”Sinun ei tarvitse tietää, mikä sinusta tulee isona” – 3 rohkaisevaa ajatusta valmistuvalle ja ikuiselle opiskelijalle

Olen valmistunut opinnoista useammin kuin viisi kertaa enkä edelleenkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Olen vaihtanut uraa kahdesti, kokeillut siipiäni yrittäjänä ja tällä hetkellä keskityn täysipäiväisesti jatko-opintoihin ja apurahahakemusten täyttämiseen. Enkä voisi olla kiitollisempi siitä, missä olen tänä päivänä.

Jokainen opiskelemani tutkinto, opintokokonaisuus, työkokemus ja suunnanvaihdos matkan varrella on ennen pitkää osoittautunut merkitykselliseksi osaksi elämän kudosta. Siksi haluan rohkaista sinua, joka olet juuri pääsemässä ylioppilaaksi, valmistumassa ensimmäiseen ammattiisi tai kenties haaveilemassa jostakin uudesta. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, että elämä on harvoin suoraviivaista. Ja että kiertoteiltä ja umpikujista saattaa löytyä ne parhaimmat opinaarteet.

3 rohkaisevaa ajatusta valmistuvalle ja ikuiselle opiskelijalle: 

1. Sinun ei tarvitse tietää, mikä sinusta tulee isona, sillä maailma on muuttunut. Nykypäivänä hyvin harva meistä valmistuu yhteen tiettyyn ammattiin ja pysyy samassa työssä koko loppuelämänsä. Vaikka nykytyöelämään liittyy paljon epävarmuutta, määräaikaisia sopimuksia ja pätkätöitä, sisältyy siihen myös mieletön rikkaus. Voit periaatteessa koska tahansa muuttaa suuntaasi, kouluttautua uudelleen tai päivittää osaamistasi.

Sinusta voi tulla vaikka mitä, ja se jos mikä on vapauttavaa! Ehkä parempi kysymys tänä päivänä olisikin: mitkä kaikki asiat sinua kutsuvat tällä hetkellä? Mitä kohti haluaisit mennä seuraavaksi?

2. Ei ole olemassa vääriä opiskelu- tai ammatinvalintoja. Jokainen opiskelu- ja työpaikka opettavat jotakin – ja jokainen kokemus elämän varrella saattaa osoittautua ratkaisevaksi myöhemmässä vaiheessa. Vaikka et pääsisi opiskelemaan juuri sinne minne haluaisit tai päätyisit työhön, mikä ei ole täysin linjassa toiveidesi kanssa, mikään ei mene hukkaan – eikä minkään tarvitse olla lopullista.

3. Haahuilusta on lupa nauttia! Vaikka nyt tuntuisi siltä, että olet hukassa tai suret sitä, että jokin ovi ei tällä kertaa auennut, saatat myöhemmin muistella taaksepäin ja miettiä, miten ihanaa ja vapaata aikaa silloin olikaan. Elämän suvantovaihteet tarjoavat usein tärkeän pysähtymisen paikan ja mahdollisuuden tutkailla omaa sisintä: miettiä, mikä on oikeasti itselle merkityksellistä ja mitä kohti haluat mennä tulevaisuudessa. Saat aikaa kerätä voimavaroja ja vahvistaa sisäistä kompassiasi.

Haahuilu saattaa yllättäen johdattaa sinut todelliselle sydänpolulle, jota et muuten olisi tullut löytäneeksi.   

Lisää riittävyyden sanomaa ja lempeitä runoja löydät Sielun sopukoita -lahjaboksista:

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image