Ja heti alkuun: jos nautit joulusta, anna mennä! Saa nauttia. Ja taas jos sinulle joulu on ristiriitaisia tunteita herättävä juhla, et todellakaan ole ainoa taikka yksin.
Istuimme hiljattain harrastus porukkani kanssa ja kerroimme muiden kuulumisten ohella siitä, mitä ajatuksia ja tunteita joulu herättää. Useampi toi esiin ristiriitaisia tunteita. Havaintoja siitä, että ketä pitäisi miellyttää, vai pitäisikö. Moni toi myös esiin sen, että tunnisti jouluun liittyvän jonkun ihanne kuvan, idyllin jossa kaikilla olisi hyvä olla ja jokainen kokisi kuuluvansa. Ihanaltahan se kuulostaa, mutta joulu ei ole siinä mielessä poikkeava päivä, että se sammuttaisi myös ihmisyyteen kuuluvat tunteet ja kokemukset. Oli vapauttava saada kuulla ja jakaa sellaisia ajatuksia, joita usein joulupöydissä ei jaeta.
Yhteen päivään, tai niihin muutamaan joulun päivään voi liittyä paljon paineita. Nyt pitää ruuan olla täydellistä, hymyn aito ja rakkauden loistaa. Paineet taas lisäävät helposti tunnetta viallisuudesta: Olenko jotenkin vääränlainen, jos tunnen jotakin muuta, jotain epäsopivaa?Olenko viallinen, jos silloinkun ”kuuluisi” tuntea yhteenkuuluvuutta, tunnenkin yksinäisyyttä?
Jouluna, kuin ihan minä tahansa muunakin päivänä, kaikki tunteet ovat sallittuja. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisyys ei katso kalenteria.
Monesti silloin, jos elämässä on ollut jokin kriisi tai luopuminen, kuten vaikka ero tai jonkin rakkaan kuolema, joulu voi tuntua erityisen raastavalta. Se nostaa pintaan luopumiseen liittyviä suruja ja ehkä isojakin kysymyksiä siitä, että mitä joulut ovat nyt – kun jokin on muuttunut.Joulu voi tuntua myös kivuliaalta, jos siihen liittyy muistoja joihin liittyy vaikkapa pelkoa, hätää, yksinäisyyttä – isoja tunteita joita on kenties lapsena taikka nuorena kantanut yksin.
Jos joulu ei tunnu sinulle helpolta, se saa olla niin.Saa tuntua. Meitä on monia, joille joulu ei ole välttämättä helppo juhla.
Toivon, että me ihmiset voisimme kunnioittaa jokaisen tapaa kokea, joulunakin.Ei ole väärin iloita, nauttia ja vaikka hössöttääkin.Ei ole myöskään väärin olla vaikka viettämättä joulua sen kummemmin, ja tilata vaikka pizzaa.
Jokainen lapsi kaipaa tuntea olevansa vanhemmilleen tärkeä. On monia keinoja näyttää vanhempana lapselleen kiintymystä ja rakkautta.Sanat, halaukset, yhteinen aika, se että on tukena ja rinnalla pettymyksienkin äärellä.. Yksi keino vaalia vanhemman ja lapsen välistä suhdetta voivat olla yhteiset höpöttely hetket, jossa vanhempi vilpittömästi kuuntelee, kysyy ja on lasta varten läsnä.
Lapsi jonka rakkaus tankit on täynnä, on usein myös rauhallisempi ja kokee olonsa turvalliseksi, sekä itsensä arvokkaaksi.
Vaikka meille aikuisille voi olla ihan itsestään selvää, että tietysti me rakastamme lastamme – on kiireetön aika lapsen kanssa jotain johon on usein hyvä tietoisestikin hiukan panostaa. Tällaisten hetkien ei tarvitse olla mitenkään erityisen ihmeellisiä, niitä voi toteuttaa vaikka iltapalan yhteydessä, tai pyytää lapsen hetkeksi kainaloon juttelemaan.
Muutamia esimerkkejä mitä lapselta voi kysyä:
Jos saisit toivoa minulta 3 asiaa, mitä ne olisivat?
Mitä jos saisit lampun hengeltä kolme toivomusta, mitä toivoisit?
Entä jos sinä saisit toteuttaa sinulle tärkeiden ihmisten toiveita, millaisia luulet että ne olisivat?
Mitä rohkeus sinun mielestä on?
Tuleeko mieleesi jokin tilanne tai esimerkki?
Mihin rohkeutta tarvitaan?
Millaisissa hetkissä tunnet olevasi rakastettu?
Miten sinä näytät rakkautta sinulle tärkeille ihmisille?
Ajatteletko usein rakkaitasi?
Katso Eevin tekemät uudet lapsen ja vanhemman keskustelukortit täältä
Lapsen & vanhemman keskustelukorteissa on yli 180 kysymystä.
Kortit on suunniteltu aikuisen ja lapsen yhteiseksi ajanvietteeksi ja yhteyden parantamiseksi. Kortit auttavat sekä lasta että aikuista pukemaan kokemuksia, toiveita, tunteita ja tarpeita sanoiksi.
Korttien avulla juttelette sellaisistakin asioista, joista ei helposti hoksaisi muuten kysyä.
Luovuus ei ole tietynlainen taito vaan tapa suhtautua elämään. Se on halua oppia uutta – elämästä ylipäätään, mutta myös itsestään. Kun uskallat lähteä ihmettelemään uutta ja epävarmaa, olet samalla luovuutesi äärellä.
Luovuus ei ole taiteellinen lopputulos vaan rohkeaa heittäytymistä niiden asioiden pariin, jotka sinua kutsuvat. Et odota varmaa, ehdotonta lopputulosta, vaan lähdet tutustumaan mihin tahansa uuteen, mikä herättää kiinnostuksesi.
Luova ihminen näkee ympärillään tilaisuuksia toteuttaa itseään eri tavoin. Kun päästät irti siitä tarinasta, että enhän minä ole luova, olet uudenlaisen vapauden äärellä. Näet elämässäsi enemmän mahdollisuuksia kuin rajoituksia. Pääset hyödyntämään omaa potentiaaliasi laajemmin. Voit antaa elämän voimasi virrata vapaasti.
Luovuus ei siis ole voimia vievä suoritus vaan tapa tuoda toivoa ja iloa väsyneen elämään. Kun kytkeydyt luovaan energiaasi, vahvistat myös luontaista elämän voimaasi. Luovuuden syklien mukaan eläminen voi auttaa sinua heräämään henkiin väsyttävien vaiheiden jälkeen – ja vähitellen jopa kukoistamaan.
Avainsana luovuuteen on uteliaisuus. Mikä sinua kiinnostaa ja kiehtoo, vaikket vielä tietäisi asiasta mitään?
Mikä tekeminen tai oppiminen olisi sinusta kiehtovaa, vaikket tietäisi yhtään, saatko koskaan aikaan valmista lopputulosta?
Mitä haluaisit tehdä tai opetella siksi, että se tuottaisi puhtaasti iloa?
Minkä pariin heittäytyisit, jos antaisit itsellesi luvan olla tehoton ja hyödytön?
Luovuus voi toki tuottaa myös jotain tehokasta ja hyödyllistä, mutta usein alkuvaiheessa on tärkeä päästää irti tehokkuuden tarpeesta. Hyödyllinen lopputulos syntyy jos on syntyäkseen – anna uteliaisuuden yksinkertaisesti lähettää sinut liikkeelle. Silloin elämän voimasi pääsee virtaamaan.
Luovuus ja itseilmaisu voivat näyttäytyä lukemattomissa eri muodoissa. Sinun ei vielä aloittaessasi tarvitse tietää, mihin uteliaisuuden polku sinua vie. Anna tien avautua askel askeleelta. Mutta luota siihen, että kiinnostuksen tunteeseen on jokin syy. Mikä tahansa saakin uteliaisuutesi heräämään, siellä on avain luovuuteesi ja elämän voimaasi.
Kun kaipaat elämääsi jotain uutta ja ihanaa (mutta et oikein tiedä mitä), Luovuuskartta-workshop on sinua varten! Workshop pidetään la 6.1.24 Zoomissa (tallenne saatavilla). Katri Syvärisen inspiroivassa ohjauksessa löydät lisää avaimia luovuuteesi. Ihana aloitus uudelle vuodelle – tutustu ja varaa paikkasi!
Katkaise riita ennen kuin se kasvaa kuin lumipallo!
Kaikille tulee turhia riitoja, useimmiten nälkäisenä, väsyneenä tai kuormittuneena. Tällaista riitaa on yleensä aivan turhaa lähteä ruotimaan, sillä ärsyyntyneenä tulee sanottua rumasti ja riita vain kasvaa. Pian riidassa onkin mukana paljon asioita, jotka eivät millään tavalla liity alkuperäiseen asiaan – ja riita vain kasvaa! Katkaise riita heti, kun ymmärrät, että riita on turha – kumpikin teistä voittaa!
Toimintasi (ja myös kumppanisi toiminnan) takana on aina jokin perustarve:
haluat tulla nähdyksi
haluat kokea turvaa
haluat kokea yhteyttä.
Riita ei aina tunnu isolta asialta eikä se saa sinua valtaansa. Silloin pystyt pitämään itsesi rauhallisena ja rakastavana myös sen keskellä. Joskus riita kuitenkin:
voi tuoda sinulle olon siitä, ettet tule nähdyksi, jos rakkaasi ei ymmärrä sinua
saattaa tuoda sinulle turvattomuutta
voi toisinaan katkaista kokemuksesi yhteydestä, vaikkei itse rakkaus tietenkään katoa mihinkään.
Katkaise riita – turha riita – helposti, jos vain uskalluksesi ja toisaalta ylpeytesi antavat myöten:
Halaa kumppaniasi.
Voit myös samalla sanoa hänelle jotain yksinkertaista, kuten: ”Annetaanko olla, rakas?” tai ihan vain: ”Halataanko?”
Aito, lämmin lähestyminen puhuttelee sydäntä. Sydän on aina valmis sopuun. Pelot, ylpeys ja epävarmuus saavat voimaa mieleltä. Sydän taas on aina valmis rakastamaan ja palaamaan yhteyteen. Sydän myös kokee turvaa jatkuvasti, mutta et koe sitä, jos mielesi ääni on jossakin hetkessä lujempi kuin sydämesi.
Saatat myös huomata, että kehosi sulaa rakkaasi syleilyyn myös kipakan riidan jälkeen. On hassua, että molemmat teistä saattavat vain kaivata toisen lähelle, mutta silti tylsä ja turha riita vain jatkuu. On oudon houkuttelevaa vastata nasevasti takaisin sen sijaan, että hymyilisi toiselle.
Jos riita ei ole turha, ei sitä voi vaan ”halata pois”. Silloin on aika keskustella ja tutkia, mistä on oikeasti kysymys. Mutta turhan riidan voi keskeyttää rakkaudella. Se vaatii sen myöntämistä, että riitelemme nyt aivan turhaan. Sitäkään ei tarvitse silti sanoa ääneen, jos se tuntuu hankalalta – läheisyys riittää. ❤️
Mitran ihana uutuuskirja Meidän vuosi – lempeä matka parille löytyy nyt HE-puodista!
Minulla oli tilaisuus olla yksin kuormittavan työpäivän jälkeen. Osa perheestä oli muualla, ja sain olla aivan vapaasti juuri kuten halusin. Löysin itseni sohvalta selaamassa puhelimestani pörssisähkön hintaa sekä artikkeleita, joita en oikeastaan halunnut lukea. Pysähdyin onneksi havainnoimaan yhtä asiaa, johon keskittyminen onkin lupaamani yllättävä vinkki:
Mikä oikeastaan aiheuttaa levottomuuteni juuri nyt?
Laskin puhelimen kädestäni ja katselin ympärilleni. Huomasin, että käytävässä palaa kirkas valo. Liian kirkas valo teki oloni epämukavaksi, ja se muistutti minua alitajuisesti siitä, että kohta perhe palaa ja oma rentoutumisen hetkeni loppuu.
Nousin ylös, sammutin valon ja huomasin, että hengitin heti syvemmin ja rennommin.
Sammutin myös olohuoneen valon ja laitoin tulen muutamaan kauniiseen tuikkulyhtyyn. Ilta oli pimeä, ja tuikkujen valo hehkui lämpimänä. Keitin myös kupin maukasta teetä ja nappasin mukaani suolakinuskilla täytettyjä vaahtokarkkeja, joissa on vieläpä suklaakuorrutus. Mitä luksusta!
Istuskelin hiljaa katselemassa tuikkujen valoa ja herkuttelin supervaahtokarkeillani. Tunsin, miten jonkinlainen kehollinen ja tunnepohjainen kireys lähti sulamaan. Jätin puhelimen toiseen huoneeseen, sillä en tarvinnut enää sen tuomaa muka-rentoutumista, joka tyypillisesti jättää minut levottomaksi ja tympääntyneeksi.
Ei tuomitsevasti, vaan lempeästi
Minulle olennaista oli se, etten pakottanut itseäni ”ryhdistäytymään” tai soimannut itseäni puhelimen kanssa pelleilemisestä. Sen sijaan kysyin itseltäni todella lempeästi, mikä saa minut voimaan huonosti sillä hetkellä. Olin lempeä ja kiinnostunut voinnistani, en tuomitseva tai ärsyyntynyt. Tekemäni muutokset olivat lopulta hyvin pieniä ja helppoja toteuttaa.
Tämä oli minulle tärkeä havainto. Olen kasvanut siihen, että asiat pitää ”pistää tapahtumaan”. Lempeyden opetteleminen on ollut minulle pitkä ja kiinnostava matka. Miten paljon paremman tuloksen saankaan olemalla aidosti läsnä, kiinnostunut ja lempeä!
Kunpa pystyisin soveltamaan tätä useammin myös läheisiini. Puhun kiireisissä tilanteissa toisinaan ärtyneesti, koska olen väsynyt ja kuormittunut. Toisinaan suora ”Tee-tämä-nyt” -kommentti toimii, mutta senkin voi tehdä kauniilla äänensävyllä – aina kun vain osaa.
Joskus sorrun luulemaan, että koska toinen on mokannut, minulla on ”oikeus” purkaa stressiäni ranttaamalla siitä, miten paljon lisästressiä hänen virheensä ovat aiheuttaneet minulle. Voit arvata, kuinka paljon se on auttanut rauhoittamaan tilannetta. Onneksi osaan pyytää anteeksi. Osaan joskus jopa lopettaa purkamisen kesken ja tehdä vaikkapa pienen meditaatioharjoituksen.
Toivon sinulle ihania rauhoittumisen hetkiä!
Löydät Mitran ihanan tehtäväkirjan Meidän vuosi – lempeä matka parille juuri TÄSTÄ!
Matkalla itseni puolelle olen oivaltanut, että lempeys itseäni kohtaan antaa ensisijaisesti voimaa ja vie elämääni haluamaani suuntaan. Ja kun puhun lempeydestä, on hyvä muistaa, ettei se ole missään muodossa synonyymi laiskottelulle. Ja toisaalta – sekin on ihan terveellistä ja salittua välillä. Kaiken ei tarvitse aina olla tehokasta ja mitattavissa. Voit vain olla ja tehdä hyvää itsellesi.
Miksi lempeys on niin vaikeaa?
Tuntuu siltä, että joillekin suurin este lempeyden tiellä on nimenomaan pelko siitä, että myötätunto ja armollisuus itseä kohtaan tekevät meistä heikkoja, edustavat liian pehmeitä arvoja, osoittavat itsekurin puutosta tai saamattomuutta. Ehkä yhteiskunta on opettanut meidät uskomaan, että itsensä jatkuva haastaminen, ylittäminen ja suorituskeskeisyys ovat ainoita oikeita polkuja menestymiseen.
Usein tuntuu, että vain lujan ponnistelun ja ankaran yrittämisen jälkeen arvostamme itseämme – ja myös toisiamme. Ihan kuin kaikki itseen tai muihin kohdistuva myötätunto täytyisi aina ensin ”ansaita”. Tähän itsekin sorruin vuosien ajan, mutta nyt uskallan kysyä, miksi ihmeessä?
Ehkä meitä huolettaa, että itseemme kohdistuvan lämmön ja empatian myötä ottaisimme asiat liiankin rennosti. Sen seurauksena menettäisimme elämämme hallinnan, emmekä olisi yhtä arvokkaita ja tehokkaita – epäonnistuisimme, olisimme huonompia ja heikompia kuin toiset. Näin sen ei kuitenkaan pitäisi olla eikä tutkimuksien mukaan itsemyötätunnolla edes ole tällaisia vaikutuksia – itse asiassa päinvastoin.
Ja kun puhun lempeydestä, on hyvä muistaa, ettei se ole missään muodossa synonyymi laiskottelulle. Ja toisaalta – sekin on ihan terveellistä ja salittua välillä. Kaiken ei tarvitse aina olla tehokasta ja mitattavissa. Voit vain olla ja tehdä hyvää itsellesi.
Mitä lempeys mahdollistaa?
Tutkimustulosten perusteella itseensä lempeästi ja myötätuntoisesti suhtautuvat ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä, tyytyväisempiä parisuhteissaan ja kokevat vähemmän ahdistusta ja masennusta verrattuna ihmisiin, jotka suhtautuvat ankarammin itseään kohtaan. Tämän tunnistan täysin myös omasta elämästäni katsoessani, mitä elämäni tunteineen oli ennen lempeämpää elämää ja mitä se on nyt
Itsemyötätuntoiset ihmiset myös kohtaavat vastoinkäymisiä paremmin niistä lannistumatta, ottavat enemmän vastuuta omista virheistään ja osaavat olla tarvittaessa jämäkämpiä.
Myös toivo elää lempeydessä ja siinä, että kohtaan itseni sekä kaikki tunteeni sellaisina kuin ne tulevat. Hyväksyn, että nyt on vaikeaa ja se saa harmittaa. Välillä kyyneleetkin ovat herkässä. Itku puhdistaa ja sillä on tärkeä rooli vaikeiden hetkien prosessoinnissa – siinä, että pidän kiinni toivosta ja lempeydestä.
Myös toivo elää lempeydessä ja siinä, että kohtaan itseni sekä kaikki tunteeni sellaisina kuin ne tulevat.
Mitä lempeys sitten tarkoittaa?
Ystävällisyys itseä kohtaan ja oman itsensä puolella oleminen eivät tarkoita siis samaa kuin aikaansaamattomuus tai veltto joutenolo – eikä sitä voi verratta myöskään alisuoriutumiseen.
Omienkin kokemuksieni perusteella koen asian olevan toisin: jatkuva itsensä äärirajoille vieminen, itsekritiikki ja vaativuus tekevät todennäköisemmin rumaa jälkeä – sekä mieleen että kehoon. Sen sijaan lempeä, hyväksyvä ja rakastava suhtautuminen itseeni, myös omiin virheisiini ja epäonnistumisiini, on porttini parempaan elämänlaatuun ja yleiseen tyytyväisyyteen. Ja tutkimusten mukaan myös siihen tehokkuuteen ja aikaansaamiseen.
Eli ei tarvitse pelätä, että myötätunto itseä kohtaan vaikuttaisi heikentävästi esimerkiksi kunnianhimoon; itseensä myötätuntoisesti suhtautuvat ovat suuntautuneet tutkimusten mukaan enemmän henkilökohtaiseen kasvuun kuin ne, jotka jatkuvasti kohtelevat itseään ankarasti ja kritisoiden.
Lempeys itseä kohtaan ei näin olleen missään muodossa saa ihmistä laskemaan rimaansa. Päinvastoin, kun ihminen suhtautuu esimerkiksi epäonnistumiseen lempeämmin, hän on vapaampi haastamaan itseään ja ylittämään tavoitteensa. Lempeyden myötä voimme löytää siis sisäisen rauhan ja parhaan potentiaalimme sekä hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme.
Elämässä voi menestyä myös lempeyden voimalla – ei vain hampaat irvessä, väsyneenä ja väkipakolla. Itsesi puolella oleminen ja lempeys ei ole siis laiskottelua, vaan kaikkea muuta ja paljon enemmän.
Lempeyden myötä voimme löytää siis sisäisen rauhan ja parhaan potentiaalimme sekä hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme.
5 lempeää vinkkiä, miten olla hyvä myös itselle:
Mieti, mitä sanoisit ystävällesi tai rakkaallesi? Miten rohkaisisit tai lohduttaisit häntä – ja tee samoin itsellesi!
Kun olet hyvä myös itsellesi, sinulla on enemmän annettavaa muille.
Kaiken ei tarvitse aina olla tehokasta tai tuottavaa, joskus puhdas lepo on parasta, mitä voit itsellesi antaa.
Sinun ei tarvitse ansaita lempeyttä itseäsi kohtaan – riittää, että olet.
Kun pidät itsestäsi huolta, pidät samalla huolen siitä, että jaksat myös huomenna.
Opi lisää lempeydestä itseä kohtaan lunastamalla Annukan maksuton Lempeyden työkirja täältä.
Narsistisen ihmisen viestintä, erityisesti niinä hetkinä, kun hän on kokenut olonsa loukatuksi tai uhatuksi voi olla hyvin uhkaavaa. Yleinen reaktio lähisuhteissa narsistisen ihmisen painostavaan viestintään on ahdistus, epävarmuus ja pelko.
Jos joudut olemaan kanssakäymisissä narsistisen ihmisen kanssa ja vastaanottamaan hänen agressiivisia viestejä, toivon seuraavista kuudesta neuvostani olevan sinulle apua.
1. Lopeta perustelu, selittely ja väittely
Älä turhaan perustele tai selittele toimiasi loputtomiin. Voit perustella kerran ja se riittää. Hän tuskin hyväksyy tai uskoo vastaustasi, joten älä turhaan kuluta tähän aikaasi ja energiaasi.
Väittely ei myöskään hyödytä, koska narsismi itsessään estää toisen ihmisen näkökulmien huomioon ottamisen.
2. Vedä raja
Voit rajata keskustelua sanomalla:
“En aio keskustella asiasta kanssasi” jasama hieman pehmeämmin sanottuna (sopii esim.työpaikoille):
“En mielelläni keskustele asiasta enää, olen sanonut kantani ja tulen myös pysymään siinä.”
“Päätän keskustelun nyt tähän, kiitos ja hyvää päivänjatkoa!” Poistu paikalta tämän jälkeen .
“Olen sanonut kantani tähän asiaan . Minulla saa olla oma kantani ja sinulla omasi.”
3. Vastaa neutraalisti
Neutraalissa vastauksessa ilmaiset kuulleesi häntä, mutta et jatka keskustelua suuntaan tai toiseen saatikka ilmaise omaa kantaa asiaan.Annat asian siis vain olla.
“Kiitos viestistäsi, olen huomioinut mielipiteesi ja näkökulmasi.”
4. Vetäydy keskustelusta
Ilmaise, että olet saanut hänen viestin, mutta et ole kiinnostunut enää keskustelemaan mistään.
“Minulla ei ole tähän mitään sanottavaa tai lisättävää. Hyvää jatkoa!” Tämän jälkeen älä enää vastaa taikka viestitä hänelle.
5. Viivyttele
Jos huomaat hänen olevan tunteiden vallassa ja esimerkiksi purkamassa sinuun omaa pahaa oloaan tai turhautumistaan vaatien sinulta kaikenlaista turhaa ja epäolennaista, tai hän uhkailee tai pelottelee sinua, voit vastata esimerkiksi näin:
“Olen juuri nyt varattu (tai lääkärissä, kokouksessa, kassajonossa tms.). Palaan asiaan myöhemmin.”
6. Älä vastaa ollenkaan
Joskus se, että et vastaa tai reagoi ollenkaan, et siis yhtään mitenkään on kaikista paras vaihtoehto ja varsinkin silloin, jos useat aikaisemmat keskustelut eivät ole johtaneet mihinkään, tai ne ovat pelkästään pahentaneet tilannetta, tai sinä olet aina päätynyt syntipukiksi kaikkeen.
Suosittelen tätä vaihtoehtoa kaikista eniten erityisesti silloin, jos sinulla ei ole mitään pakollisia siteitä häneen (esim. yhteiset lapset tai omaisuutta).
Ja lopuksi muistathan: ettei sinun kannata käyttää voimiasi myöskään siihen, että pyrkisit selittämään ja saamaan narsistista ihmistä ymmärtämään omaa narsistista ja haitallista käytöstään. Narsismi estää itsen ja oman toiminnan rehellisen tarkastelun, joten suuntaa voimasi itseen ja omaan toimintaan.
Henna Heinonen on varhaiskasvatuksen ammattilainen, päiväkodinjohtaja, yrittäjä ja äiti. Hän on myös erityisherkkä haaveilija, itsensä ikuinen etsijä, ihminen, joka uskoo vahvasti hyvään ja siihen että maailmaa voi toden totta parantaa hiekkalaatikolta käsin.
Pieni ihminen aamuaikaisessa päiväkodin eteisessä, tukka pikkuisen sekaisin, silmät vielä täynnä unihiekkaa. Aamu alkaa aikaisin, joskus se on pakko, sillä aikuisten on töihin ennätettävä.
Sama pieni ihminen lounaan jälkeen monta, monta touhua ja tehneenä, ihan väsyneenä masu täynnä ruokaa kiukuttelee, kun sukka on huonosti. Kaikki harmittaa, kaverikin otti juuri sen lelun, jonka olisin halunnut.
Kiukku tulee voimalla, mutta on niin väsy.
Edes päivän lepohetki ei riitä toipumiseen, vaikka uni tulee saman tien ja se jatkuu välipalaan saakka. Kiukku tulee taas voimalla eteisessä, kun on kurahousujen pukemisen aika. Aikuiset auttavat, ymmärtää, mutta ei se lohduta pientä ihmistä, joka on tunteittensa vallassa.
– Mun äiti opettelee hakemaan mua ajoissa, se tulee kyllä.
Siellä hän värvöttää, iltapäivän hämärässä ja odottaa ja se kiukku tulee varmasti myös hakijalle.
En ikinä halua syyllistää vanhempia, tiedän, teistä kaikki on omalla tavallaan kovilla. Ei ole helppoa olla pienten ihmisten kasvattaja. He vaativat paljon, työt vaativat paljon, elämä vaatii paljon.
Puhutaan paljon aikuisten burn outista, mutta kuka puhuu lasten burn outista? Siitä, miten pienet ihmiset väsyvät lähes 10-tuntisten hoitopäivien yhteydessä ja viikonlopuista, jotka sisältää kauppakeskuksia ja kännykkäpelejä.
Iltaisin lasta on vaikea saada rauhoittumaan, hän käy valtavilla kierroksilla ja omat hermot alkaa olla jo ihan riekaleina. Olisi niin kiva päästä edes hetkeksi huokaisemaan, ottamaan omaa aikaa. Mutta entä jo se lapsi käy kierroksilla siitä, ettei hän ole tullut nähdyksi? Että hän kaipaa vain oman vanhemman huomiota, sitä että joku juttelee, kysyy kuulumisia, kertoo, että lapsi on tärkeä ja rakas.
Ei tabletit tai kännykkä rauhoita lasten mieltä, se aktivoi sitä lisää ja vaikka se onkin oivallinen ”lapsenvahti”, ei se korvaa koskaan toisen ihmisen huomiota, kosketusta tai läsnäoloa. Sitä me ihmiset kaikki kaipaamme ja janoamme, läsnäoloa.
Miten sitten aikuinen jaksaa olla lapselle läsnä, jos hän on jo itse kuiviin niistetty työelämän ja arjen pyörteissä? Mikä siihen auttaa?
Vähemmän on enemmän. Lapsi ei tarvitse muuta kuin huomiota, läsnäoloa. Yhteistä aikaa.
Aikaa ilman älylaitteita.
Yhteinen ruokailu saman pöydän ympärillä, yhtä aikaa. Keskustelua siitä, mitä kuuluu. Miten sinun päiväsi on mennyt? Tai mitä tänään tapahtuu?
Vaikka lapsi ei aluksi osaisi keskustella omista tunteistaan tai ajatuksistaan, tulee se vähitellen, kun siihen opetetaan. Opetellaan yhdessä.
Mitä jos tyhjennetään yhdessä astianpesukone tai viedään roskat, tai luetaan kirja. Tai mennään metsään.
Varhaiskasvatus on meillä Suomessa laadukasta. Me emme ole säilytyspaikka tai ”tarha” niin kuin joskus puhuttiin. Meillä on korkeasti koulutettu henkilökunta, joka opettaa lapsille elämisen taitoja, mutta monesti ne lapset kaipaavat vain omia vanhempia. Sitä, että he saavat sen tärkeimmän huomiota ja rakkautta. Yhteisiä muistoja.
Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja, työnohjaaja (STOry), työkykykoordinaattori ja kirjoittaja. Hän työnohjaa ja valmentaa lempeän ratkaisukeskeisellä, voimavara- ja vahvuusperustaisella otteellaan sekä yksilöitä että ryhmiä. Katja on pohjakoulutukseltaan KTM, ja aikoo seuraavaksi opiskella NLP:tä.
Ehkä kuulut heihin, jotka ovat aina yhteydessä itseensä.
Itse en suinkaan ole aina ollut niin onnekas. Olen saanut mutkien kautta opetella tätä arvokasta taitoa ja oppia uudelleen ja uudelleen reitit takaisin itseen, omaan hyvään tilaan.
Hiljaisuudessa on voimaa
Keski-iässä olen jo riittävän tietoinen tuskasta, joka nostaa päätään kun en olekaan yhteydessä. Kehoni kipeytyy herkemmin, saan ehkä infektion, hosun ja hätäilen, nukun levottomammin. Kukaan, ihan lähimmäisiäni lukuun ottamatta, ei sitä minusta välttämättä huomaa. Enkä minäkään, jollen ole tarkkana. Opin jo aika varhain kätkemään sen, mikä vaivaa muita. Hakeudun nyt helpommin ja nopeammin omaan tilaani, kun haluan ajatella jotakin loppuun tai tehdä isompia päätöksiä. Tiedän että kohta taas kuulen oman ääneni. Kirjoittaminen on kai oma tapani varjella elämää ja saada siihen yhteys.
Hiljaisuus on siksikin itselleni jokseenkin pyhää. Marraskuun hiljaisuus, harmaus, ei liikaa harmita, se saa minut vain vähän harmaammaksi. Käperryn metsämökkiin, vaeltelen luonnossa, herkistyn helpommin. Joogaan ja kuuntelen. Mitähän sieltä alkaa tulla? Se, mikä voi toisesta näyttää jollei suorastaan ankealta, ainakin aika vaisulta, on minulle siinä hetkessä hienointa. Kuulen lyhyessä ajassa paljon. Olen ilahtunut raikkaasta ilmasta ja illasta, johon saan rauhoittua. Usein tapaan kosteassa metsän ryteiköissä taas itseni.
Kun lapset olivat pieniä, en aina kuullut itseäni. Kun työmäärät kasvoivat, en osannut enkä ehtinyt kuulla. Kun olin pikkutyttö, minun ei oikein annettu kuulla, saati ilmaista. Silloinkin kuulin silti tosi paljon.
Omaäänisenä
Analogia on selkeä, ja onneksi tiedän sen tänään. Kun et saa ääntäsi kuuluville, seuraus on luonnollisesti kahdenkaltainen. Ehkä vaikenet, pienenet, säikyt ja vetäydyt. Kun siitä tokenet, alat äännehtiä isommin ja kuuluvammin. Ken siitä pahastuu, ei ollut sinun ihmisiäsi.
Näin ajattelin ensin. Voi kuitenkin olla, että hätiköin, enkä ollut ihan loppuun asti ajatellut. On totta, että koin mielipahaa. Koin hylkäämistä. Koin harmitusta, tulin ohitetuksikin.
Entäpä sitten? Näin meistä tosi monille tapahtuu. Emme me läheskään aina ymmärrä toisiamme emmekä osaa toimia oikein. Olemme riittämättömiä ja ajattelemattomia, tosi pieniä toisillemme. Ennen kaikkea, pieniä itsellemme.
Itselleen pieni ei voi olla suuri toisellekaan. Ei hän silti ole aina pahantahtoinen, tai jotenkin huonompi. Hän on vain kasvumatkallaan, kuten olet itsekin. Hän voi nolata sinut, koska on vielä pieni. Hän voi esittää pätevää, koska ei täysin ole sitä. Hän voi suuttua ja loukkaantua, koska on oikeasti peloissaan. Ei kenties vielä tiedä miltä oma ääni voi parhaimmillaan kuulostaa.
Omassa valossa
Eipä tässä ainaista hauskaa ole vieläkään – onneksi sellaista en odotakaan. Omassa valossa, siis hyvässä yhteydessä itseensä ja toisiin, löytää tosi usein pieniä tyytyväisyydenaiheita, ja jättää ne jokapäiväiset harmitukset taakseen helpommin. Omassa valossa oleminen on yhteyttä itseen ja omaan energiaan. Kun olet oma itsesi, pidät kiinni energiastasi.
Ennen valon löytymistä kokeilin eri alojen ammattiauttajia, tietysti alkuun työterveydessä, sittemmin siellä mistä apua parhaiten sain. Edelleen jatkan vyöhyketerapeutin, kiropraktikon ja kehonhuollon asiantuntijoiden kanssa. En näe mitään syytä luopua tärkeistä tukipilareistani.
Hyväksyin myös pikkuhiljaa, ettei lapsuuteni suinkaan ollut aika kultainen, vaikka paljon kultaistakin aikaa siihen mahtui. Opin että omaa itseä on syytä kuunnella. Hiljentää ennen kuin vaikenee. Äännähtää ennen kuin räjähtää. Sanoa mielipiteensä vaikkei joku siitä ilahdu. Näyttää oma osaaminen, vaikka joku siitä pahastuisi. Iloita isosti ja surra ajallaan.
Tutustuin arvoihini, pintaa syvemmin ja aloin toimia enenevästi niiden mukaan. Perhe, terveys ja ystävät ovat tietysti aina tärkeitä! Silti ihan tärkeintä itselleni on yhteys. Siinä kun jännästi yhdistyy kaikki; asioiden välinen yhteys, luontoyhteys, yhteys toisiin, yhteyden välittäminen, yhteyttäminen, yhteys siihen tilaan joka syntyy vain yhteydestä. Yhteydessä oleminen tuottaa energiaa ja energia myös luo yhteyttä.
Päätin pystyä antamaan kaiken aina anteeksi, koska se todellakin eheyttää. Meditoin niin kauan, ja etsin vastauksia niin pitkään, että aloin kokea uudenlaista lempeyttä. Sen ansiosta on paljon helpompaa toivotella toiselle, itse asiassa kenelle hyvänsä, hyviä asioita, kuten onnellisuutta, turvallisuutta ja terveyttä.
Koska sain valon, eli myötäelämisen ja myötätunnon kyvyn ja taidon pitää energiani, otan myös vastuun. Koska otan vastuun, pysyn valossa. Vastuun myötä laajenen ja vastuuni voi kasvaa.
Miika Kumara on ammatiltaan lastenhoitaja, joka on kiinnostunut laajasti eri elämän osa-alueista. Erityisesti syvälliset ajatukset ja ihmisen herkkyys ovat lähellä hänen sydäntään. Miika on sekä aviomies että isä.
Vanhemmuus itsessään on parasta. Mutta mitkä asiat siinä ovat parhaimpia asioita? Ne ovat varmastikin mielipideasioita, koska jokainen kokee vanhemmuuden omasta näkökulmasta käsin. Seuraavaksi kerron jälkikäteen ajateltuna viidestä erityisesti parhaasta asiasta vanhemmuudessa omasta mielestäni, joita en täysin osannut aavistaa etukäteen.
1. Yhdessä tekeminen
Toki tiesin, että vanhemmuudessa on parasta tehdä lapsen kanssa yhdessä asioita. Kuitenkaan sitä ei täysin voinut ymmärtää ennen vanhemmuutta. Yhdessä tekeminen oman lapsen kanssa ei tarvitse olla edes mitään rakettitiedettä tai sirkustemppuja. Riittää, että vanhempana tekee lapsen kanssa yhdessä aivan tavallisia arkisia asioita. Samalla saa jakaa nämä arkiset ja ihanat kokemukset oman lapsensa kanssa.
2. Hellyyden osoitukset
Mikä olisi hienompi tunne kuin olla lähellä omaa lasta. Halata ja kertoa, kuinka tärkeä hän on. Myös se, että oma lapsi osoittaa kiintymystä tulemalla syliin on paras palkka vanhemmuudesta.
3. Lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen
On aika ihmeellistä, että miten lapsi kasvaa ja kehittyy. Sitä oikein vanhempanakin yllättyy, mitä kaikkea lapsi oppii ja kuinka nopeasti. On mielenkiintoista, että aluksi vastasyntynyt ihmettelee maailman menoa, kun jo taaperoikäinen menee kovaa vauhtia sitä kohti. Juoksee minkä jaloistaan pääsee eteenpäin päättäväisesti. Siitä me aikuisetkin voimme ottaa mallia.
4. Perinteiden vaaliminen
Meillä jokaisella on varmasti jonkinlaisia perinteitä elämässämme, joita haluamme vaalia myös omien lastemme kanssa. Olen itse kokenut, että samalla kun mahdollistaa nämä perinteet omalle lapselle, niin voi elää esim. omasta lapsuudesta peräisin olevia perinteitä itsekin uudelleen. Itselläni on ollut perinteenä jokaisena jouluaattona herätä katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa, koska se tuo itselleni joulumielen.
5. Läsnäolo
Ehkä kaikista tärkein ja samalla parhain asia lapsen kanssa olemisessa on mielestäni läsnäolo. Se on kaiken A ja O. Ennen vanhemmuuttani vietin paljon aikaa puhelimella. Myönnän, että vietän aikaani nykyäänkin paljon puhelimella. Olen kuitenkin tietoisesti yrittänyt vähentää puhelimella oloani, koska olen huomannut, että mitään sen parempaa asiaa vanhemmuudessa ei ole kuin läsnäolo ilman mitään ylimääräisiä häiriötekijöitä. Läsnäolosta ei kuitenkaan kannata ottaa liikaa paineita, koska tärkeintä on se, että yrittää parhaansa olla läsnä lapselleen. Läsnäolon ei tarvitse aina olla pitkä aika. Sekin jo riittää, kun on läsnä esimerkiksi viisi minuuttia aluksi. Kun tämä onnistuu, niin voi läsnäoloa kokeilla pidempiäkin pätkiä. Lopulta voit huomata, kuinka antoisaa yhdessä oleminen oman lapsen kanssa on.
Kannustan lopuksi miettimään, mikä on juuri sinusta parasta vanhemmuudessa. Vanhemmuus on suuri rikkaus, jossa on rajattomasti hienoja puolia. Se tekeekin vanhemmuudesta arvokkaan asian. Vanhemmuus on ainutkertainen mahdollisuus ja juuri sinä olet omalle lapsellesi paras mahdollinen vanhempi. Jokainen lapsi on erilainen, joten jokainen matka vanhemmuuteen tuo erilaisia parhaita puolia vanhemmuudesta esiin.
Kun puhun äitihaavasta, kuulen usein kysymyksen: Voiko saman perheen tyttärillä olla erilainen suhde ja erilainen kokemus suhteesta äitiin?
Kysymyksen taustalla on usein pelko: Jos siskollani on hyvä suhde äitiin, mutta minulla ei, onko vika minussa?
Saman perheen lapset saattavat kokea äidin käyttäytymisen ja perhedynamiikan eri tavoin. Sisarusten muistot samoista tilanteista saattavat olla erilaisia – on yksilökohtaista, miten kukin on tilanteen kokenut ja millaisia tunnejälkiä siitä on jäänyt.
Kyse ei välttämättä ole siitä, että kenenkään kokemus olisi vääristynyt, vaan erilaiset kokemukset voivat olla hyvinkin totta. Äiti saattaa kohdella lapsiaan eri lailla, sillä he saattavat aktivoida äidissä erilaisia tunteita. Vahva, itsenäinen tytär voi korostaa äidin omaa voimattomuutta, ja äiti saattaa vaatia häneltä enemmän kuin sisaruksiltaan. Tarvitsevampi lapsi taas saattaa herättää äidissä enemmän suojelunhalua tai hoivaviettiä. Hän ei uhkaa äidin olemassa- oloa vaan vahvistaa äidin roolia ja äitiyden merkitystä.
Jos vanhemmat eivät pysty pitämään kodin tunneilmapiiriä vakaana, on luonnollista, että joku lapsista ottaa sovittelijan roolin. Se voi osua vanhimman tyttären osaksi – tai herkimmän ja empaattisimman. Herkkä ihminen saattaa yrittää pitää huolta muiden tunteista helpottaakseen omaa oloaan. Hylätyksi tulemisen pelko voi saada lapsen tasapainoilemaan perheenjäsenten välillä turvattomissa tilanteissa. Ihmisellä on luontainen taipumus tasapainottaa vireystilaansa ja purkaa stressiä keinoilla, jotka kulloinkin ovat helpoimmin käytettävissä. Lapsena opituista toimintamalleista syntyy tapoja, joita ihminen toistaa aikuisenakin.
Pauliina, 51, kertoo kirjassa Äitihaava – tyttären raskas perintö:
”Minulle lankesi perheessä tuhkimon rooli. Olin iskun vaimentaja ja ilmapuntari: kun ilmapiiri oli kireä, ohjasin pienemmän sisaren sivummalle, jotta hän ei ärsyttäisi äitiä lisää. Olin vastuullinen ja suojeleva. Minusta tuli perheessä ulkopuolinen, en ollut tasaveroinen sisareni kanssa. Esikoisen rooli on usein yksinäisen kulkijan tie.”
Tytärtä saatetaan patistaa miellyttämään äitiään. Äiti ei välttämättä ole ainoa, joka yrittää saada tytärtä vastaamaan perheen odotuksiin.
Kun tytär ei enää halua elää perheen odotusten mukaan, on mahdollista, että muut perheenjäsenet liittoutuvat häntä vastaan. Se, joka nostaa perhedynamiikan ongelmat esiin, saattaa saada syyn niskoilleen kaikesta, aivan kuin ikävät tunteet olisivat hänen vastuullaan.
Jos kaikki perheenjäsenet mukautuvat perheen rajoittaviin uskomuksiin ja elävät niiden mukaan, mikään ei koskaan muutu. Epäterveet toimintamallit siirtyvät ainakin osittain tuleville polville.
Jos tunnet olevasi perheessäsi yksin, et ole ainoa, joka kokee näin. Se, että haluat puhua rohkeasti vaikeista asioista, asettaa rajoja ja pitää huolta itsestäsi, on tärkeää ja arvokasta, vaikkei lähipiirisi olisikaan kanssasi samaa mieltä. Voi olla, että perhesuhteiden säilyttäminen vaatii kompromisseja, mutta älä tingi omasta hyvinvoinnistasi loputtomiin. Joskus etäisyyden ottaminen voi olla hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa.
Muista, että sinun ei tarvitse olla vastuussa kaikkien muiden tunteista. Sinulla on lupa tehdä itsesi näköisiä ratkaisuja.
Teksti on lainattu ja sovellettu Katri Syvärisen menestyskirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö. Kirja on auttanut jo tuhansia naisia ymmärtämään itseään, äitisuhdettaan ja äitihaavaa ilmiönä. Tutustu ja tilaa!
Susanna Ahvalo on luokanopettaja, riippuvuuksien kokemusasiantuntija, mindfulness-ohjaaja sekä Positiivisen psykologian valmentaja PPC®. Erikoisosaamisena hänellä on mindfulness ja addiktiot. Susannan ohjauksen ja valmennuksen keskiössä on positiivinen psykologia, eli kiinnostus siihen, kuinka ihminen löytää kukoistuksensa ja tiedostaa voimavaransa. Susannalla on yritys nimeltä Onnellisuuspaja.
Jo pienenä koin olevani erilainen kuin muut. Vertasin sisintäni toisten ulkoiseen kuvaan ja kokemuksena oli jatkuva arvottomuus.
12-vuotiaana mukaan tulivat päihteet. Ne antoivat minulle mahdollisuuden olla kuka tahansa, näytellä harjoittelematta. Teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessa päihteiden käyttö oli rituaali. Se oli tapa tulla porukan jäseneksi.
Päihteiden vetovoimaa lisäsi myös se, että joissain piireissä minua ihailtiin siitä, että pystyin juomaan niin paljon. ”Susanna pystyy juomaan miehiä pöydän alle.” Naureskelin ja tunsin ylpeyttä. Minut huomattiin.
Kun alkoholismi eteni, en juonut enää porukoissa, vaan yksin kotona. Salailu ja häpeä lisäsivät jo ennestään valtavaa kuilua minun ja muiden ihmisten välillä. Näyttelin osaavani elää ja olla ihminen.
Erillisyyden kokemus hellitti merkittävästi, ja kun astuin päihdehoidon kautta vertaistukiyhteisöjen pöytien ääreen. Yhtäkkiä löysin paljon ihmisiä, joiden tarinoihin samaistua. Ulkopuolisuuden tunne ei kuitenkaan kadonnut täysin. Kun katson taaksepäin, uskon sen johtuneen siitä, että en ollut tehnyt sisäistä työskentelyä perusteellisesti, vaan käsitellyt asioita enemmänkin älyllisellä tasolla. Odotin, että joku ulkopuolinen asia tai ihminen korjaisi minut.
En tiennyt kuka olin, mistä unelmoin, mitkä ovat vahvuuteni, mitkä ovat heikkouteni. Minun ja muiden ihmisten välillä oli näkymätön raja-aita. Pystyin astumaan toisten ihmisten puolelle erilaisten läheisriippuvaisten roolien kautta ja olemaan hetken se, mitä oletin muiden haluavan minun olla.
Toipumisen uusi taso alkoi avautua siitä, kun aloin kiinnostumaan aidosti yhteydestä itseeni. Astuin pois uhrin roolista, kun ymmärsin, että minulla on ratkaisun avaimet sisäisessä viisaudessani. Koin, että jollain tapaa valot syttyivät ja aloin kulkea omaa voimaani kohti.
Paradoksaalisesti tuo voima löytyi sisäisen haavoittuvuuden kohtaamisesta. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman läheisten ihmisten rakastavaa ja turvallista kannattelua. Sitä varten minun on pitänyt oppia erottamaan, mitkä ihmissuhteet ovat minulle hyväksi ja mitkä eivät.
Uteliaan ja ystävällisen asenteen siivittämänä aloin kiinnostua pienin askelin siitä, mistä minut on tehty. Mitä enemmän uskalsin työntää syrjään paksuja unohduksen verhoja ja tuoda valoon sitä, mikä oli ollut piilossa, sitä helpompi minun oli olla. Häpeästäni, pelostani ja kärsimyksestäni tuli ihmisten asioita. Aloin ymmärtämään, että en olekaan perustavalla tavalla epäkelpo. Elämän haastavuus kuuluu kaikille.
Kun aloin löytää yhteyden itseeni, pystyin päästämään irti siitä pakkomielteisestä uskomuksesta, jonka mukaan minun oli löydettävä itseni muista. En ollut enää ulkopuolisen määrittelyn varassa.
Tästä lähtökohdasta olen voinut liittyä aidosti muihin ihmisiin. Tulla ihmiseksi ihmisten rinnalle. Tulla tilaan, jossa ei ole tarve paeta riippuvuuksiin ja haitallisiin käyttäytymismalleihin. Tuo tila on vapautta.
