Sivu 59 – Hidasta elämää

Kenen tunteisiin virittäydyt? – Jos annat energiaasi rajattomasti muille, poltat itsesi loppuun

Jos toivot, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti, voi hyvin olla, että menet liikaa mukaan muiden tunteisiin oman jaksamisesi kustannuksella.

Mikäli aistit voimakkaasti toisten tunteita ja otat vastuuta niiden helpottamisesta, toimit mallin mukaan, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.

Olet todennäköisesti ollut monta kertaa tilanteessa, josta selviytyminen on vaatinut sinua keskittymään siihen, mitä tunteita muissa nousee ja sopeuttamaan itseäsi niiden mukaisesti.

Jos muovaat itseäsi jatkuvasti toisten tunteiden mukaan, et ennätä tuntea tarpeeksi omia tunteitasi. SIlloin et voi huomata, mitä sinä näissä suhteissa ja tilanteissa tarvitset ja mikä tuntuu sinulle totuudelliselta tavalta toimia.

Tämä johtaa väsymyksen ja turhautumisen kierteeseen, jossa odotat enemmän huomiota tunteillesi ja tarpeillesi ja koet tulevasi jatkuvasti ohitetuksi, kun näin ei tapahdu.

Tunnetason rajat tuovat turvaa suhteisiimme

On inhimillistä ja normaalia haluta turvallisia yhteyksiä, joissa meidänkin tunteemme tulevat tunnustetuiksi ja hyväksytyiksi.

Kun olemme lapsia ja nuoria, turvalliset yhteydet ovat meille jopa välttämättömiä, jotta voimme kasvaa itsestämme ja muista tasapainoisesti huolehtiviksi ja tunnetason rajamme selkeästi tunnistaviksi aikuisiksi.

Jos koitamme saada suhteemme toimimaan keskittymällä aistimaan muiden tunteita ja tarpeita ja vastaamaan niihin niin, että toinen olisi aina tyytyväinen, yritämme usein käsitellä lapsuutemme haastavien suhteiden meihin jättämiä yhteydettömyyden kokemuksia.

Meillä on todennäköisesti ollut elämässämme ihminen tai ihmisiä, joiden kanssa olisimme tarvinneet kokea – ja joiden olisi roolinsa puolesta pitänyt pystyä tarjoamaan meille – turvallisia tunneyhteyksiä, mutta jotka eivät siihen kyenneet.

Siksi olemme kokeneet tulleemme hylätyiksi ja alkaneet uskomaan, että meidän tunnetason tarpeillamme ei ole merkitystä.

Kun vedämme kykymme aistia toisten tunteita yli myös aikuisuuden suhteissamme, toivomme edelleen alitajuisesti saavamme toimivan yhteyden siihen tunnetasolla saavuttamattomaan ihmiseen, jolla oli tärkeä rooli lapsuudessamme.

Uskomme, että jos viimein onnistumme saamaan yhteyden etäiseen henkilöön, jonka energia muistuttaa lapsuutemme haastavaa suhdetta, hankalien kokemustemme jäänteenä meissä oleva kipu helpottaa.

Tästä mahdottoman onnistumisen hakemisesta voi syntyä kierre, jossa kohtaamme tunnetasolla saavuttamattomia, oman hankalan olonsa kanssa kamppailevia henkilöitä kerta toisensa jälkeen.

Yritämme muodostaa heihin vakaita tunneyhteyksiä hinnalla millä hyvänsä. Samalla hylkäämme itsemme ja ohitamme omat tunteemme ja tarpeemme. Haemme tunnustusta tunnekokemuksillemme ihmisiltä, jotka eivät voi sitä meille antaa.

Kunnes opettelemme vetämään selkeät tunnetason rajat sen välille, mikä kuuluu meidän vastuullemme ja mikä ei.

Miltä sinusta tuntuu?

Koska suhteet, joissa vedämme empatian erityisen överiksi, ovat yhtä energeettistä vuoristorataa, on hyvä olla hereillä sille, miltä sinusta tuntuu.

Kun yhteytesi itseesi alkaa kadota, esitä itsellesi ainakin seuraavat kysymykset:

Olenko virittäytynyt enemmän toisen tunne-energioihin kuin omiini?
Haenko häneltä tunnustusta omasta arvostani?
Annanko toiselle energiaani rajattomasti?
Tunnistanko tunnetason rajani?
Voinko hidastaa energiani avaamista toiselle ja tarkastella tilannetta rauhassa, olipa kyseessä parisuhde, työkaveri, esihenkilö tai jokin muu tuttavuus?
Miltä minusta tuntuu? Mitä minä tarvitsen?

Voimakkaasti empaattiselle, jonka selviytymiskeinona on ollut keskittyä ensisijaisesti muihin, tilan tekeminen itselle voi tuntua isolta riskiltä. Silti se kannattaa.

On äärimmäisen vapauttavaa antaa itsensä olla olematta jatkuvasti virittäytyneenä muiden tunteisiin ja ottamatta niiden muuttamista ”paremmiksi” omalle vastuulle.

Kun kasvamme ulos yli vedetystä vastuusta toisten tunteista, voimme muodostaa yhteyksiä ja suhteita uudelta pohjalta, jota eivät enää määrittele lapsuuden kuormittavat kiintymysmallit ja selviytymiskeinot.

Sen sijaan, että kasvu tapahtuisi suhteissa toistuvan kivun ja niistä palautumisen kautta, ne syntyvätkin myönteisemmistä aineksista. Näitä ovat esimerkiksi vastavuoroisen jakamisen ja vapaasti virtaavan rakkauden kulttuuri, jossa kaikki ottavat vastuun tunteistaan ja tarpeistaan ja tukevat toisiaan.

Jotta voimme valita suhteita, joissa tulemme nähdyiksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi kaikkine tunteinemme, tarpeinemme ja ominaisuuksinemme, meidän täytyy sallia itsemme tulla näkyväksi myös itsellemme. Siksi on tärkeää, että ohjaamme valokeilan myös omiin tarpeisiimme ja vastaamme niihin myös itse.

Jos haluat oppia tunnistamaan tunnetason tarpeesi ja rajasi paremmin, tule mukaan suositulle verkkokurssille: Miten lopetat överiempatian – Käännä haastavat suhteet herkkyytesi voimaksi!

Kurssi alkaa 13.3. ja kestää neljä viikkoa.

> Lue lisää ja ilmoittaudu täällä

Kun toinen loukkaa – 3 tapaa reagoida, joista 2 voivat olla vahingollisia

Kun toinen loukkaa eli kun koemme tulevamme loukatuksi, meillä on useampi mahdollinen tapa reagoida, joista kaksi voivat olla vahingollisia joko itsellemme tai muille.

Samalla mitalla takaisin

Kun meihin sattuu, nopein reaktio voi olla hyökkäävä puolustus. Kun toinen hyökkää, hyökkäämme takaisin. Annamme samalla mitalla, jotta vaaka saadaan tasaan. Useissa yhteyksissä olemme oppineet korrekteiksi, jolloin annamme sitten samalla mitalla takaisin selän takana. Läheisissä suhteissa reaktio saattaa kuitenkin päästä valloilleen. Samoin netissä.

Tunteeseen reagoiminen saattaa hetkellisesti helpottaa oloa mutta jäädä kuitenkin kalvamaan mieleen ja kehoon. Se myös vahingoittaa ihmissuhteita.

”Ei tunnu missään”

Moni sanoo, ettei välitä. Tai että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Ja kuitenkin sanojen takana, syvällä sisimmässä, loukkaus tuntuu. Loukkaus ei ole loukkaus, jos se ei tunnu.

Sisään painetut kokemukset ja tunteet alkavat kertyä ja painaa. Jos niitä ei edes myönnä itselleen, yhteys omiin tunteisiin ja itseen katkeaa.

Oman tunteen kommunikointi

Kun toinen loukkaa, kannattaa se sanoa ääneen. Ei huutaa vastasolvauksia vaan sanoa vaikka että ”minusta tuntuu pahalta tuo, mitä sanoit”. Kun kertoo omista tunteistaan, toinen ei voi sanoa, että se on väärin. Jos mahdollista, voi jatkaa: ”Minua loukkasi tuo, mitä sanoit, koska se osui kipeään kohtaan. Sellaiseen kohtaan, jonka kanssa olen kipuillut pitkään.”

Kun kuulet itsesi kertovan, miltä sinusta tuntuu, sinä itsekin alat kuulla, että kokemuksesi on totta. Se on tärkeä. Se tulee keskusteltavaksi ja ymmärrettäväksi. Parhaassa tapauksessa ääneen sanottua kokemusta voi pohtia yhdessä toisen ihmisen kanssa, kun se on tuotu esiin.

Näin tuet lastasi, jos toinen vanhempi toimii narsistisesti – 16 konkreettista keinoa

Moni vanhempi pohtii voiko lapsen kanssa puhua toisen vanhemman narsistisesta toiminnasta. Kannustan puhumaan, kunhan asiasta puhutaan aina lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden.

Narsismia ei tarvitse nostaa terminä esiin, mutta tapahtumista voi puhua rohkeasti sellaisena, kuin aikuinen ja lapsi ovat tapahtumat kokeneet.

Vaikka lapsi ei olisi vielä kysynyt tai puhunut vaikeista tapahtumista, on hän melko varmasti jo tehnyt paljon omia havaintojaan.

On oikeastaan turha edes ajatella, ettei lapsi huomaisi tai tiedostaisi tai vaikuttuisi jollain tapaa narsistisen vanhemman toiminnasta. Lapset ovat itse sanoittaneet, perheväkivalta/lähisuhdeväkivalta tutkimuksissa yllättävänkin tarkasti sen mitä kotona tapahtuu, vaikka vanhemmat ovat esimerkiksi luulleet lasten nukkuvan.

Aikuisen sanottaessa tapahtuneita lapsi oppii paremmin kuvaamaan omia kokemuksia, ajatuksia ja tunteita, josta luonnollisesti on hänelle hyötyä myös tulevaisuudessa.

Lapsen jäädessä yksin vaikeiden tapahtumien, ajatusten ja tunteiden kanssa, on hyvin mahdollista, että lapsen mielikuvitus alkaa luomaan omia päätelmiä tapahtumien kulusta, sekä syistä ja seurauksista.

Lapset hakevat syitä usein itsestä käsin ja voivat siten herkästi syyttää itseään esimerkiksi vanhempien välisistä riidoista. Tämä voi aiheuttaa lapsessa suurta ahdistusta ja epävarmuutta.

16 keinoa lapsen tukemiseen

Ensinnäkin: pysy rauhallisena, vain rauhallinen voi rauhoittaa.
Valitse keskusteluun rauhallinen ja mukava hetki.
Älä painosta lasta puhumaan.
Jos lapsella on vaikea puhua, anna hänelle tilaisuuksia puhua ja anna lapsen valita hetki.
Vahvista lapsen turvallisuuden tunnetta kaikin keinoin. Kerro, että hän on turvassa kanssasi.
Kerro faktat tapahtuneesta. Valitse sanasi huomioiden lapsen ikä- ja kehitystaso.
Vältä haukkumasta lapsen toista vanhempaa, kerro maailmassa olevan paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja.
Jos lapsi tai sinä olet kokenut vääryyttä lapsen nähden kerro, että tapahtunut oli värin eikä niin saa kodella ketään.
Perustele miksi tapahtunut oli väärin ja miten asia olisi mennyt, jos se olisi mennyt hyvin ja oikein.
Pahoittele tapahtunutta ja kerro, että teet kaikkesi, ettei tilanne toistu.
Kerro oma näkökulmasi asiaan ja perustele mielipiteesi.
Kerro, ettei tapahtunut ollut lapsen syytä.
Kysy keskustelun jälkeen lapsen omaa mielipidettä asiaan ja ota vastaan myös kritiikki. Näin tuet lapsen oman ajattelun kehittymistä.
Kuuntele, ole läsnä ja anna lapsen näyttää vaikeatkin tunteensa.
Kerro lapselle, että hän on turvassa ja häntä rakastetaan ja hän on riittävä omana itsenään.
Kannusta ja tue lasta ja kerro, että sinulle voi aina kertoa mitä tahansa.

Luota itseesi vanhempana. Sinä tunnet parhaiten lapsesi ja tiedät mitä hän pystyy vastaanottamaan.

Luota kykyysi sanoittaa tapahtuneet, jolloin annat hyvin mahdollisesti lapsellekin sanat siihen, mitä hänkin on kokenut ja nähnyt.

Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita, sekä terapeuttista apua ja tukea vaikeista kokemuksista selviytymisen tueksi kirjassani: Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä

Tunnekuorma periytyy suvussa, kunnes joku suostuu kohtaamaan ongelmat – Nämä kolme kipukohtaa ovat tuttuja monessa perheessä

Tunnekuorma voi periytyä vanhemmilta lapsille monista syistä.

Monia koskettava ilmiö on äitihaava. Sillä tarkoitetaan erityisesti äideiltä tyttäreille siirtyviä kipukohtia, haastavia tunnetottumuksia ja rajoittavia uskomuksia.

Epätasa-arvoisessa maailmassa naiset ovat pitkään kokeneet arvottomuutta ja riittämättömyyttä. He ovat joutuneet tukahduttamaan tunteitaan, tarpeitaan ja unelmiaan, koska naisten asema on ollut miehiin verrattuna alisteinen. Heillä ei ole ollut mahdollisuuksia toteuttaa ja ilmaista itseään kuin rajallisesti.

Äitihaava kuvaa, miten naiset usein tiedostamattaan siirtävät tyttärille sitä kipua, jota eivät ole itse osanneet käsitellä.

Äitihaava voi ilmentyä muun muassa seuraavina kipukohtina:

1. Tunnetason yhteys tyttäreen jää syntymättä.

Äiti ei todennäköisesti ole itse lapsena saanut oppia tunnetaitoihin tai lupaa tunteiden ilmaisuun. Hän on joutunut ohittamaan sisäisen kokemuksensa ja kasvattamaan vahvan suojakuoren selviytyäkseen.

Erilaisten tunteiden kohtaaminen voi siksi olla äidille vaikeaa, jopa mahdotonta. Siksi hänen on vaikea kohdata tyttärensä erilaisia tunteita. Tytär saattaa kokea, että äitiin on vaikea saada aitoa tunnetason yhteyttä. Suhde jää etäiseksi ja asialliseksi, jopa viileäksi.

2. Äidin on vaikea ottaa vastaan mitään, mitä hän todella tarvitsisi.

Suojakuoren ja arvottomuuden tunteen vuoksi äidin on vaikea vastaanottaa mitään hyvää. Hän ei ole tottunut siihen ajatukseen, että ansaitsisi tukea, hyväksyntää tai nautintoa. Suojakuoren sisällä on emotionaalinen tyhjiö, joka on syntynyt vaille jäämisen kokemuksesta lapsena.

Äiti on kuitenkin tarvitseva: hänessä elää vahvasti se pieni tyttö, jonka tarpeet eivät tulleet huomioiduksi. Hän kaipaa tyttäreltään emotionaalista ravintoa, jota hän ei omalta äidiltään saanut. Siksi hän saattaa loputtomiin pyytää tyttäreltä tukea, mutta suojakuorensa taakse hän ei silti pysty aidosti vastaanottamaan sitä, mitä tytär yrittää hänelle antaa. Tyttären voimat ehtyvät, mutta äidin tyhjiö ei kuitenkaan täyty.

3. Unelmien tukahduttaminen tekee katkeraksi.

Sitä mukaa kun kulttuuri muuttuu ja normit vapautuvat, uudet asiat tulevat mahdolliseksi naisille. Se, mitä tytär elämässään uskaltaa ja mikä hänelle on mahdollista, saattaa alitajuisesti heijastella äidille unelmia, joita hän itse ei uskaltanut unelmoida, sekä mahdollisuuksia, jotka hänelle eivät avautuneet. Tytär ei suostu enää ahtautumaan niihin normeihin, joita edelliselle polvelle on opetettu.

Tämä voi herättää äidissä kiukkua tai katkeruutta. Hänen voi olla vaikeaa kannustaa tytärtään aidosti. Vaikka hän järjellä ajatellen haluaa tyttärelleen hyvää, haudatut tunnekerrokset tulevat todennäköisesti läpi vähintäänkin rivien väleissä kyseenalaistamisena tai mitätöintinä.

Kuulostaako tutulta? Lue lisää Katri Syvärisen kirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.

Luonnossa huomaan, että ei ole hätää – Kun tuntuu, ettet ehdi tai jaksa ottaa aikaa itsellesi, kokeile tätä

Arjen puuhat imaisevat helposti mukanaan. Väsyttää, kiukuttaa ja turhauttaa. Elämä voi olla viikonlopusta toiseen selviytymistä, pitkien lomien ja vapauden tunteen odottelua. Vapauden tunne ei kuitenkaan välttämättä tulekaan tai se on ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Vuosia jatkuessaan suorituskeskeinen arki vie helposti mukanaan, ja arjen kauneutta voi olla vaikea havaita.

Elämä koostuu kuitenkin pääosin arjesta, arkisista puuhista ja niiden ihmettelystä. Jos jokainen hetki on suorittamista, voi moni kaunis arjen hetki jäädä huomaamatta.

Olen jo vuosia sitten päättänyt, että ulkoilen joka päivä. Menen luontoon ihmettelemään sen ääniä, värejä ja kauneutta. Olen jo vuosia sitten myös huomannut, kuinka se maadoittaa minut hetkeen, sen päivän iloisiin ja kauniisiin asioihin. Vaikka elämän palaset olisivat pois paikoiltaan, suru tai ahdistus viikoissa läsnä, hetki luonnossa palauttaa minut siihen hyvään, mitä minulla elämässä juuri silloin on. Huomaan, että ei ole hätää.

Suomen henkeäsalpaavan puhdas ja kaunis luonto pysäyttää miettimään, mistä kaikesta voikaan olla kiitollinen. Puiden ja kasvien seassa ei tarvitse ajatella tekemättä jääneitä asioita tai huomisen aikatauluja. Voi hengittää ja juurruttaa itsensä hetkeksi osaksi tuota kauneutta.

Vesisateen rankka ropina, hitaasti taivaalta leijailevat pienet lumihiutaletähdet sekä auringon heijastamat valot ja varjot pysäyttävät kiireen keskellä tähän hetkeen aistimaan arjen rauhaa, joka ympärillämme vallitsee jatkuvasti, vaikka omassa kuplassamme emme sitä aina havaitse.

Metsän lukuisiin vihreän sävyihin huomion kiinnittäminen auttaa havaitsemaan myös arjen kauniit sävyt, pienet onnellisuuden hetket. Lumen valkea keveys keventää myös omaa olotilaa. Kauniit vuosien saatossa muovautuneet yksityiskohdat maastossa muistuttavat luonnon voimasta. Vuodenaikojen mukanaan tuomat ympäristön muutokset muuttavat myös arkista elämäämme, elämme pohjimmiltamme aina luonnon rytmissä.

Kun eniten tuntuu, että et ehdi tai jaksa ottaa aikaa itsellesi, lähde ulos ja käännä katseesi ympäristöön — käännä huomiosi pois itsestäsi ja elämästäsi. Ehkä huomaat, että hengitys helpottuu hetkeksi. Ehkä havaitset, että siinä hetkessä kehon valtaa kiitollisuus, onni tai vaikka vain pieni, mutta sitäkin tärkeämpi ilon pilkahdus.

Vietätkö sinä riittävästi aikaa luonnossa?

Tunnetko olosi huteraksi, jos toisella on hankala olo? – Miten voit olla turvassa empaattisessa kehossasi

Koetko, että on sinun tehtäväsi olla jatkuvasti virittyneenä toisten tunteisiin ja tunneilmapiireihin ja helpottaa, harmonisoida ja ”ratkaista” niitä?

Jos aistit vahvasti toisten tunteita ja se saa sinut tuntemaan itsesi voimattomaksi, on mahdollista, että vedät empatian överiksi. Silloin olet jatkuvassa valmiustilassa reagoimaan siihen, mitä tunteita muissa nousee.

Tämä koskee erityisesti toisten vaikeita ja raskaita tunteita, jotka heittävät sinutkin pois tasapainosta.

Silloin sopeutat ilmaisuasi ja toimintaasi niin, että muiden hankala olo helpottaisi ja tunneilmapiiri tasaantuisi. Kun toimit näin, otat vastuullesi muiden raskaita tunteita ja niiden “parantamista” tavalla, joka ei sinulle kuulu.

Kun sinun ja muiden tunteiden välillä ei tunnu olevan mitään rajoja ja tulet tempaistuksi mukaan toisten tunteisiin ilman, että voit tehdä sille mitään, elämä voi olla raskasta. Tässä jatkuvassa tunne-energian ristitulessa totaalinen eristäytyminen muusta maailmasta voi vaikuttaa ainoalta mahdolliselta ratkaisulta.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse kääntää voimakasta empatiakykyäsi pois päältä tai sulkeutua neljän seinän sisään, jotta voisit voida hyvin ja sinulla jäisi energiaa myös itsellesi.

Turvassa empaattisessa kehossasi

Toisten hankalien tunteiden ja ympäröivien tunneilmapiirien jatkuva helpottaminen on selviytymiskeino, jonka olet omaksunut todennäköisesti jo lapsuudessasi.

Jos olet joutunut olemaan koko ajan hereillä sille, mitä tunteita toisissa nousee ja sopeuttamaan toimintaasi niiden mukaisesti, on ymmärrettävää, että sinun on vaikeaa erottaa toisten tunteita omistasi.

Tunne-energeettiset rajasi ovat hämärtyneet tai niitä ei ole päässyt muodostumaan ollenkaan. Siksi sinulla ei saata olla riittävästi tilaa tuntea omia tunteitasi. Ehkä jopa pelkäät tuntea, miltä sinusta tuntuu, koska se veisi sinut pois siitä valmiustilasta, jossa sinun täytyy olla muiden tunteiden helpottamista varten.

Jotta voit harjoitella tunnistamaan, missä tunnetason rajasi menevät, on tärkeää, että siirryt jatkuvassa valmiudessa olemisesta enemmän omaan keholliseen keskukseesi.

Se auttaa sinua vahvistamaan kokemusta, että olet turvassa ja rauhassa empaattisessa kehossasi.

Samalla otat vastuun omasta hyvinvoinnistasi ja kasvustasi tavalla, joka auttaa sinua tasapainottamaan sitä, miten käytät empatiakykyäsi ja vastaat sen kautta aistimaasi tietoon muiden tunteista.

Voit alkaa vanhemmaksi itsellesi

Kun otamme vastuun hyvinvoinnistamme ja kasvustamme, ryhdymme vanhemmaksi sisäiselle lapsellemme. Se tarkoittaa, että tuemme sisäisen lapsemme kypsymistä kohti aikuisuutta tunnetasolla.

Sisäinen lapsemme on se osa meistä, joka on jäänyt jumiin lapsuutemme vaikeisiin kokemuksiin. Koska emme ole saaneet tunteidemme kokemiseen riittävästi turvallista tukea ja tilaa, kasvumme tunnetasolla eheäksi aikuiseksi on jäänyt kesken.

Näihin ohitetuksi ja hylätyksi tulemisen kokemuksiin liittyvät, läpi elämättömät tunne-energiat pitävät meitä kiinni överiempaattisen toiminnan kierteessä.

Överiempaattisina yritämme ratkaista täyttymättömiä tunnetason tarpeitamme ja vahvistaa yhteyttä itseemme korjaamalla ja parantamalla toisten tunnehaavoja. Ryhdymme siis hoivaamaan toisten sisäisiä lapsia, jotta tulisimme itse nähdyiksi, kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Näin yritämme tehdä aikuisiän suhteissamme toisista niitä aikuisia, joita olisimme tarvinneet, kun olimme lapsia.

Olen monesti jatkanut huomion ja ajan antamista ihmiselle, joka on jo kertaalleen näyttänyt, ettei hän halua jakaa arvon, turvan ja rakkauden taajuuksia kanssani. Koska minun on ollut niin vaikeaa hyväksyä, että tämäkään suhde ei mene niin kuin olisin toivonut, olen jatkanut sitä, vaikka arvon ja turvan tuntoni ovat horjuneet.

Kun olen kääntänyt huomioni itseeni ja kuunnellut sisäisen lapseni tarpeita, olen voinut jatkaa kasvuani tunnetasolla siitä, mihin se aikoinaan pysähtyi. Nyt aikuisiällä, sisäinen lapseni on viimein voinut kokea sivuuttamansa hankalat tunteet ja vapauttaa niiden lataukset kehostani turvallisella tuellani.

Näin minulle on avautunut tilaa ilmaista myös sitä vilpitöntä iloa, leikkisyyttä ja luovuuden virtaa, joka on meidän jokaisen sisäiselle lapselle ominaista.

Jos haluat irtautua överiempatiasta, kutsun sinut mukaan Miten lopetat överiempatian – Käännä haastavat suhteet herkkyytesi voimaksi -verkkokurssilleni.

Saat kurssilla testatusti toimivat työkalut ja tuen, joilla löydät kehollisen keskuksesi, teet tilaa kaikille tunteillesi ja koet turvaa itsessäsi, vaikka ympärilläsi myllertäisi. Kurssi alkaa 13.3. ja kestää neljä viikkoa.

> Lue lisää kurssista ja tule mukaan täältä!

Kaipaako sisäinen lapsesi turvaa ja hyväksyntää? – Aikuisena voimme kohdata meissä sen, mikä on jäänyt joskus kohtaamatta

Sinä olet minussa. Sinä olet nähnyt ja kokenut kaiken. Sinä opit mikä on rakkautta, mistä löytyy turvaa ja keneen voi tukeutua. Sinä rakensit tavat selviytyä tästä elämästä parhaalla mahdollisella tavalla.

Minä aikuinen olen välillä hämmentynyt kun kohtaan sinut itsessäni. en aina ymmärrä miten sinä olet asiat, tapahtumat, muut ihmiset ottanut. Se mikä minulle aikuisena järjellä ajateltuna olisi jotenkin ymmärrettävää, sitä se ei sinulle ollut. En aina ymmärrä tätä ristiriitaa. Anna anteeksi se, että ajattelen aikuisen järjellä, enkä ota huomioon, että lapsi kokee asiat aivan toisin.

Herkistyn kun ajattelen sinua. Näen suuret silmäsi, jotka katsoivat maailmaa uteliaina ja ihmetellen. Silitän mielessäni hiuksiasi. Otan sinut ajatuksissani syliini. Halaan. Minä tahdon nähdä ja tuntea asiat, ihmiset, kokemukset sinun silmilläsi.

Minä tahdon nähdä ja kuulla sinut

Olet paljon kantaja. Näen herkkyytesi ja sielusi kauneuden. Näen viisautesi. Lapsella on enemmän viisautta kuin aikuisena käsitänkään. Olet paljon kokenut, paljon nähnyt ja tuntenut.

Tunnen pelkosi ja turvattomuutesi. Näen kyyneleesi. Näen sen miten olet tuntenut yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta vaikka ympärilläsi on aina ollut ihmisiä.

Näen ja tunnen miten sinua on satutettu. Näen ja tunnen miten sinua on rakastettu. Ei aina tavoilla, jotka olisivat vastanneet sinun tarpeisiisi. Olet ollut herkkyytesi kanssa yksin. Olet piilottanut kyyneleesi. Nieleskellyt kurkkuusi nousevaa palaa. Olet tärissyt hiljaa, sisäisesti. Näen miten olet pyrkinyt peittämään kyyneleesi.

Sinä et ole tehnyt mitään väärää

Olet viisas. Olet reagoinut juuri niin kuin on kuulunut. Olet reagoinut ympäristöön, tilanteisiin ja muihin ihmisiin, sanoihin ja hiljaisuuten juuri niin kuin on kuulunut. Sinä pieni lapsi et ole tehnyt mitään väärin.

Välillä tunnistan kuinka sinä, minussa elävä sisäinen lapseni, minä pienenä, tulet esiin. Ilmaiset tunteesi, vaillejäämisesi, turvattomuutesi. Huudat, vetäydyt, olet hiljaa, otat etäisyyttä, epäilet, luotat, turvaudut. Anteeksi kun en aina huomaa sinua ja anna sinulle sitä mitä tarvitset. Anna anteeksi, että jätän sinut huomiotta.

En osaa olla aina sinua varten. Antaa sinulle turvaa, rakkautta, aikuista jota vaille olet jäänyt. Joskus minä oletan, että on olemassa joku muu aikuinen joka hoitaa sinua. Oletan, että joku toinen aikuinen on vastuussa sinusta minussa. Nyt ymmärrän, että minä olen sinusta, sisäisestä lapsestani vastuussa. Minä voin antaa sinulle turvaa, lohdutusta, ympäristön, ihmisen, aikuisen, jota olisit tarvinnut.

On välillä vaikeaa olla turvallinen aikuinen

Välillä tunnen vaativuuden, vastuun painon. Nämä lamauttavat minut enkä osaa silloin olla sinulle, pienelle lapselle minussa, se mitä tarvitsisit, aikuinen. Turvallinen aikuinen. Silloin sinun ei tarvitsisi kokea turvattomuutta, yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta. Välillä myös mietin osaanko tunnistaa tarpeitasi.

Tarvitsetko halauksen?

Yhteyttä?

Aikaa?

Tarvitsetko joutenoloa, pysähtymistä?

Hiljaisuudessa ja levollisuudessa kuulen sinut selvimmin. Väsyneenä, rasittuneena, stressaantuneena ja kiireessä äänesi on vaativa. Silloin ohitan sinut. Anteeksi. Minulla on aikuisena kaikkea tärkeämpää.

Minä olen nyt vastuussa sinusta, hyvinvoinnistasi. Välillä keskityn hoitamaan vain muita. Silloin unohdan sinut. Silloin ärsyynnyn jos vaadit. Kiitos kun jaksat ilmestyä. Kiitos kun vaadit huomiotani.

Haluaisin muistaa sinut useammin kaikessa mitä teen tai kun vain olen. Sinä olet minulle rakas. Sinä olet minulle tärkeä. Sinä pieni ihana lapsi minussa.

Lupaan olla sinun puolellasi

Otan sinua nyt kädestä kiinni. Silitän poskeasi. Katson syvälle silmiisi. Lupaan rakastaa sinua. Lupaan olla sinulle turva. Olla lähellä kun pelottaa. Lupaan pitää puoliasi. Kuulla sinua ja nähdä sinut.

Sinä viisas, ihana pieni ihminen. Minä rakastan sinua kaikella rakkaudellani. Pidän kädestäsi hellästi. Silittelen sinua sylissäni. Minä olen sinun vanhempasi, aikuisesi. Sinun turvasi. Kannan sinua minussa hellyydellä. Minä näen sinut.

Suru ja ilo voivat olla olemassa rinnakkain – Ikävä ei välttämättä katoa koskaan, mutta se ei tarkoita, ettei voisi olla myös onnellinen

Istun lukemassa uutta tutkimusta onnellisuudesta. Melko onnellista. Paitsi että kyyneleet valuvat pitkin poskiani ja suuri kaipaus viiltää sydäntäni. Ikävä iski jälleen yllättäen. Pieni suloinen poikani, jota en saanut pitää.

Eivät ikävä, kaipaus ja suru ole koskaan täysin poissa. Aina välillä ne kuitenkin ovat kuin tasainen aallokko taustalla. Ne keikuttavat vähän, mutta pinnalla pysyminen ei vaadi valtavaa ponnistelua. Sitten ilman ennakkovaroitusta iskee viiltävän kaipauksen hyökyaalto, joka hukuttaa alleen. Sitä vastaan en pysty taistelemaan. On vain antauduttava surun voimalle ja luotettava siihen, että pääsee vielä takaisin pinnalle.

Jotenkin tämä ironia, onnellisuuden tutkiminen ja samanaikainen suru, muistutti taas siitä, mitä onnellisuus todella on tai ei ole. Onnellisuus on luottamusta siihen, että elämä kantaa. Se on tunne siitä, että kaikesta huolimatta elämä voi olla hyvää. Onnellisuus on ilon hetkiä, hyvän ja kauniin näkemistä kaiken keskellä.

Joskus virheellisesti ajattelemme, että onnellisuus on mahdollista vain silloin, kun kaikki on hyvin. Jos kuitenkin siirrämme onnen ja ilon odottamaan jotain taianomaista hetkeä, jolloin elämä olisi pelkkää auringonpaistetta ja lintujen laulua, voimme joutua odottamaan koko elämämme – sellaista ei hetkeä ei ehkä tule koskaan. Kaikki tuska ei pääty. Kaikki ikävä ei haihdu. Joskus kärsimys kulkee rinnallamme, minne tahansa kuljemmekin.

Onnen ja ilon tunteminen ei kuitenkaan tarkoita surun ja kärsimyksen puuttumista. Se on ennemminkin surun, tuskan ja ikävän hyväksymistä ja päätös valita sen rinnalle myös se, mikä on hyvää ja kaunista. Meidän ei tarvitse valita joko iloa tai surua. Onnellisuus on surun ja ilon yhteiseloa, niiden kulkemista rinnakkain. Kummallekin on mahdollisuus. Molemmille on tilaa.

Juuri nyt kaipaus sattuu syvältä. Mutta samalla tunnen suurta iloa ja onnea niin monista asioista elämässäni. Kaiken surun keskellä olen kuitenkin onnellinen.

Ja olen onnellinen, että voin olla onnellinen.

Miten olla rohkeasti rehellinen muita rikkomatta?

Vaikka vakaasti uskon, että maailma on muuttumassa parempaan suuntaan, on silti havaittavissa valtavaa kahtia jakautuneisuutta. Vaikka maailmassa on tavallaan on tilaa kaikenlaisille mielipiteille ja olemisen muodoille, silti mustavalkoisuus ja tiettyihin leireihin asettuminen on väkevää. Samaan aikaan vilpitön rehellisyys on uppoutunut mielen osoittamisen alle ja siihen, että koemme, että miten vaan voi toimia ja mitä vaan voi sanoa, koska onhan meillä vapaus ajatella ja tehdä mitä haluamme. Yksilön oikeudet usein tallovat alleen yhteisöllisen hyvän.

Tässä maailman tilanteessa ja ajassa se on toki inhimillistä, että lempeä ja kunnioittava vuorovaikutus unohtuu, kun turhautuminen ja pelko omasta ja läheisten tulevaisuudesta on käsinkosketeltavaa. Erityisesti tämä näkyy lapsissa, nuorissa ja nuorissa aikuisissa. Voisimmeko löytää tapoja olla rehellisiä hieman rakentavammin ja niin, että kaikki osapuolet poistuisivat vuorovaikutustilanteista ennemminkin ehjempänä kuin erillisimpinä?

Jokaisella meillä on inhimillinen tarve tulla kuuluuksi ja nähdyksi

Kun käytämme oikeuttamme sanoa ja tehdä mitä vaan, tuo perustarpeemme ei tyydyty, jos emme osaa toimia kunnioittavasti. Mitä kärkevämmin itseämme ilmaisemme, sitä varmemmin vastaanottajalla menee vastaanotin kiinni. Aika usein tavoite on saada toinen käännytettyä itsensä puolelle, ei luoda vuorovaikutusta. Haluamme tulla kuulluksi ja toistuvasti koemmekin hylkäämisen. Jos käännämme näissä hetkissä ajatuksemme yhteiseen ja vilpittömään yhteyden luomiseen toiseen ihmiseen, yhteiseen jonkunlaiseen eheytymiseen ja tasavertaiseen olemiseen, saamme lähes poikkeuksetta kokemuksen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Molempien osapuolien osalta. On siis ehdottoman hienoa, että meiltä löytyy erilaisia tapoja ajatella, olla ja elää, kyse on enemmän siitä, miten antaisimme rehellisesti kaikille tilan olla juuri sitä mitä ovat.

Yhteistä meille kaikille on se, että tarvitsemme toisia ihmisiä ja yhteyden kokemusta, jotta voimme kokea merkityksellisyyttä ja syvää onnellisuutta. Itsetuntemus ja onnellisuus itsessä on toki äärimmäisen tärkeitä, mutta jos yhteys toisiin puuttuu, jää omakin onni jotenkin torsoksi. Miten voisimme olla rehellisiä omia itsejämme niin, että samaan aikaan rakennamme yhteyttä tosiin? Niihinkin, jotka ovat erilaisia, kuin me itse olemme. Että pystyisimme kohtamaan muut uteliaana ja rehellisesti avoimena. Toteamaan että ”Onpa mielenkiintoinen näkökulma, enpä ole tullut ajatelleeksi tuota”. Että voisi antaa eri näkökulmien laskeutua itsessään johonkin ennen kuin on mitään mieltä kuulemastaan tai näkemästään. Ja että vielä pohtisi, mistä oma ajatus asiasta kumpuaa ja miksi se ilmentyy juuri kuten ilmentyy.

Ei ole tarvetta olla oikeassa eikä löytää oikeaa vastausta

Itse olen aika filosofimainen luonteeltani ja se on loiventanut aika paljon tarvetta olla kärkkäästi jotain mieltä. Vahvoja näkemyksiä minulta toki löytyy ja mielelläni sparrailen niitä kenen tahansa kanssa. Usein haen sparrikaveireita sieltä, missä aivokemiani ja ajatukseni menevät mahdollisimman sekaisin, jotta saan ravisteltua itsestäni parhaimman näkemyksen. Olen luontaisesti kysellyt paljon ja osallistunut keskusteluun omilla ajatuksillani. Minulla ei ole tarvetta olla oikeassa eikä löytää oikeaa vastausta. Olen altistanut itseäni tietoisesti hyvinkin erilaisille ympäristöille ja ihmisille, näkemyksille ja kokemuksille. Koen, että se on ollut valtava rikkaus ja auttanut minua päivä päivältä rehellisemmäksi itseni suhteen sekä itselle, että kaikille ympärilläni. On saanut todellakin pohtia syvästi, mitä mieltä itse milloinkin ja mistäkin on.

Oma oivallukseni lähes viidentoista vuoden itsetutkiskelun matkalla on se, että jos uskaltautuu kohtamaan jokaisen hetken kuin pieni lapsi, rehellisyys on vaivatonta ja eheyttävää. Tämä vaatii odotusten ja oletusten riisumista ja sitä, ettei käsikirjoita vuorovaikutustilanteita etukäteen. Harjoittelu on vaatinut vuosia ja se on ollut niin palkitsevaa, että olen halunnut sukeltaa hetki hetkeltä syvemmälle tähän lapsenomaiseen olemisen muotoon – rehellisyyteen. Epävarmuudensitokykyni on huomaamatta kehittynyt niin vahvaksi, että tajusin sen vasta kun ympärillä ihmiset alkoivat sitä ihmetellä. Mitä suurempia haasteita ja hulluutta, sitä uteliaammaksi tulen.

Tunteet kumpuavat aina sisäisestä maailmasta

Se, että rehellisyys on tuonut minulle syvän läsnäolon tunteen omassa itsessäni ja elämässäni, ei tarkoita sitä, etten kokisi enää epämukavia ja ajoittain lamauttaviakin tunteita. Niistäkin olen oppinut rehellisesti nauttimaan ja katsomaan noissa kipeissä hetkissä, mikä on todellinen syy tunteille. Se ei koskaan ole mikään, mitä ulkopuolellani tapahtuu vaan tunteet kumpuavat aina sisäisestä maailmastani. Kun uskaltautuu rehellisesti katsoa itseään näin, tulee myös tunne, että minä voin tehdä jotain, jotta oloni helpottuu. Pystyn ottamaan vastuun itsestäni jokaista solua myöden. Tätä olen pyrkinyt viime aikoina sanoittamaan myös muille, näitä jälkipuinteja itseni kanssa. Olen huomannut, että nämä keskustelut rakentavat syvää luottamusta ja turvaa muille, tilaa olla yhdessä rehellisiä. Ennen kun voit tulla nähdyksi ja kuulluksi muiden osalta, on sinun tehtävä se itse itsellesi.

Vinkki:

Seuraavan kerran kun sinulla tulee tarve täräyttää oma tiukka mielipiteesi ilmoille, pysähdy hetkeksi. Hengitä muutaman kerran rauhassa sisään ja ulos. Muuta se, mitä olit sanomassa kysymyksiksi muille ympärilläsi. Keskity kuuntelemaan ja havainnoimaan itsessä nousevia tunteita, kun muut puhuvat. Anna tilanteen ja sanojen asettua sinuun rauhassa ja muodosta uusi näkemys asiasta, joka sinua oli kuohuttanut. Jos joskus tulee sopiva ja luonteva tilanne palata asiaan samalla porukalla niin voit kertoa pohdintasi. Keskity hetkessä siihen, mitä koit, mitä tunsit ja millainen ajatuspolku tilanteen jälkeen syntyi. Samaa voit koittaa, jos olet oikeuttamassa itsellesi jotain ei niin rakentavaa tapaa toimia. Tärkeintä on löytää tila olla rehellinen itselleen ja käydä itsensä kanssa vuoropuhelu siitä, mitä tapahtui ja miksi.

Rohkeasti rehellinen -kirjassa lisää pohdintoja sinulle, joka
… haluat, että elämäsi olisi täydempää ja kevyempää.
… haluat luoda syvempää yhteyttä itseesi ja muihin olemalla rehellisempi.
… olet väsynyt elämän roolileikkeihin.

Tutustu kirjaan tästä:

Entä jos kyse ei olekaan työtaakasta vaan tunnetaakasta? – Näin ymmärrät paremmin oman jaksamisen rajoja

Moni meistä kokee työstä kuormitusta, joka tuntuu taakkana harteilla, mörköinä mielessä ja painajaisina unissa. On kuitenkin yksi tärkeä kysymys, joka voi auttaa sinut jumitilasta eteenpäin – tilanteen ratkaisuun.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kumpi kuormittaa sinua enemmän: työn määrä vai tunteet? Jos kokee painetta työstä, äkkiseltään tulee vastattua, että työn määrä on syyllinen, mutta jos tutkailee asiaa syvällisemmin, suurin kuormitus voikin johtua tunteista.

Puhtaimmillaan työtaakka johtuu työn määrästä: siitä, että tekemätöntä työtä on enemmän kuin siihen käytettävää aikaa.

Tunteet taas voivat liittyä työmäärään, mutta ne voivat liittyä myös muihin asioihin – ja silti ne tuovat kuormaa lisää. Tunnetaakka voi johtua yhtä monesta asiasta kuin ihmiselämässä on tapahtumia. Se voi johtua lapsuuden kokemuksista, traumoista, mikrotraumoista, tunnelukoista, väsymyksestä, hormoneista, päänsärystä, pimeydestä, ihmissuhteista, identiteettikriisistä, lapsen tai puolison kiukuttelusta, työtehtävien jännittämisestä, työkaverin triggeröivästä vaikutuksesta, voimakkaasta aistimisesta (esim. erityisherkkyydestä), työidentiteettihäpeästä, tuntemattomien työtehtävien pelosta, epävarmuudesta omaan tiedolliseen tai taidolliseen kykyyn…

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, koska joka päivä meissä herää valtava määrä tunteita suhteessa menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Kun sitten ajattelemme, että olemme tuntevia ihmisiä, joilla epämiellyttävät tunteet kulkevat taakkana hartioilla ja sydämessä, voimme huomata, että tunteet todella väsyttävät, uuvuttavat ja myös vaikuttavat tekemisen tehoon. Näin tunnetaakka saattaa alkaa vaikuttaa myös työtaakkaan: Mitä voimakkaampi tunnetaakka on, sitä enemmän se vaikuttaa työtaakkaan ja siihen, saammeko työt hoidettua samalla teholla kuin päivänä, jolloin on hyvä olo. Ja haluan tässä kohtaa huomauttaa, että tunnetaakka ei vaikuta siksi työtaakkaan, että jotain olisi tullut tehtyä väärin vaan siksi, että olemme ihmisiä, joihin tunteet vaikuttavat – halusimmepa tai emme.

Aina kun työtaakkaa on paljon, se ei johdu työn määrästä vaan siitä, että olemme tuntevia ihmisiä: eli siitä, miltä työn tekeminen tai töissä oleminen meistä tuntuu. Jos aina vain osoittelemme sormellamme pahaa työelämää, joka tuottaa meille työtaakkaa, josta emme selviä, emme pääse taakan kanssa eteenpäin – tai siitä eroon. Kenenkään ei nimittäin kuuluisi kantaa kohtuutonta taakka harteillaan – ei työtaakkaa eikä tunnetaakkaa.

Tunnetaakkaan voi onneksi vaikuttaa, ja parhaimmillaan se vaikuttaa myös työtaakkaan. Tunnetaakkaan vaikuttamisen ensimmäinen steppi on uskallus katsoa itseen päin:

Mitkä ovat ne tunteet, joita tilanteessa/hetkessä/päivässä on? Pysyykö perustunne vai vaihtuuko se päivän aikana?
Mitä tunnen, kun ajattelen päivää etukäteen: millaisia tunteita pelkkä ajattelu herättää? (Minä tunnistan itsessäni “maanantaikauhun”, joka tulee siitä, kun ajattelen kaikkia viikon työtehtäviä ja työlistaa maanantaina. Silloin minusta tuntuu, etten selviä siitä. Kun sitten ryhdyn hommiin, huomaan, että kauhu oli turha, koska hommat hoituikin vallan hyvin – kun ei koko ajan pelännyt, ettei selviä.)
Mistä tunne on peräisin? Liittyykö se johonkin ihmiseen, tilanteeseen tai vähäisiin voimavaroihin (esim. uni, ruoka tai muut tarpeet)?
Millaisissa tilanteissa olen aiemmin tuntenut tunnetta?
Onko kyseessä tunne, jota olen yrittänyt kaikin keinoin vältellä, koska se on niin kipeä?
Olenko huomannut, että tuo sama tunne on joskus mennyt ohi ja olen selvinnyt siitä hyvin?
Onko tunteen alla jokin toinen herkkä tunne, jota “maskitunne” yrittää suojata?

Tunnetaakkaa voi helpottaa opettelemalla tutustumaan omiin tunteisiin. Parhaassa tapauksessa se helpottaa myös työtaakkaa. On helpottavaa, jos on tunne, että voi vaikuttaa oman taakankokemukseen. On helpottavaa, jos ei tarvitse olla uhri, joka ei voi tehdä tilanteessa mitään.

Tiedämme, että joskus kohtuuton työmäärä saa harteillemme tunnetaakan. Mutta on muistettava, että aina se ei mene niin päin. Joskus myös tunnetaakka saa aikaan työtaakan kertymisen.

Ja on hyvä erotella nämä kaksi toisistaan. Itsemme vuoksi.

Kun vahvistat tunnehteyttä itseesi ja tunnetaitojasi, sinun on helpompi jäsennellä, mikä painaa eniten ja miksi. Jos kaipaat parempaa yhteyttä itseesi ja tunteisiisi sekä sisäistä järjestystä, tutustu Hetki itselle -äänipalveluun, joka sisältää yli 100 meditaatiota alle lounaan hinnalla kuukaudessa! Muista ravita itseäsi myös sisäisesti <3 Lue lisää TÄSTÄ.

Helpotatko automaattisesti toisten vaikeita tunteita? – Rajojen vetäminen voi olla empaattiselle vaikeaa, mutta näistä syistä se kannattaa

Empaattiselle ihmiselle, jolla on voimakas kyky aistia toisten tunteita, tunnetason rajojen tunnistaminen itsen ja muiden välillä on ratkaisevan tärkeää.

Jos otat toisten hankalien tunteiden helpottamen automaattisesti vastuullesi, toimit mallin mukaisesti, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.

Silloin rajojesi tunnistaminen ja niiden asettaminen tunnetasolla on yksi keskeisimmistä taidoista, jonka voit oppia.

Kun opettelet tunnistamaan, mitkä tunteet tulevat ulkopuoleltasi ja mitkä tunteet nousevat sinussa itsessäsi, erotat selkeämmin, minkä tunteiden kokeminen ja kohtaaminen kuuluu sinun vastuullesi ja mitkä kuuluvat muille.

Tämä vahvistaa luottamustasi siihen, että pystyt vetämään tunnetason rajoja, jotka suojaavat kokemustasi, tukevat jaksamistasi ja tuovat tasapainoa suhteisiisi ja kohtaamisiin toisten kanssa.

Tunteemme nostavat täyttymättömät tarpeemme näkyviin

Tunteemme ja tarpeemme muodostavat informaatioketjuja, joissa tunteemme ilmoittavat meille, että “hei, täällä olisi tämmöinen tarve, joka pitäisi huomioida!”. Tunteemme ovat siis kuin hissejä, jotka nostavat täyttymättömiä tarpeitamme näkyviin.

Varsinkin hankalat tunteemme kertovat usein meille, mitä tarvitsemme kokea lisää tai vahvemmin, jotta voisimme hyvin herkässä ja empaattisessa kehossamme.

Jos tunnemme toistuvasti vaikka ahdistusta, sen epämääräinen vaippa voi viestiä meille vielä syvemmälle sen taakse piilottamastamme vihasta, surusta, turvattomuudesta ja selviytymisen pelosta. Niiden kautta voimme päästä käsiksi esimerkiksi tarpeeseemme kokea enemmän turvaa ja vakautta.

Jos uskallamme kokea ahdistuksen takana piilottelevan tunteiden ketjun ja annamme sen liikkua lävitsemme, meihin voi avautua rauhallisempi selkeyden tila. Kun pakkautunut tunne-energia vapautuu, meidän on helpompi tunnistaa ja myöntää, että todellakin tarvitsemme kokea olomme turvallisemmaksi ja vakaammaksi.

Kun tunnustamme tämän, voimme tehdä valintoja, jotka tuovat meille lisää turvaa ja vakautta. Näin niiden puutteesta johtunut ahdistuksen kierre alkaa pikkuhiljaa hellittää.

Kun tunnemme tarpeemme, tiedämme rajamme

Koska tunteemme ovat sisäinen viestijärjestelmämme, joka ohjaa meidät huomiota vailla olevien tarpeidemme äärelle, ne auttavat meitä tunnistamaan myös sen, missä rajamme menevät.

Rajojen tarkoituksena on luoda tila, jossa voimme tuntea tunteitamme, tunnistaa tarpeitamme ja kuunnella sisäistä opastustamme. Kun asetamme rajoja, jotka perustuvat vastuun ottamiseen tunteistamme, tarpeistamme ja hyvinvoinnistamme, ne ovat vahvalla pohjalla. Silloin voimme seistä niiden takana ilman syyllisyyttä ja selittelyjä.

Kun arvostamme omia tunteitamme ja tarpeitamme, uskallamme ilmaista myös muille, missä niitä suojaavat rajamme menevät. Samalla voimme kertoa, miten he voivat halutessaan auttaa meitä tarpeidemme täyttämisessä. Näin he voivat osoittaa, että hyvinvointimme on heille tärkeää ja he haluavat antaa meille sitä, mikä tukee jaksamistamme parhaiten.

Ihmiset, joiden mielestä selkeät rajat tuovat suhteisiin vakautta ja turvaa, arvostavat syventynyttä ymmärrystäsi omista tarpeistasi. Se auttaa heitäkin tukemaan sinua tavoilla, jotka oikeasti auttavat sinua voimaan hyvin.

Joiltakin kiinteämmät rajasi puolestaan vievät mahdollisuuden käyttää energiaasi ja voimavarojasi vain itseään hyödyttäviin tarkoituksiin.

He yrittävät ehkä vedota syyllisyyden ja velvollisuuden tunteisiisi ja saada sinua antamaan heille edelleen sitä rajatonta tunnetason kannattelua, jota he ovat sinulta saaneet. Kun osoitat heille, ettet ole enää käytettävissä vain heidän ehdoillaan, myös he voivat tarkastella rajojaan ja rajattomuuttaan tarkemmin. Tarttuvatko he tilaisuuteen, on heidän vastuullaan.

Maailma on pullollaan hankalia tunteita ja täyttymättömiä tarpeita. Siksi on tärkeää, että opit tunnistamaan, mitkä niistä nousevat sinusta ja ovat sinun vastuullasi ja mitkä ovat lähtöisin muilta ja kuuluvat heille.

LUKUVINKKI: Aistitko herkästi toisten tunteita ja eläydyt niihin voimakkaasti?

Jos koet, että joudut sopeutumaan muiden tunteisiin ja ottamaan niistä vastuuta, saatat huomata, että Marikan kirja Irti överiempatiasta on kirjoitettu sinulle. Kirja auttaa keräämään voimavaroja luoda elämää, joka tuntuu aidosti hyvältä ja omalta.

Onko läheisen vaikea iloita puolestasi? Jos joku mitätöi saavutuksiasi, saatat huomaamattasi vältellä onnistumista

Jos tuntuu, että sinun on vaikea onnistua elämässä, on mahdollista, että alitajuisesti sabotoit itseäsi. Ehkä sinusta tuntuu, että edessäsi on näkymätön seinä tai ylitsepääsemätön kynnys, jota on työlästä, jopa mahdotonta ylittää.

Moni meistä elää puoliteholla toisten ihmisten mielipiteiden vuoksi.

Jos koet, että et ihan osaa tai uskalla onnistua, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

Kenelle läheiselle sinun olisi vaikea kertoa onnistumisestasi?

Kun sinulla menee hyvin, kenen on vaikea iloita puolestasi?

Kenen pelkäät mitätöivän saavutustasi, suuttuvan tai suhtautuvan välinpitämättömästi, jos onnistut?

Läheinen ihminen, joka mitätöi sinua tai lytistää saavutuksesi, voi olla esimerkiksi ystävä, työkaveri, puoliso tai perheenjäsen. Naiselle tuo ihminen on usein oma äiti. Vanhemmilla sukupolvilla emotionaaliset haasteet estävät usein sen, että ihminen voisi olla aidosti iloinen toisen puolesta.

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat vahvasti siihen tunteeseen, onko sinun turvallista onnistua. Jos vaikkapa lapsena koet, että äiti toruu, vähättelee sinua tai vetäytyy etäämmälle, kun ilmaiset elämäniloasi, mielipiteitäsi ja haaveitasi, sinun voi olla aikuisenakin vaikea innostua tai menestyä, sillä saatat alitajuisesti pelätä äitisi hyväksynnän menettämistä.

Alitajuiset sitoumukset ovat tapa vältellä konflikteja, joita ihminen on joskus kokenut. Alitajuinen sitoumus on tiedostamaton päätös, jonka ihminen tekee itsensä kanssa, jotta jokin ikävä kokemus ei toistuisi. Se voi olla voimakas sisäinen lupaus:

”Olen aina kiltti enkä aiheuta mitään ikävää äidille.”

”En enää sano mielipidettäni ääneen, jotta minua ei nolata tai hylätä.”

Alitajuiset sitoumukset voivat kuitenkin olla ristiriidassa sen kanssa, mitä myöhemmin elämässä tarvitset ja haluat. Vaikka olisit kuinka päättäväinen toiveidesi suhteen, jokin alitajunnassasi saattaa laittaa hanttiin. Tietoisella tasolla haluat yhtä, mutta tiedostamattasi välttelet sitä, mikä saattaisi horjuttaa suhdetta läheisiin ihmisiin.

Alitajuiset sitoumukset saattavat sitoa lapsen henkisesti perheeseen tai sukuun. Se, mitä perheessä arvostetaan ja pidetään oikeana, osoittaa lapselle, millaiseksi hänen on turvallista kasvaa. Vastaavasti se, mitä perheessä arvostellaan tai väheksytään, kertoo lapselle, että tuohon suuntaan hänen ei ole turvallista mennä. Silloin saattaa menettää perheen hyväksynnän.

Itsensä pienentäminen voi olla alitajuinen sitoumus:

”En tee itsestäni koskaan numeroa, jotta pysyn turvassa ja kelpaan äidilleni.”

Alitajuisten sitoumusten vuoksi moni nainen ei anna itselleen lupaa onnistua, jotta ei vain irrottautuisi henkisesti äitinsä otteesta ja suututtaisi tätä.

Kuulostaako tutulta? Äitisuhteen haasteet koskettavat monia, varsinkin naisia. Lue lisää Katri Syvärisen uutuuskirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.