Sivu 194 – Hidasta elämää

Arjen ei tarvitse olla samojen rutiinien suorittamista päivästä toiseen – Entä jos huomenna tekisitkin jotain aivan toisin?

Kirjoittaja Tiina Nurmi on suosittu henkisen hyvinvoinnin valmentaja, kouluttaja ja näkijä. Tiina on tehnyt pioneerityötä mm. luomalla naisille tietoisuusvalmentajakoulutuksen, Avatar Akatemian, Voimallinen Nainen ja Ihanaa Olla Minä -valmennuksen. Tiina kouluttaa ja valmentaa tavalla, jotka kaikki tähtäävät oman ainutlaatuisuuden löytämiseen.

Päivämme täyttyvät uskomattomasta määrästä sarjarutiineja, eikö vain? Herättyämme aloitamme rutiinien teon jo ensi askeleella. Teemme mieluummin rutiineja kuin muutoksia. Tiedän tuon totutun tavan kahleet, kunnes tein pienen muutoksen elämässäni.

Mutta sitä ennen haluan kysyä sinulta: Mitä ajatus muutoksesta sinussa herättää? Vaikka ihan pienestäkin muutoksesta? Mitä jos et huomenaamuna kampaisikaan tukkaasi nutturalle vaan jättäisit sen auki? Tai jos käsilaukun sijaan valitsisitkin repun? Tai entä jos et kääntyisikään ovesta oikealle, et hyppäisikään bussiin, et menisikään töihin? Tai entä jos soittaisit sille kaverille, jonka kanssa riitaannuit viisi vuotta sitten? Entä jos heittäisit tavoitefarkkusi kierrätyslavalle ja alkaisit nauttia peilikuvastasi sellaisenaan?

Näitä ajatuksia heittelin ilmoille, kun tunnistin eläväni rutiininomaista elämää. Sama kaava toistui päivästä päivään, kunnes yhtenä sateisena aamuna klo 6.45 kömmin peilin ääreen ja näin naisen, jolla oli hiukset takussa ja askel väsynyt. Ikääkin oli tullut yön aikana 10 vuotta lisää. Hetkinen! Missä ovat tuikkivat silmäni, ilo ja innostus? Ei, elämäni ei kuulu mennä näin, elän jonkun toisen elämää, kuulin kuiskauksen sisältäni. Olet valtavan luova ja sisälläsi on upeita ideoita. Tee jotain, toimi!

Ensimmäinen ajatus, joka kumpusi sydämestäni oli: ”Rakasta rutiinejasi!” Totta, loistava idea! Näin pääsin sarjarutiinien turruttavasta kentästä irti ja askeleen eteenpäin. Tuo onnellisuuden energia sai luovuuteni syttymään. Tiedän, että jos rakkaus, ilo ja innostus hiipuu, en toteuta sydämeni kuiskauksia. Olin unohtanut sen ja onnekseni kehoni reagoi siihen nopeasti.

Elämä tarjoaa meille jatkuvasti muutoksen mahdollisuuksia, eikö vain? Kaikkiin niistä ei ole syytä tarttua, mutta niistä on hyvä tulla tietoiseksi. Itse päätin olla suorittamatta sarjarutiineja ja opetella päästämään niistä irti. Ajattelin, että edessäni on iso lasi seisovaa vettä, ja jos en pese lasia huolella, en myöskään saa raikasta vettä (raikas vesi on minulle arvokasta). Tein tilaa uudelle ja hyvästelin vanhan kiitollisena. Pyrin pitämään tuon mielikuvan raikkaasta vedestä ajatuksissani ja lisäsin siihen vielä solisevan puron äänen.

Jotta muutos olisi mahdollista, tulisi ymmärtää, että kaikki, aivan kaikki, on energiaa. Mitään konkreettista aikaan tai tilaan kahlittua todellisuutta ei ole olemassa, vaan kaikki muuttuu koko ajan. Kaikki virtaa ja on liikkeessä – myös me itse muutumme aivan jatkuvasti, vaikka emme ole muutoksesta läheskään aina tietoisia.

Mikä meitä oikeasti estää?

Meillä on halu ja taipumus jarruttaa ja estää muutosta. Muutos saattaa pelottaa meitä, se tuntuu vaikealta. Tunne on aivan luonnollinen, sillä mielestäni meidät on ohjelmoitu kiinnittymään ongelmiin ja selviytymiseen, hakemaan ratkaisuja elämäämme menneisyydestä ja vatvomaan tekemiämme ratkaisuja ja valintoja. Usein päätämme jo etukäteen, että tuleva tapahtuma on rankka ja vaikea, vaikka emme ole vielä edes aloittaneet. Oletko sinä kokenut näin?

Muutos on aina mahdollisuus

Kun käänsin ajatuksen muutoksesta mahdollisuudeksi, elämäni muuttui. Tunsin miten näkökulmani laajenivat ja elämääni alkoi virrata uudenlaista energiaa, joka oli kohottavaa ja voimaannuttavaa. Enää ei tarvinnut kulkea käsijarru päällä vaan oli ihana heittäytyä elämän virtaan, tietoisesti. Halusin juoda raikasta vettä seisovan veden sijaan. Herätin myös sisäisen ääneni. Kuiskaukset sisälläni rakastivat tulla kuulluksi ja minä rakastin sisäisiä kuiskauksiani. Olin jälleen yhteydessä aitoon itseeni sekä ympäristööni. Oivalsin miten tärkeää on elää vuorovaikutussuhteessa, jossa elämä virtaa.

Oppimalla rakastamaan sitä, mikä tuntuu ”turhauttavalta tai rankalta” vapauttaa itsensä karkeasta ja tiiviistä energiasta (tiivis energia pitää sinua paikallaan). Ajattele hetki sarjarutiinejasi ja pyri tuntemaan niiden energia. Eikö se olekin hieman tylsää, raskasta ja jopa voimia vievää? Se on kuin seisovaa vettä. Kuvittele hetki elämää, jossa olet mukavuusalueesi ulkopuolella. Miltä se sinusta tuntuu? Hengitätkö helpommin, tunnetko vapautta ja keveyttä?

Ihmissuhteissaan saa pysähtyä kuulostelemaan: tulenko riittävästi nähdyksi tai kohdatuksi?

Kysyy valtavasti rehellisyyttä – eli myötätuntoa ja itsekunnioitusta – uskaltaa kasvaa elämässä omaan suuntaansa. Silloin joutuu usein päästämään irti tai ottamaan etäisyyttä siitä mikä ei tue omaa kasvua.

Vanha, tuttu, rakas on turvallista – mutta joskus myös rajoittavaa. Joskus tuttu ihminen katsoo sinua niin kuin hän on tottunut katsomaan, ja kenties tarvitsee näkemystään sinusta pitääkseen yllä jotakin itsessään. Mutta kun sinä kasvat, et voi itsekään pitää yllä vanhoja kuvaelmia; kasvu on juuri sitä, että jokin uusi on versomassa esiin, ja vanhan on tehtävä tietä.

Ihmissuhteissaan voi toisinaan pysähtyä kuulostelemaan: tulenko nähdyksi ja kohdatuksi riittävästi? Se, mikä kellekin tuntuu oikealta on tietenkin henkilökohtaista ja voi vaihdella eri aikoina.

Olen itse pitänyt ihmissuhteista kiinni pitääkseni toisen avulla yllä tarinoita itsestäni, kuten: ”mun on annettava itsestäni tosi paljon toiselle – esimerkiksi kannattelun ja kannustuksen muodossa – jotta voin tulla rakastetuksi”.

Olen saattanut eläytyä kannustaen vahvasti toisen elämään, mutta se ei olekaan ollut aina vastavuoroista. Ja toisaalta, toisten avulla olen joskus pitänyt itsestäni yllä tarinaa, että tarpeeni eivät voi täysin toteutua. Minähän se olen ollut vastuussa tarpeistani ja odottanut toiselta jotakin sen sijaan, että olisin uskaltautunut kasvun suuntaan itseni kanssa. Joskus olen odottanut, että toinen kutsuu minut avautumaan, enkä ole valinnut avautua itse. Sitten olo on ollut kuulluksi tulematon, vaikka toinen ehkä olisi halunnutkin kuulla.

Olen antanut paljon kuulostelematta, saanko tarpeeksi vastineeksi. Ja sitten olen vuotanut kuiviin. Kehon kärvistelyt muistuttavat nytkin: vastaanotathan, ja valitsethan itsellesi ensin. Vasta ammennuttuasi itse voit antaa toisille. Muuten olet lunastamassa etkä oikeastaan antamassa. Auts!

(Vastaanottaminen on minulle ennen kaikkea kosmokselta / ytimeltäni / elämältä vastaanottamista. Se voi pitää sisällään toisia ihmisiä, mutta myös kaikkea mikä minua hoitaa ja inspiroi ja on yhteydessä ytimeeni: luontoa, hengitystä, taidetta, olemasssaoloani, itseni hellimistä.)

Kun rakkaus/myötätunto/avaruus itsessä laajenee, huomaakin, että ei hitsi, ei tän näin tarvitse mennä. Voin tulla rakastetuksi ja nähdyksi ja tuetuksi juuri tällaisena, koska olen mitä olen. Se kysyy superisti haavoittuvuutta, vastaanottamista ja herkkään, rehelliseen yhteyteen uskaltautumista. Minun ei tarvitse olla mitään ja silti voin olla toiselle kokonainen universumi, ja toisin päin.

Sellaisille suhteille – itsen ja toisten kanssa – tulee tilaa kun uskaltaa haluta ja tarvita sitä mitä itselleen haluaa ja tarvitsee, ja irtautua muusta. Suruun, kaipuuseen, kasvun kipuihin uskaltautuen. Ja silti sydäntään kunnioittaen.

Joskus voi ottaa etäisyyttä ja aikalisää; kyllä suhteetkin uudistuvat. Joskus paras lahja, mitä toiselle on antaa on juurikin lakata ”esittämästä vanhaa roolia” – se voi tuoda tullessaan ihanaa, hedelmällistä yhdessä kasvamista. Ja joskus toisen kasvu on toiselle liikaa. Toisesta tulee liian hyvinvoiva, riippumattomampi tai uusi.

Voi kunnioittaa myös toisen osapuolen tarpeita; ei ole kenenkään tehtävä olla minun tyyppini, vaan jokaisen bisnes on olla oma tyyppinsä itselleen. Voi olla todella olennaista kuulla: vastaako minun tarpeeni ja toiveeni sitä, mitä toinen haluaa tai pystyy antamaan? Kun itsestään ja tarpeistaan ottaa vastuun, niitä ei sälytä riippuvaisesti toisen päälle, vaatien ja kitkuuttaen, kun toista kiinnostavat ihan muut jutut – ja minua omat jutskani. Kumpikin pääsee kasvamaan (tai paikalleen) omaan suuntaansa.

Ja jestamandeera mikä lahja onkaan, kun omaksi tyypikseen haluava ihminen haluaa myös jakaa elämää kanssamme, totena itsenään.

Kuka sinun sydäntäsi ymmärtää nyt? Mitä ymmärrystä/myötätuntoa sydämesi sinulta itseltäsi tarvitsee?

Kuva: Unsplash

Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Herkkyys ei tee ihmisestä avutonta tai särkyvää – Omasta herkkyydestä voi löytää voiman, jonka avulla kestää elämän kolhut

Aistin ja tunnen paljon – koen olevani hyvin herkkä ihminen. Mutta se ei tarkoita sitä, että olisin kasvanut pumpulissa tai että minua tarvitsisi kohdella kuin pehmeää pumpulia – oikeastaan totuus on minulle kaikkea muuta. Vaikka olen herkkä, kaipaan rehellisyyttä. Suoruutta. Aitoutta – siksikin sitä voisi kutsua.

Herkkä ihminen ei ole avuton, särkyvä eikä varsinkaan heikko. Herkkä ihminen tuntee ja kokee asiat syvästi, ja se voi olla uuvuttavaa. Mutta silloin, kun herkkä on kosketuksissa omaan sisällä asustavaan voimaan ja vahvuuteensa, hän ei muserru tuntemustensa alle. Silloin toisen paha olo ei kuormita uupumiseen asti. Silloin kritiikki ja toisen ihmisen sanat eivät ole liian henkilökohtaisia. Silloin joustaa, mutta ei kaadu, tai mene rikki.

Herkkyyden ei tarvitse tarkoittaa vain pehmoista ominaisuutta. Se voi olla sitäkin (eikä pumpulissakaan ole mitään vikaa), mutta herkkyys voi lisäksi olla myös hyvin paljon muuta. Se voi olla valtavan suurta voimaa, tasapainoa, vahvuutta ja kykyä olla läsnä elämän kaikissa käänteissä. Herkän ei tarvitse romahtaa maailman painosta, tai toisaalta rakentaa kymmenen sentin paksuista kovaa suojakuorta ympärilleen selviytyäkseen. Herkkä voi oppia hakeutumaan tasapainoon, sillä tasapainoisena voi seistä tukevasti näiden kahden ääripään välillä.

Miten sen tasapainon ja vahvuuden sitten voi löytää? Voiman löytäminen omasta herkkyydestä ei aina ole helppoa. Joskus se vaatii vuosien työskentelyä ja opettelua. Kuitenkin ne pienet ja yksinkertaisimmat askeleet tälläkin matkalla ovat kaikkein arvokkaimmat.

Tässä 3 harjoitusta herkälle, joiden avulla omaa tasapainon ja vahvuuden tuntemusta voi kulkea:

Huolehdi riittävästä levosta – siinä määrin, mikä omassa elämäntilanteessasi on tällä hetkellä mahdollista. Tätä ei voi korostaa liikaa, sillä väsyneenä on hyvin vaikea tuntea oloaan tasapainoiseksi. Mikä on sinulle parasta huolenpitoa? Mikä saa sinut rentoutumaan? Minkä verran unta tarvitset?
Tutki omia rajojasi. Milloin sanot joo, kun oikeasti haluaisit sanoa ei? Onko ihan kaikkea ”pakko” tehdä? Missä tilanteissa voisit sanoa ääneen, että tämä on nyt liikaa?
Kun huomaat, että olo on ylikuormittunut, hätääntynyt tai muutoin epämääräinen, pysähdy ja ota pieni (edes parin minuutin) hetki itsellesi. Laita kummatkin kädet kehollesi, vatsan, ehkä sydämen päälle. Tunnustele hetki. Tämä tässä on sinun herkkä, voimakas, paljon tunteva kehosi. Ihosi pinta voi olla pehmeä, mutta se on samalla raja. Sydämesi saa rakastaa, mutta sinä voit määrittää, kuka siellä asustaa. Toisen ihmisen mielipide sinusta ei tarvitse olla sinun totuutesi. Eikä se, jos mokaa, tarkoita, että sinä olisit epäonnistunut ihmisenä.
Muistuta itseäsi asioista, joiden kuulemista tarvitset juuri nyt kaikkein eniten. Sinä olet se, joka tuntee oman sisimpäsi kaikkein parhaiten.

6 tapaa käyttää marja-aroniaa – Poimi talteen herkulliset supermarjat

Pyysimme teitä jakamaan Facebookissa ja Instagramissa parhaat aronia-reseptit ja niiden käyttövinkit. Tässä vastauksistanne kootut vinkit kaikille jakoon ♥ Kokeile yhtä tai vaikka kaikkia – näitä herkullisia vitamiinipommeja ei kannata jättää käyttämättä!

Erilaiset hillot
– Omena-aroniahillo. Puolet marjaa ja puolet suomalaista omenaa, maun mukaan sokeria (marjoissa on luontaisesti pektiiniä, eli ei tarvitse niin paljoa sokeria laittaa), sitruunanmehua voi laittaa pienen lirauksen. Kaikkia keitetään kunnes sakenee. Nam nam!
– Luumu-aronia -hillo (kivettömistä luumuista)
– Puolukka-aroniahillo ❤️ Marjoja puolet ja puolet, lisänä marmeladisokeria. Lopuksi, kun surauttaa sileäksi, on kuin samettia.
Erilaiset smoothiet
– Banaani, aroniaa, kaurajuomaa ja vaihdellen eri marjoja, kuten punaherukkaa, mansikkaa, mustikkaa jne.
– Puolet mansikkaa ja puolet aroniaa, kauramaitoa ja herajauhetta
– Lehtikaalia, pinaattia, avokadoa ja kiiwiä. Joskus voi lisätä vaikka mansikkaa sekaan, jos tuntuu että kaipaa lisää makeutta
– Aroniaa, luonnonjogurttia, banaania, omenaa, kaurahiutaleita ja auringonkukansiemeniä
– Mausteinen aronia-smoothie
Kuivatut aroniat menevät naposteluherkkuina. Kuivatuista marjoista voi myös tehdä jauhetta, jota voi lisätä puuron ja muiden ruokien sekaan.
Keitä marjoista kiisseli tai vispipuuro. Valmiiseen kuumaan kiisseliin voi lisätä pakastemansikoita.
Puurojen tai rahkan sekaan sellaiseen tai pakastettuna
Marjoista voi keittää mehua tai viiniä. Mehuun toimii sekoittaa puolukkaa.

Miten aronia auttaa pysymään terveenä? Lue lisää TÄÄLTÄ.

Herkästä miehestä tuli vahvan naisen pelastus – Jos odottaa kumppanilta vain vahvuutta, suhde ei koskaan etene pintaa syvemmälle

Nuorempana ajattelin, että kumppanini pitäisi olla vahva – luja kuin kallio ja vakaa kuin vuorenpinta. Ihannemieheni oli sellainen, johon oli helppo nojata. Joka piti omat ajatuksensa kasassa eikä paljon hätkähtänyt maailman menosta. Samaan aikaan kuitenkin odotin, että hän kertoisi avoimesti tunteistaan ja uskaltaisi olla haavoittuvainen.

Peruskalliomaisessa toiveessani asui toisin sanoen sisäänrakennettu ristiriita. Toivoin vuorta vierelleni, mutta halusin nähdä sen myös murenevan tarvittaessa – sillä lailla sopivasti ja hallitusti. Ei liian usein eikä liian äkisti, ettei maa vain järisisi omien jalkojeni alta.

Aika harva vuori hallitsee tämän taidon. Mitä vakaampi pinta, sitä yllättävämpi ja tuhoisampi on usein järistys. Yhtenä päivänä, ilman varoitusta, kaikki saattaa päätyä maan tasalle. Sellainen laittaa väkisinkin ajattelemaan uudestaan.

