Ihminen yrittää jollain tavalla koko elämänsä kuulua joukkoon. Lapsena koulun parijonohaussa, näytelmäkerhon roolituksessa, pallopelien joukkuevalinnoissa. On musertavaa, jos kukaan ei tahdo pariksi, jos näytelmissä joutuu aina esittämään kiveä tai puuta, tai jää joukkuejaossa aina viimeisten joukkoon kaivertamaan varpaalla koloa urheilukentän hiekkaan.
Haemme koko elämämme ymmärrystä muilta. Haluamme, että meidät nähtäisiin arvokkaina ja hyvinä juuri tällaisina. Sama jatkuu myöhemmin aikuisten leikeissä. On tylsää jäädä pois työpaikan taukoporukoista tai etsiä ruokalassa lounaspöytää, josta löytyisi itselleen sopiva paikka. Entä mihin jengiin kuuluu, kun luodaan onnistunutta perhekomboa? Mistä porukasta löytyisi se oikea, ja kuka tahtoisi juuri minut?
Yhteisöjä tukevat ajatusmallit ovat meissä sisäsyntyisiä. On vaarallista jäädä yhteisön ulkopuolelle. Aikojen alussa lauman hylkäämä ei ollut enää turvassa.
Kun ymmärtäisi jo lapsena sen, ettei tiettyyn joukkoon kuuluminen määritä minua ihmisenä. Ettei ryhmässä kukaan ole koskaan ihan samanlainen kuin toinen. Paikka tietyssä joukossa ei arvota asemaani maailman hierarkiassa tai kerro siitä kuinka hyvin tulen suoriutumaan elämässä. Löydän kyllä juuri tällaisena paikkani ja joukkueeni maailmassa. Olen turvassa, vaikken kuuluisikaan kaikkiin porukoihin.
Itseäni on helpottanut ajatus, että aina on olemassa ihmisiä, jotka eivät voi koskaan täysin ymmärtää minua enkä minä luultavasti heitä.
On tärkeää koota ympärilleen oma heimo. Ihmiset, jotka ymmärtävät minua ja silloin kun he eivät ymmärrä, he ovat silti tukenani. Valitsen heimooni ne, joiden seurassa tunnen oloni turvalliseksi. Ja on hienoa, jos omaan heimoon mahtuu erilaisia tyyppejä. Miten tylsä ja mauton onkaan soppa, jossa on pelkkää perunaa.
Samalla uskon, että tiettyyn elämäntilanteeseen kuuluu aina tietynlaisia ihmisiä ja porukoita. Itsekin muutun ja elän erilaisia ajanjaksoja. Toiset ihmiset ja yhteisöt liittyvät selkeästi tiettyyn elämänvaiheeseen, asuinpaikkaan, työyhteisöön tai jopa yksittäiseen matkaan. Erilaisilla ihmisillä on tärkeä rooli erilaisissa elämäntilanteissa. Joku muu ymmärtää minua paremmin tänään. Ja juuri tällä hetkellä kuulun vähän erilaiseen jengiin kuin muutama vuosi sitten.
P.S. Kukaan ei voi koskaan ymmärtää toista ihmistä kokonaan. Mutta on tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, jotka yrittävät.
Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit on lasten satukirja, joka kertoo herkkyyden voimasta ja siitä, miten jokainen voi löytää oman supervoimansa. Kurkkaa kirja täältä.
Muutosprosessiin kuuluu klassisia vaiheita, jotka ovat mallista riippumatta arkkityyppisiä. Vaiheiden hahmottamisesta on apua liikkeelle lähtemisessä kohti muutosta ja etenemisessä silloin, kun huttu iskee tuulettimeen tai kun ihmettelee, miksi laiffi on yhtä jojoilua pelkojen ja sydänkutsujen välillä. Auttaa, kun kognitiivisesti ymmärtää mistä on kyse. Ei tarvitse luiskahtaa itsensä huononteluun vaan voi tukea itseään: ”joo beibi, nyt rusentaa – se on ihan luonnollista.”
1. Muutos alkaa
Tapahtuu jotain uutta ja yllättävää, tai alamme ottaa uusia askeleita. Alamme valmistautua, innostumme, ahdistumme, olemme kyllästyneet jumittamaan tai jokin kutsuu – usein kaikkea yhtä aikaa. Lähdemme liikkeelle ja kokeilemaan. Teemme valinnan.
2. Vastustus hyökyy kehiin
”Ei hitsi, en mä haluakaan tätä”. Haikailemme takaisin vanhaan, emmekä uskalla tai hetkellisesti osaa liikkua eteenpäin. Tämä vaihe sisältää usein paljon tunteita: vihaa, surua, pettymystä, pelkoa, ahdistusta. Silti jokin kutsuu eteenpäin. Usein tässä (ja seuraavassakin) vaiheessa heilumme uuden ja vanhan välillä; menemme niin sanotusti takapakkia – senkin läpikäyminen yleensä katapulttaa eteenpäin. Saatamme masistella, kun ensimmäisen vaiheen selkeys on tiessään. Ihmettelemme, miksei intuition ääni kuulu ja mikä on pielessä.
3. Hyväksymme, että elämä on muutoksessa
Käymme läpi mennyttä ja irtaudumme pikku hiljaa. Havaitsemme, mikä on toiminut ja mikä ei. Rimpsuttelemme uusin askelin eteenpäin. Suostumme kokemaan muutoksen tunteiden kirjoa. Homma voi tuntua kaoottiselta: välillä innostuu, toisinaan hajoilee.
4. Alamme innostua ja asetumme uuteen
Luottamus vahvistuu, kun olemme suostuneet edellisiin vaiheisiin. Homma ei siis välttämättä mene niin, että tuntee megaluokan itseluottamusta ja sitten titti-dii ryhtyy muutoksiin, vaan usein niin, että ryvettyy kaikissa tunteissa, haparoi pimeässä, ihmettelee että mitähän nyt tapahtuu ja miksi tähänkin on taas ryhdytty. Satunnaisesti saatamme kokea jopa ihanaa liekehdintää, innostusta ja onnistumista. Kun havaitsemme selviävämme ja oppivamme uutta, alamme innostua. Ehkä tää voisikin toimia!
Joskus vanhat tutut kelat ja kuviot toistuvat niin kauan, kunnes teemme niiden suhteen jotain uutta
Muutosprosessin vaiheissa tarvitaan turvaa ja tukea. Ei polkuaan tarvitse osata kulkea yksin. Mielen myllerrys johtuu kasvun prosessiin kuuluvasta vanhan ja uuden välillä heilumisesta, muutosvastustuksesta, tuntemattoman pelosta. Epämukavuusalueelle uskaltautumisen sitoutumista tarvitaan, jotta uudet hermoyhteydet aivoissamme voivat syntyä tukemaan uudenlaisia ajatuksia ja toimintaa.
Jos tietää vain siitä, mitä tähän asti on kokenut, ehkä kannattaisi olla superkärsivällinen itsensä kanssa ja suostua siihen, että tuntematon pelottaa, ja että välillä repsahtaa takaisin vanhaan. Joskus vanhat tutut kelat ja kuviot toistuvat niin kauan, kunnes teemme niiden suhteen jotain uutta. Kyse on siitä, että elämä tuo eteemme uudestaan ja uudestaan triggereitä, jotka mahdollistavat eri kehitysvaiheiden keskeneräiseksi jääneiden asioiden loppuunsaattamisen, eheyttävän muutoksen.
Negatiivisuus tahmaa joskus olosi aivan turhaan. Älä jää siihen kiinni! Negatiivisten ajatusten ei läheskään aina ole jotakin syvällistä syytä, johon sinun kannattaa paneutua.
Joskus negatiivisuus vain iskee, yleensä silloin kun olet väsynyt, nälkäinen tai ylikuormittunut. Negatiivisuus voi itse asiassa olla tärkeä viesti sinulle, esimerkiksi siitä että tarvitset lepotauon. Älä siis turhaan syytä itseäsi siitä, että olet ”negatiivinen ihminen”, vaan näe ärtyisä ajatus viestinä, joka on vain hieman kömpelösti toimitettu!
1. Keskity kiitollisuuteen
Kiitollisuus lisää onnellisuutta ja lieventää stressiä, asiaa on tutkittukin. Mikäs sen helpompi tapa vähentää turhaa napinaa omassa päässä kuin kiittää elämän ihanista asioista!
2. Syö jotain
Pakko myöntää, että myös näin oikeana aikuisena oma märinän määrä lisääntyy ekspotentiaalisesti, kun välipalasta on kulunut kriittinen määrä aikaa.
3. Lähetä kiva viesti
Kun olet mukava, tunnet olosi mukavaksi. Kun ajattelet hyvää toisista, koet olosi rakkaudelliseksi. Ja pian saat ilahtuneen vastauksenkin, ja olosi sen kuin paranee entisestään.
4. Hymyile
Hymyily vapauttaa aivoissa neuropeptidejä, joka saa dopamiinin, serotoniinin ja endorfiinit jylläämään. Näinkin helpolla voit siis aidosti parantaa myös kehosi olotilaa.
5. Kuuntele ihana kappale
Tiedät kyllä, miten hyvältä tuntuu kuulla jokin lempikappaleesi, mitä se saa aikaan niin kehossasi kuin mielessäsikin.
6. Ajattele kauniisti itsestäsi
Anna itsellesi rakkautta ja armoa! Älä syyttele itseäsi pahasta mielestä, vaan ole itsellesi lempeä.
7. Lepää hetki
Joskus pahan mielen takana on väsymys tai mielen ylikuormittuminen. Lepää hetki sohvalla, tai vaikka bussissa laput korvilla (yhdistät tällöin kivasti myös kohdan 5 osaksi ihanaa hetkeäsi 🙂 ).
8. Kerro ystävällesi, että olet maassa
Mieti, tarvitseeko sinun kertoa, mikä sinua ärsyttää, vai onko tärkeämpää kertoa, että olosi on nyt rasittunut. On ihmeellistä, miten vähällä pienet huolet haihtuvat, kun niistä mainitsee ystävälle.
9. Meditoi, joogaa, rauhoitu, tee harjoitus
Joskus on helppoa rauhoittua, joskus taas siihen pitää ikään kuin tyrkätä itsensä. Aseta tavoite matalalle: joogaan 5 minuuttia. Usein negatiivisuus unohtuu miltei samantien – ja silti rauhoittuminen on niin mukavaa, että joogaamista tai meditaatiota tekee mieli jatkaa. Henkisiä harjoituksia löydät netistä, täältä HE-sivustolta sekä esim. Sisäisen rauhan käsikirjasta.
10. Lähde kävelylle
Monet murheet saavat aivan toiset mittasuhteet heti, kun lähdet ulos ja saat hieman ilmaa ympärillesi – ja luonnon läheisyyttä.
Negatiivisuus saa meidät usein kääntymään pois hyviltä asioilta, joten ainoa haasteesi on muistaa tehdä jokin näistä asioista, kun tarvitset niitä. Laita siis tähän artikkeliin vaikkapa kirjanmerkki, jotta löydät vinkit varmasti!
Kirjoittaja Annukka Vauhkonen on elämyshakuinen erityisherkkä ja toipuva ylisuorittaja. Hän on myös hsp-kokemusasiantuntija ja tuleva lempeän läsnäolon joogaopettaja sekä Life Coach.
Psykologian tohtori ja herkkyystutkija Elaine Aronin mukaan elämyshakuisessa erityisherkässä yhdistyvät herkän näkemyksellisyys ja elämyshakuisen into sekä uteliaisuus. Elämyshakuisuuteen liitetään myös kaipuu vaihteluun sekä syviin elämyksiin esimerkiksi matkustelun, taiteen tai musiikin myötä.
Mitä tarkoittaa herkän elämyshakuisuus?
On tärkeä muistaa, että niin kuin meitä ihmisiä yleensäkin myös erityisherkkiä on moneen lähtöön. Jokainen elämyshakuinen erityisherkkä on myös yksilö ja jokaisella on yksilölliset ominaisuudet. Herkkyys ja elämyshakuisuus eivät ole toisistaan riippumattomia eli taso saattaa olla korkea jommassakummassa tai molemmissa, tai matala kummassakin.
Itse en tunnista kaikkia elämyshakuisuuteen liitettyjä piirteitä itsestäni, mutta toiset kolahtavat vahvasti. Rutiinit ovat itselleni tärkeitä. Ne tuovat turvaa ja selkeyttä elämääni. Samaan aikaan liika paikalleen pysähtyminen ja elämän oravanpyörämäisyys ahdistavat. Kaipaan vapauden tunnetta. Tarvitsen paljon omaa aikaa, mutta samalla uusien ihmisten kohtaaminen houkuttelee.
Elämyshakuisuuteen liittyy myös voimakas halu suurien tunteiden äärelle ja nauttia niiden väriloistosta kaikessa kirjavuudessaan. En tarvitse elämyksellisyyteen välttämättä muita ihmisiä, vaan voin kokea kaiken yhtä hyvin yksin. Inspiroidun, liikutun ja vaikutun herkästi sekä nautin tunteille antautumisesta. Mieleni pursuaa ideoita välillä sellaisella vauhdilla, etten itsekään pysy mukana. Kiinnostavaa on, että introvertti erityisherkkä voi myös olla elämyshakuinen.
Mitä elämyshakuisuus ei ole erityisherkillä?
Erityisherkän elämykset eivät vaadi yleensä fyysisiä riskejä, extreme-lajeja tai tarkoita adrenaliinihakuisuutta. Elämyshakuiset erityisherkät haluavat usein kokea ja nauttia uusista kokemuksista turvallisesti. Aronin mukaan, jos ihminen on vain elämyshakuinen eikä erityisherkkä, hän todennäköisesti ottaa enemmän uhkarohkeita riskejä, sillä hän ei herkän tavoin ehkä pysähdy harkitsemaan tilannetta ja päätöksiään etukäteen. Eikä hän tarvitse yhtä paljon aikaa palautuakseen.
Elämyksenhakuisen ja ei-elämyksenhakuisen erityisherkän selkein eroavaisuus lienee se, että toinen tarvitsee säännöllisesti uusia elämyksiä sekä seikkailuja. Toinen taas on helpommin tyytyväinen siihen, mitä on sekä nauttii tavallisesta ja turvallisesta arjesta. Heille elämä ei tunnu oravanpyörässä juoksemiselta, vaan he elävät haikailematta muuta. Ja molemmat on yhtä hyviä. <3
Miksi itsensä tunnistaminen on tärkeää?
Elämyshakuisten erityisherkkien sisäinen ristiriita on suuri, joten meidän on usein haastavaa tunnistaa potentiaalinen ja kapeahko vireystilamme. Suora ja osuva lainaus Aronin kirjasta: ”Tuntuu kuin minulla olisi aina toinen jalka kaasupolkimella ja toinen jarrulla!”
Oma elämyshakuisuutenijohtaa helposti siihen, että ahmin liikaa uusia asioita sekä kokemuksia ympärilleni ja uuvun. Joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että väsyn herkästi myös niihin mukaviin asioihin.
On muistettava, että elämyshakuisuus on herkkyyden tavoin ominaisuus, jota on mahdoton millään kytkimellä sammuttaa, vaan se on synnynnäinen tapa lähestyä asioita. Täytyy vain mahdollisimman hyvin tuntea itsensä, olla läsnä ja kuunnella sekä kehon että mielen tarpeita.
Suurimpana haasteena on innostumisen ja jaksamisen tasapainottaminen. Tämä yhdistelmä on usein sellainen, jota ulkopuolisen on myös haastavaa ymmärtää. Älä kuitenkaan yritä sammuttaa kumpaakaan puolta itsessäsi, vaan ruoki niitä sopivissa määrin – unohtamatta kummankaan olemassa oloa. Älä tee puolivillaisia kompromisseja kahden piirteesi välillä, molemmat ovat huomionarvoisia.
Usein me kaipaamme muutosta, haluamme kulkea kohti sydämemme kutsua ja itsemme näköisiä juttuja. Toisinaan muutos ilmantuu elämään pyytämättäkin, pelottaa ja ravistelee. Uusien tuulien ja elämän myllerrysten keskellä itseään voi oppia tukemaan sisäisen turvan avulla. Terapeuttinen valmentaja ja suositun Sydänjuttu-kirjan kirjoittaja Anna Taipaleen uutuuskirja Sydänvoimaa muutokseen – Lempeitä matkaeväitä omalle polulle ja elämän myllerryksiin on kannustava opas henkilökohtaiseen muutokseen ja kasvuun.
