Jokainen meistä kaipaa joskus muistutusta siitä, että kaikki on okei, sinä olet okei. Tässä kolme voimalausetta, jotka voit sanoa itsellesi vaikka joka aamu ja ilta.
“Tuntui kuin mieleni olisi pettänyt minut: en enää selvinnyt yksinkertaisistakaan tehtävistä” – Uupumus opetti luottamaan itseeni uudelleen
Kirjoittaja Liisi Pettersson on ääni- ja esiintymisvalmentaja, vokologi FM ja laulunopettaja, joka auttaa puhujia ja laulajia esiintymään rohkeammin ja koskettamaan äänellään. Liisi on toisena päätoimittajana Äänikurssien blogissa ja esiintyy laulajana ja puhujana eri tilaisuuksissa. Hänen uupumuksesta parantumista käsittelevä tarinansa on julkaistu lyhennettynä versiona myös Jaana Villasen toimittamassa Nosta nainen päivässä -kirjassa.
”Luotatko sinä ITSEESI?”, kysyi terapeutti minulta lähes kolme vuotta sitten.
Niin, se olikin hyvä kysymys. Minä, ikuinen ilopilleri ja optimisti olinkin yhtäkkiä lannistunut ja täynnä epätoivoa.
Luotinko minä? En ollut ihan varma. Olin tehnyt edellisinä kuukausina aivan liikaa virheitä ja suututtanut sähläilylläni silloisen yhtiökumppanini. Minua ei enää kiinnostanut työnteko ja liiketoiminnan kehittäminen. Ihmiset käyttäytyivät mielestäni arvaamattomasti. Tuntui myös kuin mieleni olisi pettänyt minut: en enää selvinnyt yksinkertaisistakaan tehtävistä.
Epämääräisiä pelkoja
Eräänä päivänä kauhistuin tietoturvaloukkausta tilanteessa, jossa ilmestyi kaksi Spotifyn logoa samaan aikaan tietokoneeni alapalkkiin. Paniikissa vaihdoimme silloisen yhtiökumppanini kanssa kaikki salasanat ja kuoletimme yhtiön pankkikortin.
Samana päivänä näin kaksoiskuvia ja sain takaumia menneisyydestäni. Kun en enää erottanut, missä asennossa lauluoppilaani suu oli tai mihin suuntaan hän heilautti kättään, luovutin ja soitin psykiatriseen päivystykseen.
Päivystyksessä lääkäri totesi minun olevan täysin järjissäni, vain todella väsynyt. Minut lähetettiin kotiin nukkumaan parin unilääkkeen kanssa. Psykiatriselta poliklinikalta sain diagnoosiksi ”epämääräinen ahdistus” ilman minkäänlaista hoitosuunnitelmaa.
Seuraavat päivät makasin sängyssä ja uskaltauduin keittiöön syömään vain, kun kämppiksiä ei ollut lähettyvillä. En uskaltanut kadulla kulkiessani katsoa ketään silmiin tai matkustaa bussilla ilman bussipysäkillä odottavaa saattajaa. Pelkäsin itseäni ja muita, vaikken tiennyt miksi.
Parantuminen
Terapeuttini kysyessä luotinko itseeni, purskahdin itkuun. Diagnoosista oli kulunut viikkoja, ja olin jo hiljalleen palaamassa työelämään. Olin umpikujassa yhtiökumppanini kanssa, sillä hän ei kestänyt enää yhtään selitystä huonosta terveydentilastani tai vakuuttelua siitä, että ”kohta” palaisin töihin. Tuntui että mitä vain teinkin, sain päälleni lisää vihaa ja syyttelyjä. Ymmärsin, etten voisi enää tehdä mitään suhteemme tai yhteisen liiketoimintamme pelastamiseksi.
Terapeutin kysymyksestä ymmärsin myös projisoineeni omia tunteitani muihin. Se viha, jota olin saanut ympäristöstä päälleni, olikin minussa itsessäni, ja se minun tuli nyt kohdata.
Vihan kohtaaminen oli voimaannuttavaa. Tunsin sen kuristuksena kaulalla ja kouristuksena sormissani. Kirosin, huusin ja mekastin. Vähitellen viha laantui ja aloin nähdä selkeämmin. Selkeyden myötä tuli luottamus: ensin rakkaitani, lopulta myös itseäni ja asiakkaitani kohtaan. Sain elinvoimaa ja aloin vetää uusia rajoja suojellakseni itseäni.
En olisi parantunut niin nopeasti ilman mentoriani. Jo diagnoosin saatuani hän lohdutti, että mieleni vain pelkää, koska ei ollut ollut vastaavassa tilanteessa aiemmin. Uupumus tarkoitti, että kovalevyni oli liian täynnä. Minun tulisi nyt kuvitella, miltä tuntuu olla hyvissä mielen voimissa, ottaa kaikki mahdollinen apu vastaan ja sallia itselleni kaiken kauniin ja inspiroiva.
Toipuminen kesti nelisen kuukautta. Tapasin asiakkaita sen verran kun jaksoin. Kun en valmentanut, katsoin Netflixiä, tapasin ystäviä ja kävin kävelylenkeillä metsässä.
Uupumus väistyi syksyn mittaan, kun kaivoin vanhan toiminimeni naftaliinista ja pääsin luomaan omaa liiketoimintaani omilla ehdoillani. Vielä kerran käännyin mentorini puoleen ja sain häneltä yhden tärkeän neuvon: tuska puskee pintaan, kunnes visio alkaa vetää.
Ja niin kävi. Visio alkoi pikkuhiljaa muodostua kaiken aivosumun seasta. Entisenä perfektionistina opin iloitsemaan pienistä asioista ja heittäytymään hassuihin juttuihin.
Oma äänikin löytyi taas
Uupumus teki äänelleni hyvää, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin. Ymmärsin, miksi ääneni ei ollut soinut vapaana enää pitkään aikaan, eikä laulaminen ollut maistunut. On nimittäin niin, että jos hankalaa tunnetta ei kohtaa, se blokkaa hengityksen ja sen myötä äänen. Monen ääni vapautuu vasta eri tunteiden kohtaamisen ja hyväksynnän myötä. Olennaista on uskaltaa olla omissa tunteissaan läsnä jokaisessa tilanteessa.
Uupumus muutti maailmankuvani täysin.
Opin ottamaan vastuuta tunteistani ja teoistani – en vain syyttämään toisia tai olosuhteita – ja luottamaan itseeni. Nykyään pidän aina vähintään yhden vapaapäivän viikossa ja lähden metsään, jos en työnteko ei ota onnistuakseen.
Jos jostain tilanteesta tulee ikävä ”gut feeling”, kysyn itseltäni: ”luotanko minä ITSEENI?”
Helppo ja rento läsnäolo tekee seksistä vieläkin nautinnollisempaa – 3 vinkkiä syvempään seksiin
Läsnäolo seksissä on aivan samaa läsnäoloa kuin muussakin elämässä. Se on helppoa olemista, jossa ajatukset eivät saa sinua valtaansa, vaan pystyt keskittymään elämään sydän auki. Läsnäolo on rentoa olemista, ei mikään tavallisesta erilainen tapa olla.
Seksi on intiimi tilanne, ja joskus mieli haluaa laittaa jarrut päälle. “En antaudu, nyt ei ole sopiva hetki, en tiedä pystynkö luottamaan tähän.” sanovat ajatukset, ja olo alkaa olla epävarma. Sinun ei tarvitse antaa tällaisille ajatuksille ja tuntemuksille valtaa, vaan voit rauhoittaa itsesi läsnäoloon seksissä myös epävarmuuksien noustessa, nousipa niitä joko ennen seksiä tai jopa sen aikana. Kokeile näitä harjoituksia:
1. Rentoudu ja rauhoitu ennen seksiä, älä vasta sen jälkeen
Seksin jälkeen olo on usein paineeton, rento ja vapaa. Tätä oloa stressaantunut mieli ja jännittynyt keho havittelee. Kokeile kuitenkin seuraavalla kerralla rentoutua ennen seksiä. Makaa alasti sängyllä, hengitä syvään ja anna itsesi rentoutua. Tämän jälkeen kohtaat kumppanisi aivan erilaisessa vireessä kuin ennen rentoutumista.
2. Jaa rakkautta
Jos alat analysoida joko omia tai kumppanisi liikkeitä, pohtia mitä tapahtuu seuraavaksi tai vaikkapa sanoja, keskity rakkauteen. Ajatukset pysähtyvät automaattisesti ja sydämesi valtaa lämmin olo. Rakastat kumppaniasi, ja haluat että hän tuntee sen.
Välitä se kosketuksesi, katseesi, liikkeesi ja/tai sanojesi kautta hänelle. Halaa häntä tiukasti ja anna hymyn levitä kasvoillesi. Syvän rakkauden jakaminen syventää seksiä. Tällöin läsnäolo seksissä kumpuaa kuin itsestään – rakkaus ohjaa sinut läsnäoloon.
3. Antaudu hetkelle
Hetkelle antautuminen tarkoittaa sitä, että annat kaikkien odotusten ja paineiden mennä ohitsesi ja päästät niistä irti. Tämä onnistuu parhaiten erittäin yksinkertaisella tavalla: syvään hengittämällä. Syvään hengittäminen rentouttaa kehon ja palauttaa tietoisuutesi tähän hetkeen. Voit sulkea silmäsi hetkeksi, kun hengittelet syvään ja annat itsesi palautua mielestä sydämeen. Voit sanoa kumppanillesi, että haluat rauhoittua hetkeen vielä syvemmin, joten hengittelet hetken hiljaa.
Asiat tuntuvat usein helpoilta ja rennoilta heti kun ne tekee – kuten tämä pieni pysähtyminen. Kun taas olet ajatuksissasi kiinni, voi tällainen pieni taukokin tuntua isolta asialta, kiusalliseltakin. Mutta kun teet sen, huomaat miten helppoa ja antoisaa on vain pysähtyä hetkeksi.
Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä.
7 tapaa nauttia metsästä yhdessä lasten kanssa – Monta ihanaa keinoa vahvistaa lapsen luontoyhteyttä!
Milloin keksimme, että on olemassa kaksi: ihmiset ja luonto? Se tuntuu niin tavalliselta jaolta, mutta muinaissuomalaiset eivät näin kokeneet. Ehkä alkuperäiskansoilla nykyäänkin on vain yksi jakamaton maailmankaikkeus. Ehkä tämän kaiken elämän yhteyden kokevat myös paljon meditoineet ihmiset. Pohdin aihetta myös uudessa Metsässä-kirjassani.
Joukossamme on kuitenkin ihmisiä, jotka voivat palauttaa meidät tämän jakamattoman luonnon kokemukseen – yhdeksi luontokappaleeksi muiden joukkoon. Lapset, ja erityisesti pienet lapset, elävät vielä osana luontoa, kuten meille kaikille olisi usein hyväksi.
Mennään siis lasten kanssa metsään ja luonnon keskelle!
Tässä seuraavaksi on ideoita, joita voimme käyttää yhteiseen luontokokemusta syventäviin leikkeihin lasten kanssa.
Näitä leikin askelia voi seurata tässä järjestyksessä tai sitten voi mennä ihan omalla flow’lla ja tyylillä. Samoin eri ikäisille lapsille voidaan tarvita pieniä muokkauksia leikkiin. Tosin monet seuraavista toiminnoista koskettavat jotakin hyvin juurevaa ja alkuperäistä meissä kaikissa. Siten ne kyllä sopivat kaikenikäisille.
1. Keräilkää
Olemme vielä niitä samoja metsästäjä- ja keräilijöitä kuin kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Herkistäkäämme tätä vaistoa nyt yhdessä lasten kanssa keräilemällä keppejä, tikkuja, käpyjä, kiviä ja muita irtonaisia (kuolleita) luonnon asioita ja kappaleita.
2. Keräilkää varasto
Ihmiset, kuten monet muutkin lajit, haluavat kerätä varastoja. Täällä kylmien talvien Suomessa se on aikoinaan ollut kaiken elämisen perusta. Kerätkää siis pieni varasto.
3. Järjestäkää
Monilla lapsilla ja aikuisilla on tarve luoda järjestystä. Järjestäkää siis kivet, kepit ja kävyt ja muut omiin kasoihin. Ehkä haluatte järjestää kaikki riveihin pienemmistä suurimpaan tai värien tai muiden ominaisuuksien mukaan.
4. Tutkikaa
Jos joku laji tällä planeetalla on todellinen tutkija, niin se on ihminen. Heittäytykää tutkimaan kaikkia aarteitanne yhdessä yksi kerrallaan tai ainakin osaa niistä. Tämä lapset osaavat. Pienet lapset osaavat katsoa kivien pieniä uurteita, värejä ja muotoja suurella kiinnostuksella. Se on hyvä huomioimisen harjoitus myös meille aikuisille ja ovi maagiseen minimaailmaan. Ehkä haluatte antaa myös mielikuvituksen lentää ja etsiä vaikka kivistä eläin- tai ihmishahmoja.
5. Rakentakaa
Nyt kun olette tutkineet ja tiedätte, että mitä kaikkea hyvää teillä onkaan varastossa, niin voidaan siirtyä seuraavaan leikkiin. Ihminen on luontainen rakentaja. Katso vain ympärillesi etenkin, jos olet kaupungissa. Herättäkää nyt sisäinen rakentaja ja taiteilija.
Rakentakaa yhdessä eri luontokappaleistanne mandala. Tehkää yhdessä kehä ja täyttäkää se sitten pienemmillä elementeillä: kävyillä, kivillä ja muilla. Tässä leikin tekee kivaksi se, että jokainen saa vuorollaan vapaasti laittaa vain yhden oman kappaleensa tuolla tietyllä kierroksella. Näin saa harjoitella vuoronsa odottamista ja täytyy myös hyväksyä muiden ratkaisut yhteisluomuksessa. Samoin aikuisena voi kuunnella taiteellista vaistoaan ja intuitiotaan ja kuulostella että, minne mandala kaipaa juuri sinun käpyäsi tai tikkuasi.
6. Olkaa maagisia
Pienet lapset, muinaiset ihmiset ja monet alkuperäiskansat elävät maagisessa todellisuudessa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Päättäkää nyt, että mandalaluomuksenne on maaginen taika ja se tuo kaikille hyviä asioita.
Haastatelkaa jokaista osallistujaa pienimmästä suurimpaan siitä, mitä hyviä konkreettisia asioita tai abstrakteja laatuja esimerkiksi iloa, rakkautta, läsnäoloa ja runsautta maaginen mandalanne nyt tuo teille. Voitte valita yksilönäkökulman tai ajatuksen siitä, että mitä hyvää mandala toisi koko perheelle. Ole aikuisenakin hetken kuin lapsi ja ajattele, että kaikki on mahdollista. Tämä voi olla mahtava yhteinen taikahetki, vaikka se Tesla tai uusi työpaikka ei heti ilmestyisikään. Nauttikaa kuitenkin hetki taikakokemuksesta, joka jättää alitajuntaan hyviä vaikutteita.
7. Siivotkaa tai jättäkää
Ehkä mandalaa ei ole soveliasta jättää paikoilleen. Tällöin palauttakaa se ja aarrevarasto satunnaiseen järjestykseen takaisin luontoon. Tai ehkä voitte jättää sen luonnon voimien, eläinten ja ihmisten (ovat myös luontokappaleita) hajotettavaksi.
Menkäämme siis metsään pienten ihmisten kanssa ja yhdessä herättäkäämme alkuperäisiä ja myönteisiä ihmislajin taipumuksia, luontoyhteyden kokemuksia ja elämän maaginen makua.
Kurkkaa Jarkon uutuuskirja Metsässä.
Unsplash kuvat: Gabby Orcutt / Bambi Corro / Jenn Evelyn-Ann
Katso täältä seuraavat metsäkoulutukseni – lämpimästi tervetuloa mukaan!
Jengi ei enää jaksa tätä tahtia töissä! – Mielenterveyshaasteista 4,6 miljoonaa päivää poissaoloja
Yhä useampi työikäinen saa sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön vuoksi, selviää Kelan tiedotteesta. Kela maksoi vuonna 2018 sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella yhteensä 4,6 miljoonalta päivältä. Määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna puolella miljoonalla päivällä: vuonna 2017 määrä oli 4,1 miljoonaa päivää.
Mielenterveyden häiriöt ovat nyt yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle. Noin 74 300 työikäistä sai viime vuonna sairauspäivärahaa niiden perusteella. Vuodesta 2016 mielenterveyden häiriön perusteella päivärahaa saaneiden määrä on kasvanut yli neljänneksen (27 %).
”Työelämän muutokset ja vaatimusten lisääntyminen sekä yhteiskunnan rakennemuutokset saattavat heijastua työssä jaksamiseen”, Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren pohtii.
Olin itse onnekkaasti jo 27-vuotiaana musertumassa työtaakan alle, ja onnekkaasti jo 29-vuotiaana jouduin valvomaan kaksi vuotta sairaan lapseni ja silloisen mieheni syövän takia. Olin onnekas, koska minut pysäytettiin ajoissa. Lakkasin yrittämästä sillä tavalla kuin kuvittelin, että minulta odotetaan. Jouduin jo silloin pohtimaan:
- Mikä on todella tärkeää?
- Millaisista asioista olen valmis luopumaan, jotta elämäni kevenisi?
- Mitä käytännön elämän eroa on ilmauksilla ”minun on pakko” ja ”minun unelmani on”?
- Miten voin muuttaa ajatteluani, että minullekin olisi omassa elämässäni tilaa?
- Jos tämä olisi viimeinen päiväni, mitä olisin tehnyt toisin?
Niin kauan kuin itse suostumme, selittelemme itsellemme, syytämme muita, pinnistelemme, pyristelemme ja puskemme, niin kauan mikään ei muutu – ainakaan parempaan. Ongelma vain on löytää vastaus kysymykseen: jos en tee niin kuin täällä “kuuluu tehdä”, niin mitä tekisin sen sijaan?
Minulla vei viisi vuotta käsitellä ja uudelleenjärjestellä ylläolevia kysymyksiä ja löytää niihin omia vastauksiani. Ja hitto, että se olikin vaikeaa! Kouraisi syvältä, koska jouduin itseni äärelle. Eikä se ollut kivaa. Helpompaa oli suorittaa oletettua hyvän ihmisen elämää pää kainalossa kuin katsoa peilistä, kuinka vinoon olin itse kasvanut.
Ja hei: kuukahtaminen on ok. Mutta sieltä ei aina tarvitse nousta uudelleen samaan taistoon. Joskus voi kuukahtaa vähän lisää, ja nousta hiljalleen omaan kukoistukseen. Silloin kun on hieman aikaa pysähtyä – sairauslomalla, lomalla tai työttömänä – voi ryhtyä kysymään ylläolevia kysymyksiä itseltään – yhä uudellen.
Vastaaminen ei aina ole kivaa, mutta lupaan, että se kannattaa. Se saattaa viedä enemmän aikaa kuin haluaisi, mutta silti se kannattaa. Mikään ei ole arvokkaampaa kuin sinun elämäsi – sellaisena kuin itse sen haluat elää.
Vahvan kuoren alla voi asua herkistä herkin ihminen
”Mistä luulet, että se johtuu?”, kysyi eräs minulle tärkeä ihminen, kun kerroin, että minun on aina ollut vaikea avautua ongelmistani muille – jopa kaikista läheisimmille ihmisille. Mietin asiaa hetken. Vastaus oli kaikkea muuta kuin itsestään selvä.
”Koska en haluaisi kuormittaa toista ihmistä omilla murheillani”, vastasin, ja lausahdus pysäytti minut itsenikin. Kun raaputin vielä hieman pintaa syvemmälle, tajusin jotain hyvin tärkeää itsestäni. Sisimmässäni uskoin, että minun murheeni eivät olleet niin tärkeitä kuin toisten murheet. Minun murheeni eivät olleet yhtä arvokkaita. Toisin sanoen minä en ollut yhtä arvokas.
Tämän sisäisen uskomusketjun tiedostaminen sai surun läikähtämään sydämessäni. Olen kyllä tottunut kannattelemaan toisia, mutta omat suruni ja kipuni hautaan helposti syvälle sisimpääni. En siksi, että pelkäisin olla heikko. Vaan siksi, että olen tiedostamattani pelännyt omien ongelmieni olevan liikaa muille.
Tiedän, että moni tuttavani pitää minua niin sanotusti ”vahvana” ihmisenä. Sellaisena, joka näyttää aina ulospäin reippaalta, pärjäävältä ja vastoinkäymisistä huolimatta positiiviselta. Silti löysin sisältäni ammottavan arvottomuuden tunteen. Keskustelu sai minut miettimään koko ”vahvuus” -teemaa uudella tavalla. Tässä neljä ajatusta vahvuudesta, joita emme aina tule ajatelleeksi:
1. Vahvuus on usein suojakuori, jonka elämä on kasvattanut.
Ilman tuota suojakuorta ihminen ei olisi ehkä selviytynyt – ja silti elämä on jättänyt jälkiä. Vahvan ulkokuoren sisällä ihminen kantaa yksin kaikkea sitä, mikä tuntuu liian aralta näytettäväksi. Siksi ajatus ”vahvasta, pärjäävästä ihmisestä” on vähintäänkin ristiriitainen. Moni vahva kärsii siitä, että ei kykene jakamaan kipeitä elämänkokemuksiaan muiden kanssa.
Se mitä moni pitää vahvuuden merkkinä, saattaa painavan suojakuoren alla kulkevalle tuntua pikemminkin heikkoudelta.
2. Moni ulkoa todella vahva on sisältä erittäin herkkä.
Moni ulkoa päin vahvalta ja jopa kovalta vaikuttava ihminen on sisältä erittäin herkkä ja pehmeä. Kaikilla ei vain ole samanlaisia keinoja käsitellä omaa herkkyyttään. Ilman vahvaa itsetuntemusta ja opittuja tunnetaitoja oma ylitsevuotava herkkyys ja sisään padotut tunteet saattaavat tuntua pelottavilta – joltakin, jolta täytyy suojautua. On turvallisempaa käpertyä oman suojakuoren alle kuin antaa toisen nähdä oma haavoittuvaisuus.
3. Vahvuus ei ole vastakohta heikkoudelle.
Vahva ei ole joku, joka porskuttaa iloisesti eteenpäin elämän kolhuista huolimatta. Vahvalta vaikuttavassa ihmisessäkin asuvat samat inhimilliset tunteet ja pelot kuin meissä kaikissa. Ne saattaavat vain olla visusti piilossa – joskus jopa ihmiseltä itseltään. Mitä tietoisemmaksi omista kipupisteistään tulee, sitä helpompi on antaa myös toisen nähdä oma inhimillisyytensä.
4. Vahvalta vaikuttava ihminenkin tarvitsee toisen ihmisen olkapäätä.
Kukaan meistä ei selviydy täällä yksin, vaikka joskus niin kovasti yritämmekin. Myös vahvalta vaikuttava ihminen tarvitsee toisen turvallista olkapäätä, vaikka ei osaisi sitä itse pyytääkään. Koska yksin pärjäämiseen tottuneen ihmisen on usein vaikea tulla ulos kuorestaan, on läheisen ihmisen kannustus ja läsnäolo entistäkin tärkeämpää. Toisinaan pelkkä rinnalla oleminen riittää.
Kun olo on tarpeeksi turvallinen, vahvimmankin suojakuoren kerrokset alkavat hellittää ja sisältä astuu esiin paljas, tarvitseva ihminen.
Lisää Sielun sopukoita -runoja löydät Sielun sopukoita -päväkirjasta:
Jos haluaa ymmärtää yksinäisyyttä, on mentävä matkalle minuuteen
Kirjoitin keväällä Hidasta elämää -vieraskynässä kolme kertomusta yksinäisyydestäni. Tekstien ilmestyttyä sain viestin eräältä lukijalta.
”Pelkästään vertaiskokemukset eivät auta ketään kohti parempaa, pitäisi olla jotain käytännön keinoja, edes jotain pientä, joilla voisi yrittää vaikuttaa omaan mieleen. Tuskin Maijakaan selvisi yksinäisyyden kokemuksesta pelkästään ajattelemalla “tämä on tunne mutta ei todellisuus”, lukija kirjoitti.
Kiitollisena tästä tärkeästä ajatuksesta jäin pitkäksi toviksi pohtimaan pieniä keinoja, joilla voittaa yksinäisyys. Kuinka sellaiset olisivat kiteytettävissä ja toisen ihmisen kopioitavissa käytäntöön?
Kunpa voisin kertoa yhdellä kertaa kaiken mitä olen oppinut, mietin tuskissani. Siihen en kuitenkaan kykene, sillä yksinäisyys ei ole ratkaistavissa yhdessä blogitekstissä, ei kenties kymmenessäkään. Haluan kuitenkin yrittää syventää ymmärrystä yksinäisyydestä, sen olemuksesta ja ratkaisuista, ja siksi kirjoitan jatkossa aiheesta vielä jatkossa lisää tässä blogissa.
”Yksinäisyys on minuuteen elämän varrella nakertuva käsitys itsestä yksilönä ja suhteessa muihin – se on minuuden määritelmä ihmisten keskellä”, olen kiteyttänyt viime aikoina yksinäisyyden olemuksen.
Ensin on tehtävä selväksi kaksi tärkeä asiaa: Yksinäisyyttä ei voi koskaan kokonaan poistaa tai ratkaista, mutta tunnetta voi vähentää. Minä en ole ”selvinnyt yksinäisyydestä”, se ei ole mahdollistakaan. Yksinäisyys tulee aina olemaan osa elämääni, mutta nyt, ymmärtäessäni sitä paremmin, osaan hallita sitä – vain irrottamalla haitalliset ajatukset kokemuksistaan voi yksinäisyyden haitallista voimaa ja otetta omasta elämästä pienentää.
Ja toiseksi: Mikään ulkoa annettu ohje ei tuo täydellistä muutosta. Ainoa keino käsittää yksinäisyys on ensin pysähtyä, kohdata itsensä ja oma tarinansa sekä tunnistaa ja tunnustaa tunteensa itselleen. Yksinäisyys on kunkin ihmisen henkilökohtainen prosessi, oma yksityinen polku.
Elämäntaito-oppaiden aikakaudella olemme tottuneet, että tunteiden käsittelemiseen, selviytymiseen tai itsensä voittamiseen pitäisi olla tarjolla helppoja, muutaman askeleen malleja. Mitä enemmän yksinäisyyteen perehtyy, sitä tarkemmin hahmottaa, kuinka monimutkaisesta kudelmasta kokemuksia yksinäisyys syntyy ja miten syvälle omaan minäkäsitykseen tuo tunne kietoutuu.
Jotta voi ymmärtää yksinäisyyttä, on hyväksyttävä, ettei helppoja malleja ole, ja aivan aluksi on lähdettävä matkalle minuuteen.
Minun matkani alkoi kahdeksan vuotta sitten elämänmuutoksen yhteydessä. Etsin itseäni monissa eri paikoissa asettuen kussakin vaiheessa hyvin erilaisiin rooleihin. Ajattelin, että kyseessä on uuden suunnan ja ammatin löytäminen, mutta pian huomasin, että pohjalla olikin isompi kysymys: Minuuteeni tiukasti kietoutunut kokemus yksinäisyydestä, joka oli seurannut elämäni kaikissa vaiheissa. Oivalsin, että voidakseni löytää paikkani uudelleen, minun olisikin selvitettävä yksinäisyyteeni.
On vaatinut vuosia ja ääretöntä rohkeutta astua itseni eteen vastustamatta. On täytynyt löytää sille aika ja sitoutua tekemään töitä sekä hyväksyä, että tällä matkalla koko käsitys itsestä muuttuu. Se on pelottavaa, mutta juuri siksi, että se asettaa pelkojen äärelle, tuo matka minuuteen vapauttaa vähitellen.
Tulet teksteissäni tapaamaan jatkossa muiden muassa Samppanjapissiksen, Urheiluvaimon, Kalastajanapulaisen ja sen ehkä kaikista käänteentekevimmän, Nimettömän linnun, jolle yksinäisyyden vyyhti alkoi vähitellen purkautua. Kaikki nuo hahmot olen minä, minuuteni ilmentymiä elämäni eri vaiheissa, joihin tutustuminen – niin toivon – antaa myös sinulle avaimia ymmärtää sekä käsitellä yksinäisyyttä. Kirjoitan omista kokemuksistani ja yksilötasolta, mutta myös havainnoistani ihmisten keskellä, sillä ratkaisut yksinäisyyteen ovat yksilön lisäksi myös yhteiskunnan käsissä.
Toivon, että hyväksyt ajatukseni, että vain tällä tavoin, päästämällä sinut lähelleni, voin auttaa ja olet sen avulla myös valmis ottamaan turvallisen riskin pysähtyä oman elämäsi äärelle.
Aiemmat vieraskynä-kirjoitukseni voit lukea täältä, täältä ja täältä. Ja tarinaani voit jo nyt tutustua tarkemmin MaiLifessa!
Tietävätkö kaikki muut, mitä haluavat, paitsi minä? – Vinkit elämäntehtävän etsijälle: “Lakkaa vastaamasta muiden tarpeisiin”
Muttaku emmätiedä yhtään mitä mä haluan!
Haluan löytää elämäntehtäväni, mutten tiedä miten.
Tunnistan vahvuuksiani, mutten osaa kanavoida niitä oikeaan suuntaan.
Tuntuvatko nämä ajatukset tutuilta?
Uravalmentajana näen paljon ahdistusta unelmatyö-teeman ympärillä. Löydä elämäntehtäväsi! Tunnista vahvuutesi! Toteuta intohimojasi! Entäpä, jos olen hukassa? Entäpä, jos en tiedä, mistä lähteä liikkeelle unelmatyön etsinnässä?
3 näkökulmaa motivaatioon
1. Kivaa tekemisen itsensä vuoksi, ei suurempaa visiota tai tavoitetta mielessä. Mistä nautit?
2. Selkeä tavoite, jota kohti menet, jolloin teet asioita intohimolla, vaikka ne eivät olisi itsessään mukavia. Mitä haluat saavuttaa?
3. Näet ongelman, jonka haluat ratkaista, ja koet vahvuuksiesi auttavan muita. Minkä ongelman haluat ratkaista?
Kirjaa jokaiseen kohtaan muutama asia, joka sinulla tulee mieleen spontaanisti.
Sinulla on vapaus luoda itsesi näköinen, onnellinen työelämä itsellesi.
Motivaatio on tärkein valintakriteeri, jos haet palkkatöihin. Motivoituneet tekevät parasta tulosta, levittävät hyvää energiaa ympärilleen ja oppivat sekä kehittyvät nopeimmin. Helpoin tapa menestyä työnhaussa on hakea tehtäviä, joihin on osaamista ja vahva motivaatio. Yleensä ihmiset hakevat tehtäviä, joihin on osaamista, ja motivaatio vaihtelee tehtävästä riippuen. Suosittelen hakemaan tehtäviä, joihin on vahva motivaatio, ja osaaminen vaihtelee – siinähän sitä oppii!
Entäs kun en tosiaan tiedä, mitä haluan?
1. Oletko tottunut ajattelemaan ensisijaisesti muita ja heidän tarpeitaan? On aivan uusi asia alkaa ajattelemaan itseään, omia tarpeitaan, haaveitaan ja visioitaan, muista riippumatta. Ota ensimmäinen askel, ja kirjoita ylös, mitä haluaisit, jos rohkenisit olla todella itsekäs eli paremmin sanottuna itsenäinen aikuinen?
2. Sallitko itsellesi hyvää? Koetko ansaitsevasi kaiken hyvän, mitä maailmalla on sinulle tarjota? Oletko tottunut kenties siihen, että aina on stressiä, aina on joku kivireki vedettävänä tai jotenkin hieman raskasta? Mille avaisit ovesi, jos antaisit kaiken hyvän tulla sisään, juuri nyt?
3. Koetko, että elämäsi ohjat ovat ylipäätään omissa käsissäsi? Tuntuuko elämä ajopuulta, vai oletko ruorissa? Voi olla, että voimattoman olon takana on vastuun antaminen muille. Olisiko mahdollista, jos mielikuvissasi kutsuisit ympärillesi sirotellut voimasi takaisin, ja keskittyisi työelämässä, ihmissuhteissa ja kaikessa huolehtimaan ensisijaisesti oman voimasi vahvistamisesta. Pieniä tekoja joka päivä. Mikä olisi tämän päivän pieni tekosi omien voimavarojen vahvistamiseksi?
Tehokkain tapa tappaa motivaatio on…
…hokea itselleen sanaa pitäisi. Minun pitäisi sitä ja tätä. Pitäisikö oikeasti? Vai aiotko? Haluatko? Saatko? Sinun ei pitäisi löytää elämäntehtävääsi eikä unelmatyötä. Sinä saat. Sinulla on vapaus siihen. Sinulla on mahdollisuus siihen. Kukaan ei sanele 2000-luvulla sitä, mitä sinun pitää tehdä työksesi. Hengitä siis levollisesti, kaikki palaset loksahtavat kyllä kohdalleen ajallaan. Mitä tahansa matkan varrella tapahtuu, anna tapahtua. Tämä on sinun elämäsi, sinä elät sen omalla tavallasi. Vain sinä tiedät, mikä on sinulle oikea tapa.
”Kyky on se, mitä pystyt tekemään. Motivaatio määrää teetkö sen. Asenne ratkaisee, kuinka hyvin sen teet. ” – Lou Holtz –
Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,
Riikka
**
Tervetuloa mukaan 7 askelta unelmatyöhön – valmennusryhmään verkossa! Ryhmä alkaa 8.3. ja kestää 8.5.2022 saakka. Aloitamme yhteislähtönä ja sinulla on 7.3. asti aikaa ilmoittautua mukaan. Valmennus maksaa alle 5 euroa/päivä ja saat kaiken tarvittavan päästäksesi lähemmäs tai perille asti unelmatyöhösi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.
Ps. Kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi sisältää 7 askelta ja yhteensä 27 käytännön työkalua oman näköisen työelämän luomiseen.
Lue lisää onnellisen työelämän luomisesta Riikan sivuilta tästä.
Oletko se tyyppi, joka näyttää aina pärjäävän? – Myös vahva ihminen tarvitsee kannustusta
Katsoin ihaillen ihmistä. Katson, miten hienoja asioita hän on tehnyt ja miten taitava hän onkaan. Hän on niin menestyvän oloinen, että ajattelen hänen kyllä paistattelevan onnistumisissaan. Hän ei varmastikaan tarvitse kehuja.
Iltaisin hän katsoo itseään peiliin ja ehkä miettii, mitä muut miettivät. Hän on ylittänyt itsensä, ja se on saanut pelon nousemaan hänessä. Ponnistellen hän on saanut tehtyä sen, mitä on halunnut, mutta sisuksissa kalvaa epävarmuus. Koska sydän hakkaa vieläkin pelosta ja rohkeudesta yhtä aikaa. Aamulla hän katsoo itseään peiliin, tsemppaa itseään ja lähtee uuteen päivään.
En usko, että on olemassa yhtään ihmistä, josta ei pohjimmiltaan tuntuisi hyvältä, että häntä kehutaan, kiitetään ja kannustetaan. Jokaisella meistä on omat kamppailumme elämässä, jotka eivät välttämättä näy ulospäin. Ja kyllä: myös hänellä, joka näyttää leijailevan elämän myötätuulissa, hänkin kaipaa kauniilla tavalla nähdyksi tulemista. Moni jopa suorittaa, onnistuu ja menestyy vain ja ainoastaan sillä draivilla, että joku sanoisi: ”Hienosti tehty!”
Monesti vahvat näyttävät vahvoilta siksi, että he ovat oppineet pyristelemään silloinkin, kun kukaan ei sano yhtään ainutta myötätuulen sanaa. Heidän sisällään kamppailevat juupas ja eipäs, kunnes joku sanoo ”Kiitos!” Ja silloin sisällä läikähtää.
Jos koskaan ajattelet jotain kaunista toisesta ihmisestä, sano se. Ja vaikka et ajattelisikaan, koita ajatella hänestä jotain kaunista. Ja sitten sano se. Jos meidän ihmisten välillä olisi enemmän kauneutta kuin kateutta, meillä olisi ehtymättömät voimavarat ympärillämme koko ajan. Kun itseä epäilyttää, toiset tukevat (myös silloin, kun ei uskalla paljastaa epäilevänsä).
3 tapaa kehua, kiittää ja kannustaa ystävää, tuntematonta, ohikiitävää menestyjää, maineikasta tähteä, epäonnistujaa tai ihan ketä tahansa:
1. Avaa suusi, vaikka sinua pelottaa. Kyse ei ole sinusta ja siitä, kuulostatko tyhmältä sanoessasi kauniita asioita toiselle. Kyse on hänestä. Voimaannuta toista aina, kun voit. Se ei ole sinulta pois.
2. Kirjoita aina jotain kaunista toiselle esimerkiksi meileissä. Muista 4K:ta: kehu, kannusta, kiitä tai kohtaa. Nosta toinen ihminen hyvän jalustalle. Jokainen ihminen ansaitsee sellaista – etenkin keskellä kiireistä päivää.
3. Jätä pieniä viestilappuja. Mikään ei ole niin ihanaa, kun saada pieniä viestejä, joissa on ihanat sanat. Sanat, jotka haluaa painaa sydämeensä mutta usein myös säilyttää – laittaa jonnekin näkyviin.
Ketä kaikkia sinä voisit kehua, kiittää tai kannustaa juuri nyt?
Lisää lempeyttä itseä, muita ja elämää kohtaan löydät Lempeyden kirjasta. Kuuntele kirja äänikirjana täältä.
Kärsitkö sinäkin someähkystä? Kun asetat laitteet offline-tilaan, virität itsesi online-tilaan
Aamu käynnistyy Facebookin ja Instagramin parissa. Yön aikana onkin ehtinyt tapahtua monenlaista, joka kaipaa sydäntäni tai vähintäänkin peukkuani. Tästä siirryn sujuvasti suihkun kautta tutkimaan Hesarin ja iltapäivälehtien digipainoksia, puurolusikka toisessa kädessä. Enhän voi lähteä ulos tietämättä, miten maailma pitkän ja pimeän yön jälkeen makaa – enhän?
Työpaikalla käynnistän tietokoneen ja kirjaudun sähköpostiin, josta on tullut tärkein työvälineeni. Tauoilla ehdin käydä somessa ja vilkuilla lisää uutisia, jotka nekin päivittyvät koko ajan. Alkaa tuntua, että aivonikin tarvitsisivat päivityksen. Illalla jo väsyttää, mutta ei niin paljon, etteikö vielä pystyisi lähettämään ainakin pari viestiä ja selaamaan Netflix-uutuudet.
Pää tuntuu sulavan muodottomaksi möhkäleeksi, mutta silti vaan notifikaatioita pukkaa. Kuulostaako tutulta?
En ole varmasti ainut digiähkystä kärsivä. En välttämättä edes ainut digilaitteille elämänsä hallinnan menettänyt hyvinvointiblogisti. Olen varoittava esimerkki ja yritän nyt puhua (tai tässä tapauksessa kirjoittaa) itselleni järkeä ja auttaa sinua siinä sivussa, kohtalotoverini.
Tiedätkö sen sumuisen ja tukkoisen tunteen päässä? Minä tiedän. Kiitos älypuhelimeni ja sen puolivallattoman käyttäjän.
Itsensä liialliselle informaatiotulvalle altistamisessa on myös se huono puoli, että kun olet saanut aivosi ylikuormitustilaan, et enää uskalla luottaa niihin. Omalla kohdallani tämä johtaa esimerkiksi viestien ja tehtävälistojen pakonomaiseen tarkistamiseen. Enhän vain unohtanut vastata? Enhän vain unohtanut tehdä jotain? Eihän minulta vain mennyt mitään ohi? Älä huoli. Et unohtanut, eikä mennyt. Ja entä jos niin olisi käynytkin? Tuskinpa maapallo lopettaisi sen takia pyörimistään.
Vaikka tuo värisevä laite taskussani onkin suunniteltu saamaan minut koukkuun, en aio antautua ilman kunnon taistelua.
Kesän puhjetessa aisteja hivelevään loistoonsa, olen huomannut kuinka digiähkyn pehmentämät aivot kaipaavat takaisin luontoon. Ne janoavat luonnollisia aistikokemuksia, lempeitä ääniä ja joutenoloa. Ne kaipaavat tyhjäkäyntiä. Ne haluavat olla vähän aikaa välittämättä niitä ympäröivästä karusellista.
Kesä on parasta aikaa paitsi grillaamiseen, niin myös ylikuumentuneiden aivojen viilentämiseen. Kesäloma on loistava mahdollisuus asettaa laitteet offline-tilaan ja virittää itsensä online-tilaan. Kesä on parasta aikaa nauttia kiireettömyydestä ja muistuttaa itseään siitä, miltä ruoho tuntuu paljaiden varpaiden alla.
Varmasti jo pari päivää ilman jatkuvaa some- ja uutistulvaa ja tyhjänpäiväisiä viestejä tekee ihmeitä. Tätä aion ainakin kokeilla.
Oletko mukana?
Tiedätkö, mitä kaikkea muurahainen voi opettaa?
Kesäinen sunnuntaiaamu. Herään linnunlauluun ja kurkkaan ulos ikkunasta. Pihan vihreys on uhkeimmillaan. Läpmpöaalto on herättänyt kukkaan kullerot,puna-ailakit, koiranputket ja monet muut keskikesän kukat niin luonnossa kuin villiintymään päässeissä kukkapenkeissäni. Juhannus lähestyy, luonto on jo juhlakunnossa.
Antaudun lepopäivän rauhaan hyvällä omallatunnolla, sillä kulunut viikko helteineen on ollut haastava. Ikänumeroni on jo vuosia alkanut seitsemällä, joten yritän kuunnella kehon viestejä, jotka puhuvat levon tärkeydestä kesken askareidenkin. Olen huomannut itsestäni sen, että totutuista tavoistaan, ja ennen kaikkea ajatusmalleistaan, on vaikea luopua. Yksipuoliset ahkeruuden ja työteliäisyyden opit istuvat tiukassa. Onneksi noihin oppeihin kuuluu myös lepopäivän viettäminen, siitä en edes yritä päästä eroon, pikemminkin opettelen lisäämään niitä. Näillä kymmenillä tuohon lienee jo lupa, mahdollisuuskin on olemassa. On siis opeteltava uusia tapoja toimia ja ajatella.
Jokaisessa ikävaiheessa on hyviä ja huonoja (?) puolia. Ihmettelen toisinaan sitä, miten nuorempana ehtikään tekemään päivän mittaan monia askareita limittäin ja miten univajeesta huolimatta jaksoi. Silloin oli enemmän energiaa, puolustaudun, kun huomaan harmistuksen hitaudestani. Nyt ikäihmisenä olemisessa on hyvää se, että voi joustaa tekemisissään.
Opin ottaminen muurahaisilta on hyvä neuvo
Olen kumartunut porrastasanteelle seuraamaan muurahaista, joka yrittää raahata kärpäsen raatoa. Sinnikäs on! Toinen muurahainen, kooltaan selvästi pienempi, tulee apuun. Kohta tämä pienempi käy pyytämässä lisäapua portaalla hyöriviltä muilta murkuilta ja saakin yhden mukaansa. Sinnikkyyden ja ahkeruuden lisäksi nuo otukset osaavat siis pyytää apua ja tehdä yhteistyötä. Tulen ajatelleeksi, että nuo ahkeruuden mallit lepäävät pitkät talvet. Eipä ollenkaan huono asia ottaa oppia muurahaisilta, kun huomioi ne monelta kantilta. Lepäämisen taidon luulen osaavani, mutta avun pyytämistä joudun opettelemaan.
Luonnossa on paljon muitakin ihmettelemisen aiheita. Esimerkiksi lintuparven yksilöiden lentäessään tekemät samanaikaiset käännökset. Miten ne sen osaavat, mikä on niiden viestintäjärjestelmä? Näitä mietin usein katsellessani lintujen lentelyä ja muita luonnon tapahtumia, Osataan me ihmisetkin. Liikenteessä ihailen, kun kaikki sujuu, koska olemme opetelleet säännöt. Mutta minkä koulutuksen ovat saaneet linnut ja muut luontokappaleet?
Ei yhtään hassumpaa tulla vanhaksi ja saada takaisin taito heittäytyä lapsenomaisesti ihmettelemään elämänilmiöitä.
Luulitko, että herkullinen leivos tarvitsee jauhoja? – Nämä täyteläiset browniet sopivat myös viljattomaan ruokavalioon!
Tykkään leipoa leipomuksia, joiden valmistamiseen ei kulu runsaasti aikaa. Usein saan leivonta inspiraation yhtäkkisesti ja silloin haluan päästä nauttimaan herkkutuotoksista mahdollisimman pian.
Inspiraation vallatessa hyödynnän leivonnassa kaapissa jo valmiina olevia raaka-aineita. Nämä browniet syntyivät juuri sellaisella hetkellä.
Bataatti, taatelit ja banaani tuovat herkkuun luontaista makeutta sekä ihanasti purutuntumaa. Lopputulos on uskomattoman täyteläinen, ilman jauhon ripaustakaan. Herkku soveltuu sisältönsä ansiosta hyvin myös vaikkapa välipalaksi.
Nämä maukkaat browniet sopivat loistavasti myös gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota noudattaville sekä perheen ihan pienimmillekin herkkusuille.
BROWNIE-OHJE
1 dl bataattisosetta
15 kpl pehmeitä kivettömiä taateleita
1 dl raakakaakaojauhetta
1 banaani
4 kananmunaa
1 tl Vanilla bean pastea (eli vaniljatahnaa)
(voit korvata vaniljatahnan myös vanilja-aromilla)
1 tl ceylon kanelia
1 tl leivinjauhetta
VAIHE 1) Kuori sekä pilko bataatit ja keitä ne pehmeiksi. Soseuta kypsät bataattilohkot, banaani sekä pehmeät taatelit esimerkiksi sauvasekoittimella. (Taateleita voi tarvittaessa pehmittää liottamalla niitä hetken aikaa lämpimässä vedessä).
VAIHE 2) Vaahdota kananmunat ja yhdistä ne kaikkein muiden aineiden kanssa. Sekoita hyvin.
VAIHE 3) Lusikoi valmista taikinaa muffinivuokiin ja paista uunin keskiosassa, 180 asteessa noin 15 minuuttia.
