David Paschken (Unsplash) kuvassa on puu, johon on maalattu rasti.

5 asiaa, joita epäasiallista kohtelua työpaikalla kokeneen ei pitäisi joutua kuulemaan

Löysin vanhoja muistiinpanojani aiemmalta työpaikaltani. Yksi kirjoituksistani käsitteli keskustelua, jonka kävin esihenkilöni kanssa, kun toivoin, että minuun kohdistuneeseen epäasialliseen käytökseen puututtaisiin ja työskentelyä ohjattaisiin rakentavampaan suuntaan.

Kun luin näin jälkikäteen muistiinpanojani keskustelusta, minua huvitti, miten yhdessä keskustelussa pomo voi onnistua päästämään suustaan niin monta sammakkoa, että niistä saisi koottua Älä sano näin -listan esihenkilöille. No ei muuta kuin tuumasta toimeen – lista oli aivan pakko tehdä.

Tässä tulee lista asioita, joita en suosittele sanomaan epäasiallista käytöstä kohdanneelle. Perustelen myös miksi:

1. ”Loukkaannutkohan vähän liian pienistä asioista?”

Jokaisella työyhteisössä on oikeus vetää rajat, millaista käytöstä hän on valmis kohtaamaan ja sietämään. Se, miten paljon jaksamme erilaista huonoa käytöstä, voi vaihdella monesta syystä. Tutustu vähättelystressiin, josta kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani.

2. ”En usko tämän epäasiallisen käytöksen olemassaoloon. Puutun epäasialliseen käytökseen vasta, kun näen sitä itse.”

Työnantajalla on velvollisuus paitsi puuttua epäasialliseen käytökseen myös ehkäistä epäasiallisia tilanteita. Henkisen työelämäväkivallan ilmiölle on myös tyypillistä, että tilaisuus vähän kuin tekee varkaan, ja osa teoista tapahtuu, kun muut eivät ole todistamassa sitä.

3. ”Sinuun kohdistunut epäasiallinen käytös johtuu sinusta itsestäsi.

Ketään, joka on joutunut henkisen väkivallan kohteeksi, ei saa syyllistää sen kohteeksi joutumisesta. Suurin vastuu tulee olla henkisen väkivallan käyttäjällä itsellään. Syyllistämisen sijaan esihenkilön kannattaa antaa rakentavaa palautetta, miten työskentely saadaan sujumaan.

4. ”En jaksa käyttää aikaani tällaisten asioiden setvimiseen.”

Esihenkilön velvollisuuksiin kuuluu myös se, että hän puuttuu ikäviin asioihin. Se voi tarkoittaa erilaisten ristiriitojen setvimistä ja epäasialliseen käytökseen puuttumista. Mitä aiemmin ristiriitoihin puututaan, sitä parempi. Näin konfliktit eivät ehdi paisua suuren suuriksi, jolloin niitä on vaikea ratkaista.

5. ”Ajattelin, että voin välillä tiuskaista sinulle, koska vaikutat sellaiselta, että kestät sen.”

Johtajat toimivat työyhteisössä esimerkkinä, millainen käytös on hyväksyttävää. Esihenkilön on myös hyvä muistaa oma valta-asema – tähän ei voi vastata muutoin kuin, että kyllä minä kestän, vaikka totuus olisi toinen.

Jos siis joudut työelämässä tilanteeseen, jossa joku kertoo sinulle kohdanneensa epäasiallista käytöstä, pysähdy ja ole läsnä. Anna tilaa toisen kokemukselle ja yritä löytää konkreettiset asiat, jotka vaikuttavat tilanteen taustalla ja joita voisitte parantaa, jotta saisitte yhteistyön taas toimimaan.

Kuulluksi tuleminen ja epäasiallisen käytöksen nimeäminen ovat tärkeitä asioita. Jos mitätöit epäasiallista käytöstä kohdanneen kokemuksen, on se uusi henkisen väkivallan tilanne jo sitä entuudestaan kohdanneelle.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image