Monet meistä ovat oppineet että sukupuolielimiimme liittyvät asiat ovat noloja, likaisia, vastenmielisiä tai jopa pahoja. Kulttuurissamme ei ole ollut siirtymäriittejä tytöille lapsuudesta naiseuteen, kuukautisten alkamiseen tai seksuaaliseen kypsymiseen. Vanhemmat ovat olleet hiljaa tai hapuilleet epämääräisesti kertoessaan meille näistä ”seksijutuista”. Varmasti nykyään on myös yhä enemmän niitä vanhempia, jotka osaavat puhua näistä asioista.
On vallankumouksellista ymmärtää että meillä on haarojemme välissä jotain ainutlaatuisen kaunista ja viisasta. Jokainen solumme on elossa, täynnä tietoisuutta ja kehomme ytimessä on hyvin luovia osia: munasarjat, kohtu, kohdunkaula, vagina, g-piste, häpyhuulet ja klitoris, jotka kaikki ovat valmiita kertomaan meille oman tarinansa. Siellä on kompassi joka ohjaa sinut sensuaaliseen, villiin, halukkaaseen viisauteen.
Herätä nukkuva Ruusunen
Jos hermoyhteydet ovat päässeet haurastumaan, kuten useimmilla naisilla ovat, niin on aika suudella tämä nukkuva Ruusunen taas eloon. Ja sitä suudelmaa varten ei tarvitse odotella prinssiä vaan me modernit naiset voimme olla tässä asiassa hyvinkin omatoimisia. Lähdemme virkistämään kiertäjähermon, häpy- ja lantiohermon toimintaa ja luomaan nautinnollista yhteyttä aivojen ja koko kehon välillä.
Ala hellästi herättelemään yhteyttä näihin kauniisiin elimiin sivelyllä, painelulla, supistuksella, käyttäen rakkaudellista herkkää kosketusta. Hengitä syvään ja tunne yhteys tai pidä vain kättäsi sopivan kohdan päällä. Jos joku näistä elimistä on sinulta poistettu, sen energia on vielä tallella ja voit täysin hyvin vieläkin kommunikoida sen kanssa.
Kysy ääneen mitä vaginasi tai kohtusi haluaisi kertoa sinulle? Vastaus voi tulla sanoina, mielikuvina, tuntemuksina. Kysy myös mitä se tarvitsisi jotta voisi kukoistaa mahdollisimman upeana. Kenties se kuiskuttaa sinulle rakkauden, hellyyden ja hyväksynnän tarpeesta, kenties rajojen asettelusta ja kunnioituksen tarpeesta suhteessa partneriisi, kenties hän haluaa ilmaista villin voimansa.
Oraakkelin viisaus
Hän on viisas tietäjätär ja näkijä. Enää sinun ei tarvitse epäillä itseäsi tai valintojasi. Nyt kun olet saanut yhteyden häneen olet valmis kuuntelemaan miten tämä Oraakkeli haarojesi välissä haluaa opastaa sinua eteenpäin kohti sitä elämää mikä on synnyinlahjasi: luovaa elämää runsaudessa, rakkaudessa ja nautinnossa.
Tämän kaiken minä olen kokenut. Kuuntelen nykyään hyvin tarkasti hänen viisauttaan, varsinkin ihmisuhteiden ja seksuaalisuuden alueilla. On uskomatonta mutta koen että vaginastani ja kohdustani kumpuaa ikiaikainen feminiininen viisaus ja olen syvästi kiitollinen että olen löytänyt takaisin tähän yhteyteen, takaisin kotiin.
Kuva: Dreamstime/Elina Zolotareva
Lämpimästi tervetuloa kursseilleni ja Feminiininen Voima- sekä uuteen Säkenöivä seksuaalisuus valmennukseen. Lisätiedot löydät nettisivuiltani tästä
Tinnituksen hoito, kotikonstit, lisätietolinkit ja tutkimukset
Tinnitus, tuo viheltävä, suhisevä, särisevä, piippaava ja resonoiva ystävä. Kokemukseni mukaan monet lääkärit ovat sitä mieltä, ettei tinnitusta voi juurikaan parantaa. Tämä on tietty mulle aina innostava haaste – miten parantua jostain mistä ei voi parantua.
Kenties olen jonkinlainen magneetti vastaaville haasteille ja ”autoimmuuni-kamuille”, kun on kertynyt muitakin esim. IBS ja valkojäkälä. Tutkittuani asiaa löysin kuitenkin ihmisiä jotka ovat parantuneet tinnituksesta (toki parantumisen mahdollisuudet riippuvat mm. vamman syntytavasta – onko tapahtunut fyysinen vaurio, tms.).
”Ystäväni” saapui joulukuussa 2017, kun frendini vihelsi kovaäänisesti pääni takana – tämä on ihan oma tarinansa, josta saatan kirjoittaa myöhemmin. Sanotaan kuitenkin lyhyesti, että tapahtumaa edelsi se, että olin suurin idiootti, mitä olen elämässäni ollut ja toimin vasten tärkeitä arvojani, loukaten siinä sivussa (henkisesti) myös toista ihmistä. Surkuhupaisasti yksi oma (lemppari) tulkintani onkin, että todella ansaitsin sen ja universumi halusi tällä tavalla ”kertoa” ja muistuttaa jatkuvalla syötöllä, että herää pahvi, näin ei voi käyttäytyä. Voin sanoa, että muistutus toimii!
Haluan tässä jakaa erilaisia keinoja ja menetelmiä mitä olen ehtinyt kokeilemaan ystäväni hoivaamiseksi. Toivon, että tämä toimii keskustelun avauksena, ja olisi hienoa kuulla sinun keinoista ja kokemuksistasi. Oma tinnitus-ystäväni on edelleen mukanani, mutta se on mennyt parempaan suuntaan.
Maapallo on pyöreä -tyyppisellä varmuudella minua auttaneita asioita (random järjestyksessä):
Uskallus mennä meluisiin paikkoihin.Lääkärini pelotteli minut täysin sanoessaan, ettei baariin, diskoon ja konsertteihin ole enää koskaan menemistä. Aluksi tätä pelkoa vahvistikin se, että normaalin ravintolaillallisen jälkeen, saatoin kokea seuraavana yönä pelottavan kovaa piippausta, joka kuitenkin onneksi aina loppui aamuun mennessä. Tämä tapahtui, vaikka pidinkin kustomoituja korvatulppia koko ajan. Ekassa konsertissa minulla oli tulppien lisäksi kunnon Mikki Hiiri -kuulosuojaimet (Peltorit). Koska suojaus tuntui toimivan riittävän hyvin, olen uskaltanut käydä kokeilemassa muissakin konserteissa. Kun olen kovin meluisissa paikoissa, tarkistan silloin tällöin puhelimen äänenvoimakkuus-appista melutason, ja jos meteli on liian suurta, lähden pois.
Elacin-korvatulpat.Omiin korvakäytäviin kustomoidut tulpat, jotka vähentävät 25 dB. Nämä ovat aina mukanani ja mukavat korvissa.
Olen antanut itselleni luvan parantua ja myöskin rauhallisemman elämäntahdin.
Näkökulma: sitä ei ole, jos sitä ei huomaa. Ajatukset tinnituksen syntymän jälkeen voivat olla todella synkkiä ja itsetuhoisia. Ne yöt, joina en ole saanut yhtään nukuttua, ovat kauheita. Ajatus siitä, että tällaista olisi elämäni loppuun saakka, 24/7/365, on musertava. Onneksi hetket, joina sitä ei huomaa ovat lisääntyneet merkittävästi ajan kuluessa, sekä niiden hetkien kesto on pidentynyt. Näiden kokemusten kautta luottamus tulevaan on kasvanut.
Tinnitus-heimo.Korvalääkärini kertoi eräästä heimosta, jossa tinnitusta pidetään jumalan äänenä! Heimolaiset siis halusivat saada tinnituksen, koska se oli kommunikaatioväylä jumalien kanssa. Tämä määritelmä on helpottanut (tai ainakin huvittanut minua hankalimpina hetkinä – hetkinä jolloin olen ollut musertua jatkuvan äänen alle).
My noise- sovellus.Lisäksi erilaiset äänimaisemat mm. earth resonance, 528 Hz, meditaatio / jooga –äänitteet, klassinen- ja gregoriaaninen musiikki, jne.
Aluksi en saanut piippausta peitettyä millään. Jouduin soittamaan ”maskeerausääntä” niin kovalla, että loppupeleissä maskeerausääni häiritsi nukahtamista enemmän kuin tinnitus. Jossain vaiheessa tilanne parani sen verran, että pystyin keskittymään enemmän ja enemmän maski-ääneen vaikka se ei tinnitusta peittänytkään. Nykyään en juurikaan käytä nukkuessa mitään ääniä. Toki kuulen tinnituksen yhä myös metelissäkin, jos keskityn siihen, mutta jollain tavalla olen oppinut sivuuttamaan sen ja suuntaamaan huomion jonnekin muualle. P.S. Klassinen- ja gregoriaaninen musa ei juurikaan ole mun kuppi teetä, mutta kaiken näköiseen sitä tottuu ja oppii jopa tykkäämään, heheh!
Itsemyötätunto-meditaatio.Ehkä sille on tarkoituksensa, että olen itsemyötätunto-opettaja (MSC)! Se, että saa omaan kokemukseen lempeyttä ja rakkautta, on tosi tärkeää, vaikkei se piippausta hiljentäisikään.
Uskallus kuulla tinnitus.Eikä pelätä, että se kovenee vaikka lääkäri näin pelottelikin. Olin aluksi asian kanssa liian pedantti, mutta ajan kuluessa olen oppinut luottamaan siihen, että paraneminen etenee, vaikka välillä kuulisinkin tinnituksen. Toki uskon, että se mihin keskittyy kasvaa, joten jos mahdollista toimin niin, ettei tinnitus kuuluisi tai fokusoin johonkin muuhun. Ehkä tärkein pointti on kuitenkin se, että olen oppinut ottamaan asian rennommin.
Tervehtymisen tavoittelun vähentäminen (3. kohdan serkku).Suorittamis-moodiin on niin helppo solahtaa, kun haluaa tehdä hyvää itselleen. Mitä enemmän tekee, sen terveemmäksi tulee ja nopeammin paranee – tai ainakin siltä se helposti saattaa tuntua ja näin voi perustella itselleen, että konkreettinen tekeminen on jotenkin oikea mittari asialle. Mieli on tyytyväinen, kun saa kerätä ”tekemispisteitä”. Just joo, mitä jos vaan hellittäisi ja antaisi parantumiselle tilaa astumalla itse pois sen tieltä!
Terveyden uudelleen määrittely.Aiemmin pyrin ”absoluuttisen terveyden” -tilaan, jota tuskin on olemassakaan. Koska tiedän, etten tule pääsemään neutraaliin ”lähtötilaan”, on terveysihanteen korvannut kokemus riittävän hyvästä terveydestä tässä ja nyt. Kokemus siitä, että voi tietyin reunaehdoin tehdä riittävän vapaasti asioita. Omistaa oma terveys ja nauttia siitä sellaisena kuin se sillä hetkellä on <3 Eli perus mindfulnessia – vertailusta irti päästämistä! Hyväksy kaikki sellaisena kuin se juuri nyt on. Totta kai, niin kuin ihmisyyteen kuuluu, välillä on vaikeita hetkiä, joina on hankala olla asian kanssa hyväksyvän läsnäolevasti ja sekin on ihan ok.
Uusi suhde ääniin.Esim. aiemmin Länsiväylän kohina ärsytti mua. Nykyään se on kuin jumalten sulosointuja, heheh! No, ainakin kohina on kuin lämmin pipo, jonka suojaan korvat pääsevät lepäämään.
Vertaistuki. Jo se, että jutskaa jonkun samaan jengiin kuuluvan kanssa voi helpottaa. Toki kauhutarinat ja ikävyyksissä vellominen ei ole voimaannuttavaa mulle. Mustan huumorin tapaan se, että kuulee muilla olevan jopa vielä vaikeampaa, antaa kiitollista perspektiiviä omaan tilanteeseen. Vaikka rakkaat ihmiset ovat olleet korvaamattoman tärkeitä asian äärellä, he eivät kuitenkaan voi tavoittaa täysin mitä on elää tinnituksen kanssa. Välillä on ollut vaikea kohdata oma kokemukseni, missä tuntuu kuin muut vähättelisivät asiaa – vaikkei se heidän tarkoituksensa olisikaan.
Jooga ja tantra. Kehollisuus, kehomielen helliminen, joustavuuden ja aineenvaihdunnan sekä verenkierron vahvistaminen, kohtaamiset, yhteenkuuluvuus, ystävällisyys, myötätunto, ystävän rakkaus, oma heimo… Do I need to say more!
Hoidot:
Tunnevyöhyketerapia
Voice-massage
Reiki – teen lähes joka ilta itselleni.
Äänimalja / äänirauta, tms. –hoidot ja siihen yhdistetty oma ääniharjoittelu, jossa tuotetaan suulla samaa resonanssia vastaava ääni kuin tinnitus. Täten ne voivat kumota tai parantaa toisensa – suloista!
David Hasselhof muuttaa mun naapuriin -tyyppisellä varmuudella minua ”auttanut” asia:
Itsesäälissä vellominen
Onneksi mikään, mitä olen kokeillut, ei ole pahentanut tinnitusta! Jos ei lasketa mukaan alkuvaiheen normaaleja äänialtistuksia – vaikka näissäkin oli aina vähintään tulpat mukana.
Lista ei tietenkään ole absoluuttinen ja kiveen hakattu. Saattaa hyvinkin olla, että keinot pomppivat eri auttamisvarmuus kategorioihin – jos nyt ei itsesäälissä vellomista lasketa mukaan! Tutkimuksessakin on todettu, että vuorovaikutuksen laatu hoitajan ja hoidettavan välillä on tärkeämpi tekijä haluttuun tulokseen pääsemisessä kuin itse menetelmä, joten kokeile rohkeasti ja löydä omat tyyppisi.
Toivottavasti koit kirjoituksen hyödyllisenä ja kuten sanoin, olisi mahtavaa kuulla sinun kokemuksestasi tinnituksen kanssa.
Myötätuntoa, rakkautta ja sulosointuja korvillesi <3
Lisätietolinkkejä
(osa on kirjoitettu tarpeettoman synkästi, mutta sisältää hyödyllistä tietoa. Toivoa on aina, sanoivatpa ”asiantuntijat” mitä tahansa.)
Yksinäisyys on yksi aikamme ilmiöistä. Perhesiteet ovat löystyneet, suuri osa talouksista on yhden ihmisen talouksia. Varsinkin kaupungeissa eletään ihmisten keskellä ja silti hyvin moni kokee valtavaa yksinäisyyttä.
Itsekin olen kärsinyt yksinäisyydestä. Elin avioliitossa, jossa olin henkisesti yksin. Ja avioeron jälkeen vasta yksinäinen olinkin, vuosia olin pohjattoman yksinäinen. Rakkaimpani sanoi jokin aika sitten, että kaikesta muusta eron jälkeen toipuu aika nopeasti, mutta yksinäisyyden jättämiä jälkiä joutuu hellimään aika pitkään. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Onko sinulla joku, jolle soittaa, kun on paha olla? Tai haluat moninkertaistaa ilosi ja tehdä jotain mukavaa?
Onko sinulla joku, jolta pyytää apua, kun et osaa vaihtaa talvirenkaita tai sormi menee suuhun jossain muussa asiassa?
Onko vieressäsi se, joka saa sinut tuntemaan itsesi ihan hirvittävän yksinäiseksi?
Tiedän, miltä tuntuu, kun joutuu vastaamaan, että oikeasti ei ole ketään. Ja miten kamalan ja loputtoman surulliselta se tuntuu. Kun tuntuu, että kaikilla muilla on se, johon nojata, kun omat jalat eivät kanna tai joku, jonka kainaloon käpertyä.
Yksinäisyyttä on monenlaista. On ihan todellista eikä itse valittua yksinäisyyttä. On niitä, joille viikonloput eivät todellakaan ole odotettuja vapaapäiviä vaan pelottavan tyhjiä päiviä. Ja on niitä, jotka kärsivät loputtomasta henkisestä yksinäisyydestä, vaikka olisi puoliso ja paljon kavereita.
Yksinäisyys itsessään tuntuu pahalta, mutta se että yksinäinen tuntee vielä häpeää yksinäisyydestään moninkertaistaa huonon olon. Yksinäisyys aiheuttaa häpeän lisäksi lamaantuneisuutta ja masentuneisuutta, joka saattaa näkyä esimerkiksi siinä, ettei omaa kotia saa pidettyä siistinä. Sotkuinen ja likainen koti voi estää pyytämästä ihmisiä kylään. Yksinäisyys on siis aika monitahoinen juttu.
Jos epäilet, että lähelläsi on joku yksinäinen, ole hänelle se, joka vie hänet pois yksinäisyydestä: tarjoa siivousapua, keksikää yhdessä viikonloppuihin tekemistä. Se mikä on sinulle vähän, voi toiselle olla todella iso juttu. Kerro myös sille toiselle, että tunnet olosi yksinäiseksi, vaikka hän on siinä vieressä.
Jos itse kärsit yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden kokemuksesta, jaa tämä teksti ja kerro, että tämä teksti kertoo myös sinusta ja pyydä, että yksinäisyytesi nähtäisiin. Älä häpeä sitä, että olet yksinäinen ja tarvitseva. Pyydä apua (vaikka ammatti-ihmisiltä). Kerro, mitä toisilta toivoisit. Etsi yhteyttä kumppaniin, joka on kadottanut kykynsä olla läsnä sinulle ja varmaan itselleenkin.
Useimmat meistä tarvitsevat yksinäisyyttä latautuakseen ja palautuakseen, mutta todellista yksinäisyyttä ei kaipaa kukaan. On kysymys yhteydestä ja sen puuttumisesta. Melkein me kaikki tarvitsemme ja saamme tarvita todellista yhteyttä, samanhenkisyyttä, sielunsiskoutta ja -veljeyttä. Meille jokaiselle tekisi hyvää yhteys sellaiseen tai sellaisiin ihmisiin, jotka sanovat: ”Minä näen sinut”.
Puolitoista vuotta sitten puhuin ystävälleni, että tahtoisin haastaa itseni totuttautumalla uimaan kylmässä vedessä. Olen aina inhonnut kylmyyttä ja lähinnä saanut kehon syväjäädytyksen avantouintikokeiluista. Nämä kokeilut saivat minut vakuuttuneeksi, ettei kylmä ole minua varten. Kokeiluissani kävin vain nopeasti dippaamassa kehoni veteen. En voinut ymmärtää miten jotkut pystyivät olemaan vedessä sekuntia pidempään. Saati nauttia kokemuksesta!
Erilaiset tunteet ja niiden kanssa eläminen ovat olleet aina läsnä elämässäni. Puolitoista vuotta sitten elämässäni tapahtui menetys, joka toi surun kera koko tunnekirjon voimalla päiviini. Tunteiden kanssa olemiseen aloin etsiä erilaisia tapoja rauhoittaa kehoani ja käsitellä tunteitani sekä oppia olemaan, antautumaan tunteilleni.
Luin paljon kylmäaltistuksen hyödyistä ja kiinnostuin. Aloitin kylmiin vesiin totuttautumisen jo keväällä. Jatkoin uimista luonnonvesissä kesällä ja jatkoin syksyllä. Talvella mahdollisuuksien mukaan. En muista tarkkaa päivää, jolloin havahduin mitä samaa kylmäaltistuksessa ja surun tunteiden kokemisessa on.
Ymmärsin miten kylmä saa aikaan kehossani vastuksen niin samalla tavalla kuin elämänhaasteet ja tunteet. Vastustaminen itsessään jo tekee surusta tai kylmästä asian, jota en halua tuntea.
Kehoni ja mieleni huusivat: En halua tuntea mitään! En halua tätä kokemusta osaksi elämääni! Vastustan!!!
Kylmässä vedessä ollessani kuuntelin itseäni. Hengitykseni salpaantui välittömästi veden ympäröidessä minut. Kuuntelin hengitystäni ja lähdin syventämään sitä. Laskin hengityskertoja.
Kuinka pitkään joudun hengittelemään ennen kuin hengitykseni tasaantuu?
Opin rentoutumaan ja olemaan itse vastustamatta. Kun olen vastustamatta kylmää vettä, niin kylmästä vedestä tulevat hyödyt tulevat osaksi minua.Kun olen vastustamatta surua, pääsen lähemmäksi omia tunteitani ja itseäni.
Mieli on valtavan vahva monella tavalla. Voin käyttää kaiken energiani siihen, että taistelen kylmyyttä vastaan hytisemällä ja supistamalla lihakseni. Silloin annan kehoni vastustaa kylmää, vaikka todellisuudessa se tekee sen aluksi ihan itse ilman omaa tehostettani.
Sama se on haasteellisten tunteiden kanssa. Kun tunnen pelkoa, tunnen pelkoni kehossani, joka on normaali reaktio. Silti saatan mieleni avulla lisätä reaktioiden voimakkuutta tai pahimmassa tapauksessa ohittaa normaalit reaktiot puskemalla väkisin positiivista tunnetta tai toissijaista käyttäytymistä.
Mitä jos jätänkin vastustamatta pelkoa ja annan pelon olla? Mitä tapahtuu jos keskityn hengittämään ja rentoutumaan? Mitä sitten tunnen?
Kylmä vesi on kylmää, eihän siitä mihinkään pääse. Eri asia on se, miten suhtaudun veden tuottamaan tunteeseen kehossani. Hengityksellä voin rauhoittua ja olla vastustamatta kehon normaaleja reaktioita. Silloin keho reagoi normaalilla tavalla kylmään veteen.
Aluksi kohonnut syke ja verenpaine laskee sekä kortisolin että endorfiinien eritys alkaa. Iholla tuntunut kipu vähenee. Lisäksi erittyy serotoniinia ja dopamiinia, jotka nostavat mielialaa sekä parantavat stressinsietokykyä. Kylmän hyödyt pääsevät osaksi minua.
Nyt kylmässä vedessä hengitän syviä hengityksiä, kunnes kehoni rauhoittuu. Oikeanlainen hengitys on auttanut valtavasti. Kestää monia sekunteja, että hengitykseni tasoittuu ja kehoni asettuu kylmän veden kanssa yhteyteen. Koen usein tässä vaiheessa lämpimän virtauksen koko kehossani.
Kylmäaltistuksen kautta olen antautunut myös surulleni. Ennen kartoin pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, surua. Minusta ne olivat tunteita, joita kuuluu välttää tai jotka kuuluu poistaa mahdollisimman nopeasti.
Nyt ymmärrän kaikkien tunteiden olevan normaaleja tunteita, joiden äärellä voin vain hengitellä. Ei niiden ole tarkoitus mennä pois tai ei minun ole tarkoitus taistella niitä vastaan.
Suru tekee työtään kehossani. Se hoitaa, muistuttaa rakkaudesta ja asettaa nykyhetkeen. Kylmässä vedessä uinti voi olla minimatka tunnemaailmaan ja antautumisen olotilaan.
Kun illat pimenevät ja luonto valmistautuu talveen, myös oma energia alkaa laskeutua. Osalle meistä syksy voi tuntua haikealta irti päästämisen ajalta. Toinen taas hihkuu onnessaan, kun saa viimeinkin sytyttää olohuoneen täyteen kynttilöitä ja kääräistä itsensä luvan kanssa vilttiin. Parhaimmillaan syksy tarjoaakin oivan mahdollisuuden hidastaa tahtia ja kääntää huomio sisäänpäin. Tässä muutama esimerkki, miten voit houkutella sisäisen hidastajasi esiin ja kääntää lisääntyvän pimeyden voitoksi.
Vaihda kännykkä päiväkirjaan – ja tee nämä 5 asiaa:
1. Mitkä sanat haluaisit kuulla juuri nyt? Minkälaista tukea, rohkaisua tai lohtua sisimpäsi kaipaa? Kirjoita itsellesi tsemppikirje niin kuin kirjoittaisit parhaalle ystävällesi. Kokeile lukea kirje myös ääneen.
Miltä tuntuu sanoa itsellesi ne sanat, joita juuri nyt tarvitset?
2. Mistä asioista olet kiitollinen tänään? Tee 10 kohdan lista asioista, joista olet kiitollinen. Ne voivat olla kuinka pieniä tahansa. Ehkä näit auringon säteen siivilöityvän kauniisti pilven takaa tänään, kenties kollegasi sanoi sinulle jotain kaunista tai ehkä olet kiitollinen siitä, että sait viettää illan kotona yksin, omassa rauhassasi.
Miltä kiitollisuudesta kirjoittaminen saa olosi tuntumaan?
3. Mitä asioita kaipaisit elämääsi lisää? Mistä asioista olisit valmis päästämään irti? Listaa asioita kahden otsikon alle tai kirjoita vapaasti.
Syksy on hedelmällistä aikaa päästää irti vanhasta ja tehdä tilaa uudelle. Käytä vuodenajan tunnelma hyödyksesi ja hae inspiraatiota luonnosta.
4. Mitkä kolme asiaa saavat sydämesi syttymään? Listaa 3 tärkeintä intohimon kohdettasi ja pysähdy fiilistelemään niitä.
Miltä kehossasi tuntuu? Huomaatko, mitä sisälläsi tapahtuu, kun pelkästään ajattelet intohimojesi kohdetta? Käytä tunnetta kompassinasi ja kutsu näitä asioita elämääsi enemmän.
5. Jos saisit viettää unelmiesi päivän, minkälainen se olisi? Missä olisit? Mitä tekisit? Kenen kanssa? Kirjoita päiväkirjaasi kuvaus unelmiesi päivästä. Päästä mielikuvituksesi valloilleen.
Voisitko toteuttaa tällaisen päivän vielä syksyn aikana? Jos se ei ole mahdollista, mieti, miten voisit tuoda toivomiasi elementtejä ihan tavalliseen arkeen.
Vinkki: Anna tekstin tulla ulos sellaisena kuin se tulee. Älä kiinnitä huomiota kielioppiin, oikeinkirjoitukseen, tyyliin, käsialaan tai kirjoitusvirheisiin. Kirjoita juuri sen verran kuin itsestäsi tuntuu hyvältä – joskus se voi olla vain muutama sana. Muista, että kaikki mitä päiväkirjasi sivuille kirjoitat, on vain itseäsi varten. Kirjoita siis sielusi kyllyydestä – niin kuin kukaan ei lukisi!
Pyysimme teitä jakamaan Facebookissa ja Instagramissa oman kotipaikkakuntanne voimapaikan – paikan, johon palaa uudelleen ja uudelleen latautumaan ja rentoutumaan ♥ Kiitos jokaiselle voimapaikkansa jakaneelle!
Keräsimme vastauksistanne 12 ihanaa, salaista voimaantumispaikkaa kuudesta suomalaisesta kaupungista:
Helsinki
Lammassaaren pitkospuut ja lähiseutu. Parasta lähiluontoa. 😍
Seurasaari, meren altojen kuiskailu ja metsän rauha samassa paikassa. ☺️ Lisäksi kulttuuria, jos sitäkin kaipaa.
Jyväskylässä Jyväsjärven ympäri kulkeva rantaraitti on kovin kaunis etenkin Kuokkalan puoleiselta reunaltaan. Talvisin samaisen järven jäällä on ihana katsella tähtiä ja rauhoittua.
Lähirannat ja metsät Jyväskylän Vaajakoskella saavat mielen rauhoittumaan.
Seinäjoki
Törnävällä pieni luonnonsuojelualue joen varrella. Vesi solisee ja linnut laulaa. Siellä mieli lepää.
1. Sinä tiedät sydämessäsi, mikä tekee sinulle hyvää ja mikä saa sinut innostumaan elämästä joka päivä uudelleen. Kukaan muu ei tiedä. Siksi sinun täytyy olla oman elämäsi ohjaksissa. Muuten ajelehdit toteuttamassa muiden unelmia.
2. Sinun täytyy päättää tehdä muutos, joka vie sinua kohti unelmaasi. Jos jatkat elämääsi kuten ennenkin, saat sitä, mitä olet saanut aina ennenkin. Jo pelkkä päätös muutoksesta auttaa sinua näkemään maailman mahdollisuudet eri tavoin.
3. Sitku-hetkeä ei ole olemassa. Se ei koskaan tule. Aina kun ajattelet, että olet perillä, hetki lipeää, ja huomaat, että se onkin taas tulevaisuudessa. Siksi ainoa oikea hetki ryhtyä mihin tahansa itselle tärkeään on nyt.
4. Tänään on paras päivä ryhtyä kulkemaan kohti omia unelmia. Ei huomenna, ei ensi viikolla, ei ensi vuonna eikä sitku, vaan nyt. Suuntaa aktiivisesti ajatuksesi ja aikomuksesi kohti sitä, mitä todella toivot, ja olet jo matkalla.
5. Kukaan muu ei ole sinä, ja se on sinun vahvuutesi ja lahjasi. Myös sinun tehtäväsi tässä maailmassa on ainutlaatuinen. Etsi se kuuntelemalla sydäntäsi, intohimoasi ja sisäistä rauhan tunnetta.
Jos kaipaat vahvistusta unelmien toteuttamiseen, haluat löytää sisäistä vahvuutta, olosi on epävarma tai kuulet itsesi sanovan usein mutku tai sitku, kurkkaa puodista Sanna Wikströmin innostavat ja kannustavat Unelmakortit.
Mene metsään! Metsä on täynnä aistittavaa. Nämä kaikki aistimukset kutsuvat sinua tarkkailemaan maailmaa tässä ja nyt. Suuri vehreä mänty, graniittinen kallio, kanervan kukat, taivaan pilvet, auringon lämpö, tuulen kosketus kasvoilla…
Kun vahvasti uppoudut aistimaan, niin samalla et voi olla uppoutunut mielen kaaoksiin, tuleviin ja menneisiin. Tutkimusten mukaan ihmiset kokevat huolestuneen märehtimisen vähenevän luonnossa ja mielialan parantuvan. Syitä tällaiseen myönteiseen vaikutukseen voi olla monia.
Yksi varmasti on se, että kun on huomionsa kanssa aistimuksissa ei vaan samalla hetkellä voi olla uppoutuneen mieleensä. Häiritsevä kaaos on vain mielessä. Luonnon luova kaaos taas jotakin sellaista harmonista yhteistä elämän tanssia ja ponnistusta, että se vain rauhoittaa.
Kun tulet läsnä tähän ja nyt, niin tärkeät tehtävät asiat tuntuvat usein myös ilmeisiltä. Oikeasti voi vain toimia tässä ja nyt. Eikä tarvitse huolehtia kuin siitä asiasta ja ihmisestä, joka on juuri nyt edessä.
Lähdetään keräilemään metsiin
Luonnon huomioimisen taikaa voi hyvin tutkia ja harjoittaa menemällä metsään keräämään marjoja, sieniä tai villivihanneksia. Tällöin luonnostaankin huomio ja aistii metsää. Mikä parasta, niin tämä luontainen mindfulness-harjoitus on meillä kaikilla syvälle ohjelmoituna. Olemmehan me ihmiset lajina metsästäjä-keräilijöitä. Eli keräilemisessä on syvästi meitä kaikkia koskettavaa. Voi syntyä myös flow-tila, kun syntyy myönteinen palautelooppi – huomioin ympäristöä ja saan palautteena vaikka marjoja palkinnoksi. Aivomme tietenkin myös palkitsevat siitä, että keräämme ruokaa. Aivot kun ovat lopultakin ennen kaikkea viritetyt elossa pysymisen varmistamiseen.
Jos ei ole marjoja, sieniä tai villivihanneksia kerättäviksi, niin voisiko kerätä roskia. Ihmisaivoissa on myös vahvat palkitsemisjärjestelmät muiden auttamiseen. Vaikka nyt ei olekaan suoranaisesti konkreettista ihmistä autettavana, niin kuitenkin luonnon ja metsän auttaminen abstraktina käsitteenä voi synnyttää tuota palkkiota epäitsekkään hyvän tekemisestä. Toisaalta luontoa auttamalla kuitenkin lopulta autamme itseämme, koska ei ole olemassa kuin mielen ajatuksissa ihmisistä erillinen luonto. Oikeastihan on vain luonto ja me kaikki olemme luontokappaleita. Auttakaamme luontoa ja autamme itseämme.
Huomion vapaassa vaelluksessa on taikaa
Sitten on tietenkin se tietoisen huomioimisen harjoitus ja leikki. Voimme siis tietoisesti aina pyrkiä huomioimaan luontoa eri aistien kautta. Tässä auttaa usein, jos pysähtyy paikoilleen ja antaa itsensä levähtää samalla. Samoin erityisen kaunis luontonäkymä on kuin oikopolku läsnäoloon ja aistimiseen. Kuka nyt haluaisi olla mielessään, jos ympärillä on luonnon ihmeellinen maailma tässä ja nyt.
