Sivu 121 – Hidasta elämää

Joskus vaikeinta on antaa anteeksi itselleen – Sinun ei tarvitse kantaa taakkaasi ikuisesti

Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.

Kirjoittaja: Terapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moisio

Minusta yksi kauneimpia lauseita on: ”Anteeksianto vapauttaa sielusi”.

Elämän matkalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Meitä satutetaan ja me satutamme, tahallisesti tai tahattomasti, koska olemme ihmisiä. Ihmisyys on kaikenlaista rosoa, harvoin täydellistä ja virheetöntä.

Miksi anteeksi antaminen voi tuntua mahdottomalta?

Tosielämässä anteeksi antaminen on kuitenkin todella tiukassa. Katkeruus on sitä, että on jäänyt kiinni vihaan ja kaltoin kohteluun. Joskus halu antaa anteeksi puuttuu, koska anteeksianto voi tuntua siltä, että unohtaa väärät teot tai jotenkin alistuu sille, joka teki väärin.

Ihminen osaa olla ankara toisille, mutta usein olemme kaikkein ankarimpia itsellemme. Jos tunnet melkein koko ajan syyllisyyttä jostain, olo on riittämätön ja itseä soimaava, kannattaa pysähtyä ja kysyä: olenko ihan oikeasti tehnyt jotain väärin? Ja: vaadinko itseltäni liikaa ja tunnen syyllisyyttä, koska en ylety omiin ihanteisiini? Ja vielä: otanko vastuuta asioista, jotka kuuluisivat oikeasti jollekulle toiselle? Tai: elänkö omien arvojeni mukaan?

Ankaruus itseä kohtaan uuvuttaa, ahdistaa ja masentaa

On nimittäin aika tärkeää tunnistaa, mitä syyllisyys todella on. Useimmiten se on ankaraa sisäistä puhetta, joka aiheuttaa itseinhoa, uupumusta, ahdistusta ja masennustakin. Tällä ole mitään tekemistä sen tunteen kanssa, joka herää, kun todella tekee jotain väärin. Pyri vapauttamaan itsesi syyllisyyden taakasta ja antamaan itsellesi anteeksi ihan kaikki.

Anteeksiannossa on monta puolta. Se on tärkeää, mutta siitä voi tulla myös vaatimus. Tuntuu, että on pakko antaa itseä haavoittaneelle anteeksi.

Tärkeämpää minun mielestäni on haavan ja kivun lempeä hoivaaminen, jotta anteeksianto mahdollistuu. Anteeksianto on kuin jälkiruoka tai palkinto, joka seuraa siitä, että todella sydämestään menee omien kipujen äärelle ja vapauttaa vanhat kivut. Anteeksi voi antaa moneen suuntaan: itselle, toisille ja niille jotka eivät osaa tai pysty pyytämään sinulta anteeksi.

Anteeksiannosta voi kummuta kiitollisuus

Anteeksianto voi mennä niinkin pitkälle, että lopulta tuntee kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä on saanut ja joutunut kokemaan ja läpi elämään.

Anteeksi antamiseen tarvitaan usein empatiaa ja myötätuntoa. Empatia pyrkii ymmärtämään ja inhimillistämään asioita. Tämä koskee myös itselle anteeksi antamista.

Lue myös:

Jos tietäisit kuolevasi huomenna, keneltä pyytäisit anteeksi tänään?

Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.

Jos tietäisit kuolevasi huomenna, keneltä pyytäisit anteeksi tänään?

Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.

Kirjoittaja: opettaja, kirjailija ja retriitinohjaaja Susanna Erätuli

Siinäpä kysymys, johon mahtuu melkein koko elämä. Ei ihmekään, että se jättää jälkeensä hiljaisuuden.

Ehkä haluat väistää kysymyksen. Ei vielä, ei näin vaikeita, mietitään jotain muuta. Kuolema ja anteeksianto eivät ole kahvipöydän vakioaiheita, vaikka voisivat kyllä olla, sillä kumpikin koskettaa jokaista maan päälle syntynyttä.

Voi myös olla, että käyt kysymyksen kimppuun kiinnostuneena, itsetuntemusmielessä. Sisimmän tavoittaminen on kuin syvänmeren kalastusta. Et voi olla varma mitä haaviisi saat, mutta jospa saaliin.

Sukellatko kanssani syvyyksiin?

Kunpa olisin…

Lauluissa, elokuvissa ja tarinoissa tavoitellaan onnellista loppua. Elämässä täydelliset loput ovat kuitenkin harvinaisia. Asioita jää kesken. Riitoja jää sopimatta. Kaikki potentiaali ei välttämättä tullut käyttöön. Mahdollisuuksiin tartuttiin, mutta niitä myös menetettiin. Tehdyt virheet painavat mieltä, olkapäitä ja sydäntä, ja niitä löytyy jokaiselta.

Elämän sydänääniä kuulee ilman lausuttuja sanojakin. Ilmeet ja eleet puhuvat omaa kieltään ihmisen matkasta. Katso vaikka. Katso silmiä, katsetta, selän asentoa. Ne sanovat, kysyvät:

Oliko minulla merkitystä? Kenelle? Ketkä ovat ne lähimmät, joiden anteeksiantoa ja yhteyttä eniten kaipaan? Usein nämä ihmiset löytyvät edeltä tai viereltä. Vanhemmat, lapsi, puoliso tai ystävä. Vuosien jälkeenkin joku tulee uniin ja sisimmästä nousee riipaiseva toive: kunpa olisimme osanneet rakastaa. Kunpa olisin kuunnellut. Kunpa-lauseelle on monta lopetusta.

Missä kohdin matkaa rikoin elämää vastaan? Paljon on sellaistakin, jota en edes tajuaisi pyytää anteeksi. Ja sellaista, josta itse odotan anteeksipyyntöä, sydän nurkkaan käpertyneenä. Joskus tärkeintä on pyytää itseltään anteeksi. Anteeksi, että olin sivussa itsestäni!

Ehditkö pyytää anteeksi?

Todellinen anteeksi syntyy, kun sydän asettuu toisen asemaan. Sovintoa ei voi pakottaa ja aina siihen ei ole aikaa. Jos kuolema saapuu yllättäen, et ehkä ehdi pyytää, saada tai antaa anteeksi. Silloin työ on tehtävä sydämessä ja mielikuvissa, ja toivottava, että joku kuulee äänettömätkin pyynnöt.

Aina armoa ei saa, itseltä tai toiselta. Peruuttamattomiakin virheitä tapahtuu ja kaikkea ei voi unohtaa. Silloin voi tuntea olevansa todella yksin, ja maalissa kaikkea muuta kuin voittajana. Mutta armon perusta on siinä, ettei sen luokse tarvitse ponnistella, viimeisillä voimilla varsinkaan. Armo on turvaverkko, joka ottaa suojiinsa.

Taakka kevenee

Kaiken tapahtuneen ja persoonansa takana ihminen kai toivoo tavoittavansa jotain turmeltumatonta ja puhdasta. Etsimme tietä eteenpäin, emmekä halua tulla hylätyiksi. Jos vielä on aikaa, mikä vie kohti valoa? Mikä tekisi elämästä kevyempää, toiveikkaampaa, yhteistä?

Juuri keveydestä elämässä, kuolemassa ja anteeksiannossa on lopulta kyse, vaikka fyysisesti matka voi olla rankka. Kun myöntää tahattomat ja tahalliset virheensä tai antaa anteeksi, henkinen taakka kevenee.

Keneltä sinä pyytäisit anteeksi tänään?

Lue myös:

Joskus vaikeinta on antaa anteeksi itselleen – Sinun ei tarvitse kantaa taakkaasi ikuisesti

Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut kirkko.

Sisäinen turva tuntuu levollisuutena kehossa – Kokeile näitä harjoituksia, kun olosi on rauhaton

On vaikea tuntea olonsa levolliseksi, kun keho käy kierroksilla, ajatukset harhailevat, sydän pamppailee ja hengitys on kiihtynyttä ja pinnallista. Tämä kaikki tapahtuu kuin huomaamatta silloin, kun tunnemme olomme syystä tai toisesta stressaantuneeksi.

Stressi ei ole pelkästään mentaalinen tila, vaan myös kehollinen kokemus. Stressaantuneena hermostomme on ylivireässä ”taistele tai pakene” -tilassa saaden aikaan fysiologisia ja hormonaalisia muutoksia. Jotta olo voisi rauhoittua, täytyy kehon ensin rauhoittua.

Kehomme autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto koostuu kahdesta, toisiaan täydentävästä osasta: sympaattisesta ja parasympaattisesta hermostosta. Sympaattinen hermosto on aktiivisimmillaan stressitilanteessa. Se saa meidät valppaaksi, nostaa sykettä, kiihdyttää hengitystä ja valmistaa toimintaan. Parasympaattinen hermosto aktivoituu levon aikana. Se hidastaa sykettä, tasaa hengitystä ja auttaa lihaksia rentoutumaan.

Hermostomme kautta keholla on keskeinen rooli siinä, onko olomme turvaton ja levoton, vai rauhallinen ja luottavainen. Kun kehomme on stressitilassa, pelkkä käsky ottaa iisimmin ei useinkaan toimi. Itseään voi auttaa laskemaan kierroksia tuomalla läsnä olevan huomion omaan kehoonsa. Jos pysähtyminen tuntuu vaikealta, myös hidas ja tutkaileva liike auttaa tasapainottamaan kehoa ja mieltä.

Kokeile esimerkiksi seuraavia Lempeyttä keholle -korttipakasta löytyviä harjoituksia:

1. Levon hetki
Lepoa voi olla pienen pieni hengähdystauko kiireisenkin arjen keskellä. Lyhytkin tauko voi auttaa rauhoittumaan kehon äärelle. Varaa 2-10 minuuttia levon hetkeksi itsellesi. Pysähdy, sulje silmät ja hengitä muutaman kerran rauhallisesti. Anna uloshengityksen valua suusi kautta pehmeänä huokaisuna. Kun pysähdyt, tunnustele, miltä se tuntuu kehossasi? Miltä tuntuu hengittää ulos? Huomaatko, miten lyhytkin lepo voi rauhoittaa?

2. Anna kosketuksen luoda turvaa
Löydä mukava asento. Sulje silmäsi ja tunnustele, löydätkö jostain osasta kehoa voimakkaan tuntemuksen, kuten jännittyneisyyttä. Aisti erityisesti leuan, niskan, hartioiden ja rintakehän aluetta. Tuo toinen kämmenesi koskettamaan kehoasi kohdasta, jossa koet epämukavuutta. Hengitä sitä kohti. Toista sitten mielessäsi tai ääneen: Vaikka tunnen näin, olen tässä itseni vierellä. Huomaa, millaisia tuntemuksia herää.

3. Anna kehosi liikuttaa sinua
Ota tukeva seisoma-asento ja sulje halutessasi silmät. Lähde tunnustelemaan liikettä sisältä käsin. Voit aloittaa esimerkiksi pään hitaasta liikkeestä tai hartioiden ja käsien pyörityksestä. Pysy läsnä kehosi tuntemuksille ja etsi suuntia ja kohtia, joissa liike tuntuu hyvältä. Kun et mieti tiettyä harjoitusta tai koreografiaa, kehosi johdattaa sinut sinne, mikä tarvitsee huomiotasi. Käytä tarvittaessa apuna musiikkia.

Kun hermosto ei ole enää hälytystilassa, on sinun helpompi kokea yhteyttä omaan kehoosi ja tuntea jälleen maa tukevasti jalkojesi alla.

Huom. Jos jokin harjoitus herättää liian voimakkaita tunteita, ethän soimaa itseäsi tai pakota jatkamaan. Intensiivisten ajatusten ja tunteiden keskellä voit myös aina pysähtyä, kiinnittää huomion ympäristöön, hengittää hetken ja vasta sitten halutessasi jatkaa. Käännythän tarvittaessa ammattiavun puoleen.

Kurkkaa kortit täältä:

Luottamus, kunnioitus ja turva ovat parisuhteen peruspilareita

Kaikissa parisuhteen perustavanlaatuisissa tekijöissä on kyse yhteyden kokemuksesta. Kun arki etäännyttää, miten saamme luotua yhteyden kumppaniimme uudelleen tai paremmin? Miten voisimme kuulla arjen melskeessä oman äänemme ja säilyttää yhteys kumppanimme lisäksi myös itseemme? Miten luottamus ja kunnioitus näkyvät parisuhteemme arjessa?

Luottamus parisuhteessa rakentuu monesta eri asiasta

Luottamukseen liittyvät arjessa pienet teot ja sanat. Usein luottamuksen äärellä ajattelemme, että se on uskollisuutta. Sitä, että olemme luottamuksen arvoisia, jos olemme uskollisia. Todellisuudessa luottamus rakentuu monesta muustakin asiasta.

Luottamuksen äärellä voimme kysyä:

Pariterapiassa usein kysyn asiakkailta asioitam joissa he luottavat kumppaniinsa. Usein jäämme luottamuksen puutteen äärellä yhteen teemaan ja unohdamme, että luottamusta saattaa olla monessakin teemassa. Luottamuksen puutteen sijaan voimme pohtia, missä kaikkialla luottamusta on.

Luotanko siihen, että kumppanini tietää, mitä tahtoo, ja tekee parisuhteessamme valintoja omasta tahdostaan käsin?

Luotanko siihen, että kumppanini kuuntelee itseään, rajojaan sekä kunnioittaa rajojani?

Luotanko, että kumppanini tietää, mikä on perheellemme ja parisuhteellemme hyväksi ja mikä on haitallista?

Luotanko kumppanini kykyyn huolehtia perheestämme ja parisuhteestamme?

Luotanko kumppaniini vanhempana?

Luottamus ja kunnioitus seksissä

Luottamuksen rinnalla kulkee kunnioitus. Parisuhteessamme parhaimmillaan kunnioitamme kumppaniamme niin paljon, että annamme hänen olla oma itsensä. Emme yritä muuttaa häntä emmekä muutu itse kumppanimme vuoksi.

Kyky kunnioittaa kumppania on siis iso asia. Vaikka kumppanini olisi millainen haavoistaan ja menneisyydestään käsin, voinko silloinkin kunnioittaa häntä? Voinko kunnioittaa hänen unelmiaan, menneisyyttään ja tapaansa olla sellainen kuin on?

Seksin äärellä luottamuksella ja kunnioituksella on todella iso rooli. Luottamusta ja turvaa kysytään seksissä, rakastellessa ja orgasmissa. Näissä kolmessa kun antaudumme ja luovumme kontrollista, asetumme yhteyteen kumppanimme kanssa ja tunnemme nautintoa.

Voinko luottaa siihen, ettei kumppanini satuta?

Voinko luottaa siihen, ettei kumppanini arvostele minua ulkoisilta tai sisäisiltä ominaisuuksiltani?

Olenko turvassa kumppanini kanssaseksin äärellä?

Kunnioitanko minä kumppaniani, en kohtele häntä kaltoin enkä käytä hyväksi?

Luotanko siihen, että kumppani rakastelee rakkaudella?

Luotanko siihen, ettei kumppanini tahdo minulle mitään pahaa vaan kunnioittaa minua tavallisessa arjessa?

Kunnioitetaanko minua, jos vaihdan mielipidettäni?

Parisuhteessa olevassa turvassa voimme olla aitoja itseiämme

Turvassa, luottamuksen ja kunnioituksen äärellä, voimme olla seksuaalisesti vapautuneita, leikkisiä, rohkeita, arkoja, epävarmoja ja vapaita rooleistamme. Turvassa voimme tulla aidoksi itseksemme.

Turva tarkoittaa, että kumppanimme ei vahingoita meitä, vaikka paljastaisimme itsestämme arkoja, häpeällisiä puoliammekin. Turva on sitä, ettei kumppanimme käytä ”heikkouksiamme” meitä vastaan riitatilanteissakaan.

Toteutuuko turva ja laaja luottamus parisuhteessamme?

Kurkkaa Rakkaus on tekoja arjessa -kirja:

Uniikki: Nämä 7 ajatusta auttavat, kun elämä ahdistaa

Rap-artisti Uniikki kertoo, miten on oppinut tulemaan toimeen synkempien tunteiden kanssa.

Masennuksen ja paniikkihäiriökausien jälkeen Uniikki näkee tulevaisuuden toiveikkaana. Nämä asiat ovat auttaneet häntä tulemaan toimeen ahdistuksen ja vaikeiden tunteiden kanssa:

1. Puhuminen auttaa. ”Sillon kun oli paniikkihäiriö, mul oli vaan sellane olo, et mus on jotain vikana ja oli sellanen häpeä. Sit kun alkoi puhuu muille ihmisille, ni alkoi helpottaa tosi paljon. Ku vuosii myöhemmin tuli masennus ni taas tuli sama. Et mä oon jotenki rikki ja mus on jotain taas vikana. Kesti varmaan kuukausii ennenku mä uskaltauduin puhuu siit. Siitä alkoi taas paraneminen. Nykyään puhun mun tunteista avoimesti. Jos tarvetta puhua jostain, niin mä teen sen. Läheiset yleensä haluu sulle vaan hyvää.”

2. Et ole yhtä kuin tunteesi. ”Sä et oo yhtä kuin sun tunteet. Mä voin ajatella, et tunteet on tavallaan ku jotain pilvii taivaalla. Ne tulee ja ne menee. Et jos mua nyt ahdistaa, ni se on vaan yks pilvi tos ja sit se on poissa. Sit tulee joku toinen tunne ja se on parempi. Mut ne sun tunteet ei muodosta sua. Sä et oo yhtä kuin ne sun tunteet.”

3. Vaikeatkin vaiheet menevät ohitse. ”Kyl tunteet yleensä aina väistyy. Ku mulla oli se pahin masennuskausi päällä, ni mun on vaikee ees tunnistaa itteeni jälkikäteen. Silti sekin meni ohi.”

