Äiti kävelee junassa itkevä vauva sylissään, vieressä istuva pariskunta pyörittelee silmiään ja katselee äitiä kiukkuisesti. Isä nostaa syliinsä kaupassa itkevän taaperon, joka haluaisi maistaa kaikkia karkkihyllyn karkkeja. Vieressä ostoksiaan tekevä asiakas pudistelee päätään ja mutisee jotain huonosti käyttäytyvästä lapsesta. Taloyhtiön pihalla leikkivät lapset häiritsevät jonkun aamukahvihetkeä. Lapsi kiukuttelee jalkakäytävällä ja heittäytyy maahan makaamaan. Närkästynyt ohikulkija tuhahtaa, miksi täytyy antaa lapsen vallata koko jalkakäytävä.
Kaikki nämä esimerkit ovat arkipäivää monelle vanhemmalle. Internetissä puhutaan usein siitä, kuinka lapsivihamielinen kasvuympäristö Suomessa on. Keskustelu muuttuu nopeasti tappeluksi siitä, missä ja milloin lapset saavat näkyä ja kuulua. Surullisen moni on sitä mieltä, että lapsi saisi kiukutella tai näyttää tunteitaan pelkästään kotona.
Jutun alussa listatut asiat ovat vain murto-osa aikuisia ärsyttävistä asioista. Joidenkin mielestä lapsia ei saisi tuoda ravintolaan, koska he voivat pitää siellä kovaa meteliä tai mikä pahinta, he voivat nousta kesken ruokailun kulkemaan ympäriinsä. Samaan aikaan ravintolassa voi istua iltaa tuhdissa humalassa oleva seurue. Ryhmä aikuisia ihmisiä kertoo kovaan ääneen tarinoitaan ja nauru kiirii ympäri ravintolaa. Iloinen juhlijajoukko harvemmin saa kuitenkaan osakseen halveksuvia katseita, he eivät sentään ole villisti käyttäytyviä lapsia.
Elämme yhteiskunnassa, jossa me vaadimme lapsilta sellaisia asioita, joihin moni aikuinenkaan ei pysty. Ärsyynnymme siitä, että lapset opettelevat toimimaan erilaisissa tilanteissa ja harjoittelevat tunnesäätelyä. Kuuluva ja näkyvä lapsi leimataan usein huonokäytöksiseksi tai huonosti kasvatetuksi. Huomaamaton lapsi saa helposti napattua itselleen kiltin roolin. Tästä roolista voi olla vaikea päästä eroon aikuisena.
Moni aikuinen kokee epävarmuutta tilanteissa, joissa pitäisi olla esillä tai sanoa ääneen omia ajatuksiaan. Huomion keskipisteenä oleminen tuntuu ahdistavalta ja pyytelemme helposti anteeksi pelkkää olemassaoloamme. Emme välttämättä puutu edes sellaisiin tilanteisiin, jos toinen kohtelee meitä epäasiallisesti, koska emme halua herättää huomiota. Emme voi olettaa, että tiettyyn malliin pakotettu lapsi muuttuu aikuisena täysin erilaiseksi persoonaksi.
Vanhempien tehtävä on opettaa lapsille käytöstapoja. Se ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaikka jotkut niin toivoisivatkin.
Sosiaalinen jännittäminen ei suinkaan useimmiten johdu tunnelukosta. Kyselytutkimuksissa noin 75 prosenttia ihmisistä muistaa elämästään ainakin yhden sosiaalisen tilanteen, jota on jännittänyt. Sosiaalinen jännittäminen johtuu useimmiten sosiaalisen tilanteen ominaisuuksista; on inhimillistä jännittää sosiaalisia suoritustilanteita, joissa olemme muiden ihmisten huomion ja arvioinnin keskipisteessä. Suurin osa ihmisistä jännittää tällaisia tilanteita ainakin jossain määrin.
Sosiaalinen jännittäminen voi johtua myös perusluonteestamme. Ujous ja arviointiherkkyys (eli herkkyys arvioinnin kohteena olemiselle) molemmat altistavat meitä tulkitsemaan sosiaaliset tilanteet herkemmin suoritustilanteina, ja siksi jännitämme ehkä useampia tilanteita kuin muut – sellaisiakin, joita suurin osa ihmisistä ei jännitä. Lisäksi ujous ja arviointiherkkyys saavat meidät kokemaan sosiaaliset suoritustilanteet voimakkaammin, eli jännittämään voimakkaammin sellaisia tilanteita, joita muutkin jännittävät.
Sosiaalinen jännittäminen voi johtua myös tunnelukosta, joka on rakentunut menneisyyden kokemustemme perusteella. Psykologisen tutkimuksen mukaan sosiaaliseen jännittämiseen yhteydessä on kaikista tunnelukoista voimakkaimmin ulkopuolisuuden tunnelukko.
Ulkopuolisuuden tunnelukko
Ulkopuolisuuden tunnelukossa koemme jäävämme kuin luonnostamme ryhmän ulkopuolelle. Meidän onkin usein vaikea tutustua muihin ihmisiin tai liittyä muiden seuraan. Ulkopuolisuuden tunnelukko ilmenee usein yhteyden tunteen puutteena sekä kokemuksena siitä, että ei kuulu muiden joukkoon. Saatamme tuntea olomme yksinäiseksi jopa muiden ihmisten seurassa.
Ulkopuolisuuden tunnelukko liittyy tutkimusten mukaan enemmän toverisuhteissa koettuun traumaan, ei niinkään hoivasuhteessa koettuun traumaan. Sen taustalla onkin usein pitkäaikainen kokemus ulkopuolelle jäämisestä toverisuhteissa, jopa koulukiusaamisesta.
Puutteellisuuden tunnelukko
Toinen sosiaalisen jännittämisen taustalla esiintyvä yleinen tunnelukko on puutteellisuuden tunnelukko. Se esiintyy usein ulkopuolisuuden tunnelukon rinnalla siten, että koemme, että meissä itsessämme on jotakin vikaa. Jokin puute minkä vuoksi jäämme ryhmän ulkopuolelle. Ulkopuolisuuden ja puutteellisuuden tunnelukkojen välillä on siis yhteys siten, että usein ajattelemme, että ulkopuolelle jääminen johtuu meidän omista puutteellisista ominaisuuksistamme.
Puutteellisuuden kokemus kohdistuu usein omiin sosiaalisiin ominaisuuksiin, kuten omaan luonteeseen tai omiin sosiaalisiin taitoihin. Saatamme esimerkiksi kokea olevamme liian ujoja, tylsiä tai sosiaalisesti liian kömpelöitä, että muut hyväksyisivät meidät heidän seuraansa.
Kätkemisen reaktio
Kun tulkitsemme, että ulkopuolelle jääminen johtuu jostakin omasta negatiivisesta ominaisuudestamme, on inhimillistä pyrkiä kätkemään tuo ominaisuus muilta. Noin 50 prosenttia sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivistä ilmoittaa, että he eivät jännitä itse tilannetta, vaan oma ujouden tai jännittämisen paljastumista muille.
Kätkemällä tämä puutteellinen ominaisuus, kuten oma ujoutemme, pyrimme varmistamaan, että muut ihmiset eivät torjuisi tai hylkäisi meitä ominaisuuden paljastuessa. Sosiaalisessa suoriutumistilanteessa jännitystä herättävätkin pohjimmiltaan epävarmuus omasta kyvystämme heijastaa toivottuja piirteitä muille sekä omien puutteellisiksi koettujen ominaisuuksien mahdollinen paljastuminen.
Kätkeytyminen on suojautumista
Kätkeytyminen on pohjimmiltaan suojautumista. Kätkemällä itsestämme negatiivisiksi kokemamme puolet pyrimme suojaamaan todellista minuuttamme muiden kritiikiltä ja hylkäämiseltä.
Kätkemisen tavoitteeseen voimme pyrkiä esimerkiksi välttämällä kokonaan sosiaalista tilannetta, jossa koemme omien puutteidemme olevan vaarassa paljastua. Itse tilanteessa voimme pyrkiä kätkemisen tavoitteeseen esimerkiksi välttelemällä vuorovaikutusta; hakeutumalla esimerkiksi juhlissa mahdollisimman sivuun muista ihmisistä. Vuorovaikutuksessa voimme puolestaan pyrkiä kätkeytymiseen muuttumalla eleettömiksi, ettei mitään epävarmuutta varmasti vuotaisi lävitsemme.
Avain tunnelukkoon on kätkemisen purkaminen
Kun sosiaalisen jännittämisen taustalla on ulkopuolisuuden tunnelukko ja johtopäätöksenä on, että ulkopuolisuus johtuu omista sosiaalisista ominaisuuksistamme, on inhimillistä pyrkiä kätkemään näitä ominaisuuksia muilta. Kätkeminen kuitenkin valjastaa kaiken energiamme kätkemisen tavoitteen ympärille ja synnyttää epävarmuuden tunnetta (sosiaalista jännittämistä) siitä, kuinka hyvin onnistumme omien negatiivisten ominaisuuksiemme piilottamisessa.
Tällaisissa tapauksissa avain sosiaalisen jännittämisen purkamiseen on kätkemisen reaktion purkaminen. Meidän on kohdattava sosiaalisia tilanteita kätkemättä itsestämme negatiiviseksi kokemiamme puolia. Tällöin opimme kaksi asiaa: 1) Suurin osa ihmisistä hyväksyy meidät omana itsenämme, 2) Siihen, että muut ihmiset eivät hyväksy meitä, ei kuole. Näiden kokemuksien toistuessa riittävän usein, tunnelukot asian ympärillä alkavat avautua ja meidän on mahdollista alkaa liittyä aidolla tavalla toisten ihmisten yhteyteen.
Kirjoittaja Joni Martikainen on sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien kohtaamiseen erikoistunut psykologi, tietokirjailija ja Rohkaisukirja ujoille -kirjan kirjoittaja. Lue lisää ujoudesta, ujouteen liittyvistä persoonallisuuspiirteistä sekä välineistä, joilla omaa ujoutta voi arvostaa ja ottaa sen parhaat puolet käyttöön. Kirjan löydät TÄÄLTÄ.
Pelko tuntuu usein puristavana tunteena rinnassa, epämääräisenä ahdistuksena kehossa. Joskus pelko kohdistuu konkreettisiin asioihin, mutta usein epämääräinen pelon tunne kalvaa suurien elämänmuutosten edessä.
Muutos voi pelottaa, mutta joskus emme tunnista pelon tunnetta. Vaikka pelon tunnistaisi, voi sen sanoittaminen ääneen olla vaikeampi asia. Pelko yhdistetään usein heikkouteen — rohkea on se, joka tekee asioita avoimin mielin, ilman epäilyksen häivää.
Pelko on hyvin luonnollinen reaktio uuden edessä. Erityisesti herkät ihmiset, jotka muutenkin tuntevat vahvasti, tuntevat myös pelon vahvasti. Pelko halutaan piilottaa ja sivuuttaa, sitä halutaan vähätellä. Mutta mitäpä, jos kertoisit pelkosi ääneen? Todellista rohkeutta on sanoittaa typerältä tuntuvat ajatukset niin, että ympärillä lähimpänä olevat voivat ymmärtää tunteitasi.
Usein, kun pelot on puettu sanoiksi, seuraava tunne voi olla häpeä — miksi minä nyt tällaista pelkään, tämähän on ihan tyhmä juttu. Kun sanat on ääneen sanottu, havahtuu yleensä kuitenkin huomaamaan, että ympärillä olevat, sinulle rakkaat, ihmiset suhtautuvat ajatuksiisi myötätuntoisesti ja ymmärtäen, onhan meillä kaikilla pelkoja, joita piilotamme. Sinun avoimuutesi voi auttaa jotakuta toista ymmärtämään ja sanoittamaan taas omia tuntemuksiaan.
Muutoksen keskellä herää monenlaisia tunteita. Siksi voi olla haastavaa saada kiinni siitä, mitkä asiat herättävät juuri pelon tunnetta. Lopulta, kun pelon tuntemuksista saa otteen, on muutoksen tekeminen helpompaa — peloista huolimatta muutoksia voi tehdä ilman, että tapahtuu mitään pahaa. Vaikka muutos herättäisi ahdistusta, siitäkin selviää lopulta. Vaikka lähipiiri suhtautuisi muutokseen ei-toivotulla tavalla, siitäkin selviää lopulta. Vaikka tulevaisuus tuntuisi epämääräiseltä, lopulta sekin jäsentyy uusiin uomiinsa. Pelon yli päästyä muutos tuntuu yleensä hyvältä, oikealta. Jokainen pienikin ylitetty pelko helpottaa seuraavan pelon ylittämistä.
Rakastettavuutesi, ihanuutesi, lahjasi ja uniikki pörhelyytesi ei ole yhtään vähemmän totta vaikka sitä ei aina peilattaisi ulkopuoleltasi niin kuin kaipaisit. Ihan sama juttu kuin se, ettet ole yhtään vähemmän arvokas ja rakastettava silloin, kun joku toimii ikävästi kanssasi tai sinua kohtaan.
Muiden ihmisten peilauksella / toiminnalla / ajatuksilla ei ole tekemistä arvomme kanssa – olemme vain oppineet ajattelemaan niin. Silti on ihan mahdollista tulla riippumattomaan itsearvostuksen kokemukseen, menneestä, tulevasta tai tämän hetken pöhinöistä riippumatta. Jos on ollut tai nyt on vaikeaa, ei se vähennä arvoasi lainkaan. Oman arvosi kokemusta vahvistaa tai himmaa se, kuinka itse kohtelet itseäsi. Haetko itsellesi apua ja inspistä löytää lempeämäpään suhteesi itsesi kanssa? Vai tyydytkö siihen, että sinulla on kurja olo itsestäsi? Annatko itseäsi kohdella huonosti? Jätätkö asiat selvittämättä? Odotatko rakkautta ja hyväksyntää sieltä, mistä sitä ei tähänkään asti ole tullut? Suostutko pienentämään itseäsi suhteissa? Suostutko suorittamiseen vai haluaisitko sitoutua (lempeästi) tutkimaan, kuinka voisit voida paremmin?
Ja samalla: saatko olla ihan oma, keskeneräinen reissulaisesi? Riippumatta siitä, kenen kanssa nyt on vastakarvaan hommelit tai mikä elämässä ei toimi? Että mitä jos säkenöisi ihan vain itselleen? Sallisi itselleen hyvää (lämpimät villasukat, kupin teetä, lepoillan)?
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Parisuhteissa aktivoituu herkästi alitajuiset varhaiset tapamme olla ihmissuhteessa. Jos olemme kasvaneet tunneilmastossa jossa ihmissuhteet ovat turvan sijaan olleet kuin kaupankäyntiä tai peliä, olemme mitä luultavimmin omaksuneet mallin, jossa parisuhteeseen kuuluu pelastaa tai tulla pelastetuksi. Usein olemme taipuvaisempia jonpaankumpaan näistä rooleista vahvemmin, mutta saman suhteen sisällä saatamme hyvivinkin vuorotella näitä asetelmia. Kun otamme alitajuisesti pelastajan roolia, asetumme tietämättämme ylivertaiseen rooliin ja tulemme ehkä hyvin sokeaksi itsellemme. (Been there, done that!)
Silloin taas kun alitajuisesti etsimme pelastajaa, vahvistamme usein tietämättämme itsellemme käsitystä, että olen itse kyvytön, heikko ja ehkä huonokin, mutta tarvitsen tältä pelastajalta suojan, avun taikka hyväksynnän. Näin tulemme helposti epäterveellä tavalla riippuvaiseksi pelastajasta. Tämä suhdedynamiikka ei kuitenkaan palvele kumpaakaan.
Aikuiseen rakkauteen ei kuulu pelastaminen. Sinne kyllä kuuluu kuulluksi ja nähdyksi tulo. Sinne kuuluu tuki, terveet rajat ja myös inhimillinen tarvitsevuus. Sinne mahtuu tunteet ja turhaumatkin, joka ei kuitenkaan tarkoita tunteiden oikeutuksella impulsiivisia toimintaa tai loukkaavaa kohtelua.
Syvien alitajuisten ihmissuhdemallien eheyttäminen ei tapahdu pelkällä tahdonvoimalla. Se kysyy turvallista tilaa katsoa omia varhaisia ihmissuhteita ja tunneilmastoa sekä tilaa tunteille joita on kenties pitkään piilottanut itseltään. Nämä mallit ovat usein niin syvässä, että ei ole realistista odottaa, että ne katoaisivat kokonaan. Sen sijaan on viisasta harjoitella mahdollisimman varhaista huomaamista: milloin lähden pelastamaan, milloin odotan pelastusta? Huomaa, ja pysähdy. Kohtaa syvempi tunne joka kätkeytyy pelastamisen taakse. Onko se pelkoa, turvattomuutta, surua? Ole tälle tunteelle myötätuntoinen.
Sinä et tarvitse pelastajaa. Eikä sinun tarvitse pelastaa ketään. Voimme olla vierellä, voimme olla yhdessä. Ihmisyyttä on myös inhimillinen tarvitsevuus, ja se on oikein ok. Silloin tasavertainen, kummankin keskeneräisyyden ja samaan aikaan oman vastuullisuuden olemassa olo voi olla totta yhtäaikaa.
Kehomme kertoo meille jatkuvasti asioita sisäisten aistien, tuntemusten ja tunteiden kautta. Usein otamme kehon viestit niin itsestäänselvyytenä, ettemme kiinnitä niihin erityistä huomiota. Toisaalta, jos kuuntelisimme jokaista, pienintäkin sisäistä liikahdusta, emme juuri muuta ehtisi tekemäänkään.
Oman kehon taajuudelle kannattaa kuitenkin opetella virittäytymään, sillä keho auttaa meitä hakeutumaan kohti tasapainoa. Kehon viestit kertovat muun muassa tarpeistamme, rajoistamme ja syvimmistä tunteistamme. Siten niillä on valtavan suuri merkitys paitsi fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, myös siihen, miten olemme suhteessa itseemme ja ihmisiin ympärillämme.
Kun olemme yhteydessä kehoomme, meidän on helpompi tunnistaa, mitä olemme milloinkin vailla ja toimia tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tässä 6 arkista tapaa, joilla saatat huomaamattasi sivuuttaa kehosi viestejä:
1. Unohdat helposti fyysiset tarpeesi työn touhussa. Saatat esimerkiksi havahtua siihen, ettet ole muistanut syödä, juoda tai käydä vessassa. Tai ehkä olet keskittynyt niin intensiivisesti työntekoon, että väsymys oireilee sumuisuutena tai päänsärkynä.
2. Havahdut ylikuormitukseen vasta, kun olet sairasloman tarpeessa. Saattaa olla, että ylikierroksista on tullut sinulle normaali olotila, jolloin kehon viestejä voi olla vaikea tulkita. Ylikierroksilla oleva hermosto ajaa helposti jatkuvaan suorittamiseen, vaikka oikeasti keho tarvitsisi pysähtymistä, lepoa ja asioita, jotka auttavat hermostoasi rauhoittumaan.
3. Teet kaikki päätöksesi perustuen järkeen tai siihen, mikä on yleisesti järkevää. Tunteet ovat mielestäsi epäluotettavia etkä halua niiden vaikuttavan sinuun.
4. Sivuutat helposti tunteitasi tai patoat niitä sisällesi. Et muista, milloin viimeksi olisit itkenyt tai kokenut jotakin voimakasta. Sinun on vaikea päästä kiinni tunteisiisi ja kertoa niistä muille.
5. Huomaat usein venyväsi liikaa ihmissuhteissa. Sinun on helppo laittaa muiden tarpeet omiesi edelle. Havahdut usein vasta siihen, kun et enää itse jaksa tai menetät totaalisesti malttisi.
6. Et muista milloin viimeksi olisit hengittänyt syvään tai nauttinut siitä, miltä tuntuu vain olla ja hengittää. Olet hengittänyt pinnallisesti niin pitkään, että syvä hengitys saattaa tuntua vaikealta ja kiristää lihaksia.
Moni meistä tunnistaa jonkin ylläolevista kohdista. Elämme varsin ajattelu- ja suorituskeskeisessä kulttuurissa, jossa keho jää helposti sivurooliin tai siitä tulee ulkoisen muokkaamisen ja jatkuvan kontrolloinnin kohde. Jokaisella meistä on kuitenkin sisäsyntyinen taito kuunnella omaa kehoaan.
Vaikka olisi ajautunut kauaksikin omasta kehollisuudestaan, voi sisäisiä viestejään opetella kuuntelemaan. Alkuun pääsee hyvin yksinkertaisin keinoin kuten pysähtymällä hetkeksi vain hengittämään ja kiinnostumalla sisäistä tuntemuksistaan.
Minkälaisia tuntemuksia huomaat kehossasi, kun käännät aistit sisäänpäin? Missä päin kehoa ne tunnet? Mitä ne sinulle mahdollisesti kertovat? Voit kokeilla tuoda kämmenen tuntemuksen päälle ja vain hetken aikaa olla läsnä kehollesi. Tai voit sanoa itsellesi jotain myötätuntoista. Mitä kehosi tarvitsisi tai mitä se haluaisi kuulla? Myös ajan viettäminen luonnossa auttaa meitä palautumaan oman luontomme äärelle.
Tarvittaessa tukea voi hakea esimerkiksi psykofyysisen fysioterapeutin luota tai tutustumalla kehollisiin harjoitusmenetelmiin kuten joogaan, taijiin, chi kungiin tai tanssi-liiketerapiaan. Monet itämaiseen filosofiaan perustuvat keholliset viisaustraditiot auttavat vahvistamaan sitä yhteyttä, joka on jokaisen meistä synnyinoikeus. Sillä keho on meidän puolellamme. Se kertoo kyllä, kun meillä on aikaa ja tahtoa kuunnella.
Usein ajatellaan, että suoraan sanovat ihmiset ovat rasittavia ja kuluttavia. Jyräävät muiden ajatukset ja olemisen. Ei jaksa, kun jollain on lähes asiaan kuin asiaan niin kärkäs ja voimakas mielipide. Ja tottahan se on, tuollaiset täräyttelijät ovatkin aika rasittavia. Samaan aikaan kun tuo ihmistyyppi ärsyttää, siinä on kuitenkin jotain, mitä me ehkä salaa ihailemme. Moni meistä kun vaikenee juuri niissä hetkissä, kun juuri pitäisi tuoda omat ajatukset julki.
Se, että on rohkeasti rehellinen tarkoittaa sitä, että olet valmis vuoropuheluun omien ajatustesi osalta. Ei siis vain siihen, että saat kakaistua ulos oman mielipiteesi. Se on asettumista samaan aikaan ja paikkaan niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ajatuksia ollaan jakamassa. Se on vuoropuhelu, jossa jokainen vuorotellen antaa palloa seuraavalle ja yhteisestä hetkestä tulee kuin sanallinen tanssi. Ei pyritä mihinkään, mutta tarina rakentuu jokaisella sanalla johonkin suuntaan.
Huomasitteko yli pyyhkineen myrskyn
Lähes aina porukassa on joku, jolla on tarve jyrätä muut alleen. Hän on kuin yhteisen tarinan myrsky, joka hetkeksi katkaisee sähköt ja saa ihmiset vetäytymään omiin nurkkiinsa. Jonkun tulisi noissa hetkissä olla rohkeasti rehellinen ja sanoittaa tämä kaikki ääneen. Ei se mitä joku teki vaan se, mitä tilanteessa tapahtui. Kysyä hienovaraisesti, että huomasivatko muut ylipyyhkineen myrskyn. Kysyä miltä se tuntui. Kysyä myös myrskyltä, mikä sai sisäisen tuulen puhaltamaan niin kovaa, että sen piti päästä purkautumaan. Toinen saa kokemuksen, että myrskyä vaan, kyllä me sen kestämme ja olemme edelleen tässä.
Voin luvata, että tämän keskustelun jälkeen myrkyt laantuvat. Ja kyllä, joskus mahtavat tunteenpurkaukset ja julistamiset ovat ihan paikallaan, mutta aika harvoin. Kun on rohkeasti rehellinen niissä vuorovaikutustilanteissa, joihin milloinkin eksyy, alkaa huomaamatta avaamaan itseään, mutta myös muita syvempään olemisen tilaan kaikkien kanssaeläjien kanssa. Rehellisyys on tapa antaa kokemus tulla kohdatuksi ja nähdyksi, hyväksytyksi. Keino osoittaa arvostusta vuorovaikutuksessa, sanoa ”Minä luotan sinuun”.
Vastaanottimet aukeavat
Kun tietoisesti rakennat rehellistä vuorovaikutustilannetta, sinusta tulee muille ihminen, jonka seuraan hakeudutaan. Ihminen, jolle soitetaan, kun on elämän tiukka paikka, mutta myös elämän suurissa ilon hetkissä. Hetkissä, jolloin ihmiset ympärilläsi kaipaavat tulla kohdatuksi ja nähdyksi. Huomaat itsekin, että vaikka aihe olisi kipeäkin, pystyt olemaan rauhallisena tilanteessa. Ei niin, että kannattelet toista tai ratkot hänen puolestaan asioita. Rauhallisena, koska alat luottaa siihen, että riittää, että olet. Pian olet tilanteessa, ettei enää tarvitse suuna päänä kertoa muille asioita, vaan sinulta kysytään ja muut ovat valmiita kuulemaan ja vastaanottamaan.
Vinkki:
Seuraavan kerran, kun olet tilanteessa, jossa joku toimii kuin hyökyaalto ja pyyhkäisee kaikkien muiden yli, asetu hetkeksi vain tarkkailemaan tilannetta. Hengitä ja tarkkaile. Kuvittele, että hän on lapsi, jolla on jotain todella tärkeää asiaa. Kun hän on saanut suurimman myrskyn itsestään ulos, ala rauhassa kysellä kysymyksiä. Ensin vaikka häneltä ja sen jälkeen muilta. Näin toimisit varmasti lapsenkin kanssa? Ei bensaa liekkeihin, vaan sammutuspeitto kaapista, eikö? Sinun ei tarvitse ottaa minkäänlaista ”puheenjohtajan” roolia, kysyt vain kysymyksiä ja kuuntelet. Koita saada katsekontakti. Jatka niin kauan, kunnes tilanne on rauhoittunut ja keskustelu jatkuu tasavertaisena. Jossain kohtaa voit kysyä, huomasivatko muut, mitä tilanteessa tapahtui. Valmistaudu myös siihen, että lopuksi sinulta kysytään, mitä ajatuksia sinulla on tunteita nostattavasta aiheesta. Rohkeasti voit kertoa rehellisesti ajatuksesi, toisten vastaanottimet ovat nyt enemmän auki kuin kertaakaan aikaisemmin yhteisen hetkenne aikana. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä toimintatapaa myös työelämässä.
Rohkeasti rehellinen -kirjassa lisää pohdintoja sinulle, joka … haluat, että elämäsi olisi täydempää ja kevyempää. … haluat luoda syvempää yhteyttä itseesi ja muihin olemalla rehellisempi. … olet väsynyt elämän roolileikkeihin.
Ihmisen suurimpia tarpeita on kuulua joukkoon, rakastaa ja tulla rakastetuksi. On totta, että toisinaan rakastamme niin sanotusti ”vääriä” ihmisiä, jotka ovat myrkyllisiä hyvinvoinnillemme, ja joskus taas saatamme itse olla niin kesken, ettemme itsekään ole parasta mahdollista seuraa juuri sillä hetkellä. Vaikka ihmissuhteet päättyisivätkin, sekin on ollut rakkautta. Joitain ihmisiä on lopulta parempi rakastaa kaukaa.
Toivoisin voivani korjata rakkauden ympärillä vellovaa pelkoa, synkistelyä ja varomista, niin kuin nämä supistuisivat päällimmäisiksi asioiksi, mitkä rakkauteen nykyään liitetään. Välillä kun tuntuu jo siltä, niin kuin rakkaudesta olisi tullut lähestulkoon kirosana. Jos se ei kohdistu vain itseen vaan myös toiseen tai jopa etsit aktiivisesti rakkautta elämässäsi, joku jossain on heti muistuttamassa siitä, miten vain itseään tarvitsee rakastaa, ikään kuin toinen ihminen olisi vain jokin kosmeettinen lisämukavuus, jos edes sitäkään.
Älä pelkää tarvita ja olla tarvittu
Elämässä voi todellakin etsiä muutakin kuin vain itseään! Siinä ei ole mitään outoa tai epätoivoista. Ihmiskunnassa on valtavasti toivoa niin kauan, kun vielä olemme kiinnostuneita toisistamme. Älä pelkää tarvita ja olla tarvittu.
Onko tarve toiseen ihmiseen niin haavoittavan paljastava, ettemme oikein enää tiedä, miten puhua siitä (saatikka näyttää ja elää sitä todeksi) ilman samanaikaisia selityksiä siitä, miten emme tarvitse ketään, eikä meiltä puutu mitään?
Puute, yhteyden etsintä, terve tarvitsevuus ja terve vastuu toisistamme, terve syyllisyys, keskeneräisyys! Kaikki nämä haluaisin toivottaa takaisin tervetulleiksi nykyihmisen elämään, niin vaikeilta kuin ne voivatkin joskus tuntua, ja katsoa, mihin suuntaan ne lähtisivät meitä seuraavaksi viemään. Toivon mukaan nöyremmin toisiamme kohti.
Onko kukaan meistä täysin toisista riippumaton?
Jos ihminen ei ole selvittänyt, mihin itse loppuu ja mistä toiset alkavat, on mahdollista, että oma minuus helposti sekoittuu toisiin. Toisen kautta ei ole mahdollista elää omaa elämää, mutta elämää voi jakaa toisen kanssa. Kaikki läheisyys ei ole läheisriippuvuutta. Ei edes silloin, kun ihmissuhteissa kompastellaan.
On vaikea ajatella, että kukaan meistä olisi täysin toisista ihmisistä riippumaton. Jokainen ihminen elämämme varrella on koskettanut meitä jollain tavoin. Jokaisen ihmisen rakkaus on kasvattanut rakkautta meissä. En ole varma, onko sellaista rakkautta edes olemassa, joka ei jollain tasolla yhdistäisi meitä kaikkia toisiimme, vaikka kieltäisimmekin sen.
Haluan sanoa jokaiselle, joka on joskus kompuroiden kurottanut toista ihmistä kohti ja uskaltaa tehdä niin yhä: et ole viallinen, olet ihminen. Tässä ajassa on paljon halua turvautua vastakkainasetteluihin. Ihan kuin erillisyys ja yhteys eivät olisi mahdollisia rinnakkain. Ei tarvitse valita vain toista ja uskon, että molemmat hyötyvät molemmista: sekä erillisyys yhteydestä että yhteys erillisyydestä.
On näennäisesti turvallista keskittyä vain itsensä rakastamiseen, mutta jos tästä tulee ainoa lopullinen päämäärä, paljon jää kokematta rakkaudesta myös toisten kanssa. Emmekö silloin väistele sitä riippuvaisuutta, joka tekee meistä pohjimmiltaan ihmisiä?
Synnymme tähän maailmaan toisen ihmisen kautta, täysin riippuvaisena toisesta ihmisestä. Ja yhteyttä toisiin kaltaisiimme etsimme läpi elämän. Joko tietoisesti tai tiedostamatta. Toivoen, että joku näkisi, kuulisi ja ymmärtäisi meitä ja että voisimme tehdä hänelle samoin. Emme halua hyvää vain itsellemme, vaan haluamme hyvää myös toisillemme. Se on ihmisenä olemista.
Läheiset ihmissuhteet vapauttavat
Mikään muu ei ole vapauttanut voimiani yhtä paljon siihen kuuluisaan ”itseni toteuttamiseen” kuin läheiset ihmissuhteet, niissä koettu lämpö, läheisyys ja rakkaus. Sen lisäksi, että läheiset ihmissuhteet ovat merkityksellisiä itsessään, yhdessä toisten rinnalla pystyn vapautumaan myös kohti yksilöllistä elämäntarkoitustani. Vastavuoroisesti haluan olla tukena läheisilleni samalla tavalla. Olen mielelläni tarvitseva ja tarvittu.
Toisinaan on myös pelottavaa tuntea riippuvaisuutta. Ilman läheisiäni olisin yhä minä, mutta elämäni olisi niin paljon ontompaa. Jos heitä ei olisi, he todella puuttuisivat elämästäni. Mikään määrä itseeni kohdistuvaa rakkautta ei tule koskaan korvaamaan sitä rakkautta, mitä olen saanut jakaa heidän kanssaan.
Ihmissuhteet muuttuvat elämän mittaan ja lopulta jokainen meistä korjataan täältä pois. Siksi olen kiitollinen siitä, että saan olla riippuvainen läheisistäni ja he minusta, niin kauan kuin aikaa annetaan. Se on suuri lahja ja siunaus sekä myös vastuu, jota kannan mielelläni.
Yksin olen vähemmän kuin yhdessä. En vähempiarvoisempi mutta yhteisestä rakkaudesta vähempi ja kaipauksesta suurempi.
Sydämellä, Maaria
Olen luonut rakkauden etsijän keskustelukortit kaikille, jotka haluavat päästä lähemmäs itseään ja toista. Kortit sisältävät yli 120 keskustelua herättävää kysymystä sekä 60 kannattelevaa ajatusta, joita voit käydä läpi yhdessä kumppanisi kanssa tai yksin. Kortit sopivat hyvin treffeille, koti-iltoihin ja omiin rauhallisiin hetkiin. Katso taskukokoinen korttipakka täältä.
Psst. Tykkäsitkö tästä jutusta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.
Haluan kirjoittaa tästä huipputärkeästä teemasta: kuinka käsitellä pintaan nousevaa vihaa ja aggressiota?
Aivan kaikilla tunteilla on meille tärkeää asiaa: ”kop kop minä täällä, tarpeesi, kaipaan huomiotasi NYT!” Minun tapani käsitellä tunteita sekä omassa, että asiakkaiden elämässä on suhtautua tunteisiin viestintuojina. Miten toimit, kun omat sisäiset reaktiosi/tunteesi eli viesti kolkuttaa tietoisuutesi ovia: ammutko viestintuojan alas, kutsutko sen sisään ja annat jäädä asumaan liian pitkäksi aikaa vai annatko sen kertoa viestinsä, kiität, hyväksyt ja päästät irti? Jälkimmäinen on pitkällä tähtäimellä kaikista rakentavin tapa. Silti, kaikki me torjumme huomaamattamme tunteita tai jäämme niihin vellomaan, joten ethän suotta soimaa itseäsi tästä. Se on hyvin inhimillistä!
Viha on yksi pelätyimmistä tunteista, varsinkin henkisessä ja inhimillisessä kasvussa: moni välttelee viimeiseen asti vihan kohtaamista, jolloin sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuntua:
jatkuvaksi ärtymykseksi, kiukuksi ja stressaantumisen tunteeksi
passiivis-aggressiivisuudeksi (epäsuora vastarinta, piikittely, mykkäkoulu tai syyllistäminen)
katkeruudeksi, kaunaksi tai suruksi
itsesabotaasiksi tai itsetuhoisuudeksi
lopulta aggressioksi ja hallitsemattomaksi raivoksi
Kohtaamaton viha koteloituu sisälle ja alamme tiedostamattamme vihata itseämme, kohdistaa vihaa muihin tai käyttää sitä vallankäytön välineenä. Ne tunteet, joita emme suostu kohtaamaan ja purkamaan eivät todellisuudessa katoa mihinkään, vaan saavat meidät käyttäytymään defensiivisesti: vastustamaan ja kieltämään tunteen sekä sen aiheuttaman reaktion itsessä. Sisäisesti tämä voi olla äärimmäisen uuvuttavaa ja lisätä kokemaamme stressiä ja kärsimystä.
Aika monia meistä on lapsena kielletty ilmaisemasta vihaa. Viha on pelätty ja tuhoisaksi leimattu tunne, jota on syytä vältellä kaikin tavoin. Toinen vaihtoehto on, että vihaa on opittu kohdistamaan toisiin ihmisiin joko henkisenä tai fyysisenä väkivaltana. Tällöin henkilö toimii tunnelatauksen sokaisemana eli viha purkautuu hallitsemattomasti kuin tulivuori. Lopulta aika harvalle meistä on opetettu purkamaan vihaa ”hallitusti” ja sen jälkeen löytämään keinot itsensä rauhoittamiseen. Ihannemaailmassa näin olisi, mutta arkitodellisuus on usein jotain muuta.
Viha on sisäisesti yksi pelätyimmistä tunteista, sillä tunnistamme alitajuisesti sen nostavan oman pimeytemme esiin. Vihan “vallassa” ihminen todella pystyy rajat ylittäviin tekoihin, joskus jopa suoranaiseen pahuuteen. Hallitsematon viha sokaisee ajattelun ja moraalin sekä muuttuu aggressioksi. Se voi tehdä meistä arvaamattomia ja ympäristölle hetkellisesti jopa vaarallisia. Ei ihme, että sen voimaa pelätään. Kuitenkin, kun kohtaat vihan sisälläsi, käsittelet ja purat sen rakentavilla tavoilla, et hajoita ja hallitse muita tunteen vallassa.
Henkinen ja inhimillinen kasvu kuitenkin edellyttää, että kohtaat nämä tunteet itsessäsi ja etsit rakentavat keinot purkaa tunteitasi. Muussa tapauksessa niiden lataus on ja pysyy sinussa, kehossasi ja alitajunnassa. Jos sinulla on traumatausta, vihan kohtaaminen on tärkeä vaihe menneisyydestä irrottautumisessa! Tässä auttaa huomattavasti, kun opettelet ensin kohtaamaan sisäisen lapsesi sekä tuomaan itsellesi hyväksyntää ja turvaa. Näin opit kohtaamaan myös ihmisyyteen kuuluvat varjot turvallisesti itsessäsi. Lopulta meissä kaikissa on kaikki puolet ja kyky tuntea kaikkia tunteita. Itselleen on tärkeä sallia kaikki tunteet ja samaan aikaan ottaa vastuu myös omasta toiminnasta eli siitä kuinka tunteita ilmaisee.
Vihan kohtaaminen itsessä on täysin turvallista. Viha on tärkeää tunnistaa ja sanoittaa, jolloin se saa nousta näkyville. Mikäli vihaan on kytkeytynyt syyllisyyttä tai häpeää, todennäköisesti koet silloin tunteen ”vääräksi” tai ei-sallituksi. Ota vastuu omasta vihan tunteesta ja opettele purkamaan se tavoilla, jotka toimivat sinulle. Vihan energialatauksen voi purkaa kehosta esim huutamalla tyynyyn tai hakkaamalla tyynyä, pomppimalla tasajalkaa, “huhkimalla” ja puhisemalla tehden samalla hiihtoliikettä, hakkaamalla halkoja tai heittelemällä vaikka kiviä veteen.
Viha ja aggressio ovat alkuvoimaa, joilla on kahdet kasvot. Rakentavana voimana ne auttavat pysymään hengissä sekä toisaalta myös suojautumaan ja vetämään rajoja. Purkavana voimana ne tuhoavat sisältä ja ulkoa. Viha nousee usein suojatunteeksi paljon haavoittuvaisemmille tunteille: häpeälle, pelolle, avuttomuudelle, loukkaantumiselle, surulle tai pettymykselle.
Kun seuraavan kerran havaitset itsessäsi vihan tai jopa aggression tunteita voit kysyä itseltäsi seuraavat kysymykset:
Onko rajojani rikottu nyt tai reagoinko menneisyyden haavoista käsin?
Miksi ja mistä koen uhkaa?
Koenko tulleeni mitätöidyksi ihmisenä?
Mitä pyrin suojelemaan?
Mitä oikeasti tarvitsen juuri nyt?
Toimituksen vinkki: Tutustu tunteisiisi ja ymmärrä itseäsi paremmin
Ymmärrä tunteitasi -kortit auttavat tutustumaan ja syventämään yhteyttä tunteisiin – tuttuihin, toistuviin, vieraileviin ja myös niihin itselle tuntemattomimpiin. Korttien avulla voi oppia tutkimaan uteliaasti ihmisen kiehtovia ja joskus rankastikin ravisuttelevia tunteita myötätuntoisin silmin.
Ymmärrä tunteitasi -kortit sopivat Sinulle, jos…
…haluat olla syvemmin yhteydessä tunteisiisi
…haluat oppia terveitä tunnetaitoja
…haluat lisätä itseymmärrystä ja myötätuntoa niin itseäsi kuin muitakin kohtaan.
Olen kirjoittanut sekä kirjoissani, somessa että blogiteksteissäni monta kertaa, että on ihan puppua, kun sanotaan, etteivät tunteet kuulu työpaikalle. Tunteet tulevat ihmisen mukana, kuten nenä tai jalat. Toinen hommeli on sitten se, miten niitä piilotellaan, miten niistä puhutaan ja miten niitä käsitellään.
Piilotetut ja pakatut tunteet suhisevat joka tapauksessa hampaiden välistä ja näkyvät ihmisen käytöksessä, koska tunteita ei voi käskemällä estää. Tunteet tulevat hallitsemattomasti, mutta olennaisempaa on se, miten niihin suhtaudumme. Kannatan ehdottomasti tunteiden hyväksymistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oksennetaan oma olo toisen päälle hallitsemattomasti, vaan että otetaan oma tunne todesta. Muistetaan, että tunne ei ole kuvausta todellisuudesta eikä siitä henkilöstä tai tilanteesta, joka on ehkä laukaissut tunnereaktion.
Tunne on kehon ja mielen yhteistoiminnallinen ja automaattinen elämysreaktio. Ei mitään sen kummempaa, vaikka se värittää tulkinnan kaikesta.
Työpaikoilla olisi hyvä alkaa mieluummin kartuttaa tunnetaitoja kuin esittää näytelmää, jossa kaikki pakkautuneiden tunteiden kanssa elävät korventavat itsensä sisäisesti. Tässä muutama kysymys, joista työpaikalla voisi aloittaa tunnetaitojen kartuttamisen keskustelemalla. Kortit on Puhutaan tunteista -keskustelukorteista (Marika Rosenborg & Sanna Wikström, Hidasta elämää 2023):
1.
2. Jos pohdit työsi kannalta asiaa:
3. Voit pohtia kysymystä esim. työpaikan näkökulmasta:
4.
Lisää kysymyksiä työhyvinvointiin, parisuhteen parantamiseen, teinien kanssa keskusteluun ja itsetuntemuksen lisäämiseen löydät Puhutaan tunteista -keskustelukorteista:
Tiina-Emilia Kaunisto on tietokirjailija ja työelämän erityisasiantuntija Monimuotoiset perheet -verkostossa. Hän vaikuttaa työkseen, jotta työelämässä huomioitaisiin erilaiset perhetilanteet, myös perheestä johtuvat kriisitilanteet. Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen suomalaisen perhejärjestön yhteistyöverkosto.
Äitini kuoli viime kesänä. Hän oli vielä mukana työelämässä, ja äkillisesti alkanut saattohoito tuli järkytyksenä meille kaikille.
Kuolema räjäytti hetkeksi oman kalenterini uusiksi ja asetti asioita eri mittasuhteisiin. Sain elettäväkseni kriisitilan, jota en missään nimessä halunnut, mutta josta en voinut kieltäytyä. Koska äitini eli yksin, sain menetyksen lisäksi järjestettäväksi esimerkiksi muistotilaisuuden, kuolinsiivouksen, asunnon myymisen, perukirjan ja muut kuolinpesän talousasiat.
Kuoleman tuoma kuorma oli vielä syksyllä suuri samalla, kun kalenterini oli pullollaan erilaisia työtehtäviä. Niistä kaikista en olisi selvinnyt uupumatta, ellen olisi jo saanut jo kesällä tukea työyhteisössä.
Koska edistän työkseni työelämää, jossa tuetaan myös läheisen kuoleman kokeneita, olen tuen suhteen onnekkaassa asemassa. Työyhteisöni tietää surevan tukemisen tärkeyden ja siihen on olemassa käytännöt. Työssäni kuulen myös tarinoita, joissa tuki ei ole onnistunut tai sitä ei ole ollut lainkaan.
Työtoverin suru voi olla työtovereille vaikea asia kohdata, ymmärrän sen kyllä. Toisen suru saattaa nostaa itsellä vaikeita tunteita pintaan. Voi myös tuntua helpommalta tai hienotunteisemmalta jättää työtoveri yksin työstämään suruaan.
Vaikka tavoite on hieno, moni sureva voi kokea yksin jättämisen jopa tylynä. Sen lisäksi, että läheinen on kuollut, ympäröivä yhteisö sulkee ulkopuolelle, eikä kutsu mukaan lounaalle, kahville tai työpäivän jälkeiselle oluelle entiseen tapaan.
Suru ei ole putki, jonka toisesta päästä pullahtaa ulos suruton ja iloinen ihminen suruajan jälkeen. Suru on aaltomaista liikettä, jossa vaihtelee hyviä ja huonoja jaksoja. Vihan, itkun ja lamaannuksen lisäksi surevalla voi olla tarve välillä nauraa – tai olla vain muiden ihmisten joukossa.
Miten tukea surevaa? – 5 vinkkiä
Kun äitini kuoli, minua lämmitti muiden myötätunto ja se, että minulta kysyttiin usein kuulumisia. Pomoni totesi muutaman kerran, että äiti kuolee vain kerran elämässä, ja nyt ei ole pakko jaksaa. Ilahduin myös kukkakimpusta, jonka sain työyhteisöltäni suruvalitteluksi.
Jokainen kriisitilanne on ainutlaatuinen, eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa toimia. Tässä on kuitenkin joitakin asioita, jotka voivat auttaa surukriisin kokevaa työtoveria:
Ole myötätuntoinen ja sensitiivinen. Sano esimerkiksi, ettei minulla ole sanoja tässä tilanteessa, mutta otan osaa suruusi.
Kysy, millaista tukea työtoverisi tarvitsee. Tilanteessa voi auttaa käytännön apu, kuten valmis ruoka tai kriisipalveluista kertominen.
Varo fraaseja, jotta et mitätöi tunteita. ”Joko sinä vielä suret?”, ”etkö sinä enää sure?” tai “vuoden päästä helpottaa” voivat loukata surevaa. Vältä myös lausetta “kaikille annetaan sen verran kuin kestää”.
Rohkaise sairauslomalle, jos sureva vaikuttaa uupuneelta.
Kysy kuulumisia myöhemmin. Suru ei lopu, vaan muuttaa muotoaan.
Jos olet esihenkilö, voit tehdä surevan jaksamisen tukemiseksi vielä enemmän. Tutustu Monimuotoiset perheet -verkoston perheystävällisyysoppaaseen, jossa on vinkkejä työyhteisöille.
TOIMITUKSEN LUKUVINKKI: Surua ja surevia kohtaavalle
Lupa surra on kirja surijalle, hänen läheisilleen ja niille, jotka kohtaavat surevia ihmisiä. Tämä kirja antaa luvan surra kaikkea, mistä on päättänyt luopua tai joutunut luopumaan. Sen sivuilla pohditaan, kenelle kuuluu lupa surra, miltä suru tuntuu ja miten surua ja sen lähitunteita voi käsitellä ja ymmärtää.
Parisuhde on tunnesuhde, jossa täytetään tarpeita. Halu rakastaa ja tulla rakastetuksi on varmasti suurella osalla listan kärjessä, mutta muitakin odotuksia on. Se kuinka hyvin tunnemme itsemme ja kumppanimme auttaa merkittävästi siinä, kuinka hyvin onnistumme tunneyhteyden säilyttämisessä. Kun ymmärrämme, että käytöksen takana on aina jokin syy, on meillä mahdollisuus myös tutkia vuorovaikutukseen liittyviä haasteita uteliaasti ja ymmärtäen.
Tunnetaidot ovat merkittävässä osassa siinä kuinka pärjäämme ihmissuhteissa – onneksi me kaikki voimme kehittyä niissä. Tarvitaan vain tahtoa ja uteliaisuutta. Kukaan ei ole synnynnäisesti lahjakas vuorovaikutuksessa, vaikka temperamenttieroilla on toki vaikutusta siihen, kuinka toimimme toisten kanssa. Persoonallisuus ja menneisyys myös vaikuttavat siihen miksi tunnemme vetovoimaa toista ihmistä kohtaan.
Pariterapiassa keskustellaan usein riidoista ja hankalista tunteista. Yleensä niiden takana ovat täyttymättömät tarpeet, vaikka sitä ei aina huomatakaan. Oma mieli vain huutaa että vika on toisessa, on vahva tunne siitä, ettei toinen anna minulle, mitä tarvitsen, vaikka tietää hyvin, mitä kaipaan. Yhtä yleistä kuitenkin on, ettei tarpeita ole ilmaistu ääneen. Siihen taas voi olla syynä hankalien tunteiden välttely tai jopa omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamattomuus tai mitätöinti.
1. Omia tunteita voi olla vaikea kohdata, mutta myös toisen tunteet voivat herättää ikävän olon. Mitkä tunteet sinulle ovat vaikempia käsitellä, mistä ajattelet sen johtuvan?
2. Joskus voi olla haastavaa myös kohdata toisen ihmisen tunne. Onko sinun vaikea ottaa vastaan kumppaniltasi jotain tiettyä tunnetta, mistä ajattelet sen johtuvan?
3. Tunteen välttely voi johtua myös toisesta siihen liittyvästä tunteesta. Häpeä on hyvä esimerkki tällaisesta kokemuksesta. Mistä tunteesta tai tunteista sinä et kehtaa puhua?
Näihin kysymyksiin vastaamalla pääsee jo pitkälle omien tunnetaitojen kehittämisessä. Avoin ja hyväksyvä suhtautuminen omiin ajatuksiin auttaa sinua puhumaan rehellisesti oivalluksistasi kumppanillesi.
