Sivu 3 – Hidasta elämää

Mitä jos kesän jälkeen onkin ihan puhki? Näistä syistä kesä voi kuormittaa etenkin tavanomaista herkempää ihmistä

Kesä on ohi, palaat töihin ja tunnet helpotusta arjen alkamisesta. Työkaverit kyselevät oliko rentouttava loma. Et ehkä viitsi kertoa koko totuutta, koska et tunne itseäsi levänneeksi, joten toteat jotain epämääräistä. Olosi saattaa olla kaikkensa antanut, kireä ja jollain epämääräisellä tavalla ylikuormittunut, vaikka kesä olisikin ollut ihan mukava.

Jos tämä on tuttua ja sinulla on tavallista herkempi hermosto, tämä on täysin normaalia. Kuka tahansa saattaa väsyä, jos kesäloma on ahdettu täyteen aktiviteetteja, mutta herkkä ihminen saattaa kuormittua muutenkin. Mistä on oikein kyse?

Kesä kuormittaa herkkää hermostoa monella tavalla

Kesä yhdistetään lomaan, lepoon ja rentoutumiseen. Ei ole töitä eikä koulua, ja aikaa on itselle. Mutta, jos hermostosi rekisteröi ja käsittelee ärsykkeitä tavallista intensiivisemmin, kesä ei välttämättä tarkoita kuormituksen katoamista — se tarkoittaa sen muuttumista toisenlaiseksi. Arjen ennakoitava rakenne ja rytmi vaihtuu spontaaniin sosiaalisuuteen, valoisiin öihin ja lämpöön, ja vapaa-aika täyttyy usein monenlaisesta arjesta poikkeavasta tekemisestä. Kesällä voikin siis käydä niin. että useampi kuormitustekijä kasaantuu juuri sinä aikana, jonka pitäisi olla palauttavin.

Tästä kesän puhki-olo voi johtua

Aistikuorma: Kirkkaat päivät, kuumuus ja hikoilu, hiekka iholla, ulkoa kantautuvat äänet, grillauksen ja aurinkovoiteen hajut — kesässä on tavallista enemmän ärsykkeitä joihin herkkä hermosto reagoi, eikä samanlaisia hiljaisia hetkiä kuin talvella.

Rutiinien katoaminen: Moni herkkä hermosto tarvitsee ulkoista selkeää rakennetta. Työaikataulut, ruoka-ajat, harrastukset ja nukkumaanmenoajat luovat ennakoitavan päivärytmin. Kun tämä rakenne häviää, jäljelle jää jatkuva itse-organisoinnin kuorma, joka voi tuntua uuvuttavalta.

Sosiaaliset vaatimukset: Kesäjuhlat, mökkivieraat, sukulaiskokoontumiset, festarit — kesä voi tuoda enemmän spontaaneja kohtaamisia ja voi tuntua siltä, että niistä ei voi kieltäytyä, koska ei voi vedota esim. töihin. Jos tarvitsee paljon omaa aikaa palautuakseen, kesällä se voi olla vaikeampaa.

Odotusten paine: ”Nauti kesästä” on kuin kulttuurinen käsky. Jos et jaksa nauttia, voi tuntea helposti häpeää tai riittämättömyyttä. Kun vihdoin on aikaa, moni yrittää tehdä kaiken kerralla: matkat, juhlat, elämykset. Oma energia käytetään loppuun ennen kuin huomaakaan — ja lasku siitä tulee vasta syksyllä.

Mitä kannattaa miettiä seuraavaa kesää tai lomaa varten

Jos loma otti enemmän kuin antoi, se voi tuntua kurjalta, mutta siitä voi ottaa opikseen. Kokemusta kannattaa käyttää hyödykseen suunnitellakseen tulevat loma-ajat siten, että ne tukevat omia tarpeita. Voit pohtia vaikka seuraavia kysymyksiä:

Oliko kesässä hetkiä, jolloin huomasit erityisesti rentoutuvasi? Mitä niissä hetkissä oli toisin kuin muulloin? Usein näistä poikkeuksista löytyy enemmän tietoa kuin ongelman analysoinnista.
Minkälaisten päivien, tekemisen tai olemisen jäljiltä huomasit olevasi ihan naatti? Mitä kuormittavia asioita nämä hetket sisälsivät? Miten voisit minimoida ne jatkossa (esim. huolellisempi etukäteen varautuminen, delegointi, uudelleen järjestely, pois jättäminen)

Lopuksi

Väsymys kesän jälkeen ei tarkoita, että jokin sinussa on jotain vialla. Se tarkoittaa, että hermostosi on kerännyt tietoa siitä, mikä kuormittaa ja mikä palauttaa — ja tätä tietoa voi alkaa käyttää hyväksi. Kokeile kirjata muistiin, mitkä hetket kesässä tyhjensivät sinua ja mitkä täyttivät. Se lista on arvokkaampi sinulle ensi kesänä kuin mikään yleispätevä ”Ota vaan rennosti” -ohje.

Tunnistitko itsesi?

💜 Jos tunnistat itsessäsi herkän hermoston kuormittumista ja haluat oppia ymmärtämään omia tarpeitasi paremmin, Suvi Bowellanin Helpotusta erityisherkän elämään -kirja tarjoaa tukea herkkyyden kanssa elämiseen ja oman hyvinvoinnin vahvistamiseen.

💜 Arjen pieniin pysähtymisen hetkiin sopivat Herkän voimakortit, jotka auttavat tunnistamaan kuormitusta, huolehtimaan palautumisesta ja näkemään herkkyydessä voimaa.

Tukea herkkyyteen – suvi@suvibowellan.com

Mitä mielessä tapahtuu, kun värität? 4 yllättävää vaikutusta

Värityskirja on aika simppeli juttu: paperia, ääriviivoja ja kasa värikyniä. Silti moni huomaa, että värittäminen vie mukanaan – ja kohta tekee mieli värittää vielä vähän lisää. Mitä mielessä sitten tapahtuu, kun käsi tarttuu värikynään?

1. Huolimylly hiljenee hetkeksi

Kun mietit seuraavaa väriä, tarkkailet ääriviivoja ja keskityt siihen, mihin kohtaan kynä osuu, huomio siirtyy pois huolista ja keskeneräisten asioiden pyörittelystä.

Joskus jo pieni tauko omista ajatuksista tekee hyvää. Tutkimuksissa erityisesti valmiiden ja melko yksityiskohtaisten kuvioiden värittämisen on havaittu vähentävän hetkellistä ahdistuneisuutta.

2. Mieli saa levätä valinnoista ja vaatimuksista

Vapaassa piirtämisessä pitää ensin keksiä, mitä piirtäisi, mutta värityskirjassa kuva on jo valmiina. Ei tarvitse osata piirtää eikä päättää, mitä paperille syntyy. Valitset vain värikynän ja aloitat.

Tällä saattaa olla enemmän merkitystä kuin äkkiseltään ajattelisi. Tutkimuksissa on huomattu, että valmiiden geometristen kuvioiden värittäminen on joissakin tilanteissa rauhoittanut enemmän kuin vapaa värittäminen tyhjälle paperille.

3. Huomio keskittyy tähän hetkeen

Millainen väri paperille tulee? Kuinka kovaa tai kevyesti painan kynää? Mihin asti tämä alue jatkuu? Missä kohtaa vaihdan väriä?

Värittäessä käsi, katse ja huomio pysyvät luontevasti yhdessä asiassa. Joissakin tutkimuksissa värittämisen jälkeen on havaittu myös lisääntynyttä hetkellistä tietoista läsnäoloa. Värittämistä ei voi suoraan rinnastaa mindfulness-harjoitteluun, mutta se voi auttaa pysähtymään hetkeksi siihen, mitä juuri nyt tapahtuu.

Värittämistä on tutkittu esimerkiksi opiskelijoilla ja pitkäaikaissairailla ihmisillä, ja useissa tutkimuksissa ahdistuneisuus on vähentynyt värittämisen jälkeen ainakin jonkin verran.

4. Onnistumisen tarve hellittää

Aikuisena yllättävän moni asia muuttuu helposti suorittamiseksi. Liikunnalla on tavoite. Työllä on vaatimuksensa. Harrastuksessakin pitäisi kehittyä.

Värityskirjan äärellä ei tarvitse. Voit valita ”väärän” värin, värittää viivan yli tai tehdä vain pienen nurkan ja sulkea sitten kirjan. Kukaan ei arvioi lopputulosta.

Kun kaipaat tekemistä, joka vie huomion hetkeksi pois ajatusten pyörittelystä mutta ei vaadi mitään erityistä, voit tarttua värikyniin. Levollinen – palaudu värittämällä -värityskirjassa ei ole tavoitetta, ei oikeaa lopputulosta eikä mitään, missä pitäisi kehittyä.

Tutustu Hidasta elämää -värityskirjaan TÄÄLLÄ.

“Jos olen itselleni lempeä, en saa enää mitään aikaan” – mutta entä jos ankaruus viekin kaikki voimat?

Kirjoittaja Sari Manninen on kognitiivinen lyhytterapeutti ja neuropsykiatrinen valmentaja, joka on opiskellut myös pariterapiaa. Hän työskentelee työterveyshuollon asiakkaiden sekä ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa. Saria kiehtoo erityisesti ihmisen sisäinen maailma ja se, miten puhumme itsellemme, millaisia tarinoita kerromme itsestämme ja kuinka ne vaikuttavat tapaamme elää, tuntea ja olla suhteessa toisiin.

Sari kirjoittaa myös Keskeneräinen ihmisyys -blogia, jossa hän pohtii mielenterveyttä, ihmissuhteita ja niitä joskus aivan tavallisiakin asioita, joiden äärellä ihminen yrittää ymmärtää vähän paremmin itseään ja toisia.

Täytyy tunnustaa jotain. Ymmärrän hyvin ihmisiä, joita sana itsemyötätunto saattaa ärsyttää. Se on sana, joka on ollut viime vuosina paljon esillä. Välillä siitä puhutaan tavalla, joka saa sen kuulostamaan pehmeältä, siirappiselta tai jopa todellisuudesta hieman irti olevalta.

Miksi lempeys itseä kohtaan voi tuntua jopa uhkaavalta?

Vastaanotollakin olen kuullut saman ajatuksen monta kertaa: ”Jos olen itselleni lempeä, niin en saa enää mitään aikaan”. Ymmärrän tämänkin ajatuksen.

Moni on oppinut jo lapsuudessa tai nuoruudessa, että mitä enemmän vaatii itseltään, sitä enemmän saa aikaan. Se on saattanut olla se voima, joka on pitänyt liikkeessä, saanut opiskelemaan, tekemään työnsä hyvin ja kantamaan vastuunsa.

Siksi ajatus itsemyötätunnosta voi tuntua jopa uhkaavalta. Entä jos löysäänkin liikaa? Entä jos minusta tulee saamaton? Vastaanotollani huomaan toisinaan kysyväni jotain muuta. Miten hyvin nykyinen tapa on palvellut sinua tähän asti?

Onko ankaruus oikeasti auttanut?

Jos olet jo vuosia motivoinut itseäsi arvostelemalla, moittimalla ja vaatimalla enemmän – mitä se on sinulle antanut? Onko se tuonut mukanaan levollisuutta? Onko se lisännyt hyvinvointiasi? Vai onko se jättänyt jälkeensä jatkuvan riittämättömyyden tunteen, uupumuksen ja kokemuksen siitä, että mikään ei koskaan riitä?

Ajattelemme usein, että sisäinen vaativuus on kuin hyvä valmentaja. Todellisuudessa se muistuttaa valmentajaa, joka jokaisen epäonnistumisen jälkeen huutaa ”Huonommin kuin viimeksi. Yritä kovempaa!” Kuinkahan moni kehittyisi pitkällä aikavälillä sellaisen valmentajan johdolla?

Näin itsemyötätunto ymmärretään väärin

Itsemyötätunto ei tarkoita sitä, että lakkaisimme yrittämästä. Se ei tarkoita vastuun pakenemista. Se ei tarkoita itsensä säälimistä. Eikä se tarkoita sitä, että tavoitteet katoaisivat.

Ehkä itsemyötätunnolla on huono maine siksi, että siitä puhutaan joskus liian kauniisti. Todellisuudessa se näyttää paljon arkisemmalta. Se on sitä, ettei hauku itseään virheen jälkeen. Se on sitä, ettei kutsu väsymystä laiskuudeksi. Se on sitä, ettei epäonnistuessaan lisää kärsimystä satuttamalla itseä vielä vähän lisää.

Ajattelen, että itsemyötätunto ei ole pehmeyttä. Se on realismia. Se on kyky nähdä oma tilanteensa yhtä rehellisesti kuin näkisin ystävän tilanteen. Jos ystävä tekisi virheen, kutsuisitko häntä epäonnistujaksi? Tuskin. Miksi siis puhua itselleen niin?

