Aikuinen kiusaa netissä – Nykymaailma haastaa tutkailemaan omia tunnetaitoja sohvan pohjalla

Aikuinen kiusaa netissä yhä enemmän ja yhä räikeämmin. Usein kiusaaminen on tiedostamatonta ohimennen kommentointia tai tunnelatautunutta leiriytymistä, joka pyritään oikeuttamaan esimerkiksi ”hyvällä asialla”. Kiusaaminen ei siis enää tapahdu ainoastaan lasten kesken tai työpaikoilla, vaan jokainen meistä joutuu kohtaamaan kiusaamista kotisohvalta.

Kuten aina kiusaamistilanteessa myös aikuisten nettikiusamisessa ei ole kyse pelkästään kiusaajasta ja kiusatusta, vaan myös niistä, jotka ympärillä tavalla tai toisella osallistuvat tai seuraavat kiusaamista. Jokainen meistä kuuluu johonkin näistä rooleista kiusaamistilanteessa:

Puoltajat – Ihmiset, jotka tykkäävät kiusaavista liittyvistä julkaisuista.

Kannustajat – Ihmiset, jotka kommentoimalla osoittavat kannatusta (esim. emojit tai sanalliset ilmaisut).

Lietsojat – Ihmiset, jotka heittävät ”bensaa liekkeihin” omilla kommenteillaan ja vahvistavat kiusaajan sanomaa ja tunnetta.

Hyväksynnänhakijat – Ihmiset, jotka haluavat tulla nähdyksi kiusaajan silmissä ja haluavat tuntea kuuluvansa porukkaan.

Sivustaseuraajat – Ihmiset, jotka eivät osallistu itse reagoimalla tai kommentoimalla julkisesti, mutta seuraavat sivusta kiusaamista.

Puolustajat – Ihmiset, jotka aktiivisesti puolustavat kiusattua.

Sohvan pohjalla jokainen meistä aikuisista voi miettiä, mihin porukkaan kuuluu. Ja nyt ei siis puhuta ”oikeista” tai ”vääristä” mielipiteistä tai me-ne-jaottelusta vaan siitä, miten kohtelemme toisiamme – ihmisiä – mielipiteistä huolimatta.

Ihan ensimmäinen askel on myöntää rehellisesti, että me aikuiset olemme kokemattomia ja osaamattomia toimimaan netissä, sillä kukaan ei ole meitä opettanut siihen. Meille on ehkä koulussa opetettu, miten lankapuhelimeen vastataan, mutta sillä taidolla ei pitkälle nykymaailmassa pötkitä.

Sen sijaan tunnetaidoilla ja myötätuntotaidoilla pääsimme eteenpäin. Tässä ajatus pohdittavaksi Lempeyden kirjasta:

”Kuten moni meistä on saanut kokea, nettikeskustelut eivät ole useinkaan kaunista luettavaa. Luultavasti kyse ei todellisuudessa ole ihmisvihasta keskustelukumppaneita kohtaan vaan vihasta, joka itsessä pääsee syntymään – ihan muista asioista johtuen. Viha pääsee usein kontrolloimattomasti valloilleen silloin, kun oma tunnetila on suurempi kuin inhimillinen yhteys ihmisten välillä. On tietenkin hyvä saada yhteys omaan turhautumiseen, kiukkuun, vihaan, suruun tai muuhun voimakkaaseen tunteeseen, mikä aiheuttaa vihakirjoittelua, mutta aivan yhtä tärkeää on löytää yhteys jaetun ihmisyyden kokemukseen, jossa ymmärretään myös toisen ihmisen mahdollinen tilanne, tunteet ja kokemukset.”

Tästä eteenpäin kun menet nettiin, tarkastele seuraavia asioita:

  1. Miten muut keskustelevat?
  2. Miltä minusta tuntuu, kun seuraan keskusteluja? 
  3. Mikä on päällimmäisin tunne keskusteluissa?
  4. Nouseeko minulle vyöryen tarve johonkin sanalliseen tai muuhun toimintaan? (Mistä tarve nousee?)
  5. Mitä tunnen niitä ihmisiä kohtaan, joilla on ”väärä” mielipide?
  6. Miten pyrin oikeuttamaan omaa toimintaani netissä?
  7. Reagoinko muiden mielipiteisiin ja/tai tunteisiin?
  8. Miltä minusta tuntuu?
  9. Mitä tapahtuisi, jos nukkuisin yön yli ennen kommentointia? Entä miten kymmenen yötä vaikuttaisi?
  10. Millaiset sanat antavat tilaa myös niille kokemuksille, jotka eivät ole samanlaisia kuin omani?

Nettikiusaaminen on saanut yhä jalostuneempia muotoja: maalittamisesta* on tullut yleinen nettikiusaamisen muoto. Siksipä Hidasta elämää -media, Ping Helsinki, Somelaw ja Someturva (SomeBuddy) tekivät yhdessä työkalupakin maalittamisen kohteille. Työryhmä on konsultoinut Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jari Taposta sekä Mediapoolin Tero Koskista. Työryhmän työskentelyyn on osallistunut lisäksi useita vaikuttajia, joilla on kokemusta maalittamisen kohteeksi joutumisesta.

Työkalupakin voi lukea, ladata ja jakaa TÄÄLTÄ.

*Maalittaminen on yleensä tietoverkossa tapahtuvaa järjestelmällistä toimintaa, jossa henkilö tai ryhmä (esimerkiksi verkkosivusto) omin toimin tai muita yllyttämällä käynnistää tai kannustaa yhteen kohteeseen kohdistuvan järjestäytyneen häirinnän, joka voi olla suoraa tai epäsuoraa. 

Kyse on järjestelmällisestä, joukkoistetusta uhkailusta tai vainoamisesta, jossa toiminnan alkuunpanija tarkoituksellisesti osoittaa suorin kehotuksin tai piiloilmaisuin näkemystensä tukijoille tulevan uhkailun tai muun häirinnän kohteen. Keinoja ovat muun muassa loukkaaminen, uhkaaminen, mustamaalaaminen, epäinhimillistäminen, yksityisluontoisten tietojen levittäminen, perättömien tai muuten halventavien tietojen levittäminen. Tämän tarkoitus on alentaa muiden kynnystä osallistua pilkkaamiseen ja uhkailuun.

Maalittaminen voi kohdistua myös henkilöön hänen läheistensä tai työnantajan kautta. Maalittamisen tavoitteena on vaikuttaa ihmisiin, ilmiöihin tai yhteiskunnan rakenteisiin ja instituutioihin sekä erityisesti niitä kohtaan tunnettuun luottamukseen tai kiristää sen menettämisellä. Maalittamisella pyritään vaientamaan kohde tai muuten vaikuttamaan hänen toimintaansa.

Olenko mitään ilman saavutuksia?

Olen ottanut viime vuodet rennosti työn teon osalta ja keskittynyt muihin elämän osa-alueisiin liittyviin merkityksellisiin ja nautinnollisiin asioihin – sisältäen ei (aina) niin nautinnollisia syväsukelluksia itseen! Vaikka nämä asiat (retriitit, ”tiedostavien ihmisten” kanssa hengailu, elämästä nauttiminen…) ovat kulkeneet aikaisemminkin työarjen rinnalla, nyt tuntui tärkeältä antaa niille parrasvalot työn sijaan.

Reilut 5 vuotta sitten tapahtunut avioero oli lähtölaukaus tälle kasvavalle trendille ja viimeiset 1,5 vuotta toivat vielä enemmän vapautta, kun luennointi ja valmennus hommat ovat olleet enemmän tai vähemmän jäissä.

Isoja kysymyksiä

Viime elokuussa mulla oli kalenterissa enää vain yksi coaching-asiakas ja kaksi valmennuspuheenvuoroa marraskuussa. Siltä näytti koko työelämäni tulevaisuus, niin pitkälle kuin horisonttia riitti – huh huh, mitenköhän tämän kaiken ehtii!

Tilanne haastoi mut ison pohdinnan ääreen: olenko mitään ilman työntekoa / työsaavutuksia? Onko mulla väliä? Jos mua ei olisi, huomaisiko kukaan? Mitä merkitystä sillä on teenkö töitä vai en?*

Olen blogin kirjoittamishetkellä edelleen pohtimisprosessissa ja tilanne nostattaa huolia ja pelkoja (samalla toki tiedän hyvinkin, että olen merkityksellinen ja tärkeä monille ja monissa eri konteksteissa). Tuntuu tärkeältä kirjoittaa juuri tästä vaiheesta prosessia. On niin helppo jälkiviisastella, kun tilanne on ratkennut tai mennyt ohi – listata oivalluksia ja jakaa neuvoja. Haluan mielummin näyttäytyä avoimena, haavoittuvaisena ja keskeneräisenä, koska uskon että moni on samankaltaisessa tilanteessa.

Kokonaisvaltaisen hyväksymisen prosessi

Prosessi on jälleen kerran haastanut rakkaat (kehomielen) työkaluni tulikokeeseen. Mindfulness-harjoituksissa ja meditaatioissa saattaa lipsahtaa huomaamattaan sivuraiteille suorittaessaan tai yrittäessään hyväksyä ja sallia asioiden ja itsen olla juuri sitä mitä sillä hetkellä on. Mindfulness-harjoitus voi tapahtua turhan paljon mielessä ja ajatuksissa, jolloin hyväksymisestä tulee kognitiivinen tapahtuma, johon voi vaivihkaa tulla tavoite mukaan. Mieli alkaa työskennellä saavuttaakseen hyväksynnän tilan, mikä saattaa viedä kauemmas aidon kehollisen hyväksynnän tilasta. Miten olisi mahdollista vain havainnoida sitä mitä meissä on elossa – havainnoida hyväksymisen prosessia, kuin kiinnostunut tutkija – neutraalisti ja ”sopivalta etäisyydeltä”?

Kerron näistä mindfulness-harjoittamisen ”lipsahduksista”, koska olen itse liukastellut tällä polulla ja tulen liukastelemaan myös jatkossa.

Olen päässyt treenaamaan mindfulness-harjoituksissa sitä, miten avaudun yhä uudestaan tämän teeman äärellä. Antaen tilaa, hengittäen sen kanssa. Kokien koko keholla keskeneräisyyden, pelot, huolet, turhautumisen, jumissa olemisen sekä toiveen asioiden muuttumisesta ja eteenpäin menemisestä. Palaten yhä uudestaan takaisin kehoon, havainnoiden hyväksymisen prosessia kehossa ja antaen tilaa sen sallimiselle ettei hyväksyminen laskeudu täysin tällä hetkellä – huomaten vastustuksen…

Huomaan nyt ärsyyntymistä, murisen ja hengitän syvään, ravistelen kehoa näppäimistön äärellä ja jatkan kirjoittamista… Hihii, tätä tää ihmisyys on! Huomaan itsemyötätuntoisen asenteen aktivoituvan ja tarpeen halata sekä silittää itseäni (teen sen nyt). Tiedostan surun nousevan, se tuntuu kauniilta… Tuntuu hyvältä pitää toista kättä sydämen päällä. Tuntea fyysisesti myötätuntoisen asenteen lämpö ja rakkaudellinen intentio. Koen, että olen turvassa itse itseni äärellä. Tunnen suurta rakkautta ja myötätuntoa. Sekä innostusta siitä, että saan sanoittaa kokemustani ”reaaliajassa” sinulle. Tunnen yhteyttä sinuun hyvä lukija. Huvitun siitä miten paljon kokemukseni ja tuntemukseni muuttuvat lyhyen aja sisällä. Tuntuu jotenkin hullulta kirjoittaa ja kokea niin samanaikaisesti – olen flowssa! Pysähdyn hengittämään. Hengitän, hengitän, hengitän…

Kaunis keskeneräisyys

Kiitollisuus. Tunnen kiitollisuutta. Kirjoittaminen on avannut lisää tilaa tulevaisuudenuskolle. Vaikka varsinaista muutosta ei ole (vielä) tapahtunut, niin on helpompi hengittää tässä jumissa. Tiedän, että pärjään tilanteen kanssa ja saan vahvistaa kärsivällisyysvahvuuttani sivutuotteena.

Olenko mitään ilman työsaavutuksia –kysymykseen vastaaminen on kesken ja samalla tuntuu riittävän hyvältä olla tässä ja nyt. Ehkä se on itseasiassa ”vastaus” tai vastauksen löytymistä tärkeämpää. Saan olla juuri sitä mitä olen – liittyi siihen työnteko tai ei.

Aidon haavoittuvaisin ja elämän opetuksia nöyrästi vastaanottavin terkuin,

Aleksi

*Jokainen oman itsensä coach tietää, että nämä kysymykset eivät ole tarkoituksenmukaisesti muotoiltuja, koska ne eivät juurikaan mahdollista toivoa luovien vastausten löytymistä. Tämä oli joka tapauksessa sisäinen dialogini, vaikka olen koko elämäni elänyt voimauttavien kysymysten äärellä – go figure!

Ilmoittautuminen 8 viikon mindfuleness-kurssille on nyt auki. Kurssi alkaa 18.11. Tervetuloa mukaan! Lue lisää kursista TÄSTÄ.

https://hidastaelamaa.fi/2021/10/mindfulness-verkkokurssi-8-viikkoa-2/#9c114e06

Jarppi Leppälä: ”Kukaan meistä ei ole täydellinen” – 10 vinkkiä jännittäjälle

 

Possesta tuttu Duudsoni Jarppi Leppälä kertoo herkemmästä puolestaan: hänellä on kova esiintymisjännitys, joka on seurannut häntä kouluajoista asti läpi elämän.

Miten Jarppi pystyy tekemään näkyvää tv-työtä ja suoria lähetyksiä, vaikka häntä jännittää?

Tässä Jarpin 10 vinkkiä, jotka auttavat jännitykseen:

1. Yhdessä puhuminen helpottaa. ”En muista, että jännittämisestä olisi koulussa puhuttu. Miksei jännittämisestä voisi puhua? Että hei, meitä kaikkia jännittää. Se on normaalia.”

2. Jännitys auttaa keskittymään. ”Jännittäminen saa keskittymään siihen, mitä oon menossa tekemään. Mä annan silloin itsestäni parhaani.”

3. Muutkin jännittää. ”Vaikka sä koet esiintymistilanteessa, että mä oon varmasti ainut, joka kokee näin, kun kaikki muut on niin viilipyttyjä, niin sehän ei pidä paikkaansa. Siel on monta muutakin, jos ei kaikki, jotka yhtä lailla jännittää.”

4. Kerro, että jännität. ”Rohkeesti voi sanoo sen ääneen, että jännittää, koska se myös vapauttaa niissä muissa ihmisissä sen, että hetkinen, me ollaan niinku samanlaisia.”

5. Ei haittaa, jos lyö tyhjää. ”Jos tulee black out, niin senkin voi sanoo. Sä voit ottaa niitä ihmisiä mukaan siihen. Emme ole yli-ihmisiä. Ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin.”

6. ”Kukaan meistä ei ole täydellinen.”

7. Jännitys on inhimillistä. ”Vaikka oisit jo jonkun alan asiantuntija, niin sehän ei tarkoita sitä, ettei sun tarvitsisi jännittää esiintymisiä. Asiantuntijuus ei poista inhimillisyyttä.”

8. ”Mokaaminen voi olla myös lahja.”

9. Puhu tunteistasi. ”Se mihin haluan lapsiani, ja ihan kaikkia, kannustaa, on, että puhuu kaikki tunteet ääneen ja kertoo, jos joku vaivaa.”

10. Jännityksen kohtaaminen palkitsee. ”Jännittämisen jälkeen on semmonen euforinen tila. Mä selvisin. Se oli hauskaa. Onneksi tehtiin. Se on erittäin palkitseva se fiilis.”

Kuinka kommunikoit rakkaasi kanssa niin, että kasvatte yhteen, ettekä erillenne?

Kirjoittaja Johanna JääskeläJohanna Jääskelä, VTM, on kirjailija, parisuhdevalmentaja, sekä hyvinvointikeskuksen jooga- ja tanssiopettaja, joka haluaa, että ihmiset voisivat hyvin itsessään ja ihmissuhteissaan. Johanna on naimisissa unelma-aviomiehensä kanssa. Hän on myös ihanan satuprinsessan äiti ja uskollisen Cavalier King Charlesin spanielin omistaja, sekä aito ystävä, joka avartaa päivittäin tietoisuuttaan rakkauden kautta, rakkautta varten.

Kirjoitin viime blogikirjoituksessa siitä,  kun kaksi ihmistä on onnistunut valitsemaan itselleen oikeanlaisen kumppanin, parisuhde  kehittyy kuin tanssien uusiin muotoihinsa. Kun elämä virtaa vapaasti kahden avoimen  sydämen ja maailman välillä, parin rakkaus syvenee vuosi vuodelta. Prattin mukaan silloin  sielunkumppaneista on tullut harmonian saavuttaneita sydänkumppaneita, jotka juhlivat  kumppaninsa haastavia puolia. Turvallisessa parisuhteessa ihminen voi vapautua omista  rajoitteistaan, kun niihin osoitetaan lempeästi rakkauden valoa.  

Mutta mitä tehdä silloin, jos kaikki ei suju kuin tanssi? Kuinka voimme juhlia kumppanimme  ja itsemme haastavia puolia ja osoittaa lempeästi rakkauden valoa rajoitteisiimme?  

Baderin mukaan pariskunnat eroavat kolmesta eri syystä:

  1. Kehitystä parisuhteessa ei tapahdu riittävästi.
  2. Usein toistuva emotionaalinen trauma aktivoituu ilman, että sille osataan tehdä mitään.
  3. Molemmilla ei ole riittäviä rakkaustaitoja.

Toisin sanoen, jotta ette kasva erillenne nämä kaikki tulee ottaa huomioon:  

  1. Tule tietoiseksi parisuhteen eri vaiheista ja syleile muutosta. Viime kirjoituksessani käsittelin sitä hieman. Alun parin kuukauden tai vuoden jälkeinen symbioosi vaihtuu luonnollisesti eriytymisen vaiheeseen, jossa selvitetään kuka minä olen nyt suhteeni muokattua minua. Tässä vaiheessa auttaa varhaislapsuuden terve kiintyminen  vanhempaan. Kunnon eriytyminen alkaa kuitenkin usein vasta noin seitsemän yhteisen  vuoden jälkeen. Sitä kutsutaan myös parisuhteen murrosiäksi ja se sujuu helpommin,  jos oma irtiotto on sujunut murrosiässä vanhemmista tasapainoisesti. Toisin sanoen,  jos sinulla ei ole vielä parisuhdetta, on sinun hyvä työstää suhdetta omiin vanhempiisi  ainakin mielessäsi, jotta voit voida hyvin itsessäsi ja mahdollisesti aloittaa suhteen  mahdollisimman tasapainoisesti, kun sen aika on. Jos taas olet parisuhteessa  tarkastele, missä vaiheessa olette menossa ja kuinka suhtaudut siihen.
  1. Vahvista yhteyttä itseesi. Trauma johtaa siihen, että ihminen ei ole kytköksissä itseensä eli traumaa voi hoitaa vahvistamalla kytköstä omaan itseensä. On tärkeää, että tiedostat, ettei sinun tarvitse hävetä haavojasi ja itseäsi. Tehtäväsi on hyväksyä  itsesi juuri sellaisena kuin olet ja nähdä lahja siinä. Traumojesi hyväksyminen ja  työstäminen voi tehdä sinut sekä vahvemmaksi että kiehtovammaksi ihmiseksi.  Historia on pullollaan esimerkkejä tästä, mutta ensimmäisenä mieleen tuli Charles  Dickens, jota pidetään viktoriaanisen kauden suurimpana romaanikirjailijana. 
  2. Tule tietoiseksi ja vahvista rakkaustaitojasi. Ensimmäinen rakkauden supertaito on kyky läsnäoloon. Seuraava on kyky kommunikoida rakastavasti ja rakentavasti, jonka pintaa raapaisemme nyt.  

Tulen nyt valmistamaan sinua rakkauden mustaan vyöhön eli kuinka oppia rakastamaan ja  nauttimaan rakkaudesta silloin, kun se ei ole helppoa – olit sitten parisuhteessa tai et.  

Stevensit ovat sitä mieltä, että länsimaalainen kommunikaatio on maskuliinista kielen  sotaa. On todella haastavaa yrittää puhua järkevästi tunnekuohun ollessa päällä. He ovat  tästä johtuen luoneet feminiinisemmän tavan kommunikoida, jossa lähdetään siitä, että  vahvistetaan ensin toiselle, että kaikki on hyvin ja tunnistetaan mikä osa minussa puhuu.  Onko äänessä ego, eläin vai korkeampi tietoisuus? Eli jos tunnekuohu on päällä, voi vain  kertoa toiselle, että kaikki on hyvin, mutta minulla on nyt tarve purkaa tunteitani. Saanko  purkaa tunteitani nyt sinulle? Toisen annettua siihen luvan, voi tunnekuohun vallassa oleva  ilmaista itsensä kokonaan ja tulla rauhoitetuksi kumppaninsa toimesta ja siten kokea  tulevansa täysin nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi. Ja kun näin on käynyt, toinen vastaa:  Kiitos, että jaoit. Kuinka voin tukea sinua? Jonka jälkeen toisella on mahdollisuus pyytää  saada jakaa ja tulla kohdatuksi.  

Stevensit erottavat 5 parisuhteen pylvästä perustaksi turvan luomiseksi ja rakkauden  syvenemiselle:  

  1. Ei häpeää, ei syytöstä.
  2. Ei roistoja, ei uhreja.
  3. Ei väistelyä, ei luovuttamista.
  4. Tarkoitus on kasvu, hyöty on rakkaus.
  5. Minä luon oman elämäni.

Kirjalliset lähteet:  

Bader, Ellyn: Thinking Developmentally: What Do You Say When Unresolved Trauma Impedes  Your Client’s Progress?, 2021  

Pratt, Allana: HeartMates for Couples Course, 2021  

Stevens, Kenya K. & Stevens, Carl E. Jr.: UPLVL Communication™: The Ultimate Solution to Save  Relationships and Eliminate Hurtful, Damaging, & Meaningless Arguments, 2019

Mitä yhteistä on huolehtimisella, paahtamisella ja elämän jumituksella?

Sisäinen turva ja turvattomuus ovat olleet minulle termeinä aiemmin ihan hepreaa. Eikä ihme: olenhan äärettömän herkkä empaatikko, aikoinaan turvattomuuspäissäni aika tehokkaasti kropastani dissosioitunut suorittaja. Olin oppinut jo varhaisissa vaiheissani sivuuttamaan sisäistä totuuttani ja voimakkaita tunteitani ja herkästi ihmisiä ja asioita lukevia vaistojani, koska ympäröivä maailma ei niitä ihan hiffannut. Hommelissa auttamattomasti käy niin, että jos lapsen sisäistä maailmaa ei peilailla läsnäolevasti tai jos sitä dissaillaan, lapsi oppii tekemään itsekin niin varmistaakseen jollain tavalla joukkoon kuulumisen, hyväksytyksi tulemisen ja turvan.

Kuulostaako tutulta? Ihan tyypillistä erityisherkille ja empaatikoille, jotka eivät saaneet varhaisissa vaiheissaan sisäiselle maailmalleen tarvitsemaansa peilausta. Ei siksi, että kukaan varhainen hoivaaja olisi niin halunnut vaan siksi, että tunne- ja tarvetaidot ovat olleet kultturissamme ihan hakusessa ihan viime aikoihin asti. Ei tarvitse myöskään olla erityisherkkä, että omaan systeemiin syntyy turvattomuutta – suuri osa meistä pyyhältelee enemmän tai vähemmän turvattomuuksissamme. (Tässä artikkelissa ja videolla avaan turvan ja turvattomuuden piirteitä ja sitä, kuinka itselleen voi oppia luomaan turvaa).

Läheisriippuvuudesta eheytyminen on pohjimmiltaan takaisin kehoonsa palaamista, tunne- ja tarvetaitojen oppimista ja oman sisäisen maailmansa ”omistamista” uudelleen. Onneksi varhaisia peilaamattomuuden ja tukemattomuuden haavoja voi aikuisena hoivata. Omaan tunne-elämään ja sisäiseen maailmaan voi kehkeytyä ihmeellisen ainutlaatuinen rakkaus. Ja herkkyydestä voi kehkeytyä suurinta sydänvoimaa, oman näköisen ja tuntuisen polun kauneimpia astinkiviä.

Omalla polullani, myös Sydänjuttujeni toteuttajana, on ollut iso ja olennainen juttu löytää mistään riippumaton sisäinen turvani, eli yhteys kehoon, syvä maadoitus. Turva mahdollistaa tunteidensa tuntemisen ja sydämeni mukaan elämisen ajattelemisen ja analysoimisen ja muiden selviytymiskeinojen sijaan.

Asiakastyöni kautta kohtaan valtavasti sisäistä turvattomuutta ja sen tuottamia ilmiöitä, jotka kulttuurissamme ovat normalisoituneet lähes huomaamattomiksi. Mutta sydämessään jokainen tietää, ettei ihan niinkään tarvitsisi elää. Suorittaminen, miellyttäminen, alisuoriutuminen, monet parisuhdehaasteet, turvarakenteisiin tai menneisyyden haavoihin jumahtaminen, uskaltamattomuus unelmoida tai kulkea kohti sydänjuttujaan, läheisyyden puute itsen ja toisten kanssa, kontrolloiminen, mikromanageeraus, krooninen ahdistus tai jatkuva huolehtiminen ovat turvattomuuden tunnusmerkkejä. Jos etsii täyttymystä ulkoisesta, kaipaa pohjimmiltaan turvaa ja rakkautta.

Tunnista sisäinen turvattomuus

  • Läheisriippuvuutta: Toisiin takertumista ja toisten puolesta ajattelemista ja elämistä. Miellyttämistä, mukautumista ja kontrolloimista niin, että omalla käytöksellään, sanomisillaan ja sanomattomuuksillaan pyrkii ohjailemaan toisen tunteita ja reaktioita.
  • Elämän hallinnoimista: jos tää asia menee näin niin sitten toi menee noin ja sitten mulle käy näin.
  • Villiä elämää: jatkuvaa muiden ja omien rajojen ylittämistä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
  • Turvarakenteiden luomista ja niihin takertumista – ihmissuhteita, ammatillisia kuvioita, ulkoisia puitteita, jotka kenties näyttävät hyvältä, mutta eivät tunnu siltä. Takertumisen vastakohta ei ole näiden rakenteiden räjäyttäminen vaan rehellisyys.
  • Pitäisien elämistä.
  • Hätää, ahdistusta, pelkotiloja, huonouden kokemusta.
  • Mentaalimyllyä, jatkuvaa itsen niittaamista.
  • Mukavuusalueilla pysyttelyä.
  • Ihanan parisuhteen, lottovoiton, pelastajan, huomisen, viikonlopun tai loman ainaista odottelua.
  • Vastustusta opetella huolehtimaan itsestä joka päivä.
  • Itsen jatkuvaa sivuuttamista.
  • Jatkuvaa puuhailua, kyvyttömyyttä olla paikallaan ja levätä syvästi.
  • Jatkuvaa asioista huolehtimista ja stressaamista.
  • Ajatus- ja uskomusrakennelmiin takertumista: elämän pitää mennä näin, tilillä pitää aina olla tämän verran rahaa, kunnon ihminen elää tällä tavalla.
  • Hyvinvoinnin sairastamista; tarkoin kalkuloitua syömistä, liikuntaa, nukkumista ja henkisyyden ja eheytymisen suorittamista ulkopuolelta ohjautuen sen sijaan, että kuulostelee miltä asiat itsestä tuntuvat.
  • Joustamattomuutta ja omien ajatusten, tunteiden, rutiinien ja sisäisen maailmansa terrierinä puolustamista eli defensiivisyyttä.
  • Tunnetta siitä, että kaikki on ihan jees, mutta jotain puuttuu.
  • Yhteydettömyyttä omiin tunteisiin.
  • Tunteiden ajattelemista ja työstämistä niiden tuntemisen ja kohtaamisen sijaan.
  • Yksin pärjäämistä.
  • Toisten syyttämistä.
  • Lykkäämistä.
  • Epäsuoruutta, epärehellisyyttä.
  • Hankausta ja pahaa oloa.
  • Tunnetta siitä, että elämä on taistelu.

On tärkeää huomata, että on ihan normaalia, että silloin kun elämässä jokin (tai kaikki) ajatuu vesiliirtoon, turvattomuus ja selviytymiskeinot pamahtavat päälle. Ei se haittaa! Tämä ei ole mikään ideaali-ihmisen tsekkauslista, vaan tukea omalle tiedostamiselle. Jokainen kokee turvattomuutta välillä, mutta sen ei tarvitse olla omaa sisäistä (ja ulkoista) maailmaa määrittävä tekijä. Sisäistä turvaa voi oppia luomaan itselleen aikuisena taustastaan riippumatta – kenenkään ei tarvitse elää ainaisen ahdistuksen, turvattomuuden tai selviytymiskeinojen vallassa. (Linkin kautta löydät artikkelin, jossa myös video turvan vahvistamisesta) <3

Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä:

 

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Kun kierrokset ovat taas kovat ja pysähtyminen on vaikeaa – lempeää pohdittavaa hankaliin hetkiin

Ihminen ei ole kone, eikä yksikään meistä jaksa paahtaa eteenpäin pysähtymättä – ainakaan ilman seurauksia. Kehomme tarvitsee lepoa siinä, missä aktiivisuuttakin.

Elämällä on kuitenkin taipumus järjestää yllätyksiä ja käänteitä, ja välillä jokaiselle meistä käy niin, että kierrokset nousevat tosi kovaksi. Kehomme on useimmiten se, joka ensimmäisenä tähän reagoi. Toiselle tulee vatsaoireita, toiselta lähtee unet. Jollakin särkee päätä, toisella menee ruokahalu. Koska kehomme ja mielemme eivät ole erillisiä toisistaan, kehollinen ylikuormitus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti, myös mielialaan.

Moni meistä tunnistaa omat ylikuormituksen oireet ja tiedostaa rauhoittumisen ja palautumisen merkityksen, mutta erityisesti silloin, kun teema on ollut harjoittelussa pidempään, kierrosten hetkissä taipuu helposti syyllistämään itseään siitä, että taas ollaan tässä pisteessä.

Näissä hetkissä tarvitsemme usein kuitenkin enemmän myötätuntoista läsnäoloa, kuin ankaraa sisäistä läksyttäjää. Olemme ihmisiä, ja on okei harjoitella, olla keskeneräinen. On okei olla väsynyt ja kierroksilla. Me jokainen teemme parhaamme, jokaisena hetkenä. Tärkeintä on olla rehellinen itselleen siitä, missä juuri nyt menee ja tästä tilasta kysyä itseltään, mitä oikeasti tarvitsee.

Pohdittavaa Lempeyttä keholle -korteista kierrosten keskelle:

Anna anteeksi itsellesi
Anteeksi antaminen lisää armollisuutta itseäsi ja kehoasi kohtaan.
Milloin viimeksi huomasit toimivasi itseäsi ja omaa hyvinvointiasi vastaan? Mitä silloin ajattelit? Mitä tunsit? Jos voit sättimisen ja arvostelun sijasta katsoa itseäsi hyväksyen ja antaa anteeksi, myös kehosi saa luvan hellittää ja rentoutua. Rentouden tilasta käsin sinun on helpompi löytää takaisin tasapainoon.

Lepo on lahja kehollesi
Mitä tapahtuu, jos pysähdyt? Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Entä mikä parasta?
Voisiko se, että hengität tässä ja nyt, olla tarpeeksi liikettä tänään? Jos ottaisit nyt pienen lepohetken itsellesi ja kehollesi, mitä se tarkoittaisi? Mikä olisi sinulle lepoa nyt?

Salli itsellesi hyvää
Keholempeys on jatkuva harjoitus. Se saa usein alkunsa sen tiedostamisesta, missä asioissa olemme liian ankaria itseämme kohtaan tai jätämme tarpeemme huomiotta.
Jos tarkastelet tätä hetkeä, löydätkö jotain, missä voisit olla itseäsi ja kehoasi kohtaa lempeämpi? Mitä se voisi tarkoittaa juuri tänään? Mitä voisit itsellesi antaa, tehdä tai sallia? Huom. Kyseessä voi olla kuinka pieni tai arkinen asia tahansa.

Tutustu Lempeyttä keholle -kortteihin ♥

Elämyshakuinen herkkä kaipaa ihmissuhteiltaan vaihtelua, merkityksellisyyttä ja syvää yhteyttä – tunnistatko itsesi?

Erityisherkkien ihmissuhteisiin liittyvät yleensä aina suuret tunteet, avoimuuden ja aitouden kaipuu sekä voimakas läheisyyden tarve – olimme sitten elämyshakuisia tai emme. Tämän lisäksi tarvitsemme paljon yksinoloa kaiken vastapainoksi ja palautuaksemme.

Miten elämyshakuisuus sitten muuttaa tilannetta? Elämyshakuisessa yhdistyvät herkän tunteellisuus ja elämyshakuisen into sekä uteliaisuus. Lisäksi kaipuu vaihteluun ja uusiin seikkailuihin ohjaavat usein elämyshakuisen herkän valintoja myös ihmissuhteisiin liittyen.

Millaisia haasteita?

Uusia ihmisiä kohdatessa, saatan olla alkuun hieman varautunut, mutta sitten elämyshakuinen puoleni usein rohkaisee ulos mukavuusalueeltani. Se puoli halajaa ja tarvitsee muiden ihmisten seuraa. Yhdistelmä ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen ja helppo – välillä sitä joutuu käymään aikamoista sisäistä kamppailua omien rajojensa ja tarpeidensa kanssa. Elämyshakuinen puoleni haluaa päästä ihmisten lähelle, kun taas herkkä puoleni on altis haavoittumiselle sekä väsymiselle.

Vahva intensiteetti ja ylianalysointi

Yhdistän elämyshakuisuuteen myös vahvan intensiteetin, joka edellä itsekin lähden usein ihmissuhteisiin, joista löydän etsimäni yhteyden. Alkuun yhteydenpito on usein tiivistä ja syvällistä – mutta, kun intensiivisemmän vaiheen jälkeen yhteys muuttuukin tasaisemmaksi, varsinkin elämyshakuinen herkkä usein ahdistuu ja alkaa analysoida, mikä on muuttunut.

Usein analysointi myös menee aivan yli ja uuvuttaa pahimmassa tapauksessa molemmat osapuolet. Tällaiset tilanteet ovat aiheuttaneet vuosien varrella monia haasteita omissakin ihmissuhteissani. Nykyään olen monella tapaa tietoisempi omista toimintamalleistani, jolloin pystyn niihin myös paremmin vaikuttamaan.

Elämyshakuisuus ja parisuhde?

Elaine Aronin tutkimuksissa on käynyt ilmi, että erityisherkät ovat keskimäärin muita pitkästyneempiä suhteissaan. Tylsistymisen taustalla on Aronin tutkimustulosten mukaan se, että erityisherkkä jää suhteessa usein kaipaamaan merkityksellisyyttä ja syvällisiä keskusteluja – ilman tätä yhteyttä, etenkin elämyshakuinen erityisherkkä helposti pitkästyy.

Elämyshakuisuuteen ja rakkauteen yhdistetään tyypillisesti ohimenevät suhteet, joissa ollaan vain nautinnonhaluisia vailla sitoutumistarvetta. Aron kuitenkin epäilee, että elämyshakuiset herkät haluavat tehdä yleensä tässä suhteessa toisin – he lopulta sitoutuvat, sillä heidän erityisherkkä puolensa ymmärtää, että ainoastaan silloin he voivat kokea syvän rakkauden. Vaikka heillä saattaa olla tarve kokea useita romanttisia suhteita, he haluavat kokea myös syvän sitoutumisen toiseen ihmiseen.

Elämyshakuisille läheisyys on myös todennäköisesti muita herkkiä helpompaa ja luonnollisempaa, sillä elämyshakuisuuden into ja uteliaisuus sivuttavat osittain heidän herkän puolensa varovaisuuden. Heidän ei ehkä ole kuitenkaan kovin helppoa löytää itselleen sopivaa kumppania, joka voisi mukautua kaikkiin elämyshakuisen ja erityisherkän vaihteleviin tarpeisiin. He myös todennäköisemmin pelkäävät sitoutua ja luopua vapaudestaan.

Elämyshakuisuus ja seksuaalisuus?

Erityisherkkä ihminen kokee lähtökohtaisesti kaiken voimakkaammin ja syvällisemmin, joten luonnollisestikaan seksi ja seksuaalisuus eivät ole poikkeus. Tässä suhteessa elämyshakuinen ja ei-elämyshakuinen herkkä voivat erota hieman toisistaan, näin saattaa olla etenkin herkkien naisten kohdalla.

Aronin tutkimuksista käy ilmi, että herkät elämyshakuiset naiset nauttivat usein seksistä muita enemmän ja hän epäilee sen johtuvan elämyshakuisten yleisestä taipumuksesta innostua kaikenlaisista uusista kokemuksista, myös seksin suhteen. Näin ollen elämyshakuisuus saattaa lisätä herkkien luonnollista seksuaalisuutta sekä kiinnostusta ja avoimuutta seksikokemuksiin.

Tutustu itseesi

Jos tunnistat itsestäsi sekä elämyshakuisuuden että erityisherkän piirteitä, sinun kannattaa opetella tuntemaan omat jaksamisen rajasi hyvin. Nämä ominaisuudet vaikuttavat useimmiten kaikilla elämän osa-alueilla ja mitä paremmin itseään oppii ymmärtämään ja kuuntelemaan, sitä helpommaksi elämä muuttuu. Eikö vain? <3

Lähde: Aron, Elaine 2014: Erityisherkkä ihminen ja parisuhde

Lunasta Annukan tekemä maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja täältä.

Suru helpottuu yleensä ajan kanssa, vaikka ison surun keskellä sitä ei uskokaan

”Suru on kuin vanha, musta kissa. Se piiloutuu sängyn alle, nukkuu uuninpankolla, makaa vatsa paljastettuna auringon sillalla keskellä lattiaa, usein kissa nukkuu kerällä ja haluaa olla rauhassa. Välillä ei edes tiedä, onko kissa sisällä ja hengissä. Kissanomistajat tietävät kyllä, mistä puhun. Kissan perusolemuksesta. Se on, sen läsnäolon aistii, vaikkei se olisikaan ihan näkyvillä ja pyytämässä huomiota. Yhtäkkiä se ilmestyy piilosta esiin, puskee jalkaa, pyytää ruokaa ja silitystä. Kuten kissalla, tuntuu surullakin olevan monta elämää. Se tulee ja menee ja tulee taas. Ei kissakaan kysele, saako se tulla ja olla. Surukaan ei aina kysy lupaa saapuessaan. Joskus sille pitää antaa lupa… Suru on tunne, joka voi upottaa kauhean syvälle. Siinä on lohtua ja lohduttomuutta samaan aikaan, toivoa ja toivottomuutta, rumuutta ja kauneutta. Mutta se tuntuu aina. ” Näin kirjoitin kirjassani ”Lupa surra”.

Kun elää surun keskellä, on vaikea uskoa, että aika tekee tehtävänsä tai että surusta voi mitenkään selviytyä. Ja kuitenkin ihminen useimmin selviytyy kuin ei selviydy.

Poimin Toivon kortit-korttipakasta neljä korttia, joiden tekstien toivon tuovan vähän lohtua ja toivoa siihen, mitä saatat nyt käyt läpi.

1. Aika parantaa. Näin aika tekee, vaikkei siihen ehkä jaksa uskoa silloin, kun on vaikeaa.

2. Joskus saattaa tuntua siltä, ettei jaksa edes hengittää. Ja kuitenkin aina tulee uusi hengenveto. Se riittää juuri nyt.

3. Voimakkaat ja ikävältä tuntuvat tunteet voivat tehdä olon joskus toivottomaksi. Jos pystyt, anna tunteiden olla. Hengitys hengitykseltä voit hengittää itsesi tunteiden läpi.

4. Jonain päivänä tiedät, että selvisit tästäkin.

Toivon kortit löydät Hidasta elämää -verkkopuodista:

Sohva vai lenkki – miten tunnistat kehon oikeat tarpeet liikkua sekä levätä?

”En nyt oikein jaksaisi, pitäisi tehdä lapsille ruokaa, oli pitkä työpäivä, tänään tulee lempparisarjan uusi jakso…” Tunnistatko mielen lipevät tekosyyt, tilannearviot ja negatiiviset tulkinnat, jotka tunkeutuvat hetkiin, joissa olet tekemässä päätöksen urheilemaan lähtemisestä? ”En voi löysäillä, vain luuserit jättävät punttiksen väliin. Pakko mennä koska ohjelmassa lukee niin ja mainostin Tinderissä olevani sporttinen…” Toisaalta, mieli on taitava suostuttelemaan meitä urheilemaan myös niissä tilanteissa, kun keho tarvitsisi palautumista. Miten tunnistat kehon oikeat tarpeet?

Nykypäivän teknologia mahdollistaa hyödyllisen datan saamisen kehon tilasta. Käytän itse Oura-sormusta ja tarkempaan datatarpeeseen FirstBeat-hyvinvointianalyysiä. Esimerkiksi nouseva käyrä leposykkeessä ja laskeva HRV-arvo sydämen sykevälivaihtelussa saattaa viitata palautumisen tarpeeseen. Vastaavasti käyrien osoittaessa vastakkaisiin suuntiin, aktiivisuuden lisäämisen voi olla paikallaan. Teknologia on hyvä renki auttamaan hyvinvoinnin seuraamisessa, isännän roolin jättäisin kuitenkin… No, isännälle itselleen.

Mindfulness kehon hyvinvoinnin tukena

Jos et omista hyvinvointia tukevia laitteita, tai haluat tutustua itseesi syvemmin ilman ulkoisia mittareita, suosittelen mindfulness-harjoittelua. Se on harjoitus- ja itsetutkiskelumenetelmä, jonka avulla saatat tiedostaa kirkkaammin pinttyneitä ajatusmallejasi, uskomuksiasi ja asenteitasi. Voit alkaa tunnistamaan helpommin ajatusten, tunteiden ja kehon yhteistyöhön liittyviä toistuvia kuvioita – olivat ne hyvinvointiasi tukevia tai eivät.

Tietoisen hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) harjoittaminen on kuin sisäänrakennettu hyvinvointilaite – leikkimielisesti sanottuna. Ehdotan sinulle, että seuraavalla kerralla kun pähkäilet sohvan ja lenkin välillä:

  1. Pysähdy hetkeksi ja keskity havainnoimaan sisään- ja uloshengitystä. Miltä hengitys tuntuu kehossa fyysisesti – laajenemisena ja supistumisena.
  2. Voit kysyä hiljaa keholtasi: mitä tarvitset? Älä pakota vastausta tai yritä keksiä sitä, ole vain hetki kysymyksen äärellä.
  3. Voit hetken kuluttua toistaa kysymyksen ja havainnoida kehoasi – mitä huomaat? Missä kohtaa kehoa tunnistat esimerkiksi jännitystä tai rentoutta? (On myös ok olla huomaamatta mitään erityistä).
  4. Jos kehosi saisi päättää, mitä se valitsisi?
  5. Kun kehosta on noussut vastaus, voit vielä tarkastella miltä vastaus tuntuu lyhyen ja pidemmän tähtäimen hyvinvointiperspektiivistä. Onko mielesi ”samaa mieltä” kehosi päätöksestä?

”Sohva vai lenkki” ei tarkoita mustavalkoista oikein-väärin pähkäilyä. Kun osaat kuunnella itseäsi ja tunnistaa mikä on tarkoituksenmukaista milloinkin, sekä sallia itsesi tehdä viisaita valintoja, olet hyvinvoinnin ytimessä. Olet itsesi paras asiantuntija – ole läsnä itsellesi!

Lempeyttä, läsnäoloa ja liikettä!

Aleksi Litovaara

Julkaistu alunperin Edenredin sivuilla.

P.S. Lisäinspiraatiota läsnäolevaan liikkumiseen ja liikkeelle lähtöön saat 18.11. alkavalla 8 viikon mindfulness-kurssilla. Tervetuloa mukaan!

https://hidastaelamaa.fi/2021/10/mindfulness-verkkokurssi-8-viikkoa-2/#9c114e06

Kiltti tyttö pitää mölyt mahassa ja sortuu suorittamaan – 10 auttavaa ajatusta sinulle, jolle kiltteys on itseä rajoittava vankila

En ole varma onko olemassa virallista diagnoosia kiltintytön syndroomasta. Jos olisi, saisin eittämättä diagnoosin. Herkkyys, ujous, kiltteys. Monesti ne yhdistyvät ja niiden kanssa elämästä tulee toisinaan väsyttävää. Kun huomasin, että syndrooma uhkasi jälleen ottaa ylivallan koko kehosta, päätin laatia kiltin tytön muistilistan. Kenties siitä on apua myös kanssakilteille.

1. Älä anna kenenkään mitätöidä tai pienentää itseäsi. 

Kilttinä tyttönä minun on ollut toisinaan vaikea pitää puoliani. Vähitellen olen oppinut, että silloin, kun joku uhkaa nakertaa itsetuntoani ja vahvistaa tunnettani epävarmuudesta, kannattaa poistua tilanteesta. Oman arvon voi sanoa myös ääneen. 

2. Siispä, älä vaikene siksi, että niin kuuluu tehdä tai loukkaamisen pelossa.

Kiltit jäävät monesti äänekkäämpien alle. Itse en ole konfliktien pelossa aina uskaltanut sanoa vastaan, vaikka olisi pitänyt. Puhuminen puhdistaa ilmaa ja jokaisella on siihen oikeus. Vaikka toinen loukkaantuisi, itse on tullut silti kuulluksi ja sitä kautta kenties ymmärretyksi.

3. Karista elämästä taakat, jotka ovat mukana vain tottumuksesta tai kohteliaisuudesta. 

Toiset ihmiset jäävät auttamattomasti elämästä, kun elämä muuttuu. Olen päästänyt irti ajatuksesta, että itseä pitäisi venyttää kaikille ja kaikkialle. Jos koen toistuvasti, että annan enemmän kuin saan, on aika jättää tilanne tai ihmissuhde menneisyyteen.

4. Älä kuuntele niitä, joille olet aina syyllinen tai vääränlainen. 

Kilttiä on helppo syyllistää tai torua, koska kiltti ei sano helposti vastaan. Syyllistämällä toinen väittää, että olet toiminut jollain tavalla väärin. Eli olet hänelle vääränlainen. Älä suostu kuuntelemaan moista. Olet juuri oikeanlainen.

5. Älä häpeä tai peitä  kyyneleitäsi. 

Kilttinä olen monesti ajatellut, että pitää jaksaa hymyillä vaikka hampaat irvessä. Ikäviä tunteita ei sovi näyttää, koska se ei ole kilttiä muita kohtaan. Katin kontit. Itkeä voi muutenkin kuin pimeässä ja omaan tyynyyn. Tunteiden näyttäminen ja itku kumpuavat aidoista tunteista ja siten aitoudesta.

6. Arvosta joutenoloa, ainoastaan sinä itse tuomitset itsesi luovasta laiskottelusta. 

Minulle tulee edelleen helposti huono omatunto joutenolosta. Töitä pitäisi tehdä enemmän ja nopeammin, sillä ainoastaan työtä tekemällä näytän arvoni. Mutta sekä mieli että keho tarvitsevat hetkiä, jolloin vain olla. Laiskotella ilman agendaa.

7. Opettele sanomaan ei. Myös itsellesi, kun suorittajasirpa ottaa arjessa ylivallan. 

Ei-sanan opetteleminen on ollut yllättävän antoisaa. Kun joskus vuosia sitten en osannut sanoa töissä enkä vapaalla ei, tuloksena oli loppuunpalaminen. Tänä päivänä koetan pitää kalenterin mahdollisimman tyhjänä. Jos kalenteri alkaa ahdistaa, vedän henkseleitä merkintöjen päälle ja pidän huolen siitä, että seuraava kuukausi on ilmavampi.

8. Muista, ettei mieli voi täyttyä, jos ei se joskus tyhjene.

Minulla on vilkas mielikuvitus ja unitutkimusten mukaan aivoni ovat jatkuvassa ylikierrostilassa. Itselleni on tärkeää viettää ajanjaksoja, joihin ei kohdistu ratkottavia tehtäviä. Mieli saa levätä. Minulle mielen tyhjennys tapahtuu helpoiten jossain vieraassa ympäristössä, matkalla, johon ei liity aikatauluja.

9. Älä tee määrääsi enempää. Muista ne kerrat, kun olet tehnyt ja kaatunut kuorman alla.

Kilttinä suorittajana olen hakannut päätäni seinään lukuisia kertoja ja väsynyt taakkojen alla. Tänä päivänä huomaan merkit ilmassa aiemmin. Kun asiat hiipivät uniin ja herättelevät aamuöin, koetan hidastaa ja ajatella, ettei maailma pysähdy vaikka minä hetkeksi niin tekisin.

10. Sinun ei ole aina pakko hymyillä. Varsinkaan silloin, kun ei hymyilytä.

Hymy on ihana tapa viestiä ihmisille, että välittää ja arvostaa heitä. Mutta hymy on myös helppo tapa piilottaa ikäviä tunteita. Se on ollut minulle monesti panssari, jonka alle paeta. Olen hymyillyt jopa hautajaiskuvissa, kun en ole osannut muuten reagoida kamalaan tunnetilaan. Välillä olo on vakava ja tekee mieli irvistää. Silloin se myös kannattaa tehdä.

P.S. Kilttinä olet varmasti myös saavuttanut asioita, joten älä soimaa itseäsi kiltteydestä. Vain ylikiltti keksii tehdä senkin…

Johanna Elomaan uudessa lasten satukirjassa Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit seikkailee erityisherkkä Pilvi Perhonen. Lämminhenkinen satukirja on suunnattu 6–9-vuotiaille lapsille. Kurkkaa uutuuskirja täältä:

Miten puhua narsismista lapsen kanssa?

Narsismi on vaikea ja raskas ilmiö, eikä siitä vieläkään ehkä haluta tai uskalleta aina puhua sellaisena, kuin se todellisuudessa näyttäytyy ja on. Yleiseen keskusteluun meidän ihmisten kärsimistä mielenterveyshäiriöistä ilman tuomitsevia katseita tai vähättelyä ovat jo päässeet esimerkiksi masennus ja ahdistus tai vaikkapa syömishäiriöt, mutta narsismia aiheena saatetaan yhä vältellä.

Syinä narsismikeskusteluun liittyvään välttämiskäyttäytymiseen voivat olla vähäinen tieto aiheesta ja se, ettei itse ole joutunut olemaan tekemisissä narsistin kanssa. Narsismi on myöskin sen verran vaikea ilmiö, että se voi olla yksinkertaisesti vain helpompi lakaista maton alle kaikessa mahdottomuudessaan. Pois silmistä, pois mielestä.

Voiko lapsen kanssa puhua narsismista?

Narsismin haitat ulottuvat tavallisesti koko perheeseen, jossa ne aiheuttavat erilaisia ja eriasteisia negatiivisia haittoja ja vaurioita. Lapset eivät valitettasti koskaan ole täysin suojassa aikuisen vakavilta mielenterveysongelmilta ja näin on myös narsismin kohdalla.

Vanhemmat, joiden suhteessa tai perhepiirissä esiintyy narsismia ja siitä aiheutuvia vaikeuksia kohtaavat usein ongelman: kuinka puhua lapselle siitä mitä tapahtuu ja voiko lapsen kanssa ensinnäkään nostaa narsismia esiin? Kannustan yleensä aina puhumaan, kunhan asiasta keskustellaan lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden.

Narsismia ei tarvitse nostaa terminä esiin, mutta tapahtumista voi puhua rohkeasti sellaisena, kuin aikuinen ja lapsi ovat tapahtumat kokeneet.

Vaikka lapsi ei olisi vielä kysynyt tai puhunut vaikeista tapahtumista, on hän melko varmasti jo tehnyt paljon omia havaintojaan.

Lapsen jäädessä yksin vaikeiden tapahtumien, ajatusten ja tunteiden kanssa, on hyvin mahdollista, että lapsen mielikuvitus alkaa luomaan omia päätelmiä tapahtumien kulusta, sekä syistä ja seurauksista. Tämä voi aiheuttaa lapsessa ahdistusta ja epävarmuutta.

Lapset hakevat syitä usein itsestä käsin ja voivat siten herkästi syyttää itseään esimerkiksi vanhempien välisistä riidoista.

Luota itseesi vanhempana. Sinä tunnet parhaiten lapsesi ja tiedät mitä hän pystyy vastaanottamaan. Luota kykyysi sanoittaa tapahtuneet, jolloin annat hyvin mahdollisesti lapsellekin sanat siihen, mitä hänkin on kokenut ja nähnyt.

Luota tunteeseesi siitä, mitä lapsi pystyy ymmärtämään ja käsittelemään, mutta luota ja usko myös siihen, että lapset ovat usein fiksumpia, kuin me aikuiset osaamme edes arvata.

Ohjeita keskusteluun yhdessä lapsen kanssa

Kuvitellaan tilanne, jossa narsistinen vanhempi pettää toistuvasti lupauksiaan lapselle, selittelee mitä oudompia tarinoita ja syyttelee toista vanhempaa tai lasta omista teoistaan.

Mitä pienempi lapsi on kyseessä sitä helpompi lasta on manipuloida ja saada tukemaan vanhemman sepittämää tarinaa/valetta. Jotta tilanne saadaan rauhoitettua ja lapsi saa toisenkin vanhemman näkökulman asiaan, on asiasta tärkeä keskustella avoimesti ja rehellisesti.

Keskusteltaessa tulee olla rauhallinen ja välttää haukkumasta lapsen toista vanhempaa. Lapsi on tavallisesti lojaali molemmille vanhemmilleen ja siksi on tärkeää, ettei hän joudu kuulemaan haukkuja vanhemmastaan.

  • Valitse keskusteluun rauhallinen ja mukava hetki, ehkä hetki, jossa leikit lapsen kanssa.
  • Älä painosta lasta puhumaan.
  • Jos lapsella on vaikea puhua asiasta, anna hänelle tilaisuuksia puhua ja anna lapsen valita hetki.
  • Kerro faktat tapahtuneesta.
  • Valitse sanasi ottaen huomioon lapsen ikä- ja kehitystaso.
  • Kerro maailmassa olevan paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia ajattelutapoja.
  • Kerro oma näkökulmasi asiaan.
  • Perustele oma näkökulmasi.
  • Jos lapsi tai sinä olet kokenut vääryyttä lapsen nähdessä kerro, että lapsen näkemä tai kuulema tapahtuma oli väärin, eikä niin saisi kohdella ketään.
  • Perustele miksi tapahtunut oli väärin ja miten asian olisi mennyt, kun se olisi mennyt hyvin ja (moraalisesti) oikein.
  • Pahoittele tapahtunutta ja kerro, että teet kaikkesi, ettei tilanne toistu.
  • Kerro ettei tapahtunut ollut lapsen syytä.
  • Kysy lopuksi lapselta hänen omaa mielipidettä asiaan.
  • Kuuntele, ole läsnä ja anna lapsen näyttää vaikeatkin tunteensa.
  • Kannusta ja tue lasta.
  • Kerro lapselle, että hän on turvassa ja häntä rakastetaan ja että hän on riittävä omana itsenään.

Lopuksi: Muistathan hakea apua ja tukea hyvin matalalla kynnyksellä, jos perheessä ilmenee vakavaa narsismia tai lähisuhdeväkivaltaa. Ensimmäinen askel on aina puhuminen sellaiselle, joka tuntuu aidosti kuuntelevan ja ymmärtävän sitä, mitä kodissanne ja perheessänne tapahtuu. Puhumisen taito on meillä kaikilla ja se mahdollistaa avun saamisen.

Lisätietoa lapsen tukemiseen:

mieli.fi – Vaikeat elämäntilanteet

punainenristi.fi – Lapsen tai nuoren auttaminen kriisitilanteessa

ouka.fi – Väkivalta perheessä

hel.fi – Miten ja milloin yhteys lastensuojeluun?

Syövästä selvinneen Arja Korisevan 5 elämänohjetta: ”Tee se, mistä haaveilet, jo tänään!”

 

Arja Koriseva kertoo hetkestä, kun sai kuulla sairastavansa syöpää: hän mietti, päättyykö elämä nyt tähän ja minkälainen tämä elämä oikein olikaan?

Selätettyään syövän Arja kokee olevansa entistä vahvemmin kiinni elämässä ja uskaltaa rohkeasti tavoitella unelmiaan. Tässä Arjan 5 elämänohjetta:

1. Kysy itseltäsi, mikä on tärkeää. ”Parantumisen jälkeen, entistä tiukemmin olen ajatellut, että aika täällä meillä on aika rajallista. Miten haluaisin käyttää sen? Millä mä haluan päiväni täyttää? Mistä mä nautin? Mistä saan voimia? Onko niitä asioita tarpeeksi mun elämässäni? Vai meneekö mun aika sellaseen, millä ei ole mulle niin merkitystä?”

2. Tee se, mistä haaveilet, jo tänään. ”Jos haluut vaikka patikoida halki Siperian, kirjottaa kirjan elämästä tai maalata taulun, säveltää laulun, niin tee se nyt. Jos se on ihanaa, niin tee se huomenna uudestaan. Kunhan ei tuu sitä, että vitsit, kun jäi tekemättä.”

3. Älä häpeä sitä, mitä olet. ”Tapahtuu virheitä ja tapahtuu asioita, mutta sitä ei tarvitse hävetä. Koen aina vaan voimakkaammin, että ne kaikki kuuluu elämään. Ja mä osaan nauraa itselleni, mulle saa nauraa. Mä en häpeä ihmisten edessä. Mulla ei oo mitään menetettävää.”

4. Ikä tuo tasapainoa. ”Ikä tekee paljon. Tulee enemmän sitä rauhaa tiettyihin asioihin ja tiettyjen asioitten käsittelemiseen. Mutta nuorena ihmisenä, kun sitä kipuaa, kiipii, haluaa päästä pitkälle ja korkealle ja nopeasti, ja piiskaa itteään ihan armottomasti – semmosissa hetkissä voi tulla sellanen, että se oma minä unohtuu. Joskus pysähtyminen saattaa olla tosi tehokas etenemiselle. Että kerkee aistia ja miettiä, et missä mennään.”

5. Unelmat kantavat. ”Unelmia pitää aina olla! Haluun rohkaista ihmisiä siihen, että pitää rohkeesti kokeilla. Ei kukaan oo määritelly takarajoja minkäänlaiselle tekemiselle. Niin kauan, kun meillä on into ja halu oppia, niin me opitaan. Niin kauan, kun meillä on uskallusta ja rohkeutta ryhtyä johonkin, niin todennäköisesti saavutetaan jotain.”

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image