Sivu 2 – Hidasta elämää

Ahdistuksen juuret – miten lapsuuden kokemukset vaikuttavat tunnesäätelyyn?

Onko ahdistus ja melankolia painanut pääsi ja piirtänyt kasvoillesi toivottomuuden naamion? Onko katseesi kääntynyt sisäänpäin oman menneisyytesi haamuihin ja hämärän kipeisiin hetkiin?

Oletko liian ujo, liian syrjäänvetäytyvä, liian hankala, saamaton, vaisu, murheenmurtama, liian vieraantunut, liian yksinäinen, liian poissaoleva, mitäänsanomaton, beige seinäkukkanen ja silti olet täynnä rintaasi polttavaa kiehuvaa vihaa ja raivoa tai vaihtoehtoisesti musertavaa alakuloa?

Onko elämäsi kulunut jo vuosien tai vuosikymmenten ajan harhaillen pimeyden kaivoksessa kummitellen itse itsellesi, kaivoksessa, jonka käytäviä kaivat yhä syvemmälle maan uumeniin – kaivat ja kaivat päivästä toiseen. Kaivantoosi ei valonkajo koskaan yllä ja ahdistus värjää ilman, jota hengität. Ja mikä pahinta toimit itse itsesi säälimättömänä piiskurina.

Ahdistuksen alla vaikuttavat tunteet

Ahdistuksen tunteen alta löytyy usein pelkoa, vihaa, raivoa ja surua, joilta ei saa millään rauhaa. Pelko, suru, viha ja raivo ovat voineet varjostaa mieltäsi koko elämäsi, vuosikymmenten ajan. Toivosi ja uskosi tulevaan ovat ehkä jääneet matkastasi jo varhaisessa lapsuudessa. Yksinäisyydestä on tullut seuralaisesi huojuvissa elämäsi raunioissa. Tulevaisuus ei tunnu henkäystä pidemmältä eikä uuteen aamuun liity yhtäkään lupausta.

Otit ensimmäiset askeleesi kivisellä tiellä varhain lapsuudessa. Olet kuullut sanottavan, että jokaisella lapsella on syntymässä saatu luontainen kyky ja tarve kiinnittyä toiseen ihmiseen säilyäkseen hengissä, saadakseen turvaa ja ravintoa, ehkä jopa rakkautta. Olet jäänyt tästä jokaiselle lapselle kuuluvasta perusturvallisuuden kokemuksesta paitsi tai se on ollut vaillinainen.

Perusturvallisuuden kokemus syntyy lapsuudessa

Perusturvallisuuden kokemus siitä, että lapsen vanhemmat tai muut hänestä huolta pitävät henkilöt rakastavat ja arvostavat häntä, kantaa läpi elämän. Vauvan ja lapsen minuus, minäkokemus ja kelpaavuuden kokemus rakentuvat ja kehittyvät suhteessa toiseen ihmiseen. Kasvamiseen ja kehitykseen, vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittymiseen, vaikuttavat toki myös perimä, kypsyminen, ympäristön virikkeet ja oppimiskokemukset. Kuitenkin se tapa, jolla lasta kohdellaan, vaikuttaa hänen omanarvontunteeseensa, kokemukseensa itsestään ja itsessä ja toisessa olevaan hyvään ja pahaan. Kokemus itsessä olevasta hyvästä kantaa läpi elämän ja tuntuu sisimmässä itsemyötätuntona, rakkautena itseä kohtaan, itsen arvostamisena, mielihyvänä, tulevaisuuteen suuntauttumisena, toiveikkuutena ja elinvoimana.

Psykiatri ja psykoanalyytikko John Bowlby esitteli kiintymyssuhdeteorian vuonna 1958. Teoriaa kehitti edelleen kehityspsykologi Mary Ainsworth. Kiintymyssuhdeteorian mukaan se, miten hyvin tarpeisiimme on vastattu varhaislapsuudessa heijastuu myöhempiin ihmissuhteisiimme ja kelpaavuuden kokemukseemme. Kiintymyssuhdemallit jaetaan kolmeen malliin: turvalliseen, ja turvattomiin välttelevään ja ristiriitaiseen sekä jäsentymättömään malliin.

Turvallisesti kiinnittynyt lapsi voi luottaa ainakin yhteen hänelle säännöllisesti hoivaa ja turvaa antavaan henkilöön. Lapselle muodostuu näin sisäistetty malli turvallisesta hoivaajasta. Aikuisuudessa turvallisesti lapsuudessa kiinnittyneellä on paremmat mahdollisuudet omata hyvä perusluottamus niin itseen kuin muihin ihmisiin, luottamus elämään ja siihen, että elämä kantaa. Turvallisesti kiinnittyneellä lapsella on myös paremmat edellytykset luoda kestäviä ja tasapainoisia ihmissuhteita.

Turvattomasti kiintynyt lapsi on jäänyt paitsi kiintymyssuhdetta, turvaa ja hoivaa joko osittain tai kokonaan. Turvattomasti kiintyneen lapsen tarpeisiin ei ole vastattu lainkaan tai niihin on vastattu epäjohdonmukaisesti, jolloin lapsen turvan ja hoivan kokemus on muodostunut epävakaaksi ja epäluotettavaksi. Lapsi ei ole voinut luottaa siihen, että turva ja hoiva olisi pysyvää. Turvattomasti kiintynyt lapsi pyrkii stressaavassa tilanteessa selviytymään joko yksin tai välttelemään vanhemman läheisyyttä. Vaihtoehtoisesti lapsi voi reagoida hyvinkin voimakkaasti stressitilanteessa, niin että reaktiot eivät ole suhteessa todellisiin tapahtumiin, raivota ja paiskoa tavaroita eikä hän lohduttaudu helposti vanhemman läheisyydessä. Lapsi voi myös torjua oman pahan olonsa. Aikuisuudessa varsinkin jäsentymattomään kiintymyssuhteeseen liittyy suurin riski myöhemmin ilmeneville psyykkisille ongelmille.

On kuitenkin hyvä huomata, että jaot eri kiintymyssuhdemallien välillä eivät ole tarkkarajaisia. Jako kuitenkin antaa osviittaa ja ymmärrystä siihen, miten varhaiset kiintymyssuhteet vaikuttavat meihin lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä aikuisuudessa. Bowlbyn mukaan lapsuuden kiintymyssuhdetyylit ennustavat vahvasti aikuisiän kiintymyssuhdetyylejä.

Lapsuus vaikuttaa aikuisuuteen

Varhaiset lapsuuden kokemukset voivat juurtua hyvinkin syvään ja muokata omia odotuksia ja tulkintaa omista tulevaisuuden näkymistä, maailmasta ja muista ihmisistä. Varhaiset kokemukset tallentuvat siten lopulta toimintamalleiksi ja mielikuviksi itsestä, muista ja maailmasta. On selvää, että lapsuuden synkät kokemukset synnyttävät arvottomuuden ja kelpaamattomuuden kokemusta, mielipahaa, imevät pois elinvoimaisuutta ja halua innostua ja olla utelias elämää kohtaan. Synkät ja mieltä varjostavat kokemukset katkovat yhteyden aitoon itseen ja saavat ihmisen vetäytymään, jolloin kokemus itsestä mitättömänä, huonona, hankalana ja ei-rakastettavana saa aikaan pirullisen syöksykierteen tai todellakin oman kuopan kaivamista ja ahdistukseen vajoamista.

Positiivinen kokemus itsestä auttaa rakentamaan ja ylläpitämään yhteyttä itseen, toisiin ja ympäröivään maailmaan, luomaan tulevaisuususkoa, toimeliaisuutta, tervettä uteliaisuutta, luottamusta ja turvallisuuden kokemusta. Hyvän ja pahan kokemusten liittäminen omaan minuuteen, siihen, miten kokee omat tarpeensa ja tunteensa ja miten saa ne ilmaistua, on keskeistä oman kehityksen ja itseksi kasvamisen kannalta läpi elämän. Jos saavuttaa riittävän erillisyyden eli että ymmärtää, että ei ole yhtä kuin tunteensa ja ajatuksensa, niin silloin on omaksunut ymmärryksen siitä, ettei ole ihmisenä mitätön tai läpeensä paha vaikka kohtaa hankalia tunteita tai kantaa vaikeita kokemuksia rinnan alla.

Tunteiden kohtaaminen ja tunnistaminen auttaa

Oman sisäisen haavan tai halkeaman työstämiseksi ja muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan sinnikkyyttä ja rohkeutta kohdata ja tunnistaa omat tunteet, omat haitalliset tavat käsitellä tunteita ja siten oppia tunteista: mitä tunne aiheuttaa minussa, miksi reagoin niin kuin reagoin ja mitä voisi tehdä toisin. Kohtaamalla omat hankalat tunteensa ja tunnistamalla omat haitalliset toimintamallit kylvää hyvän siemen omalle selviytymiselle, tulevaisuudelle ja oman sielun säkenöinnille.

Hankalilla tunteilla on tärkeä merkitys ja tarkoitus, miksi niitä elämässä tarvitaan. Esimerkiksi pelon tunteen avulla tunnistamme omia rajoja ja tajuamme vetäytyä syrjään, jos jokin asia uhkaa. Jos pelon tunne jää päälle ja on ylimitoitettu se voi helposti muuttua ahdistukseksi. Tästä syystä sen tunnistaminen, etten ole yhtä kuin tunteeni on erityisen merkityksellistä oman kasvun kannalta ja ettei putoaisi syvemmälle omaan kaivantoonsa. Oman haavan tai halkeaman ei tarvitse määrittää elämää. Oman haavan ja halkeaman tunnistaminen ja hyväksyminen: ”mun elämässä on ollut tällainen juttu” auttaa kesyttämään pimeyden, jotta ahdistus ei hotkaisisi kitaansa.

Artikkelikuva Eman Genatilan, Pexels

Tutustu työhöni täältä.

Oletko niin paljon muiden tukena, että väsähdät itse? – Tämä auttoi minua keventämään kuormitusta ja pitämään huolta terveistä rajoista

Empatia on elintärkeä osa ihmisyyttä. Sen avulla voimme muun muassa eläytyä toisen ihmisen iloon ja suruun, kurottaa kohti tarvitsevaa ja katsoa maailmaa erilaisista näkökulmista. Toisilla meistä empatia saattaa kuitenkin mennä överiksi. Tällöin otamme huomaamattamme kannettavaksi muiden ihmisten tunnetaakkoja – jopa sairastumiseen ja uupumukseen asti.

Vaikka sinulla olisi keskimääräistä voimakkaampi taipumus empatiaan, omaa myötäelämistä on mahdollista oppia säätelemään ja pitämään huolta myös omista tunteista ja tarpeista.

Psykoterapeutti ja traumaspesialisti Babette Rothschild ja kehopsykoterapeutti Marjorie L. Rand kirjoittavat kirjassaan Apua auttajalle (2010) somaattisesta eli kehollisesta empatiasta, jota on alettu ymmärtää tieteessä verrattain myöhään. Somaattinen empatia tarkoittaa empatian ilmenemistä kehollisesti muun muassa toisen ihmisen asennon, ilmeiden ja eleiden peilauksen kautta sekä hermoston virittäytymisenä toisen ihmisen taajuudelle.

Itselleni somaattisen empatian käsitys auttoi ymmärtämään paremmin, miksi kuormitun niin helposti muiden ihmisten tunteista ja miten voin suojata itseäni. Meille, joilla on taipumusta överiempatiaan, seuraavat 3 tutkimustietoon nojaavaa pointtia voivatkin olla avainasemassa tiedostamattoman empatian säätelyyn.

Nämä 3 tutkittua tietoa empatiasta auttoivat minua ymmärtämään, miksi kuormitun niin helposti muiden tunteista ja miten voin suojata itseäni:

1. Empatia siirtyy kehosta toiseen

Empatia ei ole pelkästään psykologinen tai emotionaalinen ilmiö, vaan kehollinen kokemus, jossa hermostomme mukautuu toisen ihmisen taajuudelle. Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi stressaantuneen ihmisen seurassa omakin pinna saattaa kiristyä, sydän lyödä nopeammin ja hengitys muuttua pinnallisemmaksi.

Tulemalla tietoiseksi oman hermostomme toiminnasta ja tunnistaessamme merkit, jolloin sympaattinen, ns. stressihermosto meissä aktivoituu, voimme katkaista kierteen ja auttaa kehoamme rauhoittumaan. Tärkeintä on opetella palaamaan takaisin omaan keholliseen kokemukseen tietoisen läsnäolon avulla. Voit aloittaa tuomalla huomion hengitykseesi ja muihin kehon sisäisiin tuntemuksiin kuten sydämen sykkeeseen ja ihon lämpötilaan.

2. Peilaamme toisiamme tiedostaen tai tiedostamattamme kehon asennon, ilmeiden ja eleiden kautta

Peilaamme toistemme tunnetiloja jatkuvasti myös kehon asennon, ilmeiden ja eleiden kautta. Usein tämä tapahtuu itsemme sitä tiedostamatta, jolloin myös tunnetila voi tarttua kuin vaivihkaa. Esimerkiksi läheisen ihmisen suruun on luontaista vastata samoin ilmein ja eilen – suupielet kääntyvät alaspäin ja rinta painuu kasaan. Empatian kehollinen osoittaminen on tärkeä osa ihmisyyttä, mutta toisilla meistä tunteet tarttuvat voimakkaammin ja saatamme tiedostamattamme kantaa toisten ihmisten suruja, murheita ja taakkoja mukanamme.

Jos huomaat ottavasi usein muiden ihmisten tunteita kannattavaksesi, opettele tarkkailemaan itseäsi ja kehoasi vuorovaikutustilanteisessa. Otatko helposti saman ilmeen ja asennon kuin toinen? Huomaatko eroa, jos palaat välillä tietoisesti omaan keholliseen kokemukseesi? Myötätunnon osoittaminen ei tarkoita, että sinun tulisi kokea toisen ihmisen tuska kuin omasi. Päinvastoin: joskus on helpompi olla toisen tukena, kun keskittyy pitämään omat juurensa tiukemmin maassa.

3. Kehotietoisuus auttaa palaamaan omien tunteiden ja tarpeiden äärelle

Moni meistä on tottunut ottamaan elämässä kannattelijan ja huolenpitäjän roolin. Tällöin saatamme olla luonnostaan aistit virittäytyneinä ulospäin. Aistimme herkemmin toisen tunnetilaa – näemme, kuulemme ja tunnemme hänen kipunsa – sen sijaan, että muistaisimme välillä kohdistaa huomiota myös omiin sisäisiin tuntemuksiimme, siihen, mitä omassa kehossamme tapahtuu.

Se, että opimme kuuntelemaan ulkoisten aistien lisäksi myös kehoaistiamme (lue lisää esim. täältä), auttaa meitä pysymään kosketuksissa itsemme kanssa ja pitämään huolta myös omista tarpeista ja rajoistamme.

Blogin lähteenä on hyödynnetty teosta: Rothschild, Babette & Rand, Marjorie L. (2010), Apua auttajalle. Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen psykofysiologia. Suomennos Hölländer, Paula & Kivinen, Kirsti. Helsinki: Traumaterapiakeskus

Tutustu uutuuskirjaani Kiitos, että rakastat minua silti, jossa ihmisyyttä ja vaikeita tunteita lähestytään runojen kautta:

Narsistin uhri yrittää kasvattaa toisesta vastuullista aikuista – miten se onnistuu?

Kysyntä ja tarjonta kohtaavat

Vahvoja narsistisia piirteitä omaavien ihmisten kumppaneissa on monia samankaltaisia piirteitä. Narsististen ihmisten kumppanit ovat hyvin usein empaattisia, herkkiä, ylivastuullisia toisten tarpeista huolehtivia ihmisiä. He ovat sinnikkäitä ja uskovat alitajuisesti siihen, että siinä toisessa on POTENTIAALIA vaikka mihin.

Narsistinen ihminen on aivan päinvastainen kuin hänen kumppaninsa: empatiakyvytön, tunnekylmä ja alivastuullinen ja heidän elämänsä pyörii heidän omien tarpeidensa ympärillä. Täydellisesti toisilleen sopiva pari siis: kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

Rakkauspommitus koukuttaa uhrin suhteeseen

Suhteen alussa, niin kutsutussa rakkauspommitusvaiheessa, narsisti antaa ymmärtää, että hän tulee tarjoamaan uhrille kasapäin rakkautta, huolenpitoa ja kaikkea muuta hyvää. Uhri jää koukkuun, josta on vaikea pyristellä irti. Koukku on niin tiukka, että se pitää otteessaan senkin jälkeen, kun rakkaus on muuttunut kaltoinkohteluksi.

Uhri uskoo alitajuisesti, että alun rakkauslupaus on se, mikä on totta eikä se julmuus ja kylmyys, jotka suhteeseen pikkuhiljaa ovat hiipineet. Siksi uhri tekee kaikkensa, jotta hän saisi palautettua suhteen hyväksi ja toimivaksi.

Huomattavaa on siis se, että uhri tekee kaikkensa korjatakseen ja narsisti hajottaakseen. Uhrille suhde on työmaa, jonka eteen hän saattaa uhrata voimavaransa, rahansa, työnsä, ihmissuhteensa ja niin edelleen.

Uhri yrittää kasvattaa toisesta vastuullista aikuista

Uhri yrittää hartiavoimin opettaa toiselle, miten ottaa toista huomioon, miten kantaa vastuuta, miten olla AIKUINEN. Uhri uskoo narsistin potentiaaliin. Hän uskoo kovasti, että potentiaalista kasvaa lopulta se sama ihanuus, jonka hän suhteen alussa näki. Uhri uskoo tuohon potentiaaliin usein siksi, että hänen lapsuudessaan on ollut joku aikuinen, joka ei ole kyennyt ottamaan vastuuta. Tuollainen aikuinen on voinut olla narsisti, alkoholisti tai muuten hyvin haavoittunut ihminen.

Mutta millä keinoilla uhri saa toisen kasvamaan aikuiseksi? Ja voiko narsisti muuttua?

Narsisti ei muutu eikä häntä saa kasvamaan aikuiseksi. Piste.

Jos haluat lukea lisää pohdintojani narsistisesta suhteesta, tutustu kirjaani Toivon kirja narsistin haavoittamalle.

10 syytä, miksi erityisherkkä tarvitsee säännöllistä yksinoloa

Erityisherkkä ihminen on kuin vastaanotin, joka poimii valtavan määrän ärsykkeitä ja informaatiota ympäristöstään. Siitä syystä ”mitta tulee täyteen” nopeammin kuin vähemmän herkällä ihmisellä. Moni herkkä kokee kuitenkin joutuvansa puolustelemaan yksinolon tarvettaan ja kokee oman ajan ottamisen haasteelliseksi.

Omia luonnollisia tarpeitaan ei pitäisi joutua selittelemään muille, mutta etenkin itselle tärkeiden ihmisten kanssa on ihan hyvä osata selkeästi sanoittaa mitä tarvitsee ja miksi tarvitsee sitä. Ei tarvitse puolustella, mutta voi selittää niin, että tulee paremmin ymmärretyksi. Seuraavassa tyypillisiä asioita, joiden vuoksi herkkä ihminen kaipaa yksinoloa.

Sosiaalinen kanssakäyminen verottaa herkän ihmisen voimia. Valtaosa erityisherkistä suuntautuu vahvasti sisäiseen maailmaansa ja latautuu parhaiten kun saa olla hetken ihan itsekseen.
Aistiärsykkeiden runsaus kuormittaa herkkää ihmistä. Kovat äänet, taustahäly, kirkkaat valot, voimakkaat tuoksut, ja niin edelleen, alkavat jossain vaiheessa väsyttää. Yksinolo hiljaisuudessa auttaa.
Erityisherkkä menee muita helpommin ylivireystilaan. Mielessä on jatkuvasti ajatuksia ja kiire, mahdolliset huolet, tehtävien paljous ja itselle asetetut vaatimukset aiheuttavat stressiä. Sen vastapainoksi tarvitaan rauhoittumista omissa oloissa.
Erityisherkällä on rikas mieli ja paljon tunteita. Hän käsittelee niitä muita syvällisemmin ja se vaatii energiaa. Elämän tapahtumia ja tunteita täytyy saada prosessoida rauhassa, ilman että ympärillä on jatkuvasti muita.
Herkkä ihminen on todella tietoinen ympäristöstään ja muiden ihmisten tunteista. Moni on todennut kokevansa että heillä on jatkuvasti antennit sojossa skannaamassa mitä muut ajattelevat, tuntevat ja tarvitsevat. Se käy joskus työlääksi ja tarvitaan hetki yksin.
Moni herkkä on sopuisa ja miellyttämisenhaluinen. Siinä piilee vaara, että menee liiaksi muiden mukana ellei ota aikaa kuunnellakseen mitä itse oikeasti haluaa ja ajattelee.
Herkkä ihminen on empaattinen ja tekee usein paljon sen eteen että muilla olisi hyvä olla. Välillä tarvitaan hetkiä tai kokonaisia päiviä ettei tarvitse ottaa muita huomioon eikä olla mitään kenellekään.
Intensiivinen ihmisten kehonkielen lukeminen on herkälle ja intuitiiviselle ihmiselle kuormittavampaa kuin vähemmän herkälle. Tietoa kertyy niin paljon ja kaikkea ei edes haluaisi havaita. Välillä pitää saada olla yksin, jotta ei tarvitse poimia ympäristöstään yhtään mitään signaaleja ja tulkita niitä.
Moni herkkä on kuin kameleontti, joka huomaamattaan mukautuu muiden rytmiin, mielipiteisiin ja tarpeisiin. Herkälle on usein tärkeää olla pidetty, sillä konfliktit ahdistavat. Yksin ollessa on turvallista olla juuri sellainen kuin on tarvitsematta miellyttää ketään.
Empaattinen, auttavainen ja hyväntahtoinen herkkis unohtaa monesti huolehtia omista tarpeistaan. Sitä ajautuu niin helposti palvelemaan muita. Säännöllinen oma aika on yksi erityisherkälle tärkeä keino pitää huolta omista tarpeistaan.

Halusin sanoittaa tässä jutussa niitä oman ajan kaipuun taustalla olevia moninaisia syitä, joita tavanomaista herkemmillä ihmisillä on. Toivon, että tämä auttaa sinua ymmärtämään itseäsi tai omaa herkkää läheistäsi.

Kaipaatko tukea jaksamiseen ja itsestä huolehtimiseen? Kurkkaa Suvin kirja Helpotusta erityisherkän elämään.

Ahdistukseni alkoi helpottaa, kun löysin sen taustalla jylläävät tunteet – Näitä voi olla vaikea tunnistaa itsessään

Vielä 15 vuotta sitten olin jumissa läheisriippuvuuden noidankehässä. Olin hukassa itseni kanssa. Elin elämääni muiden ihmisen kautta: en osannut tunnistaa, saati käsitellä terveellä tavalla tunteitani, en tunnistanut ja osannut ilmaista tarpeitani enkä osannut vetää rajoja. Olin ensisijaisen kiinnostunut siitä, kuinka muut ihmiset minut näkivät ja kuinka voisin täyttää heidän tarpeitaan.

Elin muita ihmisiä varten. Tämä oli totta ystävyyssuhteissa, työpaikalla sekä erityisesti parisuhteissa. Tuntui, että päädyn jatkuvasti suhteisiin emotionaalisesti etäisten, henkisesti huonosti voivien kumppaneiden kanssa. Heitä yritin parantaa ja pelastaa ja ansaita siten oman arvoni.

Pelkäsin, että jos paljastuu, kuinka arvoton ja vioittunut olen, minut hylätään. Yritin olla täydellinen. Täydellisen mukautuva.

Toki tuolloin en ymmärtänyt tätä kaikkea. Läheisriippuvuuteni koko kuva on avautunut minulle vasta jälkeenpäin toipumisen tiellä.

Umpikujassa

Muistan sen, kuinka olin jatkuvasti ahdistunut. Ahdistus oli pelkoa, johon liittyy epävarmuus. Epävarmuus tulevasta. Epävarmuus siitä, kelpaanko. Pelko konflikteista. Yritin tulkita toisia. Kävelin kuvaannollisesti kananmunan kuorilla.

Koska olin uhrin tilassa, elämässä ei tuntunut olevan mitään loogisuutta. Ei ollut myöskään toivoa. Odotin jonkin tai jonkin ulkopuolelta itseäni tulevan pelastavan minut. En tiennyt, kuinka paljoon voin vaikuttaa loppujen lopuksi itse.

Luulin, että tämä on oikea tapa elää. Luulin olevani rakkaudellisissa suhteissa. Tämä oli se malli, jonka olin omaksunut lapsuudessani. Läheisriippuvuudesta oli tullut minulle normaali.

Toteutin tiedostamattani traumataustani uskomuksia. Uskomuksia, joihin kuului kehon solutasolle varastoitunut kaiken läpäisevä kokemus omasta arvottomuudestani ja usko siitä, että en ole hyvän arvoinen.

Jos en olisi usean sattumuksen seurauksena löytänyt meditaatiota ja mindfulnessia, läheisriippuvaisten vertaistukiryhmiä ja terapiaa, olisin todennäköisesti edelleen samassa suossa. Kohdalleni tuli kulminaatiopiste, jossa minun oli pakko kysyä itseltäni: ”Haluanko jatkaa näin? Haluanko olla uhri? Haluanko paeta? Haluanko asettaa muut itseni edelle?”. Vastaus oli, että en.

Halusin siirtyä sivuun itseni tieltä. Halusin elämän. Haluisin olla autenttinen itseni.

Siitä alkoi muutos.

Tie vapauteen

Muutoksen kivijalkana on yhä edelleen itsetuntemus. Tiedostaminen. Harjoittelin tunteiden tuntemista, nimeämistä ja säätelyä. Harjoittelin kehon merkkien ja tarpeiden tunnistamista ja sanoittamista.

Harjoittelin hyväksymään oman epätäydellisyyteni. Harjoittelin hyväksymään, että kun sanoitan omat tarpeeni ja rajani, kaikki eivät tule pitämään minusta. Se oli erityisen haastavaa, mutta joka kerran, kun pystyin sanottamaan oman totuuteni, rohkeuteni lihakset kasvoivat.

Itsetuntemuksen rinnalle sain itsemyötätunnon työkalut, joiden avulla aloin treenaamaan ystävällisempää, lempeämpää asennetta itseä kohtaan.

Tämä kaikki oli täsmähoitoa läheisriippuvuuteeni sekä siihen kietoutuneeseen ahdistukseen.

Välillä tulee hetkiä, jolloin läheisriippuvuuden toimintamallit nostavat päätään. Joissain tilanteissa ahdistus ja hätäännys vyöryy ylitseni niin nopeasti, että en ehdi pysähtyä. En tule täydelliseksi, mutta tiedostamisen, hyväksymisen ja lempeyden kautta selviän tilanteista nopeammin ja viisaammin. Ahdistus tulee ja se myös menee ohi.

Itsetuntemuksen harjoittelu on tuottanut tulosta. Usein tiedän nimittäin intuitiivisesti, kuinka tilanteessa on hyvä toimia. Tiedän, milloin on hyvä poistua paikalta ja olla tekemättä mitään. Tiedän, milloin on hyvä avata suunsa ja vetää rajat.

Kun rauhoitun vähän ja käännän katsetta sisäänpäin, osaan sanoa helpommin, mitä ahdistunut osa minua tarvitsee. Se on se pieni lapsi, joka edelleen kiperässä tilanteessa, hätääntyneenä, haluaisi toimia samalla tavalla kuin silloin ennen. Paeta, fiksata, pelastaa.

Näissä tilanteissa voin ottaa hänet syliin ja sanoa: ”Ei mitään hätää. Olet kaiken hyvän arvoinen.” Näin voimme elää tätä elämää yhdessä: sisäinen lapseni ja viisas aikuiseni.

Kun huomaat pienenkin hyvän asian, tee näin – Aivotutkijan ohjeet muuttavat kokemustasi elämästä

Aivojen tehtävä on pitää meidät hengissä. Siksi systeemimme on kehittynyt erityisen taitavaksi huomaamaan erilaiset uhat ja reagoimaan nopeasti epämiellyttäviin kokemuksiin. Vaarat ja ikävät kokemukset tarttuvat mieleen kuin tarranauhaan ja tallentuvat vastaisen varalle, jotta osaisimme jatkossakin taitavasti vaaroja vältellä.

Hyviin ja onnellisiin kokemuksiin aivot sen sijaan suhtautuvat kuin upouusi teflonpannu – ne luiskahtavat pois. Ne eivät tallennu itsestään, koska niillä ei ole merkitystä elossa selviytymisemme kannalta.

Jotta elämä olisi turvallisen lisäksi myös iloisempaa, voimme onneksi ohjelmoida aivojamme ja tallentaa onnellisuuden kokemuksia tietoisesti mieleemme.

Neuropsykologi Rick Hanson neuvoo tallentamaan elämän hyviä hetkiä. Aivomme ovat neuroplastiset eli muovautuvat toimintamme mukaan. Tulemme onnellisemmiksi kokemalla toistuvasti onnellisuutta ja juurruttamalla näitä kokemuksia tietoisesti aivoihimme. Hyvää voi lisätä elämäänsä kiinnittämällä huomiota hyviin asioihin, tunnistamalla ne kehollisesti ja tallentamalla ne osaksi itseämme. Näin myös ihanasti elähdyttävistä hetkistä tulee pysyvä osa elämäämme.

Onnen tankkaus- ja tallennusohjeet:

1. Huomaa hyvä

Pieniä hyviä asioita tapahtuu elämässämme koko ajan, mutta emme juurikaan kiinnitä niihin huomiota. Ja jos huomaammekin ne, emme yleensä tunne ja koe niitä, vaan ohitamme ne nopeasti.

Hanson kehottaa kiinnittämään tietoisesti huomiota hyviin hetkiin – etsimään niitä arjesta. Lapsen nauru, aukeava kukka, ruoan ihana maku, lämmin tuulen vire kasvoilla, jonkun ystävällinen hymy tai teko, työn päätökseen saaminen…

Mitä ikinä hyvää päivässäsi tapahtuukaan pysähdy huomaamaan se ja avaudu sille.

2. Tankkaa hyvää

Tee havainnosta kokemus. Pysähdy hyvän huomaamisen hetkeen. Huomaa miltä sinusta tuntuu. Millaisia kehon tuntemuksia sinulla on? Mitä näet ja kuulet? Mitä kaikkea koet?
Pysy kokemuksessa ainakin viisi sekuntia. Tunne ja tunnustele. Nauti. Anna kokemuksen täyttää kehosi. Älä anna huomiosi siirtyä mihinkään muualle.

Voit pysyä kokemuksessa pidempäänkin, ihanne olisi 20 sekuntia. Mitä kauemmin tankkaat tuota hyvää, sitä pysyvämmät jäljet siitä hermostoosi jäävät.

Tunne, miten ihanalta toisen halaus tuntuukaan kehossa tai miten ihanalta kesän ensimmäinen mansikka maistuukaan. Kokemuksen nautinnollisuuteen keskittyminen purskauttaa kehoon dopamiinia, joka helpottaa hetkeen keskittymistä ja vahvistaa muiston säilymistä. Voit myös mielessäsi vahvistaa kokemuksen hyviä puolia entisestään – ihan kuin vääntäisit kokemuksen kuvitteellista volumenappia vähän isommalle. Mieli pystyy ihmeellisiin asioihin.

3. Tallenna hyvä

Imeytä kokemus itseesi. Kuvittele tai tunne miten tuo hyvä kokemus imeytyy ja tallentuu syvälle mieleesi ja kehoosi – ihan kuin auringon lämpö, joka lämmittää koko kehon tai vesi, joka imeytyy pesusieneen.

Anna itsesi täyttyä hyvän kokemuksen tuntemuksista ja siihen liittyvistä ajatuksista ja tunteista. Ja kas! Tankkasit juuri itseesi hyvää ja sinua vahvistavaa.

Se mihin kiinnitämme huomiota lisääntyy elämässä. Kun antaa huomionsa hyvälle voi hämmästyä siitä, miten jokaiseen päivään sisältyy kauniita ja mukavia asioita.

Lähde: Rick Hanson, Richard Mendenius: Buddhas Brain

Kun oma itsearvostus on pohjalukemissa, tämä kannattelee pahimman yli

Arvostamme kanssaihmisiämme ja itseämmekin hyvin usein suoritusten, saavutusten, statuksen ja omistusten pohjalta. Kyse on kuitenkin arvottamisesta, jolle tunnusomaista on arvioiminen, vertailu ja kilpailu – ihmisten mittaaminen tietyillä mittareilla. Kuka on saavuttanut eniten ulospäin näkyviä meriittejä, mainetta ja mammonaa.

Myös asiantuntijuus ja ammatillisuus saattavat olla naamio, jonka taakse piiloudumme pelätessämme paljastumista omana keskeneräisenä itsenämme. Ammatillisuuteen naamioituminen estää kuitenkin aidon ”ihmisenä ihmiselle” -kokemuksen, mikä olisi esimerkiksi hoitoammatteihin liittyvissä kohtaamisissa tärkeää ja jo itsessään hoidettavan oloa parantavaa. En väitä, että ammattiroolin ja omana itsenään olemisen tulisi olla kaikissa tilanteissa yksi ja sama asia, mutta ammatissa kuin ammatissa ja asemassa kuin asemassa voi kohdata toisen ihmisen yhdenarvoisena.

Arvottaminen on aina ehdollista, siihen liittyy jokin edellytys tai vaatimus, joka toisen ihmisen tulisi täyttää ollakseen arvostettava. Ihmissuhteet, jotka pohjautuvat arvottamiseen, rakentuvat ylemmyydelle tai alemmuudelle, ja jäävät pinnallisiksi. Yhteenkuuluvuuden tunne on niille tuntematon ihanuus.

Aito arvostus on ehdotonta ja arvostelematonta. Se tuntuu hyvältä. Se on toinen toisensa näkemistä, kuulemista, kohtaamista ja mukaan ottamista, kaikkine puolineen ja sellaisenaan. Aito arvostus ei synny asemasta tai asiantuntemuksesta, vaan yhdenarvoisesta kohtaamisesta, sydämestä kumpuavasta aitoudesta ja kyvystä olla toisia ymmärtävä ja heistä välittävä.

Usein puhutaan siitä, että tärkeintä on arvostaa itse itseään, muiden arvostuksesta viis, ja niin olen puhunut itsekin. Olen kuitenkin muuttanut näkemystäni ja ymmärrän, että pelkkä itsearvostus ei yksinään riitä, tarvitsemme arvostusta myös muilta. Meille kaikille tulee esimerkiksi hetkiä, jolloin ripppeetkin itsearvostuksesta tuntuvat hävinneen kuin pieru Saharaan, ja etenkin tuolloin muiden arvostus tuntuu erityisen hyvältä ja kannattelevalta.

Itsearvostus vahvistuu muiden arvostuksesta, mutta näiden kahden tulee olla keskenään terveessä suhteessa. Mitä enemmän itsearvostuksemme on riippuvaista muiden arvostuksesta, sen kauemmas se meiltä karkaa. Vapautemme on siellä, missä emme anele arvostusta.

Keskinäinen arvostus on tärkeää kaikissa ihmissuhteissamme, mutta parisuhteessa meillä on ehkä eniten siihen liittyviä toiveita ja odotuksia. Niiden ilmaiseminen kumppanille saattaa kuitenkin olla vaikeaa, sillä olemme parisuhteessa kumppanimme edessä myös puutteinemme ja arkoine kohtinemme hyvin paljaina – ja siten myös helpommin satutettavina. Odotamme usein kumppanimme osaavan lukea ajatuksiamme, ja kun niin ei tapahdu, petymme ja loukkaannumme.

POHDITTAVAA
1. Mieti kolmea suuresti arvostamaasi läheistä ihmistäsi. Minkälaisista asioista arvostat heitä?
2. Minkälaisista asioista haluat sinua arvostettavan?
3. Mitä ajatuksia sinussa herättää näkemys, jonka mukaan keskinäinen arvostus toimii parisuhteessa parhaiten silloin, kun kumpikin on vapaa jättämään toisen toiveet ja odotukset täyttämättä?

Lisää ihmissuhteista ja niiden vahvistamisesta voit lukea kirjastani, jonka löydät täältä.

Yksinäisyyden tai keskeneräisyyden tunteen taustalla on usein se, että jokin näistä kolmesta sakkaa

Hyvinvointimme ja elinvoimaisuutemme ytimessä lepää kolmiyhteinen yhteys. Se koostuu yhteydestä itseemme, toisiin ihmisiin sekä ympäristöön. Ihminen, kenellä joku näistä yhteyksistä sakkaa, kokee usein keskeneräisyyttä ja yksinäistä erillisyyden tunnetta. Tällöin olemme alttiita sortumaan korvikkeisiin ja riippuvuuksiin.

Ympäröivä yhteiskunta (etunenässä markkinatalous) tarjoaa meille lähinnä kuluttamisesta kumpuavaa yhteyttä, joka on lopulta kuin kangastus erämaassa. Harha, johon haksahdamme, koska janoamme niin epätoivoisesti sitä, mitä meiltä puuttuu.

Yhteyttä.

Kyetäksemme kolmiyhteiseen yhteyteen, on meidän sisäistettävä, mistä elämän optimaaliset kokemukset syntyvät. Ne sellaiset kokemukset ja hetket, joiden äärelle yritämme sisäisen kompassimme johdattamana löytää. Kokemukset, jotka lisäävät yhteyden tunnetta.

Optimaalisia kokemuksia kutsutaan paikoin myös flow-tilaksi. Tuon termin on lanseerannut ja siitä kirjoja kirjoittanut professori Mihály Csíkszentmihályi. Hän korostaa optimaalisen kokemuksen eli flow-tilan kohdalla juuri sitä, että sen hyödyt ovat sekä henkilökohtaisia että yhteisiä.

Csíkszentmihályi käyttää termejä differentaatio ja integraatio.

”Eriytyminen eli differentiaatio merkitsee, että jokaista kannustetaan kehittämään omia ainutlaatuisia piirteitään, maksimoimaan henkilökohtaiset taitonsa, asettamaan itselleen omia tavoitteita. Integraatio sen sijaan takaa, että se, mitä tapahtuu yhdelle, vaikuttaa kaikkiin” – Mihály Csíkszentmihályi / Flow – Elämän virta.

Toisinaan esitetään erillisiä näkemyksiä ihmisestä laumaeläimenä tai yksineläjänä. Optimaalisessa kokemuksessa ja kolmiyhteisessä yhteydessä on aina läsnä sekä yhteys että erillisyys.

Ne eivät sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin täydentävät.

Ihminen, joka elää tasapainossa tämän yhteyden pyhän kolminaisuuden kanssa, voi kohdata eteen tulevat asiat ja tunteet pääsääntöisesti levollisin mielin.

Yhteys itseeni

Useimmat meistä kokevat tuntevansa itsensä. Monesti kyse on silti roolista, jonka olemme itsellemme kirjoittaneet. Jälkensä siihen rooliin ovat jättäneet myös toisten ihmisten mielipiteet. Kun mieli tai keho reagoi johonkin poikkeavasti, pyrimme usein eroon esiin nousseesta tunteesta lääkkeiden tai korvikkeiden avulla.

Samalla rajoitamme omaa olemistamme, ettemme olisi liian vähän tai liikaa muille ihmisille.

Yhteys omaan itseen ponnistaa rehellisestä ja autenttisesta itseensä tutustumisesta. Siitä, kuka minä ihan oikeasti olen ja mikä minulle on ominaista? Myös kysymyksestä, mitä ylipäätään tarkoittaa minuus.

Mikäli tällaista itseensä tutustumista ei ole aiemmin tehnyt, voi se olla hankalaa aloittaa yksin. Onneksi apua ja mentorointia on tarjolla, mikäli sellaista suostuu ottamaan vastaan.

Yhteys toisiin ihmisiin

Ympäröivä maailma ja muut ihmiset voivat toisinaan tuntua niin pelottavilta, että niiltä haluaa piiloutua. Emme kuitenkaan saavuta pitkäkestoista tyyneyttä siten, että välttelemme ihmisten pariin menemistä ja suojelemme itseämme sosiaalisilta iskuilta.

Hyvinvoinnin oleellinen osa on nimittäin yhteys toisiin ihmisiin.

Kun se yhteys sakkaa, pakenemme usein riippuvuuksiin, joista yritämme tehdä korvikkeita yksinäisyydellemme. Tämä tapahtuu harvemmin tiedostaen. Paradoksaalisesti yksi riippuvuuksien näkyvimmistä haitoista on se, että alamme eristää itseämme toisista ihmisistä. Otamme etäisyyttä, jotta emme tulisi satutetuiksi. Tällöin monet päättävät kohdata elämän niin kovan kuoren alta, etteivät tule satutetuiksi. Näin tehdessämme satutamme kuitenkin itse itseämme.

Yhteys toisiin ihmisiin lähtee siitä taianomaisesta valinnasta, että antautuu heille. Monelle tämä on pelottava ajatus, sillä meihin on iskostettu ajatus ihmisten vaarallisuudesta. Siitä, että emme voi luottaa toiseen, ellei toisin todisteta. Entä jos lähtökohta olisikin päinvastainen? Entä jos valitsisin luottaa ja ottaa askelen lähemmäs muita?

Yhteys ympäristööni

Ympäristömme on tänä päivänä niin vahvasti omien käsiemme muokkaama, että sitä kohtaan koettu yhteys on myös rapissut. Toki voimme kokea yhteyttä eri paikkoihin, joihin liitämme muistoja. Perimmäinen yhteys luonnolliseen ympäristöömme on silti rapautunut, mikä näkyy esimerkiksi luonnon yltiöpäisenä hyödyllistämisenä.

Samalla on tutkittua, että esimerkiksi metsässä käyskentelyn terveysvaikutuksista hyötyvät myös he, jotka eivät usko niihin. Yhteys ympäristöön on olemassa, jos vain suostumme näkemään sen

Ympäröivä luonto (sinun luonnollinen ympäristösi) ei kiitä tai tuomitse sinua. Se ei ole kiinnostunut saavutuksistasi tai murheista, joita kannat mukanasi. Metsä ei kanna piiruakaan huolta siitä, mitä ajattelet siitä. Se vain on. Tällaiselle ympäristölle toistuvasti altistuminen opettaa läsnäoloa, joka on suora virtaus sisimpääsi. Keho ja mieli rauhoittuvat ja asiat saavat kohtuullisemmat mittasuhteet.

–––

Kun yhteys itseesi, toisiin ihmisiin sekä ympäristöön hengittää ja virtaa vapaana, muodostuu usein myös neljäs yhteys. Se kuljettaa sinut kauemmas minne kenties koskaan olet kulkenut, elämän perusasioiden ja olemassaolon ytimen äärelle.

Yhteyteen jonkin itseäsi suuremman kanssa.

Elämän kiireisimmät vuodet käyvät erityisesti naisten voimille – Näitä oireita ei kannata jättää huomiotta

Kirjoittaja Liisa Saukkonen on The You First Clubin valmentaja ja menopause specialist.

Elämme ajassa, jossa naisen rooli on moninainen: olemme äitejä, puolisoita, työntekijöitä, ystäviä ja usein myös omaishoitajia. Tämä moniroolisuus, yhdistettynä yhteiskunnan odotuksiin ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin, voi johtaa tilanteeseen, jossa nainen kokee jatkuvaa uupumusta. Kutsun tätä ilmiötä nimellä ”feminine burnout”.

Erityisesti esivaihdevuosien aikana tämä uupumus voi syventyä hormonaalisten muutosten myötä. Yksi isoin syy tähän on se, että jo 30 ikävuoden jälkeen naisten progesteroni-hormoni lähtee laskuun ja tämä aiheuttaa kehon heikentyvää stressinsietokykyä.

Näitä oireita ei kannata jättää huomiotta

Feminine burnout ei ole pelkästään fyysistä väsymystä, vaan se on syvällinen tunne siitä, että on jatkuvasti riittämätön ja ylikuormittunut. Se ilmenee usein seuraavina oireina:

jatkuva väsymys, joka ei helpotu levolla
univaikeudet tai levoton uni
keskittymisvaikeudet ja muistiongelmat
ärtyneisyys ja mielialan vaihtelut
ahdistus ja tunne siitä, että ei hallitse elämäänsä.

Nämä oireet kannattaa herkästi huomioida ja pyrkiä mahdollisimman nopeasti hölläämään arjesta asioita, joista pystyy ensin päästämään irti, jotta kuorma helpottuu ja palautuminen paranee. Moni nainen kokee vaikeaksi ottaa aikaa itselleen tai pyytää apua.

Tämän taustalla voi olla useita syitä:

Perfektionismi: Halutaan suoriutua täydellisesti kaikista rooleista.
Syyllisyys: Ajatellaan, että oman ajan ottaminen on itsekästä.
Pelko kontrollin menettämisestä: Uskotaan, että jos ei itse tee kaikkea, asiat eivät suju.
Yhteiskunnalliset odotukset: Naisilta odotetaan usein hoivaavaa ja uhrautuvaa roolia.

Nämä uskomukset voivat johtaa siihen, että nainen ei kuuntele kehonsa ja mielensä viestejä, vaan jatkaa suorittamista uupumuksen kustannuksella. Eikä ihme! Suurin osa meistä ei välttämättä ole koskaan nähnyt esimerkkiä rennosta naisesta, joka aidosti olisi läsnä tässä hetkessä.

Esivaihdevuosissa yleensä rakennetaan uraa, hoidetaan lapsia, pidetään huolta omista vanhenevista vanhemmista sekä pyritään tekemään kaikki mahdollinen myös ystävien kanssa. Kalenteri on aina täynnä ja pelkkä oleminen ahdistaa sillä ”se on laiskuutta”!

Suurin osa meistä ei välttämättä ole koskaan nähnyt esimerkkiä rennosta naisesta, joka aidosti olisi läsnä tässä hetkessä.

Koska kehomme ei saa luonnollisesti muuttuvista hormoneistamme tarpeeksi tukea, meidän tulisi hyvällä omalla tunnolla lopettaa mailan puristaminen ja antaa kehollemme armoa. Nämä uupumuksen oireet voivat lisätä stressiä ja heikentää naisen kykyä selviytyä arjen haasteista, mikä puolestaan voi pahentaa oloa entisestään. Yleisimpiä haasteita voi tulla esim. suoliston turpoaminen aina ruuan jälkeen, mielialan vaihtelut, jatkuva väsymys aamusta iltaan, motivaation puute ja muistiongelmat.

Feminine burnoutin ennaltaehkäisy ja hoito vaativat kokonaisvaltaista lähestymistapaa:

1. Tunnista ja hyväksy omat rajasi: On tärkeää ymmärtää, että kukaan ei voi tehdä kaikkea.
2. Priorisoi itsesi: Ota aikaa itsellesi ja tee asioita, jotka tuovat sinulle iloa ja rentoutumista.
3. Hae tukea: Keskustele läheistesi kanssa tuntemuksistasi ja tarvittaessa hakeudu ammattilaisen puheille.
4. Huolehdi perusterveydestä: Riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta tukevat hyvinvointia.
5. Opettele sanomaan ei: Kaikkeen ei tarvitse suostua. Opettele pyytämään apua.
6. Harjoita stressinhallintakeinoja: Esimerkiksi mindfulness, meditaatio tai hengitysharjoitukset voivat auttaa rentoutumaan. Joskus pelkkä pysähtyminen kahvikupin äärelle voi olla tarpeen. Sulje silmät 5 minuutin ajaksi ja keskity hengittämiseen rauhallisesti.

Feminine burnout on vakava ilmiö, joka vaikuttaa moniin naisiin erityisesti esi- ja vaihdevuosien aikana. Kehomme hormonitoiminnan muuttuessa meidän tulee antaa palautumiselle enemmän arvoa! On tärkeää tunnistaa omat rajat, kuunnella kehon ja mielen viestejä sekä hakea tarvittaessa apua.

Muista, että sinulla on oikeus hyvinvointiin ja tasapainoiseen elämään. Tämä on se hetki, kun saat päästää irti ja hetken miettiä, mikä on tarpeellista ja mikä on suorittamista. Yhteiskunta ja ympärillä olevat ihmiset saattavat puskea meitä ylisuorittamiseen. Jos emme suorita tai ole tarpeeksi tuottavia, olemme huonoja ihmisiä. Ja tämähän ei pidä yhtään paikkaansa.

Tämä on se hetki, kun saat päästää irti ja hetken miettiä, mikä on tarpeellista ja mikä on suorittamista.

Jos emme palaudu, emme voi hyvin. Se isoin haaste onkin, että juurikin siitä palautumisesta me tingimme viimeiseen asti koska se on ”vain” palautumista. Siinä ei saa niin sanotusti mitään tulosta. Naiset tarvitsevat tutkitusti enemmän unta öisin kuin miehet monimutkaisen hormonitoimintamme takia. Joten anna itsellesi lupa mennä aikaisemmin nukkumaan. Työt eivät lopu tekemällä, tiskit ja pyykit voivat odottaa tai joku muu voi tehdä ne välillä.

Jos tunnet, että tarvitset tukea, älä epäröi hakea apua. Pienetkin muutokset arjessa voivat johtaa merkittäviin parannuksiin. Täällä ei tarvitse pärjätä yksin!

Kuka tai mikä kannattelee sinua vaikeina aikoina? – Näin löydät omat parhaat lohtukeinosi

Kirjoittaja Heli Pruuki on perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, vireysvalmentaja ja sosiaalietiikasta väitellyt teologian tohtori. Heli on myös kirjailija ja luennoitsija, joka on kirjoittanut useita yleistajuisia tietokirjoja tunteista ja perheen ihmissuhteista niin aikuisille kuin lapsille. Uusimman ietokirjansa Lohtu – Miten selviydyn (Tammi, 2025) Heli kirjoitti yhdessä psykoterapeutti Pirkko Lahden kanssa.

Mikä sinua lohduttaa?

Erilaiset raskaat vaiheet – kuolemansuru, mutta myös monenlaiset elämänsurut ja kuormituksen aiheet – kuuluvat osaksi ihmiselämää. Niiden keskellä voi pärjätä hiukan paremmin tunnistelemalla, mistä itse saa lohtua.

Voi sanoa, että lohtu on turvan ja toivon sisarus. Pysähdy siis hetkeksi pohtimaan lohtuasi – sitä kaikkea, mistä sinä saat lohtua, turvaa ja toivoa elämääsi. Mitkä kaikki ovat sinun omia lohtukeinojasi? Jos työstäisit oman ”lohtukirjasi”, mitä siihen kirjoittaisit, mitä kuvia siihen liittäisit, mitä ääniä, makuja ja tuoksuja siihen lisäisit?

Ketä ajattelet, kun kaipaat lohtua?

Keiden ihmisten kuvia kuuluisi omaan lohtukirjaasi? Ketkä ovat sinun turvaihmisesi? He voivat olla eläviä, mutta tärkeät ihmiset elävät sydämissämme myös kuoleman rajan ylitettyään. Lisää lohtulistallesi kaikki elävät ja edeltä menneet, jotka ovat tarjonneet sinulle yhteyttä, suojaa, lohtua, turvaa, rakkautta. Tule tietoiseksi siitä, ketkä ihmiset ja mitkä ihmissuhteet ovat sinulle tärkeimpiä. Kenen seurassa olet turvassa ja voit hyvin? Vahvista niitä suhteita.

Joskus turvaihminen voi olla myös joku, joka ei ole erityisen läheinen tai jota et ehkä ole edes tavannut, mutta jota arvostat ja jonka ajatuksista saat voimaa. Ketkä kaikki ovat elämäsi varrella vaikuttaneet sinuun hyvällä tavalla, tarjoten viisautta ja vakautta?

Ajattele myös elämäsi eläimiä. Yhteys toislajisen kanssa – usein koiran, kissan tai hevosen, mutta myös muiden eläinten – on aitoa yhteyttä, vastavuoroista rakkautta, toisinaan silkkaa lohtua. Lisää lohtukirjaasi kaikki nyt elävät ja jo kuolleet sinulle rakkaat eläimet. Ajattele jokaista erikseen.

Luonto hoitaa

Luonto on parantola. Luonnossa hengitys tasaantuu, asiat asettuvat mittasuhteisiin. Vaikkapa metsässä, tunturissa tai veden äärellä voi kokea olevansa osa ympäröivää kokonaisuutta. Voi saada syvän kokemuksen elämän virtaamisesta eteenpäin silloinkin, kun oma elämä tuntuu olevan seisahduksissa.

Onko sinulla lempimaisema, lempipolku, lempilinnunlaulu, lempipuu, rakas metsä, oma rakas kalliopaikka? Merkitse lohtukirjaasi sinulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita yhteydessäsi luontoon. Kirjaa sinne sinulle rakkaat kukat ja kasvit, lohduttavat säätilat ja lempivuodenaikasi.

Luovuus on oiva lohtukeino. Taide eri lajeineen läpäisee kerroksia – se on ihmisenä olemisen jakamista syvillä tasoilla. Mitkä ovat omia keinojasi käyttää luovuuttasi, tuottaa taidetta tai nauttia taiteesta?

Kirjallisuus, teatteri, elokuvat, kuvataide, musiikki kaikissa muodoissaan, visuaalinen taide, kehollinen ilmaisu, tanssi… mitkä taidelajit puhuttelevat sinua ja mitä niistä käytät itseilmaisuusi? Mitkä kirjat, runot, taideteokset, laulut ja sävelmät koskettavat ja lohduttavat sinua? Mikä näytelmä tai elokuva läpäisi kerroksiasi? Kokoa niitä lohtukirjaasi.

Lohtu voi tulla koetuksi monilla syvillä tasoilla, myös henkisellä ja hengellisellä tasolla. Silloin se tarjoaa kokemusta yhteydestä, ymmärryksestä, turvasta ja toivosta. Kuvaile lohtukirjaasi omia tärkeitä turva-ajatuksiasi, ohjaajiasi, rukouksiasi. Kerro siihen, mihin luotat ja mitä ajattelet elämäsi tarkoituksesta.

Tekeminen voi antaa lohtua

Mitä teet lohduttautuaksesi tai saadaksesi mielenrauhaa? Joku lohduttautuu käsitöillä, toinen puutarhanhoidolla, joku ottaa käteensä kirjan tai kuuntelee lohtumusiikkiaan. Joku lähtee lenkille, toinen hakeutuu joukkueurheilun pariin tai sen yleisöön. Moni haluaa olla hyödyksi toisille ja lähtee toimimaan, esimerkiksi vapaaehtoistyöhön.

Luontoaktiviteetit, kuten sienestys, marjastus, vaeltaminen, hiihto tai kalastaminen eivät aina tule nähdyiksi lohtukeinoina, mutta tokihan ne sellaisestakin käyvät silloin, kun lohtua tarvitaan. Sauna tai kylpy lämmittää kehon lisäksi sydäntä.

Se kaikki, mistä saat tavallisena aikana jatkuvuutta, voimaa ja iloa elämääsi, voi olla vaikean ajan lohtukeinosi. Jatka sitä, mikä tuo elämääsi hyvää. Arki kannattelee kaikissa elämäntilanteissa. Koti on turvapaikka. Ajattele kotiasi. Mikä on siellä lempipaikkasi, vaikkapa lempituolisi? Rakenna kodista omaa turvapaikkaasi ja vaali siellä kauneutta, mitä se sinulle merkitseekään. Laita nähtävillesi kuvia ja esineitä, jotka muistuttavat tärkeistä asioista. Kirjaa lohtukirjaasi omat arjen lohtuasiasi, kuten lempipuuhasi, lohturuokasi, lohtupyjamasi, lohtuvillasukkasi. Tarjoa itsellesi tällaisia arjen turvasatamia.

Puhu itsellesi rohkaisun sanoja

Jos sinulla on taipumus kohdella itseäsi vaativasti ja ankarasti, tarvitset lohtuun erityisesti itsemyötätuntoa. Kun tunnistat oman tunteen ja voinnin, etsi sen alla olevaa tarvetta. Ota se vakavasti, etenkin isoissa asioissa. Auta itseäsi saamaan sitä mitä tarvitset ja ottamaan niitä askelia, jotka ovat sinulle hyväksi ja oikein. Kyseessä ei ole itsekkyys vaan vastuunotto: tämä on tie lohdun äärelle ja parempaan vointiin.

Mitä sanot peilille? Katso itseäsi kauniisti ja arvostaen, ja etsi suuhusi rohkaisun sanat, joita voit toistaa itsellesi joka päivä. Muutenkin huolehdi itsestäsi erityisen hyvin ja katsele itseäsi hellin silmin silloin, kun tarvitset lohtua ja turvaa. Kävelytä, pese, syötä, nukuta, auta kontaktiin toisten kanssa. Kohtele itseäsi niin kuin rakasta ihmistä, joka sinä oletkin. On ok ja normaalia, että ihminen voi joskus huonosti ja kokee vaikeita, raskaita vaiheita ja tunteita. Tunteet ovat kuin pilvet. Ne menevät ohi ja muuttuvat, aina.

Anna lohdun yllättää

Kun olet saanut lohtukirjaasi koottua, katsele sitä tutkiskellen. Tämä on sinun ikioma lohtusi. Mutta älä tee lohtukirjaasi valmiiksi. Jätä siihen aina tilaa uudelle. Sillä lohtu yllättää. Se on voikukka asfaltinraossa tai auringonsäde, joka läpäisee likaisen ikkunan. Se on vieraan mummon hymy bussissa tai ohikulkevan lapsen kikatus. Kun silmät ja sydän avautuvat lohdulle, se laajenee, muuttuu ja muuttaa ihmistä.

Lisää lohdusta ja muita ihmisiä lohduttavista asioista voit lukea Heli Pruukin ja Pirkko Lahden kirjasta Lohtu – Miten selviydyn.

Löydät kirjan TÄÄLTÄ.

Kun lakkasin elämästä varovasti tunnustellen, elämän kauneus ja rikkaus astuivat eteeni voimalla

Olin pari viikkoa sitten puilla lämmitettävässä rantasaunassa. Puimme kylpytakit päälle sisällä ja kävelimme polkua saunalle. Kun avasin pukuhuoneen oven minua tervehti neljäkymmentä vuotta vanhan pihasaunan perinteinen, huumaava tuoksu.

Saunassa oli hämärää ja saunan pesästä kuului palavien puiden ääniä. Kiukaan luukusta heijastui seinälle oranssia, välkehtivää ja leikkisästi liikkuvaa valoa. Vanhat puuseinät huokuivat omaa, ainutlaatuista tuoksuaan. Kiipesin lauteille, istuin ja nojasin selkäni saunan seinään. Annoin katseeni vaeltaa maisemassa joka avautui eteeni ikkunasta. Järven toisella puolella oli saari jossa hämärästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, näin erivärisiä valoja. Taivas oli tumma mutta erotin silti sinisen eri sävyjä ja pilvien varjoja. Heitimme löylyä ja saunan täytti ihana, autuas lämpö joka pikku hiljaa alkoi lämmittää kylmiä kehoja.

Hetkeen painautuminen on taito joka avautuu usein aistien kautta

Puusaunassa on ainutlaatuinen tunnelma ehkä juuri siksi koska kyseessä on kokemus monelle aistille. Hajuaisti tunnistaa puun tuoksun ja sen vivahteet. Näköaisti havaitsee värit, sävyt ja maiseman. Kuuloaisti kuulee kiukaan äänet ja myös ulkoa kantautuvan hiljaisuuden. Tuntoaisti tuntee löylyjen lämmön ja myös hien iholla. Sikäli kun saunassa nauttii edellisten elementtien lisäksi kylmästä saunaoluesta, mukaan astuu vielä maku.

Kävimme välillä ulkona vilvoittelemassa kun saunassa alkoi tulla kuuma. Laitoimme päälle pehmeät kylpytakit pukuhuoneessa ja katselimme järven pintaa. Nautimme juomat, viilennyimme ja menimme takaisin saunan lämpöön nauttimaan toisen kerran löylyistä. Kun alkoi tuntua siltä että nyt oli saunottu tarpeeksi, kävelimme polkua pitkin takaisin sisälle.

Saunon mökillä puusaunassa usein kesäisin mutta talvella ja keväällä puusauna on minulle harvinaista herkkua. Ehkä siksikin kiinnitin erityistä huomiota juuri tähän saunahetkeen, mitä tapahtui ennen, aikana ja jälkeen. En halunnut olla ainoastaan läsnä, halusin mennä syvälle kokemukseen sisään, todella tuntea sen ja kaikki läsnä olevat elementit. Halusin nähdä, kuulla, tuntea, haistaa ja maistaa. Mennä sisään aistimuksiin, ikään kuin maistella ja täyttää tuon elossaolon hetken sataprosenttisesti, kuten vesi täyttää veden lasissa.

Olimme saunassa ystäväni kanssa yhdessä. Jokainen kokemus on toisenlainen kun sen jakaa toisen kanssa. Vaikka emme paljon puhuneetkaan, se että istuimme ja katsoimme maisemaa sekä kuuntelimme saunan ääniä yhdessä, samassa tilassa ollen ja hengittäen, teki kokemuksesta hienomman. Ystäväni tiesi että puusauna olisi minulle erityinen elämys. Arvostin että hän lämmitti saunan juuri minua varten. Olimme yhdessä ja elossa.

Harjoittelin puusaunassa hetken laajentamista, syventämistä ja leventämistä aistien läpi, painautumista omaa elämää ja elossa oloa vasten. En halunnut olla ajatuksissani tai olemassa olossani missään muualla. Kokemus oli paitsi harvinaista herkkua keholle myös erityinen kun sitä tällä tavalla aistivoimaisesti lähestyi. Omaa elossa oloa, ja kokemusta siitä, voi siis halutessaan syventää. Hetkeä vasten voi painautua muuallakin kuin puusaunassa. Aamukahvia nauttiessa, jäällä auringonpaisteessa kävellessä, koiran kanssa leikkiessä jne.

Syövän kanssa lakkasimme elämästä varovasti

Vähän yli viisi vuotta sitten minusta tuli menehtyneen puolisoni Markuksen kanssa syöpäperhe. Kun nyt ajattelen tuota matkaa sairauden kanssa, yksi todella monista asioista mitä muutokseen liittyi oli että alkujärkytyksen jälkeen lakkasimme elämästä varovasti, ikään kuin tunnustellen. Kun rakentaa uutta, joka on ammattini, siinä on paljon tunnustelua, askeleita eteen ja taakse. Mutta yhteisessä elämässämme syöpähoitojen rinnalla, olimme täysillä mukana, emme himmailleet. Kun käytän sanaa täysillä en tarkoita että vauhdilla tai suorittaen. Elimme syvästi, olimme paikalla, toisillemme ja itsellemme. Elämän kauneus ja rikkaus astui eteemme väkevästi ja voimalla, toisin kuin koskaan aikaisemmin ja tässä hetkessä. Syvyys toki onnistuu vain oikeissa, totuudellisissa asioissa.

Miksi minusta on tärkeää raivata tilaa ja aikaa hetken täyttämiselle lasin pintoja myöden? Kun jonain päivänä oma aika on lopullisesti ohi ajattelen niin että ihminen haluaa tietää rakastaneensa ja olleensa rakastettu. Ja myös olleensa ainutkertainen itsensä ja kokeneensa olevansa todella elossa. Jos kadottaa kyvyn ohjata omaa huomiota, mennä syvemmälle sisään hetkeen, syventää ja laajentaa hetkeä, ja sitä kautta koko kokemusta omasta elämästä, kadottaa jotain olennaista inhimillisen olemassaolon ja elossa olon mahdollisuudesta. Tämä mahdollisuus ei aukene henkilöbrändille tai kiiltokuvalle, se aukenee ihmiselle joka todella olet.

Olen totta, painaudun hetkeen ja elän.

Uskallatko antaa intuition johdattaa? – Opi kuulemaan sisäistä ääntäsi yhä paremmin

Kun et tiedä, miten tiedät

Mutta silti tiedät

Ja tiedät, että tiesit

Intuitio on kuin sisälläsi puhuva hiljainen ääni, kuin kuiskaus vain. Joskus vain tiedät jotakin tietämättä tarkalleen, miten tai miksi. Myöhemmin huomaat olleesi oikeassa.

Meillä on paljon pidemmät tuntosarvet kuin yleisesti ajatellaan. Havaitessamme sen hämmennymme. Oliko se jotakin maagista? Tai sittenkin pelkkää kuvitelmaa?

Vaikka selittäisit asiaa jollain muulla, sen tapahduttua yhä uudestaan et voi kieltää sitä tosiasiaa, että olet intuitiivinen ihminen. Toisinaan saat kiinni jostakin, mitä ei vielä näy, mutta minkä voi jo aistia tulevan tai olevan.

Selittämätön välähdys

Joskus intuitio voi ilmentyä selittämättäminä vahvoina välähdyksinä, mutta yhtälailla hiljainen ja jatkuvampi tietämys kuuluu sen piiriin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa kokea intuitiota, jotkut herkät ihmiset saavat sen kuvina tai ääninä, sanoina. Kuitenkin yleisin tapa kokea intuitiota on yksinkertaisesti vain tietää jotakin.

Otollisia hetkiä kuulla intuitiota on ns. välitila eli rentoutunut tila, jossa olemme unen ja valveen välillä. Tieto voi välähtää mieleen myös tehdessä jotakin yksinkertaista, vaikkapa viikatessa pyykkejä.

Tilanne, jollaisessa intuitiivinen ahaa-elämys taas harvemmin yllättää on sellainen, missä olemme varanneet mielen aktiiviseen pohdiskeluun tai stressaavaan tilanteeseen. Mieli on toisin sanottuna liian varattuna, emme ole vastaanottavaisia ja avoimia, vaan pyörittelemme edestakaisin sitä, minkä jo tiedämme.

Valitettavasti mieli on ylitsevuotavan varattuna suurella osaa ihmisistä suurimman osan valveillaoloajasta. Ruudut ja älylaitteet, hälyäänet, varuillaan olo, kiire ja stressi heikentävät intuition virtausta. Intuituo puolestaan tarvitsee tilaa ja rauhaa, ei täyttä hiljaisuutta, mutta tietynlaista turvaisaa ympäristöä ja energian liikettä.

Opi kuuntelemaan

Mitä paremmin opit kuulemaan intuitiotasi, sitä herkemmäksi aistijaksi kehityt. Kaikki selväaistiset ihmiset eivät suinkaan tiedä olevansa sellaisia lapsuudesta lähtien, sillä he eivät osaa käyttää eivätkä harjoita lahjaansa vaan sivuuttavat sen. Niin kävi myös minun kohdallani, joskin muutoksestani on jo yli vuosikymmen aikaa. Jos epäilet olevasi intuitiivinen ihminen, kaiken lähtökohta on ymmärtää, että ihminen voi aistia huomattavasti enemmän kuin luullaan ja sitä voi myös aktiivisesti lähteä kuulostelemaan.

Intuitio ei rajoitu siihen, että jokin ajatus vain valtaa mielesi puskista ilman ennakkovaroitusta. On aivan yhtä mahdollista opetella hakeutumaan itse tuon tiedon pariin. Harjoitusta se toki vaatii, kuten mikä tahansa muukin.

Tällä tavalla olen itse oppinut toimimaan ja se käy aina vain helpommin. Nykyisin teen muun elämän ohessa intuitiivisia sessioita ja tämä on itselleni äärimmäisen luontevaa – vähemmän luontevaa olisi, etten tekisi.

Intuitio vs. tiedeihminen

Törmään usein intuitiivisiin ihmisiin. He tietävät intuition kuulemisen tärkeyden ja puhuvat poikkeuksetta sen puolesta. Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitä intuitio on saati malta pysähtyä sitä kuuntelemaan. He eivät tiedä – omaksi harmikseen – sen tärkeyttä, eivätkä osaa sanoa siitä juuta tai jaata. Hyvin todennäköisesti luokittelevat intuition huuhaaksi ja puskevat eteenpäin omassa laatikoidussa maailmassaan, ilman sen suurempaa luovuutta, inspiraatiota ja herkkyyttä.

Se on täydellisen ok. Joskus tarvitsemme erityisen paljon tunnettua, todistettua ja vakautta jalkojemme alle. Tiedän kuitenkin vankkumatomia tiedeihmisiä, jotka ovat kokeneet enneunia, telepatiaa tai selittämätöntä tietämystä. Ja vaikka heistä olisi mahdollisesti mukavaa voida selittää asia jollain tutkitulla, kaikissa osa-alueissa tiede ei ole vielä löytänyt sille tasolle, jota koemme tässä ja nyt. (Siinä se, ongelma ja ristiriita poistettu!)

Lopulta ihminen ei voi kuunnella kuin omaa itseään ja omaa totuuttaan. Vain silloin se menee oikein. Myös intuition yllättäessä meidän on mietittävä, mitä tehdä tuolla tiedolla. Kukaan ei voi luvata asioita ja sokeassa heittäytymisessä on riskinsä. Silti useammin kuulee puhuttavan, että voi miksi en kuunnellut intuitiotani, kun minähän tiesin tämän menevän näin – kuin toisinpäin (jota en muistaakseni ole vielä koskaan kuullut).

Olipa suhteesi intuitioon sitten vahva tai heikompi, on lukuisia asioita, joita sen kuuleminen voi edesauttaa ja joita voit saavuttaa sen avulla. Seuraava blogikirjoitukseni kertoo tästä – jää siis kuulolle!

❤️ :lla Riikka

Minusta ja palveluistani voit lukea lisää alta tai tästä.