Kerran keittiöstä kuului reilun puolen vuoden ikäisen siskonpoikani aivan vastustamatonta naurua. Kun menin katsomaan, hän kikatti mahallaan lattialla eteensä sattuneelle kuivalle sipulinkuorelle, joka liikkui hänen hengityksensä tahdissa. Itse sipulinkuorikin oli viehättävä siinä keikkuessaan, mutta suurin ilo tuli varmaan vastavuoroisuudesta. Aivan kuin sipulinkuori olisi vastannut lapsen hengitykseen ja nauramiseen.
Lapsille koko maailma on uusi, ja he katsovat sitä uteliaina ja avoimin mielin. Jokainen pienikin asia on mielenkiintoinen ja huomion arvoinen. Uuden etsimisen ja löytämisen vuorottelu saa aivojemme palkitsemiskeskuksen tuottamaan iloa ja mielihyvää.
Kun aikuisinakin annamme itsellemme luvan pysähtyä pienten asioiden ääreen, saatamme löytää itsestämme samanlaisen sisäisen lapsen avoimuuden ja uteliaisuuden sekä löytämisen ja oivaltamisen ilon. Pienten asioiden maailmassa ihmeteltävien ja ihasteltavien asioiden runsaus on loppumaton. Sen oivaltamalla elämä tarjoaa koko ajan eteemme ilon aiheita, joista nauttia.
Pienet asiat voi huomata ainoastaan olemalla läsnä kussakin hetkessä. Lapsen elämässä nykyhetkessä oleminen on luonnollista, koska hänellä ei ole selkeää käsitystä menneestä ja tulevasta. Niin hän on myös luontevasti avoinna onnellisuudelle, joka voi toteutua vain olemalla läsnä tässä hetkessä.
Meillä aikuisilla usein iso osa päivästä menee ilman läsnäoloa. Mieli harhauttaa meidät huomaamattamme jatkuvasti irti läsnäolosta ja elämä jää kulkemaan vieressämme.
Onneksi voimme tietoisesti haastaa mielemme automaattisen toimintatavan ja tuoda sen tähän hetkeen. Tähän ainoaan hetkeen, jossa voimme elää omaa elämäämme ja jossa voimme olla läsnä omassa elämässämme.
Silloin ihan pienet asiat voivat saada aikaiseksi suurta iloa ja riemua.
Älä itke. Älä ole surullinen. Älähän nyt. Ei tarvitse itkeä. Ei ole syytä itkeä.
Kun toisella on paha mieli, suusta saattaa päästä automaattisesti sanat, jotka tarkoittavat hyvää, mutta joiden vaikutus voi olla ikävällä tavalla kauaskantoinen. Saattaa olla, että sanat tulevat sellaisina lohdun sanoina, jotka on itse saanut kuulla silloin, kun on ollut paha mieli.
On ollut aikoja, kun tummat ja herkät tunteet ovat olleet vaikeita kohdattavia. Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun yleistettynä miehet ovat pysyneet hiljaa kokemuksistaan ja naiset ovat yrittäneet yksin tai miesten rinnalla rakentaa maata. Ei ole ollut tilaa eikä aikaa tunteille. Eikä olisi ollut edes osaamista eikä tukea.
Tunne on kamala, kun se vyöryy läpi kehon ja antaa mielelle sävyjä. Se tunne, joka saa itkemään sisäistä tummuutta ulos, sattuu. Tekee kipeää. Jokainen meistä ihmisistä tietää sen. Kun toinen alkaa itkeä, palaamme oman tunteen ääreen. Tiedämme toisen kivun, saatamme jopa tuntea sen. Myötätuntoisina ihmisinä emme haluaisi kuuna päivänä toiselle sellaista olotilaa. Älä itke, suusta pääsee.
Mutta nykyään jo tiedämme, että tunne ei käskemällä poistu. Itku voi loppua, mutta kipu ei. Yksi kärsii, mutta kanssaihimisen ei tarvitse. Mutta niin jäämme yksin jokainen vuorollamme oman kipumme kanssa. Itkemme sisäänpäin. Sisäänpäin itkeminen ei puhdista, vaan tunne sisällämme saa vallan. Se värittää ajatuksia, uskomuksia, elämänasennetta, maailmanvärejä. Ihan kaikkea.
Tunne tulee ja menee omalla aikataulullaan, mutta se menee vain, jos sen antaa myös olla: tulla, olla ja mennä. Tutkimuksista tiedetään, että tunteen nimeäminen aktivoi aivoissa alueen, joka tekee havaintoja. Kun teemme havaintoja, emme ole tunteessa niin sisällä, että emme löydä tietä ulos. Kyse on siis siitä, miten aivomme toimivat. Mutta ennen nimeämistä on täytynyt hyväksyä tunne ja antaa sille tila. Itke, itke, itke, niin, että tunnet tunteen kaikki olomuodot: miltä se tuntuu kehon eri osissa? millaista tarinaa se kertoo eli millaisia ajatuksia tunne tuo mukanaan?
Meillä aikuisilla on paljon tietoja ja taitoja, mitä lapsillamme ei ole, mutta tunnetaitoja joudumme opettelemaan alkeista saakka lasten kanssa yhdessä. Olkoon tämä se vedenjakajasukupolvi, joka ei enää kieltänyt itkemästä vaan antoi halauksen ja turvallista tilaa tunteelle.
Lohtu on sitä, että syleilee tunnetta. Omaa tai toisen omaa.
Kurkkaa värikkäät tunnetaitokortit lapsille tästä.
Sisäinen turva on levollisuutta, yhteyttä itseen, omiin tunteisiin ja intuitioon. Luottamuksen fiilistä. Voisi sanoa, että läheisriippuvuus johtuu sisäisestä turvattomuudesta (ja häpeästä), joka syntyy jo varhaisissa vaiheissamme. Perusturva syntyy ensimmäisen elinvuoden aikana ja sen jälkeen vahvistuu tai horjuu kasvuvaiheissamme ja elämän kokemusten myötä.
Moni meistä kantaa hermostossa turvattomuutta jo lapsuudesta asti – se on normiolo, jota ei siksi edes huomaa. Ihana juttu on, että aikuisuudessa itselleen voi rakentaa ihan uuden turvan pohjan. (Videolla kerron, miten vauva-aika vaikuttaa turvan syntymiseen tai sen puutteeseen, sekä kuinka sisäistä turvaa voi oppia luomaan vankaksi pohjaksi hyvinvoinnilleen).
Turva on psykologinen tila, mutta syntyy hermostossa. ELI: psykologista turvaa luodaan myös KEHON kautta. Turva syntyy, kun parasympaattinen hermosto aktivoituu: stressihormoni poistuu kehosta, lihasjännitykset laukeavat, hengitys syvenee, aivojen kapasiteetti vapautuu selviytymisestä uuden oppimiseen ja oivaltamiseen, emotionaaliseen kypsymiseen ja itsen toteuttamiseen. Turvaa voi aikuisuudessaan luoda tietoisesti hengittämällä, kiirettä vähentämällä (eli tietoisesti hidastamalla), lempeällä liikkeellä, kosketuksella, kaikella, mikä tuottaa syvää rentoutusta. Sitä saa opetella – kun tekee jonkin aikaa päivittäin, homma alkaa helpottua. Alla listauksia turvan ja turvattomuuden piirteistä ja videolla lisää sisäisen turvan luomisesta.
Turvaa / levollisuutta voi alkaa vahvistaa ottamalla rauhoittavaa tilaa itselle. Usein se on tosi haastavaa – eli kaikenmaailman eksjyyssit pukkaavat kehiin ja kiire ja suorittaminen ja muut selviytymiskeinot sen kuin jatkuvat. Auttaa, kun tunnistaa turvan ja turvattomuuden piirteitä ja saa työkaluja sisäisen turvan synnyttämiseen. Puhun uudessa Sydänvoimaa muutokseen -kirjassani laajasti turvasta ja turvattomuudesta ja sen vaikutuksesta valintoihimme ja siihen, kuinka elämää koemme ja mitä itsellemme sallimme. Turvan ja oman arvon kokemus kulkevat käsi kädessä.
Kun sisäinen turva vahvistuu, ihmissuhteissaan ja elämänpolullaan uskaltaa tulla näkyvämmäksi. Uskaltaa ilmaista tarpeitaan, tunteitaan, toiveitaan ja rajojaan suoraan, haavoittuvaisesti, vastuun omasta sisäisyydestään ottaen niin, ettei syytä toisia tai projisoi omia tunteitaan ja prosessejaan toisiin. Se on läheisriippuvuudesta vapautumista ja todelliseen läheisyyteen kasvamista – sekä itsen että toisten kanssa.
Kuva: Unsplash
Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Kulttuurissamme on vallalla ylettömän vaatimattomuuden vaatimus. Oma kehu haisee, oli lapsuudessani yleisesti käytetty lause. Silloin ei todellakaan kannustettu arvostamaan omia kykyjä, taitoja tai ominaisuuksia. Jos erehtyi sanomaan jotain myönteistä itsestään, vastauksena saattoi olla muistutus kissan hännän nostamisesta.
Myös aivojemme kielteinen vinouma saa mielemme herkästi keskittymään ja juuttumaan niihin piirteisiimme, joita pidämme heikkouksinamme. Katsomme itseämme ikään kuin viallisten silmälasien kautta tai rikkinäiseen peiliin tuijottaen. Se saa meidät vertailemaan itseämme filtteröityihin some-julkkiksiin tai tuntemaan alemmuutta ystävän lomakuvia selatessa.
Kuka tai mikä kieltää meitä kokemasta itseämme kauniiksi, taitavaksi tai hyväksi? Annammeko itse itsellemme luvan nähdä itsemme hyvinä ja kauniina?
Omien onnistumisten tai saavutusten kertominen tai niistä iloitseminen ei ole ollut – eikä ole yhä edelleenkään – ihan suotavaa. Sen sijaan hyvin helposti vähättelemme itseämme tai meille kuuluvaa. On luvallista arvostella itseään. Mutta menepä sanomaan, että pidät itseäni ihan kauniina tai onnistuit hienosti tärkeässä tavoitteessasi. Voi miten itserakas ja itseäsi täynnä oleva ihminen tunnet silloin olevasi.
Lisäksi me usein puhumme itsellemme rumasti. Me vähättelemme, vertailemme, arvostelemme ja paheksumme itseämme. Kuitenkin itsetunto rakentuu sille, miten näemme itsemme, suhtaudumme itseemme ja ajattelemme itsestämme. Jos mielemme keskittyy korjaamaan heikkouksia, se näkee vain heikkouksia. Jos ajatukset ja arviot itsestämme ovat ankeita, niin meidän on vaikea arvostaa itseämme. Onneksi voimme aina vaihtaa näkökulmaa.
Huomaa hyvyytesi
Usein heikkouksina pitämämme ominaisuutemme tuovat mukanaan hienoja vahvuuksia. Ujo ja hiljainen voi moittia itseään, kun ei saa mielipidettään sanotuksi isommassa ryhmässä. Mutta samalla hän saattaa olla loistava kuuntelija ja ymmärtää hienovaraisesti muiden ajatuksia ja tunteita. Tai joku toinen voi nolostella helposti silmiin kihoavia kyyneleitä, jotka vain kertovat, miten vahva myötäelämisen kyky hänellä on.
Seuraavan kerran kun mielesi lähtee huomauttelemaan heikkouksistasi, niin tunnista ja muista, mitä upeita vahvuuksia tuon kyseisen piirteen rinnalla kulkee. Eräällä ystävälläni on hieno tapa todeta ihan ääneen: ”Vahvuuteni ovat muualla”.
Sillä jokaisella on luonteenvahvuuksia. Hienoja ominaisuuksia, joita käytämme usein. Valitettavasti ne ovat vain niin luontaisia meille, että arjessamme emme kiinnitä niihin huomiota. Reilulle ihmiselle on vain ihan tavallista olla reilu tai sinnikkäälle sinnikkyys on vain tapa toimia.
Kun tulemme tietoisiksi vahvuuksistamme, voimme niihin keskittymällä ja niitä käyttämällä vahvistaa niitä. Vahvuuksiamme vahvistamalla heikkoudet heikkenevät samalla ihan itsestään. Luonteenvahvuutemme tuovat esiin sisäisen ja arvokkaan hyvyytemme.
Tunnista luontaiset vahvuutesi
Mitä seuraavista luonteenvahvuuksista voit tunnistaa itsessäsi? (Lähde: Lotta Uusitalo-Malmivaara kirjassa Positiivisen psykologian voima.) Netistä löytyy myös luonteenvahvuustestejä avuksesi.
Luovuus,
uteliaisuus,
arviointikyky,
oppimisen ilo,
näkökulmanottokyky,
urheus,
sinnikkyys,
rehellisyys,
innokkuus,
rakkaudellisuus,
ystävällisyys,
sosiaalinen älykkyys,
ryhmätyötaidot,
reiluus,
johtajuus,
anteeksiantavuus,
vaatimattomuus,
harkitsevuus,
itsesäätely,
kauneuden ja erinomaisuuden arvostus,
kiitollisuus,
toiveikkuus,
huumorintaju,
hengellisyys.
Kun tunnistat omia luontaisia vahvuuksiasi, koet vahvuuksien kautta toimimisen tuottavan hyvää oloa itsellesi, mikä motivoi käyttämään niitä jatkossakin. Vahvuuksiesi käyttäminen vie sinut myös lähemmäksi ydintäsi. Tulee tunne, että tämä on juuri minua eli se lisää itsetuntemustasi ja itsesi hyväksyntää. Lisäksi elinvoimaisuutesi tuntuu vahvistuvan, sillä vahvuuksien kautta toimiminen enemminkin virkistää ja lisää voimia kuin vie niitä.
Kun opimme tunnistamaan vahvuuksiamme, huomamme niitä myös muissa. Voimme toimia kuin peileinä toisillemme sanoittaen ja osoittaen toistemme vahvuuksia. ”Olitpa ystävällinen, kun autoit minua.” tai ”Osoitit asiassa kyllä hienoa näkökulmanottokykyä.” tai ”Toiveikkuutesi saa meidät muutkin uskomaan asiaan.” Tällaiset pienet lauseet, joilla on kuitenkin suuri merkitys, lisäävät vastavuoroista kunnioitusta.
Hyvyytesi on jo sisälläsi, anna sille lupa tulla esiin. Ja anna itsellesi lupa nähdä itsesi hyvänä ja kauniina.
Mietipä jos sinua vaivaisi jatkuvasti toisten tunteista kuormittuminen, rajojen tunnistamisen vaikeus, liiallisuuksiin menevä empatia, metelistä väsyminen, riittämättömyyden tunne, jatkuva analysointi ja murehtiminen ja ylikierroksilla käyminen. Sitten siihen tulee joku, joka toteaa, että koittaisit sinäkin kasvattaa paksumman nahan. Tai ehdottaa, että otat asiat vähemmän vakavasti. Tuntuisiko hyvältä ja kannustavalta kuulla olevansa ylitunteellinen, liian helposti väsyvä, yliherkkä tai ylidramaattinen?
Nämä ovat lausahduksia, joita moni erityisherkkä kuulee lähipiiriltään. Useilla on jo valmiiksi riittämätön ja jotenkin muita huonompi olo. Itsensä ja oman herkkyytensä ymmärtäminen ja hyväksyminen ei aina ole helppoa sellaisessa ilmapiirissä ja kulttuurissa, missä arvostetaan reippautta, itsenäisyyttä, pärjäämistä, suorittamista ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Kun synnynnäiset temperamenttipiirteet tuovat mukanaan herkkyyden ärsykkeille, taipumuksen kääntyä sisäänpäin ja prosessoida asioita syvällisesti, huomata monenlaiset hienovaraiset vivahteet ympäristössä ja aistia voimallisesti paitsi omat, myös muiden tunteet, on kovin vaikea istua siihen muottiin, jota meille tarjotaan.
Ei onneksi tarvitsekaan. Tavanomaista herkemmän ihmisen tärkein voimavara on itsetuntemus. On hyvä tietää
Millainen minä olen?
Miksi reagoin tietyllä tavalla?
Mitä haluan?
Mikä on minulle tärkeää ja hyväksi?
Mikä ei ole minulle hyväksi?
Miten voin pitää huolta itsestäni?
Kun on selvillä omista synnynnäisistä ominaisuuksistaan, opituista malleista ja omista tarpeistaan ja voimavaroistaan, on mahdollisuus muokata omaa sisäistä ja ulkoista maailmaansa siten, että on hyvä olla omana itsenään. Meille on valitettavasti ajan saatossa opetettu, että itsetutkiskelu on omaan napaan tuijottamista ja itsestä huolehtiminen on itsekästä. Muut ensin ja sitten vasta itse. Se on resepti, jolla moni herkkä ja tunnollinen on vetänyt itsensä aivan piippuun.
Ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on ja saada tukea. Kuten eräs erityisherkkä tuttuni minulle kirjoitti:
Kaipaan tukea sille herkälle pienelle tytölle sisälläni, joka haluaa vain kaikille hyvää ja joka haluaa myös tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Herkkyys ei onneksi ole pelkkää kuormittumista ja ylikierroksilla käymistä. Se on muun muassa sydäntä pakahduttavaa onnentunnetta, kauneudesta haltioitumista, myötäelämisen kykyä, tarkkanäköisyyttä, intuitiivisuutta, eläytymiskykyä, luovuutta ja elämän mysteerin ihmettelemistä.
Avaan silmäni ja tunnen oloni rauhalliseksi. Levolliseksi jopa. Noin kolme sekuntia myöhemmin todellisuus iskee tikarin lailla vatsaani. Mieleeni palaa se kaikki, minkä unen turvasatama hetkeksi pyyhki muististani: Isäni kuoli eilen. Hän on poissa. Lopullisesti! Se ei ollutkaan vain pahaa unta, josta voin herätä, vaan painajainen, joka alkaa herätessä. Painajainen, joka vain jatkuu. Suru pusertaa rintaa. Se jäytää vatsaa ja tykyttää ohimolla. Suru valtaa minut. Hyökyaallon lailla se jyrää päälleni ja jättää minut alleen. Enkä tiedä, miten voisin päästä takaisin pintaan.
Suru on viiltävää kipua ja sydämestä kumpuavaa sielun ikävää. Suru on luopumista jostain, mikä on meille tärkeää, merkityksellistä ja rakasta. Usein surun rinnalla kulkee voimattomuudentunne – miksi en vaan voi muuttaa tai korjata tilannetta ja jollain taianomaisella tavalla palauttaa kaikkea ennalleen?
Suru on hyvin kokonaisvaltainen tunne, jota monen on vaikeaa sietää. Surua vähätellään, vältellään ja jopa turrutetaan. Se yritetään saada sovitettua tiettyihin ennalta määritettyihin aikaraameihin, suruaikaan, jonka aikana surua on rajallisessa määrin soveliasta tuntea. Suru ei kuitenkaan noudata ennalta sovittuja kaavoja, sääntöjä tai määräaikoja. Se tulee, kun on tullakseen ja monesti jää pysyväksi seuralaiseksi: alivuokralaiseksi, joka ei jätä rauhaa ja jota ei pysty häätämään, mutta joka ei maksa vuokraa.
Niin surullista kuin suru onkin, se on myös tärkeä ja hyödyllinen tunne. Surun ytimestä löytyy aina rakkaus, ne ovat erottamaton kaksikko. Mitä suurempi suru, sitä suurempaa on myös rakkaus. Siten ainoa tapa karistaa suru, on päästää irti rakkaudesta. Ja mikä olisikaan surullisempaa kuin rakkaudesta luopuminen?
Kun pystymme näkemään surun kumpuavan rakkaudesta, suru alkaa muuttua. Se ei poistu, ei ehkä edes vähene, mutta jotain tapahtuu siitä huolimatta. Kenties surun syvä mustuus alkaa saada sävyjä tai ehkä kyynelten keskellä huomamme myös hymyilevämme jollekin erityiselle yhteiselle muistolle.
Isäni kuolemasta on kulunut jo lähes 15 vuotta. Suru ja kaipaus eivät ole kadonneet, ne ovat osa minua. Toisinaan kaipaus lyö päin kasvoja kivulta tuntuen. Kuitenkin aina, kun suru nostaa päätään, se tuo mukanaan toisen tunteen, joka on kiitollisuus. Miten kiitollinen olekaan yhteisestä matkastamme – ajasta, jonka saimme viettää yhdessä. Miten kiitollinen olenkaan, että olen voinut rakastaa niin syvästi, että se tuntuu edelleen.
Intuitio on aina ”oikeassa”, mutta meillä voi olla paljon pelkoa ja ehdollistumia, jotka estävät kuulemasta sitä. Yleensä aina nuo ehdollistumat liityvät sisäiseen turvattomuuteen, pelkoihin ja pitäiseihin. Saatamme odottaa itseltämme, että kun sydämen ääni sanoo, että tämä parisuhde, työkuvio tai harrastus alkaa olla peruuttamattoman kulahtanut, sille pitäisi osata (ja uskaltaa) simpsakasti tehdä jotain. Jumitamme silloin, kun sisäinen turvamme ei ole vahvistunut, eli elelemme olosuhteissa, jotka energeettisesti mätsäävät turvattomuuteen ja arvottomuuteen. Kun sisäinen turva alkaa vahvistua, myös itsearvostus vahvistuu. Ja se mahdollistaa uusien valintojen tekemisen, sydämen äänen mukaan toimimisen.
Saatamme joskus myös luulla, että jos asiat eivät menekään niin kuin mieli oli intuition ääntä tulkinnut, homma on pielessä.Eräs asiakkaani haaveili ihanassa talossa luonnon keskellä asumisesta ja levollisesta hoitotyön tekemisestä. He etsivät miehensä kanssa taloa, ja kokivat löytäneensä juuri oikean saatuaan paikasta hyvät vibat. Pariskunta pyyhälsi neuvottelemaan pankista lainatarjouksen, mutta talokauppa menikin sivu suun. Intuitiivinen asiakkaani oli ihan hajalla: ”eikö sisäinen ohjaukseni toimikaan, eikö unelmani olekaan mahdollinen?”
