Sivu 125 – Hidasta elämää

Vuodenajat auttavat muutoksissa – ota nyt syksyn voima käyttöösi

Elämässä on erilaisia rytmejä. Elämässä on vuodenaikoja. Erilaisilla elämänalueilla voi olla myös omat vuodenaikansa. Voit elää kevättä työasioissa, kesää parisuhteessa ja joku kaverisuhteesi voi olla syksyssä. Ehkä kiireisen elämän vuoksi rakas vanha harrastuksesi on levossa ja talven ajassa juuri nyt.

Kevät on uusia alkuja ja uuden puhkeamista esiin. Kesä on kasvua, kukoistusta ja sadonkorjuuta. Syksy on irti päästämistä ja elämänvoiman sisäänpäin vetäytymistä. Talvi on lepoa.

Luonto voi auttaa muutoksen kokemisessa sisimmässä ja inspiroida ulkoiseenkin toimintaan. On helpompi kokea jotakin olemuksessaan, jos näkee ja aistii sitä myös ympärillään. Sanotaanhan myös, että seura tekee kaltaisekseen.

Nyt syksyllä voi päästää irti, karsia ja siirtyä kohti lepoa.

Millä elämänalueilla sinulla on nyt syksy menossa?

Syksyharjoitus

Kävele puistossa tai metsässä. Aisti syksyn voimaa ja tunnelmaa ja anna samalla pudota pois asioita, joiden kuuluu lähteä. Auta muodonmuutosta tapahtumaan päästämällä irti. Kuten lehdet putoavat, anna vanhan pudota maahan. Kun näet lehtiä maassa, niin koe ja vahvista, kuinka olet jo päästänyt putoamaan monta pientä muistoa, ajatusta ja tunnetta.

Isommissa asioissa voit vahvistaa, että pudotat kaiken syksyn mukana pois. Voit seurata kuinka asia hiljalleen lehtien vähetessä on poistumassa elämästäsi. Tee toki sisäistä työtä myös asian kanssa.

Luonnon voiman käyttäminen näin on symbolinen teko ja leikki. Ole siis autenttinen ja seuraa omaa rytmiäsi. Oma rytmisi voi olla eri kuin luonnon rytmi, mutta ota kuitenkin luonnon ja ympäristön voima avuksesi silloin, kun se tuntuu hyvältä.

Syksyä seuraa levon aika – talvi. Silloin uudet potentiaalit lepäävät odottaen esille pääsyä.

Huomaa, että nämä vuodenaikojen kierrot elämän eri asioissa voivat olla nopeampia tapahtumia ja joissakin tapauksissa irti päästämiseen tarvitaan monen kuukauden ja vuoden kierto.

Lehtien ravistelu

Toinen pieni syksyinen harjoitus, jonka voi tehdä missä tahansa, on syksyinen ravistelu. Se voi olla kuitenkin voimallisemman tuntuinen juuri luonnon keskellä.

Ravistele lempeästi kehoasi ja kuvittele, että kuin puu pudotat turhia tunteita, ajatuksia ja muistoja maahan. Aivan kuin maahan satelisi erivärisiä lehtiä. Anna ravisteluliikkeen lähteä polvistasi ja anna koko ylävartalosi liikkua rentona massana mukana. Pidä pää kuitenkin pystyssä. Hengitä ulos suun kautta. Anna turhan poistua myös uloshengityksillä.

*joissakin lähteissä on suositeltu olla ravistelematta, jos on raskaana tai, jos on ollut tai on sairaus, jossa ei saa mennä kokokehohierontaan, lymfaterapiaan yms.

Nauti syksyn voimasta ja harjoituksista ja tiedä, että pian on levon aika ja varmuudella tulee myös kevät ja kesä kaikessa vehreydessään.

Lisää luonnon taiasta ja voimasta löydät Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta:

Unsplash kuvat: Fiona Smallwood / Nadja Zehe

Loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!

Elämä on aivan liian lyhyt työpahoinvointiin – näitä kolmea elementtiä erityisherkkä kaipaa työelämältä

Eri viestintävälineet piippaavat tauotta ja vaativat jakamatonta huomiotasi, tilanteet muuttuvat nopeasti, eikä sinulla ole aikaa keskittyä mihinkään kunnolla. Olet tottunut sammuttelemaan tulipaloja toisensa perään, vaikket ole palomies. Kun palaat kotiin, tunnet itsesi rätiksi, josta iltapäivän viimeinen palaveri on puristanut viimeisetkin pisarat.

Kuulostaako edellä maalattu kuva työelämästä tutulta? Toivottavasti ei. Kohtaus on kuitenkin nykyajan työelämästä ja todellisuutta monille. Kuvaillun kaltainen työkulttuuri ei ole varsinaisesti hyväksi kenellekään, mutta erityisen huonosti se sopii meille erityisherkille.

Vaikka joskus siltä saattaa kuulostaakin, niin erityisherkkyys ei ole sairaus, vaan ominaisuus, johon liittyy hermoston herkkyys. Silloin jatkuva ärsyketulva, oli se sitten ääniä, valoa tai viestien virtaa, saa elimistön kuormittumaan ja olon tuntumaan tukkoiselta. On myös hyvä muistaa, että toisaalta juuri hermoston herkkyyden ansiosta moni erityisherkkä pystyy nauttimaan elämästä ja sen yksityiskohdista ainutlaatuisella tavalla.

Työelämässä erityisherkkä ihminen selviää yleensä töistään siinä missä muutkin, mutta tarvitsee päivän säntäilyjen ja sosiaalisten tilanteiden jälkeen keskimääräistä enemmän palautumisaikaa. Jos esimerkiksi itse olen viettänyt koko päivän asiakastyössä, ei minulle se houkuttelevin ilta-aktiviteetti ole ihmisten tapaaminen. Jos taas päiväni on sisältänyt paljon tarkkuutta tai luovuutta vaativaa aivotyötä, paras paikka sumuisten aivojen kirkastamiseen on hälyisen kaupungin sijaan metsän hiljaisuus.

Uskon, että en ole kokemusteni kanssa yksin.

Millaisia elementtejä erityisherkkä sitten kaipaa työelämältä? Entä voitaisiinko nämä asiat huomioimalla luoda kaikille toimivampaa ja parempaa työelämää, jossa ihmiset viihtyvät ja voivat hyvin?

Minulle on tärkeää saada keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jos taas ajatukset sinkoilevat tehtävästä toiseen, ei mikään niistä etene kunnolla. Uskonkin, että työelämässä sekä tehokkaampi että työhyvinvoinnin kannalta parempi ratkaisu on antaa työntekijän aikatauluttaa ja raamittaa omaa työtään mahdollisimman paljon. Näin työtä pystyy (niin halutessaan) tekemään ilman jatkuvia keskeytyksiä. Se voi vaatia esimerkiksi sitä, että työpäivässä on hetkiä, jolloin ei tarvitse heti vastata puheluihin tai viesteihin tai osallistua joka ikiseen palaveriin.
Ylipäätään toivoisin enemmän mahdollisuuksia tehdä asioita rauhasta käsin. Uskon, että tästä olisi hyötyä myös muillekin kuin erityisherkille. Usein työelämässä saa kuitenkin arvostusta ja suitsutusta, kun näyttää mahdollisimman kiireiseltä. Tämä on outoa. Kiireessä stressitasot kohoavat ja virheiden määrä kasvaa. Usein rauhallisempi ja huolellisempi lähestymistapa tuottaa paitsi paremman tuloksen, niin myös kasvattaa työhyvinvointia sekä kohottaa fiilistä. Itse olen yrittänyt jättää kiireen ihannoinnin ja olla tuntematta huonoa omaatuntoa, jos itselläni ei ole jatkuva kiire.
Erityisherkkä saattaa nauttia sosiaalisista tilanteista siinä missä kuka tahansa, mutta ne myös kuormittavat ja syövät energiaa. Työpaikoilla olisikin hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten työntekijä pystyy itse säätelemään sosiaalisuuden ja yksinolon suhdetta. Kaikissa töissä tämä ei tietenkään ole mahdollista, mutta erityisherkälle esimerkiksi mahdollisuus hiljaiseen ja rauhalliseen työskentelytilaan on tärkeä.

Itse olen kokenut, että yrittäjänä minulla on ollut mahdollisuus luoda itselleni sopiva tapa tehdä töitä. Olemme ystäväni kanssa perustaneet kahden hengen yrityksen, jossa ensisijaiset tavoitteemme liittyvät paksun palkkapussin sijaan merkityksellisyyteen, hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Uskomme, että hyvinvoiva ja onnellinen työntekijä tuottaa ympärilleen hyvää kaikkein eniten.

Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai halua ryhtyä yrittäjiksi, joten toivon, että mahdollisimman moni työnantaja kiinnittäisi huomiota siihen, miten rauha ja hyvinvointi saataisiin palautettua työelämään. Jokainen meistä on yksilö ja se haastaa myös työnantajia tarjoamaan yksilöllisiä tapoja tehdä töitä.

Alkuun pääsee esimerkiksi kysymällä ja olemalla kiinnostunut. Jokainen työntekijä on asiantuntija siinä, miten hän voi hyvin ja saa työnsä hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla.

Meillä on vain yksi elämä ja se on aivan liian lyhyt työpahoinvointiin.

Olemme oman rakkautemme arvoisia myös huonoina hetkinä

Ystäväni Viivi Pentikäinen kysyi minulta eräänä iltana, miksi puhun enemmän itseni arvostamisesta enkä niinkään itseni rakastamisesta. Onko itsensä arvostaminen minulle tärkeämpää kuin itsensä rakastaminen?

Joskus ystävien kysymykset ovat ihan timanttisia. Ne saavat pohtimaan asioita, joita ei muuten tulisi pohdituksi. Tuossa tilanteessa en heti osannut vastata kysymykseen, mutta se sai minut miettimään asiaa.

Jokainen meistä määrittelee käsitteet omalla tavallaan. Minulle itsensä arvostaminen ja itsensä rakastaminen ovat olleet liki synonyymejä, samaa tarkoittavia asioita. Kun rakastaa itseään, yleensä myös arvostaa itseään, ja päinvastoin. Mutta nyt tajusin niiden hienonhienon eron.

Itseni arvostamisella tarkoitan tapaa suhtautua itseensä ja käyttäytyä itseäni kohtaan. Se on asenne itseäni kohtaan. Eräänlainen minäsuhde. Voin arvostaa kykyjäni ja osaamistani. Voin arvostaa kehollista olemustani ja persoonallisuuttani. Voin arvostaa ihmissuhdetaitojani ja tunnetaitojani. Voin arvostaa luonteenvahvuuksiani, kuten sinnikkyyttä tai rohkeutta.

Itsensä arvostaminen eli omanarvontunne näkyy tavassamme puhua itsestämme tai itsellemme. Se näkyy käyttäytymisessä itseämme kohtaan. Se on tekemistä, joka tapahtuu ego-minuutemme eli kehomme, mielemme ja tunteidemme tasolla. Itsensä arvostaminen kohdistuu siis asioihin, jotka ovat itseeni sidoksissa, mutta eivät ole kuitenkaan aivan minuuteni ytimessä. Arvostamme itseämme minäkäsityksemme tasolla. Lisäksi itsensä arvostamista voimme opetella ja harjoitella, voimme kehittyä siinä.

Esimerkiksi kun kuulet sisäisen puheesi mollaavan sinua, voit pysäyttää se. Voit päättää, että seuraavan tunnin ajan et suostu mitätöimään tai vähättelemään itseäsi. Sen sijaan voit keskittyä vahvistamaan hyviä ja arvostavia ajatuksia itsestäsi. Voit myös miettiä, mikä on ensimmäinen pienenpieni muutos omissa toimissasi tai käyttäytymisessäsi, mikä lisää omanarvontunnettasi.

Sen sijaan aitoa itsensä rakastamista meidän ei tarvitse opetella tai tehdä, koska olemme jo rakkautta. Meidän todellinen minuutemme on puhdasta rakkautta. Toki tuosta puhtaasta rakkaudesta käsin rakastamme myös kipuilevaa ego-minäämme. Mutta sitä ei tarvitse yrittää, sen eteen ei tarvitse ponnistella, sitä ei tarvitse tekemällä tehdä, koska todellisessa minuudessamme virtaava rakkaus säteilee aina kaikkialle, myös ego-minäämme kohtaan.

Todelliseen minuuteen saamme yhteyden hiljentymällä. Silloin mielemme hiljentyessä ja rauhoittuessa lempeästi ja hyväksyen näemme itsemme. Tunnemme rakkauden virtaavan vahvana sisällämme – kohti itseämme ja muita.

Silloin ymmärrämme, että itsensä rakastaminen ei ole jotain, jota minä voin tehdä tai kehittää. Se on jotain, johon minä kytkeydyn, jolle minä antaudun ja joka on aina olemassa. Se on rakkautta, joka virtaa kauttani, mutta minä en sitä tee. Koska todellisessa minuudessamme, ydinolemuksessamme, minuutemme rajat hälvenevät ja koemme suurta yhteyttä kaikkeen, siellä ei ole sitä minää, jonka pitäisi yrittää rakastaa itseään. Siellä on vain rakkautta, joka ulottuu kaikkialle.

Kun muistamme ja tunnistamme todellisen minuutemme, myös itsensä arvostaminen muuttuu paljon helpommaksi. Vaikka arjessa toimimme vaatimuksia ja epäilyksiä täynnä olevan ego-minuutemme tasolla, ymmärrämme ja muistamme meissä olevan myös toisenlaisen, rakkaudellisen, hyväksyvän tason.

Silloin ego-minämme vaatimukset, pyrkimykset ja epäilykset menettävät merkitystään. Pystymme katsomaan itseämme lempeästi ja hyväksyvästi. Olemme rakkautemme arvoisia myös huonoina hetkinä. Ja sitähän itsensä arvostaminen loppujen lopuksi on. Olla oman rakkautensa arvoinen.

Lue lisää kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten voimme purkaa esteet itsensä rakastamisen tieltä ja tunnistaa todellisen minuutemme täynnä rakkautta.

Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Melankolinen, saamaton ja hankala ihminen, vaiko sittenkin masentunut? – Hiljaa hiipineen masennuksen tunnistaminen voi olla vaikeaa

Kirjoittaja Mari Jokinen on koulutettu kokemusasiantuntija, inhimillinen ihminen ja äiti. Mari haluaa jakaa tietoa, toivoa ja samaistumispintaa antamalla kasvot kokemuksille, jotka ovat inhimillisiä, mutta aiheuttavat vielä tänä päivänä usein turhaan häpeää.

Kun palaan ajatuksissani muutaman vuoden taakse, lähes kaikki näyttää sumuiselta. Elin aikaa, jolloin olin masentunut ja ahdistunut, sitä kuitenkaan täysin ymmärtämättä. Ahdistuneisuudesta olin kärsinyt ajoittain nuoresta saakka, ja pienin askelin vierelle oli hiipinyt myös masennus. Olin niin tottunut omaan oireiluuni, että oireet sekoittuivat osaksi omaa identiteettiäni ja ajattelinkin olevani vain äärettömän melankolinen, hankala, ja laiska ihminen. Elämästä himmenivät värit ja tulevaisuudesta mahdollisuudet.

Masennus oireili kohdallani muun muassa ärtyisyytenä läheisiä kohtaan, synkkinä ajatuksina, pessimistisyytenä sekä toimintakyvyn alenemisena. Kävin töissä tunnollisesti, mutta työn ulkopuolella oli kuitenkin vaikeaa saada normaaleja arjen askareita tehdyksi. Aika usein ne jäivätkin ponnisteluista huolimatta tekemättä. Yritin paeta pahaa oloani uneen ja nukuin pitkiä päiväunia, öisin näin paljon painajaisia ja puhuin unissani. Tukahdutin oloani viikonloppuisin muun muassa juhlimalla ja shoppailemalla, ja suunnitelmia oli keksittävä – vaikka väkisin. En osannut pysähtyä ja olla aidosti läsnä, sillä oman kivun kohtaaminen oli liikaa.

Oireiden taso vaihteli ja välillä oli parempiakin aikoja. Käsitykseni masennuksesta oli niin kapea ja sairaudentuntoni alhainen, etten ymmärtänyt sairastavani sitä, vaikka kokeilemani netin masennustestin tulokset näyttivät vaihdellen lievää ja keskivaikeaa masennusta. ”Sehän on vain nettitesti. Olenhan minä työkuntoinenkin ja pääsen kyllä aamuisin sängystä ylös”, ajattelin. Löysin tekijöitä, joiden takia en mielestäni voinut olla masentunut, ymmärtämättä sitä, kuinka monimuotoista oireilu voi olla.

Aloin toipua ensimmäistä kertaa lähdettyäni parisuhteesta, jonka suhdedynamiikka oli myös omiaan pitämään masennustani yllä. Tällöin aloin ymmärtää, etten olekaan se ihminen, joka olin luullut olevani. Kyse olikin oireilusta, eikä luonteenpiirteistäni. Huomasin muutoksen itsessäni, ja sain kuulla siitä myös ihmisiltä ympärilläni. Tästä seurasi paremmat ajat, mutta koska juurisyyt jäivät käsittelemättä, masennus iski myöhemmin uudelleen. Tuolloin koin myös romahduksen, jonka seurauksena jäin sairaslomalle ja pääsin avunpiiriin. Masennusta ei kuitenkaan kohdallani jostain syystä tutkittu, eikä siten ole diagnosoitukaan, ja se on osaltaan vaikuttanut vähättelyyni asiaa kohtaan. Olen kuitenkin kiitollinen, että sain apua ja se on tärkeintä.

Masennukseni syntyyn vaikuttivat varmasti monet tekijät, joita olen lähtenyt tutkituttamaan ja käsittelemään muun muassa psykoterapiassa. Yksi merkittävä tekijä on ollut läheisriippuvuuteni, josta aloin toipua romahduksen jälkeen. Ahdistuneisuudesta kärsin edelleen ajoittain, mutta masennus ei ole elämässäni tällä hetkellä läsnä.

