Me miehetkin tarvitsemme tukea ja kannustusta, jotta uskallamme näyttää kaikki puolemme – myös todelliset tunteet

Laitteet toimivat usein yksinkertaisesti. Niissä on kaksi asetusta. On ja off. Vaikka toisinkin väitetään, mies ei ole yksinkertainen mekaaninen laite. Miehiseen spektriin mahtuu hämmästyttävä määrä värejä. Miehuus ei ole vain sovinistisia juttuja pukuhuoneessa, eikä pelkkää pyyteetöntä uurastusta perheen eteen. Perinteiset sukupuoliroolit, maskuliininen kulttuuri ja päänsisäiset pinttymät kuitenkin kahlitsevat monia meistä.

Minut on pelastanut se, että olen osannut navigoida sujuvasti molemmissa maailmoissa. Kirjoitan runoja, mutta seuraan myös urheilua intohimoisesti. Olen syvällinen ja tähtään henkiseen kehitykseen, mutta huumorintajuni on puberteetti-ikäisen tasolla.

Mustavalkoinen jako tosiäijiin ja henkisiin yksilöihin on vain meidän päässämme. Todellisuus on kaikkea tuolta väliltä. Se on pekonia ja yin-joogaa. Se on keskiolutta ja vihersmoothieita.

Olen aina ollut herkkä mies. En ole ollut kovin kiinnostunut perinteisen maskuliinisista asioista, kuten metsästyksestä, kalastuksesta, moottoriajoneuvoista tai maanpuolustuksesta. Minulla on herkkä keho ja herkkä mieli. Se antaa paljon, mutta olen myös miehenä kokenut sen varjoisamman puolen. Olen kokenut miltä tuntuu olla vääränlainen. Olen kironnut sängyn pohjalla sydänsurujen kourissa. Olen kironnut ailahtelevaa mielenlaatuani ja ahdistusalttiuttani. Olen kironnut yrittäessäni tuhannetta kertaa lyödä naulaa isku iskulta rapistuvaan seinään. Miehinen itsetuntoni otti iskuja vastaan niin kauan, kunnes uskalsin nauraa ja jättää sille jäähyväiset.

Me miehet tarvitsemme vapauden. Me tarvitsemme tukea ja kannustusta tunnistaaksemme ja uskaltaaksemme näyttää erilaisia puolia itsestämme. Meidän täytyy nähdä ympärillämme erilaisia tapoja olla mies. Meidän täytyy oppia, että voimme nauraa ja voimme itkeä. Voimme hoivata ja tulla silitetyiksi. Voimme tunnustaa vahvuutemme sekä heikkoutemme ja rajallisuutemme.

Meidän ei tarvitse pelätä, että näyttämällä paljautemme ja keskeneräisyytemme, olemme vähemmän kuin ennen. Meidän täytyy oivaltaa, että kokonaisina olemme enemmän.

Tarvitaan myös laajempia kulttuurisia muutoksia, koska perinteiset asetelmat ovat edelleen sitkeässä. Kukaan ei voi odottaa, että haaroissa roikkuvan ulokkeen takia minun tarvitsisi osata käyttää työkaluja, metsästää tai keskustella sujuvasti moottoreista. Minun ei tarvitse olla mies 2.0, jossa yhdistyvät perinteisen ja modernin miehen parhaat puolet. Meidän ei tarvitse korjattuamme auton ja jääkaapin, pystyä keskustelemaan runouden herättämistä kehollisista kokemuksista vihermehu kädessämme.

Jokaisen miehen täytyy etsiä ja luoda oma tapansa olla mies.

Lopulta kaikki palautuu kulttuuriin. Armollisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, jokainen uskaltaa olla juuri sellainen kuin on. Oli sitten mies, nainen tai muunsukupuolinen. Oli sitten runoilija, urheilija tai rocklaulaja. Oli masentunut tai kärsi ylisuorittamisesta. Oli vastarakastunut tai juuri jätetty. Silloin määreet menettävät merkityksensä.

Tullaksesi sinuksi, sinun ei tarvitse olla kukaan muu.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image