Seuraavaa voi kokeilla kun istuu paikoillaan: päästetään huomio ja katse hitaasti vaeltamaan yksityiskohdasta toiseen aivan kuin seurattaisiin muurahaisen polkua. Näin voi paljastua luonnon minimaailma. Joskus voi kuulla kokeneenkin eräilijän ihastelevan tuota minimaailmaa, joka paljastuu kun uppoutuu huomioimaan pienen pieniä yksityiskohtia rentouden tilassa.
”Mosse-kisu on taas täällä”, kuului puhelimesta lapsuuden kotini eteisessä.
Äitini huokasi, pakkasi pärekorin pyörän selkään ja lähti polkemaan kuuden kilometrin matkaa vanhaan kotiimme; rivitaloon, josta olimme muuttaneet seitsemän vuotta sitten. Meillä oli nyt uusi omakotitalo, iso piha, metsää ympärillä, rapsuttavia käsiä ja täydet ruokakipot, mutta kissamme Mossen koti se ei ollut.
Mosse pysyi pihapiirissä joskus pari päivää, joskus kuukauden, mutta sitten sen sydän kuiskaili taas kutsuaan. Mossen sydän kuului 70-luvun rivitalon ruskeisiin tiileihin ja keltaisiin ikkunakarmeihin. Sen poski halusi puskea vanhan oven tikkuista pieltä, jossa asui nyt Selma-niminen vanha rouva. Selma antoi silitystä, silakoita ja kermaa, ja sitten soitti pärekorin paikalle. Tätä jatkui koko Mossen 17-vuotisen elämän ajan.
Mossen tarina opetti jo lapsena mitä merkitsee oma paikka. Oma sydämen koti, jonne ei järkisyyt yllä.
Seuraavan kerran sydämen koti pakahdutti minut parikymppisenä lomamatkalla Espanjassa. Istuin parvekkeella Barcelonan kesäillan pehmeässä vaipassa ja katsoin kuinka silloinen poikaystäväni luki Remeksen Hiroshiman porttia ja hinkutti varpaitaan toisiaan vasten, kuten hänellä oli tapana tehdä. Olin aiemmin ajatellut, että tapa oli ärsyttävä, mutta nyt minä katsoin nuoren miehen heiluvia varpaita ja rintani pakahtui. Tiesin täysin varmaksi, että minun kotini on siellä missä ikinä tuo ihminen on. En kaivannut mitään muuta. Siinä hotellihuoneessa, jossa ei ollut mitään muuta omaa kuin matkalaukku, hammasharja ja tuo mies.
Minä menin tuon varvasmiehen kanssa naimisiin ja sain kokea rauhaa lähes kaksi vuosikymmentä. Sydämelläni oli oma punainen tupa ja perunamaa. Tuvan sisälle syntyi kaksi pientä lasta ja aurinko paistoi. Peace and love.
Kunnes ei enää paistanut.
Sydän on omituinen villi kortti. Sillä on kesyttämätön voima päättää jättää kotinsa, pyörtää päänsä ja katsoa toiseen suuntaan. Silloin se alkaa rumentaa maisemaa, kuihduttaa pihamaita ja antaa kodin rapistua. Se alkaa kurittomaksi kakaraksi, joka kiukuttelee turhia, eikä opi jälki-istunnoista. Siltä ei voi kysyä, miksi hyvä pesä ei kelpaa enää, sillä vastaukseksi se hakkaa vain entistä kovempaa rintakehänsä vankilaa.
Joskus sydän voi päättää olla utelias etsijä, eikä sitä taivuta kirkossa vannotut valat tai vimmaisesti eheyttävät parisuhdeterapiat. Sydän sanoo aina viimeisen sanan. Jos et kuuntele, se tekee sinut onnettomaksi. Se aukaisee silmät uusille näköaloille, se kuiskailee korvaasi fraaseja siitä, miten sinulla on vain yksi elämä, eikä aukaistuja silmiä saa enää sokeiksi.
Ja niin sydän usein saa mitä se haluaa. Yhtäkkiä postilaatikkoon kolahtavat avioeropaperit, pihaan pysähtyy muuttoauto ja maa rapisee ympärillä kuin eroosion runtelema ojan piennar. Juuret paljastuvat ja kärvistelevät alastomina ihmetellen mitä tapahtui. Se sattuu. Sydämen kotia ei löydy entisestä, eikä uudesta.
Elämämme kriisikohdat repivät usein meiltä juuret. Emme tiedä enää mihin kuulumme, eikä sydän osaa vielä kertoa, missä sillä olisi hyvä. Emme kuki. Emme elä. Olemme levottomia herhiläisiä, vetopaniikin saaneita hevosia, jotka pitäisi jonkun ottaa kiinni, katsoa silmiin ja näyttää, että tähän sinä jäät. Tässä on turva. Mutta siihen ei kelpaa kuka tahansa. Vain sydän osaa valita oman kotinsa.
Erosta on jo useampi vuosi, mutta vieläkään en ole juurtunut uusiin multiin. Olen vasta nuputellut hauraana ja kysellyt sydämeltä, kävisikö tämä kodiksi. Pelännyt, ettei se enää edes tiedä, mikä koti on.
Chisu lauloi, ”mun koti ei oo täällä” ja lähti, vaikka tiesi, että vielä katuisi lähtöään ”joku pilvetön päivä”. Minä olen katunut monta aurinkoista päivää ja silti tiennyt, ettei sydäntä voi huijata. Joku voi sitä opettaa ja sinnikkäästi valjastaa haluamaansa. Vannoa myötä- ja vastamäet ja purra hammasta. Minäkin uskon, että rakkaus on tahtolaji. Sitä en tiedä, onko sydämen koti sitä.
En halua uskoa, että sydän olisi eron jälkeen loppuelämän ajan koditon. Jos se on näyttänyt kodin sinulle joskus, se kyllä tietää sitten, kun oikeat avaimet osuvat käteen. Huulet voivat muodostaa sanat ”rakastan sinua”. Mutta vain sydämen sanat ”en halua olla missään muualla” sisältävät rauhan.
Luin hiljattain artikkelin, joka sai hymähtelemään huvittuneena. Tunnistin itseni jokaisesta kohdasta. Veikkaan, että moni erityisherkkä tunnistaa näistä itsensä, sillä noin 70 % erityisherkistä on introvertteja. Löydätkö itsesi tai tuttusi näistä kuvauksista?
Sosiaalinen introvertti on puhelias ja viihtyy ihmisten seurassa, mutta kohtuudella. Kun mitta täyttyy, introvertti kaivautuu sohvan nurkkaan ja häviää omaan kuplaansa lataamaan akkujaan. Tässä muutamia ominaispiirteitä, jotka ihmisrakas introvertti toivoisi muiden ymmärtävän.
Ihmisten kanssa on kiva olla, mutta sillä on rajansa kuinka kauan ja kenen kanssa jaksaa olla tekemisissä. Jos kyseessä on verkostoitumistapahtuma ja huone on täynnä ventovieraita, sosiaalinen introvertti saattaa piipahtaa tilaisuudessa, mutta poistuu pian. Jos puolestaan kyseessä on ystävän synttärit ja tupa on tuttuja täynnä, introverttikin innostuu istumaan iltaa ja hyppäämään baarista toiseen.
Kun pitää mennä, pitää mennä. Ylikuormittunutta introverttia on turha maanitella jäämään. Joskus hän saattaakin livahtaa tapahtumasta sanomatta heippa, sillä hän ei jaksa selitellä tarvettaan yksinoloon ja palautumiseen. Älä ota sitä henkilökohtaisesti.
Sosiaalinen introvertti viihtyy seurassa ja on hyvä solmimaan ystävyyssuhteita. Hänen on kuitenkin suunniteltava ajankäyttöään, jotta sosiaaliset tilanteet ja latautumisaika pysyvät tasapainossa. Jos viikolla on ollut vilkasta, saat todennäköisesti vastaukseksi ei kiitos kutsuessasi hänet viikonlopun viettoon kaveriporukalla.
Niin sanottu ”small talk” eli jutustelu on harvemmin introvertin bravuuri. Hän menee mieluummin suoraan asiaan, jos kyse on vaikkapa työasioista tai juttelee kanssasi aiheista, joilla on oikeasti merkitystä. Tarkoitus ei ole olla tyly.
Introverttikin pystyy olemaan karismaattinen puhuja ja viihdyttämään satapäistä joukkoa. Maailman esiintymisareenat ovat täynnä herkkiä ja luontaisesti sisäänpäin suuntautuneita ihmisiä. He eivät kuitenkaan jää tuntikausiksi seurustelemaan esiintymisen jälkeen, vaan haluavat pian omaan rauhaan latautumaan.
Introvertti haluaa kyllä olla mukana menossa, mutta ei aina pysty siihen. Hän haluaa muistaa sinua juhlapäivänäsi, sillä olet hänelle tärkeä, mutta ajatus juhlahumusta ja täyteen ohjelmoidusta viikonlopusta puolituttujen kanssa stressaa. Hän viettäisi mieluummin intiimin iltapäivän pienellä porukalla.
Matkustaessaan introvertti on mieluummin omissa oloissaan; lukee tai vaikkapa kuuntelee musiikkia. Pitkällä lennolla viereen istahtava ylipuhelias tuntematon ihminen saa introvertin etsimään lähintä hätäuloskäyntiä. Kiitos kun kunnioitat introvertin omaa tilaa.
Myytit ovat uskomuksia, eräänlaisia itsestäänselvyyksiä, jotka perustuvat yhteisöjen luomiin mielikuviin tietyistä tilanteista tai rooleista. Vaikka ne voivat sisältää viitteitä todellisuudesta, eivät ne koskaan anna koko kuvaa tilanteesta.
Turvaudumme myytteihin ehkä siksi, että ne tarjoavat meille helpon mallin, eikä meidän tarvitse haastaa itseämme asian äärellä. Myytit ovat peräisin aikojen takaa. Ne ovat kehittyneet ihmisten synnyttämistä tarinoista, koska niiden avulla on ollut helpompaa ymmärtää sosiaalisia suhteita ja antaa niille merkityksiä. Monet myytit vaikuttavat meissä tiedostamattomasti jättäen jälkensä asenteisiimme ja tekemällä meistä ennakkoluuloisia. Näin myytit samalla vahvistuvat elämässämme.
Uusperhe on monenlaisten myyttien armoilla. Niitä kohdistuu perheeseen ulkopuolelta, mutta myös sisältä. Uusperheeseen liittyvä vahvin myytti lienee paha äitipuoli -myytti, jota on toisinnettu saduissa ja kertomuksissa satojen vuosien ajan. Myytissä paha äitipuoli ajaa häpeämättömästi omaa etuansa siinä missä biologinen äiti asettaa lapsen edun aina itsensä edelle.
Vaikka paha äitipuoli -myytti kuvaa tosiasiassa naisen psyykeen ja/tai äitiyden eri puolia, on se päässyt vaikuttamaan myös tosielämää värittäviin mielikuviin. Äitipuoli näyttäytyy kypsymättömämpänä ja itsekkäämpänä olentona kuin biologinen äiti, vaikka näin ei todellisuudessa edes olisi. Biologiset äidit pitävät myytistä mielellään kiinni, aivan samoin kuin äitipuolet helposti syyllistävät itseään turhaan myytin varjoissa. Hyvä hoito ja lapsen rakastava kohtelu ei ole kuitenkaan koskaan kiinni biologisista suhteista.
Toisenlaisesta suunnasta tuleva uusperheisiin liittyvä myytti on naissukupuoleen liitetty synnynnäinen kyky ja halu rakastaa kaikkia lapsia luonnostaan. Tämä myytti voi tuottaa paljon tuskaa ennen kuin ihminen ymmärtää sen pohjautuvan harhakuvitelmaan. ihmisten väliset suhteet eivät koskaan ole automaatioita, vaan perustuvat aina vuorovaikutukseen. Voit olla riittävän hyvä bonusäiti, vaikka puolisosi lapset eivät koskaan tulisi sinulle läheisiksi. Luonnollisesti tämä koskee myös miehiä.
Hyvän äidin myyttiin kuuluu myös se, ettei hän jätä lapsiaan. Myytti äidistä ensisijaisena lapsensa huoltajana on vahva. Tätä myyttiä pidetään yllä innokkaasti yhä myös viranomaispuolella. Kuitenkin moni äiti joutuu eron keskellä tilanteeseen, jossa lapsen asuminen isän luona on perustellumpaa käytännön syiden tai lapsen hyvinvoinnin kannalta. Ulkopuolelta tilannetta ei kuitenkaan nähdä lapsen parhaaksi tehtynä ratkaisuna, vaan äidin arveluttavana käytöksensä, joka huolestuttaa ja epäilyttää sivustaseuraajia.
Myytit vahvistuvat oman käyttäytymisemme kautta. Parhaita myyttien ylläpitäjiä ovat tabut eli erilaiset säännöstöt siitä, mistä on lupa puhua ja mitä saa tehdä, sekä toisinpäin: mistä pitää olla vaiti ja kuinka ei saa toimia.
Niin kauan kuin pyrimme säätelemään omaa toimintaamme myyttien ja tabujen alaisina, pidämme niitä yllä. Jos olet esimerkiksi bonusäiti, joka pelkää tulevansa leimatuksi ilkeäksi äitipuoleksi, voi sinulla olla kiusaus toimia korostetun kiltisti ja sopeutuvaisesti.
Käytännössä tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että ohitat omat tarpeesi etkä ilmaise pettymyksen tunteita tai omia toiveita. Sinusta voi sukeutua hyvin helppo ja lähes näkymätön ”Mulle sopii kaikki -mutsi”, joka pikkuhiljaa häviää tapettiin. Käyttäytymällä näin kerrytät itsellesi paineita, jotka pahimmillaan purkautuvat passiivisaggressiivisuutena tai avoimena vihanpurkauksena ja tadaa: myytti ilkeästä äitipuolesta vahvistuu!
Myös ydinperhe itsessään on myytti oikeanlaisesta perheestä. Siksi uusperheellinen voi kokea tarvetta hakea hyväksyntää ja painetta onnistua tällä kierroksella paremmin. Rimaa laskemalla voi kokea enemmän. Keskittyminen pieniin hetkiin luo suuria tunteita. Kun luopuu jatkuvasta tavoittelusta ja keskittyy tavoitettavana olemiseen, voi löytää enemmän kuin haaveili. Se on arjen taikaa parhaimmillaan.
Pyrkiäksemme purkamaan myyttien voimaa, meidän tulee ensin tulla niistä tietoisiksi. Tärkeä oivallus on, ettei kukaan meistä ole ainoastaan hyvä tai paha, vaan eri puolet vuorottelevat meissä eri hetkinä ja eri ihmisten kanssa. Ole rohkeasti oma itsesi uudessa perheessäsi. Älä pienennä itseäsi. Osoita omalla esimerkilläsi että kaikesta voi puhua. Ole avoin ja pyri tutustumaan kaikkiin perheenjäseniin myös henkilökohtaisesti. Jos kumppanisi lapsi ei ole valmis vielä lähentymään kanssasi, niin tee tilaa ja anna aikaa, osoita kuitenkin, että olet saatavilla, kun lapsi on valmis.
Muista nämä, jos suunnittelette uusperheen perustamista
Tutustukaa rauhassa ennen yhteenmuuttoa
Vetäkää rajaviivat, mutta pitäkää viestintäväylät avoimina ulkomaailmaan
Hoitakaa parisuhdetta
Hakekaa vertaistukea
Älkää olko myyttien armoilla, rikkokaa tabuja omalla käyttäytymisellänne.
Kirjoitus on Marikan ja Tarja Törmäsen kevällä ilmestyneestä Uusperheen käsikirja -teoksesta.
Olen itse kertonut tarinaani tyttäreni menetyksestä kirjoittamassani kirjassa ja aktiivisesti sosiaalisessa mediassa sekä mediassa yleensä. Miksi olen niin tehnyt? Olen tehnyt niin, koska maailmassa on paljon asioita, joita tiedetään tapahtuvan jollekin, mutta kukaan ei tiedä henkilökohtaisesti ketään, jolle asia olisi todella tapahtunut.
Pahinta mitä vanhemmalle voi tapahtua olisi oman lapsen kuolema.
Jokainen vanhempi on kuullut tämän lauseen. Jokainen vanhempi tunnistaa itsessään pelon, joka musertaa jo pelkkänä ajatuksena oman sydämen. En ikinä selviytyisi oman lapsen kuolemasta. Oman lapsen kuolema on pahin asia mitä voi olla. Kun kuulemme tai joudumme seuraamaan läheltä tämän tragedian toteutumista, halaamme omia lapsiamme tiukemmin. Samalla ajattelemme, toivottavasti minulle ei koskaan tapahdu tuota.
Jos näkisit minut kaupan kassalla, kadulla kävelemässä tai metsässä sieniä keräilemässä, mikään ei ehkä minussa ulkoisesti kertoisi menetyksestä, jota kannan sydämessäni. Olen kuitenkin yksi niistä monista vanhemmista, jotka ovat kokeneet oman lapsensa kuoleman. Minulle tuo vanhempien pahin pelko on toteutunut. Yhä elän elämääni ja kirjoitan sinulle kokemuksestani. Toivon myös eläväni hyvää elämää tämän kokemuksen kanssakin.
Kohtaa toinen ihminen aina lempeydellä ja ymmärryksellä
Kun kohtaat ihmisen et voi tietää mikä on hänen tarinansa. Siksi olisi hyvä aina kohdata ihminen lempeydellä ja ymmärryksellä. Ihminen, joka näyttää väsyneeltä ja ei ehkä tervehdi sinua iloisesti, voi kantaa sisällään raskasta tarinaa, joka olisi tärkeä tulla kuulluksi. Äiti, joka tiuskii lapsilleen kassajonossa voi olla juuri saanut tietää, että hänellä on syöpä. Isä, joka vilkuilee kännykkäänsä leikkipuistossa, voi olla lukemassa viestiä isältään, joka pyytää anteeksi pojaltaan sitä kuinka huono isä hän on tälle ollut.
Emme koskaan voi tietää mitä tarinoita kukin ihminen kantaa mukanaan!
Olisi tärkeää antaa kasvot erilaisille tarinoille. Kun tulemme julki kasvojemme kanssa erilaisille tarinoille, elämänkokemuksiemme kanssa, tulemme samalla lähemmäksi toisiamme. Kaikilla meillä on tarina, joka olisi hyvä kertoa, kirjoittaa, ilmaista.
Tarinat yhdistävät meidät
Tarinamme, jotka jaamme muille vähentävät ympärillämme olevaa häpeää. Emme ole koskaan yksin oman tarinamme kanssa. Kasvot näiden tarinoiden kanssa ovat aina uniikit ja elämässä on tärkeää tehdä asioita näkyväksi. Koska maailmassa ei ole koskaan tilannetta, että vain sinä olet kokenut jotakin ja kukaan muu ei ole.
Kannustan sinua pohtimaan mille asialle sinä voisit antaa kasvot.
Voisitko sinä kertoa tarinan kokemastasi ja ehkä tarinallasi lohduttaa tai tuoda valoa jollekin toiselle?
Vaikka en haluaisi kenenkään vanhemman kokevan samaa kuin minä, silti heitä on ja tulee olemaan. Kun minä kerron tarinani, on toisella lapsensa menettäneellä vanhemmalla mahdollisuus katsoa kasvoihin, joiden takana on sama kokemus kuin hänellä. Sama on sinun tarinasi kanssa. Tarinallasi puhut samaa kieltä, lohdutat ja kannustat jotakuta toista saman kokenutta. Jaa tarina ja luo yhteys vertaisiisi. Ole näkyvä tarinasi kanssa. Ole näkyvä elämäsi kanssa.
