Meistä jokainen haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Toivomme ja uskomme, että siten kaikki epäilykset omasta arvostamme haihtuisivat pois ja pääsisimme kokemaan rakkauden autuutta ja täyteyttä.
Valitettavasti rakastetuksi tuleminen ei pelasta meitä tyhjyyden tunteelta, sillä hyvin pian mielemme ylituomari rupeaa epäilemään rakkautta. Rakastetaanko meitä riittävästi? Tai rakastetaanko meitä ylipäätään oikealla tavalla?
Rakastetuksi tulemisen toive nousee pelosta, että emme ole rakkauden arvoisia emmekä kelpaa muille, joten meidät hylätään. Mitä enemmän rakastetuksi tulemista toivomme, sitä enemmän – vetovoiman lain mukaan – vedämme pelkoa puoleemme. Ja sitä orvommaksi ja tyhjemmäksi tunnemme itsemme ja elämämme.
Ja jos vaikka toiveemme toteutuisikin ja tulisimme täydellisen ihanasti rakastetuiksi, pian rakkauden menettämisen pelko hiipii mieleemme. Ulkopuolelta annettu rakkaus ei onnistu ikinä sammuttamaan sisäistä pelkoamme rakkauden ulkopuolelle jäämisestä. Kuten vanha kansa sanoo: kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Viihdemaailman supertähdet, jotka ovat päällisin puolin saaneet kaiken ja joita tuhannet ja miljoonat ihmiset ihailevat ja rakastavat, kertovat usein heistä tehdyistä dokumenteissa, miten tyhjältä kaikki tuntuu. Ihailun ja rakkauden määrällä ei ole väliä, sillä mikään määrä ei onnistu sammuttamaan sisäistä tyhjyyden tunnetta.
Ulkopuoleltamme tuleva rakkaus ei onnistu tyydyttämään meitä, jos oma yhteytemme rakkauteen on poikki tai jos emme haavoittuvuuden pelossa uskalla avautua rakkaudelle. Jos olemme unohtaneet rakkauden virtaavan meissä aina tai jos yritämme tulpata sen virtauksen meissä, olomme ja elomme tuntuu todella tyhjältä.
Rakkaus virtaa tähän maailmaan meidän kauttamme
Rakkauden lähde ei ole ulkopuolellamme, vaan se löytyy sisältämme. Tunnet sen lämmön välittömästi, kun ajattelet lempeästi ja rakkaudella omia läheisiä ihmisiä. Tai jopa lemmikkieläimen helliminen saa rakkauden virtaamaan.
Meidän ei tarvitse osata valmistaa tai tehdä rakkautta, sillä rakkaus on elämänvoima, joka virtaa jo meissä jokaisessa. Mutta meidän pitää antautua rakkaudelle.
Kun itse avaudumme rakkaudelle ja annamme se esteettä virrata, täytymme rakkaudesta. Silloin huomaamme, että rakkaudettomuuden pelosta syntynyt tyhjyys on täyttynyt. Kun täytymme rakkaudella, koko olemuksemme ja elämämme täyttyy rakkaudella. Rakkaus säteilee kaikkialla, minne katsomme tai missä olemme.
Meidän ei tarvitse kaivata rakkautta tai toivoa tulevamme rakastetuiksi, sillä me olemme rakkautta.
Rakkaus ilmenee arjessamme rakkaudellisuutena
Jokainen tekomme ja toimemme voi olla rakkauden teko, kuten aamupuuron keittäminen tai pyykkien ripustaminen kuivumaan. Kun annat rakkaudelle luvan virrata ja menet eteiseen vastaan töistä palavaa puolisoasi tai teet voilevät valmiiksi perheen teineille, rakkaudellisuus täyttää sinut ja arkesi.
Kun kylmänä päivänä tunnet teekupin lämmön käsiesi välissä tai nautit mandariinin tuoksusta sitä kuoriessasi, voit aistia rakkauden virtaavan sinusta elämääsi ja elämän rakastavan sinua takaisin. Silloin et tunne enää tyhjyyttä, sillä sinun kauttasi kumpuava rakkaus on täyttänyt sinut ja elämäsi.
Jokainen hetki elämässä antaa meille mahdollisuuksia rakastaa, mutta on meidän vastuullamme, tartummeko rakkauden mahdollisuuksiin.
Oletko sinä tänään halukas rakastamaan?
Lisää vinkkejä siitä, miten antautua rakkaudelle ja miten voit poistaa esteitä rakastamisen tieltä löydät kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi
Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ
Olen pelännyt sitä, että aika loppuu kesken. Sitä, etten ehdi ajoissa. Sitä, että kaikki muut saavuttavat enemmän. Sitä, että olen liian vanha johonkin, liian nuori johonkin toiseen asiaan.
Jossain kohtaa tuntui, että juoksen kilpaa ajan kanssa ja silti se valuu sormieni läpi — sekunnit ja minuutit, kuukaudet ja vuodet.
Vasta elämän isot pysähdykset ja uuvahtaminen saivat ajan myötä ymmärtämään, sisäistämään ja oivaltamaan, että se mikä on laittanut suorittamaan ja juoksemaan kovempaa, on ollut oma sisäinen uskomusmaailma — ja etten todellisuudessa ollut jäljessä mistään, enkä ollut koskaan ollutkaan.
Lopulta vasta pysähtyminen sai oivaltamaan, että kovaa eteenpäin juostessa unohtaa oikeastaan huomata kaikkein tärkeimmän.
Kaiken, mikä on jo tässä.
Ne tavalliset arkiset yksityiskohdat, onnistumiset, teot, kosketukset, kohtaamiset.
Pienet ja suuret asiat, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin isoimmat tavoitteet.
Olen huomannut, että mitä hitaammin nykyisin kuljen, sitä hitaammin aika kulkee ja sitä arvokkaammalta se tuntuu.
Joskus aika kiteytyy sekunneiksi, jotka tuntuvat pitävän sisällään koko maailmankaikkeuden ja niin paljon enemmän:
Lämmin halaus ystävältä.
Aamun auringonsäteet verhojen välistä.
Keho, jota muistaa arvostaa.
Keskustelu, jossa tuntee jakavansa saman maailman toisen ihmisen kanssa.
Pelko siitä, että ei tee tarpeeksi tai riitä on pehmentänyt otettaan sen myötä, kun on opettanut itseään pienin askelin olemaan rauhassa ja kokemaan turvaa olemisen kanssa. Lopulta kaikki, millä todella on merkitystä on tässä hetkessä — ei huomisessa tai menneessä vellomisessa, vaan tässä.
Uskon myös, että meidän ei tarvitse kokea totaalista uuvahtamista oppiaksemme, ettei rauha löydy suorituksista vaan jostain syvemmältä olemisen tasolta — riittää, että alkaa kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea ehtii kehollaan päivän aikana aistimaan ja huomaamaan.
Hitaammin elämässä kulkeva ei lopulta menetä mitään, vaan ehkä jopa saa enemmän — sillä arki ei silloin koostu pelkistä etapeista joiden välissä on sumua, vaan elämisestä, aistimisesta, kaiken keskeneräisyydestä ja matkasta itsessään.
Tämä Friedrich Nietzschen kuolematon lausahdus kiteyttää ajatuksen siitä, että vastoinkäymiset voivat kasvattaa ja kehittää meitä. Vaikka ajatus kärsimyksen vahvistavasta voimasta on ollut läsnä uskonnoissa ja filosofioissa vuosisatoja, sen tieteellinen tarkastelu on verrattain uusi ilmiö.
Termi posttraumaattinen kasvu viittaa tilanteeseen, jossa traumaattisten kokemusten läpikäyminen ei johda pelkästään toipumiseen, vaan myös kasvuun ja jonkinlaisiin myönteisiin muutoksiin. Tarkastellaan lyhyesti kolmea mielenkiintoista posttraumaattiseen kasvuun liittyvää tieteen näkökulmaa.
1. Kasvu on yksi vaihtoehtoinen seuraus traumaattisista kokemuksista
Traumat eivät osu kohdalle ilman seurauksia. Maanjäristyksen tavoin ne muuttavat elämää tarjoillen sietämätöntä kipua ja sietokyvyn rajoja rikkovaa tuskaa. Tämä ei ole poikkeuksellista, vaan normaali reaktio ennakoimattoman, ei-toivotun haasteellisen kokemuksen äärellä. Vaikka traumaattiset kokemukset voivat hetkellisesti heikentää toimintakykyä, suurin osa ihmisistä pystyy toipumaan ja jatkamaan eteenpäin jopa paremmin kuin olisi etukäteen uskonut, jopa kokemaan kasvua ja kehittymistä.
Kokemus posttraumaattisesta kasvusta ei ole onnekkaiden etuoikeus tai ainutlaatuisen hämmästyttävää, vaan suhteellisen yleistä. Ihmiset ympäri maailmaa kokevat jonkinlaisia positiivisia muutoksia mitä moninaisimpien haasteiden äärellä.
Kehittyminen ja kasvu ovat yksi mahdollinen seuraus traumaattisista kokemuksista, mutta ei kuitenkaan väistämätöntä, pakollista tai välttämätöntä. Silti se muistuttaa meitä siitä, että elämän myrskyjen keskellä voi löytyä uusia voimavaroja ja mahdollisuuksia, jotka vievät eteenpäin kohti merkityksellisempää elämää.
2. Kasvua ja kärsimys kulkevat rinta rinnan
Tutkimukset puhuvat selkeää kieltä sen puolesta, ettei posttraumaattista kasvua tapahdu ilman epämukavuutta, kipua ja ahdinkoa. Tämä edustaa erästä mielenkiintoista trauman jälkeisen kasvun paradoksia: kärsimys ja kasvu ovat yhteydessä toisiinsa ja kulkevat käsi kädessä. Traumaattiset kokemukset tai kärsimys eivät ole itsessään tavoiteltavia, jalostavia tai taikanappuloita kasvupyrähdykseen, vaan oleellista on kamppailu, selviytymistaistelu, johon traumaattiset kokemukset meidät johtavat.
Tuskan tiukassa syleilyssä tuskin riemuitaan upeasta kehitysmahdollisuudesta tai kohoteta ääneen kiitosta tulevasta valaistumisesta. Ei, silloin huudetaan, itketään, ollaan surusta sanattomia. Henkäys kerrallaan minuutit muuttuvat tunneiksi, tunnit päiviksi. Ja joskus synkinkin musta voi ajan myötä kevyt siveltimen veto kerrallaan saada lisää sävyjä, kenties lopulta jopa saavuttaa sateenkaaren väriloiston. Se, mikä alkoi selviytymistaisteluna, on vähitellen muuntunut kasvukokemukseksi.
3. Kasvu ei tarkoita kärsimyksen päättymistä
Vaikka trauman aikaansaama selviytymistaistelu voi toimia kehittymisen kasvualustana, se ei tarkoita, että ongelma olisi poistunut, menetys korvattu jollain aiempaa loistokkaammalla tai että suru olisi poissa. Kasvu ei ole vaihtoehto kivulle, vaan ne voivat molemmat olla olemassa yhtä aikaa ja elää rinnakkain. Juuri tämä on posttraumaattisen kasvun ydin – mahdollisuus kokea positiivisia muutoksia jopa niiden vaikeimpien asioiden äärellä.
Olosuhteet eivät välttämättä muutu paremmiksi, kenties sairaus ei parane. On ongelmia, jotka jäävät vaille ratkaisua ja menetyksiä, joita ei voida korvata. Mutta edes silloin meitä ei ole tuomittu elämään, jossa on pelkkä kärsimystä ja hampaiden kiristelyä. Silti, jopa näissä tapauksissa on mahdollista kokea samanaikaisesti elämän oleva jollain tavalla, jollain osa-alueella edes hieman aiempaa paremmin.
Tunnistatko tilanteita, joissa sinua loukataan tai rajojasi ylitetään etkä asetu puolustamaan itseäsi? Saatamme ohittaa sanallisen tölväisyn vaikenemalla, hymähtämällä, heittämällä asian leikiksi, vaihtamalla puheenaihetta tai jollain muulla tavalla. Vaikka sisällä kirvelee emme näytä sitä ulospäin. Annamme kohdella itseämme huonosti.
Loukkaukset ja henkiset tönäisyt ovat joskus tahallisia ja joskus voi olla niin, että meihin jalkansa pyyhkivä tyyppi ei edes tajua tehneensä jotain epäsopivaa. Ellemme puolusta itseämme ja sano ääneen, miten koemme toisen käytöksen hän ei sitä tule ehkä koskaan edes tietämään. Ja joka kerran kun puolustamme itseämme, se on hyvä, itsearvostusta lisäävä viesti myös itseltämme itsellemme ”Olen arvokas ja pidän huolta itsestäni”
Se, ettei puolusta itseään on usein tapa, joka on jatkunut pitkään. Syitä puhumattomuuden taustalla on monia. Kyse voi olla mm. jostain seuraavista:
Lukkoon meneminen
Tilanne on niin kiusallinen ja pelottava, että mieli menee ihan tyhjäksi, eikä keksi kerrassaan mitään sanottavaa siinä hetkessä kun pitäisi reagoida. Sanat ja ajatukset katoavat ja sopivat repliikit saattavat tulla vasta tunteja tapahtuneen jälkeen tai seuraavana päivänä, jos silloinkaan.
Konfliktin pelko
Pelko siitä, että itseni puolustaminen johtaa riitaan saa ohittamaan puolustusta vaativat tilanteet. Ajattelen, että on helpompi nielaista loukkaukset ja rajanylitykset kuin joutua sanaharkkaan.
Omat rajat eivät ole selkeät
Rajojen avulla tunnistan, mikä on minulle hyväksi ja mikä ei; mihin haluan suostua ja mihin en. Rajat kertovat, miten haluan itseäni kohdeltavan. Toisinaan rajat kaipaavat selkeyttämistä.
Kun omat psykologiset rajat ovat selkeät, ne on helpompi ilmaista muille. ”Tuo loukkasi minua” tai ”En halua, että puhut minulle noin” kertovat missä rajani menee. Ja rajojen ääneen sanottaminen lisää itsekunnioitusta.
Pelko tunteen valtaan joutumisesta
Pelko siitä, että sisältä nouseva vahva tunne lähtee viemään tilannetta, enkä kykene kontrolloimaan itseäni saa puristamaan hampaat yhteen ja pitämään sanat sisällä. Pelkään, että viha, kiukku tai pettymys voi saada sanomaan asioita, joita kadun myöhemmin. Saatan sanoa jotain sellaista, mitä en oikeasti tarkoita. Kuvittelen, että on parempi vain purra huulta ja olla hiljaa, etten aiheuttaisi korjaamatonta vahinkoa ylireagoimalla.
Voit tutkia puhumattomuutesi syitä seuraavien kysymysten avulla:
Palauta mieleesi jokin tilanne, jossa et ole puolustanut itseäsi ja rajojasi:
– Mitä tunteita tilanne herätti?
– Mikä sinua tilanteessa loukkasi?
– Mistä tunnistat, jos vuorovaikutuksessa rajasi ylitetään? Nouseeko siinä jokin ajatus, tunne ja/tai kehon reaktio?
– Millaisin sanoin voisit osoittaa rajasi ja puolustaa itseäsi jatkossa?
– Kenen kanssa voisit turvallisesti harjoitella itsesi sanallista puolustamista?
– Kun mietit nyt loukkaavan tilanteen jälkeen: Mitä olisit halunnut sanoa? Mitkä ne sanat olisivat?
– Miten voisit jatkossa tukea itseäsi noissa tilanteissa?
Omaa itseilmaisua ja itsetuntemusta voi tutkia ja syventää Rohkeasti rehellinen -korttien avulla. Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.
Kaupallisessa yhteistyössä lääkäriasema Recuror. Kirjoittaja Joel Holmén on psykiatrian erikoislääkäri.
Joel Holmén
Autismikirjon lisääntynyt julkinen huomio on tuonut avun piiriin monia sellaisia, jotka ovat vuosia olleet ongelmiensa kanssa yksin. Moni autismikirjoa itsellään epäilevä saa nyt avun ongelmiinsa riippumatta siitä, ovatko he lopulta autismikirjolla.
Tunne avun tarpeesta tulee ottaa vakavasti – oli kyseessä epäily autismikirjosta tai jokin muu syy
Autismikirjo on yleisesti ottaen moninkertaisen julkisen huomion kohteena kuin vielä vuosi tai kaksi sitten. Amerikan psykiatriyhdistyksen viime kevään kongressissa autismikirjoon liittyvä luentokokonaisuus keräsi kiinnostuneita enemmän kuin saliin mahtui. USA:ssa nouseva kiinnostuksen trendi on yleensä ennustanut suomalaisen keskustelun kehityssuuntaa tarkasti.
Moni yhteydenottaja kertoi epäilevänsä itseään autismikirjolle, mutta ei ollut varma onko perusteltua selvittää asiaa pidemmälle. Epävarmuus liittyi “muotidiagnoosi” – heittoihin, kuten “kaikkihan nyt epäilevät itseään autismikirjolle”. Huolet olivat samansuuntaisia, joita olemme kuulleet joidenkin vuosien ajan ADHD:n yhteydessä.
Olen urallani tavannut vain mielenterveyteensä vakavasti suhtautuvia ihmisiä. Apua jaksamiseen ei haeta kepein perustein. Otan siis myös autismikirjoa epäilevän henkilön huolen täydellä vakavuudella, enkä vähättele heidän kokemuksiaan. Kansalaisten laajempi tietoisuus autismikirjoon liittyvistä asioista on mielestäni vain hyvä asia.
Jos tietoisuus autismikirjosta aktivoi uupuneen ihmisen hakemaan apua, on se hyvä asia, riippumatta siitä, onko henkilö autismikirjolla vai ei.
Moni jää vuosiksi yksin epäröimään apuun hakeutumista – juuri he ovat nyt aktivoituneet lisääntyneen julkisen huomion myötä
Vastaanotolla tapaan jatkuvasti henkilöitä, jotka ovat jo vuosia miettineet yhdistävää syytä elämässään toistuville ongelmille, kuten jatkuvalle uupumukselle. Usein nämä henkilöt ovat jääneet asian kanssa yksin, eivätkä ole rohjenneet selvittää asiaa tarkemmin ja kuitanneet tilanteensa esimerkiksi joukolla itsesyytöksiä. Autismikirjon laajentunut julkinen huomio onkin ilahduttavasti rohkaissut ja aktivoinut monia aiemmin yksin jääneitä henkilöitä avun piiriin. Julkinen huomio on siis tuonut monelle toivon paremmasta.
Ei ole mitenkään poikkeavaa, että ihminen tunnistaa itsessään autismikirjon piirteitä ja ominaisuuksia. On silti hyvä huomioida, että myös moni muu tekijä voi aiheuttaa samantyyppisiä sosiaalisia ongelmia. Esimerkiksi silmiin katsomisen vaikeus yhdistetään monesti autismikirjoon, mutta yhtälailla ajatuksissaan harhaileva ADD-henkilö voi olla vaikeasti katsekontaktilla tavoitettavissa. Toisaalta, jos persoonallisuudessa on estyneisyyden piirteitä, voidaan herkästi kuormittua sosiaalisista tilanteista ja hakeutua uupuneena omaan rauhaan.
Epäily autismikirjosta voidaan selvittää erotusdiagnostiikan keinoin
Erotusdiagnostiikka on keskeinen osa lääketiedettä. Toisin sanoen, se ei kuulu potilaan tehtäviin, vaan lääkärille hakeudutaan, kun tarvitaan apua elämään vaikuttavaan ongelmaan. Asia on aivan kuten fyysisten vaivojen puolella – voit epäillä toistuvan vatsavaivan syyksi sappikiviä, vaikka lääkärille olisi heti selvää, ettei siitä ole kyse. Lääkärin apu ei kuitenkaan ole tieto siitä, ettei kipusi ole peräisin sappikivistä, vaan se, että vatsakipuun paikannetaan sen todellinen aiheuttaja ja asianmukaiset hoidot aloitetaan.
Myöskään autismikirjon epäilyn tapauksessa apu ei voi jäädä siihen, että lääkäri toteaa, ettei henkilö ole autismikirjolla. Silloin etsimme oireiden syyt kokonaisvaltaisesti ja ratkaisemme niitä. Minullekin on tullut paljon potilaita, jotka ovat epäilleet itsellään autismikirjon häiriötä, mutta joiden osalta olemmekin löytäneet jonkin muun syyn ongelmien taustalla autismikirjon sijasta. Tätä muuta syytä hoitamalla henkilö on saanut hyvän avun, sekä tärkeää itseymmärrystä.
Yhtä kaikki, mikäli lisääntynyt tietoisuus autismikirjon häiriöstä ei olisi toiminut aktivoivana virikkeenä, olisi moni heistä ongelmansa kanssa edelleen yksin. Jos tietoisuus aktivoi uupuneen ihmisen hakemaan apua, on se hyvä asia, riippumatta siitä, onko autismikirjon epäilyllä totuusperää.
Apu ei voi jäädä siihen, että lääkäri toteaa, ettei henkilö ole autismikirjolla. Silloin etsimme oireiden syyt kokonaisvaltaisesti ja ratkaisemme niitä.
Autismikirjo on synnynnäinen piirre, joka kulkee läpi elämän
Psykiatriassa, kuten lääketieteessä yleensä, on syytä pitää mielessä, että oire voi olla monen selittävän tekijän summa. Aivan erityisesti mielenterveydessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ilmenevä oire voi olla sekoitus neurokirjosta, persoonallisuudesta, traumoista, ajankohtaisesta kuormituksesta ja taipumuksesta kuormittumiseen.
Autismikirjo, kuten muutkin neurokirjon ilmiöt ovat synnynnäisiä ja elinikäisiä ilmiöitä. Autismikirjolla olevalle henkilölle tyypillinen käytös ei siis tule ja mene, vaan ne kulkevat mukana läpi elämän. Arvio elinikäisyydestä on ilmeisin keino eron tekoon autismikirjon ja jonkin muun käytöstä selittävän tekijän välillä.
Samalla autismikirjo voi syvemmällä ja järjestelmällisemmällä menneisyyden analyysillä paljastua selittäväksi taustatekijäksi moniin sosiaalisiin hankaluuksiin elämän polulla. Se on voinut olla kitkan lähde niin ihmissuhteissa, opinnoissa, kuin työelämässäkin.
Älä jätä hakeutumatta apuun, koska et ole varma onko epäilysi autismikirjolla olosta perusteltu. Jos koet, että sosiaalisessa elämässäsi on toistuvia haasteita tai uuvut toistuvasti, hae apua. Ammattilaisen kanssa ongelmaan löytyy kyllä syy.
Recurorilla kukaan ei lähde tutkimusjaksolta epätietoisena – syy ongelmiin löydetään, oli autismikirjon epäilyssä perää, tai ei
Työskennellessäni yliopistosairaalan neuropsykiatrisella poliklinikalla autismikirjon tutkimukset alkoivat aina henkilön kattavalla kuulemisella. Näin ongelman ydin ja laajuus voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Erilaiset mittarit ja vakiomuotoiset haastattelut ovat tärkeitä täydentäviä työkaluja, mutta kokonaisuuden hahmottamisen ohi ei voi oikaista vähääkään. Me noudatamme Recurorilla yliopistosairaaloiden käytäntöjä. Pyrimme myös aina ottamaan omaiset ja muut läheiset mukaan keskusteluun, jos se vain on mahdollista.
Lähtökohta on, ettei kukaan lähde tutkimusjakson päätteeksi vastaanotolta epätietoisuudessa ongelmiensa juurisyystä – oli kyse autismikirjon häiriöstä tai jostain muusta.
Älä siis jätä hakeutumatta apuun, koska et ole varma onko epäilysi autismikirjolla olosta perusteltu. Jos koet, että sosiaalisessa elämässäsi on toistuvia haasteita tai uuvut toistuvasti, hae apua. Ammattilaisen kanssa ongelmaan löytyy kyllä syy. Autismikirjolta tai muualta.
Lääkäriasema Recurorin kautta pääset autismikirjoon liittyviin tutkimuksiin nopeasti. Voit varata ajan TÄSTÄ.
Haluan heti alkuun sanoa, että olen harkinnut tämän postauksen kirjoittamista vuosia. Pitkään koin, etten ole valmis puhumaan asiasta julkisesti. Mutta nyt on tullut sen aika.
Olen vihdoin päättänyt antaa kasvot parisuhdeväkivallalle ja kirjoittaa asioista, joista ennen en ole uskaltanut.
Kirjoitan omasta kokemuksesta ja kolmesta syystä: 1) kirjoittaminen on tärkeä osa omaa toipumisprosessiani 2) haluan samalla tarjota vertaistukea ja 3) haluan antaa kasvot parisuhdeväkivallalle.
Kaikki kiteytyy suhteeseen, jossa useita vuosia sitten elin. Neljän vuoden ajan yhteensä. Se suhde ei ollut terve. Se oli epätasa-arvoinen, kontrolloiva, kahlitseva, väkivaltainen ja traumaattinen. Se rikkoi minut monella tapaa.
Tarve sanoittaa kokemaani
Vuosien ajan olen tätä parisuhdetraumaani eri terapeuttien kanssa työstänyt ja siitä asti, kun olen lempeämmän elämän myötä alkanut kirjoittaa, olen kokenut tarvetta sanoittaa myös tätä kokemuksestani.
Tarina kulkee jo pienesti mukana Matka itsesi puolelle -kirjassani, joten uskallan viimein puhua siitä muuallakin. Viimeaikainen uutisointi on antanut oman sysäyksensä tälle kirjoitukselle.
Tiedän, etten ole kokemani kanssa yksin. Sen osoittaa tuore tutkimuskin. Meitä on surullisen monta. Ihan liian monta. Mutta silti tämä on aihe, jota itsekin vuosia piilottelin. Mutta en enää.
Pitkään yritin jopa suojella sitä ihmistä, joka minua satutti. En halunnut, että hänestä ajatellaan pahasti ja siksi salasin tapahtumat useaksi vuodeksi ja yritin vain selviytyä.
Lopulta, kun suhde reilu 12 vuotta sitten päättyi aloin pikku hiljaa puhua siitä, mitä kodissamme tapahtui ja mitä olin kokenut niiden 4 yhteisen vuoden aikana. Aloitin silloisesta terapeutistani. Sitten kerroin ystäville. Viimein, vasta muutaman vuoden kuluttua erosta, puhuin vanhemmilleni.
Miten väkivaltaisesta suhteesta sitten voi selvitä?
Noh. Sanoisin, että olen selvinnyt… jotenkin. En tiedä onko siitä mahdollista selvitä ihan täysin, joten suhtaudun toipumiseenkin lempeydellä.
Olen tehnyt sellaisen sovun menneen ja itseni kanssa, että olen hyväksynyt ne tapahtumat osaksi elämääni. Minun on täytynyt rakentaa itseni kokonaan uudelleen – arvoni, identiteettini ja minäkuvani.
Eniten minua on auttanut monet terapiavuodet. Olen saanut puhua asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Minut on kohdattu – ei uhrina, mutta selviytyjänä. Minua on kuultu ja kokemuksiani ei ole vähätelty. Päin vastoin, vasta terapiassa ymmärsin, miten rajuja asioita kotonamme oli tapahtunut.
Löysin tien itseni puolelle
Arvaten nämä kokemukset ovat jättäneet jälkensä ja surullisinta on, ettei toinen osapuoli koskaan joudu vastuuseen teoistaan. Itse olen käynyt vuosia terapiassa näiden traumojen takia ja yksikään parisuhteeni ei ole välttynyt siltä, ettei menneisyyden möröt olisi nousseet pintaan.
Olen vuosia taistellut oman hyvinvointini eteen ja lopulta kovan työn tuloksena löytänyt tieni itseni puolelle ja päättänyt, etten anna menneisyyteni liiaksi enää määrittää minua. Minä riitän itselleni ja se on kaikkein tärkeintä.
Voin kuitenkin sanoa, että mikään ei ole tapahtunut yhdessä yössä. Vielä vuosia suhteen päätyttyä olen saanut paniikkikohtauksia traumojeni takia, näen edelleen nämä tapahtumat kuin elokuvan kohtauksina, kärsin säännöllisistä painajaisista ja muistan tunnetilat ja tietyt ilmeet.
Kehossani on edelleen kohtia, johon ei saa/voi koskea, koska se triggeröi niin voimakkaasti. Ja luottamus – se on ollut hukassa niin itseen kuin toisiin.
Lisäksi annettiin ymmärtää, että kaikki se, mitä koin oli oma vikani tai se tehtiin omaksi parhaakseni. Minulle on myös uskoteltu, etten pärjäisi elämässä ilman tätä ihmistä eikä kukaan muu voisi minua rakastaa, koska olin niin vaikea ja sekaisin. Siipirikko varpunen, hän aina sanoi.
Pitkään uskoin hänen olleen oikeassa. Vaikeinta onkin ollut hyväksyä, että annoin kaiken tämän tapahtua. Olen kuitenkin antanut itselleni anteeksi. Se nuori nainen teki parhaansa olosuhteissa, joissa eli.
Olen myös ylpeä siitä, että olen selvinnyt näinkin hyvin. Vaikka toipumisen matkaa on edelleen jäljellä, ainakin tiedän, mitä elämääni en enää halua enkä salli.
En anna enää kenenkään kohdella minua samalla tavalla. En anna kenenkään sanoa, millainen minun tulee olla. En anna kenenkään koskea kehooni ilman lupaa. En anna kenenkään määritellä unelmiani ja arvojani. En anna kenenkään päättää puolestani. En anna kenenkään kieltää minulta asioita.
En enää.
Jos koet jotain vastaavaa tällä hetkellä, haethan apua. Älä jää yksin <3
Annukan uutuuskirja Matka itsesi puolelle ennakkotilattavissa täältä.
Saako joku sinulle usein syyllisen olon tai sinut kokemaan häpeää työelämässä? Olitko syynä siihen, että työkaveri ”joutui” käyttäytymään epäasiallisesti sinua kohtaan? Löytyykö jollakulla syy virheisiin aina jostain muualta kuin omasta itsestään?
Tällaisessa tilanteessa sinuun on ehkä käytetty herruustekniikkaa, jonka tarkoituksena on aiheuttaa sinussa syyllisyyden ja häpeän tunnetta. Sinua saatetaan syyllistää tapahtumista tai asioista, joita et ole tehnyt tai joihin et ole yksin vaikuttanut. Saatat myös kuulla, että joku ”joutui” kohtelemaan sinua epäasiallisesti, koska toimit niin tai näin.
Tätä herruustekniikkaa on erittäin vaikeaa tunnistaa työelämässä. Totta kai on aina tärkeää esimerkiksi pohtia, oletko oikeasti käyttäytynyt niin, että työkaverilla oli aihetta huomauttaa siitä? Mikä määrä vastuuta tilanteesta kuuluu sinulle? Mutta sen jälkeen on myös hyvä pohtia, vältteleekö joku usein vastuuta ja siirtää oman syyllisyyden tai häpeän tunteen muille.
Ehkä parhaiten tunnistat tämän tekniikan, jos joku saa sinut usein tuntemaan häpeää tai olosi syylliseksi eri kömmähdyksiin. Vain sinun on ”katsottava peiliin”.
Kaikki tekevät välillä virheitä. On kohteliasta ja rakentavaa kannatella muita, eikä tehdä suurta numeroa virheistä. Tasapainoisessa työskentelysuhteessa yleensä kaikki näkevät, mitä he olisivat voineet tehdä toisin, ottavat vastuuta ja tukevat yhteistyön sujumista.
Miten toimia tilanteessa?
Tukholman yliopiston tutkijat, ovat pohtineet keinoja vastustaa eri herruustekniikoita. He ehdottavat seuraavaa:
Älyllistä tilanne. Ota askel taaksepäin ja tarkastele tunnettasi sekä sen syitä etäältä. Mitä oikeasti tapahtui? Miksi koet häpeää tai olosi syylliseksi? Miten muut näkevät tilanteen?
Opettele tunnistamaan malli, jolla työkaverisi käyttäytyvät. Kun tunnistat sen, pääset myös paremmin irti syyllisyyden ja häpeän tunteesta.
Vahvista itseäsi sekä muita, jotta pystytte reagoimaan jatkossa vastaavissa tilanteissa paremmin.
Keskustelkaa, voisitteko laskea vaatimustasoa työyhteisössä tai kehittää virheiden tekemisen kulttuuria.
Pyytää virheen tehnyttä ottamaan vastuun teostaan.
Tehdä tilanne näkyväksi muille ystävällisesti mutta jämäkästi.
Vaatia, että tilanteeseen puututaan.
Kysyä työnohjausta teille kaikille ja työyhteisölle koulutusta.
Lue seuraava blogikirjoitukseni
Seuraavassa blogikirjoituksessani kirjoitan esineellistämisestä. Saat tapoja haastaa tätä vallankäytön keinoa.
Syyllisyyden ja häpeän tunteen herättäminen on myös usein yhteydessä muihin herruustekniikoihin. Olen käsitellyt aiemmissa blogikirjoituksissani neljää vallankäytön muotoa, joista voit lukea näistä linkeistä:
Alun perin viisi erilaista herruustekniikkaa nimesi norjalainen psykologi ja filosofi Ingjald Nissen 1940-luvulla. Sosiaalipsykologi Berit Åsin teki tekniikat tunnetuksi 1970-luvulla ja lisäsi mukaan kaksi muuta tekniikkaa.
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Marika Rosenborg kävi Sanna Wikströmin vieraana Entä jos -podcastissa. Voit kuunnella koko podcastin maksutta lataamalla Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ. Jos sinulla on jo sovellus, voit kuunnella jakson TÄÄLTÄ.
Terapeutti Marika Rosenborg
Sanna: Mistä toisessa ihmisessä voi huomata, että hän on ahdistunut?
Marika: ”Ei välttämättä mistään. Ihminen, joka on ahdistunut, pystyy peittämään sen, ja osa ihmisistä pystyy peittämään sen tosi hyvin.
Puhutaan korkean toimintakyvyn ahdistuneisuudesta tai masentuneisuudestakin. Me voidaan tietysti tehdä huomiota toisistamme ulkoisista seikoista tai elämänhallintaan liittyvistä kysymyksistä, mutta ihminen voi olla tosi masentunut tai ahdistunut ilman, että sitä huomaa edes kukaan lähellä oleva.”
Sanna: Myös parisuhteessa?
Marika: ”Yleensä läheisistä ihmisistä huomaa joistakin merkeistä, että hän voi olla ahdistunut. Ajattelen, että juuri vuorovaikutuksen vaikeutuminen, vetäytyminen, huonotuulisuus, vihamielisyys ja asioiden välttely ovat sellaisia, joista voi tehdä huomioita ja kysyä niistä toiselta.
Useinhan siellä on joku tietty syy, mikä on saanut aikaan sen, että ihminen ahdistuu, mutta aina ihminen ei välttämättä itse tavoita sitä ensin. Mutta jos ollaan parisuhteessa ja toinen alkaa käyttäytyä uudella tavalla – mikä näyttää siltä, että hän voi huonosti – siellä helposti voi olla jokin salaisuus tai joku asia, mitä on vaikea kertoa toiselle.
Silloin tietysti on hyvä, että voi toista kutsua siihen, että onko kaikki hyvin, kertoisitko lisää. Mutta sehän jää täysin sen toisen ihmisen varaan, että onko hän valmis puhumaan siitä vai ei. Ja mitä enemmän aihetta tai ahdistusta tuottavaa asiaa vältellään, sitä enemmän ahdistus sitten kasvaa siihen väliin. Tai jopa valehdellaan, mikä näkyy sitten minun eroauttamistyössäni.
Näiden 20 työvuoden aikana olen huomannut, että monella on jätetyksi tulemisen kokemus: Hän on kysynyt kahden vuoden ajan kumppanilta, että onko kaikki hyvin, kun olet niin ahdistuneen oloinen tai äreä. Toinen antaa ehkä jonkun toisen syyn, mikä on oikeasti se syy. Voidaan puhua, että työssä on vain stressiä, en nukkunut taas hyvin, en halua puhua tästä, anna minun olla rauhassa. Ja silloinhan me ei voida tehdä sille mitään, jos toinen ei avaudu. Me voidaan antaa mahdollisuus avautua olemalla itse avoimia ja menemällä lähelle, mutta jos toinen ei halua vuorovaikutukseen tulla, ei siinä oikein ole siitä tehtävissä mitään.”
Sanna: Mitä ahdistuksen tunteelle tapahtuu, jos siitä ei halua puhua?
Marika: ”Ajattelen, että kaikkien hankalien tunteiden kanssa olisi tosi tärkeää, että voidaan jakaa niitä toisen ihmisen kanssa. Niistä tulee heti ihan eri tavalla käsiteltäviä.
Ahdistuneisuudessa on tosi tärkeää se, että suostut olemaan tunteen kanssa. Puhe, keskustelu, ajatusten jakaminen on tärkeää, mutta myös kokemus siitä, että en vastusta tätä ahdistusta. Kyllä minä muistan, kuinka pettynyt olin, kun oma terapeuttini sanoi minulle varmaan jollakin ensimmäisistä kerroista, että ahdistuneisuuttahan hoidetaan sillä, että suostutaan olemaan ahdistunut ja ollaan sen ahdistuksen kanssa.
Minä olin ihan siinä, että mitä ihmettä, että en minä tätä tullut täältä hakemaan. Tulin hakemaan keinoja päästä eroon tästä, ja minulle sanotaan, että sun nyt pitäisi olla sen kanssa.
Heti kun me huomataan jotain ahdistusta herättävää, me pelästytään sitä, ja lähdetään välttelemään sitä asiaa, joka sen aiheuttaa – tai ylipäätään tunnetta. Näin se provosoituu meissä, ja se antaa myös viestin meidän aivoille, että tätä pitääkin pelätä. Näin aivot joutuu koko ajan enemmän hälytystilaan, kun pelätään, että nyt se ahdistus taas tulee sieltä. Ja kun lähden sitä pakenemaan, se vaan yltyy ja tulee vielä pahemmaksi.”
Kuuntele terapeutin vinkit ahdistuksen kohtaamiseen parisuhteessa: koko jakson voit kuunnella TÄÄLTÄ. Voit kuunnella jakson lataamalla maksuttoman Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ.
Rakkaus on tunne, mutta se on todella vahvasti myös tahdon asia.
Tahdon tätä suhdetta, tahdon sopia riidat, tahdon löytää yhteisymmärryksen, tahdon valita läheisyyden mökötyksen sijaan. Tahdon olla kanssasi yhdessä. Kun osoitan että tahdon, osoitan rakkautta. Osoitan, että olet minulle tärkeä. Osoitan, että haluan valita sinut, vaikka välillä meillä onkin vaikeaa.
Ei riitä, että sanon rakastavani sinua, vaan haluan panostaa suhteeseemme. Osoitan, että haluan lähellesi, kuuntelen sinua ja avaudun sinulle, näet konkreettisesti että sinä olet minulle tärkeä. Suhteemme on yksi elämäni tärkeimmistä asioista, joten haluan pitää sitä arvossa. Se ansaitsee aikaa, huolenpitoa ja arvostusta.
On mahtavaa ymmärtää, että yhdessä me voimme muuttaa sen, mikä suhteessamme ei toimi. Voimme myös tukea toisiamme muuttamaan omien elämiemme ongelmakohtia ja auttaa toisiamme parantamaan vanhoja haavojamme. Muutoksen voima on uskomaton, sen olemme huomanneet vuosien mittaan.
Kun muistamme katsoa suhdettamme (ja koko elämää) kiitollisuuden valossa, saamme voimaa kaikesta hyvästä.
Suhteemme ei ole mikään itsestäänselvyys. Kiitollisuus auttaa minua muistamaan sen, että suhteemme on suuri lahja ja valtava mahdollisuus kokea, nauttia ja kasvaa niin yhdessä kuin erikseenkin. Jos kiitollisuus hiipuu, näen paljon arvosteltavaa niin itsessäni kuin sinussakin. Siksi vaalinkin kiitollisuutta.
Mieli on taipuvainen väittämään, että kriittisyys on ”realismia”, vaikka oikeasti se on vain pelokkuutta. Turhat pelot eivät saa estää minua näkemästä kaikkea sitä hyvää, mitä suhteessamme on. Haluan nauttia elämästämme tässä ja nyt.
Rakkauden valo auttaa puhdistamaan kaiken pelokkaan pois. Kun uskallan olla ujo, herkkä ja haavoittuva, ei mieleni pääse rakentamaan muureja välillemme. Tämä ei olisi mahdollista, jollei välillämme vallitsisi luottamus. Luottamus syntyy rakentamalla, avautumalla, uskaltamalla, arvostamalla ja päästämällä lähelle. Sekin syntyy siis teoilla ja tahdolla, joihin voimme vaikuttaa paljon.
Kaiken takana vallitsee tietoisuus siitä, että meidän kuuluu olla yhdessä. Tuo kokemus kannattelee minua ja hiljentää mieleni. Tämä on oikein.
Kiitos sinulle, rakkaani. ❤️
Löydät Mitran lempeän rohkaisevat kirjat Meidän vuosi ja Sydämen seksitästä linkistä!
Huomaatko usein vastaavasi muiden toiveisiin ”kyllä”, ennen kuin ehdit pohtia, onko pyydetty asia sinulle hyväksi ja haluatko siihen oikeasti myöntyä? Onko joustavuudesta tullut sinulle toimintamalli – joustatko usein automaattisesti?
Moni meistä ajattelee, että on hyvä olla joustava ja jos joku asia tuntuu olevan toiselle kovin tärkeää, niin on ok muuttaa omia suunnitelmia, jotta toisen toiveet voivat toteutua. Emme myöskään halua aiheuttaa toiselle pettymystä.
Joustavuus on tärkeää, mutta jos se on ainoa tapa toimia se ei enää palvele. Myös ajatus toisten toiveisiin suostumisen taustalla on kaunis: haluaa tuottaa toiselle hyvää mieltä. Jos suostuminen kuitenkin muodostuu automaattiseksi tavaksi, voivat omat halut ja toiveet alkaa haalistua, eikä enää tiedä mitä haluaa ja mikä on itselle tärkeää. Ja mitä kauemmin ”Mulle käy mikä vaan” toimintamallia toistaa sitä vaikeampaa on toimia toisin. Myös muut tottuvat siihen, että tuo on se, jolta kysytään vain muodon vuoksi.
Ylijoustavuuden sijaan on hyvä hakea toimintamallia, jossa oppii pysähtymään hetkeksi ja tutkailemaan mitä mieltä ehdotuksesta ihan oikeasti on. Tulla pois automaattimoodista ja alkaa arvostaa myös omia toiveitaan. Muistaa, että kaikkien toiveet ja odotukset ovat tärkeitä ja vain sinä tunnet omat toiveesi ja odotuksesi ja ellet sinä vaali ja arvosta niitä, sitä ei tee kukaan.
Jos tunnistat asettavasi muiden toiveet yleensä aina omiesi edelle, niin on hyvä pysähtyä miettimään seuraavia asioita:
Tunnistatko tilanteessa, mitä itse haluaisit? Mistä sen tunnistat?
Mistä tiedät varmuudella, että toinen pettyisi, ellet suostu hänen ehdotukseensa?
Mitä tapahtuu omille toiveillesi ja tarpeillesi, kun et kuuntele niitä?
Uskotko olevasi vastuussa toisten tunteista ja reaktioista? Miksi?
Mitä arvelet seuraavan siitä, ellet suostu ehdotuksiin, jotka eivät aidosti tunnu sinusta hyviltä?
Omaa itseilmaisuaan ja itsetuntemustaan voi tutkia ja lisätä Rohkeasti rehellinen -korttien avulla. Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.
Manipulointi on salakavala keino saada joku toimimaan omien etujen mukaisesti. Se voi olla tiedon vääristelyä, tietyn näkökulman korostamista, tai jopa suoraa valehtelua. Manipuloiduksi tulevalle siitä syntyy usein hämmennystä ja ristiriitaisia tunteita. Miksi manipulointi kuitenkin toimii? Tässä blogissa tarkastellaan sitä, millaisista tunnenaruista manipuloija vetää saadakseen oman tahtonsa läpi.
Myönteiset tunteet saavat myöntymään
Manipulointi mielletään usein hyvin kielteiseksi ilmiöksi. Usein manipuloija kuitenkin hyödyntää nimenomaan myönteisiä tunteita. Kehut ja imartelu ovat tyypillisiä keinoja saada sinut suostumaan johonkin sellaiseen, jota saattaisit epäröidä. Kun sinä olet niin taitava leipomaan, niin voisitkohan tehdä juhliin kakun? Kehuminen voi tuntua lahjalta, johon tarvitaan vastalahja. Suostut, vaikka jälkikäteen saatat harmitella, miksi leivot vuosi toisensa jälkeen toisten juhliin.
Yhtä lailla voi tuntua ihanalta, jos toinen arvostaa ystävyyttäsi. Olet luottamuksen arvoinen, tärkeä ja erityinen. Sitä voidaan myös käyttää sinua vastaan. Manipuloiva ystävä vaatii sinulta huolien kuuntelemista ja kannattelua, erityisiä palveluksia tai vaikka tärkeiden juhlapyhien viettämistä aina yhdessä. Hän tietysti pettyisi, jos sinä, erityinen ystävä, haluaisitkin joskus tehdä jotakin muuta. Tarvitseva ystävä nostaa empatian tunteesi pintaan, etkä raaski olla toimimatta kuten hän pyytää.
Kielteinen tunnenaru kiristää
Joskus manipuloija hyödyntää meissä helposti herääviä kielteisiä tunteita. Jos et nyt auta, niin sitten kyllä seuraa jotakin ikävää. Uhka voi olla sekin, että juuri manipuloijalle tapahtuisi jotakin kurjaa. Hän uhriutuu ja vaatii sinua pelastajaksi kerta toisensa jälkeen. Manipuloijan toiveista kieltäytyminen ehkä nostaisi pintaan niin kovaa syyllisyyttä, ettei tunnukaan mahdolliselta sanoa ei.
Pahimmillaan manipuloinnissa on mukana jotakin ihan todellista uhkaa. Se saattaa olla vihjaus siitä, mitä sinusta puhutaan työyhteisössä tai vaikka viittaus jonkin sinulle tärkeän asian perumiseen. Manipuloija saattaa taitavasti käyttää tietoa, jota hänellä on sinusta ja toiveistasi. Jokainen meistä reagoi hätäisesti, kun jokin itselle tärkeä tai merkityksellinen asia on uhattuna. Ääritapauksessa uhka voi olla fyysistäkin, jolloin on syytäkin harkita tarkkaan toimintaansa.
Manipuloinnin vastustaminen
Omien tunteiden sietäminen on joskus haastavin osa manipuloinnin vastustamista. Se valtava syyllisyys tai huono omatunto, joka kieltäytymisestä seuraa, on vaikeaa kestää – ainakin aluksi. Harjoittelu kannattaa, ja esimerkiksi toistamistekniikalla viesti lopulta menee perille. Silloin omaa kieltäytymistä toistetaan johdonmukaisesti, ja omat vuorosanat voi vaikka kirjoittaa etukäteen. Samalla tulee mielikuvissa harjoiteltua, miltä tuntuu vastustaa, kun toinen ei halua hyväksyä kieltävää vastausta.
Mieti siis etukäteen, missä rajasi kulkevat, jotta tunnistat sen selkeästi itse. Silloin sinun on helpompi tositilanteessa pitää rajastasi kiinni ja kommunikoida se toiselle.
Joskus mukana voi olla pelkoa siitä, että manipuloija vahingoittaisi itseään tai muita. Erityisesti pelko voi lamauttaa niin, ettei oman toiminnan harkitseminen onnistu parhaalla tavalla. Ole siis itsellesi armollinen, sillä omista rajoista kiinni pitäminen on oppimisprosessi.
Naistenkartanon toiminnanjohtaja Anna Vuorio kävi Sanna Wikströmin vieraana Entä jos -podcastissa. Voit kuunnella koko podcastin maksutta lataamalla Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ. Jos sinulla on jo sovellus, voit kuunnella jaksonTÄÄLTÄ.
Anna Vuoriolla on Naistenkartanon vertaistukiryhmien kautta käsitys siitä, kuinka laajasta ja syvästä kokemuksesta riittämättömyydessä on kyse ja miten riittämättömyyden kokemusta kannattaa lähestyä. Podcast on tehty kaupallisessa yhteistyössä Naistenkartanon kanssa, jotta mahdollisimman moni saisi tietoa vertaistukiryhmistä ja niiden keskeisistä sisällöistä.
Sanna: Mistä riittämättömyyden kokemus johtuu?
Anna: ”Ei varmasti ole yhtä syytä, vaan se on kasa erilaisia syitä. Mutta meillä on vahva (1) reippauden ja jatkuvan itsensä kehittämisen ihanne: että ei ole ok vaan ollamöllöttää. Sitten meillä on (2) mahdollisuus vertailla itseämme koko ajan median ja somen kautta muihin. Ehkä tällainen mediaympäristö tuottaa myös aika paljon sankaritarinoita: esitellään poikkeusyksilöistä, jotka on tietysti kiinnostavia tarinoita, mutta minusta se myös kyllä ruokkii sitten niitä riittämättömyyden tunteita.
Sitten riittämättömyys tulee (3) ristiriitaisista rooliodotuksista, koska jonkun mielestähän olet aina vääränlainen. Tietysti se johtuu myös osittain meidän kasvatuksesta. Naisethan kasvatetaan sillä tavalla, että meidän täytyisi laittaa omat tarpeet taka-alalle ja etusijalle muiden hoivaaminen. Se on sellainen perinteinen rooliodotus naisille, että aina pitäisi venyä ja jaksaa sekä pystyä ja muistaa olla vielä lempeäkin – eikä saisi suuttua.
Ja sitten myös (4) erilaiset ulkonäköpaineetkin on aika kovia tänä päivänä. Pitäisi olla kaunis, mutta ei saa olla liian kaunis. Ei ainakaan saa vaikuttaa siltä, että on nähnyt hirveästi vaivaa sen eteen. Ajattelen, että kyllähän siinä helposti menee pää sekaisin. Mikä nyt oikeasti sitten riittää?
Ajattelen, että riittämättömyydessä on ytimessä (5) kokemus, että olen vääränlainen, mikä panee ponnistelemaan sitten muutoksen tai jonkun paremman minän eteen. Ne vaatimukset, mitä meille kasaantuu, on monesti tosi hankalia. ”
Sanna: Ajatteletko sä, että se liittyy jotenkin tähän aikaa vai onko se aina ollut niin?
Anna: ”Ajattelen, että se liittyy tähän aikaan. Tässä ajassahan on paljon hyvää: meillä on paljon tietoa siitä, mikä tukee meidän terveyttä ja hyvinvointia ja mikä ei. Mutta myös samaan aikaan voi olla (6) vaikeaa yltää niihin kaikkiin tavoitteisiin: montako askelta pitää päivässä kävellä, pitää nukkua hyvin ja pitää vastata viesteihin heti.
Olen ehkä vähän kriittinen liialliseen hyvinvointipuheeseen siinä mielessä, että kun se menee överiksi, niin sehän kääntyy itseään vastaan.”
Kuuntele vertaisasiantuntijan vinkit riittämättämyyden tunteen käsitteluun: koko jakson voit kuunnella TÄÄLTÄ. Voit kuunnella jakson lataamalla maksuttoman Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ.
