Sivu 75 – Hidasta elämää

Et ole vastuussa muista vaan itsestäsi (ja sitä on rakkaus) – ja 4 muuta ihmissuhteita eheyttävää oivallusta

Palasin ihanalta transformaatioreissulta marraskuun lopussa. Sellaiselta, joka avaa sydäntä ja pistää hommelit syvillä leveleillä ihan uusiksi. Kotiin palattuani minulla oli tosi kirkas, selkeä, hiljainen rakkauden olo. Tunsin, että tarvitsen ja haluan aikaa olla enimmäkseen itsekseni. Se tarkoittaa, että suurimman osan ajasta jolloin en tee töitä, hengaan itseni kanssa. En puhu puhelimessa, en viestittele, enkä näe ketään muulloin kuin silloin, kun siltä oikeasti tuntuu. Se on ollut ihanaa, mahtavaa, uudistavaa, oivalluttavaa, uutta synnyttävää, luovaa muhistelua.

Samalla olen tullut niiin monesta aikansa kulahtaneesta ihmissuhdedynamiikastani tietoiseksi – ja valinnut irtautua niistä. Olen kuorinut näitä tiedostamisen sipuleita jo tosi pitkään, mutta usein jostakin aivan juurijutusta irtautuminen on pitkäkin prosessi.

Mitä olen löytänyt:

1. Olen usein vetänyt puoleeni / kokenut ihmissuhteissa, että minä olen vastuunkantaja

Sellainen on ollut yksi elämäni ensimmäisistä ihmissuhderoolituksistani. Ei siksi, että kukaan olisi tietoisesti halunnut minulle sellaista, vaan ehkä juuri siksi että tietoisuutta on puuttunut. Ylivastuullisena olen työstänyt itseäni suunnilleen koko elämäni, tiedostan tunteitani, ilmaisen rehellisesti rajojani ja tarpeitani, olen rakentava, tuen ja tsemppaan. Alitajuinen uskomukseni on ollut, että toinen osapuoli ja hänen tarpeensa ovat tärkeämmät kuin minun. Jotta voin itse saada mitä tarvitsen, minä annan ensin itse, tai väistelen joitakin asioita, en vastuuta toista, en rajaa riittävästi. Varmasti tämän aika raskaan alitajuisen mekaniikkani takia olen välillä itsekin tehnyt aika rajuja vetäytymisiä tai rajanylityksiä.

Eihän minun kanssani ole myöskään tarvinnut ottaa täyttä vastuuta tunteistaan, koska minä teen sen muidenkin puolesta. Loppujen lopuksi, koska a) jokin minussa on varhaisista vaiheistani uskonut olevansa vastuussa toisten hyvinvoinnista b) en usko (alitajuisesti) muiden olevan kykeneväisiä ottamaan vastuuta. Ei helevettiläinen. Tajusin, että tämä (tosi alitajuinen) uhrigeimi jatkuu niin kauan, kunnes minä lakkaan pelaamasta. Se tarkoittaa, että on aika entistä syvemmin ottaa vastuu itsestäni ja kuunnella sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.

Se tarkoittaa, että alan havaita entistäkin tarkemmin kohtia, joissa olen ottamassa enemmän kuin oman vastuuni tai ohjautumassa muiden tunteiden ja tarpeiden kautta enkä omieni. Ja sitä, että alan vastuuttaa muita sen sijaan että vain vetäydyn, ja katson, ketkä pysyvät kyydissä. Kaikkihan eivät toki pysy, ja silloin on varmasti hyvä niin.

Totaalisen vastuun ottaminen itsestäni ja uskallus yhä syvemmälle ”itsekkyyteen” eli oman elämäni elämiseen ja itseni jatkuvaan palauttamiseen siihen, mitä minä haluan, eikä mitä minulta halutaan on ainoa tapa mahdollistaa, että voin sydämen asioissa saada mitä haluan. JA: ihmissuhteet muuttuvat sitä läheisemmäksi, mitä rehellisempiä niissä ollaan.

Koska silloin en enää itse hylkää itseäni jotta minua ei hylättäisi, vaan astun kuskin paikalle. Eihän kukaan voi minua hylätä. Rakkaudettomuus voi kyllä sattua, mutta jos olen itse itselleni rakkaudellinen aikuinen ja toimin sen mukaan mikä minulle on hyväksi, en tule enää hylätyksi.

Ja, hello, jos en elä sen mukaan mitä haluan miten voin vastaanottaa sitä mitä haluan? Hästäk vetovoiman laki 2.0.

2. Yhä syvemmällä tasolla muistan: turha hakea rakkautta, hoivaa ja turvaa sieltä, mistä sitä ei ehdoitta ole tähänkään asti tullut

…Niin kauan, kun teen niin, ohjaudun voimattomuudestani ja haavoittuneesta pienestä lapsesta itsessäni. On niin inhimillistä hakata päätä karjalan mäntyyn: se on toiveikas lapsi meissä, joka ajattelee, että jos se turva ja hoiva ja tuki nyt tällä kertaa sieltä tulisi. Mutta nyt aikuisena on oma tehtävämme antaa sille pienelle itsessämme kaikkea, mitä hän jäi vaille, eikä enää ulkoistaa sitä. Heillekään, joiden olisi kuulunut tämä homma hanskata varhaisissa vaiheissamme.

Minulle tämä on tarkoittanut todella vapauttavaa irtipäästämistä, joka olisi ehkä pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. (Ja huom. suhdedynamiikkojensa ydinten kaivelu on prosessi, joskus tajuamme silmänräpäyksessä ja muutos on jo siinä, toisinaan kivulloisista pätterneistä irtautuminen vie paljonkin aikaa, koska sisäisen turvan tarvitsee olla riittävän vahvistunut, jotta itsensä pystyy istuttamaan ihan uuteen rakkauden maastoon). Nyt aikuisena minussa on kaikki mahdollinen turva ja rakkaus olla itseni kanssa, mutta ei siitä voi tulla tietoiseksi niin kauan kun tekee kompromissia, ja hakee turvaa, hoivaa, nähdyksi tulemista ja hyväksyntää tavoilla jotka eivät tee itselle hyvää ja sieltä, mistä sitä ei voi saada.

En voi projisoida omaa hoivatuksi tulemisen tarvettani toisiin – enkä kantaa toisten projektioita / toivomuksia, kun mielin olla vastavuoroisissa, ei-läheisriippuvaisissa ihmissuhteissa. Se tarkoittaa näiden asioiden sanoittamista, näkyväksi tekemistä ja kuumottavien tunteiden kohtaamista. Silloin voimme tulla hoivatuksi myös toisten kanssa, mutta sälyttämättä vastuuta itsestämme toisille.

3. Omassa voimassani kompromissitta oleminen on näkyväksi tulemista kokonaisena itsenäni, joka mahdollistaa rakastetuksi tulemisen kokonaisena itsenäni

Ainoastaan silloin kun olen rehellinen kaikesta itsessäni – tunteistani, tarpeistani ja rajoistani – olen tosi itselleni. Ja vasta kun olen itse tosi itselleni, vedän puoleeni / luon ihmissuhteita, joissa on turvaa tulla rakastetuksi omana itsenään.

Minulle voimassani oleminen on tarkoittanut reissusta palattuani tiukahkoa, kompromissitonta rajaamista. Olen esimerkiksi ilmaissut ystävilleni, että tarvitsen omaa tilaa ja aikaa synnyttää ja luoda uutta, käydä transformaatiotani läpi ja levätä omissa oloissani. Aiemmin, jos olen aistinut esimerkiksi itseeni kohdistuvia toiveita ja odotuksia, olen lähtenyt esimerkiksi tapaamiseen tai pitänyt yhteyttä, vaikka minulle olisi ollut parempi tehdä jotain muuta.

Odotan ihmissuhteissani nykyään sitä – se on minun rajani – että myös muut valitsevat rakastaa itseään, avata omia haavojaan ja kohdata vastuullisesti uhrius-/riippuvuusjuttujaan. Minä en lähde enää kannattelemaan kenekään itsensä pienentämistä tai voimattomuuden fiiliksiä. Luomme elämämme itse. Meillä voi olla valtavan kipeitä ja vaikeita asioita, ja niitä saa surra, saa olla vihainen, saa käydä tunneskaalaansa läpi. Niissä saa tulla tuetuksi ja hädän hetkillä autetuksi – sisäistä vanhemmuutta on sekin, että oppii pyytämään toisilta apua ihan suoraan.

Minua itseäni kiinnostaa aina vain kysymys siitä, kuinka elämä voisi olla mahdollisimman ihanaa, kuinka rakkaudellisuus voisi olla elämässäni ja ihmissuhteissani ja asioissani ja työssäni täysin läsnä, ja ennen kaikkea: kuinka voin voimautua ja viisastua matkan kivuista ja kärvistelyistä. Jos joku ei valitse tätä samaa, en halua enää olla se jonka omat voimat valahtavat toisen voimattomuudesta, tai toisen tsemppaamisesta.

Läheisriippuvuudesta sydänvoimautumiseen eheytymisessä on kyse siitä, että kaikki pienuus, heikkous, haavoittuvuus, selviytymis- ja puolustuskeinot, uhrius ja angsti tulevat kohdatuksi omasta toimestamme (ja siihen saa ottaa apua vastaan). Kun opimme itse tuomaan turvaa ja rakkaudellisuutta kaikkeen haavoittuvaiseen avuttomuuteemme, löydämme suuremoisuutemme – vapaan, rakkaudellisen ja yhä kypsyvän henkilön itsessämme, joka uskaltaa olla oma itsensä, tavoitella unelmiaan ja toteuttaa itseään riippumatta tai syyttämättä.

Tukeminen ehdottomasti kuuluu ihmissuhteisiin, mutta olennaista on tukea toista tämän voimaantumisessa, ei kannatella tämän voimaantumattomuutta

4. Haavoista huolimatta on parasta aina vain rakastaa

Olen käynyt viime vuosina aikamoisia myrskyjä läpi ja ollut aika haavoilla. Mutta ei millään permanenttikynällä suherretuilla vaan sellaisilla, jotka ovat auttaneet minua näkemään selkeämmin läheisriippvuuden ja rakkauden eroa. Auttaneet luopumaan ja irtipäästämään sellaisesta, mikä ei tue kasvumatkaani rakkaudessa ja tyystin itsenäni olemista. Loppujen lopuksi sehän on vain hyvä.

Sydänaukisuus ei tarkoita kaikkiin sokkona luottamista, vaan itseensä luottamista

Ihanalla Havaijin-matkallani koin syvää sydänhoivaa ja tunsin, että on aika päästää sydämen ympärille muotoutuneista suojista irti. Paras tapa saada eheytystä haavoilleen on – ei ikuisesti haavojensa eheyttely, vaan rakastaminen. Elämässäni on uusia (ja vanhoja) rakkaita, joita saan rakastaa. On tärkeää uskaltaa myös heittäytyä, ottaa riskiä, avata uusia ovia – sekä omassa elämässään, että muiden ihmisten kanssa. Se mahdollistuu, kun rajaa selkeämmin: missä minun tarvitsee suojata itseäni tai valita etäisyyttä? Sydänaukisuus ei tarkoita kaikkiin sokkona luottamista, vaan itseensä luottamista.

5. Jos haluaa muutosta ja rakkaudellisuutta, on muutettava toimintaansa

…Juuri nyt se tarkoittaa minulle, että ensinnäkin teen juuri niin kuin tuntuu. Olen kertonut tarpeistani ja myös ottanut etäisyyttä siellä missä olen kokenut, ettei minua kuulla tai minne tarpeeni eivät mahdu. En enää yhtään käy vääntämään ja kääntämään, yritä saada ääntäni kuulluksi. Siellä missä voi tulla kuulluksi ja nähdyksi, se tapahtuu oikeasti ilman ponnistelua ja kärvistelyä.

Olen ottanut etäisyyttä sieltä missä tuntuu, että ihmissuhteessa jokin vähän viiraa. Kun ottaa sellaisen ystävällisen vastuun itsestään, ei tarvitse syyttää toista (tai itseään) tai olla katkera. Voi vain neutraalisti todeta, että tältä musta tuntuu eikä se tarkoita, että kenessäkään on vikaa. Asioiden ei tarvitse olla toisin eikä minun tarvitse mennä mutkalle. Olen mieluummin itsekseni kuin teen enää yhtään kompromissia.

Olen itseni kanssa tosi paljon; hoivaan erinäisiä menneitä / uudelleen aktivoituneita yksinäisyyden / hylätyksi tulemisen haavojani ihan vain itseni kanssa olemalla: antamalla itselleni kaikkea sitä huomiota, turvaa, lämpöä, hoivaa ja tunnetasolla läsnäolemista mitä olisin joskus tarvinnut enkä saanut. Se tuntuu ihanan mahtavalta. Toki olen tehnyt sitä vuosikaudet, mutta nyt on ihan turbo päällä 😀

Koska valitsen olla omassa voimassani ja omistaa kaiken itsessäni, minun tarvitsee eri tilanteissa harjoitella esimerkiksi sitä, etten pyytele itseäni anteeksi. Se on vaikeaa esimerkiksi konfliktissa. Voin pyytää anteeksi tapaani ilmaista asiaa, mutta totuuttani minun ei tarvitse pyytää anteeksi. Ja totuus – se koskee aina ainoastaan minua, ei muita ihmisiä. Rakkaudellisessa kommunikaatiossa on olennaista puhua itsestään, omista tunteistaan ja kokemuksestaan. Jos toinen pystyy kuulemaan, jättämään defenssinsä ja hiffaamaan – ihan mieletöntä: silloin tulen minuna nähdyksi. Jos ei – se taas on olennaista informaatiota siitä, miten lähellä haluan tätä ihmistä olla. Tällaisia rajanvetoja olen käynyt läpi ja kuulostellut.

Ja tämä kaikki suhteiden uudelleen arvioiminen on sellaista, mitä jokaisen meidän olisi kenties aivan erinomaista tehdä välillä. Jos haluaa elää vastavuoroisissa, rakkaudellisissa ihmissuhteissa ja tulla rakastetuksi omana itsenään, sitä tarvitsee todella opetella antamaan myös itselleen. Inventaario omista suhdedynamiikoista – sydämen salapoliisityö – ja uuden toiminnan opettelu ovat ihan olennaisia juttuja, jos haluaa elää rakkaudellisissa ihmissuhteissa. Voimme saada ihan juuri sitä mitä sydän halajaa, mutta siitä tarvitsee ottaa vastuu niin, että antaa itselleen eikä odota, että se tulee ensin ulkopuoleltaan. Tässä hommelissa on energeettinen toimintajärjestys.

Kun tiedostaa ihmissuhteidensa juuridynamiikkoja, niitä voi vapauttaa ja muuttaa. Siihen asti usein projisoimme sisäiset dynamiikkamme muihin ja pyöritämme samoja, tuttuja kuvioita uudelleen ja uudelleen. Surkuhupaisaa siinä on, ettemme voi oikein silloin kohdata toisiakaan ihan sellaisina kuin he ovat, vaan katselemme heitä haavarilliemme kautta. Kun vahvistamme sisäistä turvaa ja hoivaa, voimme opetella luopumaan vanhoista mekaniikoista.

Olen valinnut, että haluan elää ihmissuhteissa, joissa saamme rakastaa ja tulla rakastetuksi tällaisina keskeneräisinä, itsestään vastuun ja itseään rakastavina, opettelevaisina pörhelöinä. Olla kokonainen itsemme, avautua ihanille potentiaaleillemme ja toteuttaa unelmiamme. Se on tuonut elämääni uusia ihmissuhteita joissa läheisyys on läheisempää: on syvää rehellisyyttä, haavoittuvaista näkyväksi tulemista epävarmuuksiensa, rajojensa ja kokonaisuuteensa kanssa. Halua kasvaa yhdessä ja erikseen, halua nähdä toinen ja itsensä hyväntahtoisin rakkauden silmin. Ei sen kautta mitä rakkaudellisuutta toinen voi minulle antaa vaan sen kautta, mitä rakkaudellisuus itseämme kohtaan tässä välillämme voi olla.

En voisi parempaa kuvitella.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Onko luonteesi ja temperamenttisi vain geeniesi tulosta? – Tämä voi vaikuttaa yllättävän paljon siihen, miten kohtaat muut ja maailman

Meillä kaikilla on asenne, tai oikeammin monta, lähes jokaiseen asiaan omansa ja välillä samaankin asiaan useampi. Huudellessamme asennetta apuun mitä erinäisimmissä tilanteissa, miellämme sen usein ”suo, kuokka ja Jussi -tyyppiseksi” sisukkuudeksi ja sinnikkyydeksi, sellaiseksi että periksi ei anneta, ja pari perkelettä vielä perään.

Asenne on kuitenkin paljon muutakin.

Arkikäytössä asennetta voi kuvata suhtautumistavaksi. Suhtautumiseksi itseen, toisiin ihmisiin, tilanteisiin, asioihin, maailmaan, elämään ja aivan kaikkeen. Suhtautuminen voi olla torjuvaa tai sallivaa, hyväksyvää tai hylkäävää ja kaikkea näiden väliltä.

Asenne on mielen asia, tarkemmin ottaen kahden mielemme, tietoisen ja tiedostamattoman, joista jälkimmäisen osuus on hallitseva, koska asenne on matkan varrella sinne keräilemäämme dataa; ajatuksia, uskomuksia, arvoja, tunteita, kokemuksia, tarpeita ja tahtoa.

Me koemme elämämme jokaisen hetken oman mielemme kautta.

Asenne on siis pitkälti kooste menneisyydestämme, kaikesta siitä, minkä kanssa olemme olleet vuorovaikutuksessa maailmaan putkahdettuamme. Läheiset, ystävät, vihamiehet, uskomusjärjestelmämme, aikakautemme ja kulttuurimme näkyvät, kuuluvat ja säätävät asenteessamme. Myös seuraamamme media sekä kulloinkin vallalla oleva ns. yleinen mielipide sosiaalisine ryhmäpaineineen.

Asenteella on väliä. Enemmän kuin paljon ja paljon enemmän kuin tulemme ajatelleeksi, sillä asenne on se, joka määrittelee, millaiseksi me elämämme koemme. Onko se hyvää vai huonoa, arvokasta vai arvotonta ja onko se puolellamme vai meitä vastaan.

Asenne ohjaa kaikkea toimintaamme, useimmiten tiedostamattamme. Asenne näkyy ja kuuluu reaktioissamme ja tekemisissämme ja se välittyy väistämättä myös kanssakulkijoillemme.

Mielenkiintoista on, että nykytutkijoista yhä useammat arvelevat, että asenne määrittelee myös luonteemme ja temperamenttimme.

Etteivät ne olisikaan geeniperimämme määrittelemiä ominaisuuksia, kuten olemme tottuneet uskomaan. Olen kyllä kovasti taipuvainen kyseiseen arveluun itsekin.

Meistä kaikista löytyy sekä myönteisyyttä että kielteisyyttä, mutta tärkeää on niiden keskinäinen voimasuhde.

Myönteinen asenne on voima, jonka jokainen meistä voi halutessaan valjastaa palvelemaan omaa kasvuaan, onnistumisiaan, unelmiaan, kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja ennen kaikkea elämää omana aitona itsenään.

Kielteinen asenne puolestaan on voima, jonka valjastamme, usein tiedostamattamme, rajoittamaan ja estämään yllä mainittua hyvää tapahtumasta. Vaikka kielteisen asenteen ”äänenkannattajat” vakuuttelevatkin välillä itseään ja muita pessimistin pettymättömyydestä, kielteisestä asenteesta ei ole mitään hyötyä, haittaa kyllä.

Koska asenne on opittua, meistä jokaisella on halutessaan mahdollisuus muuttaa asennettaan millä tahansa elämänalueella myönteisemmäksi, olkoon tarve työhön, harrastuksiin, ihmissuhteisiin tai terveyteen liittyvää. Muuttaminen edellyttää korjaamistarpeen tunnistamista ja tunnustamista, aitoa muutoshalua sekä vähän vaivannäköä.

Vapautuminen rajoittavasta ja raskaasta kielteisyyden painolastista tekee tilaa kasvulle, innostukselle, intohimolle, ilolle, kiitollisuudelle ja rakkaudelliselle rohkeudelle.

Asenteen muuttaminen ei muuta myllerryksiä, joita maailmassa ja lähiympäristössämme tapahtuu, mutta se muuttaa meitä itseämme. Mielenkiintoista on myös se, että oman asenteen muuttaminen muuttaa usein myös lähellämme olevien muiden ihmisten asennetta meihin.

Voit lukea lisää asenteesta ja sen korjaamisen hyödyistä uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.

Perustuvatko suhteesi itsesi pienentämiseen vai kasvuun ja säkenöintiin?

Miten ja minkä kautta valitset luoda yhteyttä itsesi ja toisten kanssa? Menneisyyden haavojen, vai tämän hetken ja tulevien mahdollisuuksien? Haavoilleen ja suruilleen saa saada ja vastaanottaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista, hoivaa ja eheytymistä. Läheisriippuvuudesta eheytyminen ja emotionaaliseen kypsyyteen kasvaminen on sitä, ettei menneisyyden varjojen tai elämän surun aiheiden anna värittää koko maisemaa. On iso valinta pohtia, haluaako toisiin olla yhteydessä menneisyytensä vai sydämensä kirkkaiden, ehkä vielä tuntemattomien mahdollisuuksien kautta.

Tapa bondata murheiden, haavojen, juorujen ja hankaluuksien kautta on tapa pienentää itseä ja hallita suhdetta, yrittää saada nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeitaan täytettyä toisen kautta. Tämä EI tarkoita, ettei murheitaan ja surujaan saa jakaa, vaan vastuullista tiedostamista siitä, millaisia energioita ihmissuhteisiinsa tuo. Kaikilla on vaikeita vaiheita, ja silloin saa olla hajalla, tarvita apua ja olla raskaissa energioissa. Mutta koko ihmissuhteen ei tarvitse perustua siihen. Se on itsensä ja toisten pienentämistä, kasvun vastustamista.

Voi olla, että on oppinut tällaisen tavan hakeutua yhteyteen toisten kanssa ympäristössä, jossa on kilpailtu siitä, kenellä on vaikeinta, suurimmat pulmat ja pahimmat kivut. Siinä on kysymys yrityksestä saada huomiota, hoivaa, nähdyksi ja kuulluksi tulemista läheisriippuvaisella tavalla. Mutta myös hyvinvointinsa kautta voi olla yhteydessä, lähellä – ja luoda lisää hyvinvointia. Jossakin on joskus myös saattanut kokea toisten kateuden tai kilpailun ikävällä tavalla nahoissaan – ehkä ihan läheistenkin taholta. Silloin on oppinut pienentämään itseään, jotta kuuluisi joukkoon ja pysyisi turvassa.

Millaista olisikaan tulla nähdyksi ja kuulluksi säkenöinnissään, kasvussaan, uusissa valinnoissa, ihanassa vastuussa omasta elämästään? Koska saahan vallan siivilleenkin nousta. Se kysyy päättäväistä sitoutumista hyvään mistään riippumatta (ei väkisin positiivista ajattelua, vaan emotionaalisen kypsymisen asennetta) ❤️⁠ Se kysyy sitä, että uskallat haastaa sekä itseäsi että toista omaan säkenöintiinsä, valitsemaan voimautumisen ja vaikeuksista ammentamisen asennetta.
⁠
Kenen kanssa saat kasvaa? Millaista yhteyttä, puhetta, tasapainoa ja vastuullisuutta elämästäsi, unelmien vaalimista ja iloa valitset tuoda elämääsi ja ihmissuhteisiisi?⁠

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Hylätyksi tulemisen pelko voi saada kasvattamaan suojakuoren, joka estää toisia pääsemästä lähelle – Korjaava kokemus tapahtuu suhteessa toiseen ihmiseen

Suuri osa syvät jäljet jättävistä haavoista koetaan suhteessa toiseen ihmiseen. Moni meistä jää jo lapsena vaille turvaa ja emotionaalista huolenpitoa. Silloin syvälle sisimpäämme piirtyy ensimmäinen kipeä särö: hylätyksi tulemisen kokemus, joka saa meidät pelkäämään. Tuo särö saa meidät tekemään lähes kaikkemme, taipumaan vaikka henkisesti mutkalle, jotta emme joutuisi kokemaan sitä uudelleen. Saatamme päätyä hylkäämään itsemme ennen kuin joku toinen ehtii ensin.

Samanlaisia ydinminuutta satuttavia haavoja voi elämän aikana kerääntyä useista eri ihmissuhteista. Meihin sattuu ja me satutamme toisiamme. On luonnollista kasvattaa itselleen suojakuori välttääkseen elämän iskuja. Mutta suojakuori ei ainoastaan estä toista pääsemästä lähelle, se pitää myös meidät itsemme etäällä syvimmistä tunteista ja tarpeistamme. Siksi paraneminen tapahtuu suhteessa toiseen ihmiseen.

Me tarvitsemme turvallisia ihmisiä, joiden kanssa voimme harjoitella suojakuorten riisumista. Joiden kanssa meidän ei tarvitse pelätä näkyväksi tulemista, haavoittuvuutta.

On vaikea korjata yksin sellaista, mikä on rikkoutunut kahden ihmisen välillä. Samaan aikaan kukaan toinen ei voi pakottaa meitä katsomaan suoraan sinne, minne eniten sattuu. Tuo päätös meidän on tehtävä itse. Silloin, kun olemme siihen valmiita.

Seuraavat kolme lohturunoa ovat sinulle, joka olet paranemisen polulla:

Lisää lempeitä runoja löydät runokirjasta Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä:

Kurkkaa myös uutuuskirja: Kiitos, että rakastat minua silti

Moni meistä suorittaa omaa hyvinvointia – Rankaisetko itseäsi rankalla liikunnalla tai ankaralla kritiikillä?

Teemmekö asioita, siksi, että vihaamme kehoamme ja haluamme sitä rankaista vai siksi, että haluamme pitää huolta itsestämme ja hoitaa itseämme?

Mikäli liikkuminen tulee siitä kohdasta, että haluamme rankaista itseämme liikkumisella, olo on usein uupunut.
Mikäli ruokavalio on pelkästään rajoittava, se voi olla poissulkeva, jopa sosiaalisiin tilanteisiin.
Mikäli peilikuva on jatkuvasti sellainen, mistä löytää vain asioita, mitä kritisoida, on vaikea nähdä, että tekisimme asioita, joista tulee oikeasti hyvä olo.

Kun lähdemme äärimmäisyyksiin ja vedämme kuukauden rangaistus ja kuritus menetelmällä, mitä tapahtuu sen jälkeen? Paino pomppaa takaisin, liikkuminen jää ja ruokavaliossa mässäillään senkin edestä, mitä hetkeen ei sallinut itselleen.

Kuinka näemme itsemme, on isosti määrittämässä sitä, mitä teemme ja miksi teemme, sitä mitä teemme.

Me voidaan myös löytää liikkumiseen sellaista kulmaa, että liikumme, koska olemme sen arvoisia. Jälkiolo on energisempi ja vahvempi. Voidaan syödä siten, että koko suolisto hyräilee ja tuottaa eufoorisia sinfonioita. Voidaan tehdä itselle asioita, joista tulee hyvä olo, jotka eivät ole rajoittavia vaan ennen kaikkea terveyttä luovia.

Sinulla ei tarvitse kurittaa itseäsi, ollaksesi tyytyväinen itseesi. Mikäli olet altis vertaamaan itseäsi, someen, julkkiksiin tai lehtien etusivuille, voi mielessä olla jatkuva tyytymättömyys. Tuo tyytyväisyys voi olla saavutettavissa, pienillä asioilla, jotka vievät oloasi, terveyttäsi, energisyyttäsi säännöllisesti parempaan suuntaan.

Jokaisella on aikaa huolehtia itsestään, sillä ne asiat eivät vaadi paljoa aikaa, jos on vähänkään ymmärrystä siitä, mitä olisi hyvä itselleen tehdä, saavuttaakseen tiettyjä terveysetuja.

Koko hyvinvointi voi olla helppoa, kivaa, sosiaalista ja sellaista, jota haluaa jatkaa koko loppuelämänsä.

Punastutko herkästi? – Tämän se kertoo sinusta

Moni asiakkaani on sosiaalisen jännittämisen lisäksi herkkä punastumaan. He myös usein kokevat punastumisen muiden edessä kiusalliseksi. He toivovatkin usein apua siihen, miten voisivat lakata punastelemasta. Vastaus on kuitenkin oppia suhtautumaan omaan punastumiseen toiminnallisemmin, ei päästä siitä eroon.

Punastuminen on lajiperinnöllinen reaktio, jota evoluutioteorian isä Charles Darwin aikanaan kutsui ihmisen erikoisimmaksi tunnereaktioksi. Punastuminen on seurausta punastumisalueen eli kasvojen, kaulan ja rintakehän yläosan alueen pienten verisuonten laajenemisesta verenvirtauksen lisääntymisen seurauksena. Herkemmin punastuvilla on havaittu tämän alueen anatomisia eroja verisuonten määrässä ja tiheydessä. Lisäksi punastumistaipuvaisilla on havaittu herkemmin reagoiva sympaattinen hermosto, jonka vuoksi sydän reagoi herkemmin lähettäen verta näihin punastumisalueen verisuoniin. Punastumisalueen anatomiset erot ja hermostolliset toimintaerot ovat voimakkaan perinnöllisiä siten, että ne usein periytyvät suoraan jommaltakummalta vanhemmalta.

Punastuminen voi laueta fysiologisista syistä, kuten liikunnasta, lämmöstä saunassa tai toisen ihmisen kosketuksesta. Punastuminen voi laueta myös psykologisista syistä, joita ovat esimerkiksi stressin, pelon ja kiukun tunne, eli kaikki tunteet, joiden psykofysiologisena taustana on sympaattisen hermoston aktivoituminen. Punastuminen voi laueta myös sosiaalisista tunteista, kuten nolostumisesta.

Suhtautuminen punastumiseen vaihtelee eri kulttuureissa

Kulttuuri vaikuttaa voimakkaasti siihen, mistä tulkitsemme punastumisemme johtuvan. Joissain kulttuureissa, kuten Thaimaassa, punastuminen ei ole ihon kananlihalle menoa kummempi ilmiö. Sen perusteella ei siis tehdä oikeastaan lainkaan tulkintoja yksilön punastumisen taustalla olevista tunnetiloista.

Suurimmaksi osaksi kaikissa maailman kulttuureissa punastumisen tulkitaan kuitenkin johtuvan nolostumisesta. Kulttuurit kuitenkin vaihtelevat siinä, miten ne suhtautuvat nolostumiseen. Yhteisökeskeisissä kulttuureissa Aasiassa punastumisen taustalle tulkittu nolostuminen voidaan nähdä positiivisena merkkinä, sillä se kertoo muille yksilön kyvystä nolostua omasta toiminnastaan. Yhteisökeskeisissä kulttuureissa onkin positiivista, että yksilöllä on kyky pohtia oman toiminnan seurauksia muulle yhteisölle.

Länsimaissa nolostuminen tulkitaan puolestaan yksilökeskeisten itsevarmuutta korostavien arvojen kautta merkkinä siitä, että yksilö on epävarma itsestään. Nolostuminen tulkitaan siis herkemmin itsearvostuksen puutteeksi. Punastumisherkät yksilöt kärsivätkin länsimaissa stigmailmiöstä, jossa punastumistaipumukseen liitetään muita negatiivisina pidettyjä piirteitä, kuten heikkoa itsearvostusta.

Oma suhtautuminen ratkaisee – Älä yritä piilottaa punastumista

Kun ympäristö tulkitsee punastumisen negatiivisesti, on inhimillistä, että punastumisherkät usein kokevat muiden edessä punastumisen kiusalliseksi. He olettavat muiden olettavan punastumisen johtuvan jonkinlaisesta itseluottamuksen puutteesta. Tämän seurauksena punastumistaipuvaiset voivat kehittää punastumisen pelon (erythrofobia), joka ei kuitenkaan psykologisilta mekanismeiltaan poikkea sosiaalisista peloista. Sosiaalisten pelkojen taustalla on usein ydinpelko siitä, että muut arvioivat meitä negatiivisesti sosiaalisten ominaisuuksiemme vuoksi. Punastumisen pelon taustalla on pelko siitä, että muut arvioivat meitä negatiivisesti punastumisemme vuoksi.

Mielenkiintoista on se, että laboratoriotutkimuksissa punastumisen pelon kehittävät yksilöt eivät ole välttämättä niitä kaikkein herkimpiä punastumaan. On suuri joukko ihmisiä, jotka punastuvat herkästi, mutta eivät kehitä punastumisen ympärille kiusaantuneisuuden tunteita. Yksilöt, joille punastumisen pelko kehittyy, ovat sen sijaan niitä, jotka antavat itse omalle punastumiselleen kaikkein negatiivisimman merkityksen.

Kyse ei siis ole niinkään punastumisherkkyyden määrästä, vaan yksilön omasta suhtautumisesta punastumisherkkyyteensä. Mitä negatiivisemmin yksilö suhtautuu omaan punastumiseensa, sitä enemmän hän yrittää sitä piilottaa. Mitä enemmän hän yrittää sitä piilottaa, sitä enemmän hän kiinnittää siihen huomiota. Tässä muutama neuvo miten suhtautua omaan punastumiseensa toiminnallisemmin:

1. Anna punastumisen elää omaa elämäänsä pyrkimättä siitä eroon. Kun et pyri punastumisesta eroon, se menee nopeammin ohi.

2. Anna punastumisen näkyä muille ihmisille. Kun annat punastumisen näkyä muille ihmisille, opit huomaamaan, että muut eivät suhtaudu siihen yhtä negatiivisesti kuin kuvittelet.

3. Muista, että kyky nolostua on hyvä asia. Punastuminen voi kertoa sinusta myös jotain positiivista. Se on usein merkki siitä, että yksilöllä on kyky miettiä omien tekojensa seurauksia muulle yhteisölle.

Kurkkaa myös Jonin kirja sosiaalisesta herkkyydestä

Psykologi Joni Martikaisen Rohkaisukirja ujoille avaa sosiaalisen herkkyyden periaatteita ja jännittämisen taustalla olevia uskomuksia. Martikainen kertoo myös omien kokemustensa kautta, miten ujous näkyy arkipäiväisissä tilanteissa ja miten omat voimavarat sekä erilaiset kuormitusalueet voi tunnistaa. Kirja auttaa lukijaa hyväksymään oman sosiaalisen herkkyytensä sekä luomaan tasapainoisemman suhteen itseensä.

Nämä asiat olisin halunnut kuulla erityisherkkänä äitinä jo vuosia sitten – 6 lempeää ajatusta äitiydestä

Herkkyys ja erityisherkkyys ovat ehdottomasti suuria vahvuuksia ja rikkauksia. Käytän jatkossa termiä herkkä, jolla tarkoitan molempia. Herkkyys on silti tuonut äitiyteen ja vanhemmuuteen extrahaasteita sekä käytännön arkeen että tunnetasolla sisäiseen maailmaan. Avaan nyt omia ajatuksiani, kokemuksiani sekä lempeitä vinkkejä, joita olisin itsekin kaivannut vuosia sitten.

Herkän ihmisen hermostolla on taipumus ylivirittyä raketin lailla. Raskausaika ja vauvavuoden hormonicocktail yhdistettynä valvomisiin sekä tiuhoihin yöheräämisiin voi syöstä herkän äidin kanssasisariaan nopeammin kierteeseen, jolla voi olla myös vakavia seurauksia. Näitä ovat mm. pitkäkestoiset uni- ja nukahtamisvaikeudet, uupumus, masennus, ahdistus jne. Lisäksi tunnemaailma voi heittää kunnolla volttia ja oman lapsuuden muistot, mallit ja jopa traumat saattavat nousta pintaan. Kokemukseni mukaan näistä ei vieläkään puhuta eikä niitä ymmärretä tarpeeksi, edes neuvolassa. Äidit myös itse vaikenevat suotta häpeän pelossa.

Herkistyminen kuuluu äitiyteen luonnostaan valmistaakseen äitiä huomioimaan vauvan tarpeet, mutta entä kun herkkä äiti HERKISTYY entisestään? Sisäinen maailma voi ajatutua totaaliseen myllerrykseen, jopa kaaokseen. Jos äidillä on itsellään käsittelemättömiä traumoja ja voimakkaita pelkotiloja, saattavat ne saada äidin “hulluuden partaalle”. Huoli ja pelko muuttuvat jatkuvaksi katastrofiajatteluksi. Kierre on tuskallinen ja heittää synkän huolikerroksen koko vanhemmuuteen.

Kovat äänet, tiuha yöheräily, vauvan itku, taaperon kiljuminen, lapsen täysi riippuvuus vanhemmasta voivat tuntua jopa fyysisenä kipuna kehossa. Samaan aikaa ei-herkkä vanhempi vain kohauttaa olkapäitään ja jatkaa puuhastelua.
Herkkä väsyy aistiärsykkeistä nopeammin. Kun siihen lisätään vielä äitiyden nostattamat suuret tunteet, voi tavallinen pikkulapsiarki olla jatkuvaa sinnittelyä jaksamisen ja sietokyvyn äärirajoilla. Mikäli tukiverkostoa ei ole riittävästi, äidistä voi tuntua siltä kuin olisi loukossa, jopa vankina omassa elämässään, vailla minkäänlaista helpotusta tai pakoreittiä.
Pahinta mitä voit silloin tehdä, on etsiä VIKOJA itsestäsi! Huonommuuden ja voimattomuuden tunne nostaa helposti päätänsä, mutta muista että SINÄ RIITÄT, aina!

Toivon niin hartaasti, että joku olisi sanoittanut tätä asiaa minulle jo vuonna 2005, kun odotin esikoistani. Kolmen lapsen äitinä ja itsekin herkkänä haluan nyt antaa vinkkini ja tukeni muille erityisen ihanille ja herkille äideille, jotta sinä saisit äitiyteen toisenlaista näkökulmaa kuin laihdutusvinkkejä ja suorituspaineita. Se mitä oikeasti tarvitset on tukea, turvaa, rajoja, rakkautta ja tunnetaitoja.

Tässä 6 vinkkiäni sinulle:

Harjoittele itsemyötätuntoa hyväksymällä herkkyytesi kaikkine puolineen sekä tunnistamalla sen vahvuudeksi.
Lopeta vertailu! Äitiys ei ole kilpailu kenellä on siistein koti, puhtainta kotiruokaa, oikein synnytystapa ja nopeiten hoikistunut keho. Keskustelupalstat ja -ryhmät ovat täynnä besserwissereitä, anna olla ja suojaa itseäsi poistumalla paikalta. Hyvätkin neuvot voivat vain sekoittaa ja saada sinut epäilemään kykyjäsi.
Rajaa omaa toimintaa jotta jaksat. Rajattomana rikot lopulta itseäsi sisäisesti venyen, joustaen ja paukkuen. Opettele arjen asioiden priorisointia ja keskity olennaiseen: omaan ja lapsen hyvinvointiin. Tuossa järjestyksessä.
Huomioi omat tarpeesi, tunteesi ja halusi. Äitiyden myötä omia tarpeita joutuu välillä sivuuttamaan, mutta siitä ei pitäisi tulla pysyvä toimintamalli ja tapa. Kunnioita kehosi ja mielesi viestejä, tunteet toimivat tulkkeina sisäisen maailman ja tarpeidesi välillä. Jatkuva ärtymys, ahdistus, viha ja alakulo ovat hälytysmerkkejä.
Panosta uneen ja palautumiseen, herkkä hermostosi kaipaa sitä extrapaljon. Uni on myös omaa aikaa.
Muista sallia itsellesi rentoutumista, läsnäoloa, nautintoa ja hyvää oloa. Pienikin oma aika auttaa sinua löytämään yhteyden omaan itseesi. Kehosi on täydellinen juuri sellaisena kuin se on. Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen ottaa aikaa. Ajattelu “entisistä mitoista” ja niiden tavoittelusta vie huomiosi pois olennaisesta ja saa olosi kurjaksi. Palautuminen on pitkä prosessi. Laihduttelu ja laihdutusajatukset lisäävät stressiä. Suo itsellesi kehorauha. Kehosi ja mielesi voi olla venynyt äärimmilleen, eikä sen tarvitse olla samanlainen kuin ennen. Äidiksi tuleminen auttaa sinua löytämään naiseuden henkisen ja syvemmän voiman sekä ulottuvuuden.

Olet aina paras äiti lapsellesi. Luota siis rohkeasti vaistoihisi ja intuitioosi. Opettele myös erottelukykyä mikä kumpuaa pelosta ja mikä taas rakkaudesta. Äitiys tarjoaa sinulle arvokkaan mahdollisuuden hoitaa ja kohdata oma sisäinen lapsesi.

Pyydä apua! En voi korostaa tätä liikaa. Itse kompastuin uskomuksiini, että olisi pakko pärjätä yksin. Se johti minut totaaliseen uupumiseen äitinä toisen lapsen kanssa, johon edes neuvolassa ei osattu puuttua vaikka pyysin sieltä apua. Jälkikäteen asian käsittely ja korjaaminen on todennäköisesti vienyt paljon enemmän aikaa kuin jos olisin saanut apua heti. Uupuminen tai masentuminen vanhemmuudessa voi nimittäin aiheuttaa syvän haavan ja estää siitä iloitsemista. Lapset ovat oikeasti suuri lahja ja rikkaus.

Osaatko pyytää ja ottaa apua vastaan? Uhrautuminen ja tyytyminen on pitkässä juoksussa haitallista sinulle itsellesi. Ei kannata leikkiä superäitiä ja tehopakkausta. Täydellisyys on tylsää ja epäaitoa. Inhimillisyys on koskettavaa ja kaunista. On turvallista tunnustaa heikkoutensa ja näyttää haavoittuvuutensa. Näytä ja sanoita tunteesi turvallisessa seurassa.

Oletko miettinyt minkälaisia neuvoja olisit halunnut kuulla äidiksi tultuasi ja minkälaista tukea ja kannustusta olisit kaivannut? Voisitko antaa sitä itsellesi nyt?

Luopuminen voi aiheuttaa valtavasti surua, vaikka sen tietäisi olevan ainoa oikea ratkaisu – 6 ajatusta luopumisesta

Luopuminen voi herättää monenlaisia tunteita. Toisaalta halutaan pitää kiinni vanhasta, mutta toisaalta nähdään muutos mahdollisuutena johonkin aivan uuteen, uskomattomaan ja tuntemattomaan. Luopuminen on tietynlainen muutosprosessi, jokaisella omanlaisensa. Tässä muutamia ajatuksia luopumisen keskelle.

♥ Luopuminen voi aiheuttaa valtavasti surua, vaikka tietäisi, että luopuminen on ainoa oikea ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Suru helpottaa ajallaan.

♥ Sinun täytyy uskaltaa luopua, jotta voit saada jotain uuttaa ja uskomatonta tilalle. Vaikka nyt tuntuisi, ettei mitään hyvää ole tulossa ja ettet selviä, usko pois, joku päivä huomaat hymyileväsi ajatukselle, että kaikki on taas hyvin.

♥ Luopuminen voi aiheuttaa paljon erilaisia tuntemuksia, koemme asiat eri tavoin. Reagoimme muutoksiin eri tavoin. Voit tuntea helpotusta, hämmennystä, vihaa. Voit tuntea pelkoa, iloa, surua. Tärkeästä asiasta luopuminen voi aiheuttaa masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, mutta yhtä lailla jollekin se voi herättää iloa ja toivoa tulevaan. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tuntea. Ei ole myöskään oikeaa tai väärää aikaa tuntea.

♥ Luopumisen hetkellä pinnalle nousevat ajatusmöykyt voivat yllättää. Ne voi ja saa ottaa vastaan sellaisenaan.

♥ Kun olet valmis, voit palata muistoihin ja huomata, että kauniit muistot voivat säilyä, voit edelleen saada niistä iloa, vaikka jokin merkityksellinen polku on tullut päätökseensä.

♥ Luopuminen ei ole luovuttamista. Luopuminen on mahdollisuus avata sydämesi jollekin uudelle: uusille tuntemuksille, oppimiselle ja oman maailmankuvan avartamiselle.

Jos haluat löytää rakkauden, älä kuuntele näitä ohjeita – 5 kliseistä ihmissuhdeneuvoa, jotka eivät oikeasti toimi

Kaikki eivät halua kumppania rinnalleen, mutta osa meistä etsii rakkautta ja haluaa löytää kumppanin, jonka kanssa jakaa elämää. Rakkautta on lupa etsiä joka solullaan.

Osa on etsinyt pitkään ja sen sijaan, että latelisin meille samoja neuvoja, joita saa kuulla vuodesta toiseen, haluaisin sanoa, että älä koskaan luovuta. Luovuta missä muussa asiassa tahansa, mutta älä luovuta rakkaudessa. Rakkauden etsiminen on kaiken arvoista ja se saa olla omaa elämää ohjaava arvo, jos se tuntuu itselle kerta kaikkiaan tärkeimmältä. Sillä lopulta, saatat löytää juuri sen, mitä etsit. Niin etsivälle usein käy.

Seuraavaksi minun tulisi varmaankin perustella, miten rakkautta voi jo kokea esimerkiksi ystävyyssuhteissa, perheessä, työ- ja harrastuskavereiden kesken ja erinäisissä merkityksellisissä ihmissuhteissa ja hetkissä. Niin voi, mutta se ei poista sitä, ettei voisi etsiä myös täsmärakkautta kumppanin muodossa, jos se on itselle tärkeää. Erilaiset rakkauden muodot eivät sulje toisia pois, mutta muut rakkaudenmuodot eivät välttämättä täytä kumppanien välistä rakkautta.

Neuvojan tarkoitus voi olla hyvä, mutta käytännössä samat vanhat neuvot saattavat kyllästyttää tai jopa lannistaa rakkaudenetsijän. Usein ihmiset haluavat auttaa, mutta on hyvä muistaa, että rakkaudessa on kyse elämänkokoisista asioista, joita ei ole mahdollista ratkaista pikaisilla neuvoilla tai heitoilla. Rakkautta etsivää ihmistä ei tarvitse korjata, fiksata tai jatkuvasti neuvoa, ainakaan, jos hän ei pyydä neuvoja.

Näitä ajatuksia saattaa alkaa huomaamattaan hokea myös itselleen ja toki nämä voivat jollekin ollakin juuri niitä vahvistavia vinkkejä, mikä on ok. Mutta entä jos asian voisi nähdä toisin?

”Se tapahtuu silloin, kun vähiten odotat”

Muuttaisin tämän ajatuksen niin, että ”rakkautta ei voi pakottaa”. Rakkaus yllättää meistä varmasti jokaisen, kun se osuu kohdalle, mutta miksi rakkautta ei voisi etsiä?

Tästä neuvosta voi myös tulla sellainen olo, että olisi etsinyt rakkautta jotenkin ”väärin”, koska on tehnyt asian eteen jotain. Miksi pitäisi lakata odottamasta? Ikään kuin pitäisi luopua toivosta, että jonain päivänä voi löytää rakkauden. Rakkauden mahdollisuuden pitäminen mielessä voi olla myös voimavara.

Ymmärrän täysin, jos välillä tulee sellainen olo, että ei vaan jaksa edes yrittää. On lupa olla väsynyt ja ihan typertynyt. Rakkauden mahdollisuus on tästä kaikesta huolimatta silti olemassa. Rakkaus kuuluu meille kaikille, sinullekin. Ja se löytää meidät kyllä.

”Kukaan ei ole täydellinen”

Ei olekaan, mutta jotkut suhteet ovat vahingollisia, eivätkä vie kumpaakaan hyvään suuntaan. Toiselta saa myös odottaa kunnioitusta ja tasavertaisuutta suhteessa tai ainakin avoimuutta kasvaa näitä asioita kohti yhdessä.

En oikein usko, että kukaan etsisi täydellistä ihmistä. On täysin ok valita elää toistaiseksi yksin kuin suhteessa, joka ei ole hyväksi. Se, jos jokin, on kunnioitusta elämää, rakkautta ja itseäsi kohtaan. Respect jokaiselle, joka etsii rakkautta yhä tosissaan, mutta ei ole valmis luopumaan hyvinvoinnistaan, levollisuudestaan ja ihmisarvostaan rakkauden vuoksi.

Löydät vielä rakkautta, joka on reilua, lämmintä, avointa ja lempeää. Jos sellaista ei viimeksi löytynyt, jatka etsimistä. Sinun ei tarvitse tyytyä huonoon kohteluun, vaikka joku muu tyytyisi.

”Rakasta itseäsi”

Jos joku lähtökohtaisesti etsii kumppania, jota voisi rakastaa, niin miksi neuvomme häntä, että ei, kun rakasta itseäsi? Onko jokin epäilys siitä, että kumppania etsivä ihminen ei rakastaisi itseään? Tai että kumppanin kanssa ei voisi myös syventää rakkautta itseään kohtaan?

Olemme täällä myös toisiamme varten, emme vain itseämme. Rakkaus muotoutuu erilaiseksi, kun sen saa jakaa. Voit oppia rakkaudesta toisen ihmisen kanssa jotain aivan uutta, myös itsestäsi.

Voiko tämä joskus olla myös omaa suojamuuria, jolla ohitetaan oma rakkauden kaipuu? Ei minun tarvitse mitään etsiä, sillä kaikki, mitä tarvitsen, on jo tässä itsessäni? Näen, että rakkauden puuttumisen myöntäminen voi saada meidät nimenomaan arvostamaan kumppanuuden tärkeyttä ja näkemään terveen tarvitsevuuden itsessämme. Jos meiltä ei puutu mitään, ei ole mitään syytä etsiä mitään.

Ihmisenä kasvaminen tekee myös kipeää ja joskus kivulias kokemus voi olla juuri se, joka kirkastaa sen, mikä on lopulta tärkeintä. Olemme elossa, kun tunnemme tunteita, myös raastavaa kaipuuta ja tyhjyyttä sydämessä. Ehkä tämän kivun tarkoitus on herättää meidät etsimään toisiamme. Jos kilpaa vakuuttelemme, että kaikki tarvittava on yksin itsessämme, eikä tässä toista tarvita, kiellämmekö sen, mitä oikeastaan kaikkein eniten tarvitsisimme? Välttelemmekö sitä inhimillistä kasvua, johon kumppanuus kutsuisi?

Jotta voisi olla toista lähellä, voi omiin rajoihin tutustuminen olla monille meistä erittäin hyödyllistä, mutta lopulta ne rajatkin eletään todeksi vasta toisen ihmisen kanssa. Rajat mahdollistavat turvallista yhteyttä, eivätkä rajaa vain ulkopuolelle.

”Kyllä sen sitten vain tietää”

Tietääkö aina heti kuitenkaan? Ja tarvitseeko tietää? Tämä ajatus voi luoda painetta sellaiselle tutustumiskulttuurille, josta puuttuu, no, se tutustuminen. Välillä tuntuu siltä, että monella on kauhea kiire jonnekin. Ei malteta, ei luoteta. On ymmärrettävää, että epävarmassa maailmassa haluttaisiin varmuus ja vastaukset heti. Mutta se ei ole mahdollista uuden ihmisen kanssa.