Minusta itsemyötätunnon suurin väärinkäsitys on ajatus siitä, että se tekisi ihmisestä saamattoman. Ihmiset eivät yleensä voi paremmin siksi, että he arvostelevat itseään enemmän. Muutos on mahdollinen usein vasta silloin, kun ihminen kokee olevansa riittävän turvassa kohdatakseen myös omat puutteensa.

Lempeys ei laske rimaa – se muuttaa tapaa, jolla pyrit tavoitteisiin

Ehkä itsemyötätunto ei siis laske tavoitteita. Vaan muuttaa tuon tavan, jolla kuljemme niitä kohti. Se ei tarkoita, että vaatisimme itseltä vähemmän. Se tarkoittaa, ettemme satuttaisi itseämme matkalla sinne. Itsemyötätunto ei ole heikkoutta. Se on rohkeutta luopua keinosta, joka on ehkä pitänyt sinut liikkeessä, mutta samalla pitänyt sinut jatkuvasti sodassa itseäsi vastaan.

Joskus suurinta rohkeutta ei ole vaatia itseltään enemmän. Vaan uskaltaa uskoa, että myös lempeys voi kantaa eteenpäin.

Kaikki mitä ajattelet, ei ole totta – näin mieli voi johtaa sinua harhaan

Ajatus voi syntyä niin nopeasti, ettei sitä huomaa kyseenalaistaa. Se tuntuu varmalta tiedolta. Aivan selvästi nurmikolla on käärme. Puoliso aikoo takuulla jättää. Juuri tekemäsi ostos oli oikeasti todella hyvä löytö ja perusteltu hankinta.

Hidasta elämää -podcastin vieraana psykologi Joni Martikainen kertoo, miten mieli tulkitsee maailmaa, täydentää puuttuvia kohtia ja rakentaa todella uskottavia selityksiä – silloinkin kun ne eivät ole totta. Tässä kolme esimerkkiä siitä, miten selityksemme kertovat pikemminkin omista uskomuksistamme kuin siitä, mitä todella tapahtuu.

Kuuntele jakso ilmaiseksi Spotifysta TÄSTÄ.

1. Säikähdät käärmettä, joka onkin puutarhaletku

Haravoit pihaa ja huomaat nurmikolla käärmeen. Jalkasi on ehtinyt liikahtaa pois jo ennen kuin ymmärrät katsovasi puutarhaletkua.

Tiedostamaton mieli tekee nopean ja epätarkan arvion. Se auttaa reagoimaan mahdolliseen vaaraan. Tietoinen mieli tulee hieman jäljessä ja tarkistaa, mitä oikein näit.

Ensimmäinen ajatus voi tuntua täysin todelta, vaikka se olisi vasta mielen nopea tulkinta tilanteesta.

2. Vanha hylkäämisen kokemus saa näkemään lähtemisen merkkejä

Jos ihminen on kokenut hylkäämistä, mieleen voi rakentua kartta, jonka mukaan toinen kuitenkin lähtee. Uskomus kulkee mukana myös sellaiseen suhteeseen, jossa toinen kohtelee hyvin eikä ole aikeissa jättää.

Silloin kumppanin ilme, hiljaisuus tai tavallinen poissaolo voi herättää ajatuksen: Se on nyt lähdössä – vai onko se lähdössä? Ihminen saattaa varmistella rakkautta tai suojautua hylkäämiseltä niin voimakkaasti, että vahingoittaa turvallista suhdetta.

Vanha kartta voi synnyttää itseään toteuttavan ennusteen. Samassa tilanteessa joku toinen näkisi aivan jotain muuta.

3. Teet päätöksen ja keksit selityksen vasta jälkeenpäin

Olet tehnyt uuden hankinnan. Jälkikäteen alkaa tuntua siltä, ettei ostopäätös ollutkaan kovin hyvä. Pian keksit kuitenkin pitkän listan perusteluja, miksi ostos olikin todella järkevä. Kerrot myös kavereillesi, miksi ostos oli erinomainen.

Jaksossa Martikainen kertoo kokeesta, jossa ihmisten piti valita täysin samanlaisista sukkahousuista parhaat. Valinnan jälkeen he perustelivat päätöstään esimerkiksi tuotteiden erilaisella tekstuurilla. Todellisuudessa sukkahousuilla ei ollut mitään eroa.

Mielessä kuitenkin toimii tulkitsija, joka haluaa löytää päätöksille kielellisen ja järjellisen syyn. Se tarjoaa uskottavan tarinan silloinkin, kun emme oikeasti tiedä, miksi teimme valinnan.

👉 Kuuntele Spotifysta Hidasta elämä -podcastin jakso Entä jos emme uskoisi kaikkea mitä ajattelemme, jossa Sanna Wikström ja psykologi Joni Martikainen pohtivat, miten omiin ajatuksiin kannattaa suhtautua – ja miksi kaikkea ajattelemaansa ei tarvitse uskoa.

Jakson jälkeen omaa ajatusten virtaa tekee mieli tarkastella uteliaasti: katsonko nyt todellisuutta, jotain vanhaa kaavaa vai mieleni rakentamaa selitystä?

Jakso auttaa huomaamaan, milloin mieli suojelee, selittää tai toistaa vanhaa kaavaa – ja antaa mahdollisuuden pysähtyä ennen kuin itse toimii virheellisen ajatuksen pohjalta.

Jakson avulla voit myös ottaa terveellistä välimatkaa omiin ajatuksiin ja tunnistaa käytännössä

milloin mieli tekee nopean mutta epätarkan tulkinnan
milloin vanha kokemus ohjaa nykyhetkeä
milloin selitys syntyy vasta päätöksen jälkeen
miksi omaan muistiin ei aina voi suhtautua tapahtumien tarkkana tallenteena ja
miten uskomukset alkavat toteuttaa itseään.

Miksi minä lamaannun vastoinkäymisistä – ja naapurin Pirjo vaan sisuuntuu?

Vastoinkäyminen ei yksin ratkaise, lamaantuuko ihminen vai jatkaako hän eteenpäin. Ero syntyy siitä, miten tapahtunut tulkitaan, millaisia kokemuksia pettymyksistä on kertynyt, millaisessa tilassa keho ja mieli ovat ja löytyykö tilanteesta edelleen jotakin merkityksellistä, jonka suuntaan toimia.

Pettymyksen voittamisen anatomia -kirja käsittelee mm. sitä, mistä lamaantuminen tai sisuuntuminen vastoinkäymisissä johtuu. Tässä muutama pointti:

1. Miten tulkitset epäonnistumisen?

Lamaannus johtuu siitä, että vastoinkäyminen tulkitaan todisteeksi omasta riittämättömyydestä

Kun ajattelee ominaisuuksiensa ja kykyjensä olevan pysyviä, haaste voi tuntua testiltä omasta kyvykkyydestä. Epäonnistuminen alkaa silloin helposti näyttää todisteelta siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä. Se voi johtaa häpeään, luovuttamiseen tai vetäytymiseen.

Sisuuntuminen johtuu siitä, että vastoinkäyminen voidaan nähdä osana oppimista

Kasvun asenteessa taidot, selviytymiskeinot ja itsetuntemus nähdään asioina, jotka voivat kehittyä kokemuksen, harjoittelun ja oman toiminnan tarkastelun kautta. Pettymys ei silloin ole lopullinen arvio omista kyvyistä, vaan osa oppimis- ja kasvuprosessia.

Lamaannus johtuu siitä, että pettymys muuttuu häpeäksi

Ajatus ”en onnistunut” voi huomaamatta muuttua ajatukseksi ”olen huono”. Häpeä kääntää huomion yksittäisestä tapahtumasta koko omaan minuuteen ja voi saada vetäytymään tai piiloutumaan.
Pettymys ja häpeä eivät kuitenkaan ole sama asia: pettymys on tunne, häpeä on tulkinta.

Sisuuntuminen johtuu siitä, että pettymys ei määritä omaa arvoa

Kun epäonnistumista ei tulkita merkiksi omasta arvottomuudesta, pettymys voi pysyä pettymyksenä. Silloin vaikea tunne ei automaattisesti muutu tuomioksi siitä, millainen ihminen on.

2. Kaikki ei ole vain asenteesta kiinni – myös kehon tila vaikuttaa

Lamaannus voi johtua hermoston tilasta

Lamaantuminen on yksi hermoston mahdollisista toimintatiloista. Siinä energiataso voi laskea, olo muuttua tyhjäksi tai turtuneeksi ja ajatteleminen sekä toimiminen vaikeutua. Olennaista ei ole, ettei tällaisia reaktioita koskaan syntyisi, vaan se, pystyykö hermosto palaamaan uhkan jälkeen takaisin turvallisuuden kokemukseen.

Sisuuntumista tukee kyky palautua takaisin toimintakykyiseen tilaan

Hermoston joustavuutta voivat tukea muun muassa hengityksen rauhoittaminen, riittävä lepo, tunteiden salliminen ja turvalliset ihmissuhteet. Myös itsemyötätunto voi auttaa siirtymään uhkatilasta kohti sisäisen turvan kokemusta.

Lamaannus voi johtua yksinkertaisesti voimavarojen vähyydestä

Väsyneenä ja nälkäisenä pienikin vastoinkäyminen voi paisua suhteettoman suureksi. Kun energiaa on vähän, pieni virhe voi tuntua raskaalta epäonnistumiselta.

Sisuuntumista tukee riittävän vakaa perusta

Levänneenä ja kylläisenä sama vastoinkäyminen voi näyttää vain ohimenevältä harmilta. Uni, syöminen, liikkuminen ja vireystila vaikuttavat siihen, kuinka suurena pettymys koetaan ja kuinka nopeasti siitä palaudutaan.

3. Sekä liian vähäiset että liian monet pettymykset voivat horjuttaa

Lamaannus voi johtua siitä, ettei pettymyksiä ole aiemmin joutunut harjoittelemaan

Pettymysten käsittelyä voi oppia. Mitä vähemmän pettymyksiä on kohdannut, sitä voimakkaammilta ne voivat tuntua. Haastatelluista urheilijoista osa, joiden alku-ura oli lähes pelkkää menestystä, kertoi myöhemmin toivoneensa, että pettymyksiä olisi tullut vastaan jo aiemmin.

Sisuuntuminen voi syntyä siitä, että vaikeuksista on selvitty ennenkin

Aiemmista vastoinkäymisistä selviytyminen voi vahvistaa ajatusta: tästäkin selvitään, koska olen selvinnyt ennenkin.
Siitä syntyy todiste omasta kyvystä kestää, sopeutua ja jatkaa eteenpäin. Kokemus voi toimia sisäisenä muistilistana: jos olen selvinnyt tästä, voin selvitä myös seuraavasta.

Lamaannus voi johtua liian monista peräkkäisistä pettymyksistä

Kun pettymyksiä tulee yhä uudelleen, varmuus voi vaihtua epäilyksi, rohkeus varovaisuudeksi ja yrittäminen varmisteluksi. Onnistumiset jäävät helposti sivuun, kun taas epäonnistumiset vahvistavat epävarmuuden tarinaa. Jokainen uusi suoritus voi alkaa tuntua testiltä omasta riittävyydestä.

4. Sisuuntuminen ei tarkoita sitä, etteivät vaikeat tunteet tuntuisi

Sisuuntuminen liittyy psykologiseen joustavuuteen

Psykologinen joustavuus tarkoittaa kykyä jatkaa omien päämäärien ja arvojen mukaista toimintaa myös silloin, kun vaikeat tunteet ovat läsnä. Tarkoitus ei siis ole päästä ensin eroon pelosta, pettymyksestä tai epävarmuudesta. Olennaista on pystyä toimimaan niiden kanssa.

5. Ratkaisevaa voi olla kokemus, että voin edelleen tehdä jotakin

Lamaannus voimistuu, kun tuntuu, ettei mihinkään voi vaikuttaa

Toistuvat pettymykset voivat kaventaa uskoa siihen, että oma tekeminen kantaa. Silloin aloitteellisuus vähenee, riskien ottaminen alkaa tuntua vaaralliselta ja huomio kiinnittyy yhä enemmän epäonnistumisen välttämiseen.

Sisuuntuminen johtuu myös toimijuudesta

Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta johonkin aina voi. Pettymyksen jälkeen ratkaisevaksi voi nousta se, pystyykö tunnistamaan, mikä on omassa kontrollissa ja mihin voi edelleen itse vaikuttaa.

Sisuuntuminen tarvitsee usein myös merkityksen

Toistuvien pettymysten keskellä olennainen kysymys on: Mikä on minulle niin tärkeää, että yritän yhä uudelleen?

Vastaus ei välttämättä ole kunnianhimo tai itsepäisyys. Se voi olla asian merkityksellisyys.

