Miellyttäminen on selviytymiskeino – syvän alitajuinen uskomus siitä, että jos ihmiset eivät tykkää minusta (tai kun LUULEN niin), olen huono. Niinpä yritän mahdollisimman paljon pitää mölyt mahassa ja tehdä muutenkin kaikkeni, että musta tykättäis ja ”aiheuttaisin hyviä viboja tai en ainakaan huonoja” (eli kontrolloin), ettei vaan olisi pahaa verta kenenkään kanssa. Ja sitten jos onkin, niin se on aivan kamalaa, ja on minun tehtäväni yrittää sukia myötäkarvaan ja pehmentää tilanteet. Ja jos se ei onnistu, kiukustun ja kitkeröidyn sekä itselleni ja toisille.
Meille miellyttämistaipuisille (ja erityisen herkille) vastakarvaan meneminen ja konfliktit tuntuvat kamalilta, koska meissä herää vanhoja, tuttuja, varhaisista vaiheistamme jollain tavalla tuttuja turvattomuuden tiloja. Hermostossamme eli ajattelussamme ja tunteissamme syttyy impulsseja, jotka saavat pakenemaan, taistelemaan tai hyytymään, koska olemme kenties kokeneet hylätyksi ja torjutuksi tulemista silloin, kun emme olleet mieliksi. Miellyttäminen ja itsensä sivuun sutiminen ovat selviytymiskeinoja jotka ovat noissa kohdissa syntyneet peittämään avuttomuuden, arvottomuuden, surun ja kiukun tunteita. Kun nuo tunteet alitajunnassamme triggeröityvät, herää myös turvattomuus. Luulemme vielä aikuisinakin – huomaamattamme – ettemme edelleenkään pärjäisi niiden tunteiden kanssa, joiden kanssa jäimme lapsena tai jossakin elämämme vaiheissa yksin.
Ja silti: hyväksytyksi tulemisen tarpeessa ei ole mitään vikaa, se on luonnollista.
Meissä elelevien haavoittuneiden osien maailma on aika mustavalkoinen ja siksi miellyttämishaluisen voi olla haastavaa sisäistää, että ei se mitään vaikka kaikki eivät ole aina myötäkarvaan keskenään. Silti voi ottaa iisisti, ja kaikki voi olla ihan jees. Mä voin silti olla mä. Ja toiset voivat olla itsensä. Ei tarvitse yrittää muuttaa ketään tai mitään, ja voin puuhailla juttujani ihan rauhassa vaikka käynnissä olisikin konflikti tai jotakin selvittämätöntä.
Hyväksynnän hakemisen ja miellyttämisen selviytymiskeinojen alla on aina turvan tarve. Kun opimme luomaan aikuisina turvaa ja hyväksyntää itsellemme ja tunteillemme, voimme paremmin hyväksyä myös sitä, että aina ei kohdata ja se on ihan okei. Meidän ei loputtomasti tarvitse selittää itseämme, vääntyä mutkalle, eikä hakea hyväksyntää sieltä mistä sitä ei tähänkään asti ole tullut. Voimme oppia vastaanottamaan hyvää itseltämme ja toisilta, ja sisäistää syvästi olevamme rakkaita silloinkin kun on ristiriitoja. Miellyttämisen ja hyväksytyksi tulemisen tarpeet alkavatkin täyttyä sisä- eikä ulkopuoleltamme. Alamme olla itsellemme enemmän mieliksi, hyväksymme itseämme enemmän.
Jos huomaat, että uupumus kolkuttelee ovella ja jaksamisesi on hiuskarvan varassa, kokeile näitä:
1. Raivoa ja näytä keskisormea maailmankaikkeudelle
Viha ja kiukku ovat parhaita rajan vetäjiä. Ehkä on käynyt niin, että olet unohtanut laittaa rajat ja päätynyt tekemään enemmän kuin jaksat. Kun ajan saatossa uupumus on hiipinyt vähitellen ja aika- ja energiavarkaita on kertynyt paljon, on vaikea raivota kenellekään yksittäiselle ihmiselle tai asialle. Eikä se ehkä olisi kohtuullistakaan kaataa pitkän ajan rajanvedot yhden ihmisen niskaan!
Mene metsään tai johonkin muuhun paikkaan, jossa voit voit huutaa vapaasti. Anna syljen tuoda suuhun sanat ja raivoa sielusi kyllyydestä. Myös nyrkkeilysäkin hakkaaminen voi ajaa saman asian. Jos et voi raivota, näytä maailmankaikkeudelle keskisormea kirjoita sille kiukuttelukirje.
Rajojen asettaminen voi saada voimiasi palautumaan. Harjoittelu auttaa laittamaan rajoja myös silloin, kun omia voimavaroja pitää pystyä suojelemaan.
2. Tee EI-suunnitelma
Ota pieni hetki itsellesi ja pohdi, mitkä asiat vievät eniten voimiasi tai aikaasi.
Onko joitain tilanteita tai asioita, joille sinun pitää muistaa jämäkämmin sanoa EI? Eräs nainen esimerkiksi kertoi, että hän lupautui aina auttamaan muita, koska koki sen velvollisuudeksi. Hän tiesi, ettei ehtisi eikä jaksaisi, mutta sanoi silti KYLLÄ. Vaikka ajatus yritti sanoa EI, hän alkoi perustella omalle ajatukselleen, miksi muita pitää auttaa. Hän myös oli hyvä ylipuhumaan itseään sillä, että suhtautui aikatauluihin ylioptimistisesti.
Onko sinulla tämänkaltaisia tilanteita, jotka lipsahtavat nopeasti KYLLÄksi, vaikka piti sanoa EI. Tee itselle EI-lista: Mihin asioihin sinun täytyy sanoa EI? Sitten suhtaudu EI-listaasi yhtä tunnollisesti kuin To Do -listaasi.
3. Listaa omat tarpeesi
Jos sinulla on tapana juosta hoitamassa muiden asioita, voi olla, että unohdat, mitä sinä tarvitset. Tai voi olla, että et enää edes tunnista, mitä sinä tarvitset. Kehollasi ja mielessäsi on tarpeita, joiden täyttäminen pitää sinut tasapainossa.
Listaa tarpeita, joiden täyttäminen auttaa sinua voimaan paremmin. Muista, että pienetkin teot ovat avuksi. Kehosi ainakin kaipaa raitista ilmaa, ravitsevaa ruokaa, unta ja liikettä. Mielesi iloitsee jotakuinkin samoista asioista – ja myös siitä, kun kehossa on hyvä olo. Mitä muuta sinä tarvitset?
Suhtaudu tarve-listaasi yhtä tunnollisesti kuin To Do -listaasi.
4. Hengitä
Tylsä vinkki, koska hengitämme, vaikka emme ajattelisi hengittämistä. Mutta jos tällä kertaa tekisit niin, että huomioit, miten hengitys liikuttaa kehoasi. Aina kun ajatus lähtee karkaamaan, palauta huomiosi takaisin hengitykseen. Tietoinen hengitys rauhoittaa kehoa ja auttaa ohjaamaan huomiotasi niin, että huomio ei hypi kuin mikäkin makakiapina, vaan pysyy siellä, missä SINÄ haluat.
Jos huomiosi hyppii tai on kaikkialla, se kuormittaa mieltäsi valtavasti.
5. Hyväksy
Stressitila saa ihmisen reagoimaan kolmella tavalla: taistelemaan, pakenemaan tai jähmettymään. Kaikki näistä vastustavat ulkopuolista uhkaa. Reaktio pyrkii hengissä säilymiseen. Mutta nykyihmisellä harva tilanne uhkaa henkeä, mutta sama mekanismi toimii edelleen. Taistelu loppuu, kun hyväksyy vallitsevan tilanteen.
Kun huomaat olevasi matkalla uupumukseen ylikierrosten kanssa, sano itselle: Nyt on näin. Kaikki järjestyy. Nyt on näin.
Oletko toistuvasti huomannut, ettei pyrkimystäsi asettaa rajoja oikein millään oteta vastaan tai kunnioiteta, vaikka kuinka olisit yrittänyt?
Jos kyseessä on itsekäs henkilö (ei vahvasti narsistisia piirteitä omaava) hän voi pystyä/haluta kunnioittaa rajojasi ja ottaa rajauksesi vastaan, kunhan ilmaiset rajat tarpeeksi selkeästi ja jämäkästi ja pidät niistä myös itse tiukasti kiinni.
Jos taas kyseessä on vahvasti narsistinen henkilö tai narsisti (ihminen, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö) joudut taistelemaan leijonan lailla rajoistasi, eikä tasavertaista ja kunnioittavaa suhdetta siltikään synny.
Kaiken kaikkiaan hyödymme ihan jokaisessa ihmissuhteessa rajoista, koska rajat suojaavat niin psyykkistä, kuin fyysistäkin hyvinvointiamme.
Listasin alle viisi syytä miksi rajojasi ei ehkä tähän asti ole vielä kunnioitettu, sekä vinkit mitä voisit tehdä tulevaisuudessa toisin
1. Rajat eivät ole vielä täysin selkeät itsellesi
Ei ole mitenkään epätavallista, ettemme välttämättä ole tulleet edes ajatelleeksi mitä ovat omat rajamme ja missä ne menevät, ennen kuin olemme tilanteessa, jossa rajat on ylitetty ja pahasti.
Nimeä siis selkeästi rajasi, jotka suojaavat sinua niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Esimerkikiksi näin: ”Ei ole ok, että toistuvasti käännät asiat päälaelleen ja syytät minua omista teoistasi. En aio kuunnella tätä enää (ja seuraavaksi poistu itse paikalta).”
2. Olet valmis joustamaan rajoissasi
Rajat ovat rajoja. Ne ovat kuin aitoja ja portteja, joiden yli ei ole lupa mennä. Ja tuota porttia vartioit sinä, vain ja ainoastaan sinä.
Muistathan aina, että narsistisessa suhteessa on tärkeämpää pitää itse huolta omista rajoista, kuin laittaa energiaansa siihen, että narsistinen ihminen kuuntelisi ja kunnioittaisi rajojasi. Se ei ole narsistin aikomus ja se fakta tulee ymmärtää.
Raja itselle voi olla esimerkiksi tällainen: ”Katson läpi sormieni ja annan anteeksi saman virheen tai teon enintään kaksi kertaa ja jos kolmas kerta tulee lähden itse pois, enkä jää opettamaan tai saarnaamaan toiselle mitä hän taas teki väärin.”
3. Pyydät anteeksi tai selittelet rajojasi
Näin ei tarvitse toimia. Voit harjoitella tätä siten, että kerrot rajasi ensin peilikuvallesi niin että jätät pois kaikki anteeksipyytelyt, pahoittelut, sekä selittelevät sanat ja lauseet.
Kiinnitä huomiota kehoosi. Näytä myös kehollasi, ilmeilläsi ja eleilläsi (ryhdikäs, varma, rauhallinen) että olet todellakin tosissasi.
4. Vaivaannut rajojen asettamisesta
Jos ei ole lapsuudessaan saanut opetella asettamaan rajoja turvallisessa ympäristössä, turvallisten ja luotettavien aikuisten kanssa niin, että rajoja olisi otettu myös vastaan voi rajojen asettaminen olla vaikeaa aikuisenakin.
Harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa. Toista itseksesi ääneen rajojen asettamiseen liittyviä lauseita. Näin totutat kehon uuteen tapaan ja taitoon.
Esimerkiksi näin: ”Tuo on siis sinun mielipiteesi asiasta, ok. Olen nyt kuullut sen ja olen itse asiasta täysin eriä mieltä ja minulla on oikeus olla eriä mieltä, vaikkakin se tuntuisi sinusta huonolta tai väärältä.”
5. Et ota itseä tarpeeksi vakavasti
Muistathan, että sinulla on oikeus ja velvollisuus suojella itseäsi. Erityisesti epäterveissä narsistisissa suhteissa kukaan muu ei puolusta rajojasi, kuin sinä itse.
Muistathan siis itse kunnioittaa omia rajojasi ja ottaa ne vakavasti.
Rajoja asettaessa voit toistaa itselle seuraavaa kysymystä: ”Mikä järkevä syy minulla on nyt toimia näin, vaikka toinen ei millään tahtoisi tätä hyväksyä?”
Anna itselle aikaa harjoitteluun. Kenestäkään ei tule mestaria hetkessä, eikä rajojen asettamisessa tarvi pyrkiä sellaiseen lopputulokseen, ettei koskaan tulisi lipsumisia tai ettei koskaan joustaisi ehkä vähän liikaakin. Sekin on vain ihmisyyttä ja siten hyvin ymmärrettävää.
Moni kipuilee sen kanssa, ettei aivan uskalla olla oma itsensä. Erityisesti naiset kärsivät usein jonkinlaisesta itsensä pienentämisestä.
Mitä itsensä pienentäminen oikeastaan tarkoittaa? Itsensä pienentämisen tunnistat muun muassa näistä:
– Et uskalla kertoa mielipidettäsi silloin, kun sille olisi paikkansa – tai jos kerrot, pyydät sitä anteeksi.
– Vähättelet tarpeitasi (toisten tarpeet ovat aina tärkeämpiä).
– Pelkäät ottavasi liikaa tilaa itsellesi (”Taas olin kamalan kovaääninen!”).
– Piilottelet tunteitasi – tai tunteiden ilmaisemisen jälkeen morkkistelet.
– Kyseenalaistat jatkuvasti itseäsi tai elämääsi. Tuntuu että elät ja olet jotenkin väärin.
– Et tavoittele unelmiasi, jotta et vahingossakaan epäonnistuisi – tai menestyisi. Molemmat tuntuvat yhtä väärältä.
Vuosia jatkuneesta itsensä pienentämisestä voi lopulta seurata itsensä hylkääminen. Se tarkoittaa, että…
– Kyseenalaistat jatkuvasti, ovatko tunteesi sallittuja ja normaaleja.
– Hyväksyt ja kunnioitat toisten tarpeita, mutta et omiasi.
– Valitset aina sen, mitä kuvittelet, että sinun täytyy valita, mutta et koskaan sitä, mitä aidosti haluat. – Soimaat itseäsi usein siitä, mitä teet tai olet, niin hyvästä kuin pahasta.
– Et uskalla tarttua unelmiisi, koska et tunne olevasi niiden arvoinen.
– Koet olevasi vääränlainen.
Itsensä pienentäminen on periytynyt erityisesti naislinjoissa. Miesten hallitsemassa maailmassa itsensä pienentäminen on ollut naisille selviytymiskeino. Äidit ovat opettaneet tyttärilleen eteenpäin selviytymisen malliksi monia rajoittavia uskomuksia:
– Sinun pitää olla kiltti tyttö. Kiltti tyttö ei kiukuttele, vastustele tai tee itsestään numeroa. – Ei ole sopivaa ilmaista omia mielipiteitä. – Sinun pitää sopeutua ympäristön vaatimuksiin ja odotuksiin, jotta kelpaat.
Mutta emme voi olla omassa voimassamme niin kauan kun pyytelemme olemassaoloamme anteeksi. Siksi on tärkeää uskaltaa voimistua – myös suhteessa omaan perheeseen.
Sinullakin on lupa kasvaa itsesi kokoiseksi. Se ei tarkoita henkseleiden paukuttelua vaan turhista rajoituksista vapautumista, rohkeutta elää omalla tavallasi itseäsi ilmaisten.
Koetko olosi usein voimattomaksi, koska aistit niin vahvasti työkavereidesi tunnetiloja ja työyhteisön tunneilmapiirejä?
Jos vastaat ”kyllä”, on todennäköistä, että kannat liian paljon vastuuta siitä, miltä muista tuntuu töissä ja minkälainen työporukan tunneilmapiiri on.
Moni empaattinen ja toisten tunteista ylivastuullinen kokee työelämän raskaaksi, koska hän kuormittuu niin paljon muiden tunteista ja työyhteisön tunneilmastosta.
Koska hän ei pelkästään aisti toisissa nousevia ja ympärillään leijailevia tunne-energioita, vaan ottaa myös niiden helpottamisen tehtäväkseen, hänestä tulee työpaikan automaattinen ilmapuntari ja ilmapiirin puhdistaja.
Hän kuulostelee herkeämättä tiimikavereitaan, esihenkilöitään ja muita työyhteisön jäseniä. Hän muokkaa itseään aistimansa mukaan niin, että asiat etenisivät sujuvasti ja jokaisen kokemus olisi mahdollisimman siedettävä.
Hän on usein tunnollinen ja käyttää paljon energiaa työnsä, työkavereidensa ja työyhteisönsä tilanteen ja tehtävien miettimiseen. Hän uskoo, että mikäli hän ylittää itsensä ja auttaa muita tekemään samoin, hänen panoksensa huomataan.
Hän ei tee itsestään numeroa, vaan odottaa, että hänen työnsä tulokset tuovat hänelle hänen ansaitsemansa arvostuksen. Usein hän kuitenkin päätyy vain tekemään lisää ja kantamaan enemmän vastuuta ilman tunnustusta, palkankorotuksia tai ylennyksiä. Ne tuntuvat menevän aina muille.
Jatkuva valmiustila kuormittaa ylivastuullista
Empatian yli vetävän on vaikeaa säädellä sitä, miten paljon hän kantaa näkymätöntä vastuuta työyhteisön tunneilmapiiristä ja asioiden sujumisesta.
Hän on jatkuvassa valmiustilassa reagoimaan siihen, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän uskoo, että hänen täytyy laittaa aina toisten tunteet ja tarpeet omiensa edelle, jotta hän olisi arvokas ja lunastaisi paikkansa. Kaava toistuu, olipa hän tiimiläisen, esihenkilön, kollegan tai johtajan roolissa.
Keskittyessään niin voimakkaasti muiden kokemusten parantamiseen hän sivuuttaa sen, mitä hän itse tarvitsisi voidakseen hyvin työelämässä.
Mikäli ylivastuullisen kuormitus syvenee väsymykseksi tai uupumukseksi, hän voi kokea, ettei kyvyistään huolimatta uskalla edetä isompiin saappaisiin tai seuraavaan vaiheeseen, koska ”miten jaksaisin kantaa vielä enemmän vastuuta ja tunnetaakkoja, kun olen jo nyt ihan poikki?”
Miksi jotkut kantavat liikaa vastuuta?
Monet työyhteisöt ovat empaattisesti epätasapainossa. Jotkut laittavat kaiken energiansa toisten tunteiden aistimiseen ja taipuvat niiden mukaan. Toisille taas ei vaikuta olevan tärkeää, miltä muista tuntuu, vaan he laittavat aina omat tarpeensa muiden edelle. Toki myös välimuotoja löytyy.
Voimakkaasti empaattinen näkee työyhteisössä olevat katvealueet, joissa kukaan ei kanna vastuuta yhteisön ilmapiiristä ja tunnetason hyvinvoinnista.
Toisten tunteista ylivastuullisena hän velvoittaa itsensä ottamaan vastuun näiden vastuutyhjiöiden täyttämisestä. Hän virittäytyy aistimaan yhteisön tunnetaajuuksia ja yrittää vastata muiden täyttymättömiin tunnetason tarpeisiin parhaansa mukaan.
Mitä enemmän hankalia tunteita työyhteisössä on, sitä enemmän hän vaatii itseään helpottamaan niitä. Hän kokee, että hänen täytyy ratkaista työyhteisön epäkohdat, välinpitämättömyydet ja pahoinvointi. Silloinkin, kun hänellä ei ole ollut niiden syntymisessä osaa eikä arpaa.
Liika vastuun kantaminen toisten tunteista ja tunneilmapiireistä on ylivastuullisen keino yrittää tehdä työpaikan tunnemaastosta turvallinen kaikille. Hän on todennäköisesti oppinut toimimaan näin jo lapsena. Silloin hänen ainoa keinonsa vaikuttaa tunneilmapiirin ailahteluihin on ollut tehdä itsestään mahdollisimman helppo ja toisten hankalia tunnetiloja tasaava.
Koska hän on joutunut ottamaan vastuuta toisten tunteista tavalla, joka ei ole hänelle kuulunut, hän virittäytyy aikuisenakin liikaa toisten tunteisiin. Näin hän yrittää ehkäistä, ratkaista ja poistaa työyhteisössä olevia hankalia tunne-energioita ennen kuin tilanne räjähtää käsiin.
Hän antaa itselleen tehtävän, jossa hänen on mahdotonta onnistua yksin – erityisesti, jos vallan käyttäminen ja vastuun kantaminen ihmisten kokemuksista ovat organisaation johdossa ja kulttuurissa pahasti epätasapainossa.
Miten johdat sekä empaattisesti että jämäkästi
Tunteiden johtamisesta puhutaan koko ajan enemmän. Mitä vaikuttavammin jotkut asiat voidaan hoitaa teknologian avulla, sitä enemmän korostuvat samalla myös ne, joita ei voida.
Siksi omien ja muiden tunteiden johtaminen voi olla jopa tärkein taitosi nyt ja jatkossa, olipa virallinen roolisi mikä tahansa.
Koska pystyt aistimaan toisten tunteita kuin ne olisivat omiasi, sinulla on sisäänrakennettuna kyky tarjota muille toimivaa tunnetason tukea ja luoda tunneilmapiirejä, jotka ovat turvallisia, kannustavia ja tuloksekkaita.
Empatian yli vetävänä olet ”harjoitellut” tunneilmapiireihin vaikuttamista ja niiden johtamista koko ikäsi sitä tajuamattasi – ylikuntoon asti. Tämän takia se on kuormittanut sinua paljon enemmän kuin on tarpeellista.
Jotta voit samaan aikaan sekä saada hienoja tuloksia että voida hyvin yhdessä niiden kanssa, joihin vaikutat, on ratkaisevan tärkeää, että olet empaattinen myös itseäsi kohtaan.
Olemalla hereillä ja antamalla arvoa sille, mitä sinussa tapahtuu, voit johtaa omia tunteitasi ja tarpeitasi niin, että jaksat ja nautit työstäsi. Samalla näytät esimerkkiä muille ihmisestä, joka johtaa sekä itseään että muita empaattisesti ja jämäkästi, hyvinvoinnista ja rajoista huolehtien.
Näin saat empatiakykysi käyttöösi ilman, että sinun tarvitsee pelätä väsymistä tai loppuun palamista. Silloin astut rohkeasti todelliseen johtajuuteesi ja sinusta tulee pidättelemätön.
Jos haluat tutustua empatiakykyysi syvemmin ja käyttää sitä työssäsi niin, että sinä itse ja ihmiset, joihin vaikutat, voitte hyvin, kutsun sinut mukaan verkkokurssilleni: Miten lopetat överiempatian – Käännä haastavat suhteet herkkyytesi voimaksi.
Tunnelukot ovat kuin tulkintasilmälasit, jotka asetetaan ihmisen nenälle lapsuudessa ja nuoruudessa. Tunnelukot syntyvät tarpeiden tyydyttämättä jättämisen aiheuttamien tunteiden seurauksena.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että lapsella on tarve olla turvassa, mutta hänet hylätään henkisesti ja/tai fyysisesti monta kertaa. Lapselle aiheutuu tästä vaikeita tunteita, joita hän ei pysty käsittelemään. Hänen maailmaansa alkaa värittää esimerkiksi uskomus siitä, että hänessä on jotain sellaista vikaa, että hänet hylätään eikä läheisten ihmisten pysyvyyteen voi luottaa vaan hän alkaa pelätä hylkäämistä.
Lapsi oppii sopeutumaan omaan kasvuympäristöönsä
Lapsi ”keksii” aina keinon, jolla hän pystyy, kaikesta huolimatta, selviytymään mahdollisimman hyvin omassa kasvuympäristössään. Puhutaan lapsuuden sopeutumiskäyttäytymisen tavasta.
Joku lapsi heittäytyy kiltiksi toisten auttajaksi, toinen heittää kasvoilleen pellen ja hauskuuttajan naamion, kolmas pyrkii muuntautumaan näkymättömäksi ja niin edelleen. Ikävää sopeutumiskäyttäytymisessä on se, että ne siirtyvät käyttäytymisen tavoiksi aikuisuuteen asti ja aiheuttavat usein ongelmia ihmissuhteissa. Erityisesti nämä tavat näkyvät parisuhteissa – parisuhde oikeastaan paljastaa oman sopeutumiskäyttäytymisen tavan. Rajattomuus voi liittyä osaltaan juuri tähän sopeutumiskäyttäytymiseen.
Rajat ovat tärkeitä, ja niitä moni meistä harjoittelee joka päivä. Kun ihminen toimii niin, että kuuntelee omia rajojaan, pitää niistä kiinni ja osaa ilmaista ne rakentavasti ulospäin, on hän omassa voimassaan ja voi aika hyvin. Rajattomuus voi syntyä monellakin tavalla, mutta tässä haluan lyhyesti valottaa rajattomuutta kahden tunnelukon: alistumisen ja uhrautumisen tunnelukon kautta. Rajattomuus voi liittyä moneen muuhunkin tunnelukkoon.
Alistumisen tunnelukon omaava ihminen antaa ihmisten ja asioiden kävellä ylitseen
Alistumisen tunnelukon omaava ihminen on alistuvainen. Ulospäin tunnelukko ei suinkaan aina näyttäydy alistumisena vaan se voi näkyä myös alistumista/alistamista vastaan taisteluna. Ihminen on ikään kuin allergisoitunut alistamiselle. Alistuvaisuuteen taipuvaiselle ihmiselle on opetettu, esimerkiksi mallioppimisen kautta, ettei rajoja saa olla vaan pitää asettautua kynnysmatoksi, jonka yli saa kävellä mennen, tullen.
Alistuja nieleskelee asioita, joustaa, ei sano vastaan, on sopeutuvainen mukautuja. Mutta kerää samalla sisäänsä kiukkua, joka saattaa purkautua hyvinkin pontevasti. Tunnelukko helpottuu sillä, että ihminen opettelee jämäkkää vastuullista aikuisuutta eli opettelee ensinnäkin tunnistamaan omia tunteitaan, tarpeitaan ja rajojaan ja oppii ilmaisemaan ne rakentavasti ja rohkeasti.
Uhrautumisen tunnelukko saa ihmisen huolehtimaan rajattomasti muista
Uhrautumisen tunnelukko saa ihmisen uhraamaan omat tarpeensa eli laittamaan ne sivuun ja huolehtimaan muiden tarpeista. Esimerkiksi pienten lasten vanhemmille tämä on välttämätöntä, mutta siltikään ei tarvitse elää niin, että unohtaa itsensä ihan kokonaan. Uhrautuja on ylivastuullinen toisten auttaja ja kannattelija, joka suorittaa ja huolehtii asioista usein uupumukseen saakka.
Usein uhrautumisen tunnelukon omaava ihminen löytää kumppanin, joka ei osaa ottaa vastuuta. Hän myös saattaa vahingossa opettaa vastuuttomuutta lapsilleen, koska rientää aina apuun, vaikkei häntä tarvittaisi ja antaa tahtomattaan sellaista viestiä lähiympäristölleen, että hän osaa ja pystyy, muut eivät. Rajattomuuttahan edellä esitettykin on.
Kun on rajaton, saattaa vahingossa rikkoa myös muiden rajoja omiensa lisäksi. Uhrautumisen tunnelukko saattaa sekin tehdä ihmisen vihaiseksi ja ärtyneeksi ja toisia syytteleväksi. Tunnelukko avautuu, kun ihminen oppii tunnistamaan omat tarpeensa, pitämään niitä tärkeinä ja myös huolehtimaan niistä.
Viha on sisäinen rajavartija
Viha (kiukku, ärtymys) on tärkeä tunne – se vartioi rajojamme ja kertoo siitä, että rajat on jo ylitetty ehkä kauan aikaa sitten. Viha kertoo kyllä muustakin: ahtaalla olosta ja pettymyksistäkin. Mutta aina kun viha näyttäytyy, voi kysyä sitä, rikkoutuivatko rajat. Usein olemme muuten ihan itse niitä, jotka rajojamme eniten rikkovat.
Aina tulee uusi uusi päivä ja uusi mahdollisuus oppia itsestä jotain uutta ja aloittaa vähän kuin puhtaalta pöydältä. Voisiko tänään olla se päivä, kun alat opetella pitämään omia rajojasi tärkeinä?
Jos haluat tietää tunnelukoista enemmänkin, tutustu kirjaani Masennus ja tunnelukot. Kirja voi olla hyödyllinen, vaikket kärsisikään masennuksesta.
Joskus elämä, työ, ihmissuhteet ja pimeät vuodenajat voivat kuormittaa meitä, maailmantilanteesta puhumattakaan. Silloin ei ole ihme, jos seksuaaliset halusi ovat kateissa.
Haluan kannustaa sinua hoitamaan tietoisesti seksuaalisuuttasi ja seksuaalista nautintoasi, vaikka tuntisit että libidosi olisi kateissa. Seksuaalisuus ja nautinto ovat syvässä yhteydessä elinvoimaan, innostukseen ja luovuuteen. Kokonaisvaltainen ja terve seksuaalisuus saa sinut säteilemään ja tuntemaan, että olet täysin elossa ja oman elämäsi ohjaksissa. Emme halua kadottaa tätä elinvoimaa. Ja muista, sinä et tarvitse seksiin partneria. Sooloseksi voi olla erittäin nautinnollista, joskus jopa parempaa kuin partnerin kanssa, joka ei tarpeeksi tunne tai huomioi, sitä mistä sinä nautit.
Seksi vapauttaa nautinnollisia hormoneja kuten dopamiinia, noradrenaliinia, testosteronia ja oksitosiinia. Nämä hyvänolon hormonit rentouttavat ja vahvistavat immuunijärjestelmääsi. Kun nautintosi kehittyy kohti kliimaksia, kehosi työntää ulos kortisolia, stressihormonia, joka aiheuttaa painonnousua, ikääntymistä ja erilaisia terveyshaasteita. Ja minä ainakin otan mielummin dopamiini ryöpyn seksistä kuin sometykkäyksistä.
Seksiin liittyvät toiminnot kehon, mielen ja energian tasoilla surkastuvat kuin mitkä tahansa lihakset, jos emme treenaa niitä. Tee säännöllisiä kehollisia nautintoharjoituksia, pidä eroottinen tuli, mielesi ja halusi aktiivisena ja anna itsesi puhjeta kukkaan uudella tasolla
Tässä parhaat vinkkini siihen, miten pidät yllä seksuaalista haluasi
Yksi isoista myyteistä on, että seksi ”tapahtuu ihan itsestään”. Ideaalitapauksessa näin voisi olla, mutta ikävä kyllä, alamme pienestä pitäen vastaanottamaan negatiivisia viestejä ja oppeja seksuaalisuudesta, nautinnosta ja kehostamme. Kirjoita ylös, minkälaisia huonoja tai vääristyneitä uskomuksia olet oppinut seksuaalisuudesta tai omasta seksuaalisuudestasi. Mistä ne ovat tulleet? Käännä uskomukset päinvastaiseksi ja positiiviseksi.
Harrasta sooloseksiä. Opeta kehollesi ja hermostollesi oman kosketuksesi avulla, että olet kaunis, ansaitset nautintoa ja että seksuaalisuutesi on sinua varten. Opettele minkälainen kosketus kiihottaa sinua ja missä ovat herkullisimmat erogeeniset alueesi.
Pidä huolta kehostasi kaikin mahdollisin tavoin. Liiku, syö hyvin ja nuku riittävästi. Käytä seksissä mahdollisimman luonnollisia liukuvoiteita ja nautinnollisia hierontaöljyjä.
Opettele itseilmaisua. Tanssin, laula ja puhu sydämestäsi käsin. Vapauta itsesi turhista häpeän kahleista.
Nauti yhteydestä luontoon kävelyllä, rannoilla, puutarhassa, metsässä. Pysähdy tuntemaan, että nautinnollinen elinvoima virtaa lävitsesi, kun olet luonnossa.
Parisuhteeseen liittyvät ongelmat vaikuttavat aina seksuaaliseen halukkuuteen. Selvitä parisuhteeseesi liittyvät haasteet. Hae apua pariterapiasta tai seksuaaliterapiasta. Ruoki kipinää parisuhteessasi nautinnollisilla yllätyksillä.
Stimuloi eroottista mielikuvitustasi kirjoilla ja elokuvilla. Keksi ja kehittele seksuaalisia fantasioita. Kirjoita eroottisia runoja. Jaa kaikkia näitä kumppanisi kanssa.
Ruoki tietoisesti aistinautintoja. Katsele, kuuntele, kosketa, maista ja haista asioita, jotka tuntuvat nautinnollista. Anna itsesi pysähtyä hetkeen ja uppoutua näihin kokemuksiin.
Oletko sinä se tyyppi, joka tulet tilaan ja tunnet soluissasi saakka, että ilmassa leijuu tunteita tai tunnelmia? Oletko sinä se tyyppi, joka tunnistaa jokaisen sanan värin ja miten sanat liikuttavat tunneväreitä mukanaan? Oletko sinä se tyyppi, joka on ukkosenjohdattimina, kun muut puhuvat tunnereaktiostaan käsin – tai ovat puhumatta? Oletko sinä se tyyppi, joka on kaiken tämän jäljiltä aivan puhki (ja vieläpä koet riittämättömyyttä!)?
Moni meistä aistii herkästi toisten tunteet, ja ne alkavat helposti sekoittua omiin tunteisiin. Joskus on vaikea erottaa, kumpi kuormittaa enemmän: muiden tunteet vai omat tunteet. Jos imet helposti muiden tunteita ja ne uuvuttavat sinua, kokeile näitä:
Nimeä tunne: Mistä tunteesta on kyse?
Kun huomaat jonkin tunteen, joka on vasta ilmassa tai jonka olet jo ehtinyt imemään itseesi, nimeä tunne: onko se epävarmuus, kateus, syyllisyys, pelko, häpeä vai jotain muuta? Tunteen nimeäminen auttaa katkaisemaan tunnereaktion eli kehollisen kokemuksen ja lisäksi se auttaa jäsentämään abstraktia tunnekokemusta.
Kun tunteelle on antanut nimen, on helpompi kysyä: onko tämä minun omani vai jonkun muun?
Hengitä tunnetta ulos – älä sisään
Kun huomaat tunnetilan, tee näin: Kun hengität ulos, päästä irti tunteesta. Anna sen mennä uloshengityksen mukana. Jos sinua helpottaa, voit kuvitella uloshengitettvälle tunteelle tai tuntemukselle värin tai muodon. Tai voi halutessasi sanoa mielessäsi sille: “Heippa!”
Tällainen pieni huomaamaton hengitysharjoitus auttaa sinua pysäyttämään tunteen, joka usein elävöittää kokemustamme niin voimakkaasti, että se alkaa myös syöttää mieleemme lannistavia ajatuksia, jotka syventävät tunnekokemusta.
Lähetä muille hyvän hippuja huomaamatta
Silloin kun tunneilmapiiri on raskas, ei ehkä ensimmäinen ajatus ole lähettää muille hyviä ajatuksia, mutta se kannattaa! Kun toivomme hyvää muille, teemme samalla rajan tunnekokemuksen kanssa, joka meinaa tarttua meihin. Hyvä ikään kuin katkaisee raskaiden tunteiden ketjun.
Tee siis näin: Kun huomaat, että ilmassa leijuu raskautta ja alat reagoida siihen, sano muille läsnäolijolle hiljaa mielessäsi: “Toivon, että olet onnellinen.” Sitten sano sama itsellesi: “Toivon, että olen onnellinen.”
Jos imet helposti muiden tunteita ja ne uuvuttavat sinua, kannattaa vahvistaa omaa tunneyhteyttä ja erottelukykyä meditoimalla. Hetki itselle -äänipalvelusta löydät yli 100 meditaatiota, jotaka auttavat vahvistumaan sisäisesti. Tutustu palveluun tarvemmin TÄÄLLÄ.
Jos toivot, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti, voi hyvin olla, että menet liikaa mukaan muiden tunteisiin oman jaksamisesi kustannuksella.
Mikäli aistit voimakkaasti toisten tunteita ja otat vastuuta niiden helpottamisesta, toimit mallin mukaan, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.
Olet todennäköisesti ollut monta kertaa tilanteessa, josta selviytyminen on vaatinut sinua keskittymään siihen, mitä tunteita muissa nousee ja sopeuttamaan itseäsi niiden mukaisesti.
Jos muovaat itseäsi jatkuvasti toisten tunteiden mukaan, et ennätä tuntea tarpeeksi omia tunteitasi. SIlloin et voi huomata, mitä sinä näissä suhteissa ja tilanteissa tarvitset ja mikä tuntuu sinulle totuudelliselta tavalta toimia.
Tämä johtaa väsymyksen ja turhautumisen kierteeseen, jossa odotat enemmän huomiota tunteillesi ja tarpeillesi ja koet tulevasi jatkuvasti ohitetuksi, kun näin ei tapahdu.
Tunnetason rajat tuovat turvaa suhteisiimme
On inhimillistä ja normaalia haluta turvallisia yhteyksiä, joissa meidänkin tunteemme tulevat tunnustetuiksi ja hyväksytyiksi.
Kun olemme lapsia ja nuoria, turvalliset yhteydet ovat meille jopa välttämättömiä, jotta voimme kasvaa itsestämme ja muista tasapainoisesti huolehtiviksi ja tunnetason rajamme selkeästi tunnistaviksi aikuisiksi.
Jos koitamme saada suhteemme toimimaan keskittymällä aistimaan muiden tunteita ja tarpeita ja vastaamaan niihin niin, että toinen olisi aina tyytyväinen, yritämme usein käsitellä lapsuutemme haastavien suhteiden meihin jättämiä yhteydettömyyden kokemuksia.
Meillä on todennäköisesti ollut elämässämme ihminen tai ihmisiä, joiden kanssa olisimme tarvinneet kokea – ja joiden olisi roolinsa puolesta pitänyt pystyä tarjoamaan meille – turvallisia tunneyhteyksiä, mutta jotka eivät siihen kyenneet.
Siksi olemme kokeneet tulleemme hylätyiksi ja alkaneet uskomaan, että meidän tunnetason tarpeillamme ei ole merkitystä.
Kun vedämme kykymme aistia toisten tunteita yli myös aikuisuuden suhteissamme, toivomme edelleen alitajuisesti saavamme toimivan yhteyden siihen tunnetasolla saavuttamattomaan ihmiseen, jolla oli tärkeä rooli lapsuudessamme.
Uskomme, että jos viimein onnistumme saamaan yhteyden etäiseen henkilöön, jonka energia muistuttaa lapsuutemme haastavaa suhdetta, hankalien kokemustemme jäänteenä meissä oleva kipu helpottaa.
