa asua hetki erillään. Matkan päästä ihmettely voi auttaa kirkastamaan omaa tahtotilaa. Heitäkin olen tavannut, jotka ovat itsekin yllättyneet avioeron jo virallisestikin vahvistuttua olevansa tilanteessa, jossa uudenlainen suhde entisen puolison kanssa onkin mahdollinen. Joskus vaan pitää kulkea pidemmän reitin kautta.

Mitä irrottautuminen sitten tarkoittaa? Ajattelen, että sen keskeinen elementti on hyväksyminen. Samalla se on myös vaikein vaihe. Erityisen vaikeaa hyväksyminen on silloin, kun itse ei ole halunnut eroa tapahtuvaksi. Kuinka hyväksyä jotain, mitä vastustaa? Miten mennä eteenpäin kuin mieli etsii epätoivoisesti mahdollisuutta saada mennyt takaisin? Hyväksyminen ei onnistu kriisivaiheessa, koska sen keskeinen mielentila on kieltäminen. Hyväksyminen edellyttää suostumista sille, että se ottaa aikaa ja antautumista prosessille. Se ei ole helppoa tai kivutonta, mutta palkintona avoimuudelle ja itsensä haastamiselle voi saada paremman suhteen.

Kun pari haluaa kulkea yhdessä kriisin läpi ja päivittää parisuhteensa, on sekin aina luopumista ja voi herättää vaikeita tunteita. Mutta kun jättää tietoisesti jotain taakse, tulee meille myös tilaa luoda tulevaa. Jos suhteeseen on tullut särö luottamuksen menettämisen tähden, on viisasta tunnustaa, että sen korjaamiseen menee aikaa. Kun suostuu tälle matkalle, voi huomata, ettei se olekaan polun päässä olevan palkinnon odottelua, vaan jo itsessään mielenkiintoinen, vaikka ei välttämättä helppo matka.

Aina me emme vain voi tietää, mitä elämä meille tarjoaa. Mainio menetelmä tutkia oman parisuhteen tilaa on esimerkiksi Solmuja parisuhteessa-valmennus, joka antaa inspiroivan keinon tutkia, mitä suhteessa on tapahtunut ja kuinka mennä tästä eteenpäin. Solmussa tavataan terapeutin kanssa kahdeksan kertaa, joista neljä ensimmäistä kertaa kuluu entisen yhteisen elämän tutkimisessa ja neljä viimeistä nykyisyyden ja tulevaisuuden käsittelyssä. Päätöksiä suhteen tulevaisuudesta tehdään vasta prosessin loppupuolella. Koko työskentely kestää noin kolmesta neljään kuukautta. Jotain menetelmän vaikuttavuudesta kertoo se, että suuri osa sen valinneista asiakkaistani tulee vastaanotolleni ystäväparin suosittelemana.

Parisuhteen päivittämisessä on kysymys paljolti siitä, että molemmat ottavat vastuuta ennen kaikkea omasta käytöksestään ja pyrkivät kasvamaan ihmisinä. Tämä ei onnistu syyttämällä, hyökkäämällä, puolustautumalla tai pitämällä mykkäkoulua. Voidakseen saada toiseen yhteyden tulee olla lähellä, kaikki edellä mainitut keinot säikäyttävät teidät vain pois toistenne luota.

Pidä siis huolta itsesi osalta seuraavasta asioista, kun haluat rakentaa tietoisempaa parisuhdetta:

Kiinnitä huomiota omiin tarpeisiisi ja kerro niistä kumppanillesi. Kannusta myös häntä kertomaan omistaan.
Jos tunnistat menneisyydessäsi jotain käsittelemätöntä, joka varjostaa suhdettanne, käsittele se tahollasi hyvän terapeutin tai valmentajan kanssa.
Kanna vastuu omista teoistasi. Jos kumppanisi kaipaa luottamuksen vahvistamista, anna sitä hänelle, koska hän janoaa sitä sinulta.
Jos olet satuttanut kumppaniasi ja olet vaikeuksissa itsesyytösten takia, niin muista ettet pääse eteenpäin ennen kuin annat anteeksi itsellesi.
Jos kumppanisi on pettänyt luottamuksesi, anna hänelle tilaisuus hyvittää asia. Kerro miltä sinusta tuntuu. Kutsu hänet mukaan prosessiin. Anna itsellesi mahdollisuus parantua ja antaa anteeksi.
Jos olet jatkuvasti vihainen ja turhautunut ymmärtämättä miksi, on syytä pysähtyä pohtimaan mikä mättää.
Olkaa rehellisiä toisillenne. Miellyttäminen ja sopeuttava käyttäytyminen vie teidät vain kauemmaksi toisistanne.
Ymmärtäkää, että osa kokemastanne kivusta nousee todennäköisesti myös aiemmista elämänkokemuksistanne.

Kurkkaa parisuhteen keskustelukortit:

Miten nautinto voi muuttaa elämäsi? – 3 syytä antautua nautinnolle

Entinen miesystäväni tokaisi minulle puolihumoristisesti: ”Mitä sinä siellä somessa pyörit jauhamassa siitä seksistä. Tule pois sieltä!” Hän oli varmasti jollain tapaa huolissaan siitä, että ”olen menossa liian pitkälle” tai että työni on pinnallista ja noloa. Minä taas näen, että nyt on nautinnon vallankumouksen aika.

Nautinnon vallankumous

Kun katsomme vallan ja rahan rakenteita, valta on selvästi vielä miehillä, vaikka tasa-arvoa on jo saavutettu. Naiset ja muut sukupuolet ovat olleet vuosituhansia syrjässä.

Dalai Lama on sanonut, että länsimaalainen nainen pelastaa maailman. Kun olemme saavuttaneet äänioikeuden, hyvän koulutuksen ja taloudellisen itsemäärämisoikeuden, mitkä ovat seuraavat askeleet maailmassa, josta on tullut globaali yhteisö? Ja miten löydämme todellisen feminiinisen voimamme meille opetetun vallankäytön mallin ulkopuolelta, jotta voimme tarttua haasteisiin?

Sisäinen voima

Feminiininen voimamme lähtee nousemaan nautinnon ja seksuaalisuuden energiasta. Se on meidän alkuperäinen elinvoimamme.

Meille naisille on iskostettu vahvasti ajatuksia siitä, että emme ole riittäviä, että meissä on jotain vikaa sekä sisäisesti ja ulkoisesti. Naisen kehoa ja seksuaalisuutta on kontrolloitu hurjilla tavoilla. Naisia on tuhottu, tapettu, poltettu seksuaalisen aktiivisuuden ja ilmaisun takia tai heidät on työnnetty yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tukahdutettu seksuaalisuus turruttaa meidät tai se ottaa kaikenlaisia vääristyneitä muotoja. Se voi näkyä masennuksena, itsensä vähättelemisenä ja pienentämisenä tai itseen kohdistuvana tuhoisana käyttäytymisenä, joskus ulospäin suuntautuvina aggressiivisina tekoina. Se voi myös näkyä kehollisina ”naisten vaivoina”.

Traumasta kukoistukseen

Me kannamme traumoja, jotka ovat tulleet toistuvista hylkäämisistä, huomiotta jättämisestä, rajojen ylityksistä tai henkeä uhkaavasta kaltoinkohtelusta. Myös arkipäiväinen jatkuva stressi voi saada hermostomme ja kehomme jatkuvaan jännitystilaan ja tunnottomaksi.

Meillä on uskomuksia perintönä kulttuuristamme tai sukulinjasta, että ”kärsimys kaunistaa, on ylevää” tai että ”meidän täytyy ansaita asiat kärsimyksen kautta”.

Kun haluamme katkaista nämä vanhat kahleet ja lähdemme purkamaan stressiä, traumoja ja vääriä uskomuksia systeemistämme, meidän täytyy tuoda tietoisesti tilalle turvaa, nautintoa ja hyvää oloa.

Jotta opimme lähtökohtaisesti elämään hyvänolon ja kukoistuksen tilassa, me tarvitsemme kehollista nautintoharjoittelua. Ohjelmoimme nautinnon avulla uudelleen hermostomme, aivomme, mielemme ja kehomme toiminnot.

Nautinnon aika

Ne ihmiset, sukupuolesta riippumatta, jotka astuvat sisäiseen voimaansa ja kunnioittavat myös feminiinistä energiaansa, ovat uuden aikakauden kätilöitä.

Kolme syytä antautua sensuaaliselle ja seksuaaliselle nautinnollesi:

Pääset kiinni oman voimasi ytimeen.
Uudelleenohjelmoit itsesi pois traumoista, stressistä ja vääristä uskomuksista.
Elät kukoistavaa elämää täydessä potentiaalissasi ja olet valmis rakentamaan parempaa maailmaa meille kaikille.

Toivottavasti näiden ajatusten jälkeen, nautinto ei ole enää pinnallinen asia, vaan kutsuva tie kukoistukseen.

Kuva: Unsplash / Ava Sol

Kurkkaa Kirstin uutuuskirja:

Omaa sydäntä kannattaa kuunnella – sen ääni on aina totta ja sinun puolellasi

MONET PITÄVÄT MINUA ROHKEANA, koska olen tehnyt useita – ammatillisiakin – hyppyjä uuteen tuntemattomaan. Rajuin niistä reilut parikymmentä vuotta sitten, kun ripustin hammaslääkärin takkini naulaan ja ryhdyin iskelmälaulajaksi. Laulajan ammatti oli nuoruuteni haave, joka piti elää ja kokea, todetakseen ettei se sitten ollutkaan se omista omin juttu.

Tätä edelsi jo pidempään jatkunut epämääräinen tyytymättömyys, tuntui että mahassa on kiviä ja korkeat muurit kasvavat ympärille. Joku kyseli jatkuvasti sisälläni, että tässäkö tämä nyt sitten on. Joku myös vastasi sisälläni aina, että ei.

En koe itseäni mitenkään erityisen rohkeaksi ja se onkin pistänyt pohtimaan rohkeuden olemusta, josta ollaan montaa mieltä. Kaikissa ”mielissä” on luullakseni totuus tai sen siemen, sillä rohkeus on jokaiselle meistä jotain omaansa, muiden rohkeudesta erilaista.

OMASTA ROHKEUDESTANI ajattelen, että sydämeni on puhunut niin palavasti ja äänekkäästi, että ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella ja totella – peloista ja epävarmuudesta huolimatta. Päästää irti tiensä loppuun tulleesta ja jopa hyvinkin palvelleesta tutusta ja turvallisesta ja luottaa valintaansa, tekemiseensä ja elämän kannatteluun. Se on kannattanut.

Ajattelen myös, että sydämen puheen mukainen rohkeus on rakkaudellista rohkeutta ja ainoaa kestävästi hyvää tekevää rohkeutta.

SYDÄMEN TIETO on mielestäni kattavinta tietoa, mitä meillä on käytettävissämme. Tietojen tietoa, jota on kuitenkin vaikea selittää ja vaikkapa tieteellisesti todentaa ja todistaa.

Miten ihmeessä selität, että tiedät, vaikka et oikeastaan voi tietää? Miten perustelet jotain omaa rajuakin päätöstäsi, kun se vain tuntuu vahvasti oikealta jokaisessa solussa ja huokosessa, mutta päätöstä puoltavaa faktaa ei ole välttämättä lainkaan?

Pidän sydämen tietoa intuitiivisen tiedon sekä tunnetiedon lähisukulaisena, osin lienee kyse samastakin asiasta. Myös ns. hiljainen tieto, jota eri alojen asiantuntijoilla on pitkän kokemuksensa johdosta, saattaa olla samaa sukua. Onhan meistäkin jokaiselle kertynyt vankkaa asiantuntijuutta itsemme ja oman elämämme osalta.

KAIKKI NÄMÄ TIEDON LÄHTEET toimivat alitajuntamme keräämän valtavan muistipankin, kokemustemme, uskomustemme, tunteidemme, kehomme sekä monenlaisten aistimustemme yhdistelmän ohjauksessa. Kaiken elämämme aikana kertyneen suuren viisauden ohjauksessa.

Tiedetäänhän, että toimimme valveillakin jopa 90 prosenttisesti alitajuntamme ohjauksessa, enemmän tai vähemmän ”nukuksissa”, ja että tuo muistipankki toimii 300 000 kertaa nopeammin kuin meidän rationaalinen ja tietoinen mielemme, joten sydämen tiedon ohjauksessa ei ole mielestäni mitään kummallista tai mystistä.

MITEN SITTEN KUULLA sydämensä puhetta?

Aina juttu ei mene niin, että sydän puhuu niin äänekkäästi, että on sula mahdottomuus olla kuulematta sitä. Mutta ei se mene niinkään, että ”sydän, alahan porista”. Pakkotoimet eivät toimi.

Joskus sydän puhuukin vahvimmin juuri silloin, kun ei ollenkaan odota sen puhuvan. Se saattaa tulla huutelemaan ihan puskista. Itselläni tämä edellyttää kuitenkin jonkinlaista ajatusprosessin virittelyä ja alulle laittamista ja sitten irtipäästämistä. Ainakin suuremmissa muutoksissa.

Välillä tarvitaan toki nopeitakin vastauksia. Uskon kuitenkin, että silloinkin on ajatuksia hyvä ensin vähän viritellä ja sitten tarvitaan pysähtymistä hiljentymistä, tuntemusten kuulostelua ja herkkiä aistiantenneja. Myös luottamusta siihen, että ratkaisu tulee oikeaan aikaan ja paikkaan.

KEHOMMEKIN OSALLISTUU sydämen tiedon välittämiseen. Jokin valinta tai päätös voi tuntua järjellä ajateltuna ja punnittuna hyvältä ja oikealta, mutta kehossa joki epämääräinen tunne kertoo jotain aivan muuta.

Kuuleminen edellyttää useimmiten nimenomaan herkkyyttä, sillä sydämen puhe voi olla hyvin hienovaraista ja se hukkuu helposti myös muiden puheiden pauhuun.

ÄÄNEKKÄIMPIÄ HUUTELIJOITA ovat pelko, järki ja ego. Myös muut ihmiset, ns. yleinen mielipide sekä mediakin sekoittavat sydämen puhetta omilla äänillään.

Kirjoitan rakkaudellisen rohkeuden olemuksesta ja ilmenemisestä sekä sydämen puhetta sekoittavista ”häirikköäänistä” ja niiden korvaamisesta seuraavissa blogeissani.

Sun sydän on totta ja sun puolella. Aina.

Voit lukea aiheesta enemmän kirjastani SINÄ OLET ENEMMÄN – PALAVALLA SYDÄMELLÄ KOHTI OMAA JUTTUA.

Löydät sen täältä.

Kiltti ihminen saattaa joustaa yli omien rajojensa – Milloin kiltteys menee liiallisuuksiin?

Kiltistä ihmisestä on helppo pitää. Hän on ystävällinen ja joustava, avulias ja myötätuntoinen. Hän kuuntelee ja tsemppaa ja ojentaa auttavan käden. Kiltti hymyilee ja ymmärtää.

Toisaalta kiltti ei aina muista huolehtia itsestään. Hän toimii, kuten häneltä odotetaan eikä keikuta venettä. Hän jättää mieluummin mielipiteensä ilmaisematta, kuin aiheuttaa pahaa mieltä tai ristiriitaa. Kilttiä saattaa väsyttää kovasti ja alakulo hiipii välillä mieleen. Epämääräisiä kipuja ja kolotuksiakin saattaa ilmetä.

Kiltteys on kaunis ominaisuus. Raja terveen ja liiallisen kiltteyden välillä lienee siinä, miten se vaikuttaa kiltin ihmisen omaan elämään ja hyvinvointiin. Tässä joitain yleisiä merkkejä siitä, että omat rajat ja itsestä välittämisen taito ovat hukkuneet kiltteyden alle:

Rajattomuus

Liian kiltti ihminen joustaa yli omien rajojensa. Voi olla, että käsitys siitä, mitä haluaa ja mitä ei, mikä on ok ja mikä ei, on hukassa. Rajaton ihminen tekee itselleen hallaa suostumalla aina toisten vaatimuksiin.

Voimakas miellyttämisen halu

Eräs tuttavani kertoi joutuneensa nuorena pulaan poliisin kanssa, sillä ei kilttinä ja miellyttämisenhaluisena uskaltanut vastustaa ystävänsä usuttaessa näpistelyyn. Muita miellyttäessä unohtuu kysyä ”Mitä minä oikeasti haluan?”. Sitä kun tekee riittävän pitkään, voi hukkua itse itseltään.

Epäkunnioittava kohtelu

Todella yleinen vaiva liian kilttien keskuudessa on tavalla tai toisella hyväksikäytetyksi tuleminen. Kiltiltä pyydetään palveluksia ja odotetaan asioita (monesti kohtuuttomiakin) sillä lähipiiri on tottunut siihen, että kaikki käy ja ei:tä ei tule. On hyvä muistaa että kaikenlainen henkinen, fyysinen ja vaikkapa taloudellinen kaltoinkohtelu on yksinkertaisesti väärin.

Toistuvat pettymykset

Kiltti antaa paljon, muttei aina saa osakseen vastavuoroista hyväntahtoisuutta. Hän saattaa olla lähipiirissään se ”Leelian lepotuoli”, jolle aina kaadetaan omat ongelmat, mutta kiltin kaivatessa tukea ja kuuntelevaa korvaa, hän jää yksin. Monet tilaisuudet ja ansaitut mahdollisuudet saattavat mennä sivu suun toisten porhaltaessa ohi oikealta ja vasemmalta. Se kerryttää sydämeen pettymystä ja surua.

Omien tarpeiden laiminlyöminen

Liian kiltti unohtaa pitää huolta itsestään. Hän ei aina edes usko olevansa hyvien asioiden arvoinen. Päivät täyttyvät velvollisuuksista, mutta oman hetken ottaminen on vaikeaa ja tuottaa jopa huonoa omaatuntoa. Omaa tankkiaan voi tyhjentää kyllä aikansa, mutta jossain vaiheessa polttoaine loppuu, jollei opi välittämään omasta hyvinvoinnista.

Alentunut omanarvontunne

Yksi ylikiltteyden taustalla vaikuttavista syistä on heikko omanarvontunne. Rakkautta ja hyväksyntää täytyy hakea suorittamalla ja miellyttämällä. Jos oma arvo rakentuu täysin muilta saatavan palautteen pohjalle, on pohja kovin hutera. Olen tavannut monta supertaitavaa ja älykästä ihmistä, jotka ovat pitäneet itsensä kovin pieninä ja ajautuneet monenlaiseen ahdinkoon, sillä joku on jossain vaiheessa saanut heidät uskomaan, etteivät he ole arvokkaita.

Ylikiltteydestä ei pidä soimata itseään. Kiltteydestä kipeytynyt ei tarvitse yhtään lisää itsekritiikkiä, vaan lempeää itsemyötätuntoa. Helpottaa, kun ymmärtää oman toimintansa syyt ja antaa itselleen armoa. Armollisuuden ja itsestä välittämisen kautta on helpompi lähteä kohti parempaa, kuin soimaamalla itseään. Muutos on matka, joka voi ja saa tuntua pelottavalta ja sen varrella saa myös mokailla. Tuon matkan voi aloittaa vaikka niin yksinkertaisesti, että lisää arkeensa hyvältä tuntuvia asioita, tekee sitä, mikä tuo iloa.

Ethän anna näiden lauseiden estää sinua elämästä elämääsi? Pysäytä alitajuiset uskomukset

Kun elämän voima hiipuu, yksi syy on ihmisen mieli. Usein luontainen ilo, energia ja luovuus ovat tukahtuneet rajoittavien uskomusten taakse.

Uskomukset ovat mielen luomia ennakkokäsityksiä, yleistyksiä ja asenteita. Ne ovat meille sisäisesti totta, vaikka eivät oikeasti olisikaan. Osa niistä toimii meidän eduksemme, osa rajoittaa elämäämme ratkaisevasti.

Mitä rajoittavat uskomukset meille sitten tekevät?

1. Rajoittavat uskomukset estävät unelmoimasta, kasvamasta ihmisenä ja oppimasta uutta.
”Ei siitä kannata haaveilla.”
”Turha yrittää.”
”Ei siitä varmaan mitään tule.”

2. Rajoittavat uskomukset vähättelevät kykyjämme ja saavutuksiamme.
”En osaa.”
”En usko että opin.”
”Eihän tämä nyt mitään ollut.”
”Minäkö? Enhän nyt minä, herrajumala!”

3. Rajoittavat uskomukset kieltävät tarpeitamme ja estävät meitä ottamasta vastaan hyvää muilta.
”Ei tämä tunnu missään.”
”Ei tarvitse auttaa.”
”Ei tänne nautiskelemaan ole tultu.”

4. Rajoittavat uskomukset kantavat mukanaan sukupolvien ja roolien taakkaa, odotuksia ja velvollisuuksia.
”Ei meidän perheessä ikinä.”
”Ei meidän suvussa ikinä.”
”Ei kiltit tytöt ikinä.”
”Ei isot pojat ikinä.”

5. Rajoittavat uskomukset kutistavat voimattomaksi.
”Ihan sama. Ei sillä ole väliä, mitä minä teen.”
”Elämälläni ei ole merkitystä.”

Millaisia rajoittavia uskomuksia sinä tunnistat itseltäsi?

Kun haluat tutustua sisäiseen maailmaasi ja oppia tunnistamaan rajoittavia uskomuksia, tutustu Katri Syvärisen uutuuskirjaan Sinun tarinasi voima. Se on kattava tietopaketti uskomuksista ja mielen tarinoista!

Millaista on omannäköinen elämä? – 5 tapaa lähteä liikkeelle sen luomisessa

Kuva: Jussi Vierimaa, paikkana Teijon kansallispuisto

Luo omannäköinen elämä! Tunnista vahvuutesi! Toteuta intohimosi! Nämä lauseet saattavat ahdistaa, jos et oikein tiedä, mitä se oman näköinen elämä olisi. Hengitä syvään, armahda itsesi ajatuksesta, että pitäisi tietää. Ei – ei me ihmiset aina tiedetä mistään mitään, saamme olla hukassa ja eksymisen hetkillä tulevat yleensä parhaat oivallukset, jälkikäteen todettuna.

Muista oma ainutlaatuisuutesi – on vain yksi sinä

Onko kukaan sanonut sinulle viime aikoina, että olet erityinen? Sinä olet. Maailman noin kahdeksasta miljardista ihmisestä olet ainoa sinä. Olet voinut kokea paljon pettymyksiä elämän varrella, kuten minäkin. Jos unelmatyösi, unelmakotisi, unelmakumppanisi ei ole vielä löytynyt, se tulee löytymään. Jokaiselle etsivälle se näyttäytyy. Joskus niillekin, jotka eivät edes etsi! Vaikka elämässäsi olisi tapahtunut mitä, sinulla on silti tärkein jäljellä – itsesi. Samat osaamiset, kyvyt, lahjat, haaveet ja kokemukset. Panosta siis itseesi.

Elämä voi muuttua sekunnissa – kohti omannäköisempää kuten minulle kävi

Itse luulin eläneeni jo vuosia täysin oman näköistä elämää. Asuin Espoossa kivassa omakotitalossa lapseni kanssa, tein unelmatyötäni, sain toteuttaa yrittäjän vapautta ja vastuita, harrastin mielekkäitä asioita, nautin ihanista ystävistäni ja matkustelin innostaviin kohteisiin ympäri maailmaa.

Muistan vieläkin päivän, kun kaikki muuttui hetkessä. Ollessani keittiössä aivan tavallisena aamuna tekemässä aamupalaa, en pystynyt astumaan vasemmalla jalallani kovan kivun takia. Siitä yksittäisestä hetkestä käynnistyi ajanjakso, josta kerron lisää toisessa kirjoituksessani: Kriisit ovat portteja itseesi – 5 hyötyä herätyskellon pirinästä

Nyt olen asunut reilun vuoden pienessä merenrantakylässä Mathildedalissa Teijon kansallispuiston kupeessa. Koko arkeni ja elämäni on täysin muuttunut, koska asumisympäristö, ihmiset, tekemisen tapa ja kulttuuri on aivan erilainen kuin Espoossa ollessani. Ympäristö ja ihmiset ympärillä todella myös muokkaavat ihmistä!

Voin joka solullani sanoa, että olen nyt siellä, missä minun kuuluu olla juuri nyt. Nyt elän vasta oman näköistä elämääni, joka näkyy joka päivä. Saan olla lähellä luontoa, tuntea pienen kyläyhteisön turvaa, saan apua hirsitalooni heti jos tarvitsen, tunnen kyläläiset ja vietän aikaa heidän kanssaan, pääsen helposti viikoittain kyläsaunaan ja avantoon, menen nukkumaan hiljaisuudessa ja pimeydessä, ihailen tähtitaivasta kun haen illalla puita takkaan.

Samaan aikaan voin olla milloin vain täysin online ja maailman sykkeessä, jos haluan olla. Ympärilläni täällä kylässä on vain ihmisiä, jotka rakastavat asua täällä ja ihailevat myös päivittäin tämän paikan kauneutta. Suuri osa on muuttanut kaupungeista tänne lintukotoon. Joka päivä olen kiitollinen, että elämäni kriisit heittivät minut tänne pois totutuista malleista. Ehkä osa minustakin on haaveillut maalle muutosta, muttei ole ollut rohkeutta, sopivaa paikkaa ja aikaa aiemmin.

Ehkä kaiken piti mennä juuri siinä järjestyksessä, sinullekin, miten elämäsi on mennyt.

Ole rohkea ja pysähdy hetkeksi.

Mieti, mikä sinua vetää puoleensa, mutta tukahdutat ajatuksen, koska se on jotain liikaa, liian vähän, jonkun mielestä huono idea tai ei-järkevää? Olisiko aika katsoa peiliin ja kuunnella sitä ääntä, joka sinulle kuiskii?

Jos jokin tuntuu hyvältä, se todennäköisesti on sinulle hyväksi. Jos jokin tuntuu pahalta, se todennäköisesti on sinulle väärä suunta.

Elämä antaa tästä sinulle merkkejä joka päivä. Kun teet itsellesi oikeita asioita, tie edessäsi järjestyy. Oikeat ihmiset sattuvat eteesi, keskustelut johtavat taianomaisesti oikeaan suuntaan, ihmeellisen vaivattomasti. Tällöin on aina läsnä suurempi hyvä.

Kirkasta arvosi – mikä sinulle on oikeasti tärkeää elämäntilanteessasi juuri nyt?

Arvot ovat sinulle tärkeitä asioita, joita arvostat tai joista viimeisimpänä haluaisit luopua. Omien arvojen tunnistaminen auttaa elämän oman näköistä elämää, olemaan vahva ja kokemaan merkityksellisyyttä. Jos olosi on huono, et todennäköisesti elä arvojesi mukaisesti.

Kun olet tunnistanut henkilökohtaiset arvosi, voit miettiä, miten ne toteutuvat parhaiten (työ)elämässäsi. Tee aina kaikki valintasi omien arvojesi pohjalta. Erään ystäväni mukaan esimerkiksi työ on hänen arvojensa mukaista silloin, kun aikaa jää runsaasti perheelle, koska perhe on hänelle tärkein arvo.

Minulle rankkojen isojen muutosten ja intensiivisen henkisen kasvun vuosien jälkeen on nykyään tärkeää kepeys, ilo, arjen kivat asiat, vatsanpohjasta nauraminen ja leikkimielisyys. Näitä on tullut lisää maallemuuton jälkeen, mikä vahvistaa päätöstäni joka päivä – täällä on hyvä, juuri nyt, juuri näin.

Joskus vain täytyy jättää kaikki vanha taakseen, että uusi elämä mahtuu tulemaan sisään.

Toivon, että teet aktiivisia valintoja elämässäsi ainaisen tyytymisen sijaan. Kalenterisi paljastaa, miten käytät aikaasi ja mitä ovat näin toteuttamiasi arvoja. Jos esimerkiksi sanot luonnossa oleilun olevan, muttet vietä koskaan siellä aikaa, se on ideaalisi, ei toteutunut arvosi.

Luovu asioista, jotka eivät enää palvele sinua

Kun pysähdyt itsesi äärelle ja teet tarvittavat muutokset, rohkenet lopulta luopua asioista, jotka eivät enää palvele. Saatat myös huomata, miten elämän eri osa-alueet asettuvat harmoniaan keskenään. Yhtäkkiä kaikki mitä teet, onkin sinun näköistäsi. Ei ole sinun ongelmasi, jos joku ei pidä valinnoistasi. Teet niin tai näin, joku ei tykkää. Mitä sitten?

Minun on ollut jo vuosikausia vaikea sanoa, milloin olen lomalla ja milloin töissä. Koen tekeväni koko ajan inspiroivia asioita, joita haluan opiskella lisää, kasvaa ja kehittyä. Sinulle voi olla tärkeää erottaa työ ja muu elämä toisistaan ja hyvä niin. Kaikilla on oma tapansa, tärkeintä on selvittää itselle sopiva tapa ja elää rohkeasti sen mukaan.

Tarkastele nykyistä elämääsi ja ota askeleita kohti sinua

Omannäköinen arki

Teetkö arjessasi asioita, joista nautit? Sisältääkö arkesi asioita, jotka lisäävät hyvinvointiasi? Mistä olet kiitollinen? Minkä haluaisit muuttuvan? Kirjaa muistikirjaasi, millainen on sinun näköisesi mielekäs arki.

Itselleni on oman näköisessä arjessani tärkeää, että saan nukkua ja työskennellä oman rytmini mukaan. Ihmisläheisen työni vastapainoksi arvostan tämän pienen kylän rauhaa ja sitä ympäröivää luontoa. Kotini on lepopaikkani ja olen tuonut sinne vain asioita, jotka tuovat iloa, joilla on tarina ja jotka lisäävät elinvoimaani, esimerkiksi runsas määrä viherkasveja, tunnelmavaloja ja tärkeitä valokuvia. Iltarutiinit ovat minulle äärimmäisen tärkeät: rauhoittuminen lapseni kanssa jutellen tai lukien, venyttely, tunnelmavalaistus ja sauna tai kylpy ennen nukahtamista.

Omannäköinen työelämä

Muistan hetken työhaastattelussa, kun olin juuri tullut seitsemän kuukauden maailmanympärimatkaltani. Hain rekrytoijan paikkaa kansainvälisestä rekrytointi- ja konsultointiyrityksestä, ja olimme jo haastatteluiden loppusuoralla. Rohkaisin mieleni, suoristin selkäni ja kakistin ulos suustani: ”Olisiko mahdollista, jos tekisin töitä vain neljänä päivänä viikosta ja olisin aina perjantait vapaalla?” Hiljainen hetki kysymykseni ja haastattelijan reaktion välillä tuntui ikuisuudelta. Allekirjoitin työsopimuksen, jossa työaikani oli 37,5h, jotka lupasin tehdä neljässä päivässä. Elämänlaatuni parani huikeasti ja nautin suunnattomasti perjantaivapaistani, millä oli suuri merkitys työtyytyväisyydelleni ja hyvinvoinnilleni. Kirjoitin ensimmäisen kirjani, Elämysseikkailun, tämän elämänvaiheen aikana.

Mitä sinä haluaisit uskaltaa kysyä tai pyytää työnantajaltasi tai rekrytointihaastattelussasi? Tai millaisen yrityksen perustaisit, jos haluat olla yrittäjä?

Omannäköiset ihmissuhteet

On tutkittu, että tulet vähitellen samankaltaiseksi, kuin ihmiset, joiden kanssa vietät eniten aikaasi. Jos esimerkiksi olet toivoton myöhästelijä, vietä aikaa tehokkaiden ajankäyttäjien kanssa, ja voit oppia ajanhallintaa. Jos huomaat, ettei esimerkiksi parisuhde enää mahdollista hyvinvointiasi tai ole vastavuoroinen, pohdi rohkeasti ja rauhassa, millainen on oman näköisesi suhde. Kaikilla ihmissuhteilla on aikansa ja paikkansa.

Ovatko ihmissuhteesi sinun arvoisiasi?

Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,

Riikka

Ps. Lukijoiden suosikiksi muodostunut tuorein kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi sisältää 7 askelta ja yhteensä 27 käytännön työkalua oman näköisen työelämän luomiseen.

Riikka työskentelee uravalmentajana ja onnellisen työelämän rakentajana omassa yrityksessään Montevista Oy:ssä. Riikka jakaa eniten Instagramissa ja Facebookissa: Riikka Pajunen valmennus ja koulutus -sivustollaan.

Lue lisää onnellisen työelämän luomisesta Riikan sivuilta tästä.

Jokin näistä on sinunkin tapasi selviytyä – Oletko taakankantaja, näkymätön lapsi, syntipukki, pelle vai sankari?

Selviytymismekanismimme tarkoitus on aina pohjimmiltaan hyvä. Usein ne syntyvät lapsuudessamme suojelutarkoitukseen. Perheessämme, lähiympäristössämme on jotakin josta meidän on tarve selviytyä ja suojautua. Tämän ei tarvitse olla edes kovin suurta vaan lapsen mielemme voi kokea uhkana hyvinkin pieniä asioita.

Aikuisuudessa nämä selviytymismekanismimme alkavat kääntyä meitä vastaan. Näin käy ihmissuhteissamme, työpaikoilla, parisuhteessa, ystävien kanssa. Kohtaamme vaikeuksia koska emme olekaan se mitä olemme vaan sitä, miten olemme oppineet käyttäytymään.

Olen käynyt puolitoista vuotta Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmaa. Tommy Hellsten jaottelee selvitymismekanismit viiteen eri ”hahmoon”. Näiden kautta olen itse päässyt lähemmäksi omia selviytymismekanismejani. Samalla olen myös tullut tietoisemmaksi mitä hyvää niissä on ja miten ne voivat kääntyä minun tuhokseni.

Taakankantaja on paras tukija

Selviytymismekanismillamne olemme ehkä välttäneet konflikteja. Ehkä sitä, ettei läheinen satuttaisi meitä henkisesti tai fyysisesti. Olemme oppineet pärjäämään yksin. Olemme oppineet laiminlyömään omat tarpeemme ja olemaan toisia varten. Taakankantaja ottaa perheen murheet omille harteilleen. Aikuisena hän huomaa löytävänsä itsensä uudestaan ja uudestaan tilanteista, joissa hän on tukija, tsemppari ja muiden murheiden kuuntelija.

Kun aikuisena tulee tietoiseksi tästä puolestaan voi opetella vetämään rajoja. Mitä otan kantaakseni ja mitä en? Taakankantaja on superhyvä auttaja-ammatissa, koska hänellä on kyky kohdata ihminen hädässä. Heikkoutena voi olla uupuminen taakkojen alle.

Suorittaja-sankari saa aikaan

Olemme oppineet suorittamaan ja tulemaan näkyviksi kelpaaviksi suoritustemme kautta. Suorittajaksi itsensä tiedostava voi kyseenalaistaa itseään. Pohtia tarvitsenko näitä titteleitä, arvonimiä ollakseni hyväksytty, rakastettu? Juoksenko ikuisesti vanhempieni rakkauden perässä suorittamalla elämääni? Voinko päästää irti ja olla hyvä juuri tällaisena?

Suorittaja on parhaillaan arvokas työntekijä, mutta pahimmillaan raataa itsensä puhki niin työssä, vanhemmuudessa, harrastuksissa kuin ystävyydessä. Sankari osaa ja tietää paljon valitsemastaan asiasta. Hän on arvostettu alallaan, perheessään tai urheilussa. Hän menestyy siinä mihin hän ryhtyy.

Näkymättömyys antaa vapautta

Olemme oppineet olemaan näkymättömiä, hajuttomia, mauttomia, koska kenelläkään ei ole ollut meille aikaa. Näkymättömiä lapsia elää aikuisen puvussa. Jättäydynkö taka-alalle ja annan aina tilaa muille? Jätänkö sanomatta oman mielipiteeni, tarpeeni ja toiveeni?

Pahimmillaan minusta tulee katkera vanhus, joka on elämänsä aikana kokenut tulleensa tallotuksi useasti. Parhaimmillaan näkymättömyys mahdollistaa vapauden elää omannäköistä elämää. Saan elää vapaasti.

Pelle parhaimmillaan naurun ja kepeyden tuoja

Väännämme vitsin tilanteessa kuin tilanteessa. Rentoutamme kiusallisia hetkiä saamalla muut nauramaan. Ohitamme vaikeita hetkiä, ihmissuhteita ja tunteita pelleilemällä, vitsailemalla. Pahimmillaan meitä ei oteta tosissaan. Pahimmillaan väsymme olemaan hauska. Kukaan ei näe miltä meistä tosissaan tuntuu.

Parhaimmillaan pelle on hyvää seuraa. Hän on hyvänmielen tuoja ja se joka luo kepeää tunnelmaa. Tarvitsemme elämässä myös naurua, iloa ja kepeyttä.

Syntipukki parhaimmillaan rohkea pioneeri

Syntipukki, musta lammas saa syyt niskoilleen. Hänestä on tullut se, jota syytetään kaikesta. Tosi asiassa syntipukki on se, joka reagoi normaaleimmin lapsuudessa (tai aikuisuudessa) tapahtumiin, ilmiöihin jotka ympärillä vallitsevat. Syntipukki on se hankala, joka uskaltaa haastaa tai toimia toisin mitä vaikka työpaikalla on totuttu toimimaan.

Syntipukki pahimmillaan joutuu silmätikuksi ja kiusatuksi, koska häneen on ”helppo” syytää kaikki se paha olo mitä kukin kantaa. Syntipukki alkaa aikuisuudessa kokea häpeää, koska on koko elämänsä kuullut olevansa vääränlainen. Parhaimmillaan syntipukki, musta lammas uskaltaa muuttaa totuttuja kaavoja ja rikkoa perinteitä. Hän toimii uudisraivaajana, pioneerina.

Selviytysmekanismit voimavaroiksi

Voimme kääntää aikuisina selviytymismekanismimme voimavaraksemme. Kun tiedostamme miten olemme oppineet toimimaan, opimme myös selviytymismekanismin heikkoudet ja vahvuudet.

Jos sinulla on sisaruksia kannustan sinua kysymään häneltä tai heiltä mitä he ajattelevat sinun olevan. Saatat yllättyä! Samalla voit miettiä millaisia selviytymismekanismeja näet sisaruksesi tai omien lapsiesi ottaneen. Löydät varmasti kaikille yhden tai kaksi roolia.