TV-kasvo, radioääni, mediapomo ja poliisi Kristiina Komulainen kertoo, kuinka muutos on seurannut häntä läpi elämän niin uralla kuin yksityiselämässä. Toisaalta jatkuva muutos myös kutsuu häntä puoleensa:
”Must tuntuu, että mulla on sieluun upotettu joku tällanen muutosgeneraattori. Halusinpa tai en, niin kun mä meen johonkin projektiin tai asiaan, niin mulla on joku sisänen voima ja tarve kehittää sitä eteenpäin.”
Nämä asiat Kristiina kertoo oppineensa muutoksesta:
Muutos voi herättää myös häpeää ja se on ok. ”Kun on eläny tietynlaisessa, ni saattaa tulla häpeän tunne, kun vanhat ajatukset alkaa romuttua, et eiks tää ollutkaan totta.”
Muutoksen taustalla on paljon työtä. ”Kyllähän siinä on duunii ihan hirveen paljon takana. Jos vaikka katsot maailmanmestaria, että siinä se nyt on, niin vaikka se on klisee, niin verta hikeä ja kyyneleitä se vaatii. Et paljon tehään duunia siellä taustalla.”
Epäonnistumiset ovat osa muutosta. ”Siinä kompuroidaan. Siis paljon epäonnistumisia. Tääki on niin klisee, mut mä oon mokaillu ihan hirveesti.”
Liian nopea muutos voi olla rikkovaa. ”Jos sä teet liian nopeesti muutoksen, sä voit rikkoa ja joutua ottamaan hirveen takapakin. Jos mä meen ja pusken liian lujaa eteenpäin asiakkaan kanssa, se saattaa tehdä kilometrin hypyn taaksepäin. Sun pitää antaa tilaa ja kuunnella ja haistaa sitä, että missä me liikutaan tässä.”
Muutos tuntuu usein epävarmalta. ”Sä joudut kyseenalaistaa siinä matkan varrella ittes monta kertaa. Sulle tulee hetkittäin se et noniin et nyt mä tiedän ja nyt tää lähtee ja tää on niin oikee valinta ja siitä mennään viikko kaks ja sä oot silleen et ei, mitä hittoo! Ja tätä moni ei käsitä ja sit siinä kohtaa tulee paniikki, kun sulla tulee ekan kerran se tunne, että mitä hittoo mä oon menny tekee. Se kuuluu siihen prosessiin.”
Muutoksen tarkkaa lopputulosta ei näe etukäteen. ”Mul on tietty maali mihin mä oon menossa, mutta mä en tiedä reittiä. Mun elämä on aina menny silleen, et mä tiedän selkeesti pari askelta eteenpäin, mut mä en tiedä sitä koko polkua ja harvallahan se menee niin.”
Tein someen videon turvan luomisesta uudessa ihmissuhteessa. Videota oli toivottu, ja minä olin lykännyt sen tekemistä koska kirjoitan tätä kirjaa. Kuvatessani ajattelin, että näytän räjähtäneeltä, meikkivoiteeni on liian tummaa, puhun epäkonkreettisesti enkä osaa edes säätää kameran valotusta. Postasin videon vaikka olo siitä oli epäileväinen. Kuka tästäkään nyt mitään saa irti. Yhtäkkiä tunsin olevani poissa kropastani, päässä humisi eikä ajatus kulkenut lainkaan. Tuntui, kuin olisin juossut maratonin ja olo itsestä oli ihan liiskana.
Olin videon kuvaamisen jälkeen ajatellut jatkaa kirjoittamista, mutta puuhasta ei tullut mitään: tuntui kuin ilma ympärillä olisi tervaa, hengittäminen raskasta ja esteenä jokin näkymätön, ylitsepääsemätön muuri. Miksi ihmeessä kirjoitan taas kirjaa?
Aloin hahmottaa ahdistuksen läpi, että olisi hyvä vähän hoivata itseäni. Asetuin liikkumaan lempeästi ja pikku hiljaa tunsin palaavani kehooni. Tajuntaani humahti: ahaa – tämähän on häpeää. Vanha tuttuni oli lemahtanut kylästelemään.
Ensimmäinen tietoinen ja konkreettinen kokemukseni häpeän tunteen suoraan kohtaamisesta tapahtui terapiassa. Taitava ja lämmin auttajani oli johdatellut minut vanhaan muistoon, tilanteeseen, jossa minulla oli ollut asiaa, mutta minuun ei oltu kiinnitetty mitään huomiota. Kroppa vetäytyi kasaan ja koko olemus kääntyi sisäänpäin: olen huono, en ole kuulluksi tulemisen arvoinen, rakastaakohan tuo tärkeinkään minua. Nämä eivät olleet lapsen maailmassa tietoisia ajatuksia, vaan sanatonta ja hahmotonta pahaa oloa.
Aikuisena häpeä harvemmin ilmenee olona siitä, että oonpa nolo. Se voi ilmetä esimerkiksi alemmuuden tunteena, riittämättömyytenä, jäytävänä kateutena, uskaltamattomuutena, roisina häpeämättömyytenä, täydellisyyteen pyrkimisenä, tavoitteesta toiseen pinkomisena, itsensä niittaamisena, tai niin, ettei tunne pääsevänsä kohti omia juttujaan.
Laurence Hellerin ja Aline Pierren mallin mukaan häpeän juuret ovat sikiöajassa ja ensimmäisissä elinkuukausissa. Äidin emotionaaliset ja hermostolliset tilat vaikuttavat sikiön hermoston kehitykseen. Jos vauvan perustarpeet jäävät jollain tapaa tyydyttymättä eli hän ei saa riittävästi ruokaa, kosketusta, unta ja rauhoittamista vaan joutuu esimerkiksi itkemään tyynnyttämättä pitkiä aikoja, hermostossa alkaa kehittyä pitkittynyttä yli- tai aliviritystilaa, eli turvattomuutta.
Se alkaa luoda pohjaa niille toistuville ajatuksille ja tunteille, joiden kautta itseämme koemme. Jo näin varhaisen hermoston kehityksen vinoutumisen kautta alkaa syntyä uskomusta, etteivät tarpeemme voi täyttyä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että systeemissämme jylläävä häpeä olisi äitien aiheuttamaa. Arvottomuuden syntymekanismi liittyy sosiaalisiin tilanteisiin sekä siihen, kuinka tunteemme ja tarpeemme tulevat kohdatuiksi, mutta sen juuret ovat hermostomme kehityksen alkuvaiheissa.
Lapsen luonnolliseen olemukseen kuuluu tunteidensa kanssa toista kohti kääntyminen ja avoin ilmaisu: olen vihainen, surullinen, pettynyt, iloinen, innoissani. Kun lapsen tunnetta ei kuulla vaan sivuutetaan, niitataan, selitetään pois tai siitä rankaistaan, lapsi jää autenttisen, sisäisen kokemuksensa kanssa yksin eikä opi tunnistamaan ja kannattelemaan tunteitaan. Kun huolehtija komentaa, kieltää tai kritisoi tätä jatkuvasti, lapsen sympaattinen hermosto aktivoituu toistuvasti. Sama jännitystila syntyy turvattomassa ympäristössä, kireässä ilmapiirissä tai tunneyhteyden toistuvasti katkeillessa. Kun lasta ei auteta rauhoittavalla peilaamisella ja tunteiden sanoittamisella, tämä ei pääse takaisin parasympaattisen hermoston aktivoitumistilaan eli turvan kokemukseen. Silloin häpeä eli uskomus huonoudesta tai viallisuudesta alkaa kroonistua osaksi kokemusta itsestämme. Lapsi oppii hahmottamaan omia sisäisiä liikkeitään vaaraan johtaviksi ja vääränlaisiksi.
Psykofysiologi Stephen Porgesin polyvagaalista teoriaa mukaillen: arvottomuuden ja häpeän kokemus on aina myös hermostollinen reaktio, koska parasympaattiseen hermojärjestelmään kuuluva vagus-hermo aktivoituu ja synnyttää tunteen vaarasta ja siihen reaktiona pakene tai taistele tai jäädy -tilan.
Häpeää syntyy tietysti myös silloin, kun meitä sheimataan, kritisoidaan, kiusataan, eristetään tai jätetään huomioimatta. Luulemme, että epämääräinen huono olo tarkoittaa meidän olevan huonoja näine tunteinemme, ajatuksinemme, toiveinemme ja tarpeinemme. Yhteys omiin rajoihinkaan ei voi vahvistua, koska rajat suojaavat tarpeitamme. Silloin epäilee ja selittää pois tuntemuksiaan siitä, mikä ei tunnu hyvältä ja syyllistää itseään siitä, mikä tuntuisi hyvältä. Autenttinen itse sysäytyy sivuun ja meissä alkaa kehittyä erilaisia puolustus-ja selviytymiskeinoja miellyttämistä, suorittamista, ylikiltteyttä, tunteiden nielemistä, itsen pienentämistä ja rajattomuutta eri tavoin. Ne vievät energiaa autenttiselta elämänilon ja vapautuneen itsen kokemiselta.
Arvottomuuden ja riittämättömyyden juuret ovat varhaisissa häpeäkokemuksissamme, ja niitä on lähes kaikilla. Luultavasti harvan hoivaajan tarkoitus lasten kanssa on, että näille syntyisi huonouden kokemusta, eikä sen mekanismi automaattisesti liity siihen, että ajattelisimme kenenkään olevan huonon. Häpeä siirtyy sukupolvelta toiselle siellä missä kaikki tunteet ja tarpeet eivät ole okei.
Joku kehittää häpeäänsä peittääkseen pärjääjän, menestyjän, superrohkean tai henkisen olemuksen, jotta ei tarvitsisi kohdata itsessä sitä pelkoa, ettei riitä ja tule rakastetuksi tekemättä mitään tai muuttumatta mitenkään. Toinen oppii ajattelemaan, ettei mikään hyvä kuulu itselle tai että on ihan turha tavoitella hyvää oloa. Jollekin häpeä voi näkyä niin ettei koskaan saa ylimentalisoinniltaan kiinni siitä, minkä tekeminen, kokeminen tai toteuttaminen voisi olla kivaa ilman, että se on järkevää tai kannattavaa.
Defenssit ja selviytymiskeinot syntyvät luonnollisesti ja loogisesti liittyen niihin ominaisuuksiin tai puuhiin joiden kautta olemme saaneet myönteistä huomiota – tai jos olemme saaneet kielteistä huomiota, ominaisuuksiin ja puuhiin joiden myötä meidät on jätetty rauhaan.
Usein asiakkaideni kanssa löydämme kasvuvaiheita tutkaillessamme, että sisäisten puoltemme valinnat ja toiminta jollain tavalla muistuttavat toisen vanhemman toimintaa tai käyttäytymistä. Alitajuisesti olemme yhteyden kaipuussamme yrittäneet tulla jollakin tapaa samankaltaiseksi, toisen maailmaan kuuluvaksi tai sen kannattelijaksi. Pohjimmiltaan kyse on pyrkimyksestä kokea yhteyttä ja turvaa ja tulla nähdyksi, kokea olevansa arvokas, tuntea kuuluvansa johonkin. Jos en autenttisine tunteineni ja ajatuksineni kelpaa, niin kävisikö sitten tällainen versio?
Teksti on ote kirjastani Sydänvoimaa muutokseen. Muutamassa seuraavassa artikkelissani avaan, kuinka häpeä elämään vaikuttaa, ja kuinka himmaava häpeä hellittää.
Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Sinulla on joskus saattanut olla ulkopuolisena hyvä aikomus auttaa osapuolia kohti sopua tilanteessa, jossa vastakkain on kaksi ryhmää. Jostakin kumman syystä tilanne onkin ohjautunut juuri päinvastaiseen suuntaan ja eskaloitunut entisestään. Tässä artikkelissa käsittelen mahdollisia syitä, miksi asia ei ole edennyt haluamaasi suuntaan. Vanha sananlasku kiteyttää hyvin: ”tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”.
Aikaisemmassa artikkelissa avasin polarisaatiotilanteen viittä eri roolia, joita ovat yllyttäjät, liittyjät, hiljaiset, sillanrakentajat ja syntipukit. Näistä ehkä kompleksisin ja samalla hyvin mielenkiintoinen on hyvää tarkoittava sillanrakentaja, joka luulee tekevänsä hyvää, mutta pahentaa tilannetta. Tässä artikkelissa avaan hiukan lisää tuota roolia osana vastakkainasettelua.
”tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”
Polarisaatiotilanteessa sillanrakentajat ovat niitä, jotka kykenevät ymmärtämään eri osapuolia valitsematta puolta. Usein sillanrakentajat ajattelevat, että jos osapuolet vain ymmärtäisivät toisiaan paremmin, niin heidän välilleen voitaisiin rakentaa sopu. Tämän seurauksena sillanrakentaja alkaa luomaan yhteyttä osapuolien välille ja tässä kohtaa onkin hyvä kysyä, että pysyykö kannettu vesi kaivossa? Voiko kukaan ulkopuolinen rakentaa tämän tyylisessä tilanteessa yhteyttä napit vastakkain olevien välille ja onko se ylipäätään sopua edistävää?
Sillanrakentaja pyrkii usein tuomaan vastakkain oleville ryhmille toista puolta esiin positiivisessa valossa. Hän saattaa haluta osoittaa, että vastapuoli ei ole ollenkaan niin paha, miltä toisesta puolesta näyttää. Tarkoitus on hyvä ja hän pyrkii kertomaan osapuolista myönteisiä asioita toisilleen, mutta todellisuudessa aikomus syventää kuilua. Tämä nimittäin vahvistaa ryhmien identiteettiä entisestään. Saattaa käydä myös niin, että sillanrakentaja ehdottaa kohtaamista, missä osapuolien edustajat pääsisivät purkamaan tilannetta.
Tämä nimittäin vahvistaa ryhmien identiteettiä entisestään.
Otetaan esimerkkinä vaikka tilanne, missä vastakkain ovat asettuneet taloyhtiössä ihmiset, joilla on kotieläimiä ja ne, joilla ei ole. Kitkaa tuo etenkin se, että kuinka lähellä kerrostalon ulko-ovea koiraa saa kusettaa ja kuinka paljon koira saa haukkua päivässä, jotta se pysyy vielä normaalin rajoissa.
Polarisaatiotilanne on voinut kasvaa ja kehittyä vuosia, alakerran ilmoitustaululle on ehkä ehditty jättää lukuisia nimettömiä lappuja ja hissikeskustelut pyörivät pääasiassa aiheen ympärillä. Sillanrakentaja ehdottaa yhtiökokouksessa, että aihetta käsiteltäisiin yhteisessä keskustelutilaisuudessa, missä molempien ryhmien edustajat pääsisivät ääneen. Tässä kohtaa kysymys: kuka on oikea ihminen edustamaan ryhmää yksilöitä ja onko sellaista henkilöä edes olemassa?
Jos polarisaatiota todella halutaan purkaa, niin olisi hyvä antaa tilaa kuvion hiljaisille.
Nyt tulee tärkeä seikka: ongelmalliseksi tässä muodostuu identiteettipuhe. Vaikka tarkoitus on hyvä ja puhe vastakkain olevista rymistä positiivista, niin se edelleen vahvistaa sitä, että on olemassa kaksi erillistä ryhmää. On olemassa me ja sitten on olemassa ne toiset. Ihmiset jaotellaan edelleen kahteen ryhmään ja positiivinen identiteettipuhe lietsoo entisestään tilannetta.
Toinen erityisen mielenkiintoinen kulma kuviossa on tuo aikaisemmin esittämäni kysymys: kuka voi edustaa kaikkien puolesta keskustelussa ryhmää, jossa lopulta kaikki ovat yksilöitä? Jos polarisaatiota todella halutaan purkaa, niin olisi hyvä antaa tilaa kuvion hiljaisille ja tuoda heitä mukaan keskusteluun.
Oletko jäänyt yksin vastakkainasettelutilanteessa tai haluaisit lukea aiheesta lisää? Lisää tietoa maalittamisesta ja tukea maalituksen uhreille löydät täältä.
Paraneminen on kokonaisvaltaista puuhaa. Pitää olla valmis mylläämään omiin juuriin asti, kohdella hellästi kaikkea vanhaa ja kipeää ja istuttaa siemen kerrallaan uutta. Toisinaan prosessi tuntuu ikuisuudelta ja tietyllä tapaa se onkin.
Paranemisella ei nimittäin ole päätepistettä, hetkeä, jolloin voisi nostaa kädet pystyyn ja huutaa ”valmis”. Silti tuolla elämän mittaisella matkalla on etappeja, jolloin voi katsoa taaksepäin ja tuntea kiitollisuutta siitä, mihin asti on tullut.
Seuraavat 3 runoa ovat sinulle, joka kuljet paranemisen polulla. Ehkä olet parhaillaan kädet kyynärpäitä asti mullasta tai ehkä istut juuri nyt sisäinen työmaasi äärellä ja tunnet helpotusta. Toivon, että sanat löytävät ytimeesi ja antavat sinulle voimaa jatkaa.
Tämä artikkeli on osa Bonfire.fi -bisnesmedian ja Hidasta elämää -hyvinvointimedian välistä sisältövaihtoa. Bonfire.fi -bisnesmedia on yli 170 bisnesvaikuttajan sisällöistä pääosin koostuva arvopohjainen ja moniääninen media, joka haluaa sisällöillään rohkeasti ravistella olemassa olevia liike-elämän rakenteita.
Tarina sisältää muutoksen. Paikallaan olemisesta ei synny hyvää tarinaa. Mutta miten voisimme hyödyntää tarinaa elämässämme muutoksen tukena, tai työssämme asiakkaiden muutoksen edistäjänä?
Myös työssäni tarinallistajana muutos on keskiössä, miten haluamme yrityksissä muuttaa asiakkaamme elämää paremmaksi ja miten voimme tarinallistamalla tukea tuota muutosta?
Tarinallistamistyötä ohjaa yrityksen oma ydintarina, jonka avulla muotoillemme palveluympäristöjä, palveluprosesseja sekä markkinointiviestintää tarinallisempaan muotoon. Mitä jos voisimme ohjata myös oman elämämme muutosta tarinan avulla?
Tarina muutoksen tiellä on tehty epäterveistä uskomuksista
Hyvinvointimme koostuu arkisista valinnoista ja näihin vaikuttaa ainakin osittain tarina, jota kerromme itsellemme. Kuka olen, mikä on minulle mahdollista, mikä ei? Ansaitsenko voida hyvin, kerronko itselleni tarinaa, joka rajoittaa minua? Olenko muodostanut kokemuksistani kertomuksen, jota elän tahtomattani todeksi?
Ensin on tultava tietoiseksi tarinastamme. Sen jälkeen voimme luopua siitä, tai ainakin sen sisältämistä rajoittavista tekijöistä.
Tänään annan itselleni luvan muutokseen
Voimme lähestyä oman hyvinvointimme tarinaa täydentämällä alla olevia lauseita. Kuin salapoliisi etsimme esteitä, millaiset uskomukset rajoittavat meitä?
Minä voin hyvin kun….
Minä en voi hyvin kun…
Uskon, että voisin paremmin jos…
Minusta tuntuu, että en…
Usein kun teen asioita, jotka eivät ole minulle hyväksi huomaan, että…
Silloin sanon itselleni, että olen…
Jos olisi itseni paras ystävä sanoisin, että minun olisi hyvä…
Lisäksi kehottaisin itseäni lopettamaan…
Jos kehoni osaisi puhua se sanoisi, että…
Annan itselleni anteeksi, että…
Tiedän, että olen toiminut näin, koska…
Nyt olen valmis muutokseen…
Päästän irti ajatuksista, jotka…
Käsikirjoittajien suosittu ohje kuuluu kill your darlings. Tämä tarkoittaa, että kaikesta mikä ei kuulu juuri tähän tarinaan täytyy luopua, olivat ideat miten hyviä tahansa. Rajoitukset, joihin kiinnitymme, ovat vähän kuin kullannuppuja meille. Saatamme pitää kiinni epäterveistä uskomuksista, koska olemme kiinni niiden tuottamassa identiteetissä. Voisitko kirjoittaa itsellesi lapun, joka antaa luvan muutokselle. Millaiselta tuo näyttäisi?
Uusi tarina ohjaa kohti hyvinvointia
Millainen käsikirjoitus ohjaisi unelmaelämääsi? Kirjoita itsellesi tarina, joka kuvaa elämää sellaisena kuin sen haluat. Miltä päiväsi näyttävät? Mitä harrastat? Mitä ajattelet itsestäsi? Kuinka vietät aikaasi? Mitä tekee sinut iloiseksi päivän aikana? Mitkä pienet yksityiskohdat ja asiat saavat sinut voimaan hyvin? Mitä syöt? Miten liikut? Miten lepäät? Miten rentoudut? Kuinka käytät vapaa-aikaasi? Mikä voimauttaa sinua? Mikä saa sinut tekemään aina vain parempia valintoja itsesi hyväksi?
On hyvä löytää myös omia henkilökohtaisia symboleja muistuttamaan uudesta tarinasta. Millä muistutat itseäsi kiitollisuudesta uutta elämääsi kohtaan?
Elämä ilman tarinaa – olisiko vapaapudotus mahdollista?
Lopulta ehkä olisi parasta, jos voisimme elää ilman mielemme maalaamia tarinoita. Olemme parhaimmillamme silloin, kun hyväksymme elämän sellaisena kuin se kulloinkin itsensä meille tarjoilee. Kaikki muutos lähtee hyväksynnästä, sinä riität, elämä epätäydellisenä, on vallan hyvää.
Nyt matka muutokseen voi alkaa, uudella tarinalla tai sitten ilman tarinaa, jos vapaapudotus houkuttelee. Millaisen tarinan elämä tarjoaa sinulle koettavaksi juuri tänään?
Kirjoittaja on Tarinakone Oy:n yrittäjä, tietokirjailija ja kouluttaja Anne Kalliomäki, joka on tarinallistamisen edelläkävijä Suomessa. Annen tarinapajoissa tunnistetaan yrityksen ydintarina ja opitaan erottumaan tarinakokemuksella. Anne on myös Visit Finland Akatemian valmentaja.
Sanon usein asiakkailleni, että mitä jos sun ei tarvitsisi vielä uskoa, että muutos on mahdollista? Että mitä jos tutkittaisiin, miten omaa toimintaa voi miniaskelin lähteä viemään suuntaan, joka tukee, ravitsee, suojaa itseä? (Eli luodaan turvaa, muun muassa).
Muutos aiheuttaa stressiä. Siihen TARVITAAN stressiä – ja sitä TURVAA. Syvään muutokseen, ihan uuden kokemiseen tarvitaan sitä, että jokin meissä sheikkautuu ihan uuteen paikkaan. Turvan kautta se (uusi / muutos), mitä stressi yrittää meissä saada aikaan, pääsee tapahtumaan. Jos ei ole turvaa, muutoksia on vaikeaa viedä läpi, koska vaikeissa tunteissa alkaa uskoa, että ei tää hei onnistukaan, ei ollut oikea valinta, ei pysty kykenemään.
Muutos ei (usein) tapahdu mukavuusalueilla ja siellä, missä mikään toiminnassa / omissa lähestymistavoissa ei muutu. Ja SE herättää myös haastavia tunteita ihan lähtökohtaisesti.
Mutta kasvun / laajentumisen stressiin suostuessa (joka voi olla myös tosi myönteistä) tapahtuu myös ulkoisia muutoksia – kun paradigmat sisäisesti muuttuvat, voimme vetää puoleemme ihan uusia kokemuksia.
Lue juttuni sisäisen turvan vahvistamisesta täältä
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Ehkä tärkein kysymys parinvalinnassa – mitä MINÄ tuon parisuhteeseen?
Suurimmalla osalla meistä on kokemusta parisuhteista – joillain useampia ja joillain vähemmän. Jos sinulla on kokemusta useammasta, olet myös kokenut eron tai useamman. Syitä parisuhteiden päättymisiin on tietenkin satoja, erilainen ”rakkauden kieli”, yhteen sopimaton peruskommunikaatio ja vaikka mitä muita, mutta voisiko olla niin että useimmin kysymyksessä kuitenkin on osapuolten yhteensopimattomuus alun perinkin?
Ihmisten sopivuus kumppaniksi toiselle varmaankin muuttuu elämän edetessä ja yksilön halujen ja henkisen tilan muutosten myötä, mutta uskotko sinä, että tällä teemalla on merkitystä parisuhteen onnistumisen kannalta? Itse uskon että tämä on yksi kriittisimmistä tekijöistä parisuhteen onnistumisen ja kestämisen kannalta. Eikä muuten mitään tähtitiedettä 😊
Mitä MINÄ annan?
”Mitä minä tuon parisuhteeseen?” on erittäin tärkeä kysymys parinvalinnassa. Tämä siksi, että kun tiedät mitä itse tuot ja haluat suhteeseen tuoda, on sinun helppo hahmottaa, millaisen ihmisen tarvitset vastapuoleksi.
Millaisen ihmisen tarvitset?
Toisin sanoen, millainen ihminen haluaa ottaa ja kykenee ottamaan vastaan ne asiat, jotka sinä annat? Entä mitä ominaisuuksia sinulla tulisi olla, että voit ottaa vastaan ne asiat, joita vastapuolesi tuo suhteeseen?
”We don´t love people for what they do for us, we love people for what we do for them”
Parisuhteen mystiikka
Moni meistä haluaisi ihmissuhteiden ja kaiken niihin liittyvän olevan jotenkin mystistä, mutta ainakin TÄMÄ on oikeasti ihan hirveän yksinkertaista. Tee lista asioista, jotka sinä parisuhteessa annat toiselle! Ja sen jälkeen, kysy itseltäsi, mitä ominaisuuksia vastapuolella olisi oltava, että voi ottaa sun tuomat asiat vastaan ja nauttia niistä. Näiden juttujen ei välttämättä tarvitse olla hirveän korkealentoisia tai idealistisia, ole rehellinen ja kerro itsellesi, mitkä asiat ja ajatukset sinulle tosiasiassa ovat tärkeitä. Ja huom., nämä listat voivat olla hyvinkin yksityiskohtaisia, kunhan vain vastaat omiin ”kysymyksiisi” rehellisesti. Olen käyttänyt tätä työkalua useamman tapaamani asiakkaan kanssa viime aikoina, tässä käytän (luvan kanssa) esimerkkinä kahta hiljattain tapaamaani asiakasta, ja heidän listojaan ja vastauksiaan kahteen kysymykseen:
Mitä sinä tuot suhteeseen?
Mitä ominaisuuksia vastapuolella on oltava, jotta pystyy ottamaan nämä asiat vastaan?
Näitä asioita he tunsivat tuovansa parisuhteeseen, ja näitä ominaisuuksia heidän näkemyksensä mukaan pitäisi vastapuolella olla, että voisi ottaa vastaan asiakkadeni suhteeseen tuomat elementit ja asiat. Ja nämä siis editoimatta, asiakkaideni sanoin (huom, alla asiakkaan tuoma asia ja vastapuolen tarvittava piirre kauttaviivoilla eriteltynä):
Asiakas 1:
Läheisyyttä / Läheisyyden halua
Huolenpitoa / Huolenpitoa
Avoimuutta / Avoimuutta ja mielenkiintoa
Anteliaisuutta / Anteliaisuutta
Turvallisuutta / Vastaanottavaisuutta
Luottamusta / Avoimuutta
Energisyys / Halua lähteä mukaan
Positiivisuus / Positiivisuus
Kannustavuus / Yhtäläinen kannustavuus – halu tehdä yhdessä, ylpeys toisen onnistumisista
Asiakas 2
Positiivisuus / Positiivisuus, optimismi
Yllätyksellisyys / Innostuvuus
100% lojaalius / Rehellisyys
Terveys ja urheilu / Samanhenkisyys
Innostuvuus / Aloitteellisuus
Fyysinen läheisyys / Keskitasolla (matching)
Ruoka (-harrastus) / Jakaminen
Kannustus / Kannustavuus
Ei se välttämättä niin monimutkaista ole.
Me kaikki haluamme tuntea itsemme tarvituiksi, ja se onnistuu parhaiten ihmisen kanssa, joka haluaa ottaa vastaan niitä asioita joita itse haluamme antaa.
Jos maailma olisi ideaali paikka, kukaan meistä ei joutuisi kohtaamaan asioita, jotka ovat liian isoja käsiteltäväksi. Kenenkään ei tarvitsisi kulkea yksin sumussa, sydän pahasti syrjällään tai sielu itseltä kadoksissa. Kukaan eikä mikään pääsisi haavoittamaan haurasta sisintämme tavalla, joka vaikuttaa koko ihmisen persoonaan ja loppuelämän kulkuun. Silti monelle meistä näin tapahtuu.
Elämä kolhii meitä kokemuksin, jotka saattavat rikkoa jotakin pysyvästi sisällämme. Ehkä meistä ei enää koskaan tule samaa ihmistä, mutta se ei onneksi tarkoita, ettemmekö voisi nousta pystyyn. Rankimmistakin elämänkokemuksista on mahdollista selviytyä ja syvistä haavoista parantua.
Henkisistä haavoista paraneminen on usein pitkä ja kivulias prosessi. Sen varrelta voi kuitenkin löytää jotain odottamattoman arvokasta. Puhutaan traumaperäisestä kasvusta, jolla tarkoitetaan ihmisen kykyä muuttua ja kasvaa vaikeiden elämänkokemusten seurauksena.
Psykoterapeutti ja tutkija Soili Poijula kirjoittaa kirjassaan Resilienssi, että trauman kokeneet ja siitä selvinneet tuntevat usein olevansa aikaisempaa haavoittuvampia, mutta samaan aikaa vahvempia. Kasvu ei siis tarkoita kärsimyksen puuttumista. Useimmilla meistä kipu, suru ja tuska kulkevat käsi kädessä paranemisen kanssa.
Tässä 5 tapaa, joilla traumoista toipuminen voi vahvistaa omaa sisintä:
1. Elämän pieniä asioita oppii arvostamaan uudella tavalla. Rankkojen elämänkokemusten seurauksena perspektiivi arkeen usein muuttuu. Asioita ei ota enää niin usein itsestäänselvyytenä ja on helpompi tuntea kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä, mitä omassa elämässä on.
2. Omat kamppailut ja sisäiset kasvupolut avaavat näkemään uusia mahdollisuuksia. Silmät voivat avautua monella tavalla. Ehkä oma kutsumus löytyykin vanhan ammatin sijaan niiden asioiden parista, jotka ovat auttaneet itseä selviytymään. Tai ehkä paranemisprosessin mukanaan tuomat muutokset saavat aikaan muutoksia myös muilla elämän osa-alueilla.
3. Ymmärrys itsestä, elämästä ja sen merkityksellisyydestäsyvenee. Monille traumoista toipuminen tarkoittaa henkisen kasvun polkua, jonka seurauksena omat uskomukset ja maailmankatsomus muuttuvat. Pitkältä ja pimeältä tuntuvan elämänjakson jälkeen se, mikä on itselle tärkeää, kirkastuu. Omaa sisäistä ääntään ei enää halua sivuuttaa.
4. On helpompi päästää toinen ihminen lähelle ja tuntea syvää yhteyttä. Myös ymmärrys ja myötätunto muita ihmisiä kohtaan usein kasvaa. Sydän on auki ja tunnistaa heidät, jotka suunnistavat sielun pimeässä yössä.
5. Usko itseen ja omaan selviytymiseen vahvistuu. Kun on viimein löytänyt omat palasensa kasaan, tietää, että toi elämä eteen mitä tahansa, siitäkin on mahdollista selviytyä.
Kiirehdin hakemaan lapset päiväkodista, pyörähdän ruokakaupassa, tulemme kotiin ja ryhdyn laittamaan perheelle ruokaa. Hetken päästä ulko-ovi käy ja mieheni tulee kotiin. Hän huikkaa tervehdyksen ovelta ja katoaa työhuoneen uumeniin. Kun ruoka on valmista syömme pikaisesti yhdessä, jonka jälkeen työhuone ja siellä odottava tietokone kutsuvat jälleen. Hoidan lasten iltapuuhat ja kun saan heidät viimein nukkumaan, on hetki aikaa rentoutua ennen kuin sänky kutsuu ja sama rumba käynnistyy seuraavana aamuna kello kuusi.
Meillä asui kahden kerroksen väkeä. Minä ja lapset asutimme yläkertaa ja mieheni majaili alakerrassa omiin juttuihinsa uppoutuneena. Yleensä kohtasimme vain ruokapöydässä ja iltasella, kun olin jo päivän väsyttämä ja valmis painumaan yöpuulle. Mieheni ei ymmärtänyt, miksi en päästänyt häntä enää kovin usein lähelle. Itsekin ymmärsin, mikä kaikki oli ollut pielessä vasta sen jälkeen, kun lusikat oli laitettu jakoon ja olin löytänyt rinnalleni uuden kumppanin.
Kaipuu syvälliseen yhteyteen
Kun oivalsin, mikä minulle on parisuhteessa kaikkein tärkeintä, yritin selittää sitä miehelleni. Puhuin siitä, kuinka paljon kaipasin syvällistä kohtaamista, sellaista todellista yhteyttä ja läheisyyttä. Halusin puhua muustakin kuin lapsista, ja työstä ja kaiken maailman arkipäiväisyyksistä. Halusin tuntea, että toinen on henkisesti läsnä, kun puhun tärkeistä asioista. Halusin katsoa silmiin ja nähdä että toinen on oikeasti siinä minua varten eikä valovuosien päässä omissa ajatuksissaan. Halusin tuntea olevani kiinnostavampi kuin tietokoneen ruudun kautta avautuva virtuaalimaailma. Olin nääntymäisilläni sydänten välisen yhteyden puutteeseen.
Pitkässä parisuhteessa on vaarana käydä niin, että aito läsnäolo ja pienet huomaavaisuudet unohtuvat. Toinen on läpikotaisin tuttu ja aina siinä. Ei viitsitä nähdä enää vaivaa suhteen eteen ja kuvitellaan, että kaikki on hyvin niin kauan kun ei riidellä. Pikkuhiljaa henkinen etäisyys kasvaa ja todellista kohtaamista ei enää tapahdu. Etenkin naisille parisuhteeseen hivuttautunut tunneyhteyden puute on iso syy eroon. Asia on saattanut kalvaa vuosia ja siitä on yritetty keskustella puolison kanssa, mutta tuloksetta. Lopulta yksinäisyys kasvaa niin suureksi, että on mieluummin oikeasti yksin kuin yksinäinen parisuhteessa.
Mitä opin tästä kaikesta?
Ehkä kaikkien tärkein oivallukseni liittyi omiin tarpeisiini. Erityisherkkänä ihmisenä kaipaan parisuhteelta ennen kaikkea merkitykselliseltä tuntuvaa yhteyttä. Elämyshakuisuuteni puolestaan tarkoittaa sitä, että en kestä yhtä ja samaa rutiinia kovin pitkään. Sen tähden olen pyrkinyt luomaan elämääni mahdollisimman paljon vapautta ja vaihtelua. Järjestämällä itselleni sopivasti virikkeitä, pysyn tyytyväisempänä ja se hyödyttää myös parisuhdettani. Omasta itsestä huolehtiminen, utelias suhtautuminen elämään ja halukkuus kehittyä ihmisenä pitävät mieleni virkeänä ja tekevät minusta mukavamman elämänkumppanin.
Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin ymmärsin myös rehellisen kommunikaation tärkeyden. Jos en pysty puhumaan tunteistani ja tarpeistani, syntyy turhia väärinkäsityksiä, turhautuneisuutta ja pettymyksiä. Pienistäkin harmituksista kasvaa ajan mittaan iso möykky, kun niitä lakaisee riittävästi maton alle. Oli pakko opetella puhumaan entistä enemmän ja ilmaisemaan vaikeitakin tunteita senkin uhalla, että syntyy riitaa.
Riitely on itse asiassa ihan hurjan tärkeää ja se voi olla jopa parisuhdetta vahvistava asia, kunhan sen hoitaa fiksusti. Riidellessä täytyy muistaa muutama sääntö, jotta riidat eivät hajota suhdetta:
Muista puhua toista kunnioittavasti myös riidellessä. Ei haukkumista eikä iskuja vyön alle.
Kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä kaipaisit sen sijaan, että syyttelet.
Pysy asiassa. Älä kaiva riidellessä kaikkia menneisyyden kaunoja esiin.
Kuuntele ja pyri ymmärtämään myös toisen näkökulma.
Kysy jos et ymmärrä. Älä oleta tietäväsi mitä toinen ajattelee tai tarkoittaa.
Ole valmis tunnustamaan myös omat virheesi ja pyytämään anteeksi.
Jos tuntuu siltä, ettet pysty hillitsemään itseäsi, vihellä peli hetkeksi poikki ja palaa asiaan, kun olet rauhoittunut.
Tunne itsesi ja ymmärrä historiasi
Kun opettelet tuntemaan itsesi ja ymmärrät historiaasi, osaat paremmin selittää myös kumppanillesi, miksi toimit kuten toimit ja mitä tarvitset.
Nykyisessä suhteessani minulle on ensisijaisen tärkeää säilyttää kontakti kumppaniini. Arki latistaa välillä hyvänkin suhteen, mutta sen voi aina puhaltaa uudelleen henkiin kun kummallakin on tahtoa ylläpitää yhteyttä. Olen huomannut, että kun tunneyhteys säilyy, pitkäkään suhde ei muutu tylsäksi, vaan parisuhteesta voi löytää aina uusia ulottuvuuksia ja syvyyttä. Hyvin pienilläkin asioilla voi saada toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi. Tässä muutamia ideoita:
Tarjoa apua pyytämättäkin.
Kuuntele ja ole oikeasti läsnä kun toinen puhuu sinulle.
Osoita olevasi kiinnostunut kumppanistasi.
Ota välillä taukoa arjesta ja yllätä kumppanisi jollain pienellä romanttisella eleellä.
Kerro kumppanillesi, että hän on sinulle tärkeä.
Selvitä, millaiset asiat ovat kumppanillesi tärkeitä rakkauden osoituksia. Arvostaako hän erityisesti rakkauden sanoja, tekoja, laatuaikaa, yllätyslahjoja vai kosketusta? Osoita rakkautta sellaisilla tavoilla, jotka ovat hänelle merkityksellisiä.
Läheisyyden ylläpitäminen vaatii uskallusta olla haavoittuvainen. Niissä hetkissä, kun uskallat paljastaa sydämesi, piilee mahdollisuus syvään yhteyteen ja rakkauteen.
TOIMITUKSEN VINKKI: Miten saada kadotettu yhteys takaisin?
Yhteyden puute parisuhteessa johtaa usein puhumattomuuteen ja riitoihin – lopulta jopa suhteen päättymiseen. Parisuhteen keskustelukortit auttavat avaamaan keskusteluja ja rakentamaan yhteyttä uudelleen. Kortit sopivat hyvin sekä tutustumisvaiheeseen että pidempään suhteeseen. Pakan 45 korttia nostattavat esiin teemoja menneisyyden opeista, tästä hetkestä sekä tulevaisuuden toiveista.
Nämä kortit ovat Teille, jotka…
…haluatte vaalia suhdettanne
…haluatte tutustua toisiinne yhä uudelleen ja syvemmin
Oletko huomannut tilanteita, jossa ilmapiiri vaihtuu ikään kuin taikaiskusta, jonkun tullessa paikalle? Tai miettinyt miksi koet olosi kireäksi tai huonoksi jossain vuorovaikutustilanteessa ilman mitään erityistä syytä? Kenttäteoria voi antaa selityksiä näille psykologisille ilmiöille.
Kenttäteoria on psykologi Kurt Lewinin (1890-1946) kehittelemä psykologinen teoria, joka tutkii yksilön ja ympäristön vuorovaikutusmalleja. Lewin sai idea fysiikasta. Siitä miten magneetin positiota muuttamalla paperille laitettujen rautahippujen asetelma muuttuu. Lewin päätteli, että me ihmiset muodostamme erilaisia kenttiä, joissa psykologiset voimat ilmenevät.
Minulle tämän teorian näkökulma vuorovaikutustilanteista ja niiden dynamiikoista oli tajunnan räjäyttävä: mitä minulle tapahtuu eri tilanteissa eli kentissä? Miten minun kokemukseni ja käyttäytymiseni kertovat kokonaisuudesta eli siitä kentästä, jossa olen mukana?
Olen usein kokenut, että keveästi alkanut juttelu on voinut yhtäkkiä vaihtua kireäksi, jopa aggressiiviseksi sanojen vaihdoksi. Ikään kuin jotain olisi yhtäkkiä muuttunut kuin salamaniskusta. Minussa tuo kokemus usein aiheutti tunteen, että minä tein jotain väärin tai minä tunsin syyllisyyttä, koska muutuin vihaiseksi. Kenttäteoria on tuonut armollisuutta tuohon retroflektioon, itseeni kohdistuneeseen aggressioon. Kenties emme ole pystyneet muiden tilanteessa olleiden kanssa keskustelemaan jostain arasta aiheesta. Tai kenties joku on sanonut jotain, joka aiheutti hänessä aggressiota, joka sitten vaikutti kenttään.
Kenttäteorian ytimessä on ajatus, että jokainen meistä pyrkii rentoutumaan erilaisissa kentissä, tuntemaan olonsa turvalliseksi. Ja se, millaisena tämä pyrkimys näyttäytyy, vaihtelee suuresti. Jos tunnemme olomme kentässä turvattomaksi, voimme pyrkiä luomaan turvallisuutta jähmettymällä, hyökkäämällä tai kertomalla vitsin. Meillä jokaisella on omat tapamme selviytyä. Ja toki useinhan me voimme kokea olomme rennoiksi. Voimme vaan olla ja nauttia tilanteesta sekä seurasta.
Me olemme osa lukuisia eri kenttiä: yhteiskunta, toimiala, työpaikka, tiimi, perhe, parisuhde jne. Jokainen kenttä on ainutlaatuinen dynamiikaltaan. On selvää, että toimimme eri lailla parisuhdekentällä kuin esimerkiksi töissä. Usealla meistä on kokemuksia, joissa olemme ikään kuin aistineet kentän ilmapiirin, tunnelman. Tunnelma voi olla kireä, lämmin tai mitä tahansa. Usein emme tarvitse yhtään sanaa, vaan kehomme aistii tunnelman välittömästi.
Kenttäteorian avulla saamme mielestäni kiehtovan näkökulman elämään: mikä tahansa käyttäytyminen, ilmentymä kentässä, kertoo myös siitä, millainen kenttä on. Näin hahmoterapiassa esimerkiksi nähdään mielen ongelmat: ne eivät ole virheitä, vaan sopeutumiskeinoja vallitsevaan kenttään. Terveitä reaktioita epäterveisiin kenttiin.
Tulemalla tietoiseksi kentästä ja omasta toiminnastamme siinä, voimme saada myötätuntoa omaa ja toisten käytöstä kohtaan.
Brittiläinen hahmo- eli gestalt-terapeutti Malcolm Partlett kuvailee kenttäteoriaa 5 periaatteen kautta:
1) Järjestäytyminen – Kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Mikään ei ole sattumaa. Se mikä voi näyttäytyä merkityksettömältä meille, on merkityksellistä toisesta näkökulmasta.
2) Samanaikaisuus – Kaikki on tässä ja nyt. Vallitsevassa kentässä tapahtuvaa käytöstä selittää kaikki läsnä olevat vaikutteet.
3) Erityisyys – Jokainen tilanne ja ihminen on ainutlaatuinen. Olosuhteet eivätkä henkilöiden näkökulmat ole koskaan aivan samankaltaisia, vaikka aika ja paikka olisivatkin samat.
4) Muuttuva prosessi – Asiat ja ihmiset ovat jatkuvassa muutoksessa. ”Et voi astua kahdesti samaan virtaan.” Ajoitus ratkaisee.
5) Mahdollinen merkitys – Kaikki kentän osat ovat osa kokonaisuutta. Pienintäkään osaa ei voi sivuuttaa.
Voit miettiä omissa kentissäsi seuraavaa:
Mitä sinussa tapahtuu? Mitä tunnet? Mitä se voi kertoa kentästä?
Mitä sinä tuot kenttään?
Mitä huomaat muissa? Kuka puhuu? Kuka vaikenee? Kuka on läsnä? Kuka katsoo muualle?
Mitä huomioita teet ympäristöstä? Tilasta?
Millaisia tunteita, käyttäytymistä sinä huomaat vallitsevassa kentässä?
Kuva: Pexels.com
Miksi joku ärsyttää tai ihastuttaa – ja mitä se kertoo sinusta? Mitä kiellät itseltäsi mutta sallit muille? Tai toisinpäin? Tutustu Julle Takasen laatimiin Valot ja varjot minussa -itsetuntemuskortteihin:
Näyttelijä Satu Silvo pohtii kipuja ja pelkoja elämässään. 20 vuotta sitten tapahtunut rinnekoneonnettomuus vaikuttaa kehossa vieläkin.
”Meillä kaikilla on kehossa kaikenlaisia jälkiä läpi elämän, myös henkisesti ja solutasolla”, Satu sanoo.
