Itsetunnolla tarkoitetaan muun muassa itseen liittyvää arvostusta, kykyä luottaa itseen, pitää itsestä ja arvostaa itseä kaikista epätäydellisyyksistä ja heikkouksista huolimatta.
Narsistisessa suhteessa nuo kaikki vähintään rikkoontuvat tai voivat kokevat valtaisaa tuhoa narsistisen osapuolen kaltoinkohtelun ja väkivaltaisen käyttäytymisen seurauksena.
Muiden ihmisten suhtautuminen meihin ja se miten he meitä kohtelevat vaikuttavat suuresti käsitykseen, jonka luomme omasta itsestä.
Narsistisessa suhteessa tapahtuvan jatkuvan syyttävän, halveksuvan, väheksyvän ja toista ohittavan käyttäytymisen johdosta kokija menettää usein itsearviointikykyään omaa itseä ja omia kykyjään kohtaan, josta voi seurata suuri epävarmuus, sekä epäluottamus lukuisia elämän osa-alueita kohtaan.
Itsetunnon kohottaja numero yksi
Uusien tutkimusten mukaan itsetunnon vahvistamiseen on olemassa yksi keino, joka peittoaa alleen kaikki muut. Tuo keino on itsemyötätunto.
Lempeä ja myötätuntoinen sisäinen puhe, jota sävyttää lisäksi armollisuus ja hyväksyntä. Suuri vastavoima sille, jota narsistinen suhde edusti.
Pykimys siirtää negatiivisia ajatuksia taka-alalle ei useinkaan juuri auta, vaan voi toimia juuri päinvastaisella tavalla, eli vahvistaa niitä. Tähän itsemyötätunto antaa suurta apua ja tukea.
Itsemyötätunto kasvaa, vahvistuu ja voimistuu, kun keskittää aikansa ja energiansa niiden asioiden tekemiseen, joista saa voimaa ja elämäniloa.
Sellaisten ihmisten seura, jossa todella voi pystyä olemaan oma itsensä ilman suorituspaineita on kuin itsemyötätunnon latauspiste, jossa ajatukset ja tunteet oman itsen riittävyydestä ja rakastettavuudesta voivat kasvaa ja kukoistaa.
Lyhyt harjoitus itsemyötätunnon vahvistamiseen
Palauta mieleesi jokin negatiivinen tapahtuma, joka sai sinut kokemaan itsesi huonoksi ja riittämättömäksi ja tuntemaan ahdistusta tai pahaa oloa.
Palauta mieleesi niitä toistuvia raskaita ajatuksiasi, jotka ovat alkaneet tuon tapahtuman jälkeen vaivaamaan mieltäsi ja laskemaan mielialaasi.
Kysy seuraavaksi itseltäsi:
Mitkä faktat tukevat sitä, että ajatukseni ovat täysin totta?
Entä mitkä faktat taas puhuvat sen puolesta, etteivät ajatukseni ehkä vastaa 100% totuutta?
Kuka tai mikä sai minussa aikaan sen, että olen alkanut kärsimään huonosta itsetunnosta?
Haluanko antaa tuolle ihmiselle tai tapahtumalle vallan määritellä täysin sen kuka olen ja minkä arvoinen olen?
Jos joku muu ihminen, josta todella pidän ja jolle haluan pelkästään hyvää olisi kokenut saman kuin minä, mitä haluaisin hänelle sanoa, jotta hänen olonsa hieman helpottuisi?
Kirjoita lopuksi paperille ylös kaksi tärkeintä lausetta ja ajatusta, jotka tulivat mieleesi tämän harjoituksen aikana ja jotka haluat muistaa myöhemminkin.
Muista toistaa nuita lauseita itsellesi aina sen jälkeen jos/kun huomaat mielesi toistavan vanhaa raskasta tarinaa.
Elämä on toisinaan yhtä hässäkkää. On työt, opinnot, deadlinet, hoidettavat asiat, ihmissuhteet ja harrastukset. Mieli kiertää jatkuvasti asiasta toiseen, tämä on muistettava ja tuo on tehtävä. Joku sanoo, että olisi hyvä rauhoittua, ja olisihan se, mutta miten sen teet tällaisen arjen keskellä? Kun tekemättömät tehtävät hengittää niskaan, on toisinaan hyvin vaikea löytää rauhoittumisen tila. Ahdistus saattaa puristaa rintaa, rauhoittuminen ja hidastaminen tuntuvat vain asioilta suoritettavien joukossa. “Mitä tässä nyt sellaista joutaa”, sanoo pieni ääni sisällä.
Luonto auttaa olemaan läsnä vaikeiden tunteiden kanssa
Elämäni varrella olen monet kerrat vaikean asian tai tunteen kohdatessani mennyt metsään. Muistan teini-iän haastavia hetkiä, kun kyyneleet polttivat silmiä ja ahdistus puristi rintaa. Kiskoin kengät jalkaan ja juoksin lähimetsään. Siellä kuljeskelin ja saatoin istahtaa pitkäksi aikaa puron varrelle tai puun juurelle. Katselin puiden huojumista tuulessa. Ja siellä kyyneleet löysivät tiensä ulos. Ahdistus suli puron virtoihin ja suru laskeutui jonnekin maan multakerroksiin.
Luonto auttaa selvittämään ajatuksia
Metsään olen mennyt miettimään, selkeyttämään ajatuksiani. Kun olen stressannut työasioita, kun en ole tiennyt mitä tehdä tai kun mieli on käynyt ylikierroksilla. Luontoympäristö rauhoittaa koko kehoa ja mieltä.
Luonnossa voi olla sellainen kuin on
Lähimetsän puut ovat nähneet minut monenlaisessa mielentilassa. Niiden luo olen mennyt, kun on itkettänyt, surettanut, tai ollut yksinäinen olo. Toisaalta ne ovat todistaneet myös onnellisen hymyni, silmieni tuikkeen ja elämäniloni. Joskus maleksin polkuja laahustavin askelin, toisinaan hypähtelen silkasta riemusta. Luonnossa voi olla sellainen kuin on, kaikkine tunteineen ja ajatuksineen.
Luonto kuuntelee -aina
Kun mietin, lähdenkö maailman toiselle puolelle reppureissaamaan ja jätän kaiken tutun, kun palasin matkoiltani ja muistelin matkojeni muistoja. Kun koin ensimmäistä kertaa läheisen ihmisen menetyksen. Kun puhuin puhelimessa uuden tärkeän ihmisen kanssa. Kun sydän tuntui särkyvän ja kun olin maailman onnellisin. Aina olen palannut metsään. Tunteakseni kannattelevan maan ja ollakseni paikassa, jossa on aina lohtua ja rauhaa, vaikka muu maailma tuntuisi olevan ylösalaisin.
Mene siis metsään. (Tai lähipuistoon, jonnekin missä on puita.) Mene silloin kun tuntuu ettet millään ehtisi. Hengitä. Hengitä niin että tunnet hengityksen vatsanpohjassa. Rentouta hartiat. Hengitä rauhallisesti sisään ja ulos, nenän kautta, jos mahdollista. Toista kymmenen rauhallista hengitystä. Nosta katseesi puiden latvoihin. Heiluvatko ne tuulessa? Pysähdy hetkeksi katsomaan heiluvia puiden oksia.
Olen kasvanut luonnon äärellä. Monet lapsuusmuistoni liittyvät leikkeihin metsässä. Luonto on erottamaton osa minua. Mutta ymmärrän, että on paljon ihmisiä, joille luonto on vieras, pelottava ja tuntematon. Haluaisin kannustaa ihmisiä tutustumaan luontoon, koska olen itse kokenut luonnon merkittävän vaikutuksen hyvinvointiini.
Millaisia muistoja sinulla on luonnon lohdutuksesta elämäsi käännekohdissa?
Yksi herkkiä ihmisiä yhdistävä ominaisuus on kuormittumisalttius. Kuormittavia asioita voivat olla muun muassa
kiire
keskeytykset
taustamelu
häiritsevä valaistus
huono akustiikka
liian monta eri tehtävää yhdelle päivälle
epämiellyttävä ilmapiiri
Moni erityisherkkä tai poikkeuksellisen stressaavassa elämäntilanteessa oleva asiakkaani on todennut ettei palaudu enää riittävästi illan tai viikonlopun aikana. Keho ja mieli jaksavat painetta aikansa, mutta jossain vaiheessa on otettava riittävästi aikaa palautumiselle. Jos paahtaa täysillä kaksitoista tuntia yhteen soittoon ja jättää kaiken palautumisen iltaan, keho ja mieli eivät välttämättä ehdi rauhoittua ja taakka kasvaa. Jollei tilanne ei ole vielä päässyt kovin pahaksi, helpottaa kun pitää minitaukoja päivän mittaan.
Kolme keinoa rauhoittumiseen
Tässä kolme helppoa ja toimivaa keinoa kehon ja mielen rauhoittamiseen. Kokeile mikä sinulla toimii ja ripottele näitä hetkiä päivääsi tarpeen mukaan.
Akupisteiden naputtelu. Solisluiden päiden alla rintakehässä on akupisteet, joiden naputtelu vaikuttaa virkistävästi, auttaa hengittämään syvään ja parantaa keskittymiskykyä. Löydät ne seuraamalla solisluita sormilla olkapäiltä kohti niiden yhtymäkohtaa rintakehällä. Tuo siitä kohtaa sormia parin sormenleveyden verran alaspäin. Tunnet pehmeän painanteen solisluiden alla. Naputtele tai hiero näitä pisteitä sormenpäillä muutaman hengenvedon ajan. Hengitä syvään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos.
Miniloma. Sulje silmäsi hetkeksi ja kuvittele itsesi lempipaikkaasi tai jonnekin unelmiesi kohteeseen. Eläydy mielikuvaan kaikilla aisteilla: kuvittele tuulenvire tai lämpö ihollasi, luo mukava äänimaisema mielikuvituksessasi, haista miltä tuossa paikassa tuoksuu. Nauti hetken aikaa.
Hengitä sydämen kautta. Sulje silmäsi ja hengitä rauhallisesti. Kuvittele, että hengitys virtaa sydämesi kautta sisään ja ulos. Jokaisella sisäänhengityksellä hengität sydämeesi hyvää oloa ja jokaisella uloshengityksellä päästät irti stressistä. Kuvittele ja pyri tuntemaan kuinka sydänkeskuksesi alue avautuu, pehmenee ja selkeytyy sitä mukaa, kun hengität. Kehoosi laskeutuu rauha.
Lisää vinkkejä palautumiseen ja omien voimavarojen vahvistamiseen löydät uusista Herkän voimakorteista. Kurkkaa kortit täältä!
Me kaikki tiedämme jo tässä vaiheessa niitä perusasioita, mitkä vaikuttavat meidän hyvinvointiimme – ruoka, uni, liike ynnä muut.
Mutta on paljon pieniä asioita, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Nämä ei ole suoranaisesti mitenkään ”huonoja asioista” vaan enemmänkin me ylitehdään niitä arjessa.
Seitsämän yllättävää asiaa, jotka tekevät meidät väsyneiksi
Ensimmäinen on jatkuva puhelimen käyttö. Tämä pieni laite on hivuttautunut meidän arkeemme vuosikymmenessä ja nyt harva pystyy elämään ilman. Jatkuva puhelimen katsominen, räplääminen ja käyttö, vie meidän huomion lisäksi myös aivokemialta tärkeitä palikoita, mikäli jatkuvasti olemme kiinni laitteessa.
Toiseksi on jatkuvat äänistimulaatio. Minäkin rakastan musiikkia yli kaiken, enkä siitä ole luopumassa. Jos käytämme jatkuvasti aamusta iltaan musiikkia vaikuttamaan mielialaan, se alkaa jossain vaiheessa turruttamaan ja käytetyt aivopalikat pitää korvata. Kun otamme välillä hiljaisuutta, myös musiikki ja muut äänet alkavat kuulumaan kirkkaammin.
Kolmanneksi on jatkuva sisällä olo. Me kaipaamme aurinkoa, valoa ja sen tuomaa vaikutusta kehoomme. Loisteputket eivät korvaa elämänmahdollistavaa aurinkoa. Ja vaikka aurinko ei paista, niin ulkona on silti valoa, joka voi ruokkia meidän mielialaa ylemmäs.
Neljänneksi, pelkkää työtä eikä yhtään leikkiä. Olemme vakavaa kansaa ja työt on tehtävä. Hustlaus tekee meidät kiireiseksi ja saa tuntemaan, että teemme muka oikeesti jotain tärkeetä. Vakavuus ei salli leikkiä, taukoja ja pieniä irtautumishetkiä. Monesti emme salli itsellemme iloa, koska koemme sen ajanhukkana, tärkeällä työllemme.
Viidenneksi on liian vähän tai liian paljon liikkumista. Liika passiivisuus, kuten myös liika liikkuminen tekee meidät väsyneiksi. Jossain siinä välimaastossa on hyvä kohta, jossa liikutaan sopivalla ärsykkeellä, välillä haastaen, välillä kevyemmin. Mikäli olo on jatkuvasti väsynyt, voi miettiä omaa liikkumistaan ja suhdetta siihen.
Kuudenneksi, jatkuva katastrofien seuraaminen. On hyvä olla tietoinen mitä maailmassa tapahtuu, mutta voimme jäädä myös tunnekoukkuun näihin ja seurata 24/7 tilannetta. Meidät aivot eivät välttämättä erota sitä tunnetta, mikä näistä tulee, vaan luo aitoa hätääntymistä, pelkoa ja ahdistusta. Tämä syö valtavasti ihmisen voimavaroja. Samoja voimavaroja, jolla voisi oikeasti tehdäkin jotain, joko kriisin eteen tai oman lähiympäristön eteen.
Seitsämäs on sisäinen puhe. Emme välttämättä edes pysähdy sen äärelle, mutta sisäinen puhe voi olla tosi kritisoivaa, negatiivista tai uhkakuvia luovaa. Tämä pitää meidät jatkuvassa valmiustilassa, joka syö meidän elinvoimaisuutta. Jokaisella on sisäinen puhe olemassa, mutta miten suhtaudumme siihen, vaikuttaa siihen, miten se meihin vaikuttaa.
Ratkaisu? Vähennä ja järkeistä kivoja ja tärkeitä juttuja elämässäsi. Pysähdy ja tarkastele mitä ylikäytät, mitä alikäytät ja tee pieniä hienosäätöjä. Me olemme oppineet tietynlaisen automaation ja vaikeinta on usein muuttaa tuota käyttäytymistä. Se kuitenkin palkitsee, sillä kun opettelemme olemaan ilman puhelinta, musiikkia, uutisia, vakavuutta ja muita tekijöitä, voimme itseasiassa vasta alkaa nauttimaan niistä. Meidän aivokemia ei ole loputon ilopankki, vaan tarvitsemme järkevää suhtautumista omaan kehoomme. Me jokainen voimme opetella pieniä askeleita, jotka lopulta tuovat meille sitä kaivattua jaksamista.
Tsemppiä hienosäätöön!
Teemu Syrjälän uutuuskirja Paluu juurille – Tunneyhteydessä luontoon muistuttaa, miten luonto voi auttaa meitä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Tutustu kirjaan tästä.
Palasin ihanalta transformaatioreissulta marraskuun lopussa. Sellaiselta, joka avaa sydäntä ja pistää hommelit syvillä leveleillä ihan uusiksi. Kotiin palattuani minulla oli tosi kirkas, selkeä, hiljainen rakkauden olo. Tunsin, että tarvitsen ja haluan aikaa olla enimmäkseen itsekseni. Se tarkoittaa, että suurimman osan ajasta jolloin en tee töitä, hengaan itseni kanssa. En puhu puhelimessa, en viestittele, enkä näe ketään muulloin kuin silloin, kun siltä oikeasti tuntuu. Se on ollut ihanaa, mahtavaa, uudistavaa, oivalluttavaa, uutta synnyttävää, luovaa muhistelua.
Samalla olen tullut niiin monesta aikansa kulahtaneesta ihmissuhdedynamiikastani tietoiseksi – ja valinnut irtautua niistä. Olen kuorinut näitä tiedostamisen sipuleita jo tosi pitkään, mutta usein jostakin aivan juurijutusta irtautuminen on pitkäkin prosessi.
Mitä olen löytänyt:
1. Olen usein vetänyt puoleeni / kokenut ihmissuhteissa, että minä olen vastuunkantaja
Sellainen on ollut yksi elämäni ensimmäisistä ihmissuhderoolituksistani. Ei siksi, että kukaan olisi tietoisesti halunnut minulle sellaista, vaan ehkä juuri siksi että tietoisuutta on puuttunut. Ylivastuullisena olen työstänyt itseäni suunnilleen koko elämäni, tiedostan tunteitani, ilmaisen rehellisesti rajojani ja tarpeitani, olen rakentava, tuen ja tsemppaan. Alitajuinen uskomukseni on ollut, että toinen osapuoli ja hänen tarpeensa ovat tärkeämmät kuin minun. Jotta voin itse saada mitä tarvitsen, minä annan ensin itse, tai väistelen joitakin asioita, en vastuuta toista, en rajaa riittävästi. Varmasti tämän aika raskaan alitajuisen mekaniikkani takia olen välillä itsekin tehnyt aika rajuja vetäytymisiä tai rajanylityksiä.
Eihän minun kanssani ole myöskään tarvinnut ottaa täyttä vastuuta tunteistaan, koska minä teen sen muidenkin puolesta. Loppujen lopuksi, koska a) jokin minussa on varhaisista vaiheistani uskonut olevansa vastuussa toisten hyvinvoinnista b) en usko (alitajuisesti) muiden olevan kykeneväisiä ottamaan vastuuta. Ei helevettiläinen. Tajusin, että tämä (tosi alitajuinen) uhrigeimi jatkuu niin kauan, kunnes minä lakkaan pelaamasta. Se tarkoittaa, että on aika entistä syvemmin ottaa vastuu itsestäni ja kuunnella sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.
Se tarkoittaa, että alan havaita entistäkin tarkemmin kohtia, joissa olen ottamassa enemmän kuin oman vastuuni tai ohjautumassa muiden tunteiden ja tarpeiden kautta enkä omieni. Ja sitä, että alan vastuuttaa muita sen sijaan että vain vetäydyn, ja katson, ketkä pysyvät kyydissä. Kaikkihan eivät toki pysy, ja silloin on varmasti hyvä niin.
Totaalisen vastuun ottaminen itsestäni ja uskallus yhä syvemmälle ”itsekkyyteen” eli oman elämäni elämiseen ja itseni jatkuvaan palauttamiseen siihen, mitä minä haluan, eikä mitä minulta halutaan on ainoa tapa mahdollistaa, että voin sydämen asioissa saada mitä haluan. JA: ihmissuhteet muuttuvat sitä läheisemmäksi, mitä rehellisempiä niissä ollaan.
Koska silloin en enää itse hylkää itseäni jotta minua ei hylättäisi, vaan astun kuskin paikalle. Eihän kukaan voi minua hylätä. Rakkaudettomuus voi kyllä sattua, mutta jos olen itse itselleni rakkaudellinen aikuinen ja toimin sen mukaan mikä minulle on hyväksi, en tule enää hylätyksi.
Ja, hello, jos en elä sen mukaan mitä haluan miten voin vastaanottaa sitä mitä haluan? Hästäk vetovoiman laki 2.0.
2. Yhä syvemmällä tasolla muistan: turha hakea rakkautta, hoivaa ja turvaa sieltä, mistä sitä ei ehdoitta ole tähänkään asti tullut
…Niin kauan, kun teen niin, ohjaudun voimattomuudestani ja haavoittuneesta pienestä lapsesta itsessäni. On niin inhimillistä hakata päätä karjalan mäntyyn: se on toiveikas lapsi meissä, joka ajattelee, että jos se turva ja hoiva ja tuki nyt tällä kertaa sieltä tulisi. Mutta nyt aikuisena on oma tehtävämme antaa sille pienelle itsessämme kaikkea, mitä hän jäi vaille, eikä enää ulkoistaa sitä. Heillekään, joiden olisi kuulunut tämä homma hanskata varhaisissa vaiheissamme.
Minulle tämä on tarkoittanut todella vapauttavaa irtipäästämistä, joka olisi ehkä pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. (Ja huom. suhdedynamiikkojensa ydinten kaivelu on prosessi, joskus tajuamme silmänräpäyksessä ja muutos on jo siinä, toisinaan kivulloisista pätterneistä irtautuminen vie paljonkin aikaa, koska sisäisen turvan tarvitsee olla riittävän vahvistunut, jotta itsensä pystyy istuttamaan ihan uuteen rakkauden maastoon). Nyt aikuisena minussa on kaikki mahdollinen turva ja rakkaus olla itseni kanssa, mutta ei siitä voi tulla tietoiseksi niin kauan kun tekee kompromissia, ja hakee turvaa, hoivaa, nähdyksi tulemista ja hyväksyntää tavoilla jotka eivät tee itselle hyvää ja sieltä, mistä sitä ei voi saada.
En voi projisoida omaa hoivatuksi tulemisen tarvettani toisiin – enkä kantaa toisten projektioita / toivomuksia, kun mielin olla vastavuoroisissa, ei-läheisriippuvaisissa ihmissuhteissa. Se tarkoittaa näiden asioiden sanoittamista, näkyväksi tekemistä ja kuumottavien tunteiden kohtaamista. Silloin voimme tulla hoivatuksi myös toisten kanssa, mutta sälyttämättä vastuuta itsestämme toisille.
3. Omassa voimassani kompromissitta oleminen on näkyväksi tulemista kokonaisena itsenäni, joka mahdollistaa rakastetuksi tulemisen kokonaisena itsenäni
Ainoastaan silloin kun olen rehellinen kaikesta itsessäni – tunteistani, tarpeistani ja rajoistani – olen tosi itselleni. Ja vasta kun olen itse tosi itselleni, vedän puoleeni / luon ihmissuhteita, joissa on turvaa tulla rakastetuksi omana itsenään.
Minulle voimassani oleminen on tarkoittanut reissusta palattuani tiukahkoa, kompromissitonta rajaamista. Olen esimerkiksi ilmaissut ystävilleni, että tarvitsen omaa tilaa ja aikaa synnyttää ja luoda uutta, käydä transformaatiotani läpi ja levätä omissa oloissani.Aiemmin, jos olen aistinut esimerkiksi itseeni kohdistuvia toiveita ja odotuksia, olen lähtenyt esimerkiksi tapaamiseen tai pitänyt yhteyttä, vaikka minulle olisi ollut parempi tehdä jotain muuta.
Odotan ihmissuhteissani nykyään sitä – se on minun rajani – että myös muut valitsevat rakastaa itseään, avata omia haavojaan ja kohdata vastuullisesti uhrius-/riippuvuusjuttujaan. Minä en lähde enää kannattelemaan kenekään itsensä pienentämistä tai voimattomuuden fiiliksiä. Luomme elämämme itse. Meillä voi olla valtavan kipeitä ja vaikeita asioita, ja niitä saa surra, saa olla vihainen, saa käydä tunneskaalaansa läpi. Niissä saa tulla tuetuksi ja hädän hetkillä autetuksi – sisäistä vanhemmuutta on sekin, että oppii pyytämään toisilta apua ihan suoraan.
Minua itseäni kiinnostaa aina vain kysymys siitä, kuinka elämä voisi olla mahdollisimman ihanaa, kuinka rakkaudellisuus voisi olla elämässäni ja ihmissuhteissani ja asioissani ja työssäni täysin läsnä, ja ennen kaikkea: kuinka voin voimautua ja viisastua matkan kivuista ja kärvistelyistä. Jos joku ei valitse tätä samaa, en halua enää olla se jonka omat voimat valahtavat toisen voimattomuudesta, tai toisen tsemppaamisesta.
Läheisriippuvuudesta sydänvoimautumiseen eheytymisessä on kyse siitä, että kaikki pienuus, heikkous, haavoittuvuus, selviytymis- ja puolustuskeinot, uhrius ja angsti tulevat kohdatuksi omasta toimestamme (ja siihen saa ottaa apua vastaan). Kun opimme itse tuomaan turvaa ja rakkaudellisuutta kaikkeen haavoittuvaiseen avuttomuuteemme, löydämme suuremoisuutemme – vapaan, rakkaudellisen ja yhä kypsyvän henkilön itsessämme, joka uskaltaa olla oma itsensä, tavoitella unelmiaan ja toteuttaa itseään riippumatta tai syyttämättä.
Tukeminen ehdottomasti kuuluu ihmissuhteisiin, mutta olennaista on tukea toista tämän voimaantumisessa, ei kannatella tämän voimaantumattomuutta
4. Haavoista huolimatta on parasta aina vain rakastaa
Olen käynyt viime vuosina aikamoisia myrskyjä läpi ja ollut aika haavoilla. Mutta ei millään permanenttikynällä suherretuilla vaan sellaisilla, jotka ovat auttaneet minua näkemään selkeämmin läheisriippvuuden ja rakkauden eroa. Auttaneet luopumaan ja irtipäästämään sellaisesta, mikä ei tue kasvumatkaani rakkaudessa ja tyystin itsenäni olemista. Loppujen lopuksi sehän on vain hyvä.
Sydänaukisuus ei tarkoita kaikkiin sokkona luottamista, vaan itseensä luottamista
Ihanalla Havaijin-matkallani koin syvää sydänhoivaa ja tunsin, että on aika päästää sydämen ympärille muotoutuneista suojista irti. Paras tapa saada eheytystä haavoilleen on – ei ikuisesti haavojensa eheyttely, vaan rakastaminen. Elämässäni on uusia (ja vanhoja) rakkaita, joita saan rakastaa.On tärkeää uskaltaa myös heittäytyä, ottaa riskiä, avata uusia ovia – sekä omassa elämässään, että muiden ihmisten kanssa. Se mahdollistuu, kun rajaa selkeämmin: missä minun tarvitsee suojata itseäni tai valita etäisyyttä? Sydänaukisuus ei tarkoita kaikkiin sokkona luottamista, vaan itseensä luottamista.
5. Jos haluaa muutosta ja rakkaudellisuutta, on muutettava toimintaansa
…Juuri nyt se tarkoittaa minulle, että ensinnäkin teen juuri niin kuin tuntuu. Olen kertonut tarpeistani ja myös ottanut etäisyyttä siellä missä olen kokenut, ettei minua kuulla tai minne tarpeeni eivät mahdu. En enää yhtään käy vääntämään ja kääntämään, yritä saada ääntäni kuulluksi. Siellä missä voi tulla kuulluksi ja nähdyksi, se tapahtuu oikeasti ilman ponnistelua ja kärvistelyä.
Olen ottanut etäisyyttä sieltä missä tuntuu, että ihmissuhteessa jokin vähän viiraa. Kun ottaa sellaisen ystävällisen vastuun itsestään, ei tarvitse syyttää toista (tai itseään) tai olla katkera. Voi vain neutraalisti todeta, että tältä musta tuntuu eikä se tarkoita, että kenessäkään on vikaa. Asioiden ei tarvitse olla toisin eikä minun tarvitse mennä mutkalle. Olen mieluummin itsekseni kuin teen enää yhtään kompromissia.
Olen itseni kanssa tosi paljon; hoivaan erinäisiä menneitä / uudelleen aktivoituneita yksinäisyyden / hylätyksi tulemisen haavojani ihan vain itseni kanssa olemalla: antamalla itselleni kaikkea sitä huomiota, turvaa, lämpöä, hoivaa ja tunnetasolla läsnäolemista mitä olisin joskus tarvinnut enkä saanut. Se tuntuu ihanan mahtavalta. Toki olen tehnyt sitä vuosikaudet, mutta nyt on ihan turbo päällä 😀
Koska valitsen olla omassa voimassani ja omistaa kaiken itsessäni, minun tarvitsee eri tilanteissa harjoitella esimerkiksi sitä, etten pyytele itseäni anteeksi. Se on vaikeaa esimerkiksi konfliktissa. Voin pyytää anteeksi tapaani ilmaista asiaa, mutta totuuttani minun ei tarvitse pyytää anteeksi. Ja totuus – se koskee aina ainoastaan minua, ei muita ihmisiä. Rakkaudellisessa kommunikaatiossa on olennaista puhua itsestään, omista tunteistaan ja kokemuksestaan. Jos toinen pystyy kuulemaan, jättämään defenssinsä ja hiffaamaan – ihan mieletöntä: silloin tulen minuna nähdyksi. Jos ei – se taas on olennaista informaatiota siitä, miten lähellä haluan tätä ihmistä olla. Tällaisia rajanvetoja olen käynyt läpi ja kuulostellut.
Ja tämä kaikki suhteiden uudelleen arvioiminen on sellaista, mitä jokaisen meidän olisi kenties aivan erinomaista tehdä välillä. Jos haluaa elää vastavuoroisissa, rakkaudellisissa ihmissuhteissa ja tulla rakastetuksi omana itsenään, sitä tarvitsee todella opetella antamaan myös itselleen. Inventaario omista suhdedynamiikoista – sydämen salapoliisityö – ja uuden toiminnan opettelu ovat ihan olennaisia juttuja, jos haluaa elää rakkaudellisissa ihmissuhteissa. Voimme saada ihan juuri sitä mitä sydän halajaa, mutta siitä tarvitsee ottaa vastuu niin, että antaa itselleen eikä odota, että se tulee ensin ulkopuoleltaan. Tässä hommelissa on energeettinen toimintajärjestys.
Kun tiedostaa ihmissuhteidensa juuridynamiikkoja, niitä voi vapauttaa ja muuttaa. Siihen asti usein projisoimme sisäiset dynamiikkamme muihin ja pyöritämme samoja, tuttuja kuvioita uudelleen ja uudelleen. Surkuhupaisaa siinä on, ettemme voi oikein silloin kohdata toisiakaan ihan sellaisina kuin he ovat, vaan katselemme heitä haavarilliemme kautta. Kun vahvistamme sisäistä turvaa ja hoivaa, voimme opetella luopumaan vanhoista mekaniikoista.
Olen valinnut, että haluan elää ihmissuhteissa, joissa saamme rakastaa ja tulla rakastetuksi tällaisina keskeneräisinä, itsestään vastuun ja itseään rakastavina, opettelevaisina pörhelöinä. Olla kokonainen itsemme, avautua ihanille potentiaaleillemme ja toteuttaa unelmiamme. Se on tuonut elämääni uusia ihmissuhteita joissa läheisyys on läheisempää: on syvää rehellisyyttä, haavoittuvaista näkyväksi tulemista epävarmuuksiensa, rajojensa ja kokonaisuuteensa kanssa. Halua kasvaa yhdessä ja erikseen, halua nähdä toinen ja itsensä hyväntahtoisin rakkauden silmin. Ei sen kautta mitä rakkaudellisuutta toinen voi minulle antaa vaan sen kautta, mitä rakkaudellisuus itseämme kohtaan tässä välillämme voi olla.
En voisi parempaa kuvitella.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Meillä kaikilla on asenne, tai oikeammin monta, lähes jokaiseen asiaan omansa ja välillä samaankin asiaan useampi. Huudellessamme asennetta apuun mitä erinäisimmissä tilanteissa, miellämme sen usein ”suo, kuokka ja Jussi -tyyppiseksi” sisukkuudeksi ja sinnikkyydeksi, sellaiseksi että periksi ei anneta, ja pari perkelettä vielä perään.
Asenne on kuitenkin paljon muutakin.
Arkikäytössä asennetta voi kuvata suhtautumistavaksi. Suhtautumiseksi itseen, toisiin ihmisiin, tilanteisiin, asioihin, maailmaan, elämään ja aivan kaikkeen. Suhtautuminen voi olla torjuvaa tai sallivaa, hyväksyvää tai hylkäävää ja kaikkea näiden väliltä.
Asenne on mielen asia, tarkemmin ottaen kahden mielemme, tietoisen ja tiedostamattoman, joista jälkimmäisen osuus on hallitseva, koska asenne on matkan varrella sinne keräilemäämme dataa; ajatuksia, uskomuksia, arvoja, tunteita, kokemuksia, tarpeita ja tahtoa.
Me koemme elämämme jokaisen hetken oman mielemme kautta.
Asenne on siis pitkälti kooste menneisyydestämme, kaikesta siitä, minkä kanssa olemme olleet vuorovaikutuksessa maailmaan putkahdettuamme. Läheiset, ystävät, vihamiehet, uskomusjärjestelmämme, aikakautemme ja kulttuurimme näkyvät, kuuluvat ja säätävät asenteessamme. Myös seuraamamme media sekä kulloinkin vallalla oleva ns. yleinen mielipide sosiaalisine ryhmäpaineineen.
Asenteella on väliä. Enemmän kuin paljon ja paljon enemmän kuin tulemme ajatelleeksi, sillä asenne on se, joka määrittelee, millaiseksi me elämämme koemme. Onko se hyvää vai huonoa, arvokasta vai arvotonta ja onko se puolellamme vai meitä vastaan.
Asenne ohjaa kaikkea toimintaamme, useimmiten tiedostamattamme. Asenne näkyy ja kuuluu reaktioissamme ja tekemisissämme ja se välittyy väistämättä myös kanssakulkijoillemme.
Mielenkiintoista on, että nykytutkijoista yhä useammat arvelevat, että asenne määrittelee myös luonteemme ja temperamenttimme.
Etteivät ne olisikaan geeniperimämme määrittelemiä ominaisuuksia, kuten olemme tottuneet uskomaan. Olen kyllä kovasti taipuvainen kyseiseen arveluun itsekin.
Meistä kaikista löytyy sekä myönteisyyttä että kielteisyyttä, mutta tärkeää on niiden keskinäinen voimasuhde.
Myönteinen asenne on voima, jonka jokainen meistä voi halutessaan valjastaa palvelemaan omaa kasvuaan, onnistumisiaan, unelmiaan, kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja ennen kaikkea elämää omana aitona itsenään.
Kielteinen asenne puolestaan on voima, jonka valjastamme, usein tiedostamattamme, rajoittamaan ja estämään yllä mainittua hyvää tapahtumasta. Vaikka kielteisen asenteen ”äänenkannattajat” vakuuttelevatkin välillä itseään ja muita pessimistin pettymättömyydestä, kielteisestä asenteesta ei ole mitään hyötyä, haittaa kyllä.
Koska asenne on opittua, meistä jokaisella on halutessaan mahdollisuus muuttaa asennettaan millä tahansa elämänalueella myönteisemmäksi, olkoon tarve työhön, harrastuksiin, ihmissuhteisiin tai terveyteen liittyvää. Muuttaminen edellyttää korjaamistarpeen tunnistamista ja tunnustamista, aitoa muutoshalua sekä vähän vaivannäköä.
Vapautuminen rajoittavasta ja raskaasta kielteisyyden painolastista tekee tilaa kasvulle, innostukselle, intohimolle, ilolle, kiitollisuudelle ja rakkaudelliselle rohkeudelle.
Asenteen muuttaminen ei muuta myllerryksiä, joita maailmassa ja lähiympäristössämme tapahtuu, mutta se muuttaa meitä itseämme. Mielenkiintoista on myös se, että oman asenteen muuttaminen muuttaa usein myös lähellämme olevien muiden ihmisten asennetta meihin.
Voit lukea lisää asenteesta ja sen korjaamisen hyödyistä uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.
Miten ja minkä kautta valitset luoda yhteyttä itsesi ja toisten kanssa? Menneisyyden haavojen, vai tämän hetken ja tulevien mahdollisuuksien? Haavoilleen ja suruilleen saa saada ja vastaanottaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista, hoivaa ja eheytymistä. Läheisriippuvuudesta eheytyminen ja emotionaaliseen kypsyyteen kasvaminen on sitä, ettei menneisyyden varjojen tai elämän surun aiheiden anna värittää koko maisemaa. On iso valinta pohtia, haluaako toisiin olla yhteydessä menneisyytensä vai sydämensä kirkkaiden, ehkä vielä tuntemattomien mahdollisuuksien kautta.
Tapa bondata murheiden, haavojen, juorujen ja hankaluuksien kautta on tapa pienentää itseä ja hallita suhdetta, yrittää saada nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeitaan täytettyä toisen kautta. Tämä EI tarkoita, ettei murheitaan ja surujaan saa jakaa, vaan vastuullista tiedostamista siitä, millaisia energioita ihmissuhteisiinsa tuo. Kaikilla on vaikeita vaiheita, ja silloin saa olla hajalla, tarvita apua ja olla raskaissa energioissa. Mutta koko ihmissuhteen ei tarvitse perustua siihen. Se on itsensä ja toisten pienentämistä, kasvun vastustamista.
Voi olla, että on oppinut tällaisen tavan hakeutua yhteyteen toisten kanssa ympäristössä, jossa on kilpailtu siitä, kenellä on vaikeinta, suurimmat pulmat ja pahimmat kivut. Siinä on kysymys yrityksestä saada huomiota, hoivaa, nähdyksi ja kuulluksi tulemista läheisriippuvaisella tavalla. Mutta myös hyvinvointinsa kautta voi olla yhteydessä, lähellä – ja luoda lisää hyvinvointia. Jossakin on joskus myös saattanut kokea toisten kateuden tai kilpailun ikävällä tavalla nahoissaan – ehkä ihan läheistenkin taholta. Silloin on oppinut pienentämään itseään, jotta kuuluisi joukkoon ja pysyisi turvassa.
Millaista olisikaan tulla nähdyksi ja kuulluksi säkenöinnissään, kasvussaan, uusissa valinnoissa, ihanassa vastuussa omasta elämästään? Koska saahan vallan siivilleenkin nousta. Se kysyy päättäväistä sitoutumista hyvään mistään riippumatta (ei väkisin positiivista ajattelua, vaan emotionaalisen kypsymisen asennetta) ❤️ Se kysyy sitä, että uskallat haastaa sekä itseäsi että toista omaan säkenöintiinsä, valitsemaan voimautumisen ja vaikeuksista ammentamisen asennetta. Kenen kanssa saat kasvaa? Millaista yhteyttä, puhetta, tasapainoa ja vastuullisuutta elämästäsi, unelmien vaalimista ja iloa valitset tuoda elämääsi ja ihmissuhteisiisi?
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Suuri osa syvät jäljet jättävistä haavoista koetaan suhteessa toiseen ihmiseen. Moni meistä jää jo lapsena vaille turvaa ja emotionaalista huolenpitoa. Silloin syvälle sisimpäämme piirtyy ensimmäinen kipeä särö: hylätyksi tulemisen kokemus, joka saa meidät pelkäämään. Tuo särö saa meidät tekemään lähes kaikkemme, taipumaan vaikka henkisesti mutkalle, jotta emme joutuisi kokemaan sitä uudelleen. Saatamme päätyä hylkäämään itsemme ennen kuin joku toinen ehtii ensin.
Samanlaisia ydinminuutta satuttavia haavoja voi elämän aikana kerääntyä useista eri ihmissuhteista. Meihin sattuu ja me satutamme toisiamme. On luonnollista kasvattaa itselleen suojakuori välttääkseen elämän iskuja. Mutta suojakuori ei ainoastaan estä toista pääsemästä lähelle, se pitää myös meidät itsemme etäällä syvimmistä tunteista ja tarpeistamme. Siksi paraneminen tapahtuu suhteessa toiseen ihmiseen.
Me tarvitsemme turvallisia ihmisiä, joiden kanssa voimme harjoitella suojakuorten riisumista. Joiden kanssa meidän ei tarvitse pelätä näkyväksi tulemista, haavoittuvuutta.
On vaikea korjata yksin sellaista, mikä on rikkoutunut kahden ihmisen välillä. Samaan aikaan kukaan toinen ei voi pakottaa meitä katsomaan suoraan sinne, minne eniten sattuu. Tuo päätös meidän on tehtävä itse. Silloin, kun olemme siihen valmiita.
Seuraavat kolme lohturunoa ovat sinulle, joka olet paranemisen polulla:
Teemmekö asioita, siksi, että vihaamme kehoamme ja haluamme sitä rankaista vai siksi, että haluamme pitää huolta itsestämme ja hoitaa itseämme?
Mikäli liikkuminen tulee siitä kohdasta, että haluamme rankaista itseämme liikkumisella, olo on usein uupunut.
Mikäli ruokavalio on pelkästään rajoittava, se voi olla poissulkeva, jopa sosiaalisiin tilanteisiin.
Mikäli peilikuva on jatkuvasti sellainen, mistä löytää vain asioita, mitä kritisoida, on vaikea nähdä, että tekisimme asioita, joista tulee oikeasti hyvä olo.
Kun lähdemme äärimmäisyyksiin ja vedämme kuukauden rangaistus ja kuritus menetelmällä, mitä tapahtuu sen jälkeen? Paino pomppaa takaisin, liikkuminen jää ja ruokavaliossa mässäillään senkin edestä, mitä hetkeen ei sallinut itselleen.
Kuinka näemme itsemme, on isosti määrittämässä sitä, mitä teemme ja miksi teemme, sitä mitä teemme.
Me voidaan myös löytää liikkumiseen sellaista kulmaa, että liikumme, koska olemme sen arvoisia. Jälkiolo on energisempi ja vahvempi. Voidaan syödä siten, että koko suolisto hyräilee ja tuottaa eufoorisia sinfonioita. Voidaan tehdä itselle asioita, joista tulee hyvä olo, jotka eivät ole rajoittavia vaan ennen kaikkea terveyttä luovia.
Sinulla ei tarvitse kurittaa itseäsi, ollaksesi tyytyväinen itseesi. Mikäli olet altis vertaamaan itseäsi, someen, julkkiksiin tai lehtien etusivuille, voi mielessä olla jatkuva tyytymättömyys. Tuo tyytyväisyys voi olla saavutettavissa, pienillä asioilla, jotka vievät oloasi, terveyttäsi, energisyyttäsi säännöllisesti parempaan suuntaan.
Jokaisella on aikaa huolehtia itsestään, sillä ne asiat eivät vaadi paljoa aikaa, jos on vähänkään ymmärrystä siitä, mitä olisi hyvä itselleen tehdä, saavuttaakseen tiettyjä terveysetuja.
Koko hyvinvointi voi olla helppoa, kivaa, sosiaalista ja sellaista, jota haluaa jatkaa koko loppuelämänsä.
Moni asiakkaani on sosiaalisen jännittämisen lisäksi herkkä punastumaan. He myös usein kokevat punastumisen muiden edessä kiusalliseksi. He toivovatkin usein apua siihen, miten voisivat lakata punastelemasta. Vastaus on kuitenkin oppia suhtautumaan omaan punastumiseen toiminnallisemmin, ei päästä siitä eroon.
Punastuminen on lajiperinnöllinen reaktio, jota evoluutioteorian isä Charles Darwin aikanaan kutsui ihmisen erikoisimmaksi tunnereaktioksi. Punastuminen on seurausta punastumisalueen eli kasvojen, kaulan ja rintakehän yläosan alueen pienten verisuonten laajenemisesta verenvirtauksen lisääntymisen seurauksena. Herkemmin punastuvilla on havaittu tämän alueen anatomisia eroja verisuonten määrässä ja tiheydessä. Lisäksi punastumistaipuvaisilla on havaittu herkemmin reagoiva sympaattinen hermosto, jonka vuoksi sydän reagoi herkemmin lähettäen verta näihin punastumisalueen verisuoniin. Punastumisalueen anatomiset erot ja hermostolliset toimintaerot ovat voimakkaan perinnöllisiä siten, että ne usein periytyvät suoraan jommaltakummalta vanhemmalta.
Punastuminen voi laueta fysiologisista syistä, kuten liikunnasta, lämmöstä saunassa tai toisen ihmisen kosketuksesta. Punastuminen voi laueta myös psykologisista syistä, joita ovat esimerkiksi stressin, pelon ja kiukun tunne, eli kaikki tunteet, joiden psykofysiologisena taustana on sympaattisen hermoston aktivoituminen. Punastuminen voi laueta myös sosiaalisista tunteista, kuten nolostumisesta.
Suhtautuminen punastumiseen vaihtelee eri kulttuureissa
Kulttuuri vaikuttaa voimakkaasti siihen, mistä tulkitsemme punastumisemme johtuvan. Joissain kulttuureissa, kuten Thaimaassa, punastuminen ei ole ihon kananlihalle menoa kummempi ilmiö. Sen perusteella ei siis tehdä oikeastaan lainkaan tulkintoja yksilön punastumisen taustalla olevista tunnetiloista.
Suurimmaksi osaksi kaikissa maailman kulttuureissa punastumisen tulkitaan kuitenkin johtuvan nolostumisesta. Kulttuurit kuitenkin vaihtelevat siinä, miten ne suhtautuvat nolostumiseen. Yhteisökeskeisissä kulttuureissa Aasiassa punastumisen taustalle tulkittu nolostuminen voidaan nähdä positiivisena merkkinä, sillä se kertoo muille yksilön kyvystä nolostua omasta toiminnastaan. Yhteisökeskeisissä kulttuureissa onkin positiivista, että yksilöllä on kyky pohtia oman toiminnan seurauksia muulle yhteisölle.
Länsimaissa nolostuminen tulkitaan puolestaan yksilökeskeisten itsevarmuutta korostavien arvojen kautta merkkinä siitä, että yksilö on epävarma itsestään. Nolostuminen tulkitaan siis herkemmin itsearvostuksen puutteeksi. Punastumisherkät yksilöt kärsivätkin länsimaissa stigmailmiöstä, jossa punastumistaipumukseen liitetään muita negatiivisina pidettyjä piirteitä, kuten heikkoa itsearvostusta.
Oma suhtautuminen ratkaisee – Älä yritä piilottaa punastumista
Kun ympäristö tulkitsee punastumisen negatiivisesti, on inhimillistä, että punastumisherkät usein kokevat muiden edessä punastumisen kiusalliseksi. He olettavat muiden olettavan punastumisen johtuvan jonkinlaisesta itseluottamuksen puutteesta. Tämän seurauksena punastumistaipuvaiset voivat kehittää punastumisen pelon (erythrofobia), joka ei kuitenkaan psykologisilta mekanismeiltaan poikkea sosiaalisista peloista. Sosiaalisten pelkojen taustalla on usein ydinpelko siitä, että muut arvioivat meitä negatiivisesti sosiaalisten ominaisuuksiemme vuoksi. Punastumisen pelon taustalla on pelko siitä, että muut arvioivat meitä negatiivisesti punastumisemme vuoksi.
Mielenkiintoista on se, että laboratoriotutkimuksissa punastumisen pelon kehittävät yksilöt eivät ole välttämättä niitä kaikkein herkimpiä punastumaan. On suuri joukko ihmisiä, jotka punastuvat herkästi, mutta eivät kehitä punastumisen ympärille kiusaantuneisuuden tunteita. Yksilöt, joille punastumisen pelko kehittyy, ovat sen sijaan niitä, jotka antavat itse omalle punastumiselleen kaikkein negatiivisimman merkityksen.
Kyse ei siis ole niinkään punastumisherkkyyden määrästä, vaan yksilön omasta suhtautumisesta punastumisherkkyyteensä. Mitä negatiivisemmin yksilö suhtautuu omaan punastumiseensa, sitä enemmän hän yrittää sitä piilottaa. Mitä enemmän hän yrittää sitä piilottaa, sitä enemmän hän kiinnittää siihen huomiota. Tässä muutama neuvo miten suhtautua omaan punastumiseensa toiminnallisemmin:
1. Anna punastumisen elää omaa elämäänsä pyrkimättä siitä eroon. Kun et pyri punastumisesta eroon, se menee nopeammin ohi.
2. Anna punastumisen näkyä muille ihmisille. Kun annat punastumisen näkyä muille ihmisille, opit huomaamaan, että muut eivät suhtaudu siihen yhtä negatiivisesti kuin kuvittelet.
3. Muista, että kyky nolostua on hyvä asia. Punastuminen voi kertoa sinusta myös jotain positiivista. Se on usein merkki siitä, että yksilöllä on kyky miettiä omien tekojensa seurauksia muulle yhteisölle.
Kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja Ujonrohkaisija-palvelun päätuotekehittäjä. Ujonrohkaisija on kehitetty sosiaalisesti herkille jännittäjillle. Palvelu tarjoaa tutkittua tietoa, yksilöllisen tilannekartoituksen, sosiaalisen harjoitteluohjelman sekä psykologi-asiantuntijan henkilökohtaista ohjausta. Lisätietoja Ujonrohkaisija-palvelusta löydät TÄÄLTÄ.
Herkkyys ja erityisherkkyys ovat ehdottomasti suuria vahvuuksia ja rikkauksia. Käytän jatkossa termiä herkkä, jolla tarkoitan molempia. Herkkyys on silti tuonut äitiyteen ja vanhemmuuteen extrahaasteita sekä käytännön arkeen että tunnetasolla sisäiseen maailmaan. Avaan nyt omia ajatuksiani, kokemuksiani sekä lempeitä vinkkejä, joita olisin itsekin kaivannut vuosia sitten.
Herkän ihmisen hermostolla on taipumus ylivirittyä raketin lailla. Raskausaika ja vauvavuoden hormonicocktail yhdistettynä valvomisiin sekä tiuhoihin yöheräämisiin voi syöstä herkän äidin kanssasisariaan nopeammin kierteeseen, jolla voi olla myös vakavia seurauksia. Näitä ovat mm. pitkäkestoiset uni- ja nukahtamisvaikeudet, uupumus, masennus, ahdistus jne. Lisäksi tunnemaailma voi heittää kunnolla volttia ja oman lapsuuden muistot, mallit ja jopa traumat saattavat nousta pintaan. Kokemukseni mukaan näistä ei vieläkään puhuta eikä niitä ymmärretä tarpeeksi, edes neuvolassa. Äidit myös itse vaikenevat suotta häpeän pelossa.
Herkistyminen kuuluu äitiyteen luonnostaan valmistaakseen äitiä huomioimaan vauvan tarpeet, mutta entä kun herkkä äiti HERKISTYY entisestään? Sisäinen maailma voi ajatutua totaaliseen myllerrykseen, jopa kaaokseen. Jos äidillä on itsellään käsittelemättömiä traumoja ja voimakkaita pelkotiloja, saattavat ne saada äidin “hulluuden partaalle”. Huoli ja pelko muuttuvat jatkuvaksi katastrofiajatteluksi. Kierre on tuskallinen ja heittää synkän huolikerroksen koko vanhemmuuteen.
Kovat äänet, tiuha yöheräily, vauvan itku, taaperon kiljuminen, lapsen täysi riippuvuus vanhemmasta voivat tuntua jopa fyysisenä kipuna kehossa. Samaan aikaa ei-herkkä vanhempi vain kohauttaa olkapäitään ja jatkaa puuhastelua.
Herkkä väsyy aistiärsykkeistä nopeammin. Kun siihen lisätään vielä äitiyden nostattamat suuret tunteet, voi tavallinen pikkulapsiarki olla jatkuvaa sinnittelyä jaksamisen ja sietokyvyn äärirajoilla. Mikäli tukiverkostoa ei ole riittävästi, äidistä voi tuntua siltä kuin olisi loukossa, jopa vankina omassa elämässään, vailla minkäänlaista helpotusta tai pakoreittiä.
Pahinta mitä voit silloin tehdä, on etsiä VIKOJA itsestäsi! Huonommuuden ja voimattomuuden tunne nostaa helposti päätänsä, mutta muista että SINÄ RIITÄT, aina!
Toivon niin hartaasti, että joku olisi sanoittanut tätä asiaa minulle jo vuonna 2005, kun odotin esikoistani. Kolmen lapsen äitinä ja itsekin herkkänä haluan nyt antaa vinkkini ja tukeni muille erityisen ihanille ja herkille äideille, jotta sinä saisit äitiyteen toisenlaista näkökulmaa kuin laihdutusvinkkejä ja suorituspaineita. Se mitä oikeasti tarvitset on tukea, turvaa, rajoja, rakkautta ja tunnetaitoja.
Tässä 6 vinkkiäni sinulle:
Harjoittele itsemyötätuntoa hyväksymällä herkkyytesi kaikkine puolineen sekä tunnistamalla sen vahvuudeksi.
Lopeta vertailu! Äitiys ei ole kilpailu kenellä on siistein koti, puhtainta kotiruokaa, oikein synnytystapa ja nopeiten hoikistunut keho. Keskustelupalstat ja -ryhmät ovat täynnä besserwissereitä, anna olla ja suojaa itseäsi poistumalla paikalta. Hyvätkin neuvot voivat vain sekoittaa ja saada sinut epäilemään kykyjäsi.
Rajaa omaa toimintaa jotta jaksat. Rajattomana rikot lopulta itseäsi sisäisesti venyen, joustaen ja paukkuen. Opettele arjen asioiden priorisointia ja keskity olennaiseen: omaan ja lapsen hyvinvointiin. Tuossa järjestyksessä.
Huomioi omat tarpeesi, tunteesi ja halusi. Äitiyden myötä omia tarpeita joutuu välillä sivuuttamaan, mutta siitä ei pitäisi tulla pysyvä toimintamalli ja tapa. Kunnioita kehosi ja mielesi viestejä, tunteet toimivat tulkkeina sisäisen maailman ja tarpeidesi välillä. Jatkuva ärtymys, ahdistus, viha ja alakulo ovat hälytysmerkkejä.
Panosta uneen ja palautumiseen, herkkä hermostosi kaipaa sitä extrapaljon. Uni on myös omaa aikaa.
Muista sallia itsellesi rentoutumista, läsnäoloa, nautintoa ja hyvää oloa. Pienikin oma aika auttaa sinua löytämään yhteyden omaan itseesi. Kehosi on täydellinen juuri sellaisena kuin se on. Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen ottaa aikaa. Ajattelu “entisistä mitoista” ja niiden tavoittelusta vie huomiosi pois olennaisesta ja saa olosi kurjaksi. Palautuminen on pitkä prosessi. Laihduttelu ja laihdutusajatukset lisäävät stressiä. Suo itsellesi kehorauha. Kehosi ja mielesi voi olla venynyt äärimmilleen, eikä sen tarvitse olla samanlainen kuin ennen. Äidiksi tuleminen auttaa sinua löytämään naiseuden henkisen ja syvemmän voiman sekä ulottuvuuden.
Olet aina paras äiti lapsellesi. Luota siis rohkeasti vaistoihisi ja intuitioosi. Opettele myös erottelukykyä mikä kumpuaa pelosta ja mikä taas rakkaudesta. Äitiys tarjoaa sinulle arvokkaan mahdollisuuden hoitaa ja kohdata oma sisäinen lapsesi.
Pyydä apua! En voi korostaa tätä liikaa. Itse kompastuin uskomuksiini, että olisi pakko pärjätä yksin. Se johti minut totaaliseen uupumiseen äitinä toisen lapsen kanssa, johon edes neuvolassa ei osattu puuttua vaikka pyysin sieltä apua. Jälkikäteen asian käsittely ja korjaaminen on todennäköisesti vienyt paljon enemmän aikaa kuin jos olisin saanut apua heti. Uupuminen tai masentuminen vanhemmuudessa voi nimittäin aiheuttaa syvän haavan ja estää siitä iloitsemista. Lapset ovat oikeasti suuri lahja ja rikkaus.
Osaatko pyytää ja ottaa apua vastaan? Uhrautuminen ja tyytyminen on pitkässä juoksussa haitallista sinulle itsellesi. Ei kannata leikkiä superäitiä ja tehopakkausta. Täydellisyys on tylsää ja epäaitoa. Inhimillisyys on koskettavaa ja kaunista. On turvallista tunnustaa heikkoutensa ja näyttää haavoittuvuutensa. Näytä ja sanoita tunteesi turvallisessa seurassa.
Oletko miettinyt minkälaisia neuvoja olisit halunnut kuulla äidiksi tultuasi ja minkälaista tukea ja kannustusta olisit kaivannut? Voisitko antaa sitä itsellesi nyt?
Luopuminen voi herättää monenlaisia tunteita. Toisaalta halutaan pitää kiinni vanhasta, mutta toisaalta nähdään muutos mahdollisuutena johonkin aivan uuteen, uskomattomaan ja tuntemattomaan. Luopuminen on tietynlainen muutosprosessi, jokaisella omanlaisensa. Tässä muutamia ajatuksia luopumisen keskelle.
♥ Luopuminen voi aiheuttaa valtavasti surua, vaikka tietäisi, että luopuminen on ainoa oikea ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Suru helpottaa ajallaan.
♥ Sinun täytyy uskaltaa luopua, jotta voit saada jotain uuttaa ja uskomatonta tilalle. Vaikka nyt tuntuisi, ettei mitään hyvää ole tulossa ja ettet selviä, usko pois, joku päivä huomaat hymyileväsi ajatukselle, että kaikki on taas hyvin.
♥ Luopuminen voi aiheuttaa paljon erilaisia tuntemuksia, koemme asiat eri tavoin. Reagoimme muutoksiin eri tavoin. Voit tuntea helpotusta, hämmennystä, vihaa. Voit tuntea pelkoa, iloa, surua. Tärkeästä asiasta luopuminen voi aiheuttaa masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, mutta yhtä lailla jollekin se voi herättää iloa ja toivoa tulevaan. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa tuntea. Ei ole myöskään oikeaa tai väärää aikaa tuntea.
♥ Luopumisen hetkellä pinnalle nousevat ajatusmöykyt voivat yllättää. Ne voi ja saa ottaa vastaan sellaisenaan.
♥ Kun olet valmis, voit palata muistoihin ja huomata, että kauniit muistot voivat säilyä, voit edelleen saada niistä iloa, vaikka jokin merkityksellinen polku on tullut päätökseensä.
♥ Luopuminen ei ole luovuttamista. Luopuminen on mahdollisuus avata sydämesi jollekin uudelle: uusille tuntemuksille, oppimiselle ja oman maailmankuvan avartamiselle.
