Vetovoimaiseen, intohimoiseen rakkauteen, jossa erotiikka kukoistaa, liittyy aina mysteeri. Selittämätön voima ja kemia. Alkemia, jossa kahden ihmisen kohtaamisesta syntyy jotain uutta ja ainutlaatuista. Onkohan tämän mysteerin selvittäminen elämän mittainen matka?
Psykologia
Psykologisen teorian mukaan meitä vetää puoleensa sama kiintymyssuhdemalli, jonka opimme lapsuudessa huoltajiemme kanssa. Ehkä yritämme nykyisessä suhteissa myös kiihkeästi saada rakastetultamme sen, mistä jäimme paitsi lapsuudessa. Mutta koska olemme alitajuisesti valinneet huoltajiemme kaltaisen tyypin, voi olla haastavaa saada tätä korjaavaa kokemusta.
Kun ymmärrämme taustamme, rakkaussuhde on hieno mahdollisuus voimautumiseen ja yhteiseen kasvuun, jossa intohimo voi kukoistaa.
Karma
Jos uskot karmaan, voit ajatella, että olet jo ennen syntymääsi tehnyt sielunsopimuksen kumppanisi kanssa siitä, että tapaatte myös tässä elämässä, jatkatte yhteistä polkua tai saatatte loppuun keskeneräiset asiat välillänne. Vetovoima välillänne on suuri.
Meillä voi olla myös monia muunlaisia sielunkumppaneita: lapsia, vanhempia, sisaruksia, ystäviä.
Kaksoisliekki on sielunkumppani, jonka kanssa eroottinen vetovoima on usein hurja, koska hän on sinulle jollain tapaa polariteetti. Hän myös nostaa pintaan pahimmat varjosi ja haavasi – ja repii ne auki. Te olette tulleet tekemään ison kasvumatkan yhdessä, vaikka tämä ”romanssi” ei ole välttämättä kestävä.
Biologia
Vai onko eroottinen vetovoima ja rakkaus biologiaa? Eläin tai primitiivinen osa meissä haistaa suotuisat geenit toisessa ja aivoissamme tapahtuu joku outo kemiallinen reaktio. Meihin iskee kiihkeä halu, ja rakkaushormonit sekoittavat päämme.
Mitä mieltä olet, biologiaa, karmaa vai psykologiaa tai kenties kaikkea tätä?
Niin tai näin, rakkaus on ikuinen mysteeri. Nautitaan tästä hurmaavasta leikistä!
Kuva: Unsplash/ John Schnobrich
Keski-ikäisen naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea uutuus kirjastani Hehkuvan naisen voimavuodet. Kirjassa käsitellään myös parisuhteita ja siellä on inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät sen täältä.
Olen kymmenen vuoden aikana kohdannut työssäni kasvotusten satoja ja sähköisesti tuhansia ihmisiä, pääasiassa naisia. Erilaisista taustoista huolimatta yksi piirre on ollut lähes kaikille yhteinen: riittämättömyyden ja arvottomuuden tunne. ”Minä en kelpaa.” ”Olen huonompi kuin muut.”
Miehet, jotka kertovat henkisistä haasteistaan, pitävät heikkouksinaan nimenomaan feminiinisiä piirteitään: tunteiden kokemista ja ilmaisua, herkkyyttä ja intuitiivisuutta. Riittämättömyys tai vääränlaisuuden tunne ei siis ole vain yksilöiden ongelma tai sattumaa vaan kollektiivinen merkki feminiinisen energian aliarvostuksesta.
Menestyminen vaatii tässä maailmassa usein maskuliinisten puolien valjastamista käyttöön. Perinteinen sankarin matka kuvaa yksilöllistä, suoraviivaista tavoitteiden asettamista, vastustajien sotaisaakin kohtaamista ja ongelmien voittamista.
Tälle kasvupolulle tasa-arvon edetessä moni nainenkin lähtee, mutta sille on moni myös uupunut. En tarkoita, etteivätkö naiset voisi pärjätä miehisessä maailmassa – totta kai voivat. Eri asia on, kuinka monelle se on mielekästä, tarkoituksenmukaista ja kestävää.
Tukeeko perinteinen sankariksi kasvamisen malli feminiinisen energian ilmentymistä? Ei välttämättä.
Maskuliinisessa maailmassa tietäminen on tärkeää, tunteet tukahdutetaan ja niiden merkitystä vähätellään niin miehillä kuin naisillakin. Järkeä arvostetaan, kun taas sydämen ääni saatetaan hiljentää jo nuorena – tai sitten intohimo tukehdutetaan kuoliaaksi suorittamalla.
Varsinkin naisille on pitkään opetettu oman valon piilottamista. Minulle sanottiin lapsena, että ei saa katsoa peiliin liikaa, muuten tulee itserakkaaksi. ”Et kai kuvittele, että olisit jotain!” Itsensä pienentäminen oli hyve. Kiltteydestä, vaatimattomuudesta ja helppoudesta sai kiitosta, mielipiteiden ja voimakkaiden tunteiden ilmaisemisesta ei. Minusta kelpasi vain se osa, joka ei herättänyt toisissa epämukavia tunteita.
Enää emme voi olla vain osasia itsestämme. Meidän täytyy alkaa olla kaikkea sitä, mitä olemme.
Enää emme voi olla vain osasia itsestämme. Meidän täytyy alkaa olla kaikkea sitä, mitä olemme. Tarvitaan tilaa feminiiniselle energialle: myötätunnolle, empatialle, inhimilliselle viisaudelle – mutta myös terveille tavoille ilmaista vihaa ja kiukkua. Meidän tulee kytkeytyä takaisin luontoon ja sen sykliseen luonteeseen, joka on feminiinisen energian erityispiirre. Vain silloin voimaannumme – ja parannamme oman osamme suuresta kokonaisuudesta.
Tärkeä malli monille naisille voisi olla sankarittaren matka, jota muun muassa Maureen Murdock kuvaa kirjassaan The Heroine’s Journey. Murdockin mukaan naiset, jotka tavoittelevat ja saavuttavat menestystä maskuliinisten mallien mukaan, kokevat usein lopulta olonsa tyhjiksi, väsyneiksi ja jopa petetyiksi. Kova työ voi tuoda saavutuksia, mutta samalla se edellyttää, että nainen uhraa kehonsa ja sielunsa. Murdock uskoo, että perinteinen saavuttamisen malli ohjaa meitä kieltämään feminiiniset piirteemme. Silloin ei voi tuntea itseään kokonaiseksi.
Sankarittaren matka alkaa Murdockin mukaan usein siitä, että nainen joutuu eroon luontaisesta feminiinisyydestään, koska se on vuosisatojen ajan koettu maskuliinisuutta huonommaksi. Nainen identifioituu maskuliiniseen energiaan ja haluaa saavuttaa menestystä maskuliinisen maailman mittareilla. Henkisesti se kuitenkin tarkoittaa monelle sitä, että jokin osa itsestä kuolee. Elämä alkaa (usein kriisien kautta) houkutella naista palaamaan takaisin kohti feminiinisyyden ydintä ja korjaamaan itsessään haavoittuneita osia. Lopulta feminiinisyys ja maskuliinisuus voivat löytää terveen tasapainon.
Vallitseva uupumusaalto ei poistu satunnaisilla lepohetkillä vaan valtavalla asennemuutoksella, jossa alamme kunnioittaa luonnollisia tarpeitamme.
Oma tarinani on malliesimerkki itseni kieltämisestä ja hajottamisesta. Suoraviivainen suorittaminen tuotti hetken aikaa tuloksia mutta johti uupumukseen, josta toipuminen kesti vuosia. Vasta sen myötä oivalsin, että jatkuvan suoritusflow’n sijaan minun oli opittava kunnioittamaan elämän voiman syklistä luonnetta. Siitä kukaan ei ollut puhunut itsensä kehittämisen maailmassa mitään – valmentajat olivat aina miehiä. Keskittyminen, motivaatio ja itseluottamus olivat tärkeämpiä teemoja kuin lepo, antautuminen ja irtipäästäminen, joista sittemmin tuli elämäni tärkeimpiä läksyjä.
Vallitseva uupumusaalto ei poistu satunnaisilla lepohetkillä vaan valtavalla asennemuutoksella, jossa alamme kunnioittaa luonnollisia tarpeitamme. Silloin lepo ei enää ole syyllisyyden aihe vaan luontainen tapa vaalia elämän voimaa.
Uskon, että meitä kaikkia kutsutaan luontaisesti kohti kasvua, omia sankarin tai sankarittaren matkojamme. Kestävää kasvua ei kuitenkaan tapahdu siellä, missä tunnet olosi vääränlaiseksi, etkä koe kuuluvasi joukkoon ilman oikeanlaisia saavutuksia. Kaunein kasvutarina muotoutuu ammentamalla voimaa sekä feminiinisistä ja maskuliinisista piirteistä – ei niin, että kiellät itsessäsi feminiinisen puolen kokonaan.
Edellisessä kirjoituksessa avasin traumakiintymyssuhdetta ja sitä mitä se on. Lyhyenä tiivistyksenä, kyseessä on suhde jossa olemme vaikka tiedämme että se ei ole meille hyväksi. Traumakiintymyksessä meistä tulee ylilojaaleja kumppanille, joka ei kohtele hyvin ja tasaveroisesti.
Kun on ”sisällä” traumasuhteessa, todellisuudentaju usein hämärtyy. Ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei.
Jos suhteen kehää lähtee purkamaan, alkaa hyvinkin tulla näkyväksi että siinä todella on jokin kaava joka toistaa itseään, pienin variaatioin. Suosittelen myös kirjoittamaan ja piirtämään suhteen aikajanan auki, se tekee myös usein paljon näkyväksi.
Alla tyypillisiä vaiheita, joita traumakemia suhteisiin usein kuuluu
Rakkauspommitus/ jalustalle nosto – ”sä olet mun sielunkumppani ja kaksoisliekki, en oo koskaan tavannut ketään näin erityistä” – tässä vaiheessa saat valtavasti, intensiivisesti ja nopeasti huumaavaa huomiota, vaikka ette käytännössä usein juuri edes tunne. Rakkauspommitus imartelee varsinkin heikkoa itsetuntoa ja ilman rajoja lähdemme siihen itse usein mukaan. Tämä on niin mieletön rakkaus! Realiteetit saattaa kuitenkin olla, että toinen on vielä suhteessa, juuri eronnut tai mitä hyvänsä. Varoitusmerkkejä emme halua nähdä, tai puhumme nekin vain merkeiksi siitä miten erityistä tämä rakkaus on.
Luottamuksen ja riippuvuuden luominen – Tässä vaiheessa saattaa tulla kosinta, nopea yhteenmuutto tai asuntolaina, kunhan kaikin tavoin välille muodostuu jonkinlainen riippuvuus ja toinen osapuoli usein vie suhdetta eteenpäin kuin höyryjuna. Aluksi tämä on tietysti valtavan imartelevaa! Eikä siinä mitään, ei ole olemassa mitään ”oikeaa aikaa” edetä, mutta kovalla kyydillä eteneminen voi kuitenkin viestiä kiireestä luoda riippuvuutta välille.
Kritiikki/Valheet/Pettäminen/tms. Tämä on se vaihe jossa rakkauden erityisyyden kupla puhkeaa. Ja voi että miten vaikeaa sitä on hyväksyä tai suostua uskomaan! Ehkä kumppani jää kiinni valheista, pettämisestä tai alkaa saamaan yllättäviä ja toistuvia raivokohtauksia, toistuvaa haukkumista, tms.
Sumutus eli ns. gaslighting. Sumutus ilmiössä harhautetaan huomio pois omasta vastuusta esimerkiksi syyttämällä toista juuri niistä asioita joita on itse tehnyt. Sumutus on toisen kokemuksen kieltämistä, mitätöimistä ja väheksymistä. ”Oletko hullu?” ”Olet aivan liian herkkä” ” Sä vaan kuvittelet” ”Sä olet vaan niin traumaattinen” ovat esimerkkejä sumutuksesta.
Itsen epäily / jumiutunut ahdistus. Sumutus johtaa usein tilaan, jossa se jolle on valehdeltu/se jolle on raivottu alkaa epäillä itseään. Olinko mä sittenkin liian vaativa? Olinko mä jotenkin provosoiva. Itseään epäilevä on usein herkästi taipuvainen syyllistymään ja alistumaan. On enää vaikea tietää mikä on totta, entä jos mä olen vaan itse hullu?
Oman erottelukyvyn heikkeneminen ja omien rajojen heikentyminen. Oma erottelukyky alkaa heiketä ja rajat ylittyä. Toleranssi huonolle kohtelulle alkaa kasvaa ja normalisoitua. Silti sisällä tuntuu pahalta. On vaikea hyväksyä suhteen realiteetteja. Voi olla että suhteessa on jo esim. taloudellista riippuvuutta, yhteisiä lapsia tai muita sitovia tekijöitä jotka hankaloittavat tilanteen näkemistä. Mieli elättelee toiveita, ehkä me saamme tämän vielä toimimaan? Usein isojen loukkaamisten jälkeen kumppani aloittaa uuden rakkauspommituksen ja lupailun, kenties myös korostaa sitä miten paljon toinen tarvitsee häntä.
Millaisia kaavoja kenties itse tunnistat?
Vaikka kehän näkeminen voi olla hyvin vaativaa ja nostaa esiin kipua, on kehän tunnistaminen valtavan tärkeä osa siitä irtaantumista.
Vaikka kehosi kuormittuisi herkästi, se ei tee sinusta heikkoa. Vaikka et jaksaisi tehdä päivässä kuin yhden asian, ja senkin vähän sinnepäin, se ei tee kehostasi huonompaa, eikä sinusta huonompaa ihmistä.
Vaikka et jaksaisi samaa tahtia, kuin ystävä tai kumppani, tai se aina virtaa täynnä oleva tuttu, joka näyttää saavan jatkuvasti jotain aikaan, kehossasi ei silti ole mitään väärin.
On ihan okei väsyä helposti ja muistaa, että se mikä ei välttämättä näy ulospäin, on kaikkein vakain ja vahvin: kehosi, joka sykkii elämää puolestasi joka hetki.
Olen lukenut jo vuosia sitten kirjan Varjominä – Löydä kätketty voimasi, ja se havahdutti jo silloin minua tämän asian ja omien varjojeni äärelle. Olen kuitenkin tullut huomanneeksi sen, että omien varjojen kanssa työskentely on jatkuva prosessi, kuin ainaista sipulin kuorien avaamista. Ystäväni kanssa tämä asia tuli taas pitkästä aikaa esiin, joten päätin taas itsekin tutkailla uudelleen tätä teosta.
Kirjan alkupuolella Deepak Chopra, yksi kolmesta kirjoittajasta, avaa varjojen taustoja ja sitä tarkoitusta, miksi jokainen meistä kantaa näitä varjoja itsessään. Chopran mukaan varjon luominen on prosessi; kukaan ei tietoisesti ryhdy aktivoimaan varjojaan, silti näin meille kaikille tapahtuu. Varjot eivät ole vain huono asia elämässämme. Varjominämme yhtenä tarkoituksena voi olla esimerkiksi se, että ymmärtäisimme ja hyväksyisimme kaikki elämämme värit ja sävyt. Sekä valon että varjon. Toista ei ole ilman toista.
Valoksi voimme kutsua niitä osia meistä, joista olemme tietoisia ja joihin ehkä olemme tyytyväisiä, koska ne tuovat esiin ”hyviä” puoliamme. Varjot, nimensä mukaisesti, ovat ”pimeitä tai hämäriä” puoliamme, joita emme joko tunnista itsessämme lainkaan tai sitten jollakin tasolla tiedostamme, muttemme haluaisi kohdata. Saatamme vastustaa tai kieltää omia varjopuoliamme.
Chopran mukaan varjoa voimistavat seuraavat toimintastrategiat:
Salaisuuksien pitäminen itseltä ja toisilta
Syyllisyyden ja häpeän elätteleminen
Itsesi ja toisten tuomitseminen
Syyllisen tarvitseminen
Omien heikkouksien suvaitseminen samalla kun arvostelet toisia
Eron tekeminen itsesi ja toisten välille
Taistelu pahuuden pitämiseksi loitolla
Minä itse ainakin löysin itseäni jokaisesta kohdasta – jos en viime aikoina aktivoituneena, niin ainakin joskus elämässäni. Entä sinä?
Kun näitä omia varjoja, puutteellisuuksia, väärin kohtelua alkaa tunnistaa itsessään, tulee helposti epämukava olo. Mitä jos en väistäisikään tätä oloa, vaan toivottaisin sen tervetulleeksi? Mitä jos kohtaamalla tämä kehossa oleva ahdistus, saisinkin jotakin helpotusta vastineeksi?
Chopran mukaan, kun en enää pakene varjojani, voin tehdä tietoisen valinnan aloittaen jostakin näistä neljästä vaihtoehdosta:
Lopeta projisoiminen (oma lisäys: eli toisten syyttely, tuomitseminen ja vastuuttaminen).
Irrottaudu ja päästä irti(oma lisäys: tietoisesti ja se mikä on mahdollista armollisuuden ilmapiirissä).
Luovu itsesi tuomitsemisesta (oma lisäys: näin vapautat häpeää ja syyllisyyttä itsestäsi).
Paranna tunnekehoasi (oma lisäys: näin parannat itsessäsi kaikilla olemisen tasoilla olevaa syvää traumaa).
Vaikka teemme varmaan päivittäin itseämme ja muita haittaavia ja tukahduttavia valintoja, meillä on joka hetki mahdollisuus valita toisin. Nämä elämää edistävät valinnat ovat jokaisen ulottuvilla. Tämä elämänmittainen prosessimme on samalla kasvuprosessi, jossa emme todennäköisesti koskaan tule täysin valmiiksi, eikä ole tarkoituskaan tulla.
Tuomitsemattomuus (itsen ja toisten) on sekä valon että varjon hyväksymistä, armon kylvämistä, anteeksiantoa ja hetkessä mahdollisimman tietoisena elämistä. Tähän tarvitsemme myös turvan kokemusta, yksin ja yhdessä. Näiden kaikkien syiden vuoksi, juuri tähän maailman aikaan, tämä aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Voisimmeko me kaikki, sinä ja minä, alkaa kohdata omia varjojamme vähitellen, itselle sopivalla tavalla? Ehkä se voisi tuoda parantavaa voimaa koko maapallollemme?
”Sä olet tuollainen herkkis, niin sä et varmasti kestäisi sitä…”
Moni meistä herkäksi (tai saati sitten sitten erityisherkäksi) tunnustautuneista on varmasti kuullut jonkin samantyyppisen toteamuksen. Etenkin erityisherkkyydestä puhuttaessa tuntuvat monet ilmiöön tutustumattomat pitävän tilaa jonkinlaisena yleisenä haurautena ja heikkoutena, jossa yksikin risahdus saattaa olla liikaa erityisherkän herkälle mielelle tai hipiälle.
On totta, että erityisherkkyyttä on yhtä montaa laatua kuin on erityisherkkiäkin. Joillakin ominaisuus ilmenee herkkyytenä esimerkiksi kovalle kielenkäytölle, synkille uutisille tai väkivaltaviihteelle. Itse kuitenkin rakastan kauhuelokuvia, eikä minua saa yleensä tolaltaan synkkä todellisuuskaan.
Itselleni erityisherkkyys merkitsee ennen kaikkea taipumusta hermoston kuormittumiseen, jolloin minun täytyy muistaa kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Suomeksi sanottuna, tarvitsen keskimääräistä enemmän palautumisaikaa etenkin vilkkaan ja intensiivisen päivän jälkeen. Minulle on tärkeää ottaa säännöllisesti ärsykkeettömiä hetkiä, jolloin aistini lepäävät ja akut saavat latautua.
Erityisherkkyys merkitsee minulle myös rikasta sisäistä maailmaa. Minulla on luova mieli ja voimakas mielikuvitus ja ajatuksillani on taipumus matkustella pitkiä päänsisäisiä matkoja. Vaikka itse olen (varsinkin kodin ulkopuolella) hyvin rauhallinen persoona, enkä viihdy suurissa väkijoukoissa ja huomion keskipisteenä, niin rakastan taidetta, joka herättää suuria tunteita.
Erityisherkkänä nautin, kun saan kotisohvalta käsin milloin kyynelehtiä, milloin nauraa katketakseni tai pelätä henkeni edestä. Eläydyn voimakkaasti musiikkiin, elokuviin ja tv-sarjoihin ja minusta on hienoa, että pääsen niiden kautta osaksi erilaisia todellisuuksia. Koenkin, että nautin esimerkiksi kauhuelokuvista niin paljon juuri erityisherkkyyteni takia.
Haluankin heittää ilmoille toivomuksen, että erityisherkkiä ei leimattaisi vain yhdeksi samanmielisten herkkisten joukoksi, koska meitä on todella moneen lähtöön. Sen sijaan, että jäätäisiin ihmettelemään erityisherkkyys-sanaa, luodaan mieluummin maailmaa, jossa meitä kaikkia yhdistää ennen kaikkea se, että olemme niin ihanan erilaisia.
Vaikeuksien äärellä voit reagoida kahdella tavalla.
Ihmistasolla lähestymme elämää usein pelosta ja erillisyydestä: vastustamalla, sulkeutumalla, eristäytymällä, vetäytymällä kuoreen, kieltäytymällä kokemuksesta. Tällöin vaikea kokemus saa sinut supistumaan, se luo sinulle uusia rajoittavia uskomuksia.
”Sen kerran kun yritin, pieleen meni. Turha on enää yrittää.” ”Rakkaus tuottaa vain kipua, en aio enää koskaan rakastua.”
Kun valitset kohdata haasteet sielun tasolla, elämän opetukset eivät pienennä ja rajoita sinua, päinvastoin. Sielun tasolla vaikeuksien on tarkoitus vahvistaa, kasvattaa ja vapauttaa. Voit lähestyä vaikeuksia antautumalla, avautumalla, kohtaamalla tunteesi, ottamalla kokemuksen vastaan. Kun valitset tuntemisen, teet sydämeesi joka kerta lisää tilaa – ennen kaikkea itseäsi varten.
”Tämä ei mennyt ihan niin kuin ajattelin, mutta opin paljon.” ”Rakkauden menettäminen teki kipeää, mutta olen kiitollinen siitä rakkaudesta, jonka sain kokea. Tiedän, että voin rakastaa vielä uudelleen.”
Mitkä elämänkokemukset ovat saaneet sinut supistumaan? Entä mitkä elämänkokemukset ovat saaneet sinut avautumaan ja laajentumaan?
Lisää sydäntä avaavia ajatuksia ja oivalluttavia tehtäviä Katri Syvärisen uutuuskirjassa Sinun tarinasi voima. Tilaa omasi!
Läsnäolo vuorovaikutuksessa tuo turvan kokemusta ja välillä myös maagista yhteyden kokemusta. Tuntuu tärkeältä tulla nähdyksi ja kuulluksi – kokea itsensä kokonaan vastaanotetuksi ja hyväksytyksi. Hyväksyvä huomioiminen tuo lämpöä kohtaamisen hetkiin.
On myös jotakin muuta, jota voi tuoda läsnäolon kautta vuorovaikutukseen. Toiselle ihmisille voi ammentaa vapauden kokemusta. Toiselle voi antaa vapautta olla oma itsensä, laajentua ja kasvaa.
Ihmisaivot haluavat säästää resursseja määrittelemällä asioita
Ihmismieli haluaa säästää resurssejaan uusien tilanteiden käsittelyyn. Siksi aivot määrittelevät ja luokittelevat asioita ja ilmiöitä. Näin niiden kohtaaminen onnistuu suuremmalla rutiinilla seuraavalla kerralla ja huomiota vapautuu muuhun.
Tämä tapahtuu myös ihmisten kanssa. Aivot laittavat aivan kuin keltaisia post it -lappuja toisen ihmiseen liittyvän mielikuvan päälle. Tässä on omat hyvät puolensa. Voi esimerkiksi ymmärtää toisen ihmisen erityistarpeita ja ennakoida niitä myönteisellä tavalla.
Post it -lapuilla voi olla myös vapautta vievä vaikutus. Tietoisesti tai alitajuisesti voi vuorovaikutuksessaan kohdata ihmisiä niin, että pyrkii viemään tilanteita sellaiseen suuntaan, jossa toinen toteuttaisi oman mielikuvan hänestä. Tällöin vie toisen kuin tanssiin, jossa haluaa itse yksipuolisesti viedä askelia ja liikettä. Jos nämä tarinat toisesta ovat myönteisiä, tämä voi olla joskus hetkellisesti inspiroivaa ja voimaannuttavaa.
Näitä vuorovaikutuksen tuttuja ja ennalta aseteltuja askelia voi usein selvästi kokea sukulaisten ja vanhempien kanssa. Samoin vuorovaikutus läheisten, ystävien ja työkaverien kanssa voi toistaa ennalta määriteltyjä askelia.
Voitko katsoa tuttuja ihmisiä kuin ensimmäistä kertaa?
Voitko antaa tutuille ihmisille lahjan, että usein katsot heitä kuin ensimmäistä kertaa? Omassa vuorovaikutuksessa annat tilaa olla, ilmaista ja kasvaa mihin tahansa suuntaan, joka on heille luontaista.
Vapauden antaminen on tavallaan myös syvää rakkautta. Yksi rakkauden laatu on se, että se ei halua muuttaa mitään. Rakkaus vain hyväksyvästi antaa tilaa kaikelle olla niin kuin se on.
Tässä viisi tapaa, joilla voit vapauttaa toista. Kun tapaat tutun ihmisen
1) Kohtaa hänet kuin ensimmäistä kertaa.
Katso ja kuuntele aivan kuin tapaisit hänet ensimmäistä kertaa. Ole kiinnostunut kaikessa hänessä. Kiinnostuksella ja hyväksyen katso hänen pieniäkin liikkeitä, eleitä ja tapaansa ilmaista itseään.
2) Ole itse syvästi läsnä.
Ole itse vahvasti läsnä ja oivalla, että oikeasti menneisyyttä ei ole olemassa kuin muistoissa. Muistoja ja tulevaisuuden kuvitelmia rakentavat aivosolutkin ovat vain tässä ja nyt.
3) Tajua, että kaikki on rajallista.
Vaikka jätätkin tulevan ja menneen sikseen ja olet läsnä, niin tajua, että tämä ihminen ei ole olemassa ikuisesti ja kaikki on rajallista. Tämä hetki on erityisen merkityksellinen. Merkityksellisyyden kokemus imee huomion pois ajatuksiin uppoutumisen tilasta ja rutinoituneesta vuorovaikutuksesta tähän ja nyt. Tämä ihminen jakaa myös hetken sinun omasta rajallisesta ajastasi tällä planeetalla.
4) Tajua, että hän on elämän lahja sinulle.
Vaikka on tärkeää osata pyytämään toiselta mitä tarvitsee ja haluaa, niin kokeile, että hetkeen et halua toiselta mitään. Usein haluamiseen tuntuu liittyvän suoraa tai epäsuoraa kaipausta kontrolloimiseen. Rentoudu. Anna itsesi tajuta, että toinen on lahja sinulle – elämän lahja. Kohtaa toinen ihminen tällaisessa kiitollisuuden tilassa haluamatta hetkeen mitään.
5) Ole autenttinen itsesi.
Ole toisen seurassa vapaasti oma autenttinen itsesi. Se vapauttaa myös toisen olemaan vapaammin oma itsensä.
Päästä myös tärkein ihmisesi vapaaksi
Kun annat muille ihmisille hyväksyvää läsnäoloa ja päästät heidät vapaiksi, niin voi tulla ajatus, että on yksi erityisen tärkeä ihminen, joka pitäisi päästää vapaaksi määrittelevistä post it -lapuista. Tällä henkilöllä on enemmän määritelmiä nahoissaan kuin äidilläsi, lapsellasi tai kumppanillasi. Arvaatko jo kenestä puhutaan? Olet ollut hänen kanssaan koko elämän ja liimannut hänen päälleen eninten määritelmiä koko maailmassa. Tämä ihminen on sinä itse.
Anna itsellesi hyväksyvää huomiota ja kuuntele itseäsi. Ja sitten päästä itsesi hetkeksi vapaaksi hyvistä ja huonoista määritelmistä ja katso itseäsi tuoreesti. Heitä post it -laput pois päältäsi.
Päästä itsesi vapaaksi. Tällöin myös muut voivat olla vapaampia seurassasi. Voit soveltaen käyttää myös edellistä viittä tapaa myös itsesi tuoreesti kohtaamiseen.
Moni herkkä ihminen, jolla on kyky aistia muiden tunteita, ohjaa liikaa voimavaroja toisten tunteista ja tarpeista huolehtimiseen.
Hän saattaa kokea, että erityisesti jännitteisten tai muuten raskaiden tunneilmapiirien purkaminen ja kannattelu on hänen tehtävänsä. Siksi hän ottaa niiden suodattamisen, helpottamisen ja ratkaisemisen autopilotilla omalle vastuulleen.
Kun liian suuri osa voimavaroistasi on sidottu toisille kuuluvien tunteiden ja asioiden käsittelyyn,
otat vastuuta asioista, tilanteista ja tehtävistä, jotka eivät oikeasti kuulu sinun vastuullesi – mutta koet syyllisyyttä, mikäli et tee niin
kannattelijan rooli tuntuu olevan ainoa sinulle sallittu osa
päädyt aina olemaan se, joka tukee muita, vaikka tarvitsisit itsekin apua
koet olevasi muiden odotusten vanki sillä seurauksella, että olet turhautunut ja tunnet, että potentiaalisi ei tule koskaan kunnolla esiin ja tunnistetuksi
koet usein voimattomuutta etkä ennätä palautua kunnolla
elämäsi ei tunnu omaltasi
Kun kykymme aistia toisten tunteita yhdistyy meissä yli vedettyyn vastuuseen siitä, mitä muissa tapahtuu, olemme ainaisessa valmiustilassa sopeuttamaan sekä sisäistä tilaamme että ulkoista toimintaamme sen mukaisesti, minkä koemme missäkin kohtaa tarpeelliseksi.
Koska olemme olleet ja eläneet näin vuosikausia, emme käsitä, miten paljon jatkuva keskittyminen muiden tunne-energioihin meitä oikeasti kuormittaa. Monesti emme edes tajua, miten kauas itsestämme ja keskuksestamme olemme jossain erityisen tiheässä tilanteessa poikenneet.
Kunnes pääsemme hieman etäämmälle ja herkkä kehomme alkaa etsiytyä pikkuhiljaa takaisin sijoilleen. Mitä sakeampi energiapommitus on ollut, sitä kauemmin palautuminen yleensä kestää.
”Rakastaako minua kukaan, jos en toimi näin?”
Vaikka olisimmekin väsyneitä käyttämään intuitiivista herkkyyttämme ja empatiakykyämme ensisijaisesti toisten tunteiden ehdoilla elämiseen, muiden kannattelusta irti päästäminen voi tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta.
Se voi pelottaa perustavanlaatuisesti, koska siinä on kiinni niin paljon – monesti koko kelpaavuutemme rakkauteen, ihmissuhteisiin ja tähän maailmaan.
Mieleen voi tulla monenlaista, kuten
”entä jos kukaan ei enää halua olla kanssani tai rakasta minua, jos en toimi näin?”
Vaikka kysymys nousisi kunnolla pintaan vasta nyt, niin todennäköisesti olemme kantaneet sitä mukanamme koko ikämme.
Todennäköisesti olemme kehittäneet liian pitkälle vedetyn vastuun toisten tunteista ja niiden helpottamisesta selviytymiskeinoksemme jo lapsuutemme kasvuympäristössä.
Mitä ailahtelevampi lapsuutemme tunneilmapiiri on ollut, sitä kovemmin olemme yrittäneet luoda siihen tasapainon, rauhan ja vakauden tunnetta lukemalla muita loputtomasti rivien välistä ja sopeuttamalla itseämme sen mukaisesti.
Samalla olemme omaksuneet uskomuksen, että meidän täytyy vastata ensisijaisesti toisten tunteisiin ja tarpeisiin, jotta olemme hyväksyttyjä, rakastettavia ja tervetulleita. Ja sinetöineet vastuunkantajan ja tunnesuodattimen roolimme niin lapsuutemme perheyhteisössä kuin muissakin paikoissa sen jälkeen.
Tästä johtuen emme saata edelleenkään tunnistaa, missä tasapainoisen vuorovaikutuksen, välittämisen, huolenpidon, vastuun ja kiintymyksen rajat menevät.
Koska elämämme varhaisvaiheiden suhteilla on niin pitkä historia, niiden dynamiikan muuttaminen on usein myös kaikista haastavinta.
Kun astumme ulos roolista, jossa olemme olleet vuosikymmeniä, se voi horjuttaa samalla koko yhteisön perusrakenteita ja niiden päälle kasattua, näennäistä turvallisuuden tunnetta. Vaikka tästä voi seurata myrskyä ja konflikteja, niin samalla se avaa reitin kasvuun ja tasapainottumiseen myös muille yhteisöön kuuluville.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että aikuisina ihmisinä voimme ottaa vastuun vain ja ainoastaan omasta kasvustamme. Toisia emme voi siihen pakottaa, vaan heidän on tartuttava kasvun ja laajentumisen mahdollisuuksiinsa itse.
Kun annat toisten ottaa vastuun tunteistaan, suhteesi voivat tasapainottua
Kun tapanamme on vetää vastuu toisten tunteista yli, haastavimpia yhteyksiämme ja suhteitamme yhdistää lähes poikkeuksetta se, että suhteen toinen osapuoli on omaksunut selviytymismallikseen tunteidensa ulkoistamisen toisten vastuulle ja jopa muiden suoran syyttämisen omista haastavista tunteistaan.
Monesti kyseinen henkilö myös tarvitsee toisen jakamattoman huomion kokeakseen olevansa rakastettu – ja ylipäätään olevansa olemassa.
Överiempaattinen toimii näissä suhteissa oman selviytymismallinsa johdattamana: hän ottaa toisen tunteet perusteettomasti vastuulleen ja antaa kaiken huomionsa, voimavaransa ja energiansa toisen käyttöön.
Näin kolikon kaksi puolta ovat kohdanneet ja lyöneet haavansa yhteen.
Vaikka asetelman purkaminen voi tuntua toivottomalta, siitä voi kasvaa ulos.
Se tapahtuu niin, että vedämme huomiomme, energiamme ja voimavaramme takaisin itseemme ja alamme investoimaan niitä omaan jaksamiseemme ja kasvuumme. Samalla otamme vastuun itsestämme, hyvinvoinnistamme ja omanarvontunnostamme emmekä enää ehdollista rakastettavuuttamme siihen, miten paljon pystymme kantamaan toisten taakkoja harteillamme.
Silloin voimme vastata itse sisältämme nousevaan kysymykseen siitä, ”rakastaako kukaan enää minua, jos en toimi näin?”, että ”kyllä rakastaa”.
”Minä rakastan sinua aina ja ehdoitta juuri semmoisena kuin sinä kullakin hetkellä olet.”
Kun astumme ulos roolista, johon useat suhteemme ovat nojanneet, on mahdollista, että jotkut niistä päättyvät. Tai ainakin etääntyvät väliaikaisesti.
Voi myös käydä niin, että molemmat osapuolet kokevat aikansa eläneen asetelman purkautumisen helpottavana ja valitsevat kasvaa yhdessä eteenpäin, rakentaen yhteydestä entistä aidomman, syvemmän ja turvallisemman. Semmoisen, jossa energia virtaa molempiin suuntiin ja antaminen ja saaminen ovat tasapainossa.
Se, miten suhteissamme käy, selviää vain sillä, että astumme kasvumme seuraavaan vaiheeseen.
Ja kävi miten kävi, toivon sinun aina muistavan, että sinä et ole syyllinen toisten vaikeisiin tunteisiin etkä siihen, että joku ei ole osannut tai osaa aidosti arvostaa ja rakastaa itseään – eikä sen seurauksena muitakaan.
Sinä voit kuitenkin olla esimerkki ihmisestä, joka osaa.
Joidenkin ihmisten seurassa tuntuu kuin olisi palannut kotiin. Joskus taas luonnosta löytää paikan, joka tuntuu kuin kodilta.
Koti ei tarvitse siis seiniä, vaan joskus taivas, kallio, puut ja pensaat ympärillä ovat tarpeeksi. Joskus taas toisen tietyn ihmisen läsnäolo on tarpeeksi. Kodin kokemuksen voi löytää monesta paikasta. Toki on myös olemassa konkreettinen paikka, jota ihmiset kutsuvat kodikseen.
Koti usein ilmentää jotakin, jossa on turvassa ja, jossa voi rentoutua, pysähtyä ja olla vapaasti oma itsensä. Koti tuntuu oikealta paikalta.
Usein etsimme kotikokemusta elämässämme. Etsimme hetkeä, ihmistä ja ympäristöä, jossa todella voimme päästää irti ja hellittää. Kotikokemus on tärkeä. Voisi sanoa, että elämänlaatu ja elämä ylipäätään tuntuu paremmalta, kun koemme olevamme enemmän kotona elämän eri hetkissä.
Kuitenkin usein koemme, että olemme välillä enemmän kotona kuin toisina hetkinä.
Asiat ja ihmiset tuntuvat tutuilta
Uskon, että olemme kaikki joskus myös kokeneet, että ”olen kotona elämässä”. Tämä on ihmeellinen kokemus.
Itse olen kokenut, että kun olen ollut kotona elämässä, niin silloin jokainen ihminen tuntuu tutulta jollakin syvällä tasolla. Täysin tuntemattomatkin ihmiset tuntuvat tutuilta ja tärkeiltä. Ehkä siksi, että hekin ovat kanssani samassa elämässä ja maailmassa – samassa veneessä. Jaamme samaa elämää.
Samoin olen kokenut, että jotkut paikat tuntuvat hyvin kotoisilta. Parhaimmillaan tuntuu siltä, että jokainen hetki tuntuu kodilta, oli ympärillä mitä tahansa.
Muistan myös erään metsäkoulutukseni viimeisessä harjoituksessa, kun olimme uppoutuneet metsään ja katsoin puuta edessäni. Tuntui kuin olisin tuntenut puun siemenestä saakka. Aivan kuin olisin ollut läsnä jokaisena sen elämän päivänä. Ja sitten kaikki mitä näin ympärilläni tuntui samalla tavalla syvästi tutulta.
Jokainen hetki voi tuntua kodilta
Voisimmeko siis jotenkin löytää sukelluksen kokemukseen, että olemme joka hetki kotona elämässämme? Aivan kuin koko maailma olisi kotimme. Voisimme olla kaikissa paikoissa ja kaikkien ihmisten kanssa olla turvassa, rentoutua, pysähtyä ja olla oma itsemme.
Tämä ei tarkoita, että emme olisi sosiaalisesti älykkäitä. Joidenkin ihmisten seurassa ei oikeasti kannata viettää aikaa. Kuitenkin, jos koemme, että olemme turvassa elämässä, niin tämä näkyy sanattomassa viestinnässä. Todennäköisesti silloin selviämme monista tilanteista paremmin, kun ilmennämme ulospäin sisäistä luottamustamme ja turvaa.
Kuinka voisimme lisätä kotona elämässä olemisen kokemusta? Voimme lisätä kotikokemustamme löytämällä tietenkin elämäämme asioita, paikkoja, tekemistä ja ihmisiä, jotka tuntuvat kodilta. Näin kannattaa tehdä. Kuten myös viettää paljon aikaa näissä paikoissa ja näiden ihmisten seurassa.
Läsnäolo on tie kotikokemukseen
On myös yksi erityinen tie kotikokemukseen. Se on läsnäolo.
Syvä läsnäolo saa aikaa kokemuksen yhteydestä kaiken ympärillä olevan kanssa. Kokemuksen, että samassa veneessä kaikkien ihmisten, eläimien ja asioiden kanssa. Kokemuksen, että on tässä ja nyt kotona elämässään.
Kuinka läsnäolon ja kotona olemisen kokemusta voi löytää ja syventää?
1) Hengähtämällä syvään ulos kerran pari ja sen jälkeen huomaamalla, että keho hengittää aivan itse. Mitään ei tarvitse tietoisesti ”tehdä”, kun hengitys vain tapahtuu.
2) Rentoutumalla kokonaisvaltaisesti. Päästämällä erityisesti hartiat, pallean ja lantion alueen, rintakehän ja hartiat rennoiksi. Antamalla leuan lihasten ja kaikkien pienten lihasten silmien ympärillä rentoutua. Päästämällä kasvot ja koko kehon ja olemuksen kokonaisuudessaan rennoksi.
3) Rennosti ja kiinnostuneena huomioimalla ympäristöä ilman, että sanoittaa asioita ja niiden laatua millään tavalla. Tämä on lempeää hyväksyvää huomioimista.
Pidän täyteläisistä mauista, oli sitten kyse juomista tai ruoista. Tämä kaakao valmistui aivan kuin vahingossa, kun valmistelin eväitä pakkaspäivän retkelle. Halusin retkelle mukaan kuumaa kaakaota ja se piti valmistaa kaapista sillä hetkellä löytyneistä aineista. Kolmen ainesosan kaakao valmistui tummasta sokeroimattomasta kaakaojauheesta, kauramaidosta sekä hunajasta. Juomasta tuli ihanan täyteläinen suklaapommi.
Tämä kaakao on myös ravitsemuksellisesti perinteistä verrokkiaan terveellisempi, sillä se sisältää keholle hyödyllisiä ainesosia, kuten tummaa kaakaota ja hunajaa.
Hunaja sisältää muun muassa B- ja C-vitamiineja, kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia.
Tumma kaakao puolestaan sisältää keholle hyödyllisiä flavonoideja.
Ja pssst: kaakao sopii hyvin myös maitoallergiselle.
KAAKAO-OHJE:
(ohjeesta riittää kahdelle)
5 dl kauramaitoa
1 dl tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta
2-4 rkl hunajaa
VAIHE 1) Kuumenna kauramaito kattilassa
VAIHE 2) Siivilöi sekaan kaakaojauhe. Vispaa sekaisin. Lisää lopuksi hunajaa makumieltymyksiesi mukaan.