Kirja kertoo itsensä toteuttamisesta sekä elämän toivotuista ja ei-toivotuista muutosvaiheista ja niissä kasvamisesta. Siitä, miten myötätunnon, sisäisen turvan ja tunneyhteyden myötä ihminen vapautuu kasvamaan uusiin suuntiin ja toteuttamaan sydänjuttujaan.
Tässä Annan 5 lempeää ajatusta, jotka auttavat sinua kulkemaan kohti omaa sydänpolkuasi:
1. Moni kyllä kuulee sydäntään ja intuitiotaan, mutta ei uskalla tai osaa toimia sen mukaan, ja niittaa itseään siitä. Ihan suotta! Ei epävarmuus ole mitään huonoutta vaan sisäisen turvan puutetta, ja sitä saa aikuisena oppia, ellei ole saanut aiemmin lempeitä eväitä. Sisäinen turvattomuus näkyy meissä usein niin, ettemme osaa ja uskalla sanoa ei tai jakaa sisintämme, tai niin että miellytämme, olemme ylikilttejä ja suoritamme, tai olemme vähän hukassa itseltämme. Turvattomuus näkyy vaikeutena tehdä valintoja ja elämän kontrolloimisena, pitäisien kautta elämisenä ja ”turvallisuushakuisuutena” eli ulkoisista rakenteista turvan etsimisenä. Sisäinen turva alkaa syntyä kehon kautta, vaikka onkin psykologinen asia.
2. Yksi suurimmista harhaluuloista sydänjuttujensa tai elämäntehtävänsä löytämiseen ja toteuttamiseen on uskomus, että hommelin pitäisi olla selkeänä ennen kuin voi aloittaa, ja että askeleet pitäisi tietää etukäteen. Se on kontrollia eli turvattomuutta. Sydänohjauksen kautta elämiseen kuuluu intuitiivisuus – jota itsepintaisesti sivuutamme ja väistämme, emmekä tartu ihan pieniin neutraaleihin sisäisyyden ideoihin, joista jokainen rakentaa polkuamme eteenpäin.
Aluksi ei tarvitse tietää mitään, ja liikkeelle pääsee silti. Kun arjessaan alkaa sinnikkäästi kuulostella ja keskittyä siihen, mikä juuri nyt tuntuisi hoivaavalta tai kivalta, oma resonanssi ja energia alkaa vetää puoleensa lisää kivan tuntuista. Ei riitä, että tämän tietää teoriassa – suurin osa meistä tunnistaa tämän intuitiivisesti – elämä alkaa muuttua toiminnan, ei ajattelun kautta. Selkeys syntyy polkua kulkemalla askel askeleelta – ja kun tästä saa kokemusta, varmuus ja sisäinen turva kasvavat.
3. Vaikeudet ja haasteet eivät ole täällä niittaamassa sinua, eivätkä koskaan merkki siitä, että olet huono tai teet asioita ihan väärin. Ei ole olemassa ”universumia”, joka rankaisee sinua mistään. Kaikki on omaa energiaasi, jonka tarkoitus on auttaa sinua ihan jokaisen kokemuksen myötä löytämään myötätuntoa itseäsi kohtaan. Totta kai se on prosessi, joka sisältää koko tunteiden kirjon. Silloin kun voit huonosti ja kun elämä haastaa (kasvamaan ja löytämään myötätuntoa TÄSSÄKIN kokemuksessa), on erityisen olennaista keskittyä itsensä hoivaamiseen ja sisäisen turvan luomiseen – eli sisäiseen vanhemmuuteen, itsensä rakastamiseen ihan käytännössä.
4. Jotta itseään voi rakastaa, tarvitaan rakkaudellista peilausta. Jos sitä ei ole varhaisissa vaiheissaan saanut riittävästi vaan omat tunteet ja tarpeet ovat olleet kiellettyjä, on oppinut selviytyäkseen olemaan jotain muuta kuin oma autenttinen itsensä. Sitä kutsutaan häpeäksi. Häpeän kokemus syntyy hermostossa jo varhaisissa vaiheissa, pitkittyneissä pakene tai taistele tai jäädy -tiloissa, eli kun lapsen tunnereaktiota ei peilata rauhoittavasti.
Suuri osa ihmisistä kokee tunnistamatonta häpeää eli arvottomuutta, riittämättömyyttä, sitovaa epävarmuutta tai huonommuuden tunnetta. Näiden kätkemiseksi joku kehittää strategiakseen menestymisen, pärjäämisen, suorittamisen tai kilpailemisen siellä missä joku toinen pienentää ja nitistää itseään. Häpeä näkyy meissä lukemattomin tavoin, mutta ennen kaikkea niin, että itseään on vaikea toteuttaa sydämen kautta ja olo itsen kanssa on enemmän muussinen kuin tyytyväinen ja iloinen. Itselleen ja toisille voi alkaa tulla autenttisesti näkyväksi tunteineen, tarpeineen, unelmineen, haluineen ja ei-haluineen rakkaudellisen ja turvallisen (ammatti)peilauksen kautta, rakastavissa ihmissuhteissa ja opettelemalla sallimaan itselleen hyvää.
5. Unelmiesi isojen aallokoiden alkumeri on se ilahduttava, innostava ja kiinnostava, mitä tarjoat itsellesi tänään. Vaikka esimerkiksi flamenco-tunneilla käymisellä ei näennäisesti olisi mitään tekemistä sen kanssa, mikä sinusta tulee ”isona”, sillä on ihan ratkaiseva vaikutus. Tartu siihen, mikä juuri nyt kutsuu vaatimatta itseäsi tietämään isoa kuvaa. Sieluusi yhteydessä oleva sydämesi tietää niin paljon enemmän kuin rationaalinen mielesi.
Elämme niin mentaalisessa maailmassa, että etsimme ratkaisuja, pyrimme eheyttämään itseämme, oivaltamaan ja usein henkistymäänkin mielemme kautta. Yleensä ymmärryksessämme ei tosiaankaan ole mitään vikaa – mutta emme vain ole juurevasti oppineet, että rakkaudellista oloa itsemme kanssa ja sydänpolkujemme kulkemista vahvistaa kaikkein eniten toiminta, ei ajattelu. Oivallukset, olot ja ajatukset seuraavat kyllä perässä, kun ensin tietoisesti valitset alkaa suoda itsellesi enemmän hyvää ja lähdet tutkimaan askel askeleelta, mistä unelmoit ja kulkemaan sydämesi unelmia kohti. Tätä ei tarvitse ottaa jonain isona kokonaisuutensa haltuun, vaan hommelin voi purkaa ihan pieniksi palasiksi itselleen. Ei myöskään tarvitse ihmetellä, mistä voima liikkeelle lähtemiseen löytyy – kyllä se löytyy lähes huomaamatta, kun alkaa lisätä päiviinsä hyväntuntuisia, ihan minimaalisiakin juttuja.
Olen tehnyt melkoista syväsukellusta herkkyyden ja kiltteyden teemoihin viime vuosina. Meitä toipuvia kilttejä miellyttäjiä on paljon ja tietyt asiat nousevat keskusteluissa esiin kerta toisensa jälkeen. Tässä kirjoituksessa pohdin tiivistetysti kolmea ilmiötä: liiallista ymmärtämistä, miellyttämisen tarvetta ja syyllistymistä.
Yliymmärtäminen
Aika moni kiltti ja herkkä ihminen tuntuu oppineen empaattiseksi ymmärtäjäksi. Ymmärtämisellä yritämme liennyttää sitä epämukavalta tuntuvaa tosiasiaa, että meitä on kohdeltu epäasiallisesti. Empatiassa ja pyrkimyksessä ymmärtää toisen ihmisen toiminnan taustoja ei ole mitään pahaa, mutta omat rajansa täytyy muistaa. On aivan eri asia suhtautua ymmärtäväisesti kollegaan, jolla on huono päivä, kuin ymmärtää ja perustella loputtomiin kumppaninsa aggressiivista käyttäytymistä. Muistathan, että voit olla empaattinen ja silti asettaa itseäsi suojaavat rajat toisen käytökselle. Sen sijaan, että hiljaisesti hyväksyt vaikkapa sukulaisesi asiattoman käytöksen, voit huomauttaa hänelle asiasta ja kieltäytyä lähtemästä mukaan leikkiin.
Miellyttämisen tarve
Hyväksynnän ja joukkoon kuulumisen kaipuu on yleisinhimillinen tarve. Siinäkin voi kuitenkin vetää överiksi, jos pelkää vaikkapa torjutuksi tulemista. Superherkät ja ylikiltteyteen taipuvaiset ihmiset välttelevät usein ristiriitoja, koska ne tuntuvat kerta kaikkiaan sietämättömiltä. Voi tuntua myös siltä ettei kerta kaikkiaan osaa puolustaa itseään. Olisi kuitenkin hyvä oppia ilmaisemaan ajatuksensa ja sietämään vaikeitakin tunteita. Jos aina kiertelee, kaartelee, myötäilee, miellyttää ja taipuu toisten tahtoon, tulee väistämättä tukahduttaneeksi omia mielipiteitä, tunteita ja tarpeita. Jatkuessaan vuodesta toiseen se alkaa kerryttää emotionaalista taakkaa, joka vaikuttaa sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Jos omat mielipiteet ja toiveet ovat ihan hukassa, kannustan ehdottomasti tutustumaan niihin. Se ei tapahdu vertaamalla itseä muihin tai kyselemällä muiden mielipiteitä. Itseensä ja omiin tarpeisiinsa tutustuu parhaiten kääntämällä huomionsa sisäänpäin ja kuuntelemalla sydämensä viestejä.
Itsesyytökset
Kiltit ihmiset ovat hurjan hyviä syyllistymään pienestäkin vihjeestä. Ylikorostunut syyllisyyden tunne voi johtua monista asioista, esimerkiksi syyllistävästä kasvatuksesta, joka on kerryttänyt riittämättömyyden tunnetta ja häpeää. Häpeä tuntuukin olevan meidän suomalaisten kansantauti. Jos huomaat pyyteleväsi jatkuvasti anteeksi ja syyttäväsi itseäsi kaikesta, mikä menee pieleen, on hyvä muistuttaa itseään tosiasioista. Sinä et voi mitenkään olla syypää kaikkeen. Tutustu tuohon syyllistävään ääneen pääsi sisällä, jotta sinä opit johtamaan sitä, eikä se johda sinua. Kuka siellä oikein puhuu? Mitä se sanoo ja miksi? Puhuuko se edes totta, jos ihan objektiivisesti mietit? Kokeile ensiapuna pienentää tuon syyllistävän äänen uskottavuutta luomalla siitä vaarattoman tai hölmön oloinen hahmo, joka puhuu huvittavalla äänellä. Omista möröistään voi tehdä vähemmän vaarallisia eikä niiden juttuja tarvitse uskoa.
Muutos on mahdollinen
Liiallinen ymmärtäminen, miellyttäminen ja itsensä syyttäminen ovat opittuja toimintamalleja, joiden muuttamiseen voi mennä jonkin verran aikaa. Niihin liittyy aina menneitä kokemuksia ja syviäkin tunteita. Menneisyys muokkaa meitä kaikkia, mutta menneiden ei tarvitse antaa määritellä koko elämää. Jos omat rahkeet tai luotettavan ystävän tuki ei riitä, näitä kokemuksia ja tunteita kannattaa käydä läpi sellaisen ammattilaisen kanssa, joka osaa auttaa tunteiden käsittelyn, kuormittavien uskomusten ja rajojen asettamisen kanssa. Erilaiset kehoterapiat ovat myös hyvä tuki vanhojen taakkojen karistamisessa.
Onko sellainen olo, ettei tule ikinä valmista? Että on aina jotain kesken niin, ettei voi rauhoittua?
Monella meistä rauhoittuminen on tosi vaikeaa. Olo on kuin olisi muurahaisia sisällä: päässä menee miljoona ajatusta ja keho on levoton.
Tekemisen ja suorittamisen pakko voi johtua tietysti monesta syystä, mutta kirjassani Häpeästä valoon pohdiskelin suorittamisen, täydellisyyden tavoittelun ja häpeän keskinäistä suhdetta tällä tavalla:
”Kuvitelma täydellisyydestä linkittyy omiin ihanteisiin, ihanneminään. Tiedostamaton tunne saattaa olla se, että minä itse en kelpaa sellaisena kuin olen. Alkuperäinen kokemus tuosta on aikuisella jossain lapsuudessa, mutta uskomus on niin sisäistetty, että se ohjaa elämää edelleen. Tätä asiaa on itsessä ehkä vaikea tiedostaa, koska omaa olemista saattaa hyvin kokonaisvaltaisesti ajaa voima, johon on vaikea päästä käsiksi ja jolle on hankala antaa nimeä, jos ei yhtään tiedä, mistä on kysymys. Häpeä, syyllisyys ja riittämättömyyden ruoska voi viuhua ihmisen sisällä, kun hän ponnistelee kohti jotain.
Täydellisten valtakuntaa ei oikeasti ole olemassa, mutta tällainen illuusio tällaisesta valtakunnasta meillä monella on. Tuohon valtakuntaan päästäkseen täytyy olla virheetön sekä sisäisesti että ulkoisesti – vähempi ei kelpaa. Ihanneminään pääseminen on kuitenkin vähän kuin vuoren huipulle kiipeämistä: juuri kun luulet saavuttaneesi huipun, siintää jossain kaukaisuudessa toinen huippu. Täydellisyys karkaa käsistä aina, kun sen meinaa saavuttaa eikä koskaan tule valmista. Meitä matkaajia tuolle täydellisyyden vuorelle on paljon. Todellisuudessa on niin, ettei mikään riitä sille, joka jatkuvasti vaatii itseltään mahdottomia. Elämä täydellisyyden vuorella on sitä kuuluisaa ”sitkua” eli sitten kun -elämää. Sitten kun olen saavuttanut sen ja tämän ja tuon, olen valmis ja voin huilata.
Sisin saattaa vahingossa elää sellaisessa harhaluulossa, että ”täydellisten maailmassa” on itse jotenkin muiden alapuolella ja aina vähän huonompi kuin muut. Voi tuntua siltä, että muut odottavat itseltä mahdottomia. Joskus on näin varmasti ollutkin, mutta päteekö tuo sama vielä tähän hetkeen? Vai vaatiiko mahdottomia se, joka sinua katsoo peilistä?
Kysymys on tietenkin sisäistetyistä vaatijoista. Hassuinta on se, että kauhean moni tavoittelee tätä samaa – täydellisten valtakuntaan pääsemistä. Jos kokee olevansa epätäydellinen, pyrkii saavuttamaan täydellisyyden, jotta kelpaa. Ja kun kokee olevansa vääränlainen, yrittää muuttua oikeanlaiseksi. Tavoitteet ovat usein vuoren kokoisia. Niin isoja että niitä on miltei mahdotonta saavuttaa. Enkä tällä nyt tarkoita ihan peruselämän perustavoitteita ja toteuttamiskelpoisia ideoita ja hulluja päähänpistoja vaan sellaista jatkuvaa taivallusta, jota kuljetaan jättiläisen kokoinen häpeäreppu selässä ja joku joka koko ajan ruoskii perässä ja vaatii kovaan ääneen ihan mahdottomia: jaksamaan enemmän, olemaan toisenlainen. Eikä koskaan voi saavuttaa pistettä, jossa voi itseään muokata tiettyyn pisteeseen ja todeta: ”Nyt olen täydellinen ja oikeanlainen”.
Oma ihmisarvo ei ole siitä kiinni, että muuttuu toisenlaiseksi tai siitä että tekee koko ajan jotain. Ihmisarvo on sitä, että riittää, kelpaa ja on oikeanlainen juuri sellaisena kuin on.
Maailman myrskyssä on välillä haastavaa löytää rauhallista ja turvallista kohtaa. On luonnollista kaivata valoa, lohtua ja jonkinlaista majakkaa, jonka opastuksessa purjehtia.
Valoa ja lohtua voi löytää ulkopuoleltaan vain hetkellisesti. Pysyvää turvaa on ainoastaan sisälläpäin. Meidän ei silti ole tarkoitus elää elämäämme yksinäisesti, oman sisäisyytemme vankeina. 1800-luvun lopulla syntynyt ranskalaisfilosofi Gabriel Marcel sanoi, että toivo on yhteisöllinen kokemus.