4. Olet itsellesi paras kaveri. ”Mä oon ollu aika ankara itseäni kohtaan. Mut jos sä ajattelet sun parast kaverii, jos se mokaa jossain elämän asias, niin et sä tiuski sille, vaan sä tsemppaat sitä. Et ens kerral paremmin. Niin sunhan pitäis olla sun itsesi paras ystävä. Sitä on pitäny opetella, ettei oo itelleen enää niin ankara. Koska se tuo ihan turhaan huonoi viboi et sä sätit ittees. Pitää olla iisimpi itselle.”

5. Uskalla olla oma itsesi. ”Saan itelle ihan mielettömästi siitä, et mä teen muille kivoi juttui. Et ehkä se et on kiltti ja empaattinen, niin joo, jotkut saattaa käyttää sitä hyväks, varmaan jossain ihmissuhteis on käytettykin, mut mä koen, et se tulee olee tulevaisuudes enemmänki sellanen tosi iso pääoma, mä koen sen vahvuutena.”

6. Arvosta hyviä päiviä. ”Oon oppinu arvostamaan niitä päiviä, ku on oikeesti onnellinen ja hyvä fiilis.”

7. Elämänpolkusi on tehnyt sinusta juuri sinut. ”Jos ei olis ollu vaikeuksii, en olis lähteny tälle tielle, enkä olis tässä nyt.”

Saku Tuominen: ”Ilman puita emme hengittäisi sekuntiakaan” – 6 yllättävää faktaa ihmisen ja luonnon yhteydestä

Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Saku Tuominen käsittelee uusimmassa kirjassaan Kuinka puut kasvavat (Otava, 2021) ihmisen suhdetta luontoon. Hän avaa kirjan kirjoittamalla suhtautumisesta eli siitä, miten käsittelemme tietoa, mitä saamme luonnon tilasta. Mitä emme pysty käsittelemään ja miksi.

”Nauramme ihmisille, jotka kyseenalaistavat osan tieteestä – huomaamatta, että teemme itse ihan samoin. Sivuutamme suuren osan sellaisista tutkimustuloksista, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mihin itse uskomme tai haluamme uskoa”, Tuominen kirjoittaa.

Saku Tuominen sukeltaa ihmismielen mekanismeihin ja sieltä ulos tutkailemaan sitä, mitä luonnossa tällä hetkellä tapahtuu – myös ilmastonmuutosta kiinnostavalla tavalla.

Tässä 6 kiinnostavaa faktaa Kuinka puut kasvavat -kirjasta:

1. Hengittäminen on elintoiminnoistamme herkin. Ihminen selviää hengissä ilman ruokaa noin 60 päivää ja ilman vettä noin 6 päivää. Ilman happea pärjäämme noin 6 minuuttia, ja ilman puita emme hengittäisi sekuntiakaan.

2. Jotta saisimme yhden purkillisen – siis yhden purkillisen – hunajaa, noin tuhannen mehiläisen täytyy vierailla noin kahdessa miljoonassa kukassa ja lentää yli sata kilometriä. Eli kun sekoittaa puolihuolimattomasti jogurttiinsa teelusikallisen hunajaa, kurkusta menee alas yli kymmenen mehiläisen koko elämäntyö.

3. Kiinaa suurempi alue menee sellaisen ruoan tuottamiseen, mitä kukaan ei koskaan syö. – – – Missä tämä hävikki syntyy? Puolet siitä syntyy kodeissa. Tämän mahdollistaa keinotekoisen alhainen hinta. Koska olemme tehneet kaikkemme, jotta ruoka olisi mahdollisimman halpaa, olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa sitä voi ostaa varmuuden vuoksi liikaa.

4. Puhallan ulos hiilidioksidia, jonka kasvit ottavat vastaan. Vedän sisään happea, jonka saan samoilta kasveilta. Koostun pääosin vedestä, joka on samaa vettä kuin se, joka sataa taivaalta alas.

5. Linnunradassa on tähtiä 200 miljardia, mutta 200 grammassa mikrobiyhteisöä on noin 38 tuhatta miljardia bakteeria. Eli gramma riittää, jotta saavutamme Linnunradan tähtien määrän.

6. Olen koomisen pieni osa ihmiskuntaa. Edustan noin 0,000000000128205:tä prosenttia maailman väestöstä. Mutta samaan aikaan kaikki päätökseni vaikuttavat moneen asiaan, moniin muihin ihmisiin.

Kuinka puut kasvavat -kirja lähestyy maailmaa ja elämää, luontoa ja etenkin ihmismieltä monesta yllättävästä näkökulmasta. Lue lisää ja tilaa kirja TÄSTÄ.

Läheisriippuvuudessa yksinjäämisen pelko hallitsee niin, että oma hyvinvointi jää kakkoseksi

Läheisriippuvuus on monin tavoin hyvin inhimillinen riippuvuus, sillä on täysin normaalia kaivata yhteyttä ja pelätä hylätyksi tuloa. Mutta silloin nämä inhimilliset kaipuut kääntyvät itseämme vastaan, kun olemme suhteessa itsemme kustannuksella. Läheisriippuvat taipumukset ovat monesti syntyneet varhain, ne ovat opittuja selviytymiskeinoja joidenka avulla olemme pyrkineet välttämään yksinjäämistä ja hylätyksituloa, sillä lapsena todella olemme riippuvaisia aikuisten huolenpidosta. Ei siis ihme, että kannamme läheisriippuvia selviytymiskeinoja mukana vielä aikuisuudessakin. Mitä ne selviytymiskeinot sitten ovat? Ylimiellyttämistä, ylisopeutumista, kontrollointia ja vaikeutta tunnistaa ja ilmaista rajojaan, muunmuassa.

Riippuvuuksien takana on aina jokin tarve tai pyrkimys. Jos emme näitä tunnista ja opi löytämään uudenlaisia keinoja näiden tarpeiden täyttämiselle, on toipuminen varsin epätodennäköistä.

Tyypiliisiä (ja täysin normaaleja) tarpeita joita läheisriippuvuuden taustalla usein on:

Tarve olla toiselle tärkeä, erityinen ja korvaamaton
Tarve saada rakkautta ja turvaa
Tarve kokea kuuluvansa
Tarve tulla hyväksytyksi

Lisäksi läheisriippuvissa ja turvattomissa suhteissa esiintyy usein ns. toistamispakkoa, ilmiötä jossa alitajuisesti haemme toisintoa jostain lapsuuden turvattomasta ihmissuhteesta, jotta se tarve joka jäi lapsena vaillinaiseksi tulisi viimein täytetyksi. Olemme usein lapsena tottuneet silloin etäiseen vanhempaan jolta olemme aina jääneet kaipaamaan enemmän. Ikäänkuin sisällä asuisi pieni avuton lapsi, joka tekee mitä tahansa ettei tule hylätyksi. Läheisriippuvuudessa alkaa ikäänkuin kadottamaan suhdetta itseensä. Omat tarpeet ja tunteet jäävät paitsioon ja rajoista on vaikea pitää kiinni, sillä pelkää toisen reaktiota. Ykkösprioriteetti on pitää suhde pystyssä ja muut tarpeet jäävät toissijaisiksi.

Läheisriippuvuus EI kerro ihmisen viallisuudesta tai tyhmyydestä, läheisriippuvuus koskettaa täysin tavallisia, älykkäitä ja empaattisia ihmisiä ,joilla on syvä inhimillinen tarve, tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Läheisriippuvuudesta toipuessa olisi tärkeää vahvistua itselleen rakastavaksi aikuiseksi, omaksi ensisijaiseksi turvan lähteeksi. Sillä vain siitä käsin pystyy myös ilmaisemaan mikä ei ole ok, mitä toivoo ja tarvitsee. Läheisriippuvuuteen taipuvaisella ei ole välttämättä yhtään kokemusta aidosti tasavertaisesta suhteesta, ja siksi onkin tärkeä muistaa: Olet tasavertaisen rakkauden arvoinen.

Jos tunnistat ylisopeutuneesi suhteessa, mikä hinta sillä on sinulle itsellesi?

Mitä tasavertainen suhde sinulle tarkoittaa?

Videolla puhun aiheesta lisää!

Miksi muutos on niin vaikeaa ja pelottavaa?

Ai että, miten olen joskus pelännyt, ettei mikään koskaan muutu. Mutta se on juuri sitä: pelkoa. Se, ettei meillä vielä ole kokemusta siitä mitä niin toivoisimme ei tarkoita, ettei se voi tapahtua. ⁠Pelko ei ole sama asia kuin elämän fakta. Arvottomuus ja turvattomuus saavat pelkäämään, etteivät asiat voi muuttua ikinä – ja myös sitä, että mitä jos kaikki muuttuu tai romahtaa. Arvottomuus saa uskomaan, ettei mitään parempaa voi tulla (koska ei muka ansaitse sitä) ja turvattomuus saa uskomaan, ettei muutoksista selviä, ja että kaikki menee huonosti. Samaan aikaan sekä turvattomuus että arvottomuus pitävät meitä kiinni tutuissa olotiloissa, koska alitajuisesti tiedämme jo pärjäävämme niissä. ⁠

Omalla kohdallani se on näkynyt esimerkiksi samojen tuttujen (hankalien) kuvioiden toistumisena parisuhteissa. Vaikka jokin skene ei tee ollenkaan hyvää, se on tuttu ja siinä osaa emotionaalisesti manööveerata – vaikka se tarkoittaisi vain juurikin sitä, että kykenee handlaamaan sivuutetuksi tulemisen tunteita, yksinäisyyttä tai jopa henkistä väkivaltaa.

Jos on kokenut vain sitä mitä tähänkin asti, voi olla vaikeaa uskoa, että muutos on mahdollista. Muutos kysyy halua tehdä itse jotakin toisin, oppia uutta. Vaikka ajattelisimme, että haluamme, että elämässämme jokin muuttuu, mikään ei voi muuttua niin kauan kuin ajatuksissamme, tunteissamme ja toiminnassamme kaikki tapahtuu kuten tähänkin asti.

Sisäisen maailman muutokset johtavat aina ulkoisiin muutoksiin. Ja toisaalta: sisäinen maailma voi muuttua, kun ensin ryhtyy ihan pienissä asioissa valitsemaan uutta. Turvattomuus ja arvottomuus saavat aikaan sitä, että pienennämme itseämme ja suostumme olosuhteisiin, joissa tarpeemme eivät täyty, tunteemme eivät tule kohdatuiksi ja se mikä meille on tärkeää, sysääntyy sivuun. Aikuisina on kuitenkin oma tehtävämme muuttaa asioita. Ja muutos on täysin mahdollista.

⁠
Muutos puolestaan kysyy sisäistä turvaa, koska se vaatii aivoilta ja keholta kapasiteettia synnyttää uusia hermoyhteyksiä eli omaksua uusia ajatuksia, uusia tunteita, uutta toimintaa ja uusia olotiloja – myös turvaa ja oman arvon kokemusta. Muutokset siis kuluttavat energiaa, ja alitajuisesti tiedämme tämänkin. Keho on energiatehokas ja vähän laiska: se käyttää samoja yhteyksiä kuin tähänkin asti – se on osaltaan taannut lajimme säilymisen. Jotta uusia hermoyhteyksiä voi syntyä, eli jotta voimme ajatella uutta ja nähdä itseämme uusin silmin, jotta havaitsemme mahdollisuuksia ja ammennamme uutta rohkeutta, tarvitaan psykologista turvaa. (Lue juttuni + katso video turvasta täältä). Pohjimmiltaan kaiken hyvän vastaanottaminen, unelmia kohti kulkeminen ja oman hyvinvointinsa puolesta valintojen tekeminen on sitä, että OPETTAA itseään olemaan ihan uusissa olotiloissa, sisäisyyden maisemissa ja tunteissa. Sen myötä alkaa vetää puoleensa uudenlaisia kokemuksia.

Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Muiden negatiivisuuteen ei tarvitse mennä mukaan – Tämä ajatus tukee tiukoissa tilanteissa

Kun olet tilanteessa, jossa toiset painostavat, puuttuvat tai ovat negatiivisia, muista että sinun ei ole pakko sopeutua tai mennä mukaan. On joskus todella vaikeaa pitää itsensä irrallaan (suorastaan houkuttelevasta) turhasta valittamisesta tai negatiivisuudesta. Mutta kuten hyvin tiedät, se on sen arvoista!

Ihana voimalause

Hengitä syvään, anna hartioiden laskeutua, kirkasta kasvosi ja toista mielessäsi tämä ihana voimalause:

Minulla on oikeus pitää oma selkeyteni tässä tilanteessa.

Tällä lauseella on voimaa. Et muistuta itsellesi: ”Älä nyt vaan mene mukaan.”, mikä saisi sinut vaan stressaantumaan enemmän. Sen sijaan muistutat itsellesi: ”Minulla on oikeus.” mikä osoittaa sinulle oman arvosi. Sinulla on oikeus valita toisin kuin muut. Sinulla on oikeus valita hyvin.

Sinulla on täysi oikeus olla selkeä, vaikka muut ympärilläsi valitsisivat sillä hetkellä jotakin muuta: uhriutumisen, tuomitsemisen, turhan negatiivisuuden tai valittamisen.

Voit aivan konkreettisesti tuntea miten olosi kevenee, kun toistat voimalauseen mielessäsi. Kasvoillesi nousee ehkäpä jopa pieni hymy, ja saat kaipaamaasi etäisyyttä ympäristöösi. Et enää sopeudu käyttäytymisesi ja tekojesi avulla ympäristöön, vaan keskityt tuntemaan läsnäoloa. Ja siitä käsin tunnet, mitä ihan oikeasti haluat sillä hetkellä tehdä. Miten ihana mahdollisuus!

Sopeutuminen negatiivisuuteen vs. sisäisen rauhan vaaliminen

On aivan liian helppoa sopeuttaa oma olo siihen, mitä ympärillä tapahtuu – vaikka se olisikin jotakin huonoa. Jos et ajattele mitään tai havahduta itseäsi, saatat mennä mukaan tylsään keskusteluun, josta sinulle tulee huono olo. Tai muiden tuomitsemiseen, vaikka kaipaisitkin keskustelua jossa sen sijaan kannustetaan muita.

Kulttuurissamme on hassu näkemys siitä, että negatiivisten asioiden näkeminen ja sanominen ääneen on ”realistista”, positiivisten ”haihattelua”. Tämä on aivan älytöntä, kyynisyyttä lisäävää ja haitallista.

Et voi vaalia elämässäsi mitään arvokkaampaa kuin yhteyttä sisäiseen rauhaan, läsnäoloon, selkeyteen – todelliseen itseesi. Kaikki meistä tuntevat tämän, mutta kaipaamme silti muistutusta siitä joka päivä. Tämä kirjoitus on yksi muistutus, ja ihana voimalause on toinen – sellainen, joka voi muodostua sinulle tavaksi, jos vain tahdot.

Lisää tätä? Kurkkaa tästä Mitran lempeät ja rohkaisevat kirjat Meidän vuosi ja Sydämen seksi!

Riitaa ei ole hyvä sopia liian aikaisin – Konfliktin 7 vaihetta

Jokainen meistä on ollut elämässään riitatilanteessa, sillä olemmehan ihmisiä. Jos on ihmisiä, on erimielisyyttä. Riitoja ei ole kuitenkaan syytä pelätä, sillä konfliktit ovat mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen. On mahdollista jopa ajatelle, että riitatilanteet nostavat näkyväksi epätasapainon tilan jossakin asiassa ja konfliktin kautta tilaan voidaan myös tuoda tasapaino.

Riitatilanteisiin pätee tietyt universaalit lainalaisuudet ja niissä on tietty kaari. Prosessin aikana on mahdollista oppia näkemään toinen uudessa valossa. Seuraavaksi käyn läpi konfliktin kaarta ja sen seitsemää eri vaihetta. Nämä hahmottamalla on mahdollisesti helpompi jatkossa olla itse osapuolena konfliktissa ja ymmärtää, että missä kohtaa voidaan aloittaa sovinnon tekeminen. Myös toisten auttaminen konflikteissa helpottuu. Seuraavat termit ovat konfliktiratkaisija Colin Craigin jäävuorimallista.

Konfliktit ovat mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen.

Riitatilanteet lähtevät siitä liikkeelle, että asiat alkavat ensimmäisenä 1. kytemään. Tätä vaihetta seuraa 2. kiristyminen ja tämä vaihe voi tilanteesta riippuen kestää tunneista vuosiin. Näihin vaiheisiin voisi esimerkiksi liittyä se, että kotona muut perheen jäsenet heittävät roskat ohi niille kuuluvasta astiasta, minä siivoan perässä, mutta en mainitse asiasta. Kaksi ensimmäistä vaihetta ovat sellaisia, että näitä ei useinkaan vielä tiedosteta. Kun konflikti alkaa tulla näkyväksi, niin alkupiste on ohitettu yleensä jo aikaa sitten. Kaksi ensimmäistä vaihetta jää usein huomaamatta.

Kolmantena vuorossa on 3. kärjistyminen ja tämän vaiheen jälkeen aletaan siirtyi varsinaiseen kriisiin ja kokonaisuuden neljänteen vaiheeseen eli 4. ylläpitoon. Tässä vaiheessa vihan tunne on voimakas ja osapuolet eivät ole valmiita sopimaan. Tämä seikka on erittäin tärkeä pitää mielessä. Mikäli sovintoon pyritään riidassa liian aikaisessa vaiheessa, niin pinnan alle jää asioita kytemään ja riita saattaa hyvinkin roihahtaa myöhemmin uudestaan. Asiassa ei ylläpitovaiheessa päästä juurisyiden lähteelle. Ihminen saattaa pitää konfliktista kiinni, koska kokee saavansa siitä
energiaa.

1. KYTEMINEN
2. KIRISTYMINEN
3. KÄRJISTYMINEN
4. YLLÄPITO
5. SUHTEIDEN LUOMINEN
6. TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN
7. SOVINTO

Konfliktissa keskeistä onkin juuri se tunne, että siitä koetaan saavan energiaa. Hetki, jolloin saatava muuttuu velaksi on merkittävä: kun tilanne ei anna enää energiaa, vaan vie sitä. Tässä kohtaa voidaan aloittaa riidan sopiminen ja siirrytään vaiheeseen viisi eli 5. suhteiden luominen. Tässä aletaan muodostaa todellista yhteyttä vuorovaikutuksen kautta osapuolien välille. Sovittelija on voinut olla jo aikaisemmin kuviossa mukana, mutta nyt hänen rooli muuttuu erityisen merkittäväksi. Tässä kohtaa voidaan aloittaa sovinnon teko.

Ihminen saattaa pitää konfliktista kiinni, koska kokee saavansa siitä
energiaa.

Todellinen muutos ja sovinto on vain mahdollista, jos osapuolet tulevat kuulluksi ja nähdyksi. Siitä onkin kyse kuudennessa vaiheessa eli 6. tunnistaminen ja tunnustaminen. Kyse on siitä, että pintaraapaisun sijaan päästään ongelman todelliselle lähteelle: ”kun heitätte roskiksesta ohi ja minä siivoan perässä koen, että minua ei kunnioiteta ja minun on myös vaikea kunnioittaa itseäni.”

Viimeinen ja seitsemäs vaihe on 7. sovinto. Tässä kohtaa kyse on siitä, että mistä muutoksista osapuolet ovat valmiita sopimaan, jotta riitatilanne ei enää roihahda. Sovitut asiat voivat olla hyvinkin pieniä. Esimerkiksi sovitaan kotisiivouksessa kaikille omat vastuualueet.

Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä.

Mikä estää sinua tekemästä sitä, mitä haluat? – Vapaudu mielesi vankilasta

Tuntuuko sinusta, että elämä on ahdasta? Haluaisit tehdä asioita erillä tavalla tai muuttaa elämääsi, mutta koet ettei se ole mahdollista? Ikään kuin jokin voima estäisi sinua sanomasta tai tekemästä toisin kuin haluat? Kyseessä voivat olla rajoittavat uskomukset eli introjektit. Miten uskomus voi olla niin vaikuttava?

Muistan useita hetkiä omasta elämästäni, jolloin olen tuntenut, että haluan muutosta, mutten kerta kaikkiaan ole voinut toimia toisin, vaikka halusin. Näkymätön vankila kuvailee mielestäni hyvin tuota kokemusta. Mitään estettä valita toisin ei näennäisesti ole, mutta jostain syystä se ei vaan ole mahdollista. Tämä kokemus voi synnyttää paljon turhautumista.

Jotta voisimme omaksua ja oppia uutta, tarvitsemme kykyä sisäistää, introjisoida. Lapsena olemme alttiina vanhempien, opettajien ja yhteiskunnan kasvatukselle, uskomuksille ja asenteille, jolloin väistämättä nielemme paljon pureskelematta. Nämä, vieraat asenteet ja uskomukset muuttuvat introjekteiksi, ikään kuin pureskelemattomaksi ruuaksi vatsassamme, joka alkaa myöhemmin närästämään. Voidaksemme elää omaa elämäämme, meidän täytyy ”pureskella” tuo omaksuttu, ”nielty” tieto, arvo, asenne tai mielipide.

Introjekti voi kuulostaa oman vanhemman ääneltä ajatuksissamme: näin saa tehdä, näin ei. Tiedostomattomat introjektit saavat meidät levottomiksi ja tunteemme ristiriitaisiksi. Kiellämme jonkin uskomuksemme vastaisen käytöksen ympäristössämme, jolloin tuomitsemme herkästi muita. Oma käytöksemme voi olla ristiriidassa uskomustemme kanssa ja tällöin voimme voida henkisesti pahoin tietämättä syytä. Introjektiosta kertoo ”pitäisi” ja ”täytyy” puhe, jota henkilö puhuu.

Introjektit eivät ole ainoastaan mielessämme olevia ajatuksia vaan syvällä kehossamme, tunneaivoissa oleva ilmiö. Siksi kun teemme jotain, joka on ristiriidassa uskomuksiemme kanssa, voimme kokea pelkoa tai häpeää. Olemme tarvinneet kasvattajiltamme saamiamme uskomuksia selviytyäksemme. Se osaltaan selittää sitä voimakasta tunnereaktiota, joka meillä voi tulla, kun toimimme uskomuksiamme vastaan. Kyseessä on jotain, joka tuntuu elämän ja kuoleman asialta.

Pureskelemattomat uskomukset voivat myös synnyttää pakonomaista ajattelua, joka voi ilmetä toisten ihmisten tekojen tuomitsemisena, vaikkei tekoihin sinänsä liittyisi mitään erityistä ongelmaa. Muistan useita tapauksia, jossa olen mielessäni tuominnut toisten käytöstä, kun he eivät ole noudattaneet ”sääntöjä” tai tehneet jotain mikä on terveellistä tai ”oikein”. Minun kohdallani on ollut varsin selvää, että tuomitsevat ajatukseni liittyivät vahvasti uskomukseen, joka tuntui koko kehossani. Nuo uskomukset ovat olleet: sääntöjä on noudatettava, on elettävä terveellisesti. Ajatuskin, että tekisin jotain sääntöjen vastaista, sai kehossani aikaan ahdistuksen tunteen. Sillä hetkellä minulle oli kyseessä elämän ja kuoleman asia.

Työelämässä introjektit ovat hyvin yleisiä. Esimerkkinä johtaja, joka uskoo, että yrityksen ”täytyy tietää mitä tehdä seuraavaksi”. Tai tiimi, joka hylkää idean, sillä se ei sovi siihen, miten ”asiat täällä tehdään”. Työelämään liittyy paljon uskomuksia, jotka muokkaavat toimintaamme töissä.

Introjektio on yksi mielen suojamekanismeista tai hahmoterapeuttisesta näkökulmasta kontaktityyli. Se on usein muiden mielen suojamekanismien taustalla. Esimerkiksi retroflektion taustalla voi olla introjektio. Hahmoterapiassa ei tavoitella niinkään muutosta vaan pyritään tukemaan asiakkaan kykyä valita. Kun voimme valita toisin, johtaa se usein muutokseen. Introjekteja voidaan käsitellä esimerkiksi tulemalla tietoisiksi niistä uskomuksista, joita meissä voi olla. Kenen ne ovat alun perin?

Harjoituksena voit listata mitä uskomuksia sinulla on. Mihin aiheisiin liittyy ”pitäisi” tai ”täytyy”-puhe? Voit kirjata ne ylös, kirjoittaen aina yhden uskomuksen yhdelle lapulle. Käy sen jälkeen ne läpi uskomus kerrallaan ja niiden uskomusten kohdalla, jotka haluat edelleen säilyttää muuta ”minun täytyy” -lause ”minä haluan” muotoon. Ne uskomukset, joita et enää tarvitse voit heittää roskakoriin!

Kuva: Bulkan Evcimen / Unsplash

Psykologin 3 neuvoa epäonnistumisen hetkelle – Näin teet virheistäsi vahvuuksia

Mainosyhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.

Outi Olani on 44-vuotias psykologi ja mestarimokailija, joka Mokasin – Käännä epäonnistumiset voimavaraksi -kirjassaan (Otava, 2021) kertoo avoimesti omista pienistä ja suurista epäonnistumisistaan – sekä siitä, miten kirvelevätkin mokat voi kääntää voitoksi.

Konkurssi, ulosotto, masennus, ero, epäonnistuminen opiskelupaikan pääsykokeissa ja työnhaussa, oman elämän sotkuisen vyyhdin selvittely… Mitä hyvää tällaisista tilanteista voi löytää?

Epäonnistumisen kokemus voi olla niin kipeä asia, että mieli laittaa liinat kiinni ja pyrkii keinolla millä hyvänsä helpottamaan tuskaista oloa. Mutta jos kivuliaaat tapahtumat lakaiseee maton alle tai käyttää jotain muuta vahingollista ratkaisukeinoa, ei pääse koskaan siihen vaiheeseen, jossa tuskallisista tunteista nousee jotain todella arvokasta.

Mokasin-kirjassa psykologi Outi Olani kertoo avoimesti oman värikkään mokailuhistoriansa. Lisäksi hän esittelee kolmivaiheisen metodinsa, joka auttaa käsittelemään epäonnistumisen aiheuttamia vaikeita tunteita ja kasvamaan entistä vahvemmaksi.

1. Palasina – Ota vaikeat tunteet ja hankala olotila rohkeasti vastaan

Ensimmäisessä vaiheessa olemme palasina. Häpeä, syyllisyys, viha ja suru ovat tuttuja tunteita mokan jälkeen. Niitä ei tarvitse pelätä. Ne ovat ihan paikallaan – kunhan ne ovat järkevässä suhteessa mokan vakavuuteen.

Joskus mokan aiheuttama häpeä on suhteettoman suuri, ja on mahdollista, että ylireagoit. Älä siis luota näihin tunteisiin, mutta ota ne vastaan ja salli itsesi olla palasina. Tässä vaiheessa tarvitaan tilaa ja hyväksyntää omille tunteille, tunnesäätelyapua tai ihan konkreettista apua.

Tuskaisen olon keskellä kannattaa myös muistaa, että vaikeidenkin tunteiden tunteminen on hyvä asia. Jos mikään määrä mokailua ei tunnu missään, on syytä huolestua. Kyvyttömyys kokea tunteita on tehokas tapa välttyä kurjan todellisuuden tuottamalta kivulta, mutta samalla katoavat palkitsevatkin tunteet. Jos näin on käynyt, edessä voi olla vuosien työ, jotta tunteita pystyy taas tuntemaan.

2. Kokoa itsesi – Tee tarvittavat korjaustoimenpiteet

Psyykkisen ensiavun jälkeen alkaa itsensä kokoamisen vaihe. Hieman rauhoittunut mieli keksii jo paremmin luovia ratkaisuja, ja tunteita voi alkaa kanavoida toiminnaksi.

Mitä korjausliikkeitä voisit tehdä, jos moka on sattunut henkilökohtaisessa elämässäsi? Miten työpaikalla voit olla tukemassa tiimiä, jonka jäsen on mokannut? Mitä tärkeää tietoa epäonnistuminen on tuonut tullessaan? Miten vastaavia mokia voisi tulevaisuudessa ehkäistä?

Jälkiä korjatessa ja toimintasuunnitelmaa luodessa on tärkeä pitää tosiasiat selkeinä mielessä. Mikä on päälleliimattua positiivisuutta ja mikä realistista uskoa omiin kykyihin?

3. Kultaliimaus – Opi uutta ja tee siitä osa omaa elämäntarinaasi

Tätä vaihetta kuvaa japanilainen korjausmetodi kintsugi, jossa hajonneen posliiniastian palaset liitetään yhteen kultaisella liimauksella, ja särkyneestä astiasta muodostuu uudenlainen taideteos. Kultaliimaus-vaiheessa virheitä ja epäonnistumisia ei yritetä piilotella, vaan säröille löytyy elämäntarinassa oma paikkansa.

Kultaliimauksen ydintä on oman varjopuolensa hyväksyminen. On lupa olla hieman härö. Kaikilla meillä on omat särönsä, vaikka usein käytämmekin valtavasti aikaa ja vippaskonsteja niiden peittelemiseen.

Mokat eivät määrittele sinua ihmisenä, vaan voit itse vaikuttaa tarinasi kulkuun. On tärkeää herkistyä kuuntelemaan, millaista tarinaa kerrot itse itsestäsi.

Epäonnistuminen voi olla lahja, joka muuttaa elämäsi

Äärimmäinen mokailukokemus saattaa täräyttää koko voimalla ja mullistaa elämäsi kulun, kuten Olanille kävi. Ehkä epäonnistuminen pakottaa pysähtymään ja muodostaa tienviitan tavalle, jolla jatkossa katsot elämää. Se voi saada pohtimaan arvojasi ja sitä, minkälaisille asioille haluat omistaa aikaasi.

Vaikka epäonnistuminen tekee kipeää, jonkin ajan kuluttua saatat havaita, että tasapainoasi järisyttänyt tilanne on ohjannut kohti jotain paljon parempaa ja enemmän omaa.

Kun ihminen on tyytyväinen omaan kultaliimauksensa kädenjälkeen, hän on sinut oman itsensä, elämäntarinansa ja mokiensa kanssa. Voisiko jopa olla niin, että heikkoutesi ovatkin itse asiassa supervoimiasi?