Tunteista puhuminen auttaa välttämään väärinymmärryksiä – Älä jätä toista tulkinnan varaan, vaan uskalla kertoa kokemuksestasi

Avoimuus ihmissuhteissa on tärkeää, koska mitä sulkeutuneempia olemme, sitä enemmän joudumme tekemään tulkintoja toisistamme. Emme toki voi täysin välttää oletuksien syntymistä, mutta sanat ovat tärkein, joskaan ei ainoa väylä toisen ihmisen mieleen. Myös kehonkielellä, katseilla ja tavalla ottaa toinen huomioon on suuri merkitys tunneyhteyden syntymisessä. Tunneyhteydellä tarkoitetaan tilaa, jossa voimme kokea olevamme samaan aikaan itsemme ja toisen puolella, vaikka olisimmekin eri mieltä.

Hyvän ihmissuhteen merkki ei olekaan se, että pitäisi olla kaikista asioista samaa mieltä, vaan se että suhteessa valitaan olla erimielisyydestä huolimatta. Riidan ei tarvitse milloinkaan erottaa, se voi auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin. Jos on kasvanut ympäristössä jossa tunteet on koettu vaaralliseksi voi olla, että oma mieli on tottunut välttelemään erityisesti hankalia tunteita ja tilanteita. Ikävä kyllä se saa ihmiset etääntymään toisistaan.

Omaan itseen ja omiin tunteisiin tutustuminen ei ole koskaan myöhäistä. Voimme opetella tunteiden tunnistamista ja  tunnesäätelyä kaikissa ikävaiheissa. Ihmissuhteisiin voi aina vaikuttaa vahvistavasti. Väkisin ei kuitenkaan voi yrittää ja joskus on paikallaan lopettaa suhde, jota ei saada toimimaan yrityksistä huolimatta. Meillä on oikeus valita seuramme. Tunteisiin tutustuminen ei kuitenkaan ole tärkeää vain siksi, että pärjäisimme muiden ihmisten kanssa paremmin, se nimittäin auttaa meitä tulemaan myös itsemme kanssa läheisemmäksi ja silloin on mahdollista olla paremmin myös muille ihmisille näkyvä.

Tutustu Puhutaan tunteista-keskustelukortteihin,jotka auttavat sanoittamaan omaa kokemusta muille.

 

 

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image