Sanonta kuuluu, että riitaan tarvitaan aina kaksi.
Se päteekin silloin, jos molemmat osapuolet ovat tasapainoisia, tiedostavia ja ottavat vastuun omasta toiminnastaan. Tai jos kumpikaan ei ota – molemmat vain törmäilevät toisiinsa puolustusmekanismiensa takaa, toista syyttäen.
Mutta joskus konfliktiin riittää yksi osapuoli. Milloin näin on?
Kun yksi on mukana vilpittömin, avoimin sydämin – ja toinen manipuloi ja käyttää häntä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa.
Kun yksi yrittää pitää puoliaan – ja toinen toistuvasti ylittää hänen rajojaan eikä suostu kunnioittamaan toisen aikaa, energiaa, kehoa, voimavaroja tai toiveita.
Kun yksi uskaltaa myöntää konfliktissa oman osuutensa, mutta toinen ei.
Kun toinen katsoo aina olevansa muiden ihmisten tekojen, erilaisten tilanteiden ja jopa koko elämänsä uhri.
Kun toinen tuntee toiseen verrattuna ylivertaista oikeutuksen tunnetta: ”Minulla on oikeus vaatia tällaista.”
Kun suhde perustuu epäterveeseen vallankäyttöön, velvoittamiseen tai syyllistämiseen eikä tasapainoon, kunnioittamiseen ja vastavuoroisuuteen.
Kun toinen ei suostu ottamaan vastuuta omasta käytöksestään, vaan siirtää aina vastuun toisen osapuolen niskoille.
Toinen tyypillinen ihmissuhdesanonta muistuttaa, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan.
Se on totta.
Mutta yhtä lailla jokainen on vastuussa omasta käyttäytymisestään toista kohtaan.
Ei ole ok vaatia toiselta vastuuta omista tunteistaan, jos ei itse ota vastuuta siitä, miten toista kohtelee.
Vastuun ottaminen omista tunteista ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä tai sietää toiselta mitä tahansa.
Jos joku (tietoisesti tai tiedostamattaan) toimii sinua kohtaan epäkunnioittavasti, älä jää pysyvästi tällaisen käyttäytymisen armoille. Vaikka niin annettaisiin ymmärtää, syy ei välttämättä sittenkään ole sinussa…
Vastuun ottaminen omista tunteistaan voikin tarkoittaa sitä, että asetat rajat sille, mitä suostut ihmissuhteessa ottamaan vastaan, millaisessa tunneilmapiirissä elät ja millaisia kohtaamisia hyväksyt.
Joskus rajojen asettaminen tarkoittaa sitä, että pysyt mahdollisimman kaukana jatkuvasta huonosta kohtelusta.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. nämä tunnetaitoihin liittyvät kirjat: Prinsessa ja herne nenässä (2020), Vanhemman kiukkukirja (2020) yhdessä Päivi Nurmen kanssa sekä Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio (2018) yhdessä Terhi Ketola-Huttusen kanssa. Heli työskentelee kehittämispalvelujen johtajana Lasten ja nuorten keskuksessa.
Moni vanhempi kokee, etteivät vuorokauden tunnit riitä. Tänäänkin pitäisi ehtiä vielä sitä, tätä ja tuota. Tähän riittämättömyyden kokemukseen yhdistyy usein myös syyllisyyden tunteita, joiden äärelle on hyvä pysähtyä. Mistä tässä tunteessa on kyse? Mikä siihen voi auttaa?
Syyllisyyden tunne kertoo toiveiden ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Se todellisuus, jota tavoittelen, ei taaskaan ole totta. En täytä omia tai toisten kriteerejä vanhempana. Syyllisyys on usein yhdistelmätunne ja sisältää muitakin alas painettuja tunteita, kuten pettymystä, surua, epäonnistumisen kokemusta ja hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelkoa. Vanhempaan kohdistuvat paitsi lapsen, myös kumppanin ja ympärillä olevan yhteisön katseet ja odotukset. Some ja nettipalstat vahvistavat omaa riittämättömyyden kokemusta. Silti vanhemman pahin kriitikko on useimmiten oman pään sisällä.
Jatkuva syyllisyyden tunne vie voimat
Terve syyllisyyden tunne on hyvästä. Se pistää sydämessä, kun toimin väärin ja esimerkiksi huomaan ohittavani lapseni tarpeet. Terve syyllisyys sisältää rakkautta, ihanteita ja halun toimia oikein. Se onkin kaunis ja hyvä tunne. Se ohjaa tekemään korjausliikkeen, kun sitä tarvitaan.
Epäterve syyllisyys on vahingollista. Se syyttää, nakertaa itsetuntoa ja vie voimia, mutta ei korjaa mitään. Syyllisyys on liiallista silloin, kun se kalvaa koko ajan ja on jatkuvaa riittämättömyyden kokemusta. Ei hyödytä mitään miettiä alituisesti tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Epäterveen syyllisyyden takaa voikin löytyä toinen tunne: häpeä. Syyllisyys ja häpeä sekoittuvat usein toisiinsa, mutta ne ovat eri asia. Syyllisyyden tunne liittyy aina tekemiseen, toimintaan, mutta häpeä liittyy persoonaan. Se sisältää kokemuksen ”en kelpaa”.
Miten puhut itsellesi arjessa?
Syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat sosiaalisia, opittuja tunteita. Pohdi, millä tavalla sinä puhut itsestäsi ja itsellesi? Millaista on sisäinen puheesi, jossa kerrot itsellesi itsestäsi, vanhemmuudestasi ja omasta arvostasi? Kun huomaat sisäisen puheesi olevan arvostelevaa, syyttävää ja itseäsi vastaan, pysähdy tutkimaan: kenen äänen siinä oikeastaan kuulet? Kuka tai ketkä puhuvat sisäisinä kriitikkoinasi?
Sisäinen puhe on seurausta varhaisista kokemuksista ja nuoruusvuosien, joskus myös aikuisiän ihmissuhteista ja malleista. Kun omia vaikeita tunteita ja pettymyksen aiheita on vaikeaa kohdata ja lähettää ”oikeaan postilaatikkoon” eli niiden alkuperäisille aiheuttajille, saattavat ne kääntyä itseä vastaan.
Ihminen alkaa puhua itselleen kuin viholliselle. Kun siis haukut itseäsi, syytät, moitit tai arvostelet – kenen sanoja toistelet? Keneltä ja keiltä olet omaksunut tai saanut mallin puhua itsellesi rumasti ja aliarvostaen? Missä määrin tunnistat sisäisessä puheessasi häpeän elementtejä? Mihin muistoihin se liittyy?
Itsemyötätunnon ensiaskeleet
On surullista ja tuhoavaa puhua itselleen ja itsestään rumasti. Kun toistelet jotakin, aivot vähitellen todella uskovat sen, mitä sanot, ja syntyy kierre. Silloin elämä on raskasta ja masentavaa: on mahdotonta olla hyvinvoiva, kun itse piiskaa ja haukkuu itseään. Koeta asettua itsesi puolelle: Mikä on sinulle ja lapsillesi oikeasti hyväksi ja tarpeen?
Tutki, missä ovat vaativan sisäisen puheesi ”oikeat postilaatikot”. On tärkeää käsitellä niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet sisäisen turvattomuuden kehittymiseen. Toisinaan on hyvä puhua niistä ammatti-ihmisen kanssa. Tuhoavasta sisäisestä puheesta voi päästä eteenpäin, kun tutkii sen taustoja ja käsittelee siihen liittyviä tunteita.Miksi et ole kokenut kelpaavasi? Kenen huomiota ja hyväksyntää olet jäänyt vaille?
Sitä kaikkea voi olla raskasta tutkia. Mutta samalla kun käsittelet suruasi ja kipuasi, voit vähitellen oppia uudenlaista myötätuntoa itseäsi kohtaan. Voi olla todella vaikeaa puhutella itseään arvostaen ja myötätuntoisesti, jos ei ole saanut sellaista kohtelua muilta. Sitä voi kuitenkin opetella. Katsele itseäsi peilistä ystävällisesti ja hyväksyen. Juttele itsellesi rohkaisevia ja kannustavia sanoja, rakastavia sanoja. Puhu itsellesi kuin läheiselle ystävälle. Kerro itsellesi, että sinä suojelet itseäsi ja pidät itsestäsi huolta, loppuun saakka.
Suorittaminen – keino ansaita rakkautta ja hyväksyntää?
Pohdi myös sitä, millaiset emotionaaliset eväät olet saanut lapsuudessasi. Kenelle olet ollut rakas ja tärkeä ilman ehtoja ja itsestään selvästi? Lapsi ottaa rakkauden sieltä, mistä sitä on saatavilla. Epäterveen syyllisyyden tunteen taustalla on usein kokemus rakkauden ehdollisuudesta. Hyvin moni on oppinut jo varhain ansaitsemaan hyväksynnän ja rakkauden omilla teoillaan ja suorituksillaan. Moni sai lapsena hyväksyntää vain suoritusten, esimerkiksi hyvien koulutodistusten perusteella.
Moni meistä vanhemmista suorittaakin elämäänsä ylipäänsä – opintoja, töitä, parisuhdetta, vanhemmuutta – ja näin koettaa ansaita olemassaoloaan, hyväksyntää ja rakkautta. Jotkut suorastaan sairastuvat vahvuuteen. He eivät salli itsensä väsyä vaan kuvittelevat, että heidän arvonsa on kiinni siitä, miten paljon he jaksavat tehdä asioita.
Liiallisessa vahvuudessa ei kuitenkaan ole kyse voimasta. Siinä on kyse sisäisestä turvattomuudesta. Vahvuuteen sairastunut ei usko olevansa rakastettu ilman, että hän jatkuvasti suorittaa asioita ja tyydyttää toisten tarpeita. Jos joku ei ole häneen tyytyväinen tai ei pidä hänestä, hän syyllistyy ja hätääntyy.
Kun on lapsena saanut hyväksyntää ja rakkautta vain tekojen kautta, on vaikeaa itsekään rakastaa itseään ilman suorituksia. Mutta sukupolvien ketjun voi katkaista tai ainakin sitä voi ohentaa. Voi opetella rakastamaan lapsiaan asettamatta rakkaudelle minkäänlaisia ehtoja. Ja ilmaisemaan sitä. Sanomaan: ”Olet minulle rakas, olet minulle tärkeä”. Ja: ”Ei haittaa, ettet onnistunut. Kenenkään ei tarvitse aina osata tai jaksaa.” Ja uskomaan nuo sanat myös omalle kohdalle.
Vanhemmuutta ei voi suorittaa. Se on väistämättä täynnä rosoa ja elämänmakua, sillä se on pitkä ihmissuhde. Syyllisyydessä piehtaroimisen sijaan on hyvä auttaa itseä voimaan hyvin. Se koituu myös lapsesi parhaaksi. Silloin et jatka ketjua eteenpäin.
Myötätunto kuuluu meille kaikille
Älä siis kilpaile enää itsesi tai toisten kanssa vanhemmuuden alueella tai muutenkaan. Sinun ei tarvitse täyttää jotakin tiettyä mittaa kelvataksesi. Myötätunto kuuluu sinulle silloin kun pärjäät elämässä hyvin ja kaikki onnistuu. Ja se kuuluu sinulle kaikkein vaikeimpina aikoinasi, kun koet musertuvasi taakkasi alla, epäonnistut ja olet pilannut kaiken.
Kaikissa meissä on monta puolta ja se on ihan ok. Kaikki meistä tarvitsevat armoa ja toisinaan myös apua, vanhemmuudessa ja muutenkin elämässä. Ja aina myötätuntoa, itseltämme ja toisiltamme.
