Muutos tuntuu usein vaikealta, mutta vastaan vänkääminen saa elämän tuntumaan todellista kurjemmalta

Monesti lisäämme tuskaamme sillä, että joko haluamme kokemuksemme muuttuvan tai haluamme pitää siitä pakonomaisesti kiinni, jotta tuntisimme olevamme turvassa. Kuitenkin elämä on jatkuvaa muutosta ja tämän hyväksyminen on hyvin vapauttavaa.

Pääkaupunkiseudun vesisateinen talvi on antanut paljon mahdollisuuksia hyväksymisen harjoitteluun lempeästi. Olen toistellut harmaassa sadesäässä koiraa lenkittäessäni ”Nyt on näin, tämä hetki on tällainen kuin on” ja huomannut, miten mielen taipumus haluta jotain muuta sulaa pehmeästi pois.

Samat hyväksymisen sanat ovat tukeneet ja kannatelleet todella intensiivisten tunnekokemusten aikana. Huomaten, että nyt tuntuu tältä ja puolen tunnin päästä saattaa tuntea jotain aivan päinvastaista.

 

”Nyt on näin.

Hetki on sellainen, kun on.

Olen itseni puolella tässäkin hetkessä.”

 

Paras metafora, jonka olen kuullut irti päästämisestä ja hyväksymisen prosessista on kuin köydenveto hirviön kanssa. Ruma, iso ja vahva hirviö vetää köyttä kuilun toisessa päässä. Jos häviää köydenvedon, tippuu tuohon syvään kuiluun ja käy huonosti. Joten vain vetää ja vetää kovemmin, mutta mitä kovemmin vetää, sitä kovemmin myös hirviö vetää kuilun toisella reunalla ja kuilunreuna lähestyy koko ajan. Vaikein asia täällä on ymmärtää, että tehtävämme ei ole voittaa köydenvetoa. Tehtävämme on pudottaa köysi, päästää irti.

Hyväksyntä on taito, jota voidaan harjoitella. Se on irti päästämistä, vastakohta hallinnalle, välttämiselle ja kiinni pitämiselle, joka on monesti todella tuskaista. Hyväksynnän harjoittelu elämässä on monesti sellainen, jota pitää itse kokea ja jota on hyvin vaikea kuvata kielellisesti. Aloita harjoittelu lempeästi, vaikka säätilan kanssa. Jo tämän kanssa meillä Suomessa saa varsin paljon harjoitusta.

 

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan kursseilleni tai yksilöohjaukseen tästä