Elämän koettelemukset saavat pään painuksiin, mutta vaikeuksien keskelläkin on mahdollisuus hyvään

”Kyllä se pian helpottaa. Huomenna on varmasti parempi päivä”

Siinäpä kaksi lausetta, jotka saatetaan lausua kovin helposti. Tarkoitus on varmasti hyvä. Haluamme tarjota lohtua ja kannustusta. Mutta totuuspohjaa näissä tyhjissä sanoissa ei juuri ole.

Miten kukaan voisi luvata jollekin helpotusta? Entä jos sellaista ei ole tulossa? Totta kai olisi hienoa, jos huominen olisi parempi, mutta ei se välttämättä ole. On täysin mahdollista, että huomenna asiat ovat entistä enemmän solmussa. Jos tänään hajoaa pesukone, se ei millään tavalla estä, etteikö huomenna voisi hajota auto.

Vastoinkäymiset, myrskyt ja mitä erilaisemmat koettelemukset eivät ole poikkeuksia vaan osa jokapäiväistä elämää. Ne tulevat hetkenä, jota emme osaa odottaa eivätkä etukäteen armollisesti tiedustele jaksamisemme rajoja tai toiveita kärsimyksen määrästä tai kestosta. Jos tästä jotain reiluutta pitäisi hakea, se lienee tässä: Tutkimusten mukaan jopa yli 70 prosenttia ihmisistä kohtaa elämänsä aikana vähintään yhden potentiaalisesti traumaattisen tapahtuman. Kärsimys on inhimillistä ja koskettaa tavalla tai toisella jokaista jossain vaiheessa.

Tämä ajatus voi tuntua lohduttomalta, jopa musertavalta. Elämä, joka tuo mukanaan kipua ja kärsimystä ilman varmuutta onnesta, ei välttämättä innosta yrittämään, saati tavoittelemaan parasta. Miksi edes yrittää elää hyvää elämää, jos onnistumisen sijaan varmuudella edessä häämöttävät pettymykset ja vaikeudet?

Elämä ei kuitenkaan ole mustavalkoista. Vaikeuksien keskellä emme ole tuomittuja häviämään. Vastoinkäymiset voivat saada meidät polvillemme, mutta se ei tarkoita, että jäisimme pysyvästi nujerrettuina maahan makaamaan. Epäonnistumiset eivät pakota meitä kävelemään pää painuksissa, muiden katseita vältellen. Syvimmänkin surun syleilyssä voimme löytää toivon säteitä ja tuntea iloa. Jopa musertavien haasteiden äärellä toipuminen on todennäköisempää kuin ikuinen kärsimys tai pysyvä lamaannus.

Mutta voiko toipumisen lisäksi tapahtua jotain muutakin? Entä jos onkin mahdollista, että menetykset, epäonnistumiset ja vaikeudet – jopa ne kaikkein raskaimmat kokemukset – voisivat viitoittaa uusia polkuja? Entä jos ne voivat tuoda elämään jotain odottamatonta hyvää?

Kärsimys, kasvu ja kukoistus. Siinä kolme sanaa, joita emme ehkä ole tottuneet liittämään yhteen. Saati ajatelleet niiden voivan saada voimaa toinen toisistaan. Jopa silloin, kun uskomme kärsimyksen voivan johtaa kasvuun, jopa kukoistukseen, niiden yleensä ajatellaan tapahtuvan eri aikoina. Saatamme uskoa onnellisuuden palaavan, kunhan jokin tietty ongelma ratkeaa; että tasapaino löytyy jälleen, kun sairaudesta paranee tai kadonnut rakkaus palaa elämäämme.

Valitettavasti elämä ei kaikista toiveistamme huolimatta toimi niin. Karu totuus on, että kaikki ongelmat eivät ratkea. Kaikki sairaudet eivät parane. On menetyksiä, joita ei voi koskaan täysin korvata. Ja silti – jopa tällaisissa tilanteissa – on mahdollisuus mennä eteenpäin. Mahdollisuus tuntea iloa, löytää onnea ja elää merkityksellistä elämää. Vaikeammatkin kokemukset voivat kärsimyksen rinnalla tuoda mukanaan kasvua, kehitystä ja jopa ravita syvempää elämän merkityksellisyyttä, onnellisuutta ja kukoistusta.

Kasvu tai kukoistus eivät ole riippuvaisia siitä, että kipu tai kärsimys katoaisi. Ehkä ne eivät koskaan täysin häviä. Mutta kärsimyksen olemassaolo ei vie pois mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä. Kaipaus ei estä onnellisuuden löytymistä tai kukoistusta ainakin joillakin elämänalueilla. Tuska saa olla, ikävä voi jäädä – kärsimystä ei tarvitse tukahduttaa. Ne voivat olla olemassa yhtä aikaa muiden tunteiden kanssa.

Kärsimys, kasvu ja kukoistus voivat kulkea yhdessä, rinta rinnan, ja olla kaikki totta samanaikaisesti.

Lue lisää elämän suurista vaikeuksista ja kriiseistä selviämisestä sekä trauman jälkeisestä kasvusta Johannan kirjasta Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Tästä syystä moni nainen ajaa itsensä uuvuksiin

Kirjoittaja Anna Vuorio on Naistenkartano ry:n toiminnanjohtaja.

Riittämättömyys voi kalvaa, vaikka ulospäin kaikki näyttäisi olevan täydellisesti. Monesti täydellisyyden tavoittelun lopputulos ei olekaan tyytyväisyys vaan riittämättömyys. Riittämättömyys mitätöi saavutuksemme ja olemisemme. Se kietoutuu käsikäteen monen muun hankalan tunteen kuten häpeän, ahdistuksen ja syyllisyyden kanssa. Lopputuloksena on pahimmillaan ihminen, joka taistelee päivittäin oman jaksamisensa kanssa uupumiseen asti.

Riittämättömyyden tunne voi olla niin lamaannuttava, että oman elämän velvollisuudet, kuten työssäkäyminen, voivat alkaa tuntua mahdottomalta. Voimakas riittämättömyyden kokemus haastaa arkisten asioiden tekemistä ja kaventaa mahdollisuutta elää omannäköistä elämää.

Riittämättömyyden tunnetta vastaan vertaistuen voimalla

Naistenkartanon NOVAT-vertaistukiryhmissä käyvillä naisilla on usein riittämättömyyden kokemuksia ja vaikeuksia selviytyä arjen ristipaineissa. Automaattista, kaikille sopivaa ja välittömästi toimivaa reseptiä riittämättömyyden kokemuksista vapaaseen elämään ei ole.

Vertaisryhmään osallistuminen kuitenkin helpottaa monesti oloa, kun omista vaikeista kokemuksista pääsee puhumaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Silloin omat riittämättömyyden kokemukset eivät tunnu enää niin raskailta kantaa. Riittämättömyyden tunteita helpottaa usein jo havainto siitä, että ei ole yksin pohtimiensa asioiden kanssa. Täydellisyyden naamio on raskas kantaa yksin.

Millä keinoin riittämättömyyden tunnetta vastaan sitten voi taistella? Kysymys ei ole helppo. Koska kyseessä on oma sisäinen kokemus, vastaantaistelu voi olla hyvin vaikeaa. Jos pyrimme välttelemään tai tukahduttamaan omia tunteitamme, ne voimistuvat tai löytävät toisen tavan tulla huomatuiksi. Sama pätee myös riittämättömyyden kohdalla; mitä enemmän välttelemme tai yritämme tukahduttaa riittämättömyyden tunnetta, sitä voimakkaampana se pyrkii esiin.

Pysähdy karsimaan elämästä ylimääräinen

Riittämättömyyden kokemuksen kohdalla avainsana on pysähtyminen. On tärkeää pysähtyä itsensä äärelle ja tutkiskella omia kokemuksia sallivasti. Näin ymmärrys ja lempeys itseä kohtaan pääsevät kasvamaan. Jos esimerkiksi lapsuudessa on aina vaadittu olemaan reipas ja toimelias, on aikuisena vaikeaa rentoutua ja uskoa riittävänsä ilman jatkuvaa suorittamista.

Myös mukavat asiat voivat kuormittaa, erityisesti, jos sinut on rakennettu niin, että patterisi latautuvat hiljaisuudessa paremmin kuin väkijoukossa. Siksi on hyvä käyttää aikaa sen pohtimiseen, mikä on tasapainoa juuri sinulle. Kannattaa myös uskaltaa kon-marittaa ajatusmaailmansa ja tekemisensä samoin kuin tavaransa – riittämättömyyden tunteen vallassa haalimme usein lisää ja lisää ja näin tunnemme yhä tyrmäävämpää riittämättömyyttä. Uskalla siis karsia elämästäsi tukahduttavaa lehvästöä.

Todella tärkeää on myös tunnistaa sinulle ulkoapäin asetetut odotukset, jotka olet saattanut sisäistää haluamattasi. Kukaan meistä ei voi vastata kaikkiin odotuksiin. Vain harva, jos kukaan, voi saada elämässään kaikkea haluamaansa, toisin kuin on muodikasta väittää. Vaikka kuinka suorittaisimme ja manifestoisimme, elämä tarjoilee väistämättä myös pettymyksiä ja suruja.

Tarjolla on lisäksi loputtomasti mahdottomia ja ristiriitaisia rooliodotuksia – erityisesti naisille. Mediasisältöjä ja muiden kuvavirtoja katsellessa meille tarjoutuu jatkuva mahdollisuus vertailla itseämme muihin.

Usein saatamme löytää itsemme tilanteesta, jossa pyrimme ponnistelemaan ja kehittämään itseämme yli voimiemme, jotta elämämme olisi yhtä kaunista, menestyksekästä, elämysrikasta, terveellistä, nautinnollista ja iloista kuin muilla. Vaikka tiedämme, että mediassa näemme vain pienen siivun muiden ihmisten todellisuudesta, se unohtuu helposti juuri silloin, kun koemme jo valmiiksi riittämättömyyttä.

Kaikki ei ole itsestä kiinni

Yksilökeskeisessä ajassamme on tärkeää muista, että kaikki ei ole itsestä kiinni. Riittämättömyyden tunteet eivät ole vain yksilön päänsisäisiä ajatuksia, vaan yhteiskunnassamme arvostetaan tehokkuutta ja jatkuvaa itsensä kehittämistä sekä ajatusta, että aina voi tehdä vähän enemmän ja paremmin. Olemme aina olemassa suhteessa muihin ja se, miten meitä katsotaan, vaikuttaa meihin.

Riittämättömyyden tunnettamme ruokkii myös meihin naisiin kohdistuva vähättely, häirintä, vihapuhe ja työelämäsyrjintä. Ne ovat ongelmia, joita mikään henkilökohtainen tunnetyöskentely ei voi korjata, mutta joiden tiedostaminen voi auttaa asioiden saamisessa oikeisiin mittasuhteisiin.

3 tapaa kohdata toistuvia riittämättömyyden tunteita

Jos toistuvasti koet riittämättömyyttä – 3 vinkkiä, mitä sille voi tehdä:

1. Pysähdy

Usein riittämättömyyden tunteita herää silloin, kun oma elämäntilanne on kuormittava ja arki täyttyy erilaisesta tekemisestä. Tässä auttaa asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen: mitkä asiat ovat sinulle tärkeimpiä? Millaisista asioista voit joustaa? Onko elämässäsi asioita, joista haluaisit ja voisit päästää kokonaan irti?

2. Suhtaudu sallivasti riittämättömyyden tunteeseen

Kaikki tunteet, myös riittämättömyyden tunteet, ovat sallittuja ja ne viestivät meille jotakin tärkeää – kenties levon tai hyväksynnän tarpeesta?Ajattelukierteen rullatessa voit kiinnittää huomiosi johonkin konkreettiseen asiaan itsesi ulkopuolella, vaikkapa lehtien havinaan. Tämä auttaa rauhoittumaan ja keskittymään tähän hetkeen. Näin tunne voi alkaa hälvenemään pikkuhiljaa.

3. Haasta ajattelutapojasi

Huomaatko esimerkiksi tavoittelevasi täydellisyyttä? Tällainen pyrkimys ruokkii usein riittämättömyyttä. Keskeneräisyyden ja epäjärjestyksen sietämistä voi onneksi harjoitella. Pohdi, kenelle sinun pitäisi riittää ja millaisista kokemuksista riittämättömyyden kokemuksesi kumpuaa? Entä jos riitätkin?

Lisätietoa Naistenkartanon vertaistukiryhmistä ja muista tapahtumista löydät TÄÄLTÄ.

Nämä merkit saattavat tarkoittaa, että olet läheisriippuvainen

Läheisriippuvuus. Yök. Tämä reaktio nousi minulla spontaanisti, kun ystäväni lempeästi ehdotti minulle, että koko elämäni jatkuneiden ihmissuhdesekoilujen taustalla voisi olla jotain muutakin kuin se, että minulla on huono tuuri tai että en ansaitse hyvää.

Vastustin ajatusta, koska minun käsitykseni läheisriippuvaisesta oli aivan täysin tahdoton väkivaltaisessa suhteessa elävä nainen, joka roikkuu puolison lahkeessa anellen. Hetkinen. Minähän olin juuri tuollainen, vaikka suhteissa ei ollutkaan fyysistä väkivaltaa ja ripustautumiseni ei ollut yhtä dramaattista.

Vahva reaktioni paljasti minulle, että tässä saattaa piillä totuuden siemen. Kun suostuin tutkimaan asiaa, aloin ymmärtää, että läheisriippuvuudessa on kysymys kirjosta. Harva asia on joko tai. Eli ihan sama asia, kuin missä muussa tahansa riippuvuudessa. Jokainen alkoholisti ei ole koditon. Jokainen peliriippuvainen ei ole pelannut koko sukunsa rahoja. Jokaisella riippuvaisella ei ole jokaista piirrettä sen intensiivisimmässä muodossa.

Paradoksi oli, että kun myönsin asioiden todellisen luonteen, aloin löytää täsmäkeinoja tästä riippuvuudesta vapautumiseen.

Tämän päivän ymmärryksellä ajattelen, että on oikeastaan ihan sama, käytänkö edes koko läheisriippuvuus -termiä. Se ei ole asian ydin. Asian ydin on se, että jos minä huomaan itsessäni näitä toimintamalleja, osaan auttaa itseäni ja hakea tarvittaessa apua. Kyseessä on loppujen lopuksi inhimillisen kärsimyksen vähentäminen ja termit ovat minulle vain tapa ymmärtää ja sanoittaa ilmiötä ja omaa kokemusta.

Jotkut puhuvat läheisriippuvuudesta, jotkut kehityksellisen trauman oireilusta. Oleellisinta on, että jos läheisriippuvuuden viittaavia merkkejä on sinun elämässäsi ja ne rajoittavat sitä, että voisit olla oma ihana autenttinen itsesi, antaisit itsellesi luvan vapauteen ja hyvän elämään.

Mitä läheisriippuvuuden merkit sitten ovat?

Merkkejä on useita ja tässä niistä muutama yleisin esimerkkinä.

Elät elämääsi toisten ihmisten kautta. Sinun on haastavaa ja tunnistaa ja ilmaista omia tunteitasi ja tarpeitasi sekä asettaa rajoja. Toisten tunteet ja tarpeet ovat omiesi edellä. Kannat korostettua vastuuta toisten tunteista.

Vältät konflikteja. Suostut tekemään asioita, vaikka sinulla ei olisi aikaa tai motivaatiota ihan vaan sen takia, koska kukaan muukaan ei niitä tee. Ein sanominen on sinulle haastavaa. Tämä johtuu usein siitä, että et välttämättä edes tiedä, missä raja menee.

Haet korostetusti täytettä tarpeisiisi itsesi ulkopuolelta. Monesti tämä kulminoituu siihen, että jos toiset vain voisivat hyvin, sinäkin voisit hyvin. Itselläni oli tapana ottaa niin kutsuttuja projektisuhteita. Niissä olin suhteessa alkoholistien tai masentuneiden ihmisten kanssa. Nimi ” projektisuhde” tulee siitä, että minä aloin hoitaa heidän asioitaan. Minulla oli vahva ajatus siitä, että minun rakkauteni voima voi heidät pelastaa. Ja kun pelastan heidät, olen arvokas, kokonainen.

Pelkäät korostetusti hylkäämistä. Pelkäät, että sinut hylätään, jos muut saavat tietää, kuinka herkkä, huono tai vääränlainen olet. Sinulla on vahva arvottomuuden kokemus. Sinun vaikea ottaa vastaan hyvää. Hyvä on itsesi ulkopuolella.

Hylätyksi tulemisen pelko saattaa näkyä myös niin, että hakeudut suhteisiin emotionaalisesti etäisten ihmisten kanssa. Joskus se ilmenee niin, että et halua päästää ihmisiä lähelle. Haluat olla täysin yksin, koska et uskalla ottaa riskiä ja heittäytyä suhteeseen.

Mistä vapautuminen alkaa?

Läheisriippuvuuteen liittyy näiden lisäksi muitakin piirteitä. Jos tunnistat omassa toiminnassasi tai ajattelussasi yhtäläisyyksiä, niin muista kaksi asiaa. Ensinnäkin sinun ei tarvitse selvitä yksin. Apua on tarjolla matalallakin kynnyksellä. Vastuu sen hakemiseen on sinulla.

Toiseksi sinä et ole vääränlainen tai viallinen. Ole siis itsellesi lempeä. Läheisriippuvuus ei ole sinun syysi. Sen juuret ovat usein lapsuuden kiintymyssuhteissa. Läheisriippuvaiset toimintamallit ovat suojelleet sinua. Ne ovat olleet tapa selvitä. Ne ovat olleet automaattisia ja suurelta osin tiedostamattomia.

Siksi lempeä, hyväksyvä tiedostaminen on se tärkein askel vapautumisessa.

Kiitos ystävä, että pysyit vierelläni myös elämän vaikeina hetkinä

Ystävyys on yksi elämämme arvokkaimmista aarteista. Jotkut ystävät löytävät luoksemme jo lapsuuden leikeissä, toiset taas tulevat elämäämme vasta aikuisina. Ei ole väliä, kuinka kauan ystävyys on kestänyt, tärkeintä on aito yhteys ja luottamus, mikä kahden ihmisen välille on syntynyt.

Yritän muistuttaa itseäni päivittäin siitä, että osaisin olla kiitollinen jokaisesta ystävästäni. Olen onnekas, että minulla on paljon erilaisia ystäviä. Joidenkin kanssa on kuljettu samaa matkaa jo hiekkalaatikolta asti ja vaikka välillä on ollut pidempiä aikoja, että emme ole ehkä nähneet, se ei ole rikkonut ystävyyden sidettä. Kun vihdoin näemme taas lapsuuden ystävieni kanssa, jatkamme juttelua siitä, mihin viime kerralla jäimme. Olen saanut ystäviä myös aikuisena, usein eri työpaikkojen kautta. Nämä ystävät ovat minulla aivan yhtä rakkaita, vaikka emme ole tunteneet yhtä kauan.

Joskus me määrittelemme ystävyyden arvon vuosissa. Ajattelemme, että pitkäaikainen ystävyys olisi jotenkin arvokkaampaa. Olen itse huomannut, että aito ystävyys tulee esiin erityisesti elämän vaikeina hetkinä. On helppo seistä toisen rinnalla, kun kaikki sujuu elämässä hyvin. Vastoinkäymisten kohdalla oikeat ystävät erottuvat joukosta kuin timantit.

Oman isäni kuoleman jälkeen huomasin, että joidenkin ystävien oli vaikea olla lähelläni. Ehkä oikeiden sanojen löytäminen tuntui vaikealta, tai tilanne oli sellainen, että ystävät eivät tienneet, miten olisivat voineet olla läsnä ja auttaa. Muistan ikuisesti sen, kun yksi ystävistäni laittoi viestiä minulle ja pyysi elokuviin, että saisin välillä jotain muuta ajateltavaa. Hän sanoi, että voisimme puhua ihan muista asioista kuin isäni kuolemasta, mutta jos haluaisin puhua aiheesta, hän olisi kuuntelevana korvana. Tästä hetkestä on aikaa jo lähes kymmenen vuotta. Silti nämä muutamat sanat ovat minulle osoitus siitä, että tämä ystävä pysyy rinnallani aina, vaikka elämässä tulisi vastaan vaikeita aikoja.

Onko sinulla joku ystävä, joka on pysynyt vierelläsi myös vaikeina aikoina?

Olen huomannut aikuisena myös sen, että erilaiset elämäntilanteet voivat yhdistää ihmisiä, mutta myös ajaa erilleen pitkäaikaisiakin ystäviä. Jos ystävyys on alkanut jo lapsena tai nuorena, olemme olleet melko samanlaisissa elämäntilanteissa. Olemme jutelleet koulusta, kavereista ja leikeistä. Aikuisena huomaamme, että olemme monesti ajautuneet erilaisiin elämäntilanteisiin. Taloudellinen tilanne voi olla joskus ystävyyteen vaikuttava asia. Huomaan itsekin, että pystyn parhaiten samaistumaan niiden ystävien elämään, jotka ovat kanssani samanlaisessa elämäntilanteessa ja viettävät samankaltaista elämää kanssani.

Joskus ihmisten arvomaailma muuttuu niin, että ystävyyden siivet eivät enää kanna aikuisuuden tuulissa. Itse olen kokenut tästä asiasta usein syyllisyyttä. Olen miettinyt, että en voi luopua jostain ystävästä, koska olemme tunteneet niin kauan. Tästä ajatusmaailmasta ulos opetteleminen on vaatinut aikaa ja ymmärrystä. Ystävyys ei ole mikään vankila. Voit hyvin olla kiitollinen siitä ystävyyden matkasta, minkä olette kulkeneet yhdessä, mutta silti todeta, että olette nykyään liian erilaisia ihmisiä.

Jos olet löytänyt vierellesi luotettavan ystävän, älä ikinä pidä ystävyyttä itsestäänselvyytenä. Ei ole ollenkaan hölmöä laittaa ystävälle viestiä, soittaa tai kertoa kasvotusten, kuinka tärkeä toinen ihminen on.

Kiitos on pieni sana, mutta sillä on suuri merkitys.

Ystävyyteen liittyviä kysymyksiä löydät myös Maria Vakkurin täytettävästä kirjasta Elämäni sanoina – Muistojen kirja 

Tämä kirja on Sinulle, joka…
…haluat muistella elämäsi ikimuistoisimpia hetkiä
…tahdot kirjoittaa paperille palan elämäsi tarinaa
…kerrot kirjan avulla oman tarinasi myös seuraaville sukupolville
…koet, että kirjoittamisen avulla pystyt kertomaan rehellisesti omia ajatuksiasi elämästä
…tiedät, että elämä on suuri seikkailu
…haluat pohtia elämän eri vaiheita rauhassa jokaiseen hetkeen keskittyen

Tällaista on selviytyminen trauman tai suuren menetyksen jälkeen

Kuvittele mielessäsi maljakko. Kyseessä ei ole mikä tahansa maljakko, vaan hyvin erityinen. Ei ehkä rahalla mitattuna arvokas, mutta monista muista syistä täysin korvaamaton. Rakastat maljakkoa ja olet sijoittanut sen erityiseen paikkaan takan reunukselle, jossa jokainen voi ihailla sitä.

Sitten koittaa päivä, jolloin tapahtuu jotain kauheaa: tehokas siivoushetkesi päättyy mitä onnettomammin töytäistessäsi maljakkoa – se alkaa huojua pelottavasti ja ennen kuin ehdit reagoida, särkyy lohduttomasti räsähtäen lattiaan.

Tunnet menestyksen tuskan lävistävän sinut. Ei, tätä ei voi tapahtua!

Tämä esimerkki, vaikkakin omin sanoin kuvattuna, on lainattu psykologian tohtori Ronnie Janoff-Bullmanin särkyneiden oletusten teoriasta. Teoria kuvaa mitä koskettavimmalla tavalla trauman syntymistä ja selviytymistaistelua, johon se meidät väistämättä johdattaa. Pirstaloituneen maljakon tavoin trauma rikkoo meissä jotain keskeisen tärkeää: ydinoletuksemme. Sen, miten olemme siihen asti nähneet maailman ja oman roolimme siinä. Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta ydinuskomuksista on se, että yleensä tulemme tietoiseksi ja ymmärrämme niiden keskeisen merkityksen vasta, kun ne särkyvät.

Ydinuskomusten pirstaloituminen ravisuttaa, satuttaa ja tuottaa tuskaa. Maanjäristyksen lailla se pyyhkii pois sen, mihin aiemmin uskoimme jättäen tilalle turvattoman, ennakoimattoman maailman.

Pirstaloituneiden uskomusten tilalle tarvitaan jotain muuta. Jotain, jonka varassa pystymme toimimaan ja ohjaamaan kulkuamme kaiken keskellä. Lohduttoman menetyksen äärellä voimme turvautua kahteen vaihtoehtoiseen toimintastrategiaan: sulauttamiseen tai sopeuttamiseen. Palataan hetkeksi särkyneen maljakon äärelle.

Maljakko on edessämme särkyneenä pieniin pirstaleisiin. Koska menetyksen voima tuntuu ylittävän sietokykymme, olemme valmiita tekemään mitä tahansa palauttaaksemme sen, mitä on palautettavissa. Niinpä tartumme liimaan ja pala palalta koitamme saada takaisin sen, mikä on tuhoutunut. Olemme turvautuneet sulauttamiseen. Mikäli vauriot eivät ole kovin pahoja, voimme kenties onnistua yrityksessämme. Ehkäpä saamme maljakon takaisin muotoonsa ja jopa kätkettyä vauriot tuomitsevilta katseilta.

Mitä suurempia vauriot, sitä haastavampaa on palauttaa maljakko entiseen loistoonsa. Muutama pala voidaan vielä liimata yhteen, mutta entä, jos maljakko onkin särkynyt satoihin pienen pieniin sirpaleisiin?

Meillä on myös toinen vaihtoehto: sopeuttaminen. Voimme menetyksen raastavasta tuskasta huolimatta hyväksyä, että maljakko on pysyvästi ja lopullisesti menetetty. Kyllä, se sattuu ja on mahdollista, ettei mikään voisi ottaa sen paikkaa kotimme paraatipaikalla. Ja kuitenkin meillä on jäljellä jotain. Meillä on edelleen sirpaleet. Niistä ei ehkä voi saada maljakkoa, mutta tarkoittaako se, ettei niistä voisi saada mitään? Ehkä voimme luoda mosaiikin tai vaikkapa taulun koristamaan olohuoneen seinää. Ja kun aikaa kuluu, voimme kenties huomata rakastavamme tuota uutta luomusta aivan yhtä paljon kuin rakastimme menetettyä maljakkoa.

Miten lohdullinen, konkreettinen esimerkki trauman jälkeisestä kasvusta. Oletusten särkyminen riipii sydäntä. Menetysten äärellä tunnetaan kipua ja sielun syvyyksiä vavisuttavaa kaipausta. Ja kuitenkin, sen kaiken keskellä jäljellä olevat sirpaleet ovat mahdollisuus kohti jotain uutta, jotain odottamatonta kauneutta.

Johannan kirja Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu antaa toivoa ja käytännön apukeinoja sinulle, joka olet kohdannut elämässäsi menetyksiä, vastoinkäymisiä tai traumaattisia kokemuksia. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Ole se rauha ja rakkaus, jota maailmaan toivot

Olin juuri pitkällä matkalla Amerikassa, lopuksi Havaijilla. Reissuni aikana meneillään oli presidentinvaalikampanja. En varsinaisesti nyt kirjoita vaaleista, niiden tuloksesta tai mielipiteistäni vaan sydämen perspektiivistä.

Vaalien jälkeisenä aamuna Havaijilla ollessa ilmassa leijui raskas tuntu. Myös ystäväni jonka luona olin aisti sen, ja varmasti moni muukin. Somessa, blogeissa ja uutismedioissa ilmaantui erilaisia vivahduksia epätoivosta, surusta, pelosta ja pettymyksestä.

Ajattelen koko hommelista näin: jos todella valitsemme kokea rakkautta ja rauhaa, miksi jonkun toisen valinta joka kenties on eri kuin omani, olisi väärin?  Niin kauan, kun oma näkemykseni mielestäni on ”rakkaudellisempi” tai ”oikeampi” kuin toisen, olen osaltani pitämässä yllä dynamiikkaa, jossa jonkun toiveet, tarpeet ja näkemykset ovat aina väärässä.

SE luo pelkoa ja valtataisteluita. Ytimeltään myös sotia. Se, mikä minun mielestäni on oikein – joka usein kumpuaa jostain henkilökohtaisesta menetyksestä, traumasta ja sen myötä syntyneestä uskomuksesta siitä mikä on väärin – ei välttämättä ole toiselle oikein. Vaikka näkemykseni omasta mielestäni olisi kuinka rakkaudellisuuden ja voimautumisen ydintä.

Mitä jos rakkaudellisuus onkin sitä, että perspektiivini rakkaudesta voisi sisältää myös sen näennäisen vastakohdan? Jos pelkoa tai näennäistä rakkaudettomuuttakaan ”vastaan” ei tarvitsisi taistella?

Koen, että mitä enemmän olemme valmiita luopumaan omasta voimastamme, sitä sekopäisempiä johtajia saamme peiliksi sille. Äkkiseltään se, joka haluaisi nähdä maailmassa voimaantumista, yhteentulemista ja rakkaudellisuutta saattaa ajatella, että ”Mulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että joku sekoboltsi saa johtaa kansakuntaa ja pelotella ja räjäytellä menemään ympäriinsä”.

Mutta yleisesti ottaen kaikissa meissä asuu sisäisiä sekoboltseja tai voimakkaita soraääniä, joiden kanssa taistelemme, ja joita joskus yritämme tukehduttaa hengiltä eli päästä eroon ”valotyöllä”, eheytymisellä tai henkistymisellä. Sen sijaan että kaikki meissä saisi olla rakkauden sylissä, kahtiajaottelun ja tuomitsemisen ulkopuolella. Käytännössä se voi tarkoittaa sisäisen turvan, tunnetaitojen ja myötätunnon opettelua itsensä kanssa. Siinä kenties on rakkaudellisen vallankumouksen alku.

Ymmärrän tosi hyvin pelon, raskauden ja ahdistuksen, mutta ajattelen, että joko me valitsemme dualistisen uhritarinan vähän piiloylemmyydentuntoisesti jossa tiedämme paremmin kuin toinen mikä heille tai maailmalle olisi oikein. Tai sitten valitsemme ITSE olla se rauha, turva ja rakkaus jota haluamme maailmassa kokea, muita syyttämättä, arvottamatta tai vastuuttamatta. 

En sano, että minulla on kaikki vastaukset tai että olen jotenkin tämän kaiken yläpuolella, vaan sanon että minulla on aina mahdollisuus valita perspektiivini. Minulla on mahdollisuus tuoda lisää vaikerrusta tai nähdä rakkauden silmin. Ottaa vastaan kaikki tunteet ja kokemukset ilman että maailman pitäisi maata niin kuin minä haluan, ja niin kuin minun mielestäni olisi ”oikein”, ”henkistä”, ”valoa” tai ”rakkautta”. Uskaltaa tuntea ilman, että syytän tunteistani ketään tai mitään.

Se ei passivoi eikä tarkoita alistumista toimimattomille dynamiikoille tai rajattomuudelle, vaan inspiroi laajempaa perspektiiviä, luopumista kontrollin illuusiosta. Ehkä sellaista toimintaa, joka ei aseta ketään ”väärässä olemisen” asemaan. Silloin sydän on vapaa rakastamaan hommeleita niin kuin ne on. Ja kun hommat saavat olla kuten ne ovat, voi löytyä luovia uusia ratkaisuja, jotakin kahtiajakavien asetelmien sijaan.

Näen niin, että maailmassa on aika paljonkin parantamisen varaa, suhteellisesti katsottuna. Mutta en tarvitse, että mikään on toisin voidakseni olla sydän auki juuri nyt.

Kuva: Unsplash, Kumiko Shimizu

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.

”Kun vauvani menehtyi, minua auttoi tieto siitä, ettei lapsen menetyksestä tarvitse selvitä” – Kun koko elämä järkkyy, näistä voi olla apua

– Kun vauvani Edvin menehtyi, minua auttoi tieto siitä, että minun ei tarvitse selvitä lapseni menettämisestä, jotta elämä voisi joskus olla hyvää. Minulla oli toivo siitä, että elämän ei tarvitse olla pelkkää tuskaa ja kärsimystä, vaan yhtä aikaa voi olla olemassa jotain muutakin.

Ajattelin, että kaikkien pitäisi saada tietää tästä. Silloin vahvistui ajatus, että tämä kirja on kirjoitettava nyt, positiivisen psykologian asiantuntija, valmentaja, tutkija ja tietokirjailija  Johanna Huhtamäki kertoo Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu (Bazar, 2024) -kirjan syntymästä.

Johanna Huhtamäen toivoa ja käytännön apukeinoja antava kirja Pimeydessä kajastava valo (Bazar, 2024) käsittelee tieteen ja tosielämän kokemusten kautta sitä, miten surusta, menetyksistä ja vaikeuksista huolimatta on mahdollista kokea elävänsä hyvää elämää.

Ajatus, joka kannusti selviytymään

– Elämässäni on ollut hetki, jossa kaikki oli niin kamalaa, että pieneen mieleenikään ei mahtunut, että voisin olla vielä onnellinen. Onnellisuus ei edes ollut tavoitteeni, koska olin varma, että sellaista mahdollisuutta ei ole olemassa. Asetin itselleni kuitenkin tavoitteen, ettei koko ajan olisi niin hirveä olo.

Tutkijana etsin aiheesta tutkimusta ja törmäsin siihen, että hyvän elämän rakentamisesta tiedetään paljon. Kahdeksan vuotta sitten kuuntelin silloin väitöstutkimustaan tekevän Hanna Kampmanin luennon postraumaattisesta kasvusta. Se kolahti isosti! Oli olemassa tutkittua tietoa siitä, että tuskan ei ole pakko olla vain tuskaa, vaan on mahdollista oppia, kasvaa, kehittyä, jopa kukoistaa. Ajatus tästä kannusti minua selviytymään. Sain myös ymmärrystä ja sanoja omille kokemuksilleni.

Jos jotain todella kamalaa tapahtuisi, selviäisinkö vai luhistuisinko?

– Tämä on inhimillinen kysymys, johon haluaisin voida antaa jonkun vastauksen. Kukaan ei kuitenkaan etukäteen tiedä, miten erilaiset tilanteet meihin vaikuttavat ja miten me lopulta niissä toimimme. Samaan aikaan on lohdullista, että tutkimusten mukaan suurin osa meistä selviää paremmin kuin olisimme itse etukäteen kuvitelleet.

Lapsen menettämisestä suurin osa ajattelee, että siitä en ikinä selviäisi. Silti on paljon heitä, jotka selviävät. Asia on kuitenkin niin, että emme saa valita eikä meillä ole vaihtoehtoa. Pitää vain rämpiä eteenpäin.

Oma kysymyksensä on sekin, mitä selviäminen tarkoittaa. Se ei ole kyllä tai ei -asia. Kyse on vain kyvystä jatkaa eteenpäin. Joinakin päivinä on helpompaa, joskus vaikeampaa, välillä ylitsepääsemätöntä. Ei siitä koskaan selviä, mutta elämä voi jatkua, eikä elämän tarvitse olla huonoa.

Näistä on tutkitusti apua, kun elämä järkkyy

– Tutkimus osoittaa, että on olemassa asioita, joista on apua silloin, kun elämä järkkyy. Hyödyllisiä asioita ovat esimerkiksi se, että ihminen on kokenut elämänsä merkitykselliseksi jo ennen kuin on ajautunut kriisiin. Toinen ovat hyvät, läheiset ihmissuhteet. Lisäksi hyvät taidot käsitellä vaikeita tunteita voivat auttaa. Nämä asiat eivät välttämättä vähennä koettua kärsimystä, mutta lisäävät todennäköisyyttä sille, että ihminen kokee kärsimyksen lisäksi myös kasvua.

Voinko selviytyä, jos vaikeasta kokemuksesta jää pysyvä trauma?

