Synkkä marraskuu pyytää meitä olemaan lempeitä itsellemme ja toisille

Marraskuun pimeys vaikuttaa varmasti mielialoihin. Elämä keskittyy olohuoneen sohvalle. Kesällä kylvettiin valossa pitkälle iltaan asti, innostuen kaikesta uudesta, mutta nyt käännytään sisäänpäin, syvennetään kaikkea koettua ja opittua, kohdataan itseämme ja elämäämme pimeydessä.

Ja silloinhan ne ”ongelmat” alkavat, jos ovat alkaakseen. Kirkkaimmat peilit ja ärsyttävimmät opettajat kun löytyvät sieltä omasta kodista. Heitä ei pääse pakoon, kun ei oikein minnekään jaksa pimeässä ja märässä mennä.

Parisuhde joutuu suurennuslasin alle, lapsista löytyy jos minkälaista huolen aihetta ja itse voi olla hieman hukassa elämänsuuntansa kanssa.

Tapahtuu yllättäviä eroja, räjähtelyjä ja purkauksia. Monella tuntuu keho joko hajoavan tai uudistuvan, riippuen miten sen kokee.

Omana ohjenuorana tälläisinä aikoina on reagoimisen välttäminen.

Pidän kaiken fokukseni siinä, että pysyn rauhallisena ja hiljaisena.

Annan olla.

Hengitän.

Päästän irti.

En takerru.

Muutos luonnollisesti vähän pelottaa, mutta se on välttämätöntä, se on edellytys uudelle kasvulle. Ei ole elämää ilman kuolemaa, luonto sen näyttää.

Nyt on kuoleman aika. Se tarkoittaa, että sinussa kuolee jotain, mitä et enää tarvitse, mikä ei sinua enää palvele ja sama tapahtuu myös muissa.

Meillä on taipumus ulkoistaa asiat. Muutos sinussa ei tarkoita, että muut ihmiset pitäisi jotenkin korjata tai että heistä pitäisi päästä eroon. Jos tämä on ajatuksesi, ehdotan että harkitset vielä.

Valitse sisäinen kokeminen ja itseesi keskittyminen. Kuuntele kehoasi. Mieti mikä sinussa muuttuu, mikä sinussa kuolee. Kaikkea ei voi mielellä ymmärtää, mutta sen voi antaa silti tapahtua ja luottaa, että se on tarkoituksenmukaista.

Älä vastustele irtipäästöä, kuten luontokaan ei vastustele sitä, että viimeistään marraskuussa puut pudottavat lehtensä.

Kun elämä rajoittuu oman kodin suojiin, muistutan itseäni, että tämä on silti se sama maailma ja ympärilläni ovat ne samat ihmiset. Koen kaiken vain eri tavalla, en enää valon vaan pimeyden kautta. Voin silti olla yhtä vastaanottavainen kaikelle hyvälle, aivan kuten kesälläkin. Sopeudun ja mukaudun, kuten luontokin.

Myös karu on kaunista.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: