Ihminen ei ole kone, mutta silti monen arki pyörii hallitsematonta vauhtia – Mikä auttaa pysähtymään?

Kirjoittaja Jaana Kääntä kertoo kirjoittamisen kipinän kyteneen hänessä aina. Hän kirjoittaa omaa Elämänmerellä- blogia ja harrastaa valokuvausta. Meri on Jaanalle rakas ja luonnonrauha tärkeää vastapainoa työlle.

Kuinka pitkä aika on siitä, kun jaoit huoliasi toisen ihmisen kanssa? Milloin viimeksi olet pysähtynyt kuuntelemaan itseäsi? Elämänmeno on vauhdikasta ja vaativaa. Mielenterveyden edistämisen ja ylläpitämisen näkökulmasta huolien jakaminen ja rauhoittuminen ovat merkittäviä asioita.

Huolien karistamiseen, tai ainakin helpottamiseen, löytyy lukemattomia tapoja, joista jokainen voi etsiä itselleen sopivimman. Päällimmäisinä itselläni tulevat mieleen puhuminen luotettavan ihmisen kanssa, liikunta, musiikki, kirjoittaminen ja luonto.

Ammattiapua huolien jakamiseen ei välttämättä tarvita. Riittää, että on ystävä, jonka voi kohdata, jolle voi puhua, joka kuuntelee ja on luottamuksen arvoinen. Onnellinen hän, jolla tällaisia ihmisiä on ympärillään. Kaikilla ei ole yhtäkään. Silloin on tarvetta yhteiskunnan tarjoamille matalan kynnyksen paikoille, mihin voi hakeutua huoliaan jakamaan. Nuo paikat ovat tarpeen myös silloin, jos huolien kantajalla on tunne, ettei halua vaivata läheisiään tai huolestuttaa heitä omilla huolillaan.

Työssäni kuuntelen paljon huolia. Joskus miettii, mistä kaikenlaisia huolia niin paljon riittääkin. Jokaisen huoli on kuitenkin tärkeä. Pahalta tuntuu, että lapset, joiden elämän tulisi olla vielä hyvin huoletonta, pohtivat syntyjä syviä ja kantavat huolia harteillaan. Monet nuoret kokevat ahdistusta ja riittämättömyyttä, jonka alla uupuvat, vaikka heidän tulisi ikänsä puolesta tuntea koko maailman olevan auki heitä varten ja lukemattomien mahdollisuuksien odottavan tulevaisuudessa. Usein tulevaisuus kuitenkin näyttäytyy heille kovin epävarmana, eikä sieltä löydy mitään tavoiteltavaa. Ei mitään kiintopistettä, jota kohti kulkea. Aikuisuus ei kiehdo. Kasvava vastuu pelottaa ja oma pärjääminen arveluttaa. Millään ei tunnu olevan merkitystä ja huolet sen kuin kasvavat.

Viimeisinä vuosikymmeninä maailma on muuttunut paljon ja nopeasti. Ihmispoloilla lienee välillä vaikeuksia pysyä perässä. Suorituskeskeisyys ja kiire ovat hyvin hallitsevia elämässä yleensä ja etenkin työelämässä. Kaikki mehut puristetaan, jos ei osaa itse asettaa rajoja.

Jos työ täyttää elämän niin, ettei jaksa enää tehdä voimaannuttavia, mukavia asioita, joista sille saa vastapainoa, on suuri vaara väsähtää. Jos jatkuvasti pitää olla tehokas ja ehtiä enemmän kuin mihin rahkeet riittävät, väsähtää varmasti. Tärkeää on siis pitää kiinni oman jaksamisen rajoista niin, että asettaa oman hyvinvoinnin tärkeimmäksi. Se on monille yllättävän vaikeaa ja usein asiaan havahdutaan liian myöhään.

