Oletko ihminen, joka täyttää muiden jälkeensä jättämät lovet? Venyt ja vanut, kun joku ei pidä lupauksiaan tai täytä osuuttaan? Saat homman hoitumaan omalla energiallasi, vaikka sen homman hoitaminen ei olisi sinun vastuullasi – ei ainakaan yksin.
Oletko ihminen, joka pehmentelee jonkun toisen käytöstä tai sanomisia? Kun joku on sosiaalisesti estynyt tai pahalla tuulella, höpisetkö puuta heinää täyttääksesi hiljaisuuden tai yritätkö tehdä kaiken hyväksi omalla energiallasi ja toiminnallasi?
Piilotatko itsessäsi toisen ihmisen aikaansaamia jälkiä, kuten suru, joka vaihtuu yhtäkkiä hymyksi astuessasi kadulle?
Periaatteessa se, että homma menee jokseenkin putkeen, ja soljuu maaliin, on kai mukava asia. Kuitenkin, paikattuani muiden ihmisten puutteita vuosikymmenten ajan haluan kertoa niistä vaaroista, jotka asiassa olen sittemmin huomannut ja joiden vuoksi tuon tapani muuttanut.
Kun paikkaat muiden ihmisten puutteita, riskinä nimittäin on….
1. Rakkaudeton olo
Kun kannat vastuuta muista liiallisesti, se kuluttaa sinun ikiomaa energiaasi. Tuon energian – ja ajan – voisit myös säästää oman hyvinvointisi parantamiseen. Kun sinä voit hyvin ja seisot omilla jaloillasi, ymmärrät ettei aikuisten ihmisten tehtävä ole tukea, kannatella ja “pelastaa” toisiaan jatkuvasti. Vain sovitusti niin, että kumpikin osapuoli sen tiedostaa, ja silloinkin puolin ja toisin. Liiallista paikkaamista voi myös olla jatkuva anteeksianto, joka tapahtuu aina samaan suuntaan. Silloin omalla itselläsi, hyödyntämällä jaksamistasi ja sinnikkyyttäsi, yrität tilkitä syntyneen aukon olemattomiin. Mitä enemmän tällaisia kohtia ihmissuhteessa on, sen huonommin se voi. Ja sen omituisemmaksi kaikki käy.
Muiden turhanpäiväisestä kaitsemisesta ja paapomisesta voi tulla itselle tyhjä ja rakkaudeton olo. Vaikka itse osaat pitää asioistasi huolta, ei se tarkoita, ettet ansaitsisi huomiota ja keskittymistä omiin asioihisi. Velvollisuutesi on kulkea eteenpäin kohti syvempää hyvinvointia, ei suinkaan jäädä räpistelemään jonnekin, jossa joku vielä harjoittelee perustasoa (ellei hän sitten ole lapsi, tosin lapsenkin on annettava oppia yrityksen ja erehdyksen kautta). Tukea voi kulkemalla mukana toisen elämässä (jos se hyvältä tuntuu), mutta tietä ei voi kulkea toisen puolesta.
2. Toinen ei opi
Teoillamme on aina viesti. Näin minä toimin ja näin minulle on OK toimia. Ja kun toimit jollain lailla, se on itse asiassa paljon vahvempi viesti muille ihmisille, kuin sitä perässä seuraavat saarnat, syyllistykset ja vannotukset, kuinka näin ei saisi koskaan enää käydä.
Valitettavasti rajanvetoa ei tehdä pelkästään sanallisesti, vaan tekojen on tultava oman totuuden mukaisiksi. Et siis yksinkertaisesti enää paikkaa toisen ihmisen toimintaa. Mitenkään. Kaikki me opimme ja kuinka nopeasti opimmekaan, kun teoriasta ja jossittelusta siirrytään käytäntöön. Jotkut suhteet eivät tosin kestä sitä, että toispuoleinen kannattelu loppuu. Se on hyväksyttävä. Tuollaisen suhteen päättyminen on parantavaa todellisuudessa molemmille osapuolille.
3. Tyhjyyden, outouden tai virheiden pelko
Joskus on myös niin, että täytät muiden jättämiä tyhjiä aukkoja ihan turhaan. Joskus pelkäämme epätäydellisyyttä. Hiljaisuutta kesken keskustelun. Myöhästymistä. Oudon kuvan jättämistä. Mutta joskus jokainen meistä joutuu jättämään oudon kuvan. Entä jos työstäisitkin epätäydellisyyden hyväksymistä sen sijaan, että väkisin yrittäisit tehdä kaikesta hyvää tai saisit kaiken menemään ympäristössäsi “oikein”? Meillä jokaisella on omat tapamme, ja joidenkin tavat ovat kuin Picasson maalaus. On arvokkaampaa kummallekin osapuolelle antaa tilaa, kuin roikkua väkisin mukana mahdottomassa, korjata toisen jälkiä ja kantaa kaunaa. Mikäli jälkimmäinen näistä toteutuu, voi olla, että tuolloin kärsimme piilevästä läheisriippuvuudesta ja suurin avuntarvitsija olisimmekin me itse.
Ratkaisu
Kun löydämme itsemme tilanteesta, jossa olemme tukeneet toista ihmistä liikaa, kenties jo pidemmän aikaa, se on todellisuudessa positiivinen muutoksen ja kasvun portti. Ja kun uskallamme kulkea tuon kaaren läpi, saatamme huomata, että vaihtoehtoja on enemmän kuin ne perinteiset kaksi ääripäätä. Kommunikaatio avaa ja vapauttaa. Hengähdyshetki ja mietintätuokio auttaa. Ei ole tarvetta önkyttää automaatiolla. Rohkeus on tärkeää ja siksi meille on annettu avuksemme vihan tunne.
Rajanveto ei aina tarkoita jonkin loppua, vaan usein myös sen saman vanhan uutta parempaa alkua. Kuin puu, joka kohtaa uuden kevään ja tekee entistä kauniimpaa satoa. Niin kirkasta uutta vihreää, jonka läpi paistaa valo.
Se on mahdollista sinunkin elämässäsi ja kenties sisälläsi tunnet jo sen väreilyn.
❤️:lla Riikka
Minusta, taideterapiasta ja muista palveluistani löydät lisää alta ⬇️