– Traumat voivat jättää merkittäviä ja pysyviäkin jälkiä, mutta sen ei tarvitse olla koko totuus. Traumoista puhutaan aika yksipuolisesti, ja moni ehkä ajattelee, että kärsimys on ikuista. Kuitenkin tiedetään, että traumaperäinen stressihäiriö ja ptsd-oireet voivat lisätä todennäköisyyttä kokea myös kasvua. Trauman jälkeisen kasvun kokeminen on todennäköisempää kuin se, että ihminen jää ikuisesti kärsimään.

Tutkimuksista tiedetään toisaalta myös, että traumatyypillä on suuri vaikutus siihen, miten todennäköisesti ja millä elämän osa-alueilla kasvua tapahtuu. Voi olla, että joillakin elämän osa-alueilla ihminen ei toivu, mutta toisella osa-alueella voi tapahtua kehitystä.

Esimerkiksi kirjassani tarinansa kertonut Sami sokeutui. Hän koki asian niin, että vaikka elämä on monella tavalla huonompaa, toisaalta se on monella tavalla myös parempaa. Varmasti on niitä elämän alueita, joihin jää harmaan sävy, mutta se ei tarkoita, että koko elämä on harmaata. Ihminen saattaa kokea, että toisella elämänalueella hän pystyy kokemaan koko värien kirjon.

Miten trauman jälkeinen kasvu on näkynyt omassa elämässäsi?

– Elämäni on muuttunut kaikilta osin. Tärkeät ihmiset ovat edelleen elämässäni, mutta kaiken muun olen muuttanut. Arvostan elämää eri tavalla, kun olen tietoinen siitä, että elämä on haurasta eikä se ole minun käsissäni. Keskityn nyt tekemään niitä asioita, joihin uskon, joita haluan tehdä ja jotka koen merkityksellisiksi.

Kokemukseni ovat muuttaneet täysin sen, mitä ajattelen epäonnistumisen pelosta. Aiemmin jätin monia asioita tekemättä ja unelmia tavoittelematta, kun ajattelin, että en kuitenkaan osaa enkä onnistu. Nykyään ajattelen, että jos jokin kiinnostaa minua tai haluan saavuttaa jotain, miksi ihmeessä en yrittäisi. Enää ei tunnu niin tärkeältä, onnistunko vai en – pääasia on nauttia matkasta.

Joskus sitten vanhana, kun pidän lapsenlapsia sylissäni, haluan voida kertoa heille, että minulla oli sellainenkin hullu unelma, jota yritin. Ehkä en onnistunut, mutta oli kivaa, yritin ja opin todella paljon!

Olen saanut lisää herkkyyttä ja myötätuntoa kohdata muita ihmisiä. Olen armollisempi itseäni ja muita kohtaan. Ajattelun mustavalkoisuus on vähentynyt ja erilaisten sävyjen väripaletti kasvanut.

Olen oppinut, että en välttämättä voi vaikuttaa siihen, mitä elämässä tapahtuu, mutta voin vaikuttaa siihen, mitä teen niillä hetkillä, joita minulla on. En pelkää kuolemaa, mutta pelkään sitä, että en elä. Siksi haluan yrittää tehdä joka päivä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Pyrin siihen, että jos tämä päivä on viimeiseni, voin sanoa, että se oli hyvä päivä.

Tutustu Johannan kirjaan Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu TÄÄLLÄ.

Sano suoraan ja rehellisesti, ilman että satutat – Tällainen on väkivallaton tapa kommunikoida

Alussa oli sana, ja sanoilla luomme jatkuvasti todellisuuttamme. Muovaamme sanoilla käsitteitä, joihin uskomme. Selitämme maailmaa sanoin: määrittelemme toiveita, haaveita ja itseämme.

Sanojen kautta olemme myös vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa, joko harmoonisesti tai riitasoinnussa. Jokainen puhuttu sana jää värähtelemään ilmaan.

Sanat tallentuvat muistiin ja jäävät elämään, eikä niitä saa enää takaisin. Sanoilla voi helliä ja kohottaa, mutta niillä voi myös saada aikaan yhtä suurta tuhoa kuin fyysisellä loukkaamisella. Sanoistaan joutuu vastuuseen.

Tässä tulee muutama vinkki tietoisempaan sanojen käyttöön.

  1. Kommunikoi väkivallattomasti

Marshall B. Rosenbergin malli väkivallattomasta kommunikoinnista (Nonviolent Communication) on esimerkki suorasta, rehellisestä ja tuloksellisesta puheesta. Sen pääpontti on, että kommunikoinnissa on aina kyse minun tarpeestani, joka ei tule täytetyksi. On huomattavasti kauaskantoisempaa keskittyä kertomaan, mitä itse tarvitsee kuin syyttää toista tämän vioista. Näin saattaa jopa saada haluamansa.

Kun sotkuinen koti ärsyttää, kaipaan siisteyttä ja harmoniaa. Kun työkaveri valittaa jonkun muun laatimasta projektiaikataulusta, lienee kyseessä hänen tarpeensa tehdä työnsä hyvin ja arvostaa itseään sitä tehdessään. Kun puolison poissaoleva käytös harmittaa, kaipaan huomiota, rakkautta ja hyväksyntää.

Ensi kerralla, kun lasten sikin sokin jättämät lelut aiheuttavat hermojen kiristymistä, onkin siis hyvä hetki ottaa pieni aikalisä ja miettiä miksi se ottaa päähän. Ja mitä asialle voisi tehdä? Yksityiskohdan sijaan voisinkin katsoa kokonaisuutta.

Tämä toimii toiseenkin suuntaan: jos lapsi tai puoliso kiukuttelee, voisin kokeilla asettua hetkeksi hänen asemaansa ja käyttää empatiakykyäni ymmärtääkseni, mitä hän mahtaa olla vailla. Kenties kysymys onkin halauksesta?

 

  1. Vältä miksi-kysymyksiä

Miksi-kysymyset ovat arvokkaita maailman hahmottamisessa ja asioiden juurille pääsemisessä, mutta arkipäiväisessä kommunikoinnissa niihin kannattaa kiinnittää huomiota: monet miksi-kysymykset siirtävät fokuksen itsen ulkopuolelle: miksi joku muu jättää jotakin tekemättä tai tekee väärin? Miksi minua kohdellaan näin? Mikseivät asiat voi koskaan mennä niin kuin minä haluan?

Jooginen ohje on kysyä miksi-kysymyksen sijaan:

  • Mitä? Mitä tapahtui tai tapahtuu?
  • Entä sitten?
  • Miten tästä eteenpäin?

 

  1. Tee huomisesta parempi
  • Kommunikoi tehdäksesi huomisesta parempi, älä pilataksesi tätä päivää.
  • Puhutut sanat ovat mahdollisuus yhteisymmärrykselle. Älä muuta niitä sodaksi.
  • Kun kommunikoit, sinun on kommunikoitava myös uudelleen: perusteltava sanomisesi ja oltava niiden takana. Älä tee omaa polkuasi turhan hankalaksi.

~ ~ ~

Listan inspiraationa on käytetty arkielämän joogaharjoitusta kirjasta Viihdy omassa arjessasi – mielen ja kehon harjoituksia kaaoksen keskelle. Kirja on kuunneltavissa äänikirjana. Voit tutustua siihen TÄÄLLÄ.

Ensimmäinen Hidasta elämää -festivaali myytiin loppuun, kesän 2025 lipunmyynti on nyt avattu edullisella early bird -hinnalla

Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media järjestävät yhteistyössä Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä 120-vuotiaan kirjakaupan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 13.–15.6.2025. Tapahtuma järjestetään jo toista kertaa, ensimmäinen festivaali oli loppuunmyyty ja palaute huomattavan positiivista. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, taide ja henkinen hyvinvointi.

Kesän alun heleä valo ja täyteläinen syreenien tuoksu kietovat yhteen musiikkielämykset, hyvinvointiluennot ja -työpajat sekä rennon, yhteisöllisen kesäviikonlopun vieton. ”Kuin laajennetut puutarhajuhlat” kuvaili moni ensimmäisen vuoden festarikävijä. Syvällistä kesän kepeydellä!

Kesäloman katveessa on hetki, kun saattaa tuntua, että koko maailma pitäisi saada valmiiksi. Jos kiristää tahtia kesäloman kalkkiviivoille, saattaa käydä perinteiset: ensimmäiset lomaviikon kuluvat toipuessa. Kiire ei lopu kiirehtimällä vaan hidastamalla – tapahtuma tarjoaa tähän oivalliset puitteet.

Festivaalin esiintyjät ovat oman alansa huippuammattilaisia ja tuttuja Hidasta elämää -yhteisöstä. Lavalla tavataan mm. Johanna Huhtamäki, Joni Martikainen, Katri Syvärinen, Miia Moisio ja tietenkin Sanna Wikström ja Pequ Nieminen. Festivaalin ohjelma aikatauluineen julkaistaan kevään mittaan.

Festivaalialueelle rakennetaan kävijöitä palvelemaan sekä food corner että basaarialue. Festivaali startataan käyntiin Vinhan gallerian näyttelyn avajaisilla.

Tervetuloa nauttimaan huolettomista kesäpäivistä hitaasti Vinhaan!

Early bird -liput myynnissä edullisesti vuoden loppuun asti Tiketissä  ja Vinhan kirjakaupassa. Tammikuun alusta käynnistyy yksittäisten päivälippujen myynti.

Hidasta elämää -festivaali Ruovedellä 13.-15.6.2025

 

Vinhan toiminnan sydämenä on perinteinen kivijalkakauppa, jonka ympärille on kehitetty idyllinen kulttuurikeskus ja matkailukohde. Vinha on kirjakauppa, antikvariaatti, majoitus, galleria, kahvila kesäterasseineen ja paljon tapahtumia. 

Hidasta elämää on Suomen suurin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin media, jonka sisällön tuottajina toimivat asiantuntijat ja bloggarit. Hidasta elämää on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa.

Kolme pientä tarinaa tykkäämisestä – Kohtaamisia, jotka jättivät jäljen

Tämä kirjoitus on itsenäinen ja epäsuora jatko-osa aiemmin kirjoittamalleni blogitekstille, jonka voit halutessasi lukea täältä. 

Poljimme ystäväni kanssa pyörällä minkä kerkesimme. Me melkein kuusitoistavuotiaat. Olimme matkalla kotibileisiin, perin viattomiin sellaisiin. Oli etukäteen sovittu, että ihastuksistamme Aino on varattu minulle ja Jonna kaverilleni. Molemmat unelmoimme tykätyksi tulemisesta.

Vaan kävikin niin hassusti, että sain Hannan. Se taisi olla kohtalon sivallus. Siinä vain kävi niin. Illan tiimellyksessä kätemme kohtasivat ollessamme vierekkäin. Ensimmäinen hipaisu oli vahinko, toinen tahallinen. Kun Hanna liikautti nimetöntään vasten omaani tiesin, että nyt Pietikäisen poikaa viedään.

Aloimme olee. Kaksi viikkoa myöhemmin Hanna jätti minut, koska Ainon mukaan olin kuulemma nolo. Harmitti, olinhan ehtinyt jo tehdä Hannasta laulun akustisella kitarallani.

Laulun nimi oli enne: ”miksi tässä kävi näin”.

—

Istuin jälleen yksillä Tinder-treffeillä. Tuttu baari, sama pöytä kuin edellisen swaippauksen kanssa. Tämän kertainen ei vaikuttanut ennakkoon erityisen potentiaaliselta, mutta mitäs sitä muutakaan maanantain ratoksi keksisi. Hyvä käydä ihmisten ilmoilla.

Jo alusta alkaen oli selvää, ettei suhdetta olisi tiedossa. Tuskin edes toisia treffejä. Kemiat eivät kohdanneet. Paineet onnistua kaikkosivat hetkessä ja juttu luisti, mutta sillai kaverillisesti. Jauhoimme tuopin verran suhteista, seksistä, Temppareista ja Trumpista, niistä tyypillisimmistä.

Kun viimeiset pisarat oli juotu, vilkaisin kelloa ja totesin vapauttavasti ”mun pitääkin tästä lähteä”. Hänellä oli samat aikeet.

Baarin edustalla halasimme hyvästiksi. Hän hymyili sarkastisesti ja kuiskasi korvaani ”älä sitten luule, että tästä tulee yhtään mitään.”

—

Istuimme vastatusten. Minä ja melko tuore kumppanini. Ruokapöytä erotti meidät. Ruoat olivat vaihtuneet tähteiksi ja tiskeiksi. Naputin kylläisellä sormen päällä pöydän puista pintaa. Viinipullosta oli puolet jäljellä. Kuukausi yhdessä, jee. Tunteeni olivat silti riekaleina vielä edellisestä ja ajatukset harhailivat muualle.

Totesin ääneen sen, minkä olin kertonut kumppanilleni jo aiemmin. Kyse ei ollut uutispommista. Minua pelotti, sillä olin yhä rikki edellisestä suhteesta. Se satutti syvältä. Toipuminen oli pahasti kesken, enkä tiennyt olisinko valmis uuteen suhteeseen.

Kumppanini siemaisi lasistaan, jonka jälkeen katsoi minua silmiin ja kysyi lempeästi hymyillen.

”Mitä sä luulet, voisitko toipua yhdessä mun kanssa?”

En ollut varma, voisinko.

Mutta siinä hetkessä tiesin, että halusin yrittää.

Ikkunan takana ensilumi satoi nurmikon peitteeksi, kunnes myöhemmin suli pois.

”Jokainen meistä on aina suurempi kuin suorituksemme” – ajatuksia Tommy Hellsteniltä

Tommy Hellsten kirjoittaa ajatuksiaan läsnäolosta, kohtaamisesta ja itsensä hyväksymisestä kirjassaan Olemisen voima – Kirja rohkeasta ja levollisesta vaikuttamisesta.

Kahden ihmisen aidossa kohtaamisessa molemmat tulevat nähdyiksi

”Ihmisen kaikkein syvin tarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Jotta voisin kohdata toisen ihmisen, minun tulee olla läsnä. En voi kohdata toista, ellen ole läsnä itselleni ja itsessäni. Vasta silloin olen tietoinen ihmisestä itsessäni ja samalla siitä, että ihminen, jokainen meistä, on aina suurempi kuin suorituksemme. — Jollen näe ihmistä sinussa, välillemme ei voi syntyä kohtaamista, yhteyttä. Kun näen sinut, autan sinua samalla näkemään itseni, sillä meissä jokaisessa uinuu mahdollisuus läsnäoloon.”

Toista ei voi nähdä, ennen kuin näkee itsensä

”Toisen ihmisen näkeminen syntyy itsensä näkemisen kautta. Mitä syvemmin olen kohdannut itseni, sitä helpompi minun on kunnioittaa muita. Toisen näkeminen on syvimmiltään toisen kunnioittamista, sillä vasta kun toista kunnioittaa, hänet näkee. Mitä suurempi tarve minulla on mitätöidä, tuomita tai halveksua muita, sitä huonommin tunnen itseni ja sitä kyvyttömämpi olen näkemään toisen ihmisen.”

Itsensä rakastaminen auttaa rakastamaan myös muita

”Kun on oppinut rakastamaan itseään sellaisena kuin on eikä sellaisena kuin yrittää olla, oppii rakastamaan myös muita sellaisina kuin he ovat eikä sellaisina kuin he yrittävät olla. Julkisivut romahtavat ja kaikista tulee totta. Ihminen hyväksytään heikkona, avuttomana ja tarvitsevana sen sijaan, että yritetään pitää yllä valheellista ihmiskuvaa, jossa heikkoutta ei muka ole.”

Ymmärrys itsestä on tie oman keskeneräisyytensä hyväksymiseen

”Itsensä hyväksyminen keskeneräisenä mahdollistuu, kun ihminen alkaa ymmärtää itseään. Ymmärtää, miksi on ollut kateellinen ja katkera, miksi on turvautunut ylimielisyyteen ja pahantahtoisuuteen, miksi on vuosikausia juossut pakoon eikä ole suostunut kohtaamaan itseään. Kun on ymmärtänyt oman toimintatapansa syyt, syntyy myös kyky olla tuomitsematta itseään. Silloin voi antaa itselleen anteeksi, koska on jo saanut anteeksi. Tästä anteeksi saamisesta ja itsensä hyväksymisestä kumpuaa se, ettei enää tarvitse astua muiden päälle tunteakseen itseään hyväksi.”

Rakkautta ei voi ansaita

”Rakkautta ei koskaan voi ansaita, vaan se on aina lahja.”

Lue lisää Tommyn ajatuksia kirjasta Olemisen voima – Kirja rohkeasta ja levollisesta vaikuttamisesta

Rakastuin yhä uudelleen ihmisiin, joista vaistoni varoitti – Miksi jätin varoitusmerkit huomiotta?

Olen suurempi, parempi kuin luulinkaan.
En tiennyt, että minussa on niin paljon hyvää.
Walt Whitman

Miksi ihmeessä olin taas tällaisessa ihmissuhteessa? Alun hurjaakin hurjimman ja kiihkeääkin kiihkeän alkuilotulituksen jälkeen oltiin taas kuukauden kohdalla käännekohdassa. Maailmani alkoi hajota.

Minä olin odottanut elämääni kaikkien ongelmien ratkaisijaa ja tarpeiden täyttäjää, prinssiä valkoisella ratsulla. Ensin luulin, että nyt osuin täyspottiin, niin kuin usean kerran aiemminkin, mutta sitten asiat muuttuivat kertarysäyksellä. Vai oliko kyse siitä, että olin ollut sokea alusta lähtien? Tähän kysymykseen saisin vastauksen vasta vuosien syvällisen työskentelyn jälkeen.

Terapian, vertaistukiryhmien, opiskelun ja satojen, jos ei tuhansien, meditaatio- ja tiedostamisharjoitteiden tuloksena minun oli pakko myöntää, että kaikki merkit olivat kyllä alusta lähtien nähtävissä. Kehoni oli ilmoittanut jo ensitapaamisilla, että minun olisi hyvä juosta. Kehoni oli jännittynyt, vatsassa oli solmu ja ajatus ei kulkenut. Minä luulin, että kyse oli hääkelloista, mutta nyt tajusin, että ääni olikin ollut tajuntani hälytyssireeni.

Miksi ihmeessä sitten menin tällaisiin suhteisiin, joissa kaikki vaistoni jo alusta lähtien ilmoittivat, että niihin ei kannata mennä? Miksi en pystynyt kaikista merkeistä huolimatta tekemään täyskäännöstä? Miksi valitsin näin aina uudestaan ja uudestaan?

Hylätyksi tulemisen pelko kumpuaa traumasta

Minun kohdallani on kysymys traumataustasta kumpuavasta hylätyksi tulemisen pelosta. Niin kauan kuin muistan, olen pelännyt sitä, että minut hylätään. Jos muut saavat tietää, minkälaisissa oloissa asun ja minkälainen oikeasti olen – vääränlainen, liian sitä sun tätä ja arvoton – he eivät enää halua leikkiä tai olla minun kanssani.

Rakkauden, arvon ja hyväksynnän etsiminen itseni ulkopuolelta osoittautui kokopäivätyöksi. Keskeinen ihmetyksen aihe elämässäni oli se, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Osaisin mukautua oikein taitavasti. Olin reipas, miellyttäjä, pikkukovis. Myöhemmin kodin hengetär ja seksin papitar. Sinun ei olisi tarvinnut edes sanoa minulle, mitä ajattelet, koska olin omasta mielestäni hyvä vaistoamaan ihmisten ajatukset.

Minulla oli herkät tuntosarvet ja kaikkein parasta oli se, että osasin muuttua ystäväpiirissä kuin kameleontti. Vaihdoin musiikkityyliä, pukeutumista ja mielipiteitä sen mukaan, missä porukassa liikuin. Aika harvoin osasin edes sanoa itse, mitä mieltä olen asioista. Kun konflikteja alkoi tulla näköpiiriin, feidasin. Vaihdoin porukkaa. Osa minua ei uskaltanut päästää lähelleen.

Myöhemmin tämä päti myös parisuhteissa. Oli suhteita, joihin menin vain sen takia, että sain ihailua ja kehuja. Kun minulla oli joku, minä olin jotain. Takerruin ja samalla en uskaltanut aidosti näyttää herkkyyttäni.

Melkein kahdenkymmenen vuoden ajan päihteet veivät hetkittäin pois alemmuuden tunteen ja hylätyksi tulemisen pelot, mutta pinnan alla ne kaiversivat syviä uomiaan sieluuni. Raitistuttuani riippuvuus siirtyi entistä vahvemmin läheisriippuvuuteen. Päätään nostivat nyt myös perfektionisti ja suorittaja minussa. Elämä oli todella raskasta.

Toipumisen tie on itsensä rakastamisen tie

En tiedä missä olisin, jos en olisi löytänyt meditaatiota, mindfulnessia ja itsemyötätunnon taitoa. Niiden kautta minun oli mahdollisuus lähteä tiedostamaan nämä todella toksiset käyttäytymismallini, hankkia asiallista ja asiantuntevaa apua sekä harjoitella tekemään uusia viisaampia valintoja. Näiden valintojen pohjan on luonut tutkimusmatka omiin tarpeisiini ja rajoihini.

Minulla hylätyksi tulemisen pelosta irrottautuminen on ollut samalla tie vapauteen läheisriippuvuudesta. Hylätyksi tulemisen pelko oli elämässäni se moottori ja polttoaine, jota läheisriippuvuuden isompi toimintamallien kokonaisuus tarvitsi pyöriäkseen.

Tänään ymmärrän, että se, joka minut alun perin hylkäsi, on minä itse.

Päivittäin haluan vahvistaa tätä elämäni tärkeintä suhdetta. Se tapahtuu tiedostamalla, hyväksymällä ja olemalla lempeä itselleni. Se tapahtuu myös jakamalla oma kokemukseni ja toivomalla, että sinä hyödyt siitä.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image