Sivu 149 – Hidasta elämää

Ilkeitä ihmisiä ei ole, mutta jokainen osaa joskus ilkeillä – 5 tapaa selviytyä ilkeilystä satuttamatta itseään

Ilkeä käyttäytyminen satuttaa ja loukkaa. Muistan vielä vuosikymmentenkin takaa, miten alakoulun viidennellä luokalla jouduin opettajan ilkeilyn kohteeksi. Minulla oli nuha ja yritin niistää mahdollisimman hiljaa, etten häiritsi muita ja kiinnittäisi huomiota itseeni. Jotenkin se ärsytti tai huvitti miesopettajaa, joka lopputunnin matki tapaani niistää. Se oli julmaa ja se teki kipeää.

Ilkeässä käyttäytymisessä ei ole mitään puolusteltavaa, mutta voimme silti yrittää ymmärtää sitä. Ilkeilyn avulla puretaan omaa pahaa oloa toiseen, usein täysin syyttömään ihmiseen. Halutaan, että toisellekin tulee huono olo, koska itsellä on niin hankala ja tukala olo. Samalla viestitään, että toinen ei ole rakkauden ja hyväksynnän arvoinen. Tämän takia ilkeys satuttaa pahasti, koska se herättää sisällämme hylätyksi tulemisen kivun.

Sama stressissä nouseva hylkäämisen pelko on myös ilkeän käyttäytymisen takana. Vaikka nykyisin stressin aiheet eivät suoraan uhkaa henkeämme, aivoillemme stressissä on yhä kyse kuolemanvaarasta. Aikojen alussa heimon ulkopuolelle hylkääminen tarkoitti varmaa kuolemaa. Niinpä stressaantuneina yhä alitajuisesti pelkäämme tulevamme – riittämättöminä, huonoina ja epäonnistuneina – torjutuiksi ja hylätyiksi.

Hylkäämisen pelko on niin kipeä tunne, että sen tietoisuuteen nouseminen pyritään estämään keinolla millä hyvänsä. Niinpä stressissä erilaiset huonot käyttäytymistavat peittävät tuon syvän, alitajuisen hylkäämisen pelon.

Pelon takana on kuitenkin mieletön tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi, mutta juuri sitä me emme stressaantuneina osaa sanoittaa ja osoittaa, koska pelkäämme sen tekevän meistä vielä haavoittuvampia. Valitettavasti stressikäyttäytymisemme ajaa meidät vain lähemmäksi suurinta pelkoamme, torjutuksi ja hylätyksi tulemista.

Stressaantuneina, väsyneinä ja uupuneina meistä kukaan ei ole parhaimmillaan. Meillä jokaisella on huonoja päiviä ja meistä jokainen osaa käyttäytyä ilkeästi ja huonosti, kukin persoonallistyypillemme ominaisella tavalla. Ilkeää käyttäytymistä on hyvin monenlaista:

Joku arvostelee tai syyttää toista,
joku puhkuu kärsimättömyyttään ja saa toisen tuntemaan itsensä tyhmäksi ja hitaaksi,
joku taas osoittaa hiljaa, mutta selkeästi halveksuntansa,
joku huutaa ja haukkuu antaen toisen kuulla kunniansa,
joku puhuu pahaa selän takana,
joku marttyyriudellaan yrittää saada muut tuntemaan syyllisyyttä,
joku taas nimittelee tai sivaltaa terävällä kielellään,
joku vähättelee tai nolaa sarkasmilla,
joku murjottaa ja ei ole kuulevinaan ja siten ilmaisee vastapuolen olemassaolon olevan merkityksetöntä.

Kaikille tavoille yhteistä on, että aina vastapuolen annetaan ymmärtää, ettei hän ole hyväksytty tai rakastettu.

Kukaan ei ole ilkeä

Vaikka meistä jokainen osaa käyttäytyä huonosti, kukaan meistä ei ole ilkeä. Ilkeää ihmistä ei ole olemassakaan. Persoonallisuusteoriat eivät tunne sellaista persoonallisuus- tai temperamenttipiirrettä kuin ilkeys. Syvimmiltään on vain ihmisiä, jotka kaipaavat hyväksyntää ja rakkautta.

Kuitenkin aivomme automaattisesti jakavat ihmiset hyviksiin ja pahiksiin, meikäläisiin ja vihollisiin. Niinpä herkästi leimaamme huonosti käyttäytyvän, meitä satuttavan ihmisen ilkeäksi. Uskomme sen helpottavan omaa oloamme, mutta se usein sitoo meidät vain tiukemmin tapahtuneeseen ja saa meidät muistamaan kauemmin satuttavan tunteen.

Meidän kannattaa kuitenkin – ihan itsemme takia – tietoisesti varoa leimaamasta ketään ilkeäksi. Jos niin teemme, ihan vaistonvaraisesti suhde tuohon ihmiseen muuttuu varovaiseksi ja epäileväiseksi. Emme osaa enää olla avoimia ja luontevia hänen kanssaan, koska olemme koko ajan hieman varuillamme. Uskomme näin olevamme paremmin turvassa hänen ilkeilyltään, mutta itse asiassa olemme kuin heikoilla jäillä.

Kun aivoissamme on kokoaikainen hälytys päällä, varuillaan olomme saa meidät tarkkailemaan toisen käyttäytymistä etsien sieltä merkkejä ilkeydestä, jollaiseksi saatamme tulkita toisen viattomankin kommentin. Saatamme kokea itsemme ilkeyden satuttamaksi silloinkin, kun siihen ei olisi ollut tarvetta.

Mutta ilkeilyn herättämään hylätyksi tulemisen kipuun ei kannata jäädä kiinni. Voimme vapautua siitä, kun tulkitsemme toisen huonon käytöksen takana olevan hänen itsensä kipeä ja syvä tarve tulla hyväksytyksi, asenteemme muuttuu myönteisemmäksi häntä kohtaan. Vaikka emme hyväksy hänen käytöstään, voimme hyväksyä hänet ihmisenä, joka pelkää hylätyksi tulemista niin kuin jokainen meistä.

5 tapaa kohdata ilkeästi käyttäytyvä ihminen

1. Älä ota ilkeyttä itseesi. Itse olen kokenut, että paras tapa selviytyä ilkeydestä on nähdä ilkeyden taakse. Niinpä kohdatessani ilkeyttä usein ajattelen: ”Mitähän pahaa sinulle on tapahtunut, kun sinulla on tarve olla ilkeä?” Tällä ajattelulla ei tarkoitus oikeuttaa toisen huonoa käytöstä, vaan suojata itseään. Kieltäydyn ottamasta ilkeyttä itseeni, kieltäydyn päästämästä ilkeyttä sisälleni.

2. Stressaantuneen ja huonosti käyttäytyvän ihmisen kanssa ei kannata siinä tilanteessa yrittää keskustella tai saada häntä oivaltamaan käyttäytymisensä juurisyitä, sillä hengissäsäilymismoodissa aivot eivät kykene rakentavaan keskusteluun. Anna aikaa hänen aivoilleen rauhoittua, vähintään puoli tuntia, tarvittaessa enemmänkin.

3. Jos sinun pitää jatkossakin olla tekemisissä ilkeästi käyttäytyvän ihmisen kanssa, usein jo pelkkä myötätuntoinen asenteesi hänen stressiään kohtaan ja kykysi nähdä hänen paha olonsa voi ohjata suhteenne tyynemmille vesille. Hiljainen, myötätuntoinen ajatus ”Hylkäämisen pelkosi täytyy olla tosi hirveä, kun sinulla tarve olla ilkeä” saattaa jo pelkästään auttaa.

4. Myöhemmin, jos ja kun tilanne tuntuu sinusta riittävän turvalliselta, voit halutessasi yrittää keskustella tapahtuneesta myötätunnosta käsin. Voit sanoa esimerkiksi, että ”Näen sinun hukkuvan työkuormasi alle. Miten voisin auttaa sinua?” tai ”Olenko ymmärtänyt oikein, että sinua huolettaa tämä…?” tai ”Minusta tuntuu, että sinua painaa jokin. Haluatko kertoa siitä?” Aina keskustelu ei tunnu luontevalta eikä siihen kannata itseään pakottaa. Silloin myötätuntoinen asenne riittää.

5. Jos ilkeästi käyttäytyjä on tuntematon ihminen tai ohikulkija, niin ilkeys valuu kuin vesi hanhen selästä, jos tilanteesta pois kävellessäsi onnistut ihmettelemään, että ”Mitähän pahaa tuolle ihmiselle on tapahtunut, kun hänellä on noin iso tarve olla ilkeä?”

Huom! Jos läheisesi ilkeä käyttäytyminen on jatkuvaa ja varsinkin jos siihen liittyy väkivallan uhkaa tai halua vahingoittaa sinua tai muita perheenjäseniäsi, taustalla saattaa olla psyykkinen häiriö tai sairaus. Silloin kannattaa itsesi ja perheesi suojaamiseksi hankkia välittömästi apua, sillä henkinen tai fyysinen väkivalta ei katoa myötätuntoisella asenteella. Katso lisää www.nettiturvakoti.fi

Ilkeitä ihmisiä ei ole oikeasti olemassakaan. Ei edes alakoulun opettajani, vaikka hänen käyttäytymisensä oli totaalisen julmaa ja epäkypsää. Ehkä hänkin riittämättömyyden ja epävarmuuden suossa pyrki voittamaan oppilaidensa hyväksyntää surkealla huvittamisyrityksellään.

Uskon kuitenkin vahvasti, että syvimmiltään kaiken ilkeyden ja huonon käyttäytymisen takana on valtava hylätyksi tulemisen pelko. Tuon pelon jokainen meistä tunnistaa. Sen äärellä me kaikki olemme samanlaisia, välillä käyttäytymisessämme epätäydellisiä, mutta aina rakkautta ja hyväksyntää janoavia ihmisiä.

Lisää ymmärrystä itsesi ja muiden erilaisiin käyttäytymis- ja toimintatapoihin löydät kirjastani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen.

Tilaa onnellisuusluentoni tai tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani TÄSTÄ.

“Jokainen on täällä keskeneräinen, mutta yhdessä voimme olla sitä häpeilemättä” – 15 tarinaa siitä, miten Hidasta elämää on koskettanut

Kysyimme teiltä lukijoilta Instagramissa ja Facebookissa, milloin ja millaisissa tilanteissa Hidasta elämää on koskettanut itseä. ♥

Tällaisia koskettavia vastauksia annoitte:

Siinä vaiheessa, kun päätin jäädä irtisanottavien listalle 23 työvuoden jälkeen. Jotenkin tuntui, että sen hetkiset mietelauseet ja blogit olivat juuri minulle kirjoitettuja.💕
Unelmakartta-verkkokurssi keväällä – 17, kun sairastamisen jälkeen uskalsin alkaa toivomaan jotain, mikä tuntui mahdottomalta. Vuoden päästä se olikin jo totta.
Eniten pysäyttää, kun miehet kertovat tunteistaan, kuten Aaro ja Teemu.
Tosi moneen raskaaseen elämäntilanteeseen olen saanut lohtua ja voimaa ihanista teksteistä, runoista, voimakuvista ja -lauseista, kirjoista 🙏❤️ Ensimmäinen HE-kirjaperheen hankintani oli Tsemppikirja, nyt on hyllyssä aina käden ulottuvilla jo seitsemän kirjaa ja tänään tuli postissa niille kaveriksi ihana Lempeyden kirja 🤗 Ihanaa kun olette❤️
Kun elin läpi erittäin raskasta elämänvaihetta, tuntui, että kaikelta ja kaikesta oli pudonnut pohja. Käsitellessäni asioita, luin paljon Hidasta elämää -sivustoa. Se tuntui toisinaan jopa ironiselta, “hidasta elämää”, vaikka koko elämäni oli täysin pysähtynyt. Siitä alkoi kuitenkin kasvamisen ja kehityksen aika. Aloin syventyä itseeni enemmän, opettelin tuntemaan itseäni. Sen myötä tuli ymmärrys erityisherkkyydestä ja pääsin lähemmäs itseäni kuin koskaan aiemmin. Sivuston lukeminen kuuluu nykyään arkeen. Se kuljettaa, ohjaa, antaa ymmärrystä ja hyväksyntää itseään ja elämää kohtaan. Ja ennen kaikkea se muistuttaa siitä, että itselleen pitää olla lempeä ja hyväksyvä.
Päivittäin tekstit, mietelauseet tai voimakortit koskettaa omaa elämääni. Välttämättä siinä hetkessä ei tajua, vaan jälkeenpäin siihen havahtuu. Näistä saa voimaa ja rohkeutta ❤️
Parisuhteen päättymisvaiheessa, kun aloin tutustua itseeni: kuka olen ja mitä elämältä haluan 😊 Olen lukenut useampia Hidasta elämää kirjoittajien teoksia.
Tänä vuonna, kun vedin viimein omat rajani. Ilahduin kaikista voimaannuttavista postauksista, sain varmuutta siihen, että olin oikealla tiellä.
Tämä sivusto antoi minulle hyviä oivalluksia elämästä, sen ihanuudesta, pienien asioiden arvostamisesta sekä siitä, että jokainen on täällä keskeneräinen, mutta yhdessä voimme olla onnellisesti keskeneräisiä sitä häpeilemättä. Kiitos kaikesta hyvästä mitä tämä sivu on minulle ja monelle muulle antanut ❤️
“Sinun ei tarvitse aina nähdä mitä tien päässä on, voit silti ottaa askelia eteenpäin.” Tämä lause auttoi jatkamaan eteenpäin vaikka kaikki tuntui oikean ihmisen löytämisessä mahdottomalta. Sitten se ihminen lopulta tuli vastaan tänä vuonna. ❤️
Hidasta elämää luonut uskoa tulevaan, ollut mukana kasvussa uuteen elämään ja jakamassa elämän ihania asioita ✨❤️
Olen saanut voimaa, uskoa ja toivoa Hidasta elämää sivustosta ja sen tuotteista (kortit, erilaiset kirjat) erilaisissa elämänmuutos kohdissa. Olen myös hyödyntänyt työssäni tuotteita 🙏🏻
Hidasta elämää on vaikuttanut elämän eri osa-alueisiin kokonaisuudessaan ja minuun ihmisenä. Vaikuttanut perspektiiviin nähdä maailma, kokea asioita. Se on ollut opettamassa näkemään hyvän, elämän pienien hetkien tärkeyden ja tukenut näkemään ikävissä tilanteissa myös kaunista. 🕊✨
12 vuoden koulukiusaaminen jätti muhun isot arvet, mutta löytämällä Hidasta elämää -kanavan, on niistä saanut aivan hurjasti positiivista energiaa, voimaa vaikeisiin päiviin ja apua masennuksesta paranemiseen ❤️
Uudessa elämäntilanteessa on hyvä nähdä ettei ole yksin. Muutkin ovat selvinneet.

Kiitos jokaiselle pysäyttävän hetken jakaneelle <3 Enää emme hidasta yksin, vaan yhdessä.

Parisuhteen ongelmat eivät aina johdu suhteesta – Kyse voi olla asiasta, joka on tapahtunut jo kauan ennen suhteen alkua

Kaikki parisuhteessa ilmenevät ongelmat eivät johdu parin vuorovaikutuksesta. Joskus syynä voi olla se, että jokin menneessä tapahtunut aktivoituu ja heittää varjonsa nykyisyyteen. Kyse voi olla asiasta joka on tapahtunut jo kauan ennen suhteen alkua.

Aina ei ole helppoa saada selvää siitä, mikä on minun, sinun tai meidän ongelma lähtökohtaisesti. Voi mennä useitakin tapaamisia, jotta lähteille päästään. Moni pari valitseekin prosessin, jossa tavataan useampia kertoja yhdessä ja erikseen terapeutin kanssa. Jossakin malleissa voidaan jo alussa päättää että tavataan vain yhdessä. Joskus voi olla myös hedelmällistä, että yksilöterapeutit ovat molemmilla erikseen ja pariterapeutti erikseen.

Terapiassa on aina tärkeää tutkia sitä, mitä itsessä tapahtuu. Mitä minussa herää ja onko se jotain, joka on tuttua jo menneisyydestäni? On tärkeää että pari tuo terapian aikana esille avoimesti toiveita terapiassa käsiteltävistä asioista jo prosessin aikana, näin palautteen antaminen ei jää vain viimeisen kerran asiaksi.

Jos terapia ei tunnu tuotavan tulosta tai junnaa paikallaan, kannattaa terapeutin vaihtoa ajatella ja ottaa asia rohkeasti puheeksi myös terapeutin kanssa. Terapiatyöskentelyssä on tärkeää, että voi luottaa omaan tunteeseensa ja puhua siitä avoimesti. Tuloksetonta työskentelyä on turha jatkaa yhdessä. Asiakkaalla on oikeus tehdä oma valintansa siitä kenen kanssa työskentelee ja niin on tietenkin myös terapeutilla.

Voi myös olla, että omat vaikeat tunteet suuntautuvat terapeuttia kohtaan. Usein ihmisen on helpompaa kohdistaa viha henkilöön, joka ei ole niin läheinen. Terapeutin tehtävä on tällöin tuoda esille omat ajatuksensa tilanteesta ja auttaa asiakasta tunnistamaan prosessejaan. Jos tilanne on hyvin vaikea, keskustelua kannattaa jatkaa seuraavalla kerralla.

Jos pohdit onko parisuhteessanne terapian tarpeessa, olet todennäköisesti huomannut jotain ongelmia tilanteessanne. Silloin kannattaa ehdottamasti varata aika asiantuntijalta ensin yhdessä.

Jos taas huomaat, että tietyt asiat nousevat suhteesta toiseen esiin voi olla, että taustalla on jotain, joka kaipaa pidempää yksilöterapiaa. Varsinkin jos tunnistat itsessäsi vahvoja vaikeita tunteita ja vahingollista käyttäytymistä, joka suuntautuu sinuun itseesi tai kumppaniisi.

Nämä 7 asiaa jokaisen yksinäisen pitäisi saada kuulla

Maija Ilmoniemi. Kuva Jonne Räsänen 2019.

Joka viides suomalainen kärsii ajoittain yksinäisyydestä. Mutta miksi me olemme niin yksinäisiä? Tunne yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä kaipauksesta yhteyteen, tarpeesta kuulua johonkin sekä kosketetuksi tulemisen toiveesta. Kuinka hyvin ihminen lopulta tietää, mistä halu kuulua johonkin kumpuaa?

Yksinäisyys on iso ongelma, mutta sen ratkaisemiseksi on tehtävissä paljon. Maija Ilmoniemen uutuuskirja Yksinäinen on toiveikas ja rehellinen tarina ulkopuolisuuden tunteen värittämästä elämänpolusta. Kirja auttaa ymmärtämään yksinäisyyttä, sanoittamaan sen kokemusta ja löytämään ratkaisuja.

Tässä Maijan 7 ajatusta siitä, mitä jokaisen yksinäisen pitäisi saada kuulla:

1. Sinä et ole yksin. Kokemus yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä tarpeesta. Me jokainen tarvitsemme pohjimmiltamme samaa: haluamme tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Olemme kaikki haavoittuvaisia inhimillisiä ihmisiä, ja yksinäisyys hyvin tavallinen ja yleinen kokemus ihmisen elämässä.

Yksinäisyyttä kokevat hyvin erilaiset ihmiset. Merkityksellisimpiä asioita elämän vaikeuksissa selviämisessä on se, kun saa vahvistuksen, ettei ole yksin kaiken keskellä. Yksinäinenkään ei ole yksin!

2. Sinulla on lupa tuntea yksinäisyyttä. Yksinäisyys syntyy kaipauksesta yhteyteen, se on tunne. Sinun ei tarvitse peittää yksinäisyyttä – ei itseltäsi eikä toisilta. Siinä ei ole mitään hävettävää, vaan kaikilla on oikeus omiin kokemuksiinsa ja tunteisiinsa. Vain kohtaamalla tunteet voit päästä eteenpäin. Voidakseen päästä vapaaksi on uskallettava tuntea ja sallittava kaiken kipeänkin tulla pintaan. Anna itsellesi lupa ihmetellä ja etsiä, kokea ja tuntea. Päätä, että hyväksyt epävarmuuden ja uskallat. Sinä olet kaiken tuon arvoinen!

3. Sinä saat puhua yksinäisyydestä. Yksinäisyys on kokemus siitä, ettei kuulu mihinkään. Kuuluakseen johonkin on tultava kuulluksi, ensin itselleen ja sitten muille. On alettava antaa sanoja kokemalleen, sillä jos on vain hiljaa, ei mitään voi tapahtua. Kukaan toinen ei voi kuulla ja ymmärtää yksinäisyyttäsi, jos salaat sen – eikä itse voi kuulua mihinkään ennen kuin ymmärtää, mitä kuuluminen itselle tarkoittaa.

Sinulla on oikeus puhua kokemuksestasi! Yksinäisyyttä ei voi arvottaa, sillä se on kokemus ja tunne, eikä eri ihmisten kokemuksia voi verrata toisiinsa. Kaikilla on oikeus omiin tunteisiinsa ja asiat ovat aina suhteellisia.

4. Sinä et ole viallinen. Kun yksinäisyys on lohduttomimmillaan, saattaa tuntua, että olet tehnyt jotain väärin, että olet outo ja erilainen, kenties epäonnistunut kaikessa. Muistathan, että sinussa ei ole mitään vikaa. Sinä olet rakastamisen arvoinen ja ansaitset kuulua muiden joukkoon. Suhtaudu myötätuntoisesti elämään ja anna itsellesi rauha olla juuri sellainen kuin olet.

5. Sinä olet merkityksellinen. Yksinäisyys on se hetki, kun tuntuu, ettei kukaan tarvitse, enkä minä ole kenellekään tärkeä. Muista, että se on tunne, ja se, miltä tuntuu juuri nyt, ei ole aina todellisuus. Se, että kokee yksinäisyyttä ei välttämättä tarkoita, että on tuomittu ikiajoiksi yksinäiseksi.

Sinä olet tärkeä ja ansaitset kuulua tähän maailmaan! Kun yksinäisyyden tunne on voimakas ja vaikuttaa monin tavoin tavalliseen arkeesi, ethän ohita sitä. Olet niin arvokas, ettei sinun kuulu kärsiä. Kun on syvällä yksinäisyydessä, saattaa tuntua, ettei ole ketään, joka kuulisi tai haluaisi auttaa. Entä jos kysyisitkin itseltäsi: Kuka minua kuulee ja kuka on sen arvoinen, että ansaitsee kuulla ajatukseni?

6. Sinun ei tarvitse selvitä. Kukaan ei selviä yksinäisyydestä yksin, eikä sinunkaan tarvitse. Jokaisen on voitava turvautua toiseen ja sinäkin olet ihan tavallinen ihminen. Sinun ei tarvitse ”voittaa yksinäisyyttä”, ”selvitä” siitä tai ”taistella” sitä vastaan. Yksinäisyyden kokemusta ei tarvitse juosta karkuun eikä sitä vastaan taistella.

Et ehkä voi koskaan kokonaan poistaa tuota tunnetta tai tunteita ylipäänsä, mutta antamallasi itsellesi luvan tuntea, voit oppia suhtautumaan siihen rakentavammin. Voit myötätunnolla ja tietoisesti tarkastella itseäsi, valintojasi ja mahdollisuuksiasi sekä sen jälkeen päättä millaisiin toimiin tartut muuttaaksesi kokemustasi ja tarinaasi – mikäli niin haluat ja päätät tehdä.

7. Aina on toivoa. ”Olen tässä, rakastan sinua ja annan sinun levätä. Lupaan, että sinäkin saat vielä jotain hyvää. Luota minuun.” Toivo on salainen voima ihmisessä. Se on mahdollisuus selvitä eteenpäin – pilkahdus tulevaisuuden mahdollisuuksista vaikeassa tilanteessa. Se on syy, miksi me elämme, kokoonnumme yhteen ja jaamme kokemuksiamme. Toivo syntyy myötätunnosta itseä kohtaan ja uteliaisuudesta elämään. Annathan itsellesi toivon lahjan: rohkeuden katsoa eteenpäin ja uskoa, että mahdollisuutta ei voi menettää!

Kurkkaa kirja:

Luonnosta löydät itsesi – 5 keinoa itsetuntemuksen syventämiseen

Milja Harju on vaasalainen metsäkylpyohjaaja ja sosionomi, joka toimii yrittäjänä luontolähtöisiä ja luovia hyvinvointipalveluita tarjoavassa yrityksessään Forestflow’ssa. Hänen sydäntään lähellä ovat keskustelutyö ja luova toiminta, Green Care sekä musiikkia ja taidetta yhdistävät hyvinvointimenetelmät. Instagramissa Miljaa voi seurata nimellä theforestflow ja Facebookissa Forestflow.

Sellaisina aikoina, kun et voi vaikuttaa kaikkeen mitä ympärilläsi tapahtuu, voit kuitenkin tehdä hyvinvointiasi lisääviä valintoja.

Luonnolla on lukuisia hyviä vaikutuksia, joita ovat esimerkiksi verenpaineen aleneminen, sydämen sykkeen tasoittuminen, stressin ja ahdistuksen lievittyminen sekä parantunut mieliala. Mitä enemmän luonnossa viettää aikaa, sitä vahvempi luonnon elvyttävä vaikutus on.

Aina ei ole mahdollista lähteä kauas metsään, mutta myös kaupunkien viheralueet lisäävät hyvinvointia. Luonnon hyvinvointivaikutuksista pääsee nauttimaan jo pelkästään menemällä metsään.

Jos kokemuksesta haluaa saada entistäkin syvällisemmän, kannattaa tutustua seuraaviin harjoituksiin, joista saat vinkkejä itsetuntemustasi syventävään luontoretkeen.

Pakkaa reppuun vihko, kynä, termariin lämmintä juotavaa ja hyvää evästä. Varaa aikaa itsellesi ja varmista, että saat viettää metsässä niin paljon aikaa kuin haluat. Jos mahdollista, hakeudu myös nuotion äärelle, sillä liekkien tuijottelulla on meditatiivinen vaikutus. Kokeile näitä metsässä tehtäviä itsetuntemusharjoituksia:

1. Hengitysharjoitus

Hengitä sisään raikasta ilmaa ja kuvittele sen voimaannuttavan sinua henkäys henkäykseltä. Ulospuhalluksella puhalla pois kaikki ikävät ajatukset ja rentoudu. Tarkkaile kehoasi, venyttele tai liiku halutessasi. Mitä kehosi kertoo sinulle tänään? Mitä tarvitset? Kirjoita havaintosi ylös ja mieti, miten voit tarjota itsellesi sitä, mitä juuri nyt tarvitset.

2. Itseä kuvastava luontoelementti

Etsi luonnosta itseäsi kuvaava luontoelementti tai jotakin, mikä jostain syystä puhuttelee sinua. Tarkastele elementtiä: miksi valitsit sen? miltä se tuntuu ja näyttää? Mitä valintasi kertoo sinusta? Mieti tai kirjoita ylös. Halutessasi voit kuvata elementin.

3. Irtipäästämisharjoitus

Kirjoita paperille kaikki asiat, joista haluat päästää irti. Voit kirjoittaa myös miksi et halua kantaa niitä enää mukanasi. Kun olet purkanut ajatuksesi paperille, polta paperi nuotiossa. Palavan paperin käpristyminen ja haihtuminen savuna ilmaan symboloi irtipäästämistä. Harjoituksen jälkeen tunnet olosi kevyeksi ja helpottuneeksi.

4. Lempipuu

Kulje metsässä intuitiivisesti ja hakeudu mieleisesi puun luo. Löydettyäsi mieleisen puun, vietä aikaa sen äärellä. Nojaa siihen ja tarkastele sitä. Miksi valitsit juuri tämän puun? Mitä valinta kertoo sinusta?

5. Aisti- ja muisteluharjoitus

Tutustu metsään kaikkien aistien kautta. Tuoksuttele ilmaa ja kasveja tai kukkia, tunnustele sammalta ja kiviä. Mikä on kauneinta, mitä metsästä löydät? Mitä värejä löydät ympäriltäsi? Entä mitä ääniä kuulet? Löydätkö jotakin maisteltavaa, esimerkiksi marjoja tai villiyrttejä?

Vinkki: myös kuusen havuja voi maistella (ellei ole allerginen) ja löytää aivan uuden aistikokemuksen! Mitä muistoja eri aistihavainnot tuovat mieleesi? Lopuksi voit kirjoittaa fiilikset koko retkestä ja miettiä, mikä oli lempiharjoituksesi. Voit palata siihen aina, kun haluat.

Ihania hetkiä luonnon ja itsetuntemuksen parissa!

Keho kaipaa lepoa, mutta aikaa sille ei ole – Vai olisiko sittenkin? “Ensi viikolla” ei helpota, jos ei itse jarruta

Herkkä kehoni kuormittuu helposti.

Olen yrittänyt kieltää sitä paahtamalla menemään, todistelemalla itselleni ja toisaalta muille, kuinka paljon saan aikaan ja miten hyvin siedän stressiä ja jaksan kannatella montaa asiaa. Jaksankin, mutta jaksamisella on aina kääntöpuoli. Jokainen multitaskattu päivä vie kehostani voimia. Jokainen liian täynnä oleva viikko virittää valmiiksi kuormittunutta kehoani. ”On kuin paistaisi hermostoa pannulla”, kuten ystäväni totesi.

Syömishäiriön ja uupumisen jälkeen kehoni herkkä puoli on noussut niin keskeiseksi osaksi minua, että sen sivuuttaminen ei enää ole ollut vaihtoehto, enkä niin haluaisikaan. Vuosien mittaan olen harjoitellut – ja välillä edelleen harjoittelen – kuinka paljon palautumista tarvitsen innostuksen vastapainoksi.

Jokainen ihmisolento tällä planeetalla tarvitsee lepoa voidakseen hyvin. Ja yhtä lailla, jokainen keho ilmaisee eri tavoin sen tarpeesta.

Kuormittuneena minulla kärsii joko yöunet, hengitys käy pinnalliseksi, menetän hermoni pienissä arjen vastoinkäymisissä tai tahtoisin eristäytyä luonnon keskelle yksin puhumatta kenellekään, edes läheisilleni. Jos olen oikein väsynyt, kaikki tuo tapahtuu samaan aikaan.

Minulle nämä pienet ja isommat tunteiden, ajatusten ja yleisen voinnin muutokset ovat merkkejä, joita olen oppinut kuulemaan ja havainnoimaan myötätunnolla sen sijaan, että syyllistäisin itseäni siitä, ettei huvita, tai että kuormittuminen tarkoittaisi, että kehossani on jotain vialla.

Kehomme puhuu meille mitä erilaisin tavoin. Se kommunikoi, kun olemme onnellisia, surullisia, meillä on paljon energiaa, olemme innoissamme, ja kun ärsykkeitä on ollut liikaa. Samoin, kun tunnemme ja osaamme aistia vaikkapa ilon ja innostuksen kehossamme, on meidän tehtävämme harjoitella kuulemaan, kun kehomme pyytää meiltä jotakin. Ja kuulemisen jälkeen oppia antamaan ja hakemaan tilaa sen toiveille.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta aina se ei todellakaan ole sitä.

Joskus levon itselleen sallimisen hidasteena on odotuksia ja uskomuksia. Joskus ympäröivän maailman nopea tahti, johon kuulumisesta on vaikea olla kokematta painetta. Jos en tee yhtä paljon, kuulunko joukkoon? Olenko epäonnistunut, jos jättäydyn pois jostakin?

Joskus itselleen todistelee: ”Ensi viikolla helpottaa” – eikä sitä helpottavaa viikkoa koskaan tule.
Tai: ”Minulla ei ole aikaa pysähtyä”, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään.

Jokaisen meistä elämäntilanne on erilainen. Joskus elämme aikoja, kun vastuullamme on paljon, ja oma aika on väistämättä vähäinen. Uskon kuitenkin, että kaikilla meistä on mahdollisuus pohtia asioita omalla kohdallaan.

Väsyttävissä vaiheissa voi kysyä itseltään, voisinko karsia jostakin?
Jos en, voisiko yksi päivä viikosta olla vain palautumiselle?
Jos se ei onnistu, voisinko lohkaista jokaisesta päivästä pari minuuttia vain hengittelyyn? Siihen, että suljen silmät ja aistin kehoni tuntemukset? Ehkä syön hyvin, tai yritän mennä aiemmin sänkyyn?
Ehkä kävelen metsän kautta, ihan rauhassa seuraavaan tapaamiseen?

Minulle kehon viestien kuuntelu ja sen herkkyyden arvostaminen on nykyisin arkeni voimavara. Pyrin siihen, että hienovaraisten kuormituksen merkkien saapuessa hidastan ja rauhoitan arkeani. Aina se ei onnistu, ja sekin on ihan okei. Silloin kehoni kovaäänisempi kieli kyllä kyseenalaistaa sitä, mitä teen ja kuinka paljon. Kun arjessani on yhtä paljon tekemisen ja levon tilaa, voin hyvin. Harjoittelemalla kuulemaan ja toteuttamaan kehoni tarpeita, olen löytänyt omat rajani, sekä paljon pehmeyttä, pysähtyneisyyttä ja tilaa itselleni.

Ihminen ei ole kone, joka voi vain puskea menemään. Kenenkään keho ei jaksa loputonta tekemisen määrää. Meillä on lopulta vain tämä yksi ainoa keho, ilman sitä meitä ei ole täällä.

Kun kehosi siis seuraavan kerran pyytää sinulta jotain, voisitko kääntää huomiosi sitä kohti? Jos huomaat sanovasi: “ei ole aikaa pysähtyä”, voisitko kysyä itseltäsi:

“Olisiko sittenkin?”

Kurkkaa Lempeyttä keholle -kortit:

Pärjääminen ja suorittaminen johtivat uupumukseen – Uupumus on aina paljastumisen hetki

Kirjoittaja Maria Luhtaniemi on mindfulness-ohjaaja Mielenmajakka -yrityksessä.

Olen aina ollut ns. kiltti tyttö – paitsi äitini kanssa. Koulussa ja töissä olen taatusti tehnyt aina parhaani ja hieman ylikin. Sitoutunut 150-prosenttisesti, oli sitten voimia tai ei. Ja liian usein ei ole ollut.

Äitini oli maaseudun kasvatti, syntynyt niin, ettei tuntenut isäänsä. Isä palasi sodasta äitini ollessa nelivuotias. Maata rakennettiin konkreettisesti raatamalla kasvimaalla, navetassa, omalla pienellä tehtaalla ja isän kaupassa. Ei kasvatettu äitiini ajatusta omasta hyvinvoinnista, vaan koko Suomen hyvinvoinnista. Eikä sitä kasvanut äitiini eikä minuunkaan: ”toinen työ on toisen lepo”, ”minkä taakseen jättää, sen edestänsä löytää”. En sopeutunut tähän, mistä luonnollisesti seurasi riitoja sekä varuillaoloa. Onneksi siitä seurasi myös paljon syvällisiä, nöyriä ja avoimia keskusteluja sekä anteeksipyytämistä ja -antamista. Äidin rehellisyydestä ja nöyryydestä rakentui peruspilari elämälleni.

Myöhemmin alkaessani rakentamaan yhteistä elämäämme puolisoni kanssa, 90-luvun lama piti huolen siitä, että piti taatusti jaksaa enemmän kuin jaksoikaan. Minusta on kai nyt vihdoin tullut aikuinen, ajattelin lähes konkurssin partaalla olevan taloutemme ja vastasyntyneen kuolleen lapsemme haudan äärellä. Tähän kai minua on kasvatettu, ja minä olen vastuuni arvoinen. Oma hyvinvointi jäi entistä etäisemmäksi ja jopa paheksuttavaksi ajatukseksi. Itsekkyydeksi. Syntyi vahva halu juosta entistä kovempaa. Pärjätä. Minusta kehittyi tyylipuhdas suorittaja, joka arvosti itseään vain suoritusten ja aikaansaannosten kautta.

Meillä jokaisella on oma kasvutarinamme. Tarina ohjaa siihen, miten suhtaudumme itseemme, ajatuksiimme, toisten ääneen lausuttuihin tai lausumattomiin odotuksiin, työhömme, lähimmäisiimme. Uupuneen on helppo syyttää olosuhteita omasta kohtalostaan. Uupumus on kuitenkin aina peiliin katsomisen ja paljastumisen hetki. Minun uupumukseni taustalta löytyi vahvat kuormittavat ajatusmallit, jotka olivat juurtuneet toimintamalleiksi ja jopa arvoiksi. Oli aika riisuutua niistä ja pukeutua uudelleen, kohti kukoistavampaa elämää.

Uupumukseen liitetään vahvasti masennus ja/tai ahdistuneisuushäiriö. Uupumisen ensimmäisistä merkeistä kertoo kuitenkin keho sekä vaikeudet kognitiivisissa toiminnoissa. Minulla alkoi pettää muisti. Ensin aivan viattomasti ja vaivihkaa. Tulkitsin olevani huolimaton, ja sätin itseäni siitä. En osannut myöskään ihmetellä, miksi aloin työpäivien jälkeen vapista. Kehon oma arvokas tapa huuhdella stressiä pois elimistöstä, mielestä, kehosta. Kun ei ollut tottunut pysähtymään, ei osannut antaa arvoa näille reaktioille, vaan vain kiihdytin menoani ja kannoin huolta läheisistäni entistä vahvemmin, koska alitajunta kertoi, että juuri nyt tarvitsen vahvoja ihmisiä ympärilläni. He eivät saa romahtaa, jottei minun elämältäni putoaisi pohja pois!

Innostus alkoi hiipua, usko tulevaan mennä, ärtyisyys kasvaa ja lopulta meni unet. Siitä ei ollutkaan pitkä matka täydelliseen romahtamiseen. Keho petti eikä jaksanut kantaa itseänsä. Reitti työpaikalle katosi ja pieni lapsi unohtui kotiin nukkumaan töihin lähtiessäni. Kesti pitkään ennen kuin hyväksyin tilani ja uupumukseni. Tunnen pohjatonta häpeää ja syyllisyyttä. Koko arvo- ja uskomusjärjestelmäni romahtaa ja olen avain tyhjän päällä, epäonnistuneena. Minullahan on kaikki hyvin ja olen kyllä todella heikko, kun näin hyvissä olosuhteissa elävä ihminen uupuu. Menee usko ja arvostus itseen. Täysin.

Keho pitää opettaa lepäämään. Aluksi se on helppoa, kun voimat eivät riitä sängystä ylös nousemiseen. Kestää kuitenkin pitkään ennen kuin osaan nukkua taas. Ensimmäinen voitto on kävelylenkki ulkona: kolmesataa metriä saattajan kanssa ja voittajafiilis! Keho alkaa palautua, mutta mieli ei. Syyllisyys ja häpeä painaa, mieli kaipaa kipeästi takaisin töihin. Tutustun mindfulnessiin ja todellisuus alkaa vähitellen kirkastua. Vaatimukset omaa itseä kohtaan, uhrautumisen ja vaativuuden tunnelukot. Itsehän olen omaa oksaani sahannut! Tutustun mindfulnessissa myös itsemyötätuntoon. Eräänä aamuna oivallan sen viisauden ja tuntuu kuin aurinko paistaisi suoraan sieluuni, vapauttavasti. On tilaa hengittää. On tilaa elää! On mielen vapautta, armollisuutta ja rakkautta itseä kohtaan. Minun ei tarvitse imeä rakkautta toisista itseeni, vaan pystyn rakastamaan itseäni ilman rakkaita suorituksiani. Ymmärrän, että myötätuntoni, josta on tullut elämäni taakka, on ollut omien tarpeitteni tyydyttämistä, hyväksynnän ja arvostuksen hakemista, tunnelukko. Tunnelukko, joka tekee minusta pahimmillaan marttyyrin ja katkeran. Itsemyötätunto vapauttaa ja elämään alkaa tulvia armollisuutta. Ympäristö muuttuu: teen töitä vähemmän, miehestäni tulee lasten ykkösvanhempi, lähdemme parisuhdekurssille, keskustelen äitini kanssa, joka on järkyttynyt muistijäljistäni – oliko sekin vain minun tekemää tarinaa? Pikkuhiljaa kuitenkin uusi oras alkaa itää ja kasvaa hennoksi taimeksi.

Taimi kuitenkin koulitaan liian varhain ja sairaus uusiutuu – niin kuin sen tapana on. Kokemus tervehtymisestä on liian vahva ja vie varovaisuuden mennessään. Innostuksen tuulahdus tempaa mukaan ja lopulta nujertaa uuden kasvun. Keho ei vapise, on vain täysin uupunut. Mieli ei kestä kuin tasaisia tuulia; ärsykkeiden sietokyky on pakkasella. Kognitiiviset toiminnot eivät ole heikkoja; niitä vain ei ole. En pysty tekemään ruokaostoksia, laskemaan alakoulun laskutoimituksia, muisti ei kanna mitään. Kaipaan igluun erämaahan. Erämaata ei ole, eikä iglua. Elämänjano on kuitenkin ikuinen ja toipuminen alkaa. Taas aloitetaan melko alusta; liikuntaa hyvin vähän, romaania ei voi lukea, mutta Hesaria voi, jos on pakko. Tietoinen läsnäolo, hiljaisuus ja metsä parantavat. Hyvin hitaasti, mutta vähitellen aivosumu hälvenee ja arki oman perheen kanssa alkaa sujua. Vihdoin tulee se kokemus, että olen lähes terve. Kunnes tulee aika tehdä ajatustyötä. Ensin en pysty lukemaan teoriakirjoja. Luovutan. Kuukauden päästä uudelleen ja pystynkin jo lukemaan – kunnes tulee se hetki, että luettu pitäisi saada tekstiksi. Istun ja tuijotan konetta. Keskittymiskykyä ei ole, lauseita ei tule. Mutta tulee itku. Syvä pettymyksen itku, kunnes ymmärrän taas, aika ei ole vielä kypsä tähän, mutta senkin aika tulee. Aaltoliikettä tervehtymisen prosessissa. Tunnistan,että olen kuin alkoholisti – mutta uupunut. Vaarassa uupua, jos ei malta säädellä kierroksia, kuunnella itseä, pysähtyä ja ihmetellä paitsi maailmaa, myös kehon tuntemuksia. Ne eivät valehtele. Kehosta on tullut runkoni, elämäni lähde, jossa virtaa minua syvempi viisaus.

Olen kokenut elämäni syksyn. Olen ravistellut lehteni pois, ollut paljas ja lehdetön. Suonissa kuitenkin virtaa elämä ja edessä on uusi kevät ja orastava vehreys. Kiitän syksystä. Lepään. Kevät tulee. Aina.

Mitä tehdä, kun olo on kurja, ajatukset poukkoilevat ja keskittyminenkin tuntuu vaikealta?

Aloitetaanpa edeltävästä illasta. Miten hyvin olet päästänyt irti työasioista tai palautunut päivän toimista iltaan mennessä? Mitä kuuluu kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnillesi – syötkö hyvin, nukutko riittävästi, liikutko sopivasti, tapaatko ystäviä, jne?

Onneksi monella meistä nämä asiat ovat riittävän hyvällä tolalla. Toisaalta meille on tuttua myös se, että palauttava liikunta tai jokin muu harrastus jää Netflixin jalkoihin. Puhumattakaan viinilasillisista tai liian myöhään tehdystä iltalenkistä, jotka viivästyttävät unen aikaista palautumista.

En ajatellut pitää moraalisaarnaa, vaan ennemminkin totean, että tee sitä, mikä toimii sinulle. Mindfulness on tässä hyvä työkalu – ei se ole sen kummempaa kuin muistuttamassa meitä havainnoimaan, mitä itsessä tapahtuu erilaisten valintojen äärellä ja mihin ne johtavat. Joskus se tarkoittaa asioiden sallimista (vaahtokylpy!), joskus lempeän jämäkkää valintaa peukalon ja kaukosäätimen punaisen nappulan kohtaamisesta, eli telkkarin sulkemista suomeksi sanottuna.

Uni sekä ravinto ovat tärkeitä tekijöitä ja itsensä johtamisen peruskalliota. Kuinka hyviä valintoja tekee nälkäinen ja uuvahtanut ihminen? Hyvin levänneinä ja ravittuina meillä on eväät sisäiseen motivoitumiseen, keskittymiskyvyn ylläpitämiseen (ja harhailevan mielen takaisin ohjaamiseen – mikä on oleellinen mindfulness-taito) sekä tahdonvoimaan. Mindfulness-harjoittelu auttaa myös tulemaan paremmin tietoiseksi omista arvoista, tavoitteista ja siitä mitä pidämme merkityksellisenä. Nämä ovat tärkeitä tekijöitä, kun haluamme tehdä hyviä valintoja.

Muistetaan kuitenkin se, että mindfulness ei tarkoita uutta keinoa ruuvata itsestä kaikki potentiaali väkisin ulos, vaan sitä miten johdamme omaa virettä ja energiatasoa viisaasti. Esimerkiksi ennen tämän blogin kirjoittamista istuin tunnin koneen äärellä netti-mentorointisessiossa. Aikoinaan olisin lähtenyt vimmalla puskemaan kirjoitusta kasaan heti mentorointi-session jälkeen. Nyt otin muutaman hengenvedon, totesin että tarvitsen pienen levähdyshetken ja menin pariksi minuutiksi tekemään mindfulness-harjoitusta sohvalle. Tämän jälkeen mieleni oli kirkkaampi, eikä siellä poukkoillut liikaa todo-listoja tai muuta sälää, jotka olisivat vain olleet luovuuteni ja intuitioni tiellä.

Meillä saattaa olla uskomuksia, joiden mukaan tauko tunnin välein olisi epäsopivaa, liikaa tai häpeällistä (tunnistan myöskin tällaisia ajatuksia toisinaan). Luotin kuitenkin kehoni ja mieleni viesteihin tauon tarpeellisuudesta ja toimin sen mukaan, vaikka egoni olisi ollut sitä mieltä, että antaa paahtaa vaan.

Tarvitsin mielen lujuutta ja tahdonvoimaa pysyäkseni hyvässä vireessä. Kuulostaa ehkä hassulta, koska kyseessä oli ”vain parin minuutin tauko”. Usein emme kuitenkaan salli itsellemme palautumishetkiä, joita tarvitsisimme. Tosin olen huomannut, että mindfulness-harjoitus on usein kannattava satsaus, koska sopivassa vireessä saamme enemmän aikaiseksi – vaikka tätä ei mindfulnessin näkökulmasta olla edes tavoittelemassa.

Mindfulness-harjoittaminen avaa meille myös uusia näkökulmia tunne-ajatus-toiminta -kolmioon. Ehkä emme enää ota liian vakavasti ajatuksiamme, saamme niihin tarpeen tullen sopivaa väljyyttä ja etäisyyttä. Emme toimi autopilotilla tunteen vietävissä, vaan voimme käsitellä voimakkaankin tunteen omassa kehossa antamalla tunteelle nimen, tunnistamalla sen sijainnin kehossa ja hengittämällä sen kanssa. Silloin saamme lisää toimintavaihtoehtoja, eikä enää ei tarvitse purskauttaa tunnetta toisen syliin. Voimme siis tehdä enemmän tietoisia valintoja ja parantaa ihmissuhteita vaikeuksista huolimatta.

Onko tässä siis kyse vain hengittelystä, hidastamisesta ja passivoitumisesta? Ei missään nimessä passivoitumisesta, vaan nimenomaan kuskin paikalle hyppäämisestä: opit tunnistamaan ne paikat, joissa voit aktiivisesti vaikuttaa itseesi ja saat tahdonvoimaa muuttaa tai vahvistaa asioita, jotka tukevat hyvää virettä. Hengittelyä ja hidastamista – niitäkin, mutta ei aina ole pakko hidastaa. Mindfulness-taidot tukevat palkitsevalta tuntuvaan flow-tilaan pääsemistä. Flow-tila tunnetaan syvän keskittyneisyyden tilana, joka tuntuu hyvältä ja jossa taidot ja potentiaali pääsevät kukoistamaan.

Ilmoittautuminen 8 viikon mindfuleness-kurssille on nyt auki. Kurssi alkaa 18.11. Tervetuloa mukaan! Lue lisää kursista TÄSTÄ.

https://hidastaelamaa.fi/2021/10/mindfulness-verkkokurssi-8-viikkoa-2/#9c114e06

Lempeyskirje elämälle – “Teen sen, mitä voin, ja loput jätän sinulle”

Rakas elämä,

välillä en pidä sinusta – tunnut julmalta ja epäreilulta. Välillä taas näytät jotain niin kaunista, että sydämeni meinaa pakahtua. Ja tiedätkö: noiden välissä koko elämäni virtaa. Noiden välissä on elämän taika ja suola. Ilman toista ei olisi toista. Ilman toista ei olisi sinua.

Vaikka välillä pyristelen, lupaan yrittää heittäytyä ja luottaa sinuun. Mitä ikinä laitatkaan eteeni, luotan siihen, että uskallan sen kohdata. Mitä ikinä näytätkään minusta itsestäni, uskallan sen katsoa. Teen sen, mitä voin, ja loput jätän sinulle. (Kiitos, että minun ei tarvitse sittenkään huolehtia kaikesta!)

Emme tapaa eilisessä emmekä huomisessa, vaan pyydät aina treffejä NYT. Ja niin ihanaa kuin se onkin, minä harhailen niin usein jossain ihan muualla. Välillä joudut pysäyttämään minut, jotta en harhailisi.

Kiitos sinulle, että saan tuntea ja kokea ihmisyyttä, olla olemassa. Tämä on ainutlaatuinen matka kanssasi, joten haluan käyttää sen hyvin. Niin, että voin lopussa sanoa: minun oli hyvä.

Rakkaudella,

sielu ihmiskehossa

Kirje löytyy Sanna Wikströmin ja Reija Könösen kirjoittamasta Lempeyden kirjasta.

Kiltti lapsi ei aina ole onnellinen lapsi

Kiltistä ja vaivattomasta lapsesta on helppo pitää. Sopeutuvainen, vaatimaton, iloinen ja miellyttämisen haluinen lapsi on ympäristölleen ja kasvattajilleen helppo tapaus, mutta miten on lapsen onnellisuuden laita?

Olin itse helposti ärtyvä lapsi. Erityisherkkyyden ensimmäiset merkit näkyivät siinä, että muutokset tutussa päivärytmissä, ympäristön levottomuus ja liian pitkäksi venyneet ruokailuvälit saivat minut raivon valtaan.

Äitini kertoi aikanaan, että erään pitkäksi venyneen kauppareissun seurauksena karjuin hysteerisenä, eikä minua meinattu saada millään rauhoittumaan. Varmin tapa saada minut tyyntymään vauvana oli lähteä autoajelulle. Liike ja tasainen hurina saivat ylivirittyneen hermostoni palautumaan. En ollut mikään helppo vauva herkän ja tulisen temperamenttini vuoksi, mutta vuosien varrella minusta varttui varsin kiltti tyttö.

Kiltteys voi olla suojamekanismi

Tutkiessani kiltistymisen syntysyitä Kiltin tytön voimakirjaa varten, erityisherkkyys nousi yhdeksi selittäväksi tekijäksi kiltistymisen taustalla. Herkälle ihmiselle rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri ovat todella tärkeitä.

Herkät ovat myös empaattisia, toisten tarpeet ja tunnetilat huomioivia ja toivovat yleensä että kaikilla olisi kaikki hyvin. Tämä kaunis ominaisuus kääntyy kuitenkin herkkää ihmistä vastaan, jos hän päätyy liiaksi hoivaamaan, kantamaan vastuuta ja pelastamaan aina kaikki pulasta.

Kirjaa varten tekemäni tutkimustyön tuloksena ylikiltistymisen voi kiteyttää siihen, että jollain tapaa oman temperamentin ja lapsuuden kasvuympäristön seurauksena lapsi on kokenut turvallisimmaksi vaihtoehdoksi olla kiltti ja vaivaton. Moni on ryhtynyt pikkuäidiksi sisaruksilleen, terapeutiksi vanhemmilleen ja mahdollisimman helpoksi ja avuliaaksi, jotta ei lisäisi taakkaa perheessä.

Taustalla saattaa olla esimerkiksi alkoholismia, mielenterveysongelmia, puhumattomuutta ja väkivaltaa. Osa kertoi oppineensa jo varhain, että olemalla kiltti ja sysäämällä omat tarpeensa ja tunteensa syrjään välttyi hylkäämiseltä ja häpeän sekä syyllisyyden tunteilta.

Liiallisen kiltteyden seuraamuksia

Jos lapsi ei saa koskaan ilmaista vaikeita tunteita tulematta rangaistuksi (esim. yksin jättäminen, sättiminen, nolaaminen tai fyysinen rangaistus), seurauksena on se, että sisälle alkaa kertyä melkoinen kiukun ja surunsekainen möykky. Omat rajat saattavat olla ihan hukassa ja omia tarpeita sekä tunteita on vaikea tunnistaa aikuisenakaan.

Kiltistä lapsesta varttuu kiltti aikuinen, joka suorittaa, miellyttää, kantaa vastuuta ja ratkaisee muidenkin ongelmat vaivojaan säästelemättä. Kunnes tulee stoppi. Oireita ja ilmiöitä, jotka usein kertovat terveen itsekkyyden opettelemisen tarpeesta ovat uupumus, masennus, jatkuva alakulo, selittämättömät kivut ja kolotukset, sairastelukierre, ihmissuhdeongelmat ja alentunut itseluottamus.

Uusien toimintamallien oppiminen on mahdollista

Hyvä uutinen on se, että liiallisesta kiltteydestä voi opetella eroon, lapsuudessa sisäistetyt mallit voi muuttaa ja omia uskomuksia voi päivittää sellaisiksi, että ne tukevat omaa hyvinvointia.

Iso juttu, mikä vie itsestä välittämisen polulla eteenpäin, on elämän varrella kertyneiden kuormittavien tunteiden käsittely ja vapauttaminen. Tätä työtä ei tarvitse tai kannata tehdä kokonaan yksin. Apua on saatavilla ja sitä kannattaa hakea, jos olo omissa nahoissa alkaa olla tukala.

Olemme siinä mielessä aiempia sukupolvia onnekkaampia, että henkisestä hyvinvoinnista puhutaan, siitä on paljon tietoa saatavilla, kursseja, ryhmiä ja terapioita on vaikka millä mitalla, ja omaa mielenterveyttä on mahdollista hoitaa monin tavoin ennaltaehkäisevästi. Ylikiltistäkin lapsesta voi varttua oman arvonsa tunteva ja toiset huomioiva hyvinvoiva aikuinen.

Kurkkaa nämä herkän hyvinvoinnin tueksi suunnitellut kortit verkkopuodistamme:

Silmiin katsominen tekee hyvää – 6 tapaa lisätä kasvojen katseluaikaa ruudun tuijottelun sijaan

Niin paljon kuin välillä arvostankin erilaisten älylaitteiden, tietokoneiden, television toimivuutta ja mahdollistamista sosiaalisiin yhteyksiin, välillä kiroan ne pahimmiksi elämämme ja suhteidemme pilaajiksi!

Tuijottelemme ruutuja monta tuntia päivässä, mutta kuinka paljon katsomme toista ihmistä päivän aikana?

Ruutu kilpailee ihmisen huomiosta

Laitteet ja ruudut vievät huomion muualle. Pois kumppanista, pois lapsista. Pois itsestä. Terapeuttina näen, kuinka laitteet tuovat parisuhteisiin ja ihmissuhteisiin valtavasti ongelmia. Laitteista riidellään – ei siksi, että olisi todella kyse laitteista – vaan siksi, koska yhteys läheisiin ja rakkaisiin katkeaa ja häviää.

Etäisyys kasvaa suhteessa joskus vuoren korkuiseksi. Ihmisellä on ikävä toisen luokse. Ja se kyllä saa aikaan isoja ongelmia parisuhteissa sekä ihmissuhteissa ylipäätään.

Ihminen tarvitsee ihmistä ihan livenä

Ruudun toisella puolella on usein jotakin, joka on tärkeämpää ja kiinnostavampaa. Sieltä löytyy hetkessä jotakin mielenkiintoisempaa tekemistä ja seurattavaa. On se sitten jooga, seksi, toinen ihminen, uutiset tai jokin muu. Asiayhteydellä ei ole väliä. Mutta sillä on väliä, onko ruutuun katsominen poissa todellisesta yhteydestä ihmisen kanssa tässä läsnäolevassa hetkessä.

Tarve yhteyteen ei katoa, vaikka yhteys toiseen katkeaa. Ihminen tarvitsee ihmistä. Jos olemme läsnä ruudulle, emme ole läsnä ihmiselle tai ihmisille ympärillämme.

Voivatko laitteet todellakin pilata suhteitamme?

Tämä aika, jota elämme, hirvittää. Hirvittää, että laitteet tuhoavat elämäämme ja ihmissuhteitamme. Kun ahdistaa tai pelottaa on helpompaa kääntyä laitteeseen kuin toisen ihmisen puoleen. Lukea uutisia. Katsoa somea. Kuunnella musiikkia, podcasteja, katsella ohjelmia. Seksuaaliterapeuttina kuulen myös, miten paljon helpompaa on harrastaa seksiä katsoen ruudulta pornoa kuin kohtaamalla oikea ihminen.

Valitsenko tylsistyä tekemättömyyteen ja valitsen laitteen sekä ruudun tuijottamisen vai voisinko vain tylsistyä? Voisinko toisen ihmisen seurassa mieluummin valita olla hänelle läsnä kuin että laite saa huomiotani enemmän kuin vierelläni tai edessäni oleva ihminen?

Ihminen tarvitsee katsekontaktia

Tarvitsemme kaikki enemmän silmiin katsomista, enemmän pelkkää olemista ja joutilaisuutta. Siihen ei auta päivän tai kahden somepaastot. Siihen auttaa se, että yhä enemmän kääntyy kohden ihmistä. Kääntyy kohti itseään ja kohti rakkaimpiaan. On vain ja möllöttää. On tekemättä. On tuijottamatta ruutua ja katsoo toista ihmistä.

Kuusi vinkkiä kasvojen katseluajan lisäämiseen

Näillä kuudella yksinkertaisella keinoilla voi omia arkirutiinejaan muuttaa ja saada aikaan enemmän ruutuvapaata aikaa sekä lisätä kasvojen katseluaikaa:

Aseta puhelimeesi ruutuaikarajoituksia
Vie televisio lomalle=pois
Ota aikaa ilman puhelinta. Kokeile käydä vaikka kävelyllä ilman sitä. Pidä puhelin taskussa tai poissa, kun tapaat ystäviäsi tai läheisiäsi.
Hanki tavallinen herätyskello ja jätä puhelin yöksi muualle. Tee makuuhuoneestasi ruutuvapaa paikka.
Katsele läheistesi kasvoja. Hae katsekontakteja. Kiinnitä huomiota katsekontaktiesi määrään päivän aikana.
Ole vain. Se on yllättävän vaikeaa, mutta ajan kanssa siitäkin alkaa tykkäämään. Olla möllöttäminen on yllättävän vaikeaa, mutta tarpeellista.

Haluaisitko lukea lisää siitä, miten parisuhdetta voi vaalia omassa arjessa?

Pauliina Flangin uuden kirjan Rakkaus on tekoja arjessa löydät nyt verkkopuodistamme!

Vakava sairaus ja elämänkriisi opettivat Pequlle ja Sannalle, että tärkeintä on elää elämää, joka tuntuu hyvältä ja omalta – Hidasta elämää -hyvinvointisivusto täyttää 10 vuotta 1.10.2020

Kun Pequ Nieminen sairastui ensimmäiseen syöpäänsä, sanapari ”hidasta elämää” alkoi pyöriä hänen mielessään. Kun Sanna Wikström vuosia myöhemmin uupui kovatahtisessa työssään päätoimittajana, Pequ lähetti hänelle kutsun Hidasta elämää -Facebook-ryhmään. Myöhemmin, vuonna 2010, Sannan ja Pequn ideasta sai alkunsa Hidasta elämää -media.

Joskus elämä pysäyttää varoittamatta, ja edessä on muutos, johon ei ole osannut valmistautua. 10 vuotta sitten Sanna Wikström ja Pequ Nieminen joutuivat toteamaan, että vauhtia on pakko hidastaa, jos haluaa pysyä terveenä ja järjissään. Tämän oivalluksen tuloksena kypsyi ajatus Hidasta elämää -sivustosta, joka avattiin 1.10.2010.

– Huomasimme, ettemme ole ainoita, jotka pohtivat omaa jaksamistaan ja hyvän elämän reseptejä. Kun Facebook-ryhmä vuonna 2008 avattiin, siellä käytiin aktiivista keskustelua siitä, että ”ai, enkö ole ainoa, joka ei jaksa”, Pequ Nieminen kertoo ja jatkaa:

– Reilussa kymmenessä vuodessa on kuljettu pitkä matka omaan jaksamiseen ja väsymiseen liittyvästä häpeästä yleiseen keskusteluun tunne- ja hyvinvointitaidoista ja rehelliseen puheeseen jaksamisesta.

Tänä päivänä Hidasta elämää on Suomen suurin hyvinvointimedia. Sen perustana on ajatus, että hyvinvointi ja hyvä elämä edellyttävät taitoja, jotka eivät ole itsestäänselvyys, vaan jokaisen meistä täytyy ne itse opetella. Hidasta elämää haluaa kannustaa kaikkia suomalaisia opettelemaan näitä tärkeitä hyvinvointitaitoja ja löytämään oman tapansa elää onnellista ja itselleen merkityksellistä elämää.

– Kenenkään meistä ei tarvitse selviytyä yksin. Kun lähtee matkalle oman hyvinvointinsa ytimeen tai kohtaa kriisin, löytyy Hidasta elämää -mediasta tukea ja oivalluksia tueksi. Joskus se on somekuva, joskus blogitekstit, joskus Hidasta elämää -kirjat ja yhä useammalla myös toiminnalliset hyvinvointikortit, Sanna kertoo.

Nyt iloitsemme siitä, että niin moni suomalainen on jo ottanut ajatuksen hidastamisesta omakseen. Hidasta elämää -sivustolla on viikossa 150 000 eri lukijaa *. Somekanavien osalta Hidasta elämää on Suomen suurin yhteisö, jonka kanavia seuraa lähes 400 000 ihmistä *. Hidasta elämää -tuoteperheeseen kuuluu tällä hetkellä yli 40 kirjaa, jotka tehdään yhdessä Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa, sekä yli 20 hyvinvointikorttipakkaa. Kirjoja ja korttipakkoja on myyty lähes 300 000 kpl.

Katso alta löytyvältä videolta Sannan, Pequn ja 10-vuotiaan Hidasta elämää -hyvinvointimedian tarina (Videon kesto 4 min.)

* Lähde: Google Analytics ja Brandsome.fi