Sivu 73 – Hidasta elämää

Mies puhuu ja pussaa, kun kokee olevansa turvassa

Olen työssäni kohdannut niin monta muistutusta siitä, että yhteiskunnassamme viljellään vahingollisia uskomuksia, jotka vaikuttavat miehiin sekä parisuhteisiin. Toivoisin, että ymmärtäisimme suomalaisen miehen olevan hyvin herkkä. Mies puhuu tunteistaan, kun hänellä on tila puheelle ja hän kokee tulevansa kuulluksi. Kun hän kokee turvaa, hän uskaltaa avata herkkyyttään, haavoittuvaisuutaan, itkeä, olla avuton, tarvita toista. Miehellä on myös halu sitoutua, liittyä ja hänkin kokee seksuaalista haluttomuutta.

Menneisyys vaikuttaa vahvasti meihin yhä

Miesten harteilla on vahvasti vain parin sukupolven päässä oleva sotatrauma. Ei ole ollut miehiä kotona vaan on ollut syvästi traumatisoituneita pieniä lapsia näennäisen miehen roolissa rintamalta palanneena. Sen sukupolven kasvattamat lapset ovat kasvattaneet tämän sukupolven aikuisia miehiä. Nämä miehet kasvattavat nyt yhteiskuntamme nuorisoamme ja pieniä lapsia. Ei ole yhtään ihme, kun moni kipuilee sen kanssa kelpaanko miehenä tähän suhteeseen, tähän yhteiskuntaan.

Olenko riittävä miehenä, minuna?

Herkkyys, haavoittuvuus ovat ihmisyyttä ja vahvuutta

Maskuliinisuus ei voi kehittyä jos feminiinisyys ei saa olla näkyvä. Kun miehellä ei ole tilaa olla tarvitseva, ei saa itkeä, koska miehet eivät itke tai pienistä kolhuista kehossa ei saa valittaa, silloin esiin astuu häpeän kyllästämä kovuus. Muurit, jotka tekevät sielun kovin yksinäiseksi. Kova maskuliinisuus voi ottaa vallan ja silloin uskomusta aletaan elää todeksi. En puhu. En pussaa. Panen vain. Tätä uskomusta tai toimintamallia emme halua vahvistaa.

Yhteiskunnassamme on pitkään ollut vallalla ajatus, että kovuus, suorittaminen, yksinpärjääminen, tunteettomuus, turhista valittamattomuus ja puhumattomuus ovat olleet hyveitä. Sodan jälkeen nämä ovat olleet ajan pakottamia, mutta nyt niiden on aika väistyä. Nyt niille on luotava tila väistyä.

Tunnemaailman koko laajuus

Mies tuntee voimakkaasti muitakin tunteita kuin vain ok olo ja vitutus. Koulumaailma, yritysmaailma ja ihmissuhdemaailma kaipaa miehen herkkyyden tunnistamista, luvan antoa, tilaa olla aito. Aitous tulee siitä, että on totta ja on yhteys itseen. Totuus ei ole rakennettuja muureja vaan yhteyttä.

Mies kaipaa vahvasti yhteyttä. Välillä puheessa vilahtelee mieheen liitetyt kummalliset ilmaisut: tunnevammainen-äijämäinen- puhumaton. Nämä ovat uskomuksia vahvistavia ja kun lähes kaikki miehet ovat jotain muuta, niin yritä siinä olla aito oma itsesi.

Mieskin itkee. Terapiavastaanotollani käy monia miehiä. He itkevät surusta, ilosta, rakkaudesta, vihasta, syyllisyydestä, myötätunnosta. heidän kehonsa on täynnä tunteita. Aina niille ei löydy oikeita sanoja, mutta miehet oppivat helposti sanoittamaan niitä. Heillä on usein paljon asiaa ja tuntevat syvästi.

Mies puhuu ja pussaa sekä kaipaa hellyyttä

Miehet kaipaavat yhteyttä aivan kuten me kaikki. Seksissäkin he kaipaavat yhteyttä. Miehen halu reagoi vahvasti yhteydettömyyteen. Ei kaikkia miehiä haluta koko ajan tai seksi pyöri kaiken aikaa mielessä. Miehellekin on tärkeää kosketus, kohtaaminen. Epävarmuus omasta kehosta, kyvykkyydestä ja taidoista koskettaa monia.

Miehet ovat hyviä vanhempia. He hoitavat lapsia usein mielellään. heidän vanhemmuutensa saa kukoistaa, kun he saavat toteuttaa sitä omannäköisesti, ilman sääntöjä ja kontrollia ulkopuolelta. He kokevat pelkoa, turvattomuutta. He pelkäävät tulevansa hylätyiksi, arvostelluiksi. He ovat haavoittuvaisia ja heihinkin sattuu.

Monen sielussa jäytää häpeä. Olen vääränlainen. Olen riittämätön. Olen syyllinen kaikkeen. En ole oikea mies. En ole sellainen mies, jollainen miehen kuuluu olla.

Voiko kysymykseen mikä on se mies jollainen kuuluu olla edes vastata, kun kysymys on syvimmiltään ihmisyydestä?

Miehen syvin olemus

Voisimmeko vahvistaa uskomuksia joiden kautta kaikki me olemme ihmisiä, jotka saavat tuntea, olla hukassa, avuttomia? Että mieskin saisi itkeä, olla vihainen, asettaa rajat, olla haluton tai haluava, pieni, iso, karvainen, karvaton. Kaiken keskiössä olisi yhteys toisiimme haavoittuvuutemme kautta. Voisimmeko vahvistaa uskomusta, että mieskin puhuu ja pussaa sekä tuntee kokiessaan turvaa?

Kaikki me olemme syvimmiltämme samaa tarvetta sukupuolista riippumatta. Kaipaamme tulla kohtaduiksi, olla turvassa, kuultuja ja nähtyjä itsenämme. Ihmisyys on siis syvin olemuksemme.

Rauhallisen paikan voi löytää myös kaupungin sydämestä – Hidasta elämää X Hotel Fabian

Mainosyhteistyö Hotel Fabianin kanssa

Hektisessä arjessa yhä useampi meistä hakeutuu hiljaisuuteen, rauhoittumaan ja rentoutumaan – palautumaan. Taistelemme ehkä työkuorman kanssa, haemme omaa suuntaa tai haluaisimme vahvistaa keskusteluyhteyttä kumppaniimme.

Rauhallisen paikan voi löytää myös kaupungin sydämestä. Helsinkiläisen Hotel Fabianin väki halusi tarjota vierailleen paikan pysähtyä ja ottaa aikaa tärkeiden kysymysten esittämiselle. Aikaa pohtia vastauksia rauhassa, omassa yksityisyydessä, poissa tutuista kuvioista, mutta silti luotettavassa ja viihtyisässä miljöössä.

Yhdessä Hidasta elämää -toimituksen kanssa syntyi kaksi majoituspakettia, joiden tarkoitus on antaa rentouttava lepohetki hotellissa ja samalla herättää lempeästi pohtimaan uutta.

Hidasta elämää X Hotel Fabian sisältää seuraavat majoituspaketit:

1. Hidasta elämää: soolomatkaajan paketti

Soolomatkaajan paketti on kaikille, jotka ovat esimerkiksi juuri käyneet läpi isoja muutoksia elämässään tai haluavat selvittää, mikä itselle tässä hetkessä on tärkeää ja mitä kohti jatkaa.

Majoituksen valitsemassasi huoneluokassa
Myöhäisen huoneenluovutuksen klo 13
Herkullisen buffetaamiaisen Hotel Fabianissa
Hidasta elämää -tuotepaketti kotiin vietäväksi:
- Voimauttavat kysymykset -korttipakka
- Kiitollisuuspäiväkirja
- -20 % etukuponki Hidasta elämää -verkkokauppaan

2. Hidasta elämää: pariskunnan paketti

Pariskunnille sopiva paketti, joka auttaa matalalla kynnyksellä esittämään tärkeitä kysymyksiä. Sopii niin tuoreille pariskunnille kuin pidempään yhdessä olleille.

Majoituksen valitsemassanne huoneluokassa
Myöhäisen huoneenluovutuksen klo 13
Herkullisen buffetaamiaisen Hotel Fabianissa
Hidasta elämää -tuotepaketti kotiin vietäväksi:
- Parisuhteen keskustelukortit
- Parisuhteen unelmakarttakirja yhdessä täytettäväksi
- -20 % etukuponki Hidasta elämää -verkkokauppaan

> Lue lisää ja varaa huone täältä <

Hotel Fabian on rento boutique-hotelli Helsingin ydinkeskustan vieressä. ”Trip Advisor – traveller’s choice 2018” –voittaja Hotel Fabian on suunnattu omatoimiseen matkailuun tottuneelle nykypäivän matkailijalle. Hotelli sijaitsee rauhallisen kadun varrella kivenheiton päässä Helsingin ydinkeskustasta. Hotellista löytyy 58 huonetta kolmesta huoneluokasta; Comfort, Style ja Lux, sekä baari ja viihtyisä sisäpiha. Erikoisuutena hotellissa on yhdeksän tilavaa mini-keittiöllä varusteltua Lux-huonetta.

Yliymmärtävä ihminen ei aina tunnista rajojaan – Huomaatko, kun toinen kohtelee sinua epäreilusti?

Yliymmärtämään taipuvainen on usein kadottanut rajat sen suhteen miten itseä saa kohdella ja miten ei. Jatkuvaan epäkunnioittavaan kohteluun ei tarvitse tottua! Ja samalla moni on, sillä on kenties (surullista kyllä), joutunut tottumaan siihen.

Se on toki inhimillistä että läheisissä suhteissa joskus konflikteissa suusta pääsee rupisammakoita ja tulee sanoneeksi asioita, jota myöhemmin katuu. Terveissä ja kunnioittavissa suhteissa tällaiset taantumat käydään turvassa läpi, omistetaan oma osuus, otetaan vastuu ja pyydetään vilpittömästi anteeksi. On erittäin HOT osata pyytää anteeksi ja omistaa oma keskeneräisyys.

Jos taas epäkunnioittava kohtelu on toistuvaa ja jatkuvaa, eli se on normalisoitu osa vuorovaikutusta, sellaista ei tarvitse tottua hyväksymään. Samalla on tärkeä muistaa, että me emme voi lopettaa toisen käyttäytymistä, mutta me voimme asettaa sille tarvittaessa rajat.

Nuorempana minua hävetti jos tunsin loukkaantumisen tunnetta vaikkapa epäasiallisista kommenteista. Nyt se tuntuu järjettömältä, eihän se minun häpeäni ole! Silloin kuitenkin häpesin kertoa, että toisen sanat tai teot loukkasivat. Pelkäsin että minua pidetään liian pikkumaisena tai vakavana. Niimpä otin defenssiksi huumorin, aloin nauramaan silloin kuin sattui.

Ja varmasti olen myös itse elämäni varrella sanonut tyhmästi, lapsellisesti ja joskus kenties vielä itse sitä tiedostamatta loukannut toista vaikkapa asiaankuulumattomalla neuvomisella. (Auts, tää on niin kurjaa!)

Nykyisin onneksi sallin loukkaantumisen tunteen olla viesti itselleni siitä, että kysyn olenko tullut kohdatuksi kunnioittavasti? Ja ei, ei se minun maailmassa tarkoita että pitäisi puhua kuin pyhäkoululaiselle, ystävieni ja läheisimpieni kanssa nautin myös suuresti sydämellisestä kuittailusta kun tunnen sen taustalla olevan rakkauden ja välittämisen.

Epäkunnioittavaa kohtelua on mm.

Huumorin nimissä toiselle kuittailu ja toisen syyttäminen liian herkäksi, jos toinen ilmaisee, että ei ollut hauskaa

Toisen tunteiden ja kokemuksien mitätöinti

Defensiiviset syytökset ja mustamaalaus

Valehtelu, suhteen kannalta keskeisten asioiden piilottaminen ja tarkoituksellinen harhaanjohtaminen

Henkilökohtaisuuksiin meneminen

Tarkoituksellinen arkoihin kohtiisi sivaltaminen (eri asia kun se että ottaa esiin aiheen, joka voi olla arka mutta tärkeä käydä läpi)

Epäkunnioittavaa kohtelua taas ei ole se että…

Ottaa esiin jonkun aiheen joka voi herättää vaikeita tunteita

Erilaisten näkökulmien esiintuominen asiallisesti

Asettaa aiheenmukaiset rajat

Muistathan! Sinulla on aina vapaus tuntea tunteesi, vaikkei sitä kaikissa tilanteissa (monestikaan) ole turvallista kaikille näyttää. Toisen käytös ei ole koskaan sinun häpeäsi kantaa.

Kurkkaa Ymmärrä itseäsi -itsetuntemuskortit:

Oletko jäänyt jumiin uhritarinaan? – Menneisyyden kokemusten ei tarvitse määrittää tulevaa

Vaikka laulussa lauletaan, että päivääkään en vaihtaisi pois, minä vaihtaisin. Niin paljon olen elämänkaareni hetkiä terapiassa hoitanut, että voin sanoa, en minä nuorena tyttönä olisi sitä tuskaa ja kipua olisi tarvinnut.

Olisin tarvinnut hellyyttä ja hyvyyttä, mutta tapahtunut mikä tapahtunut, elämänaikaviivaa voi katsoa taakse päin ja todeta että parhaani tein, sillä elämäntiedolla ja ymmärryksellä.

Keho muistaa

Kannan kehossani olevia pahoinpitelyn arpia aina. Vaikka haluaisin, en voi muuttaa elämänkaaren tapahtumia en voi muuttaa, mutta kertojaääntä kokemukseeni liittyen voin.

Nyt hetkestä käsin elämäntarinan käänteisiin

Tämä hetki on hyvä, tässä hetkessä olen turvassa, muistutin itseäni kun muistikuvat voimistuivat ja kirjoittaminen takkusi.

Hengittelin ja palautin itseni kehoon. Aloitettu ei antanut rauhaa, tarinan piti tulla kirjoitetuksi. Minun itseni piti ymmärtää tarinan kirjoittamisen hoitavan minua.

Ymmärtäminen luo etäisyyttä

Sain elämänvoimani takaisin kirjoittamalla elämänikäännekohdista ja kohtaamalla kaikki ne tunteet ja muistot, jotka lukitsivat kehoni paniikkitilaan, nostattivat päänsäryn, punankaulalle, kuristivat kurkkua niin että pelkäsin tukehtuvani.

Tunnetyö luo rauhaa ja luottamus omiin voimiin kasvaa

Kun vuosia ja kärsivällisyyttä vaatineen prosessin päätteeksi pääsin eroon kehoa puristaneesta hädästä, pelosta, sain tilaa hengittää, sain rauhan nukkua syvää unta, sekä omanarvontunteen, mikä oli pysynyt loitolla niin kauan, kun kerroin tarinaa naisesta, jolle tehtiin pahaa, ja pääsin tekemään tuttavuutta siihen naiseen, joka oli piilotellut uhritarinan takana.

Olin tuhlannut vuosia masennukselle, itseni pienentämiseen.

Olin antanut hyvien tilaisuuksien lipua ohi peläten epäonnistumista, joten se hetki, jolloin ymmärsin todella syvällä tasolla, ettei kukaan olisi tulossa minua pelastamaan itseltäni, omalta päätökseltäni pitää kiinni koetuista kärsimyksistäni, ja että olin itse ollut se kaikista väkivaltaisin itseäni kohtaan, oli käänteentekevä.

Olin pitkään näkymätön itselleni, en tunnistanut tarpeitani enkä kuunnellut intuitioni ohjausta, mutta nyt olen tässä.

Mennen ymmärtämisen kautta käynnistyi matka itseen, tähän hetkeen, keski-ikäisen naisen iltapäivään.

Löysin viisautta, elämänjanon ja ilon, kyvyn nauttia kehostani. Lopulta löysin elämäntehtävän muiden tukemisesta ja matkallani muutuin itselleni näkyväksi. Vaikka rakastan esiintymistä, tiedän, olen oikeastaan ujo. Olin sitä jo lapsena, mutta arkuus piti suojata jo hyvin varhain.

Löysin voimani sanojen avulla, löysin uuden suunnan elämälleni kirjoittamalla kaikesta siitä mistä en voinut puhua.

Kirjoitin siitä mikä hävetti, kasvatti palomuurin maailman ja minun väliin.

Kirjoitin itselleni tilaa hengittää, kirjoitin itseni tähän hetkeen.

Kannustan jokaista kohtaamaani ihmistä kirjoittamaan oman elämäntarinansa käännekohdista ja niihin liittyvistä tunteista ja tunteisiin liittyvistä ihmisistä.

Kukaan ei voi ymmärtää sinua ellet sinä kerro tarinaasi itsellesi niin että todella tunnet sen olevan sinun kokemukseksi, sinun tarinasi, ja todella ymmärtää miltä sinusta tuntui, ja mitä sanottiin, mitä jäi sanomatta, ja mitkä ovat ne sanat, joita et koskaan kuullut.

Juuri nyt on hyvä hetki aloittaa!

Tehtävä

Laadi kymmenen aiheen lista kaikesta siitä mistä et tahdo missään tapauksessa puhua tai kirjoittaa. Kun aihelista on valmis, valitse yksi ja kirjoita siitä. Kirjoita heti perään toinen!

Anna itsellesi aikaa ja lempeyttä tarinasi auki kirjoittamisen vaiheisiin!

Lämmöllä

Laura

Rajat luovat turvaa – Ovatko rajasi löyhät, olemattomat vai liian tiukat?

Rajat ja niiden puute, niiden ehdottomuus tai niiden liiallinen jousto puhuttavat. Tiedämme kaikki, että rajat tuovat turvaa. Joskus meillä aikuisillakin on vaikeuksia hahmottaa ovatko asettamamme rajat liian joustavat, olemattomat tai liian tiukat vaiko sopivat. Joskus voi käydä niin, että kun opettelemme rajojen laittoa, menee niiden asettaminen överiksi. Myös liian tiukoilla rajoilla on haittapuolensa kuten sillä ettei rajoja juurikaan ole tai ne vaihtuvat lennosta.

Olemattomat tai liian löyhät rajat

Joillekin meistä olisi tärkeää opetella asettamaan tiukemmat rajat asioille, ihmisille, työlle, ajatuksille, tekemiselle. Rajojamme ei ehkä kunnioiteta tai emme itse kunnioita muiden rajoja. Usein myös ihminen, jolla ei ole rajoja, ei osaa nähdä myöskään muiden ihmisen rajoja. Rajattoman ihmisen kanssa on turvatonta, koska ei voi tietää mitä hän sanoo, kenelle sanoo ja ihmiset voivat tuntea, että heidän elämäänsä tunkeudutaan. Rajaton usein rikkoo myös muiden rajoja.

Rajattomuuden voi tuntea uupumuksesta ja väsymyksestä, että kokee joutuvansa olemaan kärjistetysti kaikkea kaikille. Kun meillä ei ole rajoja, saatamme alkaa vältellä ihmiskontakteja, koska koemme tulevamme ”imetyiksi tyhjiin”. Oman rajattomuuden tiedostaminen ja sen harjoitteleminen voi johtaa aluksi liian tiukkojen rajojen vetämiseen. Rajat tarkentuvat ajan kanssa, kunhan pysymme tietoisena niiden kanssa.

Rajat vedetty tiukoille

Joillekin meistä olisi tärkeää löysentää rajoja. Joskus rajamme ovat niin tiukat, että emme pääse luomaan yhteyttä muiden ihmisten kanssa. Jäämme silloin etäisiksi, koska olemme rajojemme kanssa etäällä sekä ihmisistä että tapahtumista. Ajatuksemme, tunteemme, kokemuksemme eivät pääse näkyviksi, koska olemme luoneet itsellemme niin tiukat rajat, että ne enemmän estävät kuin mahdollistavat.

Muut ihmiset reagoivat toisen tiukkoihin rajoihin ottamalla etäisyyttä, koska ihminen ei ole tavoitettavissa vaan esteet, lukot tulevat havaittavaksi. Ihminen jätetään ”rauhaan”. Jokin tuo toiselle viestin, että tämä ihminen ei tahdo tulla kohdatuksi. Tulee tunne, ettei tämä ihminen jaa itsestään juuri mitään. Tiukat rajat voivat saada toiselle myös tunteen ettei ole toiselle tärkeä, koska hän ei jaa itsestään juuri mitään.

Liian tiukat rajat voi tuntea yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Tiedostaessaan liian tiukat rajat ja opetellessaan niiden löysäämistä, voi opettelu mennä ensin överiksi ja jakaa liikaakin. Asia korjaantuu opettelun edetessä.

Rajat joustavat liikaakin

Joskus rajamme ovat liian joustavat. Saatamme asettaa päättäväisesti rajan, mutta miellyttämisen tarpeemme, hyväksytyksi tulemisen tarpeemme aiheuttaa rajojen löystymisen. Saatamme sisäisesti huomata, että mitä nyt tapahtui vaikka en oikeasti tätä halunnut. Ympäristö oppii myös löyhiin, aina joustaviin rajoihimme. Muut oppivat venyttämään rajojamme. Kun ihmisellä on löyhät rajat, toiset saattavat vedota hyvin kummallisiinkin asioihin, jotta rajat lopulta paukkuvat.

Miten taas ajauduin tähän tilanteeseen vaikka aluksi olin aivan toista mieltä?

Tämä voi olla löyhien rajojen yksi havainto. Kun tiedostaminen on tapahtunut ja rajojen opettelu käynnistyy, voi rajojen asettaminen olla aluksi liian tiukkaa. Ajan kuluessa rajat muodostuvat sujuvammin.

Parhaimmillaan rajat ovat olemassa ja joustavat

Rajat luovat raamit itsellemme, elämäämme ja ihmissuhteisiimme. Tiedämme kenen kanssa on turvallista jakaa itsestämme pintaa syvemmin. Ihmiset ympärillämme ymmärtävät miten meidän kanssa kuuluu toimia. Rajat ovat liikkuvia, hyvällä tavalla joustavia sen mukaan kenen kanssa olemme tekemisissä. Läheisten kanssa jotkut rajat ovat eri kohdissa kuin etäämmällä olevin ihmisten.

Olemme vastuussa omista ja toistemme rajoista. Rajat luovat turvaa ja luottamusta. Ne helpottavat vuorovaikutusta ja ihmissuhteita. Ennen kaikkea selkeät rajat helpottavat omaa elämäämme.

Bazar ja Suomen suurin hyvinvointimedia Hidasta elämää aloittavat yhteistyön

Bazar Kustannus ja Hidasta elämää Suomi Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Bazar alkaa kustantaa suositun Hidasta elämää -kirjaperheen kirjoja.

Yhteistyö käynnistyy kahdella toukokuussa ilmestyvällä tietokirjalla. Suomen suosituimpiin hyvinvointikirjailijoihin kuuluvan Katri Syvärisen Äitihaava – tyttären raskas perintö käsittelee sitä, miten suhde omaan äitiin voi ilmentyä tyttären elämässä erilaisina kipukohtina ja rajoittavina uskomuksina. Valmentaja, yrittäjä ja sanoittaja Eija Hinkkalan Muuta asenteesi, muuta elämäsi tarjoaa keinoja, miten parantaa omaa asennetta niin, että se tukee omaa kasvua ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kaikkiaan vuonna 2023 ilmestyy yhdeksän uutta Hidasta elämää -kirjaa sekä kaksi kalenteria.

”Hyvinvointi on yksi tämän ajan megatrendejä. Bazar on julkaissut aiemminkin hyvinvointiin liittyviä kirjoja, mutta tämän sopimuksen myötä pääsemme tekemään niitä aivan eri mittakaavassa. Hidasta elämää -yhteisö tarjoaa kirjoille huikean kohderyhmän, johon pääsemme nyt yhdistämään Bazarin kustannusosaamisen myös digikirjojen osalta”, summaa Bazarin kustantaja Markus Lähdesniemi.

”Kirja-alan murroksessa ja äänisisältöjen kulutuksen lisääntyessä on yhä tärkeämpää tarjota lukijoille sisältöjä sellaisessa muodossa kuin niitä halutaan kuluttaa. Bazar suhtautuu kirjaan innovatiivisesti ja näkee tulevaisuuden mahdollisuudet hyvinvointisisältöjen kehittämisessä – perinteistä kirjaformaattia unohtamatta. Odotamme innolla, miten paljon hyvää saamme yhdessä aikaan!”, kertovat Hidasta elämää Suomi Oy:n omistajat Pekka ”Pequ” Nieminen ja Sanna Wikström.

Kaksi vahvaa brändiä

Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka julkaisee vuosittain noin 90 uutta kirjaa kotimaisesta ja käännetystä kauno- ja tietokirjallisuudesta. Digitaalisen kustantamisen edelläkävijänä tunnetun Bazarin kirjailijoita ovat mm. Lenita Airisto, Juha Vuorinen, Christian Rönnbacka, Mika ”Immu” Ilmén, Lucinda Riley, Yuval Noah Harari, Marie Kondo ja Paulo Coelho. Bazar on osa Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamoperhettä.

Pekka ”Pequ” Niemisen ja Sanna Wikströmin perustama Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka asiantuntijoiden ja bloggareiden tuottama sisältö verkkosivuilla, somekanavissa, verkkokursseilla ja kirjojen muodossa auttaa ihmisiä parantamaan kokemusta elämästä. Hidasta elämää -sivustolla oli vuonna 2022 kävijöitä 6,8 miljoona ja sivukatseluita 13,3 miljoonaa. Brändin eri somekanavilla on yli 500 000 seuraajaa. Hidasta elämää -kirjoja on ilmestynyt tähän asti yhteensä 61, ja myydyin niistä on Sanna Wikströmin kirjoittama Unelmakarttakirja (Otava 2017), josta on menossa 16. painos.

Voimakas tarve auttaa muita voi lopulta johtaa uupumukseen – Näin voit tunnistaa ja pysäyttää tiedostamattoman toimintamallin

Koetko, että sinun tehtäväsi on jatkuvasti henkisesti pelastaa ja auttaa muita?
Onko sinulla tarve kannatella tilanteita tai muiden tunteita? Huomaatko väsyväsi vuorovaikutustilanteissa tai miellyttäväsi jatkuvasti liikaa? Tunnetko alitajuista tarvetta muuttaa toisia ihmisiä tai heidän kokemuksia ja todellisuutta? Jos vastasit näihin kyllä, sisälläsi saattaa asua pelastaja-arkkityyppi, jonka alitajuiset toimintamallit voivat lopulta henkisesti uuvuttaa sinut.

Älä käsitä väärin, muiden auttaminen ja palveleminen on todella tärkeää, sillä kukaan meistä ei pärjää täällä yksin. En tarkoita että sinun tulisi muuttua itsekkääksi tai itsekeskeiseksi. Se on täysin eri asia kuin tässä kirjoituksessa kuvailemani sisäisen pelastaja-arkkityypin (jatkossa vain sisäinen pelastaja) hillitseminen.

Sisäinen pelastaja on kullanarvoinen ihan oikeissa hätätilanteissa, jolloin on todella tarvetta tunnistaa oikea henkinen tai fyysinen hätä ja toimia lisäavun pyytämiseksi. On nimittäin henkistä väkivaltaa hätätilanteessa jättää auttamatta todellista avuntarvitsijaa. Liian paljon olen kuullut tarinoita ohikulkijoista, jotka sulkevat silmänsä toisten hädältä, eivät pysähdy kysymään avuntarvetta tai kiihdyttävät vain askelia pois loukkaantuneen tai hätääntyneen luota. Toivon, että jokaisella olisi sydäntä pysähtyä auttamaan silloin, kun tarve on todellinen tai auttaminen on inhimillisesti ja eettisesti oikein.

Sisäisellä pelastajalla tarkoitan tässä kirjoituksessa niitä alitajuisia toimintamalleja, jotka saavat sinut toistuvasti/pysyvästi unohtamaan ja hylkäämään itsesi tai tekemään toisesta henkisesti riippuvaisen omalle avullesi. Aito auttaminen tarkoittaa toisen vapaan tahdon kunnioittamista sekä hyväksymistä. Kaikki eivät nimittäin halua tulla autetuksi niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Sisäisen pelastajan taustalla ovat usein vahvat uskomukset siitä, että oma merkityksellisyys syntyy vain muiden kautta: “olen tärkeä ja merkityksellinen vain silloin, kun sinä tarvitset minua.” Varjopuolena tässä mallissa on toisten tekeminen riippuvaisiksi omasta avusta sekä ns. curling-ilmiö: tasoitat tehokkaasti muiden teitä, mutta et keskity ollenkaan omaan polkuusi. Tämä voi olla yksi sisäinen keino vahvistaa omaa heikkoa itsetuntoa sekä asemaa suhteessa muihin.

Sisäinen pelastaja tarvitsee toistuvaa vakuuttelua omasta arvosta hyvien tekojen kautta. Asetat toisten tarpeet aina omiesi edelle ja lopulta ihmettelet miksi olet jatkuvasti itse väsynyt ja uupunut, jopa katkeroitunut. Katkeroituneena pelastajana lopulta uhriudut eli muutut marttyyriksi ja pyrit joko syyllistämään muita tai podet musertavaa syyllisyyttä itse.

Sisäinen pelastaja hakee siis alitajuista huomiota, hyväksyntää ja merkitystä olemassaololleen itsensä ulkopuolelta. Pelastajaa kalvaa usein voimakas menettämisen pelko, riittämättömyyden tunne, häpeä sekä jo yllä mainittu alitajuinen syyllisyys. Nämä tunteet piilevät syvällä ajattelun ja toiminnan rakenteissa, eikä niitä ole helppo havaita.

Vahva hoivavietti ja auttamisen halu ovat tärkeitä ominaisuuksia, mutta ne muuttuvat epäterveiksi silloin, kun et muista huolehtia omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta, vaan ne saavat sinut ylittämään omat rajasi. Toisin sanoen ohittamaan itsesi ja todelliset tarpeesi. Kenenkään ei todellisuudessa tarvitse kantaa ”koko maailman taakkaa” harteillaan.

Sisäisen pelastajan taustalla on usein traumaattinen lapsuus. Lapsena pyrit alitajuisesti kannattelemaan huonosti voivia vanhempia tai ristiriitaista kodin ilmapiiriä miellyttäen sekä hyläten jollain tasolla itsesi. Vähitellen sinulle syntyi myös alitajuinen uskomus, että omat tarpeesi eivät ole niin tärkeitä kuin muiden. Tästä kumpuaa mm. selittämätön syyllisyyden ja painava velvollisuuden tunne, sillä lapsella ei tietenkään ole kykyä kannatella muiden tunteita tai haasteita. Aikuisen tehtävä on kannatella lasta läpi haastavien tunteiden eikä toisinpäin. Sisäinen ja täysin kohtuuton vaatimus voi silti jäädä tulkinnaksi omasta kyvyttömyydestä, jota sisäinen pelastaja tasapainottaa. Sisäisen pelastajan taustalla on siis hyvin inhimillinen, joskin mahdoton tehtävä sekä ehdottomasti hyvä aikomus.

Lapsi on aina lojaali omille vanhemmilleen olivat he minkälaisia hyvänsä. Pelastamisen tarve voi siis juontaa juurensa syvältä turvattomasta kiintymyssuhteesta, jolloin on tärkeää tiedostaa mallin emotionaalinen juurisyy ja hoitaa taustalla piileksivät traumat. Aikuisten ongelmat eivät koskaan ole lapsen vastuulla.

Muiden ihmisten tunteet eivät myöskään koskaan ole sinun vastuullasi, vaan jokainen käsittelee omansa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Miten voit valjastaa pelastaja-arkkityypin voiman positiiviseen käyttöön?

Tiedosta ja hyväksy ensin, että ketään ihmistä ei voi auttaa väkisin. Apu valuu tällöin kuin vesi hanhen selkään ja auttajana väsyt itse. Suosittelen kysymään aina toiselta henkilöltä suoraan: “tarvitsetko apua?” tai “miten haluat tulla autetuksi?” Nämä kysymykset auttavat toista henkilöä säilyttämään autonomian, vapaan tahdon ja itsekunnioituksen.

Sama pätee sinuun itseesi: opettele pyytämään apua ja luottamaan toisten vilpittömään haluun auttaa. Suurin osa ihmisistä on hyväntahtoisia ja auttaa mielellään. Avun antamisesta on myös lupa kieltäytyä. Toisinaan se on tärkeää rajanvetoa ja happinaamarin laittamista ensin omille kasvoille. Siitä ei ole mitään syytä potea syyllisyyttä.

Kohtaa sisäinen lapsesi lempeydellä. Tuo sille turvaa, hoivaa ja rakkautta. Nosta aikuisten taakat pois sisäisen lapsesi harteilta. Anna kätkettyjen tunteiden ja kokemusten purkautua kehosta ja mielestä vähitellen. Tarvittaessa hanki aina itsellesi ammattiapua menneisyyden kokemusten vapauttamiseksi.

Sisäisen pelastajan voiman voi valjastaa positiiviseksi tiedostamalla ja katkaisemalla ensin sen haitalliset toimintamallit ja lopulta auttamalla muita puhtaasti sydämestä käsin. Mikään ei ole kauniimpaa kuin pyyteetön avun ja läsnäolon antaminen toiselle. Se on myötätuntoa puhtaimmillaan. Opit erottelemaan arkkityypin valot ja varjot luottamalla omiin tuntemuksiin, intuitioon ja sydämen ääneen. Todennäköisesti sinulla on pitkät tuntosarvet, roppakaupalla empatiaa ja intuitiivinen kyky tunnistaa toisten avuntarve mahdollisesti jo ennen kuin he tiedostavat sitä itse. Muista silti aina kunnioittaa muiden vapaata tahtoa ja kysyä auttamiseen toisen lupa. Näin jokainen osapuoli kokee voimaantuvansa uupumisen tai syyllistymisen sijaan.

Voimme kohdata toisen vain sillä tasolla, millä olemme kohdanneet itsemme – Ystävällisyys itseä kohtaan heijastuu myös ystäviimme

On yksi ystävyyssuhde, joka opettaa meitä elämässämme kaikkein eniten, ja se on ystävällisyys itseämme kohtaan. Voimme kohdata toisen sillä tasolla, millä olemme kohdanneet itsemme. Ja voimme jakaa ystävyyttä toisille loputtomasti ilman, että se vie voimia, jos olemme muistaneet ystävällisyyden itseä kohtaan. Tätä ystävällisyys itseä kohtaan tarkoittaa:

1. Ole rehellinen

Ole rehellinen itsellesi omista tunteistasi ja kokemuksistasi. Älä yritä olla liian reipas ja suunnata huomiotasi kivoihin ja positiivisiin asioihin silloin, kun sisuksissa todellisuudessa kaihertaa. Rehellisyys itseä kohtaan auttaa tuntemaan itseä paremmin ja samalla myös muita ihmisiä – koska olemmehan ihmisiä kaikki. Mitä uteliaampia ja rehellisempi olet itseäsi kohtaan, sitä syvempiä ystävyyssuhteita muodostat myös muiden kanssa.

2. Puhu ymmärtävästi ja kauniisti

Tarkkaile, millainen on sisäinen puheesi. Sätitkö tai haukutko itseäsi? Yritätkö musertaa mahdollisuuksiasi ja unelmiasi kertomalla ”totuuksia”? Esitteletkö itsellesi kauhukuvia ja syitä murehtia? Niinkö puhuisit ystävillesi? Puhu itsellesi, kuten puhuisit kenelle tahansa ihmiselle, jolle toivot hyvää: onnistumisia, mahdollisuuksia, elämyksiä, iloa, rauhaa ja toiveikkuutta. Menettäisit ystäväsi, jos puhuisit heille rumasti. Samoin voit kadottaa itsesi, jos tylytät itseäsi koko ajan.

3. Kiitä

Milloin viimeksi kiitit itseäsi tekemisistäsi, onnistumisistasi, riittävästa levosta, rajojen laittamisesta, elämän nauttimisesta – mistä tahansa? Kiitos lisää tyytyväisyyttä tätä hetkeä kohtaan – tämän hetken sinua kohtaan. Ettei aina ole jokin ”sitku”, jonka jälkeen voi kiittää. Ethän odota ystäviltäsikään maailmaa muuttavia ponnistuksia, jotta suostut lausumaan kiitoksen, vaan saatat sanoa: ”Kiitos, kun olet.” Mitä jos sanoisit nuo sanat itsellesikin?

Tässä vielä pieni runo sinulle vahvistamaan ”itseystävällisyyttä” eli myötätuntoa ja ystävällisyyttä itseäsi kohtaan:

Runo sinulle rakas ystäväni

Hän on maailman paras ystävä.
Hän on paikalla, kun minulla on vaikeaa.
Hän lohduttaa, kun en meinaa kestää.
Hän tuntee tarinani,
hän tuntee tuskani.
Hän tukee toivoani ja
uskoo unelmiini.
Hän osaa rauhoittaa,
elämän tuulissa tyynnyttää.
Iltaisin hän muistuttaa huomisen paremmasta.
Huomenna hän kannustaa löytämään itseni, rajani, rakkauteni.
Ilman parasta ystävääni olisin paljon vähemmän.
Siksi haluan kiittää häntä tänään:
”Kiitos minulle itselleni siitä, että joka päivä olen itseni puolella. Se on ystävyyttä, joka auttaa olemaan ystävä myös muille.”

Jos kaipaat myötätuntoa ja lempeämpää itsesi kohtelua, tutustu Hetki itselle – Rauhoittavaan äänipalvellun, joka sisältää yli 100 meditaatiota. Äänitteet auttavat sinua löytämään levollisen suhteen itseesi ja lisäämään sisäisiä voimavarojasi välillä haastavissakin olosuhteissa. Tutustu palveluun TÄÄLLÄ.

Ihminen, joka jaksaa uskoa hyvään, ei ole hupsu tai tyhmä vaan sielu, joka on päättänyt selviytyä – 3 lohdullista ajatusta toivon tueksi

Toivo on kyynisyyden vastalääke. Toisilla meistä on sitä luonnostaan enemmän kuin toisilla , mutta jokainen meistä voi harjoitella sen esiin kutsumista. Sillä toivo elää joka puolella, myös epätoivon keskellä ja maailman pimeimmissä nurkissa. Ominaista toivolle on, että sen voi löytää hyvin pienistä asioista – kuten kevään ensimmäisestä valonpilkahduksesta, hymynkareesta toisen kasvoilla, rakkaan muiston vaalimisesta sydänalassa.

Toivo ei vaadi sitä, että asiat olisivat menossa parempaan suuntaan. Riittää, että jossain syvällä sisimmässään uskoo niin voivan vielä tapahtua. Toivo ei myöskään edellytä, että muut tunteet pitäisi sysätä syrjään – päinvastoin. Tunteakseen toivon läikähdyksen rinta-alassa, on pidettävä sydän ainakin hieman raollaan ja päästettävä sisään myös tunteista raskaimmat kuten suru, viha, epätoivo, epävarmuus ja avuttomuus.

Ihminen, joka uskoo hävityksen keskelläkin hyvään, ei ole hupsu tai tyhmä vaan sielu, joka on päättänyt selviytyä. Joskus toivon ruokkiminen on ainut keino jatkaa eteenpäin.

Toisinaan taas usko parempaan on laitettava hetkeksi telakalle ja suojattava sydäntään kipeiden tunteiden ristiaalloilta. Kun olo on tarpeeksi turvallinen, voi kuorta jälleen lempeästi raottaa ja päästää suolaisen pisaroiden lisäksi sisään myös sen, mikä kaikessa pienuudessaan ja arkisuudessaan muistuttaa toivon olemassa olosta.

Seuraavat kolme voimarunoa ovat sinulle, joka haluat vahvistaa toivon tunnetta sisimmässäsi:

Lisää lohtua ja toivoa tuovia runoja löydät kirjasta Sielun sopukoita – Voit olla säröillä ja silti säihkyä:

5 syytä, miksi naisen ADHD:ta ei ole tunnistettu lapsuudessa

Naisille tehdyt ADHD-diagnoosit ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi, ja itsekin olen yksi heistä, jotka ovat saaneet diagnoosin vasta keski-iässä. Tyypillinen ADHD-diagnoosin saaneen naisen tarina onkin seuraavanlainen:

Havahduin ADHD:n mahdollisuuteen vasta sen jälkeen, kun yksi kolmesta kouluikäisestä lapsestani oli saanut ADHD-diagnoosin ja yksi lapsista on parasta aikaa neuropsykologisissa tutkimuksissa. Historiassani on muun muassa vuosia jatkunutta työnkuormitusta ja uupumusta sekä kolme pitkää sairauslomaa vaatinutta burnoutia. Lisäksi minulla on jatkuvia kehollisia oireita: niska- ja selkäkipuja, purentalihasongelmia ja migreeniä.

Minua on myös tutkittu psykiatrin toimesta, mutta vaikka minut aikanaan todettiin keskivaikeasti masentuneeksi, en itse kokenut sen olleen kohdallani oikea diagnoosi. Koin olevani vain hetkittäin masentunut ja ahdistunut liian kuormittavan elämäntilanteen takia, ja koska olin pakottanut itseni yrittämään liikaa – suorittamaan kuten muut. Soimasin jatkuvasti itseäni siitä, etten pystynyt samaan kuin muut työssäkäyvät ihmiset. Minulle on ollut äärimmäisen vaikeaa yhdistää työ ja perhe-elämä, vaikka mieskin on tukenani ja tekee osansa arkihommista. Tähän kaikkeen annettiin selitykseksi vain masennus.

Nyt kun sitä tarkemmin mietin, tämä itseni soimaaminen on ollut minulle tuttua lapsesta asti. Olen kokenut itseni monin tavoin vääränlaiseksi ja huonoksi, epänormaaliksi. En kokenut kuuluvani joukkoon, olin liian erilainen ja yritin aina sopeuttaa itseäni sellaiseksi kuin muut. Sitä samaa olen tehnyt siis koko elämäni, aidon itseni pienentämistä, jotta en menettäisi ystäviäni tai paikkaani yhteisöissä.

Tämä tarina on synteesi monen ADHD-naisen elämästä, eli uskoisin monen tunnistavan itsensä tästä tarinasta. Pohdin pitkään syitä siihen, miksi tutkimustenkin mukaan lapsuusiässä tytöt saavat ADHD-diagnooseja noin viidenneksen siitä mitä pojat.

Esitän tässä viisi tutkittua syytä siihen, miksi tyttöjen ja naisten ADHD-piirteitä on ollut näihin vuosiin asti vaikea tunnistaa:

ADHD:n piirteitä ja kriteereitä on vuosikymmenten ajan sukupuolitettu, eli ADHD:ta on pidetty tyypillisemmin poikien käyttäytymiseen ja aivojen erityisyyteen liittyvänä tilana. Tällainen oireiden ja piirteiden sukupuolittaminen on ollut erittäin haitallista – ei vain ADHD-piirteiselle itselleen, vaan myös sen vuoksi, että sillä on ollut vaikutusta sekä läheisten että esimerkiksi opettajien asennoitumiselle. Sukupuolittaminen on saattanut vaikuttaa myös hoitavan tai kuntouttavan tahon näkemyksiin.
ADHD-piirteisellä tytöllä tai naisella voi olla sisäistä ylivilkkautta ja levottomuutta, joka ei niinkään näy ulospäin muille. Tyttö/nainen on oppinut kompensoimaan tätä sisäistä vilkkautta omilla tavoillaan, esimerkiksi liikunnalla tai näpräämällä käsillään jotakin. Toisaalta ADHD-tyttö/nainen saattaa olla hyvinkin puhelias ja aktiivinen, mutta ei liian häiritsevällä tavalla, jolloin piirre saatetaan nähdä positiivisena sosiaalisuutena pikemmin kuin toisten häirintänä.
Jos ADHD-piirteisellä tytöllä on taipumusta haaveiluun, eikä hän ole erityisemmin häirinnyt koulussa muita, tähän tarkkaamattomuuden piirteeseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Keskittymisongelmat saattavat myös näkyä enemmän kotioloissa kuin koulussa. Tällöin vanhemmat ovat saattaneet omilla toimillaan tukea normaalia enemmän lapsen tai nuoren koulussa pärjäämistä. He saattavat esimerkiksi tehdä asioita lapsen/nuoren puolesta, varmistaa aikatauluissa pysymistä ja muistutella jatkuvasti arjen normaaleista rutiineista, jotka muutoin unohtuisivat.
ADHD-tyttö tai -nainen oppii miellyttämään muita, joustamaan ja muuntamaan itseään muille sopivaksi. Tätä kutsutaan maskaamiseksi, ja se kuluttaa valtavasti sellaisia voimavaroja, joita aikuiseksi kasvanut tarvitsisi muihin elämän asioihin, kuten opintoihin ja edellä mainittuun työ- ja kotielämän yhteensovittamiseen. ADHD-tyttö saattaa olla hyvä koulussa erinomaisen muistin takia, vaikka ei juurikaan lukisi kokeisiin. Hänellä saattaa myös olla poikkeuksellista lahjakkuutta jollakin erikoisalalla, kuten musiikissa tai urheilussa, minkä vuoksi ADHD:ta ei heti ensimmäisenä aleta pohtimaan tiettyjen havaittujen haasteiden syyksi.
Mikäli ADHD-piirteisellä on selviä oireita tai haasteita, hänelle tyypillisesti selitetään, että stressiherkkyys tai muut vaikeudet johtuvat vain ahdistuksesta tai masennuksesta, tai että tietyt oireet, kuten aistiyliherkkyydet, ovat vain psykosomaattisia. Ja jos tyttö on selvästi ylivilkas, hänet leimataan hankalaksi lapseksi. Impulsiivisuus saatetaan nähdä pelkästään häiriötilana, jos se esimerkiksi johdattaa naisen jo nuorena tupakka- ja päihdekokeiluihin tai muihin normien vastaiseen toimintaan. ADHD-piirteinen tyttö tai nainen saatetaan siis määritellä häiriköksi ja ongelmatapaukseksi ilman, että kukaan on koskaan kysynyt häneltä tarkemmin, mitä hänelle on tapahtunut ja miksi.

Tässä siis joitakin tekijöitä, jotka ovat voineet lapsuudesta asti vaikuttaa siihen, ettei naisen ADHD-piirteisyyttä ole riittävän ajoissa tunnistettu. Tämä on hyvin surullista muun muassa sen vuoksi, että liian moni nainen ei ole kyennyt löytämään omia vahvuuksiaan, vaan hän on jäänyt itseä rajoittavien olettamusten ja ”totuuksien” vangiksi. Nämä oletukset ja asenteet eivät ole lähtöisin hänestä, vaan siitä, millä tavoin muut ihmiset ovat häntä määritelleet jopa lapsesta asti.

Näiden syiden vuoksi on tärkeää, että ADHD-piirteitä omaava nainen alkaa itse oivaltaa, etteivät hänen erityiset piirteensä ole vika tai sairaus, vaan ne yksinkertaisesti vain ovat hänessä olevia synnynnäisiä piirteitä. Piirteet taas eivät ole lähtökohtaisesti hyviä tai huonoja, ne vain ovat sellaisia kuin ovat.

Mutta jos nainen on oppinut näkemään piirteensä ainoastaan negatiivisessa valossa – ja jos ympäristökin on pitänyt niitä pelkästään puutteina ja vikoina – tämä on useimmiten se suurin ongelma, eivät piirteet itsessään. Ja juuri tämän vuoksi jokaisen, jonka lähipiirissä tai esimerkiksi työpaikalla on erityisiä ihmisiä, on tärkeää pysähtyä pohtimaan, miten itse kohtaa ja asennoituu erityisyyteen.

Haluan itse ajatella, että me kaikki olemme lopulta samalla neuromoninaisuuden janalla, toiset ääripäissä ja toiset jossakin keskellä. Arvostakaamme siis jokaisen ominaisia piirteitä. Ollaan valmiita ymmärtämään toisiamme – erilaisuus on lopulta rikkautta!

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä ADHD-liiton Youtube-luentoa naisten ADHD:sta, suosittelen!

Artikkelikuva: Depositphotos

Kirjassani Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD kerron, millaisia piilossa olleita haasteita ADHD-tyyppisesti oireilevilla naisilla usein on ja annan välineitä oireiden tasapainottamiseen. Katso kirja täältä.

Kiire on myrkkyä intiimille kohtaamiselle ja nautiskelulle – Kokeile tätä, jotta elämän herkullinen puoli ei unohtuisi

Kun puhun ihmisille elämän nautinnoista, saan usein vastaukseksi ”Kyllähän minä, mutta kun on niin kiire”. Kiire. Jos tätä aikaa kuvaisi yhdellä sanalla, tuo putkahtaisi väistämättä mieleeni. Se on syy sanoa, etten pysty tässä kohtaa, mutta millainen syy? ”Kiire on itsetehostusta!” huudahti kiukkuinen vanhempi rouva, kun yritin liian äkkiä ulos tavaratalon hissistä. Aina kun päästän sanan suustani, se herättelee. Totta, mihin minulla on kiire ja mitä ihmettä sillä tehostan?

Kun sana kiire kirvelee kieltäni, käännän sen tänä päivänä maistumaan makealta sanalla nautinto. Taikapölyä vai hyvinvointihattaraa? Ei, vaan valintoja, joissa otetaan mukaan kehomieli, itserehellisyys ja tietoisuustaidot. Ja kyllä, keskellä kaikkea kiirettäkin, koska enhän minä siltä välty, vaikka hanakasti välttelenkin.

Liikennevalot hehkuvat punaista

Kun ajan autolla kiireessä jonnekin, ehkä vähän jo myöhässä tai ainakin juuri ja juuri ajoissa. Otan liikennevalot ärsytyksen sijaan taukona, jonka aikana annan hengityksen rauhoittua syvillä pitkillä vedoilla siihen hetkeen. Minulle onkin tarjoiltu hengitystauko, ja se tulee lähes aina tarpeeseen. Saan siitä enemmän, kun lupaan itselleni joka kerta, että saan siitä nauttia täysin siemauksin. Hengitän hitaasti nenän kautta sisään, pidän yhden verran taukoa ja hengitän kolme kertaa hitaammin nenän kautta ulos. Mitä kauemmin valot ovat punaiset, sitä enemmän ehdin nauttia.

Kun en voi liikennevaloja nopeuttaakaan, voin keskittyä täysin itseeni.

Nautinto on valintaa ja lupaa

Kun olet liikennevaloissa, teet nopean valinnan, heittäydytkö kiireen vietäväksi ja ovatko valot vain taas yksi kivi matkallasi. Jos jokainen valoihin pysähtyminen onkin hengityshetki sinulle, mielesi oppii kohtuullisen äkkiä, että kyse onkin nautinnosta. Siitä ei tarvitse ärsyyntyä, päinvastoin. Itselle nautintohetkien salliminen on opeteltavaa, mutta loppujen lopuksi kyse on ajattelutavan muutoksesta.

Nautinto tarvitsee lupaa vain sinulta itseltäsi. Yllättävän pian sitä valitsee itselleen nautintoa, jos se on oikeasti luvallinen vaihtoehto. Usein kaipaamme ensin valtavat perusteet, että voimme nauttia, mutta mitä jos olisitkin kokonaan nautintoa varten? Jos nautinnon vastakohta on kärsimys, niin tuskin kukaan sitäkään valitsisi?

Kun nautinto on omalla vastuullasi, saat toteuttaa sitä koska tahansa.

Mikronautintoja voi valita seksuaalisuudessakin

Kuulen seksuaaliterapeuttina usein, ettei seksuaaliselle nautinnolle ole aikaa. Se sama tuttu kiire siellä pistää kapuloita myös seksuaalisen nautinnon rattaisiin. Jätetään koskematta, tuntematta ja kokematta, kun on niin paljon muuta. Pahimmillaan odotetaan sopivaa hetkeä viikkoja. Lopulta voi olla, että nautintoa onkin hankalaa löytää.

Kuten liikennevalohetkiä, niin seksuaalisia mikronautintoja voimme ottaa pitkin päivää yksin tai yhdessä. Kumppanin tai itsensä koskettaminen ei vie kuin muutaman minuutin, kun kehossa värisee jotain muutakin kuin kiire. Mielen houkuttelu seksuaaliseen kuvastoon on vain omasta luvasta kiinni. Pitemmällä suudelmalla tai intohimoisella hyväilyllä saa aikaan kehossa valtavan hormoniryöpyn.

Mitä jos valitsisi nautinnollisen hetken vähintään kerran päivässä tai useammin?
Mitä se tekisikään tunteelle kiireestä tai hyvälle olollesi?

Uteliaisuus ei anna lupaa loukata toisen yksityisyyden rajoja – Sinun ei tarvitse kertoa toiselle kaikkea itsestäsi

Veikkaan, että sinulta on joskus arkisessa yhteydessä kysytty henkilökohtaisia asioita, joihin et halua vastata. Tai kenties itse et hallitse uteliasuuttasi ja kyselet asioita, mihin toinen vastaa vaivautuneesti. Olipa ihminen miten sivistynyt tahansa, uteliaisuus ja juoruilu ovat luontaisia asioita ihmislajille. Tästä huolimatta ihmisen olisi hyvä osata hallita omaa tiedonjanoaan ihan jo sen takia, ettei itsekkyys asiassa aja toisen tunteiden edelle. Toki kyse on aina myös vastaajan omien rajojen asettamisesta, mutta myös kysyjän olisi tervettä ottaa vastuuta tilanteesta.

Erään teorian mukaan ihmisen tiedonjanon ja juoruilun takana on alkukantainen keino selvitä. Tiedon välittämisen kautta on esimerkiksi pystytty selvittämään, että kehen voi luottaa ja tätä kautta myös kieli on aikanaan kehittynyt. Edelleen tänä päivänä juoruilu on inhimillistä ja se myös syventää suhteita. Myös omien yksityisten asioiden paljastaminen vahvistaa yhteyttä ja antaa esimerkiksi mahdollisuuden antaa lohtua.

Mitä innokkaammin ihmiset ottavat luottamushenkilön roolin, sitä vähemmän he hallitsevat kuulemaansa.

Mutta milloin on kohteliasta kysyä toiselta henkilökohtaisia asioita, joita hän itse ei nosta esille? Miten parisuhteessa menee? No, joko uusi kumppani on löytynyt? Mites, onko raskauden suhteen tärpännyt? Olisin tämän tyylisten kysymysten kanssa hyvin tarkkana. Miksi kysyn näistä toiselle mahdollisesti herkistä aiheista? Harvemmin kyseessä on mikä muun, kuin oma itsekäs tiedonjano, mihin liittyy usein myös tarve hakea omaa turvan tunnetta lokeroimalla selkeämmin ympärillä olevia yksilöitä. Ja tuo tiettyihin kysymyksiin ajava tiedonjano satuttaa hyvin mahdollisesti toisen ihmisen tunteita.

Pidän itse nyrkkisääntönä sitä, että en nosta vuorovaikutuksessa käsiteltäväksi henkilökohtaisia asioita, joita ihminen itse ei luontaisesti tuo esille. ”Mitä kuuluu” on mitä loistavin avoin kysymys, minkä jälkeen keskustelu lähtee soljumaan niissä raameissa, missä toinen on valmis avaamaan omaa yksityisyyttään.

Pidän nyrkkisääntönä sitä, että en nosta vuorovaikutuksessa käsiteltäväksi henkilökohtaisia asioita, joita ihminen itse ei luontaisesti tuo esille.

Toinen loistava nyrkkisääntö tai ajatus tähän liittyen löytyy Yksityisyyden hallinnan teoriasta (Communication privacy management theory / CPM): Mitä innokkaammin ihmiset ottavat luottamushenkilön roolin, sitä vähemmän he hallitsevat kuulemaansa. Mutkat suoriksi: Mitä uteliaampi, sitä epäluotettavampi.

Toki osa kovista juoruilijoista sekä ammattilaisista käyttää tätä myös tiedon hankinnan keinona. Näennäinen kiinnostuksen puute saa toisen avautumaan. Tai toisinaan niin, että janoinen jakaa jonkun tiedon itsestään, jotta saisi toisen myös avautumaan. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että et ole tilivelvollinen kertomaan omia asioistasi vastapalveluksena. Tiedon jakaminen luo yhteyttä, mutta jos et kaipaa kiinnittymistä juuri tähän ihmiseen, niin pitäisin henkilökohtaiset asiat itsellä.

Uteliaisuus vuorovaikutuksessa ei saisi voittaa hyviä käytöstapoja.

Lähtökohtaisesti ihmiset uskovat omistavansa ja heillä on oikeus hallita yksityisiä tietojaan. Kun muille kerrotaan tai he löytävät henkilön yksityisiä tietoja, heistä tulee näiden tietojen yhteisomistajia. Tämä tapahtuu kuulijalle vapaaehtoisesti tai vastahakoisesti. On myös tilanteita, missä ihmiset joutuvat ottamaan toisista sellaista tietoa vastaan, mitä eivät haluaisi kuulla. Näin tapahtuu esimerkiksi taksikuskin työssä. On myös ammatteja, missä joutuu tahtomattaan kaivelemaan toisten henkilökohtaisia tietoja, kuten lääkäri tekee. Kysyjän energia ei näissä tilanteissa ole utelias, vaan mukana on halu auttaa.

Mitä juoruiluun tulee: Kaikki toisen asioiden eteenpäin kertominen ei tapahdu välttämättä tahallisesti, joskus kyse on myös huolimattomuudesta. Tämän takia olisin myös erityisen tarkka, että mitä muiden kertomia yksityisiä asioita jaan toisille. Lähtökohtaisesti ilman lupaa tai tervettä syytä en mitään. Kun kalan päästää ulos katiskasta, on sitä vaikea saada enää sinne takaisin.

Tämän suorempaan tätä en voi sanoa: älä loukkaa toisen rajoja ja tunteita tiedonjanosi takia. Uteliaisuus vuorovaikutuksessa ei saisi voittaa hyviä käytöstapoja.

Uteliaisuus ja juoruilu johtavat toisinaan riitoihin. Teimme tällaisia tilanteita varten Riidan ratkaisu -kortit yhdessä vankilapastori Jukka Vänskän kanssa. Kortit voi tilata täältä.