En tiedä, voinko sanoa olevani kiitollinen haasteistani, mutta toisaalta niistä toipumisen aloitettuani olen aloittanut myös tutustumisen itseeni aidosti, ja se on ollut äärettömän antoisaa. Nykyään osaan pysähtyä ja nauttia pienistä, tavallisista hetkistä. Toisin kuin masentuneena, pystyn tuntemaan aitoa kiitollisuutta siitä kaikesta hyvästä, mitä elämässäni on. Osaan suhtautua itseeni aiempaa myötätuntoisemmin kaiken keskellä, ja vaikeiden paikkojen tullen muistan, että yksin ei tarvitse selviytyä.

Ihmeellisen herkullinen kolmen ainesosan brownie

Suosin niin sanottua arkileivontaa. Arkileivonta tarkoittaa minulle sellaisten herkkujen leipomista, joita voi huoletta herkutella, vaikka joka päivä. Ne eivät heilauttele liikaa esimerkiksi verensokeriarvojamme ja ovat ravitsemuksellisesti hyödyllisempiä kehollemme, kuin verrokki sokeriherkut.

Haluan myös esimerkilläni opastaa 3,5-vuotiasta lastani siihen, että paitsi, että ruoanlaitto ja leipominen ovat hauskaa yhteistä ajanvietettä, on ravitsemukseen hyvä kiinnittää huomiota. Hän tietää jo, että niin sanottuja sokeriherkkuja syödään vain juhlahetkinä ja näitä kutsumiani ”lasten herkkuja” tai terveellisempiä leivonnaisia voi syödä arkisin vaikkapa ruoan päälle jälkiruokana.

Nämä täyteläiset suklaapalat sopivat täydellisesti arjen kahvihetkiin.

BROWNIE OHJE

1dl makeuttamatonta maapähkinävoita

1dl tummaa kaakaojauhetta

3 tummaa banaania

ripaus suolaa

(tarpeen mukaan lisämakeudeksi loraus hunajaa)

VAIHE 1) Muusaa banaanit sauvasekoittimella soseeksi

VAIHE 2) Yhdistä kaikki aineet ja maista taikinaa. Mikäli kaipaat lisämakeutta, voit lorauttaa esimerkiksi hunajaa taikinan sekaan maun mukaan.

VAIHE 3) Kaada taikina pieneen voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa, noin 20-30 minuuttia, kunnes kakun pinta ei enää tunnu taikinaiselta.

Kakku saa jäädä meheväksi sisältä, joten ethän paista liikaa.

Miksi irtaantuminen epäterveestä ihmissuhteesta on niin vaikeaa?

Monista syistä, joihin ei yleensä pelkkä järki riitä, mutta taas näiden isojen vaikuttimien tunnistaminen ja tiedostaminen voi auttaa – keräämään rohkeutta, vahvistamaan omia rajoja ja tervettä erottelukykyä, kuten myös terveitä tunnesäätelytaitoja.

Tässä muutamia syitä, jotka pitävät epäterveessä ihmissuhteessa:

Pelko

Pelko voi olla hyvin piiloutunut alitajuntaan ja sen juuret voivat hyvin olla jo varhaislapsuudessa/ nuoruudessa.

Tyypillisiä pelkoja ovat hylätyksi tulo, yksinjääminen, tuntemattoman pelko ja myös pelko siitä, miten toinen reagoi – alkaisiko uhkaamaan, syyllistämään vai miten reagoisi?

Epärealistinen toivo

Toivo on valtavan tärkeä elämänvoima, jota ilman ihmisenä oleminen voisi käydä hyvin raskaaksi. Epäterveissä suhteissa, epärealistinen toivo saattaa taas kääntyä itseämme vastaan ja pahasti. Voitko valita tämän suhteen ja tämän kumppanin nyt, vai onko suhde sen varassa, että ”sitten kun hän muuttuu” tai ”sitten kun asia x helpottaa välillämme? Joskus vaikein rakkauden muoto on hyväksyä, että suhde on epäterve, eikä tee hyvää.

Syyllisyys

Jos meillä on läheisriippuvaisia taipumuksia, olemme usein tiedostamattamme hyvin herkkiä syyllistymään ja myös kantamaan ylivastuuta. Tätä syyllisyyttä toinen usein meissä ”käyttää” pysyäksemme toimimattomassa suhteessa.

Häpeä

Häpeä on usein moninaista, usein senkin juuret ovat jo varhaisissa suhteissa. Emme pohjimmiltamme usko olevamme rakkauden arvoisia ja riittäviä. Häpeä alkaa myös luikertelemaan nurkissamme, kun tajuamme millaisessa suhteessa olemme. Miksi annan itseäni kohdella näin? Miten minä, järkevä ihminen suostun tällaiseen?

Ei ole mitään syytä hävetä. Tasavertaiseen ihmissuhteeseenkin kuuluu haasteet ja aallokot, mutta epäterveissä ihmissuhde kuvioissa samat kaavat toistuvat pakonomaisesti. Silloin on kyse jostain muusta, kun rakkaudesta – luultavasti traumakiintymyksestä.

Olisi ihanaa, jos joku päivä pelko, epärealistinen toivo, syyllisyys ja häpeä vain katoasivat, mutta sitä päivää ei kannata jäädä odottelemaan. Viisaampaa on harjoitella toimimaan itselleen rakkaudellisella tavalla, vaikeista tunteista huolimatta. Vaikeita tunteita kieltämättä tai tukahduttamatta. Tällaisten teemojen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Jos olet väkivaltaisessa tai henkisesti väkivaltaisessa suhteessa, haethan apua. Esimerkiksi Nettiturvakoti ja Naistenlinja ovat maksuttomia paikkoja saada tukea.

VINKKI: Jos haluat ymmärtää itseäsi ja tunteitasi paremmin, Eevin Ymmärrä itseäsi -kortit auttavat syventämään itsetuntemusta sekä jäsentämään, erottelemaan ja sanoittamaan tunteita.

Et ole koskaan liikaa etkä liian vähän – kuinka tunnistaa itseä muussava uskomus?