Vaikka Satu tunnustautuu tuliseksi hurjapääksi, lempeyden kautta hän kokee löytäneensä sisäistä rauhaa. Tässä Satun 4 vinkkiä tasapainoon:
Liikunta ja meditointi tasapainottavat. ”Mä teen paljon meditatiivista työtä, iyengarjoogaa, liikun metsässä ja pyöräilen sähköpyörällä. Ne kaikki purkaa vääränlaisia jännitteitä kehosta.”
Mene kohti pelkojasi. ”Pelkoa ja kipua kohti lempeydellä.”
Luota siihen, että löydät vastauksen. ”Jos sul on se kysymys, et miten mä löydän sen, mikä mua voi auttaa, niin se tulee vastaan. Mä oon siitä satavarma. Mut sit sitä täytyy tahtoa niin että on valmis siihen muutokseen. Usein pelon ongelma on se, et mitä jos tää onnistuukin, mitä jos tää pelko lähtee, mitä jos mä saankin sen uuden elämän, niin onks musta siihen.”
Älä lannistu. ”Ei kannata masentua, et en mä nyt tommoseen pysty. Ei pystykään suorilta käsin. Pitää harjoitella ja uskaltaa, mennä niitä pelkoja kohti, jos epäonnistuukin.”
Yksi työelämän ja työnhaun tärkeimmistä taidoista on osata kertoa itsestään ja myydä osaamistaan ja intohimoaan oikeisiin paikkoihin – joissa sitä tarvitaan.
Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.
– Aristoteles-
Mutta miten kertoa itsestään, kun se tuntuu vaikealta tai itsekehulta? Olemmehan oppineet, ettei itsestään pidä pitää mitään numeroa. Tässä on kyse kuitenkin rehellisyydestä: tuleva työnantajasi tai asiakkaasi haluaa kuulla kuka olet ja mitä voisit auttaa häntä.
Työnhaussa usein helpoimman kuuloinen, mutta todellisuudessa vaikein kysymys, on kertoa
itsestään lyhyesti. Millä saat rekrytoijan vakuuttumaan sinusta persoonana ja osaamisestasi
minuutissa? Jos saat vastapuolen nauramaan, olet jo pitkällä! Eräs Giganttiin hakeva työnhakija aloitti taitavasti räätälöimänsä esittelyn näin: ”Se nyt olisi vain tyhmää olla palkkaamatta minua.”
Valmistaudu viimeisen päälle
Onnistuneesta itsensä esittelystä puolet on valmistautumista. Mieti aina tilanne ja räätälöi
muistikirjaasi ranskalaisin viivoin esittelysi pääkohdat. Työnhakijana esittelysi eli pitchauksesi
koostuu kahdesta osasta: oma esittelysi ja kysymyksesi työnantajalle/rekrytoijalle.
Puhelussa luontevinta on kysyä itse miettimäsi kysymykset ensin ja sen jälkeen kertoa enintään
minuutin verran itsestään. Haastattelussa taas oma napakka esittely on tiivistetty vastaus ”Kerro hieman itsestäsi omin sanoin” -kysymykseen.
Mitä vahvempi ja näkyvämpi brändi sinulla on vaikkapa sosiaalisessa mediassa, sen
houkuttelevampi työnhakija olet. Aktivoidu siis somessa! Kirjoita blogia, verkotu laajasti,
keskustele alan sivustoilla.
Harjoittele. Äänitä oma pitchauksesi ja tarkastele, olisiko äänenkäytössäsi ja rytmissäsi
parantamisen varaa.
Aloita nykyhetkestä
Kerro ensin, miksi haet tehtävää: ”Haen teille uravalmentajaksi, koska olette Suomen paras
valmennusyritys ja teillä on samankaltainen intohimo auttaa asiakkaita kuin minulla.”
Miten työnantaja tai asiakas HYÖTYY sinun palkkaamisestasi:
”Rekrytointitaustani ansiosta pystyn välittämään asiakkaillenne tuoreimmat työnhaussa erottumisen keinot, sekä valmentamaan käytännön tarinoilla. Sosiaalisuuteni sekä sosiaalisen median aktiivisuuteni näkyy laajana verkostona, jonka avulla myyntityöni teillä tulee olemaan helppoa.”
Tiivistä osaamistaustasi numeroina: ”Aiemmin toimin 11 vuotta rekrytointi – ja
henkilöstönkehittämistehtävissä valmennusalan kansainvälisissä suuryrityksissä.”
Ole rohkea
Hyvä esittely jää mieleen. Kerro jokin persoonasi ominaisuus!
”Olen kotoisin Pohjanmaalta ja minulla on sanottu olevan sisua pienen kylän verran. Työkaverini kutsuivat minua empaattiseksi duracell-tehopakkaukseksi.”
Kerro jokin hakemaasi työtehtävään liittyvä vahvuutesi pienen käytännön tarinan muodossa.
”Organisointikyvystäni kertoo kolmessa kuukaudessa järjestämäni hyvinvointifestivaali, joka keräsi 800 osallistujaa ja huipputason palautteet.”
Ehdota tapaamista rohkeasti.
Monet headhunterit arvostavat oma-aloitteista hakijaa, joka näyttää aktiivisen työskentelytapansa ehdottamalla itse haastattelua. On eri asia väittää olevansa aloitteellinen kuin olla työnhakuprosessissa aloitteellinen.
Se, miten haet töitä kertoo siitä, miten teet töitä.
Kiteytä asiasi lopuksi
Työnhakijan pitchauksen kuusi vaihetta:
1. Miksi haet tehtävää? Mikä tehtävässä ja yrityksessä motivoi?
2. Miksi sinut kannattaa palkata? Mitä työnantaja hyötyy sinusta?
3. Osaamisesi, vahvuutesi ja kokemuksesi tehtävän näkökulmasta.
4. Persoonan vahvuutesi.
5. Tarina yhdestä vahvuudesta, joka työnantajaa kiinnostaa.
6. Ehdota tapaamista.
Kaikessa myyntityössä on hyvä muistaa perussääntö: Facts tell, stories sell – faktat puhuvat,
tarinat myyvät.
Nämä hissipuhevinkit toimivat sovelletusti kaikkeen myyntityöhön, jossa pitää esittää asiansa
napakasti, mutta myyvästi!
Ps. Tuoreimmasta kirjastani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi saat käytännön työkalut ja rohkaisun työelämän muutokseesi! Tilatessasi kirjan suoraan minulta tuet kirjailijaa suoraan ja saat halutessasi omistuskirjoituksen!
Lue lisää, miten voisin auttaa sinua rakentamaan itsellesi onnellista työelämää.