Lopulta ero ei siis ole siinä, kokeeko ihminen pettymyksen. Lamaantuja ja sisuuntuja kokevat molemmat pettymystä. Ero syntyy siitä, mitä pettymyksestä seuraa: muuttuuko se todisteeksi omasta riittämättömyydestä ja syyksi vetäytyä vai kokemukseksi, jonka kanssa voi jatkaa, oppia ja suunnata uudelleen.

💜 Se, miten reagoit pettymykseen tänään, ei määritä sitä, miten sinun täytyy reagoida siihen huomenna. Pettymyksistä palautumista, psykologista joustavuutta ja omaan toimijuuteen palaamista voi harjoitella.

👉 Pettymyksen voittamisen anatomia tarjoaa siihen 10 konkreettista askelta.

Mitä teet, kun olet yrittänyt parhaasi, eikä se silti riitä?

Pettymyksen käsittely on taito. Vaikka tunteet ovat automaattisia kehon ja mielen reaktioita, niiden kanssa voi oppia toimimaan paremmin. Emme voi valita, petymmekö vai emme, mutta voimme opetella, miten kohtaamme pettymyksen.

Ikäviä tunteita tekee usein mieli väistää, torjua tai yrittää saada ne nopeasti pois. Se on inhimillistä, mutta tunne ei katoa sillä, että käännämme sille selkämme.

Pettymyksen käsittelyn harjoittelu alkaa siitä, että uskaltaa kohdata tunteen sellaisena kuin se on. Tunteita ei voi järkeillä pois, vaan ne täytyy tuntea. Kun uskaltaa kohdata tunteitaan, oppii vähitellen, että pettymys on epämiellyttävä, mutta ei vaarallinen. Sen voi kestää, ja siitä pääsee eteenpäin.

Samalla myös suhtautuminen pettymyksiin voi muuttua. Pettymys ei ole enää jotakin, mitä pitäisi välttää, vaan tunne, joka kuuluu tavoittelemiseen, yrittämiseen ja uuden oppimiseen.

”Ajan myötä opin, että minulla ei ollut pettymyksen ja epäonnistumisen käsittelytaitoja. Nyt tiedän, että kyse on osaamisesta ja taidoista”, sanoo nyrkkeilijä Mira Potkonen.

Tunnetta ei voi komentaa

Tunteista puhutaan vertauskuvallisesti norsuna ja järjestä tuon norsun ratsastajana. Tunnenorsu on todella voimakas, eikä sitä voi ohjata voimalla tai käskemällä. Sen käsittelyyn tarvitaan taitoa, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä: kykyä olla tunteen kanssa ja ohjata sitä vähitellen eteenpäin.

Jos norsu kiihtyy, ratsastaja ei saa sitä rauhoittumaan huutamalla tai kiskomalla ohjaksista. Samalla tavalla pettymyksen keskellä järkipuhe ei auta. Ensin tunne tarvitsee tilaa tulla koetuksi. Vasta sen jälkeen mieli pystyy paremmin tutkimaan tapahtunutta, ottamaan siitä opiksi ja suuntaamaan eteenpäin.

Kun tunne ja mieli toimivat yhdessä, syntyy mahdollisuus toipumiseen, oppimiseen ja kasvuun.

Pettymys tuntuu sekä kehossa että mielessä. Jollakin se puristaa rintaa tai kurkkua, tekee kehon levottomaksi tai saa lamaantumaan. Toisesta voi tuntua siltä, että pettymys imee hetkeksi kaikki voimat.

Ajatukset lähtevät helposti kiertämään samaa kehää: miksi tämä ei onnistunut, mitä tein väärin, olisinko voinut tehdä enemmän tai toimia toisin?

Pettymyksen käsittely ei tarkoita sitä, että näihin kysymyksiin pitäisi heti löytää vastaukset. Joskus tärkein ensimmäinen taito on yksinkertaisesti pysähtyä huomaamaan: nyt olen pettynyt, ja tältä pettymys minussa tuntuu.

Välttely voi kaventaa elämää

Jos yritämme jatkuvasti välttää vaikeita tunteita, saatamme alkaa välttää myös tilanteita, joissa niitä voisi syntyä.

Se voi näkyä arjessa esimerkiksi siinä, että jätämme yrittämättä asioita, joissa on mahdollisuus epäonnistua tai pettyä. Emme ehkä hae kiinnostavaa työpaikkaa, kerro toiselle tunteistamme, aseta itsellemme kunnianhimoista tavoitetta tai kokeile jotakin uutta. Silloin emme enää vältä vain pettymystä, vaan samalla myös mahdollisuuksia onnistua.

Pettymyksen käsittelytaidoissa on lopulta kyse paljon suuremmasta asiasta kuin yksittäisestä pettymyksestä. Kyse on siitä, kuinka rohkeasti uskallamme elää, yrittää ja tavoitella meille tärkeitä asioita.

Pettymysten kohtaamista voi harjoitella

Se, mitä teemme toistuvasti, vahvistuu. Kun opimme tunnistamaan tunteemme ja kohtaamaan ne rakentavasti, myös kykymme toimia vaikeiden tunteiden kanssa vahvistuu.

Pettymyksen kohtaamisesta tulee tutumpaa: olen tuntenut tämän ennenkin, olen selvinnyt siitä ennenkin ja selviän siitä nytkin.

Mitä useammin pettymyksen uskaltaa kohdata, sitä vähemmän itse tunnetta tarvitsee pelätä. Ja kun pettymyksen mahdollisuus ei enää tunnu yhtä uhkaavalta, uskaltaa myös helpommin kokeilla asioita ja tavoitella haluamaansa.

Pettymykset eivät lakkaa tulemasta, mutta omaa suhdetta niihin voi muuttaa.

Pettymyksen käsittelyn taito ei ole sitä, että oppii pettymään vähemmän. Se on sitä, että oppii pelkäämään pettymystä vähemmän.

Ja se muutos voi tehdä elämästä paljon kevyemmän.

Toimituksen vinkki:

Pettymyksen voittamisen anatomia auttaa ymmärtämään, mitä meissä tapahtuu silloin, kun toiveet särkyvät, epäonnistuminen satuttaa tai elämä ei kulje suunnitelmien mukaan. Kirja tarjoaa näkökulmia ja työkaluja siihen, miten vaikeiden kokemusten kanssa voi oppia elämään niin, etteivät ne ala kaventaa omaa elämää.

👉 Tutustu Pettymyksen voittamisen anatomia -kirjaan Hidasta elämää -puodissa TÄÄLLÄ.

