Sivu 44 – Hidasta elämää

Ahdistaako lomalta paluu työpaikalle kohtuuttomasti? – 5 asiaa, jotka voit tehdä

Muistan hyvin erään ankean paluun kesälomalta takaisin työpaikalleni. Oksensin melkein työpaikkani eteen katukivetykselle ja jouduin hakemaan apteekista närästyslääkettä, jotta sain voimia avata työpaikkani ulko-oven.

Syy olooni ei kuitenkaan ollut närästyksessä tai rakennuksen ovessa vaan oven takana odottavassa työyhteisössäni. Kyse oli samasta työpaikasta, josta jo kerroin edellisessä blogikirjoituksessani.

Kirjoituksessani on kuvattu esihenkilöni, jota turhaan pyysin puuttumaan minuun kohdistuneeseen epäasialliseen käytökseen. Kyseisellä työpaikalla työskentelykulttuuri oli usein epäystävällinen, mikä kuormitti minua.

Huono olo oli vakava hälytysmerkki itselleni – ja sitä se on myös sinulle, jos olet vastaavassa tilanteessa tänä kesänä. Yksi työuupumuksen tai pitkään jatkuneen epäasiallisen käytöksen oire voi olla, että jo pelkkä työpaikan rakennus saa sinut ahdistuneeksi.

Vaikka siltä ei ehkä tunnu juuri nyt, on sinulla useita vaihtoehtoja. Tässä on niistä muutama:

1. Etsi uusi työpaikka.

Uusi työpaikka, jossa on ystävällisempiä ihmisiä, on ihana uusi alku. Uuden työpaikan löytäminen ei ole kuitenkaan aina helppoa, mahdollista tai järkevää – ymmärrän. On kuitenkin tärkeää, ettet myöskään jää liian kauaksi aikaa ikävään työpaikkaan. Jos vanha työpaikka on uuvuttava, voi se myös heijastua jaksamiseesi ja oloosi tavalla, joka vaikeuttaa uuden työpaikan saamista.

2. Vaihda toiselle osastolle tai toiseen tiimiin.

Joissain tilanteissa vaihto toiseen tiimiin tai osastolle voi tuoda helpotusta työskentelyarkeen. Voisiko työpaikaltasi löytyä muunlaisia työtehtäviä, joihin voisit vaihtaa tai kouluttautua?

3. Pyydä apua työterveyshuollosta.

Työterveyshuolto voi olla hyvä tuki tilanteissa, joissa työolot ovat hyvin kuormittavat. Puhu lääkärille, työterveyshoitajalle ja työpsykologille. Etsi psykoterapiaa lyhyenä tai pitkänä jaksona. Älä jää yksin. Pyydä, että työterveyshuolto edistää hyvää ilmapiiriä työpaikallesi.

4. Nosta kehittämistarpeet tai epäasiallinen käytös esille työyhteisössäsi.

Tämä on tärkeä vaihtoehto, vaikka se on vasta listan neljäntenä. Sijoitus johtuu tosiasiasta, että joillakin hyvin vaikeista ongelmista kärsivillä työpaikoilla kuulluksi tuleminen voi olla vaikeaa, koska ongelmia ei osata tunnistaa. Voi myös olla, että ongelmat tiedostetaan, mutta niille ei osata tehdä mitään. Se, että nostat asioita esille, voi kuitenkin tuoda muutoksen. On myös tärkeää sekä itsesi takia että tulevien työpaikan työntekijöiden takia, että nostat epäkohtia esille.

5. Pidä taukoa työpaikastasi.

Tauko ei ole aina taloudellisesti mahdollista, mutta osaan vaihtoehdoista voi löytyä vaihtoehtoja. Saisitko palkatonta vapaata, jonka aikana voisit kouluttautua tai olla toisessa työpaikassa määräaikaisessa työsuhteessa? Entä yrittäjänä toimiminen, apuraha, vuorotteluvapaa, aikuiskoulutustuki? Onko sinulla aloja tai mahdollisuuksia, joista haaveilet?

On erittäin tärkeää, että et jää liian kauaksi huonoon työpaikkaan, sillä jaksamisesi voi heiketä. Jos voimavarat hiipuvat, et jaksa olla paras versio itsestäsi paitsi läheisillesi myös työnhaussa, joka on sekin vaativaa työtä.

Sinulla on oikeasti mahdollisuuksia muutokseen ja parempiin työoloihin. Omasta hyvinvoinnista saa ja pitää muista huolehtia. Minulla tilanne helpotti työtä vaihtamalla – ehkä se on myös sinun vaihtoehtosi tulevaisuudessa.

Nämä neljä askelta auttavat kohtaamaan pelkosi

Kun kysyn ihmisiltä, kuinka moni heistä on valmis kohtaamaan omat pelkonsa, useimmat nostavat käden pystyyn.

Suurin osa heistä valehtelee.

Aniharva haluaa todella kohdata pelkojaan. Useimmat janoavat hetken helpotusta senkin edestä. Pelkojen kohtaaminen kun johtaa väistämättä johonkin vielä epämiellyttävämpään. Se vaatii, että jonkin meissä täytyy muuttua.

Ja jos jokin pelottaa, niin muutos.

Muutos on kaikkea muuta kuin mukavaa

Muutos ei juuri koskaan kumpua mukavuudesta, johon tähtää omistajuus kaikissa pienissä asioissa, joiden luulemme olevan onnellisuutemme kannalta oleellisia. Niinpä valitsemme usein jatkaa unissakävelyä, sen sijaan, että heräisimme.

Todellista muutosta helpompaa on keksiä peloille erilaisia nimiä ja muotoja. Tällöin ne kutistuvat ymmärryksemme kokoisiksi. Parhaassa tapauksessa voimme diagnosoida pelkomme. Pelkään hämähäkkejä, joten olen araknofoobikko. Hallitsen pelkoani karttamalla kahdeksanjalkaisia. Jos taas pelkään pimeää, pidän valokatkaisijan käteni ulottuvilla.

Helppoa, eikö vain?

Pelkoa itsessään ei voi luokitella joko hyväksi tai pahaksi. Pelko on osa ihmisyyttä. Sen sijaan, se mitä koemme pelkäävämme, on aniharvoin totta. Silti pidämme usein kynsin ja hampain siitä kiinni. Näin tehdessämme emme koskaan pääse käsiksi pelkojemme todelliseen ytimeen. Siihen, missä niiden juuret lepäävät. Tällöin eväämme itseltämme myös mahdollisuuden todelliseen muutokseen.

Pelko ei tule ulkoapäin

Kun pelkäämme, kyse on aina jostain, mikä kumpuaa syvemmältä itsestämme. Pelko ei tule ulkoapäin. On tavallaan virheellistä todeta, että kulkee kohti pelkoja tai pakenee niitä. Osuvampi kuvaus on, että pelon voi piilottaa tai sen voi tuoda näkyväksi.

Pelon kanssa kulkee käsikynkkää myös häpeä. Mokomat veijarit eivät kestä päivänvaloa. Ne eivät halua tulla nähdyksi. Tästä johtuen yksi väkevimmistä työvälineistä, niin pelon kuin häpeän murtamiseen, on niistä avoimesti puhuminen. Kun huomaamme häpeää synnyttävien pelkojemme olevan yksityisen sijaan ennemmin yhteisiä, haihtuu niihin liittyvä stigma.

Uteliaisuus on balsamia tietämättömyyden aiheuttamille haavoille.

Filosofi Esa Saarinen toteaa kirjassaan E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta & ajattelun ajattelusta, kuinka “insinööriperiaatteet osoittavat varsinaisen voimansa vasta, kun tiedetään, minkä kokonaisuuden, minkä systeemin pitäisi toimia.”

Touché!

Neljä askelta pelon kohtaamiseen

1) On tehtävä valinta, joko pelkäät tai rakastat: Loppupeleissä samat kehon ja mielen mekanismit, jotka synnyttävät pelkoa, mahdollistavat myös uteliaisuuden – jopa innostuksen.

2) Ymmärrä, mistä pelkosi on peräisin ja minkälainen tarina pitää sen elossa: Se mitä pelkäät, on aniharvoin se mitä todella pelkäät. Kuulostiko kryptiseltä lauseelta? Kun selvität sen, olet jo hyvässä vauhdissa kohti todellisia pelkojasi.

3) Kehitä suhteellisuudentajua: Useimmissa peloissamme todennäköisyydet eivät ole sen toteutumisen puolella. Toisinaan ne ovat jopa häviävän pienet, mutta valitsemme siitä huolimatta välttää niitä.

4) Sisäistä, ettei mikään tai kukaan ulkopuoleltasi voi todella pelottaa sinua: Kaikki pelko ja rakkaus on sisälläsi. Mikään ulkopuolinen ei voi vahingoittaa sinua, ainoastaan omat ajatuksesi. Kuulostaako hippeilyltä? Voi olla, mutta se on totuus.

Kuormittunut mieli on jatkuvan pommituksen kohteena – miten löytää ulos huolikierteestä?

Ihminen ei ole kone, vaikka usein maanantaiaamuisin silmät aukaistuaan toivoisikin toisin. Kun on jälleen yksi viikko edessä armotonta informaatiotykitystä, tiukkoja aikatauluja, vaatimuslistoja ja erilaisia huolenaiheita, sitä herkästi toivoisi, että illalla puhelimeen asennetun järjestelmäpäivityksen saisi ladattua myös itseensä.

Vika ei kuitenkaan ole minussa, eikä sinussakaan. Meillä on edelleen metsästäjä-keräilijän aivot, vaikka metsän sijaan, vaellamme nykyään informaatioviidakossa. Asioiden ja tiedon määrä, jonka joudumme päivittäin ottamaan vastaan, on kasvanut räjähdysmäisesti. Vaikka emme tekisikään varsinaista tietotyötä, niin taskussamme piippaava älylaite pitää kyllä huolen siitä, että saamme tästä kuormituksesta varmasti osamme.

Vaikka emme tietoisesti kaipaisikaan yksinkertaisempaa elämää, mielemme ei ole tottunut jatkuvaan online-tilaan, vaan kaipaa säännöllisesti hiljaisuutta ja rauhaa. Itse huomaan, että jatkuva sähköpostien, viestiketjujen ja uutisvirtojen tarkkailu on myrkkyä kuormittuvaisuuteen taipuvalle mielelle. Lopulta jäljellä on vain tukkoinen ja vainoharhainen olo – eihän minulta vain ole mennyt joku viesti, uutinen tai kalenterimerkintä ohi?

Mielemme on jo niin tottunut tähän jatkuvaan ärsyketulvaan, että oleminen tekemättä mitään ja hetket, joilla ei ole mitään sen suurempaa funktiota tai päämäärää, tuntuvat hankalilta ja epämukavilta. Stressaantunut ja kuormittunut mieli ei myöskään pysty olemaan läsnä tässä hetkessä. Se tähyilee jatkuvasti menneeseen ja tulevaan, on huolestunut ja peloissaan, milloin mistäkin. Ja usein ihan ilman syytä.

Tauot tekemisestä, informaatiosta ja ajatuslimboista huuhtelevat aivojamme ja mieliämme ja ovat niiden terveydelle elinehto. Olemme kuitenkin kasvaneet niin kiinni puhelimiimme, että usein kaivamme ne esiin heti, kun tulee tyhjä hetki ja täytämme sen somella, viesteillä ja uutisilla. Seuraavaksi teenkin sinulle yksinkertaisen ehdotuksen, joka tosin nykyaikana tuntuu vähintäänkin vallankumoukselliselta.

Ensi kerralla, koitakin vastustaa tuota impulssia. Sen sijaan, totuttele olemaan hetki tekemättä mitään ja kiinnitä huomiota sekä ulkoiseen että sisäiseen maisemaasi. Miltä siellä näyttää? Voisitko jäädä tähän hetkeksi ja antaa itsesi vain olla? Keskity hengitykseen. Keskity askeliin. Älä tartu yhteenkään ajatukseen. Maailma vaatimuksineen ja huutomerkkeineen odottaa kyllä, mutta tämä hetki on sinun.

Tunteita ei tarvitse työstää vaan tuntea

Tunteet ovat kirjaimellisesti TUNTEMUKSIA KROPASSA. Iso oivallus monelle on, kun v i h d o i n laskeutuu kehoonsa tuntemaan. Ei selittämään, pähkäilemään, fiksaamaan, syyttämään ja tarinoimaan tunteistaan vaan läsäolevaksi kehollisten tuntemusten ääreen. Suuri osa meistä ei suinkaan ole oppinut tätä – ja sieltä kumpuavat kaikki selviytymiskeinot ja läheisriippuvuus.

Tunteiden ja tarpeiden tunteminen, kannattelu, tunnistaminen, säätely ja kopin ottaminen kysyy sisäistä turvaa, eli käytännössä hermoston rauhoittumista parasympaattiseen tilaan. Moni vetää tietämättään kroonisessa hermoston yli- tai aliviritystilassa eli turvattomana. Silloin aivojen pelkokeskus on aktiivinen, ja ajatukset ja olotilat ovat sen mukaisia: olo itsestä ja omista asioista on paljon huonompi ja voimaantumattomampi kuin silloin, kun hermosto rauhoittuu.

Vaikka mikään muu ei muuttuisi ulkoisesti, voit tulla enemmän hyväksyvämpään tilaan. Ja se on kohta, jossa alkaa löytyä myös syvä hyvinvointi. Eheytyä ei voi eikä kiintymyssuhteitaan turvallistaa, ellei opi vahvistamaan sisäistä turvaansa. Kun hermosto rauhoittuu säännöllisesti eli tulee ikään kuin “onlineen”, aivojen tunnesäätelykeskus aktivoituu.

Kun oppii ensiksi vähän hidastamaan – ensin ihan hetkittäin, vaikka metsäkävelyllä niin, että istuu kannonnokkaan keskittymään hengitykseen pariksi minuutiksi – mahdollistuu myös tunteiden äärelle hetkeksi pysähtyminen. Vasta silloin voi oikeasti tuntea sen sijaan, että epämääräistä ahdistusta tai voimattomuutta pakenee someen, jatkuvaan kiireisyyteen, työntekoon tai harrastuksiin. Silloin ei edes tunnista pelkoa vaan toimii sen ajamana, tai ei koskaan tule kyseenalaistaneeksi syyllisyyden tunteita ja niinpä toimii jatkuvasti itseään vastaan. Ja vihan tunteminen se vasta voimauttavaa onkin – ilman sen kehollista tunnistamista ja tuntemista ei voi asettaa rajoja tai mennä päättäväisesti kutsuviin suuntiin.

Parhaimmillaan opimme tunnetaitoja varhaisissa kiintymyssuhteissa, mutta suuren osan kohdalla meistä suomalaisista näin ei ole ollut. Ei siksi, että kenessäkään olisi vikaa vaan siksi, että lähihistoriamme sodat aiheuttivat totaalista turvattomuutta ja tunnetraumaa, jonka jälkien purkamiseen on kollektiivisesti turvaa ja hyvinvointia oikeastaan vasta nyt. Siksi tunnetaitoja saa, voi ja kannattaa opetella nyt aikuisena – ne ovat syvästi hyvinvoimisen ja ihmissuhteiden olennaisimpia taitoja. Ilman tunnetaitoja ei oikeastaan edes voi olla ei-läheisriippuvaisessa ihmissuhteessa.

Kun oppii palaamaan läsnäolevaksi kehoonsa, ei tarvitse enää pelätä pelkoa, surua, kiukkua, iloa, elämän tapahtumia tai sitä että pärjääkö – eli ei tarvitse niin kovin suorittaa, miellyttää, selviytyä, pienentää tai lääkitä itseään – eikä tehdä itseään vastaan.

Kun alkaa oppia tunnetaitoja, räjähtää pajatso hyvällä tavalla myös esimerkiksi ihmissuhteissa. Alkaa oikeasti hahmottaa, mikä itselle ja toisille tekee hyvää, uskaltaa tunnistaa ja avata sisäisyyttään, tunnistaa lempeästi toimintamallejaan ja alkaa voimautua.
Kun oppii palauttamaan itseään onlineen, oppii kuulemaan tunteiden viestiä. Oppii siis itselleen lempeäksi aikuiseksi sen sijaan että pyyhältää tunteidensa vallassa, selviytymiskeinoistaan, peloista, syyllisyydestä ja häpeästä käsin.

Videoilla lisää siitä kuinka palautua “onlineen” ja kuinka tunnistaa ja kannatella tunteitaan

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

Miksi rakastun ihmisiin, jotka eivät tee minulle hyvää?

Kiitos isosta kysymyksestä! Yksi näkökulma tähän on se, että jos rakastut kaavamaisesti esimerkiksi emotionaalisesti etäisiin ihmisiin, voi se olla sinulle tuttu malli esimerkiksi lapsuuden kodistasi.

Yksi näkökulma, jota kannattaa myös tarkastella, on se että mitä turvallinen suhde itseasiassa tekisi SINUSSA näkyväksi? Moni joka on tottunut enemmänkin ”jahtaamaan” toista yhteyteen ja rakkauteen sekä elämään suhteessa jatkuvassa epävarmuudessa pysyy vähän salakavalasti ”tutussa ja turvallisessa draamassa” itseasiassa aika yllättävästäkin syystä.

Turvallinen suhde meinaan tekee näkyväksi meissä itsessämme usein omat haavoittuvat kohtamme. Voi olla täysin vieras positio kokea rakkautta, jota ei tarvitse jahdata.

Joskus myös käsitys rakkaudesta voi olla vääristynyt, olemme sotkeneet räiskyvän intohimon (ja siihen usein kuuluvan epävarmuuden) rakkauteen.

Tutkaile ihmeessä, että mistä tässä voisi sinun kohdallasi olla kyse, ja mitä turvallinen suhde saattaisi tehdä sinussa näkyville?

Ja hei, voi olla että emme lakkaa tuntemasta vetoa ihmisiin, jotka eivät tee meille hyvää – mutta aina on mahdollista lakata valitsemasta sellaisia suhteita 💜

Vietä rohkeasti sinun näköisesi Juhannus! – 12 vinkkiä kohti lempeämpää keskikesän juhlaa

Juhannukseen, kuten moniin muihin juhlapyhiin voi liittyä monenlaisia tunteita – hyvin ristiriitaisiakin sellaisia. On odotuksia, suorituspaineita, toiveita ja haaveita. On itse aiheutettuja tai ulkopuolelta tulevia vaatimuksia, on pelkoa, surua ja yksinäisyyttä. Itse olen kipuillut kaikkien näiden kanssa joskus.

Olen arvokas, vaikken tee mitään

Olen ollut nyt ennen juhannusta muutaman viikon sairauslomalla kroonisten sairauksieni takia ja se on ollut helpotus – olen antanut itselleni luvan vain olla. Myönnän kuitenkin, ettei se ole ollut yrittäjälle joka hetki ihan helppoa. Sen lisäksi, että olen tottunut hoitamaan tai vähintään ajattelemaan yritykseni asioita – olen myös edelleen toipuva ylisuorittaja.

Sen takia pysähtyminen tuo aina omat haasteensa. Halusin tai en. Sisälläni on usein tunne, että jotain hyödyllistä täytyisi tehdä – sama tunne pätee kaikkiin juhlapyhiin. Onneksi lempeämmän elämän myötä käsitykseni ”hyödyllisestä” on muuttunut valtavasti – ennen sen piti olla jotain tehokasta ja tuottavaa, nyt se voi olla jotain ihan muuta. Mutta silti – se tunne on siellä.

Tärkein askel on tiedostaa tämä tunne ja päästää irti sisäisistä vaatimuksista. Samalla sanon itselleni, että olen arvokas silloinkin, kun en tee mitään – ja elämälläni on merkitystä, vaikka vain olisin. Ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin, kuten suunniteltu. Vähempikin riittää.

Usein muistutan valmennusasiakkaitanikin siitä, että se ”jotain hyödyllistä” voi nimenomaan olla myös lepoa. Jos mielesi ja kehosi sitä pyytää, se on todennäköisesti sillä hetkellä kaikkein hyödyllisintä kokonaishyvinvointisi kannalta. Rohkaisen sinuakin ajattelemaan, että ”ei minkään” tekeminen voikin olla juuri sitä tehokasta ja tuottavaa.

Kun huolehdit palautumisestasi, ylläpidät terveyttäsi ja jaksamistasi – eli pitkällä tähtäimellä se myös tuottaa tulosta, jopa tutkitusti paremmin kuin väkisin puskeminen. Tätä ajatusta en olisi itse vielä joitain vuosia sitten sisäistänyt, mutta nykyään se on juuri se lohdullinen ja lempeä ajatus, joka rauhoittaa suorittajan mielen.

Olen arvokas, vaikka en tekisi mitään – ihan vaan, koska olen ihminen. Haluan lempeästi muistuttaa myös sinua, että vaikket pystyisi tai jaksaisi tehdä juuri nyt mitään ja juhannussuunnitelmasi ammottaisivat tyhjyyttä – sinäkin olet tärkeä ja arvokas. Sinulla on oikeus olla itsesi puolella ja rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet eikä lempeyttä itseä kohtaan tarvitse koskaan ”ansaita”.

Samalla sanon itselleni, että olen arvokas silloinkin, kun en tee mitään – ja elämälläni on merkitystä, vaikka vain olisin.

Omannäköinen Juhannus

Toivon sinulle lempeää Juhannusta – voinnistasi ja olosuhteista huolimatta. Itse olen usein joutunut vetäytymään sairauksieni takia omiin oloihin, kun muu perhe valmistautuu juhannuksen viettoon – ja se tuntuu kurjalta. Usein joudun keräämään voimia, jotta ehkä seuraavana päivänä jaksaisin liittyä seuraan. Mutta en anna olosuhteiden lannistaa.

Haluan sanoa tämän sekä sinulle että minulle; kävi miten kävi ja tulkoon mitä vaan, kaikki voi silti olla ihan hyvin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää tätäkään juhlapyhää. Olit sitten isossa porukassa, perheen kanssa tai omassa rauhassasi – jokainen juhla on silti yhtä merkityksellinen.

Toivon, että teet juhlastasi rohkeasti itsesi näköisen ja kuuntelet, mitä sinä kaipaat? Haastan pohtimaan, mikä olisi lempeä teko juuri nyt – juuri sinun tarpeesi sekä toiveesi huomioiden? Voisitko olla kiirehtimättä ja liikaa yrittämättä? Voisitko valita sen tavan juhlia, mikä tukee hyvinvointiasi parhaiten? Miten voisit olla juhannuksenakin itsesi puolella?

Ennen minulle oli tärkeää monet erilaiset juhannusperinteet ja jopa niiden toteutuminen tietyssä aikataulussa. Yhtä tärkeää oli juoda hyvin, kuin syödä hyvin. Nyt koen tämänkin juhlan hyvin eri tavalla – perspektiivi on muuttunut.

Lempeämmän elämän ja etenkin sairauksien myötä tänä päivänä minulle merkkaa se, että pystyn osallistumaan. Liika suorittaminen on saanut jäädä sekä sauna- ja ruokajuomat vaihtua holittomiin versioihin. Tärkeintä on yhdessä olon ja levon tasapaino – ja se, että pystyn ylipäätänsä osallistumaan. Enempää en toivo.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää tätäkään juhlapyhää. Olit sitten isossa porukassa, perheen kanssa tai omassa rauhassasi – jokainen juhla on silti yhtä merkityksellinen.

Vinkkini sinulle – lempeämpään juhannukseen:

Tee juhlastasi omannäköisesi.
Kuuntele ja kunnioita kehoasi sekä voimavarojasi.
Nuku ja syö hyvin.
Huolehdi omasta ajasta ja lepohetkistä.
Ole rohkeasti keskeneräinen.
Älä suotta suorita, hellitä vähän.
Pukeudu rennosti ja mukavasti lempivaatteisiisi.
Anna itsellesi lupa nauttia – helli itseäsi ja herkuttele.
Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa.
Luovu liiasta suunnitelmallisuudesta ja heittäydy hetkeen.
Suhtaudu muutoksiin ja haasteisiin uteliaisuudella.
Muista lempeys itseäsi ja muita kohtaan – vähempikin riittää

Miltä sinun näköisesi juhannus näyttää?

Oletko jo lunastanut Annukan Lempeyden työkirjan? Tee se maksutta täältä!

Viha lähimmäistä kohtaan on erinomainen tilaisuus oppia itsestään

Meissä kaikissa on jonkin verran vihaa. Vihalle on paikkansa, aikansa ja joskus jopa oikeutuksensa, sillä se voi kertoa jostain epäkohdasta tai epäoikeudenmukaisuudesta, johon on aihetta puuttua korjaavasti. Ihmissuhteissa vihantunne voi myös kertoa omista rajoistamme, joita on ylikävelty.

Useimmiten tunnemme vihaa kuitenkin siksi, että omat toiveemme, odotuksemme ja tarpeemme eivät täyty, on sitten kyse mistä tahansa ihmissuhteesta. Asiat eivät suju, niin kuin haluamme, eikä toinen ihminen käyttäydy niin kuin haluamme. Usein oletamme, että toisen pitäisi jopa osata lukea ajatuksiamme ja sanattomia toiveitamme. Etenkin sen kaikkein läheisimmän ihmisen.

Onkin hyvä tiedostaa, että tuntiessamme vihaa toista ihmistä tai hänen tekemisiään kohtaan, kyse ei useinkaan ole juuri sen hetken tapahtumasta, asiasta tai siitä toisesta ihmisestä. Usein on niin, että tapahtuma osuu johonkin menneisyytemme haavaan, jota emme ole vielä käsitelleet ja jota egomme yrittää piilotella kaikin keinoin.

Mitä voimakkaampi vihantunne on, sen loitommalle loogiset ajatuksemme pakenevat, sen kapeammaksi ajattelumme muuttuu ja sen omituisemmilta saattavat syyttelymme ja selittelymme kuulostaa. Me tyhmennymme.

Viha ei kuitenkaan oikeuta ketään sellaisiin ylilyönteihin, että tahallaan loukkaa ja vahingoittaa toisia. Ei myöskään myöhemmin puolustautumiseen sillä, että olin niin vihainen ja siksi syyntakeeton.

Viha on aina sisällämme, omassa mielessämme, se ei koskaan tipahda taivaista asettuakseen sattumanvaraisesti vieraaksemme. Viha on tiedostamattomaan mieleemme matkamme varrella ohjelmoitunut tapamme tulkita muiden sanomisia, tilanteita ja tapahtumia. Kukaan meistä ei synny tähän maailmaan vihaisena.

Vihan viisaassa käsittelyssä onkin ensimmäisenä ymmärrettävä ja hyväksyttävä se, ettei kukaan eikä mikään ulkopuolinen taho, asia tai ihminen pakota meitä vihaiseksi. Valinta olla vihainen ja vihastua on omamme. Tiedän tämän olevan vaikeaa ja nostattavan vastarintaa, koska vastuun siirtäminen muiden harteille on huomattavasti mukavampaa.

Vihantunteen noustessa, itseään voi tyynnyttää keskittymällä omaan hengitykseen. Mitä enemmän tätä treenaa, sen nopeammin itsensä saa rauhoittamaan sellaisessakin tilanteessa, jossa sydän on aikaisemmin kiihdyttänyt rytmiään, veri syöksähtänyt ohimosuonia pullistelemaan, hiki valunut valtoimenaan ja lihakset tärisseet.

Hengityksen lisäksi keskittyminen on hyvä kohdistaa impulsiivisen reagoinnin sijaan omaan kiukun tunteeseen myötätuntoisesti, sitä arvostelematta ja soimaamatta. Tiukassakin paikassa ärsykkeen ja oman reaktion välissä on pieni hetki, jota voi opetella hyödyntämään viisaasti, ennen kuin antaa toisen ihmisen kuulla kunniansa.

Vihantunne onkin erinomainen tilaisuus oppia itseään. Tilanteen laannuttua voi ihmetellä
ja kysellä itseltään:
Miksi toinen ihminen saa tunteen aikaiseksi?
Mitä viha tuli minulle kertomaan – minusta itsestäni?
Onko vihan takana kenties jokin muu tunne, jokin pelko?
Voisiko olla niinkin, että en halua päästää irti vihasta välttääkseni vastuuni ja saadakseni oikeutuksen vihaan toisen sanomisista ja tekemisistä?

Omien reaktioiden äärellä voi olla utelias ja ihmetteleväinen, se on mielenkiintoista ja kasvattavaa. Mitä voimakkaampi tunne on ollut, sen enemmän on aihetta ihmetellä.

Tunnetaidoista voit lukea enemmän kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit tilata kirjan tästä.

Suuri rakkaus herättää myös suurta kauhua – Voiko jotain näin hyvää todella tapahtua?

Kuvittele, että olet kulkenut aavikolla loputtomiin. Aurinko ei ole antanut armoa, eikä tyhjyys ole täyttynyt, vaikka kuinka olet taivaltanut. Sinä kuljet ja kuljet, koska tiedät, että jossain on jotain, mutta et vain koskaan löydä sitä.

Sitten yhtenä päivänä sinä löydät sen. Tai se sinut. Sen paikan, missä hän on odottanut. Siellä on vettä ja siellä on vehreää. Ja ennen kaikkea siellä on hän.

Hän vain on siinä. Niin kuin olisi ollut aina. Niin kuin aavikkoa ei olisi koskaan ollut. Yhtäkkiä istahdat hänen vierelleen keitaalle ja teillä on kahden hengen juhlat. Paljoa ei tarvita, sillä teillä on nyt toisenne. Kaikki ylimääräinen on turhaa.

Ensin viihdyt hänen seurassaan. Ihmettelet, kuka hän on, ja hän esittää saman kysymyksen sinulle silmillään. Olette kumpikin saapuneet kotiin, jossa ette ole koskaan ennen olleet.

Mietit, voiko tähän jäädä, vai pitääkö taas jatkaa matkaa. Mutta kun katsot häntä silmiin, et voi enää kuvitella tekeväsi matkaa yksin. Etkä halua, että hänen tarvitsee kulkea enää yksin. Haluat jakaa. Haluat auttaa. Haluat nähdä hänet. Haluat kuulla, miten hän tänään voi. Ja mitä voisitte tehdä taas huomenna.

Eikä välttämättä kulu kovin kauaakaan, kun sinusta alkaa tuntua, että minä välitän hänestä niin paljon, että haluaisin loihtia hänen ihonsa täyteen suojausta kaikilta maailman vaaroilta. Et kestä, kuinka paljon tunnet. Et kestä ajatusta hänen menettämisestään, etkä kestä, miltä kaikelta et voi ehkä suojella häntä koskaan.

Mitään tästä et koskaan kerro hänelle, vaan tunnet kaiken, mitä sinun on tunnettava.

Ja hiljalleen, alat kestää. Sinä kestät, että tunnet paljon enemmän, kuin luulit voivasi tuntea. Sinä kiität, että saat rakastaa häntä juuri nyt. Sinä haaveilet tulevaisuudesta ja uskot rakkauteen, niin kuin olet uskonut aavikollakin. Tiesit, että jonain päivänä löydät hänet, jota ei voi löytää. Sinä löysit kuitenkin. Sinä olet ihmeen äärellä, joten sinä ihmettelet.

Joka päivä juurrut yhä vahvemmin tuohon maaperään, hänen viereensä. Olit ehkä alkanut joskus luulla, että olet vain kulkija, mutta nyt näet kulkemisen tarkoituksen. Tällä kulkijalla oli kuin olikin määränpää. Joku, joka odotti aina jossain.

Sydämellä, Maaria

Olen luonut rakkauden etsijän keskustelukortit sinulle, joka yhä uskot rakkauteen ja valitset kulkea sitä kohti ❤️ Kortit sopivat esimerkiksi treffeille uuden ihmisen kanssa, koti-iltoihin tutun rakkaan seurassa tai omiin rauhallisiin hetkiin itsetuntemuksen syventämiseen. Tutustu kortteihin tästä.

Psst. Tykkäsitkö tästä blogikirjoituksesta? Löydät lisää ajatuksiani somessa täällä.

Artikkelikuva: Pexels.com.

“Menetänkö arvokkuuteni miehenä, jos näytän tunteitani?” – 6 tapaa parantaa tunnetaitoja

Janne Halla on Ihminen tavattavissa -terapeutti ja mindfulness-ohjaaja, jolle työ ihmisyyden parissa on enemminkin elämäntapa ja kutsumus. Janne ihmettelee ja ihastelee ihmisyyden ilmiöitä Mitä sun sydän sanoo?- podcastissa ja blogissaan. Vapaa-ajallaan Janne on intohimoinen rock-kitaristi, mökkeilijä ja ruuanlaittaja.

Olin ällistynyt vuosia sitten kun sain kuulla, että tunteet tunnetaan kehossa. Tämä tieto upposi syvälle tietoisuuteeni ja olen siitä asti laittanut valtavasti aikaa ja vaivaa tämän asian tutkimiseen itsessäni ja ympärilläni. Kehon kautta tunteisiin tutustuminen on ollut antoisa, tärkeä ja äärimmäisen tarpeellinen tapa tutustua omiin tunteisiini. Olipa syy sitten historiassa, talvisodan kauhuissa, kollektiivisessa häpeässä, kasvatuksessa tai ihan missä vaan, me miehet laitamme edelleen tunteemme syrjään valitettavan usein. Näin ei tarvitsisi olla. Hieman yleistäen, me miehet olemme vasemman aivopuoliskon ohjaamina, missä jylläävät järki ja rationaalisuus, tiede, matematiikka ja se mitä silmämme näkevät ja korvamme kuulevat. Omalla kasvun matkalla uskon edelleen tieteeseen ja siihen todellisuuteen mitä silmäni todistavat mutta niiden rinnalle on paletille tullut uusia sävyjä: tunteiden värikäs maailma, joka on avannut mahdollisuuden tarkastella sitä mitä minä olen ja mitä me olemme syvällä ihmisyydessämme toisenlaisesta näkökulmasta. Se on muistuttanut minua siitä, että meissä todellakin ovat nämä molemmat puolet, eikä järki ja tunne ole poissulkevia. Päinvastoin, ne vain tukevat toisiaan. Hyvät päätöksetkin syntyvät molempia kuunnellen.

Tunteiden kirjo on valtavan laaja, mutta aiemmin pystyin nimetä itsestäni vain muutaman. Nuoren aikuisuuden epäonnistuneet parisuhteet sekä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset olivat syväjäädyttäneet tunteeni eikä niiden sulattaminen ole ollut helppoa. Toisaalta tehty työ on antanut myös valtavan suuren palkinnon: mahdollisuuden elää totuudellista elämää sen kaikissa muodoissa. Vaikka minussa nousee edelleen esimerkiksi kateutta ystäväni menestyksestä tai mustasukkaisuutta puolisoni menoista, ymmärrän nyt, että ne ovat vain yksiä häpeän muotoja. Ja turvallisessa ympäristössä niiden jakaminen purkaa omaa häpeäsysteemiäni. En voi poistaa itsestäni tunteita mutta pystyn olemaan niiden kanssa helpommin, tämän takia niiden luokittelu positiivisiin ja negatiivisiin ei ole erityisen hedelmällistä koska tunteet vain tulevat ja menevät. Kun aloittelin tätä hommaa, pedanttina suorittajana pyrin tekemään tarkkoja analyysejä, jotta tunteiden kuvailuni osuu varmasti oikeaan. Nyt ymmärrän, ettei se ole edes kovin tärkeää, oleellisempaa on vain huomata, että nyt minussa liikkuu jotain, eikä se ole vaarallista. Seurauksiin voimme vaikuttaa itsesäätelyn avulla, emme siihen, että meissä niitä tunteita liikkuu. Ja näin on muuten ihan kaikilla – myös meillä miehillä. Usein kuuluu sanottavan, että ”olen asiajohtaja” tai ”olen kiinnostunut vain tästä teknisestä puolesta”. Sekin on varmasti totta, mutta se ei silti pois sulje sitä tosiasiaa, että meissä kaikissa liikkuu tunteita.

Nämä ohjeet sopivat tietysti myös naisille ja muun sukupuolisille, mutta miehenä olen luonnollisesti valinnut miesnäkökulman. Voinko säilyttää kunniani ja arvokkuuteni miehenä, vaikka tutustun tunteisiini ja näytän heikkouttani ja haavoittuneisuuttani? Todellakin voin ja tänä päivänä onneksi enemmän ja enemmän. Haluan olla omalta osaltani edistämässä tätä kehitystä työssäni ja ihmisyydessäni. Voit valita näistä kuudesta kohdasta oman näköisesi tavan työstää tunteitasi. Niitä kannattaa myös yhdistellä ja lisäillä omia hyväksi havaittuja keinoja.

1. Rauhoitu.

Etsi itsellesi rauhallinen paikka, jossa voit olla itseäsi varten. Jo vartti päivässä edistää tunteisiin tutustumista. Kestolla ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että tekisit tämän säännöllisesti, lähes joka päivä. Paikka voi olla työpaikalla tai kotona, voit olla luurit päässä kuunnellen esimerkiksi meditaatiota, rentouttavaa musiikkia tai meren liplatusta tai ihan ilman mitään silmät kiinni tai auki. Voit kävellä puistossa tai metsässä rauhallisesti, ilman suorittamista tai pakonomaista kiirettä. Usein unohdamme, että meditaatio ja rauhallinen kävely ovat niitä kehollisia harjoituksia, jotka auttavat tunnetyöskentelyssä.

2. Puhu.

”Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa.” No ei onneksi ihan kaikki. Kun puhumme ensi kertaa tunteistamme tai osoitamme tarvitsevamme hellyyttä pussailun muodossa, tulemme alttiiksi hylkäämiselle. Ehkä toinen ei haluakaan kuulla tunteistani (eli minusta) tai antaa hellyyttä vaikka niin kovasti sitä juuri nyt tarvitsisin? Tämä on riski, joka meidän pitää ottaa, kerta toisensa jälkeen. Tunteista puhuminen on taito, jota ei välttämättä opi kerrasta, niin kuin ei mitään muutakaan taitoa tosta noin vaan. Kuvittelin olevani todella avoin ihminen, kunnes huomasin, että puhun oikeastaan aina asian vierestä tai toisista ihmisistä. Sitten kun tuli aika kertoa mitä minä tunnen tietyssä hetkessä tai tilanteessa, meninkin ihan lukkoon ja kaikki sanat karkasivat päästäni. Pidän tätä nykyään hyvänä merkkinä, koska silloin siinä on jotain mitä kohti kulkea. Kipeimmät asiat eivät halua tulla nähdyksi meissä ja rakennamme niiden ympärille suojaa. Tämän suojamuurin murtaminen on usein hidasta ”pala palalta” hommaa. Puhuminen on käytännössä välttämätöntä tämän muurin purkamiseksi.

3. Kuuntele.

Se on aika ällistyttävää, mutta kuuntelemisen taito on yhtä tärkeää kuin puhuminen itsessään. Jos sinulla on ystävä tai joku muu henkilö, jonka kanssa puhutte tämän tyylisiä asioita, voitte kokeilla esimerkiksi seuraavaa: toinen puhuu viisi minuuttia ja toinen kuuntelee ja sitten vaihdatte. Se kuka kuuntelee, ei saa kommentoida toisen puheita, molemmat jakavat vain itsestä käsin. Tämä harjoitus on ollut itselleni käänteentekevä, koska se on tuonut minulle rauhaa. Opin itsestäni, että pidin ennen aina ääntä, koska pelkäsin, ettei minua huomattaisi ja minut hylättäisiin. Se olikin siis selviytymisstrategia jo hyvin kaukaa. Kun nyt kuuntelen muita turvallisessa ilmapiirissä, tiedän, että olen arvokas ja saan puhua sitten kun on sen aika eikä hätää ole. Huom! Ystävän tehtävä on olla ystävä, ei terapeutti tai muu tukihenkilö. Tämä harjoitus onnistuu siis vain tasapainoisessa ja vuorovaikutteisessa ihmissuhteessa.

4. Kirjoita.

Etsi itsellesi sopiva tapa kirjoittaa. Se voi olla aamusivut tai päiväkirja, saatat tykätä kirjoittaa kirjeitä läheisille (jotka sitten lähetetään tai ei) tai kappaleita omaan elämäkertaan. Kirjoittamisen apuna voi käyttää vaikka erilaisia tunnekartastoja ja sitä kautta alkaa bongaamaan omia tunteita. Kirjoittamisen etuna on, että se saattaa tuoda uuden näkökulman omien tunteiden tulkitsemiseen, koska olemme edes hiukan etäällä oman mielen tuottamasta ajatusrallista. Tekstiin saattaa sisältyä paljon merkityksiä, jotka paljastuvat myöhemmin. Kun itse aloitin kirjottamaan päiväkirjaa, huomasin myöhemmin, että sekin oli kuin suoritus, tarkoituksena saada kymppi koulutodistukseen. Ei elämässä ole tarkoitus saada kymppejä, elämässä on tarkoitus elää oman näköistä elämää!

5. Ryhmä.

Ryhmä voi olla merkittävä tuki tunteisiin tutustumisen matkalla. Ryhmiä voi löytää yllättävistäkin paikoista, kaveriporukoista, kirjastoista, tukiryhmistä, työhön liittyvistä koulutuksista jne. Ryhmät voivat olla maksullisia tai ilmaisia. Luottamuksellinen ryhmä ja sen tuki voi olla äärimmäisen tärkeä herkistä asioista puhuttaessa. Tärkeää ei ehkä ole se mitä tehdään tai puhutaan yhdessä, oleellista on, että tietää että ryhmässä on hengenheimolaisuutta ja tukea. Itselleni erilaiset ryhmät ovat olleet erittäin tärkeitä apuja kasvun matkalla.

6. Ammattiapu.

Omiin tunteisiin ja sitä kautta omaan itseen tutustuminen ei aina ole mikään helppo työ. Jos pinnan alta löytää jotain, joka tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta kohdata, on tärkeää tukeutua ammattilaisen apuun. Erilaisia ja hintaisia ammattilaisia on paljon, on tärkeää, että löydät omannäköisen ihmisen tai ryhmän ja tavan toimia. Tässä kannattaa kaivaa tietoa ja kysellä muilta, mikä heille on toiminut ja mikä ei. Kannattaa valita ammattilainen, joka osaa käsitellä tunteita myös kehollisesti. Joskus työ voi olla todella hidasta, koska omiin tunteisiin tutustuminen harvemmin käy ihan hetkessä. Tunteet kun tuppaavat usein olemaan myös kiinnittyneinä toisiinsa ja toisen alta saattaa löytyä jotain ihan uutta, mitä ei edes tiennyt olevan olemassa. Siltikin tämä työ on äärimmäisen tärkeää: kun tutustuu tunteisiinsa ja sitä kautta paremmin itseensä, myös muiden on helpompi olla ympärillä.

Parhaita lomamuistoja ei voi mitata rahassa – Ikimuistoiset hetket kumpuavat läsnäolon tunteesta

Kesäloma on monelle aikuiselle ja lapselle vuoden kohokohta. Silloin saa olla luvan kanssa tekemättä mitään. Parhaassa tapauksessa kalenteri on tyhjä ja aamulla voi miettiä rauhassa, mitä kaikkea päivän aikana haluaa tehdä.

Lapsilla on kesäleirejä, perheen kanssa lähdetään ulkomaille tai ainakin käydään useammassa Suomen huvipuistossa. Monessa perheessä joudutaan kuitenkin laskemaan tarkkaan, mihin kaikkeen raha riittää. Kun internet täyttyy muiden lomakuvista ja lapset harmittelevat, että kaikki kaverit tekevät lomalla jotain siistiä, voi oman lomatunnelman ylläpitäminen olla vaikeaa.

Kaikista parhaimpia lomamuistoja ei kuitenkaan voi aina mitata rahassa. Harva aikuinen muistelee, että kesäloman paras hetki olisi ollut kallis jäätelöannos.

Mitä sinä muistat, kun ajattelet lapsuuden pitkiä kesälomia?

Mitkä asiat, tuoksut, tunteet ja muistot ovat jääneet parhaiten mieleen?

Itse muistan sen tunteen, kun sai kuumana kesäpäivänä ajaa pyörällä uimarannalle ja viettää koko päivän aikaa rannalla ystävien kanssa. Silloin tuntui, että koko maailma on avoinna. Muistan kuinka hauskaa oli pystyttää teltta omalle kotipihalle ja yöpyä siellä siskojen kanssa. Samalla sai arvuutella, minkä ötökän varjo näkyi telttakankaan läpi. Mattojen peseminen ja mäntysuovan tuoksu tuovat mieleeni kesän.

Parhaimmat muistot liittyvät usein muiden ihmisten kanssa vietettyihin hetkiin.

Kiireisen arjen keskellä keskitymme usein liikaa suorittamiseen ja siihen, että ehdimme tekemään kaiken, mitä muut meiltä vaativat työelämässä tai arjessa. Täytämme päivämme arkisilla askareilla ja töillä niin, että meillä ei jää aikaa vaalia parisuhdetta tai olla aidosti läsnä lasten kanssa.

Kesällä meillä on aikaa pysähtyä. Anna siis itsellesi lupa juoda aamukahvi rauhassa. Lähde metsään tutkimaan lasten kanssa, missä kulkee muurahaisten lenkkipolut. Vietä aikaa perheen kanssa esimerkiksi lautapelejä pelaillen tai pihalla vesisotaa leikkien.

Tärkeintä ei ole se, mitä teette yhdessä. Kunhan elätte hetkessä ja olette aidosti läsnä. Silloin keräätte reppuun kultaakin arvokkaampia lomamuistoja.

Elämä on lahjaa, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan – Mikään polkusi varrella ei ole mennyt hukkaan

Mikään ei ole turhaa eikä mikään ole koskaan mennyt hukkaan. Vaikka elämän aikana voi elää lukemattomia eri elämiä, tarinoita ja vaiheita, ei vanhat vaiheet ja niiden tuoma oppi ole turhaa. Päin vastoin.

Kerrytämme tarinaamme aina vanhan päälle. Kykyjä kykyjen, viisautta viisauden. Joskus tuo viisaus on ollut meissä hyvin olematonta, mutta me opimme ja jalostumme. Se on väistämätöntä. Jokainen meistä tekee niin, siksi on turha tuijottaa naapuripöytiin, saati kritisoida sitä, miksei joku ole oivaltanut jotain, minkä me itse olemme.

Voi olla, että tuo joku on ymmärtänyt sellaisia asioita, joita me emme.

Kerrytämme rakkautta rakkauden päälle. Ja siksi se toivon mukaan käy yhä paremmaksi eikä niin, että jäämme kiinni johonkin vanhaan menetykseen emmekä enää uskalla elää ja hengittää kuten tahtoisimme.

Sitäkin tapahtuu, mutta elämä opettaa. Se tuo etemme tilaisuuksia, joissa vihdoin haluamme rohkaistua. Ei niin, että olisi pakko – eihän se koskaan ole. Vaan niin että haluamme ylittää itsemme, koska emme voi jättää jotain niin hyvää katsomatta.

Kun haluamme lahjoa itseämme paremmin, kuin mihin turvallisuudenhakuisuutemme mielellään suostuisi, syntyy sisäinen ristiriita ja jännite. Samalla se on kutsu. Valitsemalla rohkeuden astumme alueelle, jolla alkaa tapahtua taikoja!

Ja me uimme tuolle alueelle, joskus pyörimme ympyrää, soudamme ja huopaamme. Mutta elämä on viisas. Se tarjoilee ja ohjaa. Muistuttaa siitä, millaista kaikki voisi parhaimmillaan olla.

Voimme kieltäytyä kerta toisensa jälkeen, mutta mitä enemmän sanomme ei jollekin, mille todellisuudessa haluaisimme huutaa kyllä, sitä enemmän masennumme, kärsimme ja oirehdimme. Se ei ole rangaistus, vaan suora vastalause: Olen kaiken hyvän arvoinen!

Kun olemme tyytymättömiä, elämä ohjaa meitä hyvin vahvasti muutokseen. Elämä, tuo sama, joka usein tuntuu neutraalilta taustalta, jossa “mitä tahansa” voisi tapahtua, tarjoaa meille äärettömästi hyviä mahdollisuuksia, oppeja, kasvun paikkoja ja palkintoja. Se ei tarjoa mitä tahansa, ei se toimi niin.

Elämä on hyvis. Se todella on, mutta kaikki meistä eivät ole valmiita sitä uskomaan.

Silti vuosien ja vuosikymmenten jälkeen, kun asiat saavat perspektiiviä ja todella suostumme katsomaan tapahtumia avoimin mielin, näemme kuinka kaikki on tukenut kasvuamme vahvuuteen, rakkauteen, tasapainoon ja kukoistukseen. (Jos et ole siellä vielä, ei sekään haittaa. Todennäköisesti olet tietoisuudessasi pidemmällä kuin koskaan ennen ja valmis vihdoin kohtaamaan itsesi kipuinesi. Et halua enää puskea eteenpäin ja selviytyä hetkestä toiseen, vaan löytää uuden ylellisemmän tason. Elämä on tuonut sinut tähän juuri tänään, lukemaan juuri tätä tekstiä, kenties tuntien selittämättömästi nahoissasi, että kaikki tulee parantumaan. Ei sekään ole sattumaa, vaan lahja!)

Aaltoliike

Se että elämä ensin hajottaa ja sitten korjaa, ei tunnu kivalta eikä reilulta, mutta jostain syystä niin kuitenkin on. On hyvä muistaa, että elämä on sama kaikille. Ei ole ketään sen aaltoliikkeen ulkopuolella. Jotkut ovat vahvoja eivätkä pienistä hätkähdä, mutta kappas vaan kun heidän polulleen vieritetään jokin murikka, jonka kanssa he eivät olekaan sujut. Se on heidän murikkansa. Ei se muuten tulisikaan.

Heidän lahjansa, aarteensa. Sen parissa he saavat kehittyä.

Kun hyväksymme tämän, elämä muuttuu onnellisemmaksi. Helppoa se ei ole kenellekään. Mutta rikasta ja runsasta ihan jokaiselle. Ja jatkuvasti paranevaa.

Erityinen

Sinä tiedät, että elämäsi on valtavan rikasta eikä kukaan elä ja ajattele kuten sinä. Siinä on jokin taika ja sinun tulisi entistä paremmin se oivaltaa. Et ole ok. Et ole neutraali. Olet erittäin erityinen. Ja vaikkei monikaan asia elämässäsi tukisi tätä totuutta juuri nyt, jos yhtään saat siitä otetta, tartuthan siihen.

Älä anna sen kadota enää!

Sinuna oleminen on lahja – ja suuri vapaus. Ajattele, sinun ei tarvitse kysyä lupaa tehdä asioita omalla tavallasi. Ja ajattele, sinun ei tarvitse miettiä, mitä kukaan muu sinusta ajattelee. Pääasia on, että olet itse onnellinen tai ainakin oikealla polulla, kohti onnea.

Millään muulla ei todellisuudessa ole väliä. Sillä onnellisuus on rajatonta ja siinä riittää aina uusia tasoja löydettäväksi. Jotkut eivät vain halua edes kulkea sen suuntaan, koska pelkäävät niin paljon asioita, jotka todellisuudessa ovat paljon vähemmän pelottavia kuin onnellisuuden hylkääminen. He pelkäävät muiden hylkäävän heidät ja sen vuoksi hylkäävät itse itsensä, varmuuden vuoksi. Sinä et ole yksi heistä.

Ethän?

Ei tämä helppoa ole kenellekään, mutta kun ymmärrät:

Että olet erityinen omana itsenäsi, ihana ja rakastettava, seksikäs ja upea (mitä vain haluat kokea, ja ymmärrät sen todella olevan totta!)
Että on turvallista olla oma itsesi ja ilmaista itseäsi.
Että olet saman arvoinen kuin kaikki muut ihmiset, mukaan lukien kuninkaat, vanhempasi ym.
Että voit jälleen kokea vahvasti sen ilon, vapauden ja inspiraatio, joita joskus nuorempana koit.
Ja ettei kukaan todella pidättele sinua. Lennä lintunen, lennä!

Silloin sinulla on jo hyvin paljon enemmän kuin kaikki se, mitä ihmiset keskimäärin tavoittelevat.

Ja kaikki muu – koko elämän runsaus – kertyy siihen vain plussana päälle.

Oletko sinä huomannut sen? Sen kuinka elämä kaikesta huolimatta vain paranee matkan varrella ja kaikki rakentuu hiljalleen hyväksi? Sitten tiedät, mistä puhun!

Mutta annatko sen jälleen huomenna valua pois sormiesi välistä, vai otatko sen uudeksi oppaaksesi, punaiseksi langaksi, jonka kuvainnollisesti solmit sormesi ympärille? Sellaiseksi, joka tuo jaksamista ja myötätuntoa kun kaikki on raskasta. Sellaiseksi, joka luo uskoa ja ymmärrystä kaiken kannattelevuudesta – ja siitä ettet tälläkään kertaa karahda pohjaan?

Sen tiedät vain sinä.

❤️:lla Riikka

Minusta ja palveluistani löydät lisää alta sekä täältä.

Kun tunnetaidot karttuvat, pelkoa ja vihaa ei tarvitse enää pelätä – ja se voi olla mullistavaa

Kun löytää voimauttavan suhteen pelkoon ja oppii tunnistamaan sen, sitä ei alitajuisesti paina alas miellyttämällä, sopeutumalla tai itseä pienentämällä. Ei enää elä pelon sitomana, vaan uskaltautuu kutsuviin suuntiin, alkaa kasvaa omillle jaloilleen. Ja kun oppii tunnistamaan kiukun ihanan kuohahduksen kehossaan ja uskaltaa kannatella sitä, oppii sanomaan ei, rajaamaan ja kertomaan toiveistaan ja tarpeistaan. Uskaltatutuu ihmissuhteissaan lähemmäs sen sijaan että kontrolloi, räyhäröi tai uhriutuu. Voimautuu tarttumaan asioihin, tekemään sitä mikä itselle on hyväksi.

Ja jos tällaista suhdetta ei vielä pelkoon tai vihaan ole vaan pelkäämme niitä (niin kuin suuren osan kohdalla on), ei se tarkoita, että olet huono, osaamaton tai viallinen. Jos on jäänyt jollain tavalla yksin pelon tai vihan kanssa – eli ollut itsekseen pelkojensa kanssa tai tullut rangaistuksi kiukusta tai joutunut ämpyilemään elämän tapahtumien kanssa itsekseen niin, etteivät aikuiset ole selittäneet mistä on kyse, luoneet turvaa ja supporttia, oppii pelkäämään pelkojaan ja vihaansa – eli omaa sydänvoimaansa.

Silloin tunteita ei edes tunnista vaan väistää eri tavoin – ei siksi, että itsessä olisi mitään vikaa tai haluaisi väistellä vaan koska on oppinut kokemuksen ja mallin kautta tällaisen suhteen tunteisiin ja sisäisyyteensä. Ja silloin ei ole mikään ihme, että enemmän tai vähemmän miellyttää, suorittaa, sivuuttaa itseään, ei ilmaise sisäisyyttään, jumittaa, ei koe selkeyttä, ei tiedä mitä haluaa, marttyroi, uhriutuu, tekee sitä mitä “pitää”, kelaa sitä mitä muut ajattelevat, kanniskelee kiviä kengissä ihmissuhteissaan eikä oikeastaan edes tunnista, mikä itselle oikeasti tuntuisi hyvältä tai kuinka siihen päästään.

Yhteys pelkoon mahdollistaa sydänkutsujaan kohti kulkemisen, itsensä ilmaisemisen ja miellyttämisen hiipumisen

Pelkoa väistetään mm. turvallisuushakuisuudella, kontrollilla, turruttamisella, lääkitsemisellä, suorittamisella ja miellyttämisellä. Pelko voi olla menettämisen ja torjutuksi tulemisen pelkoa – eli uskomusta siitä, että “mun pitää huolehtia siitä, että kaikki ovat tyytyväisiä ja olla tietynlainen.” Se on miellyttämistä ja kontrollia.

Pelko siitä että aiheuttaa toisille vaikeita tunteita on pohjimmiltaan sitä, ettei ITSE kestä vaikeita tunteita ja pelkää yksin jäämistä. Se on megaläheisriippuvaista ja estää syvän läheisyyden. Kun oppii tunnetaitoja, oppii seisomaan omilla jaloillaan ja voimautuu sen sijaan että ohjautuu peloista käsin ja menee hommeleihin alastatuksella, luimistellen, varoen, miellyttäen ja itsensä hukaten.

Vihan pelkääminen on usein ajatuksissamme sitä, että pelkäämme räyhäämistä, raivareita, hallinnan menettämistä. Mutta se ei ole vihan pelkoa vaan pelon pelkoa. Räyhääminen ja raivarit ovat vihan tunteeseen pelolla reagoimista, eikä sillä ole enää juuri mitään tekemistä vihan kanssa.

Yhteys vihaan tuo selkeyden, rajat, päättäväisyyden

Viha on neutraalia voimaa, ihana kuohahdus kehossa joka auttaa selkeyttämään mitä haluaa ja mitä ei halua, ilmaisemaan itseään selkeästi ja jämäkästi, toimimaan määrätietoisesti ja sinnikkäästi, menemään epämukavuusalueille, toimimaan hyvinvointinsa puolesta ja asettamaan rajoja. Tuntematon ja tunnistamaton viha aiheuttaa syyttämistä, raivareita, marttyroimista, uhriutta, toisilta vaatimista, lamaantumista, uupumista, ylikiltteyttä, selkeyden puutetta, alistumista, alistamista, konfliktihakuisuutta eli riidan haastamista, passiivis-aggressiivisuutta, kiukuttelua, pelastajan odottelua.

Pelon ja vihan (ja surun, ilon, syyllisyyden ja häpeän) tunnistaminen, kannattelu ja purkaminen mullistavat koko laiffin. Tunnetaidot ovat olennaisimpia syvästi ihmisenä hyvinvoimisen taitoja. Ne eivät poista vaikeita kokemuksia ja vaikeita tunteita, mutta emme enää edes halua tai toivo sitä, kun tunteisiin alkaa löytyä voimauttava suhde. Silloin elämä alkaa virrata; kun tunteet saavat virrata ja niitä oppii kannattelemaan, niistä voimautuu. Se avaa sydämen ja mullistaa sen, miten toimimme, ajattelemme ja operoimme laiffissa. Se rakkaudellistaa ja ei-läheisriippuvaistaa ihmissuhteet hyvällä tavalla.

Viha on neutraalia voimaa, pelko virittää ihanasti siihen mikä on tärkeää ja sykäyttävintä

Suuri osa meistä ei edes tiedä, mistä eri tunteet viestivät ja kuinka olla niiden kanssa. (Ei siksi, että meissä on vikaa vaan koska kollektiivisesti emme ole oppineet tunnetaitoja – kaikki tällainen hyvinvoinnin perussetti lentää ikkunasta ulos, kun joudutaan sotiin ja elsviytymistaisteluihin, ja niitä traumoja kannetaan pitkään sukupolvelta toiselle). Tunnetaidottomuus tarkoittaa aina jossain määrin läheisriippuvuutta, tunteidensa pelkäämistä, turvattomuutta ja sitä ettei kuule tarpeitaan ja voi ottaa niistä koppia – ja sitä, ettei laiffi virtaa niin ihanasti kuin se voisi.

En ole ehdottelemassa tässä sellaista, ettet voi olla ihanuudessa ja onnellinen ilman tunnetaitoja vaan sitä, että hommat menevät ihan täysin nextille levelille, kun niitä opit.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.