Psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki: ”Hengitys kertoo siitä, että olet elossa, ja siihen voit keskittyä silloinkin, kun mitään muuta et voi tehdä”

Karita Palomäki. Kuva Arto Wiikari 2017.

Masennus, syömishäiriö, selkäkivut, migreeni, syöpä…Lähes jokainen kohtaa elämänsä aikana yhden tai useamman vakavamman sairauden. Sairastuminen kuuluu siis elämään aivan samalla tavoin kuin syntymä, eri ikävaiheet, elämän huippuhetket, tavallinen arki, elämänkriisit ja lopulta kuolema.

Vaikka sairautta ei aina voi täysin parantaa, elämään voi suhtautua uudella tavalla. Voi kysyä itseltään, mitä minulle on hyvä elämä ja mitkä ovat arvoni.

Psykofyysinen fysioterapeutti ja työnohjaaja Karita Palomäeltä on ilmestynyt uusi kirja Elämää voi aina parantaa. Kirjassaan Karita opastaa katsomaan koko elämää paranemisprosessina. Näin voi irtautua taistelijan tai uhrin roolista ja kääntyä kohti turvan tunnetta omassa kehossa.

Kirja muistuttaa, että niin kauan kuin on elämää, on myös terveyttä. Sairauden ja terveyden ei tarvitse olla toistensa vastakohtia. On olemassa terveyttä sairaudenkin aikana. Myös paraneminen on jotakin enemmän kuin sitä, että laboratorioarvot ovat normaaleja tai magneettikuvassa ei näy mitään löydöksiä. Paraneminen on elämän mittainen matka kohti eheyttä

Tässä Karitan neljä rohkaisevaa ajatusta kaikille meille, jotka olemme paranemisen matkalla:

1.”On tärkeää ensin sisäistää se, että kaikki tunteet ovat ok. Tunteita itsessään ei tarvitse pelätä.”

Vaikka tuntisit pelkoa, surua tai vihaa, tunteita ei kannata pelätä. Kaikki tunteet ovat viestintuojia, joten ne kannattaa ottaa ensin vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Isompi ongelma on tunteisiin kiinni jääminen, jonka pohjalla paradoksaalisesti on usein pelko kohdata vaikeita tunteita.

2. ”Kun kykenet hyväksymään, rauhoitut ja avaudut uudelle.”

Hyväksyminen on mahdollista, kun opit olemaan turvassa haastavassakin tilanteessa. Vaikka sairastuminen herättää varsinkin alussa vastustusta, hyväksymisen prosessin käynnistyminen avaa uusia näkökulmia omaan elämäntilanteeseen.

3. ”Kun vapaudut liiallisesta pelosta ja stressistä, tämä vapauttaa kehon toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla paranemisen hyväksi.”

Kokemasi stressi voi vaikuttaa suurestikin kehon kykyyn tasapainottua. Stressin ja tunteiden säätelyä voi opetella milloin ja minkä ikäisenä tahansa ja siten mahdollistaa kehon itseparaneminen.

4. ”Vaikka olisit sairas, sinussa on aina olemassa myös terveyttä.”

Lopulta on tärkeää ymmärtää, että meissä on terveyttä niin kauan kuin elämme. On mahdollista tietoisesti valita, keskitynkö sairauden mukana tuomaan kärsimykseen vai jäljellä olevaan terveyteen. Hengitys kertoo siitä, että olet elossa, ja siihen voit keskittyä silloinkin, kun mitään muuta et voi tehdä.

Kurkkaa kirja:

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Ale!

    Tukea toipumiseen -paketti

    50,40  36,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Voimaa paranemiseen -paketti

    46,90  32,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Mies, metsä ja meditaatio -paketti

    52,80  37,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin