Tiesitkö nämä 5 tosiasiaa tunteista? – Tästä syystä epämiellyttävänkin tunteen ääreen kannattaa pysähtyä, vaikka hirvittäisi

1️⃣ Tunteet eivät ole ”hyviä tai huonoja”

Vaikkakin ymmärrettävästi tunteet voivat tuntua hyvin epämukavilta, joskus jopa sietämättömiltä. On toki ymmärrettävää, että haluaisimme kokea pääasiassa ”kivalta” tuntuvia tunteita, mutta elämä ja ihmisyys ei toimi ihan niin. Et voi tuntea väärin <3. Voi olla kiinnostavaa pysähtyä tutkimaan, miten tunteisiin suhtauduttiin lapsuuden kodissasi? Mitä tunteita opit pitämään ”kiellettyinä” ja mitä toivottuina?

2️⃣ Tunteet ja toiminta ovat kaksi eri asiaa

Ja tämä kohta onkin tärkeä jatko edelliseen! Eli on eriasia esimerkiksi tuntea vihaa kuin oikeuttaa epäkunnioittava toiminta vihalla. Mikään tunne ei itsessään ole väärä JA toiminnastamme me olemme aina vastuussa. Tunteet eivät kerro absoluuttisia totuuksia tilanteista, mutta tunteiden takana on aina jotain syvempiä tarpeita, rajoja tai haavoja, joita emme pääse kuulemaan jos toimimme reaktiivisesti jokaisen tunneimpulssin mukaan. 

”Kaikki tunteet ovat ok ja minun on viisasta valita miten toimin arvokkaasti”

3️⃣On mahdollista tuntea ns. vastakkaisia tunteita saman aikaisesti

Olisi mielenkiintoista nähdä realistista dataa siitä, miten paljon saatamme jo yhden päivän aikana tuntena moninaisia erilaisia tunteita! Ja samalla varsinkin isoissa elämän muutos kohdissa, ei ole ollenkaan epätyypillistä tuntea samanaikaisesti hyvin erilaisia tunteita, kuten vaikka pettymys ja helpotus. Tunteet eivät kumoa toisiaan vaan voivat olla yhtäaikaa kokemuksessa täysin totta. 

4️⃣On olemassa suojaavia tunteita, jotka pyrkivät suojaamaan joltain haavoittuvaisemmalta

Tunteet saattavat myös kerrostua. Tästä tyypillisin esimerkki liittyy vihaan suojaavana tunteena. Kun koemme olomme uhatuksi tai loukatuksi viha nousee ensimmäisenä suojaamaan haavoittuvaisemmilta tunteilta, kuten esimerkiksi pelolta tai surulta. Tunteet voivat toki kerrostua muutenkin, esimerkiksi häpeä on myös sellainen tunne jonka ”päällä” on monesti kaikenlaista muuta suojaavaa tunnetta. Ahdistus on myös tyypillinen suojatunne, joka kätkee taakseen jotain herkempää.

Siksi voi olla viisasta harjoitella kysymään itseltään:

”Onkohan tämän takana jotain muutakin?”

”Mitä muuta tähän mahdollisesti liittyy?”

5️⃣Tunteita ei voi poistaa, mutta terveitä tunnesäätely taitoja ja itsensä tukemisen taitoja VOI opetella.

Voin todellakin nostaa oman käteni ylös ja ilmoittaa että voi kyllä, olen halunnut päästä vaikeista tunteista ”eroon” ja luulin, että kunhan olen tarpeeksi kypsä tai käynyt riittävästi terapiassa, niin en enää tuntisi tiettyjä vaikeita tunteita. Itse halusin erityisesti eroon hylätyksi tulon tunteesta, pelosta, häpeästä, avuttomuudesta, ahdistuksesta ja ai niin, tietysti vihasta.

En ole ”päässyt tunteista eroon” mutta olen oppinut keinoja olla vaativien tunteiden kanssa itselleni (useimmiten ainakin) myötätuntoisesti. Ja samalla, paradoksaalisesti on käynyt niin, että kun oma elinvoima ei mene tiettyjen tunteiden välttämiseen ja väistelyyn, näihin vaativiin tunteisiin ei liity samanlaista latausta kuin aiemmin. Me olemme ihmisiä, tuntevia olentoja alusta loppuun ja näin saakin olla. Tunteen ovat parhaimmillaan kaunis lahja, kun uskallamme syventyä kysymään mitä viestejä niillä on kerrottavanaan, meille itsestämme, toiveistamme ja arvoistamme. 


Toukokuu on Hidasta elämää -mediassa mielikuu. Toukokuun aikana panostamme tunnetaitojen lisäämiseen ja mielen hyvinvointiin. Lue lisää mielikuusta täältä ja kurkkaa mielikuun tarjoukset puodista täältä.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
Saat -30% alennuksen korttipakoista etukoodilla KORTIT30 
PUOTIIN
close-image