Jos olet taipuvainen suorittamiseen, miellyttämiseen ja omien tarpeidesi unohtamiseen, voi lähes 98% varmuudella sanoa, että rakkaudellisten rajojen teema on tullut sinulle tutuksi tai opettelet sitä parhaillaan.
Omien rajojen tunnistaminen ja niistä huolehtiminen ei tapahdu ihan hetkessä, varsinkaan jos niitä on pitkään laiminlyönyt. Minun piti valitettavasti ajautua uupumuksen ja fyysisen terveyden romahtamisen partaalle ennen kuin olin valmis myöntämään, että tapa jolla elin uuvutti minua jatkuvasti.
Oli harjoiteltava hyväksymään, että:
jaksamiseni on rajallista
aina ei tarvitse jaksaa
jos jatkan samalla tavalla tulen uuvuttamaan itseni uudelleen
ehkä elämän ei tarvitse olla vain suoriutumista ja
jos koitan vain täyttää ihanteita, näivistyn itse sisältä käsin ja ilo katoaa elämästäni.
Tiedän, etten ole ainoa.
Jaan rajat kahteen osaan, rehellisiin resursseihin ja emotionaalisiin rajoihin. Tämä osa käsittelee rehellisiä resursseja, joka on käytännöllisempi osa rajoja, siinä missä emotionaaliset rajat koskettavat enemmän tunnetason puolta.
Rehelliset resurssit ovat jotain, jota ei kukaan ulkopuoleltasi voi määrittää. Ne ovat liikkuvaiset ja vaihtelevat elämäntilanteesi, herkkyytesi ja eletyn elämäsi mukaan. Me olemme todella yksilöitä, eikä ole viisasta verrata itseään kehenkään. (Jep, tiedän että tämä on helpommin sanottu kuin tehty… Vertailu kun on ainakin oman egoni lempipuuhaa, jos en ole valppaana.)
Suorittamiseen ja liialliseen miellyttämiseen taipuva yliarvioi helposti jaksamiseensa ja resurssinsa. Tällöin taustalla on usein kipeä tunne omasta riittämättömyydestä, jota koitetaan korjata täydellisyyden tavoittelulla.
9 merkkiä siitä, että resurssejaan on viisasta tarkastella rehellisesti:
Kiukkuisuus ja ärtymys
Sisäinen levottomuus ja vaikeus ”vaan olla”
Sanot helposti kyllä silloinkin, kun haluaisit sanoa ei
Et pysähdy kysymään itseltäsi, mihin sinulla on oikeasti jaksamista, halua tai aikaa
Ilo ja spontaani nauru alkaa olla kateissa
Tuntuu siltä, että ”koko ajan vaan tulee jotain”
Ahdistus tai huonommuuden tunne siitä, jos ei pystykään tekemään kaikkea mitä mieli vaatii
Univaikeudet
Itkeskely
Miten sitten lähteä työstämään tätä kohtaa, jos huomaa, että omat rajat ovat ylittyneet?
1. Hyväksy tilanteesi
Nyt se mitä tarvitaan on selkeys, tilaa levolle ja palautumiselle. Harjoittele myötätuntoa itseäsi kohtaan. Ja vielä kerran: älä vertaa itseäsi muihin! Me emme tiedä, mitä kukin todella jaksaa.
2. Listaa kaikki projektisi
Listaa kaikki mihin sinulla menee aikaa ja energiaa, kaikki missä olet mukana ja rehellisesti tutki, mitä sinun oikeasti täytyy tehdä. Entä mitä haluat? Mikä tuo iloa? Mitä et ehkä enää halua? Minkä aika ei ole juuri nyt? Uskalla oikeasti karsia.
3. Mitä ihan oikeasti nyt tarvitset?
Tämä on uusi päivittäinen kysymyksesi. Ei se mitä ”pitää”. Mitä sinä nyt tarvitset? Lepoa, tilaa, iloa, ruokaa, köllöttelyä.
4. Taustalla olevien haavojen ja uskomusten työstäminen inhimillisesti
Jottet palaisi takaisin samaan vanhaan, on syvempi uskomustyöskentely tarpeen.
5. Muistuta itseäsi siitä, että tämä on sinun elämäsi.
Sinulla on lupa tutkia mikä on sinulle aidosti tärkeää ja mihin haluat ja et halua käyttää aikaasi.
Kysy: tykkäänkö edes tästä? tuoko tämä minulle iloa ja merkityksellisyyttä elämään ainakin valtaosan ajasta?
Olin viime keväänä tilaisuudessa, jossa puhuttiin intohimojen löytämisestä. Noin 25-vuotias nuori mies, yllätysvieras ohimenomatkalla, pyydettiin valveutuneen yleisön eteen ja hän sai kysyä mitä vain. Nuoren miehen vilpittömyys ja aito, kysyvä hiljaisuus iskivät syvälle. ”How to find myself in this world?”, hän kysyi. ”Kuinka löytäisin itseni tässä maailmassa?”
Mitä sinä olisit vastannut?
Jokainen ihminen etsii tuohon viattomaan ja voimalliseen kysymykseen vastausta omalla tavallaan. Kuka olen? Mitä olen tullut tänne tekemään? Kaikki eivät kysy näitä tiedostaen, silti he elävät noita pieniä suuria kysymyksiä todeksi elämänsä valinnoilla, kompastumisilla ja onnistumisilla. Kysymysmerkeillä, pisteillä ja huutomerkeillä.
Hulluahan se on ”etsiä itseään”, vaikka tässä sitä on. Entäpä ”juosta itseään karkuun”… Kuka ajattelee sen olevan mahdollista? Etsimme ja pakoilemme – rakkautta, tehtävää, syvempää itseä, muutosta ja tarkoitusta, kuka mitäkin.
Muistan parikymppisen itseni pohtimassa Amerikassa lentokentällä suuren matkalaukun, lumilaudan ja CD-soittimen kanssa, että voisin mennä minne vain, tehdä mitä vain tässä maailmassa. Minulla tuntuivat olevan kaikki mahdollisuudet valita suunta. Kuinka ihmeessä voisin valita mitään? Muistan myös vankan sydämensisäisen lupaukseni: Jos vain tietäisin mitä teen, tekisin kaikkeni sen eteen.
Olen antautunut vastauksen etsimiselle. Jos jossain olen hyvä, olen sitä tuohon kysymykseen eläytymisessä. Etsimisen ja löytämisen teema on tuntunut vastustamattomana kutsuna sydämessä, painolastina niskassa ja inspiraationa hetkissä. Myös ilahduttavina, hämmentävinä yhteensattumina, mielen avartumisina ja tahtona kehittyä. Minuun kirjoitettu on vaatinut tulla ennen kaikkea itseni ymmärtämäksi. Joskus on ollut vaikea keskittyä elämiseen, koska löytämisen tahto on ollut niin suuri. Odottaako se suuri ja hieman mystinen mikä lie seuraavan kulman takana? Tässäkö se on vai tuossa? Aikamoisella kiihkolla ihminen voi etsiä, tietämättä täysin mitä.
Fyysisesti sitä on itsensä kanssa koko ajan, mutta kyse taitaa olla siitä, onko henkisestikin siinä missä on. Kun henki on läsnä kehossa ja virtaa vapaana, ihminen tiedostaa mitä itsessä liikkuu. Silloin ei ole tarvetta piilottaa, turruttaa, arvostella, korostaa tai paeta. Tilalle tulee hyväksyvyyttä ja rehellisyyttä, uusia mahdollisuuksia. Tätäkin on herääminen.
Jos hyppy suoraan ja yksin omaan sisimpään tuntuu vaikealta kertaheitolla, aloita itseen tutustuminen tutkimalla johtolankoja. Mitä jo tiedät? Joskus on kyse pienten liikahdusten havaitsemisesta, toisinaan suurista myllerryksistä. Mikään kaipuu ei pysyvästi täyty itsen ulkopuolisista asioista, mutta niitä voi käyttää materiaalina – mitä ne herättävät itsessä?
Tässä vinkkilista siitä, mihin suuntaan voit katsoa, jos et vielä tiedä miten ja mistä itseäsi löytäisit. Muuta listaa kuten parhaaksi näet tai poimi vaikka yksi kohta.
SEURAA LAPSIA. Vastasyntynyt ilmaisee tarpeensa ja taitonsa peittelemättä. Kasvaessa moni piilottaa todelliset tunteet ja aidon olemuksensa. Itsen etsiminen on myös lapsenkaltaisuuteen ja omaperäisyyteen tutustumista.
TUTUSTU ESIVANHEMPIISI. Olet osa jatkumoa. Selvitä, mistä olet tullut. Mistä sukulinjasi ihmiset ovat olleet kiinnostuneita? Sukulinjassasi saattaa kulkea suruja ja siunauksia, jotka vaikuttavat sinuunkin.
KÄY TREFFEILLÄ ITSESI KANSSA. Ole radikaali ja viihdy itsesi seurassa säännöllisesti, mielenkiintoisin ja hauskoin tavoin. Anna itsellesi huomiota, jota kaipaat.
VIETÄ AIKAA SIELUNSUKULAISTEN KANSSA. Elämässä tulee vastaan ihmisiä, jotka tuntuvat erityisiltä, tutuilta ja kaltaisilta, ehkä taianomaisiltakin. Yhteys heihin ravitsee tavalla, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Tajuatte toisianne ja sisin vahvistuu luonnostaan.
NAUTI KEHOSTASI. Huolla kehoa – liikuta sitä ja nauti siitä, mutta älä suotta piiskaa (= syyllistä, suorita). Keho, tunteet ja mieli ovat lahjoja, käytä niitä tarkoituksenmukaisesti.
LOISTA SIELLÄ MISSÄ OLET. Jos potentiaalinen elämäsi (työn, parisuhteen, kodin, olotilan tai muun osalta) loistaa poissaolollaan, loista sinä silti. Valoa tarvitaan kaikkialla, joten ole sitä siellä missä olet. Pienikin liekki lisää elämänhehkua, ja se taas kutsuu luonnollista muutosta ja sopivia olosuhteita puoleensa. Aloita siitä, missä olet.
LAADI OMA OPETUSSUUNNITELMA. Mitä sinun kuuluu oppia? Kouluissa ja yliopistoissa kerrotaan, mitä tietyn koulutuksen suorittamiseen vaaditaan, mutta vain sinä tiedät, mitä kiinnostavaa sinun tulee opetella virallisten oppimispolkujen lisäksi. Kuule sisintäsi, tutki myös yllättäviä vaihtoehtoja ja ota ensimmäinen askel.
KOKEILE. Jos et vielä tiedä, mistä innostut, kokeile uusia asioita ja seikkaile hieman tai enemmän! Et tarvitse edes suurta budjettia, sillä kyse on ennen kaikkea asenteesta.
HANKI MUISTIKIRJA. Tallenna sinne johtolankasi, sitä mikä herättää sinut sinulle. Sitaatteja, tunteita, ajatuksia, runoja, lehdistä leikattuja kuvia, haastattelunpätkiä, valokuvia, värejä, piirustuksia ja raapustuksia. Sisimmästä tulee näin konkreettisempaa.
PALJASTA INTOHIMOSI. Mille palat, mitä et voi olla kommentoimatta, mistä inspiroidut, mikä on syysi olla olemassa? Selvitä polte itsellesi ja paljasta se toisille. Osallistu elämään.
SELVITÄ TEHTÄVÄSI. Mitä sinut on tehty tekemään ja miten? Tämä voi olla selvää tai aikamoinen vyyhti. Onko tehtävä sinulle ansaitsemista, yhteiskuntaan osallistumista, asiantuntijuutta, harrastus, kutsumus vai tapasi olla olemassa? Mitä taitoja sinulla jo on ja käytätkö niitä?
PALVELE LAUMAASI. Keitä kuuluu sinun laumaasi? Mitä annat heille itsestäsi? Joskus annat ehkä liikaa, joskus liian vähän. Jokaisella on osuutensa yhteisessä hyvässä, oli kyse sitten perheestä, ystäväpiiristä tai yhteisöstä. Miten voit palvella?
LUO JOTAIN. Ihan mitä vaan! Mikä innostaa? Maalaa, soita, laula, kirjoita, keksi, istuta, ompele, nikkaroi – senkin uhalla, että lopputulos voi olla kaukana täydellisestä. Mitä syntyy?
AVARRA MAAILMANKUVAASI JA ELÄMÄNTAPAASI. Suuret oivallukset syntyvät usein silloin, kun tulee omien oletustensa harhauttamaksi. Asia, jota vakaasti vastustat, voikin olla portti eteenpäin, ja se mitä ehdottomasti luulet tietäväsi, suurin este. Pysy avoimena!
UNOHDA LOKEROT. Itsesi ja toisten määrittely on joskus käytännöllistä, usein turhaa. Kuka olet nimen, iän, siviilisäädyn, tulotason, sukupuolen, asuinpaikan ja mielipiteiden tuolla puolen, olemukseltasi? Katso ihmisen ja asian ytimeen.
KOHTAA TUNTEET. Ne polttavat, ihanat, vaikeat, lempeät, kammottavat, pakahduttavat, myrskyisät, pelottavat ja mukaansa tempaavat tunteet. Anna niiden tulla ja olla. Siedä ne. Mene läpi niistä, niin nekin menevät läpi sinusta. Maailma ei kaatunutkaan. Vapauttavaa!
PÄÄSTÄ IRTI. Tämä on hokema, ja silti totta. Tavaraa, mokia, ajatuksia, uskomuksia, hyväksynnän tarvetta, kontrollia, ihmisiä – mistä pidät kiinni ja miksi? Kun yhteys omaan itseen vahvistuu, luotat enemmän elämään ja annat asioiden paitsi tulla, myös mennä.
RAKASTA, RAKASTA, RAKASTA. Kaikin tavoin, tee se. Romanttisesti, pyyteettömästi, lähimmäistä ajatellen, itseäsi, konkreettisesti ja etäältä. Tuhlaa ja viljele. Anna sen virrata, huomaa rajat, kunnioita. Rakkaus on kaiken ytimessä, sinunkin. Se on mieletön voima ja lahja.
ARKI ON PYHÄ. Ajattomuus voi koskettaa missä vaan. Tee sille tilaa. Kosketa sinä pyhää ja ota se omaksesi. Huomaa se. Taivas tavanomaisessa, meissä, lähellä, ei kaukana.
OLE IHAN HILJAA. Miten muuten voisit kuulla? Luo omat rituaalit hiljentymiseen. Retriitti, meditaatio, pyhät paikat, metsä, musiikki, kirjoittaminen, teehetki, tiskaaminen, harjoitus… Yksi kaipaa rennon tavan, toinen kurinalaisen. Tunnista oma tapasi luoda hiljaisuuden tiloja.
TIEDOSTA. Tietoisuus itsestä ja omasta tekemisestä on hyvä alku, mutta voit mennä myös syvemmälle. ”Sinun” tietoisuutesi on osa laajempaa tietoisuutta. Harjoittele katsomaan eri näkökulmista ja laajenna näkökulmaa yli omasi. Kuinka laaja voit olla?
TULE LÖYDETYKSI. Kaikkein koskettavinta on tulla elämän yllättämäksi ja löytää vahingossa. Yhtäkkiä jostain ojentuu auttava käsi ja uusi mahdollisuus, ilman että itse on tehnyt mitään sen eteen tai vaikka olisi jopa mokannut. Se on armoa ja se kuuluu jokaiselle. <3
AVAUDU IHMEELLE. Asumme galaksissa nimeltä Linnunrata, pallolla, jota Maaksi kutsutaan. Tulipallo valaisee päivämme ja mahdollistaa elämän sinisellä planeetalla. Aikamoinen ihme! Avaa silmät, korvat ja sydän viesteille ja yhteensattumille matkallasi maailmassa. Käytä monia ulottuvuuksia navigoidessasi: rationaalisuutta, ihmetystä ja intuitiota, ne tukevat toisiaan.
KATSO TÄHTIIN. Sinne on katsonut kai jokainen näkevä ihminen kysymyksineen kautta aikojen, löytääkseen perspektiiviä ihmisyyteensä. Olemme osa ikiaikaista tarinaa, elämän omia. Väliaikaisia ja ainutlaatuisia… tähtipölyä.
KUKA ON SE ITSE, JOTA ETSIT? Mikä on polkusi, mihin tahdot mennä? Kiinnostaako sinua persoonasi ja ihmisyytesi käytännöllinen ymmärtäminen vai tahdotko tutustua ikiaikaisuuksiin itsessäsi ja maailmankaikkeudessa?
Mitä teetkin, tee se tavallasi.
Minulle itseni löytäminen on syvimmillään yhteyttä rauhaan ja hiljaisuuteen kaiken takana. Se on vapautta valita myös laajempi käsitys itsestäni keskellä elämän kiistatonta intensiivisyyttä. Se on kuolevaisuuden, eläväisyyden ja ikuisuuden tunnustamista, ja sisäisyyden löytämistä.
Se on kerrottu opetuksissa läpi vuosisatojen, sadoin kielin ja sanoin, ja silti jokainen saa murtaa koodinsa itse. Se on yhtä aikaa yksinkertainen ja hankalasti avautuva juttu: Ihminen kaikkineen on se mitä hän etsii. Mysteeri ja sen vastaus samassa paketissa. Avain itseensä ja kaikkeuteen. Enkä tarkoita tällä itseriittoisuutta, vaan sisäänpäin katsomista ja läheisyyttä elämän ja kaiken sen kanssa, mikä on.
Miten löytää rohkeutta seurata omia unelmiaan silloinkin, kun pelot ja epäilykset valtaavat mielen?
Ei minusta ole siihen, mitä jos en onnistukaan, mitä muutkin minusta ajattelevat, eihän minulla ole rahaa eikä osaamista, ei nyt ole aikaa, toteutan tämän sitten kun… Varmaan tiedätkin nuo epäilevät ajatukset.
Haluan nyt muistuttaa sinua siitä, että SINÄ olet kaikkien unelmiesi arvoinen. Jos jotain voit unelmoida, on sinulla myös potentiaali tuon unelman toteuttamiseen. Kaikki ei ehkä toteudu heti, mutta jos etenet edes pikkuruisin askelin, eivät unelmasi voi olla toteutumatta, aikanaan.
Sanon tämän nyt omasta kokemuksestani.
Muistan, miten aikoinani olin markkinoinnin ja myynnin tehtävissä ja haaveilin hyvinvointialan yrittäjyydestä. Minulla ei silloin ollut toimintaterapeutin koulutusta, ei joogaopettajan pätevyyttä, ei henkisen valmentajan, kouluttajan eikä puhujan osaamista. Saati minkäänlaista kokemusta yrittäjyydestä.
Tuo unelma tuntui kovin kaukaiselta silloin, mutta samalla tiesin syvällä sisimmissäni, että se olisi minun polkuni. En silloin vielä tiennyt missä muodossa tai kenelle haluaisin palveluitani tarjota. Tiesin vain, että haluan auttaa, ja olin itse saanut niin paljon joogasta sekä itsensä kehittämisestä, että se olisi minun suuntani. Käytinhän kaiken vapaa-aikani näitä aihealueita tutkimalla netistä ja olisin voinut keskustella tuntikausia henkisestä kasvusta ja joogasta. Niinpä aloin ottaa pieniä askelia oikeaan suuntaan.
Nuo pienet askeleet johdattivat minut yhä uudelleen ja uudelleen ulos mukavuusalueeltani. Ja juuri siinä kohtaa, mukavuusaluettani ylittäessä, minun oli kohdattava pelot ja epämukavuuden tunteeni. Kohdattava ja hiljennettävä noiden epäilevien ajatusten ääni. Opin kannustamaan itseäni, jotta uskalsin pelosta huolimatta ottaa tarvittavat askeleet.
Tiedän, että sinäkin pystyt siihen. Ottamaan tarvittavat askeleet epäilyksistä ja peloista huolimatta. Kannustamaan itseäsi ajatuksilla, jotka saavat sinut etenemään yksi askel kerrallaan.
Ja kun otat näitä askelia, epäilykset tulevat aina uudelleen. Tämä on osa ihmisyyttä. Näin kuuluu tapahtua, koska olet ihminen.
Puhumme luennoillamme ja koulutuksissamme liskoaivoista, jotka ovat varmistamassa eloonjäämisemme. Ne aktivoituvat, jos sinulla on pienikin riski joutua vaaraan. Vaarana liskoaivot pitävät myös riskiä kokea emotionaalista pahaa oloa.
Juuri näiden liskoaivojen hälytyskellojen vuoksi kaikki pelot ja epäilykset nostavat päätään kun olet ylittämässä oman mukavuusrajasi. Hyvin harvoin silloin kyse on siitä, että olisit oikeasti hengenvaarassa. Siksi eräs tärkein taito onkin pystyä toimimaan, vaikka pelot ja epäilyt valtaavat mielen.
Usein tässä tehtävässä auttaa se, että mietit miten parhaan ystäväsi tulisi kannustaa sinua, jotta löytäisit rohkeuden toimia. Millaisia sanoja haluaisit kuulla ystävältäsi epäilyksen hetkellä, jotta löytäisit rohkeuden ottaa seuraava askel ja astua mukavuusrajasi ulkopuolelle?
Kirjoita nämä sanat itsellesi ylös ja lue niitä vaikka joka päivä ja erityisesti niinä hetkinä kun pelot ja epäilykset nostavat päätään.
Uskalla siis unelmoida. Uskalla antaa itsellesi lupa olla omien unelmiesi arvoinen – ajattelivat muut mitä hyvänsä. Sinun unelmasi ovat sinulle juuri oikeita.
Silloin kun elämä satuttaa, haluan sulkea sydämeni. Haluan sulkea sydämeni kuvitellen, että se suojaa. Se suoja on ainoastaan kuviteltu kuori, joka sulkee elämän suurimman kokemisen pois. Kun sydän sulkeutuu, silloin erkaannun elämästä ja siinä olevista ihmisistä. Vetäydyn luolaan, jotta minua ei nähtäisi, jotta minua ei pääsisi kukaan koskettamaan, näkemään tai kokemaan. Luola tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta silloin kun hetki tuntuu satuttavan.
On jotenkin hauskaa, että me monesti ulkoistamme rakkauden kokemisen oman itsemme ulkopuolelle. Milloin kumppaniin, milloin tavaraan, milloin kokemuksiin. Ja sitten kun kumppani, tavara tai kokemus ei enää anna meille rakkautta, menetämme sen.
Minusta tuo kuulostaa enemmän vaihtokaupalta, kuin rakkaudelta. Enemmän poplaululta kuin universaalilta kaiken hyväksyvältä rakkaudelta. Koska vaikka meidät jätettäisiin, meille oltaisiin töykeitä, meitä huijattaisiin, petettäisiin, tavarat häviäisi tai kokemus jäisi vain muistoihin, niin eihän meidän silti tarvitse omaa rakkauttamme heittää pois. Minun on tosi vaikeaa enää uskoa muuhun kuin valintoihin elämässä.
Sen sijaan, että olisimme ilkeitä ihmisille, joita joskus rakastimme, voisimme rakastaa heitä edelleen, vaikka he eivät olekaan enää ”meidän”. Koska kukaan ei todellisuudessa ole meidän, ei ole koskaan ollutkaan. Kuten ei luontoakaan voi kukaan omistaa. Ne kuuluvat kaikille, jotka päättävät näitä kunnioittavasti lähestyä. Omistanko ilman jota hengitän, omistanko maan, jossa avojaloin kävelen, omistanko ihmisen, jonka kanssa saan hetken viettää elämääni?
Mitä tapahtuisi, jos luopuisin omistamisesta ja vain yksinkertaisesti päättäisin rakastaa jokaista hetkeä, ihmistä ja elämän muotoa, jota sillä hetkellä pääsen tapaamaan ja kohtaamaan? Se ei ole esoteerinen, mystinen valaistuminen, se on yksinkertainen, konkreettinen valinta, jonka voimme tehdä. Sen mahdollisuuden on hyvä tulla tietoisuuteemme, jotta voimme sen valinnan kuitenkin tehdä. Minkä valinnan sinä teet tänään?
Minkä valinnan teen, kun sydämeni haluaa sulkeutua, kun koen elämän satuttavan? Mitä teen silloin, kun haluan vetäytyä, mennä kuoreen, sulkeutua elämästä pois? Mitä jos tekisin valinnan kohdata tuon tunteen, katsoa mahdollista tunteen aiheuttajaa (tai sen reaktion meille mahdollistavaa ihmistä) silmiin hyväksyvästi. Pitäen itsemme auki, hengittäen, pyrkien avautumaan sydämestä ja koko kehostamme. Hengittäen, vaikka emme heti haluaisikaan aueta.
Rakkaus ei kuole koskaan, me teemme valintoja, joilla suljemme rakkautta omasta elämästämme pois. Me teemme valintoja, joiden tarkoitus on joko avata meitä tai sulkea meitä. Rakkaus on jatkuvaa avautumista, erityisesti silloin, kun emme haluaisi niin tehdä. Se on jatkuva valinta olla rakastava, avoin, antelias sekä halua nähdä parasta kumppanissa tai muissa ihmisissä. Rakkaus ei kuole, meidän rohkeutemme kokea sitä kylläkin saattaa heiketä.
Meidän on uskottava, uskallettava ja heittäydyttävä, vaikka mielemme ei sitä haluaisi tehdä. Se on yksi tapa rakastaa ja kokea rakkautta, silloin kun emme sitä ulkoisista lähteistä näyttäisi saavan. Mitä syvemmälle hyppäämme, sitä enemmän koemme. Mitä enemmän varmistelemme, sitä vähemmän saamme. Pystynkö päästämään irti ja silti antamaan kaikkeni ilman vastaodotuksia? Kun sydän aukeaa, kaikki mahdollistuu, niin rakkaudessa, elämässä kuin kokemisessakin. Ole rohkea, sillä sitä sinä todella olet.
Kurkkaa myös uusin videoni missä käyn läpi seuraavia teemoja:
Helsingin Laajasaloon, Ravintola Stansvikiin avattiin kevällä 2016 luomuleipomo. Stansvikin omistaja Nina ’Ninnu’ Lasarov paljastaa heilläkin myytävän nokkos-pellavapatongin reseptin Hidasta elämää -lukijoille. ”Rämmimme metsässä, ja maistelemme, mitä villiyrttejä leipiin voisi sujauttaa”, Ninnu nauraa.
Nokkos-pellavapatonki
1l vettä
70g hiivaa
50g luomu sokeria
30g Atlantin raffinoimatonta merisuolaa
1l 7dl luomu vehnäjauhoja (osa voi olla spelttijauhoja)
1dl kuivattua nokkosta
1dl luomu pellavansiementä
Tee näin:
Mittaa kaikki ainekset yhteen ja vaivaa taikinaa koneella noin 12min.
Paloittele taikina samankokoisiksi paloiksi (n. 300g). Pyöritä (riivaa) palat pyöreiksi ja välinostata n. 5min.
Leivo patongeiksi ja aseta pellille, ja nostata patongit. Leikkaa viillot ja paista.
Kotiuunissa voi ennen paistoa suihkuttaa vettä uuniin tai kaataa vähän vettä uunin pohjalle, jolloin patongeista tulee rapeampi.
Paistolämpötila n. 200 astetta, paistoaika noin 12min.
Kirjoittaja Eveliina Salonen on varatuomari ja teologian maisteri, jonka sydän palaa työelämän ja johtamisen kehittämiselle. Innoittajikseen hän tunnistaa elämän monimuotoisuuden sekä rajattoman muutoksen. Työelämän kokemukset yhtäältä liike-elämän ytimessä ja toisaalta kehittyvän maan todellisuudessa Afrikassa ovat opettaneet häntä näkemään enemmän ihmisyyttä ja elämän mahdollisuuksia. Eveliina työskentelee johtavana konsulttina HAUS Kehittämiskeskus Oy:ssä sekä valmentajana ihmisten johtamiseen, työhyvinvointiin ja kestävän tulevaisuuden edistämiseen keskittyvässä Avarrassa.
Millaisessa työpaikassa sinun olisi hyvä olla? Olisiko siellä ilmapiiri, jossa työtoverit auttavat ja kannustavat toinen toisiaan vaikeissa tilanteissa tai kiireessä? Ehkäpä tavoittaisitte työn tekemisen ja onnistumisen iloa kun saatte homman tehtyä tai keksitte jotain uutta? Tuntisit itsesi arvostetuksi ja hyväksytyksi, kokisit itsesi tarpeelliseksi ja työsi merkitykselliseksi. Tuntisit luottamusta esimieheesi ja ylimpään johtoon ja tietäisit että koko organisaatio on sinun ja muiden työntekijöiden takana ja tekee kaikkensa, jotta te yltäisitte parhaaseenne.
Tunteet liikuttavat ihmisiä työpaikoillakin. Myönteiset tunteet tekevät ihmisestä tyytyväisen ja tyytyväinen työntekijä saa paljon aikaiseksi. Hän on innovatiivinen, sitoutunut ja haluaa kantaa vastuuta työstään. Tyytyväinen työntekijä hehkuu ja saa asiakkaatkin hehkumaan. Olen itse todistanut tilannetta, jossa asiakkaat mieluummin jonottivat iloiselle ja pirteälle kassahenkilölle, kuin menivät viereiselle vapaalle, mutta kärttyisälle kassalle. Tyytyväisellä työntekijällä rutiinit sujuvat mutkattomasti ja hän havaitsee kehittämistarpeita ja keksii niihin ratkaisuja. Tällainen työntekijä etsii organisaation parasta ja joustaa usein omastaan.
Mutta myös negatiiviset tunteet ajavat ihmisiä tekoihin: esimerkiksi käsittelemätön ahdistus tai viha näkyvät työpaikoilla helposti epäsuorana vastustuksena ja vitkutteluna, sarkasmina, juoruiluna, kyynisyytenä ja pahimmillaan masennuksena.
”Meidän yhtiössä ei tunteilla pelata, tämähän on pörssiyhtiö”, totesi eräs suomalainen yritysjohtaja vähän aikaa sitten. Uusimman tutkimuksen mukaan tunteet kuitenkin ohjaavat ihmistä, halusimmepa tai emme. Tunteet vaikuttavat tarkkaavaisuuteemme, siihen millaisia havaintoja teemme ja miten niitä tulkitsemme. Ne vaikuttavat myös motivaatioomme, ajatteluumme, päätöksentekoomme, muistiimme ja käyttäytymiseemme. Siis ihan kaikkeen toimintaamme. Myös työelämässä.
Tunteiden johtaminen on keskeinen osa ihmisten johtamista. Luomalla olosuhteet, jotka synnyttävät ihmisissä mm. innostusta, luottamusta, arvostetuksi tulemisen tunteita, luomme menestyksen askelia myöskin organisaatiolle.
Esimerkiksi itse koen työn iloa, olen aloitteellinen ja otan vastuuta parhaiten silloin, kun tunnen että minuun luotetaan. Tarvitsen tavoitteen, jotta tiedän mihin pyrkiä, ja sen jälkeen vapauden tehdä työn miten ja missä parhaaksi katson. Ja päinvastoin: ylimitoitettu kontrolli, byrokratia, liian yksityiskohtaiset ohjeistukset ja prosessikaaviot sekä vapauden kaventaminen turhauttavat ja passivoittavat minua, pahimmillaan nostavat jopa vihan ja katkeroitumisen tunteita.
Millaisia tunteita teidän työpaikalla koetaan työpäivän aikana? Jos enemmistö kokemistanne tunteista on myönteisiä, kannattelevia ja innostavia, olette oikeilla jäljillä. Työnne tuntuu todennäköisesti mukavalta ja olette aikaansaavaa porukkaa! Jos taas enemmistö kokemistanne tunteista on negatiivisia ja raskaita, kannattaa ottaa asia esimiehen kanssa puheeksi. Huipputiimeissä koetaan keskimäärin viisi positiivista tunnetta yhtä negatiivista tunnetta kohden. Onnelliset ja tyytyväiset työntekijät ovat tutkimusten mukaan kaikkein tuottavimpia.
Tunteet tarttuvat helposti. Esimiehillä ja johtajilla on merkittävä rooli työyhteisön ilmapiirin luojana. Jos esimies saapuu kokoukseen kiukkuisena, mutta ei tunnista eikä osaa käsitellä omaa kiukkuaan, nousee muiden läsnäolijoiden verenpaine tutkimusten mukaan jopa enemmän kuin hänen omansa! Mutta myös jokainen työnyhteisön jäsen vastaa omalta osaltaan tunneilmapiirin kehittämisestä ja valitsee toimiiko itse myönteisten tunteiden levittäjänä ja yhteisön energisoijana vai ilmapiirin myrkyttäjänä.
Tunteiden johtaminen ohjaaminen on tilannesidonnaista ja vaatii pelisilmää. Tunnejohtamisen kehittäminen alkaa aina omiin tunteisiin tutustumisesta. Vain ihminen, joka on kosketuksissa omaan itseensä ja omiin tunteisiinsa, pystyy johtamaan omia ja muiden tunteita.
Näin Suhdeklinikan tekstin ja kuvan jossa tulkattiin: ”Murjotus tarkoittaa: ota syliin”. Ja sain ajateltavaa, vaikkakin tavallaan vähän eri suuntaan kuin mitä tuossa sanottiin. Parisuhteen (voi kyllä laajentaa muihinkin ihmissuhteisiin) näkökulmasta haluan teemaa joka tapauksessa lähestyä. Pohdin aihetta nimenomaan heteronaisena, miehen mielenmaisemaan en uskalla kajota, metsään menee kuitenkin.
Sen olen kuitenkin saanut havaita, että miehet ovat meidän naisten kanssa monesti aika eksyksissä. Naisen käyttöohjekirjasta on sosiaalisessa mediassa kiertänyt vitsikuvia, joissa kirja on aika kohtuullisen kokoinen. Vitsi on vitsi, mutta silti nuo kuvat vähän surettavat. Itse olen sitä mieltä, että nainenkin on aika helposti toimiva otus, kun tietyt perusasiat ovat kunnossa. Kirjoitan tästä aiheesta ehkä tulevaisuudessa vähän enemmänkin.
Meissä kaikissa asustaa sisäinen lapsi ja (vastuullinen) aikuinen. Näistä tyypeistä olen aikaisemminkin kirjoittanut. Parisuhteessa on siis aina läsnä kaksi lasta ja kaksi aikuista. Niin ja anopit ja appiukot ja muut sukulaisluurangot tietenkin, jotka hekin osaavat kaikenlaista soppaa keitellä. Tarkoitan nyt niitä malleja ja haavoja, joita kannamme tietoisina tai tiedostamattomina mukanamme.
Joskus kun olemme reaktioidemme vietävissä, pelot ja pakokauhu ovat ohjaksissa ja ihmisen meno vähän niin ja näin, voi arvata, että sisäinen lapsi on aktivoitunut. Parisuhderintamalla tuo pikkuriiviö saa kaikenlaista kummallista aikaan; kiukuttelua, kostonhimoa, jättämistä ja pettämistä, lähelle tulemista ja kauemmas menemistä. Lapsi aiheuttaa tuuliviirimeininkiä niin, ettei aikuinen meissä usein itsekään tajua, mistä kaikki alkoi ja mitä oikeastaan tapahtui.
Hylätyksi tulemisen pelko on yksi pahimpia pelkojamme ja totta tosiaan; joskus mennään sen tunteen kanssa lujaa. Aina vastuullinen aikuinen ei ehdi tajuta, mitä tapahtui ja vastuullisuus unohtuu hetkeksi – silloin huudetaan, möykätään ja niin, että tulee sanottua ihan kaikki ja vähän enemmänkin.
Olen viime aikoina ajatellut sitä, miten tärkeää parisuhteessa on tiedostaa sisäisen lapsen aktivoituminen. Olisipa hienoa, jos toisen osapuolen lapsen aktivoitumisen hetkissä toinen voisi olla se aikuinen, joka ottaa vastaan ja on hätäaputoimistona. Hätäaputoimistolla tarkoitan sitä, että aikuinen pysyy vakaana paikallaan eikä anna omalle sisäiselle lapselleen aktivoitumisen mahdollisuutta vaan ottaa rauhassa vastaan toisen tunteet ja tarjoaa konkreettista ja henkistä syliä silloin, kun kipu heittelee.
Luottamus parisuhteessa liittyy varmaankin paljon juuri sisäisen lapsen maailmaan. Kun luottamus on parisuhteessa kunnossa, voidaan mennä sekä ajatus- että tunnemaailmoissa aika avoimesti eli suhde on avoin sekä lapsille että aikuisille.
Oion vähän mutkia, mutta totean silti tässä, että voisiko olla niin, että sisäisen lapsen syli on ihan oikeasti syli, kainalo, käsi toisen kädessä ja pään silitys. Kun sisäinen lapsi huutaa ja parkuu ja siihen otetaan avuksi seksi, voi olla, että lohtu tuntuu vajavaiselta. Lapsireaktioissaan tarvitsevasta voi tuntua seksin jälkeen siltä, ettei ihan tullutkaan nähdyksi ja kohdatuksi.
Jälleen joudun toteamaan, että kunpa eläisimme suhteissa, joissa keskusteluyhteys toimisi niin, että tästäkin asiasta voitaisiin puhua. Ja ettei tarvitsisi olla henkiset tuntosarvet pystyssä ja arvailla ja olettaa. Niin että toiselta rohkenee kysyä: ”Kaipaatko nyt syliä vai jotain muuta?” Ja itsekseen voi pohtia sitä, mitä kaipaa ja tarvitsee ja ilmaisee sen toiselle suoraan. Sillai niinku vastuulliset aikuiset tekee.
Kvinoa = quinoa on eteläamerikkalainen hieman pähkinäiseltä maistuva siemenkasvi. Se on luontaisesti gluteenitonta ja ah, niin terveellistä. Kvinoa sisältää muun muassa rautaa, magnesiumia, fosforia, kalsiumia ja kuituja.
Tällä viikolla Hannan terveysherkut tarjoilee herkkuhetkiä suolaiseen nälkään.
Sain idean näihin keveisiin kasvispihveihin työreissullani Los Angelesissa. Eräänä päivänä siellä asuva ystäväni tutustutti minut aivan ihastuttavaan kasvisravintolaan. Valitsin lounaaksi vegaani ”rapukakkuja” ravintolan tapaan. Nämä herkulliset kasvispihvit saivat makunsa muun muassa kvinoasta ja bataatista. Tämä lounashetki sai sormeni syyhyämään ja odottamaan kotikeittiöön pääsyä. Tuunasin kasvispihveistä oman version, johon ihastuin.
Nyt haluan jakaa herkkureseptin myös sinulle. Haluankin kannustaa sinua kokeilemaan kasvisten monipuolista käyttöä niiden herkullisen maun lisäksi myös terveydellisistä ja eettisistä syitä.
NÄITÄ AINEITA TARVITSET KVINOA-BATAATTIPIHVEIHIN:
1 keskikokoinen bataatti
2 dl Luomu Kvinoaa
1 sipuli
1 nippu korianteria
Himalajan Kristallisuolaa
rouhittua mustapippuria
Lisää halutessasi myös muita lempimausteitasi
PAISTAMISEEN:
Luomu Kylmäpuristettua Kookosöljyä
Luomu Kookosjauhoja
TEE KVINOA-BATAATTIPIHVIT NÄIN:
VAIHE 1: Huuhtele kvinoa huolellisesti siivilässä kylmän veden alla ja keitä kypsäksi miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia. Huuhtele kypsä kvinoa siivilässä ja laita sen jälkeen taikinakulhoon jäähtymään.
VAIHE 2: Kuori bataatti ja viipaloi se pieniksi kuutioiksi. Asettele kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda uunin keskiosassa, 200 asteessa noin 30 minuuttia. Muussaa paahtuneet bataattikuutiot haarukkaa apuna käyttäen.
VAIHE 3: Laita paistinpannu kuumentumaan liedelle, lorauta pannulle tilkka kookosöljyä ja paahda silputtu sipuli kevyesti. Silppua tuore korianteri. Lopuksi yhdistä kaikki kasvispihvitaikina-aineet taikinakulhossa ja sekoita hyvin. Tarkista maut sekä riittävä suolan määrä. (Suola tuo raaka-aineiden maut esiin, joten sitä tulee olla riittävästi.)
VAIHE 4: Kaada lautaselle kookosjauhoja. Muotoile taikinasta kämmenten välissä pihvejä ja pyöräytä ne kevyesti kookosjauhoissa. Paista tämän jälkeen paistinpannulla kookosöljyssä molemmin puolin.
”Jäätelö voi tehdä sinulle hyvää”. Voi olisinpa kuullut tuon lauseen 10 vuotta sitten, kun perinteisestä maidosta tehdyt jäätelöt aiheuttivat joka kerta vatsanpuruja. Virpi Mikkosen ja Tuulia Talvion Hyvän olon jäätelökirja (Cozy Publishing 2016) on kuin taivaanlahja kaikille niille jäätelöhirmuille, jotka rakastavat jäätelöä, mutta haluavat sen myös tuntuvan hyvälle.
Hyvän olon jäätelökirja sai alkunsa vuonna 2015, kun Virpi ja Tuulia julkaisivat Kind Ice Cream for You -nimisen e-kirjan. Terveellisten herkkujen trendi oli jo tuolloin täydessä vauhdissa ja e-kirjasta tuli nopeasti menestys. Nyt julkaistussa kirjassa Virpi ja Tuulia yhteen ääneen toteavat, että kyseessä on usein vain puhdas arkijärki. Huonolaatuiset raaka-aineet on aina mahdollista korvata hyvälaatuisilla, myös jäätelöä tehtäessä. Lisäksi kirjan yli 80 reseptiä takaavat sen, että jokaiselle löytyy varmasti jotain. Kirjasta löytyy resepti esimerkiksi legendaariseen minttupuffettiin. Sen uuteen, hyvää tekevään versioon tietenkin!
Kotitekoinen jäätelö saattaa kuulostaa hankalalta, mutta Virpi ja Tuulia ovat todella laittaneet parastaan: kirjan avulla jäätelöiden valmistus sujuu näppärästi ja kaikki jäätelöt syntyvät ilman maitotuotteita, gluteenia ja valkoista sokeria. Alussa esitellään valmistukseen tarvittavat raaka-aineet ja suurimman osan niistä löytää nykyään jo ihan perus marketista. Kaikki reseptit voi ihan hyvin tehdä myös ilman jäätelökonetta ja nopeaan makeanhimoon on tarjolla muun muassa erilaisia pirtelöitä. Lisukkeista lempparikseni on noussut kookospehmiksen koristeluun käytetty pähkinäinen karamellikastike. Se sisältää vain kolme ainesosaa, joten olen hyvällä omalla tunnolla valmistanut sitä myös arkisempien marjapirtelöiden lisukkeeksi.
Vitamiinipitoiset mustikat ovat erinomainen jäätelön ainesosa. Kirjasta löytyvän simppelin mustikkajäätelön reseptin voi halutessaan koristella valkosuklaa-kardemummakastikkeella.
1 dl täysrasvaista kookosmaitoa (jäähdytetty yön yli jääkaapissa)
2 pakastettua kypsää banaania
2 dl kotimaisia jäisiä mustikoita
½ tl vaniljauutetta
loraus kotimaista luomuhunajaa tai muuta makeutusta, jos tarpeen
Avaa kookosmaitotölkki ja kaavi desilitran verran valkoista, paksua ainesta tehosekoittimeen. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Saatat joutua kaapimaan tehosekoittimen laitoja lusikalla muutaman kerran ennen kuin massa sekoittuu. Maista ja lisää makeutusta, jos tarpeen. Annostele jäätelö kulhoihin (kaada päälle valkosuklaa-kardemummakastiketta) ja nauti!
VALKOSUKLAA-KARDEMUMMAKASTIKE
1dl raastettua kaakaovoita
½ dl kookosvoita (tai cashewvoita tai 1 dl cashew-pähkinöitä)
½ dl täysrasvaista kookosmaitoa
1-3 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai muuta makeutusta)
½ tl vaniljauutetta
½ tl jauhettua kardemummaa
Sulata kaakaovoi pienessä kattilassa matalalla lämmöllä. Lisää sula kaakaovoi sekä muut ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Maista ja lisää makeutusta tai mausteita, jos tarpeen. Tarjoile mustikkajäätelön kanssa.
Katson omaa kuolemisen hetkeäni, hetkeä, jota voisin myös kutsua kehosta poistumiseksi. Näen huolella valmistellun tilaisuuden, jossa on läsnä sekä läheisiäni, yhteisen matkan kulkijoita että lähimpiä oppilaitani. Kaikki paikalla olijat tietävät, että olemme täällä, koska olen astumassa uudesta ovesta eteenpäin. Paikassa vallitsee rauha, sydänten lämpö yhteisiä kokemuksia ja matkaa kohtaan, sekä selkeys, joka kirkastuu joka hetki, kun poistumiseni lähestyy. Minulla on takana pidempi paasto, joka on parantanut yhteyttä henkeeni, sekä valmistellut kehoani ja mieltäni poistumiseen. Viimeiset päivät olemme paastonneet yhdessä henkisen yhteisöni kanssa. Tunnen oloni selkeäksi ja yhteys kehooni on jo ohentunut.
Olemme sanoneet hyvästi kaikkien kanssa, sille on ollut aikaa ja se on ollut sydämellistä. Olen saanut rauhassa illastaa ystävieni seurassa. Soittaa ja laulaa yhdessä, sekä kuulla ja ottaa vastaan sen, mitä heille on ollut sanottavaa. Olen saanut myös kertoa omat viimeiset sanani ja jättää viimeiset neuvoni. Käytännön järjestelyt on hoidettu ja olen irroittautunut vastuistani, tietäen, että niistä huolehditaan. Omaisuuteni on löytänyt paikkansa ja tiedän sen luovan jotain kaunista ja hyvää.
Kun hetki koittaa, istumme yhteiseen meditaatioon. Annan hengitykseni rauhoittua. Tunnen, kuinka kaikki minussa on valmistautunut. Kuluu aikaa ja tunnen, kuinka hengitykseni hiljentyy itsestään. Lopulta huomaan sen päättyneen. Tunnen, kuinka olemukseni alkaa avautua, samalla, kun kehoni säpsähtelee hienovaraisesti. Tiedän irtoavani siitä ja havaitsen, kuinka tietoisuuteni jatkaa avautumistaan. Se tuntuu rentoutumiselta, koska en pelkää.
Havaitsen paikallaolijat. Heidän kehonsa, mielensä liikkeet, emootiot ja hienovaraisen vapautumisen, joka tapahtuu heissä tämän yhteisen tapahtuman myötä. Osa kokee myös surua ja menetystä, jonka koen kauniiksi. Yksi matkamme on päättynyt. Näen myös sen, kuinka osa heistä näkee minut sielunsa silmin. Se hymyilyttää minua, sillä tiedän sen rohkaisevan sekä rentoutumaan tähän matkaan että avaamaan silmiä yhä enemmän sille, että on jotain tärkeämpää, kuin egon elämä.
Tämä ei ole loppu, ei edes alku, sillä se mikä minä olen, on kuolematon.
On hyvä olla ja katsella muita. Samalla tunnen, että minun aikani tässä on päättynyt ja on aika mennä eteenpäin. Katsoa sinne, minne katsomista olen jo odottanut. Lähden kulkemaan, joskin liikkeeni muistuttaa enemmän liitämistä, kuin kävelyä. Liikun tietoisuutena tietoisuudessa, kohti valoa, joka kutsuu jotain syvää minussa, jotain, jota minä olen.
Elämäni kokemukset alkavat virrata minuun. On asioita, jotka kysyvät; ymmärsinkö, annanko anteeksi, päästänkö irti ja rakastanko? On pelottavia asioita, niitä joita välttelin eniten, jotka vielä kerran kokeilevat kanttiani ja houkuttelevat puolustautumaan. On aarteita, joista eniten haaveilin. Kaikki toiveeni voisivat vihdoin tulla toteen. Näen, että tarjolla on sekä taivas että helvetti. Mutta näen kaiken keskellä kokoajan, kirkkaana, sen jota kaipaan syvemmällä. Valo. Kotini. Totuus. Juuri kun pääsen lähelle, minut yllättää vielä jokin, jota en tiennyt itsestäni. Se vie huomioni ja joudun kohtaamaan asian, johon en osannut varautua. Ymmärrän luovuttaa ja suostun ottamaan tämän opetuksen vastaan. Antautuessani sille, huomaan, että valo ei ole jossain mihin kuljen, vaan se olen minä. Ja silloin avaudun täksi valoksi, itsekseni.
Saavun paikkaan, jota on vaikea kuvailla. Olen ollut täällä aiemminkin. Täällä minä tietosuutena käyn läpi sitä, miten elämäni olen elänyt. Opin lisää siitä ja jäsennän sitä itsessäni. Kirkastan sen avulla ymmärrystä siitä, mikä olen ja millainen elämä on. Tapahtumien katsominen tuntuu siltä, kuin olisin pelannut tietokonepelin tällä kertaa hyvin ja nyt katson pelaamistani läpi, suunnitellakseni uuden pelin, joka haastaa sekä uusia alueita että niitä samoja, joilla on opittavaa. Tai ehkä tällä kertaa on aika valita jotain muuta, kuin jatkaa täällä. Ymmärrän tätä kirjoittaessani, että on mahdotonta pukea sanoiksi sitä, miten ja missä tämä kaikki tapahtuu, koska mieli ei ymmärrä tätä tapaa olla olemassa.
Kun istun ja tunnustelen kuolemaa, näen sen isona muutoksena. Koko elämä on iso muutos, mutta juuri tuossa hetkessä koko olemuksemme käy läpi muutoksen, joka on ihmiselämän mittakaavassa valtava. Vaikka tietoisuutemme on aina sama ja pohjimmainen olemuksemme, tuo kokemus voi olla niin järkyttävä, että erinäiset rakenteemme pyrkivät olemaan kohtaamatta sitä.
Kuolema näyttäytyy eri näkökulmasta, kun sitä katsoo laajemmasta perspektiivistä. Elämä, elämät, ovat kokemista varten, paikka jossa oppia ja etsiä itseään. Sielu on täällä paitsi käymässä läpi kokemuksia, ennen kaikkea oppimassa itsestään ja omasta todellisesta luonnostaan, osana sitä yhtä elämää, joka kaikki on.
Tietoisena oleminen on vaikeaa elossa ollessa. Herääminen, siihen mitä on tässä ja nyt, jotta alamme avautua sille, mitä kannamme sisällämme. Tienä sinne on läsnäolo, hengittäminen ja elämän hetkien kohtaaminen sellaisena kuin ne ovat, antaen niille kaiken itsestään, odottamatta mitään takaisin. Tämä asia korostuu kuoleman äärellä. Se on vain yksi tapahtuma muiden joukossa, mutta samalla hyvin erityinen ja voimakas sellainen.
Saatamme olla kuolemamme äärellä sairaita, huonovointisia ja pelokkaita. Kenties voimavaramme ovat niin vähät, ettemme jaksa edes olla hereillä. Hereillä oleminen on haastettuna. Usein paikalla on myös muita ihmisiä, joilla on omat toiveensa kuolemamme suhteen. Yksi haluaa, että siitä ei puhuta, ettei asiaa tarvisi kohdata. Hoitohenkilökunta saattaa pyrkiä siihen, että kuolema tapahtuisi mahdollisimman kivuttomasti, eli turtana ja lääkesumussa, joka vaikeuttaa läsnäoloamme. Joku saattaa yrittää kokoajan auttaa meitä voimaan paremmin, eikä anna tilaa sille, että saisimme kokea sen mitä tapahtuu. Muut siis usein tukevat kaikkea muuta, kuin hereillä oloamme noissa hetkissä, koska he eivät ymmärrä mistä tapahtumassa on kysymys.
Minun toiveeni on, että niin minun kuin sinun, joka olet aidosti kiinnostunut heräämään, olisi mahdollista kulkea tämäkin kohta matkastamme tietoisesti ja avoinna. Että meillä olisi tukenamme ihminen, joka auttaa meitä pysymään hereillä, avoinna ja tekee olostamme mukavaa ilman myrkkyjä, jotta voimme rentoutua kokemaan tämän tärkeän hetken. Kirjoitan alle muutaman asian, joita voit harkita tätä tärkeää hetkeä ajatellen.
huolehdi, että niin kuolemisesi hetkellä, kuin muutama päivä sen jälkeen, sinun äärelläsi on ihminen/ihmisiä, jotka ymmärtävät mitä tapahtuu ja tukevat sinun poistumistasi
huolehdi käytännön asiat hyvälle mallille hyvissä ajoin. Tee testamentti ja huolehdi velvollisuuksista
hoida ihmissuhteissasi olevat hankaluudet ennen kaikkea itsessäsi, mutta myös tarpeen vaatiessa noissa suhteissa, vielä silloin kun olet terve ja voimissasi
perehdy kuolemaan ja anna jonkun avata sinulle sitä
meditoi ja paranna kykyäsi olla läsnä elämän hetkissä
huolehdi kuolemastasi, kun olet vielä elossa, suunnittele tapahtumat kuolemasi ympärillä ja varmista, että on olemassa ihminen, joka kunnioittaa näitä henkisiä päämääriäsi
Koska niitä ihmisiä, jotka voisivat tukea toisia aidosti tässä asiassa on niin vähän, toivon myös, että yhä useampi meistä kuulisi kutsun seuraaviin asioihin:
oman kuolemansa tutkimiseen, jotta aiheesta olisi luonnollista puhua muillekin
oman läsnäolonsa vahvistaminen, jotta pystyisit kannattelemaan niin omia kuin toisen tunteita kuolemaa käsittelemisen hetkinä, tai kuoleman äärellä
syvään henkiseen työhön, joka tuo ymmärrystä sielun matkan luonteesta ei vain älyllisellä tasolla, vaan siellä, missä yhdistymme kuolemattomaan tietoon itsessämme
pyyteetöntä halua olla asian äärellä ja läsnä toiselle, sillä tästä työstä ei saa palkkiota
Toivon, että tämän tekstin lukeminen jättää jälkensä sydämeesi ja puhuu sinulle sillä hetkellä, kun olet toisen tai oman kuolemasi äärellä. Muistuttakoon se sinua siitä, että tämä hetki on tärkeä, avaa sille koko sydämesi. Muistuttakoon se myös siitä, että se voi saapua luoksesi koska vain ja sen tiedostamisella on sinulle merkitystä.
Pitkäaikainen rakkaussuhteeni päättyi viisi vuotta sitten. Kuvittelin kuolevani. Lakkaavani olemasta ja jääväni ikuisesti yksin.
Eron jälkeisten vuosien aikana avasin kuitenkin vähitellen silmiäni. Ja vastaani käveli lopulta useitakin kivoja miehiä. Treffailinkin. Mutta sydämeni tuntui olevan suljettu kuin rautaportti.
Mikään eikä kukaan tuntunut miltään. Olin turhautunut. Totta kai pärjäsin yksinkin, olin itsenäinen ja vapaa ja sain tehdä mitä tahansa. Arvostinkin vapauttani. Tiesin olevani onnekas pitkine matkoineni ja itsenäisine päätöksineni. Uskalsin silti jo tunnustaa, että lopulta ihminen kaipaa vierelleen jonkun, jonka kanssa jakaa asioita. Väittipä mitä muuta tahansa. Itse tunnustin lopulta sen vuolaasti ääneen. En enää hävennyt myöntää, että olin yksinäinen.
Keväällä Balilla asuessani tapasin englantilaisen miehen, joka oli paperilla puhdas kymppiplus. Mietin, että nyt pitäisi taas yrittää. Antaa mahdollisuus ja päästää lähelle. Jaoimme yhteiset kiinnostuksen kohteet, hiljaisuuskin tuntui hyvältä, ja palatessaan kotiinsa mies oli valmis kaappaamaan minulle kuun taivaalta ja matkaamaan takaisin luokseni. Mietin, että olin absoluuttisen hullu, jos en nyt yrittäisi.
Mutta en tuntenut mitään muuta kuin toveruutta. Mietin, että oliko tosiaan niin, etten vieläkään ollut valmis uuteen. Miten pitkään siinä hitto soikoon menisi, pohdin. Vai voiko se ihminen olla vain taas kerran väärä. Mistä ihmeestä sen tietäisin?
Eräs ystäväni sanoi, että kyllä sen sitten tietää. Toinen sanoi, että olisin tyhmä, jos nyt en tarttuisi tähän. Kolmas oli jo luovuttanut toivonsa eikä sanonut mitään.
Lähdin Balilta kesällä Suomeen. Yksin. Ei tullut mukaan englantilaismiestä eikä ketään muutakaan. Kukaan ei koskettanut sieluani, ja mietin, etten edelleenkään muuhun taipuisi.
Sydämeni uskoi silti edelleen, että kaikki menisi kuten kuuluisikin. Joku jossain kietoisi kultalankaa kahden ihmisen ympärille, kun heidän kuuluisi tavata. Ja minun pitäisi vain osata lukea merkit. Ja taas kerran luottaa.
Sydän vakuutteli minulle, että kyllä sen sitten tietää.
Mieleni nauroi puolestaan räkänaurua, huuteli, että olin typerä, kun en antanut kenellekään mahdollisuutta, olin sokea ja kertakaikkiaan väärässä.
Yritin huitaista ajatuksilleni kintaalla, mutta varovasti mietin, olinko sittenkin tunteiltani kyvytön, kasvanut ehkä vuosien varrella sitoutumiskammoiseksi. Vai oliko sydämeni kertakaikkiaan kuollut? Mistä hitosta sen tietäisin?
Paluulento Balilta Singaporeen oli tupaten täynnä ja sen vihoviimeisellä rivillä ainoa tyhjä penkki. Se oli minun paikkani. Rymistin sisään kassieni kanssa viimeisenä. Olin myöhässä. Silti lentoemot jaksoivat hymyillä.
Ikkunapaikka. Tietysti. Kaikki joutuivat vielä kertaalleen irrottamaan turvavyönsä ja nousemaan. Asettelin tavarani hyllyille ja kaivaiduin kompastellen paikalleni.
Huokasin syvään, käännyin katsomaan viereeni ja hymyilin anteeksipyydellen. Ja silloin sydämeni muljahti kaikkitietävästi.
Hei, mistä te olette? kysyin.
Sitten pitkä lento olikin jo maassa, ruoka tarjottimella jäähtynyt koskemattona ja minä perillä kotona.
Kyllä sen vain sitten tietää.
PS. Tänään sain varmuuden siitä, että sydän on aika usein oikeassa. Se kyllä ilmoittaa, kun joku erityinen tulee vastaan.
Talvisena päivänä vuonna 2009 palasin työpaikalleni palaverista Helsingin keskustassa. Käytävällä vastaan tuli firman toimitusjohtaja, joka huikkasi minut käymään huoneessaan. Lähdin sieltä shokissa: minut oli juuri irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Lähdin kotiin ja päässäni pyöri. Olin järkyttynyt ja samalla tiesin että näinhän tässä pitikin käydä. Olin istunut viimeiset puoli vuotta työpaikallani haaveillen aivan toisenlaisesta työstä, työstä jossa saisin auttaa ihmisiä elämäntaidon valmentajana ja NLP-kouluttajana.
Kesti 10 kuukautta kerätä rohkeutta aloittaa oma yritys. En oikeastaan enää halunnut työskennellä toisen palveluksessa, vaikka olin vannonut etten koskaan ryhdy yrittäjäksi. Näinhän siinä monesti käy: löydämme itsemme tekemästä juuri se mitä emme ikinä aikoneet tehdä.
Muutoksessa oli omalta osaltani kyse paljon enemmästä, kuin työstä. Kyse oli koko elämäntavan muutoksesta ja omalle sielun polulle astumisesta. Työ jota teen tänä päivänä on iso osa elämääni ja sitä kuka olen, sillä teen työtäni koko sydämelläni. Välillä on ollut hurjan vaikeita paikkoja, mutta nyt, 7,5 vuoden jälkeen voin sanoa eläväni unelmaani. Iso osa työtäni on auttaa asiakkaitani toteuttamaan omia unelmiaan. Mitä olen siis oppinut unelmien toteuttamisesta?
Viisi vinkkiäni unelmien toteuttamiseen ovat nämä:
Kuuntele sydäntäsi. Moni yrittää ratkaista elämänsä isoja asioita puhtaasti järjellä. Näen paljon sitä, että me ihmiset valitsemme sen mikä on järkevää ja turvallista. Onnellisuutta ja merkityksellistä elämää ei kuitenkaan luoda pelkällä järjellä. Sydän ja sieltä kumpuavat toiveet ja kuiskaukset ovat paras kompassimme kun haluamme luoda todella hyvältä tuntuvaa elämää. En väitä ettäkö se olisi aina se helpoin tie, mutta ainakin omalta osaltani se on ainoa oikea tie. Pelkoon ja järkeilyyn perustuneet ratkaisut eivät ole kantaneet kovin pitkälle elämässäni.
Usko itseesi. Tiedän että tämä on helpommin sanottu kun tehty. Joskus usko ei kerta kaikkiaan riitä, ja silloin on hyvä tarkastella omia ajatuksiaan. Mistä ne kumpuavat ja miksi ajattelen etten osaa, voi, uskalla tai ole riittävän arvokas? Ovatko ne edes totta vai jonkun toisen käsitys minusta? Unelmat haastavat meidät kasvamaan entistä suurempiin mittoihin ja yksi haaste matkan varrella on opetella luottamaan itseensä ja omaan visioonsa siitä huolimatta, mitä menneisyydessä on tapahtunut ja mitä muut ajattelevat.
Ympäröi itsesi ihmisillä jotka uskovat sinuun. Tämä liittyy kiinteästi edelliseen kohtaan. Silloin kun tavoittelemme unelmaa, joka saattaa olla vain hentoinen toive ensi alkuun, sitä on varjeltava ja meidän on varjeltava itseämme negatiivisilta ihmisiltä. Jos ympärilläsi on lannistajia, etsi elämääsi uusia ihmisiä. Jaa unelmasi vain niiden kanssa jotka kannustavat sinua. Itselläni on tänä päivänä ympärilläni joukko ystäviä, kollegoita ja rakas puoliso, joiden tukeen voin luottaa. Lisäksi apunani on oma mentorini Camilita, jonka tuki, kannustus, neuvot ja usko minuun ovat olleet korvaamattoman arvokkaita niinä hetkinä, kun en ole jaksanut uskoa itseeni.
Tartu tilaisuuksiin vaikka sinua pelottaisi. Sellaista hetkeä kuin täydellisen valmis ei tule koskaan. Tilaisuuksiin on tartuttava silloin kun niitä tarjotaan ja ne ovat linjassa tavoitteittemme kanssa. Opettele olemaan epämukavuusalueellasi. Unelmat vaativat meitä kasvamaan täyteen potentiaaliimme ja kasvu tapahtuu venyttämällä itseään jatkuvasti uusiin mittoihin. Tekemällä oppii.
Älä luovuta liian helposti. Joskus on rankkaa, mutta seuraavassa hetkessä asiat voivat järjestyä jopa taianomaisella tavalla. Jokainen joka on tehnyt jotain merkittävää elämässään on epäonnistunut lukemattomia kertoja. Olen kuluneiden vuosien aikana ollut heittämässä hanskoja tiskiin lukuisia kertoja ja tehnyt pitkiä merenrantakävelyjä itku kurkussa. En ole kuitenkaan koskaan luovuttanut, sillä syvällä sisimmässäni olen tiennyt, että tämä on minun polkuni ja jonain päivänä elän unelmaani. Asiat ovat järjestyneet aina. Välillä olen tehnyt osa-aikatyötä jollekulle toiselle. Jos tuntuu siltä ettet pärjää yksin, hanki apua. Jos sinulla ei ole rahaa hankkia apua, mene kirjastoon ja lue kirjoja ihmisistä jotka ovat onnistuneet. Mitä voisit tehdä toisin jotta asiat lähtevät rullaamaan ja mitä sellaista olet jättänyt tekemättä, minkä tiedät olevan tärkeää, muttet ole tarttunut siihen syystä tai toisesta?
Uskon vilpittömästi, että se, mikä on sinulle tarkoitettu, odottaa kärsivällisesi, että löydät sen. Onnea matkaan!
(Cozy Publishing 2016) on kuin taivaanlahja kaikille niille jäätelöhirmuille, jotka rakastavat jäätelöä, mutta haluavat sen myös tuntuvan hyvälle.
