Suru tulee meidän ihmisten elämään eri tavoin. Joskus se hiipii hiljaa luokse niin, että sen tietää olevan tulossa. Joskus se tulee hyvin yllättäen ja vie elämän raiteiltaan.
Joskus suruun liittyy hiljaista hyväksyntää. Usein suru on sitä, että sitä on vaikea hyväksyä. Mieli taistelee menetystä vastaan, ei halua kohdata ja huutaa kipua, jonka menetys aiheuttaa. Lämmin osanottoni sinulle, jos surusi on tuore ja satuttava.
Suru on jokaisen osa. Aina kun joudumme luopumaan ihmisistä, eläimistä tai asioista, tulee suru vieraaksemme. Mutta se voi tuntua hyvin epäreilulta ja onkin sitä. Joskus suru on kohtuuton ja hyvin kipeä.
Mitä isommasta menetyksestä on kyse, sitä rajummin ja kauemmin suru ihmisessä vierailee. Välillä voi tuntua, ettei se helpota koskaan. Usein kuitenkin ajan kanssa helpottaa. Surutyö on sitä, että suru muuttaa muotoaan, mutta jää usein jollain tavalla loppuelämän vieraaksi – muistoina, kaipauksena, muistijälkenä, tietona siitä, ettei elämä ole enää sama kuin ennen menetystä.
Suru muuttaa surevaakin. Surun sillalla voi tulla ikävä myös entistä itseä. Entistä itseäkin on lupa surra. Ja ihan kaikkea muutakin mitä menetykseen liittyy. Usein surussa surraan muutakin kuin vaikkapa ihmistä, jonka on menettänyt – yhteistä isovanhemmuutta, vanhaa kotia, kesämökkiä. Niitäkin saa surra, vaikka moni niitä suruja mielessään väheksyy. Monesti suru on iso juuri siksi, että menetetään niin monta asiaa samaan aikaan. Ihmisen mieli ei aina tiedä, mitä surisi, kun on niin paljon surtavaa.
Suru on usein aaltoliikettä. Aina kun luulee, että nyt se loppui tai hellitti, saattaa tulla uusi suruaalto, joka vie voimia ja imaisee surijan oloon, jossa tuntuu, ettei saa mistään toivon rippeestä kiinni. Ja tulee päivä, kun suru antaa lepohetken. Välillä tuntuu, että suru antaa lepohetken siksi, ettei ihminen muuten jaksaisi surra. Suru vie valtavasti voimia, se hidastaa, hiljentää, se asuu kehossa.
Suru on joka päivä, vaikka meille on annettu surulle pyhitetty päivä, Pyhäinpäivä. Annetaan toisillemme lupa surra joka päivä, otetaan läheisen menetys puheeksi, annetaan sille tilaa ja yritetään ottaa vastaan. Surua ei tarvitse ottaa toiselta pois tai ratkaista sitä jollain tavalla. Tärkeintä on olla läsnä ja antaa sitä viestiä, että olen tässä sinua varten – puhu, itke, en kaadu sinun tunteistasi, mitä hyvänsä ne ovatkin: surun lisäksi vihaa, syyllisyyttä, häpeää, pelkoa tai mitä tahansa tunnetta.
On tärkeää muistaa, että se jolle suru on suurin, on vaikeinta. Sureva joutuu tekemään surumatkansa yksin, mutta se että joku on ja sanoo olevansa turvana ja hetken kannattelijana, auttaa. Suuresti surevan ei koskaan pitäisi joutua kannattelemaan niitä, jotka säikähtävät eivätkä pysty kohtaamaan hänen suruaan. Puhun tässä aikuisista, en lapsista tai nuorista.
Surusta ei pääse eroon, se on, muuttaa ajan saatossa muotoaan, se muuntaa suhteen menetettyyn läheiseen toisenlaiseksi. Suurin suru usein helpottuu ajan kanssa, vaikkei sitä usko tai halua uskoa silloin, kun on kaikkein vaikeinta.
Surua ei voi hoputtaa tai pakottaa itsestä pois. Suuri suru lähtee kantajastaan sitten, kun se on tehnyt tehtävänsä – raivannut polun pään esimerkiksi hyväksymiselle ja vähittäiselle irti päästämiselle, joka lopulta sanoo sille, jonka on menettänyt: ”Mene vain, minä pärjään kyllä”.
Miian Lupa surra -kirjan voit kuunnella äänikirjapalvelussasi. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Jussi Laine on tamperelainen pappi, joka työskentelee kirkon kehittämistyössä eikä koskaan luovu toivosta.
Tänä pyhäinpäivänä sytytän jälleen neljä kynttilää.
Ensimmäisen kynttilän sytytän heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä
Erityisen ajatukseni, sellaisen lämpöisen kaipaukseni, jätän sinulle, jolta opin niin paljon. Sinulle, joka rakastit niin, että se tuntui sydämessä saakka. Jonka elämässä oli sellaisia vaikeita vaiheita, että ei niitä voi ymmärtää. Menetyksiä, surua ja pelkoa. Niitä et jakanut, mutta uskon, että ne opettivat sinut rakastamaan ehdoitta.
Muistoissanitunnen edelleen rakkautesi. Tunnen tuoksuja keittiöstä, halauksesta ja vierellä istumisesta. Tunnen pehmeän lämmön, johon pienenä oli hyvä kietoutua. Näen tuikkivat silmäsi, jotka katsoivat niin lempeästi. Haluaisin sen katseen itselleni, että voisin katsoa toista ihmistä yhtä rakastaen, yhtä hyväksyvästi niin, että toinen tuntee olonsa maailman tärkeimmäksi. Ja sitä kaipaan, että minua katsottaisiin tänäänkin niin. Kunpa ihan jokainen ihminen voisi muistaa sellaisen katseen kohdistuneen ainakin kerran itseensä.
Toisen kynttilän sytytän heille, joiden elämä loppui aivan liian aikaisin
Erityisen ajatukseni, yhä viiltävän surun ja kipuni omistan sinulle, jonka kanssa jaoin lapsuuden ja nuoruuden. En niinkään itke sitä, mitä minulta jäi puuttumaan. Itken sitä kaikkea, mitä sinä et saanut kokea. En itke kuolemaa, vaan itken elämätöntä elämää. Kaikkea sitä, mitä tämä maailma ja ihmiset eivät saaneet sinulta, kun sairaus vei mennessään. Itken sitä puuttuvaa puhelua, jossa olisin voinut kertoa että löysin rakkauden. Itken sitä puuttuvaa puhelua, jossa kuulisin, että sinä saat lapsen. Kaikkea sitä puuttumaan jäänyttä ja jäävää itken. Siitä on jo aikaa, mutta edelleen ajattelen sinua joka päivä. Ehkä itken sitäkin hiukan, kuinka olen sinun jättämääsi tyhjyyttä elämässäni täyttänyt. Kukaan ei sitä paikkaa voi täyttää, eikä kenenkään niin kuulukaan.
Kolmannen kynttilän sytytän meille, jotka täällä elämme ja kaipaamme
Sen liekki on elämän liekki. Elämä on kaipaamista, se on tänne jäämistä muiden lähtiessä ensin. Ehkä se on omankin vuoron odottamista ja toivoa siitä, että omat päivät kuluisivat oikein. Että rakastaisin. Tekisin oikeita ja hyviä asioita. Ja sitä, että kun oma aikani koittaa, minut muistettaisiin hyvällä ja kaipauksella. Haluan jättää hyvän jäljen tähän maailmaan niiden kautta, jotka jäävät tänne jälkeeni. Samalla toivon ja pyydän, että päiviä olisi vielä paljon edessäni. Että pääsisin siihen joukkoon, joka lähtee täältä elämästä kaiken saaneena ja kaiken sille antaneena.
Neljännen kynttilän sytytän toivolle
Muistaminen ja kaipaaminen pitävät menettämämme ihmiset lähellä. Rakkaamme elävät sydämessämme, ajatuksissamme ja siinä jäljessä, jonka he meihin ovat jättäneet. Toivon, että jaksan pitää heistä kiinni tunteillani ja ajatuksillani. Toivon, että voin jakaa eteenpäin sitä rakkautta, jota olen kokenut heidän kanssaan niin, että aikani koittaessa päädyn osaksi sitä sukupolvien ja rakkauden ketjua, jossa muistot elävät. Ja samalla toivon, että elämä ei jatku pelkästään muistoissa, että on olemassa toinen todellisuus. Että elämä jatkuu ja voin vielä kertoa heille kaipauksestani. Siitä toivosta kertoo se rakkaus, joka tänäänkin kulkee kuoleman rajojen yli.
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
Jos aistit toisten tunteita kuin ne olisivat omiasi ja uskot, että on sinun vastuullasi ratkaista ja poistaa erityisesti muiden hankalat tunteet, vedät empatian överiksi.
Empaattiset ihmiset, joilla on vahva kyky aistia toisten tunteita, käyttävät ominaisuuttaan usein itseään kuormittavasti.
Moni on omaksunut lapsesta asti toimintamallin, jossa toisten tunteet ja tarpeet ajavat jatkuvasti omien edelle. Silloin itsestä huolehtiminen jää niin, että sillä voi olla todella haitalliset seuraukset.
Jos tunnistat itsestäsi överiempatiaa, rajattoman vastuunkantajan rooli on sinulle tyypillinen niin töissä kuin kotona. Ulospäin näyttääkin, että sinulla on hommat hallussa – sekä omat että muiden.
Olet jatkuvassa valmiustilassa sopeuttamaan oloasi, ilmaisuasi ja toimintaasi sen mukaan, mitä tunteita aistit muissa tai sinua ympäröivässä tunneilmapiirissä. Samalla omat tunteesi ja tarpeesi jäävät kuitenkin sivuun.
Kuulostaako tutulta? Mikäli “kyllä”, tunnistat itseäsi todennäköisesti myös näistä överiempaattisia yhdistävistä kokemuksista:
Aistit herkästi toisten ihmisten tunteita, ajatuksia, motiiveja ja toiveita, ilman että niitä sanotaan ääneen
Olet empaattinen ja myötäelät vahvasti toisten tunnetiloissa ja kokemuksissa
Kannat vastuuta toisten reaktioista ja tunnetiloista
Koet, että muut purkavat raskaita tunne-energioitaan sinuun
Tunnet syyllisyyttä ja syyllistät itseäsi toisten tunteista
Koet, että sinun täytyy tuntea toisten tunteita heidän puolestaan
Koet, että sinun täytyy sopeutua toisten tunnetiloihin ja tarpeisiin jatkuvasti, jotta täyttäisit odotukset
Aistit helposti, jos joku ei puhu totta, yrittää salata jotain tai tilanteessa ei ole kaikki kohdallaan
Sinun on vaikea sanoa ei muiden pyynnöille, vaikka tarvitsisit lepoa ja palautumista
Mietit välillä, miksi tunnet raskautta, hermostuneisuutta, surua tai muuta negatiivista tunnetta, vaikka sinussa tai elämässäsi ei ole käynnissä mitään, mihin se voisi liittyä
Sinusta tuntuu, että annat ihmissuhteissasi useasti enemmän kuin saat
Ystäväsi puhuvat sinulle jatkuvasti ongelmistaan kysymättä, mitä sinulle kuuluu
Ihmettelet usein ihmisten ajattelemattomuutta ja kyvyttömyyttä ottaa huomioon toisten tunteita
Suhteissasi tapahtuvat asiat vaikuttavat voimakkaasti olotilaasi ja kykyysi keskittyä
Tunnet toistuvaa turvattomuutta ja ahdistusta
Olet toistuvasti jännittynyt, ylivirttynyt ja samaan aikaan väsynyt
Sinun on vaikeaa tuntea omia tunteitasi ja tarpeitasi
Et tunnista rajojasi ja osaa asettaa niitä selkeästi
Sinulle ei jää voimavaroja luoda elämää, joka tuntuisi aidosti hyvältä ja totuudelliselta
Tunteesi ja tarpeesi olivat jo lapsuutesi kasvuympäristössä toissijaisia muiden tunteisiin ja tarpeisiin verrattuna
Sinun vaikea tai epäluontevaa ilmaista negatiivisia tunteitasi tai sivuutat ne usein kokonaan
Päädyt kerta toisensa jälkeen suhteisiin tunnetasolla etäisten ihmisten kanssa, jotka eivät halua tehdä tilaa sinun tunteillesi ja tarpeillesi
Mietit usein, oletko tehnyt jotain väärin suhteissasi ja oletko syyllinen niissä syntyviin ristiriitoihin
Jos olet stressaantunut, annat lisää huomiota, energiaa ja huolenpitoa toisille
Kannat toisten huolia ja murheita sillä seurauksella, että väsytät itsesi jatkuvasti
Kuulet ihmisiltä mieluummin suoraan epämiellyttävän ja kipeänkin totuuden kuin elät hähmäisessä, välttelevässä ja jännittyneessä tilanteessa
Toisten tunteisiin ja tarpeisiin keskittyminen estää sinua saamasta elämässäsi sitä, mitä haluat, mitä tarvitset ja mistä unelmoit
Käyt suhteissasi läpi toistuvia haastavia tilanteita, joihin tuntuu sisältyvän joku opetus, jonka haluaisit ratkaista
Koet tulleesi esihenkilösi, kollegasi tai jonkun muun kiusaamaksi
Pelkäät, että sinut hylätään ja sinua rankaistaan, jos ilmaiset tunteitasi, haavoittuvuuttasi ja tarvitsevuuttasi läheisissä suhteissasi
Koet, että kun viimein ilmaiset, mitä sinä tunnet ja tarvitset, sitä ei oteta riittävän tosissaan
Olet kohdannut vastoinkäymisiä, joiden olet kokenut horjuttaneen perusturvaasi ja luottamustasi itseesi, toisiin ja elämään
Olet tuntenut olosi ulkopuoliseksi, poikkeavaksi ja ei-tervetulleeksi arjen ympäristöissä, kuten lapsuuden perheyhteisössäsi, työpaikalla, sukulaissuhteissa ja sosiaalisissa piireissä
Sinusta tuntuu, että suurin osa ihmisistä ei näe sinua semmoisena kuin oikeasti olet eikä ymmärrä, mitä yrität saada maailmassa aikaan
Empatia eli kyky myötäelää toisten kokemuksissa on ihmisyyden hienoimpia ominaisuuksia. Sen kautta luomme syviä ja merkityksellisiä yhteyksiä toisiimme.
Se tulee olemaan tärkeintä pääomaamme tulevaisuudessa, jossa yhä useammat tehtävät voidaan hoitaa teknologian avulla. Empatiaa, myötätuntoa ja ihmisen syvää ymmärtämistä emme voi kuitenkaan ulkoistaa. Ne ovat jaetun ihmisyytemme ydintä.
Ne voi myös vetää överiksi.
Kun tunteillemme ja tarpeillemme ei ole ollut tarpeeksi tilaa, olemme kasvaneet uskomaan, etteivät ne merkitse yhtä paljon kuin toisten tunteet ja tarpeet. Silloin emme osaa antaa niille myöskään arvoa ja huolehtia itsestämme ja hyvinvoinnistamme kuuntelemalla niitä ja vastaamalla niihin.
Kuvittelemme, että meidän täytyy kantaa rajatonta vastuuta toisten tunteista ja ympäröivistä tunneilmapiireistä ollaksemme hyviä, tarpeellisia, merkityksellisiä, hyödyllisiä, turvassa ja rakkauden arvoisia.
On aika tiedostaa tämä aikansa palvellut malli ja päästää siitä irti. Näin voimme saada käyttöömme enemmän omasta potentiaalistamme ja tehdä aidosti hyvää itsellemme ja muille. Samalla vapautamme ne, joiden taakkoja kannamme, tekemään samoin omassa elämässään. Vaikka se voi aluksi tuntua vaikealta, pidemmän päälle tästä hyötyvät kaikki.
Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!
Kun tunnen ikäviä tunteita, kuten henkistä tai fyysistä kipua, valjastan mieleni itseni puolelle. Se ei aina ole helppoa, mutta lempeämmän elämän myötä olen oppinut luottamaan mieleni voimaan ja olemaan itseni puolella. Olen opetellut antamaan kipeälle kokemukselle aikaa ja tilaa.
Kannattaako kipua pelätä?
Uskalsin tänä syksynä avata sydämeni hyvin pitkän ajan jälkeen – uskalsin luottaa ja heittäytyä rakkauteen, vaikka mieli ensin vastustelikin. Lopulta siinä kävi huonosti ja jouduin kohtaamaan kaikki ne kipeät tunteet, kun suhde ei ollutkaan sitä, mitä toivoi.
Siitä huolimatta, että petyin ja minuun sattui, tiesin pärjääväni. Tiesin, että jotain parempaa on minua varten. En myöskään enää suostu suremaan ihmisen perään, jolle sopii luopua minusta – enkä käytä voimavarojani vakuuttaakseni toista siitä, miksi minua tulisi rakastaa.
Aiemmin olen sietänyt ihmissuhteissa aivan liikaa, koska menettämisen pelko on ollut niin suuri. Saatoin kadottaa yhteyden itseeni ja pienentää itseäni, jotta tulisin hyväksytyksi. Jotta kelpaisin. Ja jotten joutuisi kohtaamaan kipua. Nyt on onneksi toisin.
Kipu ei enää pakota jäämään sängyn pohjalle, vaan se voi jopa muuttua voimavaraksi.
Vaikka suurten tunteiden ja sisintä riipivän kivun äärellä voi välillä kokea itsensä hyvin pieneksi, en enää samalla tavalla pelkää kipua. Kivun välttely ei myöskään ole enää tekosyy sille, että laiminlöisin omaa hyvinvointiani. Kipu ei enää lamauta eikä muutu elämää suuremmaksi. Se ei enää pakota jäämään sängyn pohjalle, vaan se voi jopa muuttua voimavaraksi. Voin olla ylpeä itsestäni ja todella luottaa siihen, että kävi, miten kävi – olen itseni puolella.
Miten kohdata ja hyväksyä kipu?
Elämääni kuuluu yksi pysyvä elämänkumppani ja se on krooninen kipu. Sen myötä olen myös oppinut sietämään monenlaista kivun tunnetta ja elämään niiden kanssa enemmän tai vähemmän sovussa.
Haluankin lempeästi muistuttaa siitä, että kaikki kipu – oli se sitten fyysistä tai henkistä – vaatii tulla tunnetuksi, nähdyksi ja kohdatuksi. On tärkeä myös ymmärtää, ettei kipua tarvitse hävetä, paeta tai piilottaa. Sinulla on oikeus tuntea kipusi sellaisena kuin sinä sen tunnet. Äläkä suotta anna väkinäisen hymyn vähätellä kokemaasi.
On tärkeä myös ymmärtää, ettei kipua tarvitse hävetä, paeta tai piilottaa.
Tärkeintä on antaa tunteiden tulla ja mennä – kuin pilvet taivaalla tai syksyinen lehti tuulessa. Hyväksyä niiden olemassaolo – tunnistamalla tunne, nimeämällä se ja ymmärtämällä syy sekä seuraukset. Joskus hankala tunne voi hälvetä vain pelkästään sillä, että on läsnä, oivaltaa pahan olon nimen ja mistä se johtuu.
Mutta mitään pahaa ei tapahdu, vaikka kivun ja pahan olon kanssa hetken vain on ja hengittelee. Hyväksyy, että nyt on näin ja tämä tuntuu ikävältä, mutta se menee ohitse. Hankalia tunteita, kuten mitä tahansa kipua, on mahdollista valjastaa myös voimavaraksi. Ja kivullakin voi olla tärkeä viestinsä, kunhan vain maltamme kohdata sen.
Välillä suurten tunteiden ja sisintä riipivän kivun äärellä voi kokea itsensä hyvin pieneksi. Silloin tärkeintä on antaa tunteiden tulla ja mennä – kuin pilvet taivaalla tai syksyinen lehti tuulessa.
Nämä auttavat ikävän tunteen kohtaamisessa:
Pysähdyn ikävän tunteen äärelle ja hyväksyn sen. En pakene pahaa oloa, vaan tunnen tunteeni ja nimeän sen. Lopulta voin päästää myös irti.
Laskeudun joogamatolle ja kuuntelen kehoani – siten löydän yhteyden sisäiseen ääneeni sekä lempeyden voimaani.
Kylmäuinti palauttaa minut hetkeen. Se on meditatiivinen harjoitus, joka auttaa olemaan läsnä. Löydän yhteyden hengitykseeni ja samalla mieleni rauhoittuu.
Luonto voimaannuttaa ja muistuttaa elämän syklisyydestä. Kun istun metsän ympäröimällä voimakalliollani ja tunnen merituulen ihollani – unohdan hetkeksi kaiken muun.
Kirjoitan ja sanoitan tunteeni sekä kokemukseni. Se on minun tapani käsitellä elämääni – sanoilla on myös usein hyvin eheyttävä voima. Ne auttavat prosessoimaan ja menemään eteenpäin. Silloin kivusta voi syntyä myös voimavara – ensin itselle ja sitten myös muille.
Miten sinä olet tottunut kohtaamaan kivun?
Haluatko apua omaan kivuliaaseen elämäntilanteeseesi? Tutustu Annukan Lempeämpi yksilövalmennukseen täältä.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev. lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Katianna Ruuskanen on psykoterapeutti, pappi ja perheneuvoja.
Rakas ystävä,
anteeksi, ettet ole kuullut minusta mitään pitkään aikaan. On pitänyt viestitellä ja soittaakin, mutta jotenkin se on aina jäänyt suunnitelman asteelle. Voisin sanoa, että on ollut kiire, mutta se ei ole totta. Totta on sen sijaan se, että minua nolottaa. Ja siksi en ole ollut pitkään aikaan yhteydessä sinuun. Vaikka olisin halunnut. Vaikka on ollut ikävä.
Muistatko, kun tavattiin viimeksi. Käytiin kävelyllä muutama kuukausi hautajaisten jälkeen. Olit aika hiljainen. Jotenkin en kai kestänyt sitä hiljaisuutta ja aloin täyttää sitä puheellani. Muistelin kaikkia lukemiani surusta kertovia kirjoja ja siteerasin niitä. Kerroin, kuinka surussa on tietynlaisia vaiheita ja niiden kaikkien läpi täytyy kulkea ja muuta vastaavaa, kunnes pysähdyit ja katsoit minua silmiin. Ja joku sinun tavassa katsoa, sai minut keskeyttämään puhetulvani.
Et näyttänyt vihaiselta, mutta et näyttänyt siltäkään, että olisit tullut jotenkin lohdutetuksi. Olit hetken hiljaa ja sanoit: ”Miksi sä luulet, että sun täytyy kertoa mulle, miten mun tulee surra?” En vastannut mitään, mutta tunsin, kuinka pala nousi kurkkuun ja nolous nosti kyyneleet silmiin. Sitten sanoit, että joku toinenkin ystävä oli tehnyt kuten minä. Pakollisen myötätuntoisen ”otan osaa” jälkeen oli alkanut antaa neuvoja suremiseen tai pyrkinyt väkisin helpottamaan tilannetta kertomalla siitä, miten surutyö etenee vaiheiden mukaan ja lopulta viimeisessä vaiheessa on vuorossa hyväksyminen. En varmaan koskaan unohda sanojasi: ”Suru on pelkkää kaaosta, eikä siitä ole mitään polkua ulos.”
Jatkoit kertomalla siitä, kuinka loukkaavalta tuntui se, että joku joka ei ollut samanlaisen menetyksen keskellä, esiintyy sinun surusi asiantuntijana. Ymmärsin, mitä tarkoitit, ja yritin selittää käytöstäni sanomalla, että minä ja todennäköisesti muutkin läheiset yritimme lohduttaa ja lievittää kärsimystä siksi, että tuntui niin pakahduttavalta nähdä rakkaan ystävän pohjaton murhe. Ehkä sinäkin ymmärsit minua, koska tartuit käteeni, kun jatkoit, nyt paljon lempeämmällä äänellä: ”Jos minä surevana kestän menetykseni ja kaikki siihen liittyvät vaikeat tunteet, niin teidänkin on kestettävä ne.”
Ja sitten kerroit hiljaisella äänellä yhä kättäni puristaen. Kerroit siitä, miten pelkäät, että miehesi tuoksu ei kohta enää tunnu kodissanne, kun viimeinenkin tyynyliina, pyyhe ja paita on pesty. Ja miten et enää lue Hesaria aamuisin, kun siinä ei ole mitään järkeä, sillä luitte sen aina puoliksi ja tappelitte kumpi saa ensimmäisen osan. Tai miten haluaisit vain, että olisi koko ajan se unimaailman syvin vaihe, jossa puolisosi on vielä elossa. Ja miten olet kateellinen ja pettynyt ja vihainen ja kaikki jalot tunteet loistavat poissaolollaan. Kuunnellessani sinua, luulen että ensimmäisen kerran sain todellisen aavistuksen surusi pohjattomuudesta. Loppukävelyn olimme molemmat hiljaa.
Olen miettinyt meidän tapaamistamme ja sitä, miksi tuntuu niin vaikealta tavata sinua. Pelkään, että sanon taas jotain väärin tai väärällä tavalla. Voinko luottaa siihen, että annat sen minulle anteeksi ja ymmärrät, että teen parhaani. Parhaani että pysyisimme ystävinä, eikä surusi tulisi meidän väliimme. Annathan vielä uuden mahdollisuuden. Mennään vaikka taas kävelylle. Olen neulonut lapaset sinulle, kun kätesi ovat aina niin kylmät.
Ystäväsi Katianna
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
Kaipaatko apua viivyttelyyn? Joskus jokin asia tuntuu isolta projektilta, eikä sitä meinaa millään saada aikaiseksi. Puutarhakalusteet pitäisi viedä varastoon, ja jo pelkkä ajatus rasittaa. Oikeasti tiedät, että kyseessä on max. 10 minuutin projekti, mutta kynnys sen aloittamiseen on jostain syystä älyttömän korkea.
Tai sitten edessäsi ON valtava projekti, kuten opinnäytetyö. Koska projekti on niin iso, tuntuu suorastaan mahdottomalta aloittaa se. Ja koska projektiin tulee menemään niin paljon aikaa, tuntuu ettei mikään vähäinen auta kuitenkaan. On siis sama jättää koko homma tekemättä ja yrittää unohtaa koko asia.
Apua viivyttelyyn – ei puhetta ongelmasta
Hassua kyllä, vaikka itse projekti tuntuisi vaikealta hoitaa, meillä on joskus hulppeastikin aikaa puhua projektista, sen yleisestä vastenmielisyydestä – ja jopa sen tekemisen lykkäämisestä. Mieli vastustaa mieluummin kuin on mukana muutoksessa.
K: Mitä voit tehdä, jotta saat projektin etenemään?
V: Tee jotain.
Kyllä, vastaus on näin yksinkertainen. Tee jotain, joka edistää projektiasi.
Saat oikeasti jotain aikaiseksi (muuta kuin puhetta siitä, ettet saa mitään aikaiseksi)
Muuttunut toimintasi näkyy myös aivotasolla. Viivyttely luo negatiivisen kehän, joka saa ihmisen kokemaan epäonnistumista. Jonkin asian hoitaminen taas luo kokemuksia ja muistijälkiä onnistumisesta – se vakuuttaa ihmisen siitä, miten kyvykäs hän on!
Tehtävä pienenee pala kerrallaan. Ison kokonaisuuden tekeminen voi hirvittää, mutta pienen palasen hoitaminen on helppoa. Projekti itsessään voi olla vaativa, mutta moni projektin palasista on yksinään helppo.
Puutarhakalusteiden suhteen tee jotain voi tarkoittaa sitä, että ostat/etsit jätesäkin. Kun olet tehnyt ensimmäisen stepin, toisen ottaminen tuntuu naurettavan helpolta. Tai pikemminkin tuntuu naurettavalta seistä säkki kädessä pehmusteiden vieressä ja perustella itselleen, miksei niitä voisi saman tien laittaa säkkiin. Kun pehmusteet ovat poissa tieltä, on helppoa pinota tuolit. Ja pinotut tuolit taas on helppo kantaa varastoon.
Opinnäytetyön voi aloittaa lataamalla pohjan. Ja kirjoittamalla siihen oman nimensä. Ja heittämällä siihen reippaasti jonkin otsikon. Tekstiä voi aina muokata, joten voit yhtä hyvin laittaa otsikoksi jonkinlaisen luonnoksen. Näin saat samalla ideasi ylös. Ja kun haluat kävelylle, voit samalla käydä kirjastossa ja etsiä rennosti lähdemateriaalia.
Miten oma olosi voi kohentua? Kun saat lähetettyä unohtuneen viestin ystävällesi, kun puet kivat vaatteet, kun saat soitettua yhden hankalan puhelun… jonka senkin voit pilkkoa pieniin askeliin. Ota numero esiin, hae paperi ja kynä, kirjoita ylös mitä aiot sanoa, hengittele rauhoittavasti – soita vasta sitten!
Parisuhde ei varmaankaan muutu riitaisasta onnelliseksi hetkessä, mutta voit tehdä jotain tänäänkin onnellisen suhteen eteen. Voit kiittää, lähettää kauniin viestin, ehdottaa läheisyyttä, tehdä keskusteluharjoituksen, saunoa hiljaisuudessa… Aina voit tehdä jotain, joka vie asioita eteenpäin – ja luo hyvää.
Vieraskynäkirjoittaja Petri Aspegren on ensihoidon lehtori, eroryhmäohjaaja, mies ja isä. Petri viihtyy luonnonvesissä kesät talvet ja pohtii mielellään elämää sekä ihmisenä olemista ja omakohtaisten kokemusten avulla pyrkii myös jakamaan ajatuksia muun muassa kriisin kääntämisestä mahdollisuudeksi.
Kuvittele mielessäsi pieni asunto, ympärillesi banaanilaatikoita ja niiden keskelle mies, joka miettii mitä tässä nyt on oikein tapahtunut. Käsinkosketeltava on hiljaisuus, jota ei välttämättä vuosiin ole voinut aistia perhe-elämän ja ruuhkavuosien keskellä. Hiljaisuus, joka kestää viikon aina kerrallaan. Hiljaisuus ja pysähtyneisyys, jota toisaalta on voinut kaivata, mutta jota ei voi kerta kaikkiaan sietää. Siinä on aikaa ajatella. Jos malttaa siinä hiljaisuudessa istua.
Alkushokki
Moni ei malta. Ensimmäinen toimenpide on asentaa Tinder ja pitkän parisuhteen jälkeen uhkaakin vauhtisokeus loputtamattomilta tuntuvien ihmisten, mahdollisuuksien ja valintojen edessä. Parhaimmillaan tämä toimenpide ehditään tekemään jo ennen kuin on ehditty pakata muuttolaatikoita perheen yhteisestä kodista. Suurin palvelus itselle ja palvelun muille käyttäjille olisi malttaa mielensä, erokriisissä ihminen on hädässä, vaikka ei sitä välttämättä itse edes tiedosta. Hermosto käy kierroksilla, uni ei tule ja paino putoaa, mutta sehän on vain hienoa, kun asetutaan tarjolle näyteikkunaan. Hurt people, hurt people, joku viisas on joskus todennut.
Vaikka mieli on malttamaton ja jokin sisällä pakottaa etsimään jonkun, ihan kenet tahansa kuka nyt sattuu kelpuuttamaan, kannattaisi hengittää syvään ja sallia itselle se, että nyt on kerta kaikkiaan surkea vaihe elämässä meneillään ja siitä toipuminen ottaa aikaa. Tämä on hyvä kohta opiskella hieman itsemyötätunnosta. Lukuvinkki: Ronnie Grandell on kirjoittanut aiheesta mainion kirjan.
Toistuuko sama kuvio?
Ihminen on kuitenkin ihminen ja paras oppi tulee usein kantapään kautta. Itseään voi paeta ja muita syyttää, vaikka maailman tappiin. Jos kuitenkin säntäät uuteen suhteeseen ja sekin karahtaa kiville, terveyden merkki on herätä pohtimaan, että miksi putoaa aina samaan kuoppaan? Etsinkö hyväksyntää, turvaa toisesta ja lataanko vastuun omasta onnellisuudestani sekä hyvinvoinnistani aina vain toisen ihmisen kontolle. Ulkoa voi ohjautua koko ikänsä, mutta tällöin luovutat oman voimasi toisille. Voiko turvan ja hyväksynnän ensisijainen lähde löytyä omasta itsestä ja vaikkapa yhteisöstä, jossa voit olla oma itsesi?
Itsetuntemus vie kohti parempaa
Tiedän mistä puhun, sillä olen jokseenkin kaikki nämä virheet tehnyt ja hämmästellyt elämän kitkerältä maistuvaa pettymystä. Parisuhde voi olla parhaimmillaan hunajaa ja tuoda elämään merkitystä sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Elämä voi olla merkityksellistä myös ilman parisuhdetta ja vasta kun on tutustunut itseensä, voi aidosti jakaa elämää inhimillisenä ihmisenä. Kun itsetuntemus syvenee, syvenee ymmärrys myös siitä, että miksi on valinnut juuri ne kumppanit elämäänsä, joista on eronnut. Kenties ensimmäistä kertaa ymmärtää, että se yön pimeinä tunteina mukaan tarttuneesta säihkysilmästä tuli kumppani syistä, jotka ovat sinussa itsessäsi. Kenties koit kummallista tuttuutta ja turvaa etäisessä kumppanissa tai tunsit itsesi tärkeäksi, kun sait pelastaa neitoa hädässä? Samojen valintojen toistaminen johtaa luultavasti samanlaiseen lopputulokseen, uskalla siis astua mukavuusalueesi ulkopuolelle.
Ja kun aika on kypsä, vierelle ei enää kelpaa kuka tahansa. Kun tietää kuka on ja mitä haluaa, voi sanoa ei kumppaniehdokkaille, jotka muistuttavat liikaa entistä tai kun hälytyskellot soivat kuin Raksilan paloasemalla. Niitä ei ole syytä pitää kirkonkelloina. Paras eväs eron jälkeiselle elämälle on rehellisyys, ennen kaikkea itseään kohtaan. On helppo elää levollisesti ja vapautuneesti kun ei tarvitse puristaa mailaa ja teeskennellä yhtään sen ihanampaa tai valmiimpaa kuin on. Avoin ja suora tiedottaminen omasta tilanteesta on palvelus itselle ja toiselle. Kun olet tutustunut itseesi, uskalla myös olla mitä olet. Jos senkin jälkeen joku siinä vierellä viitsii kulkea, voi tämä kulkija siinä myös pysyä.
TOIMITUKSEN VINKKI: Ero voi olla mahdollisuus kasvaa – Kun kohtaat tunteesi, opit tuntemaan itsesi paremmin ja vahvistut
Miten erosta selviää? Miksi en pääse erosta yli? Miksi ero tuntuu vieläkin pahalta, vaikka siitä on jo aikaa? Mistä tietää, että on valmis uuteen suhteeseen? Esimerkiksi näitä kysymyksiä voit käsitellä ja pohtia Erohehku-korttien avulla.
Erohehku-korttipakassa on 42 kasvukorttia. Jokainen kortti sisältää kannattelevan ajatuksen ja itsereflektiokysymyksiä, jotka liittyvät eroprosessin kolmeen eri vaiheeseen. Korttien avulla erosta voi tulla kasvukokemus, josta nouset entistä vahvempana ja viisaampana.
Sanonta kuuluu, että riitaan tarvitaan aina kaksi.
Se päteekin silloin, jos molemmat osapuolet ovat tasapainoisia, tiedostavia ja ottavat vastuun omasta toiminnastaan. Tai jos kumpikaan ei ota – molemmat vain törmäilevät toisiinsa puolustusmekanismiensa takaa, toista syyttäen.
Mutta joskus konfliktiin riittää yksi osapuoli. Milloin näin on?
Kun yksi on mukana vilpittömin, avoimin sydämin – ja toinen manipuloi ja käyttää häntä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa.
Kun yksi yrittää pitää puoliaan – ja toinen toistuvasti ylittää hänen rajojaan eikä suostu kunnioittamaan toisen aikaa, energiaa, kehoa, voimavaroja tai toiveita.
Kun yksi uskaltaa myöntää konfliktissa oman osuutensa, mutta toinen ei.
Kun toinen katsoo aina olevansa muiden ihmisten tekojen, erilaisten tilanteiden ja jopa koko elämänsä uhri.
Kun toinen tuntee toiseen verrattuna ylivertaista oikeutuksen tunnetta: ”Minulla on oikeus vaatia tällaista.”
Kun suhde perustuu epäterveeseen vallankäyttöön, velvoittamiseen tai syyllistämiseen eikä tasapainoon, kunnioittamiseen ja vastavuoroisuuteen.
Kun toinen ei suostu ottamaan vastuuta omasta käytöksestään, vaan siirtää aina vastuun toisen osapuolen niskoille.
Toinen tyypillinen ihmissuhdesanonta muistuttaa, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan.
Se on totta.
Mutta yhtä lailla jokainen on vastuussa omasta käyttäytymisestään toista kohtaan.
Ei ole ok vaatia toiselta vastuuta omista tunteistaan, jos ei itse ota vastuuta siitä, miten toista kohtelee.
Vastuun ottaminen omista tunteista ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä tai sietää toiselta mitä tahansa.
Jos joku (tietoisesti tai tiedostamattaan) toimii sinua kohtaan epäkunnioittavasti, älä jää pysyvästi tällaisen käyttäytymisen armoille. Vaikka niin annettaisiin ymmärtää, syy ei välttämättä sittenkään ole sinussa…
Vastuun ottaminen omista tunteistaan voikin tarkoittaa sitä, että asetat rajat sille, mitä suostut ihmissuhteessa ottamaan vastaan, millaisessa tunneilmapiirissä elät ja millaisia kohtaamisia hyväksyt.
Joskus rajojen asettaminen tarkoittaa sitä, että pysyt mahdollisimman kaukana jatkuvasta huonosta kohtelusta.
Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. nämä tunnetaitoihin liittyvät kirjat: Prinsessa ja herne nenässä (2020), Vanhemman kiukkukirja (2020) yhdessä Päivi Nurmen kanssa sekä Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio (2018) yhdessä Terhi Ketola-Huttusen kanssa. Heli työskentelee kehittämispalvelujen johtajana Lasten ja nuorten keskuksessa.
Moni vanhempi kokee, etteivät vuorokauden tunnit riitä. Tänäänkin pitäisi ehtiä vielä sitä, tätä ja tuota. Tähän riittämättömyyden kokemukseen yhdistyy usein myös syyllisyyden tunteita, joiden äärelle on hyvä pysähtyä. Mistä tässä tunteessa on kyse? Mikä siihen voi auttaa?
Syyllisyyden tunne kertoo toiveiden ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Se todellisuus, jota tavoittelen, ei taaskaan ole totta. En täytä omia tai toisten kriteerejä vanhempana. Syyllisyys on usein yhdistelmätunne ja sisältää muitakin alas painettuja tunteita, kuten pettymystä, surua, epäonnistumisen kokemusta ja hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelkoa. Vanhempaan kohdistuvat paitsi lapsen, myös kumppanin ja ympärillä olevan yhteisön katseet ja odotukset. Some ja nettipalstat vahvistavat omaa riittämättömyyden kokemusta. Silti vanhemman pahin kriitikko on useimmiten oman pään sisällä.
Jatkuva syyllisyyden tunne vie voimat
Terve syyllisyyden tunne on hyvästä. Se pistää sydämessä, kun toimin väärin ja esimerkiksi huomaan ohittavani lapseni tarpeet. Terve syyllisyys sisältää rakkautta, ihanteita ja halun toimia oikein. Se onkin kaunis ja hyvä tunne. Se ohjaa tekemään korjausliikkeen, kun sitä tarvitaan.
Epäterve syyllisyys on vahingollista. Se syyttää, nakertaa itsetuntoa ja vie voimia, mutta ei korjaa mitään. Syyllisyys on liiallista silloin, kun se kalvaa koko ajan ja on jatkuvaa riittämättömyyden kokemusta. Ei hyödytä mitään miettiä alituisesti tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Epäterveen syyllisyyden takaa voikin löytyä toinen tunne: häpeä. Syyllisyys ja häpeä sekoittuvat usein toisiinsa, mutta ne ovat eri asia. Syyllisyyden tunne liittyy aina tekemiseen, toimintaan, mutta häpeä liittyy persoonaan. Se sisältää kokemuksen ”en kelpaa”.
Miten puhut itsellesi arjessa?
Syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat sosiaalisia, opittuja tunteita. Pohdi, millä tavalla sinä puhut itsestäsi ja itsellesi? Millaista on sisäinen puheesi, jossa kerrot itsellesi itsestäsi, vanhemmuudestasi ja omasta arvostasi? Kun huomaat sisäisen puheesi olevan arvostelevaa, syyttävää ja itseäsi vastaan, pysähdy tutkimaan: kenen äänen siinä oikeastaan kuulet? Kuka tai ketkä puhuvat sisäisinä kriitikkoinasi?
Sisäinen puhe on seurausta varhaisista kokemuksista ja nuoruusvuosien, joskus myös aikuisiän ihmissuhteista ja malleista. Kun omia vaikeita tunteita ja pettymyksen aiheita on vaikeaa kohdata ja lähettää ”oikeaan postilaatikkoon” eli niiden alkuperäisille aiheuttajille, saattavat ne kääntyä itseä vastaan.
Ihminen alkaa puhua itselleen kuin viholliselle. Kun siis haukut itseäsi, syytät, moitit tai arvostelet – kenen sanoja toistelet? Keneltä ja keiltä olet omaksunut tai saanut mallin puhua itsellesi rumasti ja aliarvostaen? Missä määrin tunnistat sisäisessä puheessasi häpeän elementtejä? Mihin muistoihin se liittyy?
Itsemyötätunnon ensiaskeleet
On surullista ja tuhoavaa puhua itselleen ja itsestään rumasti. Kun toistelet jotakin, aivot vähitellen todella uskovat sen, mitä sanot, ja syntyy kierre. Silloin elämä on raskasta ja masentavaa: on mahdotonta olla hyvinvoiva, kun itse piiskaa ja haukkuu itseään. Koeta asettua itsesi puolelle: Mikä on sinulle ja lapsillesi oikeasti hyväksi ja tarpeen?
Tutki, missä ovat vaativan sisäisen puheesi ”oikeat postilaatikot”. On tärkeää käsitellä niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet sisäisen turvattomuuden kehittymiseen. Toisinaan on hyvä puhua niistä ammatti-ihmisen kanssa. Tuhoavasta sisäisestä puheesta voi päästä eteenpäin, kun tutkii sen taustoja ja käsittelee siihen liittyviä tunteita.Miksi et ole kokenut kelpaavasi? Kenen huomiota ja hyväksyntää olet jäänyt vaille?
Sitä kaikkea voi olla raskasta tutkia. Mutta samalla kun käsittelet suruasi ja kipuasi, voit vähitellen oppia uudenlaista myötätuntoa itseäsi kohtaan. Voi olla todella vaikeaa puhutella itseään arvostaen ja myötätuntoisesti, jos ei ole saanut sellaista kohtelua muilta. Sitä voi kuitenkin opetella. Katsele itseäsi peilistä ystävällisesti ja hyväksyen. Juttele itsellesi rohkaisevia ja kannustavia sanoja, rakastavia sanoja. Puhu itsellesi kuin läheiselle ystävälle. Kerro itsellesi, että sinä suojelet itseäsi ja pidät itsestäsi huolta, loppuun saakka.
Suorittaminen – keino ansaita rakkautta ja hyväksyntää?
Pohdi myös sitä, millaiset emotionaaliset eväät olet saanut lapsuudessasi. Kenelle olet ollut rakas ja tärkeä ilman ehtoja ja itsestään selvästi? Lapsi ottaa rakkauden sieltä, mistä sitä on saatavilla. Epäterveen syyllisyyden tunteen taustalla on usein kokemus rakkauden ehdollisuudesta. Hyvin moni on oppinut jo varhain ansaitsemaan hyväksynnän ja rakkauden omilla teoillaan ja suorituksillaan. Moni sai lapsena hyväksyntää vain suoritusten, esimerkiksi hyvien koulutodistusten perusteella.
Moni meistä vanhemmista suorittaakin elämäänsä ylipäänsä – opintoja, töitä, parisuhdetta, vanhemmuutta – ja näin koettaa ansaita olemassaoloaan, hyväksyntää ja rakkautta. Jotkut suorastaan sairastuvat vahvuuteen. He eivät salli itsensä väsyä vaan kuvittelevat, että heidän arvonsa on kiinni siitä, miten paljon he jaksavat tehdä asioita.
Liiallisessa vahvuudessa ei kuitenkaan ole kyse voimasta. Siinä on kyse sisäisestä turvattomuudesta. Vahvuuteen sairastunut ei usko olevansa rakastettu ilman, että hän jatkuvasti suorittaa asioita ja tyydyttää toisten tarpeita. Jos joku ei ole häneen tyytyväinen tai ei pidä hänestä, hän syyllistyy ja hätääntyy.
Kun on lapsena saanut hyväksyntää ja rakkautta vain tekojen kautta, on vaikeaa itsekään rakastaa itseään ilman suorituksia. Mutta sukupolvien ketjun voi katkaista tai ainakin sitä voi ohentaa. Voi opetella rakastamaan lapsiaan asettamatta rakkaudelle minkäänlaisia ehtoja. Ja ilmaisemaan sitä. Sanomaan: ”Olet minulle rakas, olet minulle tärkeä”. Ja: ”Ei haittaa, ettet onnistunut. Kenenkään ei tarvitse aina osata tai jaksaa.” Ja uskomaan nuo sanat myös omalle kohdalle.
Vanhemmuutta ei voi suorittaa. Se on väistämättä täynnä rosoa ja elämänmakua, sillä se on pitkä ihmissuhde. Syyllisyydessä piehtaroimisen sijaan on hyvä auttaa itseä voimaan hyvin. Se koituu myös lapsesi parhaaksi. Silloin et jatka ketjua eteenpäin.
Myötätunto kuuluu meille kaikille
Älä siis kilpaile enää itsesi tai toisten kanssa vanhemmuuden alueella tai muutenkaan. Sinun ei tarvitse täyttää jotakin tiettyä mittaa kelvataksesi. Myötätunto kuuluu sinulle silloin kun pärjäät elämässä hyvin ja kaikki onnistuu. Ja se kuuluu sinulle kaikkein vaikeimpina aikoinasi, kun koet musertuvasi taakkasi alla, epäonnistut ja olet pilannut kaiken.
Kaikissa meissä on monta puolta ja se on ihan ok. Kaikki meistä tarvitsevat armoa ja toisinaan myös apua, vanhemmuudessa ja muutenkin elämässä. Ja aina myötätuntoa, itseltämme ja toisiltamme.
Hyvinvoivat ihmissuhteet tarvitsevat alleen jykeviä peruspilareita. Vankkoja tukirakenteita, joiden päällä ei tarvitse horjua, huojua tai voida pahoin.
Näitä tukirakenteita ei kukaan pysty rakentamaan tai ylläpitämään yksin ja on tärkeä muistaa, ettei niin kuulukaan tehdä.
Toimivissa ja aidosti hyvinvoivissa ihmissuhteissa asuu tasavertaisuus ja tasapuolisuus, niin kuin myös oikeudenmukaisuus. Nämä seikat syntyvät vain aidolla halulla sitoutua ja työskennellä suhteen eteen, siis yhteistyöllä. On sellainen tunne, että “me ollaan samaa tiimiä”.
Listasin alle 12 kohtaa, joita tarvitsemme, jotta ihmissuhteemme voisivat aidosti hyvin.
Arvaatko mitkä seuraavista kohdista toteutuvat äärimmäisen epäterveissä narsistisissa suhteissa? Ei valitettavasti yksikään, paitsi silloin, kun niiden on oltava näkyvissä jotta ei-narsistinen osapuoli ei lähtisi tai kun narsistinen persoona haluaa saada jotain itselleen.
Ja niinä hetkinä jokainen listassa olevista kohdista nousee näkyviin niin sokaisevan suurella ja valloittavalla tavalla, että narsistisen persoonan kumppanilla on vaarana unohtaa todellisuus, se mitä suhteessa oikeasti tapahtuu.
Asiat, joita ihmissuhteissa tarvitsemme:
Turvaa. Tunnetta siitä, että tässä ei ihan oikeasti ole mitään hätää.
Luottamusta. Ilman luottamusta ei ole mitään.
Molemminpuolista kunnioitusta. Molemminpuolista!
Vapautta olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on.
Lohtua ja anteeksiantoa silloin kun emme osaa.
Kykyä joustaa ja nähdä muutakin kuin omansa.
Rajoja itselle ja muille.
Halua ja kykyä keskustella vaikeista asioista rauhassa.
Sitoutumista suhteeseen vaikeinakin aikoina.
Molemminpuolista aitoa ihailua ja kiintymystä.
Tasavertaisuutta kummankin tarpeisiin, toiveisiin, haluihin ja tavoitteisiin liittyen.
Ihmisen joka on oikeasti täysillä mukana!
Muistathan varjella ja suojella yllä olevia asioita ihmissuhteissasi ja pitää niitä kuin kalleimpina karttoina, koska ne ohjaavat sinua kohti onnellisuutta, sekä hyvää oloa!
Ymmärrystä, lohtua, tukea ja tietoa satuttavista suhteista, sekä irtaantumisesta ja uuden elämän rakentamisesta ja myös terapeuttisia tehtäviä löydät uutuuskirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
“Mut mä ymmärrän sitä, kun sillä oli kuitenkin niin traumaattinen lapsuus”
Yliempaattisuuteen taipuvainen ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää. Ja onhan empatia mielettömän arvokas lahja. Mutta se tarvitsee suojakseen rajat. Yliempaattinen on usein jo lapsena oppinut “selittämään”, miksi muut toimivat miten toimivat.
Lapsena tämä on ollut tarpeellinenkin defenssi, jos kodin tunneilmastossa on ollut epävakautta ja turvattomuutta. Lapset ovat käsittämättömän lojaaleja vanhemmilleen. Yliempatia ja toisen käytöksen selittäminen on eräänlaista itsensä rauhoittelua. Lapsena emme voineet asettaa rajoja, meidän oli sopeuduttava siihen tunneilmastoon, mitä tarjolla oli.
Ja toki on viisasta muistaa, ettei toisten satuttava käytös ole niin henkilökohtaista kuin monesti luulemme. Kyllä siellä taustalla mitä luultavimmin on haavoja ja kipukohtia. Meillä kaikilla on. Ja silti me jokainen olemme aikuisena itse vastuussa siitä miten toimimme. Toisen historian ymmärtäminen voi tuoda valtavasti ymmärrystä, ja se onkin parisuhteissa myös hyvin oleellista. Mutta ihminen on silti itse vastuussa omasta käytöksestään.
Mutta se mikä menee usein yliempaattiselta ohi, on se mikä olisi kasvua itselle! Ja monesti – kyse on omista rajoista.
Ja rehellisyyden nimissä, kyllä moni empaattinen ihminen tunnistaa ja tunnustaa, että toisen epäasiallinen kohtelu herättää itsessä mm. epäreiluuden ja vihan tunteita (mikä on normaalia), mutta empaattinen ihminen ei useinkaan näytä näitä toiselle (mikä on monin tavoin ihan viisasta). Mutta tällainen yliymmärtäminen (vaikkei se aidosti tunnu hyvältä) itseasiassa helposti mahdollistaa ja omalta osaltaan jatkaa epätasavertaista ja mitätöivää suhdedynamiikkaa, joka alkaa kyllä ennemmin taikka myöhemmin nyppimään.
Emme pysty kontrolloimaan toisen käyttäytymistä, reaktioita tai tekoja, mutta se mihin voimme vaikuttaa on mm. rajat, jotka voimme epäasialliselle käyttäytymiselle asettaa. Ja sen voi myös tehdä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Riippumatta siitä miten toinen siihen reagoi.
TOIMITUKSEN VINKKI: Miksi tunnen, koen tai reagoin näin? – Ymmärrä paremmin itseäsi ja tunteitasi
Ymmärrä itseäsi -kortit auttavat sinua tutustumaan elämänvaiheisiisi, sisäiseen maailmaasi ja siihen, miten kohtaat maailman. Kortit auttavat ymmärtämään, tukevat ja myös kysyvät tärkeitä kysymyksiä, joiden vastaukset on vain sinulla.
Ymmärrä itseäsi -itsetuntemuskortit ovat Sinulle, joka…
… haluat ymmärtää itseäsi, tunteitasi ja ajatuksiasi
… koet olevasi hämmentynyt suunnastasi ja haluat selkeyttää ajatuksiasi
… haluat helposti lähestyttävän keinon tutkia asioita, jotka nousevat usein terapiassa esiin.
Kirjoittajat Noora Al-Ani ja Sophia Wekesa ovat yhdessä Saara Obelen kanssa luoneet 2020-luvulle sovitetun Tarot – Tieto meissä -kirjan sekä tarot-korttipakan (Like, 2022), jonka arvot, kieli ja estetiikka ovat tässä ajassa kiinni ja josta jokainen voi löytää itsensä.
Kuva: Jonne Räsänen / Like
Monet kokevat, että elämme juuri nyt aikaa, jossa meillä on suuri tarve ymmärtää itseämme ja maailmaa, jossa elämme. Erityisen paljon kaipaamme vahvistusta ja nähdyksi tulemista. Näitä meille jokaiselle tärkeitä asioita on etsitty myös tarot-korteista ja astrologiasta jo satojen vuosien ajan. Perinteisesti tarot-kortteja on pidetty ennustamisen välineenä, mutta nykyään kortteja käytetään usein oman itsen ymmärtämiseen ja pohtimiseen.
Suhtautumisemme tarot-kortteihin on lähestyä niitä kuin hyvää ystävää, joka antaa rehellistä palautetta, eli myös niitä neuvoja joita saattaa olla ärsyttävä kuunnella. Tarkoitus ei ole luovuttaa omaa kohtaloa korttien käsiin, eivätkä kortit ja tulkinta vastaa suoraan kysymyksiin, vaan tarjoavat tukea pulmallisiin tilanteisiin. Ja kuten ystävän kanssa käytyjen syvällisten keskustelujen jälkeen, on jokaisen itse tehtävä oma ajatustyönsä ja pohdittava, mitä jokin tulkinta omalla kohdalla tarkoittaa.
Miksi tarot-kortit puhuttelevat niin syvästi?
Helppous: kortit ovat saatavilla aina kun tarvitset.
Itsetuntemuksen lisääminen: 78 korttia elämästä toimivat kuin peili, ja yksi kortti päivässä on helppo annos ajateltavaa.
Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen: parasta antia on korttien nostaminen ystävien kanssa, jotka voivat antaa oman panoksensa korttien teemoihin.
Ajanvietto ystävien kanssa: tästä se laatuaika syntyy!
Tuki valintojen edessä: korteilta voi kysyä, mitä minun pitää muistaa päätöstä tehdessäni.
Pysähtyminen hetkeen: ratkaisujen etsiminen vaikeisiin kysymyksiin vaatii hiljentymistä niiden äärelle.
Henkisyys: on tärkeää muistaa, ettemme ole yksin tässä maailmassa, vaan yhteydessä kaikkeen ympärillämme.
Intuition kuunteleminen: sisimmässäsi tiedät jo, mitä tarvitset, mutta joskus se tietävä ääni on niin hiljainen, että sitä on vaikea kuulla.
Heittäytyminen uuteen: sattuma ja taika piristävät ankeaakin päivää.
Hauskanpito: hauskuus on paras syy mille tahansa tekemiselle.
Kauneus: korttien kuvat ovat niin kauniita, että niitä on ilo katsella!
Korttien kuvitus: Saara Obele.
Elämme maailmassa, jossa ihmiselle saattaa nousta tunne, että tekemämme asiat ovat arvokkaita vain, jos ne voi perustella logiikalla. Se voi tuntua ankealta, mutta tarotin taika on hyvä lääke siihen. Pakan 78 korttia sisältävät elämän ja ihmisyyden perusteemoja, ja niiden nostaminen pakasta on ehkä sattumaa, mutta jos kortti todella puhuttelee, se todella herättää ajattelemaan ja oivaltamaan omaa itseä ja elämää.
Usein on niin, että vaikka ajatukset ja tunteet olisivat sekaisin ja olo epävarma, sisimmässämme tiedämme jo totuuden. Silloin kortti toimii kuin peili, joka tuo silmiemme eteen sen asian, joka meidän olisi hyvä huomata. Muistathan, että taika ja tieto löytyvät sinusta itsestäsi.
Upean ja samaistuttavan Tarot-korttipakan sekä Tarot – Tieto meissä -kirjan löydät TÄÄLTÄ.