Toisinaan tutustuminen johtaa siihen, ettei haluta jatkaa tutustumista enempää. Tämä voi kirpaista, mutta se on yhtä luonnollinen osa ihmissuhteiden kulkua kuin yhdessä jatkaminenkin. Ehkä ensi alkuun toinen tuntui sopivalta, mutta tutustumisen syvetessä näin ei enää olekaan. Tässäkin lopputulemassa tutustuminen voi olla onnistunut, sillä se on tutustumisen perimmäinen tarkoituskin: saada lisää tietoa toisesta ja kokeilla, miltä yhdessäolo tuntuu. Yhtä hyvin tutustuminen voi avata sen, että meillähän onkin aika ihanaa yhdessä, mutta tähän oivallukseen harvoin pystyy loikkaamaan heti ensitapaamisista.

Kun aikaa kuluu, eikä omaa rakasta ole löytynyt, voi tuntua siltä, että ei sitä aikaa enää loputtomiin ole. Eikä sitä tietyssä mielessä olekaan. Jälleen kerran palaan ajatukseen puutteesta, jota saatamme pelätä, mutta joka myös muistuttaa elämän ainutkertaisuudesta ja lyhyydestä. Ei ole ikuisesti samanlaisina toistuvia mahdollisuuksia, mutta tärkeitä sydämen asioita ei oikein voi kiirehtiäkään. Silti hetkeen kannattaa tarttua. Jos löydät hyvän tyypin, jonka kanssa on hyvä yhteys, älä ohita häntä, vaan tutustu rauhassa ja avaa sydämesi. Tiedät sitten, kun on aika.

”Kaikki hyvät tyypit on jo varattuja”

Keskity omaan polkuusi. Jos etsit yhtä kumppania, jonka kanssa voisi syntyä erityinen yhteys, ei liene merkityksellistä, mitä kaikkea kaikki mahdolliset muut tyypit jossain tekevät?

Ei ole tarpeen tavata jokaista maailman ihmistä. Eikä varsinkaan verrata omaa polkua tai elämän ajoitusta toisiin. Riittää, että kohtaat vain hänet, jonka kanssa sovitte toisillenne ja voitte kasvaa yhdessä.

Tämä on ehkä myös valintakysymys. Valitsenko elää maailmassa, jossa koen rakkauden olevan mahdollista vai maailmassa, joka on kyyninen ja josta rakkaus on ehtynyt? Laitanko uskoni kyynisiin lausahduksiin vai ajattelenko, että elämä voi olla ihmeellistä joka päivä?

Sydämellä, Maaria

Psst. Tykkäsitkö tästä jutusta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.

Kuva: Unsplash

Otatko tiedostamattasi suhteessa pelastajan roolia? – Se voi johtua näistä kahdesta asiasta

On ihanaa ja ilmeistä että meillä on ihmisinä toisillemme myös paljon annettavaa, mutta siitä ei ole ihan niin paljon kyse parantajan ja pelastajan roolissa kuin ehkä alkuun ajattelisi.

Parantajan ja pelastan rooli on opittu selviytymisrooli joka kätkee taakseen omia avuttomuuden tunteita joita oli liian vaativaa kohdata lapsuuden tunneilmastossa, ehkä niille ei vain ollut tilaa. Tai ehkä lapsena ei vaan ollut tilaa olla lapsi, vaan alkoi kantaa liikaa vastuuta ihmisistä, joiden olisi enempikin kuulunut olla sinulle aikuisia. Toisten fixaaminen (ja toisiin fixoituminen) voi vaikuttaa itsellekin tosi pyyteettömältä, mutta jos meillä on taustalla joku agenda, on kyse enemmänkin opitusta keinosta koittaa saada mitä itse haluamme.

Parantajan / Pelastajan roolilla saattaa hakea mm. Sitä että…

💚 On toiselle erityinen ja korvaamaton -> Näin en tulisi itse hylätyksi

💚 Saa toisen muuttumaan/kasvamaan/raitistumaan -> Näin hän voisi viimein olla minulle läsnä ja turva

Tiedän, että näiden aiheiden tunnistaminen voi olla vaativaa, minulle ainakin on ollut! Olen itse ollut taipuvainen suhteissani alitajuisesti terapeutin rooliin, joka menee tämä kanssa ihan samaan kategoriaan. Se mitä roolin taakse kätkeytyy, on usein autenttiset tunteemme ja tarpeemme ja vaikka työssämme moni meistä tarvitseekin tiettyä roolia osittain suojakseen, läheisissä ihmissuhteissa ne eivät ole tarkoituksenmukaisia vaan saattavat pitää yllä jotain toimimatonta ja todellista kasvua ehkäisevää kuvioita.

Kokeile! Jos tunnistat omaavasi taipumuksesi ottamaan pelastajan / parantajan roolia harjoittele tunnistamaan missä tilanteissa se aktivoituu. Lähdetkö heti neuvomaan, tarjoamaan ratkaisuja? Miten se näkyy sinulla? Kun huomaat tämän impulssin, harjoittele ”hands off” – tekniikkaa, jossa huomaat impulssin, mutta et lähdekään toimimaan sen mukaan.

Usein itseasiassa inspiroimme aidosti toisia olemalla omia itsejämme, ja silloin kun emme ole itse niin kiinnittyneitä siihen että ”juuri minun täytyy olla se joka sinua auttaa”.

Miten oppia tunnetaitoja aikuisena? Tunnekarttakirjaan täytettävien tehtävien avulla voit oppia ymmärtämään ja säätelemään tunteitasi. Tutustu tehtäväkirjaan täällä.

Nähdyksi, kuulluksi, ihastelluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeissa ei ole mitään vikaa – ja siihen kiteytyy läheisriippuvuudesta eheytyminen

Aika usein varsinkin vastaanotollani törmään siihen, että ihmiset nolona sanovat: ”kun mulla on tää hyväksytyksi tulemisen tarve”. No mitä sitten, herranjestas! Kaikki me tarvitsemme kaikenlaista! Varsinkin kuulluksi, nähdyksi, ihastelluksi ja hyväksytyksi tulemista.

Ei meidän tarpeissamme mitään vikaa ole, mutta pulmia tulee yleensä siitä, ettemme ole oppineet a) tunnistamaan niitä b) ottamaan niistä itse aikuisina koppia ja hyväksymään tarpeitamme. Eli olemme ripustaneet tarpeemme muiden armoille ja ulkoistaneet ne muiden täytettäväksi. Se ei enää millään tavalla ole ajankohtaista aikuisena, jos mielii sydänvoimautua ja elellä muissa kuin läheisriippuvaisissa ihmissuhteissa.⁠

Läheisriippuvuus kirjaimellisesti nousee sieltä, missä on riippuvainen toisista omien tarpeidensa täyttäjänä. Tuo riippuvuus syntyy, kun varhaisissa vaiheissaan jää jollain tapaa yksin tunteidensa ja tarpeidensa kanssa (niin kuin suuri osa meistä on jäänyt). Riippuvuus on sitä, että vielä aikuisenakaan ei ole opetellut tunnistamaan tarpeitaan ja huolehtimaan niistä itse – myös toisilta tarvitsemaansa pyytämällä. Kun alitajuisesti uskoo ja olettaa, että on toisten tarve nähdä, kuulla, ymmärtää, ihailla, turvata ja rakastaa minua, ei yleensä kuitenkaan usko olevansa noiden tarpeiden täyttymisen arvoinen. Aika monet pari- ja ihmissuhdepulmat voisi kiteyttää juuri tästä sikermästä johtuvaksi.

Homma alkaa selkeytyä, kun ensinnäkin tulee sellaisen itsearvostuksen äärelle, että suo itselleen ajatuksen tasolla ensin mahdollisuuden, että omiin kulloisiinkin kuulumisiin, tuntemuksiin ja niiden alla oleviin tarpeisiin on lupa. Tuon luvan voi vain itse antaa itselleen. Mehevä vaihe alkaa, kun opettelee antamaan ja pyytämään toisilta sitä mitä tarvitsee, odottelun, murjottelun, marttyroimisen, uhriutumisen, paahtamisen, suorittamisen, miellyttämisen, mölyjen nielemisen, tarpeidensa lussauttelun ja itsensä sivuuttamisen sijaan.

Tämä on se asia, joka alkaa muuttaa ihmissuhteitamme vastavuoroisiksi, tasavertaisiksi ja rakkaudellisiksi. Kun alkaa tunnistaa tarpeitaan ja oppii ottamaan niistä koppia, ei enää suostu jäämään ihmissuhteisiin joissa kummatkin eivät halua ottaa itsestään vastuuta ja kasvaa, tai joissa omat tarpeet eivät mitenkään tule tuetuksi siitä huolimatta, että niistä ottaa itse vastuun.

Kun alkaa tunnistaa mitä haluaa ja tarvitsee, alkaa olla hyvät mahdollisuudet saada kokea sitä.

Lähelle -ihmissuhdeverkkokurssin edellisellä kierroksella yksi (varmaan monikin) osallistuja koki järisyttävän muutoksen ajattelussaan kun hokasi, että siis onhan se aivan okei haluta ja tarvita esimerkiksi huomiota! Mutta vasta kun sitä ei autopilotilla ripusta muiden harteille, ei niin kamalasti baareissa ja tindereissä ja ihmissuhteissa tarvitse enää hätäillä, että ”eiks toi kato ja halua ja validoi mua”. Päin vastoin: siitähän se riemu vasta repeääkin kun opimme ITSE antamaan itsellemme ja suorastaan pyytämään asioita joita tarvitsemme. Se on läheisriippuvuuden loppu se. Ja rakkaudellisten ihmissuhteiden alku.⁠

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

2023 – vuosi anteeksiannolle ja uudelle kipinälle

Vuoden vaihtumiseen liittyy aina jonkinlainen energianmuutos. Tänä vuonna se on kenties selvempi kuin muutamina edellisinä vuosina.

Yksi tapa selittää energianmuutosta on kääntyä numeroiden voimakkaan symboliikan puoleen. Olemme siirtyneet ”seiskavuoteen”, jonka muita merkittäviä numeroita ovat 3 ja 5. Vaikka matematiikka ei kiinnostaisi pätkän vertaa, voivat numeroiden symbolit silti avata tämän ajan kollektiivista virtausta.

Numerot ovat symboleja siinä missä muutkin käyttämämme symbolit (risti, sydän, ankkuri, kirja, kissa, sormus, pöllö…). Symbolit puhuvat omaa kieltään, ne kantavat itsessään monenlaisia merkityksiä. Kyse ei ole ennustuksesta, vaan jonkinlaisen kollektiivisen virtauksen tunnistamisesta. Sen havaitseminen saattaa kasvattaa ymmärrystä ja lisätä hyväksyntää elämässä.

Tätä ei kenties edes kannata yrittää ymmärtää mielellä, vaan antaa sanojen ja numeroiden vain virrata läpi. Jokin itsessä saattaa tunnistaa tai muistaa niiden kautta jotakin juuri sinulle juuri tällä hetkellä arvokasta.

2+0+2+3=7. Uusi vuosi edustaa 7:n energiaa, joka liittyy vahvasti anteeksiantoon, laajalle katsomiseen ja näkemättömän näkemiseen. 7 on tämän vuoden ”polku”. Kävelemme sitä, halusimme tai emme.

Viime vuoteen nähden numero 2 muuttuu 3:ksi. Tämä on yllättävän voimakas muutos. Siksi myös luku 3 on tänä vuonna merkittävä. 3 on tämän vuoden ”siemen”, sen päälle vuosi rakentuu. Lisäksi 3 ja 7 ovat kytköksissä toisiinsa. 3 on tie 7:ään. Selitän kohta 🙂

Puhelimen näppäimistöllä 3:n ja 7:n väliin ja numero 5. Tämän vuoden kaksi viimeistä numeroa (-23) ovat yhteensä 5. Viitonen edustaa tämän vuoden ”lahjaa”, jonka voi halutessaan ottaa vastaan.

Viime vuosien jatkumoa voidaan katsoa näin: 2020 (4) liittyi valintoihin ja sitoutumiseen, 2021 (5) muutokseen ja kynnyksen yli astumiseen ja 2022 (6) seurausten kanssa elämiseen: siitä, mitä olemme kylväneet, avautui jonkinlainen kukka.

Edelliset kolme vuotta muodostivat kokonaisuuden (koko rivi myös puhelimen numeronäppäinnäytöllä). Nyt olemme siirtyneet ”uudelle riville”.

7 on symboli mm. mielelle, anteeksiannolle, armolle, varmuudelle, laajuudelle ja auralle.

7 on symboli myös illuusiolle, kostolle, todellisuuspaolle, epäilylle, kiittämättömyydelle, hämäykselle ja tekosyille.

Numeron 7 ytimessä ovat kysymykset: Onko tämä totta? Voinko päästää irti vanhoista tarinoista? Kuinka pelaan ”elämän peliä”?

Symbolina 7 on henkilökohtaisen tavoittamattomissa. Tämä tarkoittaa, että emme voi siirtyä laajuuteen ja mielen ohjaamisen noin vain. Emme pysty ”koskettamaan mieltä mielen avulla”. Joogit sanovat, että mieli on nopeampi kuin Luoja. Se pakenee luontaisesti kontrollointia. Reitti 7:ään kulkeekin sen parin eli 3:n kautta.

3 liittyy vahvasti tuleen, tekoihin ja voimaan (voit lukea laajemman tekstin 3:sta täältä). Se liittyy ”positiiviseen mieleen” ja kipinään aloittaa uutta. 3:a kuvastaa myös viha: kun huomaa olevansa vihainen, on hyvä hetki pysähtyä tutkimaan, mihin vihan kipinä kannattaa käyttää. Mistä viha syntyy, mikä on epäoikeudenmukaista?

Vuosiluvussa on edelleen paljon kakkosia, jotka edustavat mustavalkoista polarisoitumista ja ”negatiivista mieltä”, taaksepäin katsomista (3 taas katsoo selkeästi eteenpäin). Tämä kenties hillitsee hieman hulluimpia suunnitelmia ja auttaa tuomaan tasapainoa tulen kaikkivoipaan energiaan.

Akseli 3/7 edustaa myös tiedettä. Tämä on siis myös tieteen vuosi.

Kuten sanottu, 3:n ja 7:n väliin jää 5, joka tosiaan on tämän vuoden energiassa läsnä. 5 on silta, tasapaino ja fyysinen keho (täältä enemmän luvusta 5). Jos haluamme ottaa tämän lahjan vastaan, on meillä hyvä mahdollisuus käyttää 3:n mahdollistamaa tekojen energiaa myös fyysiseen kehoon ja pitää siitä huolta selkeillä rutiineilla, hyvällä polttoaineella – ja läsnäololla. Läsnäolo vahvistaa auraa.

5 voisi olla myös totuuteen kiinnittymistä. Maailma monimutkaistuu jatkuvasti ja epärehellisyydestä jää helpommin kiinni. Tämä saattaa toki johtaa siihen, ettei totuudella ole väliä, sillä totuuskin on suhteellinen ja kaikki vääntävät sitä haluamaansa muotoon – tai siihen, että totuudesta tulee kaikkien valheiden keskellä arvokasta.

Joka tapauksessa suosittelen rehellisyyttä itseä kohtaan – ja itsen armahtamista. 3–5–7 on selkeä sekvenssi:

Tunnista, mikä on totta, mikä on tärkeää, mitä juuri nyt tapahtuu, minkälaisen muodon elämäsi tarvitsee, minkälaista suuntaa ilo osoittaa – tunnista syyt ja seuraukset, tunnista että ihmisyys on yksi ja että ihminen itse on syypää omaan helvettiinsä.

Hyväksy se, mitä olet tunnistanut: hyväksy, mikä tunnistamisen merkitys on elämällesi ja muuta tapojasi sen mukaan, toista ja jatka vaikeuksista huolimatta, sillä menneeseenkään ei voi enää palata.

Ole samaa mieltä – tämä tapahtuu toistojen ja harjoituksen myötä: uusi polku vahvistuu niin vankaksi, että se on mahdollista hyväksyä ehdoitta. Silloin oman roolinsa tässä elämän näytelmässä voi esittää täysin rinnoin ja niin hyvin kuin mahdollista.

Jos tämän vuoden numeroiden viisauden tiivistää pähkinänkuoreen, voisi se olla: hae omalle olemisellesi sellainen muoto, joka palvelee dharmaa, olemassaolosi tarkoitusta. Luo sinulle tärkeitä asioita ja pelaa elämän peliä intohimolla ja rehellisyydellä, myös huumori on sallittua. Harjoittele tietoisesti anteeksiantamista ja salli uusille näkökulmille mahdollisuus. Myönnä välillä olevasi väärässä ja luovu kilpailusta. Ihmisillä on monia tapoja kuvata yhtä ja samaa rakkautta, kipua tai kauneutta. Mikä kukaan on sanomaan, mikä tapa on toista parempi tai huonompi.

Meillä on mahdollisuus oppia ja muuttaa itseämme. Sinulla on voima muuttua ja muuttaa maailmaa. Ja kun ryhdyt toimimaan, tee se intohimolla.

Armollista ja avaraa vuotta ❤