Kyllä intuitio toimii, mutta asiat eivät aina mene niin kuin mieli on sen viestiä tulkinnut. Koska asiakkaalleni tuli talosta niin hyvät tunnelmat, voi olla, että homman pointti olikin mennä saman tien pankkiin ja saada hyvä lainatarjous. Paitsi että oikea talo tulisi kohdalle oikeassa kohtaa, asiakkaani elämään on ilmaantunut kaikenlaista muuta mitä hän ei osannut vielä talokauppakohdassa uumoillakaan. Sisäinen johdatus näkee kirjaimellisesti mielettömän suuren kuvan. Siksi korostan niin paljon sisäisen, psykologisen turvan rakentumisen merkitystä – uskaltaaksemme olla tietämättömyyden tiloissa ja johdatuksessa. Sen sijaan, että vaipuisimme takaisin vanhaan arvottomuuteen masistelemaan.
Olen oppinut kysymään itseltäni, miten jokin voisi olla mahdollista ilman, että minun tarvitsee tietää, miten se olisi mahdollista
Sydänpoluillaan voi tehdä sen, mitä intuitio seuraavaksi askeleeksi ehdottaa, ja sitten päästää irti. Kivasti sanottu, mutta useinhan kuumotamme jänskäyksissämme. Iso osa sydänpolkujen alkumatkaa varsinkin on kysymysten tiloissa olemista. Jos haluaa olla eläväisesti ja intiimisti ihmissuhteissa, omassa elämässään ja ilojutuissaan, matkaan kuuluvat kaikki elämän tunteet ja pihalla olemiset. Mistä muualtakaan merkityksellisyyden fiilis ja kasvu kumpuaisivat?
Joskus kun olemme ihan hädässä, jauhamme, että ”ei auta kuin luottaa ja joku tarkoitus tälläkin on”. Se kuulostaa turvattomalta ja vähän vaativalta itseä kohtaan. Mitä jos ei tarvitsekaan luottaa ja löytää mitään merkityksiä väkisin, vaan suostua olemaan rehellisesti pihalla ja jeesailemaan itseään? Silloin kun ei luota tai tiedä, ei ehkä kuulukaan. Joskus uskomus siitä, että pitäisi luottaa kumpuaa vanhasta, sisäisestä paradigmasta jonka kuuluukin purkautua. Jos vähän mentaalisesti väkisin ”luottaa” siihen, että kyllä tämä tilanne vielä työpaikalla tai parisuhteessa helpottaa, väistääkin ehkä sydäntotuuttaan ja syvempää intuitiota siitä, että niiden on aika mennä ja jonkin uuden saapua kehiin.
Kun sisäisyydessä tapahtuu syviä muutoksia, on ihan luonnollista olla luottamatta mihinkään ulkoiseen. Voisiko oppiakin luottamaan itseensä, omaan kykyynsä luoda itselleen turvaa ja rauhaa? Suositukseni on suostua olemaan kujalla ja samalla ilahduttavasti huolehtia itsestään. Sydämen ääni valaisee polkua aina seuraavalle lyhtypylväälle asti. Jokaisen askelen ja etapin myötä sydän avautuu vastaanottamaan seuraavan askelen. Sydän avautuu yhä suuremmin intuition virtaukselle ja sen mukaan toimimiselle juuri sen myötä, että opettelemme tekemään sitä mikä pelottaa, ottamaan askeleita, vaikka olisimme ihan hajalla. Sellainen sydänrohkeus on mahdollista lempeyden kautta vain kun on sisäistä turvaa (muu on väkisin ryttäämistä).
Unelmille avautumisessa kaikkein olennaisinta on hoivata sydäntään, nyt ja aina
(Teksti on ote uudesta kirjastani Sydänvoimaa muutokseen) <3
Videolla avaan lisää sydämen ja pelon äänen erottamista ja intuition mukaan toimimista.
Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Kun väsyttää ja ärsyttää, on toisten kunnioittava kohtaaminen vaikeaa. Itsekin olen viime aikoina ollut useissa tilanteissa, joissa en ole onnistunut väsyneenä olemaan yhtä kannustava ja empaattinen optimisti kuin haluaisin. Se on harmittanut ja tuntunut suurelta möykyltä sisimmässä.
Usein sanotaan, että emme voi muuttaa toisia, mutta voimme muuttaa itseämme. Tämä on totta, mutta haluan kuitenkin ajatella, että oman toiminnan kehittäminen ja toisten lempeä huomioiminen voi myös muuttaa ympärillä olevia. Oma esimerkki voi inspiroida ja innoittaa, motivoida ja kannustaa. Ainakin itse inspiroidun läheisteni arkisista tavoitteista, pohdinnoista ja niistä seuranneista muutoksista.
Erilaisuuden arvostaminen on hyvä lähtökohta, kun puhutaan toimivasta ja eteenpäin vievästä vuorovaikutuksesta. Se, että tunnistetaan erilaisuus ja hyväksytään se, auttaa jo eteenpäin. Kun tunnistetaan erilaiset reaktio- ja toimintatavat, on yhteistyö ja toisen kannustaminen helpompaa — silloinkin, kun arvot ja tavoitteet ovat täysin vastakkaiset.
Ehkä siis väsyneenä kiukkupussina hetken hengähdys ja sanojen asettaminen kunnioittavaksi voisi olla hyvä tavoite ainakin toisinaan. Jos kiukku tai epävarmuus ottaa vallan, jälkikäteen oman käytöksen tunnistaminen ja anteeksi pyytäminen ei maksa mitään. Oman virheen ja haavoittuvuuden myöntäminen voi joskus tuntua vaikealta, mutta vaikutukset itsessä ja muissa voivat yllättää positiivisesti.
Mielekkään elämän peruspilari on se, että arjen vuorovaikutussuhteet tuovat enemmän onnistumisen kuin epäonnistumisen kokemuksia. Kun kaikki pyrkisimme toimimaan niin, että lähellä olevilla olisi hyvä olla, voisi moni arjen solmu aueta. On vahvuutta, oman itsen ja myös toisen osapuolen kunnioittamista, osata jättää taakse suhteita, jotka omasta vilpittömästä, perinpohjaisesta yrittämisestä huolimatta eivät tunnu tuovan elämään sisältöä, joka kasvattaa meitä ihmisenä ja tuo kukoistustamme esiin. Uskon kuitenkin, että ennen lopullisia eroja aina kannattaa yrittää useasti, avoimesti ja perinpohjaisesti. <3
Muutama vuosi sitten kävin läpi monta haastavaa vastoinkäymistä lyhyen ajan sisään. Ne olivat tapahtumia, jotka eivät olleet hallinnassani.
Niistä seurasi masentuminen ja hetkellinen lamaantuminen. Silloin tuntui, kuin olisin ollut elämässäni hetken aikaa tuuliajolla.
Olin surun murtama ja kaikki pysähtyi hetkeksi. Vaikka tuo aika oli todella raskasta, tuo pysähtyminen oli lopulta suuri siunaus, sillä sen keskellä muistin, mitkä asiat ovat minulle kaikkein merkityksellisimpiä elämässäni.
Tuota tapahtumasarjaa ennen energiani ja fokukseni olivat olleet levällään, eivätkä ne asiat edenneet, jotka olivat olleet minulle kaikkein tärkeimpiä.
”Emme voi muuttaa mennyttä, emmekä elää vielä tulevaa.”
Kuuntelin viisaampia, otin neuvon jyväsiä vastaan ja aloin tekemään pieniä muutoksia elämäni perusrakenteisiin. Suurin muutoksista oli kumminkin päätökseni ottaa vastuu siitä miten suhtauduin nuihin haasteisiin jotka kohtasin.
Vaikeimpina aikoina pienten valintojen merkitys korostuu ja niiden suuruuden näkee vasta kun tulee tarpeeksi pieneksi, tarpeeksi nöyräksi. Joskus ne kokemukset, jotka haluamme vähiten kohdata, voivat olla juuri niitä, joita tarvitsemme kaikkein eniten, sillä nuo asiat tuovat meidät kasvokkain itsemme kanssa.
Tässä muutama niistä mietteistä, jotka kiteytyivät tärkeiksi voima-ajatuksiksi vaikeiden aikojen keskellä:
1. Hyvä päivä alkaa hyvästä aamusta ja hyvä aamu hyvästä illasta. Sillä on suuri merkitys, miten aloittaa päivänsä. Selaako heti sosiaalisen median levotonta informaatiotulvaa, vai aloittaako aamun rauhallisesti ja lataavasti. Millaisilla ajatuksilla heräät uuteen päivään? Oma aamuni alkaa nykyään hitailla hengityksillä, positiivisilla ajatuksilla ja venyttelyllä.
2. Muista tasapaino levon ja liikkeen välillä. Tasapaino liikkeen ja levon välillä on tärkeää. Kaikki luonnossa lepää välillä ja sinäkin olet osa sitä. Aina ei tarvitse suorittaa. Välissä on tärkeää myös pysähtyä ja levätä.
3. Keskity asioihin joihin voit vaikuttaa. Hyväksy, että kaikki ei ole hallinnassasi. Ne asiat joihin emme voi vaikuttaa, eivät ehkä ole hallinnassamme, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme.
4. Älä lannistu jos epäonnistut matkalla. Virheet ovat tärkeä osa oppimista. Kukaan ei ole mestari aloittaessaan, eikä sinunkaan tarvitse. Jokaisesta vastoinkäymisestä voi oppia jotakin merkittävää jonka voi kääntää positiiviseksi voimaksi tulevaan.
5. Luota elämään ja kulje kohti unelmiasi. Jokainen polku alkaa yhdestä askeleesta ja aloittaminen on tärkein osa muutosta. Sinun ei tarvitse tietää vielä kaikkea ennalta. Riittää kun tiedät mihin suuntaan haluat kulkea ja otat yhden askeleen kerrallaan. Hyvä elämä on seurausta hyvistä valinnoista.
Se hetki, kun tajuat ydinperheesi juuri hajonneen. Se hetki, kun saat kuulla, että juuri ostamasi uusi kallis koti on asuinkelvoton ja jouduit juuri taloudelliseen katastrofiin. Se hetki, kun huomaat terveytesi pettäneen kuormituksen keskellä. Se hetki, kun rakastamasi ihminen, johon luotit täysin hylkää sinut yhtäkkiä kylmästi. Ne hetket, kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle samaan aikaan ja jaksamisen vara-akutkin on jo käytetty.
Näinä hetkinä elämässäni olen todella joutunut kutsumaan omaa voimaa. Yhteen hetkeen voi tiivistyä niin paljon – kysehän ei ole vain siitä, mitä tapahtuu sillä hetkellä, vaan unelmien, toiveiden ja uskomusten romahtamisesta. Akuutissa kriisitilanteessa tärkeintä on selvityminen, sen jälkeen alkaa vasta työstäminen ja uuden rakentaminen.
Kokosin yhteen omien kokemusteni pohjalta ne asiat, joiden avulla olen itse luovinut läpi elämäni kriisien ja haastavien solmukohtien. Toivon sulle voimaa kaikkeen elämässäsi juuri nyt.
1. Hyväksyntä sille mitä tapahtuu
Sen harjoitteleminen, että kaikki on nyt kuten on. Nyt on näin, jostain syystä jouduin ja sain kohdata tämän haasteen. Ehkä sillä ei ole suurempaa merkitystä, ehkä on ja saan sitä kautta oivaltaa jotain elintärkeää, mikä säästää minut vielä suuremmalta vastoinkäymiseltä. Elämässä on luonnollista ylä- ja alamäet ja toisaalta haasteiden jälkeiset yllättävän ihanat jutut, jotka tulevat myös ihan puun takaa.
”Olen aina siellä, missä minun kuuluukin olla, oppimassa niitä asioita, joita minun tällä hetkellä kuuluukin oppia ja kasvaakseni ihmiseksi, joka on aidoin minä.
2. Usko siihen, että jotain hyvää on tapahtumassa
Mitä suuremman haasteen keskellä olen taistellut soturina, sitä suuremmin olen odottanut jotain hyvää tapahtuvaksi seuraavaksi. Olen visioinut paremmasta tilanteesta, sen yksityiskohdista ja miten kaikki tulee päätymään lopulta hyvin. Olen listannut päiväkirjaani ylös, mitä kaikkea opin meneillään olevasta vastoinkäymisestä.
3. Tunteiden tunteminen
Tilanne herättää paljon tunteita, kenties epäuskoa, pelkoa, surua, ahdistusta, stressiä ja toivottomuutta. Olen kokenut empaattiset turvalliset ystävät kultaakin kalliimmaksi, kun heidän kanssaan olen pystynyt tuntemaan kaiken ja saanut itselleni tilaa ilman ratkaisukeskeisiä vinkkejä eteenpäin.
4. Resurssien hankkiminen itselle
Uni, luonto, liikunta, kivat iloa tuovat asiat, tukiverkot, ystävät, retriitit, musiikki. Siinä mun tärkeimmät voimavarat haasteiden keskellä. Mitä haastavampi tilanne, sitä enemmän kannattanee laittaa fokusta omien voimavarojen vahvistamiseen. Mistä vain saat tukea, vastaanota se. Opettele myös pyytämään apua.
Kehon hyvinvoinnista huolehtiminen on merkittävä asia muutostilanteissa, koska se määrittelee pitkälti myös mielen hyvinvointia. Priorisoi siis haastekohdassa kaikki, mistä keho tykkää. Kehosi on pomosi, koska jos se irtisanoo itsensä, siitä tulee viimeistään silloin elämää ylläpitävä prioriteettisi.
5. Konkreettisen toimintasuunnitelman tekeminen
Olen pyytänyt jonkun miettimään kanssani tai miettinyt itsekseni selkeän suunnitelman, mitä nyt kannattaa tehdä ihan käytännössä. Mitä ensin, mitä sitten, ja mitä sitten…ja olen aloittanut kohdasta yksi. Askel kerrallaan, eteenpäin. Kohti parempaa/paranemista/toivottua lopputulosta.
Eihän mikään elämässä mene näin, että jonkun suunnitelman mukaan…mutta se on tuonut voimaa ja selkeyttä kaaottisiin tilanteisiin. Ja fokus on pysynyt paremmin kasassa. On tullut olo, että hallitsen tilannetta, enkä ole ajelehtiva uhri. Olen oman elämäni luoja myös haasteiden keskellä.
Kutsu sun voimaa -yhteisö syntyi tuomaan hyvinvointia sinulle
Erään kriisin keskeltä syntyi uskomattomalla voimalla ja luomisenergialla Kutsu sun voimaa – yhteisö ja Kutsu sun voimaa – retriitit yhdessä muusikko-taiteilija-holistinen valmentaja Miri Rantion kanssa. Koko tarinan voit kuulla elokuussa 2021 pitämästämme Instagram -livestä tästä.
Haluamme luoda helposti lähestyttäviä paikkoja ja tapahtumia, joissa voit vahvistaa omaa voimaa, ottaa mukaan työkaluja omaan arkeen ja saada jatkumoa yhteisön voimin oman hyvinvoinnin vahvistamiseen. Yhtä lailla uramuutokselle tulee omat retriittinsä ja paikkansa, missä mennä kohti unelmatyötään ja omaa kutsumustaan.
Kriisit ovat portteja itseen, omaan voimaan ja vahvuuteen. Kutsu sun voimaa. Älä pakota, suorita, vaan houkuttele rauhassa se esiin. Keskity itseesi ja voimavarojen vahvistamiseen. Uskalla pysähtyä, niin tunnet sen voiman, joka sisälläsi kytee. Vaikka voiman liekki olisi pienenpieni, se on elossa. Älä ikinä mene siihen harhaan, että olisit yksin. Sillä et ole.
Ystäväni kertoi minulle aamuliikenteessä kohtaamastaan isästä ja rattaista istuvasta pikkupojasta, jotka olivat näyttäneet vielä hyvin unisilta ja jopa äreiltä haukotustensa välillä. Yhtäkkiä isä oli kuitenkin huomannut ystäväni myötätuntoisen katseen, jolloin hän oli kääntynyt poikansa puoleen ja koskettanut tätä hellästi. Poika oli pyörähtänyt katsomaan isäänsä kirkastunein kasvoin leveästi hymyillen, johon isä vastasi yhtä rakastavalla hymyllä. Ystäväni mukaan nuo toisilleen hymyilevät isä ja poika koskettivat hänen sydäntään ja heitä muistaessaan ilahduttivat häntä vielä pitkin päivää.
Olet varmaan itsekin huomannut, miten hyvä mieli voi tulla siitä, kun näkee jonkun auttavan toista tai toimivan muuten hyveellisesti, kuten esimerkiksi kaupan kassalla palauttaessa edelliseltä asiakkaalta epähuomiossa pudonneen setelin omistajalleen.
Vaikka hyveellisyys kuulostaa nykykielessä vanhahtavalta sanalta, hyveitä arvostetaan yhä. Pelkästään hyveellisen toiminnan huomaaminen kohottaa sivusta seuraavanakin myös omaa olotilaa. Maailmasta tulee ainakin muutamaksi hetkeksi parempi paikka.
Me kaikki osaamme hyveellisen toiminnan. Meihin on jo syntymästämme sisään istutettu halua auttaa ja kyky rakastaa. Sen lisäksi meillä on kyky olla sinnikkäitä tai rohkeita tai voimme osoittaa suurta viisautta ja luovuutta haastavissa tilanteissa. Myös reiluus ja oikeudenmukaisuus pilkahtavat esiin oikeissa tilanteissa. Osaamme myös tarpeen vaatiessa olla harkitsevia ja säädellä omaa toimintaamme. Kiitollisuuden tunne tai kauneuden arvostaminen voi saada meidät jopa liikuttumaan.
Kauneutemme – hyveellisyytemme – sädehtii luonteenvahvuuksissamme, joilla ilmennämme hyveitä – viisautta, rohkeutta, inhimillisyyttä, oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta ja henkisyyttä – käytännössä. Meillä jokaisella on oma kimaramme luonteenvahvuuksia, jotka tuovat persoonallisuuteemme kauniin, kullekin luonteenomaisen sävyn.
Kuten vahvuuksia tutkinut Lotta Uusitalo-Malmivaara toteaa kirjassa Positiivisen psykologian voima vahvuuksien näkyminen ja käyttäminen eivät koskaan heikennä ketään, vaan päinvastoin. Vahvuuksien ilmeneminen kohottaa myös läsnäolijoiden tunnetilaa ja saa käytetyn vahvuuden vahvistumaan myös heissä. Tämän takia luonteenvahvuuksien käyttäminen ei herätä kateutta vaan ihailua.
Tunnistat tämän, jos olet joskus esimerkiksi nähnyt jonkun kiirehtivän auttamaan vanhusta, jonka pudonneesta kassista on vierinyt ostoksia kadulle. Todennäköisesti sinulle tulee tuollaisessa tilanteessa hyvä mieli ja olet herkempi vastaisuudessa myös itse toimimaan samoin.
Miksi vahvuudet ovat sitten vahvuuksia eivätkä esimerkiksi luonteenpiirteitä? Koska vahvuuksien käyttäminen on tahdonvaraista toimintaa. Ystäväni olisi voinut tuijottaa isää mitäänsanomattomasti tai jopa arvostelevasti, mutta hän valitsi myötätunnon. Samoin isä olisi voinut jättää käyttämättä mahdollisuuden osoittaa rakkauttaan, mutta hän valitsi toisin.
Kun valitsemme käyttää vahvuuksiamme, tietämättämme osoitamme hyveellisyyttä, jolloin sekä me että kanssakulkijamme koemme hyvää mieltä ja havaitsemme olomme ja elomme jotenkin kohottuneen.
Carl Honoré on kanadalainen toimittaja, joka luopui urastaan ja ryhtyi maailmanlaajuisen hitausliikkeen puolestapuhujaksi. Nykyään Lontoossa asuva Honore on kirjoittanut menestyskirjat Slow – elä hitaammin – Manifesti hitaamman elämän puolesta (Bazar 2008) ja Perhe paineessa – Manifesti riittävän vanhemmuuden puolesta (Bazar 2010). Carl Honoré ja kansainvälinen hitausliike (slow movement) on inspiroinut myös Hidasta elämää -sivuston perustajia.
Carl Honoré: Mitä on Slow Travel eli hidas matkailu?
Tätä kysymystä olen pohtinut viime aikoina, aloitettuani jälleen matkustamisen. Tarkoittaako hidas matkailu yksinkertaisesti matkustamista hitaammin? Esimerkiksi jalkaisin tai polkupyörällä?
Mielestäni kyse on paljon isommasta asiasta. Minulle hidas matkailu on ajattelutapa, joka voi muuttaa minkä tahansa matkan sielun balsamiksi ja aistien juhlaksi.
Olen hahmotellut listaa Slow Travel -periaatteista. Tässä viisi ensimmäistä teesiä, jotka tulevat mieleeni:
1. Nauti matkasta
Kun lopetat kiirehtimisen määränpäähän, matkustamisesta tulee liikkeessä olemisen juhlaa.
2. Salli sattumukset
Rikkaimmat kokemukset ovat usein sellaisia, mitkä tulevat suunnittelematta, käsikirjoituksen ulkopuolelta.
3. Hakeudu luontoon
Luonnossa oleminen rauhoittaa ja uudistaa. Muista olla kiltti ja ystävällinen maapallolle. Sen tulee olla tänä päivänä itsestäänselvyys.
4. Nauti paikallisesta kulttuurista
Tutkimalla miten muut elävät, mielesi avartuu ja tekee jokaisesta matkasta ainutlaatuisen.
5. Kunnioita rytmiäsi
Mikään ei ole autuaampaa kuin antaa oman virran viedä omassa rytmissä
Miten Sinä täydentäisit listaa?
Matkailin itse äskettäin erittäin hitaasti Suomessa. Vietin viikonlopun Majamajassa, pienessä sähköistämättömässä mökissä Helsingin edustalla olevassa saaressa. Voit vain kuvitella ympärillesi skandinaavista minimalismia, luonnonmateriaaleja eikä painetta tehdä mitään muuta kuin rentoutua, mietiskellä ja nauttia ulkoilmaelämästä.
Vietimme aikaa kaverini Mikaelin kanssa. Kokkasimme avotulella. Istuimme terassilla tuntikausia, siemailimme viiniä, kuuntelimme tuulta, katselimme lintuja ja taivaalla lipuvia pilviä. Pilkoimme polttopuita ja lämmitimme saunaa.
Kaikkialla ääniraita oli sama: aallot lyömässä vasten kallioista rantaviivaa. Olin niin onnellinen ja rakastin jokaista minuuttia. Lasken jo päiviä milloin pääsen palaamaan….
Artikkeli on vapaasti suomennettu Carl Honorén Facebook-päivityksestä ja julkaistaan hänen ystävällisellä luvallaan.