Hyvinvoivat ihmissuhteet tarvitsevat alleen jykeviä peruspilareita. Vankkoja tukirakenteita, joiden päällä ei tarvitse horjua, huojua tai voida pahoin.
Näitä tukirakenteita ei kukaan pysty rakentamaan tai ylläpitämään yksin ja on tärkeä muistaa, ettei niin kuulukaan tehdä.
Toimivissa ja aidosti hyvinvoivissa ihmissuhteissa asuu tasavertaisuus ja tasapuolisuus, niin kuin myös oikeudenmukaisuus. Nämä seikat syntyvät vain aidolla halulla sitoutua ja työskennellä suhteen eteen, siis yhteistyöllä. On sellainen tunne, että ”me ollaan samaa tiimiä”.
Listasin alle 12 kohtaa, joita tarvitsemme, jotta ihmissuhteemme voisivat aidosti hyvin.
Arvaatko mitkä seuraavista kohdista toteutuvat äärimmäisen epäterveissä narsistisissa suhteissa? Ei valitettavasti yksikään, paitsi silloin, kun niiden on oltava näkyvissä jotta ei-narsistinen osapuoli ei lähtisi tai kun narsistinen persoona haluaa saada jotain itselleen.
Ja niinä hetkinä jokainen listassa olevista kohdista nousee näkyviin niin sokaisevan suurella ja valloittavalla tavalla, että narsistisen persoonan kumppanilla on vaarana unohtaa todellisuus, se mitä suhteessa oikeasti tapahtuu.
Asiat, joita ihmissuhteissa tarvitsemme:
Turvaa. Tunnetta siitä, että tässä ei ihan oikeasti ole mitään hätää.
Luottamusta. Ilman luottamusta ei ole mitään.
Molemminpuolista kunnioitusta. Molemminpuolista!
Vapautta olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on.
Lohtua ja anteeksiantoa silloin kun emme osaa.
Kykyä joustaa ja nähdä muutakin kuin omansa.
Rajoja itselle ja muille.
Halua ja kykyä keskustella vaikeista asioista rauhassa.
Sitoutumista suhteeseen vaikeinakin aikoina.
Molemminpuolista aitoa ihailua ja kiintymystä.
Tasavertaisuutta kummankin tarpeisiin, toiveisiin, haluihin ja tavoitteisiin liittyen.
Ihmisen joka on oikeasti täysillä mukana!
Muistathan varjella ja suojella yllä olevia asioita ihmissuhteissasi ja pitää niitä kuin kalleimpina karttoina, koska ne ohjaavat sinua kohti onnellisuutta, sekä hyvää oloa!
Ymmärrystä, lohtua, tukea ja tietoa satuttavista suhteista, sekä irtaantumisesta ja uuden elämän rakentamisesta ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
”Mut mä ymmärrän sitä, kun sillä oli kuitenkin niin traumaattinen lapsuus”
Yliempaattisuuteen taipuvainen ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää. Ja onhan empatia mielettömän arvokas lahja. Mutta se tarvitsee suojakseen rajat. Yliempaattinen on usein jo lapsena oppinut ”selittämään”, miksi muut toimivat miten toimivat.
Lapsena tämä on ollut tarpeellinenkin defenssi, jos kodin tunneilmastossa on ollut epävakautta ja turvattomuutta. Lapset ovat käsittämättömän lojaaleja vanhemmilleen. Yliempatia ja toisen käytöksen selittäminen on eräänlaista itsensä rauhoittelua. Lapsena emme voineet asettaa rajoja, meidän oli sopeuduttava siihen tunneilmastoon, mitä tarjolla oli.
Ja toki on viisasta muistaa, ettei toisten satuttava käytös ole niin henkilökohtaista kuin monesti luulemme. Kyllä siellä taustalla mitä luultavimmin on haavoja ja kipukohtia. Meillä kaikilla on. Ja silti me jokainen olemme aikuisena itse vastuussa siitä miten toimimme. Toisen historian ymmärtäminen voi tuoda valtavasti ymmärrystä, ja se onkin parisuhteissa myös hyvin oleellista. Mutta ihminen on silti itse vastuussa omasta käytöksestään.
Mutta se mikä menee usein yliempaattiselta ohi, on se mikä olisi kasvua itselle! Ja monesti – kyse on omista rajoista.
Ja rehellisyyden nimissä, kyllä moni empaattinen ihminen tunnistaa ja tunnustaa, että toisen epäasiallinen kohtelu herättää itsessä mm. epäreiluuden ja vihan tunteita (mikä on normaalia), mutta empaattinen ihminen ei useinkaan näytä näitä toiselle (mikä on monin tavoin ihan viisasta). Mutta tällainen yliymmärtäminen (vaikkei se aidosti tunnu hyvältä) itseasiassa helposti mahdollistaa ja omalta osaltaan jatkaa epätasavertaista ja mitätöivää suhdedynamiikkaa, joka alkaa kyllä ennemmin taikka myöhemmin nyppimään.
Emme pysty kontrolloimaan toisen käyttäytymistä, reaktioita tai tekoja, mutta se mihin voimme vaikuttaa on mm. rajat, jotka voimme epäasialliselle käyttäytymiselle asettaa. Ja sen voi myös tehdä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Riippumatta siitä miten toinen siihen reagoi.
TOIMITUKSEN VINKKI: Miksi tunnen, koen tai reagoin näin? – Ymmärrä paremmin itseäsi ja tunteitasi
Ymmärrä itseäsi -kortit auttavat sinua tutustumaan elämänvaiheisiisi, sisäiseen maailmaasi ja siihen, miten kohtaat maailman. Kortit auttavat ymmärtämään, tukevat ja myös kysyvät tärkeitä kysymyksiä, joiden vastaukset on vain sinulla.
