Mikä meitä uuvuttaa? Uupumisessa on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen ulottuvuus

Uupumus ei saavu karmit kaulassa, vaan tavallisimmin hiljaa hiipien. Uupumuksessa voimavarat hupenevat pikkuhiljaa ja väsymys kumuloituu. Ei ole harvinaista, että moni kantaa kuormaa alitajuisesti jo lapsuudesta lähtien: jatkuva huolestuneisuus ja katastrofiajattelu, suorituskeskeisyys, liiallinen miellyttäminen, haasteet ihmissuhteissa, omien tarpeiden ohittaminen, hankaluudet kohdata omia tunteita sekä käsittelemättömät traumat paljastuvat monen uupumisen takaa. Uupumus ei siis koskaan synny yhdessä yössä, vaan pitkällisen sinnittelyn ja pärjäämisen seurauksena.

Voi kuinka me suomalaiset olemme sisukasta kansaa! Jopa niin sisukasta, että osa kieltäytyy tyystin hakemasta apua, vaikka tarve vaatisi. Epäonnistumisen ja häpeän tunteiden pelko on niin kova, että se ajaa ohittamaan uupumuksen hälytysmerkit ja ilmiselvän palautumistarpeen. Jatkuvaa väsymystä virheellisesti normalisoidaan “eikös kaikilla ole nyt vähän rankkaa!”. Syyllisyys ja huono omatunto nostavat ruman päänsä pienestäkin virheestä tai tekemättä jääneistä asioista. Pahimmillaan ajatukset eivät jätä rauhaan edes yöllä, vaan kalvavat mielessä ja pitävät hereillä tuntikausia.

Uupuminen tapahtuu vähitellen: olet aivan kuin sammakko kattilassa, jossa vesi hiljalleen lämpenee ja totut siihen, kunnes on jo liian myöhäistä ja vesi alkaa kiehua. Yhtälailla totut jatkuvaan stressiin sekä kiireentuntuun, suorituspaineisiin, arjen kuormittavuuteen ja sisäisiin sekä ulkoisiin vaatimuksiin, kunnes jonain päivänä koittaa kiehumispiste ja voimat loppuvat. Tilanne on psyykkisesti todella pelottava: mieli saattaa puskea eteenpäin väkisin, mutta keho pistää totaalisesti hanttiin.

Harvoin työ yksinään on uupumisen syynä, vaikka se tuntuu yksinkertaisimmalta selitykseltä. Jokaisen uupumisen taustalla on yksilöllinen ja ainutlaatuinen elämäntarina. Tarinat ovat usein niin koskettavia ja inhimillisiä, että liikutun niitä kuunnellessani. Uupuneiden kanssa työskentely on saanut minut syvällisesti kiinnostumaan, mitä kaikkea tuo ilmiö pitää sisällään. Jokainen uupunut on jollain tavalla kadottanut yhteyden omaan sisimpään, ja sitä kohti terapiatyössä lähdetään hiljalleen kulkemaan. Voimavarat, vahvuudet ja voimaantumisen tunne löytyvät pieni pala kerrallaan.

 

Uupumisen yhteisöllinen ulottuvuus

Uupumus kollektiivisena eli yhteisöllisenä ilmiönä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Ongelma ei suinkaan ole pelkästään yksilöiden, vaan kattaa koko yhteiskunnan. Yhteiskunnan ja yhteisöjen rakenteet, kulttuuri ja arvot heijastavat inhimillisyyden unohtamista sekä ihmisarvon hautaamista saavutusten, suoritusten ja teknologian alle. Huolestuin tästä kehityskulusta jo vuosia sitten työskennellessäni hoitoalalla, jossa epäinhimillisyys löi usein vasten kasvoja. Raha ratkaisi, ei suinkaan hoidon tarve. Johtamisen sanoissa ja teoissa oli isoja ristiriitoja sekä mikro- että makrotasolla. Ongelmia vähäteltiin ja seuraukset ovat jo kaikkien nähtävillä.

Tilanne on kaikkein traagisin yksilön kannalta silloin, kun vihdoin itse tunnistaa avun tarpeen ja ponnistellen lähtee sitä hakemaan, mutta pyynnöistä huolimatta ei saa apua. Ihmisyys ja inhimilliset tarpeet tulevat mitätöidyiksi. Siinä saattaa särkyä luottamus aivan kaikkeen.

Herkät ihmiset uupuvat ensin: he ovat työpaikkojen ja muiden yhteisöjen “ilmapuntareita” ja reagoivat ensimmäisenä pahalla ololla. Ihmisten oireilu kannattaisi yhteisöissä ottaa vakavasti ja tarkastella systeemisiä muutostarpeita. Inhimillisyys ja herkkyys eivät ole heikkoutta, vaan merkki terveestä haavoittuvuudesta.

 

 

Sisäinen siivoustyö eli oman uskomus- ja tunnemaailman kohtaaminen sekä muuttaminen on jokaisen omalla vastuulla. Kuitenkaan kaikkea ei pidä nähdä täysin yksilön näkökulmasta, sillä osuutensa on myös yhteisöillä. Yhtälailla ulkoinen siivoustyö tulee toteuttaa talkoohengessä. Tarvitaan kauhakaupalla inhimillisyyttä, pehmeyttä, lempeyttä ja hidastamista aivan joka yhteiskunnan kolkkaan. Monen selkänahka on jo aivan vereslihalla esimerkiksi työelämän vaatimusten ja jatkuvan puskemisen takia. Kaikki eivät edes pysy kelkassa, vaan putoavat turvaverkkojen väleistä tyhjyyteen.

Olen havainnut, että nykyihmistä uuvuttaa myös valtava informaatiotulva, sillä erilaisten kollektiivisten uhkakuvien maalaamisella on iso psykologinen vaikutus. Uutiset ja kuvat sodasta, sairauksien mahdollisuuksista sekä katastrofeista välittyvät suoraan alitajuntaan, jolloin keho virittyy huomaamatta taistelemaan, pakenemaan tai jähmettymään. Katastrofiajattelu saa lisää ”ruokaa” ja stressitasot ovat näin ollen pysyvästi koholla. Kiinnitä tietoisesti huomiota miten jatkuva uutisten katsominen tai sosiaalisen median selailu vaikuttaa mielialaasi. Mikäli havaitset vaikutuksen, suosittelen rajoittamaan niiden seuraamista reilusti. Ota tilalle jotain muuta rauhoittavaa tekemistä tai vaihtoehtoisesti olemista ja rentoutumista. Päästä irti tarpeesta olla jatkuvasti “ajan tasalla”. Jos jotain suurta tapahtuu, luota, että tärkeä tieto saavuttaa sinut kyllä.

Keho ja mieli elpyvät luonnolliseen tahtiin, kun annat itsellesi siihen mahdollisuuden. Mitä väsyneempi ja uupuneempi olet, sen tärkeämpää on tietoisesti harjoitella rentoutumisen taitoa. Turva, rentous ja luottamus löytyvät pienin askelin antautuen ja kannateltuna. Laita happinaamari ensin omille kasvoille ennen kuin autat muita. Yhteiskunta muuttuu lopulta yksilö kerrallaan.

Ratkaisuvinkki: Ota aikalisä mediasta tai rajaa käyttö vain voimaannuttavaan sisältöön. Kuulostele omia todellisia voimavaroja ja ole itsellesi sekä muille rehellinen: mitä kaipaat ja tarvitset juuri nyt?

Miten eron jälkeen uskaltaa taas lähestyä uusia ihmisiä? – 11 asiaa, joiden avulla pääsin ulos kuorestani

Olin pitkälle aikuisuuteen super ujo ja pelokas tekemään aloitetta kohdatessani kiinnostavan ihmisen. Koin ja koen ajoittain edelleen noloutta ja häpeää tästä. Monissa muissa konteksteissa olen ollu rohkea, itsevarma ja innostanu porukkaa tekemään kaikennäköisiä hassutteluja – paradoksaalisesti tämä kontrasti on luonut lisää negatiivista painetta ja häpeää jäässä olemiseeni kohtaamisten suhteen.

2016 avioliitto ja 16 vuotta kestänyt suhteeni päättyi. Olin tosi paskana suhteen päättymisen lisäksi siitä, että joutuisin ”aloittamaan alusta” ja kokemaan kaiken epävarmuuden, pelon, turhautumisen sekä mahdolliset pettymykset uuden kumppanin löytämisen suhteen.

Haluan tässä jakaa steppejä ja asioita, jotka auttoivat mua nousemaan jaloilleni sekä uudelleen kasvattamaan ja lisäämään rohkeutta kohtaamisiin.

1 ) pakko on paras muusa – sanonta on mun mielestä ihan perseestä. En haluaisi motivoida itseäni pakolla, vaan energisoivemmilla keinoilla. Tässä tilanteessa siitä oli kuitenkin hyötyä. Olin eron jälkeen eräänä sateisena iltana yksin kotona ja tunsin itseni aloitekyvyttömäksi, vanhaksi, epäkiinnostavaksi, epähaluttavaksi, jne. epä-tyypiksi! Osa mussa halusi mennä johonkin menomestaan tapaamaan ihmisiä, mutta se tuntui täysin mahdottomalta.

Jotenkin onnistuin kokemaan myötätuntoa ja sopivaa hyväksyntää itseäni sekä tilannettani kohtaan. Päästin irti menomesta toiveesta ja annoin itselleni tilaa. Tilan luomisen kautta syntyi kuitenkin ajatus pienimmästä mahdollisesta askeleesta toiveeni suuntaan: ajan keskustaan ja parin menomestan ohi.

Jouduin pakottamaan itseni ulos kämpästä, autoon ja haavoittuvaisen epävarmassa tunnetilassa ajoin ainakin yhden klubin ohi. En uskaltanu katsoa jonottavia ihmisiä kovin pitkään, koska musta tuntui että ihmiset vaistoo mun epäonnistuneen klubbaajan energian etäisyyden päästäkin! Kotiin palauttuani olin kuitenkin tyytyväinen ja jopa ylpeä itsestäni.

Tämä voi vaikuttaa mitättömältä asialta, mutta mulle sillä oli siinä hetkessä iso merkitys – pohjakosketus oli ohitettu. (Huvittaa lukea tilannekuvaustani, koska tämä tuntuu niin kaukaiselta kokemukselta!)

2 ) seuraavaksi pienin askel minkä toteutin oli ajaminen keskustaan, parkkeeraus ja kävely ainakin yhden klubin ohi. Pelkäsin vielä enemmän, että jonottavat ihmiset vaistoo mun epäonnistuneen klubbaajan energian tai että joku tunnistaisi mut yksinäisenä luuserina. Siitä huolimatta selvisin ja sain pienimuotoisen onnistumiskokemuksen, huhuh!

3 ) itsemyötätunto- ja mindfulness-harjoitukset. Hengittelin hankaluuksien, itsekriittisten ajatusten ja epämiellyttävien tunteiden kanssa. Oon tosi kehollinen tyyppä, joten silittelin ja paijjailin itseäni paljon. Varsinkin illalla ja yöllä, kun synkkyys oli läsnä. Tuntui, että elämä laittoi mut tosi koville siinä, että miten voin toivottaa kokemuksessani kaiken tervetulleeksi. Vaikka olin tehnyt meditaatioita, yms. harjoituksia monia vuosia, olin helisemässä hyväksymisen äärellä. Nämä harjoitukset olivat oleellinen pohjustus seuraavaan steppiin.

4 ) tietoisuus asenteesta ja minäkuvasta – mitä valitsen ja vahvistan? Tämä oli vanhojen roolien ja eron kautta pintaan nousseiden negatiivisten itsetulkintojen tietoista tarkastelua, sopivan etäisyyden ottamista ja irti päästämisen kautta mahdollistuvaa uuden integroitumista. Luuseri-tulkintaan tuli lisää itsemyötätuntoa, väljyyttä ja pikkuhiljaa tapahtuneiden positiivisten kokemusten kautta mahdollistui itseni näkeminen lempeämmin ihmisten kohtaamisen kontekstissa.

5 ) jossain vaiheessa olin riittävän rohkea menemään erään ravintolan isolle terassille. Tiesin, että voin vapaasti tulla jonottamatta sekä tarvittaessa lähteä nopeasti paikasta. Jonottamattomuus oli oleellista, koska niin monet muut olivat ystävien seurassa ja tunsin häpeää ollessani yksin. Asennoiduin visiittiin niin, että juttelen vain paikalle sattuneiden tuttavien kanssa. Tämä loi turvaa siihen, ettei mun tarvinnut vielä odottaa (saatikka vaatia) itseltäni uusiin ihmisiin tutustumista.

6 ) mielikuvaharjoittelua olen tehnyt 13-vuotiaasta lähtien. Tämä oli tuttua lumilautailusta, nyt vain sisältö muuttui! Treenasin uudestaan ja uudestaan onnistuneita kohtaamisia ja myös miten toimia silloin, jos tulee hankala tilanne. Teoriassa olin siis jo hyvä tässäkin asiassa!

7 ) tosi elämän tilanteita lähdin treenaamaan pikkuhiljaa neutraaleissa kohtaamisissa esim. kaupan kassalla, bussikuskien ja tarjoilijoiden kanssa. ”Treenien” edetessä siirryin yleisen tason kommentoinnista henkilökohtaisempiin asioihin ja hyväntuulisiin kohteliaisuuksiin. Tämä oli tärkeä steppi, jotta kohtaaminen uusissa tilanteissa uusien ihmisten kanssa tuli riittävän turvalliseksi, luontevaksi ja jossain vaiheessa jopa helpoksi.

Tässä on saanu harjoittaa itsemyötätuntoa niissä hetkissä, kun en ole keksiny mitään sanottavaa, ei ole huvittanu tai en ole sanonu mitään, koska olen pelänny viehättymiseni välittyvän väärällä tavalla… On ollu tärkeää antaa itselle tilaa olla vuorovaikuttamatta – sopivalla tavalla.

Oon tarvinnu rakentaa rohkeutta siihen, että kassalla olen yksin ainoa, joka lähtee juttelemaan – siinä on kuitenkin vaarana kassan ja jonottajien myötähäpeän lisäksi oma häpeä sekä epäonnistumisen tunne. Toisaalta, kun on uskaltanu avata suunsa ”todistajien” läsnäollessa, on myös saanu extra buustin itsevarmuutta – mä selvisin tästäkin ja vielä muiden katseiden alla!

Isossa mittakaavassa näiden neutraalien kohtaamisten treenaus on ollu monien vuosien prosessi, joka jatkuu yhä.

8 ) en osaa flirttailla uskomuksen muuttaminen. Nykyään uskallan silloin tällöin iskeä silmää sopivalla tatsilla. Nolottaa myöntää, että se on ollu hullun vaikeaa. Mulla on ollu niin sitkeässä uskomus, että musta ei ole flirttailijaksi, ja että silmän iskeminen on liian ”näkyvää, päällekäyvää, noloa ja seksuaalisesti sävyttynyttä”.

Onneksi osaan suhtautua siihen nyt väljemmin ja olen tajunnu, että flirttailu voi olla niin paljon muutakin kuin silmänisku. En edes ajatellu esim. hyväntuulista juttelua tai sopivalla energialla annettuja kohteliaisuuksia flirttailuna ennen kun rupesin saamaan kommentteja, että kyllähän sä flirttailet!

9 ) lumilautailussa on sanonta: vauhti korjaa virheet. Mulle erityisesti mielikuvaharjoittelu ja tosielämän treenit on ollu tärkeitä kehittämään riittävää tilannenopeutta. Mun luontainen temperamentti on hidas ja niin monet tilanteet ovat mun kohdalla muuten ohi ennen kuin ehdin reagoida. Myös ”tilannepelisilmän” ja ennakoinnin treenaus ovat auttaneet, jotta onnistun toimimaan oikeaan aikaan.

10 ) karma, universumi, kohtalo, elämäntarina ja mitä näitä nyt on… Jotta elämä ei menisi liialliseksi treenaamiseksi ja suorittamiseksi, oon muistuttanu itseäni siitä, että loppupeleissä asiat menee just niin kuin niiden on tarkoitus.

11 ) tuulettaminen, jeeeeee!!!!! Nyt poika saunoo! Hyvien hetkien fiilistely ja kiitollisuus jää joskus arjen touhottamisen jalkoihin. Käyn esim. iltameditaatiossa läpi päivän kiitollisuuden aiheita. On ollu tärkeää antaa positiivisille asioille ja tapahtumille tilaa parrasvaloissa, se on auttanu oppien ja kasvun integroitumisessa koko kehomieleen.

Kun aikoinaan ekan kerran pyysin ohikulkijaa treffeille, oli se niin huima adrenaliini ilotulitus, että leijjailin ja tuulettelin pari päivää ihan next level hyvänolonhormoonipilvellä!

 

Nämä olivat joitain niistä oleellisimmista tekijöistä mun matkalla eheytymiseen. Toivon, että sait tarinastani ja stepeistä inspiraatiota, innostusta ja uskoa omalle polullesi. Tuntuu tärkeältä kertoa haavoittuvaisen rehellisesti omista haasteistani ja miten ne vaikuttivat minuun, jotta lukijana saat käsityksen minkälaisien vaikeuksien läpi pääsin. Jos mä pystyn nousemaan synkästä mutakuopasta jaloilleni ja jopa ylevöityneeseen kukoistukseen (ainakin toisinaan) niin siihen pystyy kuka vaan!

All you need is love ja riittävästi rohkeutta!

Rakkaudella, Aleksi

3 syytä lähteä liikkeelle silloin, kun kolottaa, ahdistaa ja ajatukset jumittaa

Liike on lääke, vaikka usein liikunnan sijaan turvaudutaan nopempiin ratkaisuihin. Liikunta tuo mukanaan lukuisia terveysvaikutuksia, joten ensi kerralla kun koet kehollista tai henkistä jumitusta, lähde liikkeelle!

3 syytä lähteä liikkeelle silloin, kun kolottaa, ahdistaa ja ajatukset jumittaa:

Liikunnan positiiviset vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan ovat tutkimusten mukaan valtavat. Sinä voit kokeilemalla myös todeta asian itse — kun vahvistat lihaksiasi, kohennat hengitys- ja verenkiertoelimistösi toimintaa ja pidät kehosi joustavana, voi kolotukset kadota lähes kokonaan. Liikunnan mukanaan tuomat hyödyt ovat uskomattoman hienot, mutta sinun täytyy sitoutua liikkumaan säännöllisesti. Liikunta ei ole pika-apu, vaan loppuelämän ystävä kamppailussa niin kehon kiputiloja kuin mielen myllerryksiä vastaan.

Liikunta vaikuttaa hormonitoimintaamme, saamme mielihyvän ja onnistumisen kokemuksia ja sitä kautta uusia näkemyksiä elämän myllerryksiin. Muista, että liikettä on monenlaista ja on tärkeää aloittaa itselle sopivasta lajista ja rasitustasosta. Kehitys tuo myös mukanaan positiivisia muutoksia suhteutumisessa itseämme kohtaan: pystyvyyden tunne ja tyytyväisyys itseä kohtaan lisääntyvät, kun opimme uusia taitoja ja jaksamme paremmin. Erityisesti luonnossa liikkuminen laskee tutkitusti stressi-ja ahdistustasojamme — tämän tuntee ja kokee fyysisesti, jos vain vaikealla hetkellä malttaa kokeilla! Moni ahdistusmöykky ja sydämen suru on jäänyt metsän poluille.

Liikunnan on todettu myös vaikuttavan oppimiseen ja muistiin positiivisesti. Eikö olisi hienoa, jos uuden oppiminen ja opitun mieleen palauttaminen olisi helpompaa, eikä vaatisi niin paljon ponnistelua? Päivämme ovat täynnä uuden opettelua ja muistin sujuvaa toimintaa vaativia tehtäviä. Jo pelkästään tämän kirjoittaminen motivoi liikkeelle!

Mitä, jos liikunta ei ole osa arkea, ja liikkeelle lähteminen jännittää?

Vaikka liikunta ei tunnu omalta jutulta, kannattaa sitä silti harrastaa. Liike on lääke, joka on aina saatavilla. Sinun ei tarvitse juosta tai maksaa kuntosalijäsenyydestä, jos et halua. Sinun ei tarvitse varata päivästäsi useaa tuntia harrastamiseen. Riittää, että pidät nämä ajatukset mielessä ja annat kehollesi lempeää ja toisinaan hengästyttävämpää liikettä silloin, kun keho tai ajatukset jumittaa.

Jos oman jutun löytäminen on vaikeaa, pyydä rohkeasti apua ammattilaiselta. Ehkä et vain ole löytänyt omaa juttuasi liikunnan saralla — vaihtoehtoja on lukuisia. Ehkä voisit lähteä liikkeelle miettimällä, haluatko viettää liikunnallista aikaa yksin vai ryhmässä, kaipaatko ohjauttua harrastamista vai ajatusten nollaamista itseksesi? Tai ehkä voisit rohkeasti antaa mahdollisuuden lajille, josta sinulle on jäänyt vuosia sitten negatiivinen fiilis? Oletko salaa haaveillut osaavasi jonkun liikunnallisen taidon, muttet ole kokeillut opetella sitä?

Ps. Toisinaan lepo ja loikoilu on parasta lääkettä. Jos liikunta ei kuitenkaan näyttele arjessa suurta roolia, tunnistat ajatusten kiertävän kehää ja hartioidenkin jumittavan, kannattaa liikkeelle antaa mahdollisuus. Voit aina palata takaisin lepäämään, jos liikkuminen ei tunnukaan siinä hetkessä hyvältä. <3

Jos oma suhdehistoria on ollut täynnä pettymyksiä, saattaa alkaa uskoa omaan viallisuuteensa – Siitä voi vapautua kohti rakkautta

 

Jos on elellyt pitkiä aikoja (tai koko elämänsä) sinkkuna vasten tahtoaan tai kokenut karvaita pettymyksiä, suruja, haavoja ja vastoinkäymisiä parisuhteissa tai muissa ihmissuhteissa, voi olla vähän helvatun vaikeaa luottaa siihen, ettei itsessä ole vikaa. Ajattelemme, että pakkohan mussa on jotenkin viirata, kun tää on hitto ollut tämmöistä.

On usein aika iso poisoppimisen prosessi alkaa hiffata, että kyseessä on oikeasti uskomusmekaniikka, joka tuottaa tietynlaisia ajatuksia, tunteita ja toimintaa – ihan huomaamattamme. Uskomme siis arvottomuuteemme ja toistamme varhaisissa kiintymyssuhteissamme syntyneitä kaavoja. Joko väistämme huomaamattamme läheisyyttä (vaikka niiiiiin kaipaamme ja haluammekin sitä) tai sitten jotain ihmeellistä menee aina vituralleen. Kaikesta hämmentävyydestä huolimatta alla on aina täysin loogiset tapahtumaketjut, ja niitä voi oppia ymmärtämään ja vapauttamaan. (Sitä tapahtuu vastaanotollani ja Lähelle-verkkokurssillani).

Kun uskomme alitajuisesti ihan tyystin että meissä on vikaa, saatamme esimerkiksi olla täysin sokeita sille, että meistä ollaan kiinnostuneita. Tai täysin fiksoituneita siihen, mitä kautta rakkauden pitäisi elämäämme tulla ja milloin ja millaisia kumppaneiden (tai itsemme) pitäisi olla. Toistamme samoja vanhoja kaavoja ja ihmettelemme, miksi toisiin ei voi luottaa, vaikka itse valitsemme kerta toisensa jälkeen epäkypsiä kumppaniehdokkaita. Tai alamme suheloimaan ja sabotoimaan hommeleita kun läheisyys ”uhkaa”, vaikka sitä miten paljon tietoisessa mielessämme kaipaisimme.

Olen itse elänyt erityisesti nuorempana pitkiä aikoja tuntien yksinäisyyttä ja rakkautta epätoivoisesti odottaen. En tiennyt turvasta tai sisäisestä vanhemmuudesta tai varsinkaan siitä, että voisin olla itselleni hyvä ja lempeä kumppani.

Lempeämpi kumppanuus itsensä kanssa helpottaa niinä aikoina kun parisuhderintamalla ei tapahdu sellaista mitä toivoisimme, tai kun ihmissuhteissa on haasteita ja kiperiä kasvun kohtia, tai kun on ihan muussina. Se EI tarkoita, ettet saisi surra tai kaivata suhdetta vaan sitä, että saat oppia kääntymään itseäsi kohti eikä itseäsi vastaan silloin kun kaikki on hanurista. Se lähtee myös avaamaan ovia ihan uusille suhdepotentiaaleille. Kun meissä ja energiassamme tapahtuu muutosta, elämässä tapahtuu muutosta.

Meissä ei ole vikaa, jos homma on mennyt mielestämme vituralleen. Joo, voimme aina oppia ja löytää itsetuntemusta lisää, mutta ei kenenkään elämään tuo rakkautta lisää se että liiskaamme itseämme jos rakkaushommat ovat menneet vähän niin ja näin.

Olin aiemmin ihan kiinni arvottomuuden mekaniikassa eli uskomuksessa siitä, että minussa on vikaa. Olen kehittänyt työni kautta ja olemassaolevan kiintymyssuhdeteorian pohjalta näkemyksen siitä, että arvottomuus on sukupolvelta toiselle periytyvä mekaniikka. Kukaan meistä ei oikeasti ole arvoton vaan olemme sisäsyntyisesti totaalisesti arvokkaita ilman että arvoaan tarvitsisi muka ansaita. Mutta silti suuri osa meistä kasvaa uskomaan, että tunne siitä että meissä on jotakin vikaa olisi totta, emmekä ole oppineet kyseenalaistamaan kaikenmaailman syyllisyyksiä ja huonouden tunteita.

 

Tätä näkemystäni käytän pohjana opettaessani asiakkailleni itsensä rakastamisen / sisäisen vanhemmuuden / turvallisen kiintymyksen / eheytymisen / voimautumisen taitoja. Ja tätä voi oppia ihan kuka tahansa. (Ja olen havainnut satojen ihmisten kohdalla, että tämä oikeasti toimii ja alkaa tuottaa muutosta rakkauselämässä).

Suru ja rehellisyys menneisyydestä ja sen hiffaaminen, mitä vaille on jäänyt ja kuinka vaille jäämäänsä on yrittänyt etsiä / peittää / paeta elämässään, alkaa vapauttaa meitä uusille rakkauden kokemuksille. Kun alkaa huomata, millä eri tavoin on hakannut päätään seinään, koittanut saada rakkautta, turvaa, hyväksyntää tai läheisyyttä ilman ehtoja sieltä mistä sitä ei tähänkään mennessä ole tullut, voi alkaa irtautua. Kun havaitsee, miten eri tavoin on elämässä koittanut todistaa arvoaan, kelvata, riittää, suoriutua eli ponnistellut, voi pikku hiljaa alkaa pysähtyä.

Pysähtyminen usein tuo mukanaan surun. Sureminen on eri asia kuin surun kantaminen, sen vallassa eläminen ja sen myötä ohjautuminen. Jos elää surun vallassa eli ei ole kohdannut sitä mitä vaille on jäänyt, sille etsii ulkoisesta lääkettä. Kun sisäinen turva ja hoiva vahvistuvat (ja tähän ehdottomasti kannattaa ottaa terapeuttista apua vastaan myös), tulee tila alkaa kohdata sellaista, minkä kohtaaminen aiemmin olisi ollut liian raskasta / turvatonta.

Surua ei tarvitse eikä voi suorittaa. Suru on perustunne ja se syntyy aina, kun jäämme vaille / joudumme jollain lailla rakkaudesta tai ilosta eroon. Surun tehtävä on auttaa luomaan uutta yhteyttä, ja monesti se tapahtuu luopumisen kautta. Kun uskallamme ja voimme surra, sydän avautuu ihan uusille kokemuksille.

Katsastelen asioita sieluperspektiivistä: ihan kaikki kokemuksemme kysyvät, mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi? Mikään kokemus ei itsessään ole hyvä tai huono, eikä tarkoita että sinä olet hyvä ja huono – koko elämä voi olla sen sisäistämistä eri kokemusten kautta, että no matter what, olemme rakkauden arvoisia.

Kun ei niittaa itseään siitä missä nyt on, sydän avautuu vastaanottamaan kaikkea. Myös rakkautta toisilta, kun aika on. Joskus ihmiset jäävät elämästämme, vaikka emme ollenkaan haluaisi sitä. Sydämen evoluution perspektiivi auttaa katsomaan asioita myötätunnolla itseä ja toisia kohtaan. Se ei tarkoita, ettei saisi vi***taa tai surettaa vaan sitä, että asioista voi aina lopulta, ajan kanssa löytää voimautumista.

Jos siis tunnistat vanhaa / akuuttia surua, haluan sanoa, että sitä ei tarvitse nyt työstää. Tunteet ovat prosesseja, ja niiden kanssa tarvitaan ennen kaikkea turvaa. Kuitenkin omalla matkalla voi jeesata eteenpäin, jos saa selkeämmin kiinni, mikä surettaa / mitä vaille on jäänyt. Asioita voi hyväksyä sen kautta, että niitä on kohdannut. Hyväksyminen / anteeksianto ei ole mikään mentaalinen teko vaan pikemminkin sitä, että sydän hyväksyy ottamaan asiat niin kuin ne ovat ja ovat olleet. Kun saa surra ja kun alkaa ymmärtää, miksi oma sydänelämä on ollut sellaista kuin on, voi avautua aivan uusille rakkaudellisuuden kokemuksille elämässään. Eikä koskaan todellakaan ole myöhäistä – on arvottomuuteen perustuva alitajuinen uskomus, että ”juna on mennyt ohi”.

Lähelle-rakkausverkkokurssillani saat oivaltaa, vapautua ja voimautua kohti uutta.

Kuva: Unsplash

Lähelle-ihmissuhdekurssini käytössäsi koko kesän. Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Pelasitko Tinderin läpi, mutta jäit ilman kumppania? – 6 vinkkiä rakkauden löytämiseen

Kesä ja kärpäset, voiko olla täydellisempää alustaa deittailulle, ihastumiselle, mahdolliselle uudelle ihmissuhteelle? Toden totta, kesä on usein mitä antoisinta aikaa ihastua, rakastua ja tapailla uutta ja kiehtovaa ihmistä.

Valitettavasti kaikilla meistä ei ole mahdollisuutta rakkauden kesään. Auringonvalon ja lämmön keskellä, ympärillä olevien ihmisten avautuessa ja lähentyessä, saattaa yksinäisyys iskeä päälle. Toive kumppanista palaa voimakkaana liekkinä, joka uhkaa kuitenkin tukahtua. Tinder on pelattu läpi eivätkä baarit kiinnosta. Muut deittisovellukset tuntuvat kierrättävän samaa, eikä lähikaupan viehättävä kassaneiti ymmärrä vihjettä, vaikka kuinka hymyilisit Plussa-korttia vinguttaessa.

Mikä siis avuksi?

Yksittäisen ihmiselon yksi keskeisimmistä kysymyksistä on, kuinka voin löytää itselleni sopivan kumppanin. Tämä haaste on kulkenut läpi historian, joskin syyt ovat vaihtuneet selviytymisestä lähemmäs keskinäisen yhteyden kaipuuta. Viime vuosikymmeninä on yleistynyt myös vapaaehtoinen valinta olla yksin, mutta se lienee yhä marginaali.

Sopivan kumppanin löytäminen on vaikeaa, mitä sitä kieltämään. Sen sijaan rakkauden löytäminen tai ennemmin sen oivaltaminen on kuitenkin helpompaa. Varsinkin jos sisäistää, että rakkaus itsessään on läsnä kaikkialla. Kun oman elämän rakkaushormoneja vahvistaa, se näkyy ja hehkuu myös ulospäin.

Puen nyt rakkaustohtorin lierihatun päähäni ja annan sinulle kuusi täsmävinkkiä rakkauteen. Näillä et voi mennä metsään, vaikka yksi vinkeistä jopa kehottaa moiseen.

1. Pidä itsestäsi hyvää huolta

Jos nukut yöllä riittävästi, et todennäköisesti kulje päivällä unelmiesi heilan ohi, mikäli hän kadulla kävelee vastaan. Hyvä ja ravitseva ravinto tuntuu kokonaisvaltaisesti ja antaa tarvittavaa energiaa. Kevyt liikkuminen puolestaan virkistää niin mieltä kuin kehoa. Hyvinvoiva ihminen on yleensä puoleensavetävä, tälle löytyy ihan biologiset perusteet.

2. Liiku luonnossa

Metsässä liikkumisen terveysvaikutukset ovat kiistattomia, eivätkä ne riipu siitä, uskooko ihminen itse niihin. Luonnossa käyskenteleminen hoivaa meitä, halusimme tai emme. Samalla vahvistuu juurevuus sekä pienen boostaamisen avulla jopa primitiivisyys. Luontoa havaitsemalla voimistuu myös havainto elämän kiertokulusta ja ykseydestä. Metsä vahvistaa niitä “sinisiä ajatuksia”, joista Veikko Huovinenkin Konsta Pylkkäsen suulla kirjoittaa. Sellaiset ajatukset tuovat mukanaan rauhaa, levollisuutta ja tasapainoa, joka huokuu myös ulospäin.

3. Ole kiinnostunut asioista

Asioista kiinnostuminen synnyttää usein roihun, jonka liekki näkyy kauas. Touhua niiden asioiden parissa, jotka sinua kiinnostavat, vaikka ja varsinkin silloin, jos ne vaativat sinulta jonkun uuden taidon opettelua. Monissa tutkimuksissa on selvinnyt, että etenkin naiset kiinnostuvat miehistä, joilla on intohimoa ja tavoitteita elämässään. Utelias ja intohimoinen suhtautuminen omaan elämään synnyttää sukupuolesta riippumatta elinvoimaa, joka kasvaa vierivän lumipallon tavoin.

4. Lähesty rohkeasti

Tämä voi olla vaikea rasti, myönnän sen. Toisen ihmisen lähestyminen on pelottavaa, varsinkin jos on mahdollisuus tulla torjutuksi. Tämä on silti mitä tärkein siedätyshoidon kohde, mikäli haluaa itselleen kumppanin. Toki on myös heitä, joiden ei koskaan tarvitse tehdä aloitetta, mutta valtaosa meistä muista tietää, että rohkea rokan syö ja saa mahdollisuuden. Minua on lähestytty romanttisin aikein joitain kertoja, ja joka kerta se on tuntunut hyvältä. Vaikka olen joutunut antamaan useimmin pakit, olen kokenut eleen todella rohkeana ja arvostanut suuresti sen osoittajaa. Muistelen näitä hetkiä aina silloin, kun toista ihmistä lähestyminen pelottaa. Mitä todennäköisimmin hän ilahtuu siitä ja tuntee olonsa imarrelluksi.

5. Opettele luopumaan odotuksista

Mikään muu ei tuota yhtä paljon pettymystä ihmiselle, kuin hänen omat odotuksensa. Jonkun mielestä voi tuntua kohtuuttomalta sanoa kumppania kaipaavalle, että luopuu odotuksista. Maailma on silti täynnä esimerkkejä, joissa oma hellanlettas on löytynyt pitkälti juuri odotuksista luopumisen myötä. Tähän on osaltaan syynä se, että odotukset saavat meidät osin sulkeutumaan mahdollisuuksilta. Kun odotamme jonkun asian menevän tietynlaisesti, emme ole tarpeeksi auki sille, että hyväksyisimme sen kulkevan täysin erilaista reittiä pitkin. Elämä voi olla tosi hyvää juuri nyt tällaisenaan, eikä vasta sitten kun se on täyttänyt odotuksesi.

6. Ole auki

Elämälle antautuminen ja sille auki oleminen mahdollistaa sen, että saat kokea päivittäin valtavasti rakkautta. Kun pidät itsestäsi huolta, virkistät mieltä ja kehoasi, olet kiinnostunut asioista, uskallat lähestyä ihmisiä ja luovut turhista odotuksista, olet auki elämälle ja sen tarjoamalle rakkaudelle. Sellaisen rakkauden vaade ei ole uusi kumppani, vaikka hämmästyttävän usein se moisen mahdollisuuden eteen tuokin.

Nämä inhimilliset selviytymiskeinot usein torppaavat aidon läheisyyden – Oletko huomannut näitä ihmissuhteissasi?

(Tämä juttu on toinen osa selviytymiskeinoista ja ote Lähelle-verkkokurssiltani. Ensimmäisen osan voit lukea täältä).

11. Manipuloiminen

Jos ei usko omaan rakastettavuuteensa eli siihen että saa vain olla, saattaa alkaa manipuleeraamaan toisia. Tällä spektrillä voi olla lievempää ja tosi vahvaa toimintaa, ja se voi näyttää tosi monenlaiselta. Manipuloimisen voisi kiteyttää näin: yritys vaikuttaa toisen toimintaan ja ajatteluun tavalla, joka edistää omaa etua ja halua – ilman, että tunteistaan ja tarpeistaan puhuu suoraan. Manipuloiminen voi tapahtua esimerkiksi syyllistämisen, painostamisen tai uhriutumisen kautta. ”Jos et tee näin, niin sitten mä teen näin” tai ”Koska sä teet noin niin mun on ”pakko” tehdä näin”. Manipulatiivisuuteen liittyy vahvasti ajatus / tunnelma, että toisen sanat ja teot määrittävät omaa oloa – ja sen käyttämistä toisia vastaan. Pohjimmiltaan manipuloiminen on kontrollia, joka nousee pelosta.

Alla on syvä turvan tarve.

12. Väistäminen tai kieltäminen

”Ai mikä ongelma täällä nyt muka on, ei mulla mitään ongelmaa ole” (jossa on jo manipulatiivinen vivahde), ”Mulla on kaikki ihan hyvin” (vaikka ei selvästi olekaan), ”Ei puhuta siitä”. Väistäminen ja kieltäminen ovat tapa paeta tunteitaan ja käsillä olevaa. Jos teeskentelee, ettei mitään pulmaa / hankalia tunteita olekaan, sitä ei tarvitse kohdata ja käsitellä.

Alla on usein turvan tarve.

13. Marttyyrius / uhrius

Diippiä uskomusta / toimintamallia siitä, että oma olo on ulkoisesta kiinni. Elämä potkii päähän, muut jyräävät. Uhriuden tila on sitä, että jää kiinni olosuhteisiin / tunnelmiin / sellaiseen suhteeseen itsen tai toisten kanssa joka eivät tee itselle hyvää. Silloin ei tarvitse ottaa vastuuta itsestään vaan voi syyttää muita ja maailmaa, kun hommelit ovat niin kurjasti.

Uhritilan äärellä tarvitaan tosi paljon myötätuntoa, turvaa ja rakkaudellisuutta – ja päättäväisyyttä nostaa oma sisäinen lapsi turvaan. Vihdoinkin oman itsensä toimesta. Uhri rankaisee itseään ja ympäristöään huomaamattaan jäämällä uhriksi ja tekeytymällä siksi henkilöksi, joka tässä nyt kärsii muiden puolesta, on se joka joutuu aina sivuun, tallotuksi ja hylätyksi – ja odottaa muutosta muilta. Mitä tahansa, paitsi itsestä vastuun ottamista. Uhriuden alla on usein syvä hylätyksi tulemisen haava.

Alla on hoivan, myötätunnon, turvan ja läheisyyden tarpeita.

14. Lääkitseminen / turruttaminen

Ai että, ruokahan esimerkiksi on maailman yleisin lohduke! Ruoka ja ravinto = äidin rakkaus. Tunnistatko? Erityisesti, kun on jäänyt jollakin tapaa vaille rakkaudellista, äidillistä hoivaa ja hellyyttä, ruoka saattaa olla sen korvike omassa elämässä. Tai sitten lääkettä voi olla päihteet, seksi, kova liikunta, hyvinvoinnin suorittaminen, shoppailu, turruttava somettaminen tai tv:n katsominen. Mikään näistä puuhista ei itsessään ole yhtään mitään – ne voivat parhaimmillaan olla ihania hoivan puuhia (en puhu addiktioista), vaan niihin liittyvä toiminta lautautuu silloin, kun yritämme niiden kautta täyttää täyttymättömiä tarpeitamme. Itseään ei näiden puuhien äärellä pidä piiskata vaan havaita signaali omista täyttymättömistä tarpeista ja valita, jos haluaa alkaa löytää rakkautta ja turvaa muulla tavoin – esimerkiksi auttajan avulla <3

Alla on usein nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet, hoivan, turvan ja läheisyyden tarve.

15. Alistuminen / dominoiminen

Jos asettuu alapuolelle, ei tarvitse ottaa vastuuta näkyväksi tulemisesta: tunteidensa ja tarpeidensa alttiiksi asettamisesta ja niiden jakamisesta. Alistuva sivuuttaa omat tarpeensa / mielipiteensä / olonsa ja sopeutuu toisiin. Alistuva saattaa kokea, että muut jyräävät, vaikka onkin itse jättänyt rajojaan ilmaisematta. Alistuminen ja yläpuolelle asettuminen eli dominoiminen kertovat kumpikin epävarmuudesta ja turvattomuudesta, yhteydettömyydestä omaan maskuliiniseen isä-energiaan. Yläpuolelle asettuva on ihan yhtä pelokas tuomaan aitoja tunteitaan ja tarpeitaan esiin ja pikemminkin vaatii mutta ei pyydä. Saatamme jokainen alistua tai dominoida tilanteesta riippuen joskus – joko jyrätä tai väistää.

Alla on pelon / epävarmuuden tunne eli syvä turvan ja nähdyksi tulemisen tarve.

Lähelle-ihmissuhdekurssini käytössäsi koko kesän. Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Iloton ja raskas olo kertoo siitä, että on aika löytää oma aito minäsi

”Maailmassa, joka koettaa syöttää joka suunnasta ihanteita, millainen on hyvä ja menestynyt ihminen, on suurinta rohkeutta olla oma itsensä. Ehkä sinulle on sanottu jo lapsena, että olet ”liian” sitä tai ”liian vähän” tätä. Muut ihmiset ovat saattaneet omassa vajavaisuudessaan tartuttaa sinuun häpeän, että olet vääränlainen. Se ei ole totta. Sille on tarkoituksensa, miksi sinä olet juuri sellainen kuin olet. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan.”

Niin, sinä synnyit aitona ja originaalina. Ehkä et enää tunnista sitä versiosta itsestäsi? Olet saattanut jo pitkään tukahduttaa omat toiveesi ja tarpeesi, ja piilottaa tietyt ominaisuutesi, koska niin vain on ollut ”helpompaa”. Tietynlaisen roolin ottaminen ja muiden tahtoon ja makuun mukautuminen on varmasti tuonut sinulle rauhan. Olet voinut välttää konfliktit ja sivuuttaa hylkäämisen pelon. Siksi olet antanut muiden vaikuttaa päätöksiisi enemmän kuin olet ehkä tajunnut.

Silloin, kun ihminen ei ole aito oma itsensä, hän miettii aivan liikaa sitä, ”mitä muut minusta ajattelevat”. Haluat tehdä vaikutuksen muihin tekemällä asioita ja käyttäytymällä siten, mistä tiedät saavasi yleisen hyväksynnän tai jopa ihailua. Millaisia asioita kerrot itsestäsi ja läheisistäsi? Mitä postaat someen? Saatat jopa harrastaa sellaisia asioita, joita kohtaan et oikeasti tunne paloa – tiedätkö edes, mikä on intohimosi?

Tai sitten olet ottanut miellyttäjän roolin, koska kuka nyt ei pitäisi kiltistä ja mukautuvasta ihmisestä. Siispä hymyilet, vaikka olet lopen uupunut. Olet aina käytettävissä, koska et uskalla tuottaa muille pettymystä. Huolehdit, että kaikilla muilla on hyvin, vaikka itse tarvitsisit tukea tai vain lepoa. Sinä toden totta ansaitsisit Oscarin oman elämäsi sivuroolista.

Huono puoli tästä on se, ettet saa silloin hyväksyntää aitona itsenäsi. On myös todella kuormittavaa ja väsyttävää olla muunlainen kuin oma aito itsensä, eikö?

Muiden mielipiteet kertovat heidän uskomuksistaan

Et ehkä huomannut, missä vaiheessa kadotit itsesi. Se saattoi tapahtua jo lapsena tai sitten myöhemmin elämässä, kun sinulta alettiin odottaa tietynlaisia valintoja. Saatoit lähteä opiskelemaan jotain ”järkevää” alaa, jotain mihin suvussakin kannustettiin. Sinulle opetettiin uskomuksia elämästä, onnellisuudesta ja rahasta, jotka sotkivat pääsi ja sulkivat sydämesi eli yhteyden itseesi. Nyt omat unelmasi ovat niin kaukana, ettet tavoita niitä, tai jos haluaisitkin toteuttaa jonkin unelmasi, pelkäät näitä sanoja:

-”Naurettava idea!”

-”Älä nyt ole hullu.”

-”Olet liian vanha.”

-”Olet liian kouluttamaton.”

-”Et tule onnistumaan.”

-”Älytöntä haitattelua.”

-”Todella itsekästä.”

Noita lauseita saatat pelätä muiden sanovan, mutta hyvin todennäköisesti pyörität niitä ainakin omassa päässäsi – ja usko pois, jos itse olisin saanut euron joka kerta kun olen itse kuullut nuo lauseet kirjoittajan urallani, olisin voinut tarjota itselleni juhlaillallisen hienossa ravintolassa.

Pelko on ymmärrettävää, mutta sille ei tarvitse antaa liikaa valtaa. Ala purkaa rajoittavia uskomuksia miettimällä, kenen ajatuksia pyörität päässäsi ja ovatko ne ihan totta. Mitä itse ajattelet ja haluat?

Tähän matkaan tarvitaan rohkeutta päästää irti siitä, mikä ei enää toimi. Se on prosessi, johon kannattaa suhtautua uteliaisuudella: mitä kaikkea minusta vielä löytyy ja mitä elämällä on minulle vielä tarjottavana!

Kun et joudu enää pinnistelemään pysyäksesi roolissasi, vapaudut ja rentoudut. Alat nauttia elämästä ja vetää puoleesi itsellesi sopivampia asioita ja ihmisiä – alat elää aitoa, omannäköistä elämää!

”Oletko unohtanut, miten ainutlaatuinen Sinä olet? Oletko tajunnut, että vain Sinulla on nuo ominaisuutesi, taitosi ja ulkonäkösi? Eikö olekin mahtavaa! Älä siis tuhlaa aikaasi yrittämällä olla joku muu, vaan ole rohkeasti Sinä. Minkä roolin haluat hylätä, joka on rajoittanut sinua tähän asti? Mitä puolia et ole vielä uskaltanut näyttää itsestäsi?”

Sitaatit olivat luomani Rohkeutta on…-korttipakan kortista numero 9: Rohkeutta on olla oma itsensä.

Voisiko kodissa olla Huvikummun huolettomuutta? – 4 ajatusta leikkisämpään kotoiluun

Mainosyhteistyö: Kymppilattiat: Kaikki jutun lattiamateriaalit ja kaakelit Kymppilattioiden valikoimasta

Kuvat: Laura Elo

Koti on paikka, jossa toivoisi olevan turvaa ja huolettomuutta. Joillekin koti seesteisyyden tyyssija, jossa toiveena on mahdollisimman neutraaleja sävyjä, usein vaaleaa. Minulle kotiin tulee seesteisyyttä, kun siellä on myös huolettomuutta. Huolettomuus on monen asian summa. Tässä kesäkotimme huolettomuutta lisäävät asiat, joihin Peppi Pitkätossun Huvikumpu on inspiroinut:

1. Kierrätyshuonekalut ja -ideat

Vanhojen asioiden kierrättäminen on luovuutta parhaimmillaan. Ajattelen, että on helppo mennä kauppaan ja ostaa sieltä kaikki valmiina, mutta kierrätys vaatii kärsivällisyyttä, kykyä yhdistellä uutta ja vanhaa ja myös nähdä vanhassa tavarassa jotain mitä se ei ehkä ole koskaan ennen ollut…

Löysin kuvan ruokapöydän vanhan kotimme roskikselta. Se oli löydettäessä petsattu kirsikan sävyiseksi. Hioin pöydän. Lakkasin jalat, jotka olivat tammea, ja maalasin pöydän kannen lohen värikseksi (pöydän kansi ei ollut täyspuuta). Etualalla oleva viltti on löydetty kirppikseltä ja seinää vasten oleva tuoli roskalavalta. Hyllyssä oleva kynttelikkö on edesmenneen mummoni peruja.

Kuvan edustalla oleva sohvapöytä on oikeasti tarjotin, jonka ostin Facebook-kirppiksellä. Pöydän jalkana (joka ei harmillisesti näy kuvassa) toimii teknisestä tilasta ylimääräiseksi jäänyt tarjottimen värinen vesipumpun teline (vastaa muodoltaan seuraavan kuvan maljakkotelinettä).

Maljakkona toimii vanha ulkovalaisimen kupu, jolle löysin telineen uutena marketista. Rottinkituolin on ostettu Torista.

Makuuhuoneen seinäkoriste on tehty rikkinäisestä riipputuolista – kuten myös kukka-amppeli. Oksa löytyi oman tonttimme metsästä. Yöpöydät ovat vanhempieni vuonna 1975 ostamat. Hioin ja maalasin ne, sekä vaihdoin uudet vetimet.

Vanhemman lapsen hyllynä ja yöpöytänä toimii kiettätyskeskuksesta löytämäni syöttötuoli, joka kääntyy saranoilla myös pöytä-tuoliksi tarvittaessa.

Nuoremman lapsen pikkukaapit/-hyllyt ovat viinilaatikoita, jotka sain joskus naapurilta. Klaffipöytä on myös saatu.

Baarituolit löytyi Torista.

2. Värikylläisyys

Rakastan värejä. Ne tekevät elämästäni kiinnostavaa. Kun katson, miten värit tanssivat tai soivat yhteen, sieluni hykertelee. Värien kautta minusta tuntuu, että olen elossa!

Kun löysin tapetin, menin sen kanssa maalikauppaan ja nappasin tapetin sävystä pöydän maalin sävyn. Maalasin samalla maalilla hyllyssä olevan lampun. Mummon perintönä saatu kynttelikkö sai tietenkin kynttilät kolmessa eri sävyssä, jotta tunnelma ei kävisi tylsäksi.

Kun valitsimme keittiön kaappeja, tarjolla oli pääosin valkoista, harmaata ja mustaa. Vihreä oli mallistossa ainoa, jota saatoin kutsua väriksi. Ja se sopi hyvin suunnitelmaani, joka oli ”metsästä inspiroitunut Huvikumpu”. Ilmastointiputken spreijasin kultaiseksi noudattaen ohjetta: ”jos et voi peittää sitä, korosta sitä”.

Aivan ensimmäinen asia, jonka halusin ehdottomasti kesäkotiimme oli nämä Kymppilattioiden Paris Mix -laatat. Olin etsinyt pitkään riittävän värikkäitä ja leikkisiä kaakeleita, mutta niin monessa paikassa oli taas tarjolla vain beigeä, harmaata, valoista ja mustaa. Tiedän, että moni pitää noista väreistä seesteisyytensä vuoksi, mutta minua ne masentavat. Ajattelin, että nämä laatat ovat huvikumpumaisinta, mitä tiedän! Ja jos joku miettii, miten kaato tehdään tällaisen isomman laatan kanssa: valitsin näiden laattojen sävyyn sopivan roosan 10x10cm -laatan viemärikaatoa ja seinälle kohoavaa ylösnousua varten.

Saunalle valikoitui Kymppilattioiden marokkolaattavalikoimasta Genova Blue -laatta, joka toimii yhdellä seinällä tehosteseinänä. Tehosteseinän parina toimivat valkoinen kaakeliseinä ja hirsiseinä, musta lattia sekä kultainen suihku.

3. Leikkisyys

Värit ja luovat kierrätysratkaisut ovat osa tilan leikkisää luonnetta, mutta lasten kanssa pohdimme, että haluamme kesäkotiimme myös toiminnallista leikkisyyttä. Toiminnallinen leikkisyys olkoon vastaisku passiiviselle staattisuudelle.

Kulkuväylälle asennettiin renkaat, jotta niissä voi aina ohimennen roikkua, pyörähtää ja vaihtaa näkökulmaa pää alaspäin.

Näin jälkeenpäin voisin sanoa, että meidän kesäkodin sydän on ”pömpeli”: puolapuita pääsee kiipeämään aidatulle parvelle. Ruokailutilan puolelle ”pömpeli” toi tapettiseinän. Puolapuut toimivat jumpassa ja leikeissä.

Eteisen puolella ”pömpeli” toimii sekä ulkovaatesäilytykseen että varastona: pömpeli kätkee sisäänsä liukuovilla hyvänkokoisen varastotilan.

Parvelta on näkymät yläikkunoiden kautta taivaalle. Lattia on tehty lankusta – ja tietenkin saanut värikkään pinnan.

4. Kestävät materiaalit

Yksi kesäkotimme lähtökohdista oli, että materiaalien pitää olla kestäviä, hyvin pestäviä ja oikein toiminnallisuuden kautta tiloihin valittuja, koska varominen tuo stressiä: jos aina pitää miettiä, että jokin menee pilalle, kun se kohtaa elämän, materiaali on silloin väärin valittu. Halusimme, että voimme myös materiaalien osalta olla huolettomia.

Monessa kuvassa näkyvä Kymppilattioiden tammi-lankkuparketti oli loistava valinta lapsiperheeseen. Pinta on helposti pyyhittävä: kun lapset ovat maalanneet akryyliväreillä ja maalia on mennyt lattiaan, se lähtee loistavasti puhtaaksi. Lattia ei myöskään ole herkkä kolhuille. Huomasin laatueron, kun kaupunkikotiimme oli muiden toimesta valittu parketti, josta tahrat eivät meinaa lähteä ja materiaali on ”pehmeää”. Kannattaa siis ulkonäön lisäksi tutkia lattian materiaalia tarkasti, jotta ei tarvitse koko ajan miettiä, että mistä kaikesta lattia menee pilalle.

Kaakelilattia eteiseen oli yksi ensimmäisistä asioista, josta puhuimme mieheni kanssa, koska luonnon läheisyydessä lumet, mullat ja kivet kulkeutuvat vaatteissa ja kengissä sisälle. Ei tarvitse huolia, vaikka lumet sulavat lattialle tai kivet narskuvat jalkapohjissa. Kaakeli kestää ja on helppo pitää puhtaana. Eteisen kaakeli on tammilattiaan mätsäävä Kymppilattioiden Lumbini Beige -marokkolaiskaakeli.

Saunatupaan valitsimme vinyylilankun, joka kestää 100-prosenttisesti kosteutta. Kun saunatupaan kuljetaan sekä saunasta suoraan että ulko-ovesta uinnin jälkeen, ei tarvitse miettiä, että mitä lattialle käy. Vinyylilankuista voi lukea lisää Kymppilattioiden sivulta TÄSTÄ.

Kaikki kuvien lattia- ja kaakelimateriaalit löytyvät TÄÄLTÄ.

Rakennustyöt, maansiistotyöt ja sisätilojen viimeistelyt (esim. laatoitukset) hoiti Rakennustyö Nyman.

10 tapaa, joilla yritämme päästä lähelle, mutta blokkaamme aidon läheisyyden – Tunnistatko näistä itsesi?

Läheisriippuvuus on lapsuuden oikeutettuun ja terveeseen riippuvuuteen jäämistä, sitä ettei tunnista omia tarpeitaan ja osaa ottaa koppia niistä. Harva meistä on oppinut – eli tätä hommaa saa opetella!

Kaikki läheisriippuvaiset selviytymis- ja puolustuskeinot ovat epäsuoria / vastuuttomia tapoja yrittää täyttää tarpeitaan. Ymmärrettävästi, koska jos omiin tarpeisiin ei vielä (itseltä) ole lupaa, tunnistamista ja validaatiota, ei muuta ole oikein oppinutkaan.

Läheisriippuvaiset selviytymiskeinot ovat aika pitkälti sama asia kuin tunnelukot (kenties olet tutustunut skeematerapiaan tai esim. Kimmo Takasen työhön tunnelukoista). Eräs kevään 2022 tunnekurssilainen totesi sen kertaisen sessiomme jälkeen perin helpottuneena, että hitsin mukavaa, ettei näitä tarvitsekaan työstää vaan riittää, että alkaa huolehtia enemmän sisäisestä turvasta + hoivasta.

Kun sisäistä turvaa + hoivaa eli sisäistä vanhemmuutta ja läheisyyden taitoja alkaa tulla lisää – ensiksi vaikka juuri tämän kurssin (Lähelle-verkkokurssini) tai auttajien jeesauksella – omat selviytymiskeinot alkavat pikku hiljaa käydä tarpettomammiksi. Niitä alkaa tunnistaa, ja oppii toimimaan uusin tavoin – eli huomaamaan tarpeitaan ja täyttämään niitä itse. Oppii tarvitsemaan, pyytämään ja rajaamaan. Oppii rauhoittamaan itseään, säätelemään tunteitaan ja hoivaamaan ja huomioimaan itseään ainaisen ponnistelun / suorittamisen / puskemisen / turruttamisen sijaan.

Kun tarpeitaan oppii tunnistamaan, niitä voi myös alkaa täyttämään ilman selviytymiskeinoja. Tätä ei tarvitse tehdä elämässä yksin, vaan saa pyytää, tarvita ja ottaa vastaan. Saa alkaa oppia läheisyyttä, joka ei enää satuta vaan eheyttää.

Tässä alla yleisiä selviytymiskeinoja ja yleismaailmallisesti niihin liittyviä, piilotettuja tarpeita. Ole näitä lukiessasi lempeä itsellesi – yleensä jokainen meistä käyttää vähintään joitakin näistä, ja se on okei. Vain myötätunnon ja turvan kautta näitä voi alkaa huomaamaan ja vapauttamaan itsessään. Eli häpeä ja syyllisyys hiiteen, niitä ei nyt tarvita.

Jokaiseen selviytymiskeinoon lääke on tunnistaa, milloin homma on pamahtanut päälle ja keskittyä sisäistä turvaa ja hoivaa luoviin toimenpiteisiin (näitä saa oppia esimerkiksi kursseillani).

 

  1. Toisiin keskittyminen ja kannattelu

Hieno tapa väistää voimautumistaan ja omaa sisäisyyttään eli mm. tunteitaan, tarpeitaan, halujaan ja ei-halujaan on keskittyä TOISIIN!

Se voi olla sitä, että on aina terapoi ja kuuntelee toisia, mutta ei pyydä mitään itselleen tai jaa omia tuntojaan. Se voi olla sitä, että toimii perheessään tai ryhmässä ukkosenjohdattimena ja diplomaattina sen sijaan, että jokainen saa tuntea ihan just mitä tuntee. Jos luopuu näistä toimistaan, se voi tarkoittaa a) haavoittuvaiseksi tulemista ihmissuhteissaan ainaisen yläkantin sijaan, eli että alkaa tuoda itseään näkyväksi. Sen myötä jotkut suhteet jäävät.

Tai se voi tarkoittaa, että kannattelun ja diplomatian sijaan opettelee tuomaan esiin sitä, mitä perheessä / ryhmässä / toisen kanssa tapahtuva itsessä herättää, ja kysyy ja kuuntelee mitä muissa herää sen sijaan, että hyssyttelee, humorisoi tai tasapainottelee.

Alla oleva tarve onkin tulla ITSE kuulluksi ja nähdyksi.

2. Toisten hoivaaminen

Tämä on versio toisiin keskittymisestä. Jos hoivaa toisia, mutta ei itseään samalla mitalla, onkin projisoinut omat hoivatuksi tulemisen tarpeensa toisiin.

Alla oleva tarve on saada hoivaa ITSELTÄÄN ja toisilta.

3. Syyttäminen

Onhan se nyt paljon helpompaa puhua siitä, mitä muut tekevät, eivät tee, sanovat, eivät sano, ajattelevat tai eivät ajattele, kuin puhua itsestään! Ja varsinkin on aivan helppoa vierittää syy omista tunteistaan muiden niskoille ja esimerkiksi raivota siitä, että ”joutuu” aina tekemään ylitöitä tai muidenkin hommat kuin opetella itse rajaamaan ja kertomaan tarpeistaan.

Alla oleva tarve on tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Oppimiskohtana on alkaa ottaa vastuu näkyväksi tulemisesta ja haavoittuvuudesta eli siitä, että puhuu itsestään, rajaa itse ja täyttää tarpeitaan odottamatta toisilta.

4. Passiivis-aggressiivisuus

Kettuileminen on myös paljon helpompaa kuin haavoittuvaisesti kertoa, että musta ei oikein tuntunut hyvältä, kun sanoit tai teit niin tai näin, tai että mulla on paha olla siitä tai tästä, tai tunnen epävarmuutta koska…
Tiuskimme, vetäydymme, mykistelemme, marttyroimme, kun koemme, että toisen pitäisi kuulla jotain tai toimia jollain muulla tavalla kuin meille olisi hyvä. Passiivis-aggressiivisuus on toisten rankaisemista omasta pahasta olostaan sen sijaan, että on oppinut puhumaan suorempaan.

Alla oleva tarve on rajat ja turva.

5. Perfektionismi

Täydellisyyden tavoittelu on tapa yrittää väistää keskeneräisyyttä ja haavoittuvuuttaan, ja se on erityisen tuttua heille, joilta on vaadittu paljon, joita on varhaisissa vaiheissaan kritisoitu tai jotka ovat joutuneet kannattelemaab varhaisia hoivaajiaan. Niin kauan, kun tavoittelee asioissa täydellisyyttä sen sijaan, että opettelee laittamaan asioita perspektiiviin, olemaan itselleen armollinen ja vähän relaamaan, väistää omia riittämättömyyden tunteitaan – ja samalla ruokkii niitä!

Alla oleva tarve on tulla hyväksytyksi. Huom! Kun hiffaa itsessään jossain kohtaa hyväksytyksi tulemisen tarvetta, sitä voi antaa myös itse itselleen! Voi hetkeksi keskittyä siihen, mikä kaikki on mennyt putkeen ja hyvin, ja mikä tässä kohtaa riittäisi.

6. Kontrolli

Kannattelu on yksi kontrollin muoto. Yrittää hallita sitä, mitä muut tuntevat jotta omat tunteet helpottuisivat. Muita kontrollin muotoja on mm. se, että yrittää koko ajan pitää langat käsissään, suunnittelee miten päivän / ihmissuhteen / vuoden / treffien / keskustelun / työprojektin PITÄISI mennä sen sijaan, että elää hetkessä. Kontrollin alla on iso turvattomuus.

Alla on turvan tarve.

7. Suorittaminen

”Voin olla rakkauden arvoinen vasta, kun olen ihan helvatun hyvä”. Jokainen meistä suorituskulttuurin henkilöistä tietää, mitä suorittaminen on. Ihan kaikkea voi suorittaa: työtä, eheytymistä, rakkautta, vanhemmuutta, ystävyyttä, terveyttä, hyvinvointia, lomaa ja niin edelleen. Suorittamiseen (kuten kaikkiin muihinkin selviytymiskeinoihin) paras lääke on tehdä turvaa ja hoivaa / ilahdutusta tuovia asioita, opetella keskittymään niihin ja tasapainoittaa elämäänsä.

Alla on usein nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet, hoivan, turvan ja läheisyyden tarve.

8. Ponnistelu

Erityisesti ihmissuhteissa: väännymme mutkalle, työstämme itseämme ihan hulluna jotta toisen kanssa olisi parempi olla, yritämme ansaita rakkautta, miellyttää toista, ymmärtää ja olettaa, mitä toinen haluaa ja tarvitsee, sivuuttaa itseämme. Ponnistelu näkyy arjessa niin, että on vaikeaa levätä tai hoivata itseään ja niin, että sisäisesti jurnuttaa itselleen kaikenlaista / piiskaa itseään tai yirttää ratkoa asioita päässään sen sijaan, että voisi laskeutua elämän virtaukseen. Ponnistelu ja suorittaminen ovat ihan äärimmäisen yleisiä ja signaali siitä, että on aika keskittyä vahvistamaan sisäistä turvaa (eli aktivoida parasympaattista hermostoa). Oma kiintymys itseen ja toisiin alkaa turvallistua ja lähemmäs pääsee, kun uskaltaa keskittyä enemmän itseensä. Tämä on tosi tärkeää esimerkiksi ristiriitaisesti kiintyneille: ei tarvitse koko ajan olla kuumottamassa, kuuluuko toisesta, mitä hän tuntee, mihin tämä suhde on menossa ja mitä mun pitää tehdä tullakseni kuulluksi ja ymmärretyksi. Opettelee keskittymään itseen hyvällä tavalla.

Alla on usein nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet, hoivan, turvan ja läheisyyden tarve.

9. Itsen sivuuttaminen / toiseen sulautuminen

Jos on oppinut varhaisissa vaiheissaan lukemaan ja aistimaan toisia tarkkaan tai jopa kannattelemaan ekoja hoivaajiaan (saadakseen mitä tarvitsee: nähdyksi tulemista / huomiota / turvaa / hoivaa / yhteenkuulumisen fiilistä / läheisyyttä), tätä herkästi jatkaa myöhemminkin laiffissaan.⁠ Tämä liittyy myös eläytyväisten ja empaattiseen mielettömään kykyyn asettua toisen asemaan tai fiilata toisten juttuja. ⁠
⁠
Eheyttävää on oppia huomaamaan, milloin alkaa jättää itseään, tehdä liikaa kompromisseja / toimia rajattomasti. Milloin pitää toisten juttuja tärkeämpiä kuin omiaan tai millä eri tavoin sivuuttaa tarpeensa. Näistä tendensseistä johtuen saattaakin sitten kokea närää ja katkeruutta, että mitä hittoa, eikö toi toinen maindaa mua yhtään, eikö mun jutut ja tarpeet ole tärkeitä. Varmasti ovat, mutta jos toinen ei tiedä niistä, voi tulla sivuutetuksi tulemisen tunne.⁠
⁠
Eli tarvitsee oppia ITSE tunnistamaan rajojaan, ilmineeraamaan niitä ja arvostamaan omaa maailmaansa toimin ja sanoin. Alla on usein nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet, hoivan, turvan ja läheisyyden tarve.

10. Miellyttäminen

En ole kuulolla sille, mitä itse tunnen ja tarvitsen, vaan koitan mukautua siihen mitä muut tuntevat, tarvitsevat ja haluavat, jotta voin saada epäsuorasti sitä mitä tarvitsen. Moni miellyttämisen itsessään tunnistava sanoo hakevansa hyväksyntää – ja kokee noloutta siitä. Mutta ei hyväksynnän tarpeesta tarvitse noloutta tuntea! Kuten ei mistään muistakaan tarpeistaan. Mutta on hyvä tunnistaa jääneensä vaille hyväksyntää ja miellyttävänsä sen vuoksi. Silloin voi havaita, että joo, mulla on tällaista täyttymätöntä tarvetta ja voin opetella ottamaan koppia siitä tarpeesta muulla keinoin kuin itseni jättämällä.

Hyväksyntää voi hakea tasapainoisemmin esimerkiksi niin, että opettelee kysymään luotettujen / turvallisten läheisten mielipidettä tai näyttää / jakaa työ- tai harrastushommeleitaan, tekemisiään ja saavutuksiaan. Ja sitä, että kertoo suoraan tarpeistaan. Ajattelepa tällaista tajunnanräjäyttävää lähestymistapaa jonkun luotettavan kanssa: ”Mulla on epävarma olo itsestäni ja kaipaan supporttia. Voisitko kertoa mulle niitä asioita, joista mussa tykkäät?”

Alla on usein nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet, hoivan, turvan ja läheisyyden tarve.

(Seuraavassa osassa avaan manipuloimisen, väistämisen / kieltämisen, uhriuden, lääkitsemisen, alistumisen ja dominoimisen selviytymiskeinoja).

Kuva: Unsplash

Lähelle-ihmissuhdekurssini käytössäsi koko kesän. Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

9 tapaa selviytyä, kun ahdistus yllättää

Kirjoittaja Juho Multanen on kolmikymppinen KTM Aalto-yliopistosta. Häntä kiinnostaa henkinen kasvu ja koko elämänpituinen oppiminen. 

Kuten niin moni muukin, olen kohdannut viime vuodet ahdistusta, ja syystä tai toisesta siitä on tullut pysyvä vierailija elämässäni. Kokeilemalla olen löytänyt yhdeksän keinoa, joilla kohtaan tämän haastavan tunteen (ja haastavat ajatukset), kun ne minusta milloinkin kumpuavat. Toivon vilpittömästi, että näistä keinoista on apua sinullekin – sinä arvokas, kaunis ja ainutlaatuinen ihminen.

1) ”Laskeutuminen rauhaan” sohvalla

Laske hartiasi, vapauta kehon jännitykset, rentouta selkäsi, uppoudu tyyneyteen ja seesteytä kaikki lihakset kehossasi, joka palvelee sinua kauniisti joka päivä

2) Kirjoita mitä mielessäsi liikkuu

Kirjoita inspiroiva tajunnanvirtateksti puhelimeen tai kynällä muistikirjaan. Itse kirjoitan rauhasta, rakkaudesta ja myötätunnosta ja elämän viisauksista, jotka ovat kaikkein lähimpänä sydäntäni sillä hetkellä.

3) Keskity jonkin sinulle tärkeän laulun sanoihin

Kirjoita sinua inspiroivan laulun sanat puhelimeen. Valitse sinua merkittävästi voimaannuttava kaunis biisi, jolla on juuri sinulle henkilökohtaista merkitystä ja jonka sanat saavat sinun kehosi kihelmöimään elinvoimaa, raikkautta, voimaantumista ja rauhaa.

4) Kokeile tätä mindfulness-työkalua

Koe ahdistuksen ”normalisointi”, sen kokeminen kehossa ja tuon tunteen vapauttaminen Tara Brachin todella toimivalla RAIN-mindfulness-työkalulla.

A) Tunnista tunne ja mainitse se kahdesti mielessäsi.

B) Anna tuon tunteen olla – sillä ei ole kiire poistua kehostasi.

C) Tunnustele missä kohtaa kehoa ahdistus tuntuu.

D) Halaa tunnetta lämmöllä, kohtaa se lempeydellä ja vapauta se universumiin avosydämin.

5) Pura tunnettasi tanssimalla

Tanssi sinua inspiroivan laulun tahtiin olohuoneessasi ja heittäydy kehosi ja vaikean energian vapauttamiseen ilman, että välität pätkän vertaa siitä, miltä se ulkopuolisen silmiin näyttää. Ole vain tässä ja nyt ja anna kauniin energian virrata lävitsesi kuin elinvoimaisen joen

6) Puhu ystävälle

Soita tai puhu kasvokkain rakkaan läheisesi kanssa. Yritä avata lämpimässä vuorovaikutuksessa sitä, mikä ahdistuksen on aiheuttanut. Rehellinen ja rohkea puhe on mieletön voimaannuttaja, ikuinen totuuden löytäjä, johon voi aina lämmöllä nojata.

7) Maadoitu meditaation avulla

Kokeile maadoittavaa meditaatiota ja kehoskannausta. Käy risti-istunnassa läpi kaikki ainutkertaisessa kehossasi sinua uskomattoman hienosti palvelevat osa-alueet ja koe elinvoimaisuutesi lämpimässä rakkauden ja rauhan tilassa.

8) Kokeile rukouksen voimaa

Missä ikinä oletkaan laita kädet ristiin ja puhu mielessäsi auki päällimmäisiä ajatuksia ja ahdistusvyyhtiä – älä anna mielesi keskeyttää vaan puhu avoimesti kaikesta – ylemmät voimat kuulevat sinut, mielesi kuulee sinut, ja tämä saa aikaan tulvahduksen rauhallista kehoenergiaa.

9) Käy lääkärissä

Tarvittaessa hanki itsellesi lääkitys, johon voit turvautua kovan ahdistuksen yllättäessä. Tämä toimii sateenvarjona, joka suojaa silloin, kun pelkäät ahdistusta ja sitä, että se yllättää juuri silloin kun ei pitäisi.

Toivottavasti tästä oli apua. Toivon rauhaa ja rakkautta elämääsi. Sinua tarvitaan. Ole siis oma itsesi, ole voimanlähde, joka vapauttaa empaattista energiaa maailmaan.

Tunteet tarttuvat erityisherkkään – 6 keinoa, jotka saattavat helpottaa tunnemagneetin taakkaa

Pelko on tunne, joka tarttuu. Olen huomannut sen viime aikoina selvästi. Pelko ei ole silti monistunut minuun peilikuvanaan, vaan se on naamioitunut erilaisiin valepukuihin. 

Sitä vastoin, että olisin tuntenut varsinaista pelon konkretiaa, pelko on tarttunut minuun toisenlaisina tunteina: aaltoilevana ahdistuksena ja aika ajoin mieleen tarttuvana apeutena, murheverhona. 

Ympärillä vilisevät uhkakuvat ovat painautuneet minuun epäselvien musteleimojen lailla. Ne eivät ole suoria kuvia puheenaiheista tai synkistä tulevaisuuden näkymistä. Ne ovat enemmänkin vierailta tuntuvia tunnetahroja, joita on hankala lokeroida.

Kaiken tunnemyrskyn keskellä olen oivaltanut, että pelon tunteet eivät ole osa minua Itseäni. Ne eivät kuulu omaan ytimeeni; olen ennen kaikkea imenyt itseeni ympäristössä vellovia toisten tunteita.

Erityisherkkänä ihmisenä aistin mielialat, asenteet ja tunteet äärimmäisen herkästi. Valitsen menoni ja seuranikin melko tarkkaan, sillä vajoan helposti tunnekuoppaan toisen mukana. Siitä huolimatta, että kuoppa olisi tila, jossa itse en olisi omimmillani.

Olen vuosien aikana koettanut pystyttää suojamuurejakin, joiden avulla osaisin helpommin kuunnella toista ilman, että päästäisin tunnetilaa tarttumaan. Mutta muuri on harvoin vedenpitävä.

Kotona koetan rohkaista impulsiivista puolisoa suhtautumaan asioihin lempeydellä, ystäviä näkemään tilanteissa uhkien sijaan mahdollisuuksia. Jos toinen kokee maailman pessimistin silmin, on itsekin hankalaa olla seesteinen ja luottavainen.

Toki erityisherkänkin kolikolla on valoisa kääntöpuoli; myös positiivinen energia ja into tarttuvat herkästi. Siksi lounashetki optimistisesti ajattelevan ystävän kanssa tai tapaaminen turvallisessa, rakentavia ajatuksia vilisevässä ryhmässä ovat itselleni parasta lääkettä. 

Jos tunnistat olevasi minunlaillani tunnemagneetti, kenties alla olevat ajatukset auttavat sinuakin.

  1. Jos yleisilmapiiri on epävarma, ja ympärillä vellovat pelko ja epävarmuus, älä ahdista itseäsi tapaamalla ihmisiä, joiden tiedät vellovan näissä tunteissa.
  2. Älä koe velvollisuudeksesi ahdistua ainoastaan kollektiivisen ahdistuksen tähden.
  3. Säännöstele ikävien uutisten lukemista ja uppoutumista liiaksi asioihin, joihin et voi murehtimalla vaikuttaa. Apeuden keskeltä on hankala auttaa.
  4. Lue positiivisia hyvän mielen juttuja ja kirjallisuutta, josta saat voimaa ja vertaistukea. 
  5. Muista heikoimmallakin hetkellä, millainen käytös ja mielentila ovat ominaista juuri Sinulle ja kuka Sinä olet sisimmissäsi. Pidä tunnemyrskyjenkin keskellä Itsestäsi kiinni.
  6. Ärsykepitoinen maailma on täynnä erilaisia tunteita, jotka tulevat ja menevät. Kaikki tunteet ovat lopulta ohikiitäviä, sekä omasi että sinuun tarttuneet.

PS. Älä anna tunteiden määritellä sinua. Tunteet ovat ainoastaan vierailijoita ohikulkumatkallaan.

Hidasta elämää -kirjaperheen lastenromaanin Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit johtotähtenä toimii herkkä jättiläisperhonen, jonka avulla tarina pureutuu herkkyyden tunnistamiseen, käsittelemiseen ja herkkyyden näkemiseen voimavarana. Kirja on suunnattu yli 5-vuotiaille lapsille ja se on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit– lastenkirjalle.

Kontrollin tarve kertoo usein luottamuksen puutteesta – Kun hellität näissä asioissa, voit olla enemmän läsnä

Toimivassa vuorovaikutuksessa ja ihmisen kohtaamisissa parhaimmillaan kyse on siitä, että yksilöt uskaltavat luottaa siihen, ettei tiedä. Kyse on antautumisen ja kontrollin balanssin löytämisestä. Puhutaan ”ei-tietämisen tilasta”. Tämä tila mahdollistaa vuorovaikutuksen ja yhteyden muodostumisen siirtymisen seuraavalle tasolle.

Kovalla kontrollilla on mahdollista päästä elämässään melko pitkälle, mitä tulee ihmisten välisiin kohtaamisiin. Tämän asian suhteen monella meistä seinä nousee kuitenkin jossakin kohtaa pystyyn ja oma polku ohjaa kasvamaan uudelle tasolle. On totuttu puristamaan kohtaamisissa liian kovaa suitsista ja tulee hetki, jolloin on aika päästää ohjia löysemmälle ja opittava luottamaan. Aletaan heilua kahden ääripään välillä, kyse on kontrollista ja antautumisesta. Samalla haetaan kultaista keskitietä, mutta matkalla saatetaan heittelehtiä laidasta laitaan.

 

Meillä ei usein tarvitse olla valmista ratkaisua tai vastausta asiaan.

 

Kova kontrolli voi ilmetä esimerkiksi kuuntelun virheinä, kuten oman vastauksen valmisteluna. Samalla emme luota siihen, että puhtaasti läsnä olemalla keskustelu soljuu lopulta parhaalla mahdollisella tavalla. Ei tarvita ennakoivaa käsikirjoitusta. Jos kuuntelija valmistelee omaa vastausta toisen puhuessa, informaatio menee helposti ohi. Tällöin myös puhuja keskeytetään liian helposti. Meillä ei usein tarvitse olla valmista ratkaisua tai vastausta toiselle.

Toinen liiallinen kontrollin merkki on tarve pohjustaa tai enemmänkin vääntää rautalangasta asioita toiselle. Emme luota siihen, että esimerkiksi lyhyt ja napakka ”miksi tai mitä” kysymys avautuu aivan riittävästi toiselle. Sen jälkeen ei tarvitse muuta, kuin olla läsnä ja kuunnella.

 

Kova kontrolli voi ilmetä esimerkiksi kuuntelun virheinä, kuten oman vastauksen valmisteluna.

 

Itseasiassa asioiden liian pitkälle auki selittäminen tappaa juuri tuota maagista ”ei-tietämisen tilaa”. Se rajaa ja sulkee niitä mahdollisuuksia vuorovaikutuksesta pois, mitkä ilman selittelyä olisi orgaanisesti lähteneet muotoutumaan. Samalla yhteys ja vuorovaikutus olisi voinut olla erityisen rikasta. Mutta kuten sanottua, kyse ei ole pelkästä antautumisesta. Myös kontrollia tarvitaan oikeassa suhteessa. Kumpaakin voi siis olla liikaa tai liian vähän.

Jos taas antautuminen alkaa muuttua lahnamaiseksi passiivisuudeksi toisen kohtaamisessa, niin yhteys katkeaa. Kiinnittyminen toiseen tapahtuu, kun onnistutaan kaksisuuntaisella tunnetason vaihdannalla. Näin päästään syvemmälle yhteyteen, pelkkä ihmisestä pitäminen ei riitä tähän. Tarvitaan siis myös dynaamisuutta. Ilman tätä voi tapahtua esimerkiksi toinen kuuntelun virhe: kylmä kuuntelija. Tämä tarkoittaa sitä, että ei reagoida toisen puheeseen, jolloin kylmä kuuntelija saa myös lopulta vähemmän tietoa asiasta. Samalla puhujalle tulee olo, että hänen sanoma ei ole tärkeää ja alkaa puhumaan lyhyemmin.

 

Parhaimmillaan toimiva vuorovaikutus pitää sisällään tilannetajua, intuitioon luottamista sekä luovuutta.

 

Eli kumpaakin tarvitaan, sekä kontrollia, että antautumista. Kumpikaan ei ole toista huonompi, toki se on sitten eri asia, että mitä itse kukin missäkin elämän vaiheessa saa harjoitella. Balanssin löytämisessä näiden kahden välillä on kyse siitä, että luotamme olevamme kannateltuja. Toisinaanhan se yhteys tuntuu olevan pelkää töksähtelyä. Parhaimmillaan kyse on virtaavuudesta kahden tai useamman ihmisen välillä ja aluksi tuo tila voi tuntua jopa pelottavalta. Se on niin puhdasta. Sen takia asiaa onkin hyvä lähestyä itselle sopivaan tahtiin.

Samalla ollaan myös oman haavoittuvuuden ja viattomuuden äärellä. Kyse on elämän mysteeristä, joka on läsnä tuossa ”ei-tietämisen tilassa”. Parhaimmillaan toimiva vuorovaikutus pitää sisällään tilannetajua, intuitioon luottamista sekä luovuutta. Ei ole valmiita vastauksia tai käsikirjoitusta ja tämä on yhteys luovuuteen. Kuten eräs päättötyötäni varten haastattelemani konkari poliisi tiivisti: ”mä en oo mikään puhelinmyyjä”. Ei tietäminen on alku tietämiseen.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image