Jos en olisi yksinäinen, millainen olisin? – Tämä harjoitus auttoi minua saamaan otteen yksinäisyydestä

Painiskeltuani jo vuosikaudet yksinäisyyden kanssa tuntuu, että olen mennyt solmuun tuossa tunteessa. Yksinäisyydestä on muodostunut mielessäni valtava ja vaikeasti käsiteltävä möykky; sellainen sotku, johon en ole saanut otetta ollenkaan. En ole osannut erottaa tunnetta itsestäni, vaan tuntuu, että se on joka puolella ja kaikkialla kehossanikin. Olen ajatellut, että yksinäisyys olen minä.

”Jos en olisi yksinäinen, millainen olisin?” aloin pohtia taannoin. Vähän yllätyksenä itsellenikin tuo kysymys nousi mieleeni, mutta se sysäsi minut isoon oivallukseen.

Ymmärsin, että olen pitänyt yksinäisyyttä itsestäänselvyytenä, kyseenalaistamattomana ja valtavana varjona kaikkialla minussa, jota ei voi sysätä syrjään saati muuttaa miksikään.

Yksinäisyys on tunne siitä, että jokin itselle tarpeellinen ihmissuhde tai -suhteita puuttuu elämästä. Se on kokemus siitä, että tarve jollekin erityiselle yhteydelle ja vuorovaikutukselle ei toteudu. Mutta kuinka helposti osaamme määritellä sen, mitä tarkalleen tarvitsemme, siis mistä yksinäisyys kullekin meistä sen kokijoista todella syntyy?

Väitän, että vain ymmärrys tästä voi auttaa purkamaan yksinäisyysmöykkyä – tai mitä tahansa tunnemöykkyä elämässä sen puoleen – ja helpottaa ohjautumista oikeaan suuntaan tilanteen korjaamiseksi.

Siksi päätin koettaa tarttua tunteeseeni nyt tällä kysymyksellä: Mikä tekisi minusta ei-yksinäisen? Mitä haluaisin yksinäisyyteni tilalle ja millainen yhteys minulta puuttuu?

Aloin purkaa tunnettani ranskalaisina viivoina paperille. Kuvittelin itseni tilanteeseen ja elämään, jossa kokisin kaipaamani yhteyden.

Itseäni tähän työhön tarttumiseen auttoi se, että lähestyin yksinäisyyden kokemusta kahdesta hieman eri näkökulmasta joista yksinäisyyttä usein tarkastellaan: sosiaalisesta sekä emotionaalisesta yksinäisyydestä. Sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, että ihmiseltä puuttuu seuraa, kavereita tai esimerkiksi harrastusporukoita, sitä sellaista sosiaalista elämää.

Emotionaalinen yksinäisyys puolestaan on kokemus siitä, että vaikka ihmisen ympärillä olisi muita ja asiat näyttäisivät ulkoisesti hyviltä, ei hänellä kuitenkaan ole ketään, jolle puhua tai jonka kanssa olisi mukava olla – sellaista ihmistä, jonka kanssa täyttyisi perustarve olla jollekin tarvittu.

Harjoituksessani pilkoin oman elämäni palasiksi. Mietin missä olen ollut ja mitä toivon tulevaisuudelta.

Olen kokenut yksinäisyyttä hyvin erilaisissa muodoissa elämäni varrella muun muassa asuessani ulkomailla vailla työyhteisöä ja muita sosiaalisia verkostoja, yksinäisenä parisuhteessa sekä liikuntakyvyttömäksi vammautuneena yksin kotona vailla arjen apua. Näiden kokemusten tuoman perspektiivin pohjalta pystyin peilaamaan yksinäisyyteni tunnetta ja sen erityispiirteitä juuri nyt.

Totesin, että tänä päivänä saan työssäni tavata paljon ihmisiä ja minulla on isot verkostot ympärilläni. Lisäksi olen viime aikoina ymmärtänyt tarvitsevani kaiken sosiaalisuuteni ympärille myös paljon tilaa olla yksin ja vetäytyä kaikesta seurasta – olla omaehtoisesti yksin. Minulla on muutamia kavereita, joiden kanssa voin lähteä kahville, mutten samanaikaisesti koe suurta tarvetta lörpötellä tuntikausia toisten kanssa. En siis tarvitse lisää hyvänpäiväntuttuja tai ammatillisia verkostoja.

Mutta se mikä puuttuu, on emotionaalinen yhteys ihmiseen, jota voisin vaikka kumppanikseni kutsua.

Minut tekee yksinäiseksi se, että en kotiin tullessani voi jakaa päiväni tapahtumia toisen kanssa, elää arjen iloja ja suruja todeksi. Moneen vuoteen elämässäni ei ole ollut sellaista yhteyttä, jossa tiedän jonkun seisovan tasapuolisesti tukenani tuomitsematta ja minua hylkäämättä.

Sitten vastasin omaan kysymykseeni: Mikä olisin jos en olisi yksinäinen?

Olisin kumppani toiselle, tasavertaista emotionaalista yhteyttä kokeva ihminen, joka saa tilaa olla myös yksin. Sellainen, joka silloin tällöin tapaa kavereita ja kuuluu muutamiin ryhmiin, mutta jonka elämässä on ”ydintiimi”, jolle ei tarvitse olla mitään, eikä tehdä mitään erityistä ansaitakseen paikkansa. Olisin tyyppi, joka kokee olevansa tarvittu ja tarpeellinen toiselle sekä saavani ja antavani lämpöä ja läheisyyttä.

Tällä tavoin kirjoitettuna kaikki kuulostaa loppujen lopuksi aika itsestään selvältä, mutta niin se vaan on ollut iso möykky harteillani, jonka alkuperää en ole saanut selville ilman että istuin alas itseni kanssa ja kirjoitin kaikki ranskalaiset viivat paperille.

Pystyisitkö sinä kiteyttämään itsesi tuolla tavoin? Auttaisiko tämän harjoituksen tekeminen sinua?

Seuraavaksi onkin sitten alettava pohtia, että mitä ihmettä tällä tiedolla teen. Näistä asioista kirjoitan lisää seuraavissa blogitekstissäni.