Jos kokee olevansa riittämätön, on itselleen vaikea sallia hyvää

Minulle on tärkeää, että arjessa on paljon tilaa itsestä huolehtimiselle sekä omille, nautinnollisille hetkille. Haluan ravita kehoani hyvin, ottaa aikaa pysähtymiselle, joogaharjoitukselle ja kohtaamisille, joista nautin. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan aina ole olleet läsnä elämässäni – oikeastaan kaikkea muuta.

Ennen se, jos keho tuntui levon jälkeen pehmeältä ja joustavalta, ahdisti suunnattomasti. Piti äkkiä päästä jumppaamaan itseään henkihieveriin. Jos vatsani oli täynnä herkullisen aterian jälkeen ja ruoka lämmitti sisältä käsin, minua oksetti. Tuntui, että en ansaitsisi kokea niin.

Asiat, jotka yleisesti tuovat lohtua, turvaa ja mukavuuden tunnetta, tuntuivat minulle vääriltä. Jos minulla oli kylmä, nälkä, väsy tai kehoni oli kipeä, koin vääristyneellä tavalla onnistuneeni.

Omalla polullani on ollut tärkeää oppia ymmärtämään vuosikausien ajan kaikessa taustalla lymynnyttä kokemusta siitä, etten ansaitsisi mitään hyvää. Tuo kokemus oli matkannut sisälläni lapsuuden vuosista aikuisuuteen saakka. Tuo kokemus piti sisällään tarinan, jonka olin valmis vasta aikuisena, turvallisessa tilassa ja turvallisen ihmisen kanssa kohtaamaan.

Vaikka kokemus oli asunut niin vahvana minussa, läsnäoleva katse tuota pientä, hätääntynyttä osaa kohtaan alkoi hiljalleen pehmentää sitä. Kun opettelin antamaan itselleni hyvää ja ottamaan vastaan nautintoa, rakkautta, lämpöä ja pehmeyttä niin itseltäni kuin muilta, syvään juurtunut uskomus arvottomuudesta alkoi sulaa.

Kaikilla meistä on sisällään kipeitä osasia, mutta niitä voi oppia ymmärtämään ja hoivaamaan aikuisena, nyt ja tässä. Voi oppia antamaan itselle sitä, mistä on jäänyt vaille. Näkemään arvokkaana oman, ainutlaatuisen elämänsä.

Jokainen ihminen tällä planeetalla ansaitsee hyvää. Jokainen ansaitsee tuntea turvaa, kylläisyyttä, nautintoa, iloa, mielihyvää. Jokainen täällä on myös kaiken tuon vastaanottamisen arvoinen.

Vaikka joskus kasvamme uskomaan ettemme ole, ei koskaan ole myöhäistä harjoitella kokemaan toisella tavalla. Hipaisemaan omaa ihoa, silittämään kehoa. Ottamaan vastaan yhtä isolla rakkauden kauhalla, kuin toiselle antaa.

Sisäiset muutokset eivät ole yksinkertaisia, vaan usein elämää suurempia oivalluksia ja harjoituksia. Ei ole helppoa korvata sisäistä ”minä en riitä” -lausetta vahvalla ”minä riitän juuri näin” -uskomuksella – mutta haluan luottaa siihen, että se on jokaiselle meistä mahdollista.

Sisäisiä kipujaan voi oppia katsomaan lempeydellä – ja lempeys, se jos joku, on hoitavaa.


Sisäisiä kokemuksiaan voi oppia hoivaamaan harjoitusten kautta. Minun ja Susanna Jussilan uudet Lempeyttä keholle –kortit kutsuvat pysähtymään oman itsesi ja oman kehosi äärelle, juuri sellaisena kuin olet. Tutustu kortteihin täällä.