Toivo ei tarkoita Marcelille optimismia, vaan liikettä, muutosta ja jatkuvaa valinnan mahdollisuutta. Monien eksistentialistien tavoin hän uskoi, että elämää on vain jollakin tavalla siedettävä. Toivon voi hänen mukaansa tuntea vain kokemalla sen vastakohdan: kriisin tai toivottomuuden – vain elämän kieroutumien ja epämääräisyyden keskellä voi syntyä todellinen ihmisten välinen yhteys.
Niinpä jokainen kriisi on mahdollisuus toivoon, johonkin uuteen. Jokainen kriisi on mahdollisuus sisäiseen yhteyteen ja kohtaamiseen – ja tämän myötä myös ulkoiseen yhteyteen.
Yksi mahdollinen keino sisäisen turvan ja rauhan kohtaamiseen on vasemman käden tuominen omalle sydämelle. Tämä yksinkertainen harjoitus on hyvin voimakas, kunhan ensin tutustut siihen. Suurimman hyödyn saat, jos valitset sitoutua harjoitukseen pidemmäksi aikaa eli teet sen esimerkiksi joka aamu 40 päivän ajan tai vaikka aika kun muistat, jopa monta kertaa päivässä.
Harjoituksen ytimessä on kokemus siitä, että olet yhtä aikaa sekä itsesi että ympäröivän maailman puolella. Olet oman itsesi hoitaja ja palvelija – ja omalla panoksellasi palvelet myös koko maailmaa. Sisäinen yhteys on edellytys sille, että voi muodostaa aidon yhteyden toiseen ihmiseen ja hänen tarpeisiinsa.
Vasemman käden tuominen omalle sydämelle symboloi yhteyttä itseen. Sydämen kohta on vasemman käden paikka: se on aina sinua itseäsi varten, kuulemassa ja aistimassa itseä. Tämän yhteyden kautta voi huomata, mitä tuntee, tarvitsee, kuinka voi, mistä kohtaa ajatukset ja impulssit kumpuavat ja mikä on totta kussakin tilanteessa.
Vasemman käden nostaminen sydämelle palauttaa itsen kuuntelun äärelle. Vasta tämän jälkeen toista kättä kannattaa tarjota muille. Näin saamisen ja antamisen tasapaino säilyy myös pitkällä aikavälillä. Ele on erityisen toimiva ja helpottava vaativissa vuorovaikutustilanteissa.
Vasen käsi voi olla sydämellä hetken tai useamman minuutin. Kun yhteys itseen on luotu, voi itseltään kysyä rauhassa, miten olla kussakin hetkessä toista varten, menettämättä yhteyttä itseen.
Paitsi itseäni neuvon usein myös lapsia esimerkiksi valintatilanteissa: ”Tuo vasen käsi sydämelle ja laita silmät kiinni. Sinä tiedät, mitä tahdot. Ei ole vääriä vastauksia.”
Rauha, turva, valo ja lohtu maailman myrskyjen sietämiseen ovat sinun sisälläsi. Sisältäpäin löytyy myös kyky yhteyteen ja yhteiseen toivoon, muutoksen mahdollisuuteen.
Syksy tuo monille mukanaan paljon uutta, ja syksyn edetessä moni havahtuu siihen, että elämä ei tunnukaan mielekkäältä vaan suurelta kaaokselta. Kun tuntuu, että pahan olon kierre jatkuu jatkumistaan, pysähdy hetkeksi näiden ajatusten äärelle.
Mikä sinua stressaa, mitä voit tehdä? Jos et voi vaikuttaa asiaan juuri nyt, miksi kohdentaa jo vähissä olevia voimavaroja siihen? Asia järjestyy, kun on sen aika.
Jos ahdistavia asioita on paljon, voitko jättää jotain pois? Se vaatii rohkeutta, mutta kun päätös on tehty, olo helpottaa.
Mikä ajaa sinut stressaamaan kerta toisensa jälkeen? Onko taustalla vaikeus kieltäytyä, minkä seurauksena elämässä on liikaa liikkuvia palasia? Ehkä haluat miellyttää tai saat touhukkuudesta ja hyvistä suorituksista onnistumisen ja hyväksynnän tunteita? Itsemyötätunto, itsellensä lempeästi puhuminen myös silloin, kun ei jaksa, on tärkeää. Oman väsymyksen myöntäminen on helpompaa kuin loputon sinnittely.
Onko elämäntilanne tällä hetkellä sellainen, että mitään ei ole tehtävissä? Muista, että kaikki on ohimenevää ja tulevaisuudessa on vielä aikoja, jolloin on helpompi hengittää. Elämässä on ajanjaksoja, jolloin pysähtyminen tuntuu mahdottomalta, mutta hidastamisen hetki tulee eteen varmasti, sillä keho on viisas ja osaa pysäyttää sinut, jos et huomaa pysähtyä ajoissa.
Mitä pieniä rutiineja voisit vaalia, jotta arjesta tulisi mielekkäämpää? Se, että menet tukka putkella 16 tuntia päivässä ei ole ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että osaat ja ehdit pysähtyä pienten asioiden äärelle. Ihailtavaa on tehdä elämässä sen verran, että jaksat myös nähdä pienet, mutta tärkeät ilon aiheet. Esimerkiksi luonnon kauneuteen hakeutuminen laskee tutkitusti stressitasoja — luonnon värit, äänet ja tuoksut kiinnittävät huomaamatta ajatuksesi asioihin, jotka ovat hyvin siinä hetkessä. Lyhyt päivittäinen aamukävely luonnossa on yksi esimerkki hyvinvointia tukevasta rutiinista. Aamuherääminen vaatii hieman sitoutumista ja uudelleenasennoitumista, mutta pitkällä tähtäimellä huomaat hyödyt. Tärkeintä on, että löydät arkeesi sellaisia ankkureita, jotka tukevat omia arvojasi ja tavoitteitasi.
