Ihminen, joka antaa arvon itselleen, voi arvostaa muita. Tiedämme sisällämme, että jokainen meistä on yhtä arvokas ja ainutlaatuinen. Jos emme anna itsellemme tätä arvoa, tulemme vihaiseksi siitä, että arvostamme toisia itsemme yli.
Ihminen, joka aidosti kiinnostuu itsestään, voi olla ehdottoman kiinnostunut toisista. Ilman avoimuutta itseä kohtaan, joudumme torjumaan kaiken sen, mikä koskettaa meissä sitä mille emme ole avoimia.
Siksi ihminen, joka on lähellä itseään, on lähellä toista. Kun voi sanoa kaikelle itsessään tervetuloa, myös toiset kokevat itsensä tervetulleeksi sellaisena kuin ovat. Kaiken avain on sanoa kyllä itsellesi.
Ensin on myönnyttävä siihen kuka olemme. Siten voimme alkaa olemaan yhtä mieltä todellisuuden kanssa ja luoda suhteen itseemme. Kun alamme käyttäytyä ystävällisesti itseämme kohtaan, voimme alkaa tuntea lämpöä ja jopa kiinnostusta itsestämme kohtaan sellaisena kuin olemme.
Tämä voi olla alku rakastumiselle. Itseemme rakastumiselle. Tilalle, jossa koemme vastustamisen, arvottamisen ja muuttamisen sijaan olevamme kaikissa väreissämme täydellisiä ja kauniita.
”On vasta syyskuu ja tuntuu, että mä tarviin lomaa töistä! Olen jo ihan puhki. Mä niin odotan, että päästään joulukuussa etelään. Taidan jäädä sinne!”
Kuulostaako tutulta? Mikä ihme siinä on, että takana on kaunis ja palauttava kesä, mutta työ puuduttaa jo heti syksyn alkumetreillä? Missä on kaikki kesällä löytynyt luovuus? Mihin katosi into ja puhti? Työarki ajaa ylitsemme kuin betonijyrä, vaikka juuri tänä vuonna olimme varustautuneet ottamaan vastaan kaiken, mitä eteen tulee.
Tämä tunne on monelle meistä tuttu. Epämääräinen levottomuus tai ahdistus arjessa, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Jos syksy tuntuu painavan jo tonnin, kokeile, auttaisivatko seuraavat coachaavat kysymykset saamaan selkoa omasta olotilasta.
Mikä painaa mieltä eniten?
Asetu rauhalliseen paikkaan, jossa saat olla yksin. Sulje silmäsi ja kysy itseltäsi, mikä painaa mieltäni eniten juuri nyt? Käy läpi elämääsi tällä hetkellä. Tuntuuko levottomuus suurimpana, kun ajattelet kotia, töitä, ystäviä, vanhempiasi, perhettäsi? Pysähdy sen asian ääreen, jota ajatellessasi tunnet kehossasi tuntemuksia, esimerkiksi puristusta rinnassa tai möykyn vatsanpohjassa. Kuulostele miltä tuntuu. Tunnetko surua, itkua, kiukkua, vihaa tai pelkoa? Tutkaile tätä aluetta ja tunnetta tarkemmin. Jos levottomuus herää, kun ajattelet töitä, mieti mikä siellä painaa? Omat työtehtävät? Työkaverit? Esimies? Jokin tietty projekti? Ilmapiiri? Kun löydät vastauksen, tarkastele asiaa vielä hieman syvemmin. Mikä tässä asiassa sinua mietityttää eniten? Miten toivoisit, että asia olisi? Etsi mahdollisimman tarkkoja vastauksia.
Huomaa, että olet kokonaisvaltainen ihminen ja siksi saattaa olla, että ärtymys työpaikalla voikin johtua jostain ihan muusta. Uskalla etsiä todellinen sinua painava asia ja kohtaa se silmästä silmään! Anna vastauksen tulla luoksesi kaikkine tunteineen ihan omalla painollaan. Jos leikit, että hankalat tunteet eivät ole olemassa, ne vahvistuvat. Siksi oma olotila kannattaa ottaa vakavasti ja käydä itsensä kanssa rehellistä keskustelua. Tämä voi tuntua yksinäiseltä, mutta mikäpä estää jakamasta omia ajatuksia jonkun myötätuntoisen luottohenkilön kanssa? Huomaa kuitenkin, että joskus on helpompi etsiä syitä muista. Vaatii rohkeutta ottaa oma olo vastaan ja todeta, että minä itse olen vastuussa itsestäni, tämä on minun elämäni.
Voinko tehdä asialle jotain?
Elämänhaasteiden kirjo on valtavan laaja. Silti jokaiseen murheeseen liittyen voi itseltään kysyä yhden tärkeän kysymyksen: voinko itse tehdä asialle jotain juuri nyt? Mieti vastausta tarkasti. Jos sinulla on vaikkapa epäreilu esimies, ja sinusta tuntuu, että olet jo tehnyt kaikkesi, onko ainoa ratkaisu kuitenkaan vain kärsiä? Voisitko vaikkapa käydä kysymässä joltain ulkopuoliselta neuvoa tilanteeseen? Jos sairaus on kohdannut, mitä asioita voisit tehdä, jotta hyväksyisit sairauden, sen kieltämisen sijaan? Miten voit suunnitella elämääsi uudelleen sairaus huomioiden? Kuka sinua voisi auttaa? Jos työnkuvasi tai työpaikan ilmapiiri on kertakaikkisen puuduttava, mitä olet jo tehnyt asialle? Jos tehtyjen asioiden lista on pitkä, mikään ei muutu ja omat voimasi ovat lopussa, harkitse vaikkapa hakeutuvasi uracoachin juttusille miettiäksesi seuraavia askelia urallasi. Älä tuhlaa elämääsi odottaen, että ihmiset ja asiat kuin ihmeen kaupalla muuttuvat sellaiseksi, kun toivot.
Elänkö itseni näköistä elämää – myös töissä?
Maailma asettaa meille paljon vaatimuksia ja niiden täyttäminen on hikistä hommaa. Välillä voi käydä niin, että kaiken yhteensovittamisen tiimellyksessä tuleekin täyttäneeksi vinon pinon jonkun toisen toiveita ja unohtaneeksi omansa. Olemme saattaneet myös tottua työkulttuuriin, jossa yksittäisellä työntekijällä ei ole lupaa sanoittaa tarpeitaan ääneen. Vaikka kulttuuri työpaikalla olisi muuttunut, itsensä häivyttämisen tapa istuu meissä tiukasti, onhan se monille opetettu jo lapsuudessa.
Kukaan muu ei tiedä tarpeitasi ja toiveitasi kuin sinä itse. Oletko uskaltanut sanoa ne ääneen?
Harvalle unelmien työpaikka putoaa käsiin valmiina pakettina, vastaten sattumalta täydellisesti omiin vahvuuksiin, kykyihin, toiveisiin ja tarpeisiin. Nekin ihmiset, jotka näyttävät kukoistavan täydellisessä työpaikassa, ovat lähes poikkeuksetta tehneet pidemmän aikaa asian eteen paljon pohdintaa ja isoja päätöksiä. Motivoiva ja innostava työpaikka on kuitenkin aivan kaikkien ulottuvilla. Sen saaminen vain vaatii itsetuntemusta, heittäytymistä ja rohkeutta.
Tässä kolme vinkkiä oman unelmatyön rakentamiseen:
1. Opi tietämään mikä saa sinut kukoistamaan. Millaiset työtehtävät, projektit ja ihmiset vahvistavat hyvää energiaasi? Missä työtehtävissä saat käyttää vahvuuksiasi? Mistä nautit työssäsi? 2. Uskalla sanoa ääneen mitä toivot ja tahdot. Kukaan ei voi arvata mitä tarvitset tai kaipaat. On sinun vastuullasi kertoa se rohkeasti. Muista! Itsensä jämäkkä mutta lempeä ilmaisu ei ole itsekästä vaan hyödyttää koko työyhteisöä. 3. Tee rohkeita valintoja ja päätöksiä toiveittesi ja unelmiesi pohjalta. Kun tiedät mitä haluat, mene rohkeasti tavoitettasi kohti, pienin askelin. Tärkeää on myös uskaltaa luopua turhasta – sellaisesta, mitä teet muodon tai jonkun toisen toiveiden vuoksi.
Kuuntelemalla herkin korvin löydät ratkaisun
Yllä esitetyt itsecoachaavat kysymykset ovat kaikki työkaluja oman itsen kuunteluun. Vastaukset on mahdollista löytää antamalla pohdinnalle aikaa ja tilaa. Suorittamalla ja kiireessä ne karkaavat kauemmas ja kasvattavat entistä suurempaa möykkyä vatsanpohjaan. Möykyn voi kohdata vain hidastamalla ja tutustumalla erääseen viisaaseen mutta ujoon tyyppiin, joka löytyy lähempää kuin luuletkaan: omaan todelliseen itseesi. Tällä tyypillä on vastaukset valmiina odottamassa, että malttaisit pysähtyä kuuntelemaan. Hänellä on myös sitä rohkeutta, jota saatat kokea sinulta puuttuvan. Tartu itseäsi kädestä korvat höröllä, ja syksysi saattaa saada aivan uuden suunnan.
Se tyyppi, joka aina epäilee kaikkea. Se tyyppi, joka estää minua tekemästä innostavia asioita. Se tyyppi, jonka mielestä olen nolo. Se erittäin inhottava tyyppi, jonka mielestä en ole koskaan riittävä. Sisäinen kriitikkoni. Olen tehnyt siihen läheistä tuttavuutta nyt vuosia. Sinäkin olet varmasti tavannut omasi?
Sisäisen kriitikon lempisana on…
PITÄISI. Sinun pitäisi….Teet niin tai näin, viesti on sama: “Ei, kun sinun pitäisi…”. Kun ponnistelet kovasti ja saat paljon aikaan, kriitikkosi sanoo: “Miksi raadat? Koita nyt opetella rentoutumaan, stressi ei ole hyväksi, vanhenet pikavauhtia, ja stressi johtaa vaan sairastumiseen.”
Seuraavana päivänä päätät hemmotella itseäsi, lepäilet kotisohvalla, juot viiniä ja katsot lempisarjaasi Netflixistä. Sisäinen kriitikkosi älähtää välittömästi: “Laiskimus! Olet maannut siinä jo ainakin tunnin, etkö näe, että tiskivuori kasvaa, pyykit pitäisi pestä, talvivaatteet kaivaa esiin ja lapsen koulukuvat laittaa tilaukseen? Nyt olisi juuri aikaa tehdä se, mutta sinä nautiskelet viinilasillisesta.”
Mitä kaikkea sinun pitäisi mielestäsi tehdä juuri nyt? Tällä viikolla?
Koetko olosi riittämättömäksi – mikä sinulle riittää?
Emme pelkää muiden ihmisten kritisointia läheskään niin paljon, kun sisäisen kriitikkomme ääntä. Se osaa tehdä valtavan ison numeron minimaalisen pienistä mokistamme. Jos päiväsi aikana teet 100 asiaa, joista 97 onnistuu ja 3 menee pieleen. Mietitkö nukkumaan mennessäsi niitä 97% onnistumisia vai 3% epäonnistumisia? Hmm….Niinpä!!! Ajammeko siis itse itsemme jatkuvaan riittämättömyyteen? Mikä sinulle riittää? Pitääkö sinun elämäntilanteessasi todella tehdä kaikkia niitä asioita, mitä yrität tehdä, ja mahdollisimman hyvin vielä?
Mikä on se yksi asia, josta voit heti tässä ja nyt tätä lukiessasi luopua, ainakin hetkeksi? Kerro se jollekin lähipiirissäsi!
Sisäinen kriitikkomme ei pidä näistä kahdesta asiasta
Sisäinen kriitikkomme ei pidä nykyhetkestä. Sen mielestä sinun olisi pitänyt toimia toisin jossain menneessä hetkessä, tai valmistella jo tulevaa tapahtumaa. Se on hädissään, jos olet aidosti läsnä ja …..NAUTIT! Eli nauti mahdollisimman paljon. Elämä on lopulta lyhyt kenenkään talutusnuorassa juoksemiseen.
Sisäinen kriitikkomme ei pidä siitä, että muutut. Se haluaa sinun tekevän asiat kuten aina ennenkin. Yritäpäs kokeilla jotain aivan uutta…harrastusta, vaatetyyliä, alanvaihtoa työelämässä, muuttoa kaupungista maalle…EI! Älä ole hullu! Pitäydy tutussa ja turvallisessa. Mitä ihmisetkin ajattelevat?!
Sisäinen kriitikko ei ole ongelma, mutta…
Jos uskot sisäisen kriitikkosi ääntä ja pidät sitä totuutena, se on ongelma. Koet jatkuvaa häpeää, pelkoa ja syyllisyyttä. Et voi koskaan tyydyttää sisäisen kriitikkosi tarpeita, koska sille ei riitä mikään. Tätä taistelua et voi voittaa. Voit ottaa tunteidesi määrittämisvallan pois sieltä, minne se ei kuulu. Takaisin itsellesi.
Näin saat voiman sisäiseltä kriitikoltasi takaisin itsellesi
1. Hengitä ensin syvään ja tiedosta, että sisäinen kriitikkosi ja sinä olette kaksi eri tyyppiä.
Ehkä ääni onkin äitisi, isäsi, isovanhempasi, puolisosi tai opettajasi ääni, eikä edes liity sinuun. Se ei ainakaan ole yhtä kuin sinä.
“Älä anna kenenkään toimia vanhempanasi, jos olet jo aikuinen.”
2. Hyväksyn itsessäni kaikki puolet.
Vaikka sisäinen kriitikkosi syyttäisi sinua mistä, olet sinut asian kanssa. Esimerkiksi: “Kyllä sinun pitäisi olla aktiivisempi työnhaussa!” Voit vastata: “Kiitos mielipiteestäsi. Sinä haluaisit siis minun olevan aktiisempi työnhaussa. Niin voisin olla. (päätän kuitenkin itse, olenko vai en!). Joskus olen, joskus en. Minulla on hyvä syy ja tietyt tarpeet molempiin toimintatapohini. Sellainen olen, ja olen ihan OK juuri näin.”
Kaikki me olemme kaikkea, leimaaminen vain tietynlaiseksi on valetta.
3. Kokeile yhden päivän ihmiskoetta
Pitäisi-sanan jatkuva käyttö on maailmanlaajuinen krooninen tauti, joka sairastuttaa meidät ihmiset jatkuvaan riittämättömyyteen. Miltä sinun päiväsi tuntuisi, jos et yhteen päivään käyttäisi kertaakaan sitä sanaa? Laita pitäisi-sanan tilalle aion, saan, haluan, pystyn.
Sinun ei pitäisi yhtään mitään
Elämä on valintoja, et ole elämän orja, et ajopuu, etkä ainakaan elämän uhri. Ellet sitten valitse olla. Elämänlaatuni on parantunut huimasti, kun olen oivaltanut voivani aina valita yhden asian: sen, miten suhtaudun tapahtumiin sisälläni ja ympärilläni. Meidän ei pitäisi yhtään mitään. Me saamme. Elämä on lahja, ei rangaistus. Tottakai välillä tuntuu tosi pahalta: “Entä, jos kuolen tähän?”. Välillä vielä pahemmalta: “Entä, jos en kuolekaan tähän ja joudun käymään tämän tuskan elävänä läpi?”.
Mikään ei kuitenkaan ole lopullinen tilasi, ei edes paha olo.
Huomaa, miten sisäinen kriitikkosi ottaa sinusta etäisyyttä, kun lähestyt sitä mielenkiinnolla. Sen jälkeen, kun olen alkanut neuvottelemaan lempeän jämäkästi omani kanssa, se ei ole uskaltanut enää lähestyä minua samalla voimalla, kun ennen. Jännä peli! Välillä olen voitolla, välillä en. Eron huomaan omasta olostani heti.
En usko, että puhuisit ikimaailmassa rakkaalle ystävällesi tavalla, jolla ehkä annat sisäisen kriitikkosi puhua sinulle päivittäin. Jos kuulisit jonkun puhuvan kriittiseen sävyyn ystävällesi, miten toimisit? Jos olet edes vähän oman itsesi ystävä, nyt on aika toimia. Sinun kuuluu olla juuri sellainen, kun olet. Juuri nyt. Kaikki on hyvin.
Lempeitä hetkiä sinulle, ja voimaa neuvotteluihin sisäisen kriitiikkosi kanssa!
Oletko huomannut metsässä aikaa viettäessäsi, että kuinka metsä hoitaa kokonaisvaltaisesti? Myös tutkimustiedot vahvistavat luonnossa olemisen hyvinvointivaikutukset.
Tutkimusten mukaan erityisesti luonnon myönteiset vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin tuntuvat olevan vahvalla pohjalla. Metsässä oleminen parantaa mielialaa, auttaa palautumaan ja myös kognitiivisen tason kuormituksista. Metsä auttaa kokonaisvaltaisesti elpymään.
Kuitenkin tärkeintä lienee on se, että mitä itse koemme. Mitä sinä koet mennessäsi metsään?
Luonto voi koskettaa todella syvästi meitä. Voisi sanoa, että luonto koskettaa ja hoivaa jotakin hyvin alkuperäistä meissä. Olemme kuitenkin luontokappeleita aivan yhtälailla kuin karhut, valaat, joutsenet tai se pieni kovakuoriainen, joka ponnistelee mäntymetsän havunneulasten keskellä muurahaisia väistellen ruokaa etsien. Olemme yhden ja saman auringon lämmittämiä ja valaisemia kokoon katsomatta.
Jokainen meistä on osa luontoa kuten kaikki muutkin lajit, elävät olennot, tällä planeetalla. Olemme aina olleet osa luontoa. Vasta ihmislajin viimeisimmissä käänteissä on meille voinut syntyä kokemus, että on me ihmiset ja sitten se luonto tuolla jossakin. Luonto, jota sitten käytämme, tuhoamme ja suojelemme. Tulemme aina kaipaamaan luontokappaleina kokemusta siitä, että olisimme luonnossa – lajityypillisessä ympäristössämme.
Voisi sanoa, että luonto siten koskettaa ihmisolemuksemme syvimpiä kaipuita ja hoitaa meitä syvemmin kuin mikään ihmisen itse rakentama tai luoma asia.
Kuinka tulla luonnon hoivaamaksi?
Kuinka sitten voisimme tulla luonnon hoivaamiksi ja ravitsemiksi syvimmillä tasoilla? Ensinnäkin on tietenkin tärkeää mennä luontoon ja viettää siellä aikaa. Yksinkertaisesti kun minuutit muuttuvat tunneiksi ja tunnit päiviksi, tapahtuu jotakin ihmeellistä, vaikka emme tekisi mitään sen kummempaa. Luonto muistuttaa itsestään jokaisessa aistimuksessa ja jokaisella hengenvedolla.
Toki voi mainita läsnäolon, huomioimisen ja tietoisen rentoutumisen ja hengittämisen vaikutuksesta luontokokemuksen syventämiseen.
Ehkä vielä tärkeämpää on kuitenkin antaa itsensä altistua, tulla vaikutetuksi ja antautua luontokokemukselle. Liikuttua ja tulla liikutetuksi. Antaa itsensä ihastua luonnon kauneuteen ja valtavuuteen – jykevää maahan ja äärettömään taivaaseen, joka avautuu yllemme muistuttamaan vapaudesta ja siitä, että mekin olemme tähtipölyä.
Tärkeää on olla myös herkästi läsnä tunteissaan. Tunteet ovat tie altistumisen ja ihastumisen kokemuksille. On hyvä myös antaa maailman vauhdissa sivuun työnnettyjen tunteiden ja kokemusten tulla pintaan, kun luonto hoivaa ja ravitsee. Näin voi antaa kaiken sen, joka saa meidät kokemaan erillisyyttä luonnosta tulla pintaan ja sulaa pois. Voi antaa jokaisen hetken olla ihme elämän keskellä.
Onko sinulla jatkuvasti syyllinen olo? Etkä oikein osaa tehdä sille mitään.
Itse sain masennuksesta toipumisen matkallani (josta kirjoitan kirjassani Toivon kirja masennuksesta) onneksi kasvaa ulos omasta syyllisyystynnyristäni, mutta aihe ei ole jättänyt minua rauhaan.
Tapaan vanhaa kaveriani syyllisyyttä terapeutintyössäni lähes päivittäin. Se on kurja kaveri, joka saa syyllisyydestä kärsivän voimaan huonosti ja toivottomaksikin.
”Nyt joka ikisenä aamuna piru pääsi päällä tasapainoilee
Räntäsateessa pururadalla niskavilloissa tempoilee
Ja nuoruus menee
Vanhuus tulee
Kauas kaikki muu karata saa
Vaan joka talvi, kevät, kesä, syys
Palaa syyllisyys
Joka talvi, kevät, kesä, syys
Palaa syyllisyys
Joka talvi, kevät, kesä, syys
Pyytää syyllisyys:
“Tule tänne synnin suden luo Syyllisyyden musta malja juo.” “Ei, en tule, pahasta puhdas oon!” “Siispä puhallan ja puhkun itsetuntosi kumoon.” (YUP: Syyllisyys)
Syyllisyydellä on aina oma sanomansa, kuten muillakin tunteilla.
Jos teemme oikeasti jotain väärin, tunnemme syyllisyyttä.
Syyllisyys toimii siis luonnollisena sääntö-Sakarina, joka heristää sormeaan, kun ylitetään yhdessä sovittuja sääntöjä.
Jatkuvan syyllisyyden ajattelen olevan paljon syvempää kuin väärin tekemiseen liittyvän tunteen. Ihmistä jatkuvasti piinaavalla syyllisyydellä on paljon isompi sanoma. Käytämme sanaa syyllisyys yleissanana, joka kuvaa jotain epämääräisen, kummallisen huonoa oloa siitä, vaikka tekee niin tai näin, niin aina kokee tekevänsä liikaa tai liian vähän.
Kun emme tiedä, mitä meiltä odotetaan, joudumme jatkuvasti punnitsemaan, mikä riittää
Moni meistä on tunnollinen ja kunnollinen ja silti tuntee ”syyllisyyttä”. Kiltit ja itsensä helposti uhraavat ihmiset tuntevat syyllisyyttä useammin kuin muut. Omat tarpeensa unohtavat ihmiset tuntevat lähes jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tätä tunnetta kutsumme usein syyllisyydeksi.
Kuuntele tarkoin, mitä jaksat ja mihin pystyt. Aseta itsellesi ja toisille rajat. Paljon puhutaan rajojen asettamisesta suhteessa toisiin, mutta oikeasti olemme itse pahimpia rajojemme rikkojia – teemme liikaa, suoritamme itsemme kustannuksella ja väsymme ihan vaan siksi, ettei meillä tunnu olevan ihmisarvoa ilman, että uhraamme itsemme toisten vuoksi.
Kutsumme ankaraa sisäistä puhetta syyllisyydeksi
Kun kokee jatkuvasti riittämättömyyttä ja epäonnistumista, alkaa mieliala mennä alas. Syyllisyydeksi nimittämällämme tunteella on toinenkin nimi: ankara sisäinen puhe. Se voi muistuttaa äidin tai isän ääntä, jotakuta jonka olemme sisäistäneet sisäiseksi ääneksemme. Se on meissä se, joka sättii, moittii ja kohtelee meitä ankarasti.
Moni syyllisyydentunteesta kärsivä on valmis menemään itsessään vaikka mille mutkalle, jotta ei tuntisi tuota ikävää tunnetta. Jatkuva itsensä uhraaminen väsyttää ja uhkaa viedä voimat. Kuuntele, miten rumasti sisäinen puhe puhuu sinulle ja pyri kääntämään puhe armolliseksi ja hyväksyväksi.
Jatkuva syyllisyys saa mielen masentumaan
Ankara sisäinen puhuu voi aiheuttaa alakuloa. Alakulo voi hiljalleen muuttua masennukseksi. Meissä kaikissa on tervettä vihan tunnetta. Viha syntyy rajojen rikkoutumisesta ja pettymyksistä.
Kilttien ihmisten on joskus hyvinkin vaikea tunnistaa ja tunnustaa vihaa. Yksi syy tähän on se, että viha on käännettynä itseä kohti. Itseä kohti käännetty viha aiheuttaa masennusta. Onkin hyvä opetella purkamaan vihaa terveellä tavalla itsestä ulospäin.
Mitä syyllisyyden vastalääkkeeksi?
Kun tulee tietoiseksi siitä, mitä syyllisyys haluaa kertoa, on jo pitkällä. Mitä syyllisyytesi siis todella on? Kun oman syyllisyyden luonteen on tunnistanut, on mahdollista löytää siihen vastalääke.
Koskettaako masennus sinua aiheena omakohtaisesti, läheisenä tai auttajana? Syvennän masennukseen liittyviä teemoja kirjassani Toivon kirja masennuksesta.
Eräs terapeutti sanoi minulle kerran, että särkyneeseen sydämeen voi kuolla. Että rakkaus on riuduttanut ihmisiä hengiltä. Ja ettei päättyneen rakkauden aikaansaamaa kipua ja sairautta tule koskaan aliarvioida.
Ero parisuhteesta on vähän sama kuin läheisen kuolema. Vaikka toinen jatkaa kulkuaan maapallolla, sinä olet menettänyt puolison, kumppanin ja monesti parhaan ystävän. Ja vaikka tiedät, että hän asuisi korttelissa kilometrin päässä, teidän aikanne on ohi ja hänen asemansa elämässäsi muuttunut.
Eronneella on oikeus surra. Eronneen ei tarvitse ahdistua ystävistä, jotka kyselevät onko ketään uutta tavattu. Vaikka menisi vuosi, kaksi tai viisi, et ole epänormaali vastatessasi, että en ole. Mutta ennemmin tai myöhemmin, sitten kun olet huomannut, ettei ihan samanlaista koskaan löydykään eikä kukaan ole kelvannut vuosiin, anna elämälle ja uudelle rakkaudelle mahdollisuus. Sillä ehkä suurin koskaan lausuttu myytti ja emävale on se, että jokaiselle olisi olemassa ainoastaan se yksi ja ainoa Oikea. Romanttiset komediat ja niiden alullepanijat pitäisi mielestäni haastaa kaikki oikeuteen.
On myös äärimmäisen turhaa jäädä miettimään sitä, Miksi joku asia päättyi. Kenen syytä kaikki oli. Miten virheet olisi voitu välttää. Harvoin on olemassa absoluuttisia virheitä, selkeitä syitä tai itsestäänselviä syypäitä, joita hirttää teoista toreilla.
Ero parisuhteesta on aina kahden ihmisen tekojen ja sanojen symbioosi, yhdessä toteutettu totuus. Siksi on turhaa osoitella sormella ketään, etsiä loputtomiin virheitä tai kaiken pahan alkuja ja juuria. Riitaan tarvitaan aina kaksi ihmistä. Samoin kuin eroon ja sitä edeltäneisiin juonenkäänteisiin.
Tapahtumiin liittyy sitä paitsi aina suhteellinen totuus. Monesti asiat ovat kiinni näkökulmasta. Virtahevon näkökulmasta lehmä on lopulta aika heppoinen tyyppi, koiran näkökulmasta se taas on valtava ja aika pelottavakin.
Eron jälkeen voi pohtia hetken strategiaansa. Seuraavia siirtojaan. Niitä on kärjistäen kaksi. Voi lähteä hiljalleen katkeroitumaan tai sitten päästää irti ja päättää ehkä oppiakin erosta jotain. Voisiko itse tehdä jotain seuraavalla kerralla eri tavalla?
Jos keskittää katseensa ainoastaan toiseen, tulee valinneeksi helpommin katkeruuden. Jos taas suuntaa katseensa myös itseensä, saattaa tilanteesta poimia mukaansa eväitä vastaisuutta varten. Toisen käytöstä ei voi väkisin muuttaa, mutta omaansa voi. Toiselta ei voi olettaa muutosta tai oikeastaan mitään muutakaan. Hän muuttuu käytökseltään, jos itse haluaa. Hän toimii seuraavalla kerralla toisin, jos on itse siihen valmis.
Toisinaan käy niin, että kaksi ihmistä ovat toisilleen vain väärät. He ovat ihan sellaisinaan täydellisiä jonkun toisen kanssa. Niin ihmisinä kuin teoiltaankin.
Mitä vaikeampi parisuhteen päättyminen on itselleen ollut, sitä pidemmän ajan haava vaatii parantuakseen. Niin, että sitä lopulta voi tarkastella tuntematta enää viiltävää kipua. Ja vaikka miten ihanaa olisi rupatella entisen kumppanin kanssa puhelimessa tai lähettää hänelle spontaani viesti ja odotella puhelin kädessä vastausta, usein toipumisaika pitenee niin.
Toisinaan entisen puolison kanssa voi olla ystävä, kaveri tai kollega – kenties kaikkia niitä. Mutta itseään ei kannata huijata tai motiivejaan vähätellä. Tiedät itse, oletko päästänyt rakkauden kohteesta kokonaan irti vai luoko ihminen sinuun läsnäolollaan edelleen tunteen toivosta. Tiedät itse sydämessäsi, milloin viesti kannattaa jättää laittamatta tai puhelu soittamatta.
P.S. Me jatkamme kohti uutta. Minä päästän Sinusta irti. Rakkaudestamme säilytän silti murusen. Muistona siitä, että yhdessä saimme kokea ihmeellisen ajanjakson.
Minä sekä monet ystäväni kärsimme tällä hetkellä “karvanlähtökaudesta.” Stressin tiedetään aiheuttavan hiustenlähtöä, mutta hiustenlähtö se vasta stressaakin! Hyvää tarkoittavat kehotukset olla ajattelematta asiaa eivät oikein auta, kun päänahka kutiaa jatkuvasti ja harjaan näyttää jäävän enemmän hiuksia kuin päähän. Hiukset ovat kruunumme ja usein myös itsevarmuutemme lähde. Tukka hyvin, kaikki hyvin!
Kun minua stressaa, saan helpotusta stressiin siitä, että alan TEHDÄ asialle jotain. Stressitilanteissa meillä on tapana mennä äärimmäisyyksiin. Osa ystävistäni ei uskalla koskea, kammata eikä edes pestä hiuksiaan, kun taas osa hoitaa päivittäin erilaisilla kalliilla naamioilla ja seerumeilla. Miksi hiuksemme oireilevat ja mitä olisi hyvä tehdä?
Hiusten kerrotaan edustavan vapautta, voimaa ja feminiinisen puolemme joustavuutta ja armeliaisuutta. Henkinen syy hiustenlähdölle on stressin ja pelkojen lisäksi luottamuksen menettäminen elämän kantavuuteen ja siitä johtuva kontrolloinnin tarve. Kesällä oli rento ja vapaa meininki, mutta nyt töiden alettua on tullut stressattua aikatauluista ja yrittäjänä minulla on myös ainainen huoli toimeentulosta. Kontrollointi kiristää päätä, aivan kuten stressikin, joten onko ihme, että hiukset reagoivat!
Elämänmuutoksen tai statuksen muuttumisen muiden edessä kerrotaan myös aiheuttava hiusten lähtöä. Varmasti kaikki tunnemmekin jonkun, joka suuren elämänmuutoksen, esim. avioeron jälkeen haluaa ihan itse leikata hiuksensa lyhyemmäksi. Hiukset kantavat vanhaa energiaa, joten voi ajatella, että niin hiusten leikkaaminen, kuin niiden lähtökin, edustaa uuden ajanjakson alkua.
Tunnistan uuden ajanjakson alkaneen, mutta haluan silti tehdä asialle jotain. Olen taipuvainen miettimään kaiken luonnon esimerkin kautta. Mitä tekisin, jos viherkasvini näyttäisi kuivalta ja sen lehdet tippuisivat? Paras tapa tappaa koko kasvi olisi kastella sitä liikaa. Voisin hoitaa kuivia lehtiä suihkuttamalla niitä, mutta pelastaisin kasvini vasta, kun ottaisin sen juuret esille ja möyhisin niitä, vaihtaisin mullan ja ravitsisin juurten kuntoa merilevällä.
Onko siis niin, että hiuksia vahvistaakseen pitäisi keskittyä juuri päänahkaan, ja onko tosiaan kausia (kuten eläimillä) kun karvaa kuuluukin lähteä? Kysyn asiasta ekokampaaja Mira Vitalilta, ja hän kertoo, että ennen olikin selkeitä hiustenlähtökausia, mutta nykyään hän kuulee vaivasta ympäri vuotta, sillä stressi, siitä johtuva kireys ja unettomuus, sekä raudanpuute ovat yleistyneet.
Jos olet huolissasi hiusten lähdöstä, ja elämäsi ei ole stressaavaa tai muutoksen pyörteissä, suositteleekin Mira ensimmäiseksi ferritiinin eli varastoraudan mittausta. Jos rauta-arvosi ovat huonot, kannattaa aloittaa lisäraudan tankkaaminen, jotta vaiva korjaantuisi.
Seuraavat viisi asiaa kannattaa ottaa tavaksi heti, kun huomaat hiusten ylimääräisen lähdön.
1. HARJAA HIUKSET AAMUIN ILLOIN
Hiukset, jotka ovat lähteäkseen, lähtevät, etkä voi sitä estää. Älä siis pelkää harjausta. Harjaamalla luonnonharjalla (tai puukammalla jos hiuksesi ovat kiharat) puhdistat hiustuppea ja päänahkaa epäpuhtauksista, ja annat hiuksillesi suotuisat olosuhteet kasvuun.
2. HIERO PÄÄNAHKAA AAMUIN ILLOIN
Ekokampaamot tarjoavat ihania intialaisia päähierontoja, jotka saavat elimistön aineenvaihdunnan ja verenkierron vilkastumaan. Hieronta rentouttaa sekä niskan lihaksia, että hiustuppea ympyröiviä karvankohottajalihaksia, jotta hius pääsisi kasvamaan vapaasti. Intialainen päähieronta alkaakin selästä ja niskasta, sillä jos niskan ja hartian seutu on jumissa, hiustuppi kiristyy, ja hiusten kasvu hidastuu, ohenee tai pahimmassa tapauksessa lakkaa kokonaan. Voit hemmotella itseäsi hieronnalla ammattilaisen luona, mutta tehokkainta olisi hoitaa päänahkaa päivittäin kotona. Ota muutama minuutti aamulla ja muutama illalla ja hiero, sivele ja painele ronskin ottein päänahkaa. Kokeile myös hiusten tukistamista pienissä osissa, se herättelee päänahan tehokkaasti.
3. KÄYTÄ LUONNONMUKAISIA TUOTTEITA
Päänahka, kuten me ihmisetkin, tarvitsemme stressin iskiessä hoitoa ja hierontaa, luonnollisuutta ja rauhaa. Päänahka on hyvä pestä kaksi kertaa viikossa, jotta hiustuppi pysyy puhtaana. Älä käytä vahvoja ja keinotekoisia tuotteita, kuten hilseshampoota kutisevaan päänahkaan, vaan käytä mahdollisimman mietoja ja lempeitä luonnon tuotteita. Päänahan hoidot savella, merilevällä tai muilla yrttipohjaisilla tuotteilla ovat hyviä tehdä aika ajoin, koska niillä saa poistettua epäpuhtauksia ja kemikaalijäämiä hiustupen päältä.
4. HOIDA PÄÄNAHKAA ÖLJYLLÄ JA ETEERISILLÄ ÖLJYILLÄ
Jos päänahkaa kutiaa, kiristää tai punoittaa, on hyvä levittää ravinnetta päänahkaan kerran tai kaksi viikossa. Luonnonöljy, kuten arganöljy tai manteliöljy sopii parhaiten suomalaiselle hiuslaadulle, mutta jos sinulla on jouhet hiusten tilalla kuten minulla, kookosöljy voi olla kosteuttavin ja myös edullisin vaihtoehto. Ota hiusten pesun jälkeen muutama tippa öljyä käteesi, levitä ja hiero päänahkaan ja pituuksiin. Kuivat hiukset imevät enemmän kuin sileät hiukset, joten lisää öljyä tarvittaessa, varoen ettet tee hiuksistasi liian rasvaisia. Jos käytät eteerisiä öljyä, voit tipauttaa öljyn sekaan myös tipan neem-, rosmariini- tai tea tree -öljyä.
5. VAHVISTA SITÄ MITÄ HALUAT
Tunnista missä elämäsi osa-alueilla tai missä tilanteissa tunnet kontrolloinnin tarvetta. Yritä tietoisesti päästää irti kireyden tunteesta ja pyri flow-tilaasi vaikka hitaasti hartioitasi pyöritellen ja hymyillen. Kaikki järjestyy kyllä, päästä irti ja huokaise syvään. Aina kun mielesi livahtaa taas huolestumaan hiusten lähdöstä, pysähdy ja mieti jotain, mistä voit olla kiitollinen. Mantraaminen on hyvä työkalu vahvistaa sitä mitä haluat lisätä elämääsi, joten samalla kun hierot, peset tai harjaat hiuksiasi, voit mantrailla:
“Lähetän kasvuvoimaa upeille hiuksilleni.”
“Hiukseni ovat vahvat ja hyvinvoivat.”
“Olen turvassa. Luotan elämään. Hyväksyn ja rakastan itseäni.”
Asiantuntija: Mira Vitali / EkoHius ekokampaamo, Helsinki
Sydämen avautumisesta puhutaan paljon. Uskon, että sitä voi tapahtua monenlaisissa pienissä arkisissa tilanteissa. Minulle se tarkoittaa sitä, että kokemus kokemukselta myönteinen, hyväksyvä käsitys ja lämmin tunne itsestä ottaa valtaa aiemmalta kriittiseltä ja egoistiselta käsitykseltä, jolla niin moni on itseensä oppinut tässä kilpailuyhteiskunnassa suhtautumaan. Haluan kertoa minulle tähän mennessä vaikuttavimmasta kokemuksesta.
Olemme käyneet ystäväni kanssa paljon syvällisiä ja rehellisiä keskusteluja omista tuntemuksistamme. Eräänä kertana ystäväni sanoi minulle jotakin hieman kriittistä. En ensin ottanut asiaa lainkaan vastaan. Mietin, mikä tässä nyt on. Melkein vihastuin. Sitten huomasin, että olen epävarma. Käännyin katsomaan ystävääni ja sanoin sen ääneen. Samalla aloin itkeä vuolaasti. En pystynyt mitenkään katsomaan toista ihmistä silmiin, vaan käännyin pois, vollottaessani samalla. Ystäväni sanoi, että jos suinkin pystyt, katso häntä silmiin. Annoin tunteen tulla ja samalla katsoin ja vuorotellen käänsin pääni vielä pariin kertaan pois. Hän sanoi, että ”sinä saat olla” ja hiljalleen rauhoitun tuijottamaan häntä silmiin. Minulle tuli todella hyvä ja vapautunut olo. Hiljalleen aloimme hymyillä, tuntea rakkautta sydämissämme ja tunsimme sitä myös toisiamme kohtaan.
Tähän silmiin katsomiseen liittyi rehellisyys ja autenttisuus sille, miltä sillä hetkellä todella tuntui. Siihen liittyi myös avautuminen omille hankaluuksilleni ja epävarmuuksilleni, sen sijaan, että sivuuttaisin ne olan kohauttelulla tai vähättelyllä.
Kun samana iltana näin muita ihmisiä, tunsin heitä kohtaan paljon enemmän välittämistä ja aitoa halua olla heidän kanssaan, kuin ehkä milloinkaan. Katsoin ja kosketin heitä aidon lämpimästi. Minulla oli paljon rakkautta sydämessäni. Huomasin myös, miten se vaikutti myönteisesti muiden suhtautumiseen ja haluun olla kanssani. Iltani oli huikea ja minulla oli todella hyvä ja helpottunut olla.
Huomaan, miten tuo hieno, avoin ja lämmin olotila lähtee helposti unohtumaan seuraavina päivinä. Helposti palaamme vanhaan suojautuneeseen ja hieman sulkeutuneeseen tilaan. Muistutan itselleni päivittäin siitä, että “minulla on rakkaus sydämessäni, kukaan ei voi sitä minulta viedä ja minä voin rakastaa muita” ja joka kerta niin sanoessani, oloni rentoutuu ja muistan tuon kokemuksen.
Uskon, että edellä mainitut kokemukset yhdessä toisten kanssa ovat tärkeitä, koska joskus vain toisten edessä epävarmuutensa näyttämällä, niistä voi vapautua. Itse tunnen, että epävarmuudet kohdistuvat usein juuri siihen, miten olemme toisten kanssa, ihmisten edessä. Jotta kokisimme enemmän lämminhenkisiä kohtaamisia, pitäisi ihmisten varata aikaa siihen, että voi vain olla ja antaa toisen olla. Jos koko ajan mielessä on jokin agenda, tekeminen ja höpötys päällä, ei jää sijaa ja aikaa olemiselle. Kun molemmat hetken vain ovat ja katsovat toisiaan silmiin, epävarmuudet voivat nousta esille. Ne näyttämällä ja niistä puhumalla voimme vapauttaa olotilaamme ja puhdistaa sydäntämme. Pian epävarmuuksista kumpuaakin voimaa ja vapautta.
Mikä sinun mielestäsi metsässä on parasta? Kysyimme tämän kysymyksen teiltä Facebookissa ja Instagramissa, ja tällaisia vastauksia annoitte:
“Jokaiselle aistille jotakin. Metsä antaa paljon, mutta ei vaadi mitään. Voin vain olla ja nauttia.”
“Se, että metsässä tuntee itsensä hyvällä tavalla pieneksi.”
“Happi, ja koko elämä läsnä! Kasvit, puut pensaat, ötökät ja muut eläimet. Ja ihminen sen ihmeen keskellä.”
“Se, ettei se koskaan torju minua, vaan ottaa aina vastaan avosylin. Toivottaa tervetulleeksi. Ainoa paikka, jossa voi olla täysin oma itsensä.”
“Hiljaisuus.”
“Metsä rauhoittaa, voimaannuttaa, parantaa ja auttaa kaikkein vaikeimpinakin hetkinä. Siellä pystyy olemaan aidosti yksin omien ajatustensa kanssa silloin, kun tarvitsee selkeyttä.”
“Tuoksu ja puiden rauhoittava havina.”
“Vuodenajat – kaikki ovat omalla tavallaan lumoavia.”
“Metsä ottaa vastaan aina sellaisena kuin sinne menee, oli sitten kuinka ärsyyntynyt, väsynyt, kipeä tai surullinen. Ja pois kävellessä on taas kevyempi olla ja hengittää.”
Kirjoittaja Jenni Skyttä-Forssell on freelancer-kirjoittaja, joka on työskennellyt vuosia erityislasten parissa. Hän kirjoittaa eri medioihin ja on julkaissut runokirjan Saippuakuplia Kaarlensillalla vuonna 2017.
Vaikeneminen on kultaa, yleensä. Joskus kuitenkin kannattaa avata suunsa, jos haluaa toisen antavan sen mitä tarvitsee. Ihmisillä on monia kieliä sanoa ”minä rakastan” ja ”välitän sinusta”. Me kaikki haluamme tulla nähdyksi ja kuulluksi suhteessa. Oli se sitten romanttinen tai ystäväpohjainen suhde. Haluamme tuntea olevamme ymmärrettyjä, tuntea olevamme turvassa.
Hyvin usein kuitenkin unohdamme kertoa toiselle mitä haluamme. Valvomme puoliyötä miettien miksi se toinen halusi taaskin katsoa elokuvaa kotisohvalla, eikä panostaa suhteeseen millään tavoin. Kolmen aikaan yöllä alkaa olla jo täysi varmuus siitä, että suhde vetelee viimeisiään ja puolison tunteet ovat hiipuneet eikä mitään ole tehtävissä.
Toisaalta miten toinen voisi lukea ajatuksiasi romanttisesta kynttiläillallisesta, jos et ole sanallakaan sanonut kaipaavasi sellaista. Jos olet esittänyt toiveen yhteisestä illasta voi se toisen rakkauden kielellä tarkoittaa elokuvaa kotosohvalla vierekkäin istuen. Silloin toinen voi todellakin olla autuaan tietämätön omista haluistasi koska hänelle yhteinen ilta tarkoittaa eri asioita.
Kannattaa siis jo toivetta esittäessä ilmaista omat tarpeensa ja halunsa eikä puhua vain sinne päin ja olettaa toisen ymmärtävän. Epämääräisyys nimittäin hyvin usein lisää epämääräisyyttä. Yleensä ei kannata olettaa, koska silloin kun oletat, olet aika varmasti hiihtämässä jo väärällä ladulla. Jos oletat jotain, kannattaa aina varmistaa.
Kyllä, ansaitsen kaiken minkä tarvitsen
Olen pohtinut paljon sitä, kuinka itse toimin tietyissä tilanteissa, kun petyn siihen, etten saanut sitä mitä olisin tarvinnut. Hyvin usein en ole sanonut tarvettani toiselle, vaan olen puhunut metsästä, kun olisi pitänyt nimetä puita. Mistä kukaan voi tietää, että tarkoitan koivua, jos puhun ylipäätään vain metsästä.
Niinpä monien pettymyksien saattelemana olen harjoitellut sanomaan asiat ja toiveet toiselle selkeästi. Se on vähän kuin lähtisi yhteiselle matkalle. Heti matkan suunnitteluvaiheessa kerron mitä minä matkalta haluan. Jos kaipaan lepoa, on ehkä turha lähteä miljoonakaupunkiin ihmisvilinän keskelle ihastelemaan Mona Lisaa ja se kannattaa kertoa heti toiselle.
Muuten siinä käy niin, että huomaat jolkottelevasi maan alla ja maan päällä museoiden aukioloaikoihin itsesi sitoen, koska matkakumppanisi haluaa niin. Siitähän seuraa lopuksi varmasti suukopua, kun levon toivossa ja tarpeessa et ole ehtinyt istahtaa muuta kuin gallerian aulassa.
Jos toiveen matkan tulevasta sisällöstä kertoo jo suunnitteluvaiheessa, ymmärtää toinenkin minkä tyyppinen matka on kyseessä ja voi hän itse päättää, onko matka ylipäätään sellainen mihin hän haluaa lähteä.
Monesti olen myös miettinyt, ansaitsenko sen kaiken mitä tarvitsen. Niin kovin sitä on tottunut siihen, että omien tarpeiden kertominen on jäänyt sen toisen tarpeiden toteuttamisen jalkoihin, ettei oikein edes itse ymmärrä ansaitsevansa itse ihan samaa. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta kuten kaikki tiedämme, se ei ole sitä.
Se on kuitenkin aivan mahtava tunne, kun saa sen mitä tarvitsee ja se on hyvin vapauttavaa, kun on rohkeutta pyytää. Se on nimittäin niin, että mitä enemmän alkaa puhumaan haluistaan, sitä enemmän saa. Olen myös huomannut omien ihmissuhteiden voivan paljon paremmin. Siinä kävi aivan toisinpäin kuin kuvittelin. Ajattelin nimittäin, että muutun vaativaksi ja karkotan kaikki läheltäni. Näin ei kuitenkaan ole, ei ollenkaan, ja ihmissuhteeni ovat muuttuneet paljon rikkaammiksi ja antoisammiksi kuin aiemmin. Ristiriitoja ei juurikaan ole, kun niille ei ole ollut rakennusaineita ja rikkimenon sijaan suhteet ovatkin eheytyneet.
Uskalla pyytää mitä tarvitset
Suuria väärinymmärryksiä aiheuttaa usein myös toisen murheiden kuuntelu ja lohduttaminen. Jos kaipaa lohdutusta, mutta ei ohjeita, kannattaa sanoa, että olkapää riittää. Ihmisillä on luontainen tapa käyttäytyä toista kohtaan lohdutustilanteissa niin kuin he toivoisivat itseään kohtaan toimittavan. Tämä ei vaan aina toimi sille toiselle.
Useimmat meistä olemme olleet tilanteessa, jossa kerrot huolistasi ja toiselta tulee ohjetta ja niksiä, vaikka olisit vain itse halunnut avautua vaikeasta tilanteesta. Se tuntuu kuormittavalta, varsinkin jos olisit halunnut vain puhua.
Sen sijaan, että kokisit huojennusta ja lohdutetuksi tulemisen helpotusta oletkin entistä kuormittuneempi, koska toisen piirtämä pikakartta ei sovi millään lailla omaan tilanteeseesi. Sinulla on oikeus kertoa tarpeistasi ilman, että sinun tarvitsee pelätä vastareaktiota. Jos haluat ohjeita, pyydä niitä, jos et halua, ilmaise tarpeesi tulla vain kuulluksi. Monet ihmissuhteet kaatuvat juuri näihin väärinymmärryksiin. Vaikka toinen apua ja neuvoja tarjotessaan tarkoittaa vain hyvää.
Kuulluksi tuleminen on herkkä asia, pienikin särö vuorovaikutuksessa voi tuoda torjutuksi tulemisen tunteen. Joskus ratkaisukeskeisenä ihmisenä pelkkänä olkapäänä oleminen on haasteellista, mutta toisaalta samalla hyvin vapauttavaa. Sinä riität.
Väärinymmärrykset kasvavat usein kuin pienistä virroista ja ovat lopulta vaahtoava meri, josta on vaikea ja miltei mahdotonta alkaa kaivelemaan niiden syntyä. Joskus on vaikea kertoa omista tarpeistaan toiselle ja joissain tapauksissa omia tarpeitaan ei edes tunnista. Luonnollisesti silloin niistä kertominen toiselle on lähes mahdotonta. Yleensä turhautuminen on tunne, joka ilmenee silloin kun et oikein tiedä mitä tarvitset. Silloin kannattaakin miettiä mikä on tunne turhautumisen takana. Tarve on aina tunteen takana. Positiivinen tunne kertoo tarpeen tyydyttyneen ja negatiiviset tunteet kielivät tarpeen jääneen johonkin kaiken muun alle.
Jos koet vaikeuksia kertoa tarpeistasi, niin mieti joka päivä ainakin yksi tarve. Voit aloittaa, vaikka nälällä. Silloin haluat ruokaa. Olkoot vaikka kuinka yksinkertaista, mutta perustarpeista on helpoin aloittaa. Uskalla olla avoin. Ansaitset jokaisen tunteen eikä kukaan voi määritellä tai olettaa millaiset tarpeet sinulla tulisi olla. Jos haluat jotain, pyydä.
Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Otavan kanssa.
Ulla Feldscher (s. 1984) on yrittäjä, luokanopettaja ja kahden koululaisen äiti. Todellisiin tapahtumiin perustuva “Rakas, tiesitkö että olen psykopaatti” (Otava, 2019) on hänen esikoiskirjansa. Se kertoo rajun tositarinan naisesta, jonka liitto unelmamiehen kanssa paljastuu valheeksi. Julma totuus alkaa paljastua häämatkan jälkeen ja uhkaa hajottaa naisen henkisesti kappaleiksi. Artikkelin otteet on poimittu kirjasta.
Kaikista ihmisistä noin yksi sadasta voidaan luokitella psykopaatiksi. Joissain ammattiryhmissä psykopaatteja on kuitenkin tavallista enemmän – esimerkiksi toimitusjohtajista jopa neljän prosentin arvioidaan olevan psykopaatteja. Psykopaatteja työskentelee tavallista enemmän myös asianajajina, tv- ja radiotyöntekijöinä, myyjinä, kirurgeina, toimittajina, poliiseina, uskonnon johtohahmoina, kokkeina ja julkishallinnon työntekijöinä.
Yksittäisiä psykopaatille tyypillisiä piirteitä on meissä kaikissa. Nämä piirteet eivät yksinään tee ihmisestä pahaa, mutta jos samaan henkilöön yhdistyy monta psykopaattista piirrettä, hän päätyy aiheuttamaan kärsimystä läheisilleen.
1. Pinnallinen viehätysvoima – Psykopaatti on hurmaava ja kohtelias, täydellinen imartelija, joka osaa kehua juuri sopivasti
“Minulla oli ikävä sitä, miten hän oli saanut minut tuntemaan itseni kuningattareksi. Ei muiden silmissä, vaan hänen. Hän oli palvonut maata jalkojeni alla, eikä vain juhlahetkinä, vaan jokaisena päivänä. Hänen sanansa ja tekonsa olivat saaneet sydämeni hehkumaan onnesta. Pienillä yllätyksillä hän oli saanut minut hullaantumaan häneen täysin. Kerran, kun olin tullut töistä kotiin, minua odotti ruusuin koristeltu asunto. Punaisia ruusuja oli kaikkialla, olohuoneessa, makuuhuoneessa, lastenhuoneessa ja keittiössä. Ja kun olin mennyt leveän hymyn kera kylpyhuoneeseen, punainen ruusu odotti myös siellä.”
2. Tunteiden pinnallisuus – Psykopaatilla ei ole tunteita, mutta hän saattaa sanoa “Rakastan sinua”, koska se saa toisen rauhoittumaan hetkeksi
“Kylmät väreet levisivät kehossani, kun tiesin, mitä kohta olisi tulossa. Kari istuutui jalkojeni juureen ja laski katseensa paperiin lukeakseen minulle:
− Rakkaus punnitaan arjessa. Pystynkö rakastamaan silloinkin, kun se on vaikeinta ja sitoutumaan vaikeinakin hetkinä. Elämän keskeinen kysymys ei ole, ketkä ovat minua varten täällä maailmassa, vaan keitä kaikkia varten minä voin olla täällä maailmassa. Rakkaudessa sinä olet ensimmäinen ja minä olen toinen.
Kuten Kari on sanonut minulle useasti, ‘Minä elän sinua varten’.”
3. Patologinen valehtelu – Patologinen valehtelija valehtelee toistuvasti ja mielivaltaisesti
“Kari, missä sinä oikeasti olet? kysyin, sillä vatsassani myllersi oudosti. Minusta tuntui, että hän ei ollut minulle rehellinen, eikä tämä tunne tullut ensimmäistä kertaa.
Yhtäkkiä kuulin auton äänitorven. Oliko Kari painanut kiihdyksissään auton torvea? Saman tien puhelu katkaistiin, ja Kari katosi linjalta. Olin häkeltynyt. Tunsin kiukkuni jäävän pelkoni alle. Mitä oli meneillään? Kari valehteli minulle, siitä olin varma, mutta miksi? Ehkä hän ei halunnut kertoa Jukalle tapailevansa minua edelleen? Ehkä hänen piti siksi poistua ulos puhumaan. Tai kenties hän oli jossakin aivan muualla kuin missä väitti olevansa.
– – – Vatsassani velloi oudosti ja tiesin, että tämä ihana ihminen, josta oli juuri tullut aviomieheni koko loppuelämäkseni, valehteli minulle taas päin naamaa.”
4. Manipulointi – Psykopaatti sanoo sen, mitä toinen haluaa kuulla, jotta lopputulos olisi hänelle edullinen
“− Tule vaimokseni, Kari sanoi yhtäkkiä, mutta ei päästänyt otettaan minusta.
− Mitä? Otahan nyt ihan rauhassa cowboy, toppuuttelin häntä ja löin leikkisästi rintaan. Käteni laskeutui hänen sydämelleen ja huomasin, että se löi hyvin vakaata ja rauhallista tahtia. Silloin myös näin hänen rinnassaan jotakin sellaista, mitä siinä ei ollut ennen. Kari huomasi reaktioni ja hymyili.
− Olet ollut koko ajan sydämessäni. Aina tässä, mukanani, hän sanoi ja taputti rintaansa.
Rinnassa loisti nimeni juuri siinä sydämen kohdalla. Kaunolla tatuoitu nimeni sai minut haukkomaan henkeäni.
− Oletko hullu?
En voinut uskoa näkemääni.”
5. Useita lyhyitä suhteita – Psykopaatti hukuttaa kumppaninsa rakkauteen mutta pitää samaan aikaan yllä irtosuhteita
“Mutta sitten sain myös kuulla, etten ollutkaan ainoa syrjähyppy heidän suhteessaan. Minua kehotettiin ottamaan vuoronumero ja asettumaan jonoon. Maksullista seuraa oli kuulemma haettu kaikkien näiden vuosien ajan ja todella perversseiltä sivuilta.”
“− Hän ei ole mitään verrattuna sinuun. Sillä on kaksi riiviökakaraa, jotka olen kerran tavannut, ja hän on päästään ihan sekaisin. Yksinhuoltaja, joka tarvitsee rahaa.
