Terapeutti ja eroasiantuntija Marika Rosenborgin kirja Luopumisen kauneus tuo lohtua, vahvistusta ja itsetuntemuksen työkaluja elämän muutoksiin.
Elämä on jatkuvaa luopumista, eikä mikään tai kukaan pysy luonamme ikuisesti. Joudumme lopulta päästämään irti jokaisesta asiasta, omasta elämästämmekin. Kun suostumme hyväksymään tämän, meidän on mahdollista elää väkevämmin nykyhetkessä.
Luopumisen kauneus puhuttelee sekä elämän käännekohdissa että tavallisessa arjessa, esimerkiksi yksinäisyyden, sairastumisen, eron, lasten lähdön ja kuoleman hetkillä. Kiitollisuus, hyväksyntä ja myötätunto auttavat silloin eteenpäin.
Kirjailijan omakohtainen tarina, laaja kokemus terapeutin työstä ja lempeät harjoitukset avaavat näkökulmia kasvuun ja vääjäämättömiin muutoksiin sopeutumiseen.
Muutos on aina vaikeaa, ja joillekin ihmisille se on erityisen kivuliasta. Silloinkin vaikka se tekisi hyvää.
5 lohduttavaa asiaa, jotka tukevat ja vahvistavat elämän myllerryksessä
1. Tärkein tehtäväsi on olla itsellesi myötätuntoinen kun käyt läpi vaikeaa vaihetta.
2. Tärkeää on myös suostua sille, että prosessi ottaa oman aikansa. Sillä on kuitenkin merkitystä kuinka käytät sen.
3. Älä välttele hankalia tunteita, suhtaudu niihin kuin kesytettävään eläimeen. Ole rauhassa tunteen seurassa, tee sille tilaa. Ymmärrä että ahdistus kasvaa, kun sitä pyrkii hallitsemaan ja pakenemaan. Suostu siis tunteelle.
4. Kun on paha paikka, sano itsellesi ääneen: Tämäkin menee ohi ja liitä sanoihisi lempeä kosketus.
5. Muista, että nykyhetki on turvapaikkasi, kun siis märehdit mennyttä tai murehdit tulevaa, niin muistuta itseäsi lempeästi, että elämä tapahtuu tässä hetkessä. Kun pidät huolta tästä päivästä, pitää tulevaisuus huolta itsestään.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Hanna Rajalin työskentelee vanhemmuuden tuen asiantuntijana Lasten ja nuorten keskuksessa. Hannalle tärkeää on löytää uusia paikkoja, yhteisöjä ja keinoja, joissa ihminen tulee kohdatuksi ihmisenä.
Huomaan miettiväni, miten minä aikuisena olen aina vain hämmästyttävän kriittinen itseäni kohtaan. Syksyn koittaessa lähes ahmin erilaisia vinkkejä miten saisin ylimääräisen renkulan pois vatsan seudulta, miten ihoni kirkastuisi kesän jälkeen ja hiukset näyttäisivät huolettoman runsailta.
Vinkkejä ja keinoja näihin ja lukemattomiin muihin “vaivoihini” todella pursuaa mediakuplassani. Kun olin nuori aikuinen, tilanne oli ehkä vielä huolestuttavampi. Lehdessä saattoi jopa lukea: “Pukeutuu se pullerokin” tai “Elämä lihavana ja onnellisena aviovaimona”. Silloin ei tosin ollut Instagramin eikä TikTokin maailmaa, joiden seuraaminen vaatii todella hyvää itseluottamusta ja jatkuvaa muistamista siitä, että kauneimmat kuvat ja videot eivät kerro oikeasta elämästä.
Lapset ottavat mallia meistä – ja kaikesta, mitä he näkevät ympärillään
Meidän tehtävämme on kasvattaa uusi sukupolvi meitä paremmaksi. Tehtävämme on opettaa, miten omasta ja muiden ulkonäöstä puhutaan. Pienetkin vivahteet ja sävyt tarttuvat tarkkaavaisen kuulijan korviin. Aivan taatusti oma vinkkien ja ihanteideni tavoittelu välittyy minusta, vaikka kuinka yritän olla kehopositiivinen ja pitää mölyt mahassani. (Joka minusta on aivan liian pömppö.)
Edelleen on tiukassa erilaisia käsityksiä eri sukupuoliin liittyen. Yhä voidaan ajatella, että tyttöjen pitäisi olla pieniä ja hentoja, poikien isoja ja vahvoja. Muistan miten omassa lapsuudessani terveystarkastusten jälkeen luokassa vertailtiin painoja ja pituuksia – ja näin kuulen edelleen tapahtuvan. Nykymaailmassa keholla ei pitäisi olla mitään merkitystä elämässä pärjäämisen ja menestyksen kannalta. Mitä vanhemmaksi lapsemme kasvavat, sitä enemmän he tulevat altistumaan median, yhteiskunnan ja muiden ihmisten mielipiteille.
Omat lapseni ovat poikia, ja moni kuvittelee etteivät ulkonäköpaineet ja kehopositiivinen ajattelu koske juurikaan poikia, mutta he ovat väärässä. Myös poikien paineet ovat sydäntä raastavaa kuultavaa. Mikään ei toisinaan riitä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä 2021 käy ilmi että tyttöjen ylipaino on vähentynyt ja poikien kääntynyt kasvuun (16%). Runsas kolmannes 8.–9.-luokkalaisista ei koe painoaan sopivaksi.
Miten kasvatan lapseni näkemään itsensä kauniina ja komeana?
Miten kasvatan lapseni näkemään itsensä kauniina ja komeana välittämättä siitä, minkä kokoisia tai näköisiä he ovat? Miten kasvatan heidät varustettuna sellaisella itsetunnolla, etteivät kurjat kommentit saa omakuvaa hajoamaan lattialle?
Itsetuntoon vaikuttaa tosi paljon se, voiko ihminen havaita itsessään ominaisuuksia, jotka miellyttävät omaa itseä. Keskeistä on, että pystyy ajattelemaan hyväksyvästi ja lempeästi itsestään. Se lisää resilienssiä ja suojaa psyykkiseltä oireilulta.
Meidän tehtävämme on auttaa lapsia ja nuoria hyväksymään itsensä ja rakastamaan itseään terveellä tavalla. Esimerkin voima on valtava, miten vanhempana ja aikuisena suhtaudun itseeni.
Tässä neljä vinkkiä siihen, miten käsitellä aihetta kotona:
1. Ihailkaa lapsen kanssa omaa kehoa
Pienen kanssa voi vaikka jutella söpöille varpaille. Nuoren kanssa voi yhdessä etsiä omasta mielestä hyviä ja kauniita kohtia ja vaikka ottaa valokuvia, joissa kohde saa itse päättää paikan, vaatteet, valon ja kaikki, niin että kuvasta tulee oman näköinen. Omaa kehoa ei saa ostettua kaupasta. Se on juuri sellaisenaan arvokas ja siitä tulee pitää myös huolta.
2. Käykää yleisissä saunoissa ja uimahalleissa
Luo itse hyväksyvää ilmapiiriä kaikkea kohtaan.
3. Mieti omaa asennetta itseesi
Älä leikittele sellaisilla kuureilla ja remonteilla, joilla pyrit tekemään itsestäsi paremman ihmisen. Katkaise negatiivinen historia. Minä olen kaunis, sinä olet kaunis. Olemme juuri tällaisena arvokkaita ja rakastettavia.
4. Anna paljon positiivista palautetta!
Muista, että positiivista palautetta pitää olla noin kymmenkertainen määrä verrattuna negatiiviseen, jotta se menee selkärankaan itsetuntoa tukemaan.
Sanotaan että kipu kuuluu elämään, mutta kärsimys on valinta. Radikaali hyväksyntä vapauttaa meidät antamaan itsellemme luvan olla ratkaisematta tilannetta, johon emme voi vaikuttaa. Se on hellittämistä ja suostumista siihen, mikä on.
Mielemme usein vastustaa tosiasioita silloinkin, kun meillä ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa tapahtunutta. Mieli haluaa silti pitää kiinni siitä, minkä se omakseen kokee. Radikaali hyväksyntä voi näissä tilanteissa olla tärkeä itsensä johtamisen työkalu, koska se auttaa irrottautumaan ja pääsemään eteenpäin. Olennaista radikaalissa hyväksymisessä on tehdä päätös sietää tämä hetki sellaisena kuin se juuri nyt on. Huomaathan, että hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun pitäisi arvottaa tapahtunut asia hyväksi.
Radikaali hyväksyntä on psykologi Marsha Linehanin kehittämän dialektisen käyttäytymisterapian menetelmä, jota psykologi Tara Brach on kehittänyt edelleen. Radikaali hyväksyntä on oivallinen näkökulma kaikille, jotka haluavat vahvistaa hankalien tilanteiden ja muutosten kohtaamisen taitojaan. Radikaali hyväksyminen tähtää kärsimyksen vähentämiseen. Päämäärä on selkeä: pyrkimys hyväksyä todellisuus ja tapahtunut asia sellaisena kuin ne ovat.
Vaikean tilanteen keskellä meillä on neljä keinoa suhtautua vastoinkäymisiin. Nämä vaihtoehdot ovat:
Tilanteen ratkaiseminen
Tämä on paras vaihtoehto, jos se vain suinkin on mahdollista. Meillä voi olla useitakin mahdollisuuksia korjata tapahtunut. Elämässä kuitenkin tapahtuu myös asioita, joita ei voida muuttaa ja silloin tarvitaan muita keinoja.
Asenteen muuttaminen
Alat katsoa tilannetta uudesta näkökulmasta ja pyrit löytämään tapahtuneelle jonkin merkityksen, joka auttaa sinua hyväksymään sen paremmin. Moni vaikea asia johdattaa meitä kohti uutta ymmärrystä ja auttaa samalla vahvistamaan kiitollisuutta.
Kärsit ja vastustat asiaa ja jäät jumiin tilanteeseen
Kärsiminen kuuluu luopumiseen, mutta kiinnittyminen siihen ei hyödytä meitä. Isoissa menetyksissä tarvitsemme aikaa suremiseen ja muihin vaikeisiin tunteisiin. Niiden tehtävä on auttaa meitä pääsemään eteenpäin, ei jäädä kiinni kipuun.
Radikaali hyväksyntä
Antaudut todellisuudelle sitä kieltämättä. Kuinka hyväksyä asia, jota ei voi hyväksyä? Monet isot oivallukset elämässä perustuvat paradokseille: joudumme tekemään päinvastoin kuin haluaisimme saavuttaaksemme sen, mitä tarvitsemme.
Kärsimys on kovimmillaan silloin, kun vastustamme tapahtunutta. Kun pääsemme siirtymään asioiden kieltämisestä niiden hyväksymiseen, kipu vähenee ja lopulta loppuu. Radikaali hyväksyminen sopii myös tilanteisiin, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten, vaikkapa lapsuudessamme, koska se on ennen kaikkea tapa muuttaa omaa ajatteluamme, ei tapahtunutta asiaa. Radikaali hyväksyntä on todellisuuden kohtaamista sellaisena kuin se on. Se on sen myöntämistä, että et voi tehdä enää mitään muuttaaksesi asiantilaa oman asenteesi muuttamista lukuun ottamatta.
Huomaathan, että radikaali hyväksyntä ei ole luovuttamista, alistumista, periksi antamista tai häviämistä. Voimme ajatella ennemmin, että se on oman hallinnan tunteen ylläpitämistä. Kuten logoterapiassa sanotaan: arvokkaan asenteen valitsemista tilanteessa, jolle emme mitään voi.
Haluatko luoda levollisempaa ja ymmärtäväisempää suhdetta tunteisiisi? Haluatko oppia ilmaisemaan paremmin ajatuksiasi ja tunteitasi? Tutustu täytettävään Tunnekarttakirjaan tästä.
Ahdistus on yleistynyt merkittävästi viime vuosina, syitä tälle on varmasti lukuisia. Ahdistusta on opittu tunnistamaan paremmin ja siitä on alettu puhua yhä avoimemmin. Vaikka tietoisuus ja siten puhe aiheen ympärillä on lisääntynyt, myös syitä ahdistumiselle on varmasti jatkuvasti enemmän.
Mediasta saamme päivittäin vertailukohtia omaan elämäämme niin ulkonäköön, ihmissuhteisiin kuin myös esimerkiksi työlämään ja taloudelliseen menestykseen liittyen. Maailmanlaajuiset kriisit pakottavat meidät suhtautumaan asioihin toisin kuin olemme tottuneet. Kasvavat uramenestysvaatimukset luovat uudenlaisia paineita, joita ei aiemmilla vuosikymmenillä ole jouduttu niin suurissa määrin miettimään. Alati saatavilla oleva tietotulva pakottaa ihmisiä punnitsemaan elämän valintoja eri tavalla kuin aiemmin.
Ei siis ole ihme, että vaikka kaikki olisi näennäisesti hyvin, välillä joku epämääräinen ahdistuksen tunne kaihertaa rintaa — nykypäivänä voi olla vaikeaa vain rauhoittua arjen äärelle keskittyen yhteen, itselle merkitykselliseen, asiaan kerrallaan. Ahdistus tuntuu usein myös kehollisina reaktioina: päätä särkee, lihaksia kolottaa, rintaa puristaa tai vatsaan koskee. Monesti fyysiseltä tuntuva vaiva voikin olla mielen keino kertoa, että elämän kaikki palaset eivät ole kohdallaan.
Jos ahdistus kasvaa suureksi, voi se usein olla merkki tarpeesta muutokseen. Muutoksen tarve saattaa osaltaan lisätä ahdistusta, mutta usein, kun rohkea päätös on tehty, myös ahdistus helpottaa ajan kuluessa. Muutokset, joita tarvitsemme ahdistuksen vallatessa mielemme, ovat hyvin yksilön tilanteesta riippuvaisia. Esimerkiksi paine olla kauniimpi tai työuralla menestyneempi voi johtaa myös lopulta itsellemme haitallisiin muutoksiin — ulkonäköä muokataan, vaikka täydellistä lopputulosta ei tulla koskaan saavuttamaan, töitä ja projekteja haalitaan, jotta saisimme kiitosta ja kunniaa, jota ei koskaan saada kuitenkaan riittävästi.
