”Äiti elää pääni sisällä kriittisenä, kyseenalaistavana äänenä” – Tältä tuntuu olla äidin arvostelevan katseen alla

Annan tarina:

Äitini elää pääni sisällä kriittisenä, kyseenalaistavana äänenä. Väittelen hänen kanssaan jatkuvasti. Nykyään osaan onneksi jo sanoa vastaan. Hän ei enää lytistä minua. Mutta kriittinen ääni sisälläni on usein läsnä, oli kyse sitten tiskaamattomista tiskeistä tai suurista elämänvalinnoista.

Äitini ei ehkä uskoisi, miltä minusta tuntuu. Hänen näkö­kulmastaan olen luultavasti käyttäytynyt toisin kuin kriittinen sisäinen ääni sanoo, koska olen toiminut vastoin odotuksia. En ole vastannut hänen tarpeisiinsa. Olen uhmannut, ollut etäinen ja itsepäinen.

Olen kokenut äidin katseen ensisijaisesti arvostelevana. Edelleen tunnen samoin, kun hän katsoo minua. Minussa herää voimakas tunne, että minussa on jokin pielessä. Odotan seuraavaa iskua.

Parisuhteissa tämä on näyttäytynyt vaikeutena tulla näh­dyksi, vaikka mieheni osaa tukea minua täydellisesti, eikä minun tarvitse pelätä hänen arvosteluaan. Mutta kun hän katsoo minua ihaillen, tuntuu kuin hänen katseensa porautui­si juuri siihen haavaan, jonka äidin kriittinen katse on jättä­nyt. Ei ole ollut helppoa oppia ottamaan ehdotonta rakkautta vastaan. Opettelen sitä yhä.
– Anna, 42

Oletko kokenut arvostelua ja syyllistämistä oman äitisi suunnalta? Lohtua, vertaistukea ja voimauttavia ajatuksia äiti-tytärsuhteiden ristiriitoihin löydät Katri Syvärisen uutuuskirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image