Sivu 2 – Hidasta elämää

Oletko sittenkin rakastunut fantasiaan tai mielikuvaan toisesta? Nämä 4 merkkiä paljastavat

Onko sinullakin ollut idealisoitu toive kumppanista, joka parantaa ja korjaa kaikki kärsimyksesi?

Vasta tämän fantasian murtuminen avaa oven todelliselle läheisyydelle ja kumppanin aidolle näkemiselle.

Haavoittuvuus kutsuu läheisyyteen

”Tulit luokseni ja näytit kaikki arpesi. Kerroit tehneesi paljon virheitä.”

Luotan enemmän häneen, joka paljastaa omat virheensä kuin häneen, joka luettelee kaikki exänsä virheet.

”Hyväksyvän katseesi alla tunsin olevani kaunis, hyväksytty ja rakastettu kaikkine arpineni ja virheineni.”

Omien pelkojen ja heikkouksien jakaminen rohkaisee muita toimimaan samoin. Se viestii, että kenenkään ei tarvitse esittää täydellistä.

Haavoittuvuutemme paljastaminen syventää parisuhdetta, rakentaa luottamusta ja mahdollistaa turvallisen tunneyhteyden kumppaniin.

Haavoittuvuus on syvästi inhimillistä. Se herättää muissa myötätuntoa ja ymmärrystä.

Haavoittuvuus ei ole heikkoutta, vaan rohkeutta, joka mahdollistaa sen, että tulemme nähdyiksi ja rakastetuiksi juuri sellaisina kuin olemme.

Kosketan hellästi sinun ihoasi,

jota aurinko pitkät kesät suuteli.

-Kuin kallisarvoisinta pergamenttia,

jossa kulkee koko elämäsi tarina.

Luen ihostasi elämäsi karttoja.

Pitkän matkan maamerkkejä.

Kun rakkaudesta tulee fantasia

Saatamme hakea täysin ristiriidatonta suhdetta ja petymme katkerasti, kun kumppanimme ei täytä korkeita odotuksiamme.

Eihän oikeasti kukaan voi täyttää toisen kaikkia tyydyttymättömiä tarpeita lapsuudesta saakka.

Meillä superidealisoijilla on usein taustalla turvaton lapsuus, jossa ainakin emotionaaliset tarpeemme ovat jääneet osittain tyydyttämättä.

Rakkautemme takana on pelko, joka estää todellisen läheisyyden ja toisen ihmisen näkemisen sellaisena kuin hän on.

Rakastuessamme luomme fantasian ihmisestä, jonka uskomme voivan täyttää kaikki tyydyttämättä jääneet tarpeemme lapsuudesta saakka.

Näemme silloin kumppanimme pelastajana, joka ei koskaan tuota pettymystä tai hylkää.

Uskomme, että kumppani voi poistaa hylätyksi tulemisen pelkomme ja arvottomuuden tunteemme.

Inhimillisen ihmisen kohtaaminen

Kun meille selviää, että kumppanillamme on inhimillisiä heikkouksia ja vajavaisuuksia, joita on kaikilla ihmisillä, meidän saattaa olla vaikea hyväksyä sitä.

Jäämme kiinni vaatimukseen, että kumppanimme on kyettävä täyttämään kaikki tarpeemme.

Emme kykene suhteeseen inhimillisen ja vajavaisen ihmisen kanssa.

Silitän hiljaa sinun hiustesi hopeaa.

Voi miten vuodet kulkivat nopeaa.

Hiovat meitä kuin rantakalliota,

pois särmiä teräviä, oikukkaita.

Monta tarinaa on silmiesi naururypyissä.

Kohti kypsää rakkautta

Kun uskallamme näyttää keskeneräisyytemme, kohtaamme toisen ihmisen todellisena. Tämä nostaa parisuhteen uudelle, syvemmälle tasolle. Tietoisuus omista tarpeista ja peloista on merkki siitä, että ihmissuhteissa on siirrytty tai siirtymässä kohti niin sanottua kypsää rakkautta.

Neljä kypsän ja tietoisen rakkauden kulmakiviä ovat:

Syvä luottamus ja turva: Kumppaniin voi nojata ja toisen läsnäolo on itsestäänselvyys ilman pelkoa tai epävarmuutta.

Hyväksyntä ja ymmärrys: Toista ei yritetä muuttaa, vaan hänet hyväksytään kaikkine virheineen. Myös omat virheet osataan myöntää ja ottaa vastuu omasta toiminnasta.

Vastavuoroisuus ja kommunikaatio: Vaikeistakin asioista puhutaan rakentavasti. Suhde ei perustu vain tunteiden vaihteluun, vaan yhteiseen tahtoon vaalia parisuhdetta.

Itsenäisyys: Kypsässä rakkaudessa molemmat säilyvät yksilöinä. Se ei tarkoita toisesta riippumista, vaan kykyä kasvaa ja nauttia elämästä yhdessä.

Kaikille tietoista rakkautta toivoville suosittelen kirjaa Rakkausriippuvuus -Miten toipua? (Otava 2015).

Kirjaan voit tutustua täällä:

Pahin mörkömme ihmissuhteissa saa miellyttämään, nielemään rajojaan ja pitämään mölyt mahassa – mikä jeesaa?

Olemme usein oppineet pärjäämään vähän itseksemme

Kun olemme jollakin tavalla jääneet yksin tunteidemme kanssa lapsina, emme ole oppineet puhumaan kovin hyvin tunteistamme, tarpeistamme ja rajoistamme. Niin on käynyt suurelle osalle meistä suomalaisista nyt elossa olevista.

Se EI tarkoita, että lapsuus olisi ollut huono tai ettei meitä olisi rakastettu. Mutta se tarkoittaa, että suurin osa meistä on turvattomasti kiintynyt. Puhuminen on usein vähän vaikeaa tai kommunikeeraustapamme kumpuavat pelon kautta ja tuovat tahatonta yhteydettömyyttä ja turvattomuutta suhteisiimme, vaikka kaikkein eniten haluaisimme tietenkin oikeasti lähelle.

Tunnistamme aika hyvin puhumattomuuden kulttuurin ja haavat lapsuudenperheissämme. Ne eivät ole kenenkään tahallaan aiheuttamia vaan kumpuavat kollektiivisista traumoista ja sukupolvelta toiselle periytyneissä malleissa. Alla on turvattomuutta ja häpeää. Ei saanut olla kiukkuinen tai piti olla reipas tyttö tai poika. Itku pitkästä ilosta!

Kärsimme puhumattomuudesta tai siitä, ettemme puhu kovin rakentavasti vaan nalkutamme, jankkaamme, syytämme, kritisoimme ja riitelemme pikemminkin kuin avaamme haavoittuvaisesti sisäisyyttämme. Usein luulemme olevamme kelpaamattomia, vaikka suhteemme ovat vähän turvattomia.

Suuri syy, miksi nielemme tunteitamme, tarpeitamme ja rajojamme ja miellyttämme, on yksinjäämisen pelko. Se eheytyy, kun uskaltaa puhua. Yksinpärjäämisestä ja puhumattomuudesta tie yhteyteen on alkaa opetella avautumista ja toisaalta tunnistaa omaa, yhteyttä torppaavaa toimintaansa.

Yhteyttä ei myöskään rakenna se, että teemme kaiken duunin muiden puolesta ja yritämme kovasti puhua ja selvittää asioita sellaisen kanssa, joka ei sitä itse valitse. Toimimaton mallimme saattaa olla myös sellainen, että teemme suhteissa kaiken emotionaalisen duunin, avaudumme ja rajaamme vastuullisesti mutta emme suojaa itseämme tilanteilta, jotka aina kuluttavat voimaamme. Loputtomasti ei kannata vääntää siellä, missä ei voi tulla kuulluksi. Yksinjäämisen haava eheytyy myös, kun oppii rajaamaan pois tilanteita tai ihmisiä, jotka eivät itse kuuntele tai tarjoa tasavertaisuutta.

Yksinjäämisen pelko on usein pahimpia mörköjämme

Omakin kokemukseni on ollut, että kun olen oppinut konfliktitaitoja ja uskaltanut rajata, olen nähnyt selkeästi, keiden kanssa voidaan kasvaa yhdessä ja keiden kanssa ollaan liian eri sivuilla. En suostu enää olemaan toisille aikuisille yksityiselämässäni tunnekannattelija tai pään silittelijä, tai antamaan enemmän kuin saan. Kun olen rajannut ja pyytänyt suoraan tasavertaisuutta ja tarvitsemaani, ne ihmiset jotka eivät halua minua sellaisena kuin olen, vaan minulta jotain, ovat saaneet hepulin. Aina on ihmisiä, jotka haluavat meidät helppoina ja rajattomina. Minulle se ei ole enää ystävyyttä eikä läheisyyttä. Olen oppinut itsearvostusta uskaltamalla kohdata yksinjäämisen pelon. Mieluummin hengaan yksin kuin seurassa, joka vie voimiani tai ei anna yhtä paljon kuin ottaa, tai jossa jään jollain tapaa yksin.

Minulla on vain vähän tosi läheisiä ihmisiä, mutta heidän kanssaan rakkaus on tasavertaista ja hyvää. Uskon, että myös sielunkumppanini on ”mahtunut” elämääni energeettisesti juuri siksi, että olen raivannut pöydän ihmisistä, joista pidän ja joiden kanssa on paljon hyvää, mutta jotka eivät ole ottaneet täyttä vastuuta omista tunteistaan. Olen ollut asiassa aika ehdoton ja tarkka, koska kunnioitan resurssejani ja kaikkea tekemääni sisäistä työtä, enkä halua enää hassata sitä suhteissa jotka eivät anna samalla mitalla takaisin.

Kun uskallamme alkaa puhumaan ja harjoittelemaan rajaamista, tuo pelko / haava / trauma alkaa oikeasti eheytyä ja ihmissuhteemme parantua. Se tarkoittaa, että uskallamme kohdata pelkojamme jotka heräävät kun rajaamme emmekä enää miellytä, tai kun pyydämme suoraan emmekä salaisesti toivo, odota tai oleta. Oma voima pitää ottaa haltuun itse ja juuri vastuullinen kommunikaatio sydänvoimauttaa meitä.

Silloin alkaa huomata, ettei menettämistä tai yksinjäämistä tarvitsekaan pelätä niin paljon. Jos vihdoin rajaat ja alat pyytää vastavuoroisuutta suhteissa, joissa sinä annat enemmän ja toinen ottaa nokkiinsa, hoksaat surusta ja menetyksestä huolimatta että kenties onkin parempi näin. Rajaamalla ja pyytämällä teet elämääsi tilaa ihmisille ja suhteille, jotka mätsäävät kasvuusi. Ei tarvitse enää pienentää itseään, jotta kuuluisi joukkoon eikä menettäisi ketään. Saat kasvaa enemmän siivillesi ja kohdata myös heitä, joiden kanssa saat vapaasti jakaa sisintäsi.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Kontrollointi parisuhteessa ei aina kerro vallanhalusta – usein taustalla on hylätyksi tulemisen pelko

Kirjoittaja Tanja Moring on helsinkiläinen rakkaus- ja seksiriippuvuuden hoitoon erikoistunut erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja seksuaaliväkivallan asiantuntija, kriisityöntekijä, sertifioitu Mind-Body Bridging -terapeutti, MBB®. Pohjakoulutukseltaan hän on sosionomi/diakoni (AMK).

Kontrolloija voi rakastaa syvästi

Kontrolloija voi rakastaa syvästi, mutta toimii tavoilla, jotka johtavat emotionaaliseen etääntymiseen kumppanista. Kontrollointi voi näkyä parisuhteessa monin tavoin. Kontrolloija saattaa yrittää rajoittaa kumppaninsa ystävyyssuhteita, valvoa rahankäyttöä tai vaatia jatkuvaa yhteydenpitoa. Usein kontrolloinnin taustalla on pelko siitä, että toinen hylkää ja jättää.

Kontrollin takana on hylkäämisen pelko

Kontrolloija ei siis yleensä pelkää menettävänsä valtaa. Hän pelkää menettävänsä ihmisen, jota rakastaa. Mitä enemmän kontrolloija pelkää hylätyksi tulemista, sitä tiukemmin hän yrittää pitää toisesta kiinni. Hän kyselee, varmistaa, epäilee tai yrittää ohjata toisen valintoja. Tarkoituksena ei yleensä ole satuttaa, vaan estää rakkaan ihmisen menettäminen. Kun toinen haluaa omaa tilaa ja pyrkii terveeseen erillisyyteen suhteessa, toinen tiukentaa otettaan.

Kontrolloijan hermosto elää hälytystilassa

Moni kontrolloivasti käyttäytyvä on kasvanut lapsena ympäristössä, jossa hän ei ole voinut kokea oloaan turvalliseksi. Hän on ehkä joutunut jatkuvasti ennakoimaan toisten mielialoja tai pelkäämään hylätyksi tulemista. Hän on saattanut kokea emotionaalista hylkäämistä, kaltoinkohtelua tai jopa väkivaltaa. Hermosto on oppinut elämään jatkuvassa varuillaanolon tilassa.

”Jos olemme kokeneet turvattomuutta varhaisissa kiintymyssuhteissa, tunnemme herkemmin itsemme turvattomiksi myös aikuisuuden rakkaussuhteissa.”

– lainaus kirjasta Rakkausriippuvuus – Miten toipua? (Otava, 2025).

Lapsuuden turvattomuus voi aktivoitua parisuhteessa

Aikuisena sama turvattomuus ja torjutuksi tulemisen pelko voivat aktivoitua parisuhteessa. Pienikin etäisyys, viivästynyt viesti tai kumppanin oma elämä voi herättää voimakkaan ahdistuksen, jonka takana on pelko kumppanin menettämisestä. Kontrollointi saattaa rauhoittaa tätä tunnetta hetkeksi.

Kontrollin luoma turva on kuitenkin valheellinen. Se, minkä piti tuoda mielenrauhaa ja turvaa, alkaa vähitellen lisätä emotionaalista etäisyyttä parisuhteessa. Pahimmillaan kontrollointi on henkisen väkivallan muoto, joka heikentää sekä kontrolloijan että kontrolloitavan hyvinvointia.

Turvallinen parisuhde ei synny siitä, että toinen mukautuu pelkoihimme.

Se syntyy siitä, että opimme vähitellen säätelemään omaa turvattomuuttamme ilman, että yritämme hallita toista ihmistä.

Jos kumppanisi käyttäytyy kontrolloivasti sinua kohtaan, kysy häneltä, mihin hyvään hän pyrkii ja mitä hän tuntee? Parisuhteessa tarvitaan avoimuutta ja rajoja. Sekä kontrolloija että alistuja tarvitsevat tukea tilanteen normalisoimiseksi. Jo muutama terapiakäynti saattaa selkeyttää tilannetta ja auttaa ulos haitallisesta toimintatavasta.

Rakkausriippuvuuden kahdeksan eri tyyppiä

Kontrolloijat ovat yksi kahdeksasta rakkausriippuvuuden tyypistä, jotka esittelen kirjassani Rakkausriippuvuus – Miten toipua? (Otava, 2025). Muut seitsemän tyyppiä ovat rakkauden metsästäjät, rakkauskulissien kannattelijat, suojelijat, miellyttäjät, yliymmärtäjät, pelastajat ja rakkausvälttelijät.

Monissa meistä on piirteitä useammasta kuin yhdestä rakkausriippuvuuden tyypistä. Saatamme omaksua erilaisia rooleja riippuen kumppanistamme, elämäntilanteestamme ja siitä, millainen turvan tai turvattomuuden kokemus suhteessa syntyy. Roolit voivat myös vaihtua saman parisuhteen aikana.

Kontrolloijalla ja alistujalla voi olla sama kipu, mutta erilaiset keinot, joilla he yrittävät selvitä kivun kanssa.

Voit tutkia näiden kipujen syitä ja juuria kirjani Rakkausriippuvuus – Miten toipua? avulla.

ADHD ja hyperfokus: miksi kiinnostava asia vie mukanaan, mutta arki jää kesken?

ADHD tunnetaan tarkkaavuuden häiriönä. Siksi moni yllättyy kuullessaan, että samaan ilmiöön kuuluu myös kyky uppoutua asioihin niin syvälle, että ympäröivä maailma katoaa. Ajantaju katoaa, et tunne nälkää ja puhelimeen tulleet viestit jäävät vastaamatta. Tätä tilaa kutsutaan hyperfokukseksi.

Varsinkin asiaan perhetymättömät saattavat ihmetellä, miten ihmisellä voi olla tarkkaavaisuuden häiriö, kun he kykenevät keskittymään mielenkiinnonkohteisiinsa tuntitolkulla. Kysymys on hyvä, ja vastaus kertoo jotain olennaista ADHD:sta. Kyse ei ole tarkkaavuuden puutteesta vaan sen säätelyn vaikeudesta. Tarkkaavuus ei tottele tahtoa vaan kiinnostusta. Kun jokin asia sytyttää, aivot lukittuvat siihen. Kun ei sytytä, keskittyminen karkaa käsistä.

Mitä hyperfokus on?

Hyperfokuksella tarkoitetaan pitkäkestoista, voimakasta uppoutumista yhteen asiaan niin, että muu havaintomaailma kapenee. Se muistuttaa tuttua flow-tilaa, mutta ei ole täysin sama asia. Flow on yleensä hallittu kokemus: siihen mennään, siitä tullaan pois, ja jälkeenpäin olo on virkeä. Hyperfokukseen taas ajaudutaan, eikä sieltä välttämättä pääse pois edes silloin kun pitäisi. Perustarpeet unohtuvat, ja kun tila lopulta purkautuu, olo voi olla kuin tyhjiin imetty.

Hyperfokus voimavarana

Parhaimmillaan hyperfokus on voimavara, jota moni neurotyypillinen voisi kadehtia. Sen varassa opitaan uusia taitoja huimaa vauhtia, kirjoitetaan opinnäytetöitä viimeisenä yönä ja ratkotaan ongelmia kun muut ovat jo luovuttaneet. Moni ADHD-aikuinen kuvaa, että juuri uppoutumisen hetkinä elämä tuntuu merkitykselliseltä: mieli on kirkas, tekeminen palkitsee ja levoton sisäinen hälinä vaikenee.

Hyperfokuksen ansa

Valitettavasti sama voimavara kääntyy helposti itseään vastaan. Hyperfokus ei nimittäin priorisoi. Se voi lukittua yhtä hyvin työprojektiin kuin pelin, käsityön tai kännykällä selailun äärelle, samalla kun laskut jäävät maksamatta ja unet jäävät lyhyiksi. Läheiset saattavat kokea olevansa näkymättömiä, kun toinen katoaa omaan maailmaansa tuntikausiksi.

Toinen haaste on kehon perustarpeiden unohtuminen. Uppoutuessaan tekemiseen ihminen ei välttämättä huomaa nälkää, janoa tai tarvetta liikkua ennen kuin olo on jo väsynyt tai epämukava. Pitkäkestoinen hyperfokus voi myös kuluttaa voimavaroja niin paljon, että palautuminen vie loppupäivän tai jopa seuraavan päivän. Kun tämä toistuu viikosta toiseen, se alkaa vähitellen syömään voimavaroja.

Ehkä kaikkein salakavalin seuraus liittyy kuitenkin itsetuntoon. Kun huomaa pystyvänsä keskittymään tuntikausiksi kiinnostavaan ja vaativaankin tekemiseen, mutta tavalliset arjen askareet jäävät tekemättä, on helppo alkaa syyttää itseään. Moni pohtii, miten voi käyttää kokonaisen yön vaativan projektin parissa mutta silti jättää tiskit lojumaan ympäriinsä päivästä toiseen. Kyse ei kuitenkaan ole laiskuudesta tai tahdonvoiman puutteesta, vaan saman toiminnanohjauksen haasteen kahdesta eri ilmenemismuodosta.

Miten elää hyperfokuksen kanssa?

Hyperfokusta ei kannata yrittää kitkeä pois, eikä se onnistuisikaan. Sen kanssa voi kuitenkin opetella elämään niin, että vahvuudet painavat vaakakupissa enemmän kuin vaikeudet.

Ensimmäinen askel on tunnistaminen. Kun tietää, mitkä asiat vievät mennessään, voi ennakoida: en avaa tätä peliä iltakymmeneltä, koska tiedän mihin se johtaa. Toinen askel on ulkoiset rajat, sillä sisäinen kello ei uppoutuneena toimi. Äänekäs herätys, sovittu puhelinsoitto tai vaikka pesukoneen ohjelman loppuminen voivat toimia paluuporttina nykyhetkeen. Kolmas askel on kehosta huolehtiminen etukäteen: vesipullo ja välipala käden ulottuville ennen kuin uppoutuminen alkaa.

Ehkä lopulta kysymys on myös valinnasta. Hyperfokus on voimakas virta ja tehokkuuden lähde. Sitä ei voi käskeä, mutta sille voi rakentaa rajoja: ohjata sitä asioihin, jotka rakentavat omaa elämää sen sijaan että kuluttavat sitä.

Onko hyperfokus siis lahja vai ansa? Se on kumpaakin, samaan tapaan kuin tuli on sekä lämmön lähde että palovaaran syy. Ratkaisevaa ei ole liekki itsessään vaan se, oppiiko sen kanssa elämään.

Juulia Järvdike on psykologi ja ADHD-asiantuntija, joka on työskennellyt vuodesta 2010 neuropsykiatristen diagnoosien parissa. Juulia tunnetaan erityisesti tavastaan yhdistää tieteellinen tieto lämpimään, helposti lähestyttävään kerrontaan. Hän on elänyt ADHD-oireisten ihmisten kanssa koko elämänsä ja tuntee ilmiöt läheltä myös perheensä kautta. Siksi hänen intohimonsa on lisätä ymmärrystä ja itsemyötätuntoa niin ADHD-oireisten kuin heidän läheistensä arkeen. Juulia on myös Hänen suunnittelemansa ADHD-supervoimakortit ja kirja Saamaton perfektionisti ja ADHD:n viisi muuta paradoksia ilmestyivät keväällä 2026.

Kun suhteessa päädytään kysymykseen: Miten tästä tuli tällaista?

Tekstin kirjoittaja Tanja Moring on helsinkiläinen rakkaus- ja seksiriippuvuuden hoitoon erikoistunut erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja seksuaaliväkivallan asiantuntija, kriisityöntekijä, sertifioitu Mind-Body Bridging -terapeutti, MBB®. Pohjakoulutukseltaan hän on sosionomi/diakoni (AMK).

Miten tästä tuli tällaista?

Aluksi oli helppoa rakastaa. Oli läheisyyttä, naurua ja tunne siitä, että juuri tämän ihmisen kanssa elämä voisi viimein olla erilaista. Rakastuessamme saatamme liittää ihastuksemme kohteeseen myönteisiä piirteitä ja ominaisuuksia, jotka eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Joskus emme rakastu vain ihmiseen, vaan myös siihen fantasiaan, millaista elämä voisi olla yhdessä. Ehkä kuvittelemme onnellisen parisuhteen ja uusperheen, jossa kaikki löytävät paikkansa, nauru raikaa ja rakkaus parantaa kaiken sen satuttavan, mitä olemme joskus kokeneet.

Rakastuessa toinen ihminen voi tuntua lähes täydelliseltä. Näemme hänessä kaiken sen, mitä itse eniten kaipaamme: turvaa, hyväksyntää, yhteyttä ja rakkautta. Juuri tähän alkaa usein rakentua idealisoinnin ansa. Alamme tiedostamattamme nähdä kumppanimme enemmän omien tarpeidemme ja toiveidemme kautta kuin sellaisena ihmisenä, joka hän todellisuudessa on.

Vähitellen suhteeseen alkaa tulla säröjä. Samat riidat toistuvat. Pienetkin asiat alkavat ärsyttää.

Keskustelut päättyvät pettymykseen, vetäytymiseen tai syyttelyyn. Moni alkaa siinä vaiheessa ajatella:

Mitä meille tapahtui?
Miten tästä tuli tällaista?
Mihin katosi se ihminen, johon rakastuin?

Idealisoinnin ansa

Idealisoinnin ansa voi näkyä takertuvana tai välttelevänä käyttäytymisenä sekä omien tunteiden kaatamisena kumppanin kannettavaksi. Suhteeseen syntyy helposti kehä, jossa kumppanin idealisointi ja pettymys vuorottelevat. Saatamme odottaa, että kumppani täyttäisi kaikki tarpeemme: lohduttaisi, ymmärtäisi, poistaisi yksinäisyyden tunteen ja loisi jatkuvaa turvaa. Koska kukaan ihminen ei kykene tähän kaikkeen täydellisesti, petymme väistämättä ja alamme helposti ajatella, että paha olo johtuu siitä, ettei kumppani halua muuttua sellaiseksi ihmiseksi, jota tarvitsemme.

Suhteeseen voi syntyä myös panos–tuotostasapainon vaatimus: emme enää halua antaa toiselle sitä, mitä hän tarvitsee, koska emme koe saavamme itsekään tarvitsemaamme. Silloin sydän alkaa vähitellen sulkeutua ja yhteys kumppaniin heikentyä.

Fantasian särkyminen on mahdollisuus

Fantasian särkyminen voi tuntua rakkauden loppumiselta. Joskus se on kuitenkin ensimmäinen askel kohti kypsää rakkautta. Todellinen läheisyys ei synny täydellisyydestä eikä siitä, ettei suhteessa olisi ristiriitoja. Se syntyy siitä, että kaksi keskeneräistä ja inhimillistä ihmistä uskaltaa nähdä itsensä ja toisensa sellaisina kuin he oikeasti ovat — ilman tarvetta suurentaa tai pienentää itseään tai toista. Juuri siitä voi alkaa aidosti turvallinen ja vastavuoroinen rakkaus.

Usein jo muutama terapiakäynti auttaa ulos idealisoinnin ansasta.

Varaa aika etäterapiaan täältä.

Miksi puoliso ei kanna vastuuta omasta käytöksestään? Kyse ei aina ole välinpitämättömyydestä

Tutkitaan vähän mitä emotionaalinen vastuunvälttäminen on.

Vastuunottaminen omista mokista tai omasta vaikutuksesta toiseen, ei ole aina helppo kantaa. Siellä taustalla on usein syvää häpeää, syvää syyllisyyttä ja syvää viallisuuden tunnetta. Ne ovat niin kivuliaita asioita että niitä haluaa välttää ja niitä vastaan suojautua.

Siellä on monesti myös taustalla alitajuinen pelko:

Voiko minua rakastaa virheellisenä?

Olenko täysin epäonnistunut ja pilannut kaiken?

Pidätkö minua pahana ja kamalana ihmisenä?

Samalla, me emme voi myöskään ottaa kaikkea vastuullemme. Mutta on aikuisuutta ymmärtää, että totta helkkarissa me vaikutamme toisiimme.Myös tahtomattamme.

Turvallisessa parisuhteessa tarvitaan asennetta:

“Joskus meidän välillä aktivoituu luultavasti myös jotakin kivuliasta, vaikka emme tahtoisi tai niin tarkoittaisi. Haluan silti kuulla sinua, oppia ymmärtämään sinua ja olla pahoillani aidosti, silloin kun jokin miten toimin satutti sinua”.

Emotionaalinen vastuunotto ei ole siis syyllistymistä. Mutta se on uskallusta tuntea myös kipu siitä, että joskus meidän toiminta myös tuntuu toisesta kivuliaalta. Vaikka emme olisi sitä tarkoittaneet.

Vastuun välttäminen näyttää tältä:

Vika on aina muissa.
En reflektoi käyttäytymistäni ja sen vaikutusta muihin
En ole kiinnostunut muiden tunteista vaan enemmänkin siitä, että saan oman tahtoni läpi tai vältettyä jotakin epämukavaa.

Luultavasti kaikilla meistä on hetkiä, jolloin vastuunkantaminen on vaikeaa. Ja jotkut taas kantavat sitä liikaakin, syyllistyen asioista joista ei kuuluisi.

Siksi on tärkeää sanoa:

Voit kantaa vain oman vastuusi. Et enempää. Silloin kun luotatte suhteessa siihen, että kumpikin teistä on valmis kuulemaan toista ja tarkastelemaan omaa toimintaa, on niin paljon rennompi ja helpompi hengittää.

Terapeutti Eevi Vuoriston parisuhdetta ja itsetuntemusta vahvistavat kirjat & korttipakat löydät TÄÄLTÄ.

Yksi pahimmista, surua suotta tuottavista ihmissuhdemokista on tämä

Suurin osa yksityis- tai pari-asiakkaistani, kurssilaisistani ja elämäni ihmisistä itseni mukaanlukien ei alun perin ole oppinut speksaamaan suhteitaan ja puhumaan rakentavasti. Eli keskustelemaan ennen sitoutumista ja suhteen aikana siitä, millainen ihmissuhde ja elämä halutaan. Tyypillinen esimerkki tilanteesta on, että tutustutaan ja ihastutaan hurjasti ja pian mennään kimppaan – ehkä vähän ajaudutaankin yhteen. Toinen kumppanuksista haluaa kiihkeästi lapsen, toinen ei ole ihan varma. Lasta haluava ajattelee, että: ”No kunhan toi rakastuu muhun tarpeeksi, kyllä se sitten haluaa.” Menee kotva, eikä toinen edelleenkään halua lasta. Toinen haluaa lapsen entistä kiihkeämmin. Suhteessa on alun perin haluttu eri asioita, ja nyt väännetään siitä, kuka saa elämässä sitä mitä tahtoo, ikään kuin se olisi toisen vastuulla.

Vasta kun on speksattu puhuen, pääsee suhteessa tutkimaan eläen, toimiiko toinen sanojensa mukaan. Yksi pahimmista ihmissuhdemokistamme (vaikka moka on vähän turhan syyllistävä ja latautunut sana) on uskomus siitä, että hyvään suhteeseen riittää rakkaus tai sielunsynkka. Meillä voi olla vaikka millainen sydänsutina, kehon kutina ja pyhä henki toisen kanssa, mutta jos ollaan eri sivuilla, pettymyksiä on tiedossa.

Asioiden speksaamaattomuus on yksi olennainen tekijä siinä, miksi suhteet menevät vituralleen – ei se, että puuttuu kiintymystä, hyvää tahtoa tai rakkautta. Hyvien suhteiden kannalta on olennaista oppia tunnistamaan, mitä haluaa ja tarvitsee ja puhua siitä säännöllisesti. Joskus halutaan ja tarvitaan eri asioita, ja elämän tilanteet herättävät vaikeita tunteita. Se ei itsessään ole ongelma vaan se, ettei asioista puhuta ja löydetä yhdessä rakentavia ratkaisuja. Speksaaminen ja kuumottava rehellisyys eivät ole suhteelle uhka, puhumattomuus on.

Jos haluaa ihania ihmissuhteita (etenkin parisuhteen) suoraan puhuminen on ihan välttämätöntä. Muuten toiveajattelemme, oletamme ja teemme herkemmin vääriä tulkintoja, ja alamme vastuuttaa niistä toista ikään kuin hän olisi onnemme este tai edellytys. Kun uskaltaa puhua siitä mitä haluaa ja ei halua, ja tekee valintoja sen pohjalta, voi lopulta saada mitä haluaa – oikeiden ihmisten kanssa.

Suhteen speksaaminen on keskustelua toiveista, tarpeista, rajoista, mieltymyksistä, haluista ja vähän kaikesta

Speksaaminen on neuvottelemista: omien tunteiden, tarpeiden, ajatusten, rajojen, arvojen, unelmien ja toiveiden esiintuomista ja toisen sisäisyyden kuuntelemista. Speksaaminen on sitä, että et jätä itseäsi ja mukaudu tai ajaudu huomaamattasi johonkin, tai odota sitä toisilta. Se on tunteiden yhdistämistä kypsään ajatteluun.

Speksaaminen ei ole kotrollia tai toisille pelisääntöjen sanelemista, toisen sisäisyyden arvostelemista tai uhkavaatimuksia. Se on omilla jaloilla seisomista ja aikuisten, ratkaisukeskeisten valintojen (yhdessäkin) tekemistä. Se on oman ja toisten elämän kunnioittamista ja itsearvostusta. Voit rakastaa ja tykätä, vaikka jonkun kanssa speksit eivät nyt kohtaisikaan. Kukaan ei ole väärässä.

Kun uskallamme speksata ja neuvotella, suhteeseen syntyy turvaa ja usein kirkastuu luovalla tavalla, kuinka yhdessä päästäisiin eteenpäin tai mitä nyt tarvitaan. Joskus speksatessa, konfliktia setviessä tai omaa totuutta avatessa käy ilmi, että ollaan tosi eri sivuilla eikä nyt kohdata. Silloin voi kunnioittavammin todeta, etteivät speksit (esimerkiksi rajoista tai toiveista) nyt kohtaa ja voidaan jatkaa eri suuntiin kunnioittavammin. Totta kai se voi ja usein tuntuukin kurjalta, mutta silloin kenenkään ei tarvitse sopeutua tai niellä sitä mikä itselle on totta. Ollaan kiinni realiteeteissa. Toinen saattaa haluta parisuhteelta ihan muuta kuin itse tahdomme, ja silloin voi olla hyvä jatkaa eri suuntiin.

Speksaaminen uudessa ja vanhassa ihmissuhteessa tai missä tahansa elämän tilanteissa on puhetta näistä:

Arvoista – mikä minulle / toiselle on kaikkein tärkeintä NYT?
Siitä, mitä haluan / toinen haluaa ihmissuhteelta, työltä, ystävyydeltä jne. Millaisessa suhteessa haluan olla? Miten itse toimin, koska haluan näitä asioita? Entä toinen?
Millaista elämää halutaan elää? Millaista arkea? Halutaanko lapsia? Miten käytetään vapaa-aikaa? Miten raha-asiat halutaan hoitaa? Mitä toivotaan seksielämältä? Entä yhteiseltä ajalta? Kuinka yhteinen elämä järjestetään niin, että se toimii kummallekin? Mitä tehdään sitten, kun on vaikeaa – kuinka pulmia ratkotaan ja kohdataan? Mitä ajatellaan kasvusta ja mitä sen eteen tehdään? Missä halutaan asua? Millaisia reunaehtoja yhteiselle elämälle on? (Näitä kysymyksiä voi olla loputtomasti – nosta esiin ainakin itsellesi tärkeimmät).
Speksaaminen liittyy myös arkipäivän toiveisiin: mitä tehdään lomalla, kuinka uusperheen arkea sovitetaan yhteen, mitä kumpikin tarvitsee yhteiseltä kodilta jos sellaista ryhdytään hankkimaan, mitä tehdään matkalla tai lomalla, kuinka molempien oman ajan ja tilan tarve täyttyy?
Speksata voi ja kannattaa aina ja lähestulkoon kaikesta <3 Se on okei! Hyvän suhteen merkki ei ole se, että osataan lukea toisen ajatuksia vaan se, ettei tehdä oletuksia. Uskalletaan puhua.

Speksaamisesta itsestään: kuinka haluamme asioita käsitellä? Millaisia yhteisiä sopimuksia tai pelisääntöjä meillä on? Miten usein haluamme asioista puhua ja kuinka tärkeää se meille on? Jos emme oikein osaa puhua, mitä haluamme asialle tehdä?

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Eron jälkeen kirjoitin, miten vaikeaa oli olla yksin – Seuraavalla viikolla tapasin elämäni ihmisen

Eron jälkeen naiset vaihtavat usein kampausta. Minä aloitin kirjoittamisen.

Kirjoitin ensin pitkän kirjeen eksälle. Tilitin. Pyysin anteeksi. Kiukuttelin hänelle – ja itselleni. En koskaan lähettänyt viestiä. Ei se ollut häntä varten. Mutta minä aloin nukkua yöni paremmin.

Sitten kirjoitin, miten vaikeaa oli olla yksin. Muistikirjan sivuilla oli turvallista sanoa niin. Viikkojen kuluessa kipu alkoi muuttaa muotoaan.

Lopulta kirjoitin tarkan kuvauksen siitä, millaisen ihmisen halusin tavata. Kirjoitin, että nyt olisin oikeasti valmis uuteen suhteeseen.

Juonipaljastus: Kohtasin elämäni ihmisen seuraavalla viikolla.

***

En väitä, että kirjoittaminen olisi taikakeino kaikkeen.

Mutta jos olisin uudestaan käymässä läpi suurta elämänmuutosta, en todellakaan ottaisi riskiä ja jättäisi kokeilematta.

Minkä elämänmuutoksen äärellä sinä olet? Minkä menneen kokemuksen haluat purkaa mielestäsi? Millaisen uuden luvun haluat kirjoittaa elämääsi?

Ehkä kokeilet kirjoittamista. Kirjoitat kipuilusi ja kaipuusi ylös. Purat paperille kaiken sen, mikä vielä on uusien unelmiesi tiellä.

Kurkista kirjoittaessasi kolmeen suuntaan: menneeseen, tähän hetkeen ja tulevaan.

Siirrä sydämeltäsi paperille se vanha, joka kulkee mukanasi turhaan. Olosi kevenee.
Kuvaile rehellisesti, missä olet juuri nyt ja miltä se tuntuu. Näet tilanteesi kirkkaammin, löydät uuden suunnan.
Ja sitten toivo. Toivo sydämesi pohjasta. Olet ansainnut sen.

Kirjoittamisen apuna voit käyttää esimerkiksi Katrin Anna valosi loistaa -rohkaisukortteja ja Elämä kantaa -luottamuksen kortteja.

Entä jos et etsi täydellistä puolisoa — vaan korjaavaa kokemusta lapsuuden haavoihin?

Etsin pitkään tähtipölyn kimallusta

Ajattelin pitkään alitajuisesti, että vain poikkeuksellinen mies voisi korjata minut. Etsin erikoismiehiä. Kaikki tavalliset ja turvalliset miehet olivat kuolettavan tylsiä. Ajattelin, että jos löytäisin tarpeeksi upean ja erityisen miehen, hänen valossaan minäkin voisin näyttää arvokkaalta. Ikään kuin minullakin olisi lupa olla olemassa siinä hänen tähtipölynsä loisteessa.

”Kun rakkaudettomuuden ja kelpaamattomuuden haava on syvä,

emme usko, että sitä voi parantaa mikään muu kuin niin ihmeellinen rakkaus,

että leffojenkin rakkaustarinat kalpenevat sen rinnalla.”

– Lainaus kirjasta Rakkausriippuvuus – Miten toipua? (Otava 2025)

Korjaava kokemus

Korjaavaan kokemukseen voi liittyä tiedostamaton toive siitä, että tällä kertaa lopputulos olisi erilainen. Saatamme hakeutua yhä uudelleen sellaisten ihmisten luo, jotka muistuttavat jollain tavalla lapsuuden emotionaalisesti etäistä, arvaamatonta tai vaikeasti tavoitettavaa ihmistä. Taustalla voi olla toive siitä, että tällä kertaa tulisin hyväksytyksi, nähdyksi ja rakastetuksi juuri sellaisen ihmisen taholta, jolta sitä ehkä aikanaan kaipasin.

Kumppanin idealisointi

Mielemme on saattanut juurtua jo lapsuudessa ajatus, että täydellinen parisuhde ja puoliso pelastavat meidät elämän haasteilta ja vaikeuksilta. Heijastamme tiedostamattamme ihastuksen kohteeseemme kaikki toiveemme ja teemme hänestä lähes täydellisen haaveidemme kumppanin. Kun rakastumme, saatamme liittää ihastuksemme kohteeseen positiivisia piirteitä ja ominaisuuksia, jotka eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Emme siis ihastu ja rakastu ihmiseen sellaisena kuin hän oikeasti on, vaan rakastumme fantasiaan.

Sijoitamme kaikki fantasiamme täydellisestä kumppanista ihastukseen, josta varisseen tähtipölyn valossa näyttäydymme itsekin rakkauden arvoisina. Idealisoinnin voimakkuus korreloi valitettavasti suoraan mitätöinnin ja väheksymisen intensiteetin kanssa. Kun meille selviää, että olemme nähneet kumppanissa lähinnä heijastuksia omista toiveistamme ja tyydyttämättä jääneistä tarpeistamme, pettymys on suuri. Pettymystä seuraa se, että idealisoinnin sijaan alammekin heijastaa kumppaniin ominaisuuksia, joita meidän on vaikea sietää itsessämme. Ehkä heijastamme kumppaniin nyt kelpaamattomuutta, avuttomuutta ja häpeää.

Huolehdi turvallisuudestasi

Nostamalla jalustalle oikeasti vielä vieraan ihmisen annamme ikään kuin hänelle avaimet omaan arvoomme, turvallisuuteemme ja hyvinvointiimme. Emme osaa suojata itseämme terveellä tavalla.

Parisuhde voi antaa paljon. Mutta se ei voi korvata meidän omaa vastuutamme ymmärtää omia tarpeitamme, hoitaa omia haavojamme ja rakentaa omaa hyvinvointiamme. Ehkä aikuinen rakkaus ei olekaan sitä, että kumppani pelastaa meidät tai että me pelastamme hänet. Ehkä se onkin sitä, ettei kummankaan tarvitse olla pelastaja — eikä pelastettava.

Kirjavinkki: Miten pysäyttää toimimattomien suhteiden karuselli?

Rakkausriippuvuus – Miten toipua? on kirja, joka avaa rakkausriippuvuuden käsitettä neurokemian, kiintymyssuhteiden ja skeematerapian näkökulmista. Se tarjoaa tutkittua tietoa ja vertaistukea kaikille, jotka haluavat tutkia suhteitaan tai tunnistavat rakkausriippuvuuden merkkejä itsessään. Kirja auttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon alan ammattilaisia hahmottamaan rakkausriippuvuuden laaja-alaisia vaikutuksia riippuvaisen elämään. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Luotko tulevaisuuttasi huolien ja uhkien kautta? – Kokeile tätä tulevaisuudentutkijoiden työkalua

Kun mietimme tulevaisuutta, nojaamme usein menneeseen ja kokemuksiimme. Tunnetilat, joita silloin nousee, kumpuavat menneestä. Kenties pyörittelemme huolia tai unelmoimme. Skenaarioajattelu tarjoaa kolmannen tien: useiden mahdollisten tulevaisuuksien kuvittelun rinnakkain. Ei ennustamista, vaan tutkimista ja erilaisten vaihtoehtojen näkemistä.

Skenaario ei ole suunnitelma eikä ennuste. Se on tarina siitä, mitä voisi tapahtua. Tulevaisuudentutkimuksessa skenaariot ovat ammattityökalu, mutta sama logiikka toimii arjessa: kun näet useita vaihtoehtoisia polkuja, et enää jumitu yhteen. Et pelättyyn tai toivottuun.

Kolme skenaariota omaan elämään

Tässä kolme erilaista skenaariota, ikään kuin linssiä, joiden läpi voit kokeilla tutkia omaa elämääsi.

Huolestuttava skenaario — mitä jos mikään ei muutu? Ei pelottelua vaan rehellinen peili. Miltä elämä näyttää viiden vuoden päästä, jos jatkat kuten nyt? Tämä skenaario voi herättää ja tehdä näkyväksi sen, mitä ei enää halua. Mitkä signaalit, tapahtumat tai asiat ympäristössäsi vahvistavat tätä skenaariota?

Unelmoitu skenaario — mitä jos kaikki onnistuu? Ota rajoitukset pois mielestä hetkeksi. Millainen elämäsi voisi olla? Kenen kanssa, missä, tekemässä mitä? Unelma ei ole lupaus, se voi olla suunnistuskartta. Mitkä signaalit, tapahtumat tai asiat ympäristössäsi vahvistavat tätä skenaariota?

Toivottu skenaario — mikä olisi tarpeeksi hyvä? Tämä on näistä kolmesta mahdollisesti tärkein. Ei täydellinen, ei pelätty, vaan aidoin. Millainen olisi elämä, joka tuntuisi omalta. Tähän skenaarioon kannattaa palata usein. Mitkä signaalit, tapahtumat tai asiat ympäristössäsi vahvistavat tätä skenaariota?

Kun olen miettinyt omaa tulevaisuuttani, niin olen omalla kohdalla huomannut oman mieleni tuomat rajoitteet ja sen, miten usein olen alitajuisesti ajatellut asioiden menevän huonompaan suuntaan tai joskus taas ajatellut asioiden vain ihmeen kaupalla järjestyvän itsestään. Meillä jokaisella on mielen vinoumia, ajatusharhoja, jotka estävät meidän näkemästä asioiden todellisia tiloja. Skenaarioajattelu mahdollistaa näkemisen noiden vinoumien ohi, sillä niiden avulla pääsemme kuvittelemaan monenlaisia mahdollisuuksia.

Kokeile skenaarioita käytännössä

Valitse yksi elämänalue, joka askarruttaa sinua juuri nyt. Kirjoita tai mieti ääneen kaikki kolme skenaariota. Älä arvioi. Anna vain tulla. Huomaa mitä kehossasi tapahtuu eri skenaarioiden kohdalla. Mitä tulevaisuutta kohden sinä haluaisit mennä?

Skenaarioajattelu on lainaa tulevaisuudentutkijoilta. Sitä on käytetty vuosikymmeniä isojen kysymysten äärellä pohtimaan, miltä talous, ilmasto tai yhteiskunta voisivat näyttää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Saman ajattelutavan voi kuitenkin kääntää myös sisäänpäin, oman elämän kokoiseksi. Ei ennustamaan, vaan kuvittelemaan ja antamaan itselleen luvan nähdä useampi kuin yksi mahdollinen polku.

Skenaarioajattelu ei poista elämän epävarmuutta. Se muuttaa suhdetta siihen. Kun tiedät mihin et halua mennä, mitä toivot ja mikä riittäisi, on sinulla nyt kartta.

Tutustu Jullen tekemiin kortteihin Valot ja varjot minussa, jotka auttavat tutkimaan itseä – ja ehkä puolisoa tai ystävää – ihan uudella tavalla.

Pyöriikö suhde ja toinen ihminen jatkuvasti mielessä niin, että se ahdistaa?

Pyöriikö suhde jatkuvasti mielessä? Jos näin, niin et todellakaan ole ainoa!!

Tätä ilmiötä kutsutaan ruminoinniksi, ja se on muuten hemmetin kuluttavaa.

Ruminointi on jatkuvaa, pakonomaista ajattelua joka pörrää lähes 24/7 mielessä. Ruminointi voi luoda sellaisen kuvan, että ”käsittelen asiaa”. Mutta itse asiassa ruminointi saattaa olla – ja usein onkin – joidenkin haavoittuvaisten tunteiden välttelyä. Samalla olo on kyllä hemmetin ahdistunut.

”Miksei se oo laittanut viestiä”

”Mitäköhän se tarkoitti kun se sanoi että…”

”Nyt se on ollut paikalla whatupissa mut ei reagoinut mun viestiin”

Yms.

Mitä jatkuvan ylikelauksen takana sitten on?

Siellä on usein epävarma olo. Siellä on ehkä turvaton olo. Ehkä siellä on yksinäinen olo. Ehkä siellä on hätääntynyt lapsiosa, joka ei koskaan voinut luottaa, että vanhemmat olisivat emotionaalisesti saatavilla, kun itse tarvisi.

Sitten siellä on usein taustalla myös tarpeita.Siellä on usein tarve tietää ja tuntea, että on toiselle tärkeä ja että toinen on myös sitoutunut sinuun. Siellä on tarve tuntea ennakoitavuutta ja selkeyttä. Tarve, että voinko luottaa sinuun, olemmeko turvassa, vaikka olemme erillisiä?

Varsinkin ristiriitaisesti kiintyneellä on taustalla kivuliaita kokemuksia, jossa on jäänyt emotionaalisesti hyvin yksin, isojen tunteiden kanssa. Elämä on ollut ehkä ennakoimatonta, taustalla voi olla monia hylkäyskokemuksia ja sitten sitä on anturit pystyssä, että ettei vaan sattuisi uudestaan!

Ruminointi on siis mielen suojakeino. Se yrittää suojata meitä kivulta sen avulla, että jatkuvasti etsii ”merkkejä” ja ”todisteita”. Me emme pysty lopettamaan ajatuksia, mutta ruminointiajatukset kannattaa harjoitella nimeämään: Tämä on ruminointia.

Sen jälkeen kysy itseltäsi: Mitä tunnen tämän taustalla? Mitä tunteita tämän alla on? Ja vaikka ne tunteet olisivat epämukavia: ole niiden kanssa (I know, tämä on vaikeaa!!)

Tunteet eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että niihin liittyvät tulkinnat olisivat totta.

Ja kysy sitten: Mitä tarpeita täällä on taustalla? Mitä tarvisin? Joissakin tilanteissa on niin, että se ikäänkuin riittää, että me itse kohtaamme nuo pinnan alla olevat tunteet ja kuulemme tarpeet. Sitten useissa tilanteissa on niin, että jos olemme suhteessa, on hyvä, että voimme myös pyytää inhimillisellä ja aikuisella tavalla sitä mitä tarvitsemme.

Usko pois, tiedän, että se pelottaa ja voi hävettää. Minua ainakin on hävettänyt.

Mutta haluan enemmän aina selkeyttä kuin epäselkeyttä. Epäselkeys on vaan niin hemmetin kuormittavaa ja oma mieleni lähtee siitä ihan jengalle. Siksi mielummin selkeytän ja sitä kautta myös annan toiselle mahdollisuuden olla minua varten ja päästä minua lähemmäs.

Aivan kuten minä haluan olla minun tärkeää ihmistä varten.

Voit tutustua tunnemaailmaasi TUNNEKARTTAKIRJA-tehtäväkirjan avulla. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Nämä voimalliset kasvun vaiheet tunnistaa lähes jokainen – missä vaiheessa sinä olet menossa?

Tunnistatko näitä henkisen kasvun vaiheita omasta elämästäsi? Missä sinä olet menossa nyt?

1. Jokin elämässä sai sinut vaikenemaan, pienenemään, kadottamaan itsesi. Opit, että jokin osa sinusta on vääränlainen. Kielsit itsestäsi tuntemisen, herkkyyden, voiman tai näkyväksi tulemisen.

2. Kehitit rooleja, joiden avulla selviydyt. Piti olla ahkera, reipas ja aikaansaava, mutta ei tunteikas tai näkyvä. Opit yhdistämään oman arvosi tekemiseen, suorittamiseen, saavuttamiseen.

3. Kohtasit haasteita ja vastoinkäymisiä. Puskit itsesi niistä läpi. Jaksoit pitkään.

4. Saavutit mitä halusit, ehkä paljonkin. Lopulta huomasit, että olosi jäi kuitenkin tyhjäksi. Olit antanut itsestäsi liikaa. Se mitä sait, ei ollut itsesi menettämisen arvoista.

5. Romahdus. Uupumus. Tyhjyys. Käännekohta.

6. Tunsit voimakkaan kutsun kohti jotain uutta, kestävämpää, aidompaa.

7. Haluat tuoda itsestäsi uusia puolia esiin. Haluat kytkeytyä uudestaan luovuuteesi ja tuntea olosi merkitykselliseksi. Et enää halua piilottaa osia itsestäsi. Haluat olla kokonainen.

8. Healing. Hoidat kipukohtiasi ja luot parempaa suhdetta kehoosi ja intuitioosi. Alat vaalia herkkyyttäsi, voimaasi, omaa ääntäsi, kaikkea sitä mikä todellisuudessa on lahjasi. Et enää siirrä syrjään omia tarpeitasi ja unelmiasi.

9. Opettelet uusia toimintamalleja. Haluat saada asioita aikaan kestävällä tavalla niin, että et enää kuluta itseäsi loppuun.

10. Elät inspiroivaa, itsesi näköistä elämää, jossa vuorottelevat mielekäs tekeminen ja lepo, houkuttelevat tavoitteet ja tästä hetkestä nauttiminen, maadoittunut ajattelu ja intuitiivinen tunteminen.

Joskus samat vaiheet tulevat vastaan uudestaankin. Se ei tarkoita, että olisit epäonnistunut. Se tarkoittaa, että opettelet keskeneräisyyden hyväksymistä, irtipäästämistä ja luottamista.

Vaikka tie tuntuisi loputtomalta, jatka kohti sitä, mikä saa sinut tuntemaan olosi kokonaiseksi. Takapakeista huolimatta voit väistämättä paremmin, kun et enää sulje tärkeitä osia itsestäsi pois.

Kurkkaa myös Katrin Anna valosi loistaa -rohkaisukortit, kun kaipaat rohkaisevia sanoja ja oivalluttavia kysymyksiä.