Aijaijaijaijai!!!⁠ Miten paljon olenkaan luullut: olen liian voimakastunteinen, liian överi, liian kiltti, liian herkkä, liian epävarma, liian sitä ja tätä. Onneksi se stoori on loppunut – ohjautuu sekin elämänvoima harhaluuloista vapaaseen rimpsutteluun, sydänjuttujeni elämiseen.⁠ Nimittäin: uskomukset siitä, että on liian vähän tai liian paljon jotain, kumpuavat suoraan häpeästä eli niistä kokemuksista elämässämme, joissa jokin meissä on jäänyt näkemättä ja kohtaamatta.⁠

Himmaavasta häpeästä – eli itseä liiskaavista tarinoista, itsensä pienentämisestä ja näkymättömyydestä tai vimmaisesta suorittamisesta, kilpailemisesta tai kulissien rakentelusta ja menestysmaniasta – voi vapautua ihanaan, levolliseen, ihan itsenään riittävään ja säkenöivään oloon elossa. Se vapauttaa meitä kulkemaan kohti sydänkutsujamme: kuulemaan sisäistä ääntämme ja toimimaan sen mukaan. Luottamaan siihen, että juuri näin olen arvokas ja rakastettava.

Useimmille meistä reissu häpeästä sydänsäkenöintiin on olennainen osa voimautumista (suuri osa meistä elelee enemmän tai vähemmän häpeän / arvottomuuden ja sen peittämisen vallassa – eli samassa veneessä ollaan. Kirjassani Sydänvoimaa muutokseen avaan syvästi tätä hommelia, ja Hidasta elämää -kirjaperheen toinen uutuuskirja, Miia Moision Häpeästä valoon käsittelee samaa teemaa eri kulmin).

⁠
Oma pitkäaikaistarinani oli uskomus siitä, että olen liian voimakastunteinen (ja herkkä). Sellainen uskomus kumpuaa mm. sieltä, missä on yrittänyt saada tunneyhteyttä varhaisiin hoivaajiinsa: huomiota, turvaa, nähdyksi tulemista, rakkautta. Jos ei ole ihan onnistanut, on pitänyt pistää volaa kaakkoon. Jos on edelleen jäänyt yksin voimakkaiden tunteidensa kanssa (eikä tietenkään ole vielä niitä osannut säädellä eikä luoda itselleen turvaa), syntyy uskomus, että on liian voimakastunteinen.⁠ On jäänyt hermostollisen yliviritystilan eli voimakkaan tunnereaktionsa kanssa yksin, eikä ole päässyt palaamaan takaisin keholliseen ja psykologiseen turvan tilaan, joka syntyy kun aikuinen rauhoittaa ja auttaa, jolloin parasympaattinen hermosto aktivoituu. Silloin tapahtuu tunnetilan jälkeinen rauhoittuminen, pakene tai taistele -tilan laantuminen, rentouteen ja turvan kokemukseen palaaminen. Jos siis hermosto yli- tai alivirittyy jatkuvasti niin, ettei lapsi pääse takaisin rauhoittumisen eli turvan tilaan yhteydessä aikuiseen, alkaa syntyä uskomuksia siitä, että on huono, liikaa tai liian vähän.

⁠
Kaikki ”liian sitä tai tätä” uskomukset syntyvät samantapaisella mekaniikalla, ja synnyttävät lukemattomia defenssejä ja selviytymiskeinoja – toisten kannattelua, miellyttämistä, toksista syyllisyyttä, ylikompensoimista, alisuoriutumista, itsensä piilottamista, sosiaalista ahdistusta – ylipäänsä valtavaa ponnistelua sen sijaan, että saisi vain olla oma itsensä ihan rauhassa ja levossa, yrittelemättä mitään.

Ja ah, kun tulee turvassa nähdyksi ja peilatuksi (usein auttajan avulla aikuisuudessa) nämä elämään niin valtaisasti vaikuttavat uskomukset alkavat purkautua. Tulee lupa omille tunteille ja tarpeille – sille, kuka pohjimmiltaan on. Silloin oma elämänvoima pääsee vapaasti virtaamaan kohti omia sydänjuttuja.

Kurkkaa kirja:

Lämpimästi tervetuloa vapautumaan häpeästä voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Onnellisuus on siellä, missä astut elämäsi keskiöön ja avaat terälehtesi

Sinä, joka elät ajoittan raskasta perhe-elämää ja haaveilet omasta pikku luukusta, jonne kukaan ei saisi tulla. Ei se onni ole siellä.

Sinä, joka olet yksin ja haaveilet parisuhteesta. Ei se onni ole sielläkään.

Onni on sinussa, sydämessäsi. Lämmin tunne, kutsu

Elämän palo

Se virtaus ja läsnäolo, jonka tunsit hyvin vielä lapsena

Luontainen arvokkuus ja merkitys

Oikeus ja ilo olla oma itsesi, ei yhtään enempää eikä vähempää

Jos et sitä tunne, jokin on tiellä

Mutta ei onni ole jossain naapurissa, muissa huoneissa, tiloissa tai suhteissa

Se on jo sinussa, sykkii ja hehkuu sisimmässäsi

Kuori se esiin

Älä luovuta, vaan opettele puhumaa itsellesi, olemaan ystäväsi, kuulijasi

Nöyrin alamaisesi

Sotilas, joka ei pelkää työtä

Sitoudu onneen TÄNÄÄN

Än yy tee

NYT

Kirjoitan tämän ihmisenä, joka tietenkin saa onnea asioista ja ihmisistä eikä kiellä samaa muiltakaan. Kestävä onni ei kuitenkaan sitoudu aikaan tai paikkaan, saati johonkin muuhun tilanteeseen kuin tämä kyseinen tilanne. (Kyllä tässäkin hetkessä on jotain hyvää ja jokaiseen päivän mahtuu vähintään kolme hyvää asiaa, joista olla kiitollinen!)

Kestävä onni ei ole jossain siellä toisella puolella, kun tuska on loppunut kokonaan ja lopullisesti. Onni on siellä, missä kuulet oman äänesi tuskankin keskellä. Kun tunnet, mitä tarvitset ja uskallat pyrkiä sitä kohti. Kun uskallat sanoa, mitä ajattelet, tehdä mitä tunnet. Kun olet läsnä itsellesi etkä hylkää itseäsi enää jonnekin sivuun.

Onni on siellä, missä astut elämäsi keskiöön ja avaat terälehtesi.

Onni on siellä, missä sisäinen liekkisi saa roihuta.

Onneksi. Koska se on saavutettavissa varmemmin kuin moni muu. Ei helpommin, mutta varmemmin.

Ja juuri siksi onni on mahdollista jokaiselle

❤️:lla Riikka

Lisää minusta, taideterapiasta ja taiteestani löydät täältä.

Missä menee turvallisen rajan paikka parisuhteessa? – Huomioi nämä 3 asiaa

Johanna Jääskelä, VTM, on kirjailija, parisuhdevalmentaja, sekä hyvinvointikeskuksen jooga- ja tanssiopettaja, joka haluaa, että ihmiset voisivat hyvin itsessään ja ihmissuhteissaan. Johanna on naimisissa unelma-aviomiehensä kanssa. Hän on myös ihanan satuprinsessan äiti ja uskollisen Cavalier King Charlesin spanielin omistaja, sekä aito ystävä, joka avartaa päivittäin tietoisuuttaan rakkauden kautta, rakkautta varten.

Kerron sinulle nyt parisuhteen kehityksestä alun romanttisesta huumasta aina kaiken kattavaan syvään yhteyteen ja vapautumiseen alan kansainvälisten asiantuntijoiden kautta, jotta voit peilata omia ja mahdollisen parisuhteesi rajoja niihin ja löytää hyvinvoivat raamit rakkauselämällesi.

Ensin ei ole rajoja. Kaksi rajatonta maailmaa kohtaavat ja tapahtuu onnellinen alkuräjähdys, joka muodostaa näkymättömän rajan parin ja ulkomaailman väliin. Siellä rakastunut pari saa hautoa rakkautensa siementä rauhassa ulkomaailmalta. Johnsonin sanoin pari toivoo rakkauden rajan suojelevan heidät kaikelta. Aikaa rakkauden taimen itämiselle ja vahvistamiselle vaaleanpunaisen rajan sisällä on korkeintaan pari vuotta.

Sitten on aika alkaa repiä irti rikkaruohoja maasta ja miettiä uusiksi rajaa, jotta vesi ja elämä sen mukana saa virrata vapaasti sallien rakkauden kukoistuksen jatkumisen. Tässä vaiheessa on myös hyvä miettiä tähdätäänkö poikkeuksellisen onnellisen parisuhteen rajoihin, joihin Popcakin mukaan pääsevät vain korkeintaan seitsemän prosenttia maailman pareista vai riittäisikö vain, että joku jakaisi lopulta saman hautapaikan kanssasi.

Joskus – nyky-maailmassa enenevässä määrin – rajat poistuvat kertaheitolla loppuräjähdyksessä padon murtuessa liian suuren hyökyaallon myötä. Jos loppuräjähdystä ei tapahdu aloitetaan neuvottelu. Gottman osaa sanoa neuvottelua seuratessaan miten rajalle ja parille tulee käymään. Jos osaat riidellä rakentavasti, rakkaus tulee todennäköisesti säilymään.

Toki lahjonnalla kumppanin Chapmanin esittelemiin rakkauskieliin vedoten voi yrittää muokata rajoja itselleen edulliseen suuntaan, mutta onko lopputulos silloin kestävä? Toisaalta, eikö elämä ole aina arvaamatonta? Carroll kehottaa kääntymään ensin peiliin ja miettimään omia rajojaan, mistä ne juontavat juurensa ja olisiko niitä kenties aika muuttaa. Itseään tulisi rakastaa Ravikantin mukaan kuten elämä riippuisi siitä.

Avoin dialogi rikastuttaa ja saa parin parhaassa tapauksessa rakastumaan toisiinsa uudestaan uudella syvyydellä. Perel herättelee myös pohtimaan, onko odotukset yhtä ihmistä ja rajoja kohtaan nykyään kohtuuttomat.

Shettyn mukaan munkit kehottavat rajaamaan koko maailman Dalai Laman puhuman rakkauden piirin sisälle.

Ehkä kaikkein turvallisinta lopulta kuitenkin on:

Paluu selkeiden omien henkilökohtaisten rajojen sisälle
Luoda toiset rajat intiimille kanssakäymiselle pariskunnan ympärille
Laajentaa pelikentän rajoiksi hyvyyden palveleminen rakkauden, arvostuksen kautta koko Universumissa.

Rajan paikka hyvässä parisuhteessa vaihtaa paikkaa, koska elämä ei ole staattinen.

Kun kaksi ihmistä on onnistunut valitsemaan itselleen oikeanlaisen kumppanin, esimerkiksi Husseyn antamien vinkkien mukaan, rajat vaihtavat paikkaa kuin tanssien.

Silloin elämä virtaa vapaasti kahden avoimen sydämen ja maailman välillä, ja parin rakkaus syvenee vuosi vuodelta. Prattin mukaan silloin sielunkumppaneista on tullut harmonian saavuttaneita sydänkumppaneita, jotka juhlivat kumppaninsa haastavia puolia. Turvallisessa parisuhteessa ihminen voi vapautua omista rajoitteistaan, kun niihin osoitetaan lempeästi rakkauden valoa. Singer kehottaa vain olemaan läsnä pahalle ololle, kun se tulee meissä esiin parisuhteen ansiosta ja lopulta läsnäolo polttaa sen pois.

Selkeät rajat omaava parisuhde on meidän mahdollisuutemme saattaa loppuun lapsuudessa vanhempien kanssa aloitettu työ kasvaa eheiksi ja itsenäisiksi yksilöiksi, jotka ovat kykeneviä kokemaan täyden yhteyden ensin toisen ihmisen ja lopulta kaiken olevaisen kanssa.

Kirjalliset lähteet:
Bader, Ellyn: Thinking Developmentally: What Do You Say When Unresolved Trauma Impedes
Your Client’s Progress?
Carroll, Linda: Love Skills, 2019
Chapman, Gary: The 5 Love Languages, 2018
Gottman, John: Why Marriages Succeed or Fail And how you can make yours last, 2012
Hussey, Matthew: Get the Guy, 2013
Johnson, Sue: Suojelen sinua kaikelta, 2015
Lama, Dalai: Widening the Circle of Love, 2006
Perel, Esther: Mating in Captivity, 2006
Popcak, Gregory K.: The Exceptional Seven Percent: The Nine Secrets of the World’s Happiest
Couples, 2017
Ravikant, Kamal: Love Yourself Like Your Life Depends on It, 2020

Arvottomuuden kokemus voi olla pinttynyt niin syvälle, ettei omaa häpeää tunnista – Nämä merkit voivat kertoa kelpaamattomuuden kokemuksesta

Häpeä on ihmisen syvyyksissä oleva kuiske, joka kertoo kantajalleen tarinaa siitä, miten hän on arvoton, kelpaamaton, riittämätön ja vääränlainen. Tämä kokemus ei kuitenkaan aina ole selkeästi näkyvillä vaan se voi piiloutua tekemisen ja sopeutumiskäyttäytymisen alle.

Häpeän kuiskeen voi tunnistaa esimerkiksi siitä, että on tarve muuttaa itsessä jotain sellaiseksi, jonka ajattelee olevan täydellinen. Täydellisyyden tavoittelu voi kohdistua vaikkapa omaan kehoon, kotiin, työuraan tai vanhemmuuteen. Vertailu muihin ja sitä kautta huonommuuden ja epäonnistumisen tunne voivat leimata mielenmaisemaa.

Häpeästä voi olla kyse silloinkin, kun elämän täyteaineena on jokin riippuvuus: netti, porno, päihteet, ostaminen tai pakonomainen liikunnan harrastaminen. Jos sisällä on tyhjyys, jota yrität täyttää, voi syy siitä että on lapsena jäänyt vaille jotain hyvin tärkeää. Riippuvuus voi tuoda hetkellistä lohtua ja syliä, mutta tarvitsevuuden aukkoa se ei lopulta täytä.

Häpeään voi viitata myös kova jännittäminen. Jos ihmiset ja esiintymisen pelottavat, voi kyse olla paljastumisen pelosta tai vaikkapa siitä, ettei oikein tiedä, miten olisi jotta kelpaisi. Kun jatkuvasti etsii hyväksyntää toisten silmistä, kadottaa itsensä. Joskus naamiot auttavat häpeästä kärsivää: ”kun esittelen itsestäni vain tämän puolen, en ole niin herkästi haavoitettavissa”.

Monelle meistä Näkymättömän Ninnin tarina on hyvin tuttu. Kun sopeutuu eikä koskaan sano avoimesti, miltä tuntuu tai mitä tarvitsee, ei tule hylätyksi, ei suututa ketään eikä tule niin syyllinen olo. Tai niin sitä voisi luulla – Ninneihinkin hermostutaan, koska he eivät koskaan sano suoraan, mitä haluavat vaan kaikki on ”ihan sama” ja ”ihan kuinka vaan” ja ”tehdään niin kuin sinä haluat”. Näkymättömyyteen turvautujalle valokeilaan astuminen voi olla hirvittävän pelottavaa. Valokeilalla tarkoitan sitä, että on lupa tarvita ja tuntea.

Häpeästä toipuminen on sitä, että tutustuu itseensä – omiin valoon ja varjokohtiin. Häpeästä kärsivät tuijottavat yleensä liikaa omia heikkouksiaan ja huonoja puoliaan. Siksi on hyvä opetella lempeyttä, armollisuutta, hyväksyntää ja myötätuntoa – itseä kohtaan.

Häpeästä toipumisen matkalla muutetaan uskomus omasta vääränlaisuudesta ymmärrykseksi siitä, että itsellä on täysi ihmisarvo juuri sellaisena kuin on. Täydelliseksi tuleminen on yksinkertaisesti sitä, että oivaltaa olevansa täydellinen – joka hetki.

Lisää aiheesta Miian Häpeästä valoon -kirjassa.

Kun mielesi mollaa sinua tai vajoat huonommuuden tunteisiin, muista nämä 5 seikkaa

1. Onneksi voimme vaikuttaa ajatuksiimme, kun tiedostamme mielemme toimintatavan ja oivallamme kaiken arvostelun, syyttelyn, moittimisen, mitätöinnin ja vähättelyn olevan vain mielemme ylituomarin toimintaa. Mielemme ylituomarin ajatukset eivät todellakaan ole totuus meistä, vaan se suoltaa ulos ainoastaan aivojemme stressitilasta syöksähteleviä värittyneitä mielipiteitä. Niinpä itsensä satuttaneena, väsyneenä tai stressaantuneena ei todellakaan kannata uskoa omia ajatuksiaan.

Silloin kannattaa olla itsensä puolella, pysäyttää ylituomarin kommenttilinko ja poistaa ikävät ajatukset mielestään. Päättää, ettei suostu enää mollaamaan itseään ja lisäämään omaa kärsimystään.

2. Meistä jokainen on kokenut elämässään ikäviä asioita eikä kukaan ole säästynyt surulta. Kokemuksemme ovat totta ja ne ovat vaikuttaneet elämäämme. Mutta kaikista tuskallisimmatkaan kokemukset eivät tee meistä huonompia, heikompia tai vähempiarvoisia, sillä minuutemme ei ole sama kuin kokemuksemme.

Valitettavasti uskoessamme olevamme yhtä kokemustemme kanssa – niin kuin ego-minämme meille vakuuttelee – voimistamme tuskaamme. Samaistuessamme elämäntarinaamme sidomme itsemme kärsimyksen tunteella siihen kiinni. Voimme kuitenkin vapautua samaistumisestamme ja turhasta kärsimyksestämme.

Itse pääsin irti rakkaudettomuuden kolostani oivaltamalla, että Minussa on kolo, mutta entä sitten? Voin ihan itse päättää, kuinka paljon annan sen vaikuttaa elämääni.

3. Niin kauan kun odotamme muilta vakuutteluja arvostamme tai pyrimme vertailemalla löytämään paikkamme kuvitteellisella paremmuusasteikolla, olemme muiden armoilla. Jos olotilani on surkea sen takia, että puoliso ei kehu uutta kampaustani, olen antanut vastuun omasta kokemuksestani itseni ulkopuolelle. Omanarvontuntoamme kukaan ei voi kuitenkaan meille antaa eikä itsemme arvostaminen voi koskaan rakentua muiden mielipiteiden tai huomioiden varaan.

Se ei myöskään ole kiinni menestyksestäni työssäni tai harrastuksissani, se ei ole kiinni kyvyistäni ja taidoistani, se ei ole kiinni pankkitilini saldosta, ulkonäöstäni tai kotini sisustuksesta. Voin toki iloita ja olla kiitollinen kaikesta hyvästä elämässäni. Mutta sisälläni tiedän, että omanarvontuntoa ei tarvitse ansaita eikä sitä myöskään mikään ulkopuolellani oleva voi horjuttaa.

4. Omanarvontunto tulee esille usein hyvin pienissä asioissa, jotka paljastavat, miten suhtaudumme itseemme tai miten arvostavasti toimimme itseämme kohtaan. Sitä tukee halumme olla ystävällisiä itseämme kohtaan ja halumme avata itsemme elämässä olevalle hyvälle.

Esimerkiksi voimme tietoisesti kiinnittää huomiota muilta ihmisiltä saamiimme, pienen pieniinkin tuen ja arvostuksen osoituksiin, hymyihin ja kannustaviin sanoihin, ja joka kerta tietoisesti viipyä hetken ajan niiden tuottamassa hyvässä olossa.

Vaikka ne sinänsä eivät rakenna arvoamme, ne rentouttavat aivojamme, jolloin oma, luonnollinen voimamme pääsee virtaamaan.

5. Aito omanarvontunto on luonnollista omassa voimassaan olemista. Omassa voimassa ollessaan voi rennosti olla se ihminen, joka on. Kun ei tarvitse olla mitään muuta, on luonnollista olla avoinna ja antaa itsensä – ja arvonsa – tulla näkyviin.

Omanarvontunnossa väreilee sisäinen vakaus ja varmuus siitä, että olen arvokas, kaiken hyvän ja rakkauden arvoinen, tapahtuipa elämässäni mitä tahansa. Se on arvostelematonta, rakkaudellista asennetta itseänsä kohtaan. Se on syvää ymmärrystä: olen arvokas, koska olen olemassa.

Tekstit ovat lainauksia kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen. Tutustu kirjaani Hidasta elämää puodissa.

Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Jos kokee olevansa riittämätön, on itselleen vaikea sallia hyvää

Minulle on tärkeää, että arjessa on paljon tilaa itsestä huolehtimiselle sekä omille, nautinnollisille hetkille. Haluan ravita kehoani hyvin, ottaa aikaa pysähtymiselle, joogaharjoitukselle ja kohtaamisille, joista nautin. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan aina ole olleet läsnä elämässäni – oikeastaan kaikkea muuta.

Ennen se, jos keho tuntui levon jälkeen pehmeältä ja joustavalta, ahdisti suunnattomasti. Piti äkkiä päästä jumppaamaan itseään henkihieveriin. Jos vatsani oli täynnä herkullisen aterian jälkeen ja ruoka lämmitti sisältä käsin, minua oksetti. Tuntui, että en ansaitsisi kokea niin.

Asiat, jotka yleisesti tuovat lohtua, turvaa ja mukavuuden tunnetta, tuntuivat minulle vääriltä. Jos minulla oli kylmä, nälkä, väsy tai kehoni oli kipeä, koin vääristyneellä tavalla onnistuneeni.

Omalla polullani on ollut tärkeää oppia ymmärtämään vuosikausien ajan kaikessa taustalla lymynnyttä kokemusta siitä, etten ansaitsisi mitään hyvää. Tuo kokemus oli matkannut sisälläni lapsuuden vuosista aikuisuuteen saakka. Tuo kokemus piti sisällään tarinan, jonka olin valmis vasta aikuisena, turvallisessa tilassa ja turvallisen ihmisen kanssa kohtaamaan.

Vaikka kokemus oli asunut niin vahvana minussa, läsnäoleva katse tuota pientä, hätääntynyttä osaa kohtaan alkoi hiljalleen pehmentää sitä. Kun opettelin antamaan itselleni hyvää ja ottamaan vastaan nautintoa, rakkautta, lämpöä ja pehmeyttä niin itseltäni kuin muilta, syvään juurtunut uskomus arvottomuudesta alkoi sulaa.

Kaikilla meistä on sisällään kipeitä osasia, mutta niitä voi oppia ymmärtämään ja hoivaamaan aikuisena, nyt ja tässä. Voi oppia antamaan itselle sitä, mistä on jäänyt vaille. Näkemään arvokkaana oman, ainutlaatuisen elämänsä.

Jokainen ihminen tällä planeetalla ansaitsee hyvää. Jokainen ansaitsee tuntea turvaa, kylläisyyttä, nautintoa, iloa, mielihyvää. Jokainen täällä on myös kaiken tuon vastaanottamisen arvoinen.

Vaikka joskus kasvamme uskomaan ettemme ole, ei koskaan ole myöhäistä harjoitella kokemaan toisella tavalla. Hipaisemaan omaa ihoa, silittämään kehoa. Ottamaan vastaan yhtä isolla rakkauden kauhalla, kuin toiselle antaa.

Sisäiset muutokset eivät ole yksinkertaisia, vaan usein elämää suurempia oivalluksia ja harjoituksia. Ei ole helppoa korvata sisäistä ”minä en riitä” -lausetta vahvalla ”minä riitän juuri näin” -uskomuksella – mutta haluan luottaa siihen, että se on jokaiselle meistä mahdollista.

Sisäisiä kipujaan voi oppia katsomaan lempeydellä – ja lempeys, se jos joku, on hoitavaa.

Sisäisiä kokemuksiaan voi oppia hoivaamaan harjoitusten kautta. Minun ja Susanna Jussilan uudet Lempeyttä keholle –kortit kutsuvat pysähtymään oman itsesi ja oman kehosi äärelle, juuri sellaisena kuin olet. Tutustu kortteihin täällä: