Kuvituskuva kevät

Kaikki se rakkaus, mitä emme näe – Huomaatko kätketyn rakkauden arjen keskellä?

Maaria Tommila Hidasta elämää blogitunniste

Koronakesä 2020 oli minulle rakkauden kesä. Viimeisin määräaikainen työnpätkäni oli juuri päättynyt, istuin työttömänä yksin yksiössäni ja katsoin koronauutisia. Mietin, mitä minulle ja maailmalle seuraavaksi tapahtuisi. Tuosta hetkestä alkoi elämässäni kuitenkin rakkauden aikakausi, joka on jatkunut tähän päivään asti.

Ensin ne olivat kevyitä häiveitä pitkin päivää, aavistuksia, että tässä taitaa olla jotain enemmän. Hiljalleen hetket piirtyivät kirkkaampina eteeni. Kun elämäni vauhti hidastui, rakkaus sai minut kiinni. Opin tunnistamaan rakkautta sellaisissakin paikoissa, missä en ollut ennen nähnyt sitä.

”Kun elämäni vauhti hidastui, rakkaus sai minut kiinni.”

Kun eräs tuttava antoi aina uuden raitiovaunun mennä ohitse, koska hän halusi jäädä pysäkille kuuntelemaan hauraita unelmiani, arvelin, että sen oli oltava rakkautta. Sama tunne valtasi minut, kun juttelin videopuhelua kaukana asuvan kummityttöni kanssa. Rakkaus muistutti itsestään myös silloin, kun kissavanhus, joka oli minulle kuin veli, kömpi syliini ja katsoi minua syvälle silmiin. Se oli viimeinen kerta, kun tapasimme, sillä myöhemmin vanhuus korjasi hänet pois.

Yhtäkkiä rakkautta pirskahteli esiin vähän kaikkialla, yhä arkipäiväisemmissä tilanteissa. Kun nauroimme kaupan kassan kanssa vapautuneesti ja pelkomme kaikkosivat maskien ja käsidesien keskellä kauemmas. Kun autoilija teki minulle tilaa ylittää tien. Kun koronatestauksen ovella minua tervehdittiin lempeästi – meillä molemmilla katseissamme toivo, että kyllä tästä vielä jotenkin selvitään.

Viimein huomasin myös heidät, jotka olivat olleet kaikkein lähimpänä. Ehkä heidän rakkaudelleen oli ollut helpointa sokaistua juuri siksi, että he olivat niin lähellä. Ystäväni. Olin eksynyt ajattelemaan, että he vain olivat siinä. He piristivät päivää, vitsailivat kanssani ja kyselivät kuulumisia. Siinä se. Vasta silloin, kun minulla ei ollut mitään, kun olin köyhä ja joka päivä vailla suunnitelmaa, ystävieni rakkaus tuli minulle näkyväksi.

”Ehkä ystävieni rakkaudelle oli ollut helpointa sokaistua juuri siksi, että he olivat niin lähellä.”

En voinut enää piiloutua itsenäisyyteni tai pärjäämiseni taakse. Jäljellä ei ollut kerta kaikkiaan mitään, mihin verhoutua, ei statusta, ei työtä – ei mitään keinoja tekeytyä vähän rakastettavammaksi. Onneksi ei ollut, sillä vihdoin huomasin, kuinka rakastavasti ystäväni katsoivat minua joka päivä. Miten en ollut aiemmin huomannut heidän lempeitä katseitaan?

Kun kaikki muut tasot karisivat väliltämme, jäljelle jäi pelkkää rakkautta. Annoin rakkaudelle totaalisesti periksi. Päästin sen läpi ja annoin sen virrata juuri niin suurena kuin rakkaus virtaa. Otin ystäviltäni vastaan jokaisen rakkautta läikkyvän teon ja sanan.

Lopulta ripustauduin täysin rakkauden varaan. Tulevaisuuteni oli suuri mysteeri, mutta kaiken tuon rakkauden keskellä, pelko ei vain saanut minusta enää samanlaista otetta kuin ennen. Ystäväni uskoivat minuun epäröimättä loppuun asti. Jos oma uskoni meinasi hiipua, he pysyivät varmoina siitä, että löytäisin vielä paikkani.

Niin kävikin. Nyt tuuleni ovat kääntymässä ja polkuni piirtyy vihdoin edessäni. En silti enää koskaan halua antaa silmieni sulkeutua kaikelta siltä rakkaudelta, mikä ympäröi minua joka päivä.

Huomaatko sinä tänään rakkauden ympärilläsi?

 

Sydämellä, Maaria

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: