Sivu 117 – Hidasta elämää

Mistä huonommuuden tunne johtuu ja kuinka vapautua siitä?

(Huonommuuden / häpeän kokemuksen syntymekaniikasta olen kirjoittanut täällä )

Häpeään liittyy alitajuinen kokemus siitä, että on huono suhteessa toisiin. Siksi rakkauden ja myötätunnon löytäminen itseä kohtaan on parantavinta mitä on: olen rakastettava suhteessa itseeni, ja saan kokea sitä myös toisten kanssa. Koska häpeä syntyy tilanteessa, jossa jäämme tavalla tai toisella yksin vaille hyväksyvää katsetta, se alkaa myös eheytyä tilanteissa, joissa uskaltaudumme kaikkien tunteidemme ja tarpeidemme kanssa rehellisiksi itsemme ja toisten kanssa. Joskus se tapahtuu syvien romahdusten kuten burnoutin, masennuksen tai pitkittyneen huonosti voimisen kautta. Häpeän ja siihen liittyvien selviytymiskeinojen purkautuminen systeemissämme on hermoston uudeelleenmuokkautumista eli yli- ja aliviritystilojen vapautumista ja uusien hermoyhteyksien muotoutumista.

Sitä ei voi kokea kaikkien kanssa: tarvitaan turvaa ja ehdottoman hyväksyvää ilmapiiriä. Siksi lämpimän ammattiauttajan kanssa aloittaminen voi olla hyvä ajatus, jotta pääsee hommaan käsiksi. Silloin alkaa muuallakin elämässä tunnistaa, ketkä ovat kykeneväisiä ja turvallisia vastaanottamaan ja tukemaan meitä sellaisena kuin olemme.

Olen opetellut vastaanottamaan rankkoja fiiliksiäni vuosia – ja myös jakamaan rakkaideni kanssa niitä kaikkein lapsellisimmankin tuntuisia, kamalia ajatuksia, tunnelmia ja tiloja. Paradoksi on, että mitä enemmän niiden kanssa uskaltautuu muita kohti, sitä vapaammaksi niistä tulee. Pointti ei ole, ettei häpeää, epävarmuutta, ahdistusta, kateutta tai mustasukkaisuutta kokisi vaan että oppii näkemään ja kokemaan arvonsa ja sydämensä niiden läpi.

Joskus humahdan itsekin selviytymiskeinooni eli vetäytymiseen, kun olen surullinen. Taannun vähän hätääntyneeseen tyhjyys-yksinäisyyteen, jota olen kokenut pitkiä aikoja varhaisissa vaiheissani. Tuo kokemus on synnyttänyt minussa aikoinaan häpeää ja taipumukseni on joskus huomaamattani vältellä surua ja avuttomuutta, koska ne myös aktivoivat häpeää ja fiilistä ”toisten armoilla” olemisesta.

Vanha selviytymiskeinoni on olla menemättä toisia kohti, vaikka hoivaavan yhteyden luominen itseeni ja läheisiin noissa kipeissä hetkissä on kaikkein avaavinta ja voimauttavinta. Tiedostaminen auttaa vanhoista stooreista irtautumista ja uuden valinnan tekemistä. Kun luon itselleni turvaa ja aivojen etuotsalohko pääsee aktivoitumaan, voin toimia tietoisesti selkäydinreaktion sijaan, ja aivoissani syntyy uusia hermoyhteyksiä. Pikku hiljaa uuden valinnan tekeminen – itsen hoivaaminen, rauhoittaminen ja kohti kääntyminen on helpompaa. Olen oppinut, että toisiin voikin luottaa. Ja mikä huikeinta: saan tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin kulloinkin olen, ”ansaitsematta” sitä mitenkään.

Jos kokee, että ”taas pitää muuttua ja työstää”, jokin häpeän, arvottomuuden ja kelpaamattomuuden motoriikka jyllää sisäisyydessä

Arvottomuuden kokemuksesta seuraa kokoon puristumista ja itsen huonontelua, voimaantumattomuutta ja sen odottamista, että jokin muutos vihdoin tapahtuisi ulkoisesti. Kun tulee peilatuksi lempeässä, uteliaassa katseessa ja alkaa itse nähdä itseään myötämielisemmin, on maailman luonnollisinta, että kipeimpien kohtien lisäksi myös omat lahjat ja kutsumukset alkavat virrata esiin. Näkyväksi tuleminen on sitä, että omista tunteista, tarpeista, intuitiosta ja sisäisistä kokemuksista tulee itsellemme tärkeitä.

Muutoksen haluaminen elämäänsä tarkoittaa oikeastaan sitä, että haluaa itse muuttua. Vaikka ei tietoisessa mielessään haluaisikaan vaan huokailisi, että ”ei tsiisus, mä oon työstänyt itseäni jo vaikka kuinka paljon enkä enää JAKSA”, jokin omassa sisäisyydessä kutsuu muutokseen. Eikä se tarkoita, että nyt pitää muuttua koska olet huono, vaan siksi, että nimenomaan et ole.

Jos kokee, että ”taas pitää muuttua ja työstää”, häpeän, arvottomuuden ja kelpaamattomuuden motoriikka jyllää syvällä omassa sisäisyydessä – uskomus siitä, että ei ”kelpaa tällaisenaan”. Tällaisenaan kelpaaminen ja kasvu ovat kaksi eri asiaa.

Häpeän ei tarvitse myöskään ”poistua” systeemistämme. Silloin kun häpeä virtaa voimautuneessa muodossaan rakkaudellisuutena, se herkistää ja auttaa tarkastelemaan omaa käytöstä ja olemaan haavoittuvaisessa, intiimissä yhteydessä itseen ja toisiin. Häpeä on autenttisuuden vinksahtanut versio, sen uskomuksen suhrima, ettei ole arvokas tällaisenaan. Se syntyy niissä kohdissa, kun autenttinen itse eli avoimesti virtaava elämänvoima saa kolauksen ja opimme salaojittamaan tuota virtausta.

Voisi ajatella, että häpeä ja rakkaus ovat toistensa vastakohtia, mutta kenties onkin niin, että häpeässä ei ole mitään hävettävää eikä väärää. Sen myötätuntoinen kohtaaminen itsessämme ja toisissa on portti yhä syvempään rakkaudellisuuteen, vapauteen ja säkenöintiin.

Autenttiseksi itseksi palaaminen on useimmille meistä prosessi, jonka myötä pelot naurunalaiseksi joutumisesta ja kaikenlaisesta noloudesta tulee kohdattua. Kun on avautumassa sydänjutuilleen, herättelemässä niitä eloon tai väläyttelemässä maailmallekin omia ilmineerauksiaan, on ihan luonnollista kohdata häpeää. Ei ole vielä ihan varma autenttisesta itsestään, jos sitä ei aiemminkaan ole aina otettu kovin hyvin vastaan.

Prosessissa on kyse siitä, että oma sydän venyy kannattelemaan jänskäyksiä ja kauhun kuohahduksia siitä, mitä tapahtuu jos vain vedän ihan omana itsenäni, pistän juttuni likoon, luon jotain uutta, pyydän apua tai tulen lähemmäs toista ja itseäni silloin, kun selkäydinreaktio on vetäytyä kauemmas. Ketä ei jännittäisi? Olennaista häpeän esiin noustessa on tukea itseään lempeästi, jatkaa tekemistä ja olla enää uskomatta, että huonouden ajatukset itsestä olisivat totta.

Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Mitä annettavaa tasa-arvolla on parisuhteelle?

Lyhyesti vastaus kysymykseen on: kaikki. Ilman feminismiä ei olisi parisuhdetta.

Miksi? Mitä tekemistä tasa-arvoasioilla on parisuhteen kanssa?

Nykyisen parisuhteen leimallisin piirre on, että siinä on kaksi keskenään tasa-arvoista yksilöä, jotka ovat vapaita valitsemaan toisensa — tai tekemään valinnan suhteesta pois.

Tämä asetelma synnyttää parisuhteen perustan. Valinta ja vapaus ovat mahdollisia, koska parisuhteessa on – varhaisemmasta historiasta poiketen — kaksi juridisesti ja teoriassa myös taloudellisesti tasa-arvoista yksilöä. Parisuhteen osapuolet ovat siis vapaita ja tasaveroisia ja he ovat yhdessä ainoastaan siksi, että valitsevat olla yhdessä.

Näin ei ole aina ollut. Vuosisatojen ajan avioliitto määritti naisen ja miehen suhteen hierarkkiseksi, yksiavioiseksi sekä liiton ikuiseksi ja purkautumattomaksi. Avioliittoinstituutio ja patriarkaatti elivät pitkään symbioosissa.

Jotta tämä ei jäisi abstraktioksi, todettakoon, että se tarkoitti esimerkiksi perheen pään oikeutta kurittaa vaimoaan ja vaimon mieheensä nähden oikeudetonta asemaa, joka esti naisia esimerkiksi omistamasta tai tekemästä tärkeitä itseään koskevia päätöksiä.

Tämä täytyy ymmärtää radikaalisti. Oikeudettomuus kattoi koko elämän kirjon juridisen päätäntävallan puuttumisesta ruumiillisen itsemääräämisoikeuden vaillinaisuuteen.

Tästä esimerkkinä raiskaus avioliitossa: omaa vaimoa ei voinut määritelmällisesti raiskata, se olisi ollut — kuten historioitsija ja kirjailija Yuval Noah Harari toteaa — kuin olisi varastanut oman kukkaronsa. Absurdia siis, mahdoton ajatuksenakin, kerrassaan hassua. Niin itsestäänselvä oli ajatus, että miehelle kuului oikeus käyttää vaimonsa kehoa tarpeidensa tyydyttämiseen.

Parisuhteen ehkä merkittävin edellytys ovat historialliset tapahtumat, joiden seurauksena patriarkaaliset rakenteet alkoivat sortua. Sukupuolten välisen tasa-arvon vakiintuminen onkin nähtävä yhtenä radikaalisti parisuhteen edellytyksiä luovana – verraten tuoreena – historiallisena muuttujana. Se on vähitellen murtanut avioliiton juridiseen ja taloudelliseen siteeseen perustuneen isän johtaman patriarkaalisen ”huushollin”, sukupuolten välisen hierarkkisen asetelman sekä velvoitteen sopeutua siihen.

Näin intiimisuhteet on kammettu irti järjestyksestä, joka rajoitti intiimielämän nimenomaan naisen ja miehen välille sekä piti normaalina valtasuhteiden epätasaista jakautumista sukupuolten välillä. On syntynyt tila parisuhteelle. Parisuhde on tehnyt intiimielämästä ensisijaisesti ihmissuhdeasian. Suhteiden potentiaali kuuluu kaikille.

Ilman tätä huomattavaa muutosta puhe esimerkiksi kommunikaatiosta olisi tyhjää, sillä hierarkiaan pohjautuvassa liitossa puhui viimekädessä mies ja nyrkki. Tämä on kenties helpompi ymmärtää, jos katsoo patriarkaalisia kulttuureja ja avioliiton merkitystä sekä parisuhteelle ominaisen dynamiikan puuttumista omassa ajassamme oman kulttuuripiirin ulkopuolella, vaikkapa Afganistanissa.

Vaarallisilla vesillä liikutaan silloin, kun suhteiden osapuolista puhutaan palauttaen heitä asetelmiin, jotka ilmentävät varhaisempia historiallisia kerroksia. Silloin liikutaan poispäin ihmissuhteesta, lähemmäs jähmeitä rakenteita.

Vapaus on synnyttänyt mahdollisuuden valita. Aiempien joustamattomien välttämättömyyksien sijaan on vapaus asettua suhteisiin haluamallaan tavalla sekä halutessaan lähteä suhteista. Väkivallan, kaltoinkohtelun, kunnioittamattomuuden tai epärehellisyyden sietäminen ei ole enää välttämätöntä. Niille on vaihtoehtoja.

On syntynyt oikeus etsiä onnea.

Näin ollen tasa-arvoa ei voi erottaa parisuhteesta. Parisuhde on mahdollinen historiallisessa ja kulttuurisessa tilassa, joka sille on aktiivisen toiminnan ja vastarinnan kautta synnytetty.

Feministit ovat taistelleet koskemattomuutta, oikeuksia ja turvaa sinne, missä sitä ei aiemmin ollut. Naisasian esiinnousun myötä vaimon pahoinpitely tuli Suomessakin laittomaksi jo 1860-luvulla — vaikkakin vaimon oikeutta koskemattomuuteen täytyi hautoa peräti reippaat 130 vuotta, ennen kuin myös raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin vuonna 1994.

Historian pitkällä aikajanalla nämä naisten oikeudet ovat häviävän pieni hetki vuosituhantisessa historiassa. Esimerkiksi naisten reproduktiokehon, eli kaikki se mikä liittyy seksuaaliseen ja lisääntymiskykyiseen kehoon, itsemääräämisoikeus ei ole kiistatonta edes kaikissa länsimaissa. Vilkaisu Teksasin suuntaan riittää.

Näitä oikeuksia ei kannata pitää annettuina. Niitä on syytä vaalia ja puolustaa. Jollei niiden takana ole rintamaa, ei niitä ole. Ja niiden mukana häviää moni muukin asia. Kuten parisuhde ja siihen sisältyvä uudenlaisen onnen potentiaali.

Seuraava askel olisi opetella suhteita, jossa avioliitolle ja patriarkaatille ominaisten rakenteiden sijaan kohdataan tasaveroisina: kunnioittaen, myötätuntoisesti ja asettuen vapaaehtoisesti kohtaamaan. Se ei ole ihan helppoa.

Navigoimme vallitsevaa ihmissuhdemerta vailla selkeitä suuntamerkkejä. Miten muuttaa kohtaamiseksi sukupuoliroolitukset ja valtahierarkiat? Kiusaus etsiä vastauksia menneisyydestä on suuri.

Filosofi ja feministi nimeltään Luce Irigaray pohti pari vuosikymmentä sitten toisen kohtaamisen etiikkaa eli kysymystä, miten kohdata toinen ihminen?

Siinäpä vasta kysymys. Se kiinnostaa meitä kaikkia, sillä harva haluaa palata patriarkaattiin ja useimmat toivovat oppivansa seilaamaan post-patriarkaalisen maailman merillä. Kohtaamaan kauneudessa ja kunnioituksessa, tilassa joka kohtaamisen potentiaalille on synnytetty. Tätä potentiaalia nimitetään usein rakkaudeksi.

Potentiaalin lunastaminen ei käy vaivatta, mutta siihen pyrkiminen on vaivan arvoista.

Tämä teksti liittyy sosiologisen tutkimuksen foorumille Ilmiöön perhettä ja seksuaalisuutta käsittelevien tutkimusteni pohjalta kirjoittamaani blogitekstiin, jossa käsittelen parisuhteen historiallisia kerroksia ja yhteiskuntatieteellistä ulottuvuutta syvemmin. Teksti löytyy myös omilta sivuiltani. Parisuhdetta yhteiskunnallisesta tulokulmasta käsittelevät myös blogi Miksi kaikki parisuhteen ongelmat eivät johdu lapsuudestasi? sekä Parisuhdenostalgia on ansa, joka vääristää todellisuuden.

Ollako hyvän ihmisen maineessa vai mieluummin totta ja oikeaa?

Merkityksen kokeminen on yksi tärkeimmistä hyvinvointimme ja onnellisuutemme peruspilareista. Meillä kaikilla on terve tarve olla omalta osaltamme edes vähän maailmanparantajia, olla tarpeellisia ja olla hyödyksi. Tarve auttaa ja palvella.

Edellytys terveelle auttamishalulle on, että se on vilpitöntä ja kumpuaa sydämestä, sillä perustarpeellamme on myös toiset, epäterveet kasvonsa.

Koska auttaminen tuntuu hyvältä, se voi koukuttaa ja johtaa suorittamiseen ja sen myötä omasta voimasta luopumiseen. Onkin tärkeä löytää omien ja muiden tarpeiden mitoittamisessa keskinäinen tasapaino ja oivaltaa, että voi palvella muita vain omien kykyjensä ja jaksamisensa rajoissa. Voi antaa vain siitä, mitä itsellä on.

Omien halujen ja tarpeiden alimitoittaminen suhteessa muiden tarpeisiin voi näkyä ylitsevuotavana miellyttämisenä, palvelemisena, kohteliaisuutena, huomaavaisuutena ja kiltteytenä. Korostettuna vaatimattomuutena ja jopa marttyyriuteen, uhrautumiseen ja uhriutumiseen yltävänä hyvyyden suorittamisena.

Jos tarpeiden tasapainottaminen mietityttää, voit esimerkiksi pohtia, miten paljon teet asioita velvollisuuden tunteesta käsin. Koska mielestäsi hyvän ihmisen kuuluu tehdä niin.

Hyvää suorittavan tunnusmerkkejä on myös se, että kokee antavansa ja tekevänsä aina kaikkensa otaksuen, että lähellä olevilla ihmisillä on sen kaiken kanssa helppo olla. Heillä ei pitäisi olla mitään valittamista.

Avun ja lahjojen vastaanottaminen on sen sijaan tukalaa. Sehän olisi oman tarvitsevuuden ja sen myötä heikkouden paljastamista. Jos sitten ottaakin joskus jotain vaikeasti vastaan, se on korvattava ripeästi ja mieluiten triplana takaisin, ettei taakaksi jäisi pienintäkään kiitollisuudenvelkaa.

Jos et pysty ottamaan apua ja lahoja vastaan avoimin ja vilpittömin sydämin, pohdi pystytkö myöskään antamaan niitä avoimin ja vilpittömin sydämin.

Hyvyyden suorittamisen merkkejä saattaa olla sekin, että uskottelee itselleen ja muille olevansa hyvin vähään tyytyväinen ihminen. Myös se, että pelkää ja välttelee pakahtumiseen asti ristiriitoja, koska haluaa ylläpitää mainettaan hyvänä ja helppona ihmisenä.

Jos tunnistat kohdallasi näitä merkkejä, niin oletko sittenkään aivan rehellinen itseäsi ja muita kohtaan?

Omien todellisten tunteiden, tarpeiden ja odotusten peitteleminen ei nimittäin ole reilua ketään kohtaan. Me kaikki olemme tarvitsevia, joten hyvän suorittaja jättää muiden arvailtavaksi, mitä todella kaipaa, odottaa ja tarvitsee. Mitä pelkää ja häpeää, mistä unelmoi.

Suoraan puhuminen ja omien toiveiden esiin tuominen on itsensä ja muiden arvostamista. Suoraan puhumisella en tarkoita tietenkään sitä, että loukkaa ketään tahallisesti.

Uhrautuvasta hyvän suorittajasta on vain pieni askel uhriksi ja marttyyriksi, jonka kanssa oleminen onkin usein varsin hankalaa. Aivan päinvastaista kuin hyvän suorittajan oma lähtökohtainen olettamus.

Koska marttyyri kokee tekevänsä ja antavansa kaikkensa muiden eteen, hän saattaa olla hyvin herkkähipiäinen tulkitsemaan muiden sanomisia ja tekemisiä itselleen epäoikeudenmukaisina, jopa ilkeinä. Omasta kuvitellusta vaatimattomuudesta sekä sanoittamattomista ja täyttymättömistä tarpeista kertyy ajan kanssa pettymyksiä, syyllistämistä, turhautumista, kaunaa, katkeruutta ja kiukkua, mikä johtaa helposti ääriään myöten täynnä olevan paskasangon äkkiarvaamattomaan tyhjentämiseen ärsyttäväksi tulkitun läheisen niskaan.

Joku viisas onkin sanonut, että kiltti ihminen on sisältä maailman vihaisin. Padotut ja piilotetut tunteet, odotukset, toiveet ja tarpeet kuluttavat ja myös sairastuttavat ajan mittaan. Kehomme on viisas ja kertoo oireilullaan kaiken kertomatta jääneen.

Mieti myös, onko sinulle tärkeää olla hyvän ihmisen maineessa, vai olla mieluummin mahdollisimman totta ja oikeaa ja suoritatko hyvää ansaitaksesi rakkautta.

Entä, jos rakkaus löytyisikin sieltä, missä sitä ei tarvitse ansaita?

Merkityksestä, suorittamisesta ja uhrautumisesta voit lukea lisää kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.

Rohkeutta tarvitaan, jotta voi saada elämässä aikaan muutosta — mitä rohkeus merkitsee sinulle?

Rohkeus on käsite, jonka äärelle pysähdyn usein. Olen saanut monesti kuulla olevani rohkea. Minua on sanottu rohkeaksi, koska puhun avoimesti ja teen muutoksia elämässäni, jos jokin ei toimi. Itse taas ajattelen, että rohkeutta on mennä epämukavuusalueelle, esimerkiksi hypätä tuntemattomaan, tehdä juttuja, joissa voi ylittää rajansa, pelkonsa — itsensä.

Ympäristössä, jossa avoimuus ei ole normaalia, minäkin menen kuoreeni ja piiloudun. Silloin tarvitsisin rohkeutta, mutta aina en näissä hetkissä sitä löydä. Omannäköisten valintojen tekeminen, rohkeasti, heijastuu myös lähiympäristöön — kun minulla on hyvä olla sekä voimavaroja kannatella itse itseäni, muiden ei tarvitse tehdä sitä puolestani. Sen sijaan voin ehkä kannatella hetken jotakuta toista, joka etsii paikkaansa. Ehkä muiden teot, jotka koemme rohkeina, kertovat jotain omista peloistamme ja halustamme toimia samoin.

Rohkeutta vaaditaan yleensä ihan arkisissa tilanteissa, vaikka sitä ei tule ehkä ajatelleeksi.

Rohkeutta vaaditaan, kun tarvitsee kipeästi apua, muttei uskalla pyytää.

Rohkeutta tarvitaan, jotta voi saada elämässä aikaan muutosta — tuttu on turvallista, mutta usein myös jättää osan potentiaalistamme hyödyntämättä.

Rohkeutta tarvitaan myös omien virheiden ja vajavaisuuksien myöntämiseen, enemmän kuin onnistumisten hakemiseen.

Rohkeutta tarvitaan, jotta uskaltaa nauraa niille omille virheille ja vajavaisuuksille itsensä syyttelyn sijaan.

Rohkeutta lienee se, että uskaltaa olla haavoittuvainen, laittaa sanoiksi ja teoiksi sen, mitä haluaisi pelon vallitessa piilottaa.

Rohkeus merkitsee eri asioita meille kaikille. Esimerkiksi ujolle ihmiselle se on toisinaan sanoa mielipiteensä ja ajatuksensa porukassa ääneen. Sosiaaliselle ekstrovertille taas on rohkeaa välillä asettua taka-alalle ja kokea silti, että on tullut nähdyksi ja kuulluksi. Meissä kaikissa on valtavasti rohkeutta. Jotkut saavat sen käyttöönsä helposti, toiset taas saavat tehdä enemmän töitä löytääkseen rohkeutensa.

Mitä rohkeus merkitsee sinulle? Milloin viimeksi olet ollut rohkea?

Mitä jos toinen mitätöi sinua suhteessa?

Mitätöinti ja alistaminen voivat ottaa suhteessa monia muotoja, hienovaraisesta ja passiivisaggressiivisesta suorastaan tökeröön alaspainamiseen. Oli se minkä muotoista hyvänsä, se lähtökohtaisesti tuntuu satuttavalta. Mitätöiminen ei kuulu tasavertaiseseen suhteeseen. PISTE. Asioista voidaan olla erimieltä, mutta toista ihmistä ei ole ok mitätöidä, vähätellä tai häpäistä. TOINEN PISTE.

Jos meillä on lapsuudessa ja elämänkäärella muutoin taustalla mitätöintiä ja hylkäyskokemuksia, olemme herkästi taipuvaisia ottamaan alistuvan roolin. Alistuvasta roolista käsin kuristaa ja olo tuntuu ahtaalta. Silti jokin saa sopeutumaan.

Mistä mitätöinnissä on kyse?

Lyhyesti siitä, että toinen ei kestä niitä tunteita joita sinä tai kokemuksesi tuo esiin hänessä itsessään. Jos ei kestä jotain itsessään, on helpompi mitätöidä toinen, kuin tehdä omaa itsetutkistelua ja ottaa oma vastuu tilanteesta.

Entä miten toisen mitätöintiin kannattaa suhtautua?

Siten, että se ei kerro sinun viallisuudestasi vaan toisen haastavuudesta kohdata jotain tilanteessa tai itsessään. Yleensä en suosittele sitä, että yrität saada äänesi ja näkökantasi väkisin kuuluviin, useimmat ovat kokeilleet jo monia kertoja. Toki on viisasta kysyä itseltään että MITEN olen yrittänyt tulla kuulluksi, ja omaa viestintää voi koittaa muuttaa, mutta usein jos toinen ei pysty kohtaamaan jotain, ei ole paljoakaan mitä sille voi tehdä. Silloin pidä huolta siitä, että saat tulla muualla kuulluksi.

Miten olla ottamatta toisen alistamista vastaan?

Voit kokeilla ihan kuvitella, että teidän välillä on 3 metrin tila, ja sinä olet omassa tilassasi suojassa. Toisen kommentit saattavat tuntua kurjalta, mut niihin on sellainen etäisyys, ettet päästä niitä verenkiertoosi. Voit vaikka todeta, että huomaan että nyt meidän ei ole viisasta käydä tätä keskustelua ja palataan asiaan kun kumpikin saa tulla kuulluksi. Voit todeta, että ”koemme ja näemme asian eritavoin”. Älä jää vänkäämään turhaan, vaan hakeudu omaan turvalliseen tilaan.

✅Onko elämässäsi ihmissuhde, joka herättää jatkuvasti vaikeita tunteita ja ahdistusta?
✅ Oletko itse luonteeltasi sovitteleva ja koet vaikeaksi ilmaista rajasi?

✅ Tunnetko olosi keinottomaksi tilanteessa?

Online-työpaja vaativista ihmissuhteista (ja miten säilyä järjissään!) pidetään 23.4. klo 17-19.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Työpajassa käydään läpi mm.

🔹Miten käsitellä ahdistusta ja vaativia tunteita, joita suhde herättää

🔹 Mitä ominaisuuksia ns. korkean konfliktin ihmisillä on ja miksi silloin ns. normaali vuorovaikutus on lähes mahdotonta ja mitä voit tehdä sen sijaan

🔹Itsesi suojaaminen ja rajat

Työpajan tiedot

Aikataulu: Työpaja pidetään 23.4. klo 17.00 – 19.00

Työpajan hinta: 44 €
Ilmoittautuminen sulkeutuu 25.4.

Työpajan vetäjä: Lyhytterapeutti ja pariterapeutti Eevi Vuoristo

Työpaja toteutetaan Zoomin välityksellä. Itse ei tarvitse olla äänessä, ja osallistujilta ovat kamerat pois päältä. Keskustella ja kysyä voi chatissa.

Työpajasta tehdään myös tallenne, jos et pääse livenä paikan päälle. Tallenne julkaistaan seuraavana päivänä ja se on katsottavissa kesäkuun 2023 loppuun.

Ilmoittaudu mukaan!

Online-työpaja vaativista ihmissuhteista

Haluatko ymmärtää parisuhdettasi paremmin? Kysykää toisiltanne nämä 6 kysymystä

”Puhukaa”.

Tämä on ehkä parhain parisuhdevinkki, jonka olen koskaan saanut. Yksinkertaisin ja silti joskus niin vaikea toteuttaa. Kun asiat etenevät tiettyyn pisteeseen, voi puhumisen eteen nousta patoutuneiden tunteiden muuri. Olisi pitänyt puhua aikaisemmin.

Siksi puhuminen on niin tärkeää. Puhumalla oppii tuntemaan itsensä ja toisensa paremmin. Puhumalla pysyy kärryillä siitä, mitä toisen sisimmässä on meneillään, millaisia ovat omat ja toisen tarpeet parisuhteessa. Puhuminen on myös helpoin tapa vahvistaa henkistä yhteyttä ja tutustua toisiinsa yhä uudelleen.

Parisuhdeterapeutti Eevi Vuoriston ja seksuaaliterapeutti Marika Rosenborgin Parisuhteen keskustelukortit ovat luotu tähän tarkoitukseen. Pakka sisältää yhteensä 45 kysymyskorttia, jotka nostavat esiin teemoja menneisyyden opeista, tästä hetkestä ja toiveista. Kortit sopivat hyvin sekä tutustumisvaiheeseen että pidempään parisuhteeseen.

Tässä 6 kysymystä, jotka sytyttävät keskustelun ja auttavat teitä tutustumaan toisiinne syvemmin:

1. Mistä asioista pidät kumppanissasi eniten? Nimeä ainakin kolme asiaa.

2. Miten haluat rakkautta osoitettavan sinulle? Kaipaatko sanoja, tekoja, kosketusta, seksiä, palveluksia tai lahjoja?

3. Jos koet itsesi loukatuksi, miten tyypillisesti reagoit? Mitä kaipaisit silloin toiselta?

4. Millaisen mallin parisuhteesta olet nähnyt lapsena? Miten se on vaikuttanut sinuun tänä päivänä?

5. Mitä haluaisit kuulla kumppanisi sanovan sinulle juuri nyt? Milloin olet viimeksi kuullut nuo sanat?

6. Millaisen haluaisit suhteenne olevan vuoden kuluttua? Entäpä kymmenen vuoden päästä?

Nämä ja 39 muuta kysymystä löydät Parisuhteen keskustelukorteista.

Kurkkaa kortit:

Ei ole asenteesta kiinni, jos pimeään vuodenaikaan olo on vetämätön – Nämä oireet voivat kertoa kaamosväsymyksestä

Toisilla meistä keho ja mieli reagoivat herkemmin valon puutteeseen. Jopa 40% suomalaisista kärsii kaamosoireilusta, jota kutsutaan myös kaamosväsymykseksi tai kaamosrasitukseksi. Noin prosentilla oireet pahenevat masennukseen asti. Kaamosväsymys ei ole pelkästään asennekysymys, vaan tutkimuksissa on havaittu muun muassa perimän vaikutus kaamosoireiluun.*

Toisilla meistä on geneettinen taipumus, joka altistaa valon vähenemisestä johtuville psyykkisille ja fyysiselle oireille.

Itse olen kärsinyt kaamosoireista niin kauan kuin muistan. Olen oppinut tulemaan niiden kanssa toimeen ja löytänyt keinoja helpottaa oloa, mutta oireet eivät silti katoa. Voin elää suhteellisen normaalia arkea, mutta olen silti talviaikaan sisältä eri ihminen.

Muun muassa näistä oireista tunnistan aina kaamosväsymyksen saapuneen:

1. Aamuisin olo ei ole virkeä, vaikka olisin nukkunut 8-9h.

2. Mieli ja energia ovat pääosin matalalla. Tämä sitä huolimatta, että olen mestari nostattamaan mielialaani ja tiedän, mitkä asiat itseäni auttavat.

3. Olo on usein sumuinen ja takkuinen. Koen pimeään talviaikaan huomattavasti vähemmän innostusta ja paljon useammin voimattomuutta, ahdistusta, ärsyyntymistä ja yleistä ”mitään sanomattomuutta” kuin valoisina vuodenaikoina.

4. Aivot käyvät hitaammalla ja saan paljon vähemmän aikaan. Tähän auttaa onneksi armollisuus ja se, jos saan rytmitettyä viikon töitä oman energiani mukaan.

6. Arki tuntuu huomattavasti raskaammalta. Vaikka kaikki olisi hyvin, kiitollisuutta pitää kutsua tietoisesti esiin. Penseästä olotilasta on helppo lähteä syyllistämään itseään, vaikka armollisuus toimii tässäkin paremmin.

Itselleni pimeä aika tuntuukin usein pitkältä armollisuusharjoitukselta kirkasvalolampulla höystettynä. Onneksi välissä on myös paljon valonpilkahduksia, hellittämistä, mieltä piristäviä asioita, energiaa nostattavia harrastuksia, joogamatolla hengittelyä, sielun sopukoissa sukeltelua, ystävien parantavaa seuraa, toisen kainaloon käpertymistä, kauniita talvipäiviä, ulkoilua, puiden tuijottelua, kirjoihin ja sarjoihin uppoutumista, kynttilöitä siellä täällä jne.

Nykyään onneksi moni asia kantaa läpi kaamoksen. Kirkasvalolampun ja lempeän hyväksynnän lisäksi minulle on ollut tärkeintä löytää ne asiat, jotka sytyttävät edes hetkeksi sisäisen valon pimeän vuodenajan keskelle.

Sinulle, joka painit juuri nyt kaamosväsymyksen kanssa, on kaksi asiaa, jotka haluan sanoa: Et todellakaan ole yksin. Ja ei – kyseessä ei ole huono asenne.

PS. Ethän epäröi hakea apua, jos pimeä uhkaa hukuttaa.

*Lähde: Duodecim Terveysportti, Tiedote 4.10.2007

Lisää Sielun sopukoita -lohturunoja löydät Sielun sopukoita -päiväkirjasta.

Tyly ja ärsyttävä neuvo, joka muutti elämäni

Olen laulaja & lauluntekijä. Sanoitan ja sävellän omia kappaleita sekä suomeksi että englanniksi. Olin kirjoittanut kappaleita nuoresta asti, mutta pitkään aikaan minulla ei ollut mitään paikkaa, jossa treenata tai keikkailla. En päässyt eteenpäin, ja olin siitä surullinen ja ärtynyt.

Tapasin ohimennen erään ihmisen, joka puhui olleensa juuri bändinsä kanssa keikalla. Nyökkäilin hänen kertomukselleen, mutta sisälläni kuohui. Tämäkin ihminen oli saanut huikeita mahdollisuuksia! Miksi minä en saanut mitään?

(Mielestäni) tyly neuvo

Kun keikkatarina oli lopussa, sanoin nyreästi, että minäkin haluaisin laulaa, mutta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia siihen. En tuntenut uudesta kotikaupungistani ketään muusikoita, eikä minulla ollut mitään bändiä.

”Sun pitää perustaa.”

tuttavani sanoi tylyllä äänensävyllä, sellaisella jolla usein kuulee ihmisten sanovan ”Siinähän se etsimäsi tavara on, silmiesi edessä – katso niin näet”. Mikä ärsyttävä tyyppi, ja miten epäempaattinen suhtautuminen! ajattelin aluksi. Hänen olisi pitänyt olla ymmärtäväinen ja päivitellä kanssani tilannettani.

Kun pääsin kotiin, aloin onneksi miettimään asiaa hieman aikuismaisemmin. Ehkä tuttavani puhui kokemuksesta. Ehkä hän ajatteli oikeasti olla kannustava ja osoittaa minulle ilmiselvän suunnan – tee jotakin asialle!

Niinpä rohkaistuin. Laitoin ilmoituksen muusikoiden.net -sivustolle ja etsin soittokavereita. Ensimmäinen hakija oli juuri passeli basisti, joka ymmärsi mitä halusin musiikillani saavuttaa. Kaiken lisäksi olimme molemmat vasenkätisiä, joten kumpikin meistä piti soitintaan ”väärinpäin” eivätkä oman kitarani ja basson kaulat törmänneet. Soitimme yhdessä yli 5 vuotta.

Voi olla hyvin jännittävää, jopa pelottavaa, miettiä mitä ihan oikeasti haluaa. Mitä jos asiat menisivätkin niin kuin haluat ja haaveilet? Miltä elämä näyttäisi ja mitä siihen kuuluisi? Miltä se tuntuisi?

Mieli siirtää onnellisuutta aina seuraavaan tavoitteeseen, eikä oikeastaan haluakaan saavuttaa kaikkea – sittenhän pitäisi vaan olla tyytyväinen ja onnellinen!

Jos et ole tyytyväinen johonkin, muuta se!

on nykyään yksi rakkaimmista elämänohjeistani.

Keskityn siihen tilanteissa, joissa

minun tekee mieli uhriutua
en näe heti ulospääsyä
keskityn pohtimaan tilanteen hankaluutta

Mitä minä voin tehdä tilanteen muuttamiseksi? Mitä voin tehdä itse, jotta tilanne olisi parempi? Mitä voin itse tehdä, riippumatta siitä mitä muut tekevät?

Bannerin kuva: Täysii-seminaarin 2020 aloitusnumero, kuvaaja Ansku S.

Lisää tätä? Katsahda Mitran rohkaisevat ja lempeät kirjat Meidän vuosi ja Sydämen seksi TÄSTÄ!

Juha Vuorinen: Elämä ei ole itsestäänselvyys vaan kiitollisuuden aihe

Kirjailija Juha Vuorinen kertoo, millaisia oivalluksia matka alkoholismin vuosista tähän päivään on tuonut. Nämä 5 asiaa kantavat Juhaa elämässä:

Kiitollisuus. ”Kaikkien vastoinkäymisten, mokaamisten ja rypemisten ansiosta mä nautin tällä hetkellä tästä seesteisestä elämästä ihan hirveen paljon. Monelle tämä elämä jota mä nyt elän, on itsestäänselvyys, mut mulle tää on kiitollisuuden aihe.”
Omien arvojen mukaan eläminen. ”Ihan viime aikoina mä oon alkanu entistä enemmän oivaltaa että nyt niinku käännä katse Juha itseesi ja mieti, kuka sä olet. Ja mitkä arvot on sulle tärkeitä.”
Tunteiden tunteminen rohkeasti ja aidosti. ”Oon sanonu mun lapsille, että muistakaa aina, että kyyneleet on sielun pesuvettä. Tulee ne ilosta, surusta tai naurusta. Kun ne tulee puhtaasti, ne aina pesee sun sielua.”
Vastuun ottaminen omasta elämästä. ”En yritä väittää että kaikki pallot elämässä olis meidän käsissä, mut sen uskallan väittää että meillä on paljon enemmän palloja käsissä kuin me kuvitellaan.”
Oman ajan käyttö. ”Mieti tarkasti mihin sä käytät aikaas. Että tekisit sellasia asioita, mitkä oikeesti lähtee sieltä sydämestä et tän mä haluan tehdä. Eikä niin että tuijottaa sitä että kuinka paljon tästä saa rahaa.”
Luottamus elämään. ”Elämä kantaa. Elämä pitää sust huolen.”

Sinulla on vapaus valita, mutta tarvitset siihen rohkeutta – ystäväni tokaisu kiteytti oleellisen!

“Vitsi miten rohkea sä olet!”

Kuulen tämän usein kun kerron että olen sukeltanut valkohaiden kanssa tai ryöminyt sisään ahtaaseen luolaan.

En silti miellä kumpaakaan edellä mainituista erityisen rohkeaksi teoksi.

Todellinen rohkeus ei ole (tarpeettomien) riskien ottamista. Se on enemmänkin omiin valintoihin sitoutumista – silloinkin kun niiden seuraukset eivät ole kirkkaat ja välittömät.

Rohkeus on elämään luottamista

Elämä tarjoaa monia sen kaltaisia valintatilanteita, jotka useimmat meistä tunnistavat. Muistatko kuinka aikoinaan koulun pihalla oli mahdollisuus asettua heikomman puolelle väkivahvoja kiusaajia vastaan? Mitä valitsit?

Myös ihmissuhteeseen sitoutuminen tai siitä irtaantuminen on valinta joka määrittää paljon. Sitä on myös työpaikan vaihtaminen tai vaikka vaan lepotauon ottaminen kesken kiireisen työpäivän. Edellä mainitut esimerkit vaativat rohkeutta, sillä niissä on läsnä epävarmuus tulevasta. Kysymys siitä, miten minulle mahtaa käydä jos valitsen näin.

Rohkeus onkin ennen kaikkea luottamista.

Kun rohkenee valita, antautuu elämälle

Tehtyjen valintojen jälkimainingissa myös pelot näyttäytyvät uudenlaisessa valossa. Paljastuessaan ne ovat jotain muuta mitä luulimme niiden olevan.

Valkohai ei olekaan silmitön tappaja, vaan viihdekuvaston runtelema upea ja uljas eläin. Luolaan ei jääkään jumiin ja se ei sorru, vaan pysyy paikoillaan kuten vuosituhannet aiemmin ja mahdollistaa pääsyn upeisiin maailmoihin. Elämä ei myöskään pääty eroon tai hyväpalkkaisesta työpaikasta luopumiseen tai vastaavasti siihen, että uskaltaa sitoutua uuteen ihmiseen tai haasteeseen.

Mikäli tekee valinnat rohkeasti omien arvojensa mukaisesti, ne alkavat pikkuhiljaa voimistaa omanarvontuntoa.

Mitä jos valitsen väärin?

Toisinaan pelkäämme, että valitsemme väärin. Tällöin on vaarana, että jätämme kokonaan valitsematta ja jäämme ajelehtimaan. Valitsematta jättäminen lamaannuttaa ja pidemmän päälle halvaannuttaa.

Rohkaisu piilee siinä, että ei ole olemassa oikeita tai vääriä valintoja, on vain valintoja. Kun teet valinnan ja sitoudut siihen, reagoit samalla eteen tuleviin haasteisiin. Jo yksi kerta voimistaa itseluottamusta.

Valitseminen ja tehtyyn valintaan sitoutuminen ovat mitä suurinta rohkeutta. Tehdä kuten oikeaksi kokee – silloinkin kun ei ole täysin varma.

Purin jokin aika sitten ystävälleni huoliani. Koin asiani tärkeäksi ja murheeni raskaaksi. Kerroin peloistani ja hekumoin skenaarioilla, mitä saattaisi tapahtua jos valitsen väärin.

Ystäväni viskeli hartioitaan ja totesi ykskantaan “no mitä sitten”.

Parempaa apua valintojen tekemiseen en ole kuuna päivänä saanut.

Parisuhdenostalgia on ansa, joka vääristää todellisuuden

Parisuhde on syvässä kriisissä. Avioerotilastot huutavat punaista ja Tinder-sovellus on kovassa käytössä. Katsoi asiaa mistä näkökulmasta tahansa, kaverin kanssa kahvipöydässä tai lehtien otsikoissa, kokemuksen tai tilastojen kautta, jotain on pahasti pielessä. Se näyttää koskevan, sinua ja minua ja kaikkia muita.

Niitä oikeita ihmisiä etsitään ja löydetään, kunnes on jälleen aika etsiä ja löytää. Tilastojen nojalla vain noin puolet etsimisistä ja löytämisistä päättyy pitämiseen. Pitämiseen päättyvien suhteiden onnellisuudesta ei tiedä kukaan, sillä tilastot kertovat ainoastaan pitämisestä. Tilastojen taakse kätkeytyy jättimäinen määrä sydänsärkyä ja täyttymättömiä toiveita sekä tuntematon määrä onnea.

Näin me näkemiämme merkkejä tulkitsemme.

Ennen vanhaan kaikki oli paremmin. Heinäpelloilla kohdattiin niitä oikeita, sitten solmittiin elinikäisiä avioliittoja ja perustettiin onnellisia perheitä. Ja onnea riitti, vaikka kuinka ja monen lapsen verran. Lopuksi kiikuttiin työteliään, yksinkertaisen ja hyvän elämän päätteeksi keinutuolissa, muisteltiin menneitä ja kuoltiin.

Paitsi että huh, mikä nostalgia.

Wikipedia kertoo, että nostalgia-sana on johdettu kreikan kielen sanoista nostos, kotiinpaluu ja algos, tuska. Katselemme kaihoten taaksepäin ja toivomme, että pääsisimme sinne, minne kuulumme. Kotiin.

Nostalgia edellyttää historian häivyttämistä nykyisyydestä. Näin historian kerrokset, niihin liittyvät tapahtumat ja kiistat, surut ja tuskat ja täyttymättömyydet, epäoikeudenmukaisuudet ja julmuudet häviävät. Se, mikä joskus oli, näyttää luonnolliselta, oikealta ja annetulta. Kuin siellä menneisyydessä olisi se, missä meidän kuuluisi olla nyt.

Pieni aikaikkuna taaksepäin, kurkistus siihen, miten asiat joskus olivat:

Avioliitot olivat elinikäisiä siksi, ettei avioeron mahdollisuutta ollut. Sen minkä Jumala oli yhdistänyt, sitä ei ihminen voinut erottaa. Niinpä liitot kestivät eliniän, jollei niistä sitten karattu tai solmittu (eroamatta) uutta liittoa vanhan päälle. Niinkin tehtiin.

Vilkaisu keskiajan avioerokiistoihin – kyllä, sellaisiakin oli – antaa perspektiiviä siihen, etteivät liitot olleet yksinkertaisia silloinkaan. Esimerkiksi Martti Luther piti kaksinnaimista pienempänä pahana kuin avioeroa. Hän piti aviollisia kriisejä sietämättömänä vitsauksena.

Historioitsijat ovatkin pohtineet liittojen päättymisen ja avioerojen välistä suhdetta: jotkut ovat sitä mieltä, että liittojen päättymisen määrä on ollut vakio siihen katsomatta, kuinka moni avioliitto on päättynyt avioeroon. Ero ja avioero ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Niinpä liittoja on todennäköisesti päätetty muilla keinoilla kuin avioeron kautta.

Myös ennen vanhaan on etsitty keinoja päästä pois sieltä, missä on kauheaa ja onnetonta. Hyväksyttyjen keinojen puuttuessa on ratkaisut löytyneet toisaalta. Kirveestä, karkuruudesta, kaksinnaimisesta.

On myös syytä muistaa, etteivät avioliitot perustuneet niinkään onnen etsintään, vaan kotitalouksien ylläpitämiseen, selviytymiseen sekä vaurauden ja vallan kasvattamiseen. Ne olivat myös hierarkkisesti organisoituneita niin, että mies ja vaimo olivat kuin yhtä – muttei suinkaan romanttisessa mielessä yhtä, vaan sillä tavalla, että mies oli tämän ykseyden pää, päätös- ja puhevalta. Naisilla ei siis ollut oikeuksia, jotka meille nykyisin ovat itsestäänselvyyksiä. Näin suhdedynamiikka poikkesi radikaalisti nykyisestä – oikeastaan niin paljon, ettei voida edes puhua suhteesta, eikä siksi sen dynamiikastakaan.

Lisäksi, elinikäinen liitto tarkoitti jotain ihan muuta kuin nykyään, sillä elinikä oli lyhyempi: esimerkiksi 1700-luvun Ruotsissa avioliitot kestivät keskimäärin 14 vuotta, kunnes kuolema korjasi miehen tai vaimon.

Avioero on siis oikeastaan korvannut kuoleman ja vaihtoehtoiset – usein lainsuojattomat ja traagiset — tavat päättää suhteita. Kun haikailemme koko modernin ihmisen eliniän kestäviä onnellisia suhteita, kaipaamme jotain, mitä historiassa ei vielä koskaan ole nähty. Mikäli elinikäisiä onnellisia parisuhteita voisi olla, keinot eivät löydy historiasta.

Kun mielikuvat menneestä ja toiveet nykyisyydessä puuroutuvat, oletamme, että entisajan eliniän kestäneissä avioliitoissa oltiin onnellisia, koska ihmiset osasivat jotenkin elää paremmin luontonsa mukaisesti. Olemme tuskissamme, kun emme löydä tietä tuohon samaan elinikäisyyteen ymmärtämättä hintaa, joka elinikäisyydestä maksettiin.

Nostalginen katse aikaansaa kaipuun kotiin, jota ei koskaan ollut.

*Tähän murrokseen viittasin edellisessä blogissani, kertoessani taidehistorioitsija Kirsi Saarikankaan kodin arkkitehtuuria ja perheihanteita koskevasta tutkimuksesta.

Kristiina Komulainen: Häpeän ja epävarmuuden tunteet kuuluvat muutokseen

TV-kasvo, radioääni, mediapomo ja poliisi Kristiina Komulainen kertoo, kuinka muutos on seurannut häntä läpi elämän niin uralla kuin yksityiselämässä. Toisaalta jatkuva muutos myös kutsuu häntä puoleensa:

”Must tuntuu, että mulla on sieluun upotettu joku tällanen muutosgeneraattori. Halusinpa tai en, niin kun mä meen johonkin projektiin tai asiaan, niin mulla on joku sisänen voima ja tarve kehittää sitä eteenpäin.”

Nämä asiat Kristiina kertoo oppineensa muutoksesta:

Muutos voi herättää myös häpeää ja se on ok. ”Kun on eläny tietynlaisessa, ni saattaa tulla häpeän tunne, kun vanhat ajatukset alkaa romuttua, et eiks tää ollutkaan totta.”
Muutoksen taustalla on paljon työtä. ”Kyllähän siinä on duunii ihan hirveen paljon takana. Jos vaikka katsot maailmanmestaria, että siinä se nyt on, niin vaikka se on klisee, niin verta hikeä ja kyyneleitä se vaatii. Et paljon tehään duunia siellä taustalla.”
Epäonnistumiset ovat osa muutosta. ”Siinä kompuroidaan. Siis paljon epäonnistumisia. Tääki on niin klisee, mut mä oon mokaillu ihan hirveesti.”
Liian nopea muutos voi olla rikkovaa. ”Jos sä teet liian nopeesti muutoksen, sä voit rikkoa ja joutua ottamaan hirveen takapakin. Jos mä meen ja pusken liian lujaa eteenpäin asiakkaan kanssa, se saattaa tehdä kilometrin hypyn taaksepäin. Sun pitää antaa tilaa ja kuunnella ja haistaa sitä, että missä me liikutaan tässä.”
Muutos tuntuu usein epävarmalta. ”Sä joudut kyseenalaistaa siinä matkan varrella ittes monta kertaa. Sulle tulee hetkittäin se et noniin et nyt mä tiedän ja nyt tää lähtee ja tää on niin oikee valinta ja siitä mennään viikko kaks ja sä oot silleen et ei, mitä hittoo! Ja tätä moni ei käsitä ja sit siinä kohtaa tulee paniikki, kun sulla tulee ekan kerran se tunne, että mitä hittoo mä oon menny tekee. Se kuuluu siihen prosessiin.”
Muutoksen tarkkaa lopputulosta ei näe etukäteen. ”Mul on tietty maali mihin mä oon menossa, mutta mä en tiedä reittiä. Mun elämä on aina menny silleen, et mä tiedän selkeesti pari askelta eteenpäin, mut mä en tiedä sitä koko polkua ja harvallahan se menee niin.”