ADHD ja yliajattelu – kuormittava piirre vai viisas voimavara?

Moni ADHD-piirteinen tunnistaa itsessään yliajattelua. Aivot ja mieli eivät pysähdy, vaan ne jatkavat vaihtoehtojen, syy-seuraussuhteiden ja erilaisten skenaarioiden läpikäymistä vielä silloinkin, kun muut ovat jo siirtyneet asiassa eteenpäin. Ainakin minusta tuntuu siltä kuin mielessäni työskentelisi väsymätön ”etsivä”, joka yrittää löytää kaikki puuttuvat palaset ennen kuin voi päästää asiasta irti.

Usein tämä liittyy omalla kohdallani sellaisiin tilanteisiin, joissa toisen ihmisen kommunikaatiossa on ollut jonkinlaisia aukkoja, jolloin viestintä ei ole ollut minun aivoilleni riittävän selkeää – tai rehellistä.

Yliajattelu ei tokikaan ole pelkästään ADHD:hen liittyvä ilmiö. Sitä esiintyy lähes kaikilla ihmisillä ajoittain. ADHD:ssa se voi kuitenkin olla niin voimakasta ja jatkuvaa, että siitä tulee merkittävä kuormitustekijä arjessa.

Usein puhutaan vain yliajattelun haittapuolista, mutta sillä on myös vahvuutensa

ADHD-ihmisen systeeminen, moninäkökulmainen ja nopea ajattelu auttaa ymmärtämään monimutkaisia tilanteita, tunnistamaan ristiriitoja ja näkemään asioita, joita muut eivät ehkä huomaa. Taustalla voi olla myös vahva oikeudenmukaisuuden tarve. Jos jokin asia ei tunnu loogiselta tai reilulta, mieli ei tyydy ensimmäiseen vastaukseen, vaan jatkaa selvittämistä, kunnes kokonaisuus alkaa tuntua ymmärrettävältä.

Tämä voi olla suuri voimavara esimerkiksi työssä, ihmissuhteissa ja sellaisissa tilanteissa, joissa joku yrittää johdatella tai manipuloida. Jos toinen kertoo vain osatotuuksia, yliajattelija alkaa usein etsiä niitä puuttuvia palasia. Se voi suojata hyväksikäytöltä ja auttaa tunnistamaan tilanteita, joissa jokin ei yksinkertaisesti täsmää.

Yliajattelu voi olla myös voimakas ja jumittava kuormitustila

Tavallinenkin kotityö voi muuttua loputtomaksi ajatusketjuksi. Ennen ikkunoiden pesua pitäisi järjestää sopivat olosuhteet työlle. Pitäisi myös löytää ikkunanpesuaineet ja -välineet, ja sen vuoksi pitäisikin siivota komerot, jotta löytäisin ne… Ja kaiken lisäksi pitäisi vielä selvittää, mikä olisi kaikkein järkevin tapa tehdä koko urakka.

Lopulta aivot ovat käyttäneet valtavasti energiaa suunnitteluun, mutta itse tekemiseen ei enää riitä voimia.

Joskus yliajattelu näyttäytyy myös katastrofiskenaarioiden pohtimisena. Sekään ei aina ole pelkästään haitallista. Joillekin se on tapa valmistautua mahdollisiin kriiseihin. Olen itsessäni huomannut, että kun olen ajatellut erilaiset vaihtoehdot etukäteen läpi, tulevaisuus voi tuntua turvallisemmalta eikä epävarmuus hallitse samalla tavalla arkea. Olennaista onkin se, jääkö mieli jatkuvasti pelon vangiksi vai pystyykö se lopulta päästämään ajatuksista irti.

Ehkä tärkein oivallus voisikin olla se, ettei yliajattelua tarvitse yrittää kokonaan poistaa. Se on osa monen ADHD-ihmisen tapaa hahmottaa maailmaa. Sen sijaan kannattaa opetella tunnistamaan, milloin tämä ominaisuus palvelee juuri sinua ja milloin se alkaa kuluttaa voimavarojasi.

Sama mieli, joka osaa nähdä mahdollisuuksia, löytää ratkaisuja ja tunnistaa piiloon jääviä yksityiskohtia, tarvitsee myös luvan välillä todeta: ”tämä riittää tältä erää”. Kaikkea ei tarvitse ratkaista tänään. Joskus paras seuraava askel ei synny vielä yhdestä uudesta ajatuksesta, vaan siitä, että uskaltaa aloittaa, vaikka kaikki vastaukset eivät vielä olisikaan selvillä.

Artikkelikuva: Depositphotos

Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD -kirjani ilmestyi v. 2024, ja nyt siitä on saatavilla edullinen pokkaripainos, tutustu lisää TÄSTÄ LINKISTÄ.

Miksi saatamme kaivata kipeästi ihmistä ja suhdetta, joka satutti?

Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita saan terapiatyössäni, on:

“Miksi ihmeessä kaipaan ihmistä, joka kohteli minua niin huonosti?”

Ensimmäiseksi on mielestäni tärkeää tietää se, ettei tuo kaipaus useinkaan kerro siitä, että eropäätös olisi ollut väärä.

Satuttavissa, väkivaltaisissa ja narsistisissa suhteissa syntyy usein traumasidos, joka on voimakas aivokemiallinen koukku.

Kun suhteessa vuorottelevat rakkaus ja kaltoinkohtelu, aivot voivat jäädä koukkuun tuohon tunteiden raskaaseen vuoristorataan.

Traumasidoksen vuoksi ero voi tuntua yllättävän tuskalliselta, jopa vieroitusoireiden kaltaiselta.

Vaikka järki tietäisi eron olleen ainoa oikea ratkaisu, tunteet voivat tulla kuitenkin hyvin myöhäisessä jälkijunassa saadeen meidät ihmettelemään suurta ristiriitaa, jota eropäätös aiheuttaa.

Nämä tuntemukset ovat täysin normaaleja sekä yleisiä satuttavien, väkivaltaisten ja narsististen suhteiden jälkeen.

Toipuminen vie usein pitkän aikaa ja joskus ikävä voi tuntua kestävän paljon pidemmän aikaa kuin toivoisi tai jaksaisi.

Kun pysyt sinnikkäästi erossa ihmisestä, joka aiheutti pahoinvointisi ja annat itselle aikaa sekä rakennat omaa hyvää ja mielekästä elämää alkaa kaipuu yleensä hiljalleen ajan kanssa hiipua.

