Sivu 62 – Hidasta elämää

On luonnollista, että elämän epävarmuus lamaannuttaa – Näillä 3 vinkillä lievität stressiä ja ahdistusta

Viime aikoina ystävieni kanssa jutellessa olemme pohtineet, vaivaako meitä jokin kollektiivinen lamaannus. Tuntuu kuin voimat olisivat valuneet johonkin eikä jaksa aloittaa edes iloa tuottavia asioita.

Tilannetta ei tienkään auta, että media on viimeiset vuodet täyttynyt toinen toistaan ahdistavammilla uutisaiheilla. Kaiken tämän maailmanlopun meiningin keskellä meillä on ollut ikään kuin lupa ahdistua ja lamaantua. Koska ei itse kuitenkaan voi noihin isoihin asioihin vaikuttaa, elämän epävarmuus on lyönyt meidät kanveesiin.

On luonnollista, että epävarmuus ja tulevan pelko lamaannuttaa. Aivomme toimivat kuin pienellä jänöllä, joka vaaran uhatessa jähmettyy paikoilleen. Lamaantuminen on yksi stressireaktioistamme.

Valitettavasti elämä on aina epävarmaa. Elämä on koko ajan muutoksessa. Mikään ei ole pysyvää, ei kärsimys eikä huono olo, mutta ei myöskään ilo ja loistava fiilis.

Jospa meitä ei lamaannutakaan elämän epävarmuus, vaan se, ettemme voi luottaa elämän olevan pelkästään hyvää. Jospa meillä onkin väärät odotukset ja mielikuvat elämän suhteen?

Suurin osa elämästämme on tavallista arkea, jossa välillä on pieniä ilon hetkiä ja välillä surettaa ja harmittaa ihan huolella. Jokaiselle ketutukselle ei kuitenkaan tarvita diagnoosia. Ikävätkin hetket kuuluvat osana elämään.

Harmittavasti negatiivisesti vinoutuneilla aivoillamme on taipumus juuttua kaikkeen ikävään. (Lue aiheesta lisää blogistani Väsyneenä ja stressaantuneena älä usko ajatuksiasi, sillä aivosi huijaavat sinua ) Vähän niin kuin lihas käyttämättömänä veltostuu ja lähtee surkastumaan, niin myös myönteisyys veltostuu. Silloin elämässämme oleva hyvä katoaa mielestämme, jos emme aktiivisesti ja tietoisesti kiinnitä siihen huomiota.

Mikä on jo hyvin

Onneksi voimme myös itse vaikuttaa aivojemme toimintaan ja lieventää stressiä. Mitä ankeampi ja lamaantuneempi olosi on, sitä tärkeämpää on lähteä jumppaamaan aivoja kohti myönteisyyttä.

Ikävää asiaa tai kipeää kokemusta ei tarvitse kuitenkaan vääntää väkisin myönteiseksi, vaan siirtää katse ankeasta niihin asioihin tai juttuihin, jotka ovat jo hyvin elämässämme.

Kysy itseltäsi:
Mikä elämässäni on hyvin?
Mitä hyvää näen ympärilläni juuri nyt?
Mikä tässä tilanteessa tai elämässäni jo toimii?

Se voi olla hyvinkin pieni tai arkinen juttu, mutta saatat huomata sillä olevan ison arvon tai merkityksen omassa elämässäsi. Kuten eräs vaikeassa elämäntilanteessa oleva ystäväni kertoi parvekkeella pyykkiä kuivumaan ripustaessaan oivaltaneensa, miten arvokasta on, että hänellä on koti ja parveke, jolle sillä hetkellä vieläpä paistoi aurinko.

Emme voi koskaan olla varmoja tulevasta, mutta hyvinvoinnillemme ja mielialallemme on äärettömän suuri vaikutus sillä, miten suhtaudumme elämäämme juuri nyt, tässä hetkessä.

Vaikka lopputulema olisi millainen tahansa, voimme tällä hetkellä valita asennoitumisemme elämämme tapahtumiin. Voimme itse päättää, elämmekö peläten jo nyt mahdollista tulevaisuuden murhetta, jota ei ehkä koskaan tulekaan, mutta jonka pelkääminen on syö ilon elämästämme. Vai porskutammeko myönteisinä ja tyytyväisinä elämäämme eteenpäin ja otamme murheen vastaan vasta sitten kun – tai jos – se tulee kohdalle.

Miten tehdä itselle parempia tulkintoja

Ikävät tapahtumatkaan eivät välttämättä ole pelkästään ikäviä. Myöhemmin voimme jopa olla kiitollisia hetkistä, jotka kokemuksen hetkellä tuntuivat todella ylivoimaisilta haasteilta. Opimme ehkä jotain arvokasta tai uusia taitoja noissa hetkissä. Tai ikävät kokemukset olivat välttämättömiä tienhaaroja elämämme polulla kohti sitä suuntaa, jossa me nyt olemme.

Epävarmuuden hyvä puoli on se, että silloin ovat kaikki vaihtoehdot ja mahdollisuudet avoimina edessämme. Siis ihan kaikki – myös ne hyvät. Se, miten tulkitsemme kunkin tilanteen, vaikuttaa omaan olotilaamme. Usein tulkinnat syntyvät täysin alitajuisesti ja huomaamattamme. Siksipä omiin käsityksiin ja tulkintoihin kannattaa välillä tutustua ja huolehtia siitä, että ne auttavat omaa olotilaa parempaan suuntaan.

Kysy itseltäsi:
Onko tämä käsitykseni 100-prosenttisesti totta joka tilanteessa?
Minkälaisia vaihtoehtoisia, itselleni parempia tulkintoja tästä voisi tehdä?

Omassa elämässäni on ollut parempia ja huonompia jaksoja. On ollut todella hyviä päiviä ja pohjattoman surullisia päiviä. On ollut iloista tekemisen meininkiä ja pitkiä aikaansaamattomuuden kausia. Olen onneksi oppinut, että huonojakin jaksoja seuraa aina paremmat päivät.

Miten lisätä luottamusta tulevaan

Itselleni erityisen lohduttava on ollut ajatus, että tarinani on yhä kesken. Pystymme vasta myöhemmin näkemään, miksi mikäkin juttu on tapahtunut elämässämme. Tapahtumien arvo kirkastuu meille vasta jälkeenpäin.

Tarinamme ollessa kesken meidän kannattaa luottaa tulevaan. Vaikka optimismi ei muuttaisikaan tulevaisuutta, se tekee tästä hetkestä mukavamman elää. Myönteisyyden ja optimismin avulla pystymme toimimaan epävarmoissakin hetkissä. Todella tukalissa hetkissä voi lähteä ihan pienin askelin eteenpäin.

Kysy itseltäsi:
Mikä ajatus toisi minulle pikkiriikkisen paremman olon?
Minkälainen pienenpieni teko tai muutos kääntäisi päiväni hieman myönteisempään suuntaan?

Luotetaan tulevaan ja uskotaan, että elämä kantaa. Aivan kuten presidentti Mauno Koivisto aikoinaan totesi: Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

Lue lisää, miten voit rentouttaa aivojasi ja helpottaa olotilaasi kirjastani Olet kaiken hyvän arvoinen

Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Moni meistä sortuu vilppiin omassa arjessaan – Tunnistatko nämä epärehellisyyden merkit?

Meidän kaikkien vuorovaikutuksessa on petosta ja vilppiä. Tutkimusten mukaan sitä on noin yksi neljäsosa, jopa yksi kolmasosa eli suhteellisen paljon. Jokainen tietää kuitenkin yksilöitä, joilla vilppiä tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon mukana. Tapana on valehdella hyvin arkisistakin asioista, mutta samalla pelataan kovilla panoksilla, kun mukana kuviossa on luottamus, mikä on helppo menettää, mutta vaikea hankkia takaisin.

Yleensä valheet havaitaan vasta jälkikäteen.

Tässä yhteydessä petoksella tarkoitetaan vuorovaikutusta, jossa viestejä lähetetään tietoisesti toisen henkilön harhaanjohtamiseksi. On suoria valheita, kalavaleita, sepittämistä, harhaanjohtamista, liioittelua, väistöjä, salailua, laiminlyömistä, tietojen kalastelua ja naamiointia. Nyt tulee yksi tämän artikkelin tärkeimmistä asioista: valehtelija vähättelee vilpin vaikutusta muihin henkilöihin ja jättää lähes aina huomiotta pitkän aikavälin vaikutukset ei vain muihin, mutta myös itseen. Kyse ei siis ole vain muiden luottamuksesta vaan myös siitä, miten petostelija itse pystyy arvostamaan itseään.

Valehtelija vähättelee vilpin vaikutusta muihin henkilöihin ja jättää lähes aina huomiotta pitkän aikavälin vaikutukset ei vain muihin, mutta myös itseen.

Erityisen paljon vilpillistä vuorovaikutusta harjoittava saattaa usein olettaa muiden reaktioiden pohjalta, että vilppi on mennyt perille, mutta näin ei välttämättä ole. On havaittu, että vain 2% muistetuista valheista jää kiinni kertomishetkellä kertojan käyttäytymisen perusteella. Yleensä valheet havaitaan vasta jälkikäteen. Jos taas valheen havaitseminen tapahtuu kertomishetkellä, niin valehtelija reagoi tähän yleensä tekemällä korjausliikkeen. Usein vilpillinen viestijä mittaa onnistumistaan sen mukaan, miten toinen reagoi valheeseen. Tästä voi myös alkaa viestijän ja kuulijan välinen synkkä paritanssi.

Toisinaan yksilö huomaa toisen vilpin vuorovaikutuksessa mutta ei tarkoituksella reagoi siihen. Tähän voi olla erilaisia syitä, kuten sen seuraaminen, että miten pitkälle toinen on valmis viemään petoskäytöstään. Usein syynä voi olla myös toisen kasvojen säilyttäminen tilanteessa, ei haluta nolata tätä, joskin luottamus on jälleen helposti koetuksella. Erityisen huolissaan olisin yksilöistä, jotka suhtautuvat muihin ihmisiin lähinnä vaikuttamisen kohteena. Kyse on manipulatiivisesta käyttäytymisestä, missä jätetään huomiotta toinen yksilönä ja tämän kuuleminen.

Erityisen huolissaan olisin yksilöistä, jotka suhtautuvat muihin ihmisiin lähinnä vaikuttamisen kohteena.

Totuuden kertominen voi joskus tuntua vaikealta monestakin syystä. Totuuden valossa ei esimerkiksi näyttäydy itse niin taitavalta mitä haluaisi tai asia voi olla vaikea ilmaista häpeän tunteen pelossa. Joskus valkoisen valheen kertominen tuntuu helpommalta, joskin valehteleminen vaatii enemmän kognitiivista työtä, kuin totuuden puhuminen. Vilppi pitää usein sisällään myös nonverbaalisia vihjeitä, jotka paljastavat petoksen. Tästäkin huolimatta ihmiset usein pitävät itseään parempina tunnistamaan valheen, mitä he todellisuudessa ovat.

Kun kiinnitetään huomiota petoksen määrään vuorovaikutuksessa, niin tätäkin asiaa sekoittaa ajatusvinoumat, joista tässä kohtaa erityisesti pöydällä totuusvääristymä ja yksimielisyysharha. Totuusvääristymällä tarkoitetaan ihmisille tyypillistä toimintoa pitää muita yksilöitä luotettavampana, mitä he todellisuudessa ovat. Tämä on meillä useimmiten lähtökohtana. Vastaavasti petostelijaa koskee taas yksimielisyysharha, jonka mukaan oletamme muiden yksilöiden olevan kanssamme enemmän samaa mieltä, mitä he todellisuudessa ovat. Ajatusvinoumat syntyvät meillä luonnostaan reaktiivisesti ilman sen suurempaa ponnistelua.

Luottamus on helppo menettää, mutta vaikea hankkia takaisin.

On huomattu, että eri ryhmien jäsenet käyttävät myös vilppiä eri tavoin. Esimerkiksi eri maissa asiaan suhteudutaan kovin eri tavalla ja taitavaa valehtelua saatetaan jopa arvostaa. Samalla melko rehellisiä suomalaisia taas saatetaan pitää naiiveina. Oli miten oli, itse arvostan rehellisyyteen pyrkimistä. Jatkuva yltiöpäinen petoksen kautta eläminen ei mielestäni tee hyvää ihmisen omalle terveydelle. En myöskään voi liikaa olla korostamatta luottamuksen merkitystä tässä yhteydessä. Kuten sanottu, luottamus on helppo menettää, mutta vaikea hankkia takaisin.

Jos jatkuvasta vilpistä on tullut arkinen malli toimia lähes kaikissa tilanteissa, voi olla hyvinkin virkistävää ja omaa itsekunnioitusta sekä ihmissuhteita parantavaa pyrkiä muuttamaan omaa pohjavirettä. Siinä missä vilpin ilmapiirin aistii joidenkin ihmisten ympärillä, myös luottamuksen jykevyyteen voi toisissa kiinnittää huomiota. Kummanlaisen kentän sinä pyrit luomaa ympärillesi?

Tutustu Kristiinan sekä vankilapastori Jukka Vänskä luomiin Riidan ratkaisu -kortteihin täällä. Kortit auttavat kääntämään riidan oppimiskokemukseksi.

Kun päästät irti suhteesta, jossa olet vaarassa kadottaa itsesi – saat loppuelämäsi mittaisen lahjan

Millainen on ihmissuhde, jossa on vaara menettää ihan oikeasti kokonaan oma itsensä?

Maalatessamme pohjan epäterveelle, satuttavalle ja toksiselle suhteelle sen muodostavat ainakin seuraavat mustat ja myrkylliset ainekset:

epäluottamus
epärehellisyys
turvattomuus
omana itsenä olemiseen ei ole lupaa, eikä mahdollisuutta
kunnioituksen puute
lohdun ja anteeksiannon puute
joustamattomuus
rajattomuus
haluttomuus ja kyvyttömyys keskustella vaikeista asioista
halveksunta ja vähättely
epätasavertaisuus
sitoutumattomuus suhteeseen vaikeina aikoina

Nämä asiat kykenevät helposti tuhomaan minkä tahansa ihmissuhteen, erityisesti parisuhteen, jonka sanotaan olevan aikuisiän läheisin ihmissuhde.

Nuo asiat ovat kuin kuolettava samea seos, joka syö hitaasti, mutta varmasti energiaa, sekä mielen ja kehon terveyttä, aiheuttaen lopulta kaaoksen, josta selviytyäkseen on irroitettava otteensa ja päästettävä irti.

Yksin puurtajat

Jos pelkästään suhteen toisen osapuolen olisi mahdollista poistaa kaikki suhdetta tuhoavat toksiset tekijät ei myrkyllisiä suhteita varmaankaan olisi olemassa kovinkaan paljon. Moni on tätä yrittänyt ja väittäisin, että yhtä moni on siinä myös epäonnistunut.

Yksin suhteen parantaminen ja elvyttäminen on valitettavasti mahdotonta, vaikka kuinka paljon itsestään antaisi.

Ja koska on hyvin yleistä, että toksisissa suhteissa empaattinen ja ymmärtäväinen osapuoli yrittää tehdä kaikkensa suhdetta parantaakseen on hänen vaarana uupua ja lopulta menettää itseään tähän tuloksettomaan taistoon.

Itsensä menettäminen voi tarkoittaa esimerkiksi:

kaiken energian käyttämistä suhteen selvittelyyn
omista ystävistä ja mielenkiinnon kohteista luopumista
oman ajan vähyyttä/olemattomuutta
elämän kapeutumista
vetäytymistä
mielialan laskua
mielenkiinnon menettämistä ennen itseä innostavia asioita kohtaan
stressiä
yli- tai alivirittymistä
ahdistusta
masennusta

Jos siis löysit tämän kirjoituksen alussa olevasta toksista suhdetta kuvaavien piirteiden listasta tuttuja asioita (mitä enemmän, sitä haitallisempaa), suosittelen pysähtymään ja katsomaan totuutta silmiin.

Nuo asiat tuskin ovat häviämässä itsestään ja valitettavasti on suuri mahdollisuus että ne ajan saatossa vain kasvavat ja lisääntyvät.

Siksi sellaisen ihmisen menettäminen, jonka vuoksi on menettää itsensä ei ole menetys vaan lahja itselle.

Ja kunhan aikaa vaan kuluu, uskon ja toivon, että pystyt samaistumaan tähän.

Lisää tietoa narsismia, lähisuhdeväkivaltaa ja traumasidosta sisältävistä satuttavista suhteista, sekä keinoja toipumiseen ja uuden elämän rakentamiseen löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta.

Elämännälkä valtaa minut joka kesä – käykö sinullekin niin?

Valoisaa, lämmintä ja kaunista – nyt voi tehdä mitä tahansa! Elämännälkä tuntuu ylitsevuotavalta, ja tiedän että tulossa on vielä vapaata töistä ja muista rutiineista.

Puutarha, ranta, pyöräily, kaupunkiretki, mökkeily, piknik ystävien kanssa, lojuminen riippumatossa… Miten ihmeessä löydän aikaa kaikkeen tähän tekemiseen? Entä olemiseen?

Elämännälkä on ilontäyteinen voima, mutta se voi myös kuluttaa

Elämännälkä tuo minulle iloisen tunteen. Koen, että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Tekemistä tuntuu olevan kesällä paljon. Oleilu ja pelailu takapihalla on hauskaa, kun on lämmin. Reissaaminen on mukavaa ja helppoa, kun voi pakata kevyesti ja ulkona jaksaa olla kauemmin.

Luontokin kirjaimellisesti kukkii ilosta, mikä sekin tuntuu juhlistavan elämän ihanuutta. Vesi on lämmintä, illat valoisia ja lämpimiä, ihmiset hyväntuulisia. Voin pitää kevyitä vaatteita, joissa minulla on helppo ja mukava olla.

Joskus minun on silti vaikea pysyä letkeän rauhallisena kesällä. Pitäisikö mennä metsään vai rannalle? Tai rannan jälkeen kävelylle, kyläilemään tai jäätelökioskille?

En halua menettää arvokkaan kesän ihania hetkiä, koska en tajunnut käyttää mahdollisuuksia hyväkseni. Mutta en myöskään halua menettää noita hetkiä yrittämällä optimoida niitä. Tai pohtia jossakin ihanassa hetkessä seuraavaa hetkeä!

Siksi minun pitää todellakin rauhoittua hetkeen, niin vaikeaa kuin se toisinaan onkin. Silloin koen, että juuri nyt rannalla on hyvä. Kyläily tai jäätelökioski tulevat myöhemmin, jos tulevat. Keskityn maisemaan, iloisiin ääniin ja ihanaan seuraan, jossa saan viettää aikaani. Kiitollisuus auttaa minua ymmärtämään jokaisen hetken arvon.

Sisäisen rauhan taika

Mitä enemmän sisäistä rauhaa koen, sen vähemmän ulkoiset olosuhteet vaikuttavat olooni. Noin 10-20 vuotta asiaa ajateltuani alan vähitellen todellakin oivaltaa tämän. Olosuhteet muuttuvat, mutta sisäinen rauha pysyy.

Olen aina kotona sisäisessä tyyneydessäni, olipa ulkona sitten sadetta tai paistetta. Tosin, mitä enemmän koen sisäistä rauhaa, sen paremmat ulkoiset olosuhteet osaan ja uskallan järjestää itselleni.

Se, että sisäisen rauhan kokemus välillä häilyy, on silti oikeastaan jopa arvokas osa ihmiskokemusta. Olisi oikeastaan tylsää elää niin, että kaikki asiat olisivat aina täysin zen.

Elämään kuuluu monta väriä: kesän kirkkas ilottelu, syksyn maanläheinen tummuus, talven kuulaat kontrastit ja kevään orastavat kimallukset. Miten upeaa onkaan saada kokea elämän ihmeellisyyttä!

Inspiraation kipinöitä löydät myös Mitran upeasta kirjasta Sydämen seksi – Laajenna nautintoasi!

Jouduitko lapsena huolehtimaan asioista, jotka eivät kuulu lapsen vastuulle? Vanhemman ongelmat vaikuttavat lapsen rooleihin – vielä aikuisenakin

Äitihaava ilmenee usein äidin emotionaalisina haasteina. Monesti tytär joutuu jo nuorena kantamaan vastuuta asioista, jotka eivät hänelle kuuluisi. Hän saattaa joutua tasapainoilemaan perheen konfliktien keskellä.

Yksi äitihaavan ilmentymä on se, että äiti ottaa tyttären uskotukseen ja terapeutikseen saadakseen tukea, jota hän on itse vailla.

Itse muistan nuoruudesta, kuinka hyssyttelin pikkusiskoani, jos hän aikoi sanoa jotain, mistä tiesin äidin tuohtuvan. Yritin suojella negatiivisilta tunteilta äitiä – ja siten myös meitä lapsia. Yritin hallita tunneilmapiiriä, jotta sitä olisi ollut helpompi käsitellä. Äidin jännittyneisyys ja tyytymättömyys olivat usein läsnä.

Muistan, miten monena perjantaina tartuin oma-aloitteisesti kodin yhteiseen siivoukseen ja yritin saada siivotuksi jo ennen kuin äiti tuli töistä – silloin äiti ilahtui ja oli hyvällä tuulella. Odotusten ylittäminen oli tapa saada hyväksyntää ja keventää tunnelmaa.

Liian moni tytär on kasvanut yliyrittämisen malliin huolehtiessaan siitä, että edes joskus riittäisi äidilleen. Hyväksynnän hakeminen voi johtaa myöhemmin epäterveisiin käyttäytymismalleihin.

Haastattelin kirjaani Äitihaava – tyttären raskas perintö useita naisia. Monen tarinassa tulee ilmi, että vaikean äitisuhteen vuoksi moni hakeutuu aikuisenakin suhteisiin, joissa alistaminen ja mitätöinti jatkuvat. Näin tytär todistaa itselleen sitä, minkä on jo lapsena oppinut: että ei ansaitse parempaa kohtelua.

Elisa kertoo roolien kääntymisestä näin:

”Olen luonteeltani sovittelija, haluan auttaa ja tukea muita. Sama rooli koitui osakseni myös lapsuuden perheessä. Vanhemmillani oli rankkaa, he kävivät läpi suuria riitoja ja mykkäkouluja. Molemmat uskoutuivat vaikeuksista minulle, ja minun piti välittää viestiä eteenpäin toiselle. Erityisesti äiti tarvitsi tukea. Hän jakoi minulle asioita, jotka eivät kuuluisi lapselle.
Nuorempana yritin olla äidin terapeutti. Minulla oli lapsenomainen tarve pitää äiti tyytyväisenä. Toiseen suuntaan emotionaalinen tuki on ollut epätasapainoista.

Äiti jakoi minulle asioita, jotka eivät kuuluisi lapselle.

Tällä hetkellä yritän olla terveen itsekäs. Koen, että äiti ajautuu usein pienen lapsen energiaan. Itse yritän pysyä aikuisena – en kyllä aina onnistu. Enää en suostu olemaan tera peutti vaan haluan olla aikuinen, joka laittaa lapselle rajat. Se nostattaa äidissä tunteita. Ei se ole helppoa minullekaan. Sisälläni on edelleen pieni lapsi, joka toivoo äidiltä tiettyjä asioita. Nykyään tiedostan, että äiti ei ole se, jolta niitä saisin.”

Myös Pauliinan tarina on koskettava:

”Äitini on ollut ja on yhä julma ja vaativa, ei fyysisesti mutta henkisesti. Hän oli kärsimätön, kaikki piti osata heti, ja jos en osannut, sain moitteita. Sen sijaan sain hyvää palautetta toisten auttamisesta ja hoivaamisesta. Kelpasin tukijaksi, terapeutiksi ja apulaiseksi, mutta en lapseksi. Lapsen harjoittelulle tai nuoren tunteille ei ollut sijaa.
Minulle kaadettiin perheessäni paljon vastuuta jo varhain. Pienemmän sisaren hoitaminen jäi usein minun tehtäväkseni. Tein paljon kotitöitä ja leivoin, mutta äiti löysi kaikesta jotain vikaa.
Minulle lankesi perheessä tuhkimon rooli. Olin iskunvaimentaja ja ilmapuntari: kun ilmapiiri oli kireä, ohjasin pienemmän sisaren sivummalle, jotta hän ei ärsyttäisi äitiä lisää. Olin vastuullinen ja suojeleva. Minusta tuli perheessä ulkopuolinen, en ollut tasaveroinen sisareni kanssa. Esikoisen rooli on usein yksinäisen kulkijan tie.

Välillä äiti oli autoritäärinen hirmuhallitsija, sitten kaveri.

Äidin käyttäytyminen vaihteli. Lapsena minun oli vaikea tajuta paikkaani, kun yhdessä hetkessä äiti jakoi minulle ongelmiaan, toisessa otti etäisyyttä. Välillä hän oli autoritäärinen hirmuhallitsija, sitten kaveri. Hänellä oli tapana puhua minulle seksisuhteistaan.
Olen koko elämäni tehnyt asioita yli voimavarojeni. Jossain mielen perukoilla äidin ääni sanoo, että tämä ei riitä, pitää tehdä enemmän. Arvottomuuden tunne on vaikuttanut parisuhdevalintoihini. Minusta tulee suhteessa hoivaaja, alan häärätä toisen asioita kuntoon. Minun on ollut vaikeaa ymmärtää vastavuoroisuutta. Janoan yhteyttä toiseen, mutta tuntuu mahdottomalta asettua vastaanottajan rooliin. Se on kipeä asia.”

Oletko kokenut jotakin samaa? Lisää kokemuksia äiti-tytärsuhteiden ongelmista ja tukea henkisten haasteiden hoitamiseen löydät kirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.

”Sinun ei tarvitse tietää, mikä sinusta tulee isona” – 3 rohkaisevaa ajatusta valmistuvalle ja ikuiselle opiskelijalle

Olen valmistunut opinnoista useammin kuin viisi kertaa enkä edelleenkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Olen vaihtanut uraa kahdesti, kokeillut siipiäni yrittäjänä ja tällä hetkellä keskityn täysipäiväisesti jatko-opintoihin ja apurahahakemusten täyttämiseen. Enkä voisi olla kiitollisempi siitä, missä olen tänä päivänä.

Jokainen opiskelemani tutkinto, opintokokonaisuus, työkokemus ja suunnanvaihdos matkan varrella on ennen pitkää osoittautunut merkitykselliseksi osaksi elämän kudosta. Siksi haluan rohkaista sinua, joka olet juuri pääsemässä ylioppilaaksi, valmistumassa ensimmäiseen ammattiisi tai kenties haaveilemassa jostakin uudesta. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, että elämä on harvoin suoraviivaista. Ja että kiertoteiltä ja umpikujista saattaa löytyä ne parhaimmat opinaarteet.

3 rohkaisevaa ajatusta valmistuvalle ja ikuiselle opiskelijalle:

1. Sinun ei tarvitse tietää, mikä sinusta tulee isona, sillä maailma on muuttunut. Nykypäivänä hyvin harva meistä valmistuu yhteen tiettyyn ammattiin ja pysyy samassa työssä koko loppuelämänsä. Vaikka nykytyöelämään liittyy paljon epävarmuutta, määräaikaisia sopimuksia ja pätkätöitä, sisältyy siihen myös mieletön rikkaus. Voit periaatteessa koska tahansa muuttaa suuntaasi, kouluttautua uudelleen tai päivittää osaamistasi.

Sinusta voi tulla vaikka mitä, ja se jos mikä on vapauttavaa! Ehkä parempi kysymys tänä päivänä olisikin: mitkä kaikki asiat sinua kutsuvat tällä hetkellä? Mitä kohti haluaisit mennä seuraavaksi?

2. Ei ole olemassa vääriä opiskelu- tai ammatinvalintoja. Jokainen opiskelu- ja työpaikka opettavat jotakin – ja jokainen kokemus elämän varrella saattaa osoittautua ratkaisevaksi myöhemmässä vaiheessa. Vaikka et pääsisi opiskelemaan juuri sinne minne haluaisit tai päätyisit työhön, mikä ei ole täysin linjassa toiveidesi kanssa, mikään ei mene hukkaan – eikä minkään tarvitse olla lopullista.

3. Haahuilusta on lupa nauttia! Vaikka nyt tuntuisi siltä, että olet hukassa tai suret sitä, että jokin ovi ei tällä kertaa auennut, saatat myöhemmin muistella taaksepäin ja miettiä, miten ihanaa ja vapaata aikaa silloin olikaan. Elämän suvantovaihteet tarjoavat usein tärkeän pysähtymisen paikan ja mahdollisuuden tutkailla omaa sisintä: miettiä, mikä on oikeasti itselle merkityksellistä ja mitä kohti haluat mennä tulevaisuudessa. Saat aikaa kerätä voimavaroja ja vahvistaa sisäistä kompassiasi.

Haahuilu saattaa yllättäen johdattaa sinut todelliselle sydänpolulle, jota et muuten olisi tullut löytäneeksi.

Lisää riittävyyden sanomaa ja lempeitä runoja löydät Sielun sopukoita -lahjaboksista:

Tunnistatko nämä kasvit luonnossa? – Kokeile tunnistaa kasveja yhdessä lapsen kanssa

Oletko halunnut oppia tunnistamaan luonnon kasveja? Luonnossa saattaa olla sinulle itsellesi tuttuja kasveja, mutta oletko esitellyt niitä lapselle? Mistä aloittaa kasvien tunnistaminen? Lähiympäristöstä, jossa liikut lapsen kanssa mahdollisesti päivittäin, on helpoin aloittaa. Kun lapsi jollakin tavalla ilmaisee kiinnostuksen johonkin kasviin, voitte yhdessä miettiä mikä kasvi on kyseessä. Voitte ottaa kuvia kasvista ja etsiä lisätietoa siitä esimerkiksi netistä.

Tässä muutamia yleisiä kasveja tunnistettavaksi.

Voikukka

Voikukka on monivuotinen kasvi. Se mielletään usein rikkaruohoksi. Voikukka on yleinen kasvi koko Suomessa. Voikukkaa on monia lajeja. Voikukan eri osia voi käyttää ruuanvalmistuksessa ja rohtoina. Jos on mahdollista, niin seuraa voikukan kasvua päivittäin -tällöin voit huomata miten nopeasti se kasvaa täyteen kukkaan.

Syöthän vain kasveja, jotka olet varmuudella tunnistanut syötäviksi.

Maitohorsma

Maitohorsma kasvaa kaikenlaisilla kasvupaikoilla. Vaaleanpunainen, ehkä vähän pinkkiin taittava kukkameri hurmaa kauneudellaan keskikesän aikaan. Oletko maistellut maitohorsmaa? Mittaa nyt löytämäsi maitohorsman pituus, seuraa kasvua ja mittaa kasvin pituus loppukesällä. Onkohan maitohorsma silloin pidempi kuin lapsi?

Koivu

Suomessa yleisimmät koivulajit ovat rauduskoivu ja hieskoivu sekä Lapissa tunturikoivu. Tunnistatko rauduskoivun ja hieskoivun? Oletko maistanut koivun silmuja ja koivusta saatavaa mahlaa? Seuraa koivun silmun kasvamista lehdeksi.

Kuusi

Kuusi kuuluu havupuihin. Se kasvaa koko maassamme lukuunottamatta pohjoisimpia alueita. Löydätkö maasta kuusen käpyjä? Jos löydät maasta tuoreen kuusenkävyn, kuivata se huoneilmassa ja katso miten se muuttuu kuivuttuaan. Tiedätkö mikä on kuusenkerkkä? Millaiset neulaset kuusessa on?

Mänty

Mänty on Suomen yleisin metsäpuu. Männyllä on paksu, rosoinen kaarna. Kosketa männyn kaarnaa kädellä. Miltä kaarna tuntuu? Millaiset neulaset männyllä on? Kerää maasta männyn neulasia, voit käyttää niitä esimerkiksi siiliaskartelussa.

Muistathan, että luonnosta ei saa poimia mukaan mitä tahansa. Joidenkin asioiden keräämiseen tarvitsee maanomistajan luvan ja joitakin asioita ei saa kerätä lainkaan. Netistä löydät lisää tietoa jokamiehenoikeuksista. Voit kerätä esimerkiksi maahan pudonneita käpyjä ja oksia. Kasvavista puista ei saa taittaa oksia. Teiden varsilta saa poimia kukkia. Syötäviä kasveja ei kuitenkaan kannata kerätä vilkasliikenteisten teiden varsilta, koska niissä on saasteita.

Kirjastoista löytyy monipuolisesti luontoon liittyvää kirjallisuutta. Katsele lapsen kanssa kuvia tutuista kasveista, jotka ehkä jo itse tunnistatkin lähiympäristöstänne. Lapsi luultavasti innostuu valtavasti nähdessään kuvia samanlaisesta kasvista, kuin hänen löytämänsä kasvi luonnossa.

Kasvien etsiminen ja tunnistaminen on yhteinen kiva harrastus lapsen kanssa. Kun lapsi oppii tunnistamaan lähiympäristön kasveja, hän pystyy myöhemmin huomaamaan tuttuja kasveja siirtyessään kauemmaksi luonnossa. Lapsen oppiessa jo pienenä tuntemaan luontoa, hän myös oppii kunnioittamaan sitä.

Entä jos pyytäisit myös kavereita ja tuttavaperheitä mukaan retkelle tunnistamaan kasveja?

Miksi tavallinen elämä tuntuu vievän kaikki voimat?

Kevään ollessa pitkällä ja mahdollisten kesälomien siintäessä lähitulevaisuudessa, moni voi kokea väsähtämistä, uupumusta ja arjen mielekkyyden laskua. Juuri, kun ”lomamoodi” on saavutettu, onkin aika palata työn ääreen. Miksi monen arki on niin kuormittavaa?

Jokaisella meistä on yksilölliset voimavarat arjen haasteita kohdatessa. Omaan hyvinvointiin voi jossain määrin vaikuttaa elämäntavoilla, mutta myös muun muassa temperamentti, arjen ympäristöt, erityisesti työympäristö, sekä sosiaaliset suhteet vaikuttavat jaksamiseemme.

Työssä meiltä vaaditaan tietynlaista käytöstä ja normien noudattamista, oikeanlaisia suorituksia ja valtavaa ajallista sitoutumista viikossa. Yksilöllinen huomioiminen on työelämässä haastavaa, erityisesti kun usein työtä on tehtäväksi aina enemmän kuin kukaan jaksaisi.

Miksi tavallinen elämä tuntuu vievän kaikki voimat?

Toiset ovat temperamentiltaan nopeampia reagoimaan ja tekemään päätöksiä, toiset tarvitsevat enemmän aikaa. Joillakin sosiaalinen akku täydentyy, kun he pääsevät tapaamaan uusia ihmisiä, kun taas toinen tarvitsee useita tunteja sosiaalisesta päivästä palautumiseen.

Mikään tapa olla ja tehdä ei ole vääränlainen, mutta työelämä suosii tietynlaisia piirteitä. Ei siis ole ihme, että työelämä voi aika ajoin uuvuttaa ja jopa ahdistaa. Jos joutuu jatkuvasti toimimaan vasten omaa luontaista rytmiään, voi elämä tuntua näköalattomalta ja työ muuttua liian suureksi sektoriksi elämässä, kun jaksaminen ei taivu läheisten suhteiden ylläpitämiseen tai mielekkäisiin harrastuksiin.

Perhe- ja ystävyyssuhteiden laiminlyöminen voi aiheuttaa ristiriitoja ja väärinymmärryksiä tai sosiaalista eristäytymistä, mikä vain kasvattaa elämän näköalattomuutta. Harrastusten ja muutoin mielekkään vapaa-ajan puute taas haittaa kokonaisvaltaisesti terveyttä.

Työssä vain suorituksillamme on merkitystä, ja jos koko elämä valuu työsuoritteiden äärellä pohdiskeluun, voi ajatus omasta merkityksellisyydestä vääristyä. Vaatimusten edessä olo voi olla väsähtänyt, uupunut ja jopa toivoton.

Tärkeää onkin muistaa vahvistaa itsearvostusta ja muistaa, että emme ole yhtä kuin suorituksemme. Elämän merkityksellisyys löytyy meille mielekkäiden ja arvomaailmaamme lähellä olevien teemojen ääreltä. Väsyneenä olisikin tärkeää muistaa varata aikaa juuri niille asioille, joille ei tunnu olevan aikaa.

Väsyneenä tulee priorisoida itsensä kaiken muun yläpuolelle. Väsyneenä kannattaa myös kysyä itseltään: ”Miltä minusta tuntuu, mitä minä tarvitsen juuri nyt?” Jos huomaat, että arki pyörii aivan eri asioiden parissa, kuin mitä kysymykseen vastasit, on varmasti hyvä aika muuttaa jotain.

Stand up -koomikot: ”Kun epäonnistumisen tai häpeän tekee näkyväksi, häpeän voima vähenee”

Tässä blogissa me kaksi stand up -koomikkoa kirjoitamme epäonnistumisesta ja häpeästä omia kokemuksiamme ja oivalluksiamme – unohtamatta toisten viisauksia. Kirjoitamme välillä kevyemmällä otteella ja välillä sukellamme mokaamisen ja häpeän syvään päätyyn. Emme vähättele pienempien mokien merkitystä, emmekä nosta jalustalle vain kalvavaa häpeää, vaan arvostamme kaikkia hetkiä ja tuntemuksia. Haluamme tehdä ne näkyväksi.

Stand up -koomikon epäonnistuminen kaikkien silmien edessä

MOKA-SIMO: ”Yksi viime aikojen mieleenpainuvia epäonnistumisen hetkiä oli, kun kiireisen päivän jälkeen olin menossa stand up -keikalle työpäivän jälkeen. Töistä kotiin päästyäni kävin nopeasti suihkussa, tukka taakse, kengät jalkaan ja kohti Helsinkiä. Saavuttuani stand up -klubille ajatus oli, että sanon nopeat heipat tutuille ja alan käymään illan juttuja läpi.

Koomikoilla on yleensä päässä valmis lista jutuista, mitä on tarkoitus kertoa lavalla, ja sitten tarpeen mukaan improvisoidaan lavalla, jos tilanne sitä vaati. Tällä kertaa tilanne otti yllättävän nopean käänteen, kun paikalle saavuttuani morjestin illan emäntää Helenaa (Häpeä-Helena), joka esitti kysymyksen virnistäen “Oletko ajattellut olevasi ihan oman elämäsi Robin?” Kysyin, että mitähän Helena nyt oikein tällä tarkoittaa ja sain vastauksen, että kun sulla on eripari kengät. Nopea vilkaisu kohti varpaita ja tein saman havainnon, että kyllä. Se, että en sytyttänyt eteisen valoja yhdistettynä eteisen hämäryyteen oli saanut aikaiseksi sen, että summanmutikassa olin valinnut lattialta jalkaan eripari kengät.

Ensimmäinen ajatus oli, että enhän minä voi näin mennä lavalle! Katsoin kelloa, jonka jälkeen totesin, että kotoa ei enää kerkeä hakea toisia kenkiä ja myöskään aika ennen keikkaa ei riitä siihen, että voisi lähteä ostamaan uusia kenkiä. Johtuen kosteasta kelistä epäilin myöskin lattian olevan sen verran märkä, että ajatuksen mennä lavalle ilman kenkiä totesin huonoksi. Tällöin vaihtoehdoksi oikeastaan jäi vain se, että kävelen lavalle eripari kengissäni. Mietin, että huomaakohan kukaan tätä ja päättelin, että kyllä kengät sen verran erilaiset on, että ainakin kolme ensimmäistä riviä huomaavat varmasti, että ei ne samanlaisia kyllä ole.

Tunne oli melkoisen hirveä. Mietin, että meneekö katsojien keskittyminen nyt vain siihen, että mitä tuolla jätkällä oikeen on jalassa ja onko heidän johtopäätös se, että tuo jätkä on kyllä menettänyt vähäisenkin elämänhallintansa, kun ei sillä ole edes kokonaista paria kenkiä. Hetken kynsiä pureskeltuani (tämä on huono tapa) totesin, että ainoa vaihtoehto tilanteen “ownaaminen”, voisi sanoa myös, että tilanteen omiin nimiin ottaminen. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jos virhettä ei voi peittää, niin korostaa sitä. Tämän toteutin niin, että ensimmäinen vitsini sen jälkeen kun kävelin lavalle oli kertoa, että mulla ei mee kovin vahvasti, että näköjään en osaa edes laittaa jalkaan samaa paria olevia kenkiä. Näin yleisön kanssa pääsimme yhdessä nauramaan minun hölmöydelle.

Se, mikä oppi tässä tilanteen “ownaamisessa” on, niin tietysti tällä kertaa se kääntyi myös lavalla vitsiksi, niin sen lisäksi se vei kaiken tehon toisten suussa koskaan nauraa tai pilkata kyseisellä epäonnistumisella minua, koska toin sen itse esiin. Tämä on minun mielestäni yksi tärkeimmistä jutuista epäonnistumisissa: jos tuot sen itse esiin peittelemättä, niin kukaan ei voi sen jälkeen palata siihen yhtään niin negatiivisessa valossa, koska tieto on jo tuotu ilmi aivan itse. Eli jos nyt joku esimerkiksi tästä kenkäasiasta koittaisi tulla naureskelemaan, että “jätkällä oli eripari kengät”, niin voisin sanoa, että “kyllä niin oli, aika hauskaa” Ja ei sen jälkeen siihen ei juuri mitään sanomista olisikaan. Eli jos itse tuot oman epäonnistumisen esiin ja kannat sen ylpeydellä, ei kukaan voi sinua kyseisellä asialla koskaan satuttaa.”

Ihminen on laumaeläin ja kaipaa luontaisesti muiden hyväksyntää – Siksi mokailu hävettää

“HÄPEÄ-HELENA”: ”Epäonnistuminen ja häpeä ovat erityisen hyviä kavereita. Ne monesti kulkevat käsi kädessä ja hengailevat chillisti sisällämme sieluamme sauhutellen.

Häpeä on valtavan ikävä tunne, ja me pyrimme välttämään sitä kaikin keinoin. Simo jo totesikin, että emme välty mokaamiselta ja meillä varmastikin jokaisella on ollut myös häpeän hetkiä ja niitä voi tulla lisää. Terve häpeä on hyväksi, sillä se toimii moraalin vartijana, mutta turha häpeä puolestaan pienentää meitä. Siksipä häpeästä erityisen ikävän tekee se, että se lamauttaa ja voi estää meitä elämästä sitä kuuluisa “omannäköistä elämää”. Pelkäämme mm. virheitä ja siitä koituvaa epäonnistumista toisten silmissä.

Simo kertoi oivan esimerkin omasta mokastaan kenkien suhteen. Minä sain olla läsnä tilanteessa, huomasin asian ensimmäisenä ja letkautin siitä vitsinkin. Sanottakoon tähän, että olemme Simon kanssa hyviä ystäviä, joten kommenttini hänelle oli vitsin muodossa. Jos kyseessä olisi ollut joku toinen, jota en tuntisi niin hyvin, en olisi kommentoinut asiaa niin, vaan olisin toiminut hienovaraisemmin. Mutta koska Simo on minulle läheinen, koomikko ja haastavissa tilanteissa keitetty alfa-uros, niin tiesin, että voin kommentoida asiaa niin. Vastaava moka olisi ollut kenelle tahansa todella ikävää, sillä onhan se hirveä fiilis mennä ihmisten eteen “vääränlaisena” ja epäonnistujana. Jos Simo ei olisi ottanut tilannetta haltuun lavalle noustessaan, niin pelko ja häpeä olisi voinut olla päälimmäisenä tunteena, ja se olisi vaikuttanut todennäköisesti hänen keikkafiilikseen negatiivisesti ja kalvannut mieltä myös keikan jälkeen. Simo siis sai naurut ensi hetkestä lähtien, ja hän veti hienon keikan! Kun epäonnistumisen tai häpeän tekee näkyväksi, häpeän voima vähenee. Emme näin alistu häpeälle. Ihminen on laumaeläin ja kaipaa luontaisesti muiden hyväksyntää. Mietimme usein, että mitähän toiset meistä ajattelevat? Nauretaankohan meille?

Työmme puolesta Stand up -koomikkoina Simo ja minä TOIVOTAAN, että meille nauretaan lavalla ollessamme ja emme pelkää meihin kohdistuneita nauruja arjessakaan.”

Terkuin,

Moka-Simo ja Häpeä-Helena

Miksi lapsen pelolle nauretaan? – Näin häpeä siirtyy sukupolvelta toiselle

Itkin ja huusin. Painoin pääni äitini turvalliseen syliin. Raivostunut kymmenmetrinen gorilla ryskytti raskain nyrkein vaunua, jonka kyydissä olimme helisemässä. Lapsuuteni odotetuin päivä oli muuttunut hetkessä painajaiseksi.

Olimme vanhempieni kanssa lomailemassa Floridassa. Reissun kohokohta oli vierailu Universal Studiosin teemapuistossa, joka oli 11-vuotiaalle leffafriikille unelmien täyttymys.

Olin nähnyt King Kong -elokuvan (siis sen vuoden 1976 version) aiemmin. Sitä ja muita lapsilta kiellettyjä elokuvia tankattiin salaa aina vanhempien ollessa kauppareissulla.

Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) teemahuvipuiston ajelulla riehunut muovinen apina tunkeutui alitajuntaani. Voimakas turvattomuuden tunne purkautui lohduttomana parkumisena. Tilanne tuntui sietämättömältä suhteessa sen hetkiseen kykyyni selviytyä.

Pelko otti ohjat.

Ajelun päätyttyä, palasimme takaisin ulos auringonpaisteeseen. Aistin jännitteen, isäni oli vaiti. Pian hän avasi sanaisen arkkunsa ja silminnähden ärtyneenä totesi, ettei tiennyt minun olevan noin herkkä ja lapsellinen. Pelästyä nyt jotain muovista gorillaa. Hän ilmoitti päättäväisenä, ettei halua lähteä kanssani muihin laitteisiin tai ajeluihin, koska sai nytkin hävetä silmät päästään.

Hetkessä pelkoni hellitti, ja muuttui häpeäksi.

Pelkääminen ei ole naurun aihe

Isäni leppyi myöhemmin ja myös loma päättyi aikanaan. Tarinat jäivät silti elämään ja niitä kerrottiin hanakasti. Varsinkin sitä yhtä, jossa “meidän Harri-Pekka alkoi itkemään pelästyessään King Kongia.”

Se oli mitä ilmeisimmin hauska tarina, joka jaettiin likimain kaikkien sukulaisten, ystävien ja vieraiden kanssa seuraavien vuosikymmenten aikana. Kun toin uuden tyttöystäväehdokkaan näytille, vanhempani muistivat mainita tapahtuneesta.

Joka kerta tunsin samaa, jo tutuksi tullutta, häpeää. En vastustellut, vaan lannistuin osaani ruokapöytäkeskusteluiden vastentahtoisena pellenä. En pitänyt tarinaa hauskana vaan ahdistavana. En ymmärtänyt, miksi lapsena kokemani pelko oli jotain, mitä minun tulisi hävetä tai mille muilla olisi lupa nauraa.

Omia pelkoja ja häpeää ei tule siirtää lapsille

Vanhemmaksi tulemisen myötä olen oppinut näkemään sävyjä myös oman isäni käytöksessä. Vanhemmuus on polku, jonka varrelta löytyy päivittäin pieniä kiviä ja havunneulasia. Moisessa maastossa käytännöllisin jalkine on armollisuus. Sillä tulisi potkia yhtälailla itseään kuin myös muita.

Tätä kirjoittaessani esikoiseni on saman ikäinen mitä itse olin Floridan lomareissulla. Tunnistan hänessä itseni, sekä itsessäni oman isäni.

En halua kuitenkaan siirtää omia pelkojani, enkä etenkään niistä kumpuavaa häpeää lapsiini. Se on mahdollista vain, mikäli suostun kohtaamaan ja käymään läpi omat lapsuuteni kokemukset sellaisina, millaisina ne omaan muistiini ovat piirtyneet. Ja samalla hyväksymään, että joku toinen muistaa ne toisin.

Logoterapian keksijä, psykiatri Viktor Frankl muistutti, että ”ihmisen olemukseen ei kuulu ainoastaan vapaus tulla syylliseksi, vaan myös vastuu kasvamisesta oman syyllisyytensä yläpuolelle.”

Kyse ei ole kertaluontoisesta projektista, vaan koko loppuelämän kestävästä prosessista.

Siitä, että tuo pelon ja häpeän kerta toisensa jälkeen valoon, vaikka ne molemmat haluaisivat lymyillä pimeässä.

Harri-Pekka Pietikäisen Tunne pelkosi, vapaudu elämään -kirja tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.

Näistä merkeistä tiedät, että ahdistus on mennyt överiksi

Viime vuosina ahdistus on lisääntynyt Suomessa valtavasti. Vielä joitain vuosia sitten, kun olin tekemässä USA:n markkinoille ahdistuskortteja (Less Anxiety Cards), Suomessa puhuttiin lähinnä ahdistuneisuushäiriöstä. ”Ahdistus” oli jokseenkin verrannollinen – tai vähintään vahvasti kallellaan – ahdistuneisuushäiriöön. Silloin arvioni oli, että suomen kielen ”ahdistus” oli paljon voimakkaampi kokemus kuin englannin kielen ”anxiety”. Noiden kahden erikielisen sanan välillä on varmasti vieläkin eroja, mutta viime vuosina ne ovat alkaneet muistuttaa enemmän toisiaan.

Sanat ovat tulleet lähemmäksi toisiaan ehkä siksi, että nykyään jokaista suomalaista tuntuu vähän ”ahistavan” – kuten jo muutama vuosi sitten jenkkejä. Ahdistus on tullut puhekieleemme, arkeemme ja kokemukseemme. Se ei pääosin ole enää ahdistuneisuushäiriön kaltainen diagnoosi vaan kuvaus jäsentymättömistä tunteista, ajatuksista ja kokemuksista, jotka saavat olon tuntumaan ahtaalta, paineiselta ja kurjalta. Tällainen ahdistus on jotain, minkä luultavasti jokainen ihminen kohtaa.

Kun seuraavat oireet alkavat olla jokapäiväisiä, kyse ei enää ole ”arkisesta ahdistuksesta”:

Hermostuneisuuden, paineen ja kireyden tunne sekä mielessä että kehossa
Hallitsematon huoliajattelu
Olet huolissasi miltei kaikesta
Et osaa tai pysty rentoutumaan ja/tai nukkumaan
On vaikea pysähtyä tai pysäyttää ajattelua tai huomion hallitsematonta harhailua
Ärsyynnyt ja harmistut helposti, ja sinun on vaikea sietää pieniäkin vastoinkäymisiä/erimielisyyttä
Pelkäät, että jotain pahaa tapahtuu
Et pysty kokemaan ilon tai keveyden tunteita
Voimakkaat fyysiset oireet (esim. sydämentykytys, hikoilu, päänsärky, tärinä)

Jos sen sijaan koet silloin tällöin jotain edellä mainituista mutta se menee välillä ohi, koet luultavasti ”arkista ahdistusta”.

Ahdistus kuvataan usein tunteiden vyyhdiksi. Eli ahdistuksen alla, sisällä tai takana on usein useita haastavia tunteita, jotka ovat muuttuneet ajan kanssa epämääräiseksi ahdistuksen kokemukseksi. On vaikea enää eritellä, mistä kaikesta ahdistus koostuu. Usein ahdistusta lisää myös se, että ajatukset käyvät myös ahtaaksi. Pakkautuneet tunteet, ajatukset ja kehollinen kokemus muodostavat yhdessä toisiaan ruokkivan kokonaisuuden. Ja sitten meitä ”ahistaa”.

Arkista ja monelle tuttua ahdistuksen kokemusta voi oppia lievittämään jäsentelemällä omaa kokemusta ja ymmärtämällä, mitä itsessä tapahtuu. Kun oppii tutkailemaan omia ajatuksia ja tunteita ikään kuin ulkopuolisena, on helpompi ymmärtää, että oma olotila ei ole kuvausta todellisuudesta. Jo se helpottaa oloa, kun saa oman kokemusmaailman mittakaavaan.

Jos koet arkista ahdistusta tai epämääräistä pahaa mieltä, ja haluat löytää siihen itsehoidollisia välineitä, tutustu Kun tuntuu pahalta -kortteihin.

Kortit sopivat Sinulle, joka…

…haluat kartuttaa tunnetaitoja, itsetuntemustaitoja ja stressinhallintataitoja.
…haluat itseymmärryksen lisäksi harjoittaa uusia mielen taitoja mindfulnessin avulla.
…tunnet olosi hankalaksi, ahdistuneeksi tai muutoin raskaaksi, mutta sinun on vaikea saada kiinni siitä, mistä pahassa olossa on pohjimmiltaan kyse.

Löydät kortit ja niiden käyttäjäkokemuksia TÄÄLTÄ.

Millainen työ sopii erityisherkälle? – Huomioi nämä 5 olennaista asiaa

Kirjoittajat Laura-Maria Hyttinen ja Anna Lepistö ovat oululaisia kasvatustietelijöitä, tietokirjailijoita ja ystävyksiä. He ovat elämyshakuisia erityisherkkiä ja introverttejä, ja tasapainottelevat näiden ominaisuuksien kanssa jatkuvasti arjessaan. Laura on opiskellut kasvatuspsykologian ohella myös työ- ja organisaatiopsykologiaa. Anna puolestaan toimii hyvinvointialan yrittäjänä. Yhdessä he ovat kirjoittaneet kirjan Herkkää arkea – erityisherkkänä työssä ja vapaalla (Kirjapaja, 2023). Lisää pohdintoja työelämästä ja perhearjesta erityisherkkänä äitinä voit lukea Laura-Marian ja Annan blogista Lelutornin tähystäjät.

Laura-Maria Hyttinen ja Anna Lepistö. Kuva: Studio P.S.V., Reijo Koirikivi

Moni pohtii, miten työelämässä pärjää herkkänä ihmisenä tai miten omaa uraa osaa suunnata itselle sopivaan suuntaan. Erilaiset kuormitustekijät ja uupuminen ovat monelle herkälle työntekijälle tuttuja, sillä herkkä hermosto reagoi nopeammin ja voimakkaammin tekijöihin, joihin muut eivät välttämättä kiinnitä suurtakaan huomiota. Onneksi työelämässä voi myös pärjätä hyvin, kunhan kiinnittää huomiota pariin olennaiseen asiaan.

1. Löydä omat vahvuutesi ja pyri hyödyntämään niitä enemmän

Työn tiimellyksessä kannattaa pysähtyä ajoittain miettimään, mitkä ovat itselle sellaisia asioita, joissa tuntee työniloa ja onnistumisia. Herkkyys on monessa työtehtävässä todella hyvä ominaisuus, kun sen saa valjastettua oikein. Usein haasteita syntyy siitä, etteivät työympäristön vaatimukset ja herkkä hermosto kohtaa optimaalisella tavalla, vaikka taitoa työhön olisikin.

Monia asioita työympäristössä ei voi muuttaa, mutta usein on mahdollista löytää joitain seikkoja, joiden kautta voi pienin askelin kulkea kohti itselle sopivampaa suuntaa. Sen sijaan, että keskittyisi etsimään epäkohtia, voi tarkastella avoimin mielin niitä tilanteita, missä onnistun ja olen hyvä. Jos mitään muuta ei voi muuttaa, omaa näkökulmaa voi.

Vahvuuksien korostaminen ei tarkoita haasteiden piilottamista ja ylioptimistista asennetta, vaan haastekohtien rehellistä tunnistamista ja oman optimaalisen tilan etsimistä. Kun haasteet ovat tiedossa, myös kuormitustekijöitä on helpompi ennaltaehkäistä.

Jos mitään muuta ei voi muuttaa, omaa näkökulmaa voi.

2. Käytä kaikki mahdollisuudet säädellä omaa työtä

Herkän hermoston omaavan työntekijän on hyvä pysähtyä säännöllisesti pohtimaan, miten työ vastaa omia kehon luontaisia rytmejä. Aina vika ei ole työtehtävissä tai työpaikassa itsessään, vaan siinä, että asioita yritetään väkisin tehdä väärään aikaan tai väärällä tavalla.

Miten rakentaisin työpäivän, jos saisin päättää ihan vapaasti? Olisiko ideaalista työpäivästä mahdollista ottaa idean murusia todelliseen työhön? Voinko rytmittää työtä niin, että saisin kriittisiin hetkiin pieniä hengähdyshetkiä? Voinko ajoittaa vaikeimpia tehtäviä siihen hetkeen, kun vireystilani on parhain? Miten voisin käyttää tauot itselleni parhaimmalla tavalla? Voinko säädellä omaa vireystilaani ruoka- ja kahvitauoilla?

Melko monelle herkälle työntekijälle sopii osa-aikatyö tai työ, joka on muuten räätälöity paremmin omaan rytmiin. Osa-aikainen tehokas työntekijä on aina parempi kuin kokopäiväinen uupuja.

Elämyshakuisuus on myös tekijä, joka saattaa vaikuttaa voimakkaasti työskentelyn tehokkuuteen. Elämyshakuinen herkkä ei välttämättä jaksa pitkään samoja rutiineja, vaan kaipaa jatkuvasti vaihtelua, uuden oppimista ja kehittymistä. Tämä voi tarkoittaa mitä tahansa työn jaksottamisesta alan vaihtamiseen. Kannattaa kuulostella, ovatko kärsimättömyys tai sinnikkyyden puute ehkä sittenkin elämyshakuisuuden ilmentymiä.

Osa-aikainen tehokas työntekijä on aina parempi kuin kokopäiväinen uupuja.

3. Muista, että työelämä on vain yksi arjen osa-alue

Vaikka työ haukkaa usein ison osan arkea, sen rinnalla on aina muitakin elämän osa-alueita. Jos esimerkiksi oma työ kuormittaa, mutta siihen on vaikeaa tehdä muutoksia, painopiste kannattaa siirtää työn ulkopuoliseen elämään. Miten voisin toimia vapaa-ajallani niin, että pääsisin silloin elpymään ja saisin energiaa?

Sosiaalista työtä tekevät voivat tehdä tietoisen valinnan vetäytyä omiin oloihinsa työn vastapainoksi. Toisaalta yksin etätyötä tekevät voivat tarkoituksellisesti pyrkiä järjestämään menoa ja elämää vapaa-aikaan tasapainon säilymiseksi. Olisi hyvä, jos arjen eri osa-alueet olisivat sopusoinnussa keskenään niin, ettei yhden palan huojuminen vielä romahduta koko tornia.

4. Ammenna voimaa työn merkityksellisyydestä

Useat herkät kokevat tärkeäksi, että työ tarjoaa sisältöä ja merkitystä. Työ voi olla kutsumusammatin tapaista työtä, jota tehdään intohimolla ja jolloin työn sisällöt itsessään tuovat merkityksen. Toisaalta työ voi olla muun elämän mahdollistaja. Merkityksen tunteen voi tuoda se, kun näkee oman tärkeän roolin työyhteisössä tai yhtenä osana prosessia. Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki voivat olla arvoja, jotka tekevät työstä tärkeän ja auttavat jaksamaan.

5. Huomaa herkän luontaiset kyvyt, joita tarvitaan myös tulevaisuudessa

Herkkyys voi näkyä vahvasti arjessa, mutta on se kuitenkin vain yksi piirre monien joukossa. Herkkyyden lisäksi meillä on tuhansia muita ominaisuuksia ja piirteitä, jotka yhdessä tekevät meistä ainutlaatuisia yksilöitä. Ei siis ole yhtä tiettyä alaa, ammattia tai työn tekemisen tapaa, joka sopisi kaikille herkille. On tunnistettava omat tavat toimia, omat haastekohdat ja omat vahvuudet.

Polku ei ole helppo, ja omaan itseensä tutustuminen vaatii harjoittelua. Epäonnistumisia ei ole, vaan erilaisia reittejä, jotka johtavat erilaiseen lopputulokseen. Aina voi vaihtaa suuntaa ja aiemmista kokemuksista voi oppia. Jos tämä juttu ei sovi, joku muu sopii.

Herkillä on monia tärkeitä taitoja, joita etenkin tulevaisuuden työelämässä tullaan tarvitsemaan. Spesifien taitojen lisäksi ja ohella korostuvat entistä enemmän yleiset työelämän osaamistaidot. Alat ja ammatit saattavat vaihtua, eikä niihin välttämättä olla enää niin vahvasti sidoksissa. Herkkien luontainen kyky tarkastella ja oppia asioita syvästi, lukea vuorovaikutustilanteita ja toimia niissä rakentavasti sekä katsoa asioita laajemmasta kehyksestä ovat asioita, joita tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.

Epäonnistumisia ei ole – on erilaisia reittejä, jotka johtavat erilaiseen lopputulokseen.

Näitä ja monia muita työelämään liittyviä kysymyksiä käsitellään kirjassa Herkkää arkea – erityisherkkänä työssä ja vapaalla. Miten olla herkkänä itsenään työpaikalla, harrastuksissa, opinnoissa – ylipäänsä muiden parissa? Voiko arjen kuormitustekijöitä torjua ennalta ja mikä tukee jaksamista?