Sivu 95 – Hidasta elämää

Miten surra jotain sellaista, mitä ei koskaan edes ollut? – Tällaista on sinkun sydämeen kätketty suru ja näin sitä voi purkaa

Sinkun elämään liittyy toisaalta paljon avoimia mahdollisuuksia tulevaisuudessa, mutta toisaalta myös mahdollisuuksia, jotka ovat sulkeutuneet ja johtaneet pettymykseen. Yksilökeskeisessä tapailukulttuurissa moni osaa määritellä omat tarpeensa hyvinkin tarkkaan, mutta mitä silloin tehdään, kun se oma tarve onkin jakaa arkea yhdessä, sitoutua toiseen ja rakentaa yhteistä elämää? Tällöin tarvittaisiin kahta ihmistä yhteisen asian ääreen, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää.

Tarvittaisiin myös mielentila sellaisesta vapaudesta, jossa voidaan kulkea elämää pitkin rinta rinnan. Ajatusta siitä, että toisen ihmisen äärellä maailma ja sydän voi laajentua, ei vain rajoittua. Suurin vankilani on tämä yksin kuljettu päämäärätön tie, jossa päivästä toiseen kuljen sumussa tietämättä, pääsenkö koskaan minnekään perille. Ohitinko matkalla jokaisen, vai kohtasinko oikeasti toisen ihmisen?

Jos toivot rinnallesi elämänkumppania ja uskot myös rakkauteen, sinulla on lupa etsiä näitä asioita koko sydämelläsi. Siinä ei ole mitään typerää, eikä sinun tarvitse perustella sitä sen enempää kuin muidenkaan omia mieltymyksiään. Jos sinun juttusi on rakkaus, niin anna mennä ja kulje sitä kohti.

Mutta vaikka oma suunta olisikin selvillä, päämäärä itsessään ei aina kevennä rakkautta etsivän sinkun matkaa. Kun se, mikä on tärkeää, kirkastuu, tarkentuu myös täsmällisemmin se kipu ja suru, jota asian puuttuminen aiheuttaa. Toisen kohtaamiseen liittyy myös aina haavoittuvuus ja haavoittuvaisena niitä haavoja saattaa sitten tullakin.

Jos keskitytään sinkkurealityohjelmien maalaamaan viihteelliseen maailmaan, unohtuu tavissinkun kokemus. Kaurapuuroarki ei välttämättä olekaan vain yhtä bilettämistä, vaan oikeasti hauraita toiveita ennen uuden ihmisen tapaamista ja myös raadollisia pettymyksiä, jotka on vain elettävä ja tunnettava läpi. Ehkä koet yksinäisyyttä tai toivot jonain päivänä vielä omaa perhettä. Silloin ikävät kohtaamiset osuvatkin paljon kipeämpiin paikkoihin, jotka eivät olkia kohauttamalla enää sulakaan noin vain pois.

Jos epämiellyttäviä tunteita yrittää ohittaa, ne saattavat alkaa kasvaa möykyiksi sisälle. Olosta alkaa tulla raskas, vaikka ei oikein osaa sanoa miksi. Siksi kannustan aktiivisesti kohtaamaan oman surun, jos omalla sinkun polulla on surullisia asioita tullut vastaan. Sillä kun surun antaa virrata, se on kuin aaltoileva vesi, jonka alta paljastuu se, mikä on kaikkein tärkeintä ja merkityksellisintä.

Pinnan alla voi kyteä toive rakkaudesta, kohtaamisesta toisen ihmisen kanssa, nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, ja toisaalta siitä, että saisi olla myös toiselle se tärkeä henkilö, joka näkee ja kuulee hänet. Että voisi rakastaa tasavertaisesti ja turvallisesti. Että rakkaudella ei ole epäreilua hintaa, vaan se palvelee molempia ja valaisee kaiken tämän yksin kuljetun hämärän, johon olet jo melkein kadottanut oman hehkusi.

Suru voi kietoutua myös epämääräiseen pelkoon siitä, että toiveet eivät ehkä koskaan toteudukaan. Joskus voi tuntua jopa vaikealta surra jotain sellaista, mitä ei ole vielä tähän mennessä edes tapahtunut. Ei ole konkreettista kohdetta, ei konkreettisia ihmisiä tai tapahtumia, joita surra, vaan vain jotain sellaista, mitä ei koskaan ollut. Tämä ei silti tarkoita, ettei oma toive voisi jonain päivänä vielä jollain tapaa toteutua.

Tässä omat vinkkini, miten sinkkusurun kanssa voi päästä sopuun:

Tunnista surun tunne. Minä olen surullinen. Tämä tuntuu surulta. Minussa on surua.
Suru asuu kehossa, joten siellä se on hyvä myös kohdata. Yksi tapa on itku. Anna itkun virrata lävitsesi ja puhdistaa mennessään. Liiku itsellesi sopivalla tavalla. Yksi itselleni toimiva tapa on tanssin kautta ravistella suru pois tai antaa esimerkiksi käsien kautta surun laskeutua pois. Myös kirjoittaminen on itselleni kehollista. Ajattelullakin voi vaikuttaa omaan oloon ja tunteeseen kehossa.
Tuo rinnalle myötätunto. Kosketa itseäsi hellästi ja sano itsellesi, että olen tässä näin. Olen kokenut kovia ja haluan olla itselleni nyt oikein hyvä. Jos sinun on mahdollista puhua luotettavan ihmisen kanssa, kerro hänelle, mitä olet kokenut ja ota hänen myötätuntonsa vastaan.
Hyväksy, että sinussa on nyt surua. Suru saa kulkea mukana. Joskus se tuntuu vaimeammalta etäällä ja joskus se on käsinkosketeltavan läsnä, ikään kuin kaiken edessä. Anna tunteelle lupa olla, mutta myös mennä. Surulle voi tehdä myös pienen rituaalin, järjestää vaikka omat surujuhlat. Tänään ostan kukkia suruni kunniaksi ja keitän vaikka kahvit.
Näe surun taakse. Mitä niin arvokasta siellä on, että se saa sinut suremaan. Surun paljastamista asioista koen usein myös kiitollisuutta. Rakkaus, yhteen tuleminen, jakaminen, perhe – nämä kaikki ovat minulle äärimmäisen tärkeitä asioita, arvoja, joita ilman elämä tuntuisi merkityksettömältä. Ne ovat oikeita, aitoja, todellisia ja täysiä asioita, jotka vievät minua elämässä eteenpäin ja jotka vievät elämää myös näitä asioita kohti. Se on ihmeellistä ja toiveikasta.

Sydämellä, Maaria

Kuva: Pexels.com

Ps. Voit seurata Maariaa Instagramissa. Kerro samalla, mitä ajatuksia kirjoitus herätti! <3

5 keinoa suojata itseä narsistisen kaltoinkohtelun uhriksi joutumiselta

Narsistisella kaltoinkohtelulla tarkoitetaan muun muassa: henkistä väkivaltaa ja muita väkivallan muotoja, alistamista nöyryytystä, halventamista, uhkailua, kiristämistä, pelottelua, sairaalloista kontrollointia, henkisen ja fyysisen vapauden rajoittamista, psykologista manipulointia, normaalien tarpeiden ja toiveiden ohittamista, kylmä-kuuma -kohtelua, uhrin syyttämistä teoista joita kaltoinkohtelija itse tekee, sekä uhrin reagoinnin vähättelyä kaltoinkohteluun.

On tärkeä tiedostaa, ettei narsistisen kaltoinkohtelun tapahtumiseen tarvita kaltoinkohtelijalle diagnosoitua narsistista persoonallisuushäiriötä.

Mitä tietoisempia olemme narsistisen kaltoinkohtelun piirteistä ja mitä enemmän itse itseämme arvostamme, sitä paremmin olemme suojassa tältä hyvin vakavia haittoja aiheuttavalta kaltoinkohtelun muodolta.

Seuraavat asiat ovat hyvä suoja ja vahva voimavara narsistisen kaltoinkohtelun uhriksi joutumista vastaan.

1. Muista aina, että sinua pitää kohdella hyvin. Se kuuluu perus- ja ihmisoikeuksiisi.

Hyvä kohtelu tarkoittaa muun muassa sitä, että sinua kunnioitetaan ja arvostetaan omana itsenäsi. Mielipiteitäsi, tarpeitasi ja toiveitasi kuunnellaan ja sinulla on henkisesti ja fyysisesti turvallinen olo toisen ihmisen lähellä.

2. Ole tietoinen siitä kuka olet ja mitä tarvitset ja haluat.

Hyvä itsetuntemus, itsetunto ja itseluottamus suojaavat narsistiselta kaltoinkohtelulta, koska hyvin itsensä tuntevaa ihmistä joka luottaa itseensä ja luottaa siihen, että on riittävä sellaisena kuin on, on vaikea manipuloida.

3. Nimeä tärkeät elämänarvosi ja pidä huolta siitä, että ne toteutuvat.

Narsistisessa ihmissuhteessa on vaarana päätyä elämään vain narsistisen ihmisen/narsistin elämänarvojen mukaan.

Ollessasi tietoinen elämänarvoistasi, asioista, joita ehdottomasti tarvitset voidaksesi hyvin ja pysyäksesi onnellisena ja terveenä (esim. luottamus, rehellisyys ja turvallisuus) on itse helpompi toimia jämäkästi missä tahansa ihmissuhteessa ja sanoa myös se kuuluisa ja niin tärkeä ”ei”.

4. Nimeä rajasi ja pidä huolta siitä, että itse kunnioitat ja noudatat rajojasi.

Narsismiin kuuluu olennaisena osana/piirteenä rajattomuus.

”Se mikä on sinun on myös minun, mutta se mikä on minun ei koskaan ole, eikä tule olemaankaan sinun” -sanonta pitää näissä suhteissa hyvin paikkansa.

Narsistisessa suhteessa täytyy pitää kiinni leijonan lailla rajoistaan, eikä sekää kuitenkaan tuo pysyvää toivottua lopputulosta.

On ensisijaisen tärkeää pitää itse kiinni omista rajoistaan sen sijaan, että vaatisi tai pyytäisi sitä jatkuvasti muilta.

5. Älä suostu sulkemaan asioita sisällesi, vaan puhu avoimesti ihmissuhteissasi tapahtuvista asioista.

Avoimuus auttaa käsittelemään esiin tulleita erikoisia tai outoja tapahtumia. Luotettavilta ystäviltä on hyvä kysyä miltä ihmissuhteessasi tapahtuvat asiat heidän mielestä kuulostavat ja vaikuttavat.

Joskus ulkopuoliset näkevät paremmin ja selkeämmin mitä on tapahtunut tai tapahtumassa, koska he voivat katsoa asiaa neutraalimmin.

Erityisesti ihastuminen ja rakastuminen voivat aiheuttaa sen, että vaikka intuitiivisesti näkisimme, kuulisimme ja tuntisimmekin jopa hyvin vakaviakin varomerkkejä, saatamme kuitenkin ohittaa ne varsinkin silloin, jos palkinnoksi on nimetty rakkaus.

TOIMITUKSEN VINKKI: Pidä rajasi, vahvista itseäsi ja huolehdi tarpeistasi

Kiltin voimakortit toimivat rohkaisijana, ajatusten herättäjänä ja lempeänä muistuttajana siitä, että jokainen meistä ansaitsee tulla kohdelluksi arvostavasti.

Kiltin voimakortit ovat Sinulle, joka…

…laitat usein muiden tarpeet itsesi edelle
…kiertelet ja kaartelet, vaikka haluaisit sanoa “ei”
…koet usein tulevasi muiden ihmisten tallomaksi
…opettelet tervettä rajanvetoa
…haluat oppia pitämään myös itsestäsi hyvää huolta.

Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.

Luonnossa voit hellittää ja laskea huolesi pois – Kokeile tätä vapauttavaa rentoutusharjoitusta metsässä

Metsä on polku rauhaan, lepoon ja voimaan. Etenkin me suomalaiset ymmärrämme metsien ikiaikaista voimaa. Voimme aina elpyä metsässä omalla hyvällä tavallamme. Luontoyhteysharjoitukset voivat kuitenkin lisätä ravituksi tulemisen kokemusta.

Haluan nyt esitellä yhden pidetyimmistä harjoituksista, jota olen ohjannut metsään uppoutumisen retkillä. Se on myös kuvattu Metsässä-kirjassani.

Kalliolle sulaminen

Kalliolle sulaminen on yksi voimallisimpia harjoituksia, jonka tiedän juurtumiseen ja maayhteyden luomiseen. Se syventää yhteyttä luontoon ympärillä ja antaa usein kokemuksen, että aivan kuin olisi aina elänyt metsissä ja tulisi aina elämään metsissä. Se palauttaa vahvasti läsnäoloon tähän ja nyt.

Monet ihmiset kokevat erityistä elpymistä ja puhdistautumista, kun he sukeltavat metsälampeen tai järveen. Kalliolle sulamisen voi tuntua hieman myös sukellukselta, mutta nyt vaivutaan kallion syleilyyn. Kirjaani kirjoittaessani haastattelin muinaissuomalaisten tapojen asiantuntijaa Helsingin yliopistolta. Hän kertoi, että shamaanit lähettivät yhden sieluistaan joko pohjoiseen tai maan uumeniin. Naurahdin mielessäni. Olin kehittänyt shamanistisen tekniikan sitä edes suunnittelematta.

Vaikka kokemukset voivat ollakin erityisiä, niin kannattaa tehdä oma tutkimusmatkansa.

Kuinka tehdään kalliolle sulaminen?

1 Turvallinen paikka

Etsi ensin turvallinen ja sopivan tasainen kallio, jolla voit levätä selkä ja koko keho rentona. Paljas kallio on siitä hyvä, että kun käyt sille, niin saat selkeän painalluksen takaisin. Huomaa myös, että sinun tulee voida olla turvallisesti silmät kiinni useampikin minuutti. Jos haluat olla varjossa, niin on hyvä huomata, että aurinko voi tulla esiin puun takaan, jos olet pidempäänkin paikallasi.

Joskus voi olla myös mukavampaa, että ystäväsi istuu vieressäsi silmät auki ja varmistaa turvallisuuden. Samoin hän voi olla se, joka myös ohjaa kalliolle sulamisesi.

2 Päästä koko keho rennoksi ja anna painosi maalle

Ohjaa itsellesi rentoutus: päästän leuan lihakset rennoksi, annan poskien rentoutua, päästän kaikki pienet lihakset silmieni ympäriltä rennoksi… jne. Jatka näin huomiosi kanssa koko kehon läpi. Tässä on oikeasti hyvä sanoa mielessä tai ääneen kehon osat, jotka päästää rennoiksi.

Anna sitten koko painosi kalliolle. Koe kuinka pää, käsivarret, jalat ja vartalosi painaa maata vasten ja samalla maa painaa sinua vasten. Anna kehosi painon lisäksi myös koko psyykkinen painosi maalle. Anna kaikki taakat pois. Rentoudu syvästi ja hellitä kokonaisvaltaisesti. Kuinka ihanaa onkaan, että joku kannattelee, joku suuri, vakaa ja voimallinen – kallio. Kuin vanhempi pitelee lastaan niin maa pitelee sinua.

3 Sula kalliolle

Anna sitten huomiosi matkata maan sisään. Anna ajan ja paikan ja kaiken kadota hetkeksi. Vaivu syvään tilaan valveen ja unen rajamailla.

TAI

Voit myös vaipua uneen.

4 Palaa takaisin ja lisää kehotietoisuuttasi

Venyttele kehoasi. Taputtele kehoasi. Ihmettele metsää ympärilläsi, taivasta ylläsi ja sinua kannattelevaa maata allasi.

*Tässä on todella tärkeää huomata turvallisuus ja, jos teet kalliolle sulamisen yksin, niin kannattaa laittaa herätyskelloon vaikka 20 minuuttia ajaksi. Kalliolle sulaessa saattaa oikeasti nukahtaa, vaikka ei olisikaan niin suunnitellut. Jos taas ystäväsi istuu kanssasi / ohjaa kalliolle sulamisen, niin voit pyytää häntä herättämään ja palauttamaan sinut takaisin sovitun ajan kuluttua.

Muita hyviä luontoyhteyden syventämisen harjoituksia löytyy myös Metsä ja meditaatio -korteista. Tutustu tästä kortteihin ja osta ne ystävällesi tai itsellesi kaveriksi metsäretkille tai meditaatiohetkiä varten.

Unsplash kuvat: Julia Caesar / Luis Müller

Seuraava inspiroiva metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukseni löytyy täältä.

Väitteleekö pääsi sisällä kaksi täysin vastakkaista ääntä? – Tästä ilmiöstä saattaa olla kyse

”Pitäisi mennä lenkille!” ”Ei jaksaisi ja kyllä välipäivätkin on tärkeitä.”

”Minun pitäisi työskennellä enemmän ja olla ahkerampi!” ”En koskaan pysty saavuttamaan niin paljon kuin haluaisin elämäni aikana.”

Kuulostaako tutulta? Kaksi kinastelevaa ajatusta, jotka loputtomasti vääntävät tai ”haukkuvat” asiasta, sen sijaan, että jotain tapahtuisi. Hahmoterapian mukaan kyseessä saattaa olla topdog/underdog-polariteetti, joka löytyy meiltä jokaiselta. Polariteeteista kirjoitin aikaisemmin täällä.

Hahmoterapian kehittäjän Fritz Perlsin mukaan topdog koostuu ”pitäisi”-käskyistä, maailman säännöistä, kun taas altavastaaja, underdog, heijastaa yksilön haluja: primitiivisempää, itsekeskeisempää ja tunnepitoisempaa puolta. Ja tämä sisäinen dialogi on tapa välttää aiheeseen liittyvän ahdistuksen kokemista.

Topdogin ääni on usein vanhempien ja kasvattajien. Mitä saa tai ei saa tehdä. Se on täynnä uskomuksia ja ehdottomuuksia, ”pitäisi” ja ”täytyy” puhetta. Se usein tuomitsee ja kontrolloi. Kun taas underdog on kuin teini-ikäinen, joka selittelee miksei asiat voi mennä kuten topdog käskee. Se on passiivis-aggressiivinen ja sanoo ”kyllä”, vaikka oikeasti tarkoittaa ”ei”.

Itse tunnistan ajatusvirrastani tuon dialogin usein. Omalla kohdallani se liittyy esimerkiksi liikuntaan tai ravintoon. Mikä olisi hyväksi minulle ja mikä on vireystilani. Tiedän, että säännöllinen liikunta ja terveellinen ravinto on hyväksi, mutta aina ei jaksaisi tai yksinkertaisesti huvittaisi. Tällöin ”koirat” mielessäni haukkuvat toisilleen, kunnes havahdun, että jälleen kerran välttelen tällä jotain. Tämä tietoisuus usein jo muuttaa jotain.

Topdog/underdog-dynamiikka löytyy mielemme ulkopuoleltakin: ihmissuhteista ja työpaikoilta. Tunnistatko sinä tätä dynamiikkaa elämästäsi? Voit pohtia mikä on sinun roolisi tietyissä tilanteissa? Oletko sinä parisuhteessa topdog ja työpaikalla underdog? Kerrotko käskyjä vai näytätkö salaa keskisormea komentelijalle? Mitä sinä vältät tai et halua kohdata? Mitä ”haukun” alla on? Tunnistaessasi, että toimit tästä polariteetista käsin, voit pysähtyä kuuntelemaan kehoasi: mitä tunnet juuri nyt?

Tärkeää topdog/underdog-polariteetissa on nähdä, että sekin on pyrkimys aitoon kohtaamiseen, itsensä ja/tai toisen kanssa. Molemmat pohjimmiltaan haluavat tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin ovat, mutta jokin estää näyttämästä tai kokemasta haavoittuvuuttamme. Olkaamme siis myötätuntoisia koirillemme, sillä pohjimmiltaan hekin haluavat hyvää!

Ahdistaako? – Psykoterapeutin 5 vinkkiä ahdistuksen hetkeen

Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.

Kirjoittaja Elisabeth Falck on pari- ja perhepsykoterapeutti, perheneuvoja, pappi, uusperheneuvoja ja työnohjaaja, joka on kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä.

Hidasta elämää -lukijoiden kuvauksia ahdistuksesta:

Raskaalta taakalta, joka estää näkemästä sitä, mikä on hyvin.

Ahdistus puristaa rinnasta, itkettää, ajatukset ei oo positiivisia, ja olo on kokonaisuudessaan kurjaa.

Ahdistus kuristaa kurkkua ja painaa rintaa. Tulevaisuudessa ei näy valoa.

Minunkin ahdistuneisuuteni oli toivoton mielenmaisema, jossa ei ollut kevättä, ei mullasta puskevia tulppaaneja, ei vaalean vihreiden lehtien alkuja, eikä jäästä kuoriutuneen veden lämpenevää välkettä. Silloin mietin: Miten kestää loputon synkkä paino rinnan päällä? Kauhun kurkkua kuristavat kädet? Sisäinen piinaava ja väsymätön nakerrus, joka vie lopulta hengen? – Siltä se nimittäin tuntui. Käännekohtana oli psykoterapeuttini jämäkkä mutta lempeä lause: ”Ahdistukseen ei voi kuolla.”

1. Ahdistuksen keskellä älä yritä karkuun vaan ole utelias: kysy itseltäsi kysymyksiä

Ahdistus on outo vieras. Se ei lähde käskemällä. Sitä ei pysty työntämään ovesta ulos, koska silloin ahdistus kasvaa isommaksi kuin oviaukko ja täyttää pelottavalla koollaan mielemme kaikki huoneet. Olen oppinut antamaan ahdistukseni olla. Nykyisin tiedän, että sen vierailu ei kestä ikuisesti. Myös asiakkaitteni kanssa pohdimme:

Millainen ja minkä näköinen tämä vieraasi on?
Mikä on ahdistuksen viesti sinulle?
Mistä ahdistuksesi neuvoo sinua keskustelemaan itsesi kanssa?

2. Tutkaile, onko menneisyydessäsi jotain, mikä on kertynyt painolastiksi

Ahdistus saattaa viedä meidät omille epämukavuusalueillemme. Siksi sen viestiä voi olla hankala kuulla. Läpikäymättömät menetykset, elämänkriisit ja traumat alkavat vaatimaan huomiota. Nehän ne usein siellä istuvat rinnan päällä tai vääntävät vatsan pohjaa kieroon. Rikotuksi tai jätetyksi tulemisen käsittely tekee kipeää. Usein siihen tarvitsee rinnalla kulkijan. Se on kuitenkin jokaiselle ainutkertainen polku kulkea: tulla vapaaksi ja eheämmäksi.

3. Kuuntele, pyytääkö ahdistus tekemän jonkin muutoksen elämässäsi

Omassa elämässäni ahdistukseni sanoma on ollut usein kutsu elämänmuutokseen. Siihen, että en voi enää ohittaa itseäni, omia tarpeitani ja halujani. Vaikeimpia välttämättömiä muutoksia ovat olleet ne, joiden keskellä olen ollut tietoinen, että valinnoillani satutan rakkaitani. Silti minulla on jo monia merkityksellisiä kokemuksia siitä, kun kuuntelen ahdistukseni viestiä, tulee muutos minua vastaan. Sen käteen uskallan tarttua jo rohkeammin. Muistan kiittää muutoksesta ennen kuin ahdistus jää. Muutos ja minä jatkamme elämää.

4. Haasta huoliasi

Myös liika huoli saa ahdistuksen muodon. Huolehdimme niin kovasti kaikesta muusta, että oma elämämme jää sivurooliin. Liika huolehtiminen liittyy asioihin, joihin emme voi vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisimme. Liika huolehtiminen ei auta niitä ihmisiä, joita haluaisimme tukea. Liika huolehtiminen on ahdistuksen kasvualusta. Mitä tehdä? Voit kantaa huolta toisesta ihmisestä, esimerkiksi omasta lapsesta, mutta et voi elää hänen puolestaan. Hyvääkin tarkoittava ahdistus lisää usein rakkaittemme ahdistusta. Pitkässä matkassa heitä auttaa eniten se, että pidät itsestäsi huolta. Riittävän tasapainoisena aikuisena voit olla heille vahva ja turvallinen syli silloin, kun he sitä sinulta tarvitsevat. Toisin sanoen: vaihda mullat, anna itsesi kasvaa ja kukkia. Näetkö, miten kaunis olet! Silloin huolesi asioista ja rakkaistasi kasvaa realistisiin mittoihin.

5. Älä jää kokemuksesi kanssa yksin

Ahdistuneena voi joutua sen harhan nielaisemaksi, ettei kukaan kuitenkaan minua jaksa. Ei kestä psyykkistä särkyäni. Parempi olla yksin ja poissa. Ei rasita muita. Sellainen poissaolo vie ihmisen mennessään. Kynnys kasvaa avun pyytämiseen ja ihmisten ilmoille menemiseen.

Ollessani ahdistunut en haluaisi jäädä yksin, mutta usein jätän itseni yksin. Luulen myös, että muut jättävät minut yksin. Siinä kohtaa noppa voi heittää sinut juuri siihen ruutuun, missä lukee; mene suoraan ja vain suoraan työterveyteen, lääkärille tai psykoterapeutille. Ammattilaisena ajattelen, että ketään ahdistunutta ei saisi jättää yksin. Ahdistunut tuntee sisällään toiveen, jonka moni nuori on sanonut ääneen näiden vaikeiden aikojen keskellä vanhemmilleen: ”Tuuthan hakemaan mut. Ottaisit syliin, kainaloon, saisin hetken olla taas pieni ihminen, huoleton ja turvassa.”

Rakkaimmat ystäväni tietävät, että riittävän pitkä hiljaisuuteni on merkkinä siitä, että nyt ei kannata soittaa, mutta voi laittaa tekstarin ja kysyä, missä mennään. Usein sen jälkeen pian tapaamme. Eräs läheiseni on perustanut whatsappiin rescue-piirin. Siihen hän on kutsunut muutaman tärkeän ystävänsä. Vaikeina hetkinä toivon-dialogit tuovat lohtua nettiavaruuden verkostoissa.

Kun olen ollut ahdistunut, en ole oikeastaan koskaan tarvinnut runsaita sanoja. Hiljainen lähellä olo, pitkä halaus ja ehkä toteamus ”ei hätää, oot turvassa” riittää.

Mutta me ihmiset olemme kovin erilaisia. En toivo sinulle sitä, mitä toivoisin itselleni. Vaan sitä, mitä juuri sinä kaipaat ja tarvitset ahdistuksesi hetkinä. Mutta muista, älä jää, äläkä jätä itseäsi yksin. Joskus on helpointa puhua sellaiselle ihmiselle, jota et tunne. Joka kuuntelee ja ottaa vastaan. Joka sietää ja kestää syvää ahdistustasi niin, että hämmästelet: voiko näinkin olla?

Älä jää yksin! Ilmainen Walk in -terapia on matalan kynnyksen terapiavastaanotto 16-29-vuotiaille, johon pääsee ilman ajanvarausta ja anonyymisti. Kyseessä on kertaluonteinen keskusteluapu, jossa pyritään yhdessä haarukoimaan tärkein ongelmasi, löytämään ratkaisuvaihtoehtoja ja palauttamaan uskoasi parempaan tulevaisuuteen. Lyhytterapiassa sovelletaan ratkaisukeskeiseen psykologiaan perustuvia menetelmiä. Päivystäjillä on kaikilla lyhytterapeutin tai psykoterapeutin koulutus. Palvelun tarjoaa Suomen ev. lut. kirkko. LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä teksteistä:

5 merkkiä, joista tiedät puolisosi olevan ahdistunut, vaikka hän ei sitä sano – Ahdistunut yrittää usein piilottaa kokemuksensa

Ahdistus pitää kiinni ajatuskehässä, vaikka juuri hellittäminen helpottaisi – Näin opit hellittämään ajatuksistasi

Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.

Haavoistaan ja traumoistaan ei tarvitse päästä eroon voidakseen rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta

Miten usein luulemme, että meidän täytyy osata jotenkin täydellisesti eheytyä ja suorittaa itsestämme rakastettavampi versio, jotta ihmissuhteemme voisivat vihdoin ”onnistua”! Mutta mitä jos eheytyminen onkin sitä, että haavojaan oppii hyväksymään ja tunnistamaan ilman, että täysin ohjautuu niiden kautta – esimerkiksi valitsemalla aina uudestaan itselleen epäsopivia kumppaneita? Rakkaudellisuus ja eheytyminen ei ole sitä, että itsensä pitää pörhistää johonkin ihmeelliseen säkenöintiin vaan sitä, että opit sallimaan itsesi olla juuri missä kulloinkin olet: sydänmuussissa, surussa, huonoissa viboissa. Silloin niille ei tarvitse niin paljon hoivaajaa ja validointia ulkopuoleltaan. Alkaakin kypsyä aikuiseksi, joka ei tarvitse pelastajaa vaan tasavertaisia kumppaneita.

Sallimisen / hyväksymisen energia itsessään on se minkä kautta vedät puoleesi. Jos et salli runttuenergioitasi vaan vastustat itseäsi ja ajattelet, että sinun PITÄISI olla iloisempi ja hyvinvoiva voidaksesi vastaanottaa rakkautta, vedät puoleesi hommeleita sen uskomuksen mukaisesti, eli runttaavasti.

Näethän eron? Pointti ei ole, että et olisi ihminen joka on välillä luonnollisesti ihan hajalla vaan että et niin kovin vastustaisi omaa inhimillisyyttäsi. Rakkaudellisuus itseä kohtaan on myös ja nähdäkseni ennen kaikkea sitä, että saat olla kokonainen, saat kannatella ja hyväksyä sitä kaikkea mikä ei tunnu hyvältä. Ja sen rakkaudellisuuden myötä vedät puoleesi lisää rakkaudellisuutta.

Meillä voi myös olla haavoja ja traumoja, jotka eivät ikään kuin ”parane” koskaan, mutta suhde niihin muuttuu tyystin. On ihan jäätävän rakkauselämää himmaava uskomus (usein alitajuinen), että oman reissun kivut ikään kuin deletoituvat ja niiden kuuluisi deletoitua SITTEN KUN tulee joku joka tajuaa minua täydellisesti ja rakastaa minua ihanasti tai kun saavutan sitä tai tätä. Mutta ei meidän tarvitse saada ”lohtua” haavoillemme. Vaan tasavertaista, rakkaudellista kumppanuutta jonka kautta voimme myös luoda itseämme uudelleen, irtautua menneisyytemme hutusta eikä olla aina vain sen määrittämä.

Uskoin itse alitajuisesti pitkään, että tarvitsen kumppanin a) hoivaamaan vaille jääneitä tarpeitani b) validoimaan sydänjuttujani ja sieluani c) lähestyin hommelia siis puutteen eikä täysinäisyyden tilasta. Ymmärrän itseäni todella hyvin, koska jotkut traumoistani ovat aika diippejä.

Näinä päivinä näen näin: en halua perustaa yhtäkään ihmissuhdettani menneisyyteni pohjalle: ”koska on ollut näin synkkiä asioita, soisin niille nyt vastapainoa”. No way. Vaikkakin, been there, done that. Olen totaalisesti (tietämättäni) etsinyt ihmissuhteissani isää ja äitiä – ja myös sen vuoksi toistanut itselleni tosi hankalia kuvioita. Olen tavoitellut eri lopputulosta samoin vanhoin keinoin saman tyyppisistä dynamiikoista – mutta ei silloin mikään voi muuttua. Kun olen alkanut muuttaa omaa toimintaani, olen voinut alkaa kokea uutta.

Minulla on kokonainen oma reissuni, ja sen myötä olen myös tullut kokonaiseksi, kotiin itseeni. Kuten kaikilla, myös minulla on joitakin haavoja, jotka kenties muistuttelevat itseään elämässäni aika ajoin. Mutta en minä vanhojen haavojen kautta halua elää enkä pari- tai ihmissuhtautua. Haluan suhtautua sen kautta, että rakastan itseäni ja reissuani juuri tällaisena kuin se on ollut. Olen aina ollut täysin rakastettava, eikä minun tarvitse saada lääkettä haavoilleni. Silti korjaavat kokemukset eheyttävät ihan valtavasti.

Kannattelen kuitenkin itse itseäni sisäisessä vanhemmuudessa; minulla on itselleni yllin kyllin turvaa ja rakkautta. Se on muuttanut elämäni ihmissuhteet rakkaudellisiksi ja turvallisiksi paikoiksi opetella läheisriippuvuudesta eheytymistä, syvää läheisyyttä ja kokonaisena itsenäni olemista. Tietysti, koska tarjoan sitä ensin itse itselleni.

Se EI tarkoita, etten koskaan koe vaikeita fiilareita ja tipahtele haavoihini – tietenkään – mutta se tarkoittaa, etten tarvitse ketään fiksaamaan itseäni. Haluan lähteä siitä, että toisten ihmisten kanssa voi myös olla kokonaista: rakkautta, iloa, riehakasta, hauskaa, syvää, seksikästä, onnellista (ja haasteet saavat kuulua siihen), elämän kaikkia sävyjä ja tunteita. Haavat saavat kulkea siellä mukana ja eheytyä omassa tahdissaan, mutta en tarvitse suhteita jotta menneet arvottomuuden kokemukseni ”kumoutuisivat”.

Tämän löytäminen on itselleni pitkän reissun tulosta, erillistymisen matkaa. Minusta on tullut kokonainen, aikuinen ihminen joka ei tarvitse validaatiota tai turvaa ulkopuoleltaan – mutta / ja miksi ihmeessä siis enää valitsisin kumppanuuksia tai ystävyyksiä, jossa ei ole turvallista olla tai jossa ei saa tulla kannustetuksi ja nähdyksi? Rakkaus ei tarkoita, että haavat ja vaikeat jutut katoavat vaan sitä, ettei tarvitse niiltä pelastajaa. Silloin saa elellä ihan uudenlaisissa ihmissuhteissa – ja se on ihmeellisen ihanaa. (Lähelle-rakkkausverkkokurssillani saa opetella, miten).

Kuva: Unsplash

Lähelle-ihmissuhdekurssini käytössäsi koko kesän. Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Miten jooga voi pelastaa uupuneen suorittajan tai auttaa läpi vaikean elämänvaiheen?

Valmistuin juuri lempeän läsnäolon joogaopettajaksi ja haluan jakaa ajatuksiani siitä, miten jooga voi auttaa meitä läpi vaikean elämänvaiheen, helpottaa henkistä tai fyysistä ylikuormitustilaa – jopa pelastaa uupuneen suorittajan? Kuten se teki minulle muutama vuosi sitten.

Lempeästi myös rohkaisen ihan jokaista lukemaan tämän tekstin, vaikka et lähtökohtaisesti joogaa kokisi omaksesi. Uskon, että pieni ripaus joogan rauhoittavaa läsnäoloa, pysähtymistä ja eheyttävää ajatusmaailmaa sopii ihan jokaiselle.

”Anna hyvää kehollesi, älä egollesi”

Uupumuksen jälkeen olen viime vuosien ajan kamppailut vaikean kroonisen sairauden kanssa ja joogasta on tullut minulle yksi tärkeimmistä lempeyden lähteistäni, keinoista helpottaa oireita sekä harjoittaa kehon ja mielen yhteyttä. Jooga on mitä parhain tapa kasvattaa ja vahvistaa kehotietoisuutta sekä läsnäoloa omassa kehossa.

Jooga on minulle kehon, sielun ja mielen yhteinen harjoitus. Lempeä ja kehoa kuunteleva jooga kunnioittaa myös kehoni rajoja sekä rajoitteita. Erästä joogaopettajaani lainaten, joogan myötä olen oppinut antamaan hyvää keholleni enkä enää egolleni.

Joogan avulla löydät kehomieliyhteyden

Muistan, kun osallistuin elämäni ensimmäiselle yin-jooga tunnille. Se tuntui ensin vieraalta uupuneelle ja toipuvalle ylisuorittajalle, mutta siinä kohtaa ainoalta mahdollisuudelta kehon minkäänlaiseen liikuttamiseen. Pieneksi yllätyksekseni se olikin rakkautta ensi kohtaamisella.

Loppurentoutuksessa kyyneleet valuivat valtoimenaan poskiani pitkin joogamatolle ja tunsin, että jotain sisälläni oli liikahtanut. Jotain todella syvää ja hallitsevaa pääsi vapautumaan. Tunsin valtavan suurta helpotuksen ja turvan tunnetta. Tuntui siltä, kuin olisin löytänyt kotiin. Aika pysähtyi ja olin siinä hetkessä kannateltu. Syntyi kehomieliyhteys, jollaista en koskaan ennen ollut kokenut.

Etenkin rauhallinen yin-jooga on kuin tehty toipuvan ylisuorittajan mielelle ja keholle. Siinä pääsee vapautumaan pois sekä kehon että mielen kireyksiä. Dynaamisen liikkeen sijasta keskitytään parasympaattisen hermoston aktivoimiseen, kierroksia laskevaan ja rauhoittavaan läsnä olemiseen siinä hetkessä. Koska yin on restoratiivinen ja jopa terapeuttinen joogamuoto, pääsin päästämään irti kaikesta suorittamisesta.

Se oli täydellinen vastakohta sille, mitä elämäni oli siihen asti ollut; olin suorittamalla menettänyt yhteyden itseeni ja nyt se yhteys yritti käynnistyä uudelleen. Riitti, että olin vain ja hengitin. Antauduin hetkeen ja armahdin itseni hetkeksi kaikelta mieleni sisäiseltä armottomuudelta. Joogan avulla aloin löytää vähitellen kadonneen yhteyden itseeni ja kehooni.

Jooga vahvistaa mielesi voimaa

On ihan tutkittu juttu, että negatiivinen asenne, rajoittavat uskomukset ja pessimistiset ajatukset heikentävät terveyttämme ja onnellisuuttamme. Kun taas myönteinen tapa suhtautua elämään sen sijaan tukee ja edistää hyvinvointiamme.

Etenkin silloin, kun elämässä on vaikeaa, tarvitaan mielen voimaa. Jos itse keskittyisin vain sairauteeni, vointini menisi äkkiä entistä huonompaan suuntaan – mieli voi vaikuttaa fyysiseen jaksamiseen sekä pahentaa oireita. Kun valjastan joogan avulla mieleni itseni puolelle, voin myötävaikuttaa elämääni. Omalla asenteellani voin muokata sitä, miten maailman näen sekä koen.

Ei ole myöskään tarkoitus, että ikävät asiat vain ohitetaan tai teeskennellään, ettei niitä olisi tapahtunut. Ikäviä tunteita saa edelleen nousta pintaan – se on vain inhimillistä. Eikä niitä tunteita missään nimessä pidä tukahduttaa, vaan ne tulee kohdata ja käsitellä. Tässä jo pelkkä astuminen joogamaton kannateltavaksi auttaa minua. Se on turvallinen paikka tunteiden käsittelyyn. Ja voin keskittyä niihin asioihin, mihin voin itse vaikuttaa tai mitkä asiat ovat haasteista huolimatta hyvin.

Kun aloin vähitellen joogan myötä opettelemaan myös lempeämpää ja kannustavampaa sisäistä puhetta, elämänasenteeni alkoi muuttua ja kehittyä positiivisempaan suuntaan. Utuiset linssit alkoivat kirkastua ja samoin suhtautumiseni elämääni muuttui valoisammaksi. Yleinen tyytyväisyys lisääntyi. Kun en enää jatkuvasti ruoskinut mielessäni itseäni, sinne alkoi vapautua tilaa kaikelle hyvälle – eteenpäin vievälle voimalle. Lempeydelle.

Eikä niitä tunteita missään nimessä pidä tukahduttaa, vaan ne tulee kohdata ja käsitellä. Tässä jo pelkkä astuminen joogamaton kannateltavaksi auttaa minua. Se on turvallinen paikka tunteiden käsittelyyn.

Entä mitä on lempeyden voima?

Lempeyden voima on jotain, minkä olen löytänyt vasta viime vuosina elämänmuutokseni ja etenkin säännöllisen joogaharjoittelun myötä. Sitä ennen sisälläni eli vahvana ainoastaan suorittajan sisukas, mutta vaativa ja ankara voima.

Minulle lempeämpi voima tarkoittaa voimaa, joka löytyy sisältä sydämestäni. Se ei ole puskevaa tai pakottavaa voimaa, vaan se tulee jostain paljon syvemmältä. Se on paljon rakastavampaa voimaa. Kun lempeämpään voimaan keskittyy, se kasvaa läsnäolon ja jokaisen hengityksen myötä.

Se on hyväksyvää eikä vaadi äärimmäisyyksiä. Se ei vie mielen ja kehon voimavaroja, vaan kasvattaa ja tukee niitä ylläpitäen myös kehorauhaa. Lempeämpään voimaan liittyy itsensä valitseminen – välillä vähempikin riittää ja se voi joskus olla jopa enemmän. Aina ei tarvitse venyä äärimmäisyyksiin, aina ei tarvitse vain selviytyä.

Kun lempeämpään voimaan keskittyy, se kasvaa läsnäolon ja jokaisen hengityksen myötä.

Lempeämpi voima ei myöskään tuomitse eikä vertaile. Se lähtee syntymään sisältäpäin ja on tärkeä osa mielen hallintaa, kehon kuuntelua sekä oman jaksamisen ja terveyden kunnioittamista. Joogaharjoituksessa jokaisen uuden ja vaihtuvan asennon myötä lempeämpi voima täytyy löytää ja aktivoida uudelleen – aivan, kuten elämässä yleensäkin.

Liian helposti saatamme sen unohtaa ja tarrautua kiinni siihen puskevampaan voimaan. Lempeämmän voiman valjastamiseen tarvitaan hengityksen ja läsnäolon lisäksi pysähtymistä sekä rajoja. Kun itsetuntemus ja itsemyötätunto kehittyvät, on entistä helpompaa löytää lempeämpi voima ja luottaa siihen. Sillä on ollut omaan elämääni parantava vaikutus ja sen myötä jaksan jatkaa omaa kasvumatkaani eteenpäin.

Joogaharjoituksen myötä on aina mahdollisuus valita pysähtyminen, itsensä kuuntelu ja lempeys itseä kohtaan. Suosittelen sinuakin uskaltautumaan joogamatolle ja löytämään oman lempeyden voimasi! Lue lisää lempeydestä itseäsi kohtaan edellisestä kirjoituksestani.

Continue reading Miten jooga voi pelastaa uupuneen suorittajan tai auttaa läpi vaikean elämänvaiheen?

Narsisti on luonasi vieraana niin kauan, kun täytät hänen tarpeensa

Narsistinen ihminen tulee toisen elämään kultavaunuilla. Hän maalaa mielitiettynsä kultamaalilla ja saa hänet tuntemaan itsesi täydellisen rakastetuksi, elämänsä rakkaudeksi.

Itsessä täytyy olla paljon herkkyyttä, myötätuntoa, rakkauden nälkää ja rajattomuutta, kun noihin kultavaunuihin astuu. Tai ainakin ihan normaalin ihmisen perusluottamusta ihmisiin. Harva meistä osaa lähtökohtaisesti epäillä sitä, joka näyttäytyy empaattisena ja rakastavana.

Narsisti maalailee tarinoita yhteisestä tulevaisuudesta, kosii, haluaa naimisiin ja saada lapsen tosi nopeasti. Hän ei itse kestä tiedostamatonta hylätyksi tulemisen pelkoaan, siksi hän sitoo nopeasti. Narsisti on syvällä itsessään keskenkasvuinen, lapsen tunne-elämän omaava ihminen. Olet astunut suhteeseen, jossa sinun tehtäväsi on palvella narsistin syvällä olevaa tarvetta, jatkuvaa päänsilitystä. Hän ottaa vastaan, mutta ei anna toiselle mitään hyvää, mielipahaa ja pettymyksiä kyllä.

Uhri elää läheisyyden hetkistä ja jää odottamaan seuraavaa. Narsistisessa suhteessa on tämä ihmeellinen kuvio: uhriksi valikoitunut narsistin hyödyke kuvittelee saavansa jotain, vaikkei saa. Narsisti puhuu niin paljon, että uhri ei hetkeen tajua, ettei itse saa mitään. Tai kyllä. Murusia saa pöydän alta ja niilläkin rakkaudennälkäinen elää, kun ei muuta saa. Tästä syystä on opittava erottamaan sanat ja teot. Narsisti puhuu uhrinsa pyörryksiin ja lupailee asioita, mutta käytännössä mitään ei tapahdu.

Narsistin hanskat tippuvat toisen ihmisen suhteen siinä vaiheessa, kun tämä on saatu houkuteltua kultavaunuihin ja lukkojen taakse. Sitoumuksilla ja rakkausmurusilla narsisti pyrkii varmistamaan sen, että toinen jää eikä lähde. Narsisti tekee lähtemisen tosi vaikeaksi. Suhteessa tuntuu olevan liimaa, josta on vaikea pyristellä irti. Tämä johtuu osittain siitä, että narsisti ottaa lähelle, suitsuttaa ja sitten taas työntää pois, on välinpitämätön ja kylmä. Näissä säävaihteluissa uhri on usein hyvin hämmentynyt ja epätoivoinen.

Ei narsisti tule kenenkään elämään jäädäkseen. Hän pitää itseään kunniavieraana, jolle tarjotaan asunto, ruoka, seksi ja muut elämän hyödykkeet. Tällä tyypillä ei ole tarvetta rakentaa yhteistä kotia vaan hänelle tulee tarjota kaikki kuin ”Manulle illallinen”. Tälle ihmiselle parisuhteen ja perheen rakentaminen on vieras käsite. Hänestä puuttuu terve aikuisuus ja aikuiseen elämään kuuluva vastuunotto.

Kun uhri alkaa vaatia tai pyytää itselleenkin jotain, alkaa narsisti etsiskellä uutta palvelijaa ja ihailijaa. Edellinen palvelija saa jäädä, kun seuraava on katsottuna ja koukutettuna. Narsisti käynnistää jälleen kultavaununsa ja kiitää häpeämättömästi kohti seuraavaa ”elämänsä rakkautta”.

Sinusta tämä sankari tulee puhumaan keksittyjä tarinoita, joista itseä on vaikea tunnistaa – sekin taakka tulee uhrin kannettavaksi. On vaikea kestää sitä, ettei saa puolustautua tai kertoa todellista totuutta.

Narsistia ei kiinnosta yhtään, miltä toisesta tuntuu, vaan hän lähtee, kun uhri on tyhjiin imetty ja henkisellä ja usein myös fyysisellä väkivallalla maahan lyöty. Älä siis ajattele, että vika oli sinussa tai entinen kumppanisi löysi sinua paremman. Ei se niin ole: narsistille on ihan sama, kuka se seuraava on – seuraavaksi kelpaa ihminen, joka alkaa palvella hänen tarpeitaan.

Kirjassani Toivon kirja narsistin haavoittamalle löytyy pohdintaa siitä, miten narsistisesta suhteesta voi selviytyä.

Jokainen voi joskus olla väsynyt ja uupunut – Kaikki tunteet ovat sallittuja

Ihmiset kuormittuvat erilaisista asioista. Jotkut kokevat riittämättömyyden tunnetta, kun eivät pysty luomaan nousujohteista uraa samalla, kun huolehtivat lapsiperheen arjen pyörittämisestä. Jotkut ovat väsyneitä kiireeseen ja loputtomiin velvollisuuksiin. Jotkut meistä voivat olla väsyneitä yksinäisyyteen, kun kaikki ympärillä menevät naimisiin tai viettävät aikaa suurissa kaveriporukoissa. Taloudellinen tilanne aiheuttaa monelle ahdistusta.

Arkisten asioiden lisäksi eteemme on tullut aivan uudenlaisia tilanteita.

Koronan myötä jouduimme kohtaamaan paljon erilaisia tunteita. Yksinäisyyttä, epävarmuutta, pelkoa, menettämisen tuskaa ja taloudellista ahdinkoa. Uudenlainen tilanne sai monet meistä kääntymään toisiamme vastaan juuri silloin, kun toisen ihmisen ymmärrystä olisi tarvittu eniten.

Sitten uutiset täyttyivät kuvista Ukrainan sodasta. Valmiiksi ahdistunut ja pelokas mieli joutui jälleen käsittelemään uudenlaisia vaikeita tunteita. Pelkoa siitä, olemmeko turvassa omassa kotimaassamme. Surua siitä, mitä ihmiset joutuvat kokemaan sodan keskellä.

Ei siis ihme, että moni meistä kokee tällä hetkellä olonsa uupuneeksi. Jotkut ihmiset väsyvät ja kuormittuvat helpommin kuin toiset, eikä sitä tarvitse hävetä. Siinä ei ole mitään väärää, tunteet tekevät meistä ihmisiä.

Pienetkin asiat voivat auttaa meitä jaksamaan paremmin.

Luonnolla on usein parantava voima. Metsässä kulkeminen saa mielen rauhoittumaan. Luonnossa ei tarvitse suorittaa, se ei vaadi meiltä mitään. Luonto muistuttaa meitä siitä, että muuttuvassa maailmassa on silti paljon pysyvää. Jokaisen pimeän talven jälkeen koittaa jälleen uusi kevät täynnä valoa ja uuden elämän riemua.

Väsymys, uupumus ja masennus ovat sellaisia asioita, etteivät ne lähde pois käskemällä. Jokainen meistä on ehkä törmännyt ihmisiin jotka käskevät meitä ottamaan itseämme niskasta kiinni, lähtemään ulos lenkille tai sanovat, että nyt olisi jo aika piristyä. Tällaiset ihmiset saavat meidät väsymään entistäkin enemmän.

Tärkeintä on kerätä ympärilleen ihmisiä, jotka tukevat ja auttavat jaksamaan paremmin.

Älä päästä lähellesi ihmisiä, jotka vaativat paljon, mutta eivät anna mitään takaisin. Jotka neuvovat miten pitäisi toimia, mutta eivät koskaan jaksa aidosti kuunnella huoliasi. Älä anna aikaasi heille, jotka vähättelevät tunteitasi. Älä yritä pakottaa itseäsi tuntemaan oloasi onnelliseksi.

Asiat järjestyvät kyllä ajallaan ja väsymys väistyy pois, joskus pienin askelin, joskus suurin harppauksin.

Vaikka nyt olisi vaikeaa, muista: sinä selviät kyllä.

Surun läpikäynyt ei ole unohtanut, vaan kasvanut tunteen ympärille — Särkymisen keskellä ihmisen sydän aukeaa

Jokainen meistä kokee elämässään kipuja. Luopumisia, joita osaamme odottaa, ja sellaisia, joita emme osaa.

Jokainen niistä yhtä lailla koskettaa tunnetasolla syvimpiä osasiamme, välillä niin kovasti, ettei tiedä miten päin olla.

Suru on yksi niistä, tunnetason suurimmista kokemuksista.

Ja suru on tunteena siitä merkillinen, että siinä on useita kerroksia, eikä se useinkaan ilmoita saapumisestaan.
Akuutissa vaiheessa se velloo kuin myrskyisä meri päästämättä otteestaan. Myöhemmin, kun aikaa kuluu, elämän osaset ja mannerlaatat alkavat löytää uusille paikoilleen ja tilaa alkaa löytyä myös muulle, se saattaa ilmestyä paikalle täysin varoittamatta tempaisten ihmisen kokonaan mukaansa. Yksi asia muistuttaa toisesta, ja siellä sitä taas ollaan — hyökyaallon mukana.

Kun suru saapuu, se puristaa sisukset myttyyn. Pimentää maailmaa vieden näkökentästä horisonttia.

Mutta sitten on myös sellaisia päiviä, kun ihminen kasvaa surun ympärille, niin ettei se enää vie hengitykseltä tilaa.
Niin isoksi, että mytyn ympäriltä kaikki itsessä aukeaa.

Vaikka kipua ei kukaan meistä varmasti haluaisi kokea, se on välttämätön osa elämää. Ja mitä minä olen oppinut — yksi tärkeimmistä teoista suruprosessissa on oppia kannattelemaan itseään senkin keskellä. Pysyä kehollisen kokemuksensa äärellä pidellen itseään sylissä, kuin pientä lasta – ottaa kädestä, luvata ettei hylkää. Lohduttaa itseään sillä, miten tunne vain huuhtoo jotain mennessään, eikä pahinkaan aalto kestä ikuisuutta.

Ja erityisesti – muistaa se, miten syvä voima on tuntemisella itsellään.

Jokainen, joka on joskus kokenut surun syvät aallonpohjat tietää, että elämällä on tapana uusiutua — katso vaikka luontoa, vuoden kiertokulkua. Ja yhtäkkiä sitä saattaa huomata, että sama metamorfoosi on tapahtunut itsessä, suruprosessissa onkin kuollut ja syntynyt uusi versio itsestä.

Joltain osin sama, muutoin aivan uudessa asussa. Ja juuri tuntemisen kautta, vahvempi, kuin koskaan.

Surun läpikäynyt ei ole unohtanut, vaan kasvanut itsensä ympärille. Mytty on hellittänyt otettaan ja sydän särkyessään avautunut, ottamaan vastaan entistäkin suurempaa rakkautta.

Kaikkia tunteita ei ole tarkoitus analysoida – Näin voit purkaa pahaa oloa kehon kautta

Meillä ihmisillä on tapana suhtautua tunteisiin kuin ongelmanratkaisuun – analysoiden, itseään reflektoiden ja oikeaa toimintatapaa etsien. Tämä on arvokas taito ja siitä on elämässä paljon hyötyä. Kun tietää, mitä tuntee ja miksi ja osaa vielä sanoittaa sen toiselle, on vuorovaikutus paljon helpompaa ja hedelmällisempää. Ei tule tiuskittua harkitsemattomasti tai käyttäydyttyä tavalla, joka myöhemmin kaduttaa. Osaa puolustaa rajojaan ja tulla myös itse kuulluksi.

Mutta toisinaan tunteet ovat viheliäisiä. Ne tulevat ja menevät kuin aallot merivirroilla. Niihin ei aina ole selkeää syytä. Ja vaikka tunnetta halkoisi miten pieniin osiin tahansa, kääntelisi suurennuslasilla ja läpivalaisisi kirkasvalolampulla, se ei välttämättä ratkea. Ei, sillä tunteen tärkein tehtävä on tulla tunnetuksi. Sen kuuluukin tuntua.

En tiedä sinusta, mutta omat tunteeni ovat usein mysteereitä. Silti koetan etsiä niihin selitystä. Naisena kuukautiskierto vaikuttaa mielialoihini. Tiettynä viikkona osaan odottaa tavallista ailahtelevampaa, ärtynyttä ja alakuloista fiilistä. Huonot yöunet osaan yhdistää myös tympeämpään olotilaan. Samoin kuin kuormittavia ajanjaksoja seuraava emotionaalinen mahalasku: silloin kun olon pitäisi helpottaa, käykin yleensä päinvastoin. Tunnen itseni väsyneeksi, tahmeaksi ja surumieliseksi. Talvisin pimeimpään aikaan perusvireeni on aina vähän alavireinen.

Jotkut tunteet tarttuvat toisilta ihmisiltä. Tätäkin olen hieman oppinut tunnistamaan ja kantapään kautta rajaamaan. Kaikkea ei tarvitse päästää oman ihon alle ja myötätuntoinen voi olla myös etäältä.

Sitten on tunteita, jotka tuntuvat tulevan kaukaa jostakin – menneisyydestä tai merten takaa. Joskus jopa unista. Ne roikkuvat hihassa kuin lapsi, joka haluaa huomiota. Voin aikani väistellä ja selitellä, kertoa, että ”nyt on äidillä hieman kiire”. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko pysähtyä.

Nämä epämääräiset, selittämättömältä tuntuvat tunteet ovat kaikkein haastavimpia mielelle, joka haluaisi niin kovasti ymmärtää ja ratkaista. Minulla on näille tunteille lokero, jonka nimi on ”tuntemattomat tunteet”. Tuntemattomuus viittaa tässä sekä tunteen alkuperään, jota en ole pystynyt ratkaisemaan, mutta myös tunteen statukseen. Kaikkien analyysiyritysteni, mielen kääntelyn ja vääntelyn jälkeen se on edelleen tuntematta. Ehkä jo tässä vaiheessa arvaat, mitä on edessä. Jäljellä on vain yksi ainoa vaihtoehto: tuntea.

Joskus puhdas kehollinen tunteminen on vaikeaa. On tunteita, jotka voivat voimakkuudellaan pelottaa ja hämmentää, saada sisimmän hätääntymään.

Tässä kolme kehollista ankkuria, joista on apua voimakkaan tunteen keskellä:

1. Tunne maan tuki. Ankkuroi itsesi maahan. Tunnustele, mitkä osat kehostasi koskettavat maata. Voit jopa painaa kämmenesi maan pintaa vasten muistuttaaksesi itseäsi siitä, että olet tässä eikä sinulla ole mitään hätää. Vaikka sisällä myllää ja myrskyää, maa kannattelee sinua. Maa voi toimia mentaalisena turvasatamana, jos tunne käy liian voimakkaaksi. Maan sijasta voit hyödyntää myös jotakin muuta luontoelementtiä, joka tuo sinulle turvaa esimerkiksi kiveä tai puuta.

2. Muista hengittää. Hengittäminen rauhoittaa kehoa ja mieltä. Jokainen pehmeästi virtaava hengitys viestii kehollesi, että kaikki on hyvin tunteen intensiivisyydestä huolimatta. Etenkin pitkä ulos puhallus auttaa hermostoa rauhoittumaan. Niin kuin hengitys, myös tunne-energia on liikettä, joka tulee ja menee aalloissa. Hengitys auttaa sinua kulkemaan tunteen läpi.

3. Liiku tunteen mukana. Joskus tunteen kanssa on helpompaa olla, kun päästää kehonsa liikkumaan sen mukana. Tämä ei välttämättä tarkoita aggressiolla painettua hikilenkkiä tai nyrkkeilysäkin hakkaamista (vaikka sekin tekee toisinaan terää), vaan tunteen kannattelua liikkeen mukana. Tunteesta riippuen erilainen liike toimii – kokeile esimerkiksi keinuttelua, ravistelua, hytkyttelyä tai intuitiivisesti sisältä käsin nousevaa vapaata liikettä, sinun omaa tunnetanssiasi. Säilytä tuntuma maahan. Halutessasi voit myös ottaa kehon kosketuksen mukaan maadoittamaan liikettä ja tuomaan turvan tunnetta. Kokeile esimerkiksi tuoda kämmen sydämesi päälle tai viedä käsivarret lempeästi itsesi ympäri.

Kun olet ensin tuntenut tunteen kokonaan kehollisesti, voi ajatusten ylös kirjoittaminen tai tunteesta puhuminen auttaa jäsentämään kokemusta. Muistathan, että tunnetta ei edelleenkään tarvitse ratkaista.

Jos omat tunteet tuntuvat liian suurilta kohdattavaksi yksin, ethän epäröi kääntyä ammattiavun puoleen. Turvallisessa seurassa tunteita voi opetella kohtaamaan pikku hiljaa ilman, että sisäiset aallot vyöryvät ylitsesi.

Lisää lempeitä lohturunoja löydät kirjasta Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä:

Mikä meitä uuvuttaa? Uupumisessa on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen ulottuvuus

Uupumus ei saavu karmit kaulassa, vaan tavallisimmin hiljaa hiipien. Uupumuksessa voimavarat hupenevat pikkuhiljaa ja väsymys kumuloituu. Ei ole harvinaista, että moni kantaa kuormaa alitajuisesti jo lapsuudesta lähtien: jatkuva huolestuneisuus ja katastrofiajattelu, suorituskeskeisyys, liiallinen miellyttäminen, haasteet ihmissuhteissa, omien tarpeiden ohittaminen, hankaluudet kohdata omia tunteita sekä käsittelemättömät traumat paljastuvat monen uupumisen takaa. Uupumus ei siis koskaan synny yhdessä yössä, vaan pitkällisen sinnittelyn ja pärjäämisen seurauksena.

Voi kuinka me suomalaiset olemme sisukasta kansaa! Jopa niin sisukasta, että osa kieltäytyy tyystin hakemasta apua, vaikka tarve vaatisi. Epäonnistumisen ja häpeän tunteiden pelko on niin kova, että se ajaa ohittamaan uupumuksen hälytysmerkit ja ilmiselvän palautumistarpeen. Jatkuvaa väsymystä virheellisesti normalisoidaan “eikös kaikilla ole nyt vähän rankkaa!”. Syyllisyys ja huono omatunto nostavat ruman päänsä pienestäkin virheestä tai tekemättä jääneistä asioista. Pahimmillaan ajatukset eivät jätä rauhaan edes yöllä, vaan kalvavat mielessä ja pitävät hereillä tuntikausia.

Uupuminen tapahtuu vähitellen: olet aivan kuin sammakko kattilassa, jossa vesi hiljalleen lämpenee ja totut siihen, kunnes on jo liian myöhäistä ja vesi alkaa kiehua. Yhtälailla totut jatkuvaan stressiin sekä kiireentuntuun, suorituspaineisiin, arjen kuormittavuuteen ja sisäisiin sekä ulkoisiin vaatimuksiin, kunnes jonain päivänä koittaa kiehumispiste ja voimat loppuvat. Tilanne on psyykkisesti todella pelottava: mieli saattaa puskea eteenpäin väkisin, mutta keho pistää totaalisesti hanttiin.

Harvoin työ yksinään on uupumisen syynä, vaikka se tuntuu yksinkertaisimmalta selitykseltä. Jokaisen uupumisen taustalla on yksilöllinen ja ainutlaatuinen elämäntarina. Tarinat ovat usein niin koskettavia ja inhimillisiä, että liikutun niitä kuunnellessani. Uupuneiden kanssa työskentely on saanut minut syvällisesti kiinnostumaan, mitä kaikkea tuo ilmiö pitää sisällään. Jokainen uupunut on jollain tavalla kadottanut yhteyden omaan sisimpään, ja sitä kohti terapiatyössä lähdetään hiljalleen kulkemaan. Voimavarat, vahvuudet ja voimaantumisen tunne löytyvät pieni pala kerrallaan.

Uupumisen yhteisöllinen ulottuvuus

Uupumus kollektiivisena eli yhteisöllisenä ilmiönä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Ongelma ei suinkaan ole pelkästään yksilöiden, vaan kattaa koko yhteiskunnan. Yhteiskunnan ja yhteisöjen rakenteet, kulttuuri ja arvot heijastavat inhimillisyyden unohtamista sekä ihmisarvon hautaamista saavutusten, suoritusten ja teknologian alle. Huolestuin tästä kehityskulusta jo vuosia sitten työskennellessäni hoitoalalla, jossa epäinhimillisyys löi usein vasten kasvoja. Raha ratkaisi, ei suinkaan hoidon tarve. Johtamisen sanoissa ja teoissa oli isoja ristiriitoja sekä mikro- että makrotasolla. Ongelmia vähäteltiin ja seuraukset ovat jo kaikkien nähtävillä.

Tilanne on kaikkein traagisin yksilön kannalta silloin, kun vihdoin itse tunnistaa avun tarpeen ja ponnistellen lähtee sitä hakemaan, mutta pyynnöistä huolimatta ei saa apua. Ihmisyys ja inhimilliset tarpeet tulevat mitätöidyiksi. Siinä saattaa särkyä luottamus aivan kaikkeen.

Herkät ihmiset uupuvat ensin: he ovat työpaikkojen ja muiden yhteisöjen “ilmapuntareita” ja reagoivat ensimmäisenä pahalla ololla. Ihmisten oireilu kannattaisi yhteisöissä ottaa vakavasti ja tarkastella systeemisiä muutostarpeita. Inhimillisyys ja herkkyys eivät ole heikkoutta, vaan merkki terveestä haavoittuvuudesta.

Sisäinen siivoustyö eli oman uskomus- ja tunnemaailman kohtaaminen sekä muuttaminen on jokaisen omalla vastuulla. Kuitenkaan kaikkea ei pidä nähdä täysin yksilön näkökulmasta, sillä osuutensa on myös yhteisöillä. Yhtälailla ulkoinen siivoustyö tulee toteuttaa talkoohengessä. Tarvitaan kauhakaupalla inhimillisyyttä, pehmeyttä, lempeyttä ja hidastamista aivan joka yhteiskunnan kolkkaan. Monen selkänahka on jo aivan vereslihalla esimerkiksi työelämän vaatimusten ja jatkuvan puskemisen takia. Kaikki eivät edes pysy kelkassa, vaan putoavat turvaverkkojen väleistä tyhjyyteen.

Olen havainnut, että nykyihmistä uuvuttaa myös valtava informaatiotulva, sillä erilaisten kollektiivisten uhkakuvien maalaamisella on iso psykologinen vaikutus. Uutiset ja kuvat sodasta, sairauksien mahdollisuuksista sekä katastrofeista välittyvät suoraan alitajuntaan, jolloin keho virittyy huomaamatta taistelemaan, pakenemaan tai jähmettymään. Katastrofiajattelu saa lisää ”ruokaa” ja stressitasot ovat näin ollen pysyvästi koholla. Kiinnitä tietoisesti huomiota miten jatkuva uutisten katsominen tai sosiaalisen median selailu vaikuttaa mielialaasi. Mikäli havaitset vaikutuksen, suosittelen rajoittamaan niiden seuraamista reilusti. Ota tilalle jotain muuta rauhoittavaa tekemistä tai vaihtoehtoisesti olemista ja rentoutumista. Päästä irti tarpeesta olla jatkuvasti “ajan tasalla”. Jos jotain suurta tapahtuu, luota, että tärkeä tieto saavuttaa sinut kyllä.

Keho ja mieli elpyvät luonnolliseen tahtiin, kun annat itsellesi siihen mahdollisuuden. Mitä väsyneempi ja uupuneempi olet, sen tärkeämpää on tietoisesti harjoitella rentoutumisen taitoa. Turva, rentous ja luottamus löytyvät pienin askelin antautuen ja kannateltuna. Laita happinaamari ensin omille kasvoille ennen kuin autat muita. Yhteiskunta muuttuu lopulta yksilö kerrallaan.

Ratkaisuvinkki: Ota aikalisä mediasta tai rajaa käyttö vain voimaannuttavaan sisältöön. Kuulostele omia todellisia voimavaroja ja ole itsellesi sekä muille rehellinen: mitä kaipaat ja tarvitset juuri nyt?