Sivu 285 – Hidasta elämää

Lihominen pelotti, koska oikeasti pelkäsin, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen

Lihomisen pelosta puhuminen voi tuntua pinnalliselta. Sellaiselta, että siitä ei saisi puhua. Sillä sehän on pinnallista!

Ja silti tämä pelko koskettaa monia. Sen taakse kyllä kytkeytyy syvempiä pelkoja, joihin ei ole välttämättä yhteydessä.

Syömishäiriövuosinani lihomisen pelko oli hallitsevin pelkoni. Lihominen oli symboli epäonnistumisesta, heikkoudesta ja riittämättömyydestä. Se pelko maskeerasi syvempiä pelkojani, jotka liittyvät arvostelluksi tuloon ja hylätyksi tuloon.

Väitin itselleni pitkään syömishäiriöstä toipuessani, että siinä ei ollut kyse ulkonäöstä. Tunnistin hakevani kontrollin tunnetta ja turvaa, mutta en nähnyt, miten kontrolli ja turvallisuus liittyivät myös ulkonäköön.

Meillä ihmisillä on luontainen kaipuu tulla hyväksytyksi, sellaisena kuin olemme.

Maailma, jossa elämme, näyttää kuitenkin vahvasti ihailevan tiettyjä ominaisuuksia ja väheksyvän toisia.

Näin syntyy ihanteita siitä ”millainen minun tulee olla kelvatakseni” ja ”mitä ei saa olla, etten tule torjutuksi”.

Tässä ajassa nämä ihanteet liittyvät vahvasti kehoon, aikaansaamiseen ja ulkonäköön. Nämä paineet koskettavat jollain tapaa jokaista.

Mutta tuleeko ihmisen kauneus ja viehättävyys ulkoisista asioista?

On totta, että meillä on erilaisia mieltymyksiä. Ja iso osa niistäkin mieltymyksistä on opittuja. Pienenä lapsena kukaan meistä ei luokittele ihmisiä ulkomuodon mukaan, vaan sen mukaan, miten toisen ihmisen kanssa kohtaa. Onko toisen kanssa hyvä olla. Myöhemmin vasta opimme ihanteet ja sen mikä on ”cool”.

On vähän surullista ja karua, mutta silloin kun olin kontrolloinut, rajoittanut ja koittanut pakottaa kehoani tiettyyn muottiin… Olin henkisesti epäviehättävä.

Olin hyvin suojautunut, varautunut, ahdistunut, stressaantunut, kireä, kykenemätön heittäytymään, kykenemätön nauttimaan.

Ja voi, miten janosin hyväksyntää. Mutta silti, jos kehuja tuli ”vahvasta itsekurista” tai kehoni ulkomuodosta, se itseasiassa koski.

Se vahvisti pelkoa, että itsenäni en ikinä riittäisi. Se lisäsi pelkoa siitä, että jos annan kehoni löytää luonnollisen kokonsa, niin olisin totaalisen epäonnistunut ja heikko luuseri.

Kun on vuosia tottunut hakemaan arvoa kehostaan, on sanomattakin selvää että yhdessä yössä ei tapahdu muutosta. Minulle on ollut usean vuoden matka (johon en olisi mitenkään kyennyt ilman tukea) alkaa näkemään itseäni ihmisenä, kehon sijaan.

Ihmisenä, joka tuntee.

Ihmisenä, joka kaipaa.

Ihmisenä, joka tarvitsee.

Ihmisenä, jolla on persoona. Joka miellyttää joitakin ja joitakin ei. Ihmisenä joka on erehtyväinen.

Ihmisenä, jolla on sydän.

Ihmisenä, jolla on keho.

Vaikeina hetkinä minun on ollut hyvä muistuttaa itseäni siitä, mitä todellinen kauneus minulle on. Kauneutta on minulle nähdä välittämistä. Sitä, että joku kuuntelee. Sitä, että joku osaa lämmöllä nauraa itselleen. Sille, että uskaltaa olla erehtyväinen. Kauneutta on antaa elämän tuntua. Koska se tuntuu.

Mieti hetki ihmisiä, keitä sinä pidät aidosti kauniina ja viehättävinä. Onko siinä kyse ulkoisista piirteistä vai jostain muusta?

Toki ihmisen ulkoista kauneutta saa ihailla, mutta muistetaan, että jokaisen ulkomuoto on mysteeri. Sanotaan, että on Jumalan työn pilkkaa arvostella ulkomuotoaan. Sinulle on annettu juuri se keho, juuri ne piirteet, jotka tähän elämään ovat sinulle ne oikeat.

Minulle tuli kiloja lisää.

Mutta sain myös elämäni takaisin. Minulle tuli myös selluliittia. Mutta minulle tuli elämään iloa. Ajattelen, että en ”lihonut” vaan keho sai löytää luonnollisen kokonsa. Se varmasti elää, sillä ihmiskeho vanhenee ja muuttuu. Se on vaan osa tätä juttua. Kehoni on mitä se on.

Luonnostaankin on hetkiä, jolloin mieleen iskee ajatukset siitä, että kehoni olisi vääränlainen. Liian vähän jotain ja liikaa jotain. Luotan, että minulla on kyky tunnistaa nuo ajatukset ja antaa niiden mennä. Minun ei tarvitse toimia niiden mukaan. Voin keskittyä johonkin, jolla on minulle väliä. Muistaa, että aina jos keskityn siihen mikä minussa on vikana, kärsin.

Ja en halua kärsiä. En enää.

Joskus kannattaa lähteä liikkeelle, vaikkei vielä tietäisi, mihin on menossa

Kun viisi vuotta sitten haaveilin omasta blogista, minulla ei ollut mitään suunnitelmaa, mitä siitä olisi tarkoitus tulla. Halusin vain purkaa sisintäni ja kokeilla siipiäni uudella tavalla. Olin silloin uupumuksesta toipumisen alkumetreillä, joten annoin itselleni luvan lopettaa milloin tahansa.

En kuitenkaan lopettanut. Reilut neljä vuotta myöhemmin blogin materiaaleista syntyi Löydä elämän taika -kirja, joka on jo löytänyt tiensä tuhansien käsiin ja sydämiin.

Entinen suorittajaminäni olisi tästä kaikesta hyvin häkeltynyt. Se luuli, että aina pitää olla tarkka suunnitelma ja tietää, mihin on menossa. Sitten noudatettiin suunnitelmia tiukasti ja puskettiin läpi vaikka harmaan kiven.

Mutta jos jotain olen viime vuosina oppinut, niin tämän: Joskus on vain parasta seurata iloa ja sitä kutkuttavaa tunnetta vatsassa, kun jokin kutsuu. Jos askel siihen suuntaan tuntuu oikealta, huomaat sen kyllä. Jos tuo suunta lakkaa kutsumasta, aina voi lähteä muualle. Epäonnistumisia ei ole, on vain tunne siitä, mikä tuntuu juuri nyt omimmalta. Siihen saattaa toki liittyä myös kuplivaa jännitystä ja omien pelkojen kohtaamista, mutta sekin voi tapahtua luontevasti ja itselleen myötämielisesti. Parhaimmat uudet askeleet laajentavat sinua ja mukavuusaluettasi juuri sopivassa määrin.

Minun kohdallani uusi askel on tämä: oma podcast nimeltä Taikaelämää. Siinä juttelen ajatuksiani hyvinvoinnista ja henkisestä kasvusta. Introjakso sisältää lisää pohdintaa uuden aloittamisesta ja siitä, mitä taikaelämällä tarkoitan. Kuuntele vaikka iltakävelyseurana! Ehkä sinäkin rohkaistut aloittamaan jotain, josta olet haaveillut…

Missä sinä olet?

Kuvittele istuvasi kanssani ruokapöydässä vastakkaisilla puolilla. Sanon sinulle ”minä olen tässä, missä sinä olet?”

Mitä sinussa tapahtuu kun kuvittelet tilanteen?

Minusta tuntuu, etten saa sinuun kontaktia. Että sinussa liikkuu asioita. Ajatuksia, tuntemuksia, energiaa. Levottomuutta. Missä sinä olet?

Minussakin tapahtuu ajatuksia. Impulsseja toimintaan. Muistikuvia tehtävistä, menneistä ja tulevista. Huomaatko näitä tapahtumia itsessäsi? Pudotan itseni tähän huomaamalla sen, mitä minussa tapahtuu. Toisinaan halu mennä mukana kaikessa tuossa sisällössä on voimakas, pidänhän osaa noista ajatuksista, tehtävistä ja impulsseista itsenäni. Mutta kun vain huomaan tuon sisällön, rentoudun. En paina mitään pois tai yritä vältellä, sillä sisällön huomaaminen riittää tekemään itseni ja tuon sisällön välille tilaa.

Kerro minulle mitä sinussa tapahtuu. Missä sinä olet?

Sinun ja minun välillä oleva kontakti on suorassa suhteessa siihen, miten olet kontaktissa todellisuuteen. Jos jokin on välillämme, se jokin on myös sinun ja todellisuuden välissä. Siksi kysyn, missä sinä olet. Kenties haluat saapua kanssani tähän?

Tiedän, että vaatii voimaa pysähtyä ja katsoa tuota kaikkea. Kannatella sitä sisällään, sen sijaan, että annat oman hereillä olevan liekkisi sammua ja menet mukana siinä kaikessa. Mutta mitä enemmän teet niin, sitä enemmän vahvistut ja sitä enemmän todellisuus, kaikki tuo sisältö, alkaa ruokkia liekkiä sinussa. Sinua.

Kysymykseni ei ole älyllinen. En kaipaa siihen mielen selityksiä, vastauksia tai analyysejä. Se on kutsu. Missä sinä olet?

Vain avoimuus voi auttaa meidät toistemme lähelle

Epäilen hetken, voinko kirjoittaa otsikon noin ehdottomaan muotoon? Tieto nousee kehostani ja tiedän, kyllä voin. Tämä on minulle totta, ja samalla niin vaikeaa. Kuten monille meistä. Elämme kaikki omassa maailmassamme ja vaikka kuinka kurottelemme kohti totuutta, suurin osa keräämästämme tiedosta perustuu tulkintaan. Onneksi tulkinta taas perustuu usein kokemukseen ja tietoon, intuition herkkyyteen. Kuitenkin, on tärkeää muistaa, että kompastumme helposti pelkoihimme kun pohdimme toisen ihmisen käyttäytymisen syitä. Siksi kannattaakin kysyä itseltä, mistä voin olla varma siitä, että tiedän, mihin ajatukseni perustuvat?

Mitä avoimuus merkitsee? Onko se sitä, että kerron kaikki ajatukseni pääni sisältä? Kalenterini salaisuudet? Onko se valmiutta puhua? Onko ekstrovertti siis luonnostaan avoin? Vai voisiko introvertti viestiä jopa enemmän omalla hiljaisemmalla tavallaan? On sanottu, että vuorovaikutuksesta parhaimmillaankin vain kolmasosa perustuu sanoihin. Eleet, ilmeet ja molekyylit puhuvat välillämme vahvemmin. Olemme kuitenkin taipuvaisia uskomaan usein enemmän sanoja, jopa tekojen kustannuksella. Kaikki hylkäämistä parisuhteessaan pelänneet tietävät tämän. Pelko joutua yksin on suurempi, kuin itselleen uskollisena oleminen.

Avoimuus on helpompaa silloin, kun toinen on läheinen ihminen. Läheinen on sellainen, jonka vierellä uskaltaa olla paljas ja näkyvä, kenen turvaan voi luottaa. Läheisyys edellyttää kuitenkin ensin itselleen läheisenä olemista. Kysymys kuulukin, tunnetko itsesi? Ja kuinka suuri osa itseäsi jää hämärään, ja jota juuri sen takia olisi syytä tutkia?

Itseensä turvaava ihminen blokkaa muiden ihmisten lisäksi elämästään mahdollisuuden ymmärtää itseään paremmin, koska kohtaaminen on varmin tie itsetuntemukseen. Työhön tai harrastuksiin pakeneminen voi olla osa tätä suunnitelmaa, jota ihminen harvoin itsekään on nähnyt olleensa rakentamassa. Voi tuntua hyvin turvallista elää kuoressaan kohtaamatta muita ihmisiä kuin pinnallisesti, mutta se estää myös helposti kasvun kohti omaa potentiaalia.

Pohdittavaa

Mitä et milloinkaan voisi kertoa toiselle ihmisille. Miksi ja mitä sitä seuraisi?
Mistä asioista sinun on vaikea puhua läheisillesi? Mitä se kertoo itsestäsi?
Kuinka helppoa sinun on kertoa tarpeistasi tai kieltäytyä asioista, joita et halua?
Mitä saat läheisimmistä ihmissuhteistasi itsellesi? Tekevätkö ne sinulle hyvää?

Meditointi on alitajunnan roskien pois viemistä – 11 syytä, miksi jokaisen kannattaisi opetella meditoimaan

11 syytä, miksi jokaisen kannattaisi opetella meditoimaan.

Alitajunnan roskakuski. Jo muutaman minuutin päivittäinen meditaatioharjoittelu puhdistaa alitajunnan sopukoita ja mahdollistaa elämän virtauksen. Tuoreilla ajatuksilla, tavoilla ja energialla on tilaa virrata sisään.
Neutraali mieli. Meditointi tekee mielen kirkkaammaksi ja auttaa suhtautumaan asioihin neutraalin joogisen mielen kautta.
Parempi keskittyminen. Meditaatio on keskittymistä. (Se ei siis ole silmät kiinni istumista.) Meditaatio tarkoittaa, että mitä tahansa oletkin tekemässä, olet todella tekemässä sitä.
Tyhjä tila. Jos hiljaiset hetket täyttää televisio tai tietokone, eivät aivot saa tarvitsemaansa lepoa tai mieli rauhaa. Siksi tietoiselle meditaatioharjoittelulle on tässä ajassa enemmän tilausta kuin ennen.
Kasvava tietoisuus. Keskittyminen kasvattaa tietoisuutta. Meditaation avulla voi muun muassa vähentää pelkoa, itsekkyyttä, epäjohdonmukaisuutta ja päättämättömyyttä sekä tuoda elämään enemmän armoa, sitoutumista ja tavoitteiden saavuttamista.
Tunteiden salliminen. Meditointi kasvattaa kykyä selvitä tunteiden aiheuttamista myrskyistä.
Itsensä tunteminen. Meditointi yksinkertaisesti helpottaa ”oman paikkansa löytämistä”. Se auttaa päästämään irti alitajuisista tavoista ja tuntemaan sisäistä rauhaa ja tekee näin maailmasta paremman paikan elää.
Mielen kouluttaminen. Meditointi harjoittaa mieltä, joka on joogan oppien mukaan olemassa sielun palvelemiseksi. Monella meistä mieli kuitenkin hihkuu ja hyppii asiasta toiseen kuin villi apina.
Luottamus intuitioon. Kun mieli oppii palvelemaan sielua, toimii intuitio vahvana ja elämä on makea virtaus, jossa asiat tulevat luokse sen sijaan että niiden perässä täytyisi juosta. Elämä on onnellista ja rentoa ilman turhaa hötkyilyä.
Tilaisuus oppia. Meditaation arvo on sen tekemisessä. Tulokset kannattaa unohtaa ja keskittyä vain nykyhetkeen. Aina läsnäoloa ei meditoidessa tunne, mutta silti meditaatio kannattaa tehdä. Mitä tahansa meditaation aikana tapahtuu, on henkilökohtaista oppimista.
Syvä rauha. Mieli rauhoittuu meditaation aikana, kun hyväksyy kehon tuntemukset. Kun pitää tietoisuuden mukana, tarkkailee mitä itsessä tapahtuu eikä reagoi, saa tuntemuksiin etäisyyttä. Samalla hiljainen aika yksittäisten ajatusten välissä kasvaa. Vähitellen tämä aika pitenee ja johtaa meditatiiviseen, värähtelevään hiljaisuuteen.

Kuulostaa hyvälle, mutta kuinka meditoimisen voi aloittaa? Voit lukea lisää tekstistä Meditaatio muuttaa tylsyyden pyhyydeksi.

Kukaan ei voi kertoa toiselle, miten eletään hyvin – Oman äänen on löydyttävä itsestä

Kirjailija Riku Korhonen kirjoitti eräässä kolumnissa, että eniten häntä häiritsee elämäntaito-oppaissa manipuloiva sävy, ”kuin vastaanottaisi ylivoimaisia kehotuksia parantua länsimaisuudesta yhden ihmisen yrtein”.

Miksi meidän pitäisi tuoda länsimaiseen kulttuuriin jotakin sellaista, mikä ei sinne sovi?

Meillä on markkinatalous, kasvu, pärjääminen, materialismi, menestys ja individualismi. Ne edustavat kieltämättä erilaista arvomaailmaa kuin vaikka ikivanhat intialaiset opit.

~ ~

Länsimaisuus, niin kuin ihmisyys, on kuitenkin paljon muutakin. Se on esimerkiksi valinnan- ja liikkumavapautta, mahdollisuuksia tehdä toisin, ottaa kantaa, ottaa vastuuta ja vaikuttaa.

Elämme keskellä turbulenssia. Geopoliittisesti ja maailmantaloudessa tapahtuu vähän väliä yllätyksiä, joita ei osattu ennustaa. Globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja pankkikriisi näkyy myös tavallisen suomalaisperheen kukkarossa.

Elämänrytmi kiihtyy eksponentiaalisesti (viisi vuotta sitten oli hitaampaa, puhumattakaan kymmenistä vuosista), ja entistä useammat eivät yksinkertaisesti kestä tämän ajan painetta. Monet meistä uupuvat, harva voi väittää ettei huomaisi sitä lähiympäristössään.

~ ~

Kundaliinijoogan mestari Yogi Bhajan kehotti oppilaitaan olemaan kuin majakoita, jotka loistavat ja mahdollistavat alusten rantaan pääsyn. Ja suurinta käyttöä majakoille on myrskyisillä ja karikkoisilla vesillä.

Opastaminen ei tapahdu neuvomalla, vaan esimerkillä. Ei sillä, että näyttää kartalta, kuinka luovia, vaan seisomalla majakkana keskellä tyrskyjä. Monet yrittävät niin kovasti neuvoa muita tai toteuttaa muiden neuvoja (tai molempia), että hukkaavat itsensä aallokkoon.

~ ~

Hyvinvointikirjallisuutta kirjoitetaan paljon, sillä sille on tarvetta. Mutta henkinen kasvu ei tapahdu kirjoissa – vaan elämällä. Länsimaisessa yhteiskunnassa ei monellakaan alalla arvosteta ikää ja kokemusta, mutta joogille niistä ei ole mitään muuta kuin etua. Ja kun katsoo, miten Aasia jatkuvasti kehittyy ”länsimaisempaan” suuntaan, on jooga kenties saapunut länteen selvitäkseen.

Valitettavasti kukaan ei pysty kertomaan kenellekään muulle, kuinka elää hyvin. Oman äänen on löydyttävä itsestä – mutta sen löytämiseen on olemassa paljon työkaluja. Minun työkaluni on kundaliinijooga.

On silti aivan sama, löytyykö apu ja voima arkeen kundaliinijoogasta, kestävyysurheilusta tai säännöllisestä päiväunien ottamisesta. Uskon kuitenkin, että ihmiset jotka tiedostavat elävänsä keskellä hullunmyllyä ja ottavat vastuun ja sitoutuvat itseensä, selviävät arjesta paremmin. He käyttävät omaa napaansa sen sijaan että tuijottaisivat sitä.

On aivan sama mitä elämässäsi teet, kunhan teet sen sydämestäsi.

Ja sitä tehdessäsi, muista hengittää, sillä happi on polttoainetta, jolla majakan liekki loistaa.

Kun on herkkä, elämä kysyy erityistä vahvuutta – Miten uskaltaa kokea kaikki ja pysyä silti pehmeänä?

Kun on herkkä, elämä kysyy erityistä vahvuutta.

En nyt puhu vahvuudesta, jossa voimakas tunne-elämä ja kyky aistia herkästi muiden ihmisten tunnetiloja ja ympäristön ärsykkeitä teljetään paksun panssarin ja lävistämättömän kuoren taakse.

En myöskään tarkoita sitä, että ottaa toisten tunnetiloja vastuulleen ja taakkoja kantaakseen. Se ei ole vahvuutta, vaan turhaa itsensä uhraamista, joka vie voimat ja tekee herkkyydestä raskaan kivireen.

Ennemminkin tarkoitan sitä, että uskaltaa kohdata elämän semmoisena kuin se tulee, vaikka se tuntuu luissa ja ytimissä ja saattaa välillä haavoittaa meitä syvältä. Samalla siihen sisältyy se, että sallii itsensä vetää rajoja ulkopuolelta tuleville vaatimuksille, vaikutteille ja kuluttaville tunne-energioille, jotta voi huolehtia hyvinvoinnistaan ja elää itseään kuunnellen.

Herkkyyden ja vahvuuden suhde on hakenut minussa muotoaan koko ikäni. Muistan, kun pohdimme lukion filosofian tunnilla sitä, mitä vapaus on ja nuoruuden voimassani sanoin: ”Annan toisille vapauden ajatella minusta, mitä he haluavat.” ”Eikö tuo ole todella vahvaa?”, opettaja kysyi. Muistan jääneeni miettimään opettajani kommenttia pitkäksi aikaa.

Vaikka lukioaikainen näkemykseni on kulkenut matkassani jossain muodossa, olen kuitenkin käynyt läpi myös murtumisen vaiheen, jossa tunsin olevani totaalisen epäonnistunut ja kelpaamaton tähän maailmaan. Koin olevani kaikella tapaa niin vääränlainen, että jopa kaupan kassan myrtynyt ilme sai minut ottamaan itseeni, syyllistymään ja kyseenalaistamaan ihmisarvoni.

Ennen tuota kipeätä, mutta tarpeellista murtumista elin kauden, jossa en todellakaan ollut auki itselleni ja elämälle. Pidin herkkyyttäni piilossa ylivastuullisen suorittamisen ja tekovahvuuden takana.

Minulla oli hommat hallussa – sekä omat että muiden. Koin, että lunastaakseni paikkani erityisesti työssäni, minun piti joka päivä varmistaa, että olinhan yhä tervetullut ja tarvittu. Koska aistin herkästi toisten ihmisten tunnetiloja, menin kerta toisensa jälkeen liikaa mukaan työyhteisön tunneilmapiirin heittelyihin ja yritin muokata omaa toimintaani siihen sopivaksi. Kulutin paljon voimia tapahtumiin ja asioihin, joiden kannatteleminen tai ratkaiseminen ei kuulunut minun vastuulleni. Hymyilin ja hillitsin itseni, vaikka miten olisi väsyttänyt, ärsyttänyt, vihastuttanut ja olisin itse ollut tuen tarpeessa.

Kun tätä oli jatkunut muutaman vuoden, puuduin joksikin aikaa lähes kokonaan niin omille kuin muidenkin tunteille. Pahimman turtumisen aikaan ystäväni, joka oli myös työkaverini, sanoi, että minusta olit tullut niin välinpitämätön, ettei hän ei enää tunnistanut minua. Se kommentti oli minulle merkittävä herätys. Tajusin olevani ihan poikki. En jaksanut omalta uupumukseltani asettua enää juuri lainkaan toisten ihmisten asemaan tai välittää siitä, miten he näkivät asiat.

Se, mikä tasapainoisesti käytettynä on yksi herkkyyteni mukanaan tuomista vahvuuksista – voimakas myötäelämisen kyky – oli kääntynyt itseään vastaan, kun en ollut huolehtinut jaksamisestani.

Mitä enemmän olen antanut tilaa herkkyydelleni ja sen eri puolille näkyä ja tuntua, sitä enemmän myös käsitykseni vahvuudestani on muuttunut.

Nykyään vahvuus tarkoittaa minulle sitä, että antaudun kokemaan kaiken, mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu kiertelemättä, piiloutumatta ja kovettumatta. Jos en olisi herkkä nainen, joka kokee elämän voimakkaasti, mihin tarvitsisin vahvuutta ja uskallusta antautua sille, mitä elämä ja ihmiset eteeni heittävät? Mihin tarvitsisin rohkeutta kohdata itseni yhä syvemmin ja mennä kerros toisensa jälkeen minussa nousevan pelon läpi, vaikka tuntuu, että kuolen? Ja antaa kuoleman tulla yhä uudestaan niille rakenteille itsessäni, joita en enää tarvitse?

Herkkyyteen juurrutettu vahvuus tarkoittaa minulle elämistä täydesti, itseni ja toisten kohtaamista ihmisyytemme kaikissa puolissa totaalisesti. Ja samalla luottamuksen säilyttämistä siihen, että elämä toimii loppupeleissä aina minun parhaakseni haasteista ja epäilyksistä huolimatta.

Se ilmenee tilanteissa, joissa itseen sattuu todella paljon, mutta pohjimmiltaan haluaa silti hyvää muille, edes pienen häivähdyksen verran. Kun tuntee kuristavaa kateutta, mutta on sen syövereistä noustuaan avoin näkemään, että tunne on vain viesti omasta käyttämättömästä potentiaalista. Kun tunnustaa, että tämä kaikki on nyt vähän liikaa, ei enää jaksa ja tarvitsee apua. Kun sanoo ”ei” pyynnöille silloin, kun on aika levätä. Kun on läsnä omille ja toisen tunteille ja kokemuksille tuomitsematta, vastustamatta, kieltämättä ja yrittämättä muuttaa, korjata tai parantaa itseä tai toista.

Herkkyydestä kumpuava vahvuus sisältää koko elämän kierron hyväksymisen ja juhlistamisen: niin syvän haavoittuvuuden ja vanhojen kahleiden hajoamisen kuin takaisin jaloilleen nousemisen, lentoon lähdön, pakahduttavan ilon, yltäkylläisen kukoistamisen ja vapaana virtaavan rakkauden ja luovan energian voiman. Meistä jokainen voi kokea tämän kaiken, jos vain sallimme sen itsellemme.

Unelmiesi toteutuminen riippuu siitä, mitä teet tänään

Jos olet tyytymätön oloosi, tekemiseesi ja elämääsi, on sinun ryhdyttävä muuttamaan tilannetta. Miten yksinkertaista ja kuitenkin niin monimutkaista. Monille.

Joku nokkela on loihenut lausumahan, että tuumasta toimeen on maailman pisin työmatka. Ei pöllömmin lausuttu. Tätä tukee omakin näppituntumani vuosien valmennuskokemuksen pohjalta. Kuilu sanoista tekoihin on suuri ja pelottava. Monelle mahdoton ylitettävä.

Voit lukea satoja viisaita kirjoja ja kirjoituksia, saada briljantteja oivalluksia, kehitellä oivalluksia ideoiksi ja ideoita suunnitelmiksi, ymmärtää itseäsi ja analysoida pelkojasi, mutta tämä kaikki ei muuta vielä mitään, jos jäät sohvan nurkkaan istumaan ja odottamaan ihmeitä tapahtuvaksi. Uskon kyllä ihmeisiin. Niitä tapahtuu. Mutta vasta, kun ryhdyt hommiin antaaksesi niille tilaa ja mahdollisuuden. Ryhdyt itsekin niitä tekemään.

Unelmiesi toteutuminen riippuu siitä, mitä teet tänään. Aloita siis heti.

Olemme varsinaisia taitureita kehittelemään varteenotettavaltakin kuulostavia syitä lykätä ryhtymistä. ”Pitää miettiä” on kaikkien muiden mutkujen ja sitkujen lisäksi yksi yleinen vitkuttelukeino. Muutos on usein ja useimmille pelottavaa. Niinpä mielellä on otollinen maaperä suoltaa ilmoille innostuksen sijaan riskiä riskin perään. Kaikkea kamalaa ja kamalasta kamalinta. Mieli on supertaitava suurentelemaan kauhukuvia. Sillä ei ole mitään häpyä eikä rajaa. Ja niin se saa muutoshaluisimmankin tyypin tarttumaan rystyset pinkeinä kauhukahvoihin ja painamaan jarrupoljinta nilkka krampissa.

Mielenasiallakin on kuitenkin upea ja mahdollisuuksia täynnä oleva kääntöpuolensa. Voit halutessasi valjastaa mielen apuriksesi ja matkakumppaniksesi. Voit luoda erinäisten kehon rentoutustekniikoiden, visualisointien ja mielikuvittelun avulla innostusta, mielettömiä mahdollisuuksia ja nerokkaita ratkaisuja riskien, uhkien ja ongelmien sijaan. Mielikuvituksella ei ole mitään rajaa hyvässäkään.

”Kunnon rentoutus on paras voimistava lääke, mitä voit itsellesi antaa.” – José Silva

Mitä suurempaa muutosta haluat, sen pienemmin askelin on hyvä lähteä liikkeelle. Vaikka sinulla onkin suunta ja päämäärä, mihin olet menossa, keskity askeliisi sekä ”tässä ja nyt -hetkiin”. Nauti tekemisestäsi ja matkastasi. Ole myös joustava ja valmis muuttamaan suunnitelmiasi, jos ja kun jokin ei toimi, tai löydät jotain parempaa.

”Tekeminen ei koskaan riitä, jos laiminlyöt olemisen.” – Eckhart Tolle

Jos tavoittelet päämäärää väkisin vääntäen ja puskien – kuvitellen sen tuovan onnen ja autuuden – tulet todennäköisesti pettymään, luovuttamaan ja ehkä katkeroitumaankin. Energia on matalaa kaikessa tekemisessä, jonka päätarkoituksena on rahan, ihailun, kiitoksen ja kunnian tavoittelu. Energia on korkeaa ja vapaana virtaavaa, kun tekemisessä on tunteita, innostusta, intohimoa, lämpöä ja rakkautta.

Se miten ja mihin käytät energiaasi, vaikuttaa siihen, käytätkö elämäsi tarjoamat mahdollisuudet hyvinvointisi hyväksi. Käytä energiasi ja askeleesi viisaasti. Olet sen arvoinen!

Odotan innolla tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.

Elämäni rukouksena

Elämäni rukouksena
ei tapahdu kirkoissa tai pyhiksi merkityissä paikoissa
ei toisten näkemyksiin nojaten
tai toisten sanoja toistaen

Rukous ei ole harjoitus
sille ei voi saada tai antaa ohjetta
eikä sitä voi selittää
sille joka elää rukouksessa, sitä ei tarvitse selittää

Elämäni rukouksena on elämistä vailla vastausta ja palkkiota
rukouksen itsensä ulkopuolella

Antautumista
alituista kuuntelemista
läsnäoleva keskustelu vailla alkua, loppua tai päämäärää

Antautumista kenelle? Itselleni.
Ja kaikille joissa näen itseni

Itseni sisään hengittämistä
itseni ulos hengittämistä
sillä hengitys on rukoukseni ja rukoukseni on hengittää

Todella hengittää

Elämäni rukouksena on luopumista siitä mikä ei ole minulle

luopumista siitä, minkä aika ei ole
luopumista siitä, missä en näe itseäni

ja sen vastaanottamista, mikä on tarkoitettu minulle

Elämäni rukouksena tapahtuu yksin, kohdaten kaikessa vain itseni
vailla syytä, seurausta tai toista rukouksen ulkopuolella

Elämäni rukouksena on kuin jakaisin lahjoja itsestäni
kunnes minua ei enää ole
ja jää vain rukous

Rakastan sinua sellaisena kuin olet – Myös virheitäsi, heikkouksiasi ja ärsyttäviä piirteitäsi

Tein ilahduttavan havainnon rakkauden saralla. Jälleen. Huomasin, että olen oppinut rakastamaan ihmistä sellaisena kuin hän on – kaikkine vikoineen ja inhimillisine puutteineen. Näkemään rakastamani ihmiset epätäydellisyydessään täydellisenä. Se on ihana tunne. Tekee rakkaudesta pienestä järkähtämätöntä.

Luulisi, että tämä on itsestäänselvyys, mutta näin ei ole ollut aina. Ei minulla, eikä monilla muillakaan. Haluamme nähdä rakastetuissamme heidän hyvät puolensa, mutta petymme kun he tekevät inhimillisiä virheitä. Meidän on vaikea antaa niitä anteeksi ja ponnistelemme palataksemme tilaan, jossa rakkautemme kohde oli virheetön. Ajattelumme on helposti mustavalkoista. Meidän on vaikea hyväksyä harmaan eri sävyjä, sateenkaaren väreistä puhumattakaan.

Jäin miettimään, miten mustavalkoinen ajatteluni on muuttunut sallivammaksi? Sillä vaikka toki olen aiemminkin rakastanut inhimillisiä ihmisiä, on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että minun on ollut vaikea antaa toisen olla toinen. Sellainen kuin on. Olen nähnyt loputtomasti paranneltavaa, virheitä, heikkouksia, ärsyttäviä piirteitä. Kuin katselisi työmaata.

Muutoksen syitä pohtiessani ensimmäiseksi mieleeni tulee avioero ja sen yhteydessä kokemus kaiken hallitsemattomuudesta. Miten ymmärsin, kuinka merkittävä osa minulle tärkeistä asioista on kokonaan kontrollini ulkopuolella. Se oli eksistentiaalinen erillisyyden, yksinäisyyden ja voimattomuuden kokemus, joka havainnollisti tuntuvalla tavalla sen, että rakkaudessakin toinen ihminen on erillinen ja tekee minusta riippumatta valintoja, joilla on vaikutus minuunkin. Toinen ihminen on toinen ihminen. Hänen valintansa eivät ole minun käsissäni.

Avioerokokemus oli tähänastisen elämäni surullisin, mutta samalla se loi edellytykset huomattavasti aiempaa terveemmälle käsitykselle siitä, missä minä lopun ja toinen alkaa.

Jatkumona tälle ymmärsin, mikä on oma vastuuni rakkaudessa.

Mitä ovat ne asiat, joita minä laitan liikkeelle? Miten minun ajatukseni, uskomukseni, reaktioni ja tekoni ohjaavat minun rakkauselämääni? Mikä on minun reviirini rakkaudessa – se alue, johon minä voin vaikuttaa?

Tämä havainto sai minut avioeroni jälkeisinä vuosina suhteissani toimimaan toisin kuin olin tottunut toimimaan. Suhtauduin rakkauteen kuin empiiriseen tapaustutkimukseen: mitä minä (tutkimuksen subjekti) voisin tehdä toisin laittaakseni rakkaudessa (tutkimuskohde) liikkeelle jotain muuta kuin aiemmin (kausaalisuhteet)? Miten voisin rakastaa toisin? Jos haluaisin rakastaa toisin, minun täytyisi myös ajatella, uskoa, reagoida ja toimia toisin.

Näin myös tein. Kun havaitsin itsessäni halun reagoida tietyllä tavalla, kokeilinkin toimia toisin. Ihan vain kuriositeettina – mitä jos en toimisikaan siten kuin olin tottunut toimimaan? Ainahan voisin palata vanhoihin tapoihini, jos kokeiluni osoittautuisivat tuloksiltaan heikoiksi.

Kokeiluni näyttivät minulle, etteivät ”tunteeni” aina opasta oikeaan suuntaan ja että minulla on aina enemmän vaihtoehtoja kuin kuvittelen. Tunteet on tässä hipsukoissa siksi, että päänsisäisestä kakofoniasta tottumaton tuskin erottaa mikä on tunne ja mikä jotain muuta. Havaitsin, että minussa oli skitsofreeninen määrä eri suuntaan vetäviä ääniä. Sisäinen viisas, emootiot, järjen ääni, pikkutyttö, Drama Queen, ego ja ties mitä muuta porukkaa ihan ruuhkaksi asti. Niiden kaikkien seuraaminen samanaikaisesti ei ollut edes mahdollista eikä olisi mitenkään tuottanut johdonmukaista tulosta.

Ne myös tekivät näkyväksi, miten suuri osa vanhoista toimintamalleistani perustui erilaisiin pelkoihini ja suojautumisen tarpeeseen. Toimin usein tilanteissa tietyllä tavalla säilyttääkseni kasvoni tai varmistaakseni selustani, ollakseni sosiaalisesti tai emotionaalisesti turvassa.

Samalla olin emotionaalisesti yksin ja defensiivinen, poltin siltoja perässäni. Tämä oli ehkä vallitsevin suojamekanismini: kiirehtiä lähtemään ja päästämään irti hiukan arvaamattomasti. Omat tunteeni muodostivat muurin, joiden yli en enää päässyt. Voisi sanoa, että kyse oli pelosta ja vallasta.

Tässä yhtälössä toinen ihminen oli jatkuva uhka – ja hänen inhimilliset puutteensa riskejä, jotka olivat vaaraksi minulle ja rakkaudelle. Hain täydellisyyttä ja täydellisyyteen perustuvaa balanssia, joka ei – tietenkään — sietänyt epätäydellisyyttä.

Kokeilujeni myötä opin hyväksymään toiseutta ja inhimillisyyttä, asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään, että tulkintani toisen olemassaolosta eivät aina olleet oikeita. Opin antamaan anteeksi tilanteita, joiden ylitse en aiemmin olisi millään päässyt. Pääsin mustan ja valkoisen ääripäistä ensin harmaan sävyihin ja sitten sateenkaaren väreihin. Menin kokeiluissani yli mukavuusrajojeni ja näin tekemällä opin paljon – ennen kaikkea itsestäni.

Jälkeenpäin arvelen, että muutos tapahtui kahdella alueella: ensinnäkin suhteessa toiseen. On helppo antaa toisen olla sellainen kuin on, kun ymmärtää eksistentiaalisesti rajalliset vaikutusmahdollisuutensa. Toisen rinnalla olemiseen tulee syvä kunnioitus hänen elämäänsä ja valintojaan kohtaan.

Toisaalta suhteessa itseen olen ottanut vastuuta tavalla ja tasolla, joka oli vierasta aiemmin. Oman osuutensa näkeminen voi olla aluksi varsin nöyryyttävää, sillä jos on tottunut löytämään syyt omaan tilanteeseensa olosuhteista, on melkoinen kokemus nähdä oma osuutensa. Pidemmällä tähtäimellä vastuun ottaminen itsestä johtaa voimaantumiseen, sillä samalla kun päästää irti yrityksistä kontrolloida toista, voi löytää oman voimansa.

Muutos on tehnyt samanaikaisesti mahdolliseksi olla etäällä ja tulla lähelle. Se on luonut paremmat edellytykset antaa toisen olla erillinen, mutta myös uskallusta päästää lähelle sekä kykyä tunnistaa omia defenssejä ja nähdä minkälaista yksinäisyyttä omat puolustusmekanismit voivat saada aikaan. Ei tarvitse olla yksin suojamuurien takana, sillä ei ole mitään menetettävää. Päinvastoin. Kohtaamalla toisen voi vain saada. Rakkautta.

Hienointa tässä oivalluksessa on ehkä kuitenkin se, että tämä rakastamisen kyky ei viimekädessä liity toiseen, vaan se on minussa. Se on tehnyt mahdolliseksi rakastaa ehdoitta ja kokonaan, ihmistä sellaisena kuin hän on. Se on tehnyt mahdolliseksi antaa anteeksi, hyväksyä virheitä, antaa tilaa ja kunnioittaa.

Vaikka sateenkaaren värinen rakkaus liittyy kaikin mahdollisin tavoin rakastamiini ihmisiin, se on ennen kaikkea minussa. Se ei katoa minnekään. Milloinkaan. Kulkee mukanani, minne ikinä menenkin.

Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Happiness -konseptin sivuilla.

Tavallinen arki on iso henkinen harjoitus

Joogaharjoitukset opettavat sitoutumista, rohkeutta ja nöyryyttä. Ne tuovat elämään kuria ja armoa sekä itsensä ja totuuden kohtaamista.

Parhaimmillaan joogasali luo turvalliset laboratorio-olosuhteet tunteiden kokemiseen, epämukavuusalueella käymiseen, irti päästämiseen ja kasvuun. Harjoittelemme kuitenkin tavallista arkea varten.

Joogaharjoitusten avulla on mahdollista luoda edellytykset onnelliselle ja tasapainoiselle elämälle. Jooga voi olla arkielämässä mukana kulkeva voimanlähde.

Joogamatolla opittua voi soveltaa, kun nelivuotias saa uhmakohtauksen kaupan karkkihyllyä ohitettaessa, kun kaikki ei puolison kanssa suju kuin romanttisessa komediassa tai kun elämä hiertää ja tekisi mieli mennä talviunille.

~ ~

Minulle kundaliinijoogasta on tullut jokapäiväinen harjoitus. Se on auttanut minua löytämään henkisen selkärangan, johon voin maailman melskeessä nojata.

On mieletöntä huomata kesken valtavan tunteen aallon, etten ole yhtä kuin tunteeni vaan syvällä sisimmässäni on jotakin pysyvää ja rauhallista. Voin turvallisesti antaa tunteen tulla, elää sitä – ja päästää irti.

Löydän joogasta voimaa myös henkisen ja fyysisen kivun selättämiseen sekä sitoutumiseen vastoinkäymisistä huolimatta. Joogan opeilla on ollut valtava vaikutus omaan arkeeni, jaksamiseeni ja elämänilooni.

Jooga ei tietenkään ole ainoa tekniikka tietoisemmaksi kasvamiseen, erilaisia väyliä on lukemattomia. Alitajunnan puhdistamiseen voi yhtä hyvin toimia mindfulness, terapia, kestävyysurheilu, päiväkirjan kirjoittaminen…

Ratkaisevaa on kuitenkin se, että valitsemaansa harjoitukseen sitoutuu, eikä vaihda uuteen heti kun alkaa hieman tylsistyttää.

~ ~

Kundaliinijooga on tuhansia vuosia vanha ja voimakas joogamuoto. Se on tavallisen työssäkäyvän ihmisen polku, eikä kyse ole asketismista tai muusta maailmasta eristäytymisestä. Itsetutkiskelua voi harjoittaa ja tietoisuuttaan kasvattaa ihan tavallisessa arjessa. Riittää, että harjoittelulle varaa pienen hetken päivästä ja tekee siitä rutiinin.

Totuttujen kaavojen muuttaminen omassa elämässä vaatii sitoutumista ja harjoittelua. Se ei tapahdu vain kirjoja lukemalla.

~ ~

Itsensä kohtaaminen vaatii rehellisyyttä ja rohkeutta. Se on uroteko, ja kunnioitan suuresti kaikkia, jotka avaavat oven oman sisäisen maailmansa tarkkailuun ja haluavat ymmärtää itseään ja ihmisyyttä paremmin. Kun oven kerran on avannut, sitä ei enää saa kiinni.

Henkisen kasvun tie ei ole helppo, mutta palkitseva se on. Matka on ikuinen, mutta juuri se tekee elämästä mielenkiintoista. Kaikki me olemme vaiheessa, kaatuilemme ja nousemme vuorotellen. Kysymys ei kuitenkaan ole kaatuilun lopettamisesta ja pyhimykseksi kasvamisesta, vaan jatkuvasti nousemaan opettelusta; viihtymisestä omassa arjessa, ihmisenä elämisestä.

Yhtä lihasryhmää treenaamalla nautintoa, ryhtiä ja naisellista voimaa koko elämän mitalle! – Joogaopettajan parhaat vinkit

Teksti: Meri Mort / Vapauden joogaa

Lantionpohjaa kannattaa harjoittaa omana harjoittelunaan. Pelkkä syvien vatsalihasten vahvistus kun ei riitä. Myös pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Kun olet harjoittanut lantiopohjaa yhden vuodenajan verran, esim. kesän tai syksyn, alkavat vaikutukset olla selkeitä.

Kuten muitakin lihaksia, myös lantionpohjaa kannattaa harjoittaa monipuolisesti ja eri tavoin, niin että saat kestävyyttä sekä nopeaa supistusvoimaa. Vahvat lantionpohjanlihakset estävät virtsankarkailua ja lisäävät nautintoa yhdynnässä. Lantionpohjanlihakset joutuvat koville esimerkiksi synnytyksessä ja iän myötä. Paras tapa pitää ilolihakset kunnossa läpi elämän, on alkaa treenata niitä heti, ei vasta ”sitku”.

Iloinen uutinen on se, että lantionpohjaharjoitukset ovat parhaimmillaan ihanan mehukkaita ja lisäävät nautintoa, ryhtiä ja naisellista voimaa koko elämään!

Kokeile erilaisia tapoja löytääksesi lantiosi sisäisen tuen:

1. Laita sormi sisääsi ja kokeile supistaa emättimesi sormesi ympärille. Tunne on sama kuin jos kävisit pissalla ja päättäisit lopettaa pissaamisen kesken. Tarkista että pepun pinnalliset lihakset pysyvät rentona.

2. Katso peilistä koko vulvaasi. Kun supistat, huomaat miten lantionpohjasi liikkuu. Tunnista liike sisälläsi.

3. Suu on lantionpohjan heijaste sekä toisinpäin. Vie kieli kitalakeen ja napsauta kieli vasten kitalakea. Keskity samalla lantionpohjan kohoamiseen kohti napaa.

Tutustu lantionpohjaasi, iästäsi ja elämäntilanteestasi huolimatta. Hyvinvointi lähtee rennosta mielestä ja yhteydestä ytimeesi.

Joogaliike lantionpohjalle: hartiasilta

Voit sisällyttää lantionpohjaharjoituksen helposti jooga-, tai jumppaohjelmaasi. Tärkeintä on viedä fokus ytimeesi. Tunnetko yhteyden jaloista lantioon? Joogassa lantio edustaa maa-energiaa ja yhteyttä maahan. Lantion sisälle saakin parhaiten yhteyden jalkojen ja keskittymisen kautta.

Hartiasilta

Käy selinmakuulle ja koukista polvet. Tarkista että jalat ovat lantionleveydellä ja kantapäät lähellä lantiota. Varpaat osoittavat suoraan eteenpäin. Harottele varpaat leveiksi ja tunnustele jalkapohjilla tietoisesti maata.
Aseta napakka, pullea sohvatyyny reisien väliin. Tuo kädet lantion viereen, kämmenet alassuin. Työnnä hartioita kauemmiksi korvista tuoden lisää tilaa niskaan.

Aloita liike: Hengitä ensin paikallasi sisään. Uloshengityksellä paina jalkapohjat maahan ja tunne sisäreisistä yhteys lantionpohjaan ja istuinluihisi. Tunne voima. Sisäänhengityksellä rullaa selkä ilmaan häntäluista aloittaen ja nikama kerrallaan. Paina jalkapohjia ja koko käsiä maahan ja reisiä kevyesti tyynyä vasten. Tunnista, että polvet eivät käänny sisäänpäin. Kun lantio on kohotettu, pidennä selkää, vedä kevyesti napaa sisään ja säilytä lantion napakkuus. Hengitä kolme syvää hengityksenkierrosta. Uloshengityksellä palaa selkä rullaten maahan.

Rentoudu jokaisen kierroksen jälkeen: Avaa polvet sivulle ja jalkapohjat toisiaan vasten. Hengitä vatsa aivan pehmeäksi.

Tee yhteensä viisi kierrosta näin, jokaisen kierroksen jälkeen rentoudu ja hengitä keuhkot täyteen.

Jätä tietoisuus lantionpohjaasi koko päiväksi, mutta hellitä tiukimmasta jännityksestä ja vapauta myös leukaperät. Hymyile oman harjoituksesi päätteeksi. Ole tyytyväinen, vaikka et heti saisikaan tuntumaa lantionpohjaan. Toista sarja vaikka joka päivä!

Keskellä elämää

Arjen keskellä helpoin tapa on yksinkertaisesti ryhdistäytyä juuresta latvaan asti. Tuntea jalat tiiviisti maassa, pää lepäämässä selkärangan varassa, hartiat rentoina.

Lantionpohjan kuuluisi jännittyä itsestään yllättävissä tilanteissa, esimerkiksi naurunpyrskähdyksen kaikuessa ilmoille, auringonvalon kutitellessa aivastuksen esille.

Tunnista vahvuus myös pitkäkestoisemmassa työssä esimerkiksi nostaessa tavaroita sekä urheillessa. Voit arvioida lantionpohjan lihastesi vahvuutta myös hyppimällä. Jos tuki pettää ja housuun lirahtaa tai koet ettet saa yhteyttä ytimeesi, lisää tietoisia lantionpohjaharjoituksia elämääsi ja arkeesi.

Muista myös että yhtä tärkeää kuin lantionpohjan vahvistaminen, on myös sen rentouttaminen. Tiukka lantionpohja ei välttämättä ole vahva, vaan kuten muidenkin lihasryhmien harjoittelussa on tärkeää löytää joustavuutta, liikkuvuutta ja nopeita toimintasignaaleja.

Rentoudu näin: Opettele päästämään asteittain rennoksi lantionpohja. Käy selin makuulle. Jokaisella uloshengityksellä, tunne pehmeä rentoutuminen. Ehkä aistit jopa lantionpohjan aistettaisen hellittämisen. Yhä syvemmältä, yhä pehmeämmäksi. Käytä rentoutumiseen ainakin 5 minuuttia ja nauti kaiken kontrollin hälvenemisestä.

Säännöllisellä lantionpohjajumpalla ja hieman elämäntyyliäsi muuttamalla voit vähentää odottamattomia pisaroita tai päästä niistä jopa kokonaan eroon. Siihen asti pärjäät hyvin käyttämällä oikeanlaisia tuotteita, joiden ansiosta voit elää täysillä. TENA Lady Discreet -suojat pitävät olosi raikkaana ja varmana koko päivän!