Elämä on tässä — miksi murehtia huomista palaveria iltateen äärellä tai jännittää seuraavan viikon aikatauluja viikonloppuna? Asiat tapahtuvat niissä hetkissä joka tapauksessa; palaveri tulee ja menee, viikko hurahtaa ohi hetkessä — niin myös se hetki iltateen äärellä tai viikonloppu ystävien seurassa. Miksei siis nauttia täysillä niistä hetkistä, joista voi nauttia täysillä?
Rajojen tarkoitus ei ole kahlita tai kontrolloida, niiden tarkoitus on luoda turvaa. Varsinkin moni ylimiellyttämään taipuvainen kokee usein rajojen asettamisen taikka tunnistamisen vaikeaksi. Tämä on myös oma kohtaisesti täysin tuttua. Pelkäsin, että rajat tekisivät minusta väärällä tavalla itsekkään ja ”hankalan”. Nykyisin ajattelen, että rajat tuovat turvan lisäksi myös tervettä kunnioitusta, niin itseä kuin toisiakin kohtaan.
Kokosin tähän kirjoitukseen 4 asiaa, mitä mielestäni on hyvä jokaisen tietää terveistä rajoista.
Sinulla (ja muillakin) on oikeus sanoa kyllä tai ei toisille tuntematta syyllisyyttä
Tunnistatko syitä, miksi sanot kyllä, vaikka oikeasti haluaisit sanoa/sinun olisi hyvä sanoa Ei?
Tällöin toimimme usein automaatiolla, välttääksemme kitkaa tai konfliktia, tai ettemme joutuisi epäilemään itse sitä, olemmeko ”liian hankalia” tai jotain muuta vastaavaa. Kun harjoittelet tutustumaan rajoihisi, on tosi viisasta ottaa itsensä kanssa tavaksi se, että älä vastaa reaktiivisesti pyyntöihin vaan ota aikaa ainakin 24 h sulatella ja tee päätös vasta sitten, kun tiedät mikä päätös tuntuu sinusta todelta.
Sinulla (ja muilla) on oikeus erehtyä, muuttaa mieltä ja pyytää uuden ratkaisun löytämistä
Se ei ole epärehellisyyttä tai luottamuksen pettämistä, jos ja kun kommunikoimme muuttuneista toiveistamme tai resursseistamme toista kunnioittaen. Vaikka jokin asia olisi sovittu, ei se voi olla elinkautinen. Meillä on elämän erikohdissa eri resurssit ja varsinkin moneen suorittamiseen taipuvaisen voi olla vaikea tunnistaa rehellisiä resurssejaan, oli ne sitten emotionaalisia tai ihan konkreettisia.
Sinulla (ja muilla) on oikeus tuoda esiin näkökulmasi, toiveesi ja tarpeesi.
Kukaan muu kuin sinä ei voi todella tietää, mitä toivot, tarvitset ja ajattelet. Jos et kerro todellisia tarpeitasi, on tavallaan vähän epäreiluakin olettaa, että kukaan voisi niitä tietää. Joskus pelkäämme kertoa toiveistamme ja tarpeistamme siksi ettei meitä pidettäisi ”hankalana” tai haluamme olla rentoja ja sopeutuvia. Omien tarpeiden ja toiveiden kertominen ei tee kenestäkään hankalaa, se antaa mahdollisuuden tuntea sinut syvemmin.
Sinulla (ja muilla) on oikeus ilmaista tunteesi kunnioittavalla tavalla, jos niin valitset
Sinä, kuten ei kukaan muukaan voi tuntea väärin. Tunteet eivät kuitenkaan ole aina (tai välttämättä useinkaan tosiasioista – vaikka ne tuntuvat todelta). Sinulla ja muillakin on oikeus ilmaista tunteesi autenttisesti ja kunnioittavasti. Yhtälailla, sinun ei kenenkään muu ole velvollisuus toimia kaatopaikkana toisen epäasialliselle tunneilmaisulle. Sinulla, kuten muillakin oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti, myös erimielisyyksien ja vaativien aiheiden keskellä.
”Pitäishän mun nyt olla kiitollinen” kumpuaa toksisesta syyllisyydestä tai itsensä pienentämisestä. Kyllä sinä saat haluta elämässä mitä haluat, kasvaa ja kulkea kohti uusia juttuja. Jos yrität pitää itseäsi väkisin ahtaaksi käyneissä kuvioissa koska ”pitäisi olla kiitollinen”, eihän se mitään rakkaudellisuutta ja iloa tuo kenenkään laiffiin. Se on läheisriippuvuutta, vastuun antamista omasta elämästään itsensä ulkopuolelle.
Tämä homma on SEKÄ ETTÄ. Totta kai saat tuntea kiitollisuutta, nähdä kaiken kauneuden jota elämässä nyt on JA SAMALLA ottaa voimauttavasti vastuun siitä, että haluat kuulostella sydäntäsi, uusia juttuja, ja kasvaa.
Ja sehän se vasta kuumottelevaista onkin, koska tietysti kasvu ja tuntematon tuo mukanaan kaikenlaisia tunteita ja prosesseja. Ehkä se ”pitäisi olla kiitollinen” onkin joskus naamiaisasuun pukeutunutta pelkoa tutkailla uutta?
Oletko jo tutustunut uuteen kirjaani Sydänvoimaa muutokseen? Se auttaa lempeästi omien sydänpolkujen äärelle, kohti kasvun kutsuja.
Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