Kun toipuu yhdestä tuhoisasta järistyksestä, oppii arvostamaan tasaisesti värähtelevää pintaa. Alku ei ole kuitenkaan helppoa. Oman haavoittuvuutensa avoimesti ilmaiseva kumppani voi haastaa sinutkin katsomaan itseäsi uudella tavalla. Minut se heitti vahvasti epämukavuusalueelle.

Aluksi en tiennyt, miten päin olisin ollut. Kun kumppanin sisämaa järähteli, ryntäsi rationaalinen auttajani esiin ja yritti tukahduttaa toisen neuvoillaan. Toisinaan teki taas mieli sanoa suorat sanat kuten ”kerää nyt itsesi” tai ”et voi olla tosissasi”. Useimmiten onneksi nielaisin möläytyksen sijaan.

Kun uskalsin viimein ryhtyä suhteeseen herkän ja tunteensa avoimesti osoittavan miehen kanssa, tajusin jotakin hyvin merkittävää itsestäni. Minä pelkäsin sisäistä järähtelyä. Minä en halunnut katsoa itseäni pintaa syvemmälle. Minä piilottelin mieluummin vahvan ja vakaan kuoren alla kuin otin elämän vastaan sen kaikkine puolineen. Siksi toivoin samaa myös toiselta – aina siihen asti, kunnes tajusin olevani oman kuoreni vanki.

Herkkä ja tunteidensa viitoittama kumppani vapautti myös minut katsomaan itseäni uudella tavalla. Aikaisemmin en hyväksynyt omaa heikkouttani, en ollut sinut haavoittuvuuteni ja tarvitsevuuteni kanssa. Vaikka itku saattoikin olla herkässä, sisimmässäni soturi ei koskaan laskenut suojaustaan. Olin valmis riisumaan haarniskani vasta kun oli täysin vakuuttunut, että tunteeni eivät tulisi torjutuiksi. Vain ihminen, joka on sinut omien tunteidensa kanssa, voi tarjota toiselle yhtä turvallisen tilan tulla esiin kaikkineen puolineen.

En usko olevani ainut suomalainen nainen, joka kantaa mukanaan vahvan naisen perintöä. Sitä samaa sisua, jolla harmaan kallion väriin pukeutuneet lotat selvisivät rintamalla, ja jolla myöhemmin kannateltiin pienten lasten lisäksi sodan repimän kumppanin sielua. Ilman sitä kollektiivista selviytymistahtoa emme olisi tässä.

Lujuutta ja sinnikkyyttä tarvitaan, mutta vain tiettyinä hetkinä ja tiettyyn pisteeseen asti. Vastapainoksi elämä tarjoaa pehmeyttä ja antautumisen lahjaa. Nämä kaksi yhdessä mahdollistavat syvän luottamuksen itseen, toiseen ja elämään, tunteen siitä, että saa olla ihminen kaikkine eri puolineen. Että on hyvä ja riittävä sellaisenaan.

Jos vaadimme toiselta ensisijaisesti vahvuutta, emme koskaan pääse suhteessamme pintaa syvemmälle. Sama koskee myös itseämme, sillä kukaan meistä ei ole sisimmältään pelkkää vakaata kalliota. Olemme myös puuskittaista tuulta, lainehtivaa merta, roihuavaa tulta – ja kaikkea siltä väliltä.

Kun kollektiiviset ja henkilökohtaiset sotatantereet on viimein jätetty taakse, parasta mitä voimme itsellemme tehdä, on opetella antautumaan elämälle sen kaikissa eri muodoissaan.

Maailmassa, jossa kenenkään ei oleteta olevan luonnostaan sisukas selviytyjä, on enemmän tilaa haavoittuvaisuudelle – ja rakkaudelle.

Huom. tässä tekstissä esitetyt “vahvan naisen” ja “herkän miehen” roolit on kuvattu siten kuin olen ne omassa elämässäni kokenut. Roolit voivat olla suhteessa miten päin tahansa eikä sukupuolella sinänsä ole merkitystä. Perinteisesti vahvuus on roolimalli, johon etenkin miehet on pienistä pojista asti kasvatettu. Silti myös moni nainen kärsii samasta ahtaasta ideaalista. Tämä roolimalli rajoittaa monen ihmisen elämää ja voi estää meitä kasvamasta täyteen potentiaaliimme, lähemmäksi toisiamme.

Lisää Susanna Jussilan runoja löydät Sielun sopukoita -runokirjasta:

Miksi rakkaasi ei huomaa, mitä sinä oikeasti kaipaat

Oletko joskus ihmetellyt, miksi puolisosi käyttäytyy niin kuin tekee tai miksi rakkaasi ei huomaa, mitä sinä oikeasti kaipaat?

Muistan hetken vuosia sitten, kun riitelimme mieheni kanssa viikonlopun suunnitelmista. Hän oli aikeissa lähteä golfaamaan, mihin ilmaisin voimakkaasti ja monisanaisesti tyytymättömyyteni. Olisin halunnut hänen viettävän koko viikonlopun kanssani. Perusteluksi listasin kaikki ne kotityöt, jotka odottivat tekemistä. Aikani minua kuunneltuaan rauhallinen mieheni puuskahti, että minun kanssa yhdessä oleminen oli mattojen ja ikkunoiden pesemistä. Auts! Se sattui ja upposi. Koska se oli niin totta.

Puhtaat matot ja ikkunat ovat minulle hyvän ajankäytön mitä tyydyttävin tulos. Rakastan saada aikaan asioita. Myöhemmin tutustuttuani enneagrammi-persoonallisuusmalliin olen ymmärtänyt sen kuuluvan persoonallisuustyyppini toimintastrategiaan. Ja omalle tyypilleni todellista rakkautta on yhdessä tavoitteiden eteen työskenteleminen, mieluummin jopa ponnisteleminen. Niinpä yritin saada mieheni osoittamaan minulle rakkautta painostamalla häntä mukaan työläisiin kotiprojekteihin, sen sijaan että hän menisi kaverinsa kanssa yhdessä golfaamaan, mikä taas persoonallisuustyyppini logiikan mukaan oli rakkauden jakamista toisaalle.

Meillä on tapana kuvitella, että jokainen käyttäytyy saman logiikan mukaan kuin itse teemme. Näin ei kuitenkaan ole. Olemme toimintatavoiltamme hyvinkin erilaisia, sillä toimintaamme ohjaavat persoonallisuustyyppiemme selviytymisstrategiat. Silti jokainen pyrkii oman logiikkansa ja omien sisäisten sääntöjensä kannalta aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Jokaisella persoonallisuustyypillä on myös oma tapansa kokea ja osoittaa rakkautta, antaa parastaan toiselle.

Parhaaksi ja arvokkaimmaksi yleensä koetaan se, mitä itse eniten kaivataan. Niinpä rakkaudessakin useimmiten tarjoamme toiselle sitä omaa parastamme. Koska selviytymisstrategiamme ovat täysin alitajuisia, mieleemme ei välttämättä ole edes juolahtanut, että kumppanillemme rakkaus tai syvästi kaivatut asiat saattavat olla ihan jotain muuta kuin itsellemme. Kuitenkin oletamme ja odotamme hänen ymmärtävän, mitä me tarvitsemme. Ja jos hän onnistuu täyttämään kaipuumme, tulkitsemme sen rakkaudeksi. Jos ei, koemme yhteyden toiseen rakoilevan ja tunnemme itsemme pettyneiksi, surullisiksi, jopa hylätyiksi. Kuitenkin kyseessä on vain erilaiset tapamme rakastaa.

Mitä eri persoonallisuustyypit kaipaavat ja arvostavat?

Tyyppi 1 – tarkkuutta, täsmällisyyttä sekä sen arvostamista, että hän pyrkii tekemään asiat oikein
Tyyppi 2 – läheisyyttä, huomaavaisuutta sekä kiitosta hänen antamastaan avusta
Tyyppi 3 – tehokkuutta, aikaan saamista sekä kehuja hyvistä tuloksista
Tyyppi 4 – yksilöllisyyden ja ainutlaatuisuuden huomaamista sekä tunteiden hyväksymistä
Tyyppi 5 – omaa tilaa ja aikaa sekä hänen yksityisyytensä kunnioittamista
Tyyppi 6 – johdonmukaisuutta ja luotettavuutta sekä yhdessä vaihtoehtojen pohtimista
Tyyppi 7 – valinnanvapautta, vaihtelua, hauskuutta sekä hänen ideoistaan innostumista
Tyyppi 8 – suoruutta ja rehellisyyttä sekä hänen itsemääräämisoikeutensa kunnioittamista
Tyyppi 9- harmonista ja sopusointuista yhdessä olemista sekä hänen läsnäolonsa huomaamista

Jos emme ymmärrä erilaisuuttamme tavoissamme rakastaa, virhetulkintojen mahdollisuus on suuri. Otetaan esimerkiksi pariskunta, jossa toinen on huomaavaisuutta ja läheisyyttä kaipaava ja toinen omaa tilaa ja vapautta arvostava. Kun he molemmat antavat toisilleen omaa parastaan, läheisyyttä arvostava voi tulkita toisen antaman vapauden ja oman tilan hylkäämisenä, kun taas jatkuva läheisyyden tarjoaminen voi tuntua omaa tilaa kaipaavasta epäarvostavana yksityisyyden loukkaamisena. Kuitenkin molemmat pyrkivät osoittamaan rakkautta parhaalla mahdollisella tavalla.

Väärinkäsitysten ja virhetulkintojen ehkäisyssä enneagrammitietämyksestä on suuri apu

Ensinnäkin kun ymmärtää oman persoonallisuustyyppinsä alitajuisen selviytymisstrategian ja tavan toimia, voi vapautua sen määräysvallasta. Silloin ymmärrämme, että sisäinen kaipuumme ja rakkaudettomuuden pelkomme juontuvat oman persoonallisuustyyppimme toiminnasta ja rakkauskäsityksistä, eivät puolisomme tai rakkaamme tavasta toimia. Siksi meidän kannattaa antaa itse itsellemme sitä, mitä eniten kaipaamme, eikä odottaa sitä toiselta.

Toiseksi kun näemme kumppanimme toiminnan taakse hänen persoonallisuustyyppinsä kauniin logiikan ja syvän halun pyrkiä parhaaseen lopputulokseen, opimme arvostamaan myös hänen tapaansa rakastaa ja osoittaa sitä. Opimme ottamaan vastaan – ja ehkä antamaankin – rakkautta, joka on erilaista kuin omamme, mutta yhtä lailla todellista, syvää ja hyvää tahtovaa.

Enneagrammin kautta itse opin ymmärtämään, että tehokas tavoitteiden eteen ponnisteleminen on vain lapsuudessa omaksuttu tyyppini tapa yrittää tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Niinpä osaan jo naurahtaa, kun havaitsen sen touhuamisen. Eikä minun tarvitse enää hätääntyä tyyppini pelkoreaktiosta, kun puolisoni tekee yhdessä asioita muiden kanssa. Koska nykyisin tiedän, että hänelle rakkaus on sopuisaa ja leppoisaa yhdessä olemista, en täytä yhteistä aikaamme pelkällä tavoitteellisella toiminnalla, vaan rauhoitun välillä oleilemaan hänen kanssaan. Ja toisaalta, koska hän ymmärtää, miten tärkeää minulle on saada asiat tapahtumaan, hän antaa minulle välillä touhuvartteja tai –päiviä. Ihan vaan rakkaudesta minuun.

Lisää eri enneagrammityyppien tavoista toimia ja olla vuorovaikutuksessa kirjassani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen

Kaikkien ei tarvitse olla supersuorittajia – tavallisuudessakin on tarpeeksi!

Mediaa ja yhteiskunnan menoa seuratessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että tavallisuus ei enää riitä. Valokeila kohdistetaan toinen toistaan kovempiin suorittajiin. Ihanneyksilöihin, jotka perustavat menestyviä startupeja, tekevät töitä kellon ympäri, pitävät yllä raakakakun tuoksuista perheidylliä ja vapaa-ajalla ehtivät vielä juosta ultramaratoneja.

Tässä ei siis ole mitään väärää (päinvastoin, tsemppiä teille supersuorittajat!), mutta jos teemme tästä yleisen normin, johon kaikki vertaamme itseämme, olemme ongelmissa. Unohdamme, että kyse on kuitenkin poikkeusyksilöistä ja vertailuja tekemällä saamme seuraksemme vain riittämättömyyden tunteen.

Vauhdin jatkuvasti kasvaessa sekä työelämässä että vapaa-ajalla, on vaara, että huomaamatta myös ihan tavallisesta työntekijästä ulosmitataan kaikki mitä ulosmitattavissa on. Mikäli työn sankari on tämän jälkeen vielä tolpillaan, niin hän saattaa itse viimeistellä ulosmittauksensa täyttämällä tyhjät aukot kalenterissa jatkuvalla tekemisellä tai treenaamalla kuin huippu-urheilija.

Tämä on ajan henki. Enemmän, nopeammin, paremmin ja tehokkaammin. Toista ja aloita alusta.

Voisimmeko välillä heittää roskakoriin tulostavoitteet, sykemittarit ja ajatukset siitä miten elämästä tulisi suoriutua? Voisimmeko olla ylpeitä ihan tavallisesta elämästä?

Huomaan itsekin kuinka esimerkiksi sosiaalisessa mediassa herkästi osallistun ihmisten kovien rutistusten ja suoritusten ihannointiin. Tämä on toki ok, mutta ongelma piilee siinä, että vain pieni prosentti meistä kestää pidemmän päälle jatkuvaa kovaa kuormitusta. Tuhansia tykkäyksiä kerännyt työmyyrä saattaa jo seuraavalla viikolla olla työkoneen akun sijaan lataamassa itseään.

Miksi siis ihailemme epäterveellistä suorittamista?
Emmekö voisi kehua ja tsempata toisiamme myös perusarjen keskellä?

On nimittäin tosi kova juttu, että jaksoit tiskata.
Koirankin veit lenkille, vaikka satoi.
Jaksoit koko päivän töissä, vaikka nukuit huonosti.
Et sanonut ääneen, mitä ajattelit hankalasta asiakkaasta.
Sait lapsesi pukemaan kokematta hermoromahdusta.

Hienoa. Sinä olet menestyjä ja minä ihailen sinua!

Aronia on nyt parhaimmillaan – pyöräytä siitä tämä mausteinen marjasmoothie

Tämä mausteinen marjasmoothie on alkusyksyn aamuihin ihana aamiainen – tai aamutorkulle lounas. Siihen sopii loistavasti terveellinen marja-aronia, jota monien pihoilla ja pensaissa riittää nyt runsaasti. Mustaherukka ja puolukka käyvät myös erinomaisesti.

Smoothiet mielletään usein kylmiksi ja raikkaiksi, mutta Suomen kirpakoissa syysaamuissa kylmä ei välttämättä ole terveellisin valinta. Jos marjat tulevat pakkasesta tai jääkaapista, tykkään laittaa osan nesteestä kiehuvana vetenä. Lämpö tuo mausteiden maut ihanasti esiin. Jos jätät seoksen hieman paksummaksi, saat lopputulokseksi lusikoitavan tuorepuuron.

Ainekset:

2 dl tummia marjoja, esim. marja-aroniaa, mustaherukoita, puolukkaa
1 pieni banaani tai 4–5 tuoretta taatelia
2 rkl chiansiemeniä
1 rkl (vaniljanmakuista) riisiproteiinia
1 rkl lucumaa
1 tl ceyloninkanelia
0,5 tl inkiväärijauhetta tai pieni pala tuoretta inkivääriä
0,5 tl suolaa
(1 rkl hunajaa)
3–3,5 dl nestettä, esim. kauramaitoa + kiehuvaa vettä

Sekoita ainekset keskenään blenderissä ja nauti!

Resepti on lainattu Katrin kiehtovasta kirjasta Vuoden paras päivä, joka käsittelee elämän luonnollisia syklejä – sekä niihin luonnollisesti kuuluvia herkkuja.

Kiireisenä ihmisestä tulee paskiainen, joka ei pysty huomioimaan muita

Olimme mieheni kanssa viemässä viisivuotiasta lastani päiväkotiin. Hän ajoi omalla pyörällään kävelytietä, ja koska muita ei näkynyt lähellä, hänelle annettiin lupa ottaa vauhti mäkeen, jonka alkupäässä on puomi. Puomin ja kaiteen välissä oli reilun metrin aukko, josta hän on tottunut ajamaan. Tyttö otti vauhtia, ja yhtäkkiä puomin kohdalla hänen takaansa tuli hurjaa vauhti aikuinen mies vauhtipotkulaudan kanssa. Metrin aukon kohdalla mies oli lapsemme rinnalla: samalla hetkellä lapsi löi säikähdyksestä jarrut pohjaan ja mies ohitti lapsen.

Huusin potkulautamiehelle, että nyt ei ollut reilu tilanne: aikuinen ei voi kilpailla jyräävällä vauhdilla viisivuotiaan kanssa pienessä tilassa – eikä muutenkaan. Viisivuotias, joka ajaa vielä kävelytiellä, ei pysty ajamaan niin varmasti, että kymmenen sentin päästä tapahtuva suhahdus ei horjuttaisi hänen tasapainoaan.

Mies pysähtyi ja pyysi anteeksi. Hän kertoi, että hänellä on neljävuotias lapsi itsellä ja hän hyvin tietää, että tuon ikäinen ei ole taidoiltaan sellainen, että tilanne olisi ollut reilu. Hän kertoi, että kiire töihin sumensi hänen ajatuksensa. Hän vain mietti, että ehtii töihin. Hän sanoi, että pitäisi lähteä aikaisemmin…

Joskus tällaisissa tiukoissa tilanteissa saa aikuiselta ihmiseltä vastaukseksi vain huutoa ja raivoamista. Hän purkaa toiseen ihmiseen koko viikon, kuukauden tai vuoden kiirepaineensa.

Kiire tekee täyspäisistä, mukavista ja huomaavaisista ihmisistä paskiaisia. Kiireisen ihmisen keskiössä on oma napa, oma ehtiminen – minäminäminäminä. Ja tämä on luonnollista kiireessä: kun huomiomme on ajatuksissa (kiireessä ne ovat pakonomaisia), huomiomme ei ole ympäristössä. Huomiomme voi olla yhdessä paikassa kerrallaan.

Kiireisiä minäminäminä-ihmisiä ei ole pelkästään liikenteessä, vaan myös työelämässä: oma kiire, oma ehtiminen ja oma suoritus menee kaiken muun edelle – siihen ei paljon muiden huomioiminen mahdu.

Tällaiset kiireestä johtuvat tilat ovat omiaan synnyttämään paskiaisten kokoontumisia. Ja haluan painottaa, että en usko, että niin moni ihminen oikeasti olisi paskiainen. Kaikki johtuu kiireestä: kiireestä ehtiä, kiireestä saada kaikki tehtyä tai kiireestä menestyä. Kiire saa ihmisen kaventamaan huomiotaan ja fokustamaan omaan selviytymiseen. Siinä se on aina ihmisen parhaan arvion mukaan tehty ratkaisu. Valitettavasti kiire ajaa usein myös lapsen huomioimisen edelle. Mutta kuinka moni meistä oikeasti haluaa ajaa toisten päälle – fyysisesti tai henkisesti?

Kiireeseen ja omaan kohkaamiseen on yksi lääke: sen huomaaminen, missä oma huomio on. Jos oma huomio on pelkästään tai pääosin ajatuksissa – ja useimmiten kiireisissä ajatuksissa – on hyvä harjoitella huomion suuntaamista.

Helpoin tapa on huomioida iltaisin ennen nukkumaan vaikka omaa hengitystä: aina, kun huomaa ajatuksen, voi todeta, että ”ahaa, ajatuksia” ja sitten palauttaa huomio takaisin hengitykseen. Voit liu’utella huomiota myös kehon tuntemuksissa: joskus ajatus on ollut niin pitkään huomion keskipisteensä, että ei ole edes huomannut , että kehokin kaipaisi huomiota.

Mitään muuta ei tarvitse tehdä, jotta voi opetella huomaamaan, missä oma huomio on. Näin myös siinä tiukassa tilanteessa, kun on fokustanut omaan töihin ehtimiseen, pystyy siirtämään huomion toisiin ihmisiin.

Minä uskon siihen, että jos jokainen opettelisi hengittämistä, huomion siirtämistä ja puhdasta havainnointia, meillä olisi ympärillämme 90% vähemmän paskiaisia. Vähentäminen kannattaa aloittaa itsestä.

Lopuksi: Myös minä olen paskiainen kiireessä, kyllä. Jokainen meistä on. Muutos alkaa siitä, että myöntää itselleen, mitä kiire saa aikaan.

4 tapaa, joilla suorittaminen seksissä loppuu – Sulje silmäsi ja antaudu nauttimaan täysillä!

1. Hengitä syvään ja keskity hetki itseesi

Kuulostele hetki miltä sinusta tuntuu ja mitä itse haluat. Osoita rakkautta kumppanillesi ja itsellesi. Anna hymyn nousta kasvoillesi. Ole kiitollinen siitä, että olet.

Tämä on helpompaa, jos sovit kumppanisi kanssa, että keskitytte aluksi pienen hetken omaan olemiseen ja läsnäoloon. Silloin kummallakaan teistä ei ole kiire. Voit rauhoittaa itsesi myös kesken seksin, jos mieleesi nousee suorittavia tai häiritseviä ajatuksia. Silloin on parasta hengittää syvään ja suhtautua itseensä rakastavasti. Rakkaus ja syvään hengittäminen auttavat sinua rentoutumaan. Sen sijaan rauhaan pyrkiminen väkisin ei auta.

Kannattaa aina muistaa, että ajatukset eivät ole “sinä”. Sinussa asuu aina sisäinen rauha, joka on täysin riippumaton kaikista ajatuksista. Voit aina turvata tuohon rauhaisaan läsnäoloon.

Pysyvämmällä tasolla läsnäolo helpottuu, kun keskityt siihen säännöllisesti. Yksi yleinen keino on meditaatio, jota voi tehdä monella eri tekniikalla. Tärkeintä meditaatiossa on keskittyä rauhaan ajatusten takana. Aluksi ajatusten sivuuttaminen saattaa tuntua todella vaikealta, mutta se helpottuu ajan myötä.

2. Katso kumppaniasi läsnäolevasti

Näe kumppanisi aidosti. Pysähdy todella katsomaan häntä. Näin tehdessäsi “heräät” ajatuksista, suorittamisesta, epävarmuuksista ja egosta. Huomaa, että voit ja saat kokea myös intohimoa, rakkautta, kiintymystä tai kujeilevuutta katsomessasi läsnäolevasti – sen ei missään nimessä tarvitse olla tylsää!

Kannattaa huomioida todellisen kohtaamisen voima katseen kautta. Voitte vahvistaa katseen rohkaisevaa ja hyväksyvää vaikutusta vaikkapa pitämällä toisianne käsistä tai hymyilemällä. Älkää silti esittäkö mitään rooleja eli älkää yrittäkö näyttää miltään, mikä ei tunnu sydämessä hyvältä juuri silloin. Arvokkainta on, että kohtaatte toisenne aidosti, vailla mitään pyrkimyksiä. Silloin olette rentoja ja voitte nauttia täysillä.

3. Kosketa kumppaniasi – ja itseäsi! – aidosti

Sulje silmäsi, niin sinun on helpompi päästää irti rutiineista ja antaa kätesi johdattaa omaa kulkuaan. Jos sinua tai kumppaniasi jännittää, muistakaa että tilanne laukeaa helposti, kun se sanotaan ääneen. Sano siis, jos sinusta tuntuu aluksi, ettet saa jutun juonesta kiinni, sinua jännittää tai tuntuu hassulta. Tarkoitus on, että vapautat itsesi koskettamaan juuri siten kuin sinusta juuri nyt tuntuu hyvältä. Silloin unohdat, miten yleensä kosketat ja unohdat rutiinit ja suorittamisen.

4. Antaudu hetkeen

Ole vapaa eroottiselle kohtaamisellenne ilman paineita tietystä lopputuloksesta. Ehkä rakastelette, ehkä ette. Ehkä olette hetken sisäkkäin ja jatkatte toistenne kiihottamista käsin. Älä mieti, miten kauan hetki kestää tai tuletko saamaan orgasmin. Anna sen sijaan sydämesi ohjata hetkeä niin tunnet, mikä on oikein.

Nauti hetkestä!

Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä.

