Erityisherkkä lapsi yrittää sopeutua – ja usein väsyy tai kadottaa vahvuutensa

 

Kysyimme teiltä, oletteko olleet erityisherkkiä lapsia ja miten se vaikutti elämään – tulitteko ymmärretyksi? Näin te vastasitte:

1. “Olin herkkä tunnelmien vaihteluille, ja yritin vaikuttaa ilmapiiriin, jotta se pysyisi hyvänä. Koin itseni hyvin erilaiseksi, ja monesti liian herkkänahkaiseksi.

2. “Olen vasta aikuisena tajunnut, että olin herkkä lapsi. Karkasin koulusta, joskus kesken päivää, kun koulu alkoi tuntua yliraskaalta, koska oli niin paljon ärsykkeitä. Sain myös käsittämättömiä kiukkukohtauksia ilman syytä, kun asiat alkoivat tuntumaan ylivaikeilta ja raskailta. Ja muiden ihmisten tunnetilat olen rekisteröinyt aina herkäksi, ja ne ovat vaikuttaneet omaan olotilaani. Nyt tajuttuani olen pystynyt työstämään herkkyyttäni.”

3. “Olin haaveilija ja rakastin rauhaa, tunsin ulkopuolisuutta ja ettei kukaan ymmärrä minua. Sain usein kuulla, että älä välitä – niinpä yritin olla välittämättä. Kuori kovettui ja epämääräinen paha olo lisääntyi. Olen tarvinnut terapiaa opetellessani ymmärtämään tunteitani. Nykyään pärjään, kunhan varaan palautumisaikaa. Enää en suostu olemaan välittämättä, se on suuri vahvuuteni.”

4. “En ikinä halunnut mitään ryhmissä suoritettavia harrastuksia, lapsenakin osasin lukea ihmisten mielialoja ja käytöstä sekä luovia ns. välimaastossa. Olen aina kammoksunut epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä, koska itse olin säntillinen.”

5. “Minua ei ymmärretty koulussa eikä pihapiirissä. Aina sanottiin vaan, että mitä sinä tuosta noin helposti itket. Lopulta kasvatin itselleni vahvan kuoren ja kylmetin sydämeni. Kunnes se sulatettiin uudelleen ja saan alkaa uudestaan ymmärrettyäni ominaisuuteni aikuisena. Minun isä luki herkkyydestä lehtiartikkelin ja kertoi tunnistaneensa minut. Tunnemaailmani on aina ollut tosi vahva ja mielikuvitus luovaa. Nyt alan arvostamaan näitä piirteitä ja olla sinut itsessäni.” 

6. “Aistin aina leikkikavereideni tunteet – hyvässä ja pahassa – ja opin ennakoimaan niitä omalla käytökselläni. Olin itse kuin viulun kieli, koska yritin ennakoida ja tasoittaa muita sekä olla loukkaamatta ja ajatella muiden tunteita.”

7. “Olin erityisherkkä jo lapsena. Kiltti tyttö, joka teki kaiken mitä pitikin. En ymmärtänyt kavereita, jotka kieroilivat. Minua on kuvailtu haaveilijaksi, järkeilijäksi ja leikin idearikkaaksi. Maailma tuntui epäoikeudenmukaiseksi ja nyt aikuisena tuntuu, etten sovi tähän valheelliseen maailmaan ja koen voimakkaasti asiat ja itken herkästi. Minulla on kyllä omat mielipiteet. Osaan olla ystävällinen, mutta en mielistele. En ymmärrä tekopyhyyttä, itsensä tyrkyttämistä, teennäisyyttä ja toisten asioiden tirkistelyä.”

8. “Ymmärsin olevani erityisherkkä vasta 36-vuotiaana työuupumuksen myötä. Koulussa olin ujo, arka ja hiljainen. Koin itseni usein oudoksi, koska en ollut samanlainen kuin kaverit. Rakastin kirjoittamista ja erilaisia tarinoita – ja rakastan yhä. Monta haavaa olen saanut herkkyyteni vuoksi, mutta se on ollut myös valtava rikkaus ja lopulta, voimavara.