Tunteiden ilmaisussa olennaista on ennen kaikkea tämä – Läheisyys ihmissuhteissa kasvaa, kun otamme vastuun tunteistamme

Moni tunnetaitoja opetteleva luulee, että tunteiden purkaminen on sitä, että saa vihdoin sanaisen arkkunsa auki ja ulos systeemistään sen, mikä tuntuu pahalta. Tai sitä, että uskaltaa vetää raivarit. Tai näyttää närhen munat sille, jonka toiminta nyppii. Tai sitä, että “huolehtii rajoistaan” ja lähtee tyystin menemään.

Mutta tämä kaikki on tunteeseen reagoimista, sen vallassa olemista – ei tunteen rakentavaa purkamista. Tunteen purkaminen voi olla aika yksityistäkin; tunteen tunnistamista, kehollista tuntemista, kannattelua ja sen energialatauksen ohjaamista. Reagoimisen ja purkamisen ero on siinä, että tunteeseen reagoidessa sen pohjimmaista viestiä ei yleensä (kukaan osapuoli) kuule eikä mikään mene välttämättä kovin rakentavaan suuntaan. Miten paljon ihmissuhteita onkaan kaatunut sen takia, ettei ole ajoissa uskaltanut sanoa, että nyt mä en jaksa tai kaipaisin itsellenikin vähän tukea tai hei tässä on nyt tämmönen homma mikä ei oikein toimi mulle.

Kun oppii tunnistamaan, kannattelemaan ja purkamaan tunteitaan, oma elämä alkaa virrata koska tunteistaan oppii ottamaan sataprosenttisen vastuun – jolloin oma, mahtava elämänenergia vapautuu virtaamaan. Se tarkoittaa myös sitä, että elämän ihanat asiat alkavat virrata. Ja sitä, että – jestamandeera – ihmissuhteet alkavat yksinkertaistua, helpottua, turvallistua ja läheistyä. Mutta silloin pitää uskaltaa olla läheinen ensin itselleen: ihan itse tutustua tunteisiinsa, kuunnella niitä, validoida niitä ja ymmärtää niiden alla olevia viestejä.

Tunteen purkaminen ja ilmaiseminen on tunteen alla olevasta tarpeesta kopin ottamista. Kun kyseessä on viha, tunnetta voi ensin tunnustella ja purkaa hikilenkillä ja sen jälkeen voi ilmaista toiselle, että hei musta ei tunnu nyt hyvältä tämä tai tuo tai että nyt toivoisin tai valitsen näin. Kun alkaa ottaa pannuun, senkin voikin opetella kertomaan toiselle ennen kuin ryöpsähtää, häipyy tai valahtaa selviytymiskeinoihinsa (esimerkiksi nalkuttamiseen / marttyroimiseen, kontrolliin, vetäytymiseen tai muuhun passiivis-aggressiivisuuteen). “Nyt mua kiukuttaa, otetaanko hei jäähy?” tai “Mä oon ärsyyntynyt, otan vähän omaa tilaa” tai “Mä meinaan saada raivarin, lähden ajamaan nurmikkoa, mutta puhutaan jooko vaikka sen jälkeen?”.

Tai kun ahdistaa, toiselle voi sanoittaa, että “Mua ahdistaa, tuntuu että menettämisen / lähellä olemisen pelko on aktivoitunut.” Biljoonan taalan paikka siinä kohtaa onkin uskaltaa opetella itsensä rauhoittamista sen sijaan että takertuu toiseen tai alkaa torjua tätä. Voikin alkaa noissa tilanteissa opetella luomaan turvaa itselleen ja tuomaan sitä suhteeseen, kun ei automaatilla ryöpsäytä ihan kaikkia fiilareitaan koko ajan toisen kannettavaksi tai käytä turvattomia selviytymiskeinojaan jotka usein triggeröivät myös toista. 

Silloin alkaakin huomata uutta: hei, mussahan on pikku hiljaa kykyä ja voimaa rauhoittaa ja kannatella itsekin itseäni. En enää jätä ITSE itseäni yksin. 

Suurelle osalle meistä tällainen tunteen purkaminen ja ilmaiseminen kysyy opettelua, koska usein sahaamme (läheisriippuvaisesti) kahden ääripään väliä: joko jätämme ilmaisematta tai ilmaisemme vähän miten sattuu niin että päitä tippuu ja joskus siltojakin kärventyy. Tai sitten vain paukuttelemme kattilankansia, olemme epämääräisen kiukkuisia ja odotamme että tuuli ehkä kääntyy joskus viiden päivän päästä ja sitä vartoessa kaikilla on paha mieli. Ei kovin turvallista eikä läheistävää.

Tunteen purkamisessa pointti on siis kannattelun, tunnistamisen ja säätelyn myötä ottaa koppia alla olevasta tarpeesta ja ohjata ITSE tunnetta rakentavasti. Tunnetta voi myös purkaa kropasta ulos ja luovin keinoin – joskus tarvitaan sitäkin.

Monesti olemme oppineet validoittamaan tunteemme toisilla; vasta sitten kun sinä saat nahoissasi tuta miten kiukuissani olen, voin tulla kuulluksi. Vasta sitten, kun olen äksyillyt tai marttyroinut tarpeeksi, oloni voi helpottua koska olen saanut sinut omaan sotkuuni mukaan. Sinun tehtäväsi on helpottaa oloani, lohduttaa, rauhoittaa tai kehuskella minua.

Alla on yksinjääneen lapsen tunnekokemus, jolloin tunnesäätely voi olla vähän heikohkoa vielä aikuisenakin, ellemme ole itse opetelleet kuulemaan sisäistä lastamme tunteineen. Silloin vielä aikuisenakin tuo yksinjäänyt lapsi ohjaa meitä tunnereaktioissamme ja läheisriippuvaisesti haemme ystävistämme, puolisoistamme tai työyhteisöstämme sitä turvaa ja tunnesäätelyä, jota emme ole oppineet itse antamaan itsellemme (myös toisten avulla).

Tunnesäätelyn ja tunteiden rakentavan ja turvaa luovan ilmaisun opetteluun tarvitaan sitä, että alkaa tunnistaa ensin reaktioitaan ja sen myötä tunteitaan. Miksiköhän alan aina ensimmäiseksi möksöttää jostain kun tulen kotiin? Miksiköhän hiljenen ja vetäydyn, kun tuo toinen avautuu sisäisyydestään? Miksi en jaa itse vaan toimin kannattelijana?

Monet reaktiomme tunteisiimme kumpuavat aika ei-tietoisista malleista, jotka eivät rakenna ihmissuhteisiin ja elämäämme turvaa ja läheisyyttä. Kun oppii tunnistamaan tuntemuksensa niihin tulee myös lupa itseltämme – ja silloin tarve selviytymiskeinoihin ja omien tunteiden hyväksyttämiseen toisilla vähenee. Eivät tunteet olekaan mitään noloja maailmanlopun asioita vaan oikeastaan läheisyyttä luovaa liimaa ihmissuhteissamme ja suhteessa itseemme, kun niitä ei enää tuomita ja pidätellä. Onhan se nyt hyvänen aika ihan ok olla kettuuntunut, surullinen tai pettynyt välillä.

Olennaista on tunnistaa oma tunteensa – ja opetella ilmaisemaan sitä toisillekin ihan sellaisenaan: “Mua surettaa / hämmentää / ahdistaa / ottaa pannuun / hermostuttaa / kateuttaa / kiihottelee / ilahduttaa / villitsee / harmittaa…”.

Tunteitaan oppii purkamaan, kanavoimaan ja ilmaisemaan harjoittelun myötä. Hommeli ei tarkoita ratkomista tai kontrollia – yritystä päästä tunteista eroon tai hallita niitä. Koko tunnehomma oikeastaan on tosi luovaa ja muuttuvaista – juurikin sitä elämänvirran villiä ja voimauttavaa kulkua systeemissämme, kun se pääsee kulkemaan vapaasti. Intuitio vahvistuu kun itselleen oppii tekemään hoivaavaa tilaa ja tunteitaan kuulemaan. Sisäisyys kertoo kyllä, mitä nyt tarvitaan kun suostumme kuuntelemaan ja itsellemme vastuulliseksi aikuiseksi.

 

Kun alkaa tunnistaa tunteitaan ja selkäydinreaktioitaan niihin, voi opetella uusia tapoja purkaa ja ilmaista tunteitaan tavalla, joka luo läheisyyttä ja turvaa. 

Kun tunne jää ikään kuin tuntematta – ainakin kehossa – se ryöväytyy usein mielen tasolle strooreiksi, tulkinnoiksi ja puolustus- ja selviytymiskeinoiksi. Silloin tunteisiin reagoidaan eli mennään ihan niiden vietävänä. Tämä tietysti niittää jengiä ihmissuhteissamme varsinkin. Sanoisin – kuten luultavasti sinäkin sanoisit – että aika iso osa ihmissuhdesotkuista, konflikteista ja erkaantumisista johtuu tunteisiin reagoimisesta ja vastuuttomuudesta tunteiden kanssa. Väärinkäsityksiä syntyy, kun tunteista ei oteta koppia ihan pohjamutia myöten vaan jäädään sanojen ja toiminnan tasolle pyörimään ja syyttelemään.

Ajattelen, että ainoa tsäänssi rakentaa aikuisia ihmissuhteita on oppia tunnistamaan ja tuntemaan ihan sataprosenttisesti oma tunteensa: nyt mulla on olo että jään yksin, tunnen pelkoa, surua tai syyllisyyttä versus että kerron siitä mitä toinen tekee tai ei tee. 

Siltikään toinen ei välttämättä aina kuule, vaikka ottaisimme 100% vastuun tunteistamme – ja se on yleensä signaali siitä, ettei toinen ole ihan himassa kaikkien omien tunteidensa kanssa. Jokaisella on myös oma rytminsä tunteidensa kanssa, ja sille on hyvä antaa tilaa ohmissuhteissa.

Tunteitaan ei siis voi oikein rakentavasti purkaa ja ilmaista ellei niitä oikeasti ensin kropassaan tunne, tunnista ja nimeä. Sen kaiken keskellä itseään lempeästi ja ymmärtäväisesti jeesaten. Se mahdollistaa, että myös häpeästä ja syyllisyydestä tulee tunteita joita on ihan ok välillä kokea – eivätkä ne silti tarkoita, että on huono ja viallinen ja “syypää”.

Muutoin herkästi jää tarinan tasolle pyörimään ja tulee helposti keksineeksi miljoona syytä siitä MIKSI tuntuu tältä – eli menee selviytymskeinoonsa mentaalianalyysiin. Silloin syyttelee, selittelee ja järkeilee. Tunteen ilmaiseminen lähtee siis siitä, että ensin alkaa opetella pysähtymistä ja sisäisen turvan luomista. Kun tunnistaa paremmin mistä on kyse, on helpompaa ilmaista sisäisyyttään rakentavammin. Tätä todella saa ihan rauhassa opetella kuten mitä tahansa uutta taitoa  – ja tätä on myös läheisriippuvuudesta eheytyminen.

 

Kuva:Unsplash


Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image
ALE! -20% yli 40€ ostoihin!
PUOTIIN
close-image
OSTA 3 MAKSA 2  kirjat & kortit 
PUOTIIN
close-image
10€ OSTOSRAHAA etukoodilla FESTARIT10 
PUOTIIN
close-image