Vaikkakin ymmärrettävästi tunteet voivat tuntua hyvin epämukavilta, joskus jopa sietämättömiltä. On toki ymmärrettävää, että haluaisimme kokea pääasiassa ”kivalta” tuntuvia tunteita, mutta elämä ja ihmisyys ei toimi ihan niin. Et voi tuntea väärin <3. Voi olla kiinnostavaa pysähtyä tutkimaan, miten tunteisiin suhtauduttiin lapsuuden kodissasi? Mitä tunteita opit pitämään ”kiellettyinä” ja mitä toivottuina?
2️⃣Tunteet ja toiminta ovat kaksi eri asiaa
Ja tämä kohta onkin tärkeä jatko edelliseen! Eli on eriasia esimerkiksi tuntea vihaa kuin oikeuttaa epäkunnioittava toiminta vihalla. Mikään tunne ei itsessään ole väärä JA toiminnastamme me olemme aina vastuussa. Tunteet eivät kerro absoluuttisia totuuksia tilanteista, mutta tunteiden takana on aina jotain syvempiä tarpeita, rajoja tai haavoja, joita emme pääse kuulemaan jos toimimme reaktiivisesti jokaisen tunneimpulssin mukaan.
”Kaikki tunteet ovat ok ja minun on viisasta valita miten toimin arvokkaasti”
3️⃣ On mahdollista tuntea ns. vastakkaisia tunteita saman aikaisesti
Olisi mielenkiintoista nähdä realistista dataa siitä, miten paljon saatamme jo yhden päivän aikana tuntena moninaisia erilaisia tunteita! Ja samalla varsinkin isoissa elämän muutos kohdissa, ei ole ollenkaan epätyypillistä tuntea samanaikaisesti hyvin erilaisia tunteita, kuten vaikka pettymys ja helpotus. Tunteet eivät kumoa toisiaan vaan voivat olla yhtäaikaa kokemuksessa täysin totta.
4️⃣ On olemassa suojaavia tunteita, jotka pyrkivät suojaamaan joltain haavoittuvaisemmalta
Tunteet saattavat myös kerrostua. Tästä tyypillisin esimerkki liittyy vihaan suojaavana tunteena. Kun koemme olomme uhatuksi tai loukatuksi viha nousee ensimmäisenä suojaamaan haavoittuvaisemmilta tunteilta, kuten esimerkiksi pelolta tai surulta. Tunteet voivat toki kerrostua muutenkin, esimerkiksi häpeä on myös sellainen tunne jonka ”päällä” on monesti kaikenlaista muuta suojaavaa tunnetta. Ahdistus on myös tyypillinen suojatunne, joka kätkee taakseen jotain herkempää.
Siksi voi olla viisasta harjoitella kysymään itseltään:
”Onkohan tämän takana jotain muutakin?”
”Mitä muuta tähän mahdollisesti liittyy?”
5️⃣ Tunteita ei voi poistaa, mutta terveitä tunnesäätelytaitoja ja itsensä tukemisen taitoja VOI opetella.
Voin todellakin nostaa oman käteni ylös ja ilmoittaa että voi kyllä, olen halunnut päästä vaikeista tunteista ”eroon” ja luulin, että kunhan olen tarpeeksi kypsä tai käynyt riittävästi terapiassa, niin en enää tuntisi tiettyjä vaikeita tunteita. Itse halusin erityisesti eroon hylätyksi tulon tunteesta, pelosta, häpeästä, avuttomuudesta, ahdistuksesta ja ai niin, tietysti vihasta.
En ole ”päässyt tunteista eroon” mutta olen oppinut keinoja olla vaativien tunteiden kanssa itselleni (useimmiten ainakin) myötätuntoisesti. Ja samalla, paradoksaalisesti on käynyt niin, että kun oma elinvoima ei mene tiettyjen tunteiden välttämiseen ja väistelyyn, näihin vaativiin tunteisiin ei liity samanlaista latausta kuin aiemmin. Me olemme ihmisiä, tuntevia olentoja alusta loppuun ja näin saakin olla. Tunteen ovat parhaimmillaan kaunis lahja, kun uskallamme syventyä kysymään mitä viestejä niillä on kerrottavanaan, meille itsestämme, toiveistamme ja arvoistamme.
Kaipaatko tukea hankalien tunteiden kohtaamiseen ja niiden kanssa työskentelyyn? Katso uusi Tunnekarttakirja täältä.
Eroasiantuntija-terapeutti Marika Rosenborg on auttanut eronneita jo 20 vuotta. Rosenborgin mukaan eronneet käyvät parhaimmillaan läpi kolmivaiheisen prosessin, jonka seurauksena voi olla rakastuneen oloinen ihminen – vaikka ei olisikaan rakastunut.
Pitkän uransa aikana Rosenborg on löytänyt eron käsittelystä kolmivaiheisen prosessin. Prosessi on nyt purettu välineeksi eroa pohtiville ja eronneille Erohehku-kortteihin (Marika Rosenborg, Hidasta elämää 2022). Hyvinvointikorttien avulla voi edetä prosessia tuetusti. Rosenborg kiteyttää vaiheet näin:
– Ensimmäinen vaihe on herääminen, joka on radikaalin hyväksynnän vaihe: hyväksyt, että et voi vaikuttaa menneeseen ja sen, että tämä sattuu ja ottaa aikansa. Toinen vaihe on hellittäminen: Tässä vaiheessa pyritään hyväksymään tilanne sellaisena kuin se on, vaikka se ei mielestäsi olisi hyvä niin. Se on lisäksi myötätuntoa ja lempeyttä ja suostumista siihen, mitä nyt tapahtuu. Kolmas vaihe on hehku: Tässä vaiheessa on päästy sen verran eteenpäin, että irrottautuminen ex-puolisosta on tapahtunut. Voimakkaita negatiivisia tunteita häntä kohtaan ei enää herää ja kommunikaatio on parempaa. Olet käsitellyt sen, että eron syyt liittyvät myös sinuun.
Viimeisen vaiheen, erohehkun, voi kokea vain käymällä kaikki eron vaiheet läpi. Erohehku-sanaa Rosenborg käytti ensimmäisen kerran jo vuonna 2016. Erohehkuvaa ihmistä saatetaan usein luulla rakastuneeksi, sillä muutos on niin voimakas.
– Erohehku on sitä, että kokee saaneensa itsensä takaisin ja näkee uuden elämän todellisena mahdollisuutena. Ihminen saa jälleen yhteyden itseensä, ehkä jopa vuosien jälkeen. Parhaimmillaan erohehkusta asetutaan hyvään sisäisen turvan olotilaan, jossa voidaan rakentaa omaa, uudenlaista tulevaisuutta – joko yksin tai uudessa suhteessa.
Mitä kokenut asiantuntija haluaa sanoa eron keskellä oleville?
– Haluan sanoa, että tämäkin menee ohi. Anna itsellesi aikaa. Älä pelkää tunteita, sillä tunteet ovat tarkoituksenmukaisia. Ole lempeä itsellesi, sillä nyt on se aika, kun itsemyötätunnolle on käyttöä.
Lue tai katso Marika Rosenborgin haastattelu TÄSTÄ. Marika vastaa haastattelussa seuraaviin kysymyksiin:
Kuinka kauan erosta toipuminen kestää ja miten erosta selviää ehjänä?
Mikä on yleisin syy suomalaisten erojen taustalla?
Eroavatko suomalaiset liian helposti?
Mitkä ovat yleisimpiä tunteita eroprosessissa?
Pitääkö eron jälkeen olla yksin?
Milloin on valmis uuteen suhteeseen?
Miten läpikäymätön parisuhde voi näkyä uusissa suhteissa?
Marika Rosenborgilta on ilmestynyt aiemmin Parisuhteen keskustelukortit (Hidasta elämää, 2021) yhdessä terapeutti Eevi Vuoriston kanssa. Erohehku-kortit on Hidasta elämää -korttivalikoiman 26. korttipakka. Hidasta elämää -hyvinvointikorttien avulla voi yksin, seurassa tai terapeutin kanssa avata omaa sisäistä kokemustaan ja näin parantaa elämänlaatua, tunne-elämää ja ihmissuhteita. Tutustu kaikkiin hyvinvointikortteihin täällä.
Miten eroa kannattaa käsitellä? Mitä eron jälkeen ei kannata tehdä? Entä mikä voi saada eronneen hehkumaan niin, että ystävät kyselevät, onko hän rakastunut? Seksuaaliterapeutti ja 20 vuotta eroasiantuntijana toiminut Marika Rosenborg vastaa kysymyksiin erosta ja antaa toivoa kriisin keskelle.
Eroasiantuntija ja seksuaaliterapeutti Marika Rosenborg (Kuva: Samuel Glassar)
1. Mikä on suomalaisten yleisin syy eroon?
– Harvoin eroon on yhtä syytä. Monet asiat vaikuttavat matkan varrella. Ne asiat, joista suomalaiset riitelevät, ovat kotityöt, seksi, lasten kasvatus, raha ja yhteinen aika. Mutta ne eivät ole niitä asioita, joiden takia ihmiset eroavat. Erojen yleisin syy on tunneyhteyden katkeaminen ja läheisyyden puute, joita voidaan kuvata vaikka erilleen kasvamiseksi.
– Eron taustalla on usein ei niin näkyviä syitä, jotka voivat olla ihmiselle itselleenkin vähän epämääräisiä. Taustalla voi olla esimerkiksi oma identiteettikriisi, joka saa näkemään parisuhteen eri valossa kuin ennen.
2. Onko ero mielestäsi hyvä vai huono asia?
– Ero voi olla hyvä tai huono asia. Yleensä se on molempia. Olennaista on se, haluaako ihminen itse tehdä siitä kasvukokemuksen. Asiakkaani usein pohtivat, että onko oikea päätös lähteä vai jäädä. Näen, että kumpi tahansa päätös voi johtaa hyvään tai huonoon lopputulokseen. Ajattelen, että tärkeää on ylipäätään tehdä joku valinta. On ihmisiä, jotka vuosikausia miettivät, pitäisikö sanoa kumppanille, että ei halua jatkaa suhdetta. Mutta sekin on kuitenkin päätös, että jää suhteeseen.
KATSO KOKO MARIKA ROSENBORGIN HAASTATTELU VIDEOLTA:
3. Mitkä ovat yleisimpiä tunteita eron kynnyksellä?
– Ennen eropäätöstä vaikein tunne on ehdottomasti ahdistus. Eron jälkeen, jos eroa on pohtinut pitkään, saattaa päällimmäinen tunne olla helpotus. Jos taas on tullut jätetyksi odottamatta, päällimmäisiä tunteita ovat usein hätäännys, shokki, suru, viha, hämmennys, häpeä…
Kaikki tunteet ovat ok, vaikka mieli yrittäisi sanoa, että hankalia tunteita pitäisi jotenkin vältellä. Eteenpäin pääsemisen kannalta pitäisi löytää rohkeutta kohdata ne tunteet.
4. Miten tunteitaan voi lähteä kohtaamaan ja tutkimaan?
– Ajattelen, että vaikeassa elämäntilanteessa ei kukaan selviä yksin – eikä tarvitse. Apuna voi olla esimerkiksi kirja tai hyvinvointikortit mutta ennen kaikkea tärkeää on jakaa ajatuksia toisen ihmisen kanssa, terapeutin kanssa tai ystävän kanssa tai vaikkapa eroryhmässä vertaistuen avulla.
Olennaista on, että on halukas tutkimaan omia tunteitaan ja kokemaan kaikkia niitä värejä, joita ero tuo mukanaan. Siinä vaiheessa ollaan jo pitkällä. Valitettavasti on myös ihmisiä, jotka eivät halua lähteä prosessiin tai ratkaisevat sen jotenkin kieltämällä tilanteen: lähtemällä heti uuteen suhteeseen, välttelemällä niitä vaikeita tunteita tai projisoimalla kaikki vihan tunteensa ex kumppaniin.
Marika Rosenborgin Erohehku-kortit (Hidasta elämää, 2022) ovat väline eroa pohtivalle tai eronneelle selvitä elämässä eteenpäin ajatusten ja tunteiden kanssa.
5. Mitä eron käsittelyyn kuuluu ja kuinka kauan se kestää?
– Eron käsittelyyn kuluu kaikilla ihmisillä ainakin vuoden päivät. Jos joku sanoo, että ero on taputeltu parissa kuukaudessa, niin kyllä silloin aina vähän epäilykset herää. Ei ole harvinaista, että eron käsittelyyn kuluu muutamakin vuosi.
Käsittely ei tietenkään tarkoita sitä, että tipahtaa kuiluun ja nousee sieltä. Prosessissa on erilaisia vaiheita, ja vaikeita hetkiä voi tulla vielä vuodenkin jälkeen, mutta olennaista on, että ajan kuluessa vaikeat hetket ovat aina vain lyhyempiä.
6. Pitääkö eron jälkeen olla yksin, vai voiko eroa käsitellä uudessa suhteessa?
– Eroa voi käsitellä uudesta suhteesta käsin. Ei ole suositeltavaa aloittaa uutta suhdetta heti eron jälkeen, sillä on niin paljon itsetutkiskeluun liittyviä asioita, joita olisi hyvä käsitellä ensin yksin. Olisi hyvä, jos edellisestä suhteesta voisi oppia ja hyödyntää niitä asioita sitten uudessa suhteessa.
Elämä ei kuitenkaan aina mene niin. Silloin on suurta rakkautta, jos uusi kumppani voi tehdä tilaa eron käsittelylle uudessa suhteessa eikä koe sitä uhkaksi tai haitalliseksi, vaan ymmärtää, että menneisyyden käsittely hyödyttää molempia suhteessa.
Ajattelen, että kaikkien elämänkriisien kohdalla on niin, että meitä hyödyttää se, että kohtaamme ne ajallaan, silloin kuin ne tulevat. Mutta koskaan ei ole myöhäistä. Esimerkiksi eroseminaareissani käy ihmisiä, joiden erosta voi olla jo vuosia aikaa, mutta he ovat havahtuneet siihen, että uusissa suhteissa tapahtuu aina näitä samoja asioita, jotka vaativat käsittelyä.
7. Sinulta on ilmestynyt Erohehku-nimiset hyvinvointikortit, jotka tukevat ihmistä eroprosessin aikana. Minkälaisia ovat korteissa kuvaamasi kolme vaihetta?
– Herääminen on radikaalin hyväksynnän vaihe. Hyväksyt, että et voi vaikuttaa menneeseen, mutta voit vaikuttaa omaan asenteeseen ja omien tunteiden kanssa olemiseen. Herääminen kutsuu tuntemaan, mitä nyt tapahtuu. Hyväksymään sen, että tämä sattuu ja ottaa aikansa, mutta kun hyväksyn ja käsittelen asian, selviän tästä paremmin.
Hellittäminen on prosessia, jossa pyritään hyväksymään tilanne sellaisena kuin se on, vaikka se ei mielestäsi olisi hyvä niin. Se on lisäksi myötätuntoa ja lempeyttä ja suostumista siihen, mitä nyt tapahtuu. Sen myöntämistä, että kun suhteessakaan kaikki ei ollut sinun varassasi, niin ei ole nytkään, ja saat tarvita muita ihmisiä ja apua itsellesi.
Hehkun vaiheessa on päästy sen verran eteenpäin, että irrottautuminen ex-puolisosta on tapahtunut. Voimakkaita negatiivisia tunteita häntä kohtaan ei enää herää, ja kommunikaatio on parempaa. Olet käsitellyt sen, että eron syyt liittyvät myös sinuun. Olet hyväksynyt, että ihmissuhteen arvo ei ole sen pituudessa, vaan lyhyetkin ihmissuhteet voivat olla tärkeitä. Se, että ihmissuhde päättyy, ei ole epäonnistuminen tai merkki sitä, että olette tehneet virheen. Teidän matkanne tuli päätökseen ja nyt tulee jotain uutta.
Kun näitä teemoja käsittelee tarpeeksi itsensä kanssa, voi todella kokea erohehkun, jossa kokee saaneensa itsensä takaisin ja näkee uuden elämän todellisena mahdollisuutena. Parhaimmillaan erohehkusta asetutaan hyvään sisäisen turvan olotilaan, jossa voidaan rakentaa omaa, uudenlaista tulevaisuutta – joko yksin tai uudessa suhteessa.
Erohehku-korteissa jokainen teema on värikoodattu: Kortteja voi käyttää erottelemalla värit oman prosessin mukaiseksi tai niitä voi käyttää kokonaisena pakkana.
8. Mitä haluaisit sanoa eroa pohtivalle tai eron keskellä olevalle?
– Jos ahdistava olo on jatkunut pitkään eikä päätöstä erosta ole pystytty tekemään, kannustan päätöksentekoon, jotta tapahtuisi jotain konkreettista eteenpäin vievää, vaikkapa asumusero. Ettei jäisi siihen päättämättömyyden tilaan. Jos kumppani ei suostu prosessoimaan asiaa, ala tehdä päätöksiä itse, oman itsesi ja hyvinvointisi takia.
Eron keskellä olevalle haluan sanoa, että tämäkin menee ohi. Anna itsellesi aikaa. Älä pelkää tunteita, sillä tunteet ovat tarkoituksenmukaisia. Ole lempeä itsellesi, sillä nyt on se aika, kun itsemyötätunnolle on käyttöä.
…olet eron keskellä tai harkitset eroa.
…olet eronnut ehkä jo kauan aikaa sitten, mutta palaat yhä miksi-kysymysten äärelle.
…koet hankalia tunteita eroon liittyen, etkä löydä uutta suuntaa.
…haluat parantaa itsetuntemustasi uuden elämänvaiheen alussa sekä vahvistua ja oppia hyväksymään uuden elämäntilanteen.
…haluat antaa anteeksi itsellesi tai eksällesi.
…haluat vahvistaa kiitollisuutta mennyttä aikaanne kohtaan.
…haluat oppia hyväksymään erosi.
…toimit auttamistyössä, esimerkiksi terapeuttina.
…haluat auttaa eronnutta ystävääsi pääsemään eteenpäin elämässään antamalla nämä kortit lahjaksi.
Koen toisinaan itseni epävarmaksi ja varautuneeksi uusien ihmisten keskellä. Jos ilmapiiri on avoin ja lämmin, voi olla, että varautuneisuus ei ole lainkaan havaittavissa, mutta jos en koe sopivani joukkoon, vetäydyn kuoreeni enemmän.
Tämä aiheuttaa usein haastavia tunteita, sillä koen, että en pysty näyttämään todellista minääni ja niitä puolia itsestäni, jotka yleensä ovat tärkeä osa minua. Ainakin yritän olla elämässäni lämmin, välittävä ja toisia kannustava. Joskus kun koen epämukavuutta uudessa sosiaalisessa tilanteessa, vaikutan täysin päinvastaiselta.
Kirjoitan aiheesta, koska luulen, etten suinkaan ole ainoa, joka näin tuntee. Sosiaalinen jännittäminen on yleistä, mutta asiasta tulee harvemmin keskusteltua avoimesti. Tämän vuoksi voi tuntua siltä, että on ajatustensa kanssa yksin.
Jännityksen hallinnassa ja sosiaalisten tilanteiden kohtaamisessa voi kehittyä, mutta on suotavaa myös oppia elämään omien piirteidensä kanssa. Persoonallisuutemme kulmat hioutuvat vuosien varrella, mutta täysin toiseksi emme voi itseämme muuttaa. Tietyt reagointitavat ovat hyvin sisäsyntyisiä, eivätkä ne poistu täysin, vaikka kuinka tekisi töitä sen eteen.
Minua itseäni satunnainen sosiaalinen jännittämiseni tai tarkkaileva luonteeni ei enää juurikaan haittaa, mutta myönnän usein vatvovani jälkikäteen, millaisen kuvan annoin itsestäni muille tilanteessa olijoille. Joskus koen, että häpeän itseäni, jos en sano mitään, mutta häpeän itseäni myös, jos olen sanonut jotain omasta mielestäni väärää.
Haluaisin tietysti antaa ensivaikutelman, joka vastaa kokonaisuudessaan todellista persoonaani — kukapa ei. Usein pystyn olemaan vapautunut ja iloinen oma itseni, mutta toisinaan jo lapsuudesta hyvin tuttu hiljaisuus ja vetäytyminen tuntuvat ainoilta mahdollisilta reagointitavoilta, vaikka yrittäisi muuta. Tämän kaiken ajatusvirran pyörittely on kuluttavaa ja voi osaltaan pahentaa jännittämisen kierrettä.
Sosiaalinen jännittäminen on yleistä — et ole yksin
Epävarmuus, varautuneisuus, vetäytyneisyys sekä hiljaisuus ovat hyvin inhimillisiä piirteitä, miksei siis suhtautua niihin sellaisena itsensä ruoskimisen sijaan? Olisi hienoa, jos epävarmassa tilanteessa saisi myös kerrottua omat tuntemuksena, toki usein tilanteen ilmapiiri ei ole tarpeeksi turvallinen siihen — silloin, kun ilmapiiri on turvallinen, ei näitä jännittyneitä tunteita ja varautunutta käytöstä välttämättä edes ole havaittavissa.
Olisi hienoa, että myös hiljaisempi tyyppi otettaisiin mukaan keskusteluun niin hyvin kuin mahdollista. Täytyy tietysti muistaa, että tunnelman ylläpitäminen on kaikkien vastuulla, eikä hiljaista ja vetäytyvää ihmistä voida loputtomiin kannatella keskustelussa mukana. Uskallan kuitenkin väittää, että kun tunnelma on tervetullut ja hyväksyvä, myös ujompi keskustelija pääsee tilanteeseen mukaan niin, että hänellä on edes mukava, jos ei täysin vapautunut, olo.
Eroaminen on aina vaikeaa, silloinkin kun se on ollut molempien yhteinen päätös. Eroaminen on irrottautumista menneestä, sen hyväksymistä että jokin ajanjakso on päättymässä. Ero on kiintymyssuhteen katkeaminen, jonka aikana kuuluukin käydä läpi monenlaisia erilaisia tunteita ja vaiheita. Se ottaa aikaa. Eronneen tehtävä on antautua prosessille.
Ero muistuttaa haavoittavuudessaan myös siitä, että kaikella on elämänsä alkunsa ja loppunsa. Mikään ihmissuhde, tilanne tai vaihe ei pysy ikuisesti samana. Jokainen muutostilanne on meille henkinen harjoitus ja mahdollisuus kasvuun. Ero koskee kamalan paljon ja se sattuu silloinkin, vaikka tiedostaisit täysin varmasti sen olevan oikea päätös. Se on kipeää, oletpa jätetty, jättäjä tai et edes osaisi selittää kuinka tässä näin kävi. On aivan luonnollista kaivata ihmistä samalla kun on varma, ettei halua häntä enää koskaan elämäänsä takaisin. Mieleen mahtuu samaan aikaan monenlaisia tunteita. Kaikkien kohdalla rakkaus ei edes pääty eroamiseen, vaan ero johtuu mahdottomuudesta elää yhdessä. Tällaiseen tilanteeseen voi olla monenlaisia syitä. Onneksi meillä on mahdollisuus rakastaa myös kaukaa.
Vuosia sitten aloin kiinnittää huomiota pitämissäni eroryhmissä siihen, että osa osallistujista alkoi kukoistaa erityisellä tavalla eroprosessinsa myötä. Rupesin kutsumaan tätä erohehkuksi. Näin oli minullekin käynyt aikanani kun erosin nuorena naisena, mutta en silloin ollut pohtinut asiaa sen enempää. Lähinnä olin ajatellut sen olevan merkki siitä, että eroratkaisumme oli oikea. Muistan kuinka sain työpaikallani kommentteja siitä kuinka säteilin ja vaikutin onnelliselta, moni epäili minun rakastuneen uudelleen. Oikeastaan se olikin totta, koska olin parin vuoden jälkeen erostamme löytänyt rakkauden itseäni kohtaan.
Työskenneltyäni nyt parikymmentä vuotta eroauttamisen parissa on minulle tullut selväksi, että tietyt asiat edistävät erohehkun saavuttamista. Tärkeimpiä näistä ovat lempeä suhtautuminen omaa itseä kohtaan surun ja vihan keskellä, tilanteen hyväksymiseen johtava tietoinen prosessointi, rakkaussuhteen vaaliminen omaa itseä kohtaan ja läsnäolotaidot. Hellitä. Herää. Hehku.
Eron käsittelyyn menee kaikilla ihmisillä vähintään vuosi, monella useampi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muu elämä jäisi siksi aikaa tauolle. Eron keskellä elävälle ihmisille on tyypillistä, että pitkän hyvän vaiheen jälkeen voi tulla hetki, jolloin kipu yllättää. Pikku hiljaa uuden elämän kutsu kuitenkin voittaa. Uudenlainen arki alkaa rakentua sen ohessa. Huomaat vahvistuvasi päivä päivältä. Tätä matkaa varten suunnittelin Erohehkukortit, joiden kysymysten avulla eroa pohtiva tai eronnut voi auttaa omaa itseään ja arvioida edistymistään. Ohjeita korttien käyttöön löydät täältä,Voit kuitenkin käyttää niitä juuri sinulle sopivalla tavalla. Korttipakka on on myös hyvä lahja ja tuen osoitus eroa läpikäyvälle ystävälle tai läheiselle.
Erohehku on havahtumista ja vastuunottoa omasta elämästä. Älä vertaa kuitenkaan itseäsi muihin eronneisiin, vaan kunniota omaa polkuasi. Sinä selviät kyllä.
Jos heräät voivotellen, että taas pitää mennä töihin, on kiire, pitää hoitaa se ja tämä, ulkona on inhottavan tuulista… on olo aika negatiivinen heti aamusta. Suorittava asenne ei rajoitu vain aikaan, jolloin kalenterisi on täynnä, vaan nämä ajatukset surraavat päässä kuin tavan vuoksi myös vapaalla.
Yksi yleisimmistä sanoista tällaisen asenteen vallitessa on pitää. Pitää mennä töihin. Pitää tehdä ruokaa. Pitää hakea lapset. Nämä asiathan ovat todellinen lottovoitto.
Sinun ei tietenkään pidä yrittää arvostaa surkeaa työpaikkaa, jossa et viihdy, tai muutenkaan feikata olevasi huippufiiliksissä, jos et ole. Mutta asenne on kumma juttu.
Usein asenteemme on ihmeellisen nihkeä hetkissä, joissa ei ole mitään vikaa.
Katsomme elämää negatiivisen linssin läpi hetkissä, joita voisimme oikeasti arvostaa.
5 vinkkiä asenteen muuttamiseen
Kun heräät, ota kasvoillesi hymy ja kiitä edessä olevasta päivästä. Elämä on ihmeellinen kokemus ja lahja. On traagista, jos se valuu sormiemme lomitse, kun valitamme siitä että lempihupparimme onkin vielä pesukorissa.
Arvosta sitä, mitä sinulla on. Keskity siihen ihan oikeasti. Et jaksa kävellä kauppaan? Pystyt kävelemään, mikä on oikeastaan ihan mieletön juttu. Et pysty kävelemään? Jos sinulla on toimiva apuväline, voit olla todella kiitollinen. Liian usein katseemme siintää johonkin, joka on näennäisesti eteen ja ylös. Jollain näyttää olevan jotakin enemmän kuin minulla. Harva ajattelee, että minulla on oikeastaan todella paljon – vaikka olisikin.
Korjaa asennettasi pitkin päivää. Jos tympeä fiilis valtaa sinut, voit napsahtaa siitä irti koska tahansa. Tympeä asenne jatkuu vaikka päiväkausia, jos sen vain antaa jatkua. Se on suojakuori. On herkkää kohdata maailman ihmeet sydän auki, sillä meidän pitää esittää tehokkaita ja virtaviivaisia yksilöitä. Kuka päättikään, että se on meille luontaisin tapa olla? Silti ihailemme lasten kykyä nähdä ihmeet joka hetkessä ja tarttua niihin innokkaasti. Koska meillä on sama halu sisällämme. Se on luontaisin asenteemme.
Dress to impress. On todella vaikeaa olla surkeana, kun on puhdas ja raikas sekä pukeutunut kauniisti ja mukavasti. Joskus ensimmäinen askel on nousta ylös sohvalta, laittaa nuhjuiset vaatteet koneeseen ja antaa veden huuhtoa negatiivisuus iholtaan!
Rakasta itseäsi. Muokkaa asennettasi itseäsi kohtaan vähitellen – kaksi sanaa kerrallaan. Löydät tästä vinkistä kokonaisen artikkelin täältä!
Kesällä olet saattanut viettää tavallista enemmän aikaa perheesi ja läheistesi kanssa. Joskus erityisherkälle tällainen tiivis yhdessäolo saattaa olla haastavaa ja kuormittavaa, vaikka yhteinen aika olisikin muutoin mielekästä.
Kun sitten lomat loppuvat ja arki alkaa palaamaan tutuille urilleen, itse ainakin huomaan tuntevani myös helpotusta. Saan olla enemmän yksin ja hengähtää. Tämä kaikki voi tuntua monesti hyvin ristiriitaiselta ja herättää sisäistä kamppailua. Mutta kun olen opetellut olemaan itseni puolella, olen samalla opetellut myös suhtautumaan herkkyyteni lempeämmin ja hyväksymään sen kaikissa muodoissaan.