“En minä osaa, kun en osannut koulussakaan” – 3 askelta sinulle, joka haluaisit neuloa, mutta et ole vielä uskaltanut aloittaa

Sanna Wikström ja Mia Sumell. Kuva Jonne Räsänen 2019

“En minä osaa, kun en osannut koulussakaan”, on monen ensimmäinen ajatus villasukista. Mutta aikuisena tilanne on hyvin erilainen kuin kouluaikana. Koulussa tehtiin muita varten, aikuisena voi neuloa itseään varten. Neuloessa voi istua alas, keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja uppoutua sen tekemiseen. Näin sotkut, huutavat laitteet ja arjen sirkus sulkeutuvat hetkeksi huomion ulkopuolelle. On valtavan hieno tapa oppia priorisoimaan omia hengähdyshetkiä kaiken keskeneräisen ja epätäydellisyyden keskellä.

Neulesuunnittelija Mia Sumellin ja Hidasta elämää -perustajan Sanna Wikströmin Hyvän mielen villasukat kannustaa kietoutumaan hyviin ajatuksiin neulomalla. Kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle, jalkaansa voi vetää esimerkiksi huolettomuussukat.

“Neulomalla pystyn keskeyttämään ajatusvyöryn, joka muuten muuttuisi lopulta kaoottiseksi, kun ajatuksia alkaa olla liikaa. Stressaantuneena ajatukset ovat epätoivon värittämiä, mutta neuloessa asiat ikään kuin ratkeavat ja järjestyvät itsestään. Kun mieli tyyntyy, alkaa yhtäkkiä löytää ratkaisuja eivätkä ongelmat tunnu enää niin isoilta tai kamalilta”, kertoo Mia Sumell.

Tässä Mian 3 askelta sinulle, joka haluaisit neuloa, mutta et ole vielä uskaltanut aloittaa:

1. Fiilistele ja innostu. Selaile kuvia netistä, somesta, kirjoista ja lehdistä. Liity Facebookin sukka- ja neuleryhmiin. Haluaisitko tehdä kirjoneulesukat vai yksiväriset palmikkosukat? Tulevatko sukat itselle vai lahjaksi?

Älä ota liian vaikeaa, mutta älä myöskään liian helppoa ohjetta. Mielenkiinto ja motivaatio säilyvät paremmin, kun lopputuloksena on sellaiset sukat, joista olet haaveillut.

2. Valitse värit. Tarkasta langan paksuus ja mieti, mitä värejä sukissa haluaisit olevan. Ole jälleen rohkea! Sydämien ei tarvitse olla aina punaisia. Sitten vain penkomaan lankakoreja tai kauppaan ostoksille. Jos olet epävarma, kysy kaverilta tai myyjältä apua. (Taas saa olla innoissaan!)

3. Lähde rohkeasti tuumasta toimeen! Nyt kun ohje ja tarvikkeet ovat valmiina, tarvitset vain aikaa. Istu alas ja aloita. Seuraa rauhassa ohjetta. Mielellään aluksi niin, ettei häiriötekijöitä ole paljon, jotta ajatus ei karkaa. Kun pääset alkuun, voit kaavioita seuratessasi kuunnella samalla esimerkiksi äänikirjaa. Nauti työn edistymisestä ja onnistumisesta! Kehityksen huomaa itse nopeasti.

PS: Se kantapää ei ole niin vaikea kuin luulet. Eikä kukaan tule purkamaan työtäsi, jos siellä on pari silmukkaa väärin. <3

Kurkkaa puodista Sanna Wikströmin ja Mia Sumellin ihanat hyvän mielen villasukkakirjat!

Hyvän mielen villasukat

Hyvän mielen villasukat lapsille

Jätä murheesi metsään – Puhu puille ja anna kallion kannatella

Metsä on aina ollut suomalaisille voiman, lohdun ja suojan paikka. Se on edelleen sitä. Jos sinulla on juuri nyt vaikeaa, niin tässä on kaksi tapaa, joilla voit jättää taakkojasi metsään.

Puhu. Puhuminen auttaa toki myös ihmisten kanssa. Puhuminen on aina hyväksi. Jokainen meistä tarvitsee kuulijaa. Metsässä yksin puhumisessa on jotakin erityislaatuista. Puhu puille, kiville, kallioille, järville, taivaalle ja maalle. Paikalla ei ole toista ihmistä ja kuitenkin usein tuntuu kuin joku kuuntelisi.

Kerro kaikki. Kerro metsälle surut, ilot, pelot ja unelmat. Anna metsän kuulla suurimmat tuskasi ja kirkkaimmat ekstaasisi.

Puhuminen ja luonnon tutkitut hyvinvointivaikutukset tekevät varmasti taikansa. Olosi hyvin varmasti helpottuu.

Toinen voimallinen tapa jättää taakat taakseen on “kalliolle sulaminen”. Löydä ensin turvallinen, mukava ja paljas kallion kohta ja käy siihen selällesi. Paljas kallio on siitä hyvä, että kun käyt sille saat selkeän painalluksen takaisin. Samalla kun kehosi painaa kalliota, niin kallio painaa kehoasi.

Anna sitten koko painosi kalliolle. Anna kehosi painon lisäksi myös koko psyykkinen painosi maalle. Anna kaikki taakat. Rentoudu syvästi ja hellitä kokonaisvaltaisesti. Kuinka ihanaa onkaan, että joku kannattelee, joku suuri, vakaa ja voimallinen – kallio. Kuin vanhempi pitelee lastaan niin maa pitelee ihmistä.

Jos haluat ottaa muinaissuomalaisista viisautta taakkojesi jättämiseen, niin voit pohtia seuraavaa näkökulmaa. Pyyntikulttuurin ajan muinaissuomalaiset ajattelivat, että palvelus palveluksesta, kun toimivat luonnon kanssa. Muinaissuomalaiset jättivät juomaa, ruokaa ja arvometalleja pyhille paikoille. Jos metsät ja kalliot ottavat nyt sinun taakkasi, niin voisitko nykyaikaisena vastapalveluksen muotona viedä metsästä jotakin sellaista pois, jota sinne ei kuulu eli vaikka ihmisten jättämiä roskia.

Kiitä metsää ja maata aina, kun saat apua ja lohtua. Metsä kuulee varmasti myös kiitoksesi. Kiitos tekee kiittäjästään kauniin.

Lisää syvästi vaikuttavasta kalliolle sulamisesta löydät Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta.

Unsplash kuva: Lukasz Szmigiel

Loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!