Joskus tällaiset ulkoiset motivaattorit voivat olla avuksi, mutta usein ahdistuksen taustalla on syvempiä syitä, joita on syytä pohtia. Silloin olisikin hyvä pysähtyä ahdistuneen olotilan äärelle — miksi nämä asiat aiheuttavat minulle ahdistusta? Kun perimmäinen syy selviää, on helpompi tehdä valintoja, jotka todella kohentavat hyvinvointia ja auttavat oivaltamaan omaa elämää yhä paremmin.
Valtaako ahdistus suuren osan päivistäsi?
Ahdistavia asioita ei ole hyvä vatvoa jatkuvasti, vaan usein ahdistusta helpottaa myös se, että suuntaa ajatuksensa mukaviin asioihin ja tekemisiin. On kuitenkin hyvä oppia tunnistamaan ja siten myös hallitsemaan ahdistusta sen sijaan, että pakenee ja välttelee sitä. Usein hyväksi havaittu tapa murehtimiselle on esimerkiksi rajata murehtimiseen käytetty aika, jonka jälkeen siirtyy muihin puuhiin.
Satunnainen ahdistus on tärkeää erottaa ahdistuneisuushäiriöistä, jotka voivat hallita olotiloja ja toimintaa valtavasti. Ahdistus voi liittyä myös äkilliseen elämäntilanteen muutokseen, ja silloin olo usein helpottaa ajan kuluessa, kun sopeudumme uuteen tilanteeseen. Jos ahdistus kasvaa niin suureksi, että tavallinen arkielämä kärsii huomattavasti, voi olla tarpeen pyytää apua läheisiltä ja ammattilaisilta. (Apua saa ja kannattaa pyytää joskus myös, vaikkei suuria haasteita olisikaan!)
On hyvä kuitenkin muistaa, että meitä kaikkia ahdistaa välillä — ei ole oikeita tai vääriä asioita, joista olisi lupa ahdistua. Ahdistuksen hetkellä ajatus siitä, että se on täysin normaalia ja sallittua, voi myös helpottaa oloa merkittävästi.
Tunnetaitojen vahvistaminen on yksi keskeinen vaihe uupumuksesta toipumisen polulla. Miksi kannustan sinua kohtaamaan vaikeita tunteita tai tunteita ylipäätään? Koska tunteiden ymmärtäminen ja kohtaaminen on avain omien tarpeiden tunnistamiseen, henkiseen kasvuun sekä parempaan itsetuntemukseen ja elämänlaatuun. Työssäni olen huomannut, että moni uupunut ei joko uskalla kohdata tunteitaan tai jää pitkäksi aikaa vellomaan jonkin ikävän tunteen valtaan. Syvempi yhteys omaan itseen kysyy rohkeutta kohdata pinnan alle haudatut ja kätketyt tunteet sekä vapautua vähitellen niiden vallasta.
Tunteet ovat olennainen osa ihmisyyttä. Sinussa on kaikki puolet. Sinulla on kyky tuntea ylitsevuotavaa rakkautta ja iloa, sekä toisaalta valtavaa surua ja vihaa. Moni lähtee viimeistään siinä vaiheessa hakemaan apua ja tutustumaan itseensä, kun on törmännyt ylitsepääsemättömältä tuntuvaan ahdistukseen, suruun, vihaan tai masennukseen.
Mikäli olet oppinut jo lapsesta asti kätkemään hankaliksi kokemiasi tunteita, ne voivat tuntua hyvin pelottavilta tai häpeällisiltä. Mikä tunteissa oikeasti pelottaa? Tunteissa pelottaa usein niiden aiheuttama kehollinen reaktio. “Apua en voi itkeä juuri nyt!” “Toivottavasti kukaan ei huomaa että käteni tärisevät!” “Tuntuu että tukehdun.” Keholliset reaktiot ovat kehon luonnollinen tapa purkaa tunteen aiheuttamaa energialatausta, mutta jos estät reaktion, tulet painaneeksi tunteen syrjään. Tunne ei todellisuudessa katoa, vaan “lataus” jää fyysiseen kehoon, tunnekehoon sekä alitajuntaan. Tunteiden pino kasvaa: tårta på tårta ja sisällesi syntyy ajan kanssa painetta. Tästä syntyy sisäinen kuorma eli stressi, joka todennäköisesti johtaa uupumiseen. Näin kävi minulle.
Tunteiden käsittely ja kohtaaminen kysyy sinulta kärsivällisyyttä pysähtyä itsesi äärelle aina uudestaan ja uudestaan. Se on kykyä asettua itsesi puolelle myös vaikeissa hetkissä. Sinun ei ole tarvetta enää hylätä itseäsi. Itsemyötätunto käytännössä tarkoittaa itsesi puolella olemista. Vaikka kohtaisit kuinka vaikeita tunteita tahansa, eivät ne kerro ihmisarvostasi mitään. Olet aina arvokas ja riittävä. Mikäli sinun tunteisiin on suhtauduttu lapsena mitätöiden tai sinuun on suhtauduttu ankarasti, lopeta sellainen sisäinen toimintamalli heti. Enää sinun ei tarvitse. Voit lempeästi opetella asettumaan itsesi puolelle tässä ja nyt, aikuisena.
Muista, että osa tunteista ovat vain suojatunteita jollekin toiselle, paljon haavoittuvammalle tunteelle. Esimerkiksi viha tulee usein surun sekä pettymyksen suojaksi ja ahdistuksen “alla” voi olla useita tunteita tai tunnemuistoja, jotka huutavat huomiota. Opettele siis sisäistä erottelukykyä. Tunteiden takana on usein inhimilliset tarpeet. Tunteiden kerrosten kuoriminen on verrattavissa sipulin kuorimiseen. Ytimen ympärille on muodostunut useita suojakerroksia.
Tässä sinulle lyhyesti tunteiden käsittelyn 4 vaihetta:
Tunteen tiedostaminen eli nimeä ja sanoita tunne ensin. Kun huomaat itsessäsi minkä tahansa reaktion: pysähdy! Mikä triggeri sen laukaisi ja ennen kaikkea minkä tunteen se nosti? Sano tunne itsellesi ääneen: “nyt olen vihainen” tai “olen pettynyt ja surullinen”. Huomaa myös hyvät eli positiiviset tunteet. Tunnustele omaa kehollista reaktiota eli miten kehosi reagoi: nouseeko pulssi, puristuvatko kädet nyrkkiin tai jotain muuta?
Tunteen ymmärtäminen eli mistä tunne kumpuaa? Nouseeko tunne vain nykyhetkestä vai pystytkö jäljittämään sen alkuperän? Jos triggeri eli ärsyke on voimakas, todennäköisesti se tulee alitajunnasta eli tiedostamattomasta osasta sinua, jopa solumuistista.
Tunteen kohtaaminen eli varsinainen tunteminen: missä kohtaan kehoa tuntuu? Anna reaktion nousta puhtaasti raakatunteena, sillä se kestää korkeintaan muutaman minuutin. Pura tunne reaktion avulla (kohdistamatta sitä muihin ihmisiin!) ja samalla tiedostaen, että olet täysin turvassa reaktion voimakkuudesta huolimatta. Anna aallon huipentua ja sitten lähteä laskuun. Hyväksy tunne sellaisenaan ja jos pystyt, irroita se mielen tarinasta. Moni ei uskalla mennä tätä vaihetta läpi ja prosessi jää siksi puolitiehen. Opettele kaikesta huolimatta ottamaan tunne vastaan, se on ainoa tapa vapauttaa myös kehollinen lataus.
Tunteesta irtipäästäminen eli jumiutuminen vs helpotus. Tunteen vallasta irroittautuminen on viimeinen vaihe. Kun tunne on tunnettu, siitä on lupa päästää irti. Kun olet hyväksynyt tunteen, purkanut reaktion ja sen jälkeen saat huomiosi suunnattua uudelleen, olet jo tehnyt irtipäästön. Ohjaa tietoisesti mielesi johonkin muuhun ja ota aina parempi tunne tilalle kuten helpotus, keveys tai kiitollisuus. Ota tilalle sitä mitä kaipaat ja hengitä sitä tunnetta sisääsi jokaisella sisäänhengityksellä niin kauan, että olosi todella rauhoittuu. Tämä on todella tärkeää, jotta löydät keinot itsesäätelyyn. Näin et ole kuin lastu laineilla, vaan pystyt sisäisesti ohjaamaan itseäsi. Se on taitoa käsitellä omia tunteita = tunnetaitoja!
Haluan paljastaa teille yhden asian: kokemukset, joita piilottelemme yksiksemme ja ajattelemme, että olemme maailman ainoita, ovat yleisempää kuin voimme uskoakaan.
Hidasta elämää -sivustolla käsitellään monia kipeitäkin aiheita, jotka joskus koetaan hyvin yksityiseksi ja häpeälliseksikin. Samalla kun riittävän moni piilottaa omia kokemuksiaan, pidämme myös piilossa sitä tietoa, että me ihmiset olemme aika samanlaisia. Meillä on samankaltaisia kokemuksia ihan vain, koska olemme ihmisiä.
Samalla saatamme katsoa muita ihmisiä ja ajatelle, että heillä ei ole samanlaisia häpeällisiä tai kipeitä kokemuksia kuin itsellä – koska jos olisi, kyllähän se näkyisi. Mutta ei se näy. Se ei näy ennen kuin itse uskallamme tuoda sen näkyväksi. Silloin saamme kuulla, että jollain muullakin, jopa tosi monella, on samanlaisia kokemuksia.
Kun seuraamme lukijoidemme digikäyttäytymistä, saamme selville, mitä aiheita halutaan lukea paljon mutta mistä ei kuitenkaan haluta jättää tykkäys- tai kommenttijälkeä muille. Jos jokin näistä aiheista saa sinut suppuun, muista, että et ole ainoa. Näitä aiheita luetaan hiljaa, yksin ja paljon:
1. Traumat
Trauma ovat iso asia, joka vaikuttaa siihen, millaisia nyt olemme ja millaiseksi kontaktipintamme itseemme, elämään ja muihin ihmisiin kehittyy. Traumat eivät aina ole suuria, vaan moni on kokenut niin kutsuttuja mielen mikrotraumoja, joilla on kuitenkin merkittävä vaikutus meihin. Erityisesti lapsuuden tapahtumat ovat voineet ylittää käsittelykyvyn rajan ja aiheuttaa jonkinasteisen trauman.
On hyvä, että jäsentelemme menneisyyden kokemuksiamme. Siinä ei ole mitään hävettävää.
2. Uupumus ja väsyminen vaatimuksiin
Uupuminen on henkistä väsymistä. On normaalia, että aina ei jaksa. Ennen totaalista uupumusta on paljon vaiheita, jotka ovat merkkejä siitä, että on hyvä levätä. Joskus kuitenkin väsymyshäpeä estää meitä sanomasta ääneen, että ”asioita on nyt liikaa”. Jos sanoisimme sen useammin ääneen, meidän ei tarvitsi yrittää näytellä pirteiden, tehokkaiden ja aikaansaavien roolia.
3. Narsistiset ihmissuhteet
Moni kokee joutuneensa narsistisesti käyttäytyvän ihmisen uhriksi. Uhriksi joutuminen ei kuitenkaan ole harvinaista – kuka tahansa meistä voi joutua sumutettavaksi. On kuitenkin ymmärrettävää, että haluaa suojata itseään narsistisesti käyttäytyviltä ihmisiltä ja sen vuoksi olla hiljaa ja pitää todelliset kokemuksensa piilossa. Mutta muista, että et ole yksin, niin-niin monella on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla.
4. Haparoivat tunnetaidot
Meillä aikuisilla on laajalti haasteita tunteiden kanssa. On hankalia tunteita, joita on vaikea käsitellä, kohdata tai edes myöntää niiden olemassaoloa. Joskus saattaa tuntua, että on maailman ainoa aikuinen, joka ei osaa käsitellä vihaa, ärsytystä, kiukkua, surua, ahdistusta tai muita hankalalta tuntuvia tunteita. Mutta nämä kokemukset on jaettuja: miten osaisimme jotain, mitä meille ei opetettu? Kun meille ei opetettu tunnetaitoja lapsena, me opettelemme niitä nyt. Se on ok – ja tosi hyvä asia! Usein auttaa, kun jakaa vaikeitakin tunnekokemuksia muiden kanssa: sanoittaminen auttaa aivoja käsittelemään tunnetta.
5. Riittämättömyys
Moni kokee hiljaa riittämättömyyttä. Silloinkin kun onnistuu suorittamaan hyvin asiat, sisällä kalvaa tunne, että voimavarat eivät enää riitä muuhun. Ehkä niihin itselle tärkeisiin: läheisiin, harrastukseen ja elämän iloisiin puoliin. Pitkittynyt riittämättömyyden kokemus alkaa sulkea eroon muista ihmisistä, sillä riittämättömyyden kokemukseen liittyy usein myös häpeää, joka on eristävä tunne. Jokainen kokee joskus riittämättömyyttä. Se on ihan normaalia.
6. Seksi ja seksuaalisuus
Seksi ja seksuaalisuus kiinnostaa meitä ihmisiä. Eihän meitä olisi olemassa ilman, että aihe kiinnostaisi. Aihe on yksityinen, mutta joskus tuntuu myös siltä, että haluamme olla paljastamatta muille, että seksi on osa ihmiselämäämme. Seksuaalisuus on osa ihmisyyttämme eikä se lakkaa olemasta, vaikka laittaisimme silmät kiinni ja esittäisimme jotain muuta.
Muista, että koitpa mitä hyvänsä, ei ole mitään asiaa, jonka kanssa joku ihminen, kaikkina aikoina, ei ole kamppaillut elämänsä aikana. Kamppailumme ovat hyvin samankaltaisia, koska olemme pohjimmiltamme enemmän samanlaisia kuin erilaisia.
Jos haluat oppia lisää tunnetaitoja, tutkailla omaa riittämättömyyden tunnetta tai hellittää hieman, jotta et uupuisi, tutustu Hetki itselle -rauhoittavaan äänipalveluun, joka sisältää yli 100 meditaatiota. Antamalla aikaa itsellesi aikaa pysähtyä voit löytää tasapainoa ja rauhaa. Jos haluat lisätä henkistä hyvinvointiasi ja kehittää tunnetaitojasi, tutustu palveluun TÄÄLLÄ.
80-luvulla ja ennen sitä lasten piiskaaminen oli yleistä, vaikka Suomessa piiskaaminen kiellettiin lailla vuonna 1984. Minuakin piiskattiin lapsena. Ei montaa kertaa – muistaakseni – mutta riittävän monta kertaa, että pelko lyömisestä istutettiin minuun. Jatkuva pelko lyömisestä oli rinnastettavissa lyömiseen: ne vaikuttivat minuun samalla tavalla.
Kun olen ajatellut omia lapsuudenkokemuksiani 80-luvulla, minun on ollut helppo ajatella, että piiskaaminen oli silloin yleistä. Se kuului ajankuvaan ja sitä tehtiin muissakin perheissä. Itse asiassa en ole pitänyt vuosikymmeniin piiskaamiskokemusta kovinkaan ihmeellisenä tai merkittävänä tapahtumana, joskaan en voisi kuvitella, että sama tapa olisi vaihtoehto nykypäivänä. Jonkin yleiseksi ajatteleminen on näkemykseni mukaan suoja itse kokemusta kohtaan: minun ei tarvitse käsitellä sitä, koska muutkin kokivat samaa.
Se ei ole totta.
Se, että jokin toiminta oli yleistä tai kollektiivisesti hiljaa hyväksyttyä, ei tarkoita, etteikö se jättäisi jälkiä. Tutkimusten mukaan piiskatuilla lapsilla on aikuisena enemmän mielenterveyshäiriöitä ja taipumusta epäsosiaaliseen käyttäytymiseen. Ja nuo piiskatut lapset ovat nyt aikuisia. Me olemme noita aikuisia.
Näin piiskaaminen on vaikuttanut minuun:
En muista, että minua olisi lapsena piiskattu montaa kertaa. Tiedän silti, miltä vyöllä ja risuilla lyöminen lapsen pehmeällä iholla tuntuvat. Kun on tullut kerran lyödyksi – ilman kykyä puolustautua – niiden ihmisten toimesta, joiden kuuluisi vaalia lapsen turvankokemusta tässä maailmassa, oppii, että minä en ole turvassa. Koskaan. Missään.
Piiskaaminen liittyi varmasti johonkin tekoon, jonka olin tehnyt – tai joka minun epäiltiin tehneen. (Minulla on muistikuva, että minua lyötiin myös teoista, joita en ollut tehnyt.) Mutta jos ajattelemme lasta, joka opettelee elämään tässä maailmassa, kaikille sattuu myös virheitä. Lapsella ei ole vielä paljonkaan kokemusta ja tietoa siitä, mikä on oikein tai hyväksi. Ainakin minä olin kiltti lapsi: en minä halunnut ehdointahdoin tehdä mitään väärää. Mutta koska olin lapsi ja harjoittelin, niinkin saattoi käydä.
Mitä käy lapselle, joka on harjoitellut ihmisenä olemista ja tekojensa kautta ylittänyt rajat, ja sitten häntä lyödään sen seurauksena? Tutkimusten mukaan lyömisellä ei koskaan, minään aikoina, ole ollut positiivisia vaikutuksia lapseen. Mutta vaikutus oli ainakin minulla se, että aloin pelätä epäonnistumisia.
Kun pelkäsin epäonnistumisia niin valtavasti, aloin piilottaa kaikkea mahdollista itsessäni varmuuden vuoksi – enhän voinut olla varma, mikä johtaisi lyönteihin: piilottelin tekojani, ajatuksiani, tunteitani. Tulin siinä todella hyväksi. Ja lopulta olisin kai piilottanut itseni kokonaan, jos se olisi mahdollista. Myös itseltäni. Oli turvallisempaa tehdä itsensä näkymättömäksi, ettei vahingossa tekisi tai olisi mitään väärää ja joutuisi ottamaan vastaan risuilla tai vyöllä lyömistä pyllylle. Jos vain onnistuisin piilottamaan kaiken, ihan kaiken minussa, voisin olla turvassa.
En minä ymmärtänyt lapsena, että rangaistus kohdistui tekoihini. Kun lasta lyödään kehoon, joka on lapsen olemassaolon konkreettisin ilmentymä, rangaistus kohdistuu suoraan olemassaoloon: minä olen väärä, vääränlainen. Minulle voitiin sanoa, että saan rangaistuksen tekojeni vuoksi, mutta ei se tarkoittanut lapselle mitään, kun lyönti kohdistui konkreettisesti olemassaoloon. Kokemus ja sen tulkinta menee sanojen edelle. Varsinkin, jos se kohdistuu hengissäsäilymisen mekanismiin.
Mitä tapahtuu lapselle, joka jo pienestä pitäen yrittää väistellä lyöntejä ja olla näkymätön itselleen ja muille? Hän menettää kontaktinsa omiin kokemuksiin: ajatuksiin ja tunteisiin. Kun menettää kontaktinsa itseensä, on vaikea muodostaa myöskään tasapainoisia ihmissuhteita muihin. Taustalla on unohdettu, hiljainen pelko, että jos näytän, kuka todella olen, tulen lyödyksi.
Tällä hetkellä työelämässä ja parisuhteissa on paljon aikuisia, joilla on ollut hyvä ja onnellinen lapsuus mutta joita on lapsena piiskattu. Lyömisen vaikutukset voivat olla yksi suuri syy siihen, miksi sosiaaliset suhteet ovat mutkalla ja miksi mentaaliset ongelmat ovat lisääntyneet nykyaikuisilla. Jos piiskaamisesta ei ole kokemusta itsellä, voi miettiä, miten se on vaikuttanut siihen aikuiseen, joka ei osaa sanoittaa omia tunteitaan tai pakenee jatkuvasti tunneyhteydestä.
Lyönneillä on aina jälki myös ihmisyydessä riippumatta siitä, ymmärremmekö ajankuvaa tai vanhempiemme reaktioita. Ymmärrys ei poista vaikutusta sinuun. Sinun tehtäväsi on selvittää, millaisia näkymättömiä jälkiä sinun psyykeeseesi on jäänyt ja millaiselle mutkalle ne ovat selviytymiskeinosi saaneet. Kun minä oivalsin piiskaaminen vaikutukset siihen, että tässä hetkessä pelkään epäonnistua, häpeän itseäsi ja pelkään tulla nähdyksi ajatuksineni ja tunteideni, minusta tuntui kuin olisin vapautunut jostain painavasta taakasta. Yhtäkkiä hengitys kulki ja paine kehossa katosi. En olekaan vääränlainen. Voinkin olla arvokas – itselleni ja muille. Minulle onkin olemassa paikka tässä maailmassa, eikä se enää ole piilopaikka. En ole syntynyt tällaiseksi, elämä muokkasi minut tällaiseksi, ja siksi elämä voi muokata minut myös sellaiseksi, joka oikeasti olen.
Kirjoittaja FM Mertzi Bergman on kouluttaja, kirjailija ja coach, jonka missiona on inspiroida yksilöitä ja organisaatioita kohti elinikäistä uteliaisuutta. Hänen uusin kirjansa Uteliaisuus – opas työn, johtamisen ja muutoksen supervoimaan ilmestyi vuonna 2022.
Miten säilyttää toimintakyky ja jopa inspiroitua epävarmojen aikojen keskellä? Olisiko uteliaisuudesta apua? Ja jos niin kuinka? Uteliaisuus vaikuttaa elämän moniin osa-alueiseen: arkeen, työhön, ihmissuhteisiin, yhteiskuntaan, unelmiin. Itse asiassa kaikkea voi tarkastella uteliaasta vinkkelistä.
Mutta kuinka usein uteliaisuus loistaa myös poissaolollaan! Kun elämämme valinnat perustuvat rutiineihin, kyllästyneisyyteen ja jopa kyynisyyteen, olemme hukanneet yhden maailman kauneimmista ja viisaimmista voimista. Emme näe enää näkökulmien runsautta, joka on läsnä kaikissa tilanteissa.
Usein juuri epävarmuus ja pelko karsivat vaihtoehtojen kirjon mielestämme. Ratkaisuna on ensinnäkin ymmärtää uteliaisuuden supervoiman moninaisuus. Uteliaisuus voi nimittäin olla joko automaattista tai tietoista. Kun uteliaisuutemme herää esimerkiksi kaupassa uuden suklaalevyn innoittamana, on se automaattista uteliaisuutta. Tämä syntyy ilman ponnisteluja ja päätöksiä.
Tietoinen uteliaisuus sen sijaan edellyttää tietoisia valintoja: ”Tämän päivän kohtaamisissa teen vain avoimia kysymyksiä, jotta tutustun syvällisemmin uusiin ihmisiin”. Tällainen uteliaisuus auttaa myös kohtaamaan pelottavia ja epävarmuutta herättäviä tilanteita. Pelon sijaa herää mielenkiinto. Tämä luo yhteyttä.
Uteliaisuus voi olla myös intuitiivista. Kun ilman selkeää syytä tunnemme, että esimerkiksi jokin kirja tai opettaja tuntui erityisen tärkeältä, on kyse intuitiivisesta uteliaisuudesta. Silloin tarvitaan usein myös tietoista uteliaisuutta, jotta kirja tulee luetuksi tai koulutukseen osallistuttua. Epävarmaan merkkiin kannattaa kuitenkin tarttua.
Uteliaisuudella ihmisyyden ytimeen
Uteliaisuus on arvostava ja yhteyttä luova voima. Se ei ole ytimeltään toisen asioihin nenänsä ikävästi laittamista vaan arvostuksen osoitus. ”Opeta minulle taito, josta olet ylpeä”, voimme pyytää ystävältämme tai kollegaltamme. Luomme tällöin vahvan yhteyden.
Uteliaisuus on ihmisyytemme ytimessä. Me kiinnostumme, haluamme ymmärtää ja oppia. Oppimiseen kuuluu keskeneräisyys, joka voi tuntua ahdistavaltakin. Psykologian tohtori Todd Kashdan löysi uteliaisuustutkimuksissaan myös ahdistavan uteliaisuuden lajin. Yksi tärkeä oppi onkin hyväksyä uteliaisuuteen liittyvät moninaiset tunteet.
Uteliaisuuden avulla voimme myös tutustua ja olla yhteydessä omiin pelkoihimme, varjoihimme ja epäröinteihimme. Voimme kuunnella tarinoita, joita kerromme itsestämme itsellemme ja kanssaihmisillemme. Voimme kutsua uteliaisuuden mukaan kaikkiin kohtaamisiimme.
Mikään ei ole liian turhaa tai vakavaa, jotta emme voisi olla uteliaita sitä kohtaan.
Näin vahvistat uteliaisuuttasi
Ota selvää mikä tekee sinut uteliaaksi ja raivaa sille tilaa elämässäsi.
Kun koet epävarmuutta ja pelkoa, tarkastele tilannetta tietoisen uteliaasti eri näkökulmista.
Huoma arjen tilanteet, joissa uteliaisuus auttaa sinua oppimaan, innostumaan ja voimaan hyvin.
Introvertit ja ekstrovertit voivat molemmat olla sosiaalisesti taitavia, mutta heillä korostuu usein hieman erilaiset sosiaaliset taidot. Karkeasti ottaen ekstrovertit ovat parempia puhumaan ja introvertit parempia kuuntelemaan. Ekstroverteillä on myös laajemmat tuttavapiirit, kun taas introvertit sijoittavat suhteissaan enemmän laatuun kuin määrään.
Introverttien ja ekstroverttien sosiaaliset erot näkyvät myös nopealiikkeisessä deittimaailmassa, missä introvertit saattavat usein kokea jäävänsä paitsioon. Introverttien usko omiin kykyihinsä houkutella potentiaalisia kumppaneita onkin kyselytutkimuksissa selvästi ekstroverttejä matalampi.
Tässä meille ujoille introverteille deittimaailmaan muutamia vinkkejä, jotka pätevät niin perinteisesti kuin näin digiaikanakin:
1. Älä pyri muuttumaan seurallisemmaksi
Ujo introvertti saattaa usein tuntea painetta muokata itseään ekstrovertimpään suuntaan seurallisuutta arvostavassa kulttuurissamme. Tämä on inhimillistä, mutta ei suositeltavaa. Ensinnäkin tähän sisältyy vaara, että vastapuoli ihastuu johonkin, mitä emme ole. Vielä suurempi tragedia on se, että menetämme näin kaikki ne kumppanit, jotka olisivat pitäneet meistä aitona itsenämme. Lisäksi seurallisen roolin ylläpito vie introvertiltä valtavasti energiaa ja johtaa pitkällä tähtäimellä uupumiseen.
2. Kerro itsestäsi rehellisesti
Olemalla avoimesti oma itsemme ja puhumalla avoimesti itsestämme, karsimme tehokkaasti epäsopivat kumppanit ja houkuttelemme niitä ihmisiä, jotka pitävät aidosta itsestämme. Tämä kannattaa pitää mielessä myös esimerkiksi deittiprofiilin tekovaiheessa, jolloin kannattaa korostaa kaikkia niitä omia kummallisuuksia, jotka tekevät meistä erityisen.
3. Kerro luontaisista tarpeistasi
On myös hyvä kertoa avoimesti luontaisista tarpeistamme. Ujoina introvertteinä arvostamme omaa rauhaa ja viihdymme usein paremmin kotona kuin kaupungilla. Tarvitsemme aikaa muutoksiin sopeutumiseen ja sosiaalisesta kuormituksesta palautumiseen. Lisäksi se, että tarvitsemme omaa tilaa, ei tarkoita, ettemmekö kaipaisi läheisyyttä. Nämä asiat on hyvä ilmaista ajoissa ja suoraan tuntematta syyllisyyttä. Näin teet palveluksen molemmille osapuolille.
4. Muista sosiaaliset vahvuutesi
Seurallisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot. Ujo introvertti on taitava kuuntelija ja sivuun asettuvana kehittynyt usein sosiaalisesti tarkkanäköiseksi. Lisäksi vaikka luottamuksen rakentaminen introvertin kanssa vie aikaa, niin introvertit ovat tutkimusten mukaankin keskimääräistä luotettavampia kumppaneita. He ovat kumppaneina ennustettavia, vakaita ja uskollisia. Sen sijaan, että pyrkisit lunastamaan oman arvosi toisen silmissä muuttumalla seurallisemmaksi, on hyvä ajatella, että toisen on lunastettava sinun luottamuksesi saadakseen sinut kumppanikseen.
5. Älä tuijota liikaa persoonallisuuspiirteitä
Persoonallisuuspiirteet eivät ole kovin hyvä ennustaja ihmisten yhteensopivuudelle. Joskus kaksi samanlaista ihmistä sopii yhteen, joskus vastakohdat vetävät toisia puoleensa ja tasapainottavat toisiaan. Persoonallisuuspiirteitä parempi ennustaja on yhteinen arvomaailma ja keskinäinen kemia. Toimivassa parisuhteessa osataan puhua, ymmärtää ja yhteensovittaa erilaisia luontaisia tarpeita.
Lopuksi on vielä hyvä muistuttaa, että sosiaalinen rohkeus ei ole rohkaistumista joksikin mitä emme ole, vaan sitä, että olemme avoimesti oma itsemme. Tämä on hyvä periaate kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja pätee yhtä lailla myös deittimaailmaan.
Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun perustaja. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille jännittäjillle ja se tarjoaa tutkittua tietoa, yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.
Sitä päivää oli odotettu keltaisen mittanauhan kera jo kuukausia, ellei peräti vuosia. Vihdoin pituus ylsi 140 senttimetriin, joka tarkoitti sitä, että Linnanmäen hurjimpiin laitteisiin irtosi virallinen lupaleima. Kymmenvuotiaan poikani odotuksissa yli muiden nousi uljas vuoristorata Taiga, huvipuiston kruununjalokivi.
Kun mahdollisuus konkretisoitui ja lupa irtosi, kurkisti piilostaan myös jännitys. Mitä pidempään laitteeseen jonottaminen kesti, sitä tiukemmin jännitys jumiutui peloksi, joka lopulta purkautui itkuna.
“Emmä sittenkään uskalla”, kuului epätoivoinen tihrustus lippalakin alta.
Mitään tarvinnut todistaa. Tiesin silti, että kyseessä oli yksi poikani kauan odottamista unelmista, joka nyt kalkkiviivoilla ennen toteutumistaan herätti voimakasta jännitystä. Totesin, ettei ole mitään todellista hätää, mutta saa pelottaa. Annoin poikani tehdä oman ratkaisunsa. Hän empi hetken ja kysyi, voisinko pitää hänestä kiinni laitteen lähtiessä kiitoon.
Kotvasen päästä istahdimme vaunuun. Myönnän, itseänikin jännitti, mutta valitsin luottaa hetkeen. Vain joitain sekunteja ennen kuin Taigan vaunu singahti liikkeelle tartuin poikaani käsivarresta ja nyökkäsin hänelle. Hänen kasvoiltaan paistoi valinta kulkea pelkoa kohti. Sitä ei yleensä tehdä rinta rottingilla vaan hyvin huterin askelin.
Totesin pilke silmäkulmassa “muista hengittää”.
Pelolla ja uteliaisuudella on samat mekanismit
Poikani pelon kohtaaminen ei ole ainoa laatuaan. Molemmat lapseni muokkaavat sisäistä tarinaansa alituiseen. Sitä, mikä on mahdollista ja mihin he pystyvät. Koen yhdeksi tehtäväkseni isänä pitää yllä mahdollisimman turvallista tilaa tällaiseen.
Samalla havahdun kerta toisensa jälkeen siihen, kuinka paljon myös itse kannan mukanani sellaisia itsestäänselvyyksiä, jotka todellisuudessa ovat omia valintojani.
Minä en pysty. En osaa tai uskalla. Olen tällainen.
Jotkut pelot ovat juurtuneet syvälle. Ne saavat voimansa traumatisoivista kokemuksista tai oikeuttavat olemassaolonsa ihmisen kehityksestä jääneillä höyryillä. Näin silloinkin kun mitään pelättävää ei ole. Useimmiten ei ole.
Tiesitkö, että samat ihmiskehon ja mielen mekanismit, jotka tuottavat pelkoa, nostattavat myös jännitystä ja uteliaisuutta? Toisin sanoen, mikä tahansa kiehtova ja jännittävä asia tai tilanne on mahdollista kääntää pelottavaksi.
Usein riittää, että salpaa hengityksen ja puristaa kädet nyrkkiin. Jännittää ja lamaantuu.
Mutta yhtä lailla, pitkälti mikä tahansa pelko on mahdollista kääntää uteliaisuudeksi, jopa intohimoksi siten, että vapauttaa hengityksen ja rentoutuu tietoisesti. Tällöin nyrkit eivät puristu visusiti kiinni vaan aukeavat ammolleen.
Jännittynyt keho ja mieli aistii uhan.
Rentoutunut luottaa mahdollisuuteen.
Hahmoterapian kehittäjä, psykoanalyytikko Fritz Perls toteaa tyhjentävästi “fear is excitement without the breath”.
Muuttuva tarina vapauttaa energiaa
Vielä hetkeksi takaisin Linnanmäen koleaan iltapäivään. Vuoristorata Taigan vaunu singahti vauhtiin. Heti alkajaisiksi se pinkaisi yli kymmenen metrin korkeuteen. Huusin, en tiennyt itseni vai poikani puolesta. Vaunu kiemurteli ylösalaisin ja syöksyi toistuvasti uuteen laskuun. Vauhti tuntui poskipäissä.
Poikani huusi vieressäni. Suusta sinkoili vokaaleja. Pidin hänestä tiukasti kiinni. Käänsin katseeni, jolloin näin huudon tulevan leveästi hymyilevästä suusta. Poikani silmät kiiluivat, unelma oli käynyt toteen. Hän pelkäsi nähdä, mutta uskalsi katsoa.
Pelko pääsi huudon myötä vapaaksi ja synnytti adrenaliinin lailla ryöpsähtelevää energiaa, joka soljui ja pirskahteli nyt vapaana.
Pelko oli osoittautunut katteettomaksi. Sen sitoma energia ryöppysi nyt valtoimenaan riemullisena utelaisuutena.
Tunsin enemmän kuin rahtusen ylpeyttä pojastani. Monet ihmiset kantavat sisäistä kelloa, joka käskee varoa elämää. Jos jotain toivon tähän maailmaan kasvattavani, on se rohkea ja itseensä luottava lapsi.
P.S. Tuon päivän aikana poikani kävi Taigan kyydissä yhteensä kahdeksan kertaa. Niistä kolmesti yksin, sillä isän kunto ei kestänyt viittä kertaa enempää. Pelon sijaan haasteeksi muodostui verenkiertoelimistön säätelyjärjestelmä, jonka toimintakyvyn heikentyminen muistutti lempeästi ikääntymisestä.
Toden totta, (huvipuisto)elämä alkaa possujunasta ja se myös päättyy moiseen.
Olet mitä todennäköisimmin ollut tilanteessa, missä olet joutunut pettymään toiseen henkilöön ja tämän käyttäytymiseen tai sanomisiin. Tilanne on voinut olla myös päinvastainen ja sinuun on petytty. Vuorovaikutuksen kulmasta tässä hyvin mahdollisesti on kyse olettamuksista. Se mitä yksilö todellisuudessa on ja mitä hänen oletetaan olevan ovat kaksi täysin eri asiaa.
Vuorovaikutuksen ja etenkin kuuntelemisen suhteen puhutaan neljästä tyypillisestä virheestä. Näistä yksi hyvin merkittävä on ennakkoasenteet. Jos tai enemmänkin kun meillä on ennakkoasenteita ja olettamuksia toisesta, niin rakentava vuorovaikutus on haastavaa. Toisen lähettämä viesti ei silloin saavu perille ja muovaamme käsitystä toisesta yksilöstä omien asenteiden kautta.
Keskeistä on sen hyväksyminen, että halusimme tai emme, meillä on aina olettamuksia. Kyllä! Ja kuinka hyvin tämän jälkeen olemme valmiita kuulemaan toisen tarinan?
Ja nyt tulee tämän asian suhteen ehkä se kaikista tärkein asia: täysin objektiivinen vuorovaikutus ja kuunteleminen on lähes mahdotonta meille ihmisille. Keskeistä on sen hyväksyminen, että halusimme tai emme, meillä on aina olettamuksia. Kyllä! Ja kuinka hyvin tämän jälkeen olemme valmiita kuulemaan toisen tarinan? Ennakkoasenteilla on myös aikansa ja paikkansa erimerkiksi suojaamaan meitä manipulatiiviselta käytökseltä, mutta taitava ihminen osaa tarvittaessa laittaa sivuun omat olettamuksensa ja haluaa tutustua toiseen yksilöön avoimesti. On valmis joustamaan ennakkoon ajattelemastaan.
Mitä olettamuksella sitten tarkoitetaan? Synonyymejä tälle sanalla ovat esimerkiksi: arvaus, arvelu, otaksuma, luulo tai jokin asia, mikä voisi olla totta. Samalla ollaan myös kontrollin äärellä. Se, että tuntee hallitsevansa tilanteita rakentelemalla syy-seuraussuhteita ja lokeroimalla ihmisiä olettamuksien pohjalta voi antaa turvan tunnetta. Voi olla vaikea elää sen tiedon varassa, ettei tiedä varmaa vastausta tai pysty kategorisoimaan jotakin. Tämä johtaa tarpeeseen laittaa ympärillä olevat ihmiset omassa päässä oleviin selkeäreunaisiin laatikoihin olettamuksien pohjalta.
Ongelma ei niinkään ole siinä, että meillä olisi tietoa liian vähän jostakin asiasta. Paremminkin kyse on olettamuksien paljoudesta ja tämä sumentaa ihmisen.
Toimivissa ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa kyse on halusta asettua ei-tietämisen tilaan. Samalla pystymme vaikuttamaan paremmin siihen, että kuinka suuresti tai enemmänkin vähäisesti meissä väistämättä olevat olettamukset ohjaavat tilannetta. Ongelma ei niinkään ole siinä, että meillä olisi tietoa liian vähän jostakin asiasta. Paremminkin kyse on olettamuksien paljoudesta ja tämä sumentaa ihmisen. Pahimmillaan emme edes halua enää tämän jälkeen ottaa vastaan sitä todellista tietoa jostakin asiasta tai ihmisestä, kun paljot olettamukset ovat vieneet mennessään ja lietsoneet mahdollisesti vahvan tunteen äärelle.
Pettikö joku luottamuksesi käytöksellään vai oliko kyse siitä, että olit olettanut hänen olevan jotakin mitä itse halusit hänen olevan? Et todellisuudessa pety toiseen vaan omaan mielikuvaasi hänestä.
Eli, kun seuraavan kerran petyt jonkun käytökseen tai tekemisiin, olipa se sitten mielestäsi vaikka liian villi tanssi yökerhossa, niin tekikö hän jotakin väärin vai oliko sinulla olettamus siitä, millainen hän on tai hänen tulee olla? Päästään sen äärelle, että pettikö joku luottamuksesi käytöksellään vai oliko kyse siitä, että olit olettanut hänen olevan jotakin mitä itse halusit hänen olevan? Et todellisuudessa pety toiseen vaan omaan mielikuvaasi hänestä. Ja sama toisin päin: sinä et tehnyt mahdollisesti mitään väärää, muiden olettamus sinusta oli vain mahdollisesti virheellinen.
Mielestäni on syytä olla myös ylpeä siitä, että joku jossain aika ajoin pettyy sinuun. Se kertoo samalla myös siitä, että et elä vain sen mukaan, millainen sinun oletetaan olevan. Lopulta kyse on toisen tai yhteisön pettymyksestä ja tämä on itse vastuussa omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Tämä toki niissä rajoissa, että ketään ei tarkoituksella loukata tai kohdella huonosti. Nämä kaksi asiaa on hyvä erottaa toisistaan. Ajan kanssa on mahdollista kasvaa ulos siitä hallitsevasta pelosta, että mitä muut sinulta olettavat. Sitähän sanotaan, että sellainen yksilö on pysäyttämätön.
Harva meistä säilyy ehjänä koko elämäänsä. Ehkä niin ei ole tarkoituskaan. Kohtaamme menetyksiä, sydänsuruja ja sisäisiä myrskyjä. Lopulta juuri ne yhdistävät meitä eniten. Lopulta juuri ne muovaavat meistä meidät ja luovat kauniin kontrastin niille hetkille, jolloin sydän voi huokaista.
Tässä kolme lohdullista runoa sinulle, joka olet joskus mennyt rikki. Juuri siksi taitat valoa niin kauniisti.
Mies päätti kirjoittaa rakkaalleen yhden rakkausrunon joka maanantai. Ota koskettavat runot seurantaan täällä!
Terapeutti ja eroasiantuntija Marika Rosenborgin kirja Luopumisen kauneus tuo lohtua, vahvistusta ja itsetuntemuksen työkaluja elämän muutoksiin.