Miten erityisherkkyys vaikuttaa kesällä?
Erityisherkkyydellä on keskeinen rooli omassa jaksamisessani. Tarvitsen paljon omaa aikaa, yksinoloa ja lepoa sekä tilaa palautumiselle. Kesällä on kuitenkin enemmän elämää ympärillä ja etenkin elämyshakuisena sitä haluaisi myös mennä ja kokea kaikenlaista.
Elämyshakuisen herkän sisäinen ristiriita on suuri ja meidän täytyykin olla tarkkana tunnistaaksemme potentiaalisen ja melko kapean vireystilamme. Usein tuntuu, että olisi toinen jalka kaasupolkimella ja toinen jarrulla. Itselläni käy edelleen välillä niin, että elämyshakuisena ahmin liikaa tapahtumia ympärilleni ja uuvun. Joudun säännöllisesti muistuttamaan itseäni siitä, että väsyn helposti myös niihin mukaviin asioihin. Ja myös tärkeisiin ihmisiin.
Ja etenkin juuri lomat ja juhlapyhät saattavat lähes huomaamatta haastaa erityisherkkää kaikessa intensiivisyydessään. Ei ole helppoa olla edes rakkaiden läheisten seurassa vuorokauden ympäri. Keho ja mieli alkavat kuormittua ja reagoida helposti, jos omasta tilasta ei huolehdi riittävästi.
Herkästi reagoiva hermosto kuormittuu ja aktiviteettien sekä ihmisten täyteisen päivän jälkeen erityisherkkää saattaa väsyttää, stressata tai jopa ärsyttää, eikä perheen tai ystävien kanssa pysty silloin nauttimaan olostaan täysillä. Onkin hyvä muistaa; huolehtiessa ensin itsestä, omista tarpeista ja rajoista, on enemmän annettavaa myös muille. Se, että otan omaa aikaa ja huomioin erityisherkkyyteni on kaikkien etu.
Keho ja mieli alkavat kuormittua ja reagoida helposti, jos omasta tilasta ei huolehdi riittävästi.
Millaista on olla perheen ainoa erityisherkkä?
Minun perheeni on yhtä kuin lapsuuden ydinperheeni ja heidän kanssaan vietän paljon aikaa etenkin kesäkuukausina tai muina loma-aikoina. Minä olen perheemme aikuisista ainoa erityisherkkä ja se on vaikuttanut perhedynamiikkaan monellakin tapaa – eri tavoin kuluneiden vuosien aikana.
Se on tuonut omat haasteensa, mutta äitini sanoin olen toiminut myös tietynlaisena perheemme yhdistävänä voimana. Lisäksi olen lapsesta asti ottanut, erityisherkille tyypillisesti, vastuunkantajan roolin ja ollut kova huolehtimaan muista perheenjäsenistä. Nämä ovat menneet toisinaan äärimmäisyyksiin.
Vahva empaattisuus ja muiden huomioon ottaminen nousevat vanhempieni puheissa esille herkkyyteni hyvinä puolina. Isäni kuvailee, kuinka usein autan näkemään ohimenevän hetken ainutlaatuisuuden.
Millaisia haasteita voi kohdata?
Haasteita ja konflikteja ovat tuoneet suuret tunteeni ja voimakas tapa reagoida, mikä muulle perheelle on näyttäytynyt usein turhana dramaattisuutena. Oman tilan ja levon tarvetta ei myöskään ole aina ymmärretty – etenkään minä itse.
Koen, että vaikeinta on ollut aika ennen erityisherkkyyden tunnistamista ja sen jälkeen monet asiat ovat ajan myötä helpottuneet. Nyt olemme jo yli 10 vuotta opetelleet yhteiseloa tietoisina herkkyydestäni ja matkamme jatkuu.
Minä olen perheemme aikuisista ainoa erityisherkkä ja se on vaikuttanut perhedynamiikkaan monellakin tapaa – eri tavoin kuluneiden vuosien aikana.
Miksi erityisherkkyyden tunnistaminen on tärkeää?
Erityisherkkyyden tunnistamisen myötä on löytynyt selitys sille, miksi tietyt tilanteet ovat minulle vaikeita? Miksi olen niin tarkka ja ärsykkeille herkkä? Ja sille, miksi tunnen niin suuresti ja olen vaatinut itseltäni paljon? Lisäksi se selittää, miksi olen erilainen kuin sisarukseni.
Sen myötä, kun itsetuntemukseni on lisääntynyt, olen jakanut tietoa erityisherkkyydestäni myös perheelleni – näin myös he ovat oppineet lisää ja tutustuneet herkkyyteni moninaisiin puoliin. Nykyään koen saavani perheeltäni tukea ja ymmärrystä sopivasti. Haasteita tulee aika ajoin edelleen, mutta se kuuluu osana elämää.
Perheeni mukaan lisääntyneen itsetuntemukseni ja lempeämmän elämän myötä näytän herkkyyteni avoimemmin ja tietyt piirteet ovat heidän silmissään korostuneet. En kuitenkaan tunne olevani enää vääränlainen tai hankala – tunnen olevani rakastettu ja riittävä juuri sellaisena kuin olen.
Ja kun minä voin paremmin ja olen tasapainossa herkkyyteni kanssa, myös läheiseni hyötyvät siitä.
Sen myötä, kun itsetuntemukseni on lisääntynyt, olen jakanut tietoa erityisherkkyydestäni myös perheelleni – näin myös he ovat oppineet lisää ja tutustuneet herkkyyteni moninaisiin puoliin.
5 lempeää askelta sinulle, joka olet perheen ainoa erityisherkkä:
Tutustu ensin omaan herkkyyteesi ja etsi tietoa, joka helpottaa omaa ymmärrystäsi. Tarvittaessa voit keskustella erityisherkkyydestä myös ammattilaisen kanssa.
Kun olet tutustunut itseesi ja omiin tarpeisiisi, pohdi, miten voisit tukea omaa herkkyyttäsi ja jaksamistasi paremmin. Kirjoita nämä huomiot ylös itsellesi, jotta hahmotat ne mahdollisimman konkreettisella tavalla.
Mieti, kuka/ketkä perheestäsi olisivat sellaisia luotettavia ja ymmärtäväisiä henkilöitä, joille voisit ensimmäisenä kertoa herkyydestäsi sekä niistä huomioista, joita olet oman hyvinvointisi kannalta tehnyt.
Jaa perheellesi tietoa erityisherkkyydestä pieninä palasina. Mikäli sinun on itse vaikea sanoittaa kokemaasi, voit jakaa esimerkiksi artikkeleita, tutkimuksia ja blogikirjoituksia, joihin itse samaistut.
Muistuta itseäsi säännöllisesti siitä, että a) sinussa ei ole mitään vikaa ja b) kun huolehdit ensin itsestäsi ja herkkyydestäsi, sinulle on enemmän annettavaa myös läheisillesi.
Käsittelemätön häpeä on yksi suurimmista esteistä saada ihmissuhteita toimimaan. Häpeätrauma aiheuttaa helposti sen, että toiseen yksilöön on vaikea kiinnittyä, luottaa ja luoda yhteyttä. Näin ollen pysymme irrallisina suhteessa muihin yksilöihin ja eteen tulevia konflikteja on vaikea kääntää oppimiskokemuksiksi. Vuorovaikutus on haastavaa ja ilmassa voi olla esimerkiksi kisaamiskulttuuria, välttelyä tai alistamista.
Saatamme näin ollen kokea yksinäisyyttä tai jopa hätää läheisimpienkin ihmisten kanssa.
Häpeätraumaan liittyy usein lähes poikkeuksetta myös kollektiivinen häpeä. Kyse voi olla kroonisesta erillisyyden tunteesta, jonka pohjalla on tiedostamaton hätä. Saatamme kokea yksinäisyyttä tai jopa hätää läheisimpienkin ihmisten kanssa. Tämä tekee tilanteesta juuri haastava: olemme saattaneet olla tuossa tilassa niin kauan kuin muistamme, jolloin emme osaa edes kaivata todellista yhteyttä ja samalla turvan tunnetta toisiin ihmisiin. Miten hakeutua sellaiseen tunteeseen, mistä ei ole tietoa ja mihin oma keho ei pysty integroitumaan.
Häpeässä kyse on vuorovaikutussuhdetraumasta ja tämän asian kanssa emme niinkään ole psykologisen asian äärellä. Kanadalaisen psykoterapeutti ja sosiaalityöntekijä Patricia A. DeYoung mukaan kyse on neurologisesta ilmiöstä, millä on psykologisia seurauksia. Puhumme siis asiasta, mikä liittyy meidän hermostoon. Häpeän suhteen kyse on hermoston stressitilasta.
Tajuat, että jokin mättää. Et kuitenkaan kykene näkemään, että mikä.
Kun oma kehomme ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, emme pysty saavuttamaa yhteyden tilaa toisen ihmisen kanssa. Näin ollen kahden ihmisen välinen vuorovaikutuksen paritanssi ei pääse toteutumaan. Suosittelen perehtymään tähän hermostolliseen aiheeseen paremmin, mikäli omassa elämässä tuntuu siltä, että jotakin puuttuu. Tajuat, että jokin mättää. Et kuitenkaan kykene näkemään, että mikä. Yksi loistava teos luettavaksi on Kaisa Peltolan kirja Häpeän alkemia.
Olemme siis sen äärellä, että lähtökohtaisesti hakeudumme yhä uudestaan ja uudestaan haastaviin ihmissuhteisiin ja samalla oma sekä yhteinen taito käsitellä ristiriitoja vuorovaikutustilanteissa on varsin alkeellinen. Haastavat ihmissuhteet ja konfliktit ovat kuitenkin mitä parhaimpia mahdollisuuksia kasvaa ja käsitellä omaa häpeää. Sitä kautta voimme kasvattaa omaa taitoa vastavuoroisuuteen ja tunteeseen siitä, että pelaamme samaan maaliin.
Sanoisin tähän, että jatka etsimistä. Et etsi turhaan.
Oma kasvu kohti parempia vuorovaikutustaitoja etenee usein niin, että ensin on saattanut olla tunne siitä, että pelaamme kaikkien muiden ihmisten kanssa eri joukkueissa. Tai jos totta puhutaan, niin ihan ensin on tunne, että jokin mättää, kunnes kykenemme hahmottamaan tuon asian. Kun kehitystä tapahtuu alamme löytää ihmisiä, jotka pelaavat hetkittäin samassa joukkueessa. Vaihtokoppi on jo ehkä sama, mutta maaleja tehdään kentällä ehkä edelleen vastakkaisiin päätyihin. Lopulta meillä saattaa olla runsaasti ihmisiä ympärillä, joiden kanssa iloitaan toinen toistemme onnistumisista. Suunta on yhteinen. Kaikkeen tähän liittyy vahvasti myös oman häpeätrauman läpi käyminen.
Tämän asian kanssa tulee mieleen Chisun biisi Etsijät, missä lauletaan seuraavasti: ”Mä mietin elämä on lyhyt, mut onko vielä koskaan kukaan löytänyt sitä mitä hän on etsinyt.” Sanoisin tähän, että jatka etsimistä. Et etsi turhaan.
Törmään jatkuvasti arjessani siihen, miten osaisin latoa itselleni rajoja. Miten kaitsea innostuneisuutta, tunnollisuutta, huolestuneisuutta, murehtimista, suorittamista? Väsymistä. Sanon monta kertaa itselleni ja toisille kyllä, kun oikeastaan oman hyvinvointini kannalta pitäisi sanoa ei.
Jo uhmaikäiselle lapselle opetetaan rajoja: kaikkea kivaa ei voi tehdä, koska se voi olla a) vaarallista, b) vaarallista toisille, c) pitää mennä nukkumaan, syömään tai muuten vain rauhoittumaan d) maailmassa on muitakin ihmisiä, jotka tulee ottaa huomioon.
Samat vaihtoehdot pätevät myös aikuisuudessa. Kuinka kieltää itseltään jotain, mikä on kivaa? Kuinka innostumista kaitsetaan silloin, kun aika ei vain riitä kaikkeen? Entä kun huolestumme – kuinka rajoitamme murehtimista tai jatkuvan tiedon hankkimista, vaikka huoli pakottaa? Kuinka ladomme raja-aitoja omalle itsellemme silloin, kun päällimmäisenä tunteena on tämäkin pitäisi tehdä?
Kukaan ei käske aikuisia tekemään vähemmän. Päinvastoin, työt eivät lopu tekemällä töissä eivätkä kotona, aikaansaannoksista palkitaan, lepäämisestä ei silitetä päälaelle. Kukaan ei kiellä aikuisia uurastamasta, ahkeroimasta, ponnistelemasta tai seuraamasta sisintä haavoittavia uutisia.
Rajat ja tila ovat monelle meistä vaikeita, koska kukaan ei käske levätä. Kukaan ei anna lupaa, sillä vastuu on vain itsellä.
Kieltäminen ei tuntunut kivalta lapsena, eikä se ole sitä aikuisenakaan. Siksi kieltämisen sijaan kannattaa ajatella sitä, mitä saa, kun sanoo ei. Mille kumartaa, kun toisaalle pyllistää? –Tilalle. Kieltäytymisen hetkellä avaa mahdollisuuden sille, mikä on oikeasti tärkeää.
Tilan ja rajojen asettamisessa kysymys on arvoista. Mikä elämässä tuo voimaa, mikä vie sitä? Mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin, mitä läheiseni minun kauttani tarvitsevat? Miten haluan elää ja toteutuuko se päivittäisissä arkeni valinnoissa?
Monen mielestä arvot ovat outoja ja yleviä, abstrakteja juhlapuheiden korulauseita. Mutta oikeasti ne ovat käytännössä vain sitä, mille elämässä nyökkää ja mille pudistaa päätä. Kun arvot ovat selkeitä, ihminen lakkaa tekemästä lyhyellä tähtäimellä helpolta tuntuvia päätöksiä, jotka kuitenkin tekevät pahaa jälkeä pitkällä tähtäimellä. Arvot viitoittavat tietä ja pitävät kurssia suorassa kohti sellaista elämää, mikä on hyväksi sekä itselle että muille.
Omiksi arvoikseni olen omaksunut oman ja perheeni henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin, luovuuden ja ilon. Näille yritän sanoa kyllä niin usein kuin pystyn. Usein epäonnistun surkeasti: teen liikaa töitä, en ole läsnä lapsilleni, vaikka he kaipaisivat äitiään parsimaan sukkaa, paijaamaan pipejä tai unohdan taaskin lupaukseni viedä uimaan, tai että lounaaksi piti olla nakkikastiketta. Väsytän itseni lupautumalla vielä yhteen työtehtävään, vaikka to do –lista on jo valmiiksi liian pitkä. Seuraan liikaa mediaa, vaikka ahdistun siitä, ja samalla nassutan karkkipussin ilta toisensa perään, kun ei nyt vain huvita syödä terveellisesti.
Sellaista arkinen elämä on, ei se haittaa. Kysymys on siitä, kuinka hyvin pidän arvojani mielessäni ja kuinka tasaisin väliajoin navigoin taas niitä kohti. Kurssin suoristaminen aika ajoin on pitkällä tähtäimellä riittävää.
Vaikka suorittajuus ja pitäisi-pitäisi-pitäisi -mantra lyövät helposti hyökyaaltona päälle, levolle, ilolle ja väljyydelle on annettava ja otettava tilaa. Seinät puristuvat kohti, jos niitä ei tietoisesti pidä loitolla.
Jos elämä täyttyy kaikesta mitä pitäisi, milloin on aikaa sille, mitä saisi? Siksi etenkin väsyneenä kannattaa jaksaa tihrustaa kohti arvojaan: onko tämä sitä elämää, jota haluan elää? Me aikuisetkin tarvitsemme rajoja, ja niistä on oma lempeä lupa pitää kiinni.
”Jos sieluni saisi päättää, mitä se tekisi?” Tämä on kysymys, jonka äärelle palaan aina uudelleen. Kun olen ison elämänmuutoksen kynnyksellä, mietin, onko jokin valinta tai uusi asia minua varten, pyrin virittäytymään kaikista syvimmän olemukseni äärelle. Toiset kutsuvat sitä intuitioksi tai sydämen ääneksi. Joku puhuu ehkä arvopohjaisista valinnoista. Minä pidän sanasta sielu – se menee kaiken rationaalisen, tunteiden ja mielihyvän tuolle puolen, luihin ja ytimiin asti.
Uskon, että jokaisella meistä on täällä oma tarkoitus, tai ainakin voimme löytää elämäämme merkityksellisiä asioita. Pitkään kuvittelin, että nuo asiat löydetään opiskelemalla, seuraamalla sitä, mikä on yleisesti arvostettua tai missä sattuu olemaan hyvä. Jossain vaiheessa ymmärsin, että ehkä se kaikkein syvin ja tärkein ei löydykään ulkopuolelta, vaan omasta sisimmästä. Tuo kokemus tapahtui kivun ja luopumisen kautta, mutta se johdatti minut olennaisen äärelle.
Koska sielusta ei juuri arkisissa ympyröissä puhuta, se on helppo unohtaa. Oman syvimmän olemuksen päälle voi huomaamattaan kasata vuosikaupalla peittäviä, hyvältä näyttäviä, mutta ontolta tuntuvia kerroksia. Oman sielun äänensä voi hiljentää ja kuunnella sen sijaan kaikkia muita ympärillä olevia ääniä – käsityksiä siitä, mikä on arvostettua, hyväksyttyä, järkevää tai miten kannattaisi elää.
Omaa sielun ääntään voi myös pelätä, vähätellä ja hävetä. Se on inhimillistä, koska syvällä sisimmässä kannamme mukanamme myös elämän kipeimpiä kolhuja. Jotta voi todella kohdata itsensä sielun tasolla, on tultava tietoiseksi ja opittava kohtaamaan myös omat haavansa. Tämä on usein raskasta, vaatii aikaa, tukea ja turvallista maaperää.
Aina emme voi itse päättää, milloin aika sisäiselle mylläykselle on otollinen. Vaikka kuinka haluaisi löytää rauhan menneisyytensä kanssa, siihen ei välttämättä juuri sillä hetkellä ole resursseja tai tarvittavia voimavaroja.
Toisinaan on keskityttävä syväsukellusten sijasta vain selviytymään. Silloin voi olla lohdullista muistaa, ettei ole yksin kokemuksensa kanssa. Vaikka toisesta näkyisi ulospäin pelkkää säihkettä, kantaa moni meistä mukanaan myös syviä säröjä.
Sen sijaan, että säröt tekisivät meistä jotenkin viallisia tai vaillinaisia, ne yhdistävät meitä. Säröissä piilee paitsi haavoittuvaisuus, myös inhimillisyys ja aitous, oma ainutlaatuinen tarinamme. Säröjen kohtaaminen on alkuun työlästä ja kivuliastakin, mutta se johdattaa meidät syvimmän olemuksemme ja voimamme äärelle.
Kun sielun sopukoitaan ryhtyy uteliaasti mylläämään, kolo kololta ja mytty mytyltä, alkaa pinnan alta ennen pitkää paljastua jotakin, mikä on ehkä ollut pitkäänkin hukassa – omaa aidointa sinua.
Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä -runokirja kutsuu sinua pysähtymään oman sisimpäsi äärelle. Kirja tekee matkan säröjen ja säteiden kautta varjoihin ja säihkeeseen. Se muistuttaa lukijaansa siitä, että säröjen lomasta pilkistää aina myös valon säihkettä. Jotain, jota kohti kävellä.
Niinhän se usein menee. Juuri kun olet saanut ajatukset irti työasioista ja viimein kiinni lomarytmistä, koittaa arki ja töihin palaaminen. Entä jos tällä kertaa näkisitkin kyseisen vääjäämättömän tapahtuman uhan sijaan mahdollisuutena? Mahdollisuutena parantaa omaa työssä viihtymistä sekä jaksamista. Tässä viisi vinkkiä lempeämpään töihinpaluuseen.
1. Tuo myös arkeen loman elementtejä
Arkemme työn ulkopuolella on usein hyvin rutinoitunutta. Kuin huomaamatta saatamme toistaa päivittäin prikulleen samat asiat samassa järjestyksessä. Jo pelkästään rutiinien rikkominen virkistää mieltä ja tuo työviikonkin keskelle loman tuntua. Entä jos menisitkin ravintolaan syömään huomisten työeväiden kokkaamisen sijaan tai kävisit vaikkapa keikalla tai teatterissa keskellä viikkoa?
2. Muista pitää taukoja
Tunnista toiseen ilman taukoja paahtava työn sankari saattaa näyttää tehokkaalta. Totuus on kuitenkin toinen. Sekä kehomme että mielemme tarvitsevat säännöllisesti luppoaikaa ja lepoa. Opettele kuuntelemaan itseäsi ja sitä millaisia taukoja tarvitset. Tekisikö kahvihuoneessa istumisen tai puhelimen selaamisen sijaan terää esimerkiksi pieni happihyppely, venytteleminen tai silmien sulkeminen hetkeksi?
3. Opettele hallitsemaan informaatiotulvaa
Nykyisin lähes työssä kuin työssä erilaiset piippailevat laitteet vaativat jatkuvasti huomiota. Tämän lisäksi vieressäsi on usein oma puhelin, joka päivän mittaan täyttyy erilaisista yhteydenotoista, päivityksistä ja uutisvirrasta. Ei ihme, että olemme helisemässä. Koita siis keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja jos mahdollista ota esimerkiksi tietty aika, jolloin vastailet sähköposteihin ja yhteydenottoihin. Muuten ne herkästi varastavat huomiosi aina uudestaan ja uudestaan, eikä käsillä olevan tehtävän suorittamisesta meinaa tulla yhtään mitään.
4. Koita säilyttää suhteellisuudentaju
Stressaavissa tilanteissa palauta huomiosi muihin asioihin elämässäsi: sinulle tärkeisiin ihmisiin, harrastuksiin tai paikkoihin. Usein huomaat, että ei tämä työasia nyt ihan niin vakava ja merkittävä ollutkaan kuin millaiseksi se päässäsi kasvoi. Muista myös huumori. Lopulta hyvin harva meistä saa työpaikallaan vakavaa tuhoa aikaiseksi, vaikka välillä vähän tulisikin mokailtua.
5. Muista, että vapaa-aika on elämää, ei vain työstä palautumista varten
Työkeskeisessä kulttuurissa on hyvä muistaa, että on olemassa paljon muutakin elämää kuin työelämää. Tee vapaa-ajalla sellaisia asioita, joista nautit, saat voimaa ja elämäniloa ja jotka auttavat hetkittäin kohoamaan arjen yläpuolelle.
Aina ei myöskään tarvitse jaksaa eikä olla paras versio itsestään. Edes töissä.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev. lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Katianna Ruuskanen on psykoterapeutti, pappi ja perheneuvoja.
Ahdistus on tunnetila, joka tuntuu lamauttavan niin kehon kuin mielenkin. Se valtaa ihmisen äkkiarvaamatta ilman näkyvää syytä. Ahdistuksen armoilla oleva ihminen joutuu selittämättömän nopeasti voimakkaisiin tunnetiloihin, joita hän ei voi kontrolloida tai säädellä. Ahdistuksen ydin on siinä, että uhka nousee oman mielen sisäpuolelta eikä jostain ulkopuolelta. Siksi tuntuu siltä, että sitä ei pääse minnekään pakoon.
Hidasta elämää -lukijat kuvailevat ahdistuksen tunnetta näin:
Musta pilvi sulkee syleilyynsä, ei anna armoa, ei valoa, ei toivoa. Seinät rysähtää, sydän jysähtää. Ahdistus puristaa, vastustaa, ei anna mielen matkustaa.
Palana kurkussa ja levottomana olona. Päässä pyörii ajatusten kehä.
Kehossa ja mielessä on paine yhtä aikaa sisään- ja ulospäin, mikä luo tarpeen toimia, mutta ei tarjoa suuntaa. Kaiken kattavat luhistumisen ja räjähtämisen partaalla olon tunteet yhtä aikaa.
Ahdistukselle tyypillistä ovat kohtuuttomat mittasuhteet. Ajatukset saattavat juuttua hyvin pieniin huoliin tai murheisiin, menneeseen tai tulevaan. Yhteistä ajatuksille ja mielikuville on voimakas tunne omasta epäonnistumisesta tai kelpaamattomuudesta.
Jokainen ahdistuksesta kärsivä tietää, ettei yhtä ainoaa parannuskeinoa ole. Mikä toimii toiselle, ei välttämättä auta toista yhtään. Reagoimme elämän arvaamattomuuteen ja vastoinkäymisiin eri lailla, toiset ovat herkempiä kuin toiset. Jotakin voi kuitenkin tehdä, joko ennalta ehkäisten, ahdistuksen ollessa päällä tai jälkeenpäin tunnetilan hellittäessä.
1. Pidä huolta perustarpeista
Ahdistuksella on taipumuksena iskeä silloin, kun emme ole pitäneet huolta itsestämme tarpeeksi hyvin. Yksinkertainen perusohje on; pidä huolta itsestäsi helpoimpina päivinä vaikeita päiviä varten! Huolehdi siitä, että saat tarpeeksi lepoa ja ruokaa. Koeta välttää stressiä ja siitä seuraavaa kireyttä. Yritä olla yhteydessä muihin ihmisiin päivittäin, ettet putoaisi yksinäisyyteen. Väsymys,
nälkä, vihaisuus ja yksinäisyys tekevät meidät haavoittuviksi ja altistavat ahdistukselle.
2. Puhu tunteistasi, ilmianna tilasi
Jos ahdistuksen hetkellä lähelläsi on toinen ihminen, kerro hänelle miltä sinusta tuntuu. Ilmianna tilasi eli kerro, että olet ahdistunut. Jos ajattelet, että ei kannata, koska kuormittaisit häntä turhaan koska hän ei kuitenkaan voi tehdä mitään puolestasi, olet väärässä. Kolminkertaisesti.
Ensinnäkin ei ole turhaa turvautua toiseen ihmiseen hädän hetkellä, vaan se on oikein ja vastuullista. Vastuutonta on jättää läheinen ulkopuoliseksi, tietämättömäksi tilastasi. Toiseksi; ihmisillä on taipumuksena kuvitella kertomisen aiheuttama kuormitus suuremmaksi kuin se on. Ahdistunut ihminen on kuitenkin sen kuormittunut osapuoli, ei se kenelle asiasta uskoudutaan. Kolmas väärinymmärrys on se, ettei hyväksesi voi tehdä mitään. Kyllä voi. Toisen ihmisen rauhoittava läsnäolo, kosketus tai puhe auttaa useimpia ahdistuksesta kärsiviä kaikkein parhaiten.
3. Huijaa mieltäsi, hämää kehoasi
Liike on tärkeä vastapaino ahdistuksen tuomalle jäykkyydelle ja jumiutumiselle. Liikuta siis mieltäsi ja kehoasi. Huijaa mieltäsi, niin että keskität huomiosi johonkin mielesi ulkopuolelle. Älä keskity ratkaisemaan tilaasi tai ongelmiasi. Tee jotain vähäpätöistä ja toisarvoista, mitä se ikinä sinulle onkin. Joku voi järjestellä tavaroita, toinen katsoa televisiosta urheilua. Liikuta myös kehoasi, sillä ahdistuksella on tapana jäykistää ruumiskin. Mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin maata ajatusten vankina liikkumattomana sängyssä. Kun vapautat kehosi vankilasta, huomaat että mielesikin on vapaampi.
4. Tutki itseäsi kuin salapoliisi
Vaikka ahdistus tuntuu alkavan äkkiarvaamatta, on sillekin yleensä olemassa joku alkusysäys, joku piilossa oleva tunne tai tapahtuma. Siksi on hyvä tutkia itseä, kun pahin tunnemyrsky on ohi. Seuraa omia jälkiäsi ahdistuksen alkulähteille. Mitä tapahtui juuri ennen kuin ahdistus alkoi? Mitä ajattelit ennen sitä? Tapahtuiko viimeisen vuorokauden aikana jotain mikä sai sinut tolaltasi, muttet antanut tunteellesi tilaa? Torppasitko tunteesi syömällä tai juomalla liikaa? Tarkastele ennen muuta häpeän tai nolouden tunteita ja toisaalta hylkäämisen tai menettämisen pelkoa. Ne ovat usein ahdistuksen alla olevia syitä ja sopivia kasvualustoja.
Muista että ahdistuskin on normaali, elämään kuuluva tunne. Se, että reagoimme ahdistuksella, ei tee kenestäkään heikompaa, huonompaa tai sairaampaa. Oleellista on että itsetuntemuksen avulla voimme oppia sietämään ahdistusta paremmin, voimme oppia katkaisemaan ahdistuksen kierteen ja ennen kaikkea voimme oppia ymmärtämään miksi ahdistumme, mitä kaikkea sen taakse kätkeytyy.
Jos olet 16–29-vuotias ja haluat päästä keskustelemaan ammattilaisen kanssa mieltäsi painavasta ongelmasta, katso, oletko sopivan matkan päässä Suomen ev. lut. kirkon tarjoamasta keskusteluavusta. Palvelu on maksuton ja se toimii ilman ajanvarausta anonyymisti. Lähimmän Walk in -terapiavastaanoton löydät TÄÄLTÄ.
