Itsemyötätunto tuo valoa elämään – 5 askelta kohti myötätuntoisempaa elämää

Marju Pakkanen on kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut henkilöstöasiantuntija ja runoilija. Marjun polku on kulkenut vakavan sairastumisen ja uupumisen kautta henkiseen heräämiseen ja kohti sydänpolkua. Hän on tuleva LCAF Certified Coach® -valmentaja ja Solar Fusion Treatment -energiahoitaja. Löydät Marjun somesta: @valonkosketuksessa | @valopunos.

Yhteiskunta tuntuu vaativan meiltä koko ajan enemmän. Pitäisi oppia jatkuvasti uutta, tehdä asioita entistä nopeammin, osata huolehtia omasta terveydestä ja lapsista hyödyntäen sitä valtavaa, ristiriitaistakin, tietomäärää, joka on kaikkien meidän ulottuvilla. Itseään tulisi myös kehittää ja olla entistä parempi versio itsestä sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Ja kun me sitten epäonnistumme jossakin, esimerkiksi siinä, ettemme sairautemme takia pysty enää suoriutumaan niin kuin yleinen odotus tuntuu olevan, saatamme kokea itsemme arvottomaksi muiden silmissä. Voimme kuitenkin etsiä loputtomasti hyväksyntää ympäriltämme, mutta todellisen hyväksynnän saamme kokea vasta silloin, kun hyväksymme ensin itse itsemme. Tämä ei tarkoita, että voisimme käyttäytyä vastuuttomasti, vaan nimenomaan sitä, että otamme itsestämme ja tunteistamme vastuun itsemyötätunnon avulla.

Itsemyötätuntoa on se, että osaamme huomioida asian tai tunteen, joka aiheuttaa meille kärsimystä ja että osaamme ja haluamme lievittää tätä kärsimystä erilaisilla tavoilla. Minä välttelin vakavan sairastumisen tuomia tunteita suorittamalla elämääni entistä lujemmin. Jos olisin osannut olla itselleni myötätuntoinen, olisin huomannut sairauden aiheuttaman surun ja pelon ja olisin tehnyt parhaani kohdatakseni ne lempeästi ja helpottaakseni oloani esimerkiksi huolehtimalla rajoistani monella tapaa kuormittavassa tilanteessa.

Sairastuminen sai oman sisäisen kriitikkoni hyvin valppaaksi, sillä en enää yltänyt itse itselleni asettamiin vaatimuksiin. Usein me joko taistelemme päässämme kaikuvaa itsekriittistä ääntä vastaan, jäämme kiinni siihen tai yritämme välttää sitä kaikilla keinoilla. Muistan sairastumisen aikana lukuisat kerrat, kun riitelin tuon äänen kanssa, mutta aina se löysi uuden keinon lytätä minut. Toisaalta myös samaistuin siihen ja annoin sen määritellä minut, jolloin koin usein häpeää siitä, millainen olen. Yritin myös paeta ääntä päässäni lisäämällä kohtia to do -listoilleni, jotta saisin hyvänolontunteen voidessani raksia kohtia yli. Sairastuminen ja sitä seurannut uupuminen kuitenkin lopulta pysäyttivät minut ja pakottivat, onneksi, katsomaan itseäni uudella tavalla. Lepo ei enää ole minulle palkitsemisen tai rankaisemisen kysymys vaan luonnollinen osa elämääni, rakkauden ja arvostuksen osoitus sairaudesta vielä toipuvaa kehoani kohtaan.

Ajattelen, että itsemyötätunto on kuin taskulamppu sisimmässämme. Sen avulla meidän on mahdollista valaista pimeinkin nurkka itsessämme ja kohdata esimerkiksi kehoon jääneitä kipeitä tunteita ja kokemuksia ja vapautua niistä. Itsemyötätunto myös valaisee polkuamme niin, että meidän on helpompi kulkea sitä rohkeasti, vaikka edessä oleva tie olisi tuntematon. Kun osaa suhtautua lempeydellä mahdollisiin virheisiin tai epäonnistumisiin, uskaltaa ottaa helpommin niitä epävarmempiakin askelia. Itsemyötätunnolla on myös tärkeä viesti keholle; olet arvokas. Itsemyötätunto tuo elämään lempeyttä ja turvaa.  Mitä enemmän sinä käytät myötätuntoa itseesi, sitä kirkkaampana sinun on mahdollista loistaa. Itsearvostus ja itsemyötätunto heijastuvat myös ympärillesi, sillä sitä mitä sinulla ei itselläsi ole, sitä et voi muille antaa.

5 askelta kohti myötätuntoisempaa elämää:

  1. Tietoisen läsnäolon harjoittelu auttaa hyväksymään nykyhetken sellaisena kuin se on, vastustamatta
  2. Oman kehon koskettaminen lempeästi ja kiittäen auttaa hyväksymään kehon sellaisena kuin se on
  3. Sisäisen puheen tarkkailu ja tietoinen muuttaminen lempeämmäksi auttaa hyväksymään itsensä sellaisena kuin on
  4. Kehoon jääneiden tunteiden ja muistojen kohtaaminen ja purkaminen esimerkiksi kirjoittamalla auttaa hyväksymään menneisyyden sellaisena kuin se oli
  5. Valintojen tekeminen itseään kunnioittaen ja omista rajoista jämäkästi huolehtiminen auttaa selviytymään esimerkiksi vaikeista hetkistä elämässä sellaisena kuin ne ovat

Itsemyötätuntoa voi onneksi oppia ja opetella – ja siitä on hyötyä. Tutkimusten mukaan itseensä myötätuntoisesti suhtautuvat ovat itsekriittisiin kanssaeläjiin verrattuna keskimääräistä tyytyväisimpiä elämäänsä ja kokeneet vähemmän ahdistusta ja masennusta. He kestävät paremmin vastoinkäymisiä sekä pitävät paremmin huolta omista rajoistaan. Itsemyötätunnon avulla voimme hyväksyä itsemme, elämämme ja läsnä olevan hetken sellaisena kuin ne ovat.

Kaikki tämän hetken ajatukset, sanat, teot ja tunteet vaikuttavat tulevaisuuteemme. Miten sinä ajattelet itsestäsi, miten sinä puhut itsellesi ja miten sinä kohtelet itseäsi tänään?

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image