− Sinusta kaikki naiset ovat sekaisin. Kaikki muut muka ovat paitsi sinä itse. Menit kertomaan hänelle kaiken meidän elämästämme, meidän seksistä. Kutsuit hänet jopa tulevaan gaalaan mukaan ja lupasit ostaa hänellekin mekon. Ymmärrätkö, senkin idiootti, että et voi elää monen naisen kanssa yhtä aikaa ja puhua jokaiselle samoja asioita. Olet sairas. Olet ihan helvetin sairas.”
6. Syyllisyydentunteen puuttuminen ja empatiakyvyttömyys – Psykopaatti tietää olevansa empatiakyvytön ja kokee sen vahvuutenaan
“Ja silloin minä muistin sen. Olimme Karin kanssa kerran kirjakaupassa ja selailimme kirjoja nauttien toistemme seurasta. Erään kirjan kohdalla Kari pysäytti minut. Sen otsikko viittasi psykopaatteihin. Kari tarttui kirjaan ja naurahti: ”Rakas, tiesitkö, että olen psykopaatti?” Hänestä se oli hauskaa. Mieleeni juolahti ajatus: voiko tämä olla ihminen, joka ei tunne minkäänlaista empatiaa tai syyllisyyttä?”
Kirjoittaja Mari Bergström on 45-vuotias nainen, äiti, mummo, poliisi ja seksuaalineuvoja. Hänen sydämensä kutsumus on lisätä ihmisten välistä myötätuntoa ja rummuttaa maailmalle seksuaalisuuden ilosanomaa.
Se oli joku talvinen ilta. Kaikki lapset olivat tulossa käymään ja tein heille ruokaa. Olen aina vähän myöhässä omista aikatauluistani, ja niin olin silloinkin. Hääräsin keittiössä paistinpannun kanssa, kun lapset tulivat ja sanottiin iloiset moit. Kiinnitin huomiota esikoisen avopuolison olemukseen. Se keijukainen vaikutti jotenkin jännittyneeltä. Hän oli kääriytynyt isoon huiviin ja näytti niin pieneltä ja herkältä siellä alla. Mietin, että olivatkohan he riidelleet.
Esikoinen pyysi, että lopeta äiti nyt hetkeksi se tekeminen. Sitten en muistakaan, että miten kaikki tapahtui. Näytettiinkö minulle ultrakuvaa? Sanottiinko, että sinusta tulee mummo? En muista. Muistan kyllä ajatelleeni, että sen takia tuo keijukainen oli niin jännittyneen oloinen. Eivät he olleetkaan riidelleet.
Läsnäoloa ja rakkautta
En muista sitäkään mitä ajattelin, kun sain lapsenlapseni ensimmäistä kertaa syliini. Muistan kyllä sen, miten en enää huomannut muita huoneessa olijoita. Tietoisuuteni täytti tuo pieni poika ja siinä oltiin vain me kaksi – onni ja rakkaus.
Isovanhemman rooli on hieno, tässä todella saa rusinat pullasta. Lapsenlapsi tulee syli avoimena ja silmät ilosta säihkyen mummolaan. Ja mummo ottaa hänet vastaan samalla tavalla, syli avoimena ja silmät ilosta säihkyen. Kun ei tarvitse jaksaa arjen aikaisia herätyksiä, ei nälkäisiä kauppareissuja tai kotitöitä lapsi jalkaan takertuneena, on helppo keskittyä olennaiseen. Ja olennaista isovanhemmuudessa on läsnäolo.
On olemassa tutkimustietoa siitä, että lapset ja nuoret kokevat erityistä hyväksytyksi tulemisen tunnetta isovanhempien seurassa. Isovanhempi taas harjoittaa huomaamattaan tietoisuustaitojaan lapsenlapsen seurassa. Lapsenlapsen kanssa vietetty aika lisää iloa ja merkityksellisyyden tunnetta elämässä. On helppo keskittyä vain käsillä olevaan hetkeen. Pieni ihminen vetää mukaansa tutkimaan ötököitä, ihmettelemään ikkunaruudussa näkyvää kämmenen jälkeä, nauramaan mummon sukassa olevaa reikää. Sydän täyttyy pakahduttavasta rakkauden tunteesta, kun pienet käsivarret kietoutuvat kaulan ympärille ja tyyppi sanoo painokkaasti: mulla on ollut sua ihan kauhee ikävä! Ja niin mullakin on ollut sua, senkin marakatti!
Läsnäolon ja mukanaelämisen malli
Kun omat lapset olivat pieniä, sain aina heidän isovanhemmiltaan apua lasten hoitoon. Minulle on ollut itsestään selvää, että olen mukana omien lastenlasteni elämässä. Autan pyydettäessä ja vietän muutenkin aikaa lapsenlapseni kanssa. Asumme lähellä toisiamme. Se tekee tapaamiset helpoiksi ja mahdollistaa pikaiset “voitko olla tyypin kanssa tunnin-kaksi?” -tyyppiset hälytykset.
Meillä on toiminut tämä vanhemmuus vs. isovanhemmuus homma hienosti. Lapsenlapsellani on ihanat ja mainiot vanhemmat ja he antavat minun mummoilla sydämeni kyllyydestä. Olen onnellinen siitä, että heillä ei ole mitään kynnystä pyytää apua. Ja toisaalta kukaan ei loukkaannu, jos joudun sanomaan, etten pysty tällä kertaa auttamaan.
Kun lapsenlapseni äiti palasi äitiyslomalta töihin niin jäin vuorotteluvapaalle vuodeksi hoitamaan lapsenlastani. Ymmärrän olla suuresti kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja ymmärrän, että se on etuoikeus. Lapsenlapseni oli hiukan vajaa vuoden ikäinen kun aloitin mummoloman. Me teimme yhdessä ihan tavallisia asioita, syötiin aamupuuroa, ulkoiltiin ja käytiin metsässä. Tämän yhdessä vietetyn vuoden aikana välillemme syntyi erityislaatuinen suhde joka on minulle kultaakin kalliimpaa.
Tärkeät yhteiset jutut
Meillä on lapsenlapseni kanssa omat jutut jotka toistuu joka kerran kun ollaan yhdessä. Luetaan, tehdään legotorneja, käydään puistossa, syödään ja jälkkäriksi otetaan kolme piparia. Välillä mummo on vähän poikki ja silloin katsotaan Yle Areenasta tai Netflixistä luonto-ohjelmaa. Nämä rutiinit tuntuvat tärkeiltä ja arvokkailta.
Meillä on esimerkiksi “karkki-kirja”, ihan pienille lapsille tarkoitettu katselukirja, jossa on eri teema joka aukeamalla. Yhdellä aukeamalla on karkkeja, joita aina napsimme. Tai lapsenlapsi napsii ja mummo kauhistelee. Se naurattaa neljävuotiasta kovasti ja yhdessä vaiheessa hän hauskuutti vanhempiaan kovaäänisellä “karkki on yök” -huutelulla. Yhdellä aukeamalla on eläimiä jotka esittävät päivästä riippuen milloin ketäkin läheistä. Lapsenlapseni on kuitenkin itse aina karhu, mummo on aina leijona ja apina taas on aina setä. Tämä kirja on niin rakas, että se on jo moneen kertaan teipattu uudestaan kasaan. Nytkin se jo taas odottaa kahdessa osassa teippaamistaan.
Muistan oman mummini lämpimänä ja hyväksyvänä. Mummin luona syötiin aina jauhelihakastiketta ja makaroonia ja jälkkäriksi Jacky-makupalaa – sitä kaakaon makuista. Sitten mentiin mummin kanssa uimahalliin tai Seurasaareen ruokkimaan oravia. Välillä pidettiin pikkuveljen kanssa hauskaa pukeutumalla mummin vaatteisiin, ja mummi otti meistä valokuvia. Muistoissani mummin kanssa vietetyt päivät olivat täynnä naurua, hellyyttä ja turvaa. Voisin vaikka vannoa, että joka ikinen päivä paistoi aurinko!
Minulla on välillä tapana jäädä kellumaan siihen ihanaan ja rakkaudelliseen tunteeseen, jonka mummona olo minussa synnyttää. Erään tämmöisen kellunnan aikana tajusin, että isovanhemmuus on paras ja kaunein palaute, jonka olen esikoispojaltani saanut. En ole häneltä koskaan kysynyt mitä hän tästä ajattelee.