Ymmärrä itseäsi -itsetuntemuskortit ovat Sinulle, joka…
… haluat ymmärtää itseäsi, tunteitasi ja ajatuksiasi
… koet olevasi hämmentynyt suunnastasi ja haluat selkeyttää ajatuksiasi
… haluat helposti lähestyttävän keinon tutkia asioita, jotka nousevat usein terapiassa esiin.
Kirjoittajat Noora Al-Ani ja Sophia Wekesa ovat yhdessä Saara Obelen kanssa luoneet 2020-luvulle sovitetun Tarot – Tieto meissä -kirjan sekä tarot-korttipakan (Like, 2022), jonka arvot, kieli ja estetiikka ovat tässä ajassa kiinni ja josta jokainen voi löytää itsensä.
Kuva: Jonne Räsänen / Like
Monet kokevat, että elämme juuri nyt aikaa, jossa meillä on suuri tarve ymmärtää itseämme ja maailmaa, jossa elämme. Erityisen paljon kaipaamme vahvistusta ja nähdyksi tulemista. Näitä meille jokaiselle tärkeitä asioita on etsitty myös tarot-korteista ja astrologiasta jo satojen vuosien ajan. Perinteisesti tarot-kortteja on pidetty ennustamisen välineenä, mutta nykyään kortteja käytetään usein oman itsen ymmärtämiseen ja pohtimiseen.
Suhtautumisemme tarot-kortteihin on lähestyä niitä kuin hyvää ystävää, joka antaa rehellistä palautetta, eli myös niitä neuvoja joita saattaa olla ärsyttävä kuunnella. Tarkoitus ei ole luovuttaa omaa kohtaloa korttien käsiin, eivätkä kortit ja tulkinta vastaa suoraan kysymyksiin, vaan tarjoavat tukea pulmallisiin tilanteisiin. Ja kuten ystävän kanssa käytyjen syvällisten keskustelujen jälkeen, on jokaisen itse tehtävä oma ajatustyönsä ja pohdittava, mitä jokin tulkinta omalla kohdalla tarkoittaa.
Miksi tarot-kortit puhuttelevat niin syvästi?
Helppous: kortit ovat saatavilla aina kun tarvitset.
Itsetuntemuksen lisääminen: 78 korttia elämästä toimivat kuin peili, ja yksi kortti päivässä on helppo annos ajateltavaa.
Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen: parasta antia on korttien nostaminen ystävien kanssa, jotka voivat antaa oman panoksensa korttien teemoihin.
Ajanvietto ystävien kanssa: tästä se laatuaika syntyy!
Tuki valintojen edessä: korteilta voi kysyä, mitä minun pitää muistaa päätöstä tehdessäni.
Pysähtyminen hetkeen: ratkaisujen etsiminen vaikeisiin kysymyksiin vaatii hiljentymistä niiden äärelle.
Henkisyys: on tärkeää muistaa, ettemme ole yksin tässä maailmassa, vaan yhteydessä kaikkeen ympärillämme.
Intuition kuunteleminen: sisimmässäsi tiedät jo, mitä tarvitset, mutta joskus se tietävä ääni on niin hiljainen, että sitä on vaikea kuulla.
Heittäytyminen uuteen: sattuma ja taika piristävät ankeaakin päivää.
Hauskanpito: hauskuus on paras syy mille tahansa tekemiselle.
Kauneus: korttien kuvat ovat niin kauniita, että niitä on ilo katsella!
Korttien kuvitus: Saara Obele.
Elämme maailmassa, jossa ihmiselle saattaa nousta tunne, että tekemämme asiat ovat arvokkaita vain, jos ne voi perustella logiikalla. Se voi tuntua ankealta, mutta tarotin taika on hyvä lääke siihen. Pakan 78 korttia sisältävät elämän ja ihmisyyden perusteemoja, ja niiden nostaminen pakasta on ehkä sattumaa, mutta jos kortti todella puhuttelee, se todella herättää ajattelemaan ja oivaltamaan omaa itseä ja elämää.
Usein on niin, että vaikka ajatukset ja tunteet olisivat sekaisin ja olo epävarma, sisimmässämme tiedämme jo totuuden. Silloin kortti toimii kuin peili, joka tuo silmiemme eteen sen asian, joka meidän olisi hyvä huomata. Muistathan, että taika ja tieto löytyvät sinusta itsestäsi.
Upean ja samaistuttavan Tarot-korttipakan sekä Tarot – Tieto meissä -kirjan löydät TÄÄLTÄ.
Hetkessä elämisen taito on yksi vaikeimmista asioista oppia. Se ei ole samanlainen taito kuin esimerkiksi pyöräily. Vaikka oppisit hetkessä elämisen taidon kerran, huomenna se voi olla taas vaikeaa. Tämä taito on kuitenkin sellainen, mitä kannattaa opetella, vaikka epäonnistuisi monta kertaa.
Lapsille taito on helpompaa kuin aikuisille. Eri ikäiset lapset elävät hetkessä eri tavoilla. Pienet lapset osaavat uppoutua leikkiin niin, että kaikki ulkopuolinen maailma murheineen katoaa. Teinit taas voivat tehdä hullujakin asioita vain siksi, että sillä hetkellä ajatus tuntui mahtavalta.
Aikuiset miettivät asioita liikaa oman historiansa kautta tai pelkäävät, miten jokainen tapahtuma vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Meillä on kuitenkin usein samanlaisia mahdollisuuksia heittäytyä elämän vietäväksi kuin lapsilla, emme vain rohkene käyttää niitä.
Mikä meitä aikuisia estää uppoutumasta täysin johonkin sellaiseen puuhaan, mikä vie ajatukset pois kaikesta muusta? Ei kukaan ole kieltänyt aikuisia hyppimästä vesilammikoissa tai kiipeämään puuhun.
Hetkessä elämisen ei kuitenkaan tarvitse olla hölmöä hassuttelua. Hetkessä eläminen voi jollekin olla myös sitä, että lähtee vaikka kävelylenkille vailla päämäärää, nauttii vain matkasta ja kaikesta, mitä ympärillä näkyy.
Joskus tämänkin hyvän taidon opettelusta voi kuitenkin tulla suorittamista. Silloin jokaisen hetken elämässä täytyisi olla spontaania ja jokainen sekunti pitäisi osata elää hetkessä. Tässäkin asiassa kannattaa muistaa olla itselleen armollinen.
On parempi oppia elämään hetkessä edes kerran elämässä, kuin kuluttaa koko elämä menneiden ja tulevien asioiden murehtimiseen.
Tässä idea terveelliseksi välipalaksi tai kahvipöydän herkuksi.
Saanko esitellä kurpitsamuffinit. Näiden herkkupalojen koostumus on kostean tiivis, jopa ruokaisa. Itse nautiskelin muffineja päiväkahviherkkuina ja tarjoilen niitä omille lapsilleni iltapalaksi. 4-vuotiaan tyttäreni ja ystäväni mielestä resepti meni kerralla jatkoon!
Hei, ja ohje on myös gluteeniton sekä vegaaninen. Lisäksi ne on valmistettu ilman valkoista sokeria, ihan vain arjen sokerikuormaa pienentääkseni.
Eli herkku joka hellii monella tavalla.
Kurpitsamuffinit
2 rkl sulaa kookosöljyä
2 banaania
4 dl kurpitsasosetta
2 dl intiaanisokeria
5 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
sitruunan raastettu kuori
0,5 tl suolaa
VAIHE 1) Kuori, pilko ja keitä kurpitsa. Soseuta soseeksi
VAIHE 2) Muusaa banaanit ja lisää banaanisose, sula kookosöljy ja raastettu sitruunan kuori kurpitsasoseen joukkoon
VAIHE 3)Yhdistä kaikki kuivat aineet ja sekoita ne sitten kurpitsa-banaanisoseen joukkoon
VAIHE 4) Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 20 minuuttia
Vegaaninen kuorrute
1 purkki vegaanista tuorejuustoa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl vaniljaa
noin 6 rkl kookossiirappia (tai oman maun mukaan)
VAIHE 1)Yhdistä kaikki aineet. Tarkasta maku ja pursota jäähtyneiden muffinien päälle
Kirjoittaja Jaana Kääntä kertoo kirjoittamisen kipinän kyteneen hänessä aina. Hän kirjoittaa omaa Elämänmerellä- blogia ja harrastaa valokuvausta. Meri on Jaanalle rakas ja luonnonrauha tärkeää vastapainoa työlle.
Kuinka pitkä aika on siitä, kun jaoit huoliasi toisen ihmisen kanssa? Milloin viimeksi olet pysähtynyt kuuntelemaan itseäsi? Elämänmeno on vauhdikasta ja vaativaa. Mielenterveyden edistämisen ja ylläpitämisen näkökulmasta huolien jakaminen ja rauhoittuminen ovat merkittäviä asioita.
Huolien karistamiseen, tai ainakin helpottamiseen, löytyy lukemattomia tapoja, joista jokainen voi etsiä itselleen sopivimman. Päällimmäisinä itselläni tulevat mieleen puhuminen luotettavan ihmisen kanssa, liikunta, musiikki, kirjoittaminen ja luonto.
Ammattiapua huolien jakamiseen ei välttämättä tarvita. Riittää, että on ystävä, jonka voi kohdata, jolle voi puhua, joka kuuntelee ja on luottamuksen arvoinen. Onnellinen hän, jolla tällaisia ihmisiä on ympärillään. Kaikilla ei ole yhtäkään. Silloin on tarvetta yhteiskunnan tarjoamille matalan kynnyksen paikoille, mihin voi hakeutua huoliaan jakamaan. Nuo paikat ovat tarpeen myös silloin, jos huolien kantajalla on tunne, ettei halua vaivata läheisiään tai huolestuttaa heitä omilla huolillaan.
Työssäni kuuntelen paljon huolia. Joskus miettii, mistä kaikenlaisia huolia niin paljon riittääkin. Jokaisen huoli on kuitenkin tärkeä. Pahalta tuntuu, että lapset, joiden elämän tulisi olla vielä hyvin huoletonta, pohtivat syntyjä syviä ja kantavat huolia harteillaan. Monet nuoret kokevat ahdistusta ja riittämättömyyttä, jonka alla uupuvat, vaikka heidän tulisi ikänsä puolesta tuntea koko maailman olevan auki heitä varten ja lukemattomien mahdollisuuksien odottavan tulevaisuudessa. Usein tulevaisuus kuitenkin näyttäytyy heille kovin epävarmana, eikä sieltä löydy mitään tavoiteltavaa. Ei mitään kiintopistettä, jota kohti kulkea. Aikuisuus ei kiehdo. Kasvava vastuu pelottaa ja oma pärjääminen arveluttaa. Millään ei tunnu olevan merkitystä ja huolet sen kuin kasvavat.
Viimeisinä vuosikymmeninä maailma on muuttunut paljon ja nopeasti. Ihmispoloilla lienee välillä vaikeuksia pysyä perässä. Suorituskeskeisyys ja kiire ovat hyvin hallitsevia elämässä yleensä ja etenkin työelämässä. Kaikki mehut puristetaan, jos ei osaa itse asettaa rajoja.
Jos työ täyttää elämän niin, ettei jaksa enää tehdä voimaannuttavia, mukavia asioita, joista sille saa vastapainoa, on suuri vaara väsähtää. Jos jatkuvasti pitää olla tehokas ja ehtiä enemmän kuin mihin rahkeet riittävät, väsähtää varmasti. Tärkeää on siis pitää kiinni oman jaksamisen rajoista niin, että asettaa oman hyvinvoinnin tärkeimmäksi. Se on monille yllättävän vaikeaa ja usein asiaan havahdutaan liian myöhään.
Ihminen ei ole kone. Päivät ovat erilaisia ja tunteet kuljettavat meitä niin, että järki jää joskus toiseksi tilanteissa, joissa sen pitäisi olla ensimmäinen. Onko oravanpyörässä pakko pyöriä vai pystyykö itse valita, mihin lähtee mukaan ja mistä jää pois? Olemmeko tärkeämpiä tai arvokkaampia, jos meillä on kiire, olemme tehokkaita ja suoritamme paljon? Korvaamattomia emme ole, ainakaan työpaikalla. Remmiin löytyy uusia tulijoita, jos yksi kuukahtaa. Läheisillemme sen sijaan olemme ihmisinä ainoita. Hyvä on tietysti muistaa myös, että jokaisella on vain yksi elämä, joten kannattaa miettiä, miten sen haluaa käyttää. Suora lähetys, eikä uusintaa tule.
Kiire kuljettaa meitä päivästä ja viikosta, jopa vuodesta toiseen. Se näkyy joka puolella ja hoppuilu tarttuu. Varmaa on, että jatkuva kiire kasvattaa stressiä. Aikuisten stressi heijastuu lapsiin ja nuoriin. Aamulla on kiire päiväkotiin ja kouluun, illalla on kiire syömään, että ehditään harrastuksiin. Sitten on kiire nukkumaan, että jaksetaan taas seuraavana päivänä kiirehtiä paikasta toiseen. Viikonloput täyttyvät ohjelmasta. Suorittamista riittää. Tämän lisäksi monet lapset ja nuoret vaihtavat kotia viikoittain. Se tuo lisää haasteita: oikeat tavarat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Elämä on aikamoista ruljanssia! Tässä maailman onnellisimmassa maassa on järjetön määrä työuupuneita aikuisia, todella huonosti voivia lapsia ja nuoria sekä yksinäisiä vanhuksia.
Olisiko syytä painaa jarrua? Karkottaa kiire hetkeksi ja rauhoittua miettimään, mitä minulle oikeasti kuuluu. Kun joku tämän kysymyksen esittää, siihen vastataan yleensä enempää miettimättä ja nopeasti: ”Mitäs tässä” tai ”Kiirettä on pitänyt” sen sijaan, että kerrottaisiin aivan oikeita kuulumisia. Olisi ehkä kiva jutella enemmän, mutta on johonkin niin kiire, ettei ehdi.
Ymmärrän, ettei elämä jatkuvaa himmailua voi olla. Sopivina annoksina stressi on myös hyvä asia. Se saa meidät toimimaan ja tekemään parhaamme niin, että voimme tuntea tyytyväisyyttä aikaansaannoksistamme. Kasvavana ja pitkään jatkuvana se on kuitenkin vahingollista sekä mielelle että keholle. Senpä vuoksi on terveellistä välillä pysähtyä miettimään omia voimavarojaan ja pohtia, voisiko omaa jaksamistaan huomioida enemmän ja millä tavoin.
Ihmisten pitäisi opetella armollisuutta itseään kohtaan. Emme ole yhtään arvokkaampia, vaikka raadamme niska limassa ja suoritamme tehtävän toisensa perään tai monta päällekkäin. Suorittamisen ja loppuun palamisen myötä voimme sen sijaan menettää paljon asioita, jotka itsellemme ovat oikeasti tärkeitä.
Onkohan koskaan ennen puhuttu niin paljon rauhoittumisen tarpeellisuudesta kuin nykymaailmassa puhutaan? Miten tärkeää ihmisen on välillä vain olla tekemättä yhtään mitään ja potematta siitä huonoa omaatuntoa. Rauhoittuminen antaa ajatuksille aikaa virrata. Se antaa luovuudelle tilaa. Kukaan ei oikeasti jaksa olla koko ajan tehokas, eikä tarvitsekaan. Kaikkia asioita ei tarvitse tehdä sata lasissa. Monissakin asioissa riittää, että ne tulevat tehdyiksi. Kaiken ei tarvitse olla täydellisen priimaa. Jokaisen hyvinvointia horjuttaa, jos pitää vain jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan.
Olisiko mahdotonta työpaikoilla viettää yhteinen lounas- tai kahvihetki, jolloin puhutaan muista kuin työasioista? Olisiko mahdollista pohtia hetkinen yhdessä maailmanmenoa? Vaihtaa mielipiteitä tai höpötellä ja nauraa muuten vain? Muistan sellaista tapahtuneen vielä 90- luvun puolivälin paikkeilla, ehkä loppupuolellakin. Ja ne hetket olivat voimaannuttavia!
Oi ihana leipä. Suurin osa meistä syö leipää joka päivä. Usein ruokapöydissä kuitenkin nähdään ravintoarvoiltaan melko köyhiä leipävaihtoehtoja. Kun valmistat itse leipäsi, voit vaikuttaa sen ravintoarvoihin. Lisäksi itse leivottu leipä tulee edullisemmaksi. Eli leipomalla itse, hoidat sekä kehoasi, että kukkaroasi.
Itse tykkään leivistä, jotka ovat ruokaisia ja niistä löytyy pureskeltavaa. Tässä on sellainen resepti-idea nyt myös sinulle. Leivän jokaisella haukkauksella saat suun täyteen siementen ja kuivattujen hedelmien ja marjojen ilottelua.
Tämä leipä on gluteeniton, maidoton ja munaton.
Siemenleipä ohje
4,5 dl kaurahiutaleita
2,5 dl hedelmä-siemen-marjasekoitusta
0,5 dl psylliumjauhetta
1 dl manteleita
4,5 dl vettä
2 rkl hunajaa
1,5-2 tl suolaa
VAIHE 1)Rouhi mantelit paloiksi ja yhdistä ne kaikkien kuivien aineiden kanssa
VAIHE 2)Kuumenna vesi kattilassa ja lisää siihen hunaja ja suola. Yhdistä vesi kuivien aineiden kanssa ja sekoita ainekset yhteen sähkövatkaimella
VAIHE 3)Kaada taikina voidellun leipävuoan pohjalle. Anna levätä noin 2h
VAIHE 4)Paista leipä uunin keskiosassa 175 asteessa 20 min. Kumoa leipä sen jälkeen uunipellin päälle ja paista vielä noin 60-70 minuuttia, kunnes leivän pinta on kumea koputtaessa
Jos suunnittelet aloittavasi terapian tai olet jo käynyt pidempään terapiassa, niin nämä neljä seikkaa sinun on hyvä muistaa terapiaprosessin edetessä.
1. Terapian vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä
Terapian vaikutukset eivät näy välittömästi. Anna prosessille aikaa. Vaikka olet luultavasti jo pitkään kamppaillut terapiassa käsiteltävän teeman kanssa, ensimmäisellä kerralla eivät välttämättä aukea yksikään ongelmistasi.
Terapiaistunnolla ei tehdä taikoja vaan vaikutus alkaa jalostua vasta omassa arjessasi ajan kanssa. Joskus terapia alkaa vaikuttaa niin, etteivät tunteet tunnukaan enää samalta tai tunteet monipuolistuvat tai tuntuvat voimakkaammilta. Puhu avoimesti näistä tunteista ja kokemuksista terapeutillesi.
2. Läheisesi eivät välttämättä suhtaudu terapiaprosessiisi yhtä innokkaasti kuin sinä
Joskus tai usein lähipiiri ei pidä vaikutuksista, joita terapia sinussa saa aikaan. Vointisi voi aluksi huonontua tai sinusta voi löytyä puolia, joita kumppanisi, vanhempasi, lapsesi, ystäväsi eivät ole tiennetkään sinussa olevan. Läheisesi voivat arvostella terapeuttia ja/tai sinua ja ehdottaa, että lopetat terapian.
Muutos ei aina miellytä lähelläsi olevia ihmisiä. Silti se ei tarkoita ettei sinun kuuluisi käydä terapiassa tai terapeutti on sinulle vääränlainen. Keskustele näistä ympäristössä nousseista reaktioista avoimesti terapeuttisi kanssa.
3. Terapia tulee muuttamaan sinua
Terapiassa avainasemassa on tietoisuuden lisääntyminen. Se tarkoittaa sitä, että näet terapian avulla selvemmin tapojasi toimia ihmissuhteissa ja menneisyytesi vaikutuksia nykyisyyteen. Tietoisuuden lisääntyminen itsestäsi saattaa muuttaa miten katsot maailmaa, muita ihmisiä, itseäsi, kokemuksiasi, menneisyyttäsi, nykyisyyttäsi.
Aina tiedostaminen ei tarkoita, että kaikki olisi heti onnellisempaa, parempaa, tasaisempaa, helpompaa. Joskus terapiaprosessi voi tuntua hyvinkin voimakkaana ja vaikuttaa siltä, että tunnet ja koet kaiken aiempaa voimakkaammin. Näin luultavasti on käynyt, kun tunneskaalasi laajenee. Kerro tunteistasi ja muuttuneista kokemuksistasi terapeutillesi.
4. Hyväkin terapeutti tulee herättämään sinussa epämiellyttäviä tunteita
Jossain vaiheessa terapeutti alkaa herättämään sinussa kielteisiäkin tunteita, tämäkin kuuluu prosessiin. Se ei ole syy lopettaa terapiaa ja vaihtaa toiseen. Puhu kaikesta mikä sinussa liikkuu mahdollisimman rehellisesti, näin pääsette kiinni sinun elämäsi kannalta tärkeisiin kohtiin. Joskus terapeutin ja sinun kemiat eivät ole yhteensopivat. Kerro siitäkin rohkeasti terapeutillesi ja pyydä häneltä suosituksia löytää juuri sinulle sopiva ammattilainen.
Terapeutti tulee terapiaprosessin edetessä nostamaan sinussa esiin laajan kirjon tunteita, joihin luultavimmin olet törmännyt muissakin läheisissä ihmissuhteissasi. Terapeutti tulee edustamaan sinulle kaikkia elämäsi hyviä ja huonoja ihmisiä. Tämä ei kerro siitä mitään onko terapeutti huono vai hyvä. Se miten terapeutin kanssa voi käsitellä vaikeita tunteita, joita sinussa hänen seurassaan nousee, kertoo terapeutin joko hyvästä tai huonosta ammattitaidosta.
🌲 Suuttua lapselleni, kun hän suuttuu
🌲 Vihastua jollekin vihaiselle somepostaajalle
🌲 Ärsyyntyä kumppanille, kun hän ärsyyntyy
🌲 Reagoida nopeasti, kun joku lähelläni reagoi
🌲 Olla vahvasti tunteella, kun kaikki sitä vaatii
🌲 Raivostua elämän epäoikeudenmukaisuuteen
🌲 Olla jatkuvasti peloissani
Kuten ei myöskään tarvitse olla häpeissäni siitä, kun joku lukee tämän niin, että olen täysin kylmä, tunteeton ja itsekäs kakkaläjä.
Ei, sillä minulla on tunteet ja olen ihminen. Niin kuin on kaikilla (lähes) muillakin. Ja minulla ei tarvitse ilmentää jokaisen tunnetta, koko ajan, kaikissa tilanteissa, sillä se on:
🌲 Älyttömän kuluttava ja voimavaroja vievää, eikä anna minulle voimaantumisen tunnetta, ellen vie tunteen avulla asioita eteenpäin.
Tunteet on ihana asia ja usein vinkkinä elämään, kompassi, jolla voin ohjata elämää eteenpäin. Samalla, jatkuva draama, reagoiminen ja myllertäminen samoissa ajatuskeloissa, ei anna minulle tilaa katsoa asiaa eri perspektiivistä. Mikäli en enää samaistu jokaiseen tunteeseen, mitä kohtaan maailmassa, voin oikeasti muuttaakin jotain ja olla tukena ihmisille, jotka tunteissa myllertävät.
Maailmaan ei tarvitse suhtautua näin, mutta tämän pienen postauksen tarkoitus on muistuttaa siitä, että tämäkin vaihtoehto on olemassa – meillä ei tarvitse reagoida kaikkeen.
Voidaan tuntea asiat ja ne menevät nopeasti ohi. Ei tarvitse samaistua iloon tai suruunkaan. Eikä elämä ole yhtään harmaampaa. Päinvastoin, elämä tuntuu, kun asiat tunnetaan, koetaan, eikä jäädä hautomaan jotain asiaa viikkotolkulla. Se luo tilaa kokea hetket, siten miten ne tuntuu, sen sijaan, että tuntisimme vielä vuosien takaisia takaumia, tässäkin hetkessä.
Reagoimatta jättäminen ei tarkoita passiivisuutta. Keskitä voimavarasi niihin asioihin, mitkä ovat sinulle oikeasti tärkeitä. Keskitä, keskity olennaiseen. Vaihtoehtoja on useita.
Sosiaalinen herkkyys on kattokäsite kahdelle pääasialliselle piirteelle, jotka altistavat yksilön sosiaalisen epämukavuuden tunteille ja kuormittumiselle sosiaalisissa tilanteissa. Tunnetumpi näistä piirteistä on introverttiyden alapiirre ujous. Toinen vähemmän tunnettu, mutta yhtä keskeinen piirre on tunneherkkyyden alapiirre arviointiherkkyys.
Arviointiherkkyys on olennaisin piirre sosiaalisen jännittämisen taustalla. Se ilmenee suoritusjännityksenä sosiaalisissa tilanteissa. Arviointiherkät tulkitsevat sosiaalisia tilanteita herkästi suoriutumistilanteina, joissa heidän ominaisuuksiaan tai suoriutumistaan arvioidaan. Tämä saa heidät puolestaan jännittämään oman suoriutumisensa onnistumista.
Arviointiherkät ovat usein huolissaan siitä, että nolaavat itsensä jotenkin muiden silmissä ja menettävät näin arvostusta muiden silmissä. He siis eräällä tavalla ennakoivat sitä sosiaalista kipua, joka syntyisi muiden negatiivisen arvioinnin seurauksena. Saatat olla arviointiherkkä, jos tunnistat itsesi seuraavista kuvailuista:
Jännität sosiaalisia tilanteita. Tulkitset sosiaalisia tilanteita herkästi suoriutumistilanteina, joissa ominaisuuksiasi tai suoriutumistasi arvioidaan. Olet myös usein kivuliaan itsetietoinen omasta jännittämisestäsi ja sen näkymisestä muille ihmisille. Saatat myös pyrkiä piilottamaan jännittämistä muilta, koska pelkäät tulevasi negatiivisesti arvioiduksi sen vuoksi.
Olet herkkä negatiivisille arvioille: Käytät paljon aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, mitä muut ajattelevat sinusta. Saatat murehtia etukäteen, että nolaat itsesi jollain tavalla sosiaalisessa tilanteessa. Saatat myös nolostua herkästi, jos teet jonkin pienen virheen. Saatat lisäksi vältellä muiden ihmisten huomiota, koska huomion keskipisteeksi joutuminen on aina mahdollisuus tulla arvioiduksi. Saatat myös pyöritellä pieniäkin virheitä pitkään mielessäsi.
Olet herkkä positiivisille arvioille: Arviointiherkät yksilöt eivät useinkaan ahdistu ainoastaan negatiivisista arvioista vaan kiusaantuvat myös positiivisesta palautteesta. Saatatkin mennä herkästi lukkoon, jos sinua kehutaan. Etenkin jos positiivinen palaute tulee auktoriteetilta, kuten opettajalta tai esimieheltä, tai se annetaan muiden ihmisten edessä.
Sinulla on tarkat sosiaaliset tuntosarvet. Sinulla on kyky arvioida muiden ajatuksia pienistä kasvojen ilmeistä sekä kehon ja äänenpainon vivahteista. Käytät taitavasti sosiaalisia normeja sosiaalisen toimintasi kompassina sekä korjaat sanojesi sävyjä ja sisältöjä hienovaraisesti lennosta kuulijan heijastamasta palautteesta riippuen. Sinulla on siis käytössäsi eräänlainen sosiaalinen kaikuluotain, jonka avulla tulkitset tekojesi ja sanojesi vaikutuksia muihin ihmisiin. Kaikuluotain tarjoaa loistavan kompassin muiden ihmisten tunteiden ja tarpeiden verkoissa luovimiseen.
Suurin osa ihmisistä on luonnollisesti jossakin määrin huolissaan muiden ihmisten arvioinneista, mutta toiset ovat niille muita herkempiä. Kaikkiin piirteisiin liittyy lisäksi voimavaroja ja haavoittuvuuksia, eikä arviointiherkkyys tee tässä poikkeusta. Arviointiherkät ovat luonnostaan kiinnostuneita siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, ja ovat näin usein saaneet paljon harjoitusta toisten ihmisten mielentilojen lukemisesta. Arviointiherkkyyden haavoittuvuudet tulevat esille silloin, kun nämä herkät tuntosarvet on käännetty omien epävarmuuksien palvelukseen. Arviointiherkän olisikin hyvä oppia kääntämään sosiaaliset tuntosarvensa muiden ihmisten arviointiin oman itsensä tarkkailun sijaan.
Toimituksen lukuvinkki sosiaalisesta herkkyydestä
Kurkkaa myös Jonin uutuuskirja Rohkaisukirja ujoille, jossa avataan sosiaalisen herkkyyden ulottuvuuksia ja vahvuuksia sekä käytännön keinoja tulla hyvin toimeen tämän ominaisuuden kanssa. Vastaanottotyössään Joni on erikoistunut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien kohtaamiseen ja psykologisiin yksilötutkimuksiin. Akateemisessa tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti ihmisen persoonallisuuden ja mielenterveyden väliseen yhteyteen.