Tästä mahdottoman onnistumisen hakemisesta voi syntyä kierre, jossa kohtaamme tunnetasolla saavuttamattomia, oman hankalan olonsa kanssa kamppailevia henkilöitä kerta toisensa jälkeen.
Yritämme muodostaa heihin vakaita tunneyhteyksiä hinnalla millä hyvänsä. Samalla hylkäämme itsemme ja ohitamme omat tunteemme ja tarpeemme. Haemme tunnustusta tunnekokemuksillemme ihmisiltä, jotka eivät voi sitä meille antaa.
Kunnes opettelemme vetämään selkeät tunnetason rajat sen välille, mikä kuuluu meidän vastuullemme ja mikä ei.
Miltä sinusta tuntuu?
Koska suhteet, joissa vedämme empatian erityisen överiksi, ovat yhtä energeettistä vuoristorataa, on hyvä olla hereillä sille, miltä sinusta tuntuu.
Kun yhteytesi itseesi alkaa kadota, esitä itsellesi ainakin seuraavat kysymykset:
Olenko virittäytynyt enemmän toisen tunne-energioihin kuin omiini?
Haenko häneltä tunnustusta omasta arvostani?
Annanko toiselle energiaani rajattomasti?
Tunnistanko tunnetason rajani?
Voinko hidastaa energiani avaamista toiselle ja tarkastella tilannetta rauhassa, olipa kyseessä parisuhde, työkaveri, esihenkilö tai jokin muu tuttavuus?
Miltä minusta tuntuu? Mitä minä tarvitsen?
Voimakkaasti empaattiselle, jonka selviytymiskeinona on ollut keskittyä ensisijaisesti muihin, tilan tekeminen itselle voi tuntua isolta riskiltä. Silti se kannattaa.
On äärimmäisen vapauttavaa antaa itsensä olla olematta jatkuvasti virittäytyneenä muiden tunteisiin ja ottamatta niiden muuttamista ”paremmiksi” omalle vastuulle.
Kun kasvamme ulos yli vedetystä vastuusta toisten tunteista, voimme muodostaa yhteyksiä ja suhteita uudelta pohjalta, jota eivät enää määrittele lapsuuden kuormittavat kiintymysmallit ja selviytymiskeinot.
Sen sijaan, että kasvu tapahtuisi suhteissa toistuvan kivun ja niistä palautumisen kautta, ne syntyvätkin myönteisemmistä aineksista. Näitä ovat esimerkiksi vastavuoroisen jakamisen ja vapaasti virtaavan rakkauden kulttuuri, jossa kaikki ottavat vastuun tunteistaan ja tarpeistaan ja tukevat toisiaan.
Jotta voimme valita suhteita, joissa tulemme nähdyiksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi kaikkine tunteinemme, tarpeinemme ja ominaisuuksinemme, meidän täytyy sallia itsemme tulla näkyväksi myös itsellemme. Siksi on tärkeää, että ohjaamme valokeilan myös omiin tarpeisiimme ja vastaamme niihin myös itse.
Jos haluat oppia tunnistamaan tunnetason tarpeesi ja rajasi paremmin, tule mukaan suositulle verkkokurssille: Miten lopetat överiempatian – Käännä haastavat suhteet herkkyytesi voimaksi!
Kun toinen loukkaa eli kun koemme tulevamme loukatuksi, meillä on useampi mahdollinen tapa reagoida, joista kaksi voivat olla vahingollisia joko itsellemme tai muille.
Samalla mitalla takaisin
Kun meihin sattuu, nopein reaktio voi olla hyökkäävä puolustus. Kun toinen hyökkää, hyökkäämme takaisin. Annamme samalla mitalla, jotta vaaka saadaan tasaan. Useissa yhteyksissä olemme oppineet korrekteiksi, jolloin annamme sitten samalla mitalla takaisin selän takana. Läheisissä suhteissa reaktio saattaa kuitenkin päästä valloilleen. Samoin netissä.
Tunteeseen reagoiminen saattaa hetkellisesti helpottaa oloa mutta jäädä kuitenkin kalvamaan mieleen ja kehoon. Se myös vahingoittaa ihmissuhteita.
”Ei tunnu missään”
Moni sanoo, ettei välitä. Tai että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Ja kuitenkin sanojen takana, syvällä sisimmässä, loukkaus tuntuu. Loukkaus ei ole loukkaus, jos se ei tunnu.
Sisään painetut kokemukset ja tunteet alkavat kertyä ja painaa. Jos niitä ei edes myönnä itselleen, yhteys omiin tunteisiin ja itseen katkeaa.
Oman tunteen kommunikointi
Kun toinen loukkaa, kannattaa se sanoa ääneen. Ei huutaa vastasolvauksia vaan sanoa vaikka että ”minusta tuntuu pahalta tuo, mitä sanoit”. Kun kertoo omista tunteistaan, toinen ei voi sanoa, että se on väärin. Jos mahdollista, voi jatkaa: ”Minua loukkasi tuo, mitä sanoit, koska se osui kipeään kohtaan. Sellaiseen kohtaan, jonka kanssa olen kipuillut pitkään.”
Kun kuulet itsesi kertovan, miltä sinusta tuntuu, sinä itsekin alat kuulla, että kokemuksesi on totta. Se on tärkeä. Se tulee keskusteltavaksi ja ymmärrettäväksi. Parhaassa tapauksessa ääneen sanottua kokemusta voi pohtia yhdessä toisen ihmisen kanssa, kun se on tuotu esiin.
Moni vanhempi pohtii voiko lapsen kanssa puhua toisen vanhemman narsistisesta toiminnasta. Kannustan puhumaan, kunhan asiasta puhutaan aina lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden.
Narsismia ei tarvitse nostaa terminä esiin, mutta tapahtumista voi puhua rohkeasti sellaisena, kuin aikuinen ja lapsi ovat tapahtumat kokeneet.
Vaikka lapsi ei olisi vielä kysynyt tai puhunut vaikeista tapahtumista, on hän melko varmasti jo tehnyt paljon omia havaintojaan.
On oikeastaan turha edes ajatella, ettei lapsi huomaisi tai tiedostaisi tai vaikuttuisi jollain tapaa narsistisen vanhemman toiminnasta. Lapset ovat itse sanoittaneet, perheväkivalta/lähisuhdeväkivalta tutkimuksissa yllättävänkin tarkasti sen mitä kotona tapahtuu, vaikka vanhemmat ovat esimerkiksi luulleet lasten nukkuvan.
Aikuisen sanottaessa tapahtuneita lapsi oppii paremmin kuvaamaan omia kokemuksia, ajatuksia ja tunteita, josta luonnollisesti on hänelle hyötyä myös tulevaisuudessa.
Lapsen jäädessä yksin vaikeiden tapahtumien, ajatusten ja tunteiden kanssa, on hyvin mahdollista, että lapsen mielikuvitus alkaa luomaan omia päätelmiä tapahtumien kulusta, sekä syistä ja seurauksista.
Lapset hakevat syitä usein itsestä käsin ja voivat siten herkästi syyttää itseään esimerkiksi vanhempien välisistä riidoista. Tämä voi aiheuttaa lapsessa suurta ahdistusta ja epävarmuutta.
16 keinoa lapsen tukemiseen
Ensinnäkin: pysy rauhallisena, vain rauhallinen voi rauhoittaa.
Valitse keskusteluun rauhallinen ja mukava hetki.
Älä painosta lasta puhumaan.
Jos lapsella on vaikea puhua, anna hänelle tilaisuuksia puhua ja anna lapsen valita hetki.
Vahvista lapsen turvallisuuden tunnetta kaikin keinoin. Kerro, että hän on turvassa kanssasi.
Kerro faktat tapahtuneesta. Valitse sanasi huomioiden lapsen ikä- ja kehitystaso.
Vältä haukkumasta lapsen toista vanhempaa, kerro maailmassa olevan paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja.
Jos lapsi tai sinä olet kokenut vääryyttä lapsen nähden kerro, että tapahtunut oli värin eikä niin saa kodella ketään.
Perustele miksi tapahtunut oli väärin ja miten asia olisi mennyt, jos se olisi mennyt hyvin ja oikein.
Pahoittele tapahtunutta ja kerro, että teet kaikkesi, ettei tilanne toistu.
Kerro oma näkökulmasi asiaan ja perustele mielipiteesi.
Kerro, ettei tapahtunut ollut lapsen syytä.
Kysy keskustelun jälkeen lapsen omaa mielipidettä asiaan ja ota vastaan myös kritiikki. Näin tuet lapsen oman ajattelun kehittymistä.
Kuuntele, ole läsnä ja anna lapsen näyttää vaikeatkin tunteensa.
Kerro lapselle, että hän on turvassa ja häntä rakastetaan ja hän on riittävä omana itsenään.
Kannusta ja tue lasta ja kerro, että sinulle voi aina kertoa mitä tahansa.
Luota itseesi vanhempana. Sinä tunnet parhaiten lapsesi ja tiedät mitä hän pystyy vastaanottamaan.
Luota kykyysi sanoittaa tapahtuneet, jolloin annat hyvin mahdollisesti lapsellekin sanat siihen, mitä hänkin on kokenut ja nähnyt.
Lisää tietoa narsismista, vertaistarinoita, sekä terapeuttista apua ja tukea vaikeista kokemuksista selviytymisen tueksi kirjassani: Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä
Tunnekuorma voi periytyä vanhemmilta lapsille monista syistä.
Monia koskettava ilmiö on äitihaava. Sillä tarkoitetaan erityisesti äideiltä tyttäreille siirtyviä kipukohtia, haastavia tunnetottumuksia ja rajoittavia uskomuksia.
Epätasa-arvoisessa maailmassa naiset ovat pitkään kokeneet arvottomuutta ja riittämättömyyttä. He ovat joutuneet tukahduttamaan tunteitaan, tarpeitaan ja unelmiaan, koska naisten asema on ollut miehiin verrattuna alisteinen. Heillä ei ole ollut mahdollisuuksia toteuttaa ja ilmaista itseään kuin rajallisesti.
Äitihaava kuvaa, miten naiset usein tiedostamattaan siirtävät tyttärille sitä kipua, jota eivät ole itse osanneet käsitellä.
Äitihaava voi ilmentyä muun muassa seuraavina kipukohtina:
1. Tunnetason yhteys tyttäreen jää syntymättä.
Äiti ei todennäköisesti ole itse lapsena saanut oppia tunnetaitoihin tai lupaa tunteiden ilmaisuun. Hän on joutunut ohittamaan sisäisen kokemuksensa ja kasvattamaan vahvan suojakuoren selviytyäkseen.
Erilaisten tunteiden kohtaaminen voi siksi olla äidille vaikeaa, jopa mahdotonta. Siksi hänen on vaikea kohdata tyttärensä erilaisia tunteita. Tytär saattaa kokea, että äitiin on vaikea saada aitoa tunnetason yhteyttä. Suhde jää etäiseksi ja asialliseksi, jopa viileäksi.
2. Äidin on vaikea ottaa vastaan mitään, mitä hän todella tarvitsisi.
Suojakuoren ja arvottomuuden tunteen vuoksi äidin on vaikea vastaanottaa mitään hyvää. Hän ei ole tottunut siihen ajatukseen, että ansaitsisi tukea, hyväksyntää tai nautintoa. Suojakuoren sisällä on emotionaalinen tyhjiö, joka on syntynyt vaille jäämisen kokemuksesta lapsena.
Äiti on kuitenkin tarvitseva: hänessä elää vahvasti se pieni tyttö, jonka tarpeet eivät tulleet huomioiduksi. Hän kaipaa tyttäreltään emotionaalista ravintoa, jota hän ei omalta äidiltään saanut. Siksi hän saattaa loputtomiin pyytää tyttäreltä tukea, mutta suojakuorensa taakse hän ei silti pysty aidosti vastaanottamaan sitä, mitä tytär yrittää hänelle antaa. Tyttären voimat ehtyvät, mutta äidin tyhjiö ei kuitenkaan täyty.
3. Unelmien tukahduttaminen tekee katkeraksi.
Sitä mukaa kun kulttuuri muuttuu ja normit vapautuvat, uudet asiat tulevat mahdolliseksi naisille. Se, mitä tytär elämässään uskaltaa ja mikä hänelle on mahdollista, saattaa alitajuisesti heijastella äidille unelmia, joita hän itse ei uskaltanut unelmoida, sekä mahdollisuuksia, jotka hänelle eivät avautuneet. Tytär ei suostu enää ahtautumaan niihin normeihin, joita edelliselle polvelle on opetettu.
Tämä voi herättää äidissä kiukkua tai katkeruutta. Hänen voi olla vaikeaa kannustaa tytärtään aidosti. Vaikka hän järjellä ajatellen haluaa tyttärelleen hyvää, haudatut tunnekerrokset tulevat todennäköisesti läpi vähintäänkin rivien väleissä kyseenalaistamisena tai mitätöintinä.