Sivu 2 – Hidasta elämää

Miten nousin masennuskuopasta takaisin omaksi itsekseni – Viikko, joka muutti elämäni

Kaupallisessa yhteistyössä Recuror-lääkärikeskuksen kanssa. Kirjoittaja Mia, 41, on raahelainen K-kauppias sekä masennukseen sairastunut Recurorin asiakas.

Syksyn alussa elämäni pysähtyi shokkiuutiseen, ja olin täysin lamaantunut kuukausien ajan. En olisi uskonut, että elämäni voi muuttua paremmaksi viikossa.

Lasinen lapsuus ja ADHD

Minä kuulun siihen porukkaan, jolle 1990-luvun lama ei ole vain vanhoja uutispätkiä dokumenteissa. Meidän oululaista perhettämme se kouraisi syvältä ja armotta. Isän maansiirtofirma meni nurin ja isä kaatui pulloon.

Olen aina ollut reipas ja tekeväinen ihminen. Niinpä perheen vanhimpana lapsena kontolleni tuli jo hädin tuskin kymmenen ikäisenä vastuita, jotka kuuluvat aikuisille. Lopulta se taakka mursi minut ja koin ensimmäisen masennusjaksoni vuonna 2002. Olin silloin 19-vuotias. Parikymppisenä minulle diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus.

Jos olisin nyt samassa elämäntilanteessa mennyt osaavan psykiatrin puheille, olisi minulla varmaankin huomattu ADHD. Ajat olivat silloin toiset. Tuolloin ADHD oli vielä varattu pojanviikareille, jos niillekään. Joka tapauksessa diagnoosini sai odottaa yli kaksi vuosikymmentä.

Eräänä päivänä 12 vuotta sitten lähdin ystäväni luo Poriin viikonlopuksi. Viikonloppu pitkittyikin Porin vuosiksi, kun elämänkumppani löytyi sieltä. Olemme mieheni kanssa molemmat ADHD-ihmisiä, joten kahta samanlaista päivää ei ole, eikä tylsää ehdi tulla. Alusta asti molemmin puolin on tuntunut, että välillämme on jotain kummaa yhteistä. Jokin yhteinen nimittäjä, joka saa meidät ymmärtämään toisiamme aivan erityisellä tavalla. Myös ystäväpiirini koostuu merkittävin osin ADHD-henkilöistä.

Suksi luisti elämässä, kunnes shokki vei jalat alta

Porin aikoina toteutin pitkäaikaisen unelmani omasta kaupasta. Parin kauppiasvuoden jälkeen koitti paluu kotikulmille pohjoiseen. Vuonna 2017 minut nimettiin kauppiaaksi K-Supermarket Kreivintorille Raaheen.

Ylä- ja alamäet ovat kiinteä osa yrittäjyyttä, eikä unelma joka päivä näytä kauneimpia kasvojaan. Joka tapauksessa voi sanoa, että olin vuosien ajan tyytyväinen kauppiaselämään ja suksi luisti elämässäni yleisemminkin. Olemistani värittäneelle peruslevottomuudellekin löytyi lopultakin selitys, kun kävin Recurorilla ADHD-tutkimuksissa vuoden 2022 lopulla. Tuskin muistinkaan enää parin vuosikymmenen takaisia masennusjakson tuntemuksia.

Viime syksyn alussa tapahtui odottamaton käänne, joka suisti mieleni raiteiltaan yhdellä iskulla. Luottamukseni petettiin hyvin rankalla tavalla. Salama tuli niin kirkkaalta taivaalta, että se vei jalat altani totaalisesti. Pakenin todellisuutta mökille ja katkaisin yhteydet ulkomaailmaan lähes täysin. Pelkäsin sähköposteja, tekstareita ja Whatsapp-viestejä. Tuntui, että seuraava romahduttava uutinen tulee milloin vain. Kaksi kuukautta olin omassa kuplassani, jossa ei ollut tilaa kenellekään. Valvoin esimerkiksi 50 tuntia putkeen ja nukahdin, kun silmissä alkoi näkyä tähtiä. Öinen syksyinen metsä oli ainoa paikka, jossa pystyin hengittämään.

Pelkäsin sähköposteja, tekstareita ja Whatsapp -viestejä. Tuntui, että seuraava romahduttava uutinen tulee milloin vain.

Toisin kuin palkansaajalla, yrittäjällä ei ole sairaustodistuksen aiheuttamaa pakkoa ottaa kontaktia lääkäriin. Niinpä en ottanut – en vain pystynyt. Olin niin totaalisen lukossa. Puolisoni jatkoi kuitenkin urhoollisella kärsivällisyydellä yrityksiään puhkaista kuplani. Hän jaksoi kärsivällisesti toistaa, että on täysin ok olla masentunut, mutta ammattiapua on haettava, muuten tilanne menee vain pahemmaksi. Eräänä valvottuna yönä hänen työnsä palkittiin. Tein päätöksen mennä psykiatrille.

Olin psykiatrin vastaanotolla 12 tunnnissa

Kun minä päätän jotain tehdä, teen sen heti. Lisäksi hauraassa tilassani päivien, saati viikkojen odottaminen hoitokontaktin aloitukseen olisi saattanut syöstä minut takaisin syvälle kuplani syövereihin. Oli päästävä osaaviin käsiin heti!

Googlaamalla eteen tuli heti tuttu ja luotettavaksi osoittautunut Recuror – tosiaan, olinhan ollut Joel Holménilla ADHD-tutkimuksissa. Recuror lupasi sivuillaan nopeaa hoitoon pääsyä, tiivistä ja yksilöllistä hoitoa, sekä mahdollisuutta nopeaan toipumiseen. Lisäksi huomioni kiinnittyi magneettistimulaatiohoitoa merkitseviin kirjaimiin rTMS. Valinta oli sitä myöten helppo. Hölmistyin tajutessani, että minullahan on koko ajan ollut suora yhteys lääkäriin saatavilla Recuror Appin kautta. Elettiin marraskuun 6. ja 7. välistä yötä, kun avasin appin ja kirjoitin Joelille tilanteestani. Vastaus tuli aamulla hieman kello 8 jälkeen, ja jo saman päivän iltapäivänä tapasimme etävastaanotolla.

Vastaus psykiatrilta tuli aamulla hieman kello 8 jälkeen ja jo saman päivän iltapäivänä tapasimme etävastaanotolla.

Arvostin Joelin ammattitaitoa jo ADHD-tutkimusten aikaan ja nyt käsitykseni vain vahvistui. Ensihetkistä asti tuntui, että hän saa otteen tilanteestani. Keskustelu kääntyi nopeasti rTMS-hoidon tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kävi ilmi, että Recuror oli ottamassa käyttöön ensimmäisten joukossa nopeutettua hoitoprotokollaa, jossa oli saavutettu erittäin hyviä tuloksia jopa viikossa. Siinäpä minun näköiseni hoito! Lisäksi luotin Joelin arvostelukykyyn kuin vuoreen.

Aloimme niillä puheilla valmistella rTMS-hoitojaksoa. Tässä kohtaa Joelin ammattitaito ja Recurorin muiden ammattilaisten asiakaspalvelualttius ylitti odotukset. Sain apua vakuutusasioissa ja Joel etsi minulle hyvän psykoterapeutin täältä pohjoisesta. Paperityöt saatiin kuntoon siten, että joulukuun alkupäivinä matkustin Turkuun, jossa minusta tulisi yksi Recurorin ensimmäisistä nopeutetun rTMS-hoitojakson saaneista. Jo tieto tästä piristi oloani. Intoani lisäsi mieltymys teknologiaan ja laitteisiin.

Viikossa takaisin omaksi itsekseni

Nopeutetussa hoidossa aivojani stimuloitiin keveillä magneetti-impulsseilla 6-8 kertaa päivässä viikon ajan. Tuloksia ei tarvinnut odottaa kauaa. Huomasin jo toisen päivän päätteeksi yleisen oloni parantuneen. Oloni oli toiveikas, ja päivänpaiste tuntui erityisen hyvältä. Menin aivan hämilleni. Tuntui, että tämä oli liian hyvää ollakseen totta.

Totta se kuitenkin oli, ja oloni jatkoi paranemistaan hoitojakson loppua kohden. Viikon päätteeksi tunsin itseni jo kutakuinkin omaksi tavalliseksi itsekseni. Ero syksyiseen masennukseeni oli kuin yöllä ja päivällä! Tuntui, että voisin vaikka palata työhön siltä istumalta. Kuukauden kuluttua hoidosta tunsin oloni edelleen energiseksi itsekseni ja palasin työelämään.

Magneettistimulaatiohoito rTMS oli erittäin kivuton kokemus. Kolmantena päivänä tunsin lievää kihelmöintiä, joka johtuu siitä, että otsalihas joutui epätavalliseen rasitukseen. Mainitsin tästä hoitoa antavalle sairaanhoitajalle, joka keskusteltuaan muun hoitotiimin kanssa laski impulssin voimakkuutta pykälällä. Tämän jälkeen kihelmöintiä ei enää ollut. Hoitaja vieläpä ystävällisesti etsi minulle otsalihasharjoitteita, jotka helpottivat kihelmöintiä.

Viikon kuluttua hoitojaksosta diagnoosini lieveni keskivaikeasta masennuksesta sekamuotoiseksi masennus- ja ahdistustilaksi, jossa sekä masennuksen että ahdistuksen oireet ovat lieviä. Kuukausi hoidon jälkeen tätä kirjoittaessani minulla on vahva tunne siitä, että olen pysyvästi parantuneiden kirjoissa. Pidän tätä pienenä ihmeenä, kun muistelen niitä syviä vesiä, joissa eräänä marraskuisena yönä uin.

Lisää rTMS-hoidosta voit lukea Recurorin sivuilta TÄÄLTÄ.

Mistä tiedät, että on aika tehdä muutos elämässäsi?

Sanotaan, että mikään ei ole niin varmaa elämässä kuin muutos. Elämä muuttuu jatkuvasti ja jossain määrin jokainen meistä on hyväksynyt sen. Aika usein silti jäämme kiinni vanhaan ja alamme vastustaa muutosta, jonka alitajuisesti vaistoamme olevan tulossa tai jolle olisi selkeä tarve.

Miten ja mistä sitten voimme saada vihiä pinnan alla kytevästä muutostarpeesta? Jälleen kerran omat tunteemme toimivat tässä sisäisenä kompassina. Tunteet ovat aina viestejä tarpeistamme, joten niihin olisi syytä opetella suhtautumaan nimenomaan viestintuojina, joita ei kannata ”ampua alas”.

Kokosin tähän tekstiin muutamia yleisimpiä tunteita, jotka yleensä koetaan negatiivisena ja joista moni mielellään pyrkii eroon tai välttelee kohtaamisen sijaan. Näiden tunteiden viesti voidaan ottaa vastaan rakentavasti muutostarpeen näkökulmasta, jolloin niiden käsittely helpottuu huomattavasti. Tunteiden välttely tai kieltäminen on pitkässä juoksussa aina haitallista, joten toivottavasti nämä antamani näkökulmat auttavat sinua lopulta kohtaamaan itsesi, tunteesi ja muutostarpeesi lempeämmin.

Turhautumisen tunne on merkki muutostoiveesta tai muutoksen tarpeesta sekä konkreettisesti, mutta myös asenteissa ja ajattelussa. Turhautumisen tunne voi olla merkki näkökulman vaihtamisen tarpeesta ja omien mahdollisuuksien näkyväksi tekemisestä. Kysy itseltäsi koetko olevasi umpikujassa tai sisäisesti “jumissa” tai etkö kenties jostain syystä uskalla tehdä päätöstä muutoksesta?

Turhautumisen tunne liittyy väsymykseen ja sisäisen motivaation laskuun. Voit kysyä itseltäsi oletko alkanut ohjautua liiaksi ulkoisten odotusten tai muiden ihmisten mukaan ja tukahduttanut oman äänesi ja tahtosi. Turhautumisen tunne nostaa päätään myös silloin, kun et koe tulleesi nähdyksi ja kuulluksi tai et voi ilmaista itseäsi vapaasti. Moni kokee turhautumista ja väsymystä jo ennen varsinaista uupumusta tai masentumista, eli tätä tunnetta todella kannattaa kuunnella ajoissa, heti kun sen tiedostaa hallitsevan nykyhetkeä tai vaikuttavan negatiivisesti omaan käytökseen tai ihmisuhteisiin. Turhautumisella on aina erittäin tärkeä sanoma.

Ahdistuksen tunne kertoo niin ikään muutostoiveesta. Minkä asian toivoisit muuttuvan elämässäsi? Jos et välittömästi pysty vaikuttamaan itse asiaan, mieti mitä voisit muuttaa omassa tavassa SUHTAUTUA itse ahdistuksen tunteeseen. Se, miten suhtaudut itseesi, tunteisiin ja elämään ylipäätään, määrittää lopulta todellisuutesi.

On tärkeää tiedostaa, että ahdistus on aina oire jostakin, ei alkuperäinen syy millekään. Toisin sanoen, ahdistus on usein suojatunne, joka kätkee taakseen paljon haavoittuvampia tunteita. Ahdistuksella on sinulle tärkeä viesti: kaikki ei ole hyvin, jokin asia kaipaa huomiota ja kenties muutosta. Ahdistus sisältää usein pelonsekaista huolta tai murehtimista, mutta toisin kuin pelossa, et välttämättä pysty nimeämään tunteen syytä. Ahdistus voi olla seurausta opitusta tunteiden ja kokemusten sisäisestä kieltämisestä eli yrität alitajuisesti säädellä, jopa pidättää ja estää todellisia tunteitasi nousemasta tietoisuuteen.

Kun tunnet lisääntyvästi ahdistuneisuutta, kysy itseltäsi mikä kaipaa huomiotasi? Voisitko hellittää hieman itseesi kohdistuvia vaatimuksia ja muuttaa suhtautumistasi? Uhkaako jokin todellinen vaara turvallisuuttasi vai onko kyseessä hankalammin hahmotettava sisäinen turvattomuuden tai arvottomuuden tunne? Minkä asian kohtaamiseen ja käsittelemiseen kaipaat tukea?

Kateuden tunne voi yllättäen olla merkki muutostoiveesta. Kateus koetaan usein hyvin vastenmieliseksi ja inhottavaksi tunteeksi ja kateellisia ihmisiä vältellään. Alaspainettu kateuden tunne voi kuitenkin muuttua kalvavaksi kaunaksi tai syväksi epäreiluuden kokemukseksi, mikäli sen taustalla olevia tarpeita ja toiveita ei kohdata.

Kateuden tunne viestii siitä, että huomiosi on kiinnittynyt liiaksi jonkun toisen elämään eikä omaasi, jolloin tulet sokeaksi omille mahdollisuuksillesi. Siihen liittyy vertailu ja vertailu vie aina huomiosi pois sinusta itsestäsi. Vertailu tapahtuu joko ylemmyyden tai alemmuuden tunteesta käsin, eikä ole koskaan tasa-arvoista.

Saatat tuntea materiaalista kateutta, mutta aina kateus ei liity pelkkään aineelliseen hyvään, vaan voi olla myös ns. henkistä kateutta: tuolla toisella ihmisellä on ominaisuuksia tai tietoa, mitä itsellä ei ole.

Kateuden viesti muutostarpeesta voi olla tarve keskittyä muuttamaan omaa itseä muiden tarkkailun ja tulkitsemisen sijaan. Kiinnitä huomio oman elämäsi hyviin asioihin sekä siunauksiin ja vähennä jatkuvaa vertailua muihin. Se tekee olosi vain entistä kurjemmaksi. Lopulta kateuden siivet katkeavat siihen ajatukseen, että meidän ei ole syytä kadehtia niiden iloja, joiden suruja emme tunne. Olisitko kateellinen toisen onnettomasta ja tyhjästä olosta pinnan alla tai tragediasta, jonka hän on joutunut elämässä kohtaamaan? Uskallan epäillä!

Kun seuraavan kerran tunnet kateuden piston, pysähdy ja pohdi missä asiassa tai tilanteessa et vielä näe omia mahdollisuuksiasi? Mistä tunnet jääneesi tunnetasolla paitsi ja mitä koet, että sinulta pohjimmiltaan puuttuu? Hyvin usein jäljet johtavat sille kuuluisalle sylttytehtaalle eli sisimmässämme kaipaamme lisää omanarvontuntoa ja parempaa itseluottamusta toteuttaa omia unelmia, lisää vapauden, turvallisuuden ja rakkauden kokemuksia elämään.

Turhautuminen, ahdistus ja kateus ovat siis hyvin usein merkkejä muutostarpeista ja -toiveista, eivätkä suinkaan välteltävien tai negatiivisten tunteiden listalla. Lisäksi on joukko muitakin tunteita, jotka voivat johdattaa tarpeellisen muutoksen äärelle kuten ärtymys ja kiukku, katkeruus, väsymys, syyllisyys, epätoivo, suru ja kaikkein eniten vältelty eli pelon tunne. Sen sijaan, että pyrkisit näistä tunteista eroon, opettele kohtaamaan ne uteliaasti: mikä viesti tällä tunteella on minulta itseltäni minulle itselleni? Mikä tarve tahtoo tulla näkyväksi?

Näin opit vähitellen aidosti kohtaamaan tunteesi ja samalla hyväksymään inhimilliset tarpeesi. Siinä on jo valtavan iso sisäinen muutos, joka auttaa eteenpäin elämässä.

Oletko jännittäjätyyppi? – Tästä syystä ihmisten kohtaaminen aiheuttaa jännitystä

Tiesitkö, että 75% ihmisistä tunnustaa jännittäneensä joskus jotain sosiaalista tilannetta? Psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että tietynlaiset tilanteet aiheuttavat meissä enemmän jännitystä kuin toiset. Mielenkiintoista on, että riippumatta maasta ja kulttuurista ihmiset jännittävät samoja asioita. Se kertoo siitä, miten yhteinen ja universaali kokemus jännittäminen on.

Sosiaaliset jännitystilanteet voidaan jakaa kahteen pääryhmään: ryhmätilanteisiin ja kahdenkeskisiin kohtaamisiin. Ryhmätilanteissa jännitämme eniten esiintymistä, oman mielipiteemme sanomista muiden edessä, kysymysten esittämistä ryhmässä, itsemme esittelyä sekä kritiikin tai kehujen vastaanottamista julkisesti.

Kahdenkeskisissä tilanteissa jännitystä synnyttävät erityisesti keskustelut ihastuksen kohteen kanssa, auktoriteettihahmojen (kuten esihenkilön tai opettajan) kohtaaminen, arviointitilanteet kuten työ- tai pääsykoehaastattelut sekä tuttavien yllättävät tapaamiset esimerkiksi kadulla tai kaupassa. Lisäksi puolitutut ja tuntemattomat ihmiset aiheuttavat enemmän jännitystä kuin läheiset.

Miksi ihmisten kohtaaminen jännittää?

Sosiaalinen jännittäminen liittyy usein suoritusjännitykseen. Pelkäämme, miten meitä arvioidaan ja millaisen vaikutelman annamme itsestämme muille. Erityisesti tilanteet, joissa meidän odotetaan suoriutuvan jollakin tavalla, voivat aiheuttaa voimakasta jännitystä. Jännitämme, koska muiden ihmisten arviot meistä voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten saavutamme omia sosiaalisia tai ammatillisia tavoitteitamme.

Voimakkainta jännitys on silloin, kun tilanteeseen liittyy meille tärkeitä tavoitteita, kuten menestyminen työssä tai onnistuminen ihmissuhteissa. Myös epävarmuus lisää jännitystä. Jos emme tiedä, mitä meiltä odotetaan, ketä paikalla on tai miten muut suhtautuvat meihin, jännitys kasvaa. Vastaavasti jännitys on usein vähäisempää tuttujen ihmisten seurassa tai selkeästi määritellyissä tilanteissa, joissa tiedämme olevamme hyväksyttyjä.

Sosiaalinen jännittäminen on siis luonnollinen reaktio, joka kytkeytyy suorituspaineisiin ja haluun tulla hyväksytyksi. Tämän ymmärtäminen auttaa suhtautumaan omaan jännitykseen lempeämmin. Jännittäminen ei ole merkki heikkoudesta, vaan osoitus siitä, että asia on meille tärkeä ja haluamme onnistua siinä.

Teksti pohjautuu psykologi Joni Martikaisen Rohkaisukirja ujoille -kirjaan. Kirjasta voit lukea lisää sosiaalisesta herkkyydestä, siihen liittyvistä persoonallisuuden piirteistä, ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä. Saat myös käytännön apuja siihen, miten toimia oman jännittämistaipumuksen kanssa.

Vääränlaisuuden kokemus on monelle ADHD-ihmiselle tuttu – Sen korjaamisessa auttaa yksinkertainen asia

Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.

Lapsesta asti on selvää, että olet vääränlainen, yleensä liikaa ja liikaa kaikkea. Jos ihan pienenä vielä voitkin höpöttää ja liikkua lakkaamatta, iskee totuus vastaan viimeistään peruskoulussa.

Helmi- tai Wilma-viestiä pukkaa vanhemmille, että kun taaskaan se teidän lapsenne ei pysynyt paikallaan, kun hälytyssireenin ääni kuului kadulta. Taas häiriköi tunnilla. Me olemme täällä koulussa koittaneet ymmärtää ja antaneet luvan käydä teroittamassa kynää, kun on tarve liikkua, ja nyt se teidän lapsenne teroittelee kaikkien kynät joka tunnin aikana. Jälki-istuntoa, huolestuneita keskusteluja, lääkärikäyntejä, psykologikäyntejä, lääkitystä tai ainakin keskustelua siitä.

Vääränlaisuuden kokemus tarttuu pieneen ihmiseen

Mitäpä pieni ihminen tämän kaaoksen keskellä voi? Jos ainoa, mikä kiinnostaa, ovat dinosaurukset, rumpujen soitto, parkour ja mikä milloinkin? Tavallisin vaihtoehto on ruveta kiltiksi.

Pinnistellä ja ponnistella, koittaa kaikin tavoin olla mieliksi ja yrittää. Yrittää ja yrittää vielä vähän lisää. Pienentää ja pienentää itseään. Oppia puhumaan itselleen rumasti, todella rumasti. Tämä kiltteys, ylisuorittaminen ja itsensä vääränlaiseksi kokeminen sitten tarttuvat minuuteen niin, ettei sitä aikuisena enää edes tiedä, kuka on.

Toinen vaihtoehto on seistä nyrkki pystyssä, pitää puolensa, saada aina vain lisää ja pahempia moitteita. Sinusta tulee vapaata riistaa. Kun opettaja ei tykkää, on se merkki koko kouluyhteisölle, että tätä saa ja melkeinpä pitää kiusata, rääkätä, sulkea ulkopuolelle. Tästä rääkistä kukaan ei selviä vaurioitumatta ja tilannetta pahentaa, että kotoa viesti on väsyneiltä vanhemmilta sama, etkö sinä nyt vaan voisi käyttäytyä?

Aidoilla kehuilla on mittaamaton arvo

Kaikille lapsille on tärkeää saada aitoja kehuja. Erityisen tärkeää se on kuitenkin lapsille, jotka eivät kehuja paljoa saa, vaan moitteita ja painostusta sitä enemmän. Lapsen kanssa täytyisi etsiä se tekeminen, johon lapsi luontaisesti keskittyy ja pääsee flow-tilaan. Tästä asiasta kiittäminen on aitoa ja lapsi kyllä tietää sen.

Falski kehu siksi, että lasta kuuluu kehua, on joko yhtä tyhjän kanssa tai pahentaa vielä huonouden kokemusta. Aidolla kiitoksella saa vahvistettua koko pienen ihmisen minäkuvaa ja kykenevyyden kokemusta. Parhaimmillaan tämä kykenevyyden kokemus auttaa myös niissä asioissa, joihin keskittyminen on vaikeampaa.

Tämä vääränlaiseksi itsensä kokeminen jatkuu aikuisuuteen. Hyväksynnän ja kehun tarve on valtaisa. Se ei tarkoita taputuksia ja glooriaa, tai ainakaan kaikille ja pelkästään, vaan esimerkiksi sitä, että puoliso hymyilee hyväksyvästi sinun muiden mielestä aivan liian äänekkäälle ja räkäiselle naurullesi.

Se välittää tärkeän viestin: minä riitän ja minä olen hyvä.

Miksi erityisherkkä reagoi stressiin voimakkaammin?

Jos huomaat stressaantuvasi muita herkemmin, saatat olla erityisherkkä. Stressi vaikuttaa jokaiseen jollain tavalla, mutta osalle ihmisistä se voi tuntua voimakkaammalta. Erityisherkillä on muita suurempi herkkyys erilaisille ärsykkeille, ja se voi lisätä stressiä.

Lyhyesti erityisherkkyydestä

Erityisherkkä ihminen (engl. highly sensitive person, lyh. ”HSP”) on henkilö, jonka hermosto käsittelee aistiärsykkeitä ja aistitietoa, kuten valoa, ääntä ja tunteita, syvemmin kuin muut. Erityisherkät ovat erityisen virittyneitä ympäristöönsä, mikä voi johtaa ylistimulaation tunteeseen ja lisääntyneeseen stressiin. Herkkyydessä ei ole kyse ujoudesta tai häiriöstä, vaan se on neurologinen ja psykologinen ominaisuus, joka saa ihmisen kokemaan ja käsittelemään asioita syvemmällä tasolla.

Erityisherkkä kuormittuu helpommin

Tavanomaista herkemmät ovat alttiimpia stressille, koska heidän aivonsa reagoivat voimakkaammin sekä ulkoisiin ärsykkeisiin, että tunnekokemuksiin. Erityisherkkyyteen liittyvä tunneherkkyys saa reagoimaan voimakkaammin jokapäiväisiin tilanteisiin, mikä voi johtaa suurempaan kuormittumiseen. Tämä tunteiden voimakas kokeminen ja prosessointi tekee stressinhallinnasta haastavampaa.

Ympäristöllä on iso merkitys

Erityisesti stressaavissa ympäristöissä HSP:t voivat tuntea olonsa fyysisesti ja henkisesti uupuneiksi muita nopeammin. Tämä voi johtaa väsymykseen, loppuunpalamiseen ja pitkittyneeseen palautumisaikaan stressaavien tapahtumien jälkeen. Herkillä kestää siis kauemmin toipua stressaavista tilanteista, ja he reagoivat pienempään määrään stressitekijöitä, kuin vähemmän herkät.

Varhaiset kokemukset vaikuttavat

Myös varhaislapsuuden kokemuksilla ja ympäristötekijöillä on merkittävä rooli ihmisen herkkyyden muotoutumisessa. Synnynnäisten taipumusten lisäksi ympäristö, jossa yksilö kasvaa, vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti hän kokee stressiä. Tämä viittaa siihen, että erityisherkkyyden kehittymistä ei muokkaa vain perimä, vaan myös elämänkokemukset. Siksi onkin tärkeää, että herkät ihmiset tuntevat itsensä, tunnistavat omat kuormitustekijät ja pitävät huolta jaksamisestaan.

Itsetuntemus, tunnetaidot ja riittävä palautuminen ovat tärkeitä

Erityisherkkyyteen liittyy siis tiettyjä haasteita, erityisesti stressin hallinnassa. Jos voit samaistua yllä kuvattuihin piirteisiin, on tärkeää että tunnistat ja hyväksyt herkkyytesi luonnollisena osana persoonaasi ja mietit, miten voit parhaalla tavalla vähentää ja säädellä stressiä. Itseä tukevilla valinnoilla, lähimmäisten tuella ja panostamalla omaan hyvinvointiin, erityisherkällä on kaikki mahdollisuudet kukoistaa kuormittumisalttiudesta huolimatta.

Kurkkaa nämä erityisherkkien stressinhallintaan ja palautumiseen:

Helpotusta erityisherkän elämään -kirja

Herkän voimakortit:

Parisuhteen turhauttavat tunnemyllyt – mikä jeesaa?

Turvaton kiintymystyyli on Suomessa yleinen. Se tarkoittaa, että suurin osa meistä on oppinut toimimaan ihmissuhteissaan huomaamattaan tavoilla, jotka eivät luo syvää turvaa, yhteyttä ja läheisyyttä. Käytännössä se tarkoittaa, että nielemme tunteitamme ja tarpeitamme, emmekä usko olevamme niiden täyttymisen arvoisia vaikka tietoisessa mielessämme ajattelemme niin.

Samalla toivomme huomaamattamme, että kumppanimme ja ystävämme olisivat meille ehdottoman rakastavia ja hoivaavia. Ihmettelemme, miksi aina joudumme samoihin tunnemyllyihin, vedämme puoleemme etäisen tai välttelevän tuntuisia tyyppejä ja mikä ihme meissä on vikana.

Meissä ei ole mitään vikaa – olemme vain oppineet tosi voimautumattomia tapoja olla ihmissuhteissamme. Ihana uutinen on, että voimme turvallistaa kiintymyksemme ja oppia läheisyyden taitoja, sisäistä turvaa ja tunnetaitoja. Ne oikeasti alkavat mullistaa ihmissuhteitamme ja suhdetta itseemme. Itsearvostuksemme ja suhteen turva vahvistuvat, kun opimme pyytämään suoraan, rajaamaan, puhumaan toiveistamme ja tarpeistamme ja rauhoittamaan tunnemylläkän uudella tavalla.

Käytännössä turvaton kiintymystyyli tarkoittaa sitä, että ohjaudumme ihmissuhteissamme huomaamattamme menettämisen, torjutuksi tulemisen, yksinjäämisen ja hylätyksi tulemisen pelkojen kautta. Meillä on maassamme käsittelemätöntä tunnetaakkaa ja -traumaa joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle sotien ja karaisevan kasvatuskulttuurin seurauksena.

Suurin osa meistä ei ole oppinut voimauttavaa, arvostavaa suhdetta itseensä vaan saanut kannettavakseen toksista syyllisyyttä ja häpeää, jotka himmaavat myös ihmissuhteitamme. Tästä hyvä esimerkki on turvattomasti kiintyneiden toistuvat tunnekehät, joista voi oppia lempeästi syvempään turvaan itsen ja toisten kanssa.

Katso videolta lisää parisuhteen tyypillisestä, yleisestä tunnekehästä, kun luulemme ettei toinen välitä tunteistamme. Mikä jeesaa?

Kuva: Unsplash Joe Yates

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Suru lemmikin menetyksestä voi olla syvää ja raastavaa – Moni kuitenkin peittelee suruaan jopa läheisiltään

Kirjoittaja Pia Jokivirta on eläinsairaalan johtaja, yrittäjä ja eläindoula. Hän opiskelee myös eläimensä menettäneiden sururyhmän vetäjäksi. Eläinsairaalan johtajan työssä hänen tehtävänään on varmistaa ammattilaisten sujuva työ, eläinten laadukas hoito ja empaattinen asiakaskohtaaminen. Pian perustama yritys Suruna tarjoaa lohtua ja tukea eläinystävän menettäneille ja menetystä pelkääville. Hänelle on tärkeää lisätä ymmärrystä ja keskustelua eläimen menettämiseen liittyvästä surusta ja tehdä siitä hyväksyttävämpää.

Miksi eläin on meille niin rakas ja tärkeä? Kun päätös eläimen hankinnasta on tehty, odotamme innolla uutta perheenjäsentä ja valmistelemme asiaa etukäteen. Eläimen tullessa perheeseen, sitoudumme siihen sekä arjen tekemisen että tunteiden tasolla. Suunnittelemme kotimme ja arkemme niin, että eläimellä olisi hyvä olla ja pystymme huolehtimaan sen tarpeista.

Teemme hankintoja eläintä varten, luemme kirjoja ja ajoitamme lomamme niin, että ehdimme aloittaa yhteisen elämän mahdollisimman hyvin. Usein asetamme eläimelle jo etukäteen ennakko-odotuksia, toiveita ja tarpeita täytettäväksi. Nämä odotukset, toiveet ja tarpeet luovat tunnesiteen eläimeen jo ennen kuin saamme uuden perheenjäsenen kotiimme.

Rakas perheenjäsen, tuki ja turva

Kun eläin saapuu perheeseen, se voi tuntua heti elämämme tärkeimmältä asialta, tai suhde voi vahvistua ajan myötä yhteisten kokemusten kautta. Joka tapauksessa eläin on meille usein hyvin rakas ja osa perhettämme. Saatamme jakaa sen kanssa elämän suuria hetkiä – se voi olla mukana hääkuvissamme tai rinnallamme hyvästelemässä meille rakkaita ihmisiä. Eläin on silloin tuki, turva, kuuntelija ja ystävä.

Harrastus- tai työkaverina suhde lujittuu yhteisen tekemisen myötä. Eläin rytmittää arkea, liikuttaa meitä, tuo uusia sosiaalisia kontakteja ja auttaa meitä olemaan yhteydessä muihin ihmisiin. Se tuo läheisyyttä, antaa mahdollisuuden hoivata ja vahvistaa tunnetta siitä, että meitä tarvitaan. Näin ihmisen ja eläimen välille syntyy vahva tunneside, ja juuri tämä tekee menetyksestä niin raskaan.

Rakkaan eläimen poismeno tuo mukanaan suuren surun ja muuttaa arkea monin tavoin. Olen usein sanonut, että eläin voi tullessaan muuttaa koko elämämme ja koko elämämme voi muuttua, kun joudumme luopumaan rakkaasta eläinystävästämme. Eläimen tullessa perheeseen sitoudumme edessämme väistämättä olevaan menetykseen, ennen kuin oikeastaan ehdimme edes aloittaa yhteistä matkaamme.

Elämän epävarmuutta voi olla vaikea kestää

Meillä on usein mielessämme hiljainen toive siitä, kuinka kauan yhteinen elämä rakkaan eläimen kanssa kestää ja millaista se on. Saatamme pelätä yhteisen ajan loppumista jo vuosia etukäteen tai sitten emme uskalla ajatella asiaa ollenkaan. Kun hetki lopulta koittaa, voimme tuntea epäreiluutta ja jopa vihaa tapahtuvaa kohtaan.

Elämä ja kuolema ovat kuitenkin hyvin luotettavia siinä, että ne eivät anna meille lupauksia mistään. Emme koskaan tiedä, minkä mittainen matka meillä on eläinystävämme kanssa edessä. Keskustellessani asiakkaideni kanssa, joiden eläinystävän elämä on loppupuolella, teen heidän kanssa aina yhden tietyn harjoituksen.

Tässä harjoituksessa pyrimme pysähtymään hetkeen ja näkemään sen hetken kauneuden ja rauhan. Niin eläimetkin tekevät. Ne eivät elä menneessä, eivät huolehdi mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Juuri nyt elettävässä hetkessä on kaikki ja sen voimme taltioida solujemme muistiin vuosiksi eteenpäin.

Suru kertoo suuresta rakkaudesta ja välittämisestä

Suru eläimen menetyksestä voi olla syvää ja raastavaa. Se kertoo rakkaudesta ja välittämisestä, jota olemme tunteneet eläintä kohtaan. Se kertoo siitä, että olemme aidosti halunneet jollekin toiselle hyvää ja tehneet parhaamme sen eteen. Kun osaa ja saa rakastaa jotakin näin paljon, meillä on lupa surra, kun sen rakkauden menettää.

Moni eläimen menettäneistä ei välttämättä kuitenkaan uskalla kertoa surunsa suuruutta ääneen. Hän voi kokea, että suru saisi kestää vain tietyn aikaa tai se voi olla vain tietynlaista. Moni joutuu siksi peittelemään suruaan eikä välttämättä kerro siitä avoimesti edes läheisilleen.

Surun esteeksi voi tulla syyllisyyden tunne

Eläimen menettämiseen liittyy paljon muitakin tunteita kuin suru. Usein puhtaan surukokemuksen esteenä voikin olla esimerkiksi syyllisyys. Syyllisuuden tunne voi liittyä suureen vastuuseen, jonka joudumme kantamaan eläimen elämästä päättämisestä. Saatamme jäädä miettimään olisiko pitänyt yrittää vielä, teinkö liian nopean päätöksen, odotinko liian kauan tai rakastinko tarpeeksi. Ennen näiden kysymysten ja tunteiden läpikäymistä sureminen voi olla vaikeaa tai ihminen voi kokea, että ei pääse surussa eteenpäin.

Surussa auttaa, että lähellä on joku, joka ymmärtää

Kun kohtaamme suuren surun, on monelle tärkeää saada puhua asiasta ääneen. Toivoisinkin, että meillä jokaisella olisi lähellä joku, jolle puhua ja joka ymmärtää miltä eläimen menetys voi tuntua.

Oman työni kautta olen huomannut, kuinka suuri merkitys on sillä, että ihminen tulee tässä asiassa kuulluksi ja kokee empatiaa. Jos puhuminen läheisille tuntuu vaikealta, omien tunteiden ja ajatusten kirjoittaminen on hyvä vaihtoehto. Aina voi ottaa myös yhteyttä ammattilaiseen, jonka kanssa keskustella aiheesta. Eläimen menettäneille järjestetään sururyhmiä ja koulutetut eläindoulat voivat toimia rinnallakulkijana eläimen loppuelämän aikana ja menetyksen jälkeen.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa ja sydämessään ymmärtää, että jokaisella on oikeus surra rakkaan eläinystävänsä kuolemaa. Suru menetyksestä on todellinen, eikä kukaan ulkopuolinen voi sitä puolestamme määritellä.

Kun rauhoittuminen ahdistaa — näistä merkeistä huomaat, että hermosto käy ylikierroksilla

Ihmisen hermosto on äärimmäisen viisas.

Se skannaa muutamien sekuntien välein ympäristöä ja sen ärsykkeitä tietääkseen, onko hetki otollinen rauhoittumiseen vai aktiivisuuteen – ja koska nykymaailma on täynnä virittäviä ääniä, valoja, viesti-ilmoituksia, vaatimuksia ja toisinaan elämän erilaisia solmukohtia, voi pitkäkestoisesti ja ilman tietoisia hengähdyshetkiä rauhoittumisesta tulla lopulta hyvin vaikeaa.

Mitä pidempään vireystila jatkuu, sitä vaikeammaksi se voi muuttua.

Ylikierroksilla ajatuskin rauhoittumisesta tuntuu pahalta

Kovasti ylivirittyneenä meditaatio, lepääminen, taukojen ottaminen tai päikkärit tuntuvat, ainakin minulle, pelkkänä ajatuksena tosi pahalta. Eikä ihme, sillä tilanne on vähän sama, kuin yrittäisi vetää satasen vauhdista jarrut kokonaan pohjaan.

Usein hermoston ylikierrokset voi tunnistaa vaikeutena pysähtyä tai rauhoittua, stressaantuneena tai uuvahtaneena olona. Toisilla vatsaoireina, kipuina, ahdistuksena, suorittamisena, levottomuutena.

Minulle kuormitus tuntuu hankaluutena keskittyä, tykyttävänä tunteena rintakehässä ja univaikeuksina.

Lohdullista on kuitenkin se, että mitä paremmin olen pitkän harjoittelun myötä oppinut huomaamaan ylivireyden merkkejä, sitä helpommin olen oppinut reagoimaan niihin. Hidastamaan ja priorisoimaan.

Tahdin hidastaminen on ensimmäinen askel kohti rauhoittumista

Uskon, että meidän ei tarvitse käydä totaalisessa uupumisessa saakka, jotta voisimme oppia rauhoittumaan, vaan usein ensimmäinen askel on ymmärtää omaa hermostoaan ja lähteä hölläämään tahtia.

Kuormittuneelle ja ylivirittyneelle pitkien rauhoittumishetkien sijaan voi olla tärkeämpää löytää pieniä hengähdyksiä ja hermostoa rauhoittavia työkaluja, joita sovittaa omaan päivään.

Kun omat kierrokset ja ahdistus nousevat kovaksi, nappaan keskelle arkea tietoisia taukoja: kosketusta, lohdullisia sanoja, omien aistien avulla orientoitumista siihen hetkeen, missä kulloinkin olen.

Lepääminen on yhtä tärkeää kuin tekeminen

Kehon ravistelu ja lyhytkestoinen nopeatempoinen liike on avuksi silloin, kun haluan purkaa ylivireyttä – ja pieni heijaava liike, halaus oman kehon ympärille taas silloin, kun kaipaan rauhaa ja turvaa, sillä keinuttava liike ja kosketus auttavat palautumisen mahdollistavaa, parasympaattista hermoston haaraa aktivoitumaan.

Tarkoitus ei ole löytää täydellistä zen-tilaa, jossa seilata päivät pitkät ilman huolen häivää, sillä elämä harvemmin on sellaista. Ehkä tärkeämpää kaiken hälyn keskellä onkin oppia kysymään itseltään, mikä on oleellista, ketä varten asioita tekee ja missä tahdissa, jotta arjen ei tarvitse olla pelkkää loputonta suorittamista ja tekemisen virtaa.

Yhtä tärkeää, kuin on tuntea pystyvänsä ja jaksavansa, on oppia lepäämään ja hidastamaan, kukin omalla tavallaan. Yksi minuutinkin pysähdys kerrallaan.

Jos etsit hermostoa rauhoittavia, helppoja työkaluja sekä lohdullisia ajatuksia palautumisen ja rauhoittumisen tueksi, tutustu Hitaammassa tahdissa – rauhoittumiskortteihin.

Ujouttaan oppii arvostamaan, kun oivaltaa nämä asiat – Ujon sosiaaliset vahvuudet ovat erilaiset kuin ekstrovertin

Moni ujo introvertti on joskus toivonut olevansa rohkeampi sosiaalisissa tilanteissa – tai jopa vältellyt ihmisten kohtaamista jännittämisen takia. Tämän on kokenut myös psykologi Joni Martikainen.

”Olen halunnut olla ulospäinsuuntautuneempi oikeastaan koko nuoruuteni. Tämä on myös hyvin yleinen kokemus ujoilla tai sosiaalisesta ahdistuneisuudesta kärsivillä nuorilla ja aikuisilla. Nykyisin en pohdi asiaa omalla kohdallani kovinkaan usein, ainakaan siinä mielessä, että haluaisin muuttua jotenkin.”

Työssään Joni on erikoistunut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien kohtaamiseen ja perehtynyt erityisesti ihmisen persoonallisuuden ja mielenterveyden väliseen yhteyteen. Hän toivoo, että kaikki ujot oivaltaisivat ujoudesta yhden asian:

”Ujouttaan ei tarvitse muuttaa. Jos kuitenkin kuormittuu ujoudestaan, on hyvä pyrkiä muuttamaan omaa suhtautumistaan ujouteen. Tällöin on hyvä pyrkiä näkemään ujouteen liittyvät sosiaaliset vahvuudet ja rakentamaan minäkuvaansa niiden ympärille.”

Miten omaa ujouttaan voi oppia arvostamaan, mitä vahvuuksia ujouteen liittyy ja miten nämä vahvuudet saadaan esiin? Näihin aiheisiin Joni perehtyy uutuuskirjassaan Rohkaisukirja ujoille (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

Ujojen sosiaaliset vahvuudet ovat erilaisia kuin ekstroverttien

Ujo saattaa kokea olevansa sosiaalisesti kömpelö, mutta tosiasiassa ujouteen liittyy lukuisia sosiaalisia vahvuuksia. Kun oppii tunnistamaan näitä vahvuuksiaan ja alkaa rakentamaan minäkuvaansa näiden positiivisten piirteiden ympärille, ujouttaan voi oppia arvostamaan.

”Ujouden vahvuudet liittyvät usein pitkäaikaisten suhteiden rakentamiseen Ujot ovat usein tunnollisia ja yhteistyökykyisiä. Ujoilla on myös hyvät diplomatian taidot; he ovat hienotunteisia sanoissaan ja hyviä kuuntelijoita. Ujot ovatkin usein pidettyjä ystäviä, kumppaneita ja työtovereita.”

Ujouden vahvuudet tulevat esiin pitkissä ihmissuhteissa

”Kaikkiin piirteisiin liittyy vahvuuksia ja haavoittuvuuksia. Ujouden vahvuudet liittyvät usein pitkäaikaisiin suhteisiin. Haavoittuvuudet puolestaan liittyvät hetkellisiin ensivaikutelmiin. Uudet ja yllättävät sosiaaliset tilanteet ja ihmiset saattavat saada ujon salpautumaan tai jännittämään, ja ujo ei välttämättä kykene olemaan oma itsensä tai saa tuotua vahvuuksiaan esille.

Mitä pidempään ujo ihminen on tilanteissa ja mitä enemmän oppii tutustumaan uusiin ihmisiin, sitä enemmän vahvuudet alkavat myös näkyä.

Kulttuurissamme ujous on aliarvostettua

”Länsimaisessa kulttuurissa arvostetaan kykyä olla seurallinen ja itsevarma sosiaalisissa tilanteissa, sekä antaa hyvä ensivaikutelma. Tämän vuoksi ujous nähdään usein negatiivisessa valossa ja sekoitetaan esimerkiksi ihmisen itsearvostukseen, itseluottamukseen tai sosiaalisiin taitoihin. Ujoudesta tulee hyvinvointia heikentävä tekijä, kun ujo yksilö sisäistää tämän ympäröivän kulttuurin käsityksen ujoudesta käsitykseksi omasta itsestään.”

Tärkeä oppi ujoudesta

”Tärkein oppimiskokemukseni omasta ujoudestani on ajan myötä arjessa ja työssäni kasautunut oivallus siitä, että tunnollisuus ja yhteistyökykyisyys ovat myös merkittäviä sosiaalisia vahvuuksia. Ne määrittävät minua enemmän (myös muiden ihmisten silmissä) kuin ajoittainen taipumukseni salpautua tai jännittää tietynlaisia sosiaalisia tilanteita.

Ujoudesta haluan välittää sellaista viestiä, että sosiaalinen rohkeus ei ole itsensä muutamista kulttuurin ideaalin mukaiseksi, vaan rohkaistumista omaksi itsekseen; olemaan rohkeasti ujo muiden ihmisten edessä.”

Toimituksen lukuvinkki: Sosiaalinen herkkyys on myös vahvuus

Menetkö sosiaalisissa tilanteissa herkästi lukkoon ja murehdit jälkeenpäin, minkälaisen kuvan mahdoit antaa itsestäsi? Ujous ei tee sinusta vääränlaista – se tekee sinusta inhimillisen. Ujous ei tarkoita, että sinun pitäisi muuttua, vaan sitä, että sinun on hyvä oppia ymmärtämään itseäsi paremmin. Rohkaisukirja ujoille näyttää, kuinka sosiaalinen herkkyys voi olla vahvuus.

Tutustu Rohkaisukirja ujoille -kirjaan ja löydä tasapainoisempi suhde itseesi. Löydät kirjan TÄÄLTÄ.

ADHD-ihmisen parisuhteessa syntyy helposti väärinkäsitys, joka ajaa suhteen väärille raiteille

ADHD yhdistetään tavallisimmin sekoiluun ja kaaokseen, jota kieltämättä minunkin maailmaani mahtuu ja paljon. Ei pysty keskittymään, ei saa asioita tehtyä loppuun, kotiin kertyy kaikkea kamaa, ihmissuhteet ovat tunneamplitudiltaan laidasta laitaan. Avaimet hukassa, kännykän akku loppu, auton katsastus unohtunut.

Miksi taas? Etkö välitä? Pettyneitä katseita, joskus edelleen myös sanoja. Omaa pettymystä itseen, vääränlaisuutta, kelpaamattomuutta. Ylisuorittamista ja taas pettymystä ja kelpaamattomuutta.

Haasteisiin keskittyminen ei auta – keskity mieluummin vahvuuksiin

Usein ADHD:n kanssa keskitytään haasteisiin ja ajatellaan, että jos haasteet saadaan ratkaistua, on kaikkien elämä ihanaa ja auvoista. Haasteisiin keskittyminen ei kuitenkaan auta kirjolla elävää, vaan saa ainoastaan ylisuorittamaan lisää, kuormittumaan ja uupumaan. Haasteisiin keskittymisen sijaan auttaa enemmän, jos pystytään – ja halutaan – kiinnittää huomiota enemmän tapaan hahmottaa maailmaa ja vahvuuksiin.

Suurempi ja parempi keskittyminen, kuin tavanomaisella hermostolla varustetulla ihmisellä koskaan tai mihinkään, on tyypillistä ADHD-kirjon nepsylle. Uppoutuminen, tai paremminkin uppoaminen, tekemiseen on kuin mikroskoopin läpi katselemista: sen mitä näkee, näkee erinomaisen hyvin, mutta mitään muuta ei sitten näekään.

Syvä keskittyminen voi näyttää ulospäin välinpitämättömyydeltä

Läheiset kokevat tämän syvän keskittymisen helposti välinpitämättömyydeksi: etkö olekaan enää kiinnostunut ja sitoutunut yhteisiin unelmiin? Etkö välitä kodistamme, suhteestamme? – you name it.

Meillä meni puolisoni kanssa yli kolmekymmentä vuotta, että ymmärsimme asiasta edes hitusen. Minä en jätä asioita tekemättä välinpitämättömyyttäni, vaan yksinkertaisesti siksi, että focus on juuri jossain toisaalla. Hän ei jäkätä tekemättömistä töistä painostaakseen minua ylisuorittamaan lisää vaan omaa
turhautumistaan. Nyt hän torppaa ideani tarvittaessa lempeästi ja jämäkästi eikä enää suutu, että taas se on luistamassa suunnitelmista.

Suuren yhteisen, kieltämättä kivuliaan, oivalluksemme jälkeen on kommunikaatio ollut helpompaa. Minun intoillessani jälleen jostain uudesta, hän sanoo, että kuulostaapa kivalta, mutta tehdään tämä juttu ensin loppuun.

Idearikas kaipaa ankkuria avuksi

Ihmiselle, joka itse pohtii ja työstää, ennen kuin ilmaisee mitään ideaa, on raskasta olla torppaamassa toisen ideoita, joita vain purskahtelee ja ehkä enemmänkin palloteltavaksi kuin välttämättä toteutettavaksi. Kompromisseja on tehtävä parisuhteessa molempien. Minä koitan miettiä kaksikin kertaa ennen uuden idean ilmaisua.

Puolisoni on epämukavuusalueellaan mielestään jarruna ja minun mielestäni ankkurina. Idearikkaus on ADHD-kirjolla eläville tyypillistä. Suurin osa ideoista on huonoja, kuten ideoista yleensäkin, mutta mukaan mahtuu ihan briljantteja. On ihan ok sanoa, että tämä idea ei ole hyvä, vaatii kehittelyä, ei onnistu nykyisillä resursseilla. Ei ole ok sanoa, että lakkaa ideoimasta. Se on yhtä mahdotonta, kuin lakata hengittämästä jatkaen silti elämää.

Elämän ei tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa – Näin opin nauttimaan arjestani haasteista huolimatta

Elin vuosia niin, että ulospäin kaikki näytti enemmän tai vähemmän hyvältä. Ehkä jonkun silmään jopa täydelliseltä (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan).

Menestyin valitsemallani urapolulla, juoksin puolimaratoneja parantaen suoritustani jokaisessa kisassa ja treenasin muutenkin kovaa muokaten kehoani haluamaani suuntaan. Hyvältä näyttävä elämä ei välttämättä kuitenkaan tunnu hyvältä.

Sisälläni kaikki oli nimittäin kaukana täydellisestä. Olin vuosia tyytymätön elämääni, kärsin menneisyyden traumoista ja oireilin monella tapaa. Koin olevani yhtä kuin traumani ja epäonnistunut, koska en pystynyt löytämään itselleni sopivaa kumppania ja etenemään yhteiskunnan normien mukaisesti.

Sisäinen kamppailuni oli niin uuvuttavaa, että välillä tuntui siltä, etten löytänyt elämästäni enää yhtään ihanaa asiaa. Suorittamalla pakenin pahaa oloa ja elämääni, joka alkoi tuntua pelkältä selviytymiseltä, ja aloin voida henkisesti entistä huonommin. Unohdin herkkyyteni.

Menestyminen töissä tai urheilussa ei vienyt pahaa oloani pois. Sitten tuli romahdus ja pysähtyminen. Lopulta alkoi muutos ja itsensä uudelleen löytäminen.

Hyvältä näyttävä elämä ei välttämättä kuitenkaan tunnu hyvältä.

Mikä on täydellistä minulle?

On hyvä kysyä itseltään, mitä täydellisyys juuri minulle tarkoittaa? Luulen, että näiden sanojen merkitykset ovat meille jokaiselle yksilöllisiä eikä niitä voi sen takia vertailla uskottavasti.

Se, mikä on täydellistä, on hyvin yksilöllinen kokemus. Se, mikä on täydellistä elämää sinulle, ei välttämättä ole sitä minulle, ja toisinpäin. Toisen täydellinen elämä on puoliso, lapset ja omakotitalo. Toinen taas elää täydellistä elämää yksin kiertäen maailmaa ilman pysyvää asuinpaikkaa.

Toiselle elämä on täydellistä, kun kroonisesta kivusta huolimatta pääsee nauttimaan ystävien seurasta ja toiselle hetkellinen terveyshaaste voi pilata muuten täydellisen elämän.

Kuten edesmennyt, vaikutusvaltainen psykologi Carl Rogers hieman ironisesti toteaa teoksessaan On Becoming A Person: ”On kummallinen paradoksi, että kun hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, sen jälkeen minun on mahdollista muuttua.”

Tämän oman muutoksen myötä tunnen itsekin olevani kuin uusi ihminen. Se, mikä ennen oli sisälläni rikki, on vihdoin alkanut eheytymään. Pala palalta. Olen muutamien vuosien ajan kerännyt näitä särkyneitä osia paikoilleen ja voin sanoa, että kaikesta sairastamisesta huolimatta elämä alkaa olla aidosti hyvää ja välillä jopa tosi ihanaa.

Krooniset sairaudet aiheuttavat toki haasteita, eikä elämä ole sen takia varmaan koskaan täydellistä, mutta kuka sanoo, että sen täytyisi sitä ollakaan? Kuten Maaret Kallio kuvaa raadollisen rehellisesti Lujasti lempeä -teoksessaan: ”Täydellisyys on uuvuttava näytelmä, jossa jää aina yksin. Joten kannattaako sitä edes tavoitella?”

Elämä on silti täynnä pieniä ihania hetkiä ja juuri niistä hetkistä koostuu mielestäni aito onnellisuus. Unelmani ovat muuttaneet muotoaan, enkä koe itseäni enää samalla tavalla epäonnistuneeksi. Nautin siitä, että kuljen rohkeasti omaa polkua ja kuuntelen sisäistä ääntäni. Nautin herkkyydestäni ja lempeämmästä minusta.

Mikä on sinun elämässäsi juuri nyt ihanaa?

Haluatko oppia lisää omannäköisestä, vapaasta ja lempeämmästä elämästä? Lue kirjani Matka itsesi puolelle.

Miksi samat haavakaavat, linttafiilikset ja arvottomuuden olot toistuvat? Mikä jeesaa?

Pohjimmiltaan monissa kipeissä kokemuksissa kyse on toistuvista tunteista. Jos emme esimerkiksi lapsena saaneet emotionaalista yhteyttä hoivaajaan, olemme taipuvaisia luomaan alitajuisesti kokemuksia, joissa kuvio käynnistyy uudelleen. Valitsemme huomaamattamme emotionaalisesti etäisiä tyyppejä elämämme kumppaneiksi. Tai jos meitä koulukiusattiin ja jäimme kipumme kanssa yksin, sama kuvio saattaa toistua aikuisena työpaikalla – ehkä pienemmässä mittakaavassa, mutta samoja vanhoja suruja ja episfiiliksiä esiin nostaen.

Mitä haavakaavat ovat?

Haavakaavat ovat toistuvia, kohtaamattomia tunteita – mörköjä ja haavoja, jotka nousevat yhä uudestaan esiin psyykessämme elämän tapahtumien myötä. Useimmiten meillä on ydinhaavatunteita – toisilla se voi olla suru, toisilla pelko, viha tai epäreiluuden olo tai kaikkia näitä – jotka triggeröityvät vaikeissa kokemuksissa.

Toistuvat haavakaavat tuottavat usein ajatusta ja tunnetta, että meissä on vikaa emmekä ole rakkauden arvoisia. Se on häpeää, jota varhaiset kiintymyshaavat ja tunteidemme kanssa yksin jääminen synnyttävät. Arvottomuuden mekaniikka on kollektiivista ja siirtyy sukupolvelta toiselle siellä, missä turvaa ja tunneyhteyttä puuttuu. Maassamme homma on tyypillinen, sillä sukupolvet ylittävä tunnetaakka sotien ajalta jyllää yhä systeemeissämme.

Arvottomuuden uskomukset eivät ole totta, vaikka saatamme pyyhältää koko elämämme niiden vallassa. Itsensä rakastaminen on sitä, että alamme erottaa muodostamamme uskomukset ja tunne-ja toimintakaavat siitä mitä meille tapahtui ja mitä olemme kokeneet. Lempeä tapa aloittaa (ja jatkaa) eheytymisen matkaa kohti itsearvostusta ja todellista luontoamme linttaavia uskomuksia purkaen on oppia hoivaamaan itseään ja asettamaan rajoja.

Kun emme tunnista, ettei haavakaavoissa ole kyse oikeasti huonoudesta vaan kohtaamattomista tunteista, luomme vahingossa esimerkiksi turvattomasti kiintyneiden etääntymis- ja jahtaamiskehiä ja toistuvia linttakokemuksia ihmissuhteissamme. Vaikka tunnistaisimme kuviot, toimiva tie läheisyyteen ja rakastetuksi tulemiseen saattaa olla vähän hukassa.

Miten toistuvat tunnemösselöt alkavat eheytyä?

Kipeisiin tunnehaavoihin ja ihmissuhdehaasteisiin auttavat tunnetaidot. Niiden myötä alamme hahmottaa, millaisia tunnekaavoja toistamme vahingossa – ei siksi, että olemme huonoja vaan koska hillotut tunteet eivät ole purkautuneet systeemistämme.

Eheytyminen on sitä, että opimme tunnistamaan ja kannattelemaan tunteitamme ja niihin liittyviä uskomuksia ja ajatuksia, jolloin ne voivat vapautua. Se tapahtuu, kun opimme sinnikkäästi hoivaamaan ja hellimään itseämme ja ymmärtämään tunteiden viestejä ja tarttumaan niihin. Se on sama asia kuin sisäinen vanhemmuus ja ylisukupolvisista taakoista vapautuminen.

Hommassa on kyse siitä, että aivoissamme, ajatus- ja toimintamalleissamme alkaa tapahtua muutosta kun bongaamme vanhoja muussaavia uskomuksia tunteistamme, tarpeistamme ja itsestämme. Se ei ole ydinfysiikkaa vaan oikeastaan mahtavan vapauttavaa voimautumista, jossa itselleen oppii olemaan lempeä tuki ja turva ja valitsemaan uutta hyvää. Se ei myöskään ole mikään pilvilinna vaan oikeasti myötätunnon ja itsensä kohtaamisen uusia taitoja, joita voi oppia.

Videolla lisää käytännön esimerkkeineen.

Kuva: Unsplash Rajesh Rajput

Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.