Se ei ehkä tunnu siltä nyt, mutta näin olen onneksi yleensä lopulta nähnyt käyvän.

Lisää tietoa narsistisista suhteista ja toipumisesta löydät kirjastani: Toivu satuttavasta suhteesta.

Riitelittekö? Tee tämä seuraavan 24 tunnin aikana

1. Korjatkaa yhteys rauhassa mutta nopeasti

En tarkoita sitä että pitäisi hätäillä, mutta sanotaan näin että about 24h sisään olisi hyvä pyrkiä yhteyttä vaalimaan, jos teidän välillä on ollut kitkaa, väärinkäsityksiä tai jotakin vääntöä.

Kun te käsittelette asiat rauhassa mutta nopeasti ette pääse kovettumaan liikaa.

2. Kerro tarpeistasi selkeästi ja pehmeästi

Selkeys on vaan niiiiiiin hot!Koska epäselkeys on kuormittavaa, lisää epävarmuutta ja väärintulkintoja. “Olisi ihana päästä tänään sun syliin, sopisko?”

3. Ole utelias ja ole valmis olemaan väärässä

Varsinkin triggeroituneena me tulkitaan asiat niin paljon negatiivisemmin kuin muutoin. Ole valmis olemaan väärässä tulkintojesi suhteen. Defensiivisyyden sijaan, pyri säilymään uteliaana: Mistäköhän tässä on kyse? Kertoisitko tästä lisää?

4. Vaalikaa pieniä ja suuria toisen huomioimisen hetkiä

Kosketa, katso silmiin, kerro että toinen näyttää hyvältä, kerro että hän tuo sun elämään niin paljon hyvää. Rakasta lujaa ja näytä se pehmeästi. Kovat tyypit on sisältä pehmeitä <3. Kun koette olonne huomioiduksi, on konfliktien käsittely oikeasti paljon helpompaa kuin silloin, jos tuntuu siltä että toinen ei oikein huomioi arjessa.

5. Omista oma osuutesi ilman “sinäkin sitä ja tätä” -länkytystä

“Mä mokasin tässä. Ja oon pahoillani. Näen miten kurjalta se sulle tuntuu”.

Nyt ei oo sen aika että “Mutta kun sinäkin sitä ja tätä”. Tottakai voit kertoa myös omista näkökulmistasi, mutta ensin on hyvä oikeasti kuulla toista. Eli kummankin täytyy saada tulla kuulluksi, mutta se ei onnistu samaan aikaan. Joskus toisen on oltava se hetkellisesti suurempi, joka on valmis kuuntelemaan ensin.

Toimituksen vinkki:

Joskus yhteyden vaalimisessa vaikeinta ei ole se, etteikö puhumiseen olisi haluja, vaan se, ettei oikein tiedä, miten päästä pintaa syvemmälle ilman, että keskustelu muuttuu väännöksi.

Silloin voi auttaa, ettei kummankaan tarvitse keksiä oikeita sanoja tai kysymyksiä itse.

💛 Parisuhteen keskustelukortit antavat kysymyksen – teidän tehtäväksi jää vain pysähtyä, kuunnella ja olla uteliaita toisistanne.

Saatatte huomata, että vaikka olette tunteneet vuosia, toisessa on edelleen kokonaisia maailmoja, joihin ette ole vielä kurkistaneet.

Hyvä yhteys syntyy siitä, että vaikka toisen tuntisi jo hyvin, niin haluaa yhä uudelleen kysyä ja tietää lisää.

👉 Tutustu Parisuhteen keskustelukortteihin TÄSTÄ

”Sinä et ole rikki, vaikka et taipuisi tämän maailman muotteihin” – Sanoja sinulle, joka kaipaat rohkeutta astua esiin omana itsenäsi

Maailma ja yhteiskunta yrittävät kovasti saada meitä asettumaan tiettyihin lokeroihin ja valmiisiin malleihin. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että kun oikein kovasti yrittää sopia jonnekin, saattaa samalla hukata itsensä. Tämä runo on sinulle, joka olet uuden edessä ja kaipaat rohkeutta tulla esiin omana itsenäsi ❤️

Lisää koskettavia runoja löydät kirjasta Kiitos, että rakastat minua silti:

Miksi pettymyksen tuottaminen toiselle tuntuu niin pahalta? Taustalla voi olla pelko siitä, ettet kelpaa

Oletko huomannut pelkääväsi, että sanot tai teet jotain, mikä saisi toisen pettyneeksi? Et ole yksin. Tämä pelko on hyvin tavallinen, ja se liittyy tarpeeseemme tulla nähdyksi ja hyväksytyksi.

Kun hyväksyntä tuntuu riippuvan suorituksista tai virheettömyydestä, pettymyksen pelko voi ohjata elämää enemmän kuin haluaisimme. Se saa meidät miellyttämään, varomaan, ja jopa unohtamaan omat tarpeemme.

Miksi pettymyksen tuottamisen pelko on niin voimakas?

Pelko näkyy arjessa monella tavalla:

sanomme ”kyllä”, vaikka haluaisimme sanoa ”ei”
emme uskalla ilmaista omaa mielipidettämme
valitsemme turvallisen tien sen sijaan, mitä todella haluamme

Taustalla on usein ajatus: “Jos joku on pettynyt minuun, se kertoo, etten kelpaa.” Pelko ei ole pelkkää epämiellyttävän tunteen kokemista, vaan usein syvempää huolta omasta arvosta ja yhteyden säilymisestä.

Kiintymyssuhteiden vaikutus

Jos olet kasvanut ympäristössä, jossa hyväksyntä tai huomio tuntui riippuvan siitä, miten hyvin pärjäät esim. koulussa tai liikunnassa, aikuisena pettymyksen pelko voi olla vahva. Virhe ei tunnu vain virheeltä, se tuntuu vaaralta omalle merkitykselle.

Samoin, jos varhaiset ihmissuhteet ovat opettaneet, että yhteys on herkkä ja kiinni siitä, kuinka miellyttävä tai osaava olet, pettymyksen pelko liittyy siihen, että yhteys voi vaarantua ja jäät yksin.

Häpeä ja pelko omasta riittämättömyydestä

Pelon taustalla voi usein olla häpeä: ajatus, että toisen pettymys paljastaa jotain perustavanlaatuista puutetta itsessä. Silloin pettymyksen pelko ei koske enää yksittäistä tilannetta, vaan koko minuuttamme: “Jos epäonnistun, se kertoo, että olen huono ja en kelpaa.”

Kun näin käy, varovaisuus ja miellyttäminen voivat hallita kaikkea tekemistämme, ja omat tarpeemme jäävät helposti varjoon.

Täydellisyyden tavoittelu muiden vuoksi

Saatat yrittää elää niin, ettei kukaan pettyisi. Pienikin virhe tuntuu uhkalta, ei pelkästään tilanteessa vaan minuudelle. Elämä voi muuttua jatkuvaksi varomiseksi: et voi erehtyä, et voi ärsyttää, et voi tuottaa pettymyksen tunnetta.

Tämä on raskasta, mutta ymmärrettävää. Pelko kertoo siitä, mikä on sinulle tärkeää: yhteys ja hyväksyntä.

Miten suhtautua pettymyksen pelkoon?

Pelko tuottaa pettymys ei ole merkki heikkoudesta. Se on merkki siitä, että arvostat yhteyttä ja toisten hyvinvointia. Mutta kun pelko ohjaa liikaa, elämä kaventuu ja aitous kärsii.

Voit pysähtyä kysymään itseltäsi lempeästi:

Kenen odotuksia kannan mukanani?
Mistä olen oppinut, että pettymys on vaarallista?
Mitä tapahtuisi, jos joku ei olisikaan täysin tyytyväinen?

Sanoittaminen ja ymmärtäminen ovat ensimmäisiä askelia kohti kevyempää, rehellisempää elämää, jossa pettymyksen pelko ei hallitse jokaista päätöstä.

Entä jos toisten pettymykset olisi helpompi kestää?

Jos huomaat vaativasi itseltäsi paljon, pelkääväsi epäonnistumista tai sivuuttavasi omat tarpeesi, Pettymyksen voittamisen anatomia voi auttaa katsomaan pettymyksiä uudella tavalla. Kirja tarjoaa konkreettisia keinoja siihen, miten pettymyksistä voi päästä eteenpäin ilman, että ne vievät uskoa itseen.

Lue lisää kirjasta TÄÄLLÄ.

Hyvinvoinnin tärkein mittari ei ole se, miltä sinusta tuntuu

Hyvinvointi on pop!

Viimeisten vuosikymmenien aikana on noussut huimasti monen tarve panostaa rahallisesti oman hyvinvointinsa kehittämiseen. Erilaiset kurssit, oppaat, työpajat ja retriitit auttavat kirkastamaan kuvaa itsestä. Vastaavasti joogakurssit, kylpylälomat tai vakkapa ex-tempore kaupunkilomat Euroopan suurkaupungeissa houkuttelevat monia hemmottelemaan itseään. Tai sitten halutaan vetäytyä metsään kannon nokkaan meditoimaan, halaamaan puuta ja somettaa siitä.

Kaikki tähtää oman hyvinvoinnin edistämiseen ja itsensä kehittämiseen.

Haaste alkaa muodostua siinä vaiheessa kun unohdamme, että “yksikään ihminen ei ole saari”. Runoilija John Donnen kuuluisa lausahdus 1600-luvulta havainnoi ihmistä osana yhteiskuntaa ja riippuvaisena muista kaltaisistaan.

Lausetta voi myös typistää siten, että se käsittelee yksilön sijaan koko lajia, jolloin lauseen merkitys typistämisen sijaan päinvastaisesti laajenee.

Ihminen ei ole saari.

Tärkeintä on se, miten hyvinvointisi näkyy ympäristössäsi

“Hedelmistään puu tunnetaan” on sanonta, joka nojaa Jeesuksen kehotukseen havainnoida ensisijaisesti sitä, kuinka ihminen käytännössä toimii ja valitsee.

Hyvinvoinnin keskeinen ajuri ja mittari tulisikin olla se, miten hyvinvointi jalkautuu ympäristöön. Jos keskitymme pelkästään omaan sisäiseen muutokseen, muuttuu hyvinvointi herkästi itsekeskeisyydeksi, pahimmillaan jopa ympäristöä tuhoavaksi.

Oleellisinta ei ole se, miltä meistä tuntuu. Tärkeämpää on, mitä meistä irtoaa ympärillemme. Kuinka kohtelemme kanssaihmisiä tai huolehdimme ympäristöstä.

Terapeutti-kirjailija Tommy Hellsten kiteyttää viisaasti omaa hyvinvointiaan kohentavan ihmisen ideaalin muutoksen: “Jos haluat parantaa maailmaa, mene itseesi. Siellä tapahtuvat muutokset heijastuvat hetken päästä ympäristöön. Silloin muutat maailmaa – et sillä mitä teet, vaan sillä mitä olet.”

Ympäristön voimistaminen on hyvinvointiteko myös itselle

Siinä missä hyvinvoinnin lisääminen tulisi jalkautua voimistamaan myös ympäristön hyvinvointia, päinvastaisesti, ympäristöstä huolehtiminen tukee myös omaa jaksamista. Etenkin, jos kokee toimivansa omien arvojensa mukaisesti.

Yksi ihmistä eniten väsyttävistä asioista on omaa arvomaailmaa vastaan toimiminen. Lukemattomat ihmiset ovat uuvuttaneet itsensä työllä tai ihmissuhteella, joka ei ole ollut omien arvojen mukainen.

Sen sijaan, jos elää elämäänsä omien arvojensa mukaisesti, se kasvattaa itseluottamusta, varmuutta ja näkyy myös yleisesti hyvinvoinnin kohentumisena.

Siispä modernin aikakauden hyvinvointiboomin onnistumisen mittari ei tulisikaan olla ensisijaisesti se, miltä minusta tuntuu tai mitä minä saan, vaan ennemmin se, mitä kaikkea voin antaa itsestäni ja tuoda ympäristööni.

Toimituksen vinkki:

Harri-Pekka Pietikäisen kirjoissa ihmisyyttä katsotaan suoraan ja kaunistelematta. Tunne pelkosi, vapaudu elämään auttaa tunnistamaan pelkoja, häpeää ja niitä tarinoita, jotka huomaamatta ohjaavat elämäämme. Sattuu ihan helvetisti vie kipeiden tunteiden äärelle. Pakenemisen sijaan niitä opetellaan kohtaamaan ja sietämään.

Sisäinen työ näkyy siinä, miten olemme muiden kanssa. Omien pelkojen, kipujen ja toimintamallien kohtaaminen ei ole vain oman olon parantamista. Kun ymmärrämme paremmin, miksi toimimme niin kuin toimimme, pystymme myös valitsemaan, mitä meistä välittyy ympärillemme.