Ihminen ei ole kone. Päivät ovat erilaisia ja tunteet kuljettavat meitä niin, että järki jää joskus toiseksi tilanteissa, joissa sen pitäisi olla ensimmäinen. Onko oravanpyörässä pakko pyöriä vai pystyykö itse valita, mihin lähtee mukaan ja mistä jää pois? Olemmeko tärkeämpiä tai arvokkaampia, jos meillä on kiire, olemme tehokkaita ja suoritamme paljon? Korvaamattomia emme ole, ainakaan työpaikalla. Remmiin löytyy uusia tulijoita, jos yksi kuukahtaa. Läheisillemme sen sijaan olemme ihmisinä ainoita. Hyvä on tietysti muistaa myös, että jokaisella on vain yksi elämä, joten kannattaa miettiä, miten sen haluaa käyttää. Suora lähetys, eikä uusintaa tule.

Kiire kuljettaa meitä päivästä ja viikosta, jopa vuodesta toiseen. Se näkyy joka puolella ja hoppuilu tarttuu. Varmaa on, että jatkuva kiire kasvattaa stressiä. Aikuisten stressi heijastuu lapsiin ja nuoriin. Aamulla on kiire päiväkotiin ja kouluun, illalla on kiire syömään, että ehditään harrastuksiin. Sitten on kiire nukkumaan, että jaksetaan taas seuraavana päivänä kiirehtiä paikasta toiseen. Viikonloput täyttyvät ohjelmasta. Suorittamista riittää. Tämän lisäksi monet lapset ja nuoret vaihtavat kotia viikoittain. Se tuo lisää haasteita: oikeat tavarat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Elämä on aikamoista ruljanssia! Tässä maailman onnellisimmassa maassa on järjetön määrä työuupuneita aikuisia, todella huonosti voivia lapsia ja nuoria sekä yksinäisiä vanhuksia.

Olisiko syytä painaa jarrua? Karkottaa kiire hetkeksi ja rauhoittua miettimään, mitä minulle oikeasti kuuluu. Kun joku tämän kysymyksen esittää, siihen vastataan yleensä enempää miettimättä ja nopeasti: ”Mitäs tässä” tai ”Kiirettä on pitänyt” sen sijaan, että kerrottaisiin aivan oikeita kuulumisia. Olisi ehkä kiva jutella enemmän, mutta on johonkin niin kiire, ettei ehdi.

Ymmärrän, ettei elämä jatkuvaa himmailua voi olla. Sopivina annoksina stressi on myös hyvä asia. Se saa meidät toimimaan ja tekemään parhaamme niin, että voimme tuntea tyytyväisyyttä aikaansaannoksistamme. Kasvavana ja pitkään jatkuvana se on kuitenkin vahingollista sekä mielelle että keholle. Senpä vuoksi on terveellistä välillä pysähtyä miettimään omia voimavarojaan ja pohtia, voisiko omaa jaksamistaan huomioida enemmän ja millä tavoin.

Ihmisten pitäisi opetella armollisuutta itseään kohtaan. Emme ole yhtään arvokkaampia, vaikka raadamme niska limassa ja suoritamme tehtävän toisensa perään tai monta päällekkäin. Suorittamisen ja loppuun palamisen myötä voimme sen sijaan menettää paljon asioita, jotka itsellemme ovat oikeasti tärkeitä.

Onkohan koskaan ennen puhuttu niin paljon rauhoittumisen tarpeellisuudesta kuin nykymaailmassa puhutaan? Miten tärkeää ihmisen on välillä vain olla tekemättä yhtään mitään ja potematta siitä huonoa omaatuntoa. Rauhoittuminen antaa ajatuksille aikaa virrata. Se antaa luovuudelle tilaa. Kukaan ei oikeasti jaksa olla koko ajan tehokas, eikä tarvitsekaan. Kaikkia asioita ei tarvitse tehdä sata lasissa. Monissakin asioissa riittää, että ne tulevat tehdyiksi. Kaiken ei tarvitse olla täydellisen priimaa. Jokaisen hyvinvointia horjuttaa, jos pitää vain jaksaa, vaikka ei jaksaisikaan.

Olisiko mahdotonta työpaikoilla viettää yhteinen lounas- tai kahvihetki, jolloin puhutaan muista kuin työasioista? Olisiko mahdollista pohtia hetkinen yhdessä maailmanmenoa? Vaihtaa mielipiteitä tai höpötellä ja nauraa muuten vain? Muistan sellaista tapahtuneen vielä 90- luvun puolivälin paikkeilla, ehkä loppupuolellakin. Ja ne hetket olivat voimaannuttavia!

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image