Riippuvuuden taustalla on usein kohtaamattomia kipeitä tunteita

Susanna Ahvalo on luokanopettaja, riippuvuuksien kokemusasiantuntija, mindfulness-ohjaaja sekä Positiivisen psykologian valmentaja PPC®. Erikoisosaamisena hänellä on mindfulness ja addiktiot. Susannan ohjauksen ja valmennuksen keskiössä on positiivinen psykologia, eli kiinnostus siihen, kuinka ihminen löytää kukoistuksensa ja tiedostaa voimavaransa. Susannalla on yritys nimeltä Onnellisuuspaja.

Vastoin yleistä uskomusta, addiktiivisen käyttäytymisen lopettaminen ei ole kiinni siitä, etteikö ihminen tietäisi, mitkä sen haitat ovat. Emme voi ratkaista tunnetason ongelmaa älyllisellä tasolla. Olen kokenut tämän hyvin omakohtaisesti. Myös minä olen luullut, että päihteiden käyttöni oli jollain tavalla älystäni kiinni.

Ihmiselle on ominaista välttää epämukavuutta ja hamuta mukavuutta. Mitä nopeammin saamme mielihyvää, sitä paremmin sen muistamme. Muun muassa tähän perustuu addiktiivinen käytös. Haastavuuden pakeneminen ja nopeiden kiksien hakeminen ei ole vähentynyt mihinkään toipumiseni myötä. Olen käyttänyt päihteitä, syönyt sokeria, tehnyt liikaa töitä, shoppaillut, pelannut, ripustautunut ihmissuhteisiin ja niin edelleen. Pienetkin käsittelemättömät asiat ovat kasvaneet sisälläni kerrostalon kokoisiksi tämän välttelyn kautta.

Minulle on selvinnyt, että vaikka en pääse välttämättä ikinä eroon addiktioihin taipuvaisesta mielestä, olen itse vastuussa siitä, kuinka siihen suhtaudun ja kuinka paljon annan sen hallita elämääni. Haastavien tunteiden kohtaamisen harjoittelu on ollut tämän prosessin tärkeimpiä elementtejä.

Olen pantannut ja tukahduttanut varsinkin hylätyksi tulemisen pelkoani ja sitten kun joku tämän pelon liepeillä oleva asia on tullut eteen, koko paketti on aktivoitunut. On tarvittu koko ajan enemmän ja enemmän ja vahvempia ja vahvempia keinoja siihen, että olen saanut pidettyä käsittelemättömien tunteideni rantapallon vedenpinnan alla. Kun olen laskenut käteni irti pallosta, se on sinkoutunut hallitsemattomasti korkeuksiin. Näin on tarvittu taas enemmän voimaa haastavan tukahduttamiseen ja siten seuraavan kerran tunnemyrsky on ollut taas vahvempi.

Miten sitten olen lähtenyt tutustumaan sisäiseen epämukavuuteeni? Olen lähtenyt harjoittelemaan haastavien tunteiden ja tuntemusten toivottamista tervetulleiksi mahdollisimman nopeasti, kun niitä ilmenee. Parhaaksi avuksi on osoittautunut RAIN-meditaatio. Meditaatiossa edetään seuraavasti:

Recognize / Huomaa

Tuo mieleen joku sinulle haastava tilanne. Se voi olla esimerkiksi joku pieni konflikti läheisen ihmisen kanssa tai esimerkiksi saamasi epämukava viesti. Kun tuot mieleen tämän tilanteen, tarkastele sitä mielessäsi mahdollisimman elävästi. Anna tilanteen aueta mieleesi kuvina, ääninä, tunteina ja kehon tuntemuksina.

Allow / Salli

Onko mahdollista sallia haastavien tunteiden ja kehon tuntemusten nousta?

Investigate / Tutki

Mitä tunteita huomaat? Huomaatko tunteiden taustalta tarpeita, jotka eivät ole täyttyneet? Missä tunteet tuntuvat kehossa? Onko mahdollista hengityksen avulla pehmentää kyseisiä kehon kohtia? Kun nimeämme tunteita, tutkimme niiden taustalla olevia täyttymättömiä tarpeita ja löydämme niiden asuinpaikan kehosta, tunteet alkavat pikkuhiljaa hellittää. Ne tulevat kuulluiksi.

Nurture / Itsemyötätuntoa

Kuinka haluaisit lohduttaa itseäsi tässä haastavan äärellä? Mitä sanoisit hyvälle ystävälle vastaavassa tilanteessa? Itsemyötätunto voi ilmetä lempeinä sanoina. Se voi olla myös kosketusta, käden asettamista rintakehän päälle tai vaikka posken lempeää silittämistä. Emme koe haastavia tunteita siksi, että olemme jollain tapaa vääränlaisia. Epämukavuus liittyy siihen, että olemme ihmisiä. Tarkoituksena ei ole mitätöidä, vaan normalisoida.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
Saat -30% alennuksen korttipakoista etukoodilla KORTIT30 
